Ikärakenne muuttaa näkemyksiämme asumisesta, palveluista ja yrittäjyydestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikärakenne muuttaa näkemyksiämme asumisesta, palveluista ja yrittäjyydestä"

Transkriptio

1 Ikärakenne muuttaa näkemyksiämme asumisesta, palveluista ja yrittäjyydestä PIRKANMAAN MAASEUTUFOORUMI UKK-instituutti, Tampere Antti Korkka KOKO DEMO-verkosto

2 DEMO-verkosto aluetta - Yli 20 asiantuntijaorganisaatiota yhteistyötoiminnassa Verkostolla etsitään keinoja ja toimintamalleja ikärakennemuutoksen ja yksipuolisen elinkeinorakenteen kanssa kamppailevien alueiden kehittämiseksi ja uudistamiseksi Suomi ja etenkin monet sen pikkukunnat ja - kaupungit harmaantuvat Euroopan kärkivauhtia Ikäystävällinen yhteiskunta edellyttää, että monenikäiset elävät rintarinnan väestörakenteeltaan monipuolisissa kokonaisuuksissa Uudenlaisten palvelurakenteiden kehittäminen, alueiden houkuttelevuuden lisääminen ja työelämän järjestelyt koskevat kaikkia ikäryhmiä

3 Verkoston roolit ja kansallinen toiminta 1) Kehittäjäroolissa verkosto nähdään alueiden välisten pilotti- ja kokeiluhankkeiden käynnistäjänä 2) Oppimisfoorumina verkosto toimii erityisesti aluekehittäjäkoulutuksen myötä 3) Vaikuttajana verkosto pyrkii aikaansaamaan kansallisesti merkittäviä ikäpolitiikan avauksia (esim. ikäpoliittinen työryhmä / vaikutusten arviointiryhmä TEM 2011)

4 Asumisen ja elämisen laatua parannettava Ikärakenteen ja perhekokojen muutokset tekevät vanhat asumisen mallit toimimattomaksi Tarvitsemme lisää valinnanvaraa asumiseen Yhteisöasumisen mallit puuttuvat lähes tyystin Suomesta DEMO-verkoston alueilla tutkitaan ja suunnitellaan uusia yhteisöasumisen toiminta- ja toteutusmalleja, jotka parantavat asumisen ja elämisen laatua monipuolisesti Suunnittelukohteita syntyy kuuteen erityyppiseen kohteeseen ja tarkoitus on saada mallit laajempaan valtakunnalliseen hyödyntämiseen MONIKKO M o n i m u o t o i s t e n y h t e i s ö l l i s t e n a s u i n - j a t o i m i n t a y m p ä r i s t ö j e n k e h i t t ä m i s p i l o t i t

5 MONIKKO-hankkeen suunnittelukohteet LOIMAA ikärakenteeltaan sekoittunut, asumisen ja yrittäjyyden yhdistävä yhteisöllinen asuinalue kulttuurimaisemaan. MIKKELI ikääntyvien asuin- ja palvelualue huonokuntoiselta vanhainkodilta vapaaksi jäävälle alueelle. MÄNTTÄ-VILPPULA Laajemman korttelialueen elävöittäminen yhteisöllisellä kerrostalolla Mäntän ydinkeskustassa. NÄRPIÖ yhteisöllinen asuin- ja palvelukortteli osana pikkukaupungin keskustan uudistamista. TAMPERE asukasosallistumiseen perustuva yhteisöllinen asuinkortteli pientalovaltaiselle uudisalueelle TURKU lähiön elävöittäminen ja asuntokannan monipuolistaminen täydennysrakentamisella

6 Kuva: Kuva: Tuulenkylä, Jyväskylä 1985 Kotipehku, Tampere 1992 Hiidenkivi, Tampere 1994 Keuruun ekokylä 1997 Loppukiri, Helsinki Malta, Helsinki Omatoimi-talo, Saarijärvi Annikinkortteli, Tampere

7 Kuva: Kuva:

8 Nikolai Rautio

9 Seija Kuusinen, Kytkylä, Pohjaslahti Pekka Pekkala

10 Asumiseen ja elämiseen kytkeytyvät palvelut murroksessa Laitoshoidon purkaminen ja kotona asumisen tukeminen muuttavat kuntien palvelustrategioita nopealla tahdilla Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tavoite vuodelle 2012 on, että prosenttia yli 75-vuotiaista asuu kodeissaan Palveluverkon ja liikkuvien palveluiden kehittäminen vaatii - erityisosaamista paikkatietoon ja alueen analysointiin (MAL, GIS) - oikeaa monipalvelullista kytkentää (monipalveluautot, palveluintegrointi) - poliittista uskallusta kuntarajat ylittävään yhteistyöhön Haastavinta on sovittaa yhteen hyvin erilaisten palvelujen, tuotteiden ja tavaroiden kuljetusta asiakkaan luo eri toimijoilta DEMO-verkoston alueilla tutkitaan ja suunnitellaan ikäihmisten kotiin vietävien palveluiden integrointia ja teknologian hyödyntämistä (TAMK, JAMK; Pöytyä, Pälkäne, Virrat, YPEK) - palveluintegrointi (Kotitori, Trygghet i hemmet) - vanhusasiamiehet (Tampereella aloitetaan toiminta 5/2011) Yksityinen sektori voi tarjota palveluita hyvätuloiselle senioriväestölle. Kolmas sektori voisi tavoittaa helpommin ihmisiä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Julkisella sektorilla tärkeänä tavoitteena olisi se, että saadaan nämä toimijat yhteen ja vahvistetaan strategista kumppanuutta. ( aluekommentti Kuopiosta)

11 Esim. logistisesta tukimuskytkennästä

12

13

14 Lähilogistiikkahankkeen uudelleen herättely Monipalveluautot liikkeelle? Lähilogistiikkayrittäjyysprojektin selvitysraportti 2009 (VM, Kuntaliitto pj)

15 Verkoston yritystutkimus 3/2011 Suurimmat liiketoimintaan vaikuttavat henkilöstöhaasteet ovat tällä hetkellä sijaisten saatavuus ja henkilöstön koulutus. Kaupunkiseuduilla painottui henkilöstön koulutustarve ja maaseutukunnissa sijaisten saatavuus. Itä-Suomessa haasteena oli lisäksi ammattitaitoisen henkilöstön löytäminen. Saarioinen Oy Yrityksissä on tiedostettu työurien jouston merkitys. Tutkimuksessa tehdyn analyysin perusteella työuran joustoihin liittyvissä tekijöissä yritykset eivät ole onnistuneet toistaiseksi kovinkaan hyvin. Saarioisten palkittu ikäohjelma Myös nuorten ja työelämäkatkosten kohtaamien työntekijöiden palkkaaminen koettiin tärkeänä, mutta onnistumiset ovat näissä toimissa olleet heikkoja. Pielisen Karjalan ja Keski-Suomen YPFYP (nuorisokesk Yritystukimuksen toteuttaja Innolink Research Oy, 1750 haastateltua yritystä

16 Seniorina yrittäjäksi Tutkitaan senioreina yrittäjäksi ryhtyvien palkansaajien yleisiä toimintaedellytyksiä suomalaisen työ-, eläke- ja yrityslainsäädännön näkökulmasta sekä hyödynnetään kansainvälisten tutkimusten tuloksia seniorina aloitetusta yrittäjyydestä Selvitetään eläkkeelle jäämisen kynnyksellä olevien yrittäjyysaikomuspotentiaalia pilottialueiden osalta (Pielisen Karjala, Kaustinen, Pirkanmaa [Sastamala, Virrat] ) Tutkimuksella pyritään löytämään uusia keinoja erityisesti rakennemuutosalueiden ja maaseutualueiden palkansaajien työurien pidentämiseksi yrittäjyyden avulla Takaisin maaseudulle siirtyvät varttuneemmat paluumuuttajat, omaa työuraa omien projektien avulla jatkavat palkansaajat, sosiaalisesti ja yhteiskuntavastuullisesti suuntautuneet toimijat sekä esimerkiksi kannustinkarttuman avulla itseään aktivoivat seniorikansalaiset voivat muodostaa alueellisesti merkittävän työvoiman lisäpotentiaalin.

17 Towards the European Year for Active Ageing and Solidarity between Generations 2012 KOKO DEMO Regions Network Antti Korkka Programme Director Development Association of the Upper Tampere Region m antti.korkka(at)ylapirkanmaa.fi

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja hyvät käytännöt:

Väestönmuutokset ja hyvät käytännöt: Väestönmuutokset ja hyvät käytännöt: Nordregion väestönmuutosten kohtaamisen käsikirja DEMO-verkoston hyvät käytännöt Projektipäällikkö Ruusu Tuusa DEMO-ikärakenneverkosto http://www.demoverkosto.fi/ Kouvola

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot

Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma

Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma Ohjelmapäällikkö, Sari Hosionaho, FT Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013 2017 päätösjuhla 24.11.2017, Hilton Strand, Helsinki

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä

Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Edunvalvonta monipuolista mm. erilaisissa neuvottelukunnissa ja lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä Vahvaa asiantuntemusta toimialajärjestöissä

Lisätiedot

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu Taidolla tulosta - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari 24.9.2015 Keuruu Työttömyyden pitkittymisellä on suuri vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alenema

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Iisalmi 20.11.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

MAL-GIS: PAIKKATIETOPOHJAINEN ASUMISKATSAUSMALLI HANKKEEN TYÖPAJA

MAL-GIS: PAIKKATIETOPOHJAINEN ASUMISKATSAUSMALLI HANKKEEN TYÖPAJA MAL-GIS: PAIKKATIETOPOHJAINEN ASUMISKATSAUSMALLI HANKKEEN TYÖPAJA 10.1.2017 Rambollin toimisto Pakkahuoneenaukio 2, Tampere Tero Piippo, MAL-verkoston projektipäällikkö MAL-VERKOSTON RAHOITTAJAT JA JÄSENSEUDUT

Lisätiedot

DEMO-verkoston opit & hyvät käytännöt

DEMO-verkoston opit & hyvät käytännöt Helsinki 12.12.2012 DEMO-verkoston opit & hyvät käytännöt Antti Korkka & Ruusu Tuusa Alueiden ikärakenneverkosto DEMO 1 Sisältö Ikärakenteen muutos haastaa Suomen muutoksen keskeisiä kuvaajia Ikärakenneverkosto

Lisätiedot

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Kaupunkien merkitys kansantalouden kannalta Kaupunkien merkitys kansantalouden

Lisätiedot

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu 15.3.2017 Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet Muutostuki Tuloksia, aihioita,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

150 000 Työpaikkaa. Elinkeinoelämän eväitä kansanedustajille

150 000 Työpaikkaa. Elinkeinoelämän eväitä kansanedustajille 150 000 Työpaikkaa Elinkeinoelämän eväitä kansanedustajille Tiina Tolvanen, Pohjois-Karjalan j kauppakamari k 19.9.119 11 Hyvinvoiva Suomi, jossa on hyvä yrittää, on yhteinen asiamme. Kerro meille ideasi

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien osuus työllisistä 2011 14 % 12 % 10 % 8 % 8,2 % 8,5 % 8,8 % 9,0 % 9,5 % 9,1 % 9,2 % %12,2 % 11,6 %11,6 %11,6 %12,2 11,2 %11,2 % 9,8 % 9,8 %10,1

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

Uudistuva sote. 8.8.2014 Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Uudistuva sote. 8.8.2014 Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO Uudistuva sote 8.8.2014 Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO Normiuudistukset JATKUVA PROSESSI Useita normeja uusitaan (Esim. Sosiaalihuoltoon liittyen/mukaellen Sami

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali - ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Ote pöytäkirjasta. Hallitus

Etelä-Karjalan sosiaali - ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Ote pöytäkirjasta. Hallitus Etelä-Karjalan sosiaali - ja terveydenhuollon kuntayhtymä Ote pöytäkirjasta 2 1. 01. 2016 Hallitus 8 13.01.2016 Seniori - ja yhteisöasumisen uusien mallien kehittäminen Etelä -Karjalan alueella 20/00.04.01.00/2016

Lisätiedot

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 Aloitustilaisuus 28.11.2016 Päivi Laitila, paivi.laitila@motiva.fi Timo Määttä, timo.maatta@motiva.fi LIFE15 IPE FI 004 CIRCWASTE-FINLAND 5

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017. ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Hissi esteetön Suomi 2017. ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Hissi esteetön Suomi 2017 ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21osaamiskeskusta Lahden tiede ja yrityspuisto

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) jaoston tutkimuskokonaisuus "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Monikeskuksisuuden monet Raine Mäntysalo

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia

Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia Coop Finland ry, Eduskunta 25.5.2010 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Hyvinvointialan

Lisätiedot

UNA-hanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely 24.5.2016

UNA-hanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely 24.5.2016 UNA-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely 24.5.2016 UNA-hankkeen tavoite ja aikataulu Tuottaa organisaatio- ja toimittajariippumaton vaatimusmäärittely asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

Demografiakehityksen haasteet ohjelma- ja verkostotyöksi

Demografiakehityksen haasteet ohjelma- ja verkostotyöksi Demografiakehityksen haasteet ohjelma- ja verkostotyöksi DEMO-verkoston avausseminaari 22.3.2010 Mäntän klubi Antti Korkka Ohjelmajohtaja Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry Koheesio- ja kilpailukykyohjelma

Lisätiedot

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet Pohjois-Savossa - Lähidemokratian tiedonvälityshanke 1.8.2013-30.9.2014 -Rahoitus:

Lisätiedot

Hyvän asumisen malleja -kehittämispäivä

Hyvän asumisen malleja -kehittämispäivä Hyvän asumisen malleja -kehittämispäivä 26.11.2015 ryhmätyöosio (3 ryhmää,) Ryhmätöiden ohjeistus, jakaantuminen ryhmiin, työpajatyöskentelyä klo 14.15 Ryhmätöiden purku ja yhteiskeskustelu RYHMÄ 2. PJ.

Lisätiedot

Laitoshoidosta omaan kotiin Kustannusselvitys - laskentakaava Kunnan näkökulmia Liisa Rosqvist vanhustenhuollon johtaja

Laitoshoidosta omaan kotiin Kustannusselvitys - laskentakaava Kunnan näkökulmia Liisa Rosqvist vanhustenhuollon johtaja Kustannusselvitys - laskentakaava Kunnan näkökulmia Liisa Rosqvist vanhustenhuollon johtaja 19.3.2014 Valtakunnallinen tavoite laitoshoidon vähentäminen Kunnat tarvitsevat suunnittelussa taloudellisten

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Terveydenhuollon atk-päivät 20.5.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut Esityksen sisältö Kehittämisvaatimukset sosiaali-

Lisätiedot

Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö

Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö 1 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmat Hallitus linjasi politiikkariihessään 24.2.2009, että 20 suurinta kuntaa laatii palveluidensa kehittämiseksi tuottavuusohjelmat.

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen nyt ja tulevaisuudessa

Ikäihmisten asuminen nyt ja tulevaisuudessa KIRA-foorumin media-aamiainen 6.9.2012 Ikäihmisten asuminen nyt ja tulevaisuudessa Kirsti Pesola, tekn.lis., arkkitehti SAFA projektipäällikkö, KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto, Malmin kauppatie

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia Lapin Liikennefoorumi 2013. 11.6.2013 Johtava asiantuntija Lassi Hilska

Lentoliikennestrategia Lapin Liikennefoorumi 2013. 11.6.2013 Johtava asiantuntija Lassi Hilska Lentoliikennestrategia Lapin Liikennefoorumi 2013 11.6.2013 Johtava asiantuntija Lassi Hilska Lentoliikennestrategia miksi? Lentoliikennestrategia on yksi liikennepoliittisen selonteon jatkotoimenpiteistä

Lisätiedot

Geodemografinen luokitus

Geodemografinen luokitus Geodemografinen luokitus Esite 2015 Suomi 1 Geodemografi nen luokitus Yleiskatsaus Suomi A A1 A2 A3 A4 Varakkaat talonomistajat Omakotitalounelma Aktiiviset lapsiperheet Varakkaat eläkeläiset Tuttua ja

Lisätiedot

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa 23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen

Lisätiedot

Tekniikka, kaavoitus ja ympäristö ryhmän vastaukset

Tekniikka, kaavoitus ja ympäristö ryhmän vastaukset Tekniikka, kaavoitus ja ympäristö ryhmän vastaukset Yleisötilaisuus Vaajakoskella 14.11.2007 Pj. Ari Hiltunen Työryhmän jäsenet Hiltunen Ari, Jyväskylä, pj Autere Anna, Jyväskylä Colliander Jari, Jyväskylän

Lisätiedot

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA 13.01.2016 VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO @timoaro Sisältö 1.Tilannekuva kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallisesta merkityksestä

Lisätiedot

Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma

Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Ikäystävällinen asuinalue -seminaari Ympäristöministeriö 12.5.2014 projektijohtaja Tanja Koivumäki 5/28/ 2014 2 Tällä hetkellä Härmälän alueella asuu noin 1 500 yli

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke Laajavuori SAIRAANHOIDON ERITYISVASTUUALUEET JA SAIRAANHOITOPIIRIT,

Lisätiedot

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Salli osallisuus! 24.11.2011 Anne Pyykkönen projektipäällikkö osallisuushanke Salli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry - Hallinnointi

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä

Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Maakunnan kehitysnäkymät ja järjestöjen rooli maakunnan kehittämisessä Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Liittojen päätehtävät Alueiden käyttö - Maakuntasuunnitelma ja kaava - Yhdyskuntarakenne, liikenne,

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin

Lisätiedot

Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku

Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku Mynälahti Pintavesien ekologinen tila 2014: välttävä Ruovikkoa: xx ha USGS/NASA Landsat Program Sensori: Landsat 8 OLI,

Lisätiedot

Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa?

Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa? Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa? Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Päihdekuntoutuksen keskusliitto ry:n tulevaisuus

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kehittäminen maaseudulla. Matleena Kujala Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 9.5.2012. Esityksen rakenne

Joukkoliikenteen kehittäminen maaseudulla. Matleena Kujala Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 9.5.2012. Esityksen rakenne Joukkoliikenteen kehittäminen maaseudulla Matleena Kujala Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Esityksen rakenne 1. Joukkoliikenne kestävän yhteiskunnan mahdollistajana 2. Rural Transport Solutions parantamassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Helmikuu 2015 Mitä on yritysdynamiikka? Yritysdynamiikka on yksi alueen kilpailukykyyn tai ulkoiseen elinvoimaan

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4 15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Vaasan kaupunkiseudun tilanne

Vaasan kaupunkiseudun tilanne Vaasan kaupunkiseudun tilanne Esityksen sisältö 1. Mikä on Vaasan kaupunkiseutu? 2. Yhdyskuntasuunnittelun tilanne seudulla 3. Kasvusopimus ja MAL-teemat Suomen suurimmat kaupunkiseudut vuonna 2011 Väestönkasvu

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE

TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE TA P I O K A N G A S A H O 2 6. 1 0. 2 0 11 L Ä H TÖ KO H DAT S U UNNIT TE LUA LU E Lähdin suunnittelussa liikkeelle tutkimalla pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous

Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hoitoa sekä käyttöä ja niistä valmistettujen tuotteiden ja palveluiden tuotantoa sekä biologisten ja teknisten

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki

POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla

Lisätiedot

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvitys 1.5. 31.10.2010 6.10.2010 Marika Kurth, suunnittelija KTM Taustaa: Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta

Lisätiedot

Erityisryhmien asumisen. Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennetun ympäristön yksikkö Satu Vesala, Kari Oinonen, Antti Rehunen

Erityisryhmien asumisen. Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennetun ympäristön yksikkö Satu Vesala, Kari Oinonen, Antti Rehunen Erityisryhmien asumisen asuntomarkkinatiedot - Jatkohanke Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennetun ympäristön yksikkö Satu Vesala, Kari Oinonen, Antti Rehunen 10.12.2012 Sisällys Hankkeen tavoitteet ja tausta...

Lisätiedot

Yritysryhmät Euroja ja Elämyksiä! Hollolan Hirvi

Yritysryhmät Euroja ja Elämyksiä! Hollolan Hirvi Yritysryhmät Euroja ja Elämyksiä! 10.10.2017 Hollolan Hirvi .Mikä ihmeen?! Virtaa vientiin ja verkostoihin 1.1.2016 31.12.2018 Virtaa vientiin ja verkostoihin aktivoi ja nostaa keskisuomalaisten maaseutumatkailun

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari Ira Verma Tutkija, arkkitehti Sotera-instituutti, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen

Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa 15.9.2016 Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI

Lisätiedot

GERinno hanke. Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen

GERinno hanke. Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen GERinno hanke Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen Simulaatiokeskus SimuLti Lahden Ammattikorkeakoulun monialainen uusi kampusalue rakentuu

Lisätiedot

Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin

Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Hallitus panostaa 3 milj. euroa nopeasti toteutettaviin

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät - miten ministeriössä hyödynnetään katsausta

Alueelliset kehitysnäkymät - miten ministeriössä hyödynnetään katsausta Alueelliset kehitysnäkymät - miten ministeriössä hyödynnetään katsausta Jukka Mäkitalo TEM 10.10.2012 Valtakunnalliset alueiden kehittämistavoitteet 2011-2015 VN 15.12.2011 1.Vahvistetaan alueiden kilpailukykyä

Lisätiedot

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot