UUTISET2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUTISET2/2014 2 4 5 6 8 10"

Transkriptio

1 Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET2/ JOHTOAJATUKSIA Mihin suuntaan mennään? JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2014 Jalkauduimme omistajakuntiin Julkisista hankinnoista potkua aluetalouteen ja työllisyyteen JOSEKin vaikuttavuus selvitettiin Joensuun seudun Hanki hyvää läheltä -opas valmistunut Yritysneuvonnan tuella kehitettyä liiketoimintaa jo 20 vuotta

2 JOHTOAJATUKSIA Mihin suuntaan mennään? Joensuun seutu on ainakin tilastojen valossa pärjännyt muuta Suomea paremmin. Alueen liikevaihto kasvoi viime vuoden jälkipuoliskolla yli kaksi prosenttia, kun koko maan kehitys oli lähes prosentin verran miinuksella. Epävarmuus maailman markkinoilla on lisääntynyt melkoisesti, ja Joensuun alueeseen vaikuttavat erityisesti idän suunnalla tapahtuvat muutokset. Venäjällä ruplan arvo on heikentynyt näillä näkymin jopa pysyvästi. Ulkomaiset investoinnit maahan ovat hidastuneet, kysyntä on laskussa ja maariski kasvanut. Tilanne Krimin alueella on vaikeuttanut luottamusta Venäjään kauppakumppanina. Osa yrityksistä on ottanut Venäjä-operaatioissaan aikalisän ja odottaa mitä on tulossa. Kriisejä on tullut ja mennyt ennenkin, mutta nyt tilanne näyttää vakavammalle. Matkailun kasvu on hiipunut johtuen ruplan devalvoitumista seuranneesta venäläisten ostovoiman heikkenemisestä. Venäläiset eivät kuitenkaan mielellään matkaile kotimaassaan ja Joensuun seudulla on edelleen vetovoimaa. Etenkin nyt, kun viime vuonna aloittanut bus- siyhteys Joensuu-Petroskoi välillä on muuttunut jokapäiväiseksi. Tapahtumat urheilun ja kulttuurin puolella ovat Pohjois-Karjalan valttikortteja. Maaliskuussa pidettiin venäläisiä laajalti kiinnostanut ampumahiihdon maailmancup ja ensi vuonna MM-kisat, jotka tuovat miljoonia euroja aluetalouteen. Tax-free kauppa on pienentynyt. Tax-freen sijasta kasvua on invoice-kaupassa, jossa asiakas saa maksamansa verot takaisin palatessaan uudelleen asioimaan liikkeeseen. Tämä tarjoaa suuren mahdollisuuden sitouttaa venäläisiä kanta-asiakkaiksi. Invoice-kaupasta ei ole tilastotietoja, mutta näppituntumalla tax-freen muutos lienee jokseenkin siirtynyt invoice-myyntiin. 2

3 JOSEK UUTISET 2 / 2014 JOSEK on laatimassa kunnille elinkeinopainotteista hankintastrategiaa ja julkisten hankintojen opasta yritysten käyttöön. Tällä hetkellä vain noin puolet julkisista hankinnoista jää maakunnan alueelle. Kun julkiset hankinnat nähdään osana elinkeinopolitiikkaa, on mahdollista saada seudullemme jopa useita satoja työpaikkoja lisää. Teemme JOSEKissa päivittäin työtä yritysten menestymisen puolesta. Q1 JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2014 Asiakkaat Tapahtumat Uudet yritykset Joensuu Liperi Outokumpu Ilomantsi Kontiolahti Polvijärvi Juuka Pekka Nuutinen toimitusjohtaja Muut Yhteensä

4 Jalkauduimme omistajakuntiin Olemme kiertäneet kaikki omistajakuntamme aamukahvien merkeissä. Mukana ovat olleet kunnanjohtajat, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry ja paikallinen yrittäjäyhdistys. Teemme parhaillaan myös soittokierrosta kaikkiin Joensuun seudun yrityksiin ja kartoitamme yrityksen palvelutarpeet sekä päivitämme yrityksen tiedot Pohjois-Karjalan yritysrekisteriin. Suurin osa kunnista on jo soitettu läpi. Olemme ottaneet käyttöön myös kuntakohtaiset tiedotteet, jotka teemme jatkossa neljä kertaa vuodessa. Tiedotteissa kerrotaan tilastotietoja tekemästämme työstä ja yritysten perustannasta sekä järjestämistämme tapahtumista eri kunnissa sekä hanketoiminnan vaikuttavuudesta. Viimeisemmäksi vierailimme Ilomantsissa ja saimme kuulla mm. Karhunveiston MM-kilpailuista, jotka järjestetään Suomen itäisin kunta, Ilomantsi isännöi elokuussa Karhu Mielessä Bear in Mind -festivaalia. Kansainvälinen veistäjäjoukko tulee Ilomantsin kylänraitille kilpailemaan karhunveiston maailmanmestaruudesta. Maailmanmestaruus ratkotaan kahdessa sarjassa, karhunveiston 25 tunnin kisassa sekä karhunveiston pikakilpailussa. Veistäjien karhut jäävät komistamaan Ilomantsin kirkonkylää liikelaitosten pihoihin ja julkisiin tiloihin. Vuosien saatossa veistospuisto laajenee. Anne Mujunen markkinointipäällikkö 4

5 JOSEK UUTISET 2 / 2014 Julkisista hankinnoista potkua aluetalouteen ja työllisyyteen Suomen kuntien toteuttamien julkisten hankintojen kokonaisarvo on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin noin 10 % / vuosi. Esimerkiksi Joensuun kaupungin suorittamien hankintojen kokonaisarvo yli 200 miljoona euroa ylittää henkilöstökulujen kokonaismäärän. Aluetalouden ja työllisyyden näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää, että alueen yritykset pääsisivät osallisiksi näihin hankintoihin. JOSEK Oy:n johdolla on lähdetty vuoden 2014 alusta edesauttamaan ja aktivoimaan alueemme pk-yrityksiä osallistumaan julkisiin hankintoihin. JOSEK on rekrytoinut tähän tehtävään hankinta-asiamieheksi Päivi Halosen. Toiminnan on mahdollistanut Hankintatoiminnasta strateginen menestystekijä -hanke, jolle Pohjois-Karjalan ELY-keskus on myöntänyt yritysten toimintaympäristötukea. Hankkeen muina rahoittajina ovat JOSEK Oy ja Joensuun kaupunki. Hankkeen toteutusaika päättyy Hankkeessa tullaan yritysten aktivoinnin ja käytännön opastuksen lisäksi laatimaan selkokielinen hankintaopas sekä painettuna että sähköisenä versiona. Lisäksi hankkeessa kehitetään ja otetaan käyttöön alueelle soveltuva sähköinen pienhankintaportaali. Hankkeen toimenpiteenä tullaan lisäksi laatimaan julkisia hankintoja ohjaava hankintaohjelma Joensuun kaupunkikonsernille. Ohjelma laaditaan hankkeeseen palkatun projektipäällikkö Marjo Pakarisen johdolla tiiviissä yhteistyössä Joensuun kaupungin ja muiden keskeisten sidosryhmien kesken. Ohjelmasta on tarkoitus tehdä sellainen, että se olisi myöhemmin sovellettavissa myös muihin kuntiin. Innovatiivisten julkisten hankintojen merkitys tulee korostumaan lähivuosina valtakunnallisesti. Tämän vuoksi hankkeessa tullaan myös pilotoimaan ja testaamaan innovatiivisen julkisen hankinnan toteutusta; tällä testaamme toisaalta kaupunkikonsernille laadittavan hankintaohjelman käytäntöön panoa, toisaalta yritysten valmiutta osallistua innovatiivisiin julkisiin hankintoihin. Hanke toteutetaan läheisessä yhteistyössä Joensuun kaupungin, Joensuun seudun hankintatoimen, yrittäjäjärjestöjen, Itä-Suomen yliopiston ja Joensuun Tiedepuisto Oy:n kanssa. Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja 5

6 JOSEKin vaikuttavuus selvitettiin Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy teetti vaikuttavuusselvityksen 2001 alkaneesta toiminnastaan tähän päivään saakka. Näin syntyi Tarina JOSEKista, jossa selvitettiin kolmea osa-aluetta: aluekehittäminen, yritysten kehittäminen ja seutumarkkinointi. 6 Joensuun seutu Muutoksesta mahdollisuu s itse tekemällä Joensuun Seudun Kehittäm isyhtiö JOSEK Oy

7 JOSEK UUTISET 2 / 2014 Lue koko tarina täältä Perloksen lopettaminen ja siitä seurannut uusi kehittämisen aalto nousi vahvasti esille selvityksessä. Myös elinkeino-ohjelma nousi uuteen merkitykseen tuossa vaiheessa. Selvityksessä todetaan, että JOSEKin toiminnassa merkittävää on ollut keskittyminen oleelliseen, vähien resurssien tehokas kohdentaminen ja älykkäät strategiset valinnat. Aktivointi ja kannustaminen kehittämiseen ovat olleet erittäin tärkeää seudun kehityksen kannalta. Aktiivisesta toiminnasta kertoo mm. se, että asiakaskäyntien määrä vakiintui yli 4000:een vuonna Kuvaavinta JOSEKin markkinointitoimenpiteille on ollut uskallus kokeilla uusia asioita ja ennakkoluulottomuus toteuttaa asioita eri tavalla. Investointimarkkinoinnin valinnalla keskiöön ja suoralla sekä kohdennetulla investointien houkuttelulla on saatu konkreettisia ja hyviä tuloksia aikaan. Selvityksen mukaan JOSEK tunnetaan tekemisestä. Vaikutusten taustalla on lukematon määrä pieniä tarinoita ja onnistumisia. JOSEK on ollut kehitysyhtiöiden kansallisessa kärkipäässä monessa asiassa JOSEKilta on haettu oppia muualle Suomeen. Halu uudistua ja mitata toimintaa ovat ohjanneet tekemistä. Keskeistä on ollut luottamus JOSEKin toimintaan ja yhteiseen tekemiseen seudulla. Tarinalle ovat luoneet pohjan yhteen hiileen puhaltaminen ja omistajakuntien antama työrauha JOSEKille. Näitä etuja ei saa menettää jatkossakaan toteaa JOSEK Oy:n toimitusjohtaja Pekka Nuutinen. Selvityksen toteutti MDI Management Design Intelligence vuoden 2014 alussa ja se oli nelivaiheinen. Ensin toteutettiin laaja sähköinen kysely Joensuun seudun yrityksille ja sidosryhmille. Sen jälkeen syvähaastateltiin kymmeniä yrityksiä ja sidosryhmiä. Kolmantena vaiheena oli vuorokauden kestänyt tarinaleiri, johon osallistuva joukko muodostui asiakasyrityksistä ja sidosryhmistä. Lopuksi oli vielä raati, jolla testattiin tulkintoja ja täsmennettiin kokonaiskuvaa toiminnan vaikuttavuudesta ja kehityskohteista. Raatiin osallistui JOSEKin toimintaa läheltä seuranneita henkilöitä eri puolilta Suomea. Lisätietoja: Pekka Nuutinen toimitusjohtaja, Josek Oy puh

8 Joensuun seudun Hanki hyvää läheltä -opas valmistunut Joensuun seudulla on julkaistu Hanki hyvää läheltä -opas. Oppaasta löytyy tietoa Joensuun seudun ja sen lähialueiden elintarvikealan pientuottajista; alkutuottajat, jatkojalostajat ja jälleenmyyjät sekä pitopalvelut ja ravintolat. Oppaassa on jokaisesta yrityksestä yhteystiedot, kuva ja logo sekä parin rivin kuvaus myytävistä tuotteista. Lisäksi yritykset on sijoitettu oppaassa Joensuun seudun kartalle, jotta asiakkaat löytäisivät haluamansa palvelut. Jokainen yritys on saanut omaan moduuliinsa myös tunnuksen, jolla tuote tai palvelu löytyy. Tunnukset ovat kala, liha, maito, muna, vihannekset, juurekset, yrtit, hunaja, marjat, sienet, riista, kahvila, ravintola, kauppa jne. Myös luomutuotteilla on oma merkkinsä. Oppaassa on 72 yrityksen tuote- ja palvelutiedot ja sen painosmäärä on kappaletta. Opas tulee jakoon mm. jokaiseen oppaassa mukana olevaan yritykseen, Joensuun hotelleihin ja Joensuun seudun S-marketteihin. Se on myös JOSEKin nettisivuilla osoitteessa Joensuun seudun Hanki hyvää läheltä -opas auttaa löytämään tuottajat tai yritykset, jotka myyvät paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita. Se tukee alueen ruokamatkailua ja tuo synergiassa olevat yritykset samaan julkaisuun, joka osaltaan vahvistaa alueen yrittäjyyttä ja uskoa maaseudulla yrittämiseen. Oppaassa on mukana 15 yritystä Joensuun seudun ulkopuolelta. Näiden yritysten tuotteita on myynnissä Joensuun seudulla, kuten esim. Porokylän Leipomo, jolla on leipomopiste Joensuun Prismassa. Oli tärkeätä, että pystyimme ottamaan yrityksiä mukaan myös muualta maakunnasta. Opas on Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n ja Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton rahoittama. Oppaan käytännön työn toteutti Pirjo Korjonen Piken Paletti Oy:stä. 8

9 JOSEK UUTISET 2 / 2014 Opas tulee jakoon mm. jokaiseen oppaassa mukana olevaan yritykseen, Joensuun hotelleihin ja Joensuun seudun S-marketteihin. 9

10 Yritysneuvonnan tuella kehitettyä liiketoimintaa jo 20 vuotta Kesäkuun puolivälissä 20 vuotta täyttävä ICT- ja turva-alan asiantuntijayritys Hällström Ky kiittää JOSEKia saamastaan yritysneuvonnasta. Joensuulainen yritys aloitti toimintansa 90-luvulla päätoimenaan musiikin ohjelmatuotanto. Yrittäjä Jyrki Hällström siirtyi 2000-luvun alussa suorittamaan tietojenkäsittelytieteen yliopistotutkintoa, jonka johdosta yritystoiminta haki uutta muotoaan. Valmistumiseni aikoihin aloin hakea uutta vauhtia liiketoimintaan, Hällström muistelee. Tapasin juuri osuvaan aikaan JOSEKin yritysneuvoja Risto Ravattisen, jonka kanssa puntaroimme vaihtoehtoja yritystoiminnan kehittämiseksi. Yritysneuvojan objektiivinen näkemys auttoi katsomaan asiaa eri näkökulmista. Risto ohjasi minut konsultti Seppo Peräojan puheille. Tämä JOSEKin suosittelema kontakti osoittautui liiketoimintani kehittämisen kannalta erittäin merkitykselliseksi, sillä Sepon avustuksella löysin yritystoiminnalleni uuden suunnan, yrittäjä toteaa. Yritysneuvojan objektiivinen näkemys auttoi katsomaan asiaa eri näkökulmista. Nykyisin Hällström Ky keskittyy lähinnä videovalvontapalveluihin, järjestelmätukiratkaisuihin sekä yritysten konsultointi- ja koulutuspalveluihin. Videovalvontasektori on siirtymässä analogipohjaisesta verkkopohjaiseksi. Juuri IP-teknologiaan perustuvien järjestelmien suunnittelu, hallinta ja ylläpito ovat Hällströmin ydinosaamista. Vankka osaaminen on tuonut yritykselle merkittäviä tilauksia, kuten Turkuun rakennetun Suomen suurimman Motonetin, Joensuun Iso Myy -kauppakeskuksen ja Broman Groupin keskusvaraston järjestelmien toteuttaminen. Asiantuntijuus korostui etenkin aukotonta tietoturvallisuutta vaatineen projektin aikana, jolloin yritys toteutti Pohjois-Karjalan keskussairaalan uuden Psykiatriatalon erikoiskamerajärjestelmän. Hällström kehitti asiakkaalle myös palveluita, joita ei oltu hyödynnetty toimialalla aikaisemmin. 10

11 JOSEK UUTISET 2 / 2014 Milestone Systems:in edustajat kävivät aikaisemmin tänä vuonna tutustumassa Hällströmin toteuttamiin kohteisiin Kontiolahdella ja Joensuussa. Kuvassa Kontiolahden tekninen johtaja Eero Pölönen, yrittäjä Jyrki Hällström, Sales Engineer Peter Möller ja Sales Manager Nordics Lars Wilson. Seppo Peräojan kanssa keskustelimme sinisen meren strategiasta, jonka perusajatuksena on uusien markkinoiden luominen ja löytäminen. Tätä ajatusta hyödyntämällä olen osannut ylittää asiakkaan odotukset, Hällström kertoo. Kameraratkaisuilla ei ehkäistä pelkästään ilkivallan tapahtumista, vaan kameroita voidaan käyttää vaikkapa kirkonmenojen ja kiinteistönhoidon sujuvuuden lisäämiseksi. Yrityksen verkostot ovat toimialallaan hyvin kattavat, minkä johdosta se pystyy tarjoamaan asiakkailleen niin sanotusti avaimet käteen -palvelua. Hyvin tehty työ on aina johtanut uusiin asiakkuuksiin, eikä yksinyrittäjän ole tarvinnut tehdä suuria markkinointitoimenpiteitä. Yrittäjyys on toden totta lisännyt riskinsietokykyä, mutta perheelliselle yrittäjälle myös vapaus on hyödyksi, yrittäjä kertoo. Työn vaihtelevuus lisää työssä jaksamista. Runsaan asiakaskunnan johdosta Hällström on päässyt mitä moninaisimpiin paikkoihin eri puolilla maata, aina vesivoimalaitoksesta rakennusnosturiin asti. 11

12 Joensuun seutu Josek on yrityksiä varten IDEALMAINOS OY 2/2014 Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Yritysneuvonta on myös alueelle sijoittumista suunnittelevien yritysten ja yhteisöjen apuna. Josekin yritysneuvoja on toimialueen tunteva maksuton asiantuntija. Yrityksen perustaminen Yrityksen kehittäminen Sijoittumispalvelut Kansainvälistyminen Omistajanvaihdos Onnistu julkisissa hankinnoissa Olemme julkaisseet hankintaoppaan yrityksille. Oppaan tarkoituksena on rohkaista kaikenkokoisia yrityksiä osallistumaan julkisiin hankintoihin ja tarjoamaan tuotteitaan ja palveluitaan Joensuun seudun hankintatoimeen kuuluville tahoille. Oppaasta löydät käytännönläheiset neuvot ja ohjeet helpottamaan kilpailutuksiin osallistumista. Tutustu ja ota opas käyttöösi:

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin 1 Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin Hankintatoiminnasta strateginen menestystekijä -hanke Hankinta-asiamies Päivi Halonen Tutkittua Pohjois-Karjalassa arviolta 56 % n. 200 miljoonan euron hankinnoista

Lisätiedot

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

UUTISET1/2014 2 4 5 8 10 12

UUTISET1/2014 2 4 5 8 10 12 Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET1/2014 2 4 5 8 10 12 3 JOHTOAJATUKSIA Orastavan nousukauden kynnyksellä? JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2013 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma

Lisätiedot

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Josek on Joensuun seudun yrityksiä varten Palvelemme luottamuksellisesti ja puolueettomasti kaikkia Joensuun seudun yrityksiä

Lisätiedot

elintarvikehankinnat Pohjois-Karjalassa

elintarvikehankinnat Pohjois-Karjalassa 1 5.2.2018 Vastuulliset Josek Oy elintarvikehankinnat Pohjois-Karjalassa Risto Ravattinen 6.2.2018 8.9.2011 Kuka olen? Josekin yritysneuvoja ja hankintaasiamies Jarkko Peiponen. Johtaminen ja liiketoimintaosaaminen

Lisätiedot

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu KOKOUSMUISTIO 2 / 2016 1 (5) Seuturyhmän kokousmuistio Aika: ke 24.8.2016 klo 13:00 16:15 Paikka: Ilomantsin kunnanvirasto, Kalevalasali Läsnä: Pekka Kukkonen seututyöryhmän puheenjohtaja, poistui kokouksesta

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Mikä Osuva- Yrityspörssi on?

Mikä Osuva- Yrityspörssi on? Osuva-Yrityspörssi 2 Mikä Osuva- Yrityspörssi on? Omistajanvaihdoksiin keskittyvä maksuton markkinapaikka, joka tuo Joensuun, Keski-Karjalan ja Pielisen Karjalan seudun jatkajaa hakevat yrittäjät ja toimivaa

Lisätiedot

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma Kuva: Passenger Market Potential Analysis, Scan Of New Air Routes for the Airport of Joensuu, Finland (2013) MKmetric Gesellschaft für Systemplanung

Lisätiedot

Valtuusto- ja yrittäjäseminaari

Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Seudullista elinkeinojen kehittämistä 15 vuotta. Missä mennään? Pekka Nuutinen 5.9.2017 Tervetuloa juhlistamaan suomalaisen yrittäjän päivää! Lieneekö lajissaan ainutlaatuinen

Lisätiedot

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa?

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? -Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomessa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Kouvola, 5.4.2016 9.10.2013

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

Nurmes. Kuntaraportti

Nurmes. Kuntaraportti Nurmes Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa

Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa 25.8.2014 Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa sekä terävöittää sen sisältöä ja toteutusta

Lisätiedot

Mistä kilpailukykyä ja tuottavuutta? seminaari

Mistä kilpailukykyä ja tuottavuutta? seminaari Mistä kilpailukykyä ja tuottavuutta? seminaari Kuinka Joensuun seutu varmistaa oman kilpailukykynsä? Pekka Nuutinen 20.11.2015 JOSEK Oy vaikuttavuusarviointi Teemmekö oikeita asioita? Vaikuttavuus? Vaikuttavuuden

Lisätiedot

ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017

ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017 ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017 Valtuusto xx.xx.2014 1 2 ELINKEINOPOLITIIKAN TAVOITTEET LIPERISSÄ 2014-2017 Valtuusto hyväksyy osaltaan Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2014-2017,

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähde: HY Ruralia-instituutti; Ruokatuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvitys Hämeessä, 2012 MTK Häme Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni Lähiruoka on.. MTK:n

Lisätiedot

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen 17. toukokuu 2017 2 17.5.2017 HANKINTAILTA Josek Oy JOENSUUSSA 18.5.2017 Risto Ravattinen 8.9.2011 3 17.5.2017 JOSEKIN Josekhankinta- asiamies Oy esittäytyy! Risto Ravattinen 8.9.2011 Ensisijaiset tavoitteet

Lisätiedot

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO Riikka Leskinen 1

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO Riikka Leskinen 1 KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO 22.5.2019 Riikka Leskinen 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014

JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Liite Seutuhallinto JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Sisältö Seutuyhteistyön 2014 talousarvio Joensuun kaupungin talousarviossa Talousarvion käyttösuunnitelma Laskelma kuntien maksuosuuksista

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5. JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan liikunta- ja urheilustrategian johtoryhmä 7.12.2015

Pohjois-Karjalan liikunta- ja urheilustrategian johtoryhmä 7.12.2015 Pohjois-Karjalan liikunta- ja urheilustrategian johtoryhmä 7.12.2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n Vetovoimaiset liikunta- ja urheilutapahtumat (VELI) -kehittämishanke 1.4.2013-31.7.2015. Päämäärä "Maakunta

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n

Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2014. Maatalouden tulotuet*

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista toimenpide ehdotukset id TEM:lle Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 Hoivapalvelualan yritysten liiketoimintaosaamisen i i i khi kehittäminen i

Lisätiedot

Joensuu. Kuntaraportti

Joensuu. Kuntaraportti Joensuu Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Outokumpu. Kuntaraportti

Outokumpu. Kuntaraportti Outokumpu Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen 10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset

Lisätiedot

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa

Lisätiedot

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 22.11.2012 Pielisen Karjala 12 kpl JUUKA Ellin kulma Juuan terveyskeskus LIEKSA Honkalampi-säätiö,

Lisätiedot

LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA

LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA RAHOITUSKAUDELLA 2014-2020 Minna Partanen, hanketyöntekijä minna.partanen@ylasavonveturi.fi, p. 040 760 7173 Leader-ryhmäsi: Ylä-Savon Veturi ry, Antinkatu 10, 74120 IISALMI

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle

Lisätiedot

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 IINTEISTÖEHITYS IINTEISTÖONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSONSULTOINTI iinteistökohde: auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 AUPPAESUS OTAN TÄHTI LISÄTIEDOT

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Anne Syväjärvi Yritys-Suomi on julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhdessä muodostama palvelu yrityksille ja yrittämisestä kiinnostuneille. Monikanavainen Yritys-Suomi

Lisätiedot

SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa

SOTE alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Oulu, 3.2.2015 Pohjois Pohjanmaan ELY keskus, Kymmenen virran Sali, Veteraanikatu 1 alan kehittämiseen liittyvät muut alueelliset kehittäjäorganisaatiot. 10.00 Hyvinvointipalvelut mahdollisuus yrittäjyydelle

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/2019

KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/2019 KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/219 Väestömäärä vuodenvaihteessa 76 551 Joensuun virallinen väestömäärä vuodenvaihteessa 218-219 oli 76 551. Väestömäärä kasvoi 484 henkilöä (,6

Lisätiedot

UUTISET4/2013 2 4 5 6 8 11

UUTISET4/2013 2 4 5 6 8 11 Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET4/2013 2 4 5 6 8 11 3 JOHTOAJATUKSIA Nousukausi näköpiirissä JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2013 Jalkauduimme Petroskoihin JOSEK Oy:n palveluiden

Lisätiedot

Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Joensuun seutu Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy priima_3_210x297mm.indd 1 9.1.2009 11:24:57 Elämisen laatua Joensuun seutu on vahva vastaus nykyihmisen unelmiin. Tarina omakotitaloasumisesta

Lisätiedot

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Ilomantsi. Kuntaraportti

Ilomantsi. Kuntaraportti Ilomantsi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kontiolahti. Kuntaraportti

Kontiolahti. Kuntaraportti Kontiolahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

3.1 Karelia Expert matkailupalvelu Oy:n roolin ja aseman määrittäminen

3.1 Karelia Expert matkailupalvelu Oy:n roolin ja aseman määrittäminen JOENSUUN KAUPUNGIN MATKAILUPALVELUSOPIMUS 1. Osapuolet Palvelun tuottaja Karelia Expert matkailupalvelu Oy (0932125-7) Koskikatu 5, 80100 Edustaja Toimitusjohtaja Markku Litja Palvelun tilaaja Edustaja

Lisätiedot

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat

Lisätiedot

Kitee. Kuntaraportti

Kitee. Kuntaraportti Kitee Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Polvijärvi. Kuntaraportti

Polvijärvi. Kuntaraportti Polvijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Rääkkylä. Kuntaraportti

Rääkkylä. Kuntaraportti Rääkkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Seudullinen Yritys-Suomi-brändi ja viestintä. 11.1.2012 Hanna Heikkinen/TEM

Seudullinen Yritys-Suomi-brändi ja viestintä. 11.1.2012 Hanna Heikkinen/TEM Seudullinen Yritys-Suomi-brändi ja viestintä 11.1.2012 Hanna Heikkinen/TEM Tilannekatsaus Mitä on jo tehty Yritys-Suomi-viestintään liittyen - Brändistrategia - Visuaalinen ilme - Strateginen viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakysely Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläisten matkailu Suomessa Yleistä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Ohjelmakauden kehys 41,456 milj. euroa Sidonta: Yritystuet 22,180 milj. euroa (54,3%) 471 kpl Hanketuet 18,643 milj. euroa (45,7%) 65 kpl Sidonta yhteensä:

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

Lieksa. Kuntaraportti

Lieksa. Kuntaraportti Lieksa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä

MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä KAUPAN ALAN ERITYISPIIRTEITÄ Kaupan alan kansantaloudellinen merkitys

Lisätiedot

Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi

Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi Paikalliset tuotteet ruokapöytään ja aitojamakuja.fi Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea, TY Aitoja makuja -hanke (2009-2011) toteuttaa Manner-Suomen

Lisätiedot

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen 1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti Kalake r.y / Seikkailukasvatuspäivät Mikkeli www.pkky.fi/pko p Suvi Mutanen Kati Lappalainen 2 Seikkailukasvatus työhyvinvointia tukemassa? Työpajan ohjelma

Lisätiedot

Rakennemuutoksen hallinta Case Joensuu Perlos Oyj

Rakennemuutoksen hallinta Case Joensuu Perlos Oyj 1 13.5.2009 Rakennemuutoksen hallinta Case Joensuu Perlos Oyj Pekka Nuutinen toimitusjohtaja Josek Oy 22.4.2009 Joensuun seutu 116 400 asukasta 6 kuntaa Ilomantsi Kontiolahti Joensuu Liperi Outokumpu Polvijärvi

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2016

Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni ja Jyväskylän seudulla kasvu on jopa koko maata ripeämpää. Rakentaminen ja kauppa kehittyvät

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

MUISTIO. Pohjois-Karjalan aikuisopiston Linnunniemen osaamiskartano, Joensuu

MUISTIO. Pohjois-Karjalan aikuisopiston Linnunniemen osaamiskartano, Joensuu Joensuun KeHa-renkaan tapaaminen Aika: 22.1.2014 klo 12.00 15.00 Paikka: Pohjois-Karjalan aikuisopiston Linnunniemen osaamiskartano, Joensuu Paikalla: Kalervo Laitinen, Luomutila Risto Laitinen Jorma Riikonen,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1 Toimitusjohtajan katsaus Matti Lievonen 1 Neste Oilin johtoryhmä Toimitusjohtaja: Matti Lievonen Yhteiset toiminnot Liiketoiminta-alueet Tuotanto ja logistiikka Ilkka Poranen Henkilöstö Hannele Jakosuo-Jansson

Lisätiedot

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa)

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Elinkeinojaosto Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Trög Sakari, pj (Viitala Susanna) Juuruspolvi Juhani, vpj (Airaksinen Maarit) Karvo Seija

Lisätiedot

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy. JOSEK mukana investointimessuilla Saksassa. JOSEK edistää maakunnan kaivannaisalaa

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy. JOSEK mukana investointimessuilla Saksassa. JOSEK edistää maakunnan kaivannaisalaa joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET 4/2014 2 JOENSUUN 4 6 7 8 9 10 3 JOHTOAJATUKSIA Vienti vetää taas SEUTUTILASTOJA 2014 JOSEK mukana investointimessuilla Saksassa Asiakkuus

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

Elinvoima edellä tulevaisuuden kuntaan seminaari 08.01.2015

Elinvoima edellä tulevaisuuden kuntaan seminaari 08.01.2015 Elinvoima edellä tulevaisuuden kuntaan seminaari 08.01.2015 Hankintatoimen organisointi osaksi Jyväskylän elinvoiman edistämistä Marjo Laine hankintajohtaja Perinteinen hankintatoimi Tilaaminen Kilpailuttaminen

Lisätiedot

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja - - Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄ 2016 KEMIÖNSAARI

ELINKEINOELÄMÄ 2016 KEMIÖNSAARI ELINKEINOELÄMÄ 2016 KEMIÖNSAARI KEMIÖNSAAREN TYÖPAIKAT 2013 Yhteensä 2 368 st. Muu Terveys- ja sosiaalipalvelut Koulutus Hallinto Rahoitus, viestintä, ammatillinen Majoitus- ja ravitsemistoiminta Kuljetus

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Nro 354 voimassa 30.9.2016

Nro 354 voimassa 30.9.2016 Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Verkkonäkyvyys ja asiakaspalvelu palauttivat asiakasvirrat CASE Airport Hotel Bonus Inn

Verkkonäkyvyys ja asiakaspalvelu palauttivat asiakasvirrat CASE Airport Hotel Bonus Inn Verkkonäkyvyys ja asiakaspalvelu palauttivat asiakasvirrat CASE Airport Hotel Bonus Inn Toimiala: Hotelli- ja ravintolapalvelut Yritys: Airport Hotel Bonus Inn Tavoitteena on olla netissä oikealla hinnalla

Lisätiedot

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Maaseudun ammattilaisia! Maakuntien Parhaat on ProAgria Keskusten Liiton myöntämä valtakunnallinen laatumerkki maaseudun pienyrityksille

Lisätiedot

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa HALLITUN KASVUN SALAISUUS JOUKO HAVUNEN Vaasa 8.5.2018 KASVUYRITYSTUTKIMUKSEN UUDET NÄKÖKULMAT NYT EI SAA ENÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ, JOTKA TOIMIVAT KASVAVILLA TAI TAANTUVILLA ALOILLA. PITÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ,

Lisätiedot

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät 8.11.2018 1 MIKÄ OSAAMISKESKUS? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2018

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2018 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2018 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

Kuntaraportti Ilomantsi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ilomantsi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ilomantsi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JOSEK OY Omistusosuus 100 % Talousarvio toteutuu ennusteen mukaisesti, tulos ± 0 eikä toiminnassa ole näköpiirissä

Lisätiedot

Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kontiolahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Liperi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Liperi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Liperi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA KORKEAKOULUHARJOITTELIJA NIINA OJANIEMI, MAL-VERKOSTO SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA 1. YHTEENVETO Tämän selvityksen tarkoitus on neljän suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Kuntaraportti Joensuu. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Joensuu. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Joensuu Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Juuka. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juuka. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Juuka Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Työllisyyttä ja hyvinvointia - seminaari

Työllisyyttä ja hyvinvointia - seminaari Työllisyyttä ja hyvinvointia - seminaari Innovaatioassistentti - korkeakoulupohjaista osaamista yrityksiin ja työorganisaatioihin Joensuu, 2.12.2010 Kirsi Mononen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Sisältö

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN Velaton kauppahinta noin 60 milj. euroa Suomen Lähikaupalla on 643 Siwaa ja Valintataloa Liikevaihto 2014

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu 1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu Tuottava Pohjois-Karjala/Marko Mutanen 12.5.2017 Mikä on kokeilu? 2 Mikko Annalan 17.2. esittelemien diojen pohjalta 12.5.2017 Mikko Annala/DemosHelsinki 17.2.

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot