Queensland University of Technology

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Queensland University of Technology"

Transkriptio

1 Kevät 2013 //

2 Valmistautuminen vaihtoon QUT vaatii virallisen opintosuoritusotteen toimittamista. Tämän sai Helpdeskistä ilman suurempia ongelmia. On siis hyvä huomata, että WebOodista itse tulostettu todistus ei ole riittävä vaikka näyttää täysin samalta. Lisäksi kouluun tuli toimittaa kopio voimassaolevasta passista. QUT:n virallisessa hakemuksessa on maininta TOEFL/IELTS testien suorittamisesta, näitä ei kuitenkaan Aallon kevään haussa ollut mitään mainintaa. QUT:n hakemustiedoissa annetaan kuitenkin vaihtoehtoja riittävän englannin kielen osoittamiseksi. Olin asiasta yhteydessä Aalto Bizin vaihtokoordinaattoriin, joka kirjoitti riittävän todistuksen kielitaidostani joka riitti mainiosti myös QUTille todistukseksi pärjäämisestäni. Olin itse suorittanut mm. Kolme koulumme englannin kurssia, joista oli siis maininta todistuksessani. Hakemuksessa tuli nimetä kuudesta kahdeksaan kurssia, jotka on suunnitellut vaihdon aikana suorittavansa. QUT suosittelee kurssien valitsemista Pre-approved listalta. Business kursseja on tarjolla runsaasti, mutta vaihdon aiheuttama rajoitus ettei oman kandidaattiohjelman kursseja saa valita rajoitti ainakin omat vaihtoehtoni juuri kahdeksaan kurssiin joista kaikki olivat markkinoinnin, viestinnän ja johtamisen osa-alueilta. Pre-approved listan ulkopuolelta on helpointa valita kursseja paikanpäällä ollessa, moni vaihtarikaverini vaihtelikin ahkerasti ensimmäisten viikkojen aikana kurssejaan optimoidakseen lukujärjestystään järkevämmäksi. QUT vaatii vaihto-opiskelijoita hankkimaan Australialaisen terveysvakuutuksen, joka on nimeltään OSHC (OverSeasHealthCover). Maksamisesta tuli selkeät ohjeet Acceptance of Offerin yhteydessä ja sen hankkiminen oli vaivatonta Suomesta käsin keväälle 1 semesterin mittainen OSHC maksoi 240 AUD, joka oli noin 193 euroa. On hyvä huomata, että suomalainen matkavakuutus ei ainakaan suoraan kelpaa korvaamaan vakuutusta, vaikka kattaakin käytännössä samat sairaudet. Koulun käsiteltyä alkuperäisen hakemuksen tulee QUTiin toimittaa veilä Acceptance of Offer kaavake. Käytännössä lomakkeeseen täytetään henkilötiedot ja yhteystiedot kontaktihenkilöstä: Course Details, Personal Details, OSHC Details ja Emergency Contact Details. Vakuutuskortin saa tilattua koulun kautta ensimmäisellä kouluviikolla. Itselläni vakuutus oli Medibankin kautta, mutta sen toimivuutta en joutunut onnekseni koskaan kokeilemaan. Koulu lähettää sähköpostitse vielä virallisen vahvistuksen ja viisumin hakemiseen tarvittavan ecoe (electronic confirmation of enrolment) lomakkeen, kun kaikki tarvittavat asiakirjat ja muut on täytetty. Itselläni tämän lomakkeen tuleminen kesti noin kolme viikkoa, vaikka QUT:in vaihtotoimistosta tulleessa sähköpostissa se luvattiin jo aikaisemmin. Kuitenkaan tätä lomaketta ei voi lähettää ennen kuin 124 päivää on koulun alkuun, eli lomake tulee aikanaan ja jos on liian ajoissa liikenteessä ei kannata huolestua. Yleisesti QUTin vaihtotoimisto hoitaa asiat erittäin jouhevasti ja vastaa nopeasti sähköposteihin ja tiedusteluihin. 2

3 Viisumi Viisumin hakeminen Australiaan on pakollista. Helpointa lienee hakea opiskelijaviisumia, joka on voimassa kuukausi ennen ja kuukausi jälkeen koulun lukukauden. Hakeminen onnistui verkossa ja siinä vaadittiin vain käytännössä kertomaan omat taustat ja yhteystiedot. Maksaminen onnistui yleisimmillä luottokorteilla. Itse täytin viisumihakemuksen ja sain vastauksen välittömästi hyväksytystä viisumista. Viisumin hyväksymisestä näkee tiedot verkkosivuilta ja siellä voi käydä myös tekemässä muutokset tietoihin, mikäli myöhemmin siihen on tarvetta. Viisumin hakeminen onnistui osoitteessa: ja online form: Viisumi oli Non-award eli ei tutkintoon tähtäävä. Vaihtoehtoisesti voi hakea work and holiday viisumia, joka on edullisempi ja voimassa vuoden. Work and holiday viisumi oikeuttaa siis myös opiskeluun. Kokemusta tämän hakemisesta ei itselle syntynyt, koska olin mukavuuden haluinen ja halusin vain helpoimman. Lisäksi on hyvä huomioida, että mikäli käyttää nyt work and holiday viisumin on tehtävä Outback työjakso, jos haluaa myöhemmin palata Australiaan ko. Viisumin alaisena. Lentoliput Meno: Helsinki Singapore Brisbane Hankin lentoni siten, että lähtöni oli 2. helmikuuta l ja saapuminen Singaporeen 3.2., jossa vietin muutaman päivä hyödyntäen lentoyhtiöiden Stopover palvelua. Itse ostin lennot Aurinkomatkojen kautta, joka Area:n fuusion jälkeen on osoittautunut joustavaksi ja yllättävää kyllä myös halvimmaksi vaihtoehdoksi. Momondo.fi palvelun kautta hinta olisi ollut euron kalliimpi ja referenssinä esimerkiksi Kilroylta minulle ja kaverilleni tarjottiin samankaltaisia lentoja edullisimpana hintaan euroa. Itse maksoin näistä suorista lennoista mielestäni varsin kohtuulliset 1325 euroa sisältäen kaikki kulut. Lensin Brisbaneen 6.2. suoralla lennolla Singaporesta. Koulun orientaatioviikko alkoi , eli saavuin noin puolitoista viikkoa ennen vaihdon alkua. Koulu virallisesti suositteli saapumaan vähintään viikkoa ennen Orientaatioviikon alkua, mutta itse ajattelin olla hieman ennen tätä saadakseni mahdollisesti paremman ja edullisemman asunnon koko kevään vaihdon ajaksi. Paluu: Brisbane Singapore Helsinki Koulun ennakkotietojen perusteella viimeinen tenttipäivä lukukaudella oli ja otin paluulennot Nämä kuitenkin myöhemmin vaihdoin aikaisemmaksi, kun omat opintoni päättyivät jo kesäkuun alkupuolella. Päivämäärän vaihtamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, eli suosittelen hankkimaan paluulennon jo valmiiksi, koska näin on mahdollista säästää huomattava summa rahaa, jonka voi paremmin käyttää esimerkiksi Australiassa matkustamiseen. Vastaanotto vaihtokohteessa 3

4 QUT järjestää ilmaisen kyydin lentokentältä valittuihin majapaikkoihin. Itse en tätä kuitenkaan hyödyntänyt, koska ensimmäisten viikkojeni majoitus ei tälle listalle kuulunut. Juna lentokentältä menee suoraan Brisbanen keskustaan ja näin ollen eksymisen vaaraa ei pitäisi olla julkisillakaan kulkuneuvoilla. Ensimmäistä kertaa kampukselle eksyessä kannattaa käydä hakemassa paikallinen opiskelijakortti, joka oikeuttaa opiskelija-alennuksiin kaupungissa. Erityisesti kortti kannattaa olla ennen kuin hankkii paikallisen matkakortin GoCardin, joka toimii paikallisssa busseissa, junissa sekä lautoissa. Opiskelijakortin saa paikallisesta opintotoimistosta, jonka työntekijät olivat erittäin avuliaita. Tarvittaessa vaihtotoimistosta saa myös apua asunnon etsintään, mutta tätä en suoralta kädeltä suosittelisi jollei halua saada huonoja asuntoja jotka ovat yleisesti ylihintaisia. Parempia ja edullisempiakin vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla. Opiskeleminen vaihtokohteessa Suoritin vaihdossa vaaditut 48 QUT credits, joka vastaa Aallossa 30 opintopistettä. Yhtä kurssia kohden ainakin kauppatieteellisen kursseista sai siis 7,5 opintopistettä. Lisäksi on hyvä huomata, että kaikki kurssit kestävän koko puolen vuoden ajan. Kurssien työmäärät ovat hyvin vaihtelevia ja tenttien käyttö ei ole QUTissa ainoa tapa mitata osaamista. Esimerkiksi itselläni ei ollut yhtään varsinaista lopputenttiä, vaan muutama välitentti ja lopussa osassa kurssissa teoreettinen osaaminen testattiin erilaisilla quizeilla. Lukukauden lopussa on kuitenkin varattu aikaa sekä tenttiin valmistautumiselle että itse tenteillä, joten järjestelemällä opintosi hyvin on lopussa mahdollista viettää muutama viikko matkustellen ja maata tutkien. Luentojen taso on yllättävän hyvä ja ote huomattavasti aktiivisempi kuin Suomessa. Lähtökohtaisesti kursseilla käydään kuitenkin kurssikirjan asiat läpi. Luennot on mahdollista suurimmalla osalla kursseista katsoa jälkikäteen kurssin kotisivuilta. Suorittamani kurssit: MGB225 - Intercultural Communication and Negotiation Skills, 12 credits, undergraduate Kurssi käsittelee pääosin millainen vaikutus eri kulttuureilla on ihmisten ja yritysten väliseen kommunikaatioon ja neuvotteluihin. Havaittujen kulttuurierojen vaikutusta ja niiden huomioimista neuvottelutilanteissa pyritään selvittämään erilaisten teoreettisten mallien läpi joita sovelletaan käytäntöön. Kurssilla läpikäydyssä teoriassa nousi esille useita tuttuja malleja, joita on käsitelty jo esimerkiksi Johtamisen perusteet kurssilla nyt sovelluskohteet olivat vain erilaiset. Kurssi rakentui viikoittaisen kahden tunnin luennon ja tunnin tutoriaalin varaan. Luennot olivat käytännössä massaluentoja, joissa lähinnä käytiin luentokalvot läpi. Toisinaan luennoilla oli pieniä caseja ja muita keskustelutehtäviä. Luennot olivat kuunneltavissa kurssin kotisivulta jälkikäteen täysien luentokalvojen kanssa. Tutoriaaleissa suurin osa ajasta käytettiin erilaisten case tehtävien parissa, jotka olivat käytännössä erilaisia pienryhmissä toteutettavia neuvotteluskenaarioita. 4

5 Kurssin arvostelu koostui kolmesta erillisestä osiosta. (1) Ensimmäinen palautettava työ oli tutkimusraportti (30% arvosanasta), joka oli 1500 sanan mittainen akateeminen raportti. Raportissa tuli tutkia kirjallisuuden avulla miten kulttuurilliset erot nousevat case tapauksessa esiin teoreettisen mallin mukaisesti ja miten havaitut kulttuurin aiheuttamat ongelmat voitaisiin ratkaista. (2) Toinen osio oli ryhmässä toteutettavat arvosteltavat neuvottelusimulaatiot, joita oli yhteensä kolmena kertana tutoriaalinen aikana (40% arvosanasta). Simulaatioihin tuli valmistua palauttamalla suunniteltu strategia ja ennakko-odotukset kirjallisena sekä jokaisesta neuvottelusta erikseen tehtävä reaktiopaperi, jossa arvioitiin ennakkoodotusten toteutumista ja mahdollisia kehitysehdotuksia seuraaviin neuvotteluihin. (3) Kurssin viimeinen arvosteltava osio oli kurssin kotisivuilla tehtävä Online quiz (20% arvosanasta), joka oli käytännössä helppo monivalintakoe jonka vastaukset löytyivät varsin helposti kurssikirjasta. Kurssin vaatimustaso oli varsin helppo, joskin kirjoitettavaa on loppupeleissä yllättävän paljon. Positiivista kurssissa oli, että tutoriaaleissa pääsi tutustumaan moniin uusiin ihmisiin neuvotteluiden kautta. MGB223 - Entrepreneurship and Innovation, 12 credits, undergraduate Kurssin tarkoitus on opettaa innovaatioprosesseja ja yrittäjyyden vaatimia taitoja. Käytännössä kurssi kuitenkin rakentuu vain oman uuden yritysidean kehittämiselle ja sen pohjalta kirjoitettavaan Business concept ja Business plan tekemiselle. Business conceptista pidetään myös lyhyt esitelmä, jonka on tarkoitus muistuttaa myyntipuhetta sijoittajille, eli tarkoitus on myydä oma idea yleisölle joka kurssin yhteydessä on tutoriaalin vetäjä ja kanssaopiskelijat. Vaatimustaso oli varsin helppo ja käytännössä parhaat pisteet saivat henkilöt, jotka kopioivat jo toiminnassa olevan yrityksen idean ja muokkasivat sitä hieman omiin tarkoituksiin paremmin soveltuvaksi. Pääpaino laitettiin siis käytännössä yrityksen perustamisen käytännön asioille, kuten vakuutuksen realistinen hinta-arvio ja liiketilojen vuokraus jne. Odotin, että kurssi olisi ollut enemmän innovaatioihin keskittyvä ja yritysideoita olisi hiottu yhdessä. Kaiken kaikkiaan leppoisa ja helpohko kurssi suoritettavaksi oman aikataulun puitteissa, joka toisaalta sopii vaihtoopiskelijan lukujärjestykseen varsin mallikkaasti. Luennoista ei kurssin suorittamiseen ollut juurikaan hyötyä, tutoriaaleista sen sijaan sai käytännön vinkkejä mitä alueita käsitellä kirjoitustöissään. AMB263 - Introduction to Public Relations, 12 credits, undergraduate Kurssin pyrkii pureutumaan PR työhön ja sen vaatimiin taitoihin ja tietoihin. Käytännössä kurssi on ennen kaikkea viestinnän kurssi, jonka pyrkimyksenä on parantaa kirjoitustaitoa, median tuntemusta sekä muita ilmaisun keinoja. Kurssi suoritettiin käytännössä kahdella erilaisella viestinnän kirjoitustehtävällä, välitentillä sekä aktiivisella osallistumisella tutoriaaleihin. Tehtävät olivat erilaisia PR työhön liittyviä kirjoitustehtäviä. Toinen tehtävistä oli tutkielma viestinnäin keinoista ja niiden nivoutumisesta yritysmaailmaan ja toinen oli pidempi essee jossa teoreettinen osaaminen yhdistettiin käytännön liike-elämään. Välitentti järjestettiin ennen 5

6 puolessa välissä lukukautta olevaa lomaviikkoa. Tentti oli monivalintakysymyksiä, joissa tuli hieman kiire koska aikaa oli hyvin rajallinen määrä käytössä. Edellisellä tutoriaali sessiolla käytiin kuitenkin suuri osa mahdollisia kysymyksiä läpi, josta oli iso apu hyvään menestykseen. Kurssi oli varsin miellyttävä ja opettajat olivat nuoria ja aktiivisia. Vaatimustaso kirjoitustöissä oli varsin korkealla, mutta hyväkään suoriutuminen ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömän vaivan takana. AMB264 - Public Relations Techniques, 12 credits, undergraduate Kurssi on käytännössä edellisen AMB263 kanssa toisiaan täydentävä. Siinä missä Introduction paneutuu kertomaan käytännönkäyttökohteista PR:lle ja antaa teoriapohjan, antaa taas AMB264 työkaluja käytännön toteuttamiseen. Kurssilla kirjoitetaan ja puhutaan varsin paljon. Arvostelu perustui kolmen isomman tehtäväpaketin varaan, jotka sisälsivät siis erilaisia tekstejä. Kaksi Orientaatio Koulun orientaatioviikko on varsin samankaltainen kuin Aallon kauppakorkeassa aikaan ollut vastaava. Ensimmäisenä päivänä on paljon yleisiä infotapahtumia, joihin osallistuminen on varsin hyödyllistä. Erityisesti ainakin vaihto-opiskelijoille suunnattu info on oleellinen ja sisälsi paljon asiaa, jotka auttavat opintojen ja elämän käynnistelemisessä Brisbanessa. Viikon muina päivinä olevat tapahtumat on jokaisen henkilökohtaisesti valittavissa ja moni vaihtari päätyykin jättämään nämä väliin ja näkemään esimerkiksi kaupungin ympärille olevia rantakohteita ainakin säiden salliessa. Lähinnä tapahtumat esittelevät koulun kerhoja ja muita fasiliteetteja ja tilaisuuksia järjestetään useana päivänä. Näin ollen halutessaan tapahtumat voi kahlata alkuviikosta ja viettää loppuviikon nauttien mistä tykkää. Koulu alkaa täydellä painolla toisesta viikosta alkaen, mutta ainakin ensimmäinen viikko oli vaan tervetuloa kurssille luentoja eikä mitään suurempia tehtäviä ole heti tarjolla. Niinpä ensimmäisten viikkojen viikonloput kannattaa käyttää visusti matkusteluun ja maahan tutustumisen merkeissä. QUT järjestää molempien semesterien alussa vaihto-opiskelijoille suunnattuja tilaisuuksia kaksi. Brisbane river cruise ja island dreaming orientaatioviikonloppu. Itse osallistuin näihin molempiin ja koin niiden olevan hyvä tapa tutustua muihin vaihto-opiskelijoihin. River cruise ei tarjoillut kovin sykähdyttävää elämystä, vaikka se olikin hyvä tapa nähdä Brisbanen läpikulkevaa jokea muiden vaihtareiden kanssa ruoasta ja juomasta nauttien. Risteilylle sai paikkoja vielä koulun alettua, eli en välttämättä suosittele ostamaan lippua etukäteen. Orientaatioviikonloppu Island Dreaming sen sijaan oli hieno kokemus. Viikonloppu järjestettiin maailman toiseksi suurimmalla hiekkasaarella Stradbroke Islandilla, joka on noin tunnin matkan päässä Brisbanen keskustasta ja QUTin kampukselta. Viikonloppuun osallistui 100 vaihto-opiskelijaa ja se sisälsi monia eri aktiviteetteja kuten surfausta, melontaa, patikointia jne. Viikonlopun hintaan sisältyi ruoat, mutta iltaisin kuluneet juomat joutui hankkimaan omasta pussista. Viikonloppu oli huikea mahdollisuus tutustua paremmin joihinkin vaihto-opiskelijoista ja sieltä muodostuikin vankka verkosto tuttavia joiden kanssa viettää aikaa myöhemmin kevään mittaan. 6

7 Vaihtotoimisto ja jotkut opiskelijakerhot järjestivät myös myöhemmin erilaisia get together tapahtumia, mutta näihin en oikeastaan enää osallistunut, koska oma kaveriporukka muodostui varsin nopeasti ja matkustelu vei usein voiton järjestetyistä tapahtumista. Vapaa-aika ja muuta Brisbane ja yleensäkin Australia tarjoaa järjettömän määrän vapaa-ajan aktiviteetteja. Pelkästään hyvästä ja aurinkoisesta säästä nauttiminen riittäisi varmasti monelle. Oikeastaan tekemistä rajoittava tekijä on ainoastaan lompakon paksuun, koska Australian hintataso on varsin kova. Fiksulla suunnittelulla ja esimerkiksi arjen ruoasta säästämällä budjettia on kuitenkin mahdollista venyttää ja niin suosittelen myös tekemään. Australiaan asti ei kuitenkaan tule matkustettua joka vuosi saati että aikaa olisi yli 5 kuukautta putkeen. Koulun tarjoamat puitteet ja kerhotkin ovat varsin kattavat. Koulun kampuksella on mm. Uusi ja hyvälaatuinen kuntosali ja uimahalli. Brisbanessa on lukuisia elokuvateattereita, jotka tarjoilevat erityisesti arkipäivisin myös Suomeen verrattuna erittäin halpoja uutuuselokuvia. Brisbanessa on varsin hyvä ravintolakulttuuri. Ruokaravintoloita ja baareja on tarjolla laidasta laitaan. Erityisesti West End, New Farm ja CBD kaupunginosat kannattaa tarkistaa näistä kiinnostuneina. Varsinaiset yökerhot löytyvät paikallisesta China townista Fortitude Valleysta, jossa meno on toisinaan melkoinen. Osassa ruokaravintoloissa on käytössä käytäntö, joka sallii omien juomien (myös alkoholi) tuomisen ravintolaan ja näiden nauttimisen ruoan yhteydessä. Tällaiset ravintolat on merkitty kirjaimin BYO (Bring Your Own). Ravintolat saattavat veloittaa nimellisen maksun laseista ja wine coolerista. Monia leppoisia ja mukavia kahviloita on tarjolla myös laidasta laitaan pääasiassa samoissa kaupunginosissa. Paikalliset kuluttavat lähinnä kahvilaatuja Flat White ja Long Black. Muita kahveja tilatessa saa yleensä aikaan keskustelun baristan kanssa, koska kukaan ei paikallinen ei oikeastaan tilaa muita. Surffaamisesta haaveilevalle Brisbane ei välttämättä ole unelmien täyttymys, mutta sijainti ei sulje pois huomattavaakaan antautumista lajille tai sen oppimiselle. Koska Brisbane ei ole suoraan merenrannalla joutuu lähimpiin surffauskelpoisiin paikkoihin matkustamaan julkisilla (junalla) lyhimmillään noin tunnin matkan. Kansainvälisesti tunnettuja paikkoja on kuitenkin jo vajaan parin tunnin päästä, mikäli haluaa haastaa itsensä todellisten ammattilaisten kanssa. Surffauksesta kiinnostuneen kannattanee harkita auton hankkimista tai lyöttäytyä kavereiden seuraan, joilla sellainen jo on. Autolla esimerkiksi Coolangattan Rainbow beachille oli reilun tunnin matka. Samaisessa paikassa järjestetään myös keväällä Quiksilver Pro ammattilaiskilpailu, jota suosittelen menemään katsomaan, jos laji kiinnostaa. Paikalla on koko lajin kerma ja tunnelma rannalla on jopa sateella erinomainen. Myöhemmin keväällä Melbournessa on tarjolla myös Bells Beach classic, joka on erinomainen aika vierailla myös Melbournessa. Viime vuonna kilpailu ajoittui loman kanssa hienosti samaan aikaan. Pelkästään Australian itärannikolla riittää nähtävää laajemmallekin vaihtobudjetille luultavasti liiaksi asti. Brisbanesta on helppo tehdä päivä/viikonloppu reissut Sunshine Coastille ja Gold coastille. Lisäksi suosittelen ainakin käymään Sydneyssä, Melbournessa ja mahdollisesti myös Cairnsissa. Omat hienoimmat kokemukset oli 7

8 ehdottomasti purjehtiminen Whitsunday Islandsilla, sukeltaminen Cairnsissa Great Barrier Reefillä sekä maailman suurimmalla hiekkasaarella Fraser Islandilla käynti, jossa oli mahdollisuus ajaa nelivetoautolla 100km pitkin hiekkarantaa ja pelätä dingojen hyökkäystä. Whitsundaysilta on mahdollisuus käydä myös isolla valliriutalla, mutta Cairnista pääsee ulommas ja näin ollen koskemattomammille riutoille, jossa riutta on värikkäämpää ja eläinlajit monimuotoisempia. Helpoin ja käytännössä halvin tapa matkustaa on yleensä lentämällä ja paikallisia halpalentoyhtiöitä on varsin paljon. Itse lensin aina käytännössä JetStarin koneilla, mutta muutkaan vaihtoehdot eivät osoittautuneet huonoiksi. Vaikka usein edullisin tapa majoittua on hostellit, suosittelen tarkistamaan myös hotelli/huoneisto tarjoukset jos reissussa on useampi kaveri. Onnistuimme saamaan nimittäin luxus tason huoneistoja lähes samaan hintaan/henkilö kuin halvimmat hostellit, kun matkassa oli 4-6 henkilöä. Off season on monessa paikassa todella hiljainen ja näin ollen tarjouksia on yleensä laajalti tarjolla. Myös esimerkiksi juuri Whitsunday Islandsin purjehdukselle on mahdollista päästä huomattavan edullisesti. Loppukommentit QUT on vaihtokohteena erinomainen. Kampus sijaitsee aivan Brisbanen ydinkeskustassa, joten koululla pistäytyminen muun nauttimisen ohessa on helppoa ja vaivatonta. QUT on myös kouluna erinomainen ja fasiliteetit on laitettu viimeisen päälle kuntoon. Opetus on erittäin miellyttävää ja opiskelijoita kuunnellaan erittäin paljon. Lisäksi kurssisivut ja esimeriksi kampuksen tietotekniset valmiudet ovat huippuluokkaa. Kirjat on mahdollista käytännössä saada kirjaston kautta tai ostaa ja myydä käytettynä koulun kautta. Jos menisin QUTiin ja Brisbaneen uudestaan, ottaisin mahdollisesti entistä aikaisemmin selvää asuntomahdollisuuksista. Hintataso nousee yllättävän nopeasti koulun alun lähestyessä, joten mitä aikaisemmin on liikenteessä sitä paremman ja edullisemman kämpän voi onnistua löytämään. Kuitenkin pitäisin huolen, että pysyvä majapaikka on lähellä keskustaa tai West Endin alueella, koska näissä paikoissa tapahtuu kaikki aktiviteetti ja vaihdon aikana on hyvä olla siellä missä tapahtuu. Kotona ehtii viettää aikaa joskus toiste. Australialaisten kulttuurissa ei tosin tarvitse pelätä jäävänsä yksin, koska paikalliset ovat äärimmäisen huomioivia ja kiinnostuneita toisten kuulumisista. Vaihtoni aikana opin erityisesti tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Toisaalta kulttuurishokki oli varsin pieni, koska Australian infrastruktuuri on hyvin samankaltainen Suomeen verrattuna. Luonnollisesti kielitaitoni ja ihmissuhdetaitoni paranivat reilusti ja koenkin olevani paljon valmiimpi ja avoimempi kuin ennen lähtöäni. Lisäksi opin myös pärjääväni ilman Suomessa aina läsnä olevaa omien kavereiden ja perheen turvaverkkoa johon tukeutua. Uuden sosiaalisen ympäristön ja verkoston luomiseen ei mene kovin kauaa ja on hienoa kokea miten nopeasti voi nauttia käytännössä ventovieraiden ihmisten kanssa matkustamisesta ja uusien asioiden kokemisesta. 8

9 Paras vinkki Brisbaneen ja Australiaan matkaavalle on lähteä avoimin mielin ja jokainen matkustamiseen käytetty euro antaa varmasti enemmän kokemuksina takaisin! 9

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

University of Queensland - Kevät 2013

University of Queensland - Kevät 2013 University of Queensland - Kevät 2013 k93594 Brisbanen keskusta, näkymä Kangaroo Pointin kallioilta Vaihtoon valmistautuminen Vaihtoon valmistautuminen lähti virallisesti käyntiin vaihto-paikan vahvistamisesta

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 Minna Airola, KATI 4 Inka Pantzar, KATI 4 0 1.0 Johdanto... 1 2.0 Lähtövalmistelut... 1 2.1 Hakeminen... 1 2.2 Viisumi... 2 2.3 Vakuutukset...

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi MATKARAPORTTI Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009 sari.pakkanen at tkk.fi Opiskelen Aalto yliopiston teknillisessä korkeakoulussa kemian tekniikan koulutusohjelmassa neljättä vuotta. Olin

Lisätiedot

Matkaraportti. University of Adelaide Timopekka Hakola Kevät 2013

Matkaraportti. University of Adelaide Timopekka Hakola Kevät 2013 Matkaraportti University of Adelaide Timopekka Hakola Kevät 2013 Valmistautuminen vaihtoon Suoritin vaihtoni University of Adelaidessa (UoA), Australiassa kevätlukukaudella 2013. Adelaide on Australian

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

University of Queensland

University of Queensland AALTO YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU University of Queensland Kevät 2013 k87269 2.7.2013 Vietin kevätlukukauden 2013 opiskellen Australian Brisbanessa University of Queensland -nimisessä yliopistossa, joka

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 Joonas Remes SäTe 5 23.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖVALMISTELUT... 4 2.1. Hakeminen... 4 2.2. Muut valmistelut...

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 1 VAIHTOPAIKAN VALINTA... 3 JÄRJESTELYT... 3 Viralliset

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

Venäjän viisumianomusten sähköinen täyttäminen

Venäjän viisumianomusten sähköinen täyttäminen Venäjän viisumianomusten sähköinen täyttäminen Suomessa toimivat Venäjän konsulaatit ovat ulkoistaneet viisumien vastaanoton VF Services (UK) Ltd:n hoitamiin erillisiin viisumikeskuksiin. Jatkossa on kaikki

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tavoitteet Yritetään vastata seuraaviin kysymyksiin: Mitä matematiikassa tutkitaan ja mihin sitä tarvitaan? Mitä tarkoitetaan todistuksella ja mitä hyötyä on käsitteiden

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Kansainvälisyyttä Schildtin lukiossa lv

Kansainvälisyyttä Schildtin lukiossa lv Kansainvälisyyttä Schildtin lukiossa lv 2016-2017 Opiskelijavaihdot ystävyyskoulujen kanssa 1. Johannes Kepler Gymnasium, Garbsen, Deutschland Vastavuoroinen opiskelijavaihto: saksalaiset tulossa vieraiksemme

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin

Lisätiedot

Vaihtovuosi Australiassa Queensland University of Technologyssä

Vaihtovuosi Australiassa Queensland University of Technologyssä Vaihtovuosi Australiassa Queensland University of Technologyssä Tämä raportti kertoo vaihto-opiskeluvuodestani Brisbanessa Australiassa aina hakemisesta suoritettujen kurssien hyväksilukemiseen asti. Hain

Lisätiedot

BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017

BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017 BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017 Elisa Pohjola, KTM 1 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 1.1 Orientaatioviikot... 3 1.2 Academic Calender... 4 1.3 Lomat... 4 1.4 Tentit... 4 2 Opiskelu vaihtokohteessa...

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa.

Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa. Elie Kopaly Sähkötekniikka Mines ParisTech 1.9.2013-6.6.2014 Erasmus Kurssit ranskaksi Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa. Hakuprosessi

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Queensland University of Technology

Queensland University of Technology Vaihtoraportti Queensland University of Technology Kevät 2013 Suvi Mäkinen Valmistautuminen vaihtoon Valmistautuminen Suomessa Hakuprosessi QUT:hen alkoi elokuun lopussa, jolloin yliopisto lähetti ensimmäisen

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

Venäjän viisumianomusten sähköinen täyttäminen

Venäjän viisumianomusten sähköinen täyttäminen Venäjän viisumianomusten sähköinen täyttäminen Suomessa toimivat Venäjän konsulaatit ovat ulkoistaneet viisumien vastaanoton VF Services (UK) Ltd:n hoitamiin erillisiin viisumikeskuksiin. Jatkossa on kaikki

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA A. Taustakysymyksiä 1. Sukupuoli 2. Ikä Nainen Mies 3. Kotimaa 4. Äidinkieli 5. Mitä muita kieliä osaat? Arvioi näiden kielten

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Kaveritoimintaa on montaa erilaista!

Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Tervetuloa mukaan koulutusmatkalle Kööpenhaminaan. Matka on räätälöity Scienceverkoston opettajia varten. Ohjelma on mielenkiintoista sekä monipuolista tarjoten

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902 Matkaraportti Pamplonan Universidad de Navarra oli aivan uusi vaihtokohde kun hain vaihtoon enkä tiennyt paikasta kuin kaksi asiaa: se sijaitsee Pohjois-Espanjassa ja Pamplonassa juostaan härkäjuoksut

Lisätiedot

Vaihtoraportti The University of Adelaide Kevät 2013 Iida Lehikoinen

Vaihtoraportti The University of Adelaide Kevät 2013 Iida Lehikoinen Vaihtoraportti The University of Adelaide Kevät 2013 Iida Lehikoinen 1. Valmistautuminen vaihtoon Tieto vaihtopaikan saamisesta tulee Aallolta jo maaliskuun alussa, mutta valmisteluja ei voi käytännössä

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Juulia Jäppinen. Tuotantotalous. Queensland University of Technology. Syksy 2015 (heinäkuu marraskuu) Kahdenvälinen vaihtokohde

Vaihtoraportti. Juulia Jäppinen. Tuotantotalous. Queensland University of Technology. Syksy 2015 (heinäkuu marraskuu) Kahdenvälinen vaihtokohde Vaihtoraportti Juulia Jäppinen Tuotantotalous Queensland University of Technology Syksy 2015 (heinäkuu marraskuu) Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: englanti juulia.jappinen@aalto.fi Raportin saa julkaista

Lisätiedot

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014 1 Kuopion vertaisohjaajien kouluttaja koulutusten palautteet Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014 2 Avita Kaveria hanke YHTEENVETO 1. Millä paikkakunnalla osallistuit Avita Kaveria peruskoulutukseen?

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

ABI-INFO to , klo

ABI-INFO to , klo ABI-INFO to 13.12.2018, klo 9.00-10.00 PREPPAUSTENTTITILAISUUDET ma 20.2 ja ma 4.- to 8.3.2019 Tentit ovat 3 (a 45min) oppituntia kestäviä kertaustilaisuuksia, joissa kerrataan pakollisien ja valtakunnallisten

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto Rotterdam School of Management Erasmus University Valmistautuminen vaihtoon Hakeminen vaihtoyliopistoon Matkavalmistelut sujuivat osaltani hyvin ilman suurempia ongelmia.

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat ASIO OHJEET Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen...1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Kemian tekniikan koulutusohjelma. Queensland University of Technology. Kevät Kahden välinen kohde. Raporttini saa julkaista

Vaihtoraportti. Kemian tekniikan koulutusohjelma. Queensland University of Technology. Kevät Kahden välinen kohde. Raporttini saa julkaista Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti Queensland University of Technology Kevät 2014 Kahden välinen kohde Raporttini saa julkaista Valitsin vaihtokohteekseni Australian koska isäni on kotoisin

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Matkaraportti. Semester 1, 2013 (25.2.-22.6.2013) Antti Tervo k90509

Matkaraportti. Semester 1, 2013 (25.2.-22.6.2013) Antti Tervo k90509 Matkaraportti Semester 1, 2013 (25.2.-22.6.2013) Antti Tervo k90509 Tässä matkaraportissa kerron maisterivaihtolukukaudestani University of Queenslandissa, Australian Brisbanessa keväällä (tai eteläisen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Esimerkkilukujärjestys Yritysjuridiikka 2019-2020 YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuonna. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549 AALTO UNIVERSITY Matkaraportti Carleton University - kevät 2013 k93549 Contents Johdanto... 2 Vaihtoon valmistautuminen... 2 Opiskelu Kanadassa... 3 ECON 2020 Intermediate Microeconomics I: Producers and

Lisätiedot

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi 8.9.2017-2.2.2018 Ville Laitinen LUT School of Business and Management 1. Lukukauden aloitus Opiskelin syyslukukauden Puolassa SGH Warsaw School

Lisätiedot