OSA 1 LÄHTÖKOHDAT 1.1 MAISEMAMAAKUNNALLINEN SIJAINTI 1.2 MERKITTÄVÄT MAISEMA ALUEET JA KOHTEET

Transkriptio

1 OSA 1 LÄHTÖKOHDAT 1.1 MAISEMAMAAKUNNALLINEN SIJAINTI Selvitysalue kuuluu maisema aluetyöryhmän mietinnön (Ympäristöministeriön maisemaaluetyöryhmä, YM 1992) jaotuksen mukaan kahteen maisemamaakuntaan eli Vaara Karjalan ja Itäisen Järvi Suomen maisemamaakuntiin. Itäisen Järvi Suomen maisemamaakunta jaetaan edelleen seitsemään maisemaseutuun, joista selvitysalueelle sijoittuu Pohjois Karjalan järviseutu, sekä pieni osa Pohjois Savon järviseutua. Vaara Karjalan maisemamaakunnassa maisemaseutu on Vaara Karjalan maisemaseutu. Joensuun seudun kunnista Eno, osa Kontiolahtea ja osa Joensuuta (Tuupovaara ja Kiihtelysvaara) sijaitsee maisema aluetyöryhmän mietinnön mukaan Vaara Karjalan maisemamaakunnassa Vaara Karjalan maisemaseudulla. Itäisen Järvi Suomen maisemamaakunnassa Pohjois Karjalan järviseudulla sijaitsevat Polvijärvi, Liperi, Pyhäselkä, osa Joensuuta ja pääosa Outokumpua. Läntisin osa Outokumpua sijoittuu Pohjois Savon järviseudulle. Kuva 2. Maisemamaakunnat ja maisema alueet 1.2 MERKITTÄVÄT MAISEMA ALUEET JA KOHTEET Maisema aluetyöryhmän (YM 1992) mukaan Joensuun seutukunnan valtakunnallisesti arvokkaat maisema alueet ovat Huhtilammen kylä Kiihtelysvaarassa ja Heinävaara Selkien vaaraasutusmaisema Kontiolahden ja Kiihtelysvaaran alueella. Tunnetuin ja ehkä arvokkain maisema alue on Kolin vaaramaisema, jonka eteläosa kuuluu Kontiolahden ja Enon kuntiin. Maakunnallisesti arvokkaita maisemakokonaisuuksia ovat Hyypiä Raatevaara Kiihtelysvaarassa, Koveron kulttuurimaisema ja Saarivaara Tuupovaarassa sekä Sarvinki Enossa. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi on luokiteltu Vornan maisematie, josta osa kulkee Enon kunnan alueella. Merkittäviä maisema alueita kartoitettaessa on tavoitteena ollut löytää maaseudun perinteisiä maisematyyppejä luonnehtivat kulttuuri ja luonnonmaisema alueet. Luetteloitujen alueiden lisäksi on jokaisella kunnalla kulttuurihistorian ja maiseman kehityshistorian kannalta runsaasti sellaisia kohteita, joiden maisemakuvallinen arvo on suuri. Joensuun seudun kuntien maisemakuvan kulttuuriarvojen säilymisen kannalta on ensisijaisen tärkeää huolehtia maatalouden kehittämisedellytyksistä. Monipuolisen ja rikkaan maisemakuvan yksi perusta ovat avoimet niityt ja pellot. Kasvillisuus ja kasviyhdyskunnat ovat se osa maisemakuvaa, jossa muutos näkyy nopeasti. Avointen maatalousalueiden umpeen kasvavat niityt, suljettujen metsien avohak 6

2 kuut pinnanmuokkauksineen ja avosoiden ojitukset metsitystä varten muuttavat miellyttävänä koetun hoidetun maisemakuvan epämiellyttäväksi. Pohjois Karjalan ympäristökeskuksen vuonna 1998 julkaiseman Pohjois Karjalan perinnemaisemat inventoinnin mukaan Joensuun seutukunnan perinnemaisemat sijaitsevat osittain valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkailla maisema alueilla. Muut valtakunnallisesti (v) ja maakunnallisesti (m) merkittävät perinnemaisemat ovat kunnittain seuraavat (Joensuun kaupunki 2004): Joensuun kaupungin Kiihtelysvaarassa Kekomäen kaskimetsä (v), Koskelan keto (m), Marjovaaran hevoslaidun (m) Kontiolahden kunnassa Raja ahon niitty (m), Uusitalon lammashaka (m), Koivulan niitty (m), Mäntylammen kallioketo (m) Outokummun kaupungissa Lepikkoahon kaskimetsä (v) Polvijärven kunnassa Riihilahden laitumet (v), Lopotin hevoslaidun (v), Silmälän lammaslaidun (m), Kylänlammen laitumet (m), Laitalan laitumet (m), Jolkonkarin laidunniitty (m), Rukkolahden niitty (m), Kapavaaran laitumet (m), Mähälän laidunniitty (m), Siltalan laitumet (m), Viitalahden metsälaidun (m) Pyhäselän kunnassa Korholan lammaslaidun (m) Enossa ja Liperissä ei ole ympäristökeskuksen inventoinnin mukaan yksittäisiä valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä perinnemaisemia. Pohjois Karjalan Liiton vuonna 2004 julkaisemassa Pohjois Karjalan kulttuuriympäristöt teoksessa Joensuun seutukunnassa olevat valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt (kursiivilla merkityt ovat myös maisema aluetyöryhmän mietinnön arvokkaita alueita) ovat Enon kunnassa Enon kirkkomaisema (v), Sarvingin kylämaisema (m), Kuusjärven kylämaisema (m), Enon sahayhdyskunnat (m), Ahvenisen Kousan kylämaisema (m), Pohjankylän asutusmaisema (m) Joensuun kaupungissa Joensuun kaupunkimaisema (v), Utran teollisuusyhdyskunta (v), Pyhäselän rannat (m), Itäranta ja Siihtalan Sirkkalan teollisuusmiljööt (m), Kiihtelysvaaran Heinävaaran vaarakylä (v), Kiihtelysvaaran Huhtilammen kylämaisema (v), Kiihtelysvaaran Hyypiän ja Raatevaaran vaarakylät (v), Kiihtelysvaaran kirkkomaisema (v), Tuupovaaran Haarajoen museosilta (v), Koveron kylämaisema (m), Hoilolan Saaroisten kylämaisema (m), Öllölän kylämaisema (m) Kontiolahden kunnassa Selkien Lehtoin vaarakylä (v), Mönnin vaarakylä (v), Jakokosken kylämaisema (m), Kontioniemen sairaala alue (m), Pyytivaaran vaarakylä (m) Liperin kunnassa Liperin kirkonkylän kulttuurimaisema (m), Siikakosken teollisuusmiljöö ja Komperonniemen kylä (m), Viinirannan kylä ja Taipaleen ortodoksinen kirkonkylä (m), Kaatamo Risti (m) Outokummun kunnassa Outokummun vanha kaivos (v), Sysmän Lappalan kylämaisema (m) Polvijärven kunnassa Sotkuman kylämaisema (m), Solan kylämaisema (m), Martonvaaran vaaramaisema (m) Pyhäselän kunnassa Mulon kylämaisema (v), Pyhäselän kirkkomaisema (m), Nivan kylämaisema (m) Pohjois Karjalan liiton julkaisu vuodelta 2004 lienee ajantasaisin ja parhaaseen paikallistuntemukseen perustuva inventointi kulttuurimaiseman saralta Joensuun seudun alueella. 1.3 MAA JA KALLIOPERÄ Maa ja kallioperätulkinnassa Joensuun seutu jaettiin neljään eri aluekokonaisuuteen, joita ovat kallioalueet, harjualueet, kumpuilevat vaara alueet ja alankoalueet (ks. kuva 3). Tässä tarkastelussa maaperään on yhdistetty alueen korkeussuhteet ja alueen maastonmuotojen kehitystausta. Maastonmuodot ja niitä peittävä maaperä ovat maisemasuunnittelussa ns. elottomia maisematekijöitä. Niitä pidetään muuttumattomina, vaikka maa ainesten, turpeen ja kallion hyötykäyttö pitkällä aikajänteellä voikin muuttaa tätä maisemarakenteen perusrunkoa Kallioalue Maanpinnan muodot määräytyvät kallioperän topografian mukaan. Kallioalueet ovat usein kumpuilevia, epäsäännöllisiä kalliomäistä muodostuneita alueita, joissa maapeite on ohut ja maastossa näkyy kalliopaljastumia. Pinnanmuodot ovat monin paikoin jyrkkäpiirteisiä. Alueella on myös muutamia kallioperän vaarajaksoja, kuten Kolin vaarat sekä kallioperän siirroksiin syntyneitä pitkiä, suoria rotkolaaksoja, kuten Kolvananuuro. 7

3 Kallioalueita on selvitysalueella laajimmin Höytiäisen ja Pyhäselän länsipuolella sekä pohjoisosan vaara alueella Harjualue Harjut ovat muodostuneet karkearakeisista huuhtoutuneista maa aineksista jääkauden aikaisiin sulamisvesien synnyttämiin jäätikköjokiuomiin. Harjut esiintyvät pitkinä ja kapeina jaksoina, joissa maaperä on yleensä hiekkaa ja ydinharjuissa soraa. Alueella on kaksi laajaa reunaharjua, Toinen Salpausselkä ja Jaamankangas, jotka ovat jääkauden aikaisia rantahietikoita. Reunaharjut ovat muodostuneet kohtaan, jossa jäätikön reuna on päättynyt mereen ja pysynyt pitkän aikaa paikallaan, jolloin aallokko on synnyttänyt jäätiköstä irtoavasta materiaalista huuhtoutuneen hiekkakerrostuman. Harjuissa esiintyy merkittäviä, hyvälaatuisia pohjavesivaroja sekä taloudellisesti hyödynnettäviä maaaineksia, etenkin ydinharjujen sorat. Kuva 3. Korkokuvatyypit 1.33 Kumpuileva vaara alue Kumpuilevilla vaara alueilla maaperä muodostuu yleensä moreenista. Alueen topografia noudattaa pääpiirteisesti kallioperän muotoa, mutta kallio on yleensä usean metrin paksuisen pohjamoreenikerroksen peittämä. Pohjamoreenialueelta kohoaa mäkiä ja vaaroja, jotka ovat muodostuneet useimmiten drumliineista tai kumpumoreeneista. Mäkien välissä on usein suo ja rinteillä voi esiintyä rinnesoita. Pohjamoreeni on jäätikön alleen sekoittamaa ja tiivistämää maa ainesta. Drumliinit ovat jäätikön liikkeen mukaan suuntautuneita ja jäätikön tiivistämiä moreenimäkiä, joissa on yleensä kalliosydän. Kumpumoreenit ovat jääkauden lopulla paikalleen sulaneista jäätiköistä vapautuneita löyhiä epäsäännöllisiä moreenikumpuja ja selänteitä. 8

4 1.34 Alankoalue Alangot ovat syntyneet hienorakeisista kivennäismaa aineksista ja humuksesta veteen kerrostumalla, yleensä jääkauden lopulla tai sen jälkeen. Vesistöjen pinnan aletessa ja maan kohotessa alangot ovat jääneet kuiville. Alueita on kuivatettu ojittamalla ja raivattu pelloiksi. Maaperä alankoalueilla on usein turvetta, savea, silttiä tai liejua. Harjujen lähellä maaperä voi olla myös hienoa hiekkaa. Eri maalajit esiintyvät usein päällekkäisinä eri paksuisina kerroksina, josta johtuen rakennettavuus vaihtelee huomattavasti. Alangot ovat rakennettavuudeltaan yleensä heikkoja. Alankoa on selvitysalueella laajimmin suurten järvien, Höytiäisen, Pyhäselän ja Viinijärven ympäristössä. 1.4 VESISTÖT Tässä kohdassa esitetyt asiat perustuvat Etelä Savon ympäristökeskuksen tammikuussa 2005 julkaisemaan vihkoseen: Alustava selvitys vesienhoitoalueen merkittävimmistä vesistä (ks. kuva 4). Kuva 4. Vesistöalueet ja tärkeimmät vesistöt 1.41 Pintavedet Selvitysalueella vesistöjen ominaispiirteenä ovat lukuisat luode kaakko suuntautuneet järvet. Vähäsaarisia laajoja selkävesiä ovat Höytiäinen, Pyhäselkä, Pielinen, Iso Saimaaseen kuuluvat Oriveden selkävesistöt, Viinijärvi ja Heposelkä sekä alueen länsipuolella Suurijärvi ja Juojärvi. Pintaalaltaan suurimmat järvet selvitysalueella ovat Pyhäselkä, Höytiäinen, Viinijärvi, Heposelkä ja Pielinen. Pyhäselkä on yksi pohjoisen Saimaan järvialueen kuudestatoista osa alueesta. Sen pinta ala on 229 km 2. Pyhäselkä on sisävesiemme suurimpia järvenselkiä, pituus on lähes 30 km ja leveys yli 10 km. Höytiäisen ja Pyhäselän yhdistää Höytiäisen kanava. Kanavan kokonaispituus on 9,5 km. Pyhäselän ja Höytiäisen rantoja reunustavat paikoin hiekkarannat ja karut hiekkaperäiset kangasmaat. 9

5 Pielinen on Suomen kuudenneksi suurin järvi. Pielinen on rannoille työntyvine viljelmineen, asuttuine saarineen ja avarine selkävesinäkymineen esimerkki Järvi Suomelle tyypillisestä luonnosta ja maisemasta. Pielisestä virtaa Pyhäselkään 70 km pitkä Pielisjoki. Pielisjoen rannat ovat olleet edullisia sahateollisuuden synnylle, koska joessa oli koskivoimaa sahojen pyörittämiseen. Jokea pitkin uitetaan edelleen puuta Pieliseltä päin. Pielisjoessa on kaksi voimalaitosta, joiden juoksutus noudattaa luonnollista virtaamaa. Vaara alueella järvet sijaitsevat laaksoissa vaarojen väleissä. Eteläisessä Vaara Karjalassa järviä on vähän. Pienempiä järviä ja lampia on eri puolilla aluetta. Outokummussa sijaitseva Sysmäjärvi on kansainvälisestikin arvokas lintuvesi ja kosteikko. Luonnontilaisten pienvesien määrä on vähentynyt metsäojitusten, avohakkuiden, maanmuokkauksen, rehevöitymisen, loma asutuksen, jokien perkausten ja lampien laskujen seurauksena. Valtaosa Joensuun seudun vesistöistä kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Sen latvat ulottuvat Venäjän Karjalaan, josta Lieksanjoki kokoaa vedet Pieliseen. Siitä vedet virtaavat Pielisjokea yli 70 kilometrin matkan Pyhäselkään. Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran alueen vedet kuuluvat Jänisjoen vesistöalueeseen. Täältä vedet virtaavat rajan yli kohti Laatokkaa. Selvitysalueen valuma alueet ovat Juojärven, Höytiäisen, Pyhäselän, Pielisen ja Jänisjärven valuma alueet. Höytiäinen ja Viinijärvi ovat järvityypiltään vähähumuksisia järviä, kun taas Pielinen, Pyhäselkä ja Heposelkä kuuluvat humusjärvityyppiin. Pielisjoessa on suuri humuspitoisuus. Pielisjoessa on ihmistoiminnan vaikutuksilla huomattava merkitys, se lasketaan kuuluvaksi myös voimakkaasti muutetuksi vesistöksi Pohjavedet Joensuun seutukunnan alueella on merkittävä I luokan pohjavesialue. Joensuun kaupungin liepeillä tällä pohjavesialueella on laajoja riskikohteita (ks. kuva 5). Pohjavesialueiden merkittävät riskitekijät ovat asutus ja maankäyttö, teollisuus ja yritystoiminta sekä liikenne ja tienpito. Kuva 5. Pohjavesialueet 10

6 1.5 METSÄT JA SUOT Lähes puolet Pohjois Karjalan metsistä on mustikkatyyppiä tai sitä vastaavaa turvemaata. Puolukkatyypin maita on n. 30 %, lehtomaisia kankaita n. 16 % ja varsinaisia lehtoja n. 3 %. Mänty on yleisin puulaji. Metsien puuston kasvu on poistumaa suurempi, joten metsien puuvarasto on kasvanut tasaisesti jo 40 vuoden ajan. Metsistä 63 % on alle 60 vuotiaita. Mäntyvaltaisista metsistä 45 % on nuoria kasvatusmetsiä, kuusimetsien vastaava osuus on 22 %. Kuva 6. Kuusikkoa Pohjois Karjalassa suota on yli 0,5 milj. ha, josta ojitettua on 76 %. Suot kuuluvat pääosin keidassuovyöhykkeeseen. Läänin pohjois ja itäosa ovat aapasuovyöhykettä. Suot ovat pääosin karuja rämeitä ja puuttomia nevoja. Maataloudessa soita on hyödynnetty raivaamalla niitä viljelykseen sekä niittämällä ja laiduntamalla suoniittyjä. Metsät, suot ja suurimmat peltoalueet on esitetty piirustuksessa 01, maisemakuva ja peitteisyys Metsäalueet Selvitysalueen pinta alasta suurin osa on metsää. Polvijärven luoteisimmat osat kuuluvat metsäkasvillisuuden aluejaossa keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Muu osa selvitysalueesta on eteläboreaalista vyöhykettä. Keskiboreaalinen vyöhyke on havumetsävyöhykkeen ydinaluetta. Valtaosa metsistä on kuivahkoja, kuivia tai karukkokankaita. Eteläboreaalisella vyöhykkeellä Järvi Suomessa yleisin metsätyyppi on tuore mustikkatyypin kangas. Vaarojen hajanaisten kalkkiesiintymien kohdalla kasvillisuudessa on rehevämpiä kohtia. Lännessä Vaara Karjalaa reunustavat toisen Salpausselän hiekkaiset kankaat. Metsien pitkään jatkunut talouskäyttö näkyy maisemakuvassa. Mäntyvaltaisten metsien pinta ala on kasvanut, kuusikon on vähentymässä ja koivu ei riitä edes kuitupuuna alueen teollisuuden tarpeisiin. Metsien tyypillisiä virkistyskäyttömuotoja ovat metsästys sekä luonnonmarjojen ja sienien keräily. Herkkutatista on viime vuosina kehittynyt taloudellisestikin merkittävä vientituote. Luonnonmarjoista alueella kerätään mustikkaa, puolukkaa ja vadelmaa. Merkittävin riistaeläin on hirvi, mutta myös metsäjänis, metsäkanalinnut ja vesilinnut ovat metsästäjien suosimia saaliseläimiä Suoalueet Turvetuotannossa oli vuonna 2000 selvitysalueella Joensuun, Kontiolahden ja Pyhäselän kunnissa noin 900 ha suota. Laajimmat tasaiset suoalueet sijaitsevat selvitysalueen luoteisosassa. 11

7 Soiden tyypillisiä virkistyskäyttömuotoja ovat marjastus ja metsästys. Suomarjoista eniten poimitaan lakkaa, karpaloa ja juolukkaa. Monien metsästettävien lajien säilymisen kannalta soilla on suuri merkitys riistaeläimille. Hirvet, vesilinnut ja metsäkanalinnut tarvitsevat soita elinympäristöinä, mutta myös ruokailu ja pesimisalueina sekä levähdyspaikkoina Maatalousalueet Pohjois Karjalan järviseudulla tasaisimmat alueet ovat savimailla, joilla sijaitsevat Pyhäselän Höytiäisen viljelytasangot. Savikot ovat syntyneet jääkauden jälkeisten muinaisjärvien pohjaan. Ravinteikkaat ja kivettömät savi ja hietakerrostumat on jo varhain otettu viljelyskäyttöön. Vanhimpia asutusalueita ovat Viinijärven rannat. Laajoja peltoalueita on Polvijärvellä sekä Liperin alueella. Pohjois Karjalan järviseudulla harjoitetaan voimakasta maataloutta. Päätuotantosuunnat olivat vuonna 2004 Pohjois Karjalan työvoima ja elinkeinokeskuksen tilastojen mukaan lypsykarjatalous ja viljanviljely. Hevostiloja oli eniten Polvijärvellä. Vaara Karjalassa viljelykelpoista maata on niukasti. Vaarojen lakiosat on asutettu ensimmäisenä, koska näillä alueilla ilmastolliset olot ovat suotuisimmat ja huuhtoutumattomilla moreenimailla viljelyominaisuudet hyvät muuhun ympäristöön verrattuna. Näin alkunsa saanut vaara asutus on edelleen tunnusomaista alueelle. Tyypillistä vaaranlakiasutusta ovat seudun valtakunnallisesti arvokkaat kulttuurihistoriasta kertovat alueet. Maatalouden päätuotantosuunnat olivat vuonna 2004 Pohjois Karjalan työvoima ja elinkeinokeskuksen tilastojen mukaan lypsykarjatalous ja heinän ja nurmikasvienviljely Asutuksen perinteinen sijoittuminen ja kylien synty Asumusten perinteiset sijaintityypit Suomessa ovat pelto, metsä, ranta, tie, sekä mäki ja vaarasijannit (Aario 1966). Usein sijaintiin vaikuttaa kaksi tai useampia tekijöitä yhdessä. Selvitysalueella asumukset ovat olleet perinteisesti mäki ja vaarasijainnissa. Tämän tyypin syntyyn on vaikuttanut ylätasanteiden huuhtoutumattoman maan maaperän viljavuus ja vähäinen hallanvaara. Alueella rantasijainti on toinen perinteinen asumusten sijaintimuoto, vaikkakin rannan runsauteen nähden tätä tyyppiä on melko vähän. Rantasijainti alueella on riippuvainen maataloudesta siten, että alueen asumuksilla on kosketus peltoihin, mutta ne on sijoitettu rannan läheisyyteen kalastuksen, liikenteen ja vedensaannin vuoksi. Maaperästä viljelykseen parhaiten sopivat hiesu ja savipohjaiset vesijätöt sijaitsevat rannoilla. Viimeisimmän jääkauden jälkeiset järvivaiheet ovat peittäneet suuren osan Joensuun seudun alueesta. Vaara Karjalan alueelle on tyypillistä vaara asutus vedenkoskemattomilla mailla. Vaara asutus on useimmiten yksittäisten talojen tai parin kolmen talon muodostamia pienkyliä. Hyvin säilynyttä vaaraasutusta edustaa Joensuun seudulla Raatevaaralta Mönniin ulottuva vaarakylien jono. Esimerkiksi Pyhäselän kunnassa lakiasutukset olivat yleensä kumparemaastossa. Rinneasutus oli vahvinta Tuupovaarassa. Kuva 7. Asutusta lakialueella 12

8 Muun muassa Tuupovaaraan ja Enon Pielisjokivarteen on syntynyt pysyvää asutusta jo luvuilla. Ranta asutus on perinteisesti vallinnut suurten vesistöjen ääressä Pielisen pitäjissä, Enossa, Polvijärvellä ja Liperissä sekä myöskin Kontiolahdella ja Outokummussa. Pyhäselän, Viinijärven ja Höytiäisen rantojen savikot ovat viljavia alueita. Niiden rannoilla asutus on tiheää pienissä kyläyksiköissä. Myös Pielisen rannoilla on savikoita, joille on raivattu laajoja peltoalueita. Näille seuduille on muodostunut ranta ja tienvarsiasutusta. Alueella on laskettu vesistöjä, jotta on saatu lisättyä viljelykelpoisen maan pinta alaa. Vuonna 1743 laskettiin Alimmaisen Sarvinkijärven pintaa. Tämä oli ensimmäinen tunnettu järvenlasku Suomessa. Myös Viinijärven veden pintaa on laskettu Taipaleenjokea perkaamalla. Höytiäisen vedenlasku paljasti hehtaaria maata pääosin järven pohjois ja luoteisosissa. Polvijärvelle perustettiin viisi maarekisterikylää hyvien viljelymaiden kupeeseen: Kuljunlahti, Ruvaslahti, Kaijanlahti, Rauanlahti ja Niskanniemi. Myöhemmissä järjestelyissä syntyi Kontiolahdelle Pohjankylä. Tämä maarekisterikylä käsittää Kontiolahden kunnan alueelta kaikki vedenlaskussa syntyneet vesijättömaat Höytiäisen rannalta. Kylä perustettiin jaettaessa Höytiäisen laskuun osallistuneiden osakkaiden kesken paljastunutta vesijättömaata. Hyvin säilyneitä jälleenrakennuskauden asuinalueita on Enon Pohjan asutusalue, joka on muodostunut Alimmaisen Sarvinkijärven laskun yhteydessä muodostuneelle vesijättömaalle Jakojärven pohjalle. Asutusta on syntynyt myös teollisuuden kehittyessä vesireittien ja vesivoiman äärelle. Sahateollisuus alkoi Suomessa 1500 luvulla ja ensimmäiset vesisahat rakennettiin Pohjois Karjalassa 1770 ja 1780 luvuilla luvulla Pielisjoen alajuoksulle perustettiin Utran vesisahan lisäksi höyrysahat Karsikkoon ja Penttilään. Näistä varhaisista teollisista laitoksista kehittyi omavaraisia yhdyskuntia. Joensuun kaupunki taas on perustettu järven ja joen suistomaalle kauppapaikaksi. 13