Erityisliikunta OKM/VLN vuonna Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija"

Transkriptio

1 Erityisliikunta OKM/VLN vuonna Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

2 OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä sekä liikunnan yleisten edellytysten luomisesta valtionhallinnossa. Neuvoston tehtävänä on: käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita ja erityisesti arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella, tehdä aloitteita ja esityksiä liikunnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja toimialansa liikuntamäärärahojen käytöstä

3 Toni Piispanen

4 Terminologiaa Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, poliittisesta tai ammattiyhdistystoiminnastaan, perhesuhteistaan, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa henkilöön liittyvät tekijät, kuten syntyperä tai ihonväri, eivät saisi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja - perusoikeudet kuuluvat kaikille. Vaikkakin yhdenvertaisuusajatteluun sisältyy tasa-arvonäkökulma, Suomessa on vahvoja lakeja tasa-arvonäkökulman toteuttamiseen, kuten laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoliidentiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon osalta meillä Suomessa on erilliset lait näiden asioiden edistämiseen ja kun asioissa on vielä paljon tekemistä, on syytä mainita ne molemmat

5 Miten (erityis)liikunnalla menee? Toni Piispanen 5

6 Nykyisin erityisliikunnalla (soveltavalla liikunnalla) on vahva asema julkisen liikuntatoiminnan sääntelyssä ja perusteluissa. Lainsäädännön mukaan liikunta on jokaisen perusoikeus ja peruspalvelu. Liikuntalain tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa sekä väestön hyvinvointia, terveyttä ja fyysistä toimintakykyä. Kuntien tulee järjestää terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa huomioiden eri kohderyhmät. Maankäyttö- ja rakennuslailla tavoitellaan esteetöntä ympäristöä. Valtion liikuntapolitiikassa keskeisiä periaatteita ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo sekä koko väestön mahdollisuudet liikkua. Käytännön tasolla erityisliikunnan asema ei näytä enää niin hyvältä kuin säädöksissä ja asiakirjoissa. Erityisliikunnan osuus valtion liikuntabudjetista on noin viisi prosenttia. Valtakunnallisille ja alueellisille liikuntajärjestöille myönnetyistä toiminta-avustuksista erityisryhmien liikuntaa edistävien järjestöjen osuus on vajaat seitsemän prosenttia. Noin 70:sta lajiliitossa vain parissakymmenessä on keskitytty joko vammaiskilpaurheiluun ja/tai on sovellettu palveluja erityisryhmille. Kolmasosa lajiliitoista ei liikuta erityisryhmiin kuuluvia henkilöitä lainkaan. Vain joka kymmenes urheiluseura järjestää erityisryhmille toimintaa. Kuntien liikuntatoimien käyttömenoista erityisliikunnan seitsemän miljoonan osuus on minimaalinen. Asukasluvultaan pienissä alle asukkaan kunnista kolmasosa ei järjestä erityisliikuntaa. Ala-Vähälä, Timo Rikala, Saku: Erityisliikunnan tilanne kunnissa Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:5. Valtionhallinto liikunnan edistäjänä Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:4. Lähde Saari, Aija: Vammaisurheilu ja erityisliikunta lajiliitoissa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:

7 Valtion liikuntapolitiikan keskeisimmät tavoitteet vuonna 2016 ovat liikunnan yhdenvertainen saavutettavuus sekä yhteisöllisyyden, osallistumisen ja liikunnallisen elämäntavan lisääntyminen. Liikunnan toimialan ulkopuolella tapahtuvat asiat ovat viime vuosina muuttaneet suomalaisten liikuntakäyttäytymistä voimakkaasti. Kaupungistuminen, autoistuminen, teknologinen kehitys, työelämärakenteessa tapahtuneet muutokset sekä viime vuosina entisestään kiihtynyt viihdeteknologian suosio ovat vähentäneet väestön arki- ja hyötyliikunnan minimiin

8 Tiedon paikka osana johtamisjärjestelmää Tavoite Toimenpide Tulokset Vaikutukset Vaikuttavuus

9 3 000 lasta ja nuorta v Puolet harrastaa seuroissa Viidennes liikkuu suositusten mukaisesti (1 h/päivä) LIITU-tutkimus. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa 2014.

10

11 Näkökulmia valtion merkitykseen liikunnan edistämisessä Kotitaloudet 2 mrd Kunnat 700 M Valtio, liikunta 150 M Lajiliitot, hyv. menot 100 M (2012) Helsinki, liikunta 78,8 M

12 Kaikki hallintokunnat toimimaan yhdensuuntaisesti

13 Liikunta kytkeytyy yhteiskunnan isoihin haasteisiin Suorituskykyinen maanpuolustus Oppiminen Terveydenhuollon menot Ikäihmisten toimintakyky Terveys ja hyvinvointi Lasten ja nuorten osallisuus Syrjäytyminen Julkisen talouden tila Maahanmuuttajien kotouttaminen Puhdas liikenne 13

14 Kävely- ja pyörätie Terveyskeskus Päiväkoti Metsä Koulu OKM Luonto VLN Vanhuspalvelut Uimahalli Armeija Rakennettu ympäristö

15 Hallinnon loogisuus työryhmä strategia selonteko strategia työryhmä strategia selonteko selonteko työryhmä selonteko strategia työryhmä strategia työryhmä työryhmä selonteko strategia selonteko

16

17 Nykyisin ratkottavana olevat yhteiskunnalliset ongelmat tarvitsevat aiempaa kokonaisvaltaisempia, eri toimijatahot yhteen kokoavia politiikkatoimia sekä osaavia ja innokkaita ihmisiä. Kysymys ei ole aina yksioikoisesti resursseista, vaan myös tavasta tehdä yhteistyötä, uudistaa toimintamalleja ja murtaa hallinnonalojen välisiä raja-aitoja. Myös liikuntapolitiikassa pitää olla kykyä uudistua, vaikka se vaatisi isojakin uudistuksia

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka

Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka Puheenjohtaja Hanna Kosonen,, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

SOVELTAVAN LIIKUNNAN SEUTUFOORUMI , Rovaniemi Toni Piispanen, OKM / VLN

SOVELTAVAN LIIKUNNAN SEUTUFOORUMI , Rovaniemi Toni Piispanen, OKM / VLN SOVELTAVAN LIIKUNNAN SEUTUFOORUMI 29.11.2016, Rovaniemi Toni Piispanen, OKM / VLN Mistä on kysymys? Uusi julkaisu VLN sarjassa: Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö valtion liikuntapolitiikassa. Pyykkönen,

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6.

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6. YHTEENVETO Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Päivän aikana nousseita asioita liikunta liittyy hyvinvointiin kaikkinensa,

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma versio 26.11.2015 Suomen Painonnostoliitto ry ja Suomen Voimanostoliitto ry Sivu 1 (8) Suomen Painonnostoliiton ja Suomen Voimanostoliiton yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIJATAPAAMINEN , Jyväskylä Toni Piispanen, OKM / VLN

SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIJATAPAAMINEN , Jyväskylä Toni Piispanen, OKM / VLN SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIJATAPAAMINEN 8.12.2016, Jyväskylä Toni Piispanen, OKM / VLN OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtion liikuntaneuvosto, Tutkimus- ja arviointijaosto 30.5.2018 Saku Rikala, Liikuntatieteellinen Seura ry Tehtävä: Valtionhallinnon toimenpiteiden

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista kuntaa

Kohti yhdenvertaista kuntaa Onnistuva Suomi tehdään lähellä Det framgångsrika Finland skapas lokalt Kohti yhdenvertaista kuntaa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Sinikka Mikola, Kuntaliitto Suomessa on 311 kuntaa Kunnilla on voimakas itsehallinto,

Lisätiedot

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio

Lisätiedot

Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa

Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa Aija Saari Tutkimuspäällikkö, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry aija.saari@vammaisurheilu.fi Sisältö

Lisätiedot

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen

Lisätiedot

Kuntien erityisliikunnan hankkeet ja työn tulevaisuus

Kuntien erityisliikunnan hankkeet ja työn tulevaisuus Kuntien erityisliikunnan hankkeet ja työn tulevaisuus Toni Piispanen Liikuntatieteellinen Seura ry Erityisliikunnan symposio 29.5.2012 Grand Marina Esityksen teemat 1. Yleisesti kehittämishankemaailmasta

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Uusien opiskelijoiden huomioiminen 20.8.2018 Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Muistutetaan mieleen mitä uudella opiskelijalla on edessään Mitä tukitoimintoja uudelle opiskelijalle on? Voisiko

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa Nelli Ruotsalainen, hankesuunnittelija nelli.ruotsalainen@espoo.fi Kaksivuotinen Euroopan Sosiaalirahasto

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA. Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen , Jyväskylä Saku Rikala, LTS

KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA. Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen , Jyväskylä Saku Rikala, LTS KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen 8.12.2016, Jyväskylä Saku Rikala, LTS Liikuntatieteen julkaisumäärän kehitys Lähde: Liikuntalääketieteen yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa

Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Lähde: Ennakkomateriaali, Kansallinen liikuntafoorumi 2013 1 Miten hyvin

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma Suomen Squashliiton yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys Johdanto... 3 1. Yhdenvertaisuus ja syrjintä käsitteinä... 4 2. Suunnitelman tarkoitus... 4 3. Nykytila... 4 4. Squashin

Lisätiedot

Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä

Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikunnan edistämisen kenttä Liikuntamahdollisuudet LIIKKUJA Liikuntamahdollisuudet Vapaaehtoistoiminta KUNTIEN LIIKUNTATOIMI Edellytykset paikallisella

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Suomalaisen liikuntapolitiikan koko kuva. pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto

Suomalaisen liikuntapolitiikan koko kuva. pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto Suomalaisen liikuntapolitiikan koko kuva pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto OKM: Liikuntalain (1998) tarkoituksena on edistää liikuntaa, kilpa ja huippu urheilua sekä niihin liittyvää

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Avustukset lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 toimeenpanoon Annika Kattilakoski, Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö, Pohjanmaan

Lisätiedot

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Tasa-arvo Johdanto Lahden steinerkoulun perusasteen toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma perustuu lakiin naisten ja

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007 Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007 Liikuntakulttuurin kokonaisarviointi: valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutusten arviointi liikunnan alueella (Liikuntal. 4, 2 mom.) arvioitu muutamia keskeisiä

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018 Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Mustasaaren kunta 2016 2018 Käsittelyt: Työsuojelutoimikunta 20.10.2015 Yhteistyötoimikunta 16.11.2015 Henkilöstöjaosto 24.11.2015 Kunnanhallitus 19.1.2016 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi liikuntalain muuttamisesta PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja laajankantoisia liikuntapoliittisia kysymyksiä.

Hallituksen esitys laiksi liikuntalain muuttamisesta PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja laajankantoisia liikuntapoliittisia kysymyksiä. 1991 vp - HE 3 Hallituksen esitys laiksi liikuntalain muuttamisesta PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että opetusministeriön asiantuntijaelimenä toimivien valtion urheiluneuvoston, valtion

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma 2015 2019 Valtion liikuntaneuvosto on valtioneuvoston eduskunnan toimikaudeksi asettama asiantuntijaelin. Neuvoston tehtävänä on käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia

Lisätiedot

Kunnanhallituksille ja liikunnasta vastaaville lautakunnille

Kunnanhallituksille ja liikunnasta vastaaville lautakunnille Kirje OKM/24/691/2014 10.11.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Ajankohtaista liikuntatoimen kentässä Kunnanhallituksille ja liikunnasta vastaaville lautakunnille 1. Liikunnan vastuualueen johtajan tervehdys

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla

Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Monikulttuurisen liikuntakentän uudistaminen seminaari 3.1.2011 Helsinki Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2018

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2018 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2018 Sisällys 1 JOHDANTO... 2 1.1 Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite... 2 2 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Vammaisliikunnan

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Vammaisliikunnan OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Suunnittelija Toni Piispanen 8.10.2018 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja

Lisätiedot

1. TASA-ARVO SUUNNITELMA

1. TASA-ARVO SUUNNITELMA 1 Liite 1: Tasa-arvo suunnitelma 1. TASA-ARVO SUUNNITELMA Sisällys 1. Tasa-arvo suunnitelma... 1 1.1. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 1 1.2. Erkko-lukion henkilömäärät... 2 2. Tasa-arvoon liittyvä

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2019-2020. Yhteistyötoimikunta 6.2.2019 Kunnanhallitus 18.2.2019 Kunnanvaltuusto 29.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Yhdenvertaisuus-

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS. Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.

Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS. Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5. Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.2012 1. Taustaa Esityksen rakenne 2. Kuntien erityisliikunnan lainsäädäntö

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018-2020 Johdanto... 2 Lait suunnitelman taustalla... 2 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609)... 2 Yhdenvertaisuuslaki

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa

Lisätiedot

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Työnjako: Yleisten edellytysten luominen ensisijassa valtion ja kuntien tehtävä. Toiminnasta

Lisätiedot

Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Agenda Pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto

Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Agenda Pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Agenda 2030 Pääsihteeri Minna Paajanen, valtion liikuntaneuvosto Valtion liikuntaneuvosto Liikuntalaissa määritelty asiantuntijaelin liikuntaa koskevissa kysymyksissä.

Lisätiedot

Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä. Opettajan tukimateriaali

Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä. Opettajan tukimateriaali Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Opettajan tukimateriaali Tasa-arvo -materiaalia Diasarjaan on koottu linkkejä ja Lapin Letkan laatimaa tasa-arvomateriaalia, joita opettaja voi hyödyntää tasa- arvoa

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS)

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS) Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS) Kehittämislinjaukset 2/15 27.8.2015 3 Helsingin rautatieasemalla oli meneillään

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen 2015-16 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.12.2015 Meija Tuominen, asukaspalvelut Sinikka Mustakallio, WoM Oy Tasa-arvo?

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN HANKKEEN TULOKSET. Loppuseminaari Saku Rikala

ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN HANKKEEN TULOKSET. Loppuseminaari Saku Rikala ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN 2013-2015 -HANKKEEN TULOKSET Loppuseminaari 3.12.2015 Saku Rikala Esityksen sisältö 1. Hankkeen perustiedot, tavoitteet ja toteutus kunnissa 2. Hankkeen tulokset ja päätöstoimenpiteet

Lisätiedot

Jyväskylä 27.11.2013 Inkluusion askelmerkit

Jyväskylä 27.11.2013 Inkluusion askelmerkit Jyväskylä 27.11.2013 Inkluusion askelmerkit Aija Saari Tutkimuspäällikkö, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry aija.saari@vammaisurheilu.fi VAMMAISUUDEN KAKSI MALLIA/ FILOSOFIAA Medikaalinen ja sosiaalinen

Lisätiedot

Kohti yhteistä liikuntaa. Soveltava liikunta SoveLin strategia

Kohti yhteistä liikuntaa. Soveltava liikunta SoveLin strategia Kohti yhteistä liikuntaa Soveltava liikunta SoveLin strategia Kohti yhteistä liikuntaa SoveLin strategia 2009 2012 Soveltava Liikunta SoveLi ry Työryhmä Heidi Hölsömäki (toim.) leena Jokinen Sari Kivimäki

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1. Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain

Lisätiedot

SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI NIINHÄN SEN PITÄISI MENNÄ. JA NIIN SE MYÖS USEIN MENEEKIN VALITETTAVASTI. Työssä ja kaikessa elämässä meidän tulisi olla tasavertaisia, X- ja Y- kromosomien määrästä riippumatta.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma 26.11.2016 Suomen Painonnostoliitto SPNL ry ja Suomen Voimanostoliitto SVNL ry Sivu 1 (7) Suomen Painonnostoliiton ja Suomen Voimanostoliiton yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Päivitetty 14.12.2018 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taustaa 4 2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman yhdistäminen 4 3. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS

OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS 5.3.2014 Tervetuloa 5.3.2014 1 OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS Elli Aaltonen Ylijohtaja 5.3.2014 2 Ministeriöiden

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty HLU:n hallituksessa 30.3.2016 1. Yhdenvertaisuussuunnitelman perustelut HLU:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman perustana on HLU:n olemassa olevat

Lisätiedot

ONKO VAMMAISILLA la SAIRAIIIA OIKEUS ONIATTUUN LIIKUNTAAN?

ONKO VAMMAISILLA la SAIRAIIIA OIKEUS ONIATTUUN LIIKUNTAAN? , v. b. mra ONKO VAMMAISILLA la SAIRAIIIA OIKEUS ONIATTUUN LIIKUNTAAN? Suomessa ei ole sellaista keskeistä kansansairautta,jonko ennaltaehkäisyyn ja hoitoon kuntouttavalla liikunnalla ei olisi tutkimusfaktoihin

Lisätiedot