Gluteenittomat Leipomotuotteet Tuoteluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gluteenittomat Leipomotuotteet Tuoteluettelo"

Transkriptio

1 Gluteenittomat Leipomotuotteet Tuoteluettelo

2 Moilas Oy Rakkaudella, rehdisti ja hyvistä raaka-aineista -periaate on ohjannut toimintaamme siitä saakka, kun leipomomme aloitti toimintansa vuonna Perheyrityksemme on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista leipomoista ja yhteensä 130 työntekijän konserniksi. Yrityksemme sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Pieksämäellä. Meiltä toimitetaan tuotteita kotimaan lisäksi muun muassa Ruotsiin, Saksaan, Norjaan, Tanskaan, Englantiin, Irlantiin, Hollantiin ja Italiaan. Aloitimme gluteenittomien tuotteiden valmistuksen 1985 ja olemme alan markkinajohtaja Suomessa. Korkealaatuiset tuotteet syntyvät tuotantomenetelmien ja osaamisen jatkuvasta kehittämisestä Moilasen korkealaatuiset leipomotuotteet valmistuvat moderneissa leipomoissa, täysin valvotussa ja automatisoidussa ympäristössä. Kehitämme jatkuvasti tuotantotekniikkaamme ja henkilöstömme osaamista. Moilas Oy on myös edelläkävijä laatu ja turvallisuusajattelussa. Johdonmukaisen laadunparantamistoiminnan tuloksena meille on myönnetty useita laatu- ja tuoteturvallisuussertifi kaatteja. Oy Moilas GF ltd:lle myönnetyt sertifi kaatit: FSSC SQMS (McDonald sin oma tuoteturvallisuusjärjestelmä) SAS Service Allergie Suisse Crossed grain symbol (Gluteenittoman tuotteen merkki)

3 Gluteenitonta ja maistuvaa - turvallisesti Moilas Gluten-Free -tuoteryhmässä on runsaasti valinnanvaraa sekä suolaisenettä makeannälkään. Moilas Gluten-Free -merkin nähdessään voi nauttia tarjoiluista turvallisesti myös kodin ulkopuolella. Moilas-leipomossa on kehitetty gluteenittomia tuotteita vuodesta 1985 asti. Gluteenittomaan tuote valikoimaan kuuluu tällä hetkellä erilaisia leipiä, sämpylöitä, pizzaa, pikkusuolaisia sekä makeita leivonnaisia. Moilas Gluten- Free -sarjaa kehitetään jatku vasti, joten uutuuksia ja vaihtelua gluteenittomaan ruokavalioon on luvassa jatkossakin. Valikoimat vaihtelevat kauppaketjusta ja myymälän koosta riippuen. PAKASTEENA - AINA TAATUSTI TUORETTA! Kaikki Moilas Gluten-Free -pakasteleivonnaiset pakastetaan uunituoreina. Näin tuotteet säilyt tävät tuoreutensa ja hyvän makunsa nautintahetkeen saakka. Pakastamisen ansiosta tuotteisiin ei tarvitse lisätä säilöntäaineita. Moilas Gluten-Free -pakastetuotteita kannattaa laittaa tarjolle vain kulloinkin nautittava määrä, sillä gluteenittomien tuotteiden tuoreus heikkenee tavallisia tuotteita nopeammin. Useimmat tuotteet ovat valmiiksi viipaloituja tai jaettu pienempiin annok siin, joten tarvittavan määrän sulattaminen on helppoa. ALLERGIA TAI MUU RUOKAYLIHERKKYYS EI OLE ESTE HERKUTTELULLE Moilas Gluten-Free tuotteet valmistetaan luonnostaan gluteenittomista viljoista kuten riisistä ja maissista, joten ne sopivat useimmille vilja-allergisille. Joissakin tuotteissa käytetään myös gluteenitonta kauraa. Muistathan aina käsitellä gluteenittomia tuotteita erillään ja eri välineillä kuin tavallisia, gluteenia sisältäviä tuotteita. Monissa tuotteissa on otettu huomioon myös maidolle ja kananmunalle allergisten ruokailijoiden tarpeet. ENEMMÄN KUITUA Tiesitkö, että päivittäinen kuiduntarpeesi on g? Tärkein kuidun lähde on täysjyvävilja. Gluteenittomassa ruokavaliossa kuidun saanti jää usein vähäiseksi ja siksi useimpiin Moilas Gluten-free -tuotteisiin onkin lisätty kuitua. Ravin tokuitu täyttää vatsaa ja tekee olon kylläiseksi. Kuidulla on myös monia tärkeitä terveys vaikutuksia: se edistää ruoansulatuselimistön toimintaa, auttaa painonhallinnassa, tasaa verensokerin vaihtelua ja vaikut taa edullisesti veren rasva-arvoihin. Riittävä kuidunsaanti myös pienentää rinta- ja paksusuolisyövän riskiä. VÄHEMMÄN SUOLAA JA RASVAA Moilas Oy on ollut edelläkävijä vähäsuolaisten leipomotuotteiden kehittelyssä. Maltillinen suolankäyttö näkyy myös gluteenittomien leipomotuotteiden valikoimassa. Pienikin muutos ruokavaliossa vähäsuolaisempaan suuntaan vaikuttaa mm. sydämen hyvinvointiin ja siten koko elämän laadun paranemiseen. Moilas Gluten-Free tarjoaa myös laajan valikoiman tuotteita, jotka soveltuvat vähärasvaisuutensa ansiosta laihduttajan ruokavalioon. Esimerkiksi Moilas Gluten-Free -pizzat sisältävät vain kohtuullisesti rasvaa. Erityistä huomiota on kiinnitetty rasvan laatuun eli siihen, että on siirrytty käyttämään kasviöljyä kovan rasvan sijasta. MIKÄ KELIAKIA ON? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin valkuaisaine, gluteeni, aiheuttaa ohutsuolen lima kalvon suolinukan tuhoutumisen. Hoitamaton keliakia ilmeneekin usein erilaisina suolisto-oireina, mm. ilmavaivoina ja ripulina sekä imeytymishäiriöistä johtuvina puutosoireina. Suolistooireiden vuoksi monen keliakiaa sairastavan oireet on tulkittu väärin laktoosi-intoleranssiksi. Gluteeni voi aiheuttaa myös iho-oireita, jolloin kyseessä on ihokeliakiana tunnettu sairaus. Keliakia onkin nykykäsityksen mukaan tietyn perimän omaavien ihmisten autoimmuunityyppinen systeemisairaus, jossa ravinnon gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvon vaurion lisäksi muutoksia myös muissa ruuansulatuskanavan ulkopuolisissa elimissä, ei pelkästään ihossa. Tautia nähdään mm. luissa osteoporoosina, hermostossa ja maksassa. Keliakiaa sairastaa viimeaikaisten tutkimusten mukaan kaksi prosenttia aikuisväestöstä, ja on arvi oitu, että vain noin joka neljäs keliakiatapaus on tunnistettu. KUINKA HOIDAN KELIAKIAA? Keliakian hoitona on gluteenin poistaminen ruo kavaliosta. Vehnä, ohra ja ruis korvataan joko luonnostaan gluteenittomilla viljalajeilla, gluteenittomalla kauralla tai vehnätärkkelyksellä, josta gluteeni on teollisesti poistettu. Gluteeniton ruokavalio on elinikäinen ja sitä on noudatettava ehdottoman tarkasti. Lipsu minen ruokavaliosta vaurioittaa suolta, vaikka mitään oireita ei tulisikaan. VILJATUOTTEIDEN ASEMA KELIAAKIKON RUOKAVALIOSSA Puolet päivittäisestä energiantarpeesta suositellaan saatavaksi hiilihydraateista, ja viljatuotteet ovat par haita hiilihydraattien lähteitä. Leipä ja muut viljavalmisteet ovat myös tärkeitä ravinto kuidun lähteenä. Päivittäin on hyvä syödä 6 9 palaa leipää, ja tämä suositus koskee myös keliaakikkoa, joka vain valitsee gluteenittoman vaihtoehdon.

4 VUOKALEIVÄT. Vuokaleivät ovat valmiiksi viipaloituja. Lämmitä leipäviipaleet juuri ennen tarjoilua leivänpaahtimessa tai anna sulaa huoneenlämmössä. Voit suojata leivät paahtimessa gluteenikontaminaatiolta Moilas-paahtopussilla. Voit sulattaa leivät myös mikroaaltouunissa, mutta lämmitä niitä vain keyesti, etteivät ne sitkisty. RIESKA, PITA JA TORTILLA -soveltuvat mainiosti täytettyjen leipien valmistamiseen. Tuotenumero: Myyntierä: 8 EUR-Lava: 40 ltk TUMMA LEIPÄ, 600 g, viipaloitu, pakaste. Suosituin Moilas Gluten-Free -tuote! Luumumarmeladi ja siirappi antavat leivälle miellyttävää makeutta. Ainesosat: Vesi, riisijauho, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, luumumarmeladi (sokeri, vesi, luumu, hyytelöimisaineet [pektiini, E401], säilöntä aine [E202]), siirappi, rypsiöljy, perunahiutale, sokeri juurikaskuitu, suola (0,9%), sakeuttamisaineet (E466 ja guarkumi), emulgoin tiaine (E471), hiiva. Tuotenumero: Myyntierä: 8 EUR-Lava: 40 ltk TATTARILEIPÄ, 600 g, viipaloitu, pakaste. Tattaritaikinajuureen leivottu hapanleipä. Ainesosat: Vesi, maissitärkkelys, tattarijauho (21%), riisijauho, perunahiutale, rypsiöljy, sokeri, sokerijuurikaskuitu, suola (1,0%), sakeuttamisaineet (pektiini, E466, guarkumi), hiiva, muunnettu tapiokatärkkelys, emulgointiaine (E471). Tuotenumero: Myyntierä: 10 EUR-Lava: 80 ltk KIVIARINARIESKA 3 kpl/210g, pakaste. Miedon perunainen, pehmeä ja taipuisa rieska, joka on paistettu aidossa kiviarinauunissa. Ei sisällä lainkaan lisättyä rasvaa. Ainesosat: Vesi, perunahiutale, riisijauho, tattarijauho, tapiokatärkkelys, sokeri, nostatusaineet (E450, E500), suola. Voimakassuolainen.

5 Tuotenumero: Myyntierä: 8 EUR-Lava: 40 ltk PELLAVALEIPÄ, 600 g, viipaloitu, pakaste. Runsaasti siemeniä ja rouheita sisältävä, pomeranssinkuorella maustettu vaalea leipä. Ainesosat: Vesi, riisijauho, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, auringonkukansiemen, sokeri, rypsiöljy, peruna hiutale, pellavarouhe ja -siemen (2,1%), sakeuttamis aineet (pektiini, E466, ja guarkumi), suola (0,5%), emulgointiaine (E471), hiiva, pomeranssinkuori. Tuotenumero: Myyntierä: 8kpl EUR-Lava: 40 ltk PITALEIPÄ 3kpl/345 g, pakaste. Pyöreä pitaleipä, jossa taittosauma. Ainesosat: Vesi, maissitärkkelys, perunatärkkelys, riisijauho, rypsiöljy, riisihapatejauhe, hiiva, psyllium, suola, sokeri, perunakuitu, nostatusaineet (E500, E450), emulgointiaine (E471), fruktoosi, sakeuttamisaineet (E464, E466, guargumi). Voimakassuolainen. Tuotenumero: Myyntierä: 6 EUR-Lava: 72 ltk TORTILLA 4 kpl/280 g, pakaste. Gluteeniton pehmeä tortillaleipä. Ainesosat: Vesi, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, täysjyväriisijauho, rypsiöljy, perunajauho, sokeri, perunahiutale, suola, psyllium, perunakuitu, emulgointiaine (E471), nostatusaineet (E450, E500), hiiva, sakeuttamisaine (guarkumi). Voimakassuolainen.

6 SÄMPYLÄT. Valikoimassa on maukkaita sämpylöitä erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Sulata sämpylät huoneenlämmössä tai kevyesti mikroaaltouunissa. Tuotenumero: Myyntierä: 8 EUR-Lava: 48 ltk HAMPURILAISSÄMPYLÄ, 2 kpl/170 g, pakaste. Valmiiksi halkaistu hampurilaissämpylä. Sämpylän pinnalla on seesaminsiemeniä. Ainesosat: Vesi, riisijauho, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, sokeri, rapsiöljy, seesaminsiemenet, hiiva, sakeuttamisaineet (hydroksipropyylimetyyliselluloosa, guarkumi), suola, psyllium, emulgointiaine (E471), bambukuitu. Voimakassuolainen. Tuotenumero: Myyntierä: 8 EUR-Lava: 48 ltk KAURATYYNY, 4 kpl/320 g, pakaste. Runsaasti gluteenitonta kauraa sisältävä pehmeä tyynysämpylä. Ainesosat: Vesi, gluteeniton kaurahiutale (35%), perunajauho, sokeri, perunahiutale, hiiva, psyllium, suola, nostatusaineet (E450, E500), perunakuitu, sakeuttamisaineet (E466, E412), emulgointiaine (E471). Voimakassuolainen.

7 Tuotenumero: Myyntierä: 6 EUR-Lava: 48 ltk SÄMPYLÄ, 5 kpl/400 g, pakaste. Runsaasti kuitua sisältävä perussämpylä. Yhdestä sämpylästä ravintokuitua saa 5 grammaa eli peräti viidesosan päivittäisestä kuiduntarpeesta. Ainesosat: Riisijauho, vesi, muunnettu tapioka tärkkelys, bambukuitu, rypsiöljy, sokeri, omena kuitu, sokerijuurikaskuitu, suola, sakeuttamisaineet (E466, E412), emulgointiaine (E471), perunakuitu, hiiva. Voimakassuolainen. Tuotenumero: Myyntierä: 6 EUR-Lava: 48 ltk AAMIAISSÄMPYLÄ, 5 kpl/400 g, pakaste. Mehevä sämpylä sisältää porkkanaa ja kananmunaa, joka antaa sämpylälle kuohkeutta. Ainesosat: Vesi, riisijauho, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, porkkanasose, kananmuna, siirappi, perunahiutale, rypsiöljy, suola, sakeuttamisaineet (karboksimetyyliselluloosa, guarkumi), perunakuitu, hiiva.

8 PIZZAT. Pizzat sekä pizzapohja ovat esipaistettuja, ja niitä paistetaan uunissa n. 10 minuuttia. Pizzoja kannattaa sulattaa huoneenlämmössä ennen paistamista noin puoli tuntia. Tuotenumero: Myyntierä: 7 EUR-Lava: 72 ltk PIZZA MARGHERITA, 230g, pakaste. Margherita-pizzan pohja on sopivan ohut ja helposti leikattava. Päällä on reilusti italialaiseen tyyliin maustettua tomaattikastiketta sekä Mozzarella-juustoraastetta. Ainesosat: mozzarellajuusto 22% (sis. maito), vesi, tomaattisose, maissitärkkelys, riisijauho, perunatärkkelys, tapiokatärkkelys, sokeri, perunahiutale, rypsiöljy, suola, riisihapatejauhe, hiiva, nostatusaineet (E450, E500), täysjyväriisijauho, psyllium, hedelmäsokeri, sakeuttamisaine (E415), oliiviöljy, emulgointiaine (E471), perunakuitu, etikka, oregano, basilika. Voimakassuolainen. Tuotenumero: Myyntierä: 7 EUR-Lava: 72 ltk PIZZA SALAMI, 290 g, pakaste. Salami-pizzan pohja on ohut ja helposti leikattava. Päällä on italialaiseen tyyliin maustettua tomaattikastiketta, juustoraastetta sekä pieniä salamimakkaraviipaleita. Ainesosat: juusto 20% (Edam- ja Mozzarella, sis. maito), vesi, tomaattisose, maissitärkkelys, salamimakkara 8,5% [sianliha, silava, suola, mausteet (paprika, jalapeno, kumina, korianteri, valkosipuli, anis), dekstroosi (maissista), hapettumisenestoaineet (E392, E300, E316), aromit, glukoosisiirappi, säilöntäaine (E250), mausteuutteet, savu], riisijauho, tapiokatärkkelys, perunatärkkelys, sokeri, rypsiöljy, perunahiutale, hiiva, suola, riisihapatejauhe, psyllium, täysjyväriisijauho, sakeuttamisaine (E415), nostatusaineet (E450, E500), hedelmäsokeri, oliiviöljy, perunakuitu, emulgointiaine (E471), etikka, oregano, basilika. Voimakassuolainen. Tuotenumero: Myyntierä: 7 EUR-Lava: 72 ltk PIZZA TROPICANA, 320g, pakaste. Tropicana-pizzan pohja on sopivan ohut ja helposti leikattava. Päällä on italialaiseen tyyliin maustettua tomaattikastiketta, juustoraastetta, kinkkua, savupekonia sekä ananasta. Ainesosat: Vesi, juusto 14% (Edam- ja Mozzarella, sis. maito), tomaattisose, maissitärkkelys, kinkku 8% [sianliha, vesi, suola, maltodekstriini (maissista), dekstroosi (maissista), stabilointiaine (E450), säilöntäaine (E250), hapettumisenestoaine (E300), savuaromi], ananas 8%, riisijauho, pekoni 5% [sianliha, vesi, suola, savuaromi, stabilointiaine (E450), hapettumisenestoaineet (E300, E392), säilöntäaine (E250), savu], tapiokatärkkelys, perunatärkkelys, sokeri, rypsiöljy, perunahiutale, hiiva, suola, riisihapatejauhe, psyllium, täysjyväriisijauho, sakeuttamisaine (E415), nostatusaineet (E450, E500), hedelmäsokeri, oliiviöljy, perunakuitu, emulgointiaine (E471), etikka, oregano, basilika.

9 Tuotenumero: Myyntierä: 12 EUR-Lava: 72 ltk PIZZAPOHJA 1kpl, 160g, pakaste. Gluteeniton pizzapohja oman suosikkipizzan valmistamiseen. Ainesosat: Maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, vesi, riisijauho, sokeri, auringonkukkaöljy, nostatusaineet (E450, E500), suola, hiiva, psyllium, perunaproteiini, sakeuttamisaineet (E466, guarkumi), emulgointiaine (E471). Voimakassuolainen.

10 PIZZAT Munaton Tuotenumero: Myyntierä: 18 kpl EUR-Lava: 112 ltk KAURA PIZZA SNACK MARGHERITA 1 kpl/100 g, pakaste. Gluteeniton Tomaatti-mozzarellakaurapizza on valmistettu runsaasti kauraa sisältävälle, gluteenittomalle pohjalle ja on päällystetty maustetulla tomaattikastikkeella, tomaattikuutioilla ja mozzarellaraasteella. Ainesosat: Vesi, tomaattisose ja -kuutio 26%, gluteeniton kaurahiutale 17%, mozzarellajuusto 10%, maissitärkkelys, auringonkukkaöljy, muunnettu tapiokatärkkelys, sokeri, täysjyväriisijauho, siirappi, suola, hiiva, nostatusaineet (E500, E450), psyllium, perunaproteiini, kokonaan kovetettu rypsiöljy, sakeuttamisaineet (guarkumi, E466), mausteet (valkosipuli, sipuli, oregano, basilika, mustapippuri), aromi, muunnettu tärkkelys (E1442 maissista). Voimakassuolainen. Munaton Tuotenumero: Myyntierä: 18 kpl EUR-Lava: 112 ltk KAURA PIZZA SNACK KINKKU 1kpl/100 g, pakaste. Gluteeniton Kinkkukaurapizza on valmistettu runsaasti kauraa sisältävälle, gluteenittomalle pohjalle ja on päällystetty maustetulla tomaattikastikkeella, juustoraasteella ja savukinkulla. Ainesosat: Vesi, gluteeniton kaurahiutale 17%, palvikinkku 15% (suomalainen porsaankinkku [71%], vesi, stabilointiaineet [E1420, E450, E451], suola, glukoosi, tärkkelyssiirappi [maissista], lihaproteiini, hapettumisenestoaine [E316], säilöntäaine [E250]), tomaattisose, maissitärkkelys, edamjuusto, mozzarellajuusto, auringonkukkaöljy, muunnettu tapiokatärkkelys, sokeri, täysjyväriisijauho, siirappi, suola, hiiva, nostatusaineet (E500, E450), psyllium, perunaproteiini, kokonaan kovetettu rypsiöljy, sakeuttamisaineet (guarkumi, E466), mausteet (valkosipuli, sipuli, oregano, basilika, mustapippuri), aromi, muunnettu tärkkelys (E1442 maissista). Voimakassuolainen. Munaton Tuotenumero: Myyntierä: 18 kpl EUR-Lava: 112 ltk KAURA PIZZA SNACK JAUHELIHA 1kpl/100 g, pakaste. Gluteeniton Jauhelihakaurapizza on valmistettu runsaasti kauraa sisältävälle, gluteenittomalle pohjalle ja on päällystetty maustetulla tomaattikastikkeella, juustoraasteella ja jauhelihalla. Ainesosat: Vesi, gluteeniton kaurahiutale 17%, kypsennetty jauheliha 15% (naudanliha 50%, sianliha 50%), tomaattisose, maissitärkkelys, edamjuusto, mozzarellajuusto, rypsiöljy, muunnettu tapiokatärkkelys, sokeri, täysjyväriisijauho, siirappi, suola, hiiva, nostatusaineet (E500, E450), psyllium, perunaproteiini, kokonaan kovetettu rypsiöljy, sakeuttamisaineet (guarkumi, ksantaani, E466), mausteet (sipuli, valkosipuli, basilika, oregano, cayennepippuri, maustepippuri, mustapippuri), muunnettu maissitärkkelys (E1442), aromit, savuaromi, hiivauute, proteiinihydrolysaatti (maissista), maissimaltodekstriini, happamuudensäätöaine (E330). Voimakassuolainen.

11 RESEPTIVINKIT PORO-WRAPIT 1 pkt Moilas Gluten-free Tortilloita 150 g poron kylmäsavurouhetta 200 g yrttituorejuustoa 1 punasipuli ripaus rouhittua mustapippuria salaattia Sulata tortillat pakkauksen ohjeen mukaisesti. Hienonna sipuli pieneksi silpuksi. Sekoita tuorejuusto, pororouhe sekä sipulisilppu keskenään, mausta seos mustapippurirouheella. Jaa täyte tortillaletuille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Revi täytteen päälle salaattia ja rullaa wrapeiksi. Leikkaa wrapit kahteen saman kokoiseen palaan hieman vinottain. PITALEIVÄT HALLOUMI-JUUSTOLLA 1 pkt Moilas Gluten-free Pita leipiä 250 g halloumi-juustoa 200 g tsatsikia 1 punasipuli 1 tomaatti salaattia ripaus rouhittua mustapippuria 1 tl ruokaöljyä tai voita Sulata Pita leivät pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa halloumi-juusto viipaleiksi ja paista viipaleet pannulla molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Leikkaa sipuli renkaiksi ja kuullota sipulirenkaat pannulla rasvassa läpikuultaviksi. Viipaloi tomaatti. Lämmitä sulaneita leipiä mikrossa aivan hetki ja täytä leivät salaatilla, tomaatilla, halloumilla, tsatsikilla ja kuullotetuilla sipulirenkailla. Mausta leivät ripauksella mustapippuria. Huom. muista aina tarkistaa käyttämäsi tsatsikin gluteenittomuus! APRIKOOSI-APPELSIINI KUPPIKAKUT 2 dl kermaa 1 prk (200g) appelsiinirahkaa 1-2 rkl sokeria Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon rahka, mausta sokerilla oman maun mukana. Pursota kuorrute Moilas Aprikoosimuffinien päälle. Halutessasi voit pursottaa muffi nssin sisään appelsiinimarmeladia ennen kuorrutteen laittamista, jolloin cup cakeista tulee maultaan vielä täyteläisempiä. Kuorrute riittää 6-8 kuppikakkuun.

12 PIKKUSUOLAISET. Nämä välipalatuotteet lämmität nopeasti mikrossa. Tuotenumero : Myyntierä: 8 EUR-Lava: 112 ltk LIHAPIIRAKKA 2 kpl/200 g, pakaste. Lihapiirakka on gluteeniton versio perinteisestä rasvapaistetusta liha-riisitäytteisestä piirakasta. Piirakan hiivataikinakuori on valmistettu luonnostaan gluteenittomista raaka-aineista. Täytteenä on maustettua jauheliha-riisitäytettä. Ainesosat: Vesi, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, naudanliha 8%, rypsiöljy, riisijauho, riisi, kananmuna, sokeri, soijaproteiini, mausteet (sipuli, maustepippuri, sinapinsiemen, paprika, mustapippuri), suola, hiiva, psyllium, maissimaltodekstriini, dekstroosi (maissista), aromit, sakeuttamisaine (E466). Saattaa sisältää pieniä määriä maitoa. Voimakassuolainen. Tuotenumero: Myyntierä: 6 EUR-Lava: 48 ltk RIISIPIIRAKKA, 5 kpl/425 g, pakaste. Riisipiirakassa on ohut tattari- ja riisijauhosta leivottu kuoritaikina ja sisällä reilusti riisipuurotäytettä. Nauti riisipiirakat esim. perinteisen muna voin kera. Ainesosat: Vesi, riisi, tattarijauho, riisijauho, maissitärkkelys, rypsiöljy, kokonaan kovetettu rypsiöljy, täysjyväriisijauho, voi (sis. maito), perunahiutale, suola, dekstroosi (maissista), maitoproteiini, perunakuitu, psyllium, riisihapatejauhe, melassi, sakeuttamisaine (E415), emulgointiaine (E471), hiiva, aromi, elintarvikeväri (E160a). HORECA -TUOTTEET Tuotenumero: Myyntierä: 27 kpl/ltk EUR-Lava: 40 ltk HAMPURILAISSÄMPYLÄ, 27 kpl/2,16 kg à 80g, pakaste. Sämpylä on valmiiksi halkaistu ja yksittäispakattu. Sämpylän pinnalla on seesaminsiemeniä. Ainesosat: Maissitärkkelys, vesi, riisijauho, tapiokatärkkelys, sokeri, rypsiöljy, seesaminsiemen, hiiva, kuivattu glukoosisiirappi (maissista), suola, sakeuttamisaineet (E464, E412), psyllium, perunakuitu, bambukuitu, emulgointiaine (E471). Voimakassuolainen.

13 Estää kontaminaation Tuotenumero: Myyntierä display, 24 kpl EUR-Lava: 144 ltk PAAHTOPUSSI 2kpl/ 17cm x 20cm. Paahtopussi mahdollistaa gluteenittomien leipäviipaleiden turvallisen paahtamisen leivänpaahtimessa. Pussin avulla leivänpaahtimessa voi tehdä myös täytettyjä voileipiä. Paahtopussi voidaan pestä astianpesukoneessa, ja sitä voi käyttää yhä uudelleen, niin kauan kuin pussi on ehjä. Tuotenumero: Myyntierä: 6 kpl EUR-Lava: 24 ltk PIZZAPOHJA, 5 x190 g, esipaistettu pakaste. Esipaistettu gluteeniton pizzapohja on valmistettu luonnostaan gluteenittomista ainesosista. Pohjan halkaisija on n ,5 cm. Pohjat on pakattu blanco kalvoon 5kpl/pss, pussin päällä tuotetietotarra, gtin -koodi ja päiväys. Ainesosat: Vesi, maissitärkkelys, perunajauho, muunnettu tapiokatärkkelys, riisijauho, rapsiöljy, perunahiutale, hiiva, riisihapatejauhe, sakeuttamisaine (ksantaani), sokeri, suola, psyllium, täysjyväriisijauho, perunakuitu, nostatusaineet (E450, E500), hedelmäsokeri, emulgointiaine (E471). Voimakassuolainen.

14 KAHVILEIVÄT. Muffinit ovat herkullisia sellaise naankin, mutta vaihtelua saat täyttämällä ja koristelemalla niitä esimerkiksi marjoilla, hedelmillä, kermalla ja kastikkeilla. Muffinit ja munkit kannattaa sulattaa mieluiten huoneenlämmössä, mutta pullat ovat parhaimmillaan, kun ne lämmitetään juuri ennen tarjoilua mikroaaltouunissa. Tuotenumero : Myyntierä: 8 EUR-Lava: 40 ltk VANILJATÄYTEPULLA n. 300 g/5 kpl, pakaste. Gluteeniton Vaniljatäytepulla sisältää reilusti vaniljanmakuista täytettä. Tuote on suorakaiteen muotoinen pulla, jonka pinnalla on koristeviillot. Ainesosat: Vesi, sokeri, maissitärkkelys, muunnettu tapiokatärkkelys, vanilliinikreemijauhe (sokeri, muunnettu perunatärkkelys, kasvirasva, sakeuttamisaine (E404), kuivattu glukoosisiirappi, maitoproteiinit, suola, aromi, elintarvikeväri (E160a)), kasviöljy ja -rasva (rypsi, palmu, kookos), kananmuna, riisijauho, perunajauho, sakeuttamisaineet (E464, guarkumi), hiiva, psyllium, kardemumma, aromit. Sisältää vaniljanmakuista täytettä 28%. Tuotenumero: Myyntierä: 6 EUR-Lava: 48 ltk APRIKOOSIMUFFINI, 4 kpl/220 g, pakaste. Mehevä aprikoosin- ja vaniljanmakuinen muffini. Kokeile myös esim. vaahdotetulla vaniljakastikkeella ja säilykeaprikooseilla täytettynä. Ainesosat: Kananmuna, sokeri, riisijauho, rypsiöljy, kasvirasva (palmu, kookos), perunajauho, maissijauho, aprikoosijauhe (4%), vanilliinisokeri, nostatusaineet (E450, E500), sakeuttamisaine (guarkumi), emulgointiaineet (E471, E472c), elintarvikeväri (E160a).

15 Vähälaktoosinen Tuotenumero: Myyntierä: 8 kpl EUR-Lava: 48 ltk RAHKAMUNKKI 6kpl/200 g, pakaste. Rahkamunkki on valmiiksi sokeroitu. Yhden munkin halkaisija on n. 55 mm. Rahkaa 20%. Tuote on käyttövalmis sulatuksen jälkeen. Tuotteeseen voi halutessaan pursottaa täytteeksi esimerkiksi hilloa tai vaniljakreemiä. Munkin voi myös koristella sokerivesikuorrutuksella tai dippaamalla sulatettuun suklaaseen. Ainesosat: Vesi, maitorahka 20%, maissitärkkelys, sokeri, rapsiöljy, tapiokatärkkelys, riisijauho, perunatärkkelys, glukoosisiirappi, tumma riisijauho, kananmuna, vanilliinisokeri, psyllium, sakeuttamisaine (E415), kananmunajauhe, nostatusaineet (E450, E500), aromit, laktoositon maitojauhe, emulgointiaine (E471), suola, kokonaan kovetettu kasvirasva (auringonkukkaöljy). Tuotenumero: Myyntierä 9 EUR-Lava: 112 ltk KORPPUJAUHO, 350g. Korppujauhoa voi käyttää monipuolisesti leivonnassa ja ruuan laitossa. Sopii esimerkiksi kakkuvuokien jauhottamiseen ja liha pullataikinaan. Ainesosat: Riisijauho, maissitärkkelys, tapiokatärkkelys, perunajauho ja -hiutale, vesi, kuivattu luumu, sokeri, tattari, siirappi, palmu- ja rapsiöljy, seesaminsiemen, sokerijuurikaskuitu, sakeuttamisaine guarkumi, suola (1,4%), perunakuitu, hiiva, emulgointiaine (E471), pellavansiemen, psyllium, porkkana, auringonkukansiemen, bambukuitu, omenakuitu, fenkoli, pomeranssinkuori, anisöljy.

16 RAVINTOAINETAULUKKO Ravintoainepitoisuus / 100 g Energia kj Energia kcal Rasva - josta tyydyttynyttä Hiilihydraatit - josta sokereita Ravintokuitu Proteiini Suola Laktoosi LEIVÄT Tumma Leipä ,7 0,7 56,3 5,5 2,8 2,5 0,9 0 X X X X X Tattarileipä ,1 0,6 52,1 2,7 3,3 2,3 0,8 0 X X X X X Pellavaleipä ,9 1,4 50,4 2,5 2,9 3,9 0,5 0 X X X X X SÄMPYLÄT Kauratyyny ,8 1,4 38,1 5,8 5,6 5,2 1,2 0 X X X X X Aamiaissämpylä ,8 0,4 48,3 2,9 1,7 3,3 1,1 0 X X X X Hampurilaissämpylä ,7 1,4 52,3 6,4 2,9 3,1 1,3 0 X X X X X 5 Buns - sämpylä ,1 0,7 41,4 2,1 6,2 2,7 1,3 0 X X X X X MUUT LEIVÄT JA PIKKU- SUOLAISET Kiviarinarieska ,4 0,1 48,3 2,9 1,9 3,6 2,5 0 X X X X X Lihapiirakka ,6 1,4 38,4 1,8 1,2 4,4 1,2 0 X X* X Riisipiirakka ,6 1,3 31,4 2,5 1,5 3,2 1,0 <0,01 X X X X Tortilla ,1 1,1 52,9 3,0 1,9 1,3 1,1 0 X X X X X Pitaleipä ,7 1,0 47,1 1,6 3,6 2,1 2,1 0 X X X X X PIZZAT Pizza Salami ,1 4,8 26,4 2,7 1,3 8,3 1,9 <0,01 X X X X Pizza Margherita ,4 3,5 29,9 3,4 1,5 7,1 1,8 <0,01 X X X X Pizza Tropicana ,7 3,0 24,7 3,2 1,2 7,2 1,6 <0,01 X X X X KORPPUJAUHOT KAHVILEIVÄT SK-TUOTTEET Pizzapohja ,0 0,5 62,8 9,4 1,0 2,0 2,2 0 X X X X X Kaura Pizza Snack Margherita ,8 2,1 22,6 3,5 2,4 5,1 1,2 <0,01 X X X X Kaura Pizza Snack Kinkku ,3 2,4 22,7 3,2 2,3 7,3 1,6 <0,01 X X X X Kaura Pizza Snack Jauheliha ,4 3,2 22,7 3,5 2,3 8,5 1,5 <0,01 X X X X Korppujauho ,3 0,9 76,2 6,9 4,6 3,2 1,4 0 X X X X X Munkki ,5 1,3 52,4 18,3 1,3 5,0 0,7 0,7 X X Aprikoosimuffi ni ,3 5,9 52,5 26,9 0,4 4,8 0,8 0 X X X X Vaniljatäytepulla ,4 2,3 60,7 19,0 1,7 2,0 0,6 <0,01 X X X Pizzapohja SK ,9 0,6 45,8 2,3 3,0 2,2 1,6 0 X X X X X Hampurilaissämpylä SK ,8 1,5 53,6 6,1 3,6 3,0 1,2 0 X X X X X *Saattaa sisältää jäämiä kyseisestä ainesosasta Koko Suomi Ilkka Valokorpi ilkka.valokorpi@moilas.com Puh Länsi: Esa Koskinen esa.koskinen@finax.se Puh Itä: Pasi Kuntonen pasi.kuntonen@finax.se Puh Pohjoinen: Anna-Liisa Tuomi anna-liisa.tuomi@finax.se Puh no Oy Moilas GF Ltd., Paakarinpolku 1, Naarajärvi, FINLAND Puh , Faksi info@moilas.com

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat Leipurin Pakasteet valmispakasteet marjat Leipurin pakastevalikoimasta löydät monikäyttöiset ja maistuvat tuotteet. Leivonnaispakasteilla helpotat sesonkien tuotantoaikatauluja. Pakastevalikoimastamme

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET VAASA 2015

TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN VALMISRUOAT ERITYISRUOKAVALIO TUOTTEET LEIPOMOTUOTTEET VALMISRUOAT LIHAKEITTO LOHIKEITTO RIISIPUURO SPAGETTIPATA Peruna, kypsä suomalainen naudanliha

Lisätiedot

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun.

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. Kebab (ORIGINAL) Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 100 g myyntierä / lava:

Lisätiedot

Gluteenittomat Leipomotuotteet Tuoteluettelo

Gluteenittomat Leipomotuotteet Tuoteluettelo Gluteenittomat Leipomotuotteet Tuoteluettelo Moilas Oy Rakkaudella, rehdisti ja hyvistä raaka-aineista -periaate on ohjannut toimintaamme siitä saakka, kun leipomomme aloitti toimintansa vuonna 1955. Perheyrityksemme

Lisätiedot

Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016

Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016 Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016 Valmisruuat KREIKKALAINEN SALAATTI: Jää-, puna- ja romainesalaatti, salaattijuusto 20 % (pastöroitu maito, hapate, suola, juoksete), kurkku, tomaatti,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 3-9 Savulohipiiras 132 g (2 x 66 g) Maukasta savulohta, pehmeyttä tuorejuustosta. AINESOSAT: tuorejuusto [pastöroitu maito, laktoositon kerma, suola, sakeuttamisaineet (E415, E407), hapate],

Lisätiedot

Leipurin P akasteet 53

Leipurin P akasteet 53 53 Pakasteet 54 Apfelstrudel - Omenastruudeli 6 kpl TAIKINA I TAIKINA II 1.500 g Leipurin Vehnäjauho 1.800 g Leipurin Vehnäjauho 30 g suola 1.200 g Leipurin Konditoria -margariini 810 g vesi 600 g Kidesokeri

Lisätiedot

Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA

Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA elosen artessa-leipäsarja on otettu ilolla vastaan kuluttajien keskuudessa! leivän maku, rakenne ja kotimaisuus ovat ominaisuuksia, joita kuluttaja arvostaa.

Lisätiedot

5 8 / 2014. Leivottu Suomessa. Leivottu Suomessa. Vähälaktoosinen

5 8 / 2014. Leivottu Suomessa. Leivottu Suomessa. Vähälaktoosinen Puikula Rukiinen herkku 56 g Reissumies 59 g, runsaskuituinen, runsaskuituinen, lisäaineeton Ainesosat: Täysjyväruisjauho, vehnäjauho, ruisrouhe, vesi, ruislese, sihtiruisjauho, ohra- ja ruismallasuute,

Lisätiedot

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä!

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kebabvartaat Original sarjan vartaat ovat käsintehtyjä premium luokan vartaita, lihapitoisuus 93 %! 147 Kebabvarras original 10 kg Kebab Aito ja oikea

Lisätiedot

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri TUOTESELOSTEET RUUAT RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 8-1 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnan apuaineet Ässä Maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri, riisijauho, gluteeniton jauhoseos [riisijauho,

Lisätiedot

V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk. VVV-paino: 600 g Kypsäpaino: 580 g Me: 9 kpl / ltk

V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk. VVV-paino: 600 g Kypsäpaino: 580 g Me: 9 kpl / ltk Pakastetuotteet RUISLEIVÄT Reissumies 6 pss x 12 kpl 201304 Sulattamalla V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk Erityisruokavaliot: M, L, S, K, SJ, LS, RK Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (50 %),

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 2-7 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnanapuaineet Jauhopakkaukset uudistuivat Ässä Perinteisen maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri,

Lisätiedot

Käyttö: sulatus pellillä n. puoli tuntia. Paisto n. 230 ºC n. 20 minuuttia. Voi voidella munalla ja

Käyttö: sulatus pellillä n. puoli tuntia. Paisto n. 230 ºC n. 20 minuuttia. Voi voidella munalla ja RIISIPIIRAKKA, 80 g sokton, lakton, 45 kpl Vesi, riisi, vehnäjauho, täysjyväruisjauho, hiivaleipävehnäjauho, kasviöljy ((rypsi, auringonkukka), emulgointiaine (E322), hapettumisenestoaine (E307), aromi,

Lisätiedot

Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5

Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5 Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5 Maanantai Pinaattikeitto ja kananmuna PINAATTIKEITTO L Vesi; Maitojuoma kevyt laktoositon (Maito ja

Lisätiedot

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Voileipäkakkuaihiot Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Leipurin valikoimasta löytyvät nyt niin pyöreät kuin suorakaiteen muotoiset voileipäkakkuaihiot sekä lihaisella että kalaisella täytteellä. Voileipäkakkuaihio

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola TUOTESELOSTEET RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18% [naudanliha,

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 2 4/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 2 4/2014 UUTUUDET Fazer Kaura-ruis Real 960874 Ainesosat: Täysjyväkaura (jyvä, jauho), vesi, täysjyväruisjauho ja

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jakso 9-2 Pakasteet Uutuus Suklaa-Cookietaikina Uutuuksia! Lihapasteija 4 x 80 g - Raakapakaste ME 6 Säilytys: alle -18 C ME Omenapiiras 4 x 65 g - Raakapakaste ME 6 Säilytys: alle -18 C ME Suklaa-Cookietaikina

Lisätiedot

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Syyskuu 2015 Tammikuu 2016 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2015

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Syyskuu 2015 Tammikuu 2016 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2015 Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Syyskuu 2015 Tammikuu 2016 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2015 Uutuudet ja uudistukset AINESOSAT 9/2015 1/2016 Puikula Täysjyväruis 9 kpl, 4 kpl 202022, 202001 Ainesosat:

Lisätiedot

Onnenleipä 280 g. Reissumies 705 g. Ruislimppu 580 g. Saarentytön luomuruisleipä 310 g. Ranskalainen moniviljaleipä 440 g. Luomu Nuori Mylläri 345 g

Onnenleipä 280 g. Reissumies 705 g. Ruislimppu 580 g. Saarentytön luomuruisleipä 310 g. Ranskalainen moniviljaleipä 440 g. Luomu Nuori Mylläri 345 g Reissumies 705 g Onnenleipä 280 g, lisäaineeton runsaskuituinen, lisäaineeton, runsaskuituinen, vähemmän suolaa Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (50 %), vehnäjauho, vesi, hiiva, ruismallas

Lisätiedot

Kevään ja kesän juhlat

Kevään ja kesän juhlat Kevään ja kesän juhlat 2016 Apetit Kreikkalainen salaatti saatavuus HOK, Vbo alue Myyntierä 2,4 kg Tuotteen allergeenit: maito, oliivit saattavat sisältää kivenpalasia, sisältää sulfiittilähteen. Gluteeniton.

Lisätiedot

UUTUUDET! Maukkaita hetkiä!

UUTUUDET! Maukkaita hetkiä! UUTUUDET! Maukkaita hetkiä! Kypsät kebabtuotteet Aito ja oikea kebab jo 30 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 10 myyntierä

Lisätiedot

AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015

AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015 Kesätuotteet 04919 ELONEN MANSIKKAWIENER IRTO 12 AL 6 kpl 03859 ELONEN RAHKA-MANSIKKAPIIRAKKA IRTO 15 AL 6 kpl *6410580049193* *6410580038593* 05691 ELONEN MAKURASIA

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jakso 9-12 Tuoreet ja ruokaisat leivonnaiset Uutuus Lihapasteija Uutuuksia! Lihapasteija 2 x 75 g Voi lla l eivo ttu! Kokonaissäilyvyysaika 5 pv Tattariviipaleet 400 g Omenapiiras 2 x 55 g Me

Lisätiedot

Reissumies Reissumies

Reissumies Reissumies Reissumies 56 g Reissumies Tosi Tumma 59 g Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (45 %), vesi, vehnäjauho, hiiva, vehnäproteiini, ruismallas ja merisuola. Leivontaan käytetystä viljasta on 74

Lisätiedot

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan)

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Menu 8.-9.6.2019 Lauantai lounas Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Vihreäsalaattia (M,G,vegan), Kaalisalaattia (M,G,vegan), Porkkanaraastetta (M,G,vegan) Maitoa

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Helmikuu Huhtikuu 2016 Pakasteet Tammikuu Huhtikuu 2016

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Helmikuu Huhtikuu 2016 Pakasteet Tammikuu Huhtikuu 2016 Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Helmikuu Huhtikuu 2016 Pakasteet Tammikuu Huhtikuu 2016 Uutuudet ja uudistukset AINESOSAT 1 4/2016 Fazer Puikula Täysjyväruis 6 kpl 972825 So Fresh Grahamleipä

Lisätiedot

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuo makua elämääsi Punajuurilohko 4x2kg 4x2kg sous vide sous vide 3344 Punajuuri 160 kj / 40 kcal 1, 6,9 g 2,5 g 6,8 g 0,1 Lohkoja voi käyttää sellaisenaan kylmänä lisäkkenä

Lisätiedot

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com TUOTEKATALOGI 2015 Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta www.beofood.com LIHAVALMISTEET Beofood Nautakebaplastu Proteiinia...14,9 g Hiilihydraattia...5,4 g Rasvaa...18,4 g Ainesosat: Naudanliha, vesi, soijaproteiinivalmisteet,

Lisätiedot

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Makuhetkiä Kankaanpäästä Maalaistuote Vatajan lihatuotteet tuovat ruokapöytään raikkaan makuhetken. Tarjoamme herkullisia lähellä tuotettuja lihatuotteita.

Lisätiedot

Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta!

Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta! Tuotevalikoima 2 4/2015 Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta! Me Elosen Leipomolla haluamme tarjota Sinulle puhtaita ja turvallisia, aidosti suomalaisia tuotteita. Siksi leivomme vain

Lisätiedot

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2014 2015

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2014 2015 TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2014 2015 KAHVILEIVÄT... 4 Pullat... 4 Munkit ja donitsit...10 Viinerit, croissantit ja tortut...14 Muffinssit, kakut ja keksit...18 RUOKAISAT...22 Riisipiirakat...23 Pasteijat

Lisätiedot

Hyvät partiolaiset ja partiotyön ystävät!

Hyvät partiolaiset ja partiotyön ystävät! Hyvät partiolaiset ja partiotyön ystävät! Pikkupappilan Kivinavetta täyttyy viikoittain reilusti yli sadan pienen ja isommankin partiolaisen äänistä ja askeleista. Joka viikko kololla kokoontuu 2 sudenpentulaumaa

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 5 8 / 2015 Uutuustuotteiden ainesosat 5 8/2015 UUTUUDET Fazer Puikula 972329 Grahampaahto 4 kpl Ainesosat: Täysjyvägrahamvehnäjauho (30 %), vehnäjauho,

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 9 12/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 9 12/2014 UUTUUDET Fazer Puikula Jälkiuuni 961240 Ainesosat: Täysjyväruisjauho ja -rouhe (72 %), vesi, ruislese,

Lisätiedot

9/2015-1/2016. Tuotevalikoima AIDOSTI SUOMALAISTA

9/2015-1/2016. Tuotevalikoima AIDOSTI SUOMALAISTA Vinkki sulata valkosuklaata vesihauteessa tai varovasti mikrossa. levitä sulanut suklaa mustikkamuff iinin päälle ja koristele mustikoilla. Helppoa ja nopeaa! Tuotevalikoima 9/2015-1/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA

Lisätiedot

Jaarankartano, Kiertävä viikko 5. Maanantai. Pinaattikeitto ja kananmuna

Jaarankartano, Kiertävä viikko 5. Maanantai. Pinaattikeitto ja kananmuna Jaarankartano, Kiertävä viikko 5 Maanantai Pinaattikeitto ja kananmuna PINAATTIKEITTO L Vesi; Maitojuoma kevyt laktoositon (Maito ja D-vitamiini.); Kasvirasvasekoite 15 % aromi, väri (betakaroteeni).);

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014

TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014 TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN Valmisruuat Maitotuotteet Riisi-ja soijatuotteet Leipomotuotteet Gluteenittomat leipomotuotteet Mehut, mehukeitot Kaakaot, teet Makeutusaineet

Lisätiedot

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia

Lisätiedot

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

Pakastekakut. Juhlasesonkeihin

Pakastekakut. Juhlasesonkeihin Pakastekakut Juhlasesonkeihin Sacherkakku, laktoositon 75036 Leipurin SACHERKAKKU 6x830 g Ainekset: Sokeri, aprikoositäyte (sokeri, aprikoosi, vesi, muunnettu tärkkelys E1442, hyytelöimisaineet E440, E452,

Lisätiedot

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G)

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) MAKEAT Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) laktoositon kerma, gluteeniton jauhoseos, sokeri, kananmuna, kaakaojauhe, valkosuklaa, punaherukka, vadelmasose, vaniljasokeri, maissitärkkelys,

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erityisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET 2 Sirottimet Anis kokonainen 310 g Anis Anis jauhettu 340 g Anis Aromisuola 800 g Suola 0 %, arominvahvenne (E 21), sipuli, kurkuma, valkosipuli, sokeri, maltodekstriini, hiivauute,

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET 2 Sirottimet Anis kokonainen 310 g Anis Anis jauhettu 340 g Anis Aromisuola 800 g Suola 0 %, arominvahvenne (E 21), sipuli, kurkuma, valkosipuli, sokeri, maltodekstriini, hiivauute,

Lisätiedot

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 Kampanja-aika 1.2.-30.4.2010 www.leipurin.com Leipurin Oy PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 KONDISKEVÄT 920248 Leipurin Appelsiini-omenatäyte,

Lisätiedot

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla.

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Vähemmän, ilman gluteenia IsoMitta kehittää tuotteitaan vastaamaan muuttuvan suurkeittiöalan tarpeita. Koko kastike-/

Lisätiedot

RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com

RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Ruokaleipä RUISLEIPÄ SONEXTRA SUSTAINILLA ilman

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Kahvileipä 18 INKIVÄÄRIKAKKU-MIX Inkiväärillä maustettu

Lisätiedot

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä!

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kebab Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 10

Lisätiedot

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA.

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA. TUOTELUETTELO Aidot orientaaliset maut Suomesta Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA BEOFOOD OY on kokkolalainen, nykyaikainen elintarviketuotantolaitos. Päätuotteitamme ovat itämaisella säväyksellä valmistetut

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erityisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

SNACKS TUOTTEIDEN RESEPTIT Kurssiralli 2010

SNACKS TUOTTEIDEN RESEPTIT Kurssiralli 2010 SNACKS TUOTTEIDEN RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Snacksit 34 MUFFIN BASE SAVOURY Laktoositon

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER VEHNÄJAUHO, LAKTOOSITON KASVIRASVA [kasviöljy ja -rasva (osittain kovetettu), vesi, suola, emulgointiaine E450,E471, happamuudensäätöaine E330,E339,E341, aromi ]VESI,SOKERI,

Lisätiedot

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT:

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER ***************** VEHNÄJAUHO, LAKTOOSITON KASVIRASVA [sis.mm. osittain kovetetut kasvirasvat ja öljyt, emulgointiaineet (rasvahappojen mono- ja diglyseridit, lesitiini),

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun!

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! MIKÄ ON KELIAKIA? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, rukiin ja ohran gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa. Keliakian hoitona on jatkuva gluteeniton ruokavalio:

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 5 8/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 5 8/2014 UUTUUDET Oululainen Alkuperäinen Jälkiuuninappi 10 kpl, 245 g (pakkausuudistus) 961017 Oululainen Pullava

Lisätiedot

6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA. Tuotevalikoima 5-8/17

6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA. Tuotevalikoima 5-8/17 Tuotevalikoima 5-8/17 6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA VALTA- KUNNAN Suomen suosituin täytekakku! SÄILYTETTÄVÄ ALLE +8 C:SSA 12 PVÄ 0781 ELONEN KINUSKIKREEMIKAKKU 800 g VÄHÄLAKTOOSINEN Ainesosat: Kakkupohja [kananmuna,

Lisätiedot

Zeelandian tuotteet 39

Zeelandian tuotteet 39 39 Korny-ruiskolmiot 3.000 g Leipurin Vehnäjauho 4.000 g Leipurin Ruisjauho 3.000 g Boiled Corny-Mix Zeelandia 800 g Bio Sur Norlander 100 g Leipurin Ruismallasuute 200 g hiiva 300 g leipomosiirappi 120

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Koostumus: Koostumus: Koostumus:

Koostumus: Koostumus: Koostumus: SAAREMAA kesyä hampurilaispihvien Säilytyslämpötila: -18 C Realisoinnin aika: 90 päivää Tuotteen paino: 400 g SAAREMAA MINIFRIKADELLID Säilytyslämpötila: -18 C Realisoinnin aika: 90 päivää Tuotteen paino:

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMA 2-4/18

TUOTEVALIKOIMA 2-4/18 TUOTE 2-/18 VALTA- KUNNAN Suomen suosituin täytekakku! SÄILYTETTÄVÄ ALLE +8 C:SSA 12 0781 ELONEN KINUSKIKREEMIKAKKU 800 g VÄHÄLAKTOOSINEN Ainesosat: Kakkupohja [kananmuna, vehnäjauho, sokeri, rypsiöljy,

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET M AU K K A AT JA MO NIPUO LISET KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET HoReCa-valikoim a Tilaa, tutustu ja ihastu! AIDOSTI Tarjoiluehdotus 731042 ELONEN premium mustaherukkaleivos Levyn mitat 340 x 260 x 40 mm

Lisätiedot

LEIPURIN KOODITTOMAT RAAKA-AINEET

LEIPURIN KOODITTOMAT RAAKA-AINEET LEIPURIN E- KOODITTOMAT ET Leipurin Oy Leipomoteollisuusmyynti PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification E-koodittomat

Lisätiedot

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016 LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET 206 KAURA SUOMALAINEN SUPERRUOKA Euroopan elintarvikevirasto EFSA on myöntänyt kauralle kolme terveysväitettä. Kauran beetaglukaanin on osoitettu alentavan veren

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

ALEN VARAINHANKINTA LEIPOMOPAKASTEIDEN MYYNTI

ALEN VARAINHANKINTA LEIPOMOPAKASTEIDEN MYYNTI ALEN VARAINHANKINTA LEIPOMOPAKASTEIDEN MYYNTI Kenelle: - urheiluseurat - luokat - yhdistykset Toteutus: - yksilölliset räätälöidyt myyntilomakkeet - etukäteen sovittu lomakkeiden palautusaika ja -paikka

Lisätiedot

LEIPURIN KÄYTTÖVALMIIT KÄÄRETORTUT JA LEIVOSPOHJAT OMIIN RULLAUKSIIN

LEIPURIN KÄYTTÖVALMIIT KÄÄRETORTUT JA LEIVOSPOHJAT OMIIN RULLAUKSIIN LEIPURIN KÄYTTÖVALMIIT KÄÄRETORTUT JA LEIVOSPOHJAT OMIIN RULLAUKSIIN www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 MANSIKKA Leipurin

Lisätiedot

Pakasteleivokset. Kahvihetkiin

Pakasteleivokset. Kahvihetkiin Pakasteleivokset Kahvihetkiin Uudet Leipurin Pakasteleivokset; Omenaleivos, Aleksanterinleivos, Rommileivos sekä Bebeleivos. Vain sulatus ja esille tiskiin! Tutustu myös leivoksille sopiviin näyttäviin

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 9/2013 1/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 9/2013 1/2014 UUTUUDET Oululainen Reissumies Tosi Tumma 960802 Ainesosat: Täysjyväruisjauho ja -jyvä (27 %),

Lisätiedot

Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia pakasteita, ja ne sopivat osaksi

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

PALVELUMYYNTITUOTTEET

PALVELUMYYNTITUOTTEET otteet PALVELUMYYNTITUOTTEET 1 PERUSTIEDOT Oy Lunden Ab on turkulainen perheyhtiö jonka toiminta käynnistyi vuonna 1959 lihatukkuliikkeenä. Nykyisin konserniimme kuuluu kolme tytäryhtiötä: Turussa toimiva

Lisätiedot

Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml

Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Soijapohjainen juoma saa pirteän makunsa hedelmämehuista Maidoton Laktoositon Täysin kasviperäinen Päivän kasvistanoliannos (2 g) yhdestä pullosta Suositellaan nautittavaksi

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Uusia tuotteita valikoimassa

Uusia tuotteita valikoimassa Uusia tuotteita valikoimassa Voimassa 1.9.2015 alkaen www.mondofresco.com Uutuudet 2015 Art. nro 408 Palsternakkarösti 60 g Pähkinäisen aromikas palsternakkarösti on uusi gluteeniton, maidoton ja lisäaineeton

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Gourmet-näkkileivät. Trendikkäät ja terveelliset Gourmet-näkkileivät

Gourmet-näkkileivät. Trendikkäät ja terveelliset Gourmet-näkkileivät Gourmet-näkkileivät Trendikkäät ja terveelliset Gourmet-näkkileivät Premium-näkkileivistä on tullut varsin trendikäs ilmiö meillä ja maailmalla. Ennen kaikkea nostetta on entistä terveellisemmille, runsaasti

Lisätiedot

Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on

Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on RIDDERHEIMS JOULU SESONKITUOTTEET Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on pakattu kauniiseen ja juhlavaan pakkaukseen. Patée-pakkausten monipuoliset koko-

Lisätiedot