Sijoitusomaisuus on hyvin hajautettu eivätkä lainsäädännössä asetetut omaisuuslajirajat ole ylittyneet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoitusomaisuus on hyvin hajautettu eivätkä lainsäädännössä asetetut omaisuuslajirajat ole ylittyneet."

Transkriptio

1 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Muuta tilivuodesta Tärkeimmät tapahtumat Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä (B) ja lisäeläketurvasta (A). A-osasto on ollut suljettuna uusilta työntekijöiltä vuodesta 1992 lukien. Eläkesäätiön ylintä päätösvaltaa käyttää neljäksi vuodeksi kerrallaan valittava seitsenjäseninen hallitus, josta neljä varsinaista jäsentä nimeää työnantaja ja kolme valitaan vaaleilla työntekijöiden keskuudesta. Ryhmäkohtaisia varajäseniä on lähtökohtaisesti yhtä monta kuin hallituksen jäseniä. Juoksevaa hallintoa hoitaa eläkesäätiön toimisto. Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. Sääntöjen A-osastoa koskeviin määräyksiin tehtiin kaksi teknisluonteista, muuttuneen lainsäädännön aiheuttamaa muutosta. Sääntöjen 6.3 poistettiin. Se määritti A-osaston mukaisen eläkkeen laskemista tilanteessa, jossa lakisääteisessä eläkkeessä on tehty laista nyttemmin poistettu tekninen tai automaattinen katkaisu. Lisäksi 14.1 ja 2 muutettiin siten, että käytöstä poistunut puoliväli-indeksi korvattiin lakisääteisessä eläkkeessä käytettävällä palkkakertoimella. Finanssivalvonta vahvisti muutetut säännöt voimaan alkaen. B-osaston lisävakuutusvastuuta kartutettiin 8,8 miljoonaa euroa, josta sijoitustoiminnan ylituottoa oli 5,2 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen vakavaraisuutta osoittava tunnusluku oli 3,49 ja toimintapääomaprosentti 38,36. A-osaston indeksikorotusvastuuta kartutettiin 7,0 miljoonaa euroa, joten indeksikorotusvastuuta on yhteensä sama 7,0 miljoonaa euroa. Työnantajan kannatusmaksuprosentiksi työntekijän eläkelain alaisista palkoista tuli 23,91 %, josta A-osastoon kohdistui 3,30 %. Sijoitusomaisuus on hyvin hajautettu eivätkä lainsäädännössä asetetut omaisuuslajirajat ole ylittyneet. Toimintavuonna sijoitusmarkkina oli varsin hankala. Alkuvuonna pörssikurssit nousivat voimakkaasti laskeakseen loppukeväästä vähintään yhtä voimakkaasti. Syksyn myötä ne toipuivat ja vuodesta tuli hieman yllättäen hyvä osakevuosi. Korot laskivat koko vuoden jo valmiiksi alhaisilta tasoilta vielä alemmaksi, mikä toisaalta nosti käypäarvoisia tuottoja, toisaalta laski juoksevia korkotuottoja.

2 2 Syksyllä säätiö siirtyi vähäriskisempään strategiaan ja käteisen osuus nousi poikkeuksellisen suureksi. Koko säätiön osalta käypäarvoinen tuotto oli 9,1 prosenttia ja kirjanpidollinen 6,5 prosenttia. Säätiö siirtyi tilivuodesta alkaen noudattamaan ns arviotilinpäätöskäytäntöä. Muutokset toimintaympäristössä Tulevaisuudesta Vakavaraisuussäännöstön uudistaminen eteni ja poikkeuslain aika päättyi toimintavuoden myötä. Uusi pysyvä lainsäädäntö tulee laskemaan säätiön vakavaraisuusastetta noin viidellä prosenttiyksiköllä, mikä heikentää säätiön suhteellista vakavaraisuutta, kun eläkevakuutusyhtiöt tulevat jäämään poikkeuslain tasolle. Sinänsä säätiön vakavaraisuusasema on edelleen hyvä. Sijoitusympäristö tulee pysymään vaikeana, koska merkittävin omaisuusluokka korkosijoitukset tarjoaa negatiivista reaalituottoa. Jos maailmantalouden ja erityisesti Euroopan talouden kasvu tulee pysymään ennustetulla hyvin matalalla tasolla, tulee tuottojen saaminen olemaan vaikeaa. Yleinen epävarmuus lisää myös pörssikurssien heiluntaa, mikä ei ainakaan helpota sijoitustoimintaa. Tilapäislainsäädännön soveltamisen vaikutus eläkesäätiön toimintapääomaan Kiinteistösijoitukset Kannatusmaksut Takaisinlainaus Tilapäislainsäädäntö nostaa vakavaraisuutta kuvaavan Z-luvun 2,98:sta 3,49:een ja vakavaraisuusprosentin 32,82:stä 38,36:een. Vuoden 2012 aikana eläkesäätiön omistamien kiinteistöjen käyttöasteet pysyivät hyvällä tasolla huolimatta vuokrausmarkkinoiden yleisestä epävarmuudesta. Ainoastaan Kiinteistö Oy Spektrin Pilotin käyttöaste on pysynyt edellisen vuoden tavoin matalana. Vapautuneiden tilojen odotetaan täyttyvän osittain vuoden 2013 aikana. Kahtena edellisvuotena Kiinteistö Oy Jyväs-Ylessä käynnissä ollut peruskorjaushanke on valmistunut. Kiinteistön uudistuneet tilat on kokonaisuudessaan vuokrattu uusille käyttäjille. Aiemmin ko. kiinteistössä ollut Jyväskylän Yliopisto purki vuokrasopimuksen sisäilmaongelmiin vedoten. Eläkesäätiö kiisti purkuperusteen ja riitatapauksen selvittely jatkuu tulevaisuudessa. B-osaston kannatusmaksutulo oli yhteensä ,69 euroa ( ,22). A-osaston kannatusmaksu oli ,26 euroa ( ,24). Yhtiöllä ei ole takaisinlainausta. Eläkkeet Eläkesäätiön toimintapiiriin kuului yhteensä työntekijää (3.072 vuonna 2011). A-osaston toimintapiiriin kuului työntekijää (1.239).

3 3 Toimintavuoden aikana tapahtui eläkkeensaajien lukumäärissä seuraavat muutokset: Muutos Vanhuuseläke Osa-aikaeläke Työkyvyttömyyseläke Kuntoutustuki Työttömyyseläke Perhe-eläke Eläkehakemuksia hylättiin 4 kpl (1). Hautausavustuksia maksettiin 59 (63) lukien eläkkeitä korotettiin työeläkeindeksillä 3,6 prosenttia. Lakisääteisiä työkyvyttömyyseläkkeitä ja niihin perustuvia perhe-eläkkeitä kertakorotettiin tietyin edellytyksin. Kertakorotus koski yhteensä 7 eläkettä. Hovioikeuden tammikuussa 2012 antaman tuomion mukaan eläkesäätiöllä on velvollisuus maksaa A-osaston eläkkeet vapaakirjan perusteella takautuvasti lukien, tarkoittaen kaiken kaikkiaan vuosia Tämän vuoksi tilinpäätökseen on tehty 1,5 miljoonan euron pakollinen varaus vuonna Asian käsittely jatkuu Korkeimmassa oikeudessa. Näin ollen pakollista varausta ei purettu vuonna 2012, koska asian käsittely on kesken. Toimintavuoden aikana eläkkeitä maksettiin seuraavasti: Lakisääteiset eläkkeet Muutos Vanhuuseläkkeet , ,43 Osa-aikaeläkkeet , ,87 Työkyvyttömyyseläkkeet , ,96 Työttömyyseläkkeet , ,99 Perhe-eläkkeet , , , ,75 Muut eläkkeet Muutos Vanhuuseläkkeet , ,40 Työkyvyttömyyseläkkeet , ,83 Perhe-eläkkeet , , , ,23 Eläkesäätiön tukemat työhyvinvointihankkeet Eläkesäätiö on myöntänyt Yleisradio Oy:lle toiminta-avustusta tilivuonna yhteensä ,53 euroa.

4 4 Eläkevastuu Toimintapääoma Indeksikorotusvastuu Tarkastukset Hallitus ja toimihenkilöt Kokonaiseläkevastuu oli ,63 euroa ( ,03 euroa) B-osaston eläkevastuuseen sisältyy lisävakuutusvastuuta ,63 euroa. Vastuulaskelman on laatinut Porasto Oy:n vakuutusmatemaatikko Lauri Ojala SHV. Eläkesäätiössä ei ollut vuoden päättyessä vastuuvajausta. Toimintapääoma oli yhteensä euroa, jossa lisävakuutusvastuuta euroa, tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettava määrä euroa ja omaisuuden arvostuseroja euroa. Toimintapääoma kasvoi kertomusvuonna euroa. Vakavaraisuusasemaa kuvaava tunnusluku oli 3,49. Indeksikorotusvastuu oli yhteensä ,00 euroa (0,00). Finanssivalvonta ei tarkastanut eläkesäätiötä vuonna Eläkesäätiön hallitukseen kuuluivat toimikaudeksi valittuina seuraavat henkilöt: Työnantajan nimeämät varsinaiset jäsenet Talousjohtaja Marja-Riitta Kaivonen asti Johtaja, talous Katri Westerberg alkaen Johtaja, henkilöstö Liisa Ojala-Walker Johtaja, julkaisut Ismo Silvo Ohjelmapäällikkö Heikki Vuohelainen asti Toimitusjohtaja Lauri Kivinen alkaen Varajäsenet Päällikkö, Yle tuotanto Pihla Allos alkaen Controller Jörgen Nyman alkaen Johtaja, strategia Gunilla Ohls alkaen Päällikkö, alueet Teijo Valtanen alkaen Rahoituspäällikkö Katri Westerberg, asti Säätiön toimintapiiriin kuuluvien työntekijöiden valitsemat varsinaiset jäsenet Sopimusasiantuntija Eeva Ali-Kovero asti Toimittaja Raino Hurme Toimittaja Aapo Parviainen

5 5 Tilintarkastajat Varajäsenet Eläkesäätiön tilinpäätös Toteutusvastaava Pekka Arponeva Assistentti Jukka Kuusinen Eläkesäätiön hallituksen puheenjohtajana on toiminut asti Katri Westerberg ja alkaen Lauri Kivinen. Varapuheenjohtajana on toiminut Ismo Silvo. Sihteerinä on toiminut Harri Lemmetti. Vuoden 2012 aikana hallitus kokoontui 11 kertaa. Eläkesäätiön palveluksessa olivat seuraavat toimihenkilöt Toimitusjohtaja Harri Lemmetti, asiamies Toimistopäällikkö Helinä Huttunen asti Talouspäällikkö Senja Koskinen Kiinteistöpäällikkö Jarkko Juutinen/Corbel Oy Eläke- ja talousassistentti Päivi Riihiluoma Eläkeasiantuntija Auli Mäkinen Eläkeasiantuntija Senja Salo Talousasiainhoitaja Jaakko Villa Eläkesäätiö on ostanut vakuutusmatemaattiset palvelut, eläkkeiden maksantapalvelut ja osan eläkkeiden laskentapalveluista Porasto Oy:ltä. Työnantaja- ja työntekijäpuolen nimeämänä tilintarkastajana toimi KPMG Oy Ab. Päävastuullinen tilintarkastaja on KTM, KHT Minna Riihimäki. Säätiön tulos ja varallisuusasema vuoden lopussa selviävät jäljempänä olevista tuloslaskelmista ja taseista.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011. Taustaa eläkesäätiöstä

YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011. Taustaa eläkesäätiöstä 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Muuta tilivuodesta Tärkeimmät tapahtumat Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Muuta tilivuodesta Tärkeimmät tapahtumat Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Muuta tilivuodesta Tärkeimmät tapahtumat Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1(5) YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Taustaa eläkesäätiöstä Tärkeimmät tapahtumat Sääntömuutokset Muuta tilivuodesta Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio

Lisätiedot

Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan harjoittaminen. 3. 31.12.2012 päättyneen tilikauden tuloslaskelma ja tase.

Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan harjoittaminen. 3. 31.12.2012 päättyneen tilikauden tuloslaskelma ja tase. Palkitsemistiedot_Yle 2012 3.5.2013 Tiedot: 1. a) Yhtiön nimi Yleisradio Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 99,98 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan harjoittaminen

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ VUOSIKERTOMUKSESTA

TIIVISTELMÄ VUOSIKERTOMUKSESTA 95. toimintavuosi TIIVISTELMÄ VUOSIKERTOMUKSESTA VUODELTA 215 2 AVAINLUKUJA Vuosi 215 214 213 212 211 VEK, A-osasto, lisäeläkevakuutus Työnantajia 11 12 11 12 12 Jäseniä 257 294 325 348 378 Jäsenten palkat

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kiinteistösijoittamisen vuosi

Kiinteistösijoittamisen vuosi 2015 Kiinteistösijoittamisen vuosi Eläkekassa Verson toimintavuosi 2015 oli tapahtumarikas. Normaalin toiminnan lomassa hallituksen työjärjestystä muutettiin ja toimintatapoja justeerattiin. Sijoitussuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 4.5.2016 klo 15 Porin

Lisätiedot

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 1 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Kuntien eläkelautakunta on ensimmäinen muutoksenhakuaste Kuntien eläkevakuutuksen antamissa eläkepäätöksissä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Sisällys sijoitustoimintaympäristö... 3 sijoitukset 31.12.2008 (käyvin arvoin)... 4 uudet sijoitukset 2008... 6 Sijoitustoiminnan tuottojen

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 1/2015 SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 AIKA: 14.4.2015 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2013 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 AIKA: alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2015 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 AIKA: 8.4.2015 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKEVAIHTO LASKI JA LIIKEVOITTO PARANI - konsernin liikevaihto 173,6

Lisätiedot

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Kuntien eläkelautakunta on ensimmäinen muutoksenhakuaste Kuntien eläkevakuutuksen antamissa eläkepäätöksissä.

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2015 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenesensimmäinen toimintavuosi.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry.

1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. THHL ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Tammi-syyskuun sijoitustuotto oli 5,5 %. Asiakashankinta sujui kolmannella neljänneksellä erinomaisesti. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 13/2014. Kokous: Keskiviikko 17.12.2014 klo 11.30 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 13/2014. Kokous: Keskiviikko 17.12.2014 klo 11.30 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 13/2014 Kokous: Keskiviikko 17.12.2014 klo 11.30 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Hoitavatko yksityiset eläkesäätiöt sijoituksiaan toisin Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry // 2.4.2014 Pasi Strömberg Eläkesäätiöt ja eläkekassat Eläkesäätiö on yhden työnantajan

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014

Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014 Mandatum Life Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014 Suomi-yhtiöstä 30.12.2014 siirtyneen ryhmäeläkevakuutuskannan asiakashyvityksen vuodelta 2014 on päättänyt Suomi-yhtiö.

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI. Toiminta-ajatus

VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI. Toiminta-ajatus VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä heidän työntekijöilleen yrittäjien eläkelaissa ja

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.5.2015 klo 15 Porin

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

Partneran tilinpäätöstiedote vuodelta 2015

Partneran tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1/8 Tiedote 4.4.2016 Julkaisuvapaa heti Partneran tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 Konsernin liikevaihto oli 100,1 miljoonaa euroa (41,4 miljoonaa euroa vuonna 2014). Konsernin tulos oli -1,7 (0,7) miljoonaa

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase.

3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase. 1. Yhtiön nimi sekä valtion omistus- ja äänivaltaosuus. HAUS kehittämiskeskus Oy Suomen valtio omistaa koko osakekannan. 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä. 2 Yhtiön toimiala Yhtiö toimii julkisia hankintoja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22 14.03.2016 Sivu 1 / 1 1101/2016 00.04.02.00 22 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.4.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen. WÄRTSILÄ OYJ ABP:N Aika: klo 15.00 16.37 Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen Atria Oyj Yhtiökokouskutsu Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 28.4.2016 kello 13:00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki,

Lisätiedot

Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet.

Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet. 1 FINANSSIVALVONNALLE (Dnro 11/01.00/2012) Finanssivalvonnan pyydettyä yhdistyksemme lausuntoa eläkesäätiöiden ja eläkekassojen kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevista määräyksistä

Lisätiedot

Urheilutie 10, 02700 Kauniainen vuokratontti, 4.365 m2, vuokranantaja Kauniaisten kaupunki 235-5-63-1 2 kpl Rivitalo 1212 m2 4950 m3 1987 20 asuntoa

Urheilutie 10, 02700 Kauniainen vuokratontti, 4.365 m2, vuokranantaja Kauniaisten kaupunki 235-5-63-1 2 kpl Rivitalo 1212 m2 4950 m3 1987 20 asuntoa 1 Hallituksen toimintakertomus Yhtiön perustiedot kohteittain: Valmist umisvuo si: Kauppareki sterimerkintä: Heikelinkuja 2, 02700 Kauniainen vuokratontti, 1,1612 ha, vuokranantaja Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Vuosikertomus 2008 1

Vuosikertomus 2008 1 Vuosikertomus 2008 1 Sisällys 2008 Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 16 Tase

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010 1 1

Vuosikertomus 2010 1 1 Vuosikertomus 21 1 1 Sisällys Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 16 Tase 17

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

6 Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen sekä läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen eräille muille kuin yhtiön osakkeenomistajille

6 Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen sekä läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen eräille muille kuin yhtiön osakkeenomistajille KUNNAN TAITOA Oy:n VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ESITYSLISTA AIKA: Torstai 12.5.2016 klo 10.00 PAIKKA: Kokoushuone A2, Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan ja pöytäkirjanpitäjän

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2011

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2011 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2011 23.3.2011 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.3.2011 klo 12 Paikka: Radisson Blu Royal -hotelli, kokoustila Finlandia, Runeberginkatu 2, 00100 Helsinki

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen Muistio 1 (5) Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen yhteenveto tilikaudelta 2018 Vuoden 2018 lopussa Suomessa harjoitti sähköverkkotoimintaa 77 jakeluverkonhaltijaa, 10

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Perjantaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10 23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015 Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Edustajiston kokous 15.04.2015 Tilinpäätöksen rakenne Toimintakatsaus Ylioppilaskunnan tuloslaskelma Ylioppilaskunnan tase Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot