Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet."

Transkriptio

1 1 FINANSSIVALVONNALLE (Dnro 11/01.00/2012) Finanssivalvonnan pyydettyä yhdistyksemme lausuntoa eläkesäätiöiden ja eläkekassojen kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevista määräyksistä esitämme kunnioittavasti seuraavaa: Yleistä On tärkeää, että määräykset ja ohjeet ovat yhdenmukaisia muun raportoinnin kanssa. Tässä on otettava erityisesti huomioon Virati-tiedonkeruussa annettava raportointi (esim. VG ja VO-raportit). Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet.

2 2 Määräysten voimaantulosta Esitämme, että määräykset tulisivat voimaan vasta alkaen, mutta että eläkesäätiöt ja eläkekassat voisivat laskea tietyt tunnusluvut (VG ja tasekirjan nettotuoton jo vuonna alkaen. Tämä vähentäisi mahdollisia sekaannuksia, koska joissakin tunnusluvuissa ja määräyksissä on muutoksia ja myös uudistetut vakavaraisuussäännökset tulevat voimaan Yleiset kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat määräykset Ensimmäisellä rivillä sivulla 12 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Saamisten ja sijoitusten arvostaminen Ensimmäisellä rivillä sivulla 19 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla kohdassa ehdotetaan, että indeksiin sidottujen lainojen ohella myös muut vastaavan tyyppiset instrumentit, joihin liittyy johdannainen tai johdannaisia jaettaisiin kirjanpidossa pääsopimukseksi ja johdannaissopimukseksi. Aikaisemmin vain indeksiin sidotut lainat on pitänyt jakaa pää- ja johdannaissopimukseen. Kirjanpidossa indeksiin sidottu laina voidaan kuitenkin käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Yhdistelmäinstrumentin jakaminen on varsinkin pienemmille eläkelaitoksille työlästä ja hankalaa. Instrumenttien jakamisen tavoite on sijoituksiin liittyvän riskin esiin tuominen. Nykyisin käytössä olevassa hankintamenoon perustuvassa kirjaamisessa instrumentin jakaminen osiin aiheuttaa enemmän hankaluutta kuin tuo lisäarvoa, Suojaaminen hankintamenopohjaisessa kirjanpidossa Ensimmäisellä rivillä sivulla 22 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla kohdassa käytetään termiä yhtiön hallituksen hyväksymät kirjallisesti dokumentoidut periaatteet. Sanan yhtiön voisi jättää pois. Johdannaissopimukset Ensimmäisellä rivillä sivulla 25 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla

3 3 Arvopaperin lainaus- ja takaisinostosopimukset Ensimmäisellä rivillä sivulla 31 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Sijoitusten arvostaminen käypään arvoon ja suojauslaskenta Ensimmäisellä rivillä sivulla 33 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla kohta on harhaanjohtava. Jos johdannainen on suojaava, se luokitellaan samaan luokkaan kuin suojattava sijoitus kohdassa kerrotaan, että jos luokittelun muutoksiin on alkuperäisen kirjaamiseen jälkeen tarvetta, tulee niistä ottaa yhteyttä Finanssivalvontaan. Emme pidä edellä mainitun kaltaista yhteydenottomenettelyä hyvänä. On epäselvää, voiko Finanssivalvonta velvoittaa eläkesäätiöitä ja eläkekassoja ottamaan erikseen yhteyttä luokittelun muutoksen perusteella, koska yhteydenottovelvoite ei suoranaisesti perustu lakiin. Eläkesäätiö- ja vakuutuskassalaeissa todetaan ainoastaan, että Finanssivalvonta antaa tarkempia määräyksiä kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvälineiden luokittelusta ja suojauslaskennasta. Yhteydenottovelvoite on joka tapauksessa epämääräinen. Alkuperäisen säännöksen taustalla olevat kansainväliset kirjaamisperiaatteet eivät ole myöskään muuttuneet. Käypien arvojen määrittäminen Ensimmäisellä rivillä sivulla 45 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Tuloslaskelma Ensimmäisellä rivillä sivulla 49 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla ja Tuloslaskelman kaavat on julkaistu STM:n asetuksissa. Emme pidä hyvänä toistaa sitä määräyksissä määräyksinä, mikä sanottu laissa tai asetuksessa. Tällainen kopiointi ja sen varmistaminen, että määräykset vastaisivat kulloistakin säädöspohjaa ovat työllistäviä sekä viranomaisen että yksittäisen eläkesäätiön tai eläkekassan kannalta. Esitämme, että tässä yhteydessä ei toistettaisi muualla asetuksissa tai laeissa olevaa säädösperustaa määräyksinä.

4 4 Esim: Eläkesäätiön tuloslaskelman kaavasta, kohta Sijoitustoiminnan realisoitumattomat arvonnousut ja arvonlaskut kohdissa puuttuu Käyvän arvon muutos kohdasta yläviite 3 ja ilmoitus mikäli arvostetaan käypään arvoon. Esim: Eläkekassan tuloslaskelman kaavasta puuttuu palautus työnantajalle. Asia tulisi ainakin ohjeistaa tässä, sivu 65 kohta Esim: tuloslaskelmakaavassa on kirjoitettu kannatusmaksut, vaikka pitäisi olla vakuutusmaksut Eläkesäätiön osalta ei tuloslaskelman täyttöohjeissa mainita miten kirjataan liikaa saatu kannatusmaksu. Eläkekassoilla asiasta mainitaan. Olisi suotavaa, että täyttöohjeet olisivat mahdollisimman tyhjentäviä. Voisiko ajatella, että esim. valuuttakurssieroihin viitattaisiin tuloslaskelman täyttöohjeissa Kohdassa todetaan, että Yhdistelmäinstrumentista voidaan kirjata tilikauden tuotoksi ja siirtosaamiseksi vain, mikäli liikkeeseenlaskija tai muu osapuoli on alkuperäisissä lainaehdoissa tai muussa kirjallisessa sopimuksessa sitoutunut maksamaan tuoton. Yhdistelmäinstrumentteja on erilaisia. Määräystä olisi täsmennettävä, jos tarkoitus on että määräys kattaisi kaikki yhdistelmäinstrumentit ja niiden erilaiset tuotot Kohta on tarpeeton, koska luottovakuutustoiminnan vastuunjakoselvittelyt on saatettu päätökseen Kohta on tarpeeton, koska luottovakuutustoiminnan vastuunjakoselvittelyt on saatettu päätökseen ja Sisäistä siirtoa ja ylikatteen palautuksesta työnantajayritykselle pitäisi antaa tarkempaa ohjeistusta, koska eläkesäätiölaissa ei ole ohjeistusta hakemukseen eikä liitteiden tietosisältöön. Tase Ensimmäisellä rivillä sivulla 66 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Taseen kaavat on julkaistu STM:n asetuksissa. Emme pidä hyvänä toistaa sitä määräyksissä määräyksinä, mikä sanottu laissa tai asetuksessa. Tällainen kopiointi ja sen varmistaminen, että määräykset vastaisivat kulloistakin säädöspohjaa ovat työllistäviä sekä viranomaisen että yksittäisen eläkesäätiön tai eläkekassan kannalta. Esitämme, että tässä yhteydessä ei toistettaisi muualla asetuksissa tai laeissa olevaa säädösperustaa määräyksinä.

5 Ehdotamme, että indeksiin sidottuja lainoja ja muita vastaavan tyyppisiä strukturoituja tuotteita ei tarvitsisi jakaa kirjanpidossa laina ja optioosuuteen. Jakaminen on kirjanpidossa hankalaa ja työlästä. Eläkekassan toimintakertomus ja liitetiedot Ensimmäisellä rivillä sivulla 78 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Olisi suotavaa, että liitetietojen erittelyissä näkyisi malliviivat kuten vanhassakin määräys- ja ohjekokoelmassa Kohdassa lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Ei ole olemassa AB-eläkekassaa eikä asiaa olekaan esitetty tällä tavalla muualla määräyksissä. Asia pitäisi esittää näin: Lakisääteistä TyELturvaa ja lisäeläketurvaa hoitavan eläkekassan Vakavaraisuutta koskevissa liitetiedoissa tulisi selventää, että mukaan on otettu huomioon myös tasoitusmäärä alkaen. Vanhoilta vuosilta liitetietoja ei voi antaa takautuvasti. Eläkesäätiön toimintakertomus ja liitetiedot Olisi suotavaa, että liitetietojen erittelyissä näkyisi malliviivat kuten vanhassakin määräys- ja ohjekokoelmassa Kohdassa lukee vakuutussäätiö, vaikka pitäisi olla eläkesäätiö Kohdassa lukee AB-eläkekassa, vaikka pitäisi olla AB-eläkesäätiö Kohdassa lukee toisessa alakohdassa eläkekassalla, vaikka pitäisi olla eläkesäätiöllä Vanhoilta vuosilta uuden vakavaraisuuslainsäädännön mukaisia liitetietoja ei voi antaa takautuvasti. Määräyksissä voisi todeta, että tunnuslukuja ei tarvitse muuttaa takautuvasti. Kohdassa on mainittu kaksi kertaa vakavaraisuusaste. Jos toisen vakavaraisuusasteen sarakeviittauksella tarkoitetaan jotain muuta asiaa pitää selventää Kohtaan voisi lisätä samat tiedot sulkuihin, kun on merkitty eläkekassojen toimintakertomuksen ja liitetietojen kohdassa (riskien luokittelu, riskimittarit, valvonnanrajat ja raportointi).

6 6 Tunnusluvut Ensimmäisellä rivillä sivulla 106 lukee vakuutuskassa, vaikka pitäisi olla Tunnuslukuja koskevien tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa voisi mainita, asianomaisen tunnuslukua koskevan muutoksenajankohdan ja sen, että edelliset vuodet eivät ole vertailukelpoisia tilinpäätösvuoden kanssa Viittaukset tilinpäätöksen ja osavuosiraportin liitteisiin 1 ja 2 ovat vääriä (vanhoja) viittauksia Määräyksissä ja ohjeissa voitaisiin käyttää eläkesäätiöistä ja eläkekassoista yhteistä nimitystä eläkelaitos, jolloin ei tarvitsisi jokaisessa kohdassa erikseen mainita kumpaakin eläkelaitosta. Tästä kohdasta eläkesäätiöt ovat jääneet pois ja Vanhoilta vuosilta uuden vakavaraisuuslainsäädännön mukaisia liitetietoja ei voi antaa takautuvasti. Määräyksissä voisi todeta, että tunnuslukuja ei tarvitse muuttaa takautuvasti Kohta voidaan poistaa tarpeettomana, koska muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset sisältävät myös rahat ja pankkisaamiset Tässä on käytetty termiä rahoitusväline monessa muussa kohdassa käytetään rahoitusmarkkinavälinettä kuvamaan samaa asiaa. Olisi hyvä, jos käytetyt termit olisivat yhdenmukaisia Eläkekassalla työkyvyttömyyden ylläpitotoiminnan kulut ovat korvauskuluja, mutta eläkesäätiöillä muita kuluja. Esitämme, että enimmäismääriä ja erien suhdetta ei tarvitsisi ilmoittaa jos niitä ei ole lainkaan kirjattu (käytetty). Laskenta on tällaisissa tapauksissa tarpeetonta ja pienille eläkelaitoksille työllistävää. On huomattava, että eläkesäätiöiden ja eläkekassojen vertailtavuus asioiden erilaisen käsittelyn johdosta ei tässä toteudu.

7 7 Liitteet Tunnuslukujen liitetaulukoista ei löydy tietoa työkyvyn ylläpitotoiminnasta: kohdat (32) ja (33). Onko nämä tiedot tarkoitettu esitettäväksi vapaamuotoisena. Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Nyt kun eläkesäätiöiden ja eläkekassojen määräykset ja ohjeet on yhdistetty voisi olla tarkoituksenmukaista käyttää esimerkiksi otsikkona TyELeläketurvaa hoitavat eläkesäätiöt ja eläkekassat. Nykyisestä otsikosta käy ilmi, mitä yhteisöjä sillä tarkoitetaan, mutta se ei ole täsmällinen. Vastaavasti voisi kuvata lisäeläketurvaa hoitavat eläkesäätiöt ja eläkekassat. Kohta hoitokulut ilman työkyvyn ylläpitotoiminnan hoitokuluja ja lakisääteisiä maksuja % TyEL-palkkasummasta on ristiriidassa Virati-raportoinnin kanssa. Siinä VO-lomakkeella annetaan tiedot palkka- ja työtulosummasta. Liite 1.2 Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Jaottelu on muuttunut yksityiskohtaisemmaksi eikä ole sama kuin nykyisin Virati-raportoinnissa annettava VG-raportti. Tärkeää on, että vanhoja lukuja ei tarvitse korjata taannehtivasti. Joukkovelkakirjalainat on jaoteltu eri tavalla. Aikaisempien vuosien tilastossa rahoja ja pankkisaamisia sekä kauppahintasaamisia/-velkoja ei ole otettu huomioon tunnusluvuissa. Pitäisimme hyvänä, jos joukkolainoja ei jaoteltaisi tässä ollenkaan. Finanssivalvonta saa tiedot valtionlainoista VG-raporteissa. Eläkesäätiöyhdistys toivoo, että noudatettaisiin VG-raportoinnissa omaksuttua jakoa. Muu johtaa kahdenkertaiseen työhön. Vähintäänkin tulisi määritellä OECD/ETA-julkisyhteisöjen joukkovelkakirjalainat ja muiden yhteisöjen joukkovelkakirjalainat. Liite 1.3 Sijoitusjakauma käyvin arvoin Jaottelu on muuttunut yksityiskohtaisemmaksi. Tärkeää on, että vanhoja lukuja ei tarvitse korjata taannehtivasti. Perus- ja riskikorjattua jakaumaa on työlästä tehdä taannehtivasti eikä riskikorjatulla jakaumalla ole mitään erityistä lisäarvoa. Perusjakaumaa on helpompi vertailla ja tehdä. Finanssivalvonnan tulisi antaa lisäohjeistusta tästä asiasta. Rahat ja pankkisaamiset sekä kauppahintasuoritukset otetaan jatkossa mukaan tänne. Joukkovelkakirjojen modifioitu duraatio on pienille eläkelaitoksille hankalaa erityisesti silloin, kun on rahastosijoituksia ja useita varainhoitajia. Esitämme sen poistamista tilinpäätöksen tunnusluvuista.

8 8 Olisiko mahdollista muuttaa duraation laskeminen esim. painotettuna keskiarvona. Käytännössä duraatiota on vaikea laskea muiden kuin suorien joukkovelkakirjanlainojen osalta. Rahastoissa joudutaan käyttämään likiarvoa, jotta eri rahastojen duraatio voidaan laskea. Taukosta puuttuu kokonaan riskikorjattu jakauma x (euroa ja %), vertailuvuosien riskijakauma pitäisi antaa vain prosentteina. Liite 2.2 Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Koskee kai myös eläkesäätiöitä, ei ole mainittu otsikossa? Liite 2.3 Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa Koskee kai myös eläkesäätiöitä, ei ole mainittu otsikossa? Helsingissä lokakuun 24. päivänä 2012 Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Pasi Strömberg Toimitusjohtaja

Kooste annetuista lausunnoista. Määräysten voimaantulo

Kooste annetuista lausunnoista. Määräysten voimaantulo 1 (6) Instituutiovalvonta Reija Anttila Palaute lausuntopyyntöön eläkekassat ja -säätiöt kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin ml Tyel-vakavaraisuusmuutokset

Lisätiedot

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Laki vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 4 :n 4 momentti, 8, 10, 11, 13, 19, 20, 23 ja 25, sellaisena kuin niistä

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 30.6.2011

Osavuosikatsaus 30.6.2011 Eläke-Fennian avainlukuja..-30.6.20..-30.6.200..-3.2.200 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj. e ) Sijoitustuotot,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA

SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA Kotipaikka Helsinki Y -tunnus 0202223-8 Tasekirja tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo: Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4314 N:o 1046 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tilintarkastamaton 15.2.2012 Eläke-Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Kokonaistulos oli - 521,2

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-tunnus 0117086-1 OSAVUOSIRAPORTTI 30.06.2010 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-TUNNUS 0117086-1 Sivu Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön, sijoitusrahaston ja vaihtoehtorahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

Palaute vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelymääräystä koskevaan lausuntopyyntöön

Palaute vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelymääräystä koskevaan lausuntopyyntöön 1 (6) Instituutiovalvonta Reija Anttila Palaute vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelymääräystä koskevaan lausuntopyyntöön Kooste annetuista lausunnoista FK toteaa, että soveltamisalan

Lisätiedot

13 VVV:lle toimitettavat tiedot

13 VVV:lle toimitettavat tiedot 153 V osa: Valvonta 13 VVV:lle toimitettavat tiedot Valtuutussäännös VYL 25 luvun 24 VakYhdL 12 luvun 5, UVYL 39, MEL 211, MYEL 131, TVYL 1 ja 30 (1) Kohdissa 13.1 13.5 tarkoitetut asiakirjat on toimitettava

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

Kooste annetuista lausunnoista. Yleistä

Kooste annetuista lausunnoista. Yleistä 1 (13) Instituutiovalvonta Reija Anttila Palaute lausuntopyyntöön vakuutusyhtiöiden, työeläkevakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutusomistusyhteisöjen, kolmannen maan vakuutusyhtiöiden sivuliikkeiden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN 17.9.2012 1 (12) Finanssivalvonnalle FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta (FK) määräys- ja ohjekokoelman (MOK)

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2012 1-6/2011 1-12/2011 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 780,2 758,5 1 490,5 Maksutulon muutos

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistioluonnos 1(5) Rahoitusmarkkinaosasto 24.9.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI-

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13

Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13 Lukijalle................................................... 13 Esipuhe 4. painokseen................................... 13 1. Kirjanpitolainsäädännön rakenne.......................... 15 1.1 EU:n tilinpäätössäädökset...................................

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2012

Määräykset ja ohjeet 2/2012 Määräykset ja ohjeet 2/2012 Vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja Dnro FIVA 10/01.00/2011 Antopäivä 23.2.2012 Voimaantulopäivä 31.12.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN 25.10.2012 1 (5) Finanssivalvonnalle FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta (FK) määräys- ja ohjekokoelman (MOK)

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2006 N:o 835 840 SISÄLLYS N:o Sivu 835 Valtioneuvoston asetus valtion rahoituksen perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET N:o 1373 4573 Liite SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET I Sovellettaessa lain 58 :ssä tarkoitettua vakiomenetelmää varat ja taseen ulkopuoliset sitoumukset painotetaan seuraavasti: Saamiset valtioilta ja keskuspankeilta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Muuttaa/lisätä: Määräys- ja ohjekokoelman eläkesäätiöille Dnro 12/002/2001 siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen

Muuttaa/lisätä: Määräys- ja ohjekokoelman eläkesäätiöille Dnro 12/002/2001 siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen MÄÄRÄYS/OHJE Eläkesäätiöille 19.02.2009 Dnro 2/101/2009 Valtuutussäännökset: Eläkesäätiölaki (1774/1995) 42 Voimassaoloaika: 22.12.2008 31.12.2010 Muuttaa/lisätä: Määräys- ja ohjekokoelman eläkesäätiöille

Lisätiedot

Esitys 1 (6) Luonnos Julkinen

Esitys 1 (6) Luonnos Julkinen Esitys 1 (6) Palaute vakuutusyhtiöiden, työeläkevakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutusomistusyhteisöjen, kolmannen maan vakuutusyhtiöiden sivuliikkeiden ja lailla perustettujen eläkelaitosten,

Lisätiedot

Muuttaa/lisää: Määräys- ja ohjekokoelma eläkekassoille Dnro 13/002/2001 siihen tehtyine muutoksineen

Muuttaa/lisää: Määräys- ja ohjekokoelma eläkekassoille Dnro 13/002/2001 siihen tehtyine muutoksineen MÄÄRÄYS/OHJE 19.02.2009 Dnro 3/101/2009 Eläkekassoille Valtuutussäännökset: Vakuutuskassalaki (1164/1992) 77 Voimassaoloaika: 22.12.2008 31.12.2010 Muuttaa/lisää: Määräys- ja ohjekokoelma eläkekassoille

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Tammi-syyskuun sijoitustuotto oli 5,5 %. Asiakashankinta sujui kolmannella neljänneksellä erinomaisesti. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot