Kuopion kaupungintalo, hallituksen kokoushuone

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.3.2016. Kuopion kaupungintalo, hallituksen kokoushuone"

Transkriptio

1 Esityslista 6/ (3) PoSoTe Koulutus, tutkimus ja kehittäminen työryhmä / 6. kokous Aika torstai klo Paikka Osallistujat Kuopion kaupungintalo, hallituksen kokoushuone Osallistujaluettelo 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Paronen avasi kokouksen ja Tervahauta kertasi vielä PoSoTe hankkeen kokonaisuuden. 2 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttava ja tehokas ohjaus Sosiaali- ja terveysministeriö asetti kaksi selvityshenkilöä pohtimaan keinoja sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen uudistamiseksi nykyistä vaikuttavammaksi. Professori Anja Tuulonen alusti valmistuneesta selvityshenkilöraportista. Slide-esitys: Raportti: Työryhmän keskustelussa tuotiin esiin, että koordinaatio ja työnjako ovat tärkeitä elementtejä mietittäessä kustannusvaikuttavan ja tehokkaan toiminnan organisoimista. Erityisesti työryhmässä pohdittiin nyt myös sitä miten organisoidutaan muuten kuin viidellä alueella ja tasolla jotta vältetään mahdollinen kilpavarustelu. Selvityshenkilöiden esitys rakenteesta on työryhmän mielestä kannatettava. 3 Tutkimus- ja kehittämisyhteistyö Kuopion kuntakokeilussa Kuntakokeilukoordinaattori Anna-Mari Juutinen alusti asiasta. Alustuksen seikkaperäisempi esittely on muistion liitteenä. Työryhmän keskustelussa tuotiin esiin, että on tärkeää miettiä kuinka kehitetty malli jää elämään hankkeen jälkeen. Tärkeää on myös se miten kehittämistulokset on levitettävissä laajemmin. Palvelusuunnitelmien yhdistämismahdollisuus on nyt kuntakokeilulaissa, mutta tässä on hyvä myös huomioida sujuva asiakkaan ohjaaminen. 4 Vamos Kuopio, saman katon alle koottu kuntapalvelujen saumaton palvelukokonaisuus Projektipäällikkö Minna Rytkönen esitteli Kuopion Vamos kokonaisuuden. Muistion liitteenä on Rytkösen esitys. Työryhmän keskustelussa tuotiin esiin, että tämä kehittämiskokonaisuus on onnistunut kokoamaan julkisen puolen toimijoita ja asiantuntemusta hyvin yhteen paikkaan. Pelkkä organisaatiomuutos ei välttämättä auta riittävästi, vaan keskeistä tämän kehittämisen kannalta on ollut se, että toimijoiden ajattelussa tapahtunut muutosta. Oma osaaminen tuodaan integroituun toimintamalliin ja tarvittava osaaminen hankitaan paikalle eikä lähetetä asiakasta eri asiantuntijoiden luo. 5 Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen oppiaineen, KYS:n ja PoSoTen opetus- ja koulutusyhteistyöstä Yleislääketieteen professori Pekka Mäntyselkä alusti aiheesta. Mäntyselän esitys on muistion liitteenä. Työryhmän keskustelussa tuotiin esiin, että terveystaloustieteeseen ja rakenteisiin liittyvä opetus on vielä varsin ohutta. Koulutusjärjestelmän pitää olla hyvä jotta osaaminen alueella myös säilyy. Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

2 Esityslista 6/ (3) Muut asiat Seuraava kokous ke klo 9-11 Petteri Paronen puheenjohtaja Jouko Miettinen sihteeri Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

3 Esityslista 6/ (3) Osallistujaluettelo: (x) Petteri Paronen (Kuo), kaupunginjohtaja pj. (x) Jorma Penttinen (KYS), johtajaylilääkäri, vpj. (x) Marko Korhonen (Lapinlahti) kunnanjohtaja (x) Ari Sopanen (Kaavi), kunnanjohtaja ( ) Petri Kangasperko (J-koski), kaupunginjohtaja (x) Veli-Matti Kosma (UEF), professori (x) Sari Rissanen (UEF), professori ( ) Mervi Vidgren (Savonia), rehtori, varalla (x) Mikko Vuoristo (Savonia) vararehtori (x) Jouko Miettinen (Kuopio), sihteeri (x) Merja Miettinen (KYS), hallintoylihoitaja ( ) Tarja Kauppila (ISO), johtaja (x) Merja Sahlström (Ysavo), kehittämispäällikkö / ( ) Jarno Rieppo (Ysavo) avovastaanottojen ylilääkäri ( ) Kati Kantanen (S-järvi), hoito- ja vanhustyön johtaja ( ) Johanna Jylhä-Ollila, KIO Asiantuntija (x) Simo Kokko (KYS), ylilääkäri (x) Päivi Kiiskinen (Soste) (x) Tarja Arbélius, Savon Yrittäjät, varalla ( ) Yrjö Ronkainen, Savon Yrittäjät (x) Petro Julkunen (Juko), varalla ( ) Christina Snellman, (Tehy) (x) Markku Tervahauta (Kuopio) Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

4 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio & tutkimus ja kehittäminen Kuopion kuntakokeilut Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli POSOTE-KTK Anna-Mari Juutinen

5 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio & tutkimus ja kehittäminen Valtiovarainministeriön kansallinen kokeiluhanke Kuopion kaupunginhallituksen päätös sekä sopimus vm:n kanssa Ns. Kuntakokeilulaki (Finlex 1350/2014) Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli: palvelujen integrointi, palvelusuunnitelmien yhdistämiskokeilu & asiakasvastaava 10 toimintayksikköä: nuorisopalvelut, oppilashuolto, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, KPK, VAMOS Kuopio, Päihdepalvelusäätiö 18 kehittäjä-työntekijää & 50 vapaaehtoista nuorta (suostumukset) Kokeilunuorten rekrytointi tammi maaliskuussa 2016 Tulosten arviointi kokeilu päätyttyä Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys? Hyödyt? Vaikutukset? Skaalattavuus kokeilun ulkopuolelle? 8 paikkakunnan kokeilujen tulokset lainsäädännön muutokset? KUOPION KAUPUNKI / Anna-Mari Juutinen

6 Palvelusuunnitelmien yhdistämismahdollisuus kuntakokeilulaissa 1) sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) annetun lain 7 :ssä tarkoitettu palvelu- ja hoitosuunnitelma; 2) sosiaalihuoltolain (710/1982) nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettu asiakkaan huoltosuunnitelma; 3) kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) 5 :ssä tarkoitettu aktivointisuunnitelma; 4) kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 11 :ssä tarkoitettu kotouttamissuunnitelma; 5) terveydenhuoltolain (1326/2010) 24 :ssä tarkoitettu hoito- ja kuntoutussuunnitelma, 25 :ssä tarkoitettu kotisairaanhoidon hoito- ja palvelusuunnitelma sekä 29 :ssä tarkoitettu lääkinnällinen yksilöllinen kuntoutussuunnitelma; 6) potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) annetun lain 4 a :ssä tarkoitettu tutkimusta, hoitoa tai lääkinnällistä kuntoutusta koskeva suunnitelma; 7) terveydenhuoltolain nojalla neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevissa säännöksissä tarkoitetut suunnitelmat; 8) vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) 3 a :ssä tarkoitettu vammaisen henkilön palvelusuunnitelma; 9) kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettu suunnitelma annettavasta erityishuollosta; 10) päihdehuoltolain (41/1986) nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettu asiakkaan kuntoutussuunnitelma; 11) omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 7 :ssä tarkoitettu hoito- ja palvelusuunnitelma; 12) ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012) 16 :ssä tarkoitettu palvelusuunnitelma; 13) lastensuojelulain (417/2007) 3 :ssä tarkoitettu lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelutarpeen selvitys ja asiakassuunnitelma sekä 30 :ssä tarkoitettu asiakassuunnitelma; 14) lasten päivähoidosta (36/1973) annetun lain 7 a :ssä tarkoitettu kuntoutussuunnitelma; 15) perusopetuslain (628/1998) 16 a :ssä tarkoitettu tehostettuun tukeen liittyvä oppimissuunnitelma ja 17 a :ssä tarkoitettu henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma sekä 36 a :ssä tarkoitettu henkilökohtainen suunnitelma erotetun oppilaan opetuksen järjestämisestä; 16) ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) annetun lain 20 :ssä tarkoitettu henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma KUOPION KAUPUNKI / Anna-Mari Juutinen

7 Integraattori-malli / Kuopio Organisaatiokeskeisyys Organisaatiorajat ylittävät palveluprosessit epalvelut ja prosessien digitalisointi Asiakkaan arjessa pärjääminen MONIALAINEN ASIAKASTYÖ & JAETTU ASIAKKUUS Vastuutyöntekijävastuuasiakkuus Elämänhallinnan itsearviointi Henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Erilliset ja päällekkäiset asiakkuudet Kuopion kuntakokeilut

8 MUN ELÄMÄ / 3X10D Kysely: nuoren elämänhallinnan kokonaisarviointi Kuvitus: eesu.fi

9 Kuntakokeilun tutkimus & kehittäminen oppilaitosyhteistyönä Kuntakokeilun monitieteinen tutkimus- ja kehittämisyhteistyö: Diakonia-amk DIAK, UEF: hoitotieteet, yhteiskuntatieteet ja informaatioteknologia sekä Savonia-amk Nuoren elämänhallinnan arviointimenetelmän (ns. 3X10D Kysely) kehittäminen (UEF/Saari DIAK:n erityisasiantuntija, Itä-Suomen ja Turun yliopiston dosentti Sakari Kainulainen yhdessä kehittäjä-työntekijöiden ja nuorten kanssa) 3X10D Kyselyn validointitutkimus 600 kuopiolaiselle nuorelle (aineistonkeruu UEFharjoittelija, analysointi DIAK) tutkimusluvat valmisteluvaiheessa Vertaileva tutkimus nuorten palvelutarpeen arvioinneissa käytettävistä menetelmistä, mittareista ja kyselylomakkeista (Savonia-amk:n opiskelijaryhmä, jossa 2-4 sosionomi- ja terveydenhoitajaopiskelijaa, DIAK/Kainulaiselta ohjausta) UEF:n hoitotieteen pro gradu -tutkielma kokeiluun osallistuvien nuorten osallisuuden kokemuksista tutkimuslupa hakuvaiheessa UEF:n Pyöreän pöydän sudenkuopiossa -tutkimus moniammatillisista asiakaskohtaamisista (kuntakokeilusta yksi case, muut KPK:sta ja lastensuojelusta) eettinen lupa OK MediaWiki-toimitusprojekti: UEF:n IT-palveluhallinnan tutkimusyksikkö opiskelijoineen jatkaa wikin ylläpitoa ja kehittämistä (toimintamallin ohjeistus) Wiki-case mukana UEF:n MARS Management Roadmap for Service Innovation and Excellence -hankkeessa (Johdon opaskartta palveluinnovaatioihin ja erinomaiseen palvelunhallintaan) Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueen monitieteinen yhteistyöryhmä KUOPION KAUPUNKI / Anna-Mari Juutinen

10 SIMULAATIOTYÖPAJA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOLLA KUOPION KAUPUNKI / Anna-Mari Juutinen

11 LISÄTIETOJA Kuntakokeilulaki 1350/2014: Hyvinvoinnin integroidun toimintamallin Kuopion kuntakokeilun sivut Innokylässä: Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori YTM Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon johdon tukipalvelut anna-mari.juutinen (at) kuopio.fi Puh

12 Välittävää ja kokonaisvaltaista työskentelyä nuorten kanssa Tervetuloa! 1 Etunimi Sukunimi

13 Vamos Kuopio Vamos Kuopio on tarkoitettu vuotiaille kuopiolaisille nuorille, jotka ovat ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Tarkoituksena on yhdessä nuoren kanssa rakentaa nuoren kanssa oma vahvistumisen polku Matalan kynnyksen toiminnan lähtökohtana ovat nuoren omat vahvuudet, vapaaehtoisuus ja tavoitteellisuus! Koko hankkeen tarkoituksena on yhdessä kunnan eri toimijoiden kanssa rakentaa saumatonta palvelukokonaisuutta nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi! 2 Minna Rytkönen

14 Henkilökunta 5 valmentajaa ja projektipäällikkö Osaaminen - Sosiaaliohjaaja - Sosionomi - Toimintaterapeutti - Toimintaterapeutti+sos.ped, YtM - Psykiatrinen sh Minäkin käyn VAMOKSELLA - Terveydenhoitaja, opettaja, tutkija, TtT Seksuaalineuvonta Nepsy-valmennus Ratkaisukeskeinen ja kannustava työote 3 Minna Rytkönen

15 Palvelulupaus Vamos Kuopion YDINTEHTÄVÄ Tarkoitus Kohderyhmä JOKAISELLE NUORELLE MAHDOLLISUUS Profiili Ydintavoite Tulevaisuustavoite Kehittämistavoite Minna Rytkönen Heikoimmassa asemassa olevat nuoret Vakava riski Ulkopuolella Pitkäaikainen, vakava toimintakyvyn lasku - Nuori kiinnittyy palveluun - Nuoren toimintakyky vahvistuu - Realistinen näkymä omaan tulevaisuuteen selkeytyy - Nuori saa merkityksellisyyden kokemuksen - Nuori saa tarvitsemansa tuen/jatkohoidon - Polku työelämään, opintoihin tai niille suuntaaville jatkopoluille - Sosiaalisen vahvistaminen menetelmät ja palvelut - Saumaton palvelukokonaisuus Seuranta ja arviointi Tilasto (status) Käyntimäärät Toimintakyvyn muutos Oma kokemus Hoitotaho Muu/ mikä? Tilasto (% tulos) Arviointitieto Kokemustieto Tavoite JOKAINEN NUORI PÄÄSEE ELÄMÄSSÄÄN ETEENPÄIN

16 Nuorten saumaton palvelukokonaisuus Yksilövalmentaja rinnalla + monialainen tiimi Nuoren oma polku Terveys ja hyvinvointi Arjenhallinta Osallisuus ja mielekäs tekeminen Työelämä ja opiskelu Omat palvelut Integroidut palvelut Yhteiset palvelut Joustava palveluverkosto Sosiaalityöntekijä 1xvko Kuntoutusohjaaja, KPK, 1xvko Ravitsemusterapeutti, 1xkk Arki haltuun Vamos goes Klubitalo Hyvinvointia arkeen Vastaa ajankohtaisiin tarpeisiin Opo Lääkäri Pop up Kuopion OmaOhjaamo Terveydenhuolto ja mielenterveys Toimeentulo, asuminen ja sosiaalinen tuki Vapaa-ajan toiminta ja osallisuus Oppilaitokset, yritykset, työelämä- ja kuntouttavat palvelut 5 Minna Rytkönen

17 Vai saman katon alla? Nuoren asialla Sitoutuminen Välittäminen 6 Minna Rytkönen

18 Palveluintegraatio kokemuksia vaikutuksista Lähtökohta 1: Tunnen nuoren hyvin Lähtökohta 2: Tunnen palveluissa olevat ihmiset Lähtökohta 3: Olen avoimesti ja rohkeasti nuoren asialla Lähtökohta 4: Viestin! Oikea-aikainen tuki Nuori kiinnittyy palveluun Nuori saa asiansa hoidettua Nuoren prosessi etenee ja luottamus vahvistuu Mahdollisuus tuottaa uusia palveluja akuutteihin tarpeisiin Resurssien säästäminen ja yhteisten työtapojen omaksuminen, nuori saa tarvittavan palvelun 7 Etunimi Sukunimi

19 Jokaiselle ihmisarvoinen huominen

20 Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen oppiaineen, KYS:n ja PoSoTen opetus- ja koulutusyhteistyöstä PoSoTe Koulutus, tutkimus ja kehittäminen työryhmä Pekka Mäntyselkä UEF // University of Eastern Finland

21 Yleislääketiede Terveyskeskusopetus 12.5 op Tk-opetus I 3.0 op (4. vsk:lla) Tavoitteena oppia pitkäaikaissairauksien hoidon perusteet terveyskeskuksessa Opiskelua opetusterveyskeskusten vastaanotoilla, sairaalassa, kotisairaanhoidossa ja palveluasumisen yksiköissä Tk-opetus II 1.5 op (5. vsk:lla) Kliininen lokikirja ohjaa tietojen ja taitojen hankkimista Tavoitteena oppia lääkärin vastaanottotyön ja potilas-lääkärisuhteen perusteet Opiskelija harjoittelee vastaanottotyötä 5 aamupäivänä Kuopion terveyskeskuksessa Tk-opetus III 1.5 op + Akuutti yleislääketiede 1.5 op (5. vsk:lla; jatkossa 3.0 op) Tavoitteena oppia terveyskeskuksen akuuttilääketieteen sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon perusteet Opiskelua opetusterveyskeskusten akuuttivastaanotoilla ja neuvoloissa UEF // University of Eastern Finland Tk-opetus IV 5.0 op (6. vsk:lla) Tavoitteena syventää osaamista terveyskeskustyöstä sekä perehtyä terveyskeskuksen hallintoon ja johtamiseen Opiskelua opetusterveyskeskusten organisaatiossa

22 UEF // University of Eastern Finland

23 UEF // University of Eastern Finland

24 UEF // University of Eastern Finland

25 Kasvavat kurssit muuttuva toimintaympäristö ja uusi SOTE Vuonna 2014 Itä-Suomen yliopiston lääketieteen sisäänottomäärä kasvoi 32 opiskelijalla 132 -> 164 UEF // University of Eastern Finland

26 KYS-ervan alueella nyt 9/vuosi Tavoite: 16/vuosi UEF // University of Eastern Finland Johanna Rellman. Erikoislääkäreiden ja erikoishammaslääkäreiden koulutustarve vuoteen 2030.

27 UEF // University of Eastern Finland

28 UEF // University of Eastern Finland Esityksen nimi / Tekijä

29 Miten asioista sovitaan ja miten ne toteutetaan PoSoTessa? Opetuksen, koulutuksen, kehittämisen ja tutkimuksen rakenteet Perusterveydenhuollon kehittämis- ja tutkimusverkosto UEF:n ja PoSoTen yhteistyö! Yhteistyön mahdollisuuksia verkostossa. PBRN= Practice Based Research Network UEF // University of Eastern Finland

30 Kiitos! uef.fi

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Anna-Mari Juutinen 7.9.2016 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio Hyvinvoinnin integroidun toimintamalli / Kuopio Integraattori-malli: tietoa

Lisätiedot

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Muistio 1/2015 1 (3) 26.2.2015 PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika torstai 26.2.2015 klo 12 14 Paikka Osallistujat Maakuntatalo, II krs Maakuntasali,

Lisätiedot

Kokeillaan kokeilemista

Kokeillaan kokeilemista Kokeillaan kokeilemista Kuva: Imgur/@timomalkaniemi projekti vai kokeilu Palvelusuunnitelmien yhdistämiskokeilu 2015-2016 Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli 1) sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön Kuopion kuntakokeilu

Valtiovarainministeriön Kuopion kuntakokeilu Valtiovarainministeriön Kuopion kuntakokeilu 2015 2016 Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli: Nuoren elämänhallinnan itsearviointi Palvelusuunnitelmien yhdistäminen Vastuutyöntekijätoiminta 10.5.2017 Validointi

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö,

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö, Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö, dosentti Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä #SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KOKOUSAIKA Tiistai 27.05.2014 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Mikä ihmeen perhekeskus? Perhekeskustoimintamalli tutuksi työntekijöille Merja Jumpponen, terveydenhoitaja, pääkäyttäjä ODA-hanke OMAOLO

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015 Sonja Manssila, VM Kuntakokeilulain mukaiset kokeilut 2015-2016 Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Muistio 1/2015 1 (2) 23.2.2015 PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika Paikka Osallistujat torstai 19.2.2015 klo 12.00 14.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen)

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa

Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa Satu Syrjälä Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 13.01.2016 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Satu Syrjälä, PEOL 21.1.2016

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat

Lisätiedot

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa?

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Tiedosta hyvinvointia 1 TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Vappu Karjalainen Stakes 29.3.2007 Tiedosta hyvinvointia 2 TYP- toiminta valtakunnallisesti missä nyt mennään? -TYP-verkosto

Lisätiedot

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja 1 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016. Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086 tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta. toimialaseminaari. Reijo Väärälä

Sosiaali- ja terveydenhuollon. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta. toimialaseminaari. Reijo Väärälä Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta ja Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta Sosiaalipalvelujen toimialaseminaari 20.11.2012 2012 Reijo Väärälä Apulaisosastopäällikkö Valtion

Lisätiedot

HYVINVOINTIKIOSKI-HANKE 1.12.2011-31.12.2013

HYVINVOINTIKIOSKI-HANKE 1.12.2011-31.12.2013 HYVINVOINTIKIOSKI-HANKE 1.12.2011-31.12.2013 Päätoteuttajana: Kuopion kaupunki, perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Osatoteuttajat: Varkauden kaupunki, sosiaali- ja terveyspalvelut Ylä-Savon

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Perusturvalautakunnan tehtäviin liittyvän toimivallan siirrosta tehtyä perusturvalautakunnan tekemää päätökseen 14.2.2013

Lisätiedot

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

VAMOS ESPOO Päihdeasiain neuvottelukunta 3.3.2014

VAMOS ESPOO Päihdeasiain neuvottelukunta 3.3.2014 VAMOS ESPOO Päihdeasiain neuvottelukunta 3.3.2014 VAMOS ESPOO Matalankynnyksen toimintakeskus 16-29 vuotiaille Espoon, Kauniaisen sekä Kirkkonummen, syrjäytymisvaarassa oleville tai jo syrjäytyneille,

Lisätiedot

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto

Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Kuntoutusfoorumi 06.11.2018 Virpi Heikkinen, vastaava ylilääkäri, Tays Tuula Haukka-Wacklin, projektipäällikkö, TOIKE-hanke Työkyvyn

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti.

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti. Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 19.3.2015 PoSoTe talous ja rahoitus työryhmä/ 2. kokous Aika keskiviikko 18.3.2015 klo 13.00 13.55 Paikka Läsnä Poissa KYS/ rak. 10, 1. krs. hallituksen kokoushuone Vesa Lötjönen

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Mikä on sosiaalihuollon kehittämisen paikka tulevaisuudessa?

Mikä on sosiaalihuollon kehittämisen paikka tulevaisuudessa? Mikä on sosiaalihuollon kehittämisen paikka tulevaisuudessa? johtaja Pirjo Marjamäki Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus www.socca.fi 1 Esimerkkinä pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta Työttömien terveyspalvelujen toteutuminen Vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhkat Kooste ennakkotehtävistä 8.12.2015 14.12.2015 Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen www.ttl.fi 1 Työttömien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM

Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM Välittämisen koodin prosessikaavio pp.kk.vvvv 2 Palvelutilanne

Lisätiedot

Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1

Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikot 16.6.2015 2 Varikon tavoitteet Sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen ja tukeminen Köyhyyden torjuminen

Lisätiedot

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika 16.1.2017 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus: a. Läsnä: Kati Kantanen, Anne Mikkonen, Heli Mattila, Arja Eeva, Mikko Korhonen, Kirsi Hynninen,

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen Vaikeasti työllistyvien tukeminen Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä tai pitkäaikaissairaita

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET Päivitetty 05/2016 OMAHOITOON JA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SITOUTUMINEN 1 TERVEYSVALMENNUS JA TERVEELLISET ELINTAVAT 2 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TUKEVA ASUIN- JA HOITOYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

TKI ja YAMK. tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi

TKI ja YAMK. tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi TKI ja YAMK tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi 10.3.2016 YAMK koulutusvastaava Katja Heikkinen, TtT, sh Sisällys Johdatus MyAMK TKI kolmikanta Mentorointi OKM hankkeesta Yhteenveto TKI YAMK

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

20.5.2015. Kuopion kaupungintalo, hallituksen kokoushuone

20.5.2015. Kuopion kaupungintalo, hallituksen kokoushuone Esityslista 1/2015 1 (2) 20.5.2015 PoSoTe Koulutus, tutkimus ja kehittäminen työryhmä / 3. kokous Aika keskiviikko 20.5.2015 klo 10.15 12.15 Paikka Osallistujat Kuopion kaupungintalo, hallituksen kokoushuone

Lisätiedot

OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1

OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1 OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Heini Pietilä 11.4.2012 1 HYVINVOINTITYÖN TAVOITE Tavoitteena on edistää opiskelijan terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisöjen hyvinvointia

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Kainuun alueellinen työkokousseminaari: 17.11.2014 Kajaani Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Vates-säätiön, Välityömarkkinat osana työelämää

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Jonot pois Enemmän ihmisille

KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Jonot pois Enemmän ihmisille KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2017-2019 Jonot pois Enemmän ihmisille Kuntayhtymähallitus 29.11.2016 Kuntayhtymävaltuusto 16.12.2016 2 (5) Sisällysluettelo 1. LUKIJALLE... 3 2. SOSTERIN STRATEGIA... 4 2.1 MISSIO...

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli. SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli. SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10 Aika 27.1.2010 KLO 13-15 Paikka Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Atlantic

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot