UBUNTU1/ suomi etelä-afrikka-seura

Transkriptio

1 UBUNTU1/2007 suomi etelä-afrikka-seura 1

2 Tässä numerossa: Vuohi ja kehitys...3 Pienyrittäjyyshanke kannustaa mukaan eteläafrikkalaisia ja suomalaisia yrittäjiä... 4 Yrittäjäkummikampanja... 6 Tytäryrityksemme Etelä-Afrikassa... 6 Charity will not solve poverty The Elgin Learning Foundation and Local Economic Development...10 Kiistelty köyhien pankki North South Encounters...14 Young Africa...16 Arkkipiispa Paarma tutustui Etelä-Afrikkaan...18 Arjen sattumuksia ja ihmiskohtaloita värikuvien pinnalla Underlying impatience with slow pace of change reflected in State of Nation Address Ystävyyskoulussa tavataan Samalla aikavyöhykkeellä maailman toisessa ääressä Eteläafrikkalainen viini uusi reilun kaupan hittituote Uutisia Etelä-Afrikasta...32 Kannen kuva: Pieter Hugo: Londiwe Wendy Hkhize, Pietermartizburg, 2005 Taiteilijan töitä on esillä Jyväskylässä LUMO 07-näyttelyssä Ks. artikkeli s UBUNTU Ubuntu on Suomi-Etelä-Afrikka-seuran jäsenlehti, joka ilmestyy 1 2 kertaa vuodessa. Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry PL Helsinki Tämän numeron päätoimittaja: Leena Marsio Graafinen suunnittelu: Hilppa Hyrkäs Kuvituskuvat: Leena Marsio Painopaikka: PicaScript Oy Arja Alho, puheenjohtaja VUOHI JA KEHITYS Uuden kansainvälisen järjestyksen vaatimuksen myötä (josta puhuttiin 1970-luvulla), kehitysyhteistyöstä tuli varteenotettava instrumentti maailman kehityserojen tasaamisessa ja osa globaalin turvallisuuden strategiaa. Bob Geldof organisoi sittemmin LIVE -AID-konsertit akuutin nälänhädän lievittämiseksi, Bono kehitysmaiden velkojen anteeksiantamiskampanjan samaan aikaan kun monet kansainväliset instituutiot ovat miettineet miten tukea kestävää kehitystä ja välttää huonon kehityksen kierrettä. Kaikkia näitä ponnisteluja on tarvittu. Kehitys on nimittäin vaikea asia. Afrikan ja Euroopan Unionin dialogissa on painotettu viime vuosina hyvää hallintoa, korruption vastaista taistelua ja demokratian vahvistamista hyvän kehityksen aikaansaamiseksi. Silti kysymys kuuluu edelleen: Mikä olisi paras keino tukea niin, että tuettavat auttaisivatkin itse itseään? Varmaa on, ettei ole olemassa yhtä ainutta oikeata keinoa ja ettei vastaisuudessakaan voida välttyä virheiltä. Monet kehityksen ongelmista nimittäin kietoutuvat tuskallisen monimutkaisesti toisiinsa. AIDS tappaa ei vain ihmisiä vaan ylipäätään kehityksen mahdollisuuden ja usein myös toivon. Taannoisella kehitysyhteistyöjärjestöjen Osta vuohi -kampanjalla haluttiin korostaa ihmisten pitkäjänteistä ja pienimuotoista mahdollisuutta parantaa omaa taloudellista tilannettaan köyhissä maissa. Meistä tuntuu hyvältä ajatella, että juuri minun ostamani vuohi tuottaa jokapäiväisen leivän köyhän maan kanssaihmiselle. Ilman muuta asiaan kuuluvat pettymykset, kun rahoilla on hankittu jotain muutakin. Tämä lienee luonnollista, sillä eihän ihminen pelkästään elä vuohesta, saati että se olisi kehityksen ainoa avain. Sama ideologia pienimuotoisuus ja pitkäjänteisyys on seuramme mikroyrittäjyyshankkeessa. Haluamme tukea koulutuksen, tietojen ja taitojen kartuttamisen avulla paikallista yrittäjyyttä. Tietenkään ei ole järkevää pikakouluttaa massoja ja saada joku hyvä idea poikimaan hetkeksi ellei sillä ole jatkuvuutta. Onnistuminen mitataan siinä, miten löydetään oikeat ihmiset, uusi ja kestävä yritysidea ja miten se voi kasvaa ja saada siivet alleen. Siksi emme voi tehdä yhtään mitään ilman paikallisia kumppaneita, sillä heidän paikallistuntemuksensa ja näkemyksensä yhteisön/yksilöiden mahdollisuuksista on ratkaiseva. Mekin olemme joutuneet Suomi-Etelä- Afrikka seurassa painimaan monien projektimme perusolemukseen liittyvien ongelmien kanssa. Miten saada abstrakti ideamme synnyttämään yrityksiä ja sitä kautta kestävää kehitystä? Meillä on nyt onneksi paras mahdollinen tuki kotimaassa kun olemme verkottuneet yrittäjien kanssa ja saamme kunnollisen hahmon hankkeellemme. Myös Etelä-Afrikassa on tapahtunut paljon. Olemme löytäneet hyvät kumppanit ja jokaiselle oman tärkeän paikkansa. Aikaa on kulunut, on onnistuttu ja erehdytty. Kirjoituspöydän takana on helppo suunnitella. Elävä elämä niin Suomessa kuin Etelä-Afrikassa on kuitenkin monimuotoinen ja yllättävä. Toimivien kommunikaatiosuhteidenkaan luominen ei synny itsestään. Onneksi olemme kehittyneet ja voimme sanoa, että kehitys on vaikea asia, mutta hyvin mahdollinen. Niin, ja hyvin haasteellinen. 2 3

3 Teksti: Tapani Brotherus ja Leena Marsio Suomi-Etelä-Afrikka -seuran hanke Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä-Afrikassa on edennyt jo kolmannelle toimintavuodelleen. Pienyrittäjyyshanke kannustaa mukaan eteläafrikkalaisia ja suomalaisia yrittäjiä Hankkeen tarkoituksena on paikallisen yhteistyöverkoston avulla edistää kaikkein köyhimpien eteläafrikkalaisten mahdollisuutta työllistyä.sen tavoitteena on yritys-, organisaatio- ja tietotaitokoulutuksen avulla luoda pysyvää yritystoimintaa. Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen osasto on myöntänyt hankkeelle euroa tukea vuosille Omaosuus projektissa on 15 %. Hankkeen keskeisin toimintamuoto on pienyrittäjien koulutus tiiviskursseilla, jossa tuleva yrittäjä oppii ammattinsa aakkoset laskimen käytöstä budjetointiin, liiketoimintasuunnitelman laatimiseen ja kassavirran hallintaan. Projektissa on koulutettu jo kuusisataa pienyrittäjää ja mukaa mahtuu todellisia menestystarinoita, kuten Yrittäjä-lehdessäkin (6/2006) esitelty päiväkotia pyörittävä Moses Makhohliso tai Vuoden pienyrittäjäpalkinnolla muistettu Nolubabalo Blayi, joka nousi meijerituotteilla menestykseen. Hankkeelle on nimetty ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Tapani Brotherus, Suomen suurlähettiläs Etelä-Afrikassa vuosina Hankkeen koordinaattorina ja ohjausryhmän sihteerinä toimii Leena Marsio. Monta yhteistyökumppania Hankkeen paikallisia kumppaneita Etelä-Afrikassa ovat HOPE Africa, Anglikaanikirkon yhteiskuntapalvelun keskus ELCSA-DS, evankelisluterilaisen kirkon kehityspalvelu Thembalitsha Foundation Etelä-Afrikan uusi reformoitu kirkko (URCSA) Uusina kumppaneina mukaan ovat tänä vuonna tulleet Elgin Learning Foundation sekä Greater Stellenbosch Development Trust, joista voit lukea lisää tästä lehdestä. Suomessa kumppaneitamme ovat Suomen Yrittäjät, Suomen lähetysseura sekä Liikemiesten lähetysliitto. Matkalla Etelä-Afrikassa Maalis-huhtikuun vaihteessa seuran edustajat tekivät projektimatkan Etelä-Afrikkaan. Matkalla pidettiin kumppanuuskokous Kapkaupungissa. Hanke etenee hyvin ja monen erilaisen organisaation muodostamassa kumppanuudessa on voimaa kehittää yrittäjyyskoulutusta ja toimia köyhyyden vähentämiseksi. Partnerien kanssa käydyissä keskusteluissa vallitsi yksimielisyys siitä, että itse kurssitus muodostaa vain pienen osan pienyrittäjyyden edistämisestä. Yrityksen perustamiseen tulee kuulua huolellinen karsinta kurssille, vuoden tai parin seuranta ja sivustatuki, tiedonsaanti kiinnipääsystä talouden valtavirtoihin, starttiraha jne. Eteläafrikkalaisilla kumppaneilla on vapaat kädet valita koulutettavat henkilöt ja muut yrityksen käynnistämiseen tarvittavat keinot kullekin varatun määrärahan puitteissa. Suomi-Etelä-Afrikka-seuran työnä on pitää kumppanuusyhteisö koossa ja kannustaa heitä uusiin aluevaltauksiin. Pitkäaikainen kumppanimme HOPE Africa tulee kokoamaan kenttätyönä tiedot kaikista tähän mennessä koulutetuista yrittäjistä ja tältä pohjalta laaditaan selvitys projektimme konkreettisista aikaansaannoksista. Samalla tullaan selvittämään mitkä ovat olleet ne mikroyrittäjälle ratkaisevasta merkityksestä olleet seikat, jotka ovat aikaansaaneet laadullisen muutoksen hänen elämässään. Hankkeemme painoarvo on siten kääntymässä nousujohtoiseksi. Parhaassa tapauksessa onnistuessaan projekti voi tuottaa esimerkillään käyttökelpoisia köyhyydentorjuntamalleja ja sellaista tietoa mikroyrittäjyydestä, josta voi olla hyötyä muillekin alalla toimiville. 4 5

4 Yrittäjäkummikampanja Suomi-Etelä-Afrikka-seura käynnistää keväällä -07 yrittäjäkummikampanjan, jota mm. Suomen Yrittäjät tukevat. Sinä voit seuran jäsenenä osallistua mukaan talkoisiin ja kartuttaa hankkeen omarahoitusosuutta. Nyt sinä ja yrityksesi voitte tehdä hyvää Etelä-Afrikassa. Kun sinä annat 90 euroa - ulkoministeriö antaa 600 euroa ja 10 kotiäitiä saa yrittäjyyskoulutuksen. Kun Sinä annat 900 euroa - ulkoministeriö antaa 6000 euroa ja 100 kotiäitiä saa yrittäjyyskoulutuksen. Halutessasi yrityksesi saa EteläAfrikasta oman kummiyrityksen, johon pitää yhteyttä. Saat myös mahdollisuuden osallistua tulevaan gaalailtaan sekä tutustumismatkalle Etelä-Afrikkaan 2008 ja tavata samalla eteläisen kollegasi. Sinä saat myönteisen yrityskuvan ja hyvän mielen työntekijöillesi ja itsellesi. Samalla vähennät työttömyyttä, prostituutiota, alkoholismia ja Aidsia Etelä-Afrikassa. Sinä annat nälkää näkevien lapsien äidille elinkeinon ja mahdollisuuden koko suvulle moninkertaistaa työllisyyden oman yrittäjyyden kautta. Olet mukana globaalissa kampanjassa köyhyyden vähentämiseksi. Maksa summa suoraan projektin tilille: Sampo ja ilmoita yhteystietosi: Leena Marsio, projektikoordinaattori leena.marsio@saunalahti.fi ka.net gsm TYTÄRYRITYKSEMME ETELÄ-AFRIKASSA MZINGISI, Kapkaupunki Mzingisi on 30-vuotias kauppias Dooranbachin hökkelikylässä Kapkaupungin pohjoispuolella. Hän on yksi sadoista Suomi-Etelä-Afrikka-seuran hankkeessa koulutettavista pienyrittäjistä. Matalien pellistä, pahvista ja muovinpaloista rakennettujen hökkelin keskellä kohoaa kerrosta korkeampi, sininen aaltopeltinen rakennus, melkein talo hökkelikylän mittapuiden mukaan. Sisällä häärii Mzingisi, hänen vaimonsa ja jaloissa kaksi lasta. Siisteissä riveissä seisovat jauhot, säilykepurkit ja vihannekset. Markkinavalttina on kylmä limsa, sillä Mzingisi on saanut säästettyä rahat jääkaappiin. Kaupan mies perusti Helmikuussa 2007 Mzingisi aloitti opinnot Suomi-Etelä-Afrikkaseuran pienyrittäjäkurssilla. Mzingisi puhuu vain vähän englantia, mutta se ei ole ongelma, sillä Micro Mba-koulutusta Dooranbachissa vetää xhosankielinen Nqaba. Osa kurssimateriaalista on englannin-, osa xhosankielisiä. Tähän mennessä hän on jo oppinut budjetoimaan paremmin, hallinnoimaan kassavirtaa ja pitämään tarkempaa kirjanpitoa yrityksensä taloudesta. Veroja Mzingisi ei maksa, siihen on EteläAfrikassa velvoite vasta tulojen ylittäessä randia vuodessa (n euroa). Kymmenen prosentin veroa täytyy pienyrittäjän sen jälkeen maksaa randin verotettaviin tuloihin asti. Mzingisin unelmana on laajentaa kauppaansa. Tätä varten hän säästää yhdessä muutaman muun alueen kauppiaan kanssa säästörahastoon. Keräyslupa OKH183A ESLH / Tu

5 Text: Hannes van Zyl Photos: Leena Marsio CHARITY WILL NOT SOLVE POVERTY. The Greater Stellenbosch Development Trust and Finland South Africa Association cooperate on creating sustainable livelihoods Kayamandi One of South Africa s nine provinces is the Western Cape, where the Cape Winelands district is. The main sources of income in this area are wine production and tourism. The district has nine municipalities, of which Stellenbosch is one. Stellenbosch is perhaps best known as an important university town, in a region which also attracts tourists. The town has a permanent population of , with an added students during the academic year. Kayamandi is a suburb just outside Stellenbosch, with a population of , generally made up of people who come from the rural areas of the country (and even other African countries) in search of work and a better future for themselves and their families. Even though improvements have been made in the last ten years, informal settlements still dominate the township. Kayamandi is characterised by extreme material poverty. The absence of parks, playgrounds, shops and social services is very evident. The inequality and injustice that prevails in the area is unsustainable in the longer term. The Greater Stellenbosch Development Trust (GSDT) and the Ikhaya Trust Centre Background In 2001, a group of individuals from the Stellenbosch community formed the Greater Stellenbosch Development Trust (GSDT) with the hope of upgrading facilities within Kayamandi and implementing a number of training and empowerment initiatives, specifically in the arena of education, life skills training and tourism as well as promoting a cleaner and unpolluted environment. Kayamandi exhibited poor infrastructure, no parks or formal shopping areas, poor sanitation and had few health care facilities or any cultural programs to aid and benefit the community of people. The GSDT runs most of its programmes from the Ikhaya Trust Centre, situated at 118A Masithandani Street, Kayamandi. The trustees of the Greater Stellenbosch Development Trust are Hannes van Zyl (chairman), Fred Mkontwana, Mpumi Hani, Geraldine Nicol, Maphelo Ntshanga and Otto van Noie. Projects The trust currently administers a number of projects within Kayamandi, which are being co-ordinated via the trust centre. These projects include a family counselling unit, a crèche, a soup kitchen, a music project, assistance to homestays, a crafts project, educational sponsorships, etc. The trust centre also houses a restaurant, Root s African Restaurant, managed by Loyiso Roots Mbambo, a local Kayamandi resident. In recognition of the entrepreneurial spirit of many of the Kayamandi residents, as well as the need for sustainable self-employment in the current economic climate, the GSDT has entered into an agreement with FSAA (Finland-South Africa Association), to become partners in a micro-entrepreneurial mentorship programme. The Stellenbosch Municipality has recently built what amounts to the beginning of a tourism corridor at the entrance to Kayamandi, with the intention that it should enable new and existing small business enterprises from the township to establish themselves more effectively as stable businesses. The partnership project between the GSDT and FSAA will enable the trust to assist fifty new and existing microenterprises in Kayamandi with developing business plans and with mentorship to enable them to survive the crucial first years as a business. The statistics for micro-businesses in South Africa are dire, with very few surviving for more than two years. It is always a high-risk environment, but the facilities in the new Kayamandi tourism corridor and the support of the Stellenbosch Municipality will probably make it slightly less of a risk for the micro-enterprises that will find a home there. The project of the GSDT, sponsored by FSAA, will try to ensure that more of these businesses not only survive, but flourish. This will be done with Micro-MBA training, with assistance in developing business plans and also with mentorship by approved trainers and volunteer businessmen, both South African and Finnish, who are prepared to assist a micro-enterprise assigned to them in Kayamandi or the surrounding areas. Thus the first building block in the assistance of entrepreneurs will be the Micro- MBA course, where they will have the opportunity to learn about basic business methods and where they will also be assisted to develop a business plan for their enterprise. This training will be supported by other training programmes which are available. However, as studies have shown, training in itself is quite often not enough to help small business owners achieve sustainability. It is envisaged that all training will be followed by a mentoring period of at least nine months. The mentoring programme will then help trainees with the successful implementation of the formal training principles and to establish a successful and sustainable business. The focus of the programme will be on practicality, rather than business theories which often mean very little for the microentrepreneur who is just starting out. As numerous studies have shown, purely theoretical training in basic business principles often does not result in the establishment of a successful business. Practical application under mentorship from a more experienced businessman/woman is needed to drive home these businesses principles and to facilitate the integration of theory into practice. Essentially, there are five main players in this programme: FSAA, the GSDT, Finish businessmen (to be identified), local Stellenbosch businessmen (to be identified), and the fifty selected micro-enterprises from Kayamandi and surrounding areas. What this programme will mean to the people of Kayamandi, is probably best summarised in a comment by Lynne Brown, Finance Minister for the Western Cape: Charity will not solve poverty. This is also the underlying principle of this project of the GSDT, FSAA and the people of Kayamandi, that it is better to teach people how to empower themselves, than to keep them dependent on others to empower them

6 Text: Naym Daniels Photos: Leena Marsio The existence, development and growth of the small business sector is of critical importance to South Africa s ability to address the problems of unemployment, income inequality and poverty. The Elgin Learning Foundation and Local Economic Development The Elgin Learning Foundation (ELF) is based in the Elgin Valley, an hour drive from Cape town. It is a non-governmental, non-profit organisation formed in 1995 to meet the needs of poverty stricken communities. ELF in partnership with Faith Based Alliance for Social Development in the Western Cape, aims to empower poor communities of the Western Cape by implementing programmes that focuses on social transformation. This food security and sustainability programme has been designed to fulfil one of National Government s requirements. In order to be able to Vivienne from the Rooidakke township in Grabouw is one of the micro entrepreneurs trained by ELF deliver on its mandate Faith Based Alliance has established 9 Community Based Organisations (clusters) in 9 rural towns: Grabouw, Ceres, Villiersdorp, Montagu, Robertson, Ashton, Zwelemthemba, Genadendal and Riviersonderend. The Elgin Learning Foundation is a nationally accredited training institution within the National Qualification Framework (NQF), an offers various accredited qualifications and skills programmes. Through its Business Development Department ELF has trained and supported almost 250 unemployed persons to develop a business idea and mentored these individuals to start and run his/her own business. The foundation seeks to address the structural deficiencies of the emerging entrepreneur, and develop a business person that can respond to the modern economic environment, taking into account the equity considerations that are peculiar to South Africa. It is a practical intervention which sets priorities in skills development to address the scarcity of business and life skills and the lack of capacity within the current rural towns to meet the challenges posed by economic growth and poverty alleviation. Local Economic Development is the core The purpose of Local Economic Development (LED) is to build up the economic capacity of a local area in order to improve its economic future and thereby the quality of life for all. It is a process by which public, business and the non-governmental sector partners work together to improve conditions for economic growth in order to create employment. LED links local government, the private sector and local communities to work together to the improvement of the local economy. It focuses on enhancing competitiveness, increasing sustainable growth and ensuring that growth is inclusive. Wonderful pieces of felting are created in the ELF workshops LED is about communities continuously improving their investment climate through a business enabling environment to enhance competitiveness, retain jobs and improve incomes. LED is not a new concept in South Africa. Since the first democratic elections, attention has been focused on the role of local authorities as facilitators and implementers of LED. The role and functions of local government has changed considerably and local government has been given the task to drive the LED process. Local government officials are often not very well equipped to deal with this function in terms of knowledge and understanding of what LED means. They sometimes lack the skills required to implement local LED policy and procedures. Local Economic Development as a national imperative for the eradication of poverty in South Africa continues to be one of the countries biggest challenges as the country seeks to address the Millennium Development Goals by halving poverty the year The Elgin Learning Foundation is a stakeholder, together with others, attempting to find relevant answers and models that work for local economic development. It is with this in mind that the Elgin Learning Foundation wants to facilitate a model around local economic development with government and other stakeholders. ELF in Cooperation with FSAA Since the beginning of 2007 Elgin Learning Foundation has been a partner in the project Developing Micro Entrepreneurship in South Africa with Finland South Africa Association. This intervention aims to continue enhancing the work that has already been done during the last three years in ELF. One of the key objectives of this intervention is to promote employability and sustainable livelihoods through skills development. The overall objectives of the intervention are aimed at offering accredited training plus mentoring that will develop the business and management capacity in the nine rural towns. In micro entrepreneurs will be trained in the programme run by ELF and funded by the FSAA

7 The Small Enterprise Foundation, SEF asiakasta, joista 99 % naisia. 170 työntekijää. Toimii Limpopossa, toimisto Tzaneenissa. Myönnetyt lainat: 280 miljoonaa randia. Lainojen takaisinmaksuprosentti: 99 %. Omavaraisuusaste: 93 %. 99 prosenttia lainojen saajista on naisia. Ryhmien jäsenet pyörittävät itse kokoukset. Teksti ja kuvat: Johanna Hietalahti Mikroluotot tuovat rahatalouden syrjäisimpiinkin kyliin. KIISTELTY KÖYHIEN PANKKI Ahtaassa huoneessa vallitsee erikoinen ilmapiiri. Tummaääninen naisjoukko etsii yhteistä säveltä ensin varovaisesti, mutta yhtyy nopeasti voimalliseksi kuoroksi. Hallelujaa! Isä, sinuun me luotamme... laulu ylistää. Ihan tavallinen pankkireissu Etelä-Afrikassa. On nimittäin alkamassa mikroluottokokous, ja on lainojen takaisinmaksun aika. Siinä missä perinteiset pankkilaitokset sulkevat ovensa luottokelvottomien nenän edestä, mikroluotottajat suuntaavat katseensa nimenomaan köyhiin. Vakuuksia ei vaadita, ja palvelut ovat siellä, missä köyhätkin syrjäkylissä ja kaupunkien laitamilla. Pienlainoista on tullut nopeasti yksi suosituimmista työkaluista köyhyyden vähentämisessä. YK julisti vuoden 2005 mikroluottojen vuodeksi. Kymmenet miljoonat perheet pyristelevät irti köyhyyskierteestä luottojen avulla. Lainan avulla voi ostaa vaikkapa kangasta ja ommella mekkoja. Mekkotuloilla voi maksaa lainan takaisin, ostaa vähitellen ompelukoneen ja maksaa lasten koulumenot. Etelä-Afrikassa rekisteröityneitä mikrorahoittajia on kolmisen sataa, ja luku kasvaa jatkuvasti. Yksi näistä on Tzaneenin ympäristössä Limpopossa toimiva SEF (The Small Enterprise Foundation). Tämä luotto-ohjelma on onnenpotku! 80 prosenttia kyläläisistä on työttömiä, savimajassaan Bungenissa SEF:n avulla oluttupaa pyörittävä rouva napauttaa empimättä. Lainasummat ovat pieniä, mutta 300 randia riittää oluttuvan perustamiseen siihen, mitä kuluu mallaspussiin ja muihin tarpeisiin. Vettä saa kylään tulevasta vesihanasta, eikä markkinointikuluja ole. Kun olutsatsi on valmis, kiinnitän tyhjän mallaspussin kepinnokkaan, juoksen ympäri kylää ja huudan lujaa. Mikroyrittäjyys-projektit ja mikroluotto-ohjelmat taistelevat samojen ongelmien kimpussa. Työttömyys piinaa monia eteläafrikkalaisia, ja kun ei tienaa mitään, ongelmat kasaantuvat Mikroluottojen avulla kuoppia yritetään edes hiukan tasata. Menestystarinoista huolimatta lainojen vaikutuksista on monta mielipidettä. Rinnalla risteilee katkeria kokemuksia velkaloukuista, koronkiskureista ja luotto-ohjelmien tiukoista säännöistä. Yleisimmin asiakkaat muodostavat ryhmiä, joiden jäsenet takaavat toistensa velat. Vaikeuksiin joutunut saa ymmärrystä ja apua. Mutta aina löytyy niitäkin, jotka vain nostavat rahat ja jättävät maksamisen muiden murheiksi. Tällä kertaa mikroluottoväki on kokoontunut oikeustalolle. Tavallisesti kokous on sopuisasti ohi parissa tunnissa. Nyt tunnelma on puristava. Kaikki ryhmät eivät ole saaneet tarvittavia summia kokoon. Kaksi naista on tuohtunut. Heidän ryhmissään on jäseniä, jotka ovat käyttäneet rahat houkutuksiin. Nämä naiset eivät tee mitään. Miten he voisivat menestyä? Miksi muiden pitäisi tehdä töitä, maksaa heidän lainansa ja katsella, kun he ostavat rahoilla lihaa ja herkkuja? Ryhmätakaus on lainanantajan keino suojautua riskeiltä. SEF:n myöntämistä lainoista 98 prosenttia maksetaan takaisin. Kun hoitaa hyvin hommansa, saa isompia lainoja ja etuja tulevaisuudessa. Paradoksi syntyy, kun joku jättää tahallaan maksamatta. Äärimmäisessä tilanteessa SEF kuittaa velan tappiokseen ja poistaa henkilön ryhmästä. Mutta juuri tällaisia päiviä varten on palkattu aluejohtaja, joka vastaa asioiden sujumisesta. Mies on kevytrakenteinen, mutta lujasanainen. Te ette voi olettaa, että raha tippuu taivaasta. On tehtävä työtä! Jokainen on luvannut maksaa toisen puolesta, jos tämä ei pysty. Olette vannoneet tuntevanne ryhmäläisenne hyvin. Säännöt ovat säännöt. Kokousemäntä Thandi lukitsee rahalippaan ja ilmoittaa ykskantaan, että rahojen on löydyttävä. Hän istuu autoon odottamaan. Kahden ja puolen tunnin kuluttua joku koputtaa ikkunaan. Vaadittu summa, randia, löytyi sittenkin. Useimmat mikrorahoittajat ovat kansalaisjärjestöjä, jotka toimivat kansainvälisten rahoittajien turvin. Paine tulla omavaraiseksi on yhä suurempi. Rahoittajat vetäytyvät muutaman vuoden jälkeen, jos ja kun ei ole saavutettu pysyvää tulosta. Suurin ongelma on, että ei ymmärretä paljonko muutos vaatii aikaa. Ihmisille on opetettava ensin aivan perusoppeja, sanoo SEF:llä työskennellyt yhdysvaltalainen ekonomi Dale Lampe. Myös luotonantajilla on omat intressinsä. Menestyvät luotottajat ovat omavaraisia ja tuottavat. Seuraava luku mikrorahoituksen historiassa kertookin vahvasta kaupallistumisesta. On pystyttävä palvelemaan mahdollisimman monia ja saatava raha kiertoon. Takaisinmaksu on taattava houkutus nostaa lainasummia ja korkoja sekä pidentää laina-aikoja on suuri. Vähitellen on alettu oikoa, että luotoilla ei enää tähdätä kaikkein köyhimpiin, vaan taloudellisesti aktiivisiin köyhiin. Mutta mitä tapahtuu tavoitteelle saavuttaa luotoilla kaikkein köyhimmät? Mikrorahoitus ei ole tarkoitettu köyhistä köyhimmille. Jos rahoilla ostetaan ruokaa, ne menevät hukkaan, Harvardin yliopiston emeritus professori Marguerite S. Robinson vastasi Tukholmassa pidetyssä seminaarissa pari vuotta sitten. Kansainvälisten rahoittajien rooliksi tulee rahoittaa teollisuuden kehitystä. Luotottajat toimivat kilpailukykyisessä ympäristössä, tehokkuus tulee uuden teknologian kautta, hän visioi. Luottojen vaikutuksia on tutkittu paljon, mutta kiistatonta totuutta on vaikea löytää. On tunnustettu, että hyvin suunnitellut, sekä taloudellisen että sosiaalisen tuen takaavat ohjelmat auttavat myös kaikkein köyhimpiä. Eri asia on, kuinka paljon kehitystä vaaditaan. Pitäisikö naisten päästä kokonaan omille jaloilleen? Joskus ihmiset eivät edes halua sitä. Ohjelmat tuovat selvän rytmin elämään. Kokouksissa on mukava käydä ja tavata tuttuja. Miksi pitäisi ottaa uusia riskejä, jos elämä tuntuu jo tarpeeksi hyvältä? Dale Lampe kysyy. Myös SEF on ottanut tavoitteekseen omavaraisuuden saavuttamisen. Säätiö pyrkii tavoittamaan kaikkein köyhimmät, mutta myöntää toimintakertomuksessaan, että se ei ehkä sittenkään ajan myötä ole mahdollista. Ainakaan, jos säätiö muuttuu voittoa tekeväksi yhtiöksi, Lampe siteeraa. SEF:n mikroluottojen menestystarina. Ompelubisnes on tuottanut kolme ompelukonetta. Uuteen ompelimoon on palkattu ulkopuolinen työntekijä

8 Teksti ja kuvat: Marjut Haussila Kansalaisjärjestötiedotustuen puitteissa kehitetty toimintamalli osoitti käyttökelpoisuutensa kestävän kehityksen ja suvaitsevaisuuden sekä kulttuurisen diversiteetin ja demokratian tavoitteiden kääntämisessä hyviksi, nuoria puhutteleviksi kasvatuskäytänteiksi. NORTH SOUTH ENCOUNTERS musiikillisia kohtaamisia ubuntun merkeissä Pohjoisen ja etelän musiikin merkeissä tapahtuvat kohtaamiset ovat kuuluneet seuran toimintaan jo usean vuoden ajan. Sangen hyväksi käytännöksi viljelty idea ja perinne saivat kantavuutta ja puhtia syksyllä 2006 kehitysyhteistyövaroin tuetun tiedotusprojektin myötä. Kontaktit ja kokemukset kantoivat hedelmää verkoston laajetessa. Vuosituhannen vaihteessa ensimmäisten kohtaamisten myötä Suomessa vieraillut Pops Mohamed antoi vinkin tavatessamme Johannesburgissa keväällä 2006 arvostamistaan johannesburgilaisen Rage-tuotantoyhtiön hip-hop-artisteita. Siten jazzmuusikot Magalane Phoshoko ja Kgaogelo Mailula saivat seurakseen professionaalisen verbalistin, ProVerbin eli Tebogo Thekishan. Taiteilijat työskentelivät syyskuun lopussa intensiivisesti noin viikon ajan hurmaten niin yleisön kuin muut osalliset lämpimällä persoonallaan ja musiikillaan. Hanke tähtäsi kulttuurien välisen ymmärryksen ja rakentavan keskustelun sekä toiminnallisuuden lisäämiseen erityisesti nuorten musiikinharrastajien ja opiskelijoiden keskuudessa, onhan kansalaistaitojen kehittäminen nykyisin myös koulujen intressissä. Afrikkalaisen diasporamusiikin muotoja, eteläafrikkalaista jazzia ja hiphopia, käytettiin rakentamaan ymmärtämystä kulttuurisista oikeuksista ja identiteeteistä sekä niiden merkityksestä globaalissa maailmassa ja vahvasti medioituneessa, kuvan ja sanan merkityksiin perustuvassa markkinatalousyhteiskunnassa kestävän kehityksen ja demokratian edistämiseksi. Tavoitteena oli jälleen myös rajat ylittävä verkostoituminen, kun järjestön kulttuurista ja kasvatuksellista asiantuntemusta ja kontakteja hyödynnettiin kumppanuusmaan ja kulttuurista monimuotoisuutta tukevan, Helsingin kaupungin kulttuuriasiankeskukseen kuuluvan Caisan ohjelmatuotannossa Etelä-Afrikan kulttuuriviikolla yhteistyössä suurlähetystön kanssa. Yhteistyöhön niveltyi myös yhteistoimintaa suomalaisissa oppilaitoksissa pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. I am hiphop, you are hiphop! ProVerbin aseistariisuva lavapersoona ja taitava bändi hurmasi nuoret ja vanhat hiphopparit Caisassa ja Sibelius-Akatemian Feeniks-klubilla. Hiljaa hyvä tulee Hyvät projektit vaativat paljon työtä. Luovat ideat eivät käänny teoksi ilman valmistelevia kohtaamisia, pohdintoja ja kypsyttelyä. Hankkeen valmistelu alkoikin kirjoittajan vuonna 2005 afrikkalaisten musiikkikasvattajien konferenssiin tekemän matkan yhteydessä. Tuolloin keskusteltiin ideoista ja mahdollisista kumppaneista tuleviin konferensseihin liittyen. Ideoita käsiteltiin suurlähetystöissämme ja vuoden 2006 mittaan suunnitelmia tarkennettiin. Kirjoittajan keväällä -06 tekemän matkan yhteydessä pidetyssä palaverissa ideoita kehiteltiin edelleen ja kesäkuun alussa esitettiin kolmikantayhteistyön kumppaneille, Etelä-Afrikan suurlähetystölle ja kulttuurikeskus Caisalle suurlähettiläs Bukelwa Hansin toiveet huomioon ottava ohjelmaehdotus, jota voitiin valmistella myös Suomessa kesän alussa pidetyn IAACSkonferenssin yhteydessä tavattaessa. Konferenssiin linkittäen, verkostoitumalla luotiin uusia kumppanuuksia Oulun yliopiston ja Sibelius-Akatemian kanssa, mikä lisäsi hankkeen vaikuttavuutta maantieteellisesti ja kasvatuksellisesti. Nyt toistamiseen järjestetyn kulttuuriviikon ohella työpajoissa valmistettu musiikkiohjelma esitettiin Helsingissä syksyn ensimmäisen, opiskelijapiireissä suositun Feeniks-klubin avajaisohjelmassa. Etevien ja arvostettujen taiteilijoiden ja kasvattajien kanssa toimittaessa tavoitteena on laadukas taide- ja kulttuurityö, joka valottaa kehitystyön tavoitteita ja avaa uusia näkökulmia me/muut -teemaan ja asenteisiin. Tässä onnistuttiin hyvin suhteessa resursseihin. Hyvistä ideoista, etukäteissuunnittelusta, asiantuntemuksesta, kontakteista sekä monivuotiseen kokemukseen perustuvasta jaetusta luottamuksesta johtuen kaikki osanottajat olivat iloisia yhteistyöstä ja saavutetuista tuloksista. Vierailun puitteissa ehti tapahtua monenlaista: Etelä-Afrikan kulttuuriviikon ohjelmaan sisältyi avajaiset, kaksi konserttia ja työpajaa. Lisäksi järjestettiin kaksi muuta konserttia sekä showcase Kirjasto 10:ssä. Oulussa konsertti pidettiin musiikkiohjelmastaan tunnetulla Seurahuoneella. Fenix-klubilla suomalaisen live-bändin kanssa tehty yhteistyö oli uusi kokemus Sibelius-Akatemiassa nyt musiikinopettajan opintoja suorittava pianisti Ville Kyttälä perehtyi jo lukio-opintojensa ensimmäisenä vuonna Magalanen kanssa afrikkalaiseen musiikkiin. Nyt jazz vaihtui coolimpaan biittiin. Yhteinen time ja energia löytyivät Villen kokoaman bändin ja Proverbin yhteistyöstä armeijasta, kiireestä ja flunssasta huolimatta. Prolle, joka ihastui elävään musiikilliseen vuorovaikutukseen ja lahjakkaisiin soittajiin. Lavalle nousivat myös kotimaiset hiphopmestarit Redrama ja Paleface. Viikon lopulla ehdittiin vielä tutustua Musiikin tiedotuskeskuksen toimintaan. ProVerb teki lisäksi kaksi kouluvierailua ja kolme radiohaastattelua. Aktiivisesta musiikkitoiminnastaan tunnettu Kirkkoharjun koulu Kirkkonummelta ja kansainvälisen IB-ohjelman 1.vuosiluokan opiskelijat Suomalaisesta yhteiskoulusta Helsingistä olivat myös mukana hankkeessa. Oman ulottuvuutensa tiedotukseen hankkeen yleisiä tavoitteita ja konsertteja koskevaa tiedotusta ajatellen toivat myös Helsingin Kirjasto 10:ssä järjestetty info- ja markkinointisessio sekä radiokanavat/-asemat YLE/Vega, Radio Helsinki ja Groove FM, joiden ajankohtaisohjelmissa vieraita esiteltiin. Lisäksi muusikot loivat kontakteja suomalaisiin ja eestiläisiin muusikko- ja muihin piireihin. Sekä musiikki että muusikot saivat osakseen niin suuren yleisön kuin median ja musiikin ammattilaisten arvostuksen. Vieraat tekivät konserteissaan selväksi, miten suuresti he arvostivat yhteistyötä. Konserteissakin oli salin täydeltä innostuneita kuulijoita, ja tunnelma todella lämmin ja rakentava, mikä inspiroi yleistä kiinnostusta afrikkalaiseen musiikkiin, kulttuuriin ja maanosaan. Kehitystavoitteet ja musiikki Myös vieraat olivat tyytyväisiä, kiireestä huolimatta. Magalane Phoshokon sanoin it has been a great pleasure working on those performances and how they came out to be huolimatta siitä, että konserttiohjelmaa harjoiteltiin vain kaksi kertaa. Kgaogelo Mailulan mukaan the whole trip was an eye-opener and made me consider studying again. Omaa radio ja TV-ohjelmaa juontava ProVerb kertoi kotona hehkuttaneensa mediassa matkastaan pohjoiseen ja kehui joka käänteessä taitavaa bändiään. Kohtaamisissa opittiin ja innostuttiin puolin ja toisin. Länsimaalaista kulttuuria ja median arvomaailmaa korostavien ajatusmallien ja käytäntöjen arviointi musiikin avulla herätti pohtimaan itsestäänselvyyksiä ja stereotyyppisiä olettamuksia. Niin konsertteja kuin kouluvierailuja ja työpajoja toivottiin lisää. Kehitystietouden, kehitysmyönteisten asenteiden ja toimintahalukkuuden lisääminen onnistuukin erinomaisesti musiikin ja molemminpuoliseen ja luottamukseen perustuvien kumppanuuksien avulla. Kohtaamisissa hyödynnettyyn ubuntu -filosofian idea yhteisestä hyvästä kirvoittaa jokaisen parhaimpaan suoritukseen. Kun taiteelliset päämäärät jaetaan, yhteistyön jaettu ilo koetaan korkojen kanssa yleisön pitäessä kuulemastaan. Amerikkalainen sosiologi Richard Sennett onkin todennut, että esittävät taiteet kollaboratiivisuudessaan tarjoavat mallin ja tekevät mahdolliseksi molemmin puolisen kunnioituksen epätasa-arvoisessa maailmassa. Samasta syystä myös organisaatio- ja johtamistutkijat ovat kiinnostuneita taiteen ja estetiikan malleista. Alan konferensseissa onkin ollut kiinnostusta tässä esiteltyä toimintaa kohtaan

9 Vuoden 2006 Young Africa -artistiti Zubz Teksti: Börje Mattsson, Joonas Kervinen Kulttuuriyhdistys Etnokult toteuttaa vuonna 2007 jälleen Etelä-Afrikkaa koskevan tiedotusprojektin. Sen tiimoilta Suomeen tuodaan nuorista eteläafrikkalaisista muusikoista koostuva korkeatasoinen yhtye esiintymään Faces Etnofestivaalilla ja useissa muissa tapahtumissa. Young Africa 2007 saa Ulkoasiainministeriön tiedotustukea. YOUNG AFRICA Projektin avulla Etnokult luo siltoja eteläafrikkalaisten ja suomalaisten nuorten välille. Tarkoituksena on välittää tietoa Etelä-Afrikan ja laajemmin Afrikan tilanteesta ja ongelmista sekä siitä, miten paikallinen väestö itse on toiminut niiden poistamiseksi. Young Africa 2007:n kautta halutaan lieventää monia yhä vallitsevia ennakkoluuloja Afrikkaa kohtaan ja samalla tehdä erityisesti sen nuorisoa tutummaksi suomalaisille. Vuoden 2006 Young Africa -artistiksi valittiin Zubz, joka yhdistelee hiphop-musiikissaan mielenkiintoisella tavalla paikallisia afrikkalaisia vaikutteita aina kwaitosta perinteisempiin tyylilajeihin saakka. Nuori tuottaja-mc tulee Johannesburgista ja edustaa maansa korkeatasoisen ja vivahteikkaan musiikkikentän parhaimmistoa. Onpa moni liittänyt miehen koko Afrikan valovoimaisimpien raplaulajien joukkoonkin. Ennen kaikkea monilahjakas ja aktiivisesti kantaaottava Zubz edustaa kuitenkin positiivisessa hengessä tämän hetken eteläafrikkalaista nuorisokulttuuria puhtaimmillaan. Suomessa mies esiintyi eloisan viisihenkisen live-bändinsä seurassa. Vuodeksi 2007 ollaan artikkelia kirjoittaessa vielä esiintyjää etsimässä; useita erittäin hyviä ehdokkaita jo on joihin saatiin kontakteja myös Suomi-Etelä-Afrikka-Seuran projektimatkan yhteydessä huhtikuussa. Nuorison tilanne Etelä-Afrikan 45 miljoonasta asukkaasta alle 25-vuotiaita nuoria on yli puolet, mikä tekee heistä erityisen merkittävän ryhmän koko yhteiskunnan kannalta. Useat heistä elävät marginalisoidussa asemassa slummeissa kohdaten päivittäin vaikeuksia väkivallasta seksuaaliseen häirintään. Köyhyys ja korkea työttömyys ajaa monet nuorista rikollisuuden pariin. On tärkeää, että paikalliseen nuorisoon panostetaan enemmän ja heille voidaan tarjota vaihtoehtoista toimintaa, harrastuksia ja työtä. Ahdinkoon ajautuneiden nuorten tilannetta kyetään parhaiten kohentamaan kanavoimalla heidän voimavaransa rakentavaan toimintaan, josta niin he itse kuin ympäristönsä konkreettisesti hyötyvät. Kulttuuri on yksi parhaimmista keinoista. Townshipien kapinat Lähes kaikki Etelä-Afrikan köyhät kaupunginosat, eli niin sanotut townshipit, syntyivät toisen maailmansodan yhteydessä maassa luodun työvoimastrategian ja siihen perustuvan rasismin myötä. Mustia työläisiä pakotettiin joukoittain vientiteollisuuden kasvaviin tarpeisiin. Heitä lähetettiin köyhtyvältä maaseudulta hakemaan työtä teollisuus- ja kaupunkialueilta, joiden laitamille nousi täysin organisoimatta, suurella vauhdilla mustien kaupunginosia, townshipejä. Yksi suurimmista ja kuuluisimmista townshipeistä on Soweto, Johannesburgin lähistöllä sijaitseva eristetty kaupunki, jossa kaikkien tuntema epävarmuus ja syrjintä synnyttivät tiiviin yhteishengen vuosikymmenten aikana. Kansainväliseen maineeseen Soweto nousi vuonna 1976 koululaisten protesteista, jotka levisivät koko maan laajuisiksi nuorten mielenosoituksiksi. Näissä protesteissa nuorten rohkeus ja poliisin väkivalta kohtasivat ja kymmeniä, luultavasti satoja lapsia sekä nuoria ammuttiin tai hakattiin kuoliaaksi. Tästä muodostui uuden taistelun symboli myös kansainvälisesti. Päivästä, tuli merkkipäivä, josta alkoi apartheidin lopullinen tappio. Nuorilla oli alusta alkaen hyvin keskeinen asema tässä, sillä juuri he näyttivät, mikä voima nuorissa piilee. Aktiivisella yhteistyöllä eriarvoisuutta vastaan Etelä-Afrikka on ollut demokraattinen jo reilut kymmenen vuotta, mutta monet vaikeudet ja kärsimykset ovat yhä todellisuutta niin Sowetossa kuin muissakin townshipeissä. Väkivaltaisuuteen ja rikollisuuteen ei ole löydetty oikeanlaisia tai ainakaan riittäviä lääkkeitä. Uusimmiksi uhkiksi ovat nousseet seksuaalinen väkivalta ja Aidsin levinneisyys. Asuinolot ovat monin paikoin surkeat, sillä läheskään kaikkien ulottuvilla ei ole vielä sellaisia perusedellytyksiä kuin puhdas vesi, saniteettitilat ja sähkö. Jopa useista kouluista puuttuvat nämä kokonaan ja rakennukset saattavat olla niin surkeassa kunnossa, että tunteja joudutaan pitämään säännöllisesti ulkona. Vaikka Etelä-Afrikka on koko Afrikan mantereen taloudellisesti kehittynein valtio, ovat tuloerot valtavat ja eriarvoisuus yhä jokapäiväistä. Tämä on asettanut aivan omat haasteensa maan markkinatalouteen perustuvalle politiikalle, johon kuitenkin on myös pyritty luomaan ja tuomaan sosiaalivaltion rakenteita. Varoja ja osaamista tähän on kuitenkin yhä erittäin vähän. Yhteisöllinen vastuu ja solidaarisuus huonompiosaisia kohtaan eivät kuitenkaan ole täysin kadonneet, uudessa valtiossa, ihmisten kesken. Monet kaupungeissa elävät nuoret ovat lähteneet yhteistyöllä vahvistamaan omaa ja ympäristönsä tilaa järjestämällä erilaista toimintaa, perustamalla elinkeinoa harjoittavia yhteisöjä ja tarjoamalla siten uusia mahdollisuuksia kohtalotovereilleen. Nuorisokulttuurin elinvoima Toista vapauden vuosikymmentään elävä Etelä-Afrikalla on vahva ja monipuolinen kulttuurielämä, joka on aina saanut vaikutteita monelta suunnalta. Se on nähty merkittävänä voimavarana, johon panostamalla voidaan myös nostaa nuoria köyhyydestä ja aktivoida näiden välistä yhteistyötä paremman tulevaisuuden luomiseksi. Vapaustaistelun perinne näyttäytyy kaikkialla eteläafrikkalaisessa kulttuurissa ja sitä halutaan vaalia kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla. Usein se liittyy vahvasti myös moniin kansainvälisiin kulttuuritapahtumiin, joissa viime vuosina erityisesti nuorisomusiikilla ja -kulttuurilla on ollut vahva jalansijansa. Musiikin ohella monet muutkin taidemuodot on noteerattu ulkomailla. Esimerkiksi maaliskuussa 2006 palkittiin ulkomaisten elokuvien sarjassa Oscarilla eteläafrikkalainen elokuva Tsotsi, joka kertoo juuri Sowetossa elävästä jenginuoresta ja perustuu monelta osin tekijöidensä omiin elämäntarinoihin. Eteläafrikkalainen nuoriso tuo kulttuurin kautta ääntään tänä päivänä monella tapaa kuuluviin ja luo samalla uutta elinvoimaa itselleen. Tähän prosessiin siis yhdistyy Young Africa-hanke. Sen avulla halutaan tätä kehitystä tukea ja innostaa eteenpäin. Ajatuksina on myös vähitellen laajentaa projektia viemällä suomalaisia esiintyjiä myös Etelä- Afrikkaan, ja luoda yhteistyössä paikallisten organisoijien ja tuottajien kanssa workshopeihin ja yhteiseen tekemiseen perustuvia tilaisuuksia ja Faces-tyyppinen festivaali. Myös tässä on jo ensimmäisiin valmisteluihin ryhdytty

10 Teksti ja kuvat: Leena Märsylä Suomen ev.-lut. kirkon arkkipiispa Jukka Paarma vieraili virallisen valtuuskunnan kanssa Namibiassa ja Etelä-Afrikassa huhtikuussa ARKKIPIISPA PAARMA TUTUSTUI ETELÄ-AFRIKKAAN Aikaisemmin Suomen luterilaisen kirkon johtaja ei ole tehnyt virallista vierailua Etelä- Afrikkaan. Sitä vastoin anglikaanisen kirkon arkkipiispa Desmond Tutu ja hänen seuraajansa Njongonkulu Ndungane ovat vierailleet maassamme, samoin kuin muutamat luterilaiset piispat. Suomen luterilainen kirkko tuki aktiivisesti rasismin vastaista taistelua apartheidin aikana luvulla syntyi ohjelmavaihtoa luterilaisten kirkkojen nuorisotyön välillä. Vierailullaan arkkipiispa Paarma halusi vahvistaa suhteita sekä luterilaiseen sisarkirkkoon että anglikaaniseen kirkkoon. Vierailuohjelmaan sisältyi tapaamisia kirkon johtajien, politiikkojen, yhteiskunnallisten vaikuttajien, erilaisissa kenttäprojekteissa työskentelevien ja seurakuntalaisten kanssa. Kulttuuria ei liioin puuttunut. Sitä edusti mm. Suomen suurlähetystössä Pretoriassa järjestetyn vastaanoton musiikkijuhlat. Paikalla oli kolme kuoroa erilaisista kulttuuriperinteistä. Kuvan kuoro on Pretorian Mamelodin townshipista. Heidän lisäkseen esiintyi pretorialainen kirkkokuoro ja Etelä-Afrikassa kiertueella ollut suomalainen Safari-kuoro. Kapkaupungin laitamilla olevan Philipin luterilaisen kirkon pihalla musisoi murrosikäisten poikien Marimba-orkesteri. Taukoamattoman soitannon ohessa kävi tehokas cd-kauppa. Lasten energisyys ja positiivinen kiinnostus vieraita kohtaan oli merkille pantavaa kaikkialla missä pysähdyttiin. Sowetossa tutustuimme kansannousussa kuolleen nuoren Hendrik Petersenin muistomerkkiin. Tuota pikaa kivipaaden vierellä oli muutama kymmenvuotias poika, jotka alkoivat laulaa Nkosi sikelele Africaa. Kaikesta päätellen kyseessä yli yhdenlainen mikroyritys. Filippissä tutustuimme luterilaisen seurakunnan toimintaan, mm. AIDS-potilaiden saattokotiin. Etelä-Afrikan kirkoilla on lukuisia epidemian ennaltaehkäisyyn ja hoitoon liittyviä ohjelmia kuolevien talojen ylläpitoon asti. Filipin kirkon takapihalla olevassa rakennuksessa oli kaksi isoa huonetta, naisille ja miehille omansa. Molemmissa oli kuusi seitsemän matkansa päätä odottavaa potilasta, joita omaiset olivat huolehtimassa. Pihalla leikki pieniä lapsia, jotka tarrautuivat vieraisiin ja pyrkivät syliin. Arkkipiispa, kirkkoneuvos Risto Cantell ja Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen saivat tuota pikaa sylinsä täyteen lapsia. Myös kirkot ovat vaikeassa tilanteessa nähdessään akuutin avun tarpeen jo sairastuneiden hoitamisessa. Pitkällä aikavälillä tilanteeseen voidaan vaikuttaa vain poistamalla köyhyyden syitä. Taistelu HIV/AIDSia vastaan on taistelua köyhyyttä vastaan. Arkkipiispa Paarman vierailun yhteydessä anglikaanisen kirkon arkkipiispa Ndungane julkisti African Monitor-ohjelman. Sen tarkoituksena on tuoda afrikkalaisen kansalaisyhteiskunnan ääni ja kokemukset hallitusten, suuryritysten ja lahjoittajien tietoon. African Monitor-ohjelma kokoaa tietoa siitä, miten erilaiset avustus- ja tukiohjelmat ovat todellisuudessa vaikuttaneet elämään ruohonjuuritasolla. Tällä tiedolla se pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon. Arkkipiispa Ndungane on SEAS:n yhteistyökumppani HOPE African esimies. HOPE on anglikaanisen kirkon diakoniatyön elin, jota johtaa Ms Delene Mark. Delene on käynyt Suomessa pariin kertaan SEAS:n Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä-Afrikassa-hankkeeseen liittyen. Tämä projekti tuli käytännössä tutuksi myös arkkipiispa Paarmalle ja seurueelle. Osallistuimme Kapkaupungissa mikroyrittäjyyskoulutusta antavan yrityksen todistuksenjakotilaisuuteen. Kolmetoista naista ja yksi mies saivat diplominsa. Kuulimme 14 kiitollista puheenvuoroa, joissa seikkaperäisesti selitettiin, mitä tämä viikon kurssi oli kunkin pienyrittäjän työssä ja elämässä merkinnyt. Kaikki palautteet olivat positiivisia ja ilta kaikkinensa vierähti liikutuksen ja iloisen naurun välimaastossa. Vierailun viimeiset päivät vietettiin luterilaisen hiippakunnan naisten päivillä. Arkkipiispa Paarma oli saarnannut edellisenä sunnuntaina Soweton tuomiokirkossa, nyt oli delegaation naispapin vuoro. Toistasataa mustapukuista ja valkoiseen päähineeseen sekä kaulukseen pukeutunutta naisten liigalaista (women s league) kuunteli tarkasti, mutta miten kävikään miehille? 18 19

11 [ kirja-arvio Annu Kekäläisen kirjasta ] Teksti: Annasirkku Tiilikainen Kuvat: Annu Kekäläinen Onpa Orania idyllinen paikka, ajattelen lukiessani Valkoista mustalla -teoksen ensimmäistä lukua. VALKOISTA MUSTALLA Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta (2006) Se hätkähdyttää. Vaikka minulla on jonkin verran kokemusta ja tuntumaa Etelä-Afrikasta työskenneltyäni maassa neljä vuotta vapaana toimittajana vuosituhannen vaihteessa, havahdun kirjaa eteenpäin lukiessani yhä uudestaan. Etelä-Afrikka on täynnä ristiriitoja. Ne eivät paljastu heti, vaan vasta, kun alkaa päästä sisälle sen uumeniin, rohkeasti ja tietoisesti. Siis jopa Oranian kaltainen rotusorron viimeinen linnake näyttäytyy haastateltavien oranialaisten kautta suorastaan suvaitsevana onnelana, josta ihmisten eriarvoisuus on kaukana. Annu Kekäläinen on paneutunut huolellisesti eteläafrikkalaiseen mielenmaisemaan. Näen mielikuvissani ihmisten kasvot, kuulen heidän eri aksenttiensa äänenpainot, tavan kertoa. Tunnen kirjoittajan tunteet, mutten ole välttämättä koskaan miettinyt väkivaltaa niin tarkasti. Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta on oivaltava alaotsikko. Kuten kirjan takakansi kertoo, kirja on hetkittäin eksyksiin joutuvan kirjailijan matka apartheidin ja voitetun vapaustaistelun synnyttämiin maisemiin ja tunnelmiin, terrorista toipuvan maan outoihin virityksiin.... Kirjan tenho on varmaankin siinä, ettei se ole puiseva historiateos. Se on ennen kaikkea tunnedokumentti, joka kertoo Etelä-Afrikan rosoisen historian käännekohdat kuin rivien välissä. Auttaa, kun tuntee historiaa ja mietin, miten kirja avautuu sitä tuntemattomalle. Asuessani Etelä-Afrikassa, ajattelin monesti, miten ihmisten elämän olosuhteet ja kohtalot tuntuvat kohtuuttomilta. Miten sitkeitä ihmiset silti ovat, etenkin naiset. Mukaansatempaavan kirjan nautittavinta antia ovatkin kohdat, joissa kirjailija kohtaa haastattelemiaan naisia. Joka luvussa erilaisia. Mietin Kekäläisen tavoin, miten meidän suomalaisten lintukodon naisten on mahdollista eläytyä vaikkapa vapaustaistelija Shirley Gunnin elämään. Meillä ei kerta kaikkiaan ole yhtymäkohtia, mikä aiheuttaa epäluuloja. Haluavatko toimittajat ja kirjailijat vain urkkia, koska saavat jännittäviä tarinoita, tivaa Gunn. Vai epäileekö hän siksi, että hänen oli selviytyäkseen oltava vainoharhainen. Toisto on tehokas keino, mutta vapaustaistelija Gunnista kertovassa luvussa kirjailija sortuu liiaksikin painottamaan haastattelijan ja haastateltavan välillä olevaa epäluottamuksen kuilua. Toisaalta tunnistan saman epämukavuuden kohdattuani vapaustaistelijamiehen, jonka tarinan halusin aikanaan kertoa lehtiartikkelissa suomalaisille. Valkoista mustalla ei ole missään mielessä mukava matkakirja, joka saisi lukijan marssimaan matkatoimistoon varaamaan matkaa. Tai se toimii varmasti sellaisille lukijoille, joilla on rohkeutta ottaa haaste vastaan. Kirja on dokumenttikirja, joka täydentää Etelä-Afrikkaan kohdistuvaa kiinnostusta ja tietoisuutta, ei aina lempeästi, mutta rehellisesti. Afrikka on yllättävä ja kova paikka. Etelä-Afrikassa yllätykset paljastuvat, kun uskaltaa raottaa monesti siloisen kuoren taakse. Lukija alkaa ymmärtää rotusorron perintöä. Jopa väkivallan syitä ja olemusta, vaikka kirjailija myöntää ne edelleen mysteereiksi. Hän rinnastaa Etelä-Afrikassa oivalluksia saaneen Gandhin ajatuksia yhteisöjä eheyttävästä korjaavasta oikeudesta afrikkalaiseen Ubuntu-ajatteluun, jonka mukaan ihmiset ovat ihmisiä vain toisten ihmisten kautta. Rikokset ovat mahdollisia, mikäli yhteisö ne sallii. Mikään Etelä-Afrikassa ei ole joko hyvää tai huonoa automaattisesti. Taitaa kuitenkin olla niin, että me Kekäläisen kirjan lukijat pääsemme halutessamme sitä huonoa pakoon hyvin helposti. Jälkisanat: Kirjoittaja päättää kirjansa seuraavasti: Vielä on matkaa, paljon on matkaa kuljettavana, mutta ihan kuin tahto ja suunta olisivat selkeät. Hätkähdän lohduttavia loppusanoja, sillä keskusteltuani sekä Kekäläisen että joidenkin muidenkin Etelä-Afrikkaa aktiivisesti seuraavien tuttujeni kanssa, olen alkanut huolestua. Monet ovat sitä mieltä, että tietynlainen dynaamisuus, joka on vienyt asioita eteenpäin, olisi muuttumassa apatiaksi. Hirveästi on tehty, mutta ehkäpä liian paljon on sittenkin jäänyt tekemättä. Suuret murrokset ovat aina vaikeita. [ Annu Kekäläisen kirjaa Valkoista mustalla voi tilata suoraan kustantajalta. ] 20 21

12 Teksti: Nina Willman, Sean O Toolen artikkelin MATKALLA SATEENKAAREN TUOLLE PUOLEN pohjalta. Artikkeli kokonaisuudessaan sekä lisätietoa näyttelystä löytyy verkkosivuilta: LUMO 07 us, kansainvälinen valokuvataiteen triennaali tuo Jyväskylään ensi kesänä kolmen eteläafrikkalaisen valokuvaajan töitä. ARJEN SATTUMUKSIA JA IHMISKOHTALOITA VÄRIKUVIEN PINNALLA Mikhael Subotzky: Cell 33, E2 Section, Pollsmoor Maximum Security Prison (Archival Pigment Ink on Cotton Rag paper) Kaikki kolme valokuvaajaa, Pieter Hugo, Mikhael Subotzky ja Dale Yudelman, ovat taustaltaan Kapkaupungista, ja kaikkien työ käsittelee omalla tavallaan paikallisia ilmiöitä. LUMO-näyttelyn teemana on tänä vuonna ME, englanniksi US. Näyttelyyn on valittu kaikkiaan yksitoista taiteilijaa, ja he kaikki pohtivat meteemaa omista lähtökohdistaan, kuvaten millaista on erilaisten ihmisten elämä yhteisöissä ja kuinka yhteisöllisyys näkyy murroksessa. Dale Yudelman on näistä kolmesta eteläafrikkalaisesta kuvaajasta ehkä eniten viehättynyt valokuvauksen uuden teknologian mahdollisuuksista. Kaikissa valokuvissa on mukana tiettyä manipulaatiota, on Yudelman itse sanonut. Valokuvaaja tekee valintoja rajatessa kohdettaan ja päättäessään mitä ottaa kuvaan ja mitä jättää siitä pois. Yudelmanin Reality Bytes, värikkäät ja elämän pieniä yksityiskohtia esiintuovat kuvat sisältävät arkipäivän huumoria ja tarinoita, yhteiskuntaa kommentoiden. Kuvat ovat tarkoitettu herättämään naurua ja ajatuksia. Niitä täytyy usein vilkaista kahteen kertaan varmistaakseen pitääkö näkemänsä paikkansa. Yudelman koettaa saada katsojan psyyken poikkeamaan hieman tavalliselta väylältään; haastamaan ja ärsyttämään otaksuttuja ajatuksia. Nämä valokuvat ovat yleensä satudokumentteja, keksittyä totta. Yudelman tekee tavallaan pilaa myös itsestään ja dokumentaarisesta valokuvasta. Pieter Hugon valokuvat ovat ilmeisen kiinnostuneita ihmisistä kollektiivisena yksikkönä. Passikuvat mieleen tuovassa sarjassa Looking Aside kuvataan suoraan ihmisiä, joita katseemme usein karttavat; iho- ja silmäsairauksista kärsiviä henkilöitä ja albiino-ihoisia ihmisiä. Eräs kriitikko onkin kuvannut häntä retroetnografiksi, viitaten hänen tapansa kuvata erilaisuutta. Hugo vastasi kaksi vuotta sitten työnsä saamaan kritiikkiin ei-verbaalisella tavalla: hän sisällytti oman kasvokuvansa Looking Aside sarjaansa, muistuttaen siitä, että olemme kaikki erityislaatuisia ja erilaisia vieraan katseen alla. Hugon tavoin Mikhael Subotzkykin on kiinnostunut joukon ideasta. Hänen tapauksessaan voidaan kuitenkin puhua yhdestä tietystä joukosta. Laajoissa värikuvissa sarjoistaan Die Vier Hoeke ja Umjiegwana Mikhael Subotzky tuo esille täysien vankiloiden asukkien elämää ja myös sen, kuinka vankeus jättää jälkensä myös vapautuneiden elämään. Subotzky oli vuonna 2004 viikonloppulomalla poissa Cape Townista. Hän sattui näkemään riippumattoman vaalilautakunnan (Independent Dale Yudelman: Action Boy, 2005 (Lambda print) Electoral Commision) vaalivirkailijoita auttamassa iäkkäitä ja heikkokuntoisia äänestämään. Heidän kanssaan puhuessaan hän kuuli, että he olivat matkalla valvomaan äänestystä Dwaarsrivierin vankilaan, Cape Townista pohjoiseen. Olin lukenut perustuslaillisesta oikeusjutusta joka käsitteli vankien äänestämistä, joten tiesin aiheen tärkeäksi, hän kertoo. Päätin soittaa puhelun tietääkseni olisiko mahdollista kuvata vankeja äänestämässä. Tämän työn jälkeen hän on päässyt kuvaamaan erikoiseen yhteisöön, joka on joillekin eteläafrikkalaisille koko elämä. Die Vier Hoeke, sananmukaisesti afrikaansiksi neljä nurkkaa, pureutuu syvälle vankilan logiikkaan. LUMOn verkkosivuille artikkelin kirjoittaneen eteläafrikkalaisen journalistin Sean O Toolen mukaan eteläafrikkalaiset tutkiskelevat tällä hetkellä itseään, varsinkin maan vähemmistöön kuuluvat valkoiset. LUMOssa vierailevan kolmen valokuvaajan kuvat ovat kaikki omalla tavallaan vaativia kuvia yhteiskunnasta, joka on muutostilassa. Teemallisesti näillä kolmella on paljonkin yhteistä, vaikka esittämismuoto eroaakin. Suomalaiselle yleisölle nämä kolme taiteilijaa antavat kukin yksilöllisen katsauksen eteläafrikkalaisen elämän ilmiöistä ja arjen tuokioista. LUMO 07 us 7. KANSAINVÄLINEN VALOKUVA- TAITEEN TRIENNAALI järjestetään Jyväskylässä. Kansainvälisen valokuvataiteen näyttely LUMO on järjestetty kolmen vuoden välein, vuodesta 1989 lähtien. LUMO esittelee uutta valokuvaa maailmalta sekä yhden vanhemman polven klassikkovalokuvaajan teoksia, sekä työn vastavalmistuneilta nuorilta suomalaisilta taiteilijoilta. Näyttelypaikat ovat: HOLVI, Kauppakatu 23 HARMONIA, Hannikaisenkatu 39 KESKI-SUOMEN MUSEO, Alvar Aallon katu 7 Näyttelyt on avoinna: ti-su, klo Järjestäjät: Jyväskylän taidemuseo ja Luovan valokuvauksen keskus Lisätietoa näyttelystä ja oheistapahtumista:

13 Text: Mark Waller There was more anticipation this year than usual about President Thab Mbeki s State of the Nation Address, delivered in early February Underlying impatience with slow pace of change reflected in State of Nation Address What, people wanted to know, will the government do about the heavy crises affecting the country: poverty, crime, HIV-AIDS, corruption and land reform? There was much speculation in the press about what the president would not deal with in his speech. His reputation for reticence and penchant for analysis are taken by many as reluctance to address key issues. The day before the speech the popular political cartoonist Zapiro depicted Mbeki with a zip over his mouth and a list of issues he keeps silent about: poverty, crime, HIV-AIDS and corruption. The annual State of the Nation Address is when the president takes stock of where the country has come in the last year and what the policy priorities are. All eyes were on Mbeki this year in particular because the crisis of crime has been a focus of public and media debate more than ever. This is partly because of several high profile murders, rapes and robberies that have gripped public attention. They include the killing of the renowned and much-loved historian of the Zulu wars against colonialists, David Rattray, gunned down at his home in northern KwaZulu Natal, and the rape and murder of an 18 year-old girl, Thato Radebe, in Emndeni, Soweto. Both killings sent shock waves through the nation. Rattray appears to have been the victim of a botched robbery. Radebe was stabbed and stoned to death after being gang raped; the crime scene littered with used condoms, empty beer bottles and bloodied rocks. In January the latest crime figures were released which showed a drop since 1994 in some major crimes, such as murder, though an increase in others, such as rape. So by the time the President came to deliver his address on the situation in the country, the press was full of editorials and columnists urging that he get tough on crime. Government was accused of being out of touch with the problem. When the president delivered his State of the Nation Speech he took the carpet from under the feet of his critics by addressing the problem of crime directly. We cannot erase that which is ugly and repulsive and claim the happiness which comes with freedom if communities live in fear, closeted behind walls and barbed wire, ever anxious in their houses, on the streets and on our roads, unable to freely enjoy our public spaces. He said that the police force would be expanded to 180,000 cops in three years (there are about 150,000 in service now) there will be more spending on crime fighting and on improving police pay. In general, as the Saturday Star newspaper pointed out, the speech was peppered with words and phrases such as unacceptable, inadequate, cannot be allowed, much slower, not yet there, show weaknesses. Mbeki did not make the link between poverty and crime in his speech, but it was implicit in his attention to fighting poverty. In the run up to the speech a wide range of experts and spokespersons interviewed in the media made the point that the way to hit crime was to pour money into social welfare, job creation and poverty alleviation. The president addressed poverty in more structured terms than in the past. He outlined economic and social programmes that include jobs and skills creation, social security development and extending universal access to water by 2008, to electricity by 2012 and sanitation by The president also described a new anti-poverty plan. This includes work to: Define clearly the poverty matrix of the country; Develop a proper database of households living in poverty; Identify and implement specific interventions relevant to these households; Monitor progress in these households as the programmes take effect in graduating them out of poverty; Address all indigence, especially the high numbers of women affected; Co-ordinate and align all antipoverty programmes to maximise impact and avoid wastage and duplication; and, Accelerate the training of Family Social Workers to ensure that identified households are properly supported and monitored. On HIV-AIDS the president said the government commits itself to intensify the campaign against HIV and AIDS and to improve its implementation of all elements of the comprehensive approach such as prevention, homebased care and treatment. We shall ensure that the partnerships built over the years are strengthened, and that our improved national comprehensive strategy against AIDS and sexually transmitted infections is finalised as soon as possible. On land reform, the president admitted that the process of restoring land to black communities dispossessed by colonialism and apartheid was too slow: While the land restitution programme has resulted in more settlements in the recent period, we still need to put in extra effort in dealing with remaining cases, many of which are much more complex. On the other hand, very little progress has been made in terms of land redistribution. We will undertake a careful review of the inhibiting factors so that this programme is urgently speeded up. On corruption, the president said work would be done towards intensifying the public sector and national anticorruption campaign, complete by the end of the year the process further to improve the effectiveness of our anticorruption strategies for all spheres of government. The main engine of social change in economic terms continues to be a focus on economic growth. The average of 4.5% growth over the last two years is the highest since On the other hand, Black Economic Empowerment (BEE), even in its narrow form of increasing the proportion of Blacks in top management, was described by the president as woefully slow. The proportion of Blacks top jobs has grown from 24% in 2004 to 27% now. Black ownership of the market capitalisation on the Johannesburg Stock Exchange was 3% in 2004 and is now just under 5%. Responses to the State of the Nation speech were more muted than anticipated, mainly because the president did take up the issue of crime, poverty and HIV-AIDS more directly than expected. Democratic Alliance leader Tony Leon mourned the lack of rhetoric in the president s take on crime: When the country is crying out for empathy and passionate commitment to fighting crime, he gives us bureaucratic lists of things to be done. While I believe crime received more space in the address because of direct public pressure, it remains to be seen whether the proposed steps and improvements announced will yield positive results. Independent Democrats leader Patricia de Lille said: We expected him to show stronger and more decisive leadership in dealing with the two biggest threats facing our democracy crime and corruption. United Democratic Movement leader Bantu Holomisa welcomed the emphasis on crime and said that it was now up to the government to spell out in detail in the coming weeks how they intend to give substance to the broad strokes painted in the president s speech. Freedom Front Plus leader Pieter Mulder criticised the president s emphasis on constructing welfare measures as making the business community pay for development. The Freedom Front Plus, a largely Afrikaner party historically linked to Eugene Terre Blanche s Afrikanerweerstandsbeweging believes that under-development in South Africa is tied in with that of the rest of Africa and is not related to the European-related business and finance worlds. He said that crime had been treated by the president as just another problem. African Christian Democratic Party leader Kenneth Meshoe said his party was unhappy with Mbeki s failure to say how crime would be reduced. He also said: I would have loved him to say something about corruption... the government is plagued by corruption. The Pan Africanist Congress deputy president Themba Godi welcomed Mbeki s acknowledgement of his government s failure on land redistribution and the need to speed it up. The ANC alliance partner the South African Communist Party said: We are concerned that in so far as the economy is concerned the President simply reiterated policies that are reinforcing the current growth path, which is responsible for persisting high levels of unemployment, continuing retrenchments, creation of minimal and poor quality jobs, as well as empowering a tiny elite of blacks and whites

14 Teksti: Mervi Arima, Helena Korpela, Kati Koukku, Tuuli Lankinen, Maiju Tykkyläinen Kuvat: Kati Koukku Mikkolan koulu Vantaalla ja Arethabengin koulu Soshanguvessa, lähellä Pretoriaa Etelä-Afrikassa, ovat olleet ystävyyskouluja vuodesta 2004 alkaen. Ystävyyskoulujen toiminnassa on alusta alkaen ollut painotus taiteen eri osa-alueisiin. YSTÄVYYSKOULUSSA TAVATAAN Liikkeelle lähdettiin solmimalla ensin yhteyksiä lasten kesken. Toiminnassa mukana olevat luokat molemmissa kouluissa vaihtoivat kirjeitä, valokuvia ja piirustuksia. Mikkolan koululaiset valmistivat näyttelyn yhdessä Nykytaiteen museo Kiasman kanssa. Suomalainen musiikkiluokka lähetti videoidun musiikkitervehdyksen ja tekstiilityön Arethabengiin. Pienet oppilaat saivat Luokan koko Arethabengissä oli jopa 80 oppilasta. molemmissa kouluissa samanlaisia eläinkäsinukkeja toinen kaksosista oli Arethabengissä, toinen Mikkolassa ja vaihtoivat tekstejä, joita esitettiin nukeilla. Opettajavaihtoa Keväällä 2006 toiminta laajeni opettajavaihdoksi. Arethabengin koulun rehtori ja ensimmäisen luokan opettaja vierailivat Suomessa. He tutustuivat Mikkolan koulun toimintaan, tapasivat mm. Opetushallituksen edustajan ja osallistuivat laajaan kulttuuriohjelmaan. Vieraat saivat kuvan koulun toiminnasta ja suomalaisesta koulusta ylipäänsä. He toivat tärkeän viestin Mikkolaan kertomalla monille luokille omasta koulustaan ja eteläafrikkalaisesta todellisuudesta. Suomalaisilla oppilailla oli tilaisuus kuulla sellaisten henkilöiden kokemuksia, jotka ovat itse eläneet apartheidin aikakaudella. Soshanguvessa Etelä-Afrikan monet ongelmat näkyvät päivittäin koulujen arjessa: valtaosa oppilaiden vanhemmista on työttöminä, aids vaikuttaa monien oppilaiden perheissä, taloudelliset ongelmat, mm. vaikeudet saada kuljetus kouluun, koskettavat suurta osaa oppilaista. Suomalaisten oppilaiden ja opettajien tiedot ja tietoisuus Etelä-Afrikasta ja elämästä kehitysmaassa muuttuivat, kun vieraiden kanssa käytiin päivittäin monipuolista keskustelua kasvatuksesta ja koulutuksesta. Sadutuskirja uutena hankkeena Vieraat osallistuivat myös koulutukseen, jossa opiskeltiin sadutusmenetelmän käyttöä opetuksessa. Koulut aloittivat uuden, mittavan Kirja jokaiselle -hankkeen. Hankkeen tavoitteena oli suomalaisten ja eteläafrikkalaisten oppilaiden yhteistyönä tuotetun kirjan julkaiseminen. Ensimmäisen luokan oppilaita molemmissa maissa 40 oppilasta Arethabengissä, 17 Mikkolassa sadutettiin. Sadutus tarkoittaa sitä, että lapsi kertoo omin sanoin tarinan, kertomuksen tai sadun, ja opettaja kirjaa kertomuksen ylös. Kerronnan jälkeen lapselle luetaan hänen kertomansa satu, ja lapsi saa halutessaan korjata kertomusta. Oppilaat käyttivät molemmissa maissa opetuskieltä, Arethabengissä pohjois-sothoa ja Mikkolassa suomea. Arethabengin koulun opetuskieli on alemmilla luokilla pohjois-sotho, minkä lisäksi oppilaat puhuvat useita muita kansallisia kieliä. Opetus muuttuu asteittain englanninkieliseksi. Opettajien kirjaamat sadut käännettiin englanniksi ja toisen maan kielelle, suomeksi tai pohjois-sothoksi. Mikkolan monikulttuurisessa koulussa lapsen omat sadut käännettiin myös heidän äidinkielelleen, albaniaksi, kiinaksi, kurdiksi ja somaliaksi. Näin kirjasta tuli kolmi- ja osittain nelikielinen. Lapset kuvittivat itse kertomuksensa. Kirjahankkeen tavoitteena oli mm. kehittää rakkautta kirjaan ja lukemiseen, tuoda esille monikielisyyden rikkaus, painottaa lasten oman luovuuden merkitystä, kehittää tietoutta lasten elämästä eri maissa, erilaisissa olosuhteissa sekä tehdä mahdolliseksi lapsille, vanhemmille ja opettajille osallistua henkilökohtaisella panoksella kansainväliseen yhteistyöhön. Kirja Tunne kieleni Tseba leleme la ka Know my language valmistui pääosin opettajien talkootyönä. Mikkolan koulussa pidettiin kirjoittajien luokalle juhla, jossa monenlaisen ohjelman rehtorin puhe, laulua, satujen esityksiä jälkeen jaettiin uunituoreet kirjat nuorille kirjailijoille. Unohtumaton hetki saada käteensä ensimmäinen oma kirja! Suomalaiset vastavierailulla Piirros: Hazir Taimouri Opettajavaihto jatkui. Lukuvuonna sovittiin mikkolalaisten vastavierailusta Arethabengiin. Ystävyyskouluhankkeeseen liittyi lisäksi Voisalmi- Tyysterniemen koulu Lappeenrannasta. Neljä vantaalaista ja yksi lappeenrantalainen opettaja vierailivat Soshanguvessa He tutustuivat koulutyöskentelyyn ja opettaja- ja yhteisöjä tukevien järjestöjen toimintaan. Opettajakollegat tutustuttivat heitä Pretoriaan ja Soshanguven townshipin elämään monella tavoin. Heti alusta asti oli selvää, että arethabengiläiset halusivat antaa parastaan. Jopa sukukin kokoontui iltaa viettämään, sillä paikalla oli arvovieraita. Ohjelmaa oli paljon ja kaikki todella mielenkiintoista. Lapset suorastaan hurmasivat opettajat innostuneella vastaanotollaan, loistavilla esityksillään sekä lukuisilla kirjeillään ja hymyillään. Etelä-Afrikka on päässyt vasta nuorukaiseen ikään ilman apartheidia. Mitä sen kumoutumisesta on nähtävissä tämän päivän Etelä-Afrikassa? Sitä on vaikea sanoa. Valkoiset ja mustat asuvat edelleen eri alueilla. Vienee ainakin yhden sukupolven ennen kuin valkoisten lapset vierailevat mustien kodeissa ja toisin päin. Vierailulla suomalaiset opettajat saivat vuorostaan mahdollisuuden esitellä oppilaille Suomea. Oppituntia varten oli valmistettu oma moniste, jossa esimerkiksi kartan, lipun, tunnetuimpien nähtävyyksien ja luontokuvien välityksellä esiteltiin Suomea. Monisteen kääntöpuolella oli maailmankartta, josta saattoi saada aavistuksen koulujen etäisyydestä. Opetuskielenä oli englanti, jota kaikki oppilaat ymmärsivät melko hyvin. Oppilaat olivat todella kiinnostuneita kaikesta. He värittivät monisteessa olevan Suomen lipun juuri oikealla sinisellä, ja sinisellä väritettiin myös kaikki kartassa näkyvät järvet. Oppilaita ihmetytti järvien runsaus, ja moni heistä kysyikin, ovatko nämä kaikki todella järviä. Monisteen alareunassa oli pieniä kuvia suomalaisten talvisista harrastuksista, ja opettajien selostukset hiihtämisestä, mäenlaskusta ja lumiukkojen rakentamisesta ihmetyttivät kuulijoita. Heistä osa oli nähnyt lunta televisio-ohjelmissa, mutta suurelle osalle lumi oli täysin tuntematon elementti. Oppituntiin sisältyi myös vähän suomen kielen oppimista. Oppilaat halusivat tietää, miten suomeksi tervehditään, ja hei hei ja moi moi -huudahdukset saattelivat opettajia, kun he jättivät luokat siirtyäkseen pitämään seuraavaa oppituntia. Pysyvä jälki työhön ja toimintamalleihin Ystävyyskoulutoiminta on rahoitettu Opetushallituksen koulujen kansainvälistämiseen tarkoitetuilla avustuksilla sekä Taiteen keskustoimikunnan kirjahankkeelle myöntämällä avustuksella. Tunne kieleni -kirjasta on levitetty Yhteisen suomalais-eteläafrikkalaisen sadutuskirjan julkistamisjuhlassa nähtiin paljon ohjelmaa. mm. Vantaan alakouluihin ja kirjastoihin. Koulujen ystävyystoiminnasta on kerrottu useissa lehdissä; juttua on tulossa myös erääseen lukion oppikirjaan. Mikkolassa vietetään jo perinteistä Maailma meillä-kansainvälistä päivää päivä on saanut alkunsa ystävyyskoulutoiminnan alkaessa Etelä-Afrikan Freedom Dayn mukaan. Tämän kevään kansainvälisen päivän aikana Soshanguvessa olleet opettajat jatkavat Etelä-Afrikka-teeman käsittelyä monissa luokissa. Ystävyyskoulutoiminta on jättänyt pysyvän jäljen koulujen työhön

15 Teksti: Kati Koukku Samalla aikavyöhykkeellä maailman toisessa ääressä Ystävyyskoulumme Arethabengissä vastaanotti meidät joka suhteessa hyvin lämpimästi ja vieraanvaraisesti. Majoittumisemme yksityiskodeissa koulun opettajien luona päästi meidät ainutlaatuisella tavalla hyvin lähelle eteläafrikkalaisen mustaihoisen työssäkäyvän naisen elämää. Asuimme township-alueilla, jotka aikoinaan rakennettiin vain mustaihoisille. Edelleenkään niissä ei valkoihoisia juuri näy, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oma hostini Thembeka oli keskiikäinen nainen, jonka lapset olivat jo muuttaneet kotoa ja hän asui yhden naisen taloudessaan, joskin lapset, tyttö ja poika, vierailevat kertomansa mukaan usein hänen luonaan. Townshipien taloja rakennetaan ja laajennetaan sitä mukaa, kun on varaa hankkia lisää rakennustarvikkeita. Pihoilla laajennusvaraa näytti yleisesti olevan hyvin. Niillä näkyikin usein tiilikasoja oletettavasti laajennuksia varten. Thembekallakin oli suunnitelmissa laajentaa taloaan tulevaisuudessa. Hän oli tähänkin saakka rakentanut ja sisustanut kotiaan huolellisesti ja kauniisti. Jokainen esine ja asia tuntuivat harkitusti valituilta. Pitkien päivien jälkeen hänen rauhalliseen ja siistiin kotiinsa tullessani tuli todella tunne kotiin lepäämään tulemisesta. Päiviemme ohjelma oli varsin tiivis. Koululle menimme aamuisin seitsemäksi, josta yleensä vielä aamupäivän aikaan lähdimme vierailemaan eri kohteissa. Majapaikkoihin palasimme iltamyöhällä. Myöhäiset illat ja varhaiset aamut olivat sitten niitä hetkiä, jolloin ehdimme jutella emäntiemme kanssa. Siinä olimme, kaksi ihmistä maapallon pohjoiselta ja eteläiseltä puoliskolta. Yhdistävänä tekijänämme oli sama ammatti ja sukupuoli. Keskustelimme työstämme ja mm. sen haasteista. Etelä-Afrikassa koulu aloitetaan 6-vuotiaana. Thembeka opetti esiopetusryhmää, jossa oppilaat olivat vielä aika pieniä, 4 5-vuotiaita. Hän suhtautui työhönsä hyvin tunnollisesti ja kunnianhimoisesti, mutta tuntui myös ymmärtävän lapsen ominaislaatua ja mitä lapselta voi vaatia. Esiopetusryhmä työskenteli Arethabengin koulussa erillisessä rakennuksessa. Thembekan työ vaikutti varsin itsenäiseltä ja myös jonkin verran yksinäiseltä. Hän oli ainoana aikuisena ryhmänsä kanssa. Ei ollut vastaavanlaista avustajajärjestelmää kuin meillä Suomessa. Opettaja oli rakentanut luokkaansa meidän mittapuumme mukaan vaatimattomiin olosuhteisiin ja vähäisillä välineillä erilaisia tiloja toiminnan mukaan. Oppilaat jakautuivat vuorotellen toimintapisteeseen, leikkija leponurkkaan. Kaikki vaikutti erittäin hyvin organisoidulta ja mietityltä. Opettaja myös suunnitteli jokaiselle oppilaalle vaihtuvia tehtäviä, joiden avulla he harjoittelivat järjestely-, luokittelu- ja keskittymistaitojaan. Keskustelimme Thembekan kanssa eräänä iltana siitä, mitä ongelmia koulussa on Suomessa ja Etelä-Afrikassa. Oletus ehkä olisi, että painimme hyvin erilaisten ongelmien parissa. Näin tietysti monessa suhteessa onkin, mutta päällimmäiset teemat, joista aloimme puhua, olivat yllättäen aika yhtenevät. Thembeka mainitsi yhdeksi isoksi ongelmaksi ns. child headed houses eli tilanteen, jossa lapset eivät enää saa olla lapsia, vaan joutuvat ottamaan aikuisille kuuluvaa vastuuta itsestään ja sisaruksistaan huolehtimisesta. Vanhemmuuden hukassa oleminen lasten kasvatuksesta on puhuttanut kouluissa ja yleensä lasten kanssa toimivien keskuudessa meilläkin paljon viime vuosina. Piirros: Tshepang Papo Yksi kiintoisimmista seikoista matkalla oli saada jonkinlaista ikkunaa maahan, joka on rakentamassa uutta demokratiaa. Erinomaisena avaajana tarkastelussa tässä toimi ryhmässämme ja yhteistyöprojektissa mukana ollut Mark Waller, syntyperältään britti toimittaja, joka tätä nykyä asuu Etelä-Afrikassa. Lukuisilla automatkoillamme kohteesta toiseen kuuntelin uteliaana, kuinka hän eritteli maan historian eri vaiheita ja syy-seuraussuhteita. Hänellä olikin siihen erinomaiset mahdollisuudet asemastaan käsin. Etelä-afrikkalaisen vaimonsa kautta hän oli tullut sisälle, mutta oman kulttuuritaustansa vuoksi kykeni silti tarkastelemaan asioita ulkopuolisen tarkkanäköisyydellä. Rotuerottelun purkaminen on alkanut maassa, jonka historia on Apartheidin nimissä varsin väkivaltainen. Heillä on nyt myös mahdollisuus rakentaa aivan omanlaisensa demokratia. Ei pelkästään kopioida jossain toisissa olosuhteissa olevaa mallia, vaan luoda omaan historiaan ja nykyolosuhteisiin soveltuva järjestelmä. Maan valtavat luonnonrikkaudet voisivat myös nykyistä paremmin tukea kaikkien kansalaisten hyvinvointia. Matka on pitkä, mutta vapaus on melkoinen katalysaattori. Ja mielen vapaus lienee se, jota kaikki tavoittelemme! ETELÄAFRIKKALAINEN VIINI uusi reilun kaupan hittituote Teksti: Anne Quarshie, Reilun kaupan edistämisyhdistys ry Etelä-Afrikka on noussut lyhyessä ajassa Afrikan johtavaksi Reilun kaupan elintarvikkeiden tuottajamaaksi. Vuodesta 2003 lähtien jo noin 40 hedelmä-, viini- tai rooibos-tilaa Etelä-Afrikassa on hankkinut Reilun kaupan sertifioinnin. Määrä on Afrikan suurin, ja kolmanneksi suurin koko maailmassa Meksikon ja Intian jälkeen. Monia eteläafrikkalaisia Reilun kaupan tuotteita on viime vuosina ilmestynyt myös Suomessa kuluttajien saataville. Myynnissä on muun muassa Reilun kaupan viiniä, appelsiineja, sitruunoita ja rooibos-teetä. Reilun kaupan viini oli yksi viime vuoden suosituimmista tuoteuutuuksista Suomessa. Sitä myytiin Alkon myymälöissä juhannuksesta lähtien, kun Alkon vakiovalikoimaan tuli myyntiin Reilun kaupan Fairhills-valkoviini ja Isabelopunaviini. Aiemmin Reilun kaupan viinejä saattoi Suomessa ostaa vain Alkon tilausvalikoimasta ja muutamista yksittäisistä ravintoloista. Reilun kaupan viinien myynti Suomessa lähti käyntiin vauhdikkaasti, ja niitä myytiin yhteensä lähes pulloa. Reilu kauppa tiloilla muutoksen vauhdittajana Reilun kaupan järjestelmässä sertifioidaan viinien osalta rypäleiden tuotanto. Suurin osa tuottajatiloista on palkkatyövoimaa käyttäviä suurtiloja, ja niillä parannetaan Reilun kaupan avulla muun muassa työntekijöiden palkkoja, oikeuksia ja työskentelyolosuhteita. Tuottajatiloille maksetaan rypäleistä takuuhintaa ja Reilun kaupan lisää. Takuuhinnan turvin tilat voivat parantaa työvoiman työ- ja elinolosuhteita, ja Reilun kaupan lisä puolestaan on tarkoitettu yhteisöjen kehittämiseen, esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon kohentamiseen. Reilun kaupan lisän käyttökohteista päättää tilanomistajien ja työntekijöiden yhteinen työryhmä. Etelä-Afrikan osalta Reilun kaupan järjestelmässä edellytetään tiloilta myös omistuksen siirtoa työntekijöille. Tilojen, viljely-yritysten tai viinituotesarjojen omistuksesta vähintään 25 prosenttia on siirrettävä työntekijöille kahden vuoden kuluessa Reilun kaupan sertifikaatin saamisesta. Omistuksen lisäksi työntekijöiden tulee saada koulutusta ja mahdollisuus osallistua tilan päätöksentekoon. Konsepti on osoittautunut varsin toimivaksi, ja niin työntekijät kuin omistajatkin ovat kokeneet hyötyvänsä yhteistyöstä ja uusista, turvatummista markkinoista. Maailman ensimmäinen Reilu viini Elginistä Reilun kaupan sertifioinnin hankkineilla tiloilla työntekijöiden elämä on alkanut muuttua nopeasti. Esimerkiksi maailman ensimmäisellä 28 29

16 Reilun kaupan sertifioinnin saaneella viinitilalla, Thandi-viineihin rypäleitä tuottavalla Lebanon Fruit Farmilla, työntekijät ja muut paikalliset asukkaat omistavat jo 60 prosenttia tilan osakkeista. Heidän tavoitteenaan on luoda Elginin alueelle uusia työpaikkoja paitsi maanviljelyssä myös tilalle perustetussa ravintolassa, myymälässä ja käsityöverstaassa. Thandi on poikkeuksellinen ja kuuluisa viinihanke myös siksi, että hankkeen johdossa on tummaihoinen afrikkalainen pariskunta. Thandi-viinien valmistuksesta vastaa viinimestari Patrick Kraukamp, ja Lebanon-tilaa johtaa hänen vaimonsa, Susan Kraukamp. Fairhills-projekti parantaa 750 työntekijän oloja Myös Fairhills-projektin viinitiloilla muutokset ovat olleet nopeita. Projektiin kuuluvat 11 tilaa saivat Reilun kaupan sertifioinnin vuonna 2005, ja sen jälkeen tiloilla on mm. remontoitu ja laajennettu lasten päiväkoteja, perustettu naisten käsityöosuuskunta ja remontoitu 300 työntekijöiden asuntoa. Tulevaisuuden suunnitelmiakin on. Liiketoimintaa halutaan laajentaa vihannesten ja hedelmien kasvattamiseen ja pakkaamiseen sekä pienimuotoiseen turismiin. Aikuiskoulutusohjelmaan on ilmoittautunut jo 230 miestä ja naista opettelemaan lukemista, kirjoittamista ja tietokonetaitoja sekä saamaan ajo-opetusta. Tänä vuonna aloitetaan myös naisten klubin ja nuorten klubin toiminta sekä parannetaan alueen terveydenhuoltopalveluja. Valoisa tulevaisuus Reilun kaupan markkinat kasvavat nyt nopeasti koko maailmassa, joten myös Etelä-Afrikan Reilun kaupan tuotannon tulevaisuus vaikuttaa hyvältä. Esimerkiksi Reilun kaupan viinien myynti maailmassa kasvoi vuonna 2006 alustavan arvion mukaan noin 90 prosenttia. Suomi on ollut yksi kärkimaita myynnin kasvussa niin viinissä kuin muissakin tuotteissa. Reilun kaupan tuotteiden myynti on lähes kolminkertaistunut täällä kahden viime vuoden aikana. Mikäli kasvu jatkuu tulevaisuudessakin hyvänä, pääsee yhä useampi suurtilan työntekijä Etelä- Afrikassa hyötymään varallisuudesta, paremmista palveluista ja työskentelyolosuhteista suomalaisten kuluttajien valintojen ansiosta. Elginin alueen viininviljelyn kehittämiseen osallistuu myös Suomi- Etelä-Afrikka- seura pienyrittäjien koulutusohjelmalla, jota hoitaa paikallinen maatalousoppilaitos Elgin Learning Foundation ja jossa jalostetaan mustien viljelijöiden viinejä myyntikelpoisiksi tuotteiksi. Etelä-Afrikassa on jo useita varteenotettavia mustien omistajien tiloja, joista Stellenboschissa vaikuttava Jabulani Ntshangasen Thabani Wines oli ensimmäinen. Mustat tuottajat ja työntekijät ovat myös järjestäytyneet omaksi edunvalvontajärjestökseen nimeltä BAWSI, Black Association of the Wine and Spirits Industry. Tapani Brotherus Japie Fourie (vas.), Rozetta Lekay ja Jan Goeieman kuuluvat Fairhills-projektissa työryhmään, joka päättää Reilun kaupan lisien käytöstä. He ja muut tilojen työntekijät toivovat muun muassa parempaia koulutusmahdollisuuksia lapsille, aikuisopetusta, ensiapukoulutusta, lisää julkista liikennettä ja uusia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. REILUN KAUPAN VIINIT ALKON VAKIOVALIKOIMASSA Fairhills Chardonnay 2005 Alkuperämaa: Etelä-Afrikka Pakkauskoko: 75 cl Luonnehdinta: Kuiva, keskitäyteläinen ja kermaisen pehmeä valkoviini. Maultaan keskirunsas, paahteinen, aprikoosinen ja pirteän hapokas. Sopii nautittavaksi kasvis-, kala- kanaruokien kanssa, sekä vaaleiden liharuokien kanssa. Fairhills-valkoviini sopii vegaaneille Ostopaikat: Alko (vakiovalikoima) Hinta: 7,56 Maahantuoja: Vinetum Oy Isabelo Pinotage Cabernet Sauvignon 2005 Alkuperämaa: Etelä-Afrikka Pakkauskoko: 75 cl Luonnehdinta: Isabelo-punaviini on notkea, mausteisen lämmin ja paahtunut. Maultaan se on täyteläinen, luumuinen, paahteinen ja hennon mausteinen. Se sopii nautittavaksi erityisesti grilliruokien, kermaisen pastan ja juustojen kanssa Ostopaikat: Alko (vakiovalikoima) Hinta: 8,78 Maahantuoja: Chris Wine Finland Oy Reilun kaupan viinejä myydään Suomessa myös Alkon tilausvalikoimassa sekä ravintoloissa. Chico s-ravintoloissa Reilun kaupan Thandi-viinit on valittu Talon viineiksi.. REILUN KAUPAN PERIAATTEET MITÄ REILU KAUPPA TAKAA: viljelijät ja suurtilojen työntekijät saavat työstään oikeuden mukaisen korvauksen tuotteista maksetaan takuuhinta tuotteista maksetaan myös Reilun kaupan lisää, joilla mm. rakennetaan kyläyhteisöihin terveysasemia ja kouluja lapsityövoimaa ei sallita tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä MITÄ REILU KAUPPA ON? maailman laajin eettisen sertifioinnin järjestelmä tuotantoa on 58 maassa, tuotteita myydään noin 60 maassa viljelijöitä ja työntekijöitä on mukana noin miljoona tarkan valvonnan ansiosta kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään viljelijät vaikuttavat omalla työllään kokonaisten yhteisöjen hyvinvointiin ei sertifioi yrityksiä vaan tuotteita ja raaka-aineita valvonta noudat taa ISO65-standaria, ja kattaa koko tuotanto- ja maahantuontiketjun 30 31

17 Koonnut: Helvi Kolehmainen Viisi uutta stadionia vuoteen 2010 mennessä Etelä-Afrikka rakentaa viisi uutta stadionia ja kunnostaa viisi entistä vuoden 2010 jalkapallon mm-kisoihin mennessä. Otteluja pelataan kymmenellä paikkakunnalla, joista uudet stadionit saavat Kapkaupunki, Durban, Port Elisabeth, Nelspruit ja Polokwane. Kaksi Johannesburgin kenttää sekä Bloemfonteinin, Rustenburgin ja Pretorian kentät kunnostetaan kisoihin mennessä. Rakennustöihin ja kunnostukseen on budjetoitu yhteensä 8,4 miljardia randia, mutta kustannusten pelätään kasvavan. Kapkaupungissa on käyty kovaa keskustelua uuden stadionin paikasta ja vaikka rakennustyöt ovat alkaneet, vastustajat etsivät edelleen keinoja pysäyttää työt. Kisoihin myydään noin kolme miljoonaa lippua ulkomaisille turisteille, joita odotetaan tulevan kisojen aikana noin , joidenkin arvioiden mukaan jopa Etelä-afrikkalaisille faneille on varattu noin miljoona lippua. Etelä-Afrikan turismi kasvoi 14,5 prosenttia vuonna 2006 Yli kuusi miljoonaa ulkomaalaista vieraili Etelä- Afrikassa yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana vuonna Se oli yli eli 14,5, prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena vastaavana aikana. Eniten lisääntyivät turistit Afrikan mantereelta; kasvu oli yli 18 prosenttia. Pohjois-amerikkalaisten turistien määrä kasvoi lähes kymmenen prosenttia eli noin vierailijalla. Eurooppalaisten matkailijoiden määrä lisääntyi myös runsaasti. Venäjältä tuli yli 42 prosenttia, Unkarista yli 24 prosenttia ja Suomesta yli 17 prosenttia enemmän vieraita kuin edellisenä vuotena. Aasian kasvu oli 4,5 prosenttia. Eniten lisääntyivät intialaiset, japanilaiset, thaimaalaiset ja singaporilaiset matkailijat. 120 ulkomaisen matkanjärjestäjän keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan matkanjärjestät pystyisivät tuomaan yli 50 prosenttia enemmän matkailijoita Etelä-Afrikkaan, jollei maalla olisi niin korkeat rikostilastot. Uusi kansallinen HIV/Aidssuunnitelma Etelä-Afrikkaan Etelä-Afrikalla on kunnianhimoinen tavoite puolittaa hiv-tartuntojen määrä puolella vuoteen 2011 mennessä. Tällä hetkellä tartuntojen määrä edelleen kasvaa ja on noin vuodessa. Etelä-Afrikan hivpositiivisten kansalaisten määrän arvioidaan olevan yli viisi miljoonaa. 40 prosenttia noin 14 miljardin budjetoidusta summasta käytetään aikuisten antiretroviral-lääkkeisiin. Tällä hetkellä vasta vajaat aids-potilasta saa lääkitystä, kun tarve on noin Tavoitteena on saada lääkitys 80 prosentille hiv-positiiviselle vuoteen 2011 mennessä. ARV-lääkkeiden arvellaan vähentävän huomattavasti muiden lääkekustannusten tarvetta, kun aidsiin oleellisesti liittyvät muut sairaudet saadaan ARV-lääkkeiden avulla vähenemään. Erilaiset aids-kampanjat eivät ole olleet erityisen menestyksellisiä Etelä-Afrikassa. Eniten hiv leviää vuotiaiden keskuudessa. Erityisesti nuoret naiset saavat edelleen runsaasti tartuntoja vuotiaista infektion saaneista 90 prosenttia on naisia. Uusi suunnitelma on ensimmäisen kerran Etelä-Afrikassa tehty yhteistyössä hallituksen eri osastojen, talouselämän, tutkijoiden, lääkäreiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Maan hallituksen ristiriitainen aids-politiikka on muuttunut maan pitkäaikaisen terveysministerin jouduttua sivuun terveyspolitiikan johdosta. Maan aids-politiikkaa johtaa nyt maan varapresidentti Phumzile Mlambo- Ngcuka. Työttömyys on hienoisessa laskussa Etelä-Afrikassa Virallisten tilastojen mukaan Etelä-Afrikassa on noin 4,4 miljoonaa työtöntä, mikä on 25,5 prosenttia maan työvoimasta. Työttömyys on laskenut vuodesta 2005 runsaalla prosentilla eli noin henkilöllä. Työpaikkoja maassa on 12,8 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan Etelä-Afrikan historiassa. Työpaikat ovat lisääntyneet eniten nk. virallisella sektorilla. Poislukien maatalous tällä alueella työpaikkoja on 8,4 miljoonaa. Maataloudessa on noin miljoona työpaikkaa, epävirallisella sektorilla 2,4 miljoonaa ja kotitaloudessa työpaikkaa. Työntekijäjärjestöjen arvion mukaan maassa on todellisuudessa lähes kahdeksan miljoonaa työtöntä eli noin 40 prosenttia työntekijöiden määrästä. Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry PL Helsinki Jäsenmaksu: Yksityiset jäsenet 12 e Yhteisöjäsenet 84 e Jäsenmaksu maksetaan tilille Sampo Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita seuraan! Ilmoita yhteystietosi seuran sihteerille osoitteella: leena.marsio@saunalahti.fi tai postitse: Suomi - Etelä-Afrikka -seura, Pl 535, Helsinki Jäsenet saavat seuran lehden Ubuntun ja tiedotteita sekä sähköpostitse että seuran kotisivun kautta. Niissä kerrotaan tulevista kulttuuritapahtumista, seminaareista ja muista ajankohtaisista asioista. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Suomi-Etelä-Afrikka-seuran hallitus 2007 Esko Aaltio, varapuheenjohtaja Arja Alho, puheenjohtaja Marjut Haussila Annu Kekäläinen Börje Mattsson, taloudenhoitaja, varapuheenjohtaja Leena Märsylä Ilkka Ristimäki Varajäsenet: Tapani Brotherus Jaana Oinonen Mark Waller Sihteeri: Leena Marsio 32 33

18 Ubuntu umgantu ngabanye on xhosankielinen sananparsi, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa, että ihmisen ihmisyyttä mitataan hänen suhtautumisellaan kanssaihmisiinsä. Ubuntu on afrikkalaisen humanismin peruskäsite. Buntu korostaa yhteisön vastuuta sekä jäsenistään että muukalaisista. Ubuntu muodostuu kahdesta käsitteestä. Ntu on esi-isistä tärkein. Hän antoi aikoinaan ihmisille ohjeet ihmisyyteen. Yhteisön on oltava jäsentensä turva kaikissa tilanteissa. Orpoja ei ole, kaikki ihmiset kuuluvat johonkin. Ubu on abstrakti, laadullinen käsite. Yhdistettynä Ubu ja Ntu muodostavat Ubuntu-sanan, joka käskee meitä huolehtimaan toisistamme. Apartheid-järjestelmän kaikki enemmistöä vastaan kohdistamat nöyryytykset tähtäsivät Ubuntun tuhoamiseen. Se melkein onnistui. Ubuntu kuitenkin elää. Työ Etelä-Afrikan demokrataian voimistamiseksi vahvistaa myös Ubuntua. (Sven Stranden) 34