Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö"

Transkriptio

1 Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö

2 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. VAPAAN SIVISTYSTYÖN TULOSYKSIKKÖ 4 Helena Värri, vs. vapaan sivistystyön johtaja 2.1 Kaupunginkirjasto Kulttuuripalvelut Työväenopisto Yhteispalvelu 8 3. TALOUS 11 Terttu Nygren, talousasiantuntija

3 3 1. ESPOON KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO Kulttuurilautakunta kokoontui 9 kertaa vuoden 2011 aikana. Lautakunnan kokoonpano muodostui 13 jäsenestä ja kaupunginhallituksen edustajasta. Kokouksiin osallistuivat edellä mainittujen lisäksi sivistystoimen johtaja tai talous- ja hallintojohtaja sekä nuorisovaltuuston ja henkilöstön edustaja. Lautakunnan alaisuuteen kuuluvien tulosyksiköiden johtajat olivat läsnä kokouksissa toimien yksiköidensä asioiden esittelijöinä. Lisäksi kokouksiin osallistuivat lautakunnan tiedotuksesta vastaava ja lautakunnan sihteeri sekä tarvittaessa eri alojen asiantuntijat. Kulttuurilautakunta Kokoonpano Varsinaiset jäsenet Lumme, Jasminiitta, puh.joht. SDP Misukka Heljä, varapuh.joht. Kok. 10/2011 Kalpala Tuija, varapuh.joht. Kok. 10/2011 Walkama, Pentti, Kok. Pylvänäinen Osmo, Kok. Grönholm, Bo, Kok Mattila, Veli-Pekka, Kok. Haaro, Heli, Kesk. Schröder-Wikberg, Gunn-Britt, SFP Suntio, Hannu, SDP Tiainen, Jani, PerusS/Sit. Toltti-Loikkanen, Arja, PerusS/Sit. Volotinen, Teresia, Vihr. Yusuf, Said, Vihr. Henkilökohtaiset varajäsenet Gustafsson, Tuulikki, SDP Balk, Mirjami, Kok. Mygrijev, Maarit, Kok Lempiäinen Pekka, Kok. Granström, Timo, Kok. Kuja-Aro, Asko, Kok. Heikkinen, Riikka, Kesk. Pawli, Brita, SFP Keronen, Jukka, SDP Kämäräinen, Aki, PerusS/Sit. Bognomini, Leila, PerusS/Sit. Tenkanen, Marjut, Vihr. le Clech, Rodolphe, Vihr. Kaupunginhallituksen edustaja Johansson, Ulf, SFP Kaupunginhallituksen edustajan varajäsen Weurlander Katinka, SFP

4 4 2. VAPAAN SIVISTYSTYÖN TULOSYKSIKKÖ Vapaan sivistystyön tulosyksikkö vastaa kuntalaisten vapaa-ajan sivistyspalveluista. Sen palvelualueita ovat kaupunginkirjasto, kulttuuripalvelut, yhteispalvelu ja työväenopisto. Vapaan sivistystyön tulosyksikössä kehitettiin kustannustehokkaita tapoja tuottaa kuntalaisille laadukkaita vapaa-ajanpalveluita ja neuvontapalveluita, joista kirjasto, kulttuuripalvelut, työväenopisto ja yhteispalvelupisteet vastaavat. Palveluita kehitettiin laajassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja asukkaiden kanssa. Vuonna 2011 vapaan sivistystyön tulosyksikkö osallistui ryhmätulospalkkaukseen ja ennalta sovitut tavoitteet palvelutuotannon tuloksellisuuden parantamiseksi ylitettiin. Helena Värri vs. vapaan sivistystyön johtaja 2.1 Kaupunginkirjasto ASIAKKAILLE TILAA TEHDEN Kirjasto elää murrosaikaa. Ihmisten vapaa-ajasta kilpailee yhä useampi taho. Opiskelu- ja työelämä muuttuvat, ja sosiaalinen media luo ihmisille uuden todellisuuden ja uudet tavat toimia yhteiskunnassa. He haluavat olla mukana luomassa palveluita. STRATEGIA JA KIRJASTONKÄYTTÖ Espoon kaupunginkirjasto aloitti vuoden 2011 luomalla kirjastolle uuden vision, arvot ja strategian. Helmikuussa koko henkilökunta osallistui kehittämispäivään, jossa vahvistettiin yhteinen suunta vuosille Työskentely jatkui yksittäisissä kirjastoissa profiilityöskentelyllä: kukin niistä loi oman profiilin, jonka avulla toteutetaan yhteisiä päämääriä. Loppuvuodesta oli ilo todeta, että uusi strategia oli alkanut elää. Vuoden aikana uusista arvoista suosituimmaksi nousi rohkeus, joka näkyi toiminnassamme monin tavoin, mm. uusina palveluina. TILAT Strategian mukaisesti kirjastotilaa markkinoitiin asiakkaiden omana tilana. Kokoustilat muutettiin yhdistyksille maksuttomiksi. Nuoret saivat kahdessa isoimmassa kirjastossa, Sellossa ja Kirjasto Omenassa, omat tilansa. He myös alkoivat käyttää uusia tilojaan ahkerasti. Paikalla oli useimpina iltoina n. 50 nuorta. Saunalahden koulu- ja lähikirjaston rakentaminen alkoi. Tapiolan kirjaston siirtymistä uusiin tiloihin alettiin suunnitella yhdessä muiden toimijoiden kanssa. PALVELUT Palvelun laatua tutkittiin muiden HelMet-kirjastojen kanssa ns. mystery shopping -menetelmällä. Yhteensä sadan kirjastokäynnin avulla saatiin selville asiakaspalvelun kehittämiskohteet. Uuden asiakkaan vastaanottaminen, asi-

5 akkaan huomioiminen sekä oma-aloitteinen avun tarjoaminen valittiin kohteiksi ja työ niiden parissa jatkuu. Espoon kirjastoissa toteutetaan nopeasti ja ennakkoluulottomasti uusia palveluja ja tarjotaan siten asiakkaille kokemuksia siitä, millainen uudenlainen kirjasto voi parhaimmillaan olla. Hieno esimerkki on vaikkapa suuren julkisuuden saanut lukukoira Börje. Kauppakeskusympäristössä myös torkkutuoli Energy- Pod on esimerkki kirjastotilan luovasta käytöstä. Kirjasto elää voimakkaasti myös sosiaalisessa mediassa. Vuoden aikana kaikille kirjastoille luotiin Facebook-sivut, joita myös päivitetään aktiivisesti. Hel- Met-someohjeistus opastaa henkilökuntaa sometyössä. Vuonna 2011 oli myös paljon hienoja tapahtumia eri kirjastoissa. Maailman uskonnoista ja ruokakulttuureista järjestettiin aluekirjastoissa luentosarja. Uutta tekniikkaa esiteltiin asiakkaille Gadgets, Widgets and Geeks -päivänä Sellon kirjastossa. Generaatio 2020 tarjosi henkilökunnalle ja asiakkaille tasokkaita esityksiä tulevaisuudesta ja muutoksesta. Lukuisat kirjailijavierailut ja poliitikkotapaamiset elävöittivät kirjastojen arkea ja tarjosivat mahdollisuuden keskustella yhteiskunnallisista asioista. KESKEISET TUNNUSLUVUT Espoon kaupunginkirjaston käyttö nousi entisestään vuonna Kirjastokäynnit lisääntyivät vuoteen 2010 verrattuna 3,8 %. Kun ottaa huomioon, että käynnit vuonna 2010 kasvoivat 6,3 % edelliseen vuoteen verrattuna, voidaan kasvua pitää merkittävänä. Eniten kasvua oli Kirjasto Omenassa (9,8 %). Ilahduttavaa oli myös Soukan kirjaston käyntimäärien kasvu (7,6 %). Myös lainaus kääntyi hienoiseen kasvuun edellisen vuoden laskun sijaan. Kasvua oli 0,5 %. Eniten kasvua oli Soukan ja Entressen kirjastoissa, Kirjasto Omenassa sekä kirjastoautoissa. Kirjastonkäytön kasvua selittää osaltaan aukioloajan lisääntyminen. Sellon kirjasto oli kevään ja syksyn ajan avoinna sunnuntaisin. Arkipyhien aattojen aukioloaikoja pidennettiin sekä pidettiin kirjastot avoinna pääsiäislauantaina. Kaikkiaan aukiolo lisääntyi 4,1 %. Fyysisten käyntien lisäksi myös HelMet-verkkokäynnit lisääntyivät 5,7 %. Hel- Met-verkkobrändi oli Taloustutkimuksen vuosittaisen selvityksen mukaan Suomen toiseksi arvostetuin verkkobrändi Googlen jälkeen. Jaana Tyrni kirjastotoimen johtaja Kulttuuripalvelut KULTTUURI- JA LIIKUNTAPOLKU KULPS! Kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS! joka on mukana Espoon uudessa opetussuunnitelmassa, kasvatti toimintavuonna 2011 oppilasmääräänsä edelleen. KULPS! -poluille tehtiin toimintavuonna 2011 jo yhteensä tilastoitua oppilaskäyntiä, kun vastaava luku edellisenä vuonna oli oppilasta. KULPS! -toimintamallia ovat mukana toteuttamassa kaikki sivistystoimen tulosyksiköt, yhdessä ulkopuolisten palveluntuottajien kanssa. Edellisvuonna alkanutta yhteistyötä Konserttikeskuksen kanssa jatkettiin ja koulujen käytössä

6 oli myös uusi KULPS! -tarjotin, jonka palvelut on suunnattu erityisesti tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetukseen. KARATALO Karatalon vuosi 2011 oli täynnä toimintaa. Karatalo sai uuden helpommin muistettavan ja markkinoitavan nimen ja visuaalisen ulkoasun lisäksi monta uutta toimintoa ja palvelua kaiken-ikäisille kuntalaisille. Kulttuuripalvelut kehittävät taloa yhdessä nuorisopalveluiden, työväenopiston, neuvolan sekä muiden toimijoiden ja paikallisten tahojen kanssa. Karatalossa kirjattiin asiakaskäyntiä, lisäystä edellisvuoteen oli 11 %. Harjoitus- ja esitystunteja oli 8 300, kasvua vuoden aikana tapahtui 22 %. TAIDETALO PIKKU-AURORA Vuosi oli Taidetalo Pikku-Auroralle menestyksellinen. Kohderyhmäksi ovat vakiintuneet päiväkoti-ikäiset lapset sekä pienten lasten perheet. Myös erityisryhmiä, kuten vammaisia lapsia, huomioidaan toiminnassa. Asiakaspalautteiden ja -kyselyiden perusteella tehtiin toimintaan joitakin muutoksia: syksystä 2011 taidetalo oli yleisölle auki joka arkilauantai, jolloin lapsiperheille näyttelyn ja kahviotoiminnan lisäksi tarjottiin erilaista taideohjelmaa tai taidepajoja. Kävijämäärä nousi 9800 henkilöön (kasvua 35 %) samalla kun taidetalon eri ohjelmien keskimääräinen yksikköhinta laski noin 1,50 eurolla/asiakas. Taidetalo Pikku-Auroran laajennushanke, Lasten kulttuurikeskus L3, eteni vuoden mittaan. Kulttuurilautakunta antoi hankkeesta myönteisen lausunnon syyskuussa ja Kaupunginhallitus hyväksyi hankesuunnitelman marraskuussa Meijeritontilla sijaitsevan ns. tilanhoitajan talon sisätilojen peruskorjaus on liitetty talousarvioon vuosille 2012 ja 2013 (yhteensä euroa). Vanhan meijerin ulkovaipan kunnostus valmistui vuoden 2011 lopussa. KANNUSALI & KAHVILA NEKKA Kannusali ja Kahvila on toiminut harjoitus- ja esiintymisareenoina useille espoolaisille kulttuurin tekijöille ja toimijoille. Käyttäjiä ja kävijöitä oli ALUEELLINEN ELOKUVA- JA MEDIAKASVATUSTOIMINTA Alueelliseen elokuva- ja mediakasvatustoimintaan osallistui koululaista ja opiskelijaa ja pajatoimintoihin osallistui 520 henkeä. Ohjelmistossa oli Minikino, Koulukinoviikot, Dokkino ja uutena sarjana Ihmefilmi, joka tutustutti yläkoululaisia elokuvaklassikoihin. Henkilömäärä sisältää myös Kulps! -käynnit ja Sellosalin, kulttuurikeskuksen ja leffateattereiden Koulukinonäytökset. KULTTUURINEUVOLA Karatalon neuvolassa pilotoitiin Kulttuurineuvola-konseptia, jossa viedään kulttuuritietoutta ja harrastusmahdollisuuksia vanhempien ulottuville arkisen neuvolakäynnin yhteyteen. Tavoitteena on tavoittaa perheitä, jotka voisivat saada kulttuurista tarvitsemiaan lisävoimavaroja vanhemmuuteen ja perhe-elämään, mutta eivät tätä mahdollisuutta välttämättä osaa itse aktiivisesti etsiä. Palaute kokeilusta, jonka toinen pilotti oli Keilaniemen neuvolassa, oli myönteistä ja toimintaa kehitetään jatkossa Aalto-yliopiston kanssa. RUOTSINKIELINEN TOIMINTA JA VINDÄNGEN Vuosi on ollut ruotsinkielisen kulttuuritapahtumien ja uusien yhteistyömallien luomisessa mielenkiintoinen ja innovatiivinen, koska se on ollut Vindängenin 6

7 ensimmäinen toimintavuosi. Uudenmaan taidetoimikunnan myöntämän avustuksen avulla palkattiin 6 kuukaudeksi nuori työtön taidealan ammatinharjoittaja. Vindängeniin käynnistettiin interaktiivisia tapahtumia, joiden tavoite oli aktivoida kanssakäymistä eri ikäpolvien välillä. Tapahtumista voidaan mainita esim. Berättelser ur livet, jossa eläkeläiset kertoivat omia lapsuusmuistojaan 6 luokkalaisille, Alla tiders modeshow oli historiallinen muoti kavalkadi, Sagoverkstad -projektissa päiväkotilapset dramatisoivat omia satujaan, joita esitettiin vanhuksille. Ruotsinkielisiä kulttuuritapahtumia on vuoden aikana järjestetty 95 kpl, kuten näyttelyitä, konsertteja, teatteriesityksiä, taidepajoja, seminaareja, infotilaisuuksia, tansseja, elokuvia, yhteislaulua jne. Näihin tapahtumiin osallistui henkilöä. Vuoden suurin tapahtuma oli Kulturen vid ån, joka järjestetään joka vuosi yhteistyönä eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Esbobygdens ungdomsförbund r.f., Esbo svenska församling ja kulttuuripalvelut ja kävijöitä oli tänä vuonna Onnistunut yhteistyötapahtuma oli myös Svenska veckan, jolloin monipuolista kulttuuriohjelmaa järjestettiin espoolaisille eri puolilla Espoota, mm Vindängenissä järjestettiin asukkaille ja koululaisille yhteiset disco- ja zumba-tunnit. Poikkihallinnoivina yhteistyöprojekteina ovat toteutuneet mm Tanssikengät - Får jag lov, kirjastokiertue Jag och min lilla cykel, Pentalan saaristopäivät sekä Vasikkasaaren retki eläkeläisille Kulttuuriketju tarjosi vanhusten hoivalaitoksissa ja palvelutaloissa 139 esitystä. Yleisöä kulttuuri- ja taide-esityksillä oli henkilöä. Rinnekoti-projektissa kulttuuria vietiin Rinnekotiin. Helena Värri vs. vapaan sivistystyön johtaja Työväenopisto Kauniina perjantaina, toukokuun 24 päivänä 1957, opetusministeri Johannes Virolainen allekirjoituksellaan ja ministeriön leimalla vahvisti Espoon työväenopiston Esbo arbetarinstitutin, perustamisen. Opiston ydintehtäväksi kirjattiin varttuneiden nuorten ja täysikasvuisten kansalaisten sivistystason kohottaminen kasvavassa ja koulutusmyönteisessä kaupungissa. Espoolaisille oli vapaa-aikana tarjottava mahdollisuus lisätä tietoja ja taitoja, jotka olivat tarpeellisia kansalaiselämässä, edistivät itseopiskelua ja henkistä itsensä kehittämistä. Viisikymmentäneljä vuotta myöhemmin kaksikielisessä Espoon kaupungin työväenopistossa opiskeli vuosittain kurssilaista. Alun tehtäväksi määritelty varttuneiden nuorten ja täysikasvuisten kansalaisten sivistystyö oli laajentunut käsittämään modernit kulttuuritapahtumat, joissa vieraili vuosittain kävijää. Vuonna 2011 opisto tarjosi kaupunkilaisille opetustuntia, joista lähes puolet oli vapaan sivistystyön yleissivistävää ja asiakkaalle alueellisesti järjestettyä opetusta. Opiston historian ajan sen toiminnan ytimessä oli säilynyt yhteiskunnallinen sivistystehtävä. Se korosti elinikäisen ja elämänlaajuisen oppimisen mukaista

8 yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa aikuiskoulutusta. Opiston toiminta tähtäsi ihmisten monipuoliseen kehittymiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä kansanvaltaisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumiseen. Jokaiselle opiskelijalle oli tarjottava tilaisuus omaehtoiseen oppimiseen, yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen. Viidenkymmenen viiden vuoden ikää lähestyttäessä moni asia on opiston perustamisajoista muuttunut. Espoon kaupunki toimintaympäristönä on kasvanut kiinni metropolialueeseen ja kehittynyt yrityksille myönteiseksi toimintaympäristöksi. Myös Espoon työväenopiston on julkisten sivistyspalvelujen tuottajana kehitettävä toimintaansa. Yhteiskunnan ja työelämän tietoteknistyminen edellyttää opistoa käyttämään uusia teknologioita. Sähköisen palvelun muodot sekä vapaan sivistystyön opetuksessa että opiskelijapalveluissa tekevät niistä entistä tunnetumpia, nopeampia ja osaamissisällöitään alati muuttuvia. Julkisia palveluja siirretään yhä enemmän reaaliajasta ajasta ja paikasta riippumattomaan nettiympäristöön. Vuoden 2011 aikana Espoon työväenopistossa opiskelijaksi ilmoittauduttiin sähköisen Ilmonet- ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Lähtökohtana tässä kehitystyössä oli pääkaupunkiseudun asiakkaan palvelujen laadun parantaminen. Eri elämäntilanteessa elävien aikuisten oppimisen vaatimukset otettiin huomioon Suomen Verkko-Opiston kanssa kehitetyillä verkkokursseilla. Opiston opettajien ja opiskelijoiden yhteydenpitomahdollisuuksia parannettiin avaamalla sähköinen tiedotuskanava Moodle. Vuoden 2011 aikana opisto vahvisti kaupungissa sekä kansalaisyhteiskunnan tukijan että globaalin sivistystoimijan rooliaan. Uusia ovia avattiin laatu- ja kehittämishankkeilla kansainväliseen suuntaan sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Opiston opetustiimit tukivat ydintehtävässään espoolaisten kansainvälistä elämää. Merkittävä pedagoginen kehityskohde oli maahanmuuttajien kotoutumista edistävä kieli- ja yhteiskunnallinen koulutus. Monikulttuurisen opetustarjonnan laajuus, opiskelijamäärät sekä taloudelliset resurssit saivat vuoden 2011 aikana erityisen suotuisan suunnan. Opiston sydän muodostuu laadukkaasta opetuksesta ja ystävällisestä opiskelijapalvelusta, joita osaava henkilöstö sekä johto tuottavat. Vuoden 2011 aikana opistossa toteutettiin yhteensä opetuskurssia eri oppiaineissa. Opetuspalvelut profiloitiin kaupungin palvelurakenneuudistuksen mukaisesti lähi-, keskitettyihin- ja seudullisiin palveluihin. Budjettirakenteeltaan nettobudjetoitu opisto kokeili vuoden 2011 aikana henkilöstön ryhmätulospalkkiojärjestelmää. Sen tavoitemittariston tavoitteena olivat kurssilaisten määrän kasvattaminen, netto-opetustuntihinnan alentaminen, kaupunkilaisten asiakastyytyväisyyden ja henkilöstön työtyytyväisyyden parantaminen. Toimintavuosi 2011 oli Espoon työväenopistossa vahvan ja dynaamisen kehittämisen vuosi. Opisto saavutti sille asetetut tavoitteet erinomaisesti ja sai opiskelijoiltaan palautteen hyvästä asiakastyytyväisyydestä. Tarja Lang rehtori 2.4 Yhteispalvelu Yhteispalvelun toimintaa säätelee kuntalaki ja yhteispalvelulaki sekä Espoon 8

9 valtuuston hyväksymät johtosäännöt ja määräykset, toimialojen antamat sisäiset toimintaohjeet sekä yhteistyösopimukset. Espoon yhteispalvelun toiminnan lähtökohtana ovat lisäksi valtuuston hyväksymät Espoon arvot. Espoon yhteispalvelun palveluverkko kattaa kaikki Espoon kaupunkikeskukset: Espoon keskus ja Kalajärvi, Espoonlahti, Leppävaara, Matinkylä, Tapiola. Lisäksi Tapiolassa on käynnistynyt vuoden 2011 aikana ruotsinkieleen painottuva palvelupiste Vindgängens Medborgarrum. Kaikki palvelupisteet sijaitsevat keskeisissä, kuntalaisille helposti löydettävissä ja saavutettavissa paikoissa virastokeskuksessa ja monitoimitalossa sekä kauppakeskuksissa, kulttuurikeskuksessa ja Folkhälsantalossa. Palvelupisteiden aukioloajat on järjestetty asiakaslähtöisesti ja pienin aluekohtaisin poikkeamin siten, että kuntalaiset voivat asioida yhteispalvelupisteissä virastoajan jälkeen ja yhdessä palvelupisteessä myös lauantaina. Yhteispalvelun asiakaspalvelunumeroissa neuvotaan ja ohjataan asiakkaita maanantaina, keskiviikkona ja torstaina klo 8-19, tiistaina klo 12-19, perjantaina klo 8-18 ja lauantaina klo YHTEISPALVELUN TEHTÄVÄT JA TOIMINTA Yhteispalvelu toimii kaupunginhallituksen määrittelemän toimintalinjauksen mukaisesti verkottuneesti kaupungin keskushallinnon ja toimialojen kanssa. Yhteispalvelussa annetaan, yleisneuvontaa ja ohjausta, nettineuvontaa ja puhelinneuvontaa sekä toimeksiantojen perusteella asianeuvontaa. Kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti yhteispalvelulla on yhteistyösopimuksia ulkopuolisten toimijoiden kanssa: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos (ajokortit ja yleisohjaus), HSL Helsingin seudun liikenne (matkakortti ja neuvonta), Espoon Matkailu Oy (infopiste), Henkilöstöpalvelut Seure Oy asiakirjojen vastaanotto), Lippupiste ja Lippupalvelu (lipunmyyntijärjestelmät), yksittäiset järjestöt kuten Espoon merialueen kalastusyhdistys ry (paikalliset kalastusluvat). Vuoden 2011 alusta KELAn kanssa tehdyn sopimuksen perusteella hoidetaan avustavia asiakaspalvelutehtäviä (neuvonta ja asiakirjojen vastaanotto). Syksyllä 2011 aloitettiin pilotointi merkitsemällä Poliisille toimitettavat löytötavarat FinderBase Oy:n sähköiseen järjestelmään. Yhteispalvelu toimii kaupungin kassana. Asiakkaat voivat maksaa kaikki kaupungin maksut ja laskut käyttäen maksuvälineenä käteistä rahaa, pankkikorttia tai Luottokunnan maksukortteja ja erilaisia etukäteen sovittuja arvoseteleitä. Hallintokuntien sisäiset maksumääräykset (esimerkkinä kuukausittain toistuvat sosiaalitoimen toimeentulotuet, lastenkotien viikko- ja retkirahat), maksusitoumukset (sosiaalitoimi), rahatilitykset (toimialoilla kerättyjä käteistuloja) ja maksuennakoiden hoito sisältyvät kassatoimintaan. Vuonna 2011 asiakasmäärältään ja rahavirraltaan suurin sopimusosapuoli oli HSL, jolle tilitettiin yhteensä lähes 4 miljoonaa euroa (sisältäen työmatkasetelit yhteensä euroa). Valtakunnallisten lipunmyyntijärjestelmien Lippupisteen ja Lippupalvelun lipunmyynti oli arvoltaan yhteensä yli 1,1 miljoonaa euroa eli noin lippua, josta kaupungin omiin tapahtumiin (Sellosali, Espoon kulttuurikeskus, Tapiola Sinfonietta yms) myytiin yhteensä lähes lippua. Tilastoa ei ole tehty erikseen April Jazzin, Pianoviikon, Urkuyö ja Aarian tai Espoon kaupunginteatterin tilaisuuksien lipunmyynnistä. Kaupungin kuntosalikortteja myytiin yhteensä noin 0,1 miljoonalla eurolla (lähes kpl) ja jaettiin maksuttomia +68 sporttikortteja yli kpl. Kalastusharrastukseen 9

10 myytiin erilaisia lupia yhteensä lähes kpl, lähes eurolla. Lukumääräisesti pienelle yrittäjäkunnalle myytiin ylijäämämassajon vastaanottolipukkeita yhteensä lähes 3,7 miljoonalla eurolla (lähes kpl), josta laskutuksen osuus 67 %, kaupungin sisäisten lipukkeiden osuus 8 % ja käteismyynti 25 %. Kuntalaisille tärkeänä palveluna lähetettiin telefaxeja kotimaahan ja ulkomaille yhteensä yli kertaa. Sisäisistä palveluista henkilökunnalle ruokalippujen myynnistä kertyi rahaa yhteensä noin 0,68 miljoonaa euroa. Perinteiseen Espoon kaupungin järjestämään itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin sekä muihin tilaisuuksiin ja uutuutena Espoo -päivän konserttiin jaettiin yhteensä noin ilmaislippua. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen lukuun otettiin vastaan ajokortti- ja mopokorttihakemuksia viidessä palvelupisteessä sekä alkoholitarjoilulupailmoituksia ja pysäköintilupia kaikissa palvelupisteissä yhteensä yli kpl (yli euroa). Asiakkaat jättivät yhteispalvelupisteisiin toimialoille osoitettuja asiakirjoja, esimerkiksi erilaisia hakemuksia ja valituksia, lähes kappaletta. Kelan asiakirjoja vastaanotettiin ja kuntalaisia opastettiin yhteensä lähes kertaa. YHTEISPALVELUN ASIAKKAAT JA ASIAKASMÄÄRÄT Yhteispalvelun asiakkaina ovat espoolaiset kuntalaiset, ulkokuntalaiset ja ulkomaalaiset sekä sisäisinä asiakkaina kaupungin toimialat ja henkilökunta. Vuoden 2011 aikana on edelleen panostettu asiakaslähtöiseen palveluun ja erityisesti monikulttuurisuuteen osallistumalla pääkaupunkiseudun yhteiseen NEO -hankkeeseen. Yhteispalvelun palvelutiskillä asioi vuoden 2011 aikana yhteensä lähes henkilöä, jotka samalla käyntikerralla saattoivat hoitaa useita asioita tai ostaa monta erilaista lippua tai tuotetta. Lisäksi lokakuussa 2011 Eduskuntavaalin ennakkoäänestyksessä viikon aikana kävi Espoonlahden, Kalajärven, Leppävaaran, Matinkylän ja Vindängenin yhteispalvelupisteissä yhteensä äänestäjää. Yhteispalvelun kolmeen asiakaspalvelunumeroon (neuvonta) tuli kuukausitasolla yhteensä keskimäärin 650 puhelua, heinäkuussa hieman vähemmän. Palvelutiskiasiakkaiden lisäksi yhteispalvelupisteissä asioi suuri määrä ns. itsepalveluasiakkaita, joita ei ole tilastoitu. Itsepalvelualueelta asiakkaat esimerkiksi noutivat toimialojen ja yhteistyötahojen esitteitä, lomakkeita ja tiedotteita, kävivät tutustumassa alueen kaavoihin, ottivat kopioita ja käyttivät kuntalaistyöasemia asiointiin ja tiedonhankintaan. 10 Pirkko Andrejeff yhteispalvelupäällikkö

11 11 3. TALOUS Kulttuurilautakunnan alaisten yksiköiden vuoden 2011 toimintakulut olivat 60,6 milj. euroa ja ne kasvoivat 8,1 % edellisestä vuodesta. Kulujen kasvuun vaikuttivat mm. vapaan sivistystyön tulosyksikön tulospalkkiopilotointi ja kaupunkikulttuurin World Design Capital 2012 hankkeen käynnistäminen. Henkilöstön kokonaisamäärä oli vuoden lopussa 448. Vuonna 2011 kulttuurilautakunta jakoi avustuksina taiteen ja kulttuurin tukemiseen yhteensä 15,6 milj. euroa, josta toimitilojen vastikkeeton käyttöoikeus oli n. 4,9 milj. euroa. Toimintatuottoja kertyi 4,9 milj. euroa. Tulotavoite ylittyi 1,7 milj. euroa nettobudjetoitujen kaupunkikulttuurin tulosyksikön ja työväenopiston tulokertymän ansiosta. Toimintakulujen jakauma Tp 2010 Ta 2011 Muutokset/ Muutettu Toteuma %-osuus tiliryhmittäin (1 000 ) Korotus Ta toteumasta Henkilöstökulut, josta ,8 työvoimavuokraus [700] [606] [606] [786] Palvelujen ostot ,7 Aineet ja tarvikkeet * ,0 Avustukset ,8 Leasing ja muut kulut ,1 Sisäiset: mm. tilakustannukset ,5 Yhteensä ,0 Toimintatuottojen jakauma Tp 2010 Ta 2011 Muutokset/ Muutettu Toteuma %-osuus tiliryhmittäin (1 000 ) Korotus Ta toteumasta Myyntituotot ,5 Maksutuotot ** ,8 Tuet ja avustukset ,5 Vuokratuotot ,8 Muut tuotot *** ,2 Sisäinen: myynti yksiköille ,2 Yhteensä ,0 Toimintakate * Kirjastoaineistoa hankittiin 1,34 miljoonalla eurolla, 5,32 /asukas ** Työväenopiston kurssimaksut olivat 1,86 milj. euroa, 63,1 % maksutuotoista *** Kirjaston myöhästymismaksut olivat 0,5 milj. euroa Talousarviomuutokset: Sitova taso: vapaa sivistystyö, kaupunginkirjasto, kulttuuripalvelut ja yhteispalvelu Valtuuston hyväksymä määrärahasiirto oli euroa ja tuloarviolisäys euroa. Kaupunginhallituksen hyväksymä talousarviolisäys käyttötalouteen oli euron siirto koneista ja kalustosta. Kaupunginjohtaja siirsi noin euroa monikulttuurisuuden edistämiseen ja työtehtävien järjestämiseen. Toimialajohtaja siirsi euroa tulospalkkioiden maksamista varten sekä euroa työhyvinvoinnin edistämiseen. Työväenopisto: Toimialajohtaja siirsi euroa tulospalkkioiden maksamista varten ja euroa työhyvinvoinnin edistämiseen. Kaupunginjohtaja siirsi noin euroa monikulttuurisuuden edistämiseen. Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö: Kaupunginhallituksen hyväksymä talousarviolisäys oli euron siirto World

12 Design Capital 2012 hankkeen käynnistämiseen sekä toimialajohtajan euron siirto työhyvinvoinnin edistämiseen. 12 Irtain käyttöomaisuus Yksiköt käyttivät irtaimen käyttöomaisuuden muutetusta määrärahasta 0,56 milj. euroa, 99,3 %. Sellon kirjaston akustointia jatkettiin, työväenopisto kalusti Kuunkehrän uutta tilaa, Sellosaliin hankittiin uusi henkilönostin ja kulttuurikeskuksen Tapiolasaliin Meyer Melodie -äänentoistojärjestelmä.

13 13 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö Sitova taso, vapaa sivistystyö, kaupunginirjasto, kulttuuripalvelut ja yhteispalvelu käyttivät toimintakuluihin yhteensä 26,7 milj. euroa. Kulut ylittivät muuteteun talousarvion 0,1 milj. eurolla johtuen lompalkkajaksotuksista. Tulospalkkiopilointi maksoi noin 0,63 milj. euroa. Toimintatuottoja kertyi euroa euroa alle tulotavoitteen. KULPS! poluille tehtiin vuoden 2011 aikana yhteensä tilastoitua oppilaskäyntiä. Kaupunginkirjastossa kävi asiakasta ja lainoja otettiin kappaletta. Työväenopisto Työväenopistoa sitoi muutettu toimintakate -5,6 milj. euroa, josta yksikkö käytti -5,6 milj. euroa. Toimintakate ylitti muutetun toimintakatteen eurolla. Tulospalkkiopilointi maksoi noin 0,17 milj. euroa. Vuoden 2011 aikana Espoon työväenopistossa pidettiin opetustuntia, joissa opiskeli kurssilaista. Vuoden lopussa vapaan sivistystyön tulosyksikössä työskenteli 328 henkilöä. Terttu Nygren talousasiantuntija

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä Sivistystoimen peruspalvelut turvataan Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 21.9.2011 Espoon sivistystoimen strategiakartta 2012 Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki Otaniemi - Keilaniemi - Tapiola

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2013 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2013 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2013 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. PALVELUALUEET 2.1 Kaupunginkirjasto 4 2.2 Kulttuuripalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2012 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2012 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2012 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. VAPAAN SIVISTYSTYÖN TULOSYKSIKKÖ 4 Helena Värri, va. vapaan

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma SISÄLLYS 1. VAPAAN SIVISTYSTYÖN TULOSYKSIKKÖ Helena Värri, va. vapaan sivistystyön johtaja 351 Vapaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 240/00.00.01/2015 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirpa Immonen, puh. 046 877 2628 Niina Savikko, puh. 043 825

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Raportti Espoon yhteispalvelupisteiden tutustumiskäynneistä

Raportti Espoon yhteispalvelupisteiden tutustumiskäynneistä NEO-SEUTU Hamed Shafae 14.1.2010 Raportti Espoon yhteispalvelupisteiden tutustumiskäynneistä Espoon kaupungin yhteispalvelun toimipaikat sijaitsevat Espoon keskuksessa, Espoonlahdessa, Kalajärvessä, Leppävaarassa,

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30 SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin 310 88541 ESITTELIJÄ Historiaa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14

Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 23.10.2012 tiistai klo 17:05-17:50 Paikka Kamreerintie 3 B, 12 krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Jasminiitta

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 369/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 5 6.2.2014 5 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi,

Lisätiedot

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat

Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat Virtuaaliopetuksen päivät, Helsingin Messukeskus 3.12. 2012 Annukka Wiikinkoski, opetuspäällikkö Espoon työväenopisto Suomen toiseksi suurin kaupunki Asukkaita 252

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 3/2015

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 3/2015 PÖYTÄKIRJA 1 1 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 3/2015 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 18.3.2015 klo 17.33 19.57 Paikka Leppävaaran lukio, Veräjäpellonkatu 10 Läsnä Luottamushenkilöjäsenet Päivi

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 214 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI Kslk 24.2.215 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1 240 Maaseutuelinkeinolautakunta Maaseutuelinkeinolautakunta Lautakunnan kokoonpano Varsinainen jäsen Asema Läsnä Henkiökohtainen Läsnä varajäsen Pekonen Kari puheenjohtaja 4 Repo Minna Jantunen Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Luovan osaamisen mahdollisuudet

Luovan osaamisen mahdollisuudet Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Toimintakate

Toimintakate TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 *) Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 KONSERNIHALLINTO Toimintatuotot 49 044 356 50 548 400 54 268 400 54 418 400 54 418 400 Myyntituotot 5 896 589 7 881 200 7 858 800 7 858 800

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2018

Tilinpäätösennuste 2018 Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 13.2.2019 TPE vs MTA III (yhtymä ilman liikelaitoksia) (1000 ) MTA 2018 TPE 2018 TOT % Toimintatuotot yhteensä 735 095 732 525 99,7 % Toimintakulut yhteensä 721 803

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 03.10.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 03.10.2013 torstai klo 18:10-19:45 Paikka Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 1116/2016 01.00.02 101 Henkilöstökertomus vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Susanna Tommila, Kulttuurijohtaja susanna.tommila@espoo.fi @susanna.tommila KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Espoo tarina: missio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE Kklk 11.10.] Laatija: AT tilivuosi /3. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. ENN tulot/tili Myyntituotot

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 173. Valtuusto 09.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 173. Valtuusto 09.12.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 09.12.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 173 Vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain pöydälle 4.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. 046 877

Lisätiedot