Asumisen arkea ja unelmia Potilaasta kansalaiseksi laitoksesta omaan kotiin Kajaani 23/8 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asumisen arkea ja unelmia Potilaasta kansalaiseksi laitoksesta omaan kotiin Kajaani 23/8 2012"

Transkriptio

1 Asumisen arkea ja unelmia Potilaasta kansalaiseksi laitoksesta omaan kotiin Kajaani 23/ Vammaisasiamies/funktionshinderombudsman Tukholman kaupunki

2 Tukholman vammaisasiamies - työtehtävät 1. Tiedon välittäminen. Alaa koskevien tapahtumien ja päätöksien seuraaminen ja informaation välittäminen sekä kaupungin päätöselimiin että työntekijöille. 2. Toiminnan seuraaminen. Jokavuotinen raportti kaupunginhallitukselle sisältäen toimintakertomuksen, selonteon vammaisalan puutteista Tukholmassa sekä asiaan kuuluvat parannusehdotukset. 3. Vammaisten foorumi. Neuvonanto, informaatio ja ohjaaminen yksityisille ja vammaisyhdistyksille. 4. Yhteistyö valtiollisten viranomaisen, maakäräjien sekä kunnan eri toiminta-alojen kanssa. Hyvien yhteistyöolosuhteiden kehittäminen Tukholman kaupungin ja vammaisyhdistysten välillä. Stadsledningskontoret

3 Sisällöstä Laitosten poistaminen kuinka se onnistui Ruotsissa/Tukholmassa Ruotsin tilanne vammaishuollon alalla

4 Vastuutasot vammaishuollon alalla Valtio eläkkeet, sair-vakuutustuki, myös korvaus/henkilökohtainen avustaja Maakäräjät (landstinget) sairaanhoito, kuntoutus, erikoistuki-centrat Kunnat sosiaalitoimi, asuminen ja päivätoiminta/työtoiminta

5 Idiootista kansalaiseksi kehitysvammaista laitoksissa (valtion vastuu) 2000 Viimeisten laitospaikkojen poistaminen kansalaisella on kehitysvamma ryhmäasunnoissa tai sitä vastaavissa asunnoissa

6 Päätökset laitoksien poistamisesta 1967 Omsorgslagen/Huoltolaki Pyrkimys siirtymisestä laitoksista avoimiin tukitoimiin Vastuu valtiolta aluehallinnolle/maakäräjät/läänit 1994 Lagen om Stöd och service till vissa funktionshindrade (LSS) ja Lagen om införande av LSS- vammaishuoltoreformi Vastuu aluehallinnolta/maakäräjiltä kunnille Kehitysvammalaitokset poistettava vuoteen 2000 mennessä

7 Lagen om avveckling av specialsjukhus och vårdhem 1997 kehitystyön nopeuttamiseksi Yhä käytössä olevat 52 kehitysvammalaitosta ( noin 1000 asuinpaikkaa) on poistettava vuoteen 2000 mennessä Kehitysvammaisten erityissairaalat on poistettava välittömästi v 1997 Yhteiset suunnitelmat (kunnat ja maakäräjät) Sosiaalihallitukselle, selvitys kuinka laitospaikat korvataan vuoteen 2000 mennessä Erityislupa toiminnan jatkamisesta 1/ jälkeen (tarvittiin neljälle pienemmälle laitokselle LSS-lain mukaisten asuntojen valmistuessa)

8 Yhteiskunnan tuki kehitysvammaisille henkilöille vuodesta 1994 Hälso- och sjukvårdslagen (HSL) terv- ja sair.hoitolaki (aluehallinto/maakäräjät) Sairaanhoito, kotisairaanhoito, kuntoutustoimenpiteet, apuvälineet, tulkinta Socialtjänstlagen (SoL ) sosiaaliturvalaki (kunnat) Taloudellinen ja sosiaalinen tuki Lagen om stöd och service till vissa funktionshindrade (LSS) plusslag/lisälaki (kunnat) 10 erityisoikeutta vaikeasti vammaisille henkilöille

9 Socialtjänstlagen (SoL) Sosiaaliturvalaki Vammaishuoltoa koskeva tuki: Lapset ja nuoret -turvallisten ja hyvien kasvuolosuhteiden sekä erityisen tuen ja avun tarpeen tyydyttäminen. Toimintarajoitteiset ihmiset - fyysisesti, psyykkisesti tai muista syistä toimintarajoitteisten ihmisten on voitava osallistua yhteiskuntaelämään ja elää muiden ihmisten tavoin. Heille on tarjottava mielekästä työtä/ harrastettavaa. Heidän on saatava asua kunkin yksittäisen henkilön omakohtaisia tarpeita vastaavasti.

10 Lagen om stöd och service till vissa funktionshindrade 1994 (LSS) LSS-laki säätää oikeudet seuraaville vammaisryhmille (personkrets): 1. Henkilöt joilla on kehitysvamma, autismi, autismikirjoa vastaava vamma 2. Henkilöt joilla on aikuisiässä esiintynyt aivovaurio/-vamma 3. Henkilöt joilla on suuri, pysyvä fyysinen tai psyykkinen vamma joka ei johdu normaalista vanhentumisesta mutta aiheuttaa suuret/huomattavat vaikeudet jokapäiväisissä toiminnoissa ja johtaa monipuolisen tuen tarpeeseen

11 Laatuvaatimukset asumisessa 1985 Valtion tuki asuntojen tuottamiseen vaati täysimittaisen asunnon ryhmäasunnossa; Oma asunto, noin 40 m2, keittomahdollisuudet ja kylpyhuone. Pienet asuntoyksiköt LSS - Täysimittainen oma asunto, korkeintaan 5-6 asuntoa samassa ryhmässä jossa on myös yhteiset tilat. Ryhmäasunto ei saa olla kategoria-rakennuksissa kuten sairaalat, hoivakodit ym. Useita ryhmäasuntoja ei saa esiintyä samassa rakennuksessa tai porttikäytävässä. Ryhmäasuntojen on oltava normaalin tavallisen asuinympäristön yhteydessä.

12 Avuntarpeen määrittely Virkamies määrittelee avun tarpeen korkeintaan vuodeksi Tarvetaso määrää korvaustason (Rkr)tuottajalle. Huom. määrittelyinstrumentit jatkuvassa kehitysvaiheessa. Ei kriteeriä diagnoosin mukaan, sosiaalipalvelualan lakitulkinta säätelee avun määrän STADSLEDNINGSKONTORET

13 Ryhmäasunnnot kehitysvauhti Vuosi Asuntomäärä ( ) Valtion tukea koskevat laatuvaatimukset LSS-laki -94, uudet laatuvaatimukset

14 Laitoksista yhteiskuntaan kuka vastusti? Henkilökunta - työolojen muutos, epävarmuus Kehitysvammaiset - epävarmuus Perhe/omaiset/läheiset ja vammaisjärjestöt - pelko ja epävarmuus Naapurit, muut kansalaiset - ennakkoluulot, negatiivinen suhtautuminen

15 Muutosten vastustamisesta

16 Henkilökunta Laitostausta Koulutusvaatimukset Uudet työ- ja toimitavat Uusi ideologia Potilaasta kansalaiseksi Ekspertistä tukihenkilöksi

17 Elämänlaatu vertauksia 2010 Kehitysvammaisen elintaso keskivertoruotsalaiseen verrattuna huomattavasti alhaisempi: Taloudellinen tilanne Kolulustaso Työelämään osallistuminen Vapaa-ajan sisältö Terveydentila Poikkeus Asumisen laatu sisältäen TV ja puhelinyhteys muihin verrattavissa (Tietokone- ja internet mahdollisuudet; suuri ero muihin kansalaisiin verrattuna)

18 Tukitoimet vammaisille Tukholmassa 2011 Lähes 8000 henkilöä saa vammaishuollon tukitoimia 4700 saa LSS-tukimuotoja, kunnan vastuu (exkl valtiollinen henkilökohtainen avustaja, jota saa noin 1000 henkilöä Tukholmassa ja noin koko maassa) 3300 saa SoL-tukimuotoja joista noin 2000 koskee sosiaalipsykiatrian tukitoimintaa Ryhmäasunnot 1070 asuntoa LSS-ryhmäasunnoissa ja 450 asuntoa SOL-asumismuodoissa Tulevat tarpeet: yli 500 uutta LSS-asuntoa vuoteen noin 500 uutta SoLtukiasuntoa Työ- ja päivätoimintapaikat 60 kunnallista työkeskusta/työnantajaa, 80 yksityistä työkesk/työnantajaa Tulevat tarpeet: enemmän yksilöllistä ja työlinjalle suuntautuvaa toimintaa tavallisilla työpaikoilla

19 Kustannukset (v 2009) Koko sosiaalitoimen kustannuksista: 26 % koko sosiaalitoimen kustannuksista Ruotsin kunnissa koskee vammaishuollon tukitoimia (43,7 mrd kr) Koko yhteiskunnan vammaisalan kustannuksista : 20 % terveyden ja sairaanhoitolain ja sosiaalihuoltolain säätämä tuki 80 % LSS-tuki ( sisältäen myös valtiollinen henkilökohtainen avustaja-tuki) 40 % koko vammaistoimialan kustannuksista koskee LSS-asumistukimuotoja Asumiskustannukset per asunto: Keskimääräinen kustannus, asuminen LSS kr/vuosi Keskimääräinen kustannus, asuminen SoL kr/vuosi Lähde Socialstyrelsen

20 Ajankohtaista Valinnanvapausreformi: lisääntyykö asiakkaan valinnanmahdollisuus? Kilpailuttaminen: parantuuko palvelujen laatu ja tehostuuko toiminta? Laatukysymykset; mitä sisältyy hyvään elämänlaatuun? Kustannukset; mikä korvaus maksetaan palvelujen tuottajalle?

21 Kokemukset Vaikeudet Ennakkoluulot Asenteiden muuttaminen lainsäädännön mukaisesti Ilonaiheet Elämän laatu kehitysvammaisille ja läheisilleen Kaikki näkyvät katukuvassa ja yhteiskunnassa Haasteet Uudet sukupolvet uudet tarpeet Kustannukset: kuka maksaa ja miten paljon? Henkilökunta: mistä henkilökunta ja mitkä ammattivaatimukset? Mitä sisältyy lain säätämään hyvään laatuun? Miten järjestää tehokas toiminnan ja laadun seuranta?

22 Reformien toteuttaminen = ainutlaatuinen suhtautumisen muutos kehitysvammaiseen henkilöön Ennen Pilkattu Piilotettu Pelätty Nyt Täysiarvoinen kunnioitettu kansalainen yhteiskunnan keskuudessa jolla on lakisääteiset oikeudet hyvään elämänlaatuun

23 Vammaispoliittiset tavoitteet Ruotsissa v UK sopimus, vammaisen henkilön ihmisoikeudet, vuodesta 2009 Valtiolliset tavoitteet: Työvoimapolitiikka - mahdollisuudet työelämään Koulutoimi - mahdollisuudet koulutukseen Sosiaalipolitiikka - tietoisuus tukitoimien tehokkuudesta Kansanterveyspolitiikka terveydentilan taso Fyysinen esteettömyys Esteettömät kuljetustoimet IT-politiikka - esteetön kommunikaatio, media ja e-palvelut Kulttuuri, media ja urheilu - tarjontaa kaikille Oikeuslaitos ja siirtolaispolitiikka - tietoisuus erityistarpeista Kuluttajapolitiikka tuotteet ja palvelut sopivaksi kaikille

24 Seitsemän priorisoitua toimintaalaa Tukholmassa Fyysinen esteettömyys 2. Informaatio ja kommunikaatio 3. Tietoisuus ja kohtaaminen/suhtautuminen 4. Koulutoimi lapset, nuoret ja aikuiset 5. Palkkatyö ja työtoiminta 6. Asuminen 7. Vapaa-aika, kulttuuri ja urheilu SIDAN 24

25 Vastuu kaikilla lautakunnilla ja liikelaitoksilla Kaupungin Budgetti 2012 määrää toimintaa pyrkimysten mukaisesti Kaikkien esitettävä vähintään kolme konkreettista aktiviteettia per toimintaalue olojen parantamiseksi Aktiviteetit päätettävä yhteistyössä vammaisneuvostojen kanssa

26 Kiitos ja menestystä uudistustyössänne!! SIDAN 26

Ruotsin vammaispalvelulaki

Ruotsin vammaispalvelulaki Ruotsin vammaispalvelulaki Kokemuksia 15 vuoden ajalta Ajankohtaisia muutostarpeita Huomisen haasteet Lakimuutokset ja muutosehdotukset riitta-leena.karlsson@stockholm.se Tukholman kaupungin vammaisasiamies

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja valinnanvapaus Tukholmassa

Vammaispalvelut ja valinnanvapaus Tukholmassa Vammaispalvelut ja valinnanvapaus Tukholmassa Riitta-Leena Karlsson Invalidiliitto Helsinki Tukholman vammaisasiamies - työtehtävät 1. Tiedon välittäminen. Alaa koskevien tapahtumien ja päätöksien seuraaminen

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Elämä on Laiffii 14-15.4.2015

Elämä on Laiffii 14-15.4.2015 Elämä on Laiffii 14-15.4.2015 Asuminen Pohjoismaissa Suomi rakentamassa uutta! Projektijohtaja Maarit Aalto, Pohjoismainen hyvinvointikeskus 16-04-2015 Nordens Velfærdscenter 1 Miksi juuri tämä aihe? YK:n

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

LSS. Laki eräille toimintarajoitteisille annettavasta tuesta ja palveluista

LSS. Laki eräille toimintarajoitteisille annettavasta tuesta ja palveluista LSS Laki eräille toimintarajoitteisille annettavasta tuesta ja palveluista Sisällys Sivu Mikä on LSS?... 3 LSS-lain mukaiset toimenpiteet... 4 Kymmenen toimenpidettä... 6 Muuta... 8 Hoito- ja hoivasektorin

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asumisen tulevaisuus. Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen.

Kehitysvammaisten ihmisten asumisen tulevaisuus. Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen. Kehitysvammaisten ihmisten asumisen tulevaisuus. Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen. Reetta Mietola, Antti Teittinen & Hannu Vesala Suomen ympäristö 3/2013. Helsinki: Ympäristöministeriö. Selvityksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa 2.11.2016 Peilauspintana käytännönkokemus laitoksesta opetuksesta työ- ja toimintakeskuksesta autisminkirjon palveluohjauksesta asumisesta

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 20.1.2011 Kuhmon Työkeskus Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely Keskustelua Hyvän

Lisätiedot

Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen. Sini Harju & Heini Nukari

Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen. Sini Harju & Heini Nukari Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen Sini Harju & Heini Nukari 23.02.2016 Sisällysluettelo 1. Vammaisuus ja sen toiseus 2. Vammaisen ihmisen arki -video 3. Kehitysvammaiset koulutuksessa ja työelämässä

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

ARA-päivä. Erityisasumisesta. erityiseen hyvään asumiseen. Riitta-Leena Karlsson, vammaisasiamies

ARA-päivä. Erityisasumisesta. erityiseen hyvään asumiseen. Riitta-Leena Karlsson, vammaisasiamies ARA-päivä Erityisasumisesta erityiseen hyvään asumiseen Riitta-Leena Karlsson, vammaisasiamies 14 /1 2014 The Capital of Scandinavia Sisältö Yleisiä linjauksia ja näkemyksiä Miten on toimittu/vertailua

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Kuntamarkkinat 11.9.2013 Jaana Viemerö, asiakkuusjohtaja, Järvenpään kaupunki Asukkaita suunnilleen saman verran kuin

Lisätiedot

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Sisältö: 1. Kehitysvammaisuus 2. Kehitysvammaisuus ja terveys Pohdintatehtävä Millaiset asiat

Lisätiedot

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

Vammaispalveluhanke Lapissa

Vammaispalveluhanke Lapissa Vammaispalveluhanke Lapissa Kehitysvammaisten asuminen (Tallavaara, 2010) Asuu vanhemman/vanhempien kanssa Asumismuodot 31.5.2010 (N=1592) 0 % 9 % Muun sukulaisen luona 1 % 1 % Perhehoidossa tai ammatill.perhekodissa

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE - uudenlaista asuntosuunnittelua ja asumisratkaisuja PAAVO suppea ohjausryhmä 11.11.2013 Saara Nyyssölä, ARA ARA Jarmo Lindén 15.2.2011 ARAn rahoittama kehittämishanke Arjen keskiössä

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita

Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita Perusopetuksen iltapäivä, Jyväskylä 28.9.2016 Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry 1 Tukiliiton neuvontapalvelut

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Tehtävämme on. luottamusasia

Tehtävämme on. luottamusasia Tehtävämme on luottamusasia Potilaslautakunta Potilaslautakunnan tehtävänä on luoda toimivat yhteydet potilaiden ja henkilökunnan välille sekä tukea ja auttaa yksittäisiä potilaita. Kun käännyt meidän

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Hyvää perhehoitoa perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Laukaa, Peurunka 17.9.2013 Paula Korkalainen Kyselyyn 2013 vastasi yht. 25 perhehoitajaa * Vammaisia tai muita erityisen tuen tarpeessa

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 9: Vammaispalvelut Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Etuuksien saajat Kelan vammaisuuden perusteella maksamat tuet Lapsen

Lisätiedot

Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista

Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista 19.5.2017 Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus LL Harri Arikka Lastenneurologian erikoislääkäri vs. vastuualuejohtaja VSSHP Lasten ja nuorten

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos Hengityshalvauspotilaiden asemaan suunniteltu muutos Hankekoordinaattori, dos Ilka Haarni Hengityslaitepotilaat ry STEA 2018-2020 Tausta Hengityshalvauspotilaiden aseman muutostarve lainsäädännössä perustuu

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari 23.9.2017, Tampere Vammaispalvelut ja vammaisten ihmisten oikeudet Vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän puheenjohtaja Elina Nykyri Vasemmiston

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Kehitysvammaisten Palvelusäätiö - Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti ja lahjoitti säädepääoman 18.9.1992 - Palvelukoti-

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014 Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014 Tehtävät tukiasuntojen hankinta vuokraustoiminta kunnossapito ja ylläpito hallinnollinen isännöinti erillisprojektit Henkilöstö

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Riitta Jolanki riitta.jolanki@hiy.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Helsingin

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys ja paikka: Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta 1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 10.12.2015 Sivu 1 / 1 4750/2015 02.05.00 59 nuorisopalvelujen maksuperusteet 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Anna Seppänen, puh. 047 382 47350 Ari Jaakkola, puh. 050 522 7521 Mirja Taavila, puh. 046 877

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Juha-Pekka Konttinen Lakimies, Kynnys ry / 17.11.2011 Helsinki Koetaan usein abstrakteiksi ja julistuksenomaisiksi Vrt. perusoikeudet Ihmisoikeudet??? Periaatteellisella

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ulla Kuittu ulla.kuittu@jkl.fi

Lisätiedot

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala Johdanto kuntaesimerkkeihin Arjen keskiössä seminaari 6.3.2014 Susanna Hintsala susanna.hintsala@kvl.fi ARJEN KESKIÖSSÄ hankkeen tavoitteet 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet

Lisätiedot

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisfoorumi ry. Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni 24 kansallisen vammaisjärjestön

Lisätiedot

Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit

Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit K U V A V E R S I O 2 0. 1 2. 2 0 1 1 K E H I T Y S V A M M A - A L A N A S U M I S E N N E U V O T T E L U K U N T A 1. PALVELUNI VASTAAVAT YKSILÖLLISIÄ

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kansalaiskysely 2014. Mäntsälä + kaikki

Kansalaiskysely 2014. Mäntsälä + kaikki Kansalaiskysely 2014 Mäntsälä + kaikki Vastaajamäärä Koko selvityksessä yhteensä 1421 vastaajaa Mäntsälästä 330 vastaajaa Tuhatta täysi-ikäistä asukasta kohden 22 vastaajaa 23 % kaikista vastaajista 2.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Vanhusneuvosto 26.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 24 Muistikoordinaattori Helena Hurme-Marttisen puheenvuoro 4 25 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 6 26

Lisätiedot

asumisen ytimessä kunnat erityisryhmien ARAn kehittämisrahoitus on tuloksellista ja vaikuttavaa sivu 10

asumisen ytimessä kunnat erityisryhmien ARAn kehittämisrahoitus on tuloksellista ja vaikuttavaa sivu 10 1/2014 Asiakaslehti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus kunnat erityisryhmien asumisen ytimessä sivu 4 Ruotsi viitoittaa tietä kehitysvammaisten asumisessa sivu 7 ARAn kehittämisrahoitus on tuloksellista

Lisätiedot

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta 1 6.2.2018 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kyselyn kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella projekti 2007-2010 Osaprojekti CP-vamma ja ikääntyminen Toimintakyvyn laaja-alainen tukeminen ikävuosien karttuessa Tiedon ja valtaistumisen

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Henkilötiedot. Päivämäärä: Suunnitelman vastuullinen rekisterinpitäjä on Suunnitelman vastuuhenkilö on Laatijat ja yhteystiedot: Nimi: Osoite:

Henkilötiedot. Päivämäärä: Suunnitelman vastuullinen rekisterinpitäjä on Suunnitelman vastuuhenkilö on Laatijat ja yhteystiedot: Nimi: Osoite: TUKI- JA PALVELUSUUNNITELMA Suunnitelmaan kirjattavat tiedot saadaan ensisijaisesti asiakkaalta. Suunnitelman alkuperäinen kappale jää rekisterinpitäjälle ja yksi kappale (kopio) annetaan asiakkaalle tai

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT

HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT Sosiaalilautakunta Motalan kunta Voimassa 1. lokakuuta 2013 lähtien Hoito- ja hoiva-asumismaksut 1. lokakuuta 2013 lähtien Sivu 1 (3) HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT Asuessasi

Lisätiedot

Hoito- ja huolenpitoasuminen

Hoito- ja huolenpitoasuminen omvårdnad gävle FINSKA/SUOMALAINEN Vård- och omsorgsboende Hoito- ja huolenpitoasuminen Kuka voi saada hoito- ja huolenpitoasumisen? Hoito- ja huolenpitoasuminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun tarve valvonnasta

Lisätiedot