Vaihtoraportti The University of Adelaide Kevät 2013 Iida Lehikoinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoraportti The University of Adelaide Kevät 2013 Iida Lehikoinen"

Transkriptio

1 Vaihtoraportti The University of Adelaide Kevät 2013 Iida Lehikoinen

2 1. Valmistautuminen vaihtoon Tieto vaihtopaikan saamisesta tulee Aallolta jo maaliskuun alussa, mutta valmisteluja ei voi käytännössä aloittaa ennen syksyä, sillä ensimmäinen yhteydenotto vaihtokoululta tuli vasta elokuun lopussa. Koska lähtö koittaa vasta alkuvuodesta, on lomakkeiden täyttämiseen ja muihin järjestelyihin runsaasti aikaa. Ensimmäiseksi Adelaidesta lähetetään linkki yliopiston omaan sähköiseen hakemukseen, johon tulee liittää muun muassa opintosuoritusote sekä passin kopio. Tämän hakemuksen deadline on vasta joulukuussa, mutta itse lähetin sen syyskuun lopulla kiireen välttämiseksi. Vahvistus virallisesta hyväksymisestä tuli vaihtoyliopistolta noin kuukautta myöhemmin. Hyväksymisen yhteydessä vaadittiin palautettavaksi lisää erinäisiä kaavakkeita sekä pakollinen OSHC vakuutusmaksu, joka on edellytys viisumin saamiselle. Hintaa vakuutuksella oli 346 dollaria. Koska OSHC ei kuitenkaan kata kaikkea tarpeellista, oli minulla myös oma kattavampi Fennian matkavakuutus vaihdon ajaksi. Yliopisto lähetti hyväksymisen yhteydessä myös asuntotarjouksen Urbannest asuntolaan. Tämä asumismuoto on kuitenkin todella kallis, joten en ottanut tarjousta vastaan vaan päätin etsiä asunnon itsenäisesti. Tänä vuonna Adelaiden yliopisto tarjosi vaihto-opiskelijoille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden suorittaa niin sanotun enhanced semesterin eli pidennetyn vaihdon. Käytännössä tämä tarkoitti, että vaihtari pystyi suorittamaan yhden vaadistusta neljästä kurssista kesäyliopistossa tammi-helmikuussa ja siten vain kolme kurssia Semester 1:n eli varsinaisen lukukauden aikana. Työmäärän helpottuminen varsinaisella lukukaudella sekä pidempi aika vaihtokohteessa kuulostivat hyvältä vaihtoehdolta, joten hyväksyin tarjouksen enhanced semesteristä. Kun tarvittavat lomakkeet on palautettu ja OSHC-maksu maksettu, lähettää vaihtoyliopisto CoE-koodin, jota tarvitaan viisumin hakemiseen. Tämä lähetettiin marraskuun lopulla sen jälkeen kun olin kysellyt sen perään vaihtokoulun kv-toimistolta muutamalla sähköpostilla, sillä pelkäsin viisumin kanssa tulevan kiire lähdön ollessa edessä jo tammikuussa. Viisumin hakeminen käy onneksi helposti netissä, ja viisumi myönnettiin muutamassa päivässä. Opiskelijaviisumi on varsin hintava, se maksoi noin 500 dollaria. Hankin meno-paluu lennot Kilroylta hieman alle 1500 eurolla. Lippu oli flex-lippu, jossa matkapäiviä ja jopa paluukaupunkia oli mahdollista muuttaa. Tämä oli mielestäni

3 tarpeellinen ominaisuus, sillä paluusuunnitelmista on vaikea olla täysin varma lippua hankkiessa. Päädyinkin lykkäämään paluutani 10 päivällä matkustussuunnitelmista johtuen. Tästä tuli maksaa muutosmaksu 135 euroa. 2. Saapuminen Adelaideen Olin ennen lähtöä ilmoittautunut koulun järjestämään ilmaiseen Meet and greet palveluun, jossa yliopisto järjestää vaihtarille kyydin lentokentältä väliaikaismajoitukseen. Samalla kuski antoi infopaketin Adelaidesta, jossa oli hyödyllistä tietoa saapumiseen ja alkujärjestelyihin liittyen. Yliopistolta tarjottiin myös mahdollisuutta ilmoittautua väliaikaismajoitukseen Royal Adelaide sairaalaan kunnes pysyvä asunto löytyy. Itse onnistuin kuitenkin järjestämään asunnon jo Suomesta käsin, joten menin lentokentältä suoraan sinne. Suurin osa vaihtareista oli kuitenkin noin viikon joko sairaalan väliaikaismajoituksessa tai hostellissa, ja kumpikin näistä vaihtoehdoista vaikutti ihan hyvältä. Sairaalamajoitus maksaa noin 170 dollaria/viikko, ja siihen kuuluu oma huone jaetulla keittiöllä. Itse löysin asunnon tammikuun alussa vaihtoyliopiston Accomodation Services sivustolta. Kämppä oli tyypillinen opiskelijoiden kimppakämppä, jossa oli minun lisäkseni viisi paikallista kämppistä melko isossa omakotitalossa. Minulla kävi kämpän kanssa melkoinen tuuri, sillä se sijaitsi Kent Townissa vain 15 minuutin kävelymatkan päässä yliopistosta ja keskustasta ja oli lisäksi todella halpa (110 AUD/viikko). Mitään ei kuitenkaan kannata maksaa tai allekirjoittaa ennen kohteeseen saapumista ja ilmoituksiin kannattaa suhtautua tietyllä varovaisuudella, sillä huijareita on liikkeellä paljon (enemmän tosin kaupallisilla kämpän etsintä sivuilla kuten Gumtree.com.au). Minulla oli Skype-haastattelu kämppisten kanssa ennen lähtöä, jossa he myös näyttivät asuntoa, joten suhtauduin tilanteeseen luottavaisin mielin. 2.1 Alkujärjestelyt Ensimmäisten päivien aikana hankin ensitöikseen paikallisen prepaid liittymän. Paras diili löytyi Woolworths kauppaketjusta, jonka Woolworths by Optus liittymällä sai 29 dollarilla

4 puheaikaa ja dataa 45 päiväksi. Liittymään kuului 5 GB dataa, joka on käytännössä mahdotonta kuluttaa loppuun sekä runsaasti puheaikaa ja tekstiviestejä. Pankkitilin avasin ANZ pankista, sillä heillä on automaatteja koko Australiassa sekä myös koulun kampuksella. Pankkitilin avaaminen on ilmaista ja hoitui helposti konttorissa vierailemalla. Muita vaihtoehtoja ovat muun muassa BankSA sekä Commonwealth, jotka ovat varmasti myöskin ihan hyviä vaihtoehtoja. Kannattaa muistaa, että muiden pankkien automaattien käyttämisestä peritään 2 dollarin maksu. Suhteellisen alkuvaiheessa kannattaa hankkia myös pyörä, sillä se helpottaa huomattavasti Adelaidessa liikkumista. Bussit ovat melkoisen epäluotettavia, joten aikaa ja rahaa säästyy kun pyöräilee julkisen liikenteen käyttämisen sijaan. Vaikka asuinkin melko keskustassa, asuivat muut vaihtarit yleisesti ottaen hieman kauempana, joten pyörä oli ehdottomasti tarpeellinen. Huomion arvoista on, että Australiassa on kypäräpakko ja myös valoista ollaan varsin tiukkoja. Itse ostin pyörän Gumtree.com.au sivustolta. 3. Opiskelu The University of Adelaide on kaupungin kolmesta yliopistosta arvostetuin. Kampuksia on ympäri kaupunkia, mutta suurin osa kursseista sijoittuu North Terracen kampukselle aivan kaupungin keskustaan. Kampus on todella hieno vanhoine rakennuksineen, ja opiskelutilat uusia ja moderneja. Itse valitsin vaihtoehdon suorittaa yhden vaaditusta neljästä kurssista Summer Schoolissa. Oma kesäkurssini pidettiin ja ennen sitä oli yhden päivän orientaatio, jonka ajankohta tuli sopia itsenäisesti vaihtokoulun kv-toimiston kanssa. Melko harva vaihtari oli kuitenkaan valinnut Summer School vaihtoehtoa, varmaankin koska systeemi oli vielä täysin uusi. Varsinainen orientaatio alkoi ja kesti kaksi viikkoa. Ensimmäinen orientaatioviikko oli vain vaihtareille suunnattu ja toinen viikko, O-Week, kaikille uusille opiskelijoille. Orientaatioviikot sisälsivät melko vähän virallista yliopiston järjestämää ohjelmaa vapaaehtoisia infoluentoja lukuun ottamatta, mutta vaihtareille oli järjestetty runsaasti tekemistä, joten viikot olivat lähinnä muihin vaihtareihin tutustumista.

5 Itse lukukausi alkoi 4. maaliskuuta ja päättyi virallisesti 6. heinäkuuta. Lukukauden puolessa välissä on kahden viikon Mid-Semester Break ja kahden viikon tenttikausi sijoittui ajalle Tenttiviikkoja edeltää viikon SWOT-viikko, jolloin ei ole enää luentoja. Kurssit koostuivat luennoista ja tutoriaaleista. Tutoriaalit ovat pienryhmäopetusta, joissa luennolla opistuista asioista keskustellaan ja opittua pyritään soveltamaan. Yleensä tutoriaaleihin tuli valmistua tekemällä tehtäviä tai lukemalla akateemisia artikkeleita. Tutoriaalit ovat usein pakollisia, mutta luennoille ei ole pakko osallistua. Suurin osa luennoista nauhoitetaan, joten ne on mahdollista katsoa myöhemmin netistä, jos ei ole päässyt itse paikalle. 3.1 Omat kurssini Innovation and Creativity - TECHCOMM 3000 (3 units), UG Luennoitsija: Simon Williams Tämän kurssin kävin kesäyliopistossa. Kurssi kesti yhteensä vain 7 päivää, joista 5 oli luentoja ja 2 tutoriaaleja. Luentoja oli joka päivä klo. 9-18, mutta käytännössä opetus lopetettiin aina paljon aikaisemmin. Kurssi käsitteli innovaatioita ja luovuutta sekä niiden teorioita ja malleja. Asioita käsiteltiin kuitenkin todella ympäripyöreästi enkä voi sanoa

6 oppineeni kurssilta paljoakaan. Kurssiin ei kuulunut tenttiä, vaan arvostelu perustui kurssin aikana tehtyyn ryhmätyöhön sekä myöhemmin palautettaviin esseeseen ja case-työhön. Arvostelu: Individual Case Study 25%, Group presentation 30%, Individual Essay 45% Principles of Microeconomics I - ECON 1004 (3 units), UG Luennoitsija: Stephanie McWhinnie & Duygu Yengin Tämä kurssi sisälsi paljon kertausta kauppiksen kansiksen kurssista, mutta oli kuitenkin hyvin toteutettu. Viikossa luentoja oli kaksi tuntia ja lisäksi yhden tutoriaali. Viikottain oli palautettava tutorial assignment sekä tehtävä onlinze quiz viikolla opetetuista asioista. Nämä olivat kuitenkin yleensä suhteellisen helppoja, eivätkä siten vieneet turhan paljon aikaa. Lisäksi arvosteltavaksi valittiin vain parhaat 8/12, eli mikäli joinain viikkoina ei palauttanut tehtäviä, ei se vaikuttanut arvosteluun negatiivisesti. Luennot olivat selkeitä ja tutoriaalit hyödyllisiä, ja pidinkin tästä kurssista eniten kaikista Adelaidessa suorittamistani kursseista. Arvostelu: Weekly Tutorial Assignments 25%, Weekly Online Quizzes 10%, Final exam 65% International Management III - COMMGMT 3500 (3 units), UG Luennoitsija: Peter Sandiford Kurssi oli melko tyypillinen johtamisen kurssi, jossa keskityttiin kansainvälisen johtamisen teorioihin. Viikossa oli kahden tunnin luento sekä tutoriaali. Mielestäni kurssin asiaa olisi kuitenkin voinut opettaa paljon paremminkin, tämä kurssi tuntui liian ympäripyöreältä ja yleisiä, itsestään selviä asioita toistavalta. Luennot tuntuivat todella turhilta ja tutoriaalit samoin, sillä oma tuutorini ei ollut kovinkaan asiantunteva. Silti tentti ja henkilökohtainen case-reportti vaativat mielestäni kurssin suppeaan sisältöön nähden melko paljon eivätkä siten olleet linjassa opetuksen kanssa. Tutoriaaleista piti kirjoittaa viikoittain oppimispäiväkirja. Arvostelu: Learning log Pt. 1 10%, Learning log Pt %, Written report 25%, Exam 50%

7 Introduction to Comparative Politics - POLI 1104 (3 units), UG Luennoitsija: Czes Tubilewicz Halusin hiukan vaihtelua kaupallisista kursseista, joten valitsin yhden kurssin politiikan laitokselta. Kurssi käsitteli ja vertaili useiden eri maiden poliittisia järjestelmiä ja tuntui todella yleissivistävältä. Viikossa oli yksi kahden tunnin luento ja tutoriaali. Luennoitsija oli todella asiantunteva ja innostava. Kurssi vaati kuitenkin selvästi enemmän työtä kuin muut kurssini, sillä joka toisessa tutoriaalissa joutui väittelemään sillä viikolla käsiteltyyn maahan liittyvästä poliittisesta aiheesta. Väittelyt vaativat melko paljon valmistautumista. Lisäksi kurssilla oli kaksi online-testiä ja jokaiseen tutoriaaliin palautettava discussion paper. Myös tentti oli suhteellisen haastava. Mielestäni kurssi oli kuitenkin hyvin järjestetty ja mielenkiintoinen. Arvostelu: Tutorials 20%, Discussion papers - 10%, Mid-term test 15%, Final test 20%, Exam 35% 4. Elämä Adelaidessa 4.1 Adelaide kaupunkina Adelaide on Etelä-Australian osavaltion pääkaupunki ja asukkaita on noin 1,2 miljoonaa. Vaikka kaupunki onkin muita Australian isoja kaupunkeja selvästi pienempi, tekemistä riittää puoleksi vuodeksi paljon ja kaupunki on viihtyisä. Kaikkialle pääsee näppärästi pyörällä ja kaupungin lähellä on hienoja rantoja. Kaupunkia ympäröivillä Adelade Hillseillä on myös monia hyviä retkikohteita ja mahdollisuuksia muun muassa vaeltamiselle ja kiipeilylle. Etelä-Australia on kuuluisa viineistään, ja Adelaiden läheisyydessä onkin useita viinialueita. Etelä-Australiaa kutsutaan myös nimellä the festival state, sillä alkuvuodesta kaupungissa järjestetään lukuisia festivaaleja ja tapahtumia. Näistä suurin on noin kuukauden kestävä Fringe-taidefestivaali, jonka myötä kaupunki on täynnä erilaisia kulttuuritapahtumia ja iso puistoalue muuntautuu festivaalialueeksi kojuineen, huvipuistolaitteineen ja esiintymislavoineen. Lisäksi samoihin aikoihin järjestetään muun muassa Adelaide Festival musiikkifestivaali. Näiden tapahtumien myötä Adelaide on helmi-maaliskuussa täynnä elämää ja tapahtumia.

8 Sää kaupungissa on ihanteellinen. Saapuessani Adelaideen tammikuun lopulla olivat lämpötilat todella korkealla, jopa yli 35 astetta. Kesä jatkui kuumana maaliskuun loppuun saakka, ja vielä huhtikuussa ja toukokuun alussakin oli välillä suomalaisesta näkökulmasta todella lämmintä. Ilma on todella kuivaa, joten korkeat lämpötilat eivät tuntuneet liian tuskalliselta. Toukokuun edetessä ilmat kylmenivät selvästi, ja vaikka päivät olivat usein mukavan aurinkoisia ja lämpötila lähellä 20 astetta, auringon laskettua saattoi olla todella kylmä. Kannattaa varautua siihen, ettei myös taloissa sisällä saattaa olla todella kylmä, sillä monissa taloissa ei ole lämmitystä ja ne eristävät kylmyyttä huonosti. Adelaiden talvi onkin hiukan muuta Australiaa kylmempi, sillä kaupunki sijaitsee niin etelässä. 4.2 Asuminen ja muut kustannukset Asuminen on Adelaidessa selvästi edullisempaa kuin Australian muissa isoissa kaupungeissa. Kustannukset riippuvat kuitenkin pitkälti siitä, minkä asumismuodon valitsee. Vaihtareille tarjottiin hyväksymisen yhteydessä mahdollisuutta asuntoon kaupallisessa Urbannest -asuntolassa. Kyseinen asuntola on hieno ja sijaitsee todella keskustassa lähellä yliopistoa, mutta on myös todella kallis (285 dollaria/viikko). Vastaavia kaupallisia asuntoloita on keskustassa muitakin, mm. Unilodge. Yliopiston oma asuntola The Village sijaitsee noin 1,5 kilometrin päästä yliopistosta ja on hiukan kaupallisia asuntoloita edullisempi vaihtoehto, mutta silti hyvin kallis verrattuna asuntoihin yksityisillä markkinoilla. Lisäksi ainakin Village on niin valvottu, etten itse olisi missään nimessä halunnut asua siellä. Asuntoloissa 4-5 opiskelijaa jakavat asunnon, jossa kaikilla on oma huone ja yhteiset tilat. Suurin osa vaihtareista päätyy etsimään asunnon muuta kautta, ja yleisin asumismuoto on asua jaetussa kimppakämpässä muiden vaihtareiden tai paikallisten kanssa. Asuntoja voi etsiä esimerkiksi koulun Accomodation Services Database sivustolta tai kaupallisilta sivustoilta, kuten Jaetuissa asunnoissa vuokrat vaihtelivat yleensä välillä AUD/viikko, riippuen talon sijainnista. Monet vaihtareista tuntuivat asuvan kaupungin pohjoispuolella noin 5 kilometrin säteellä yliopistosta (North Adelaidessa, Prospectissa ja Walkervillessä tai niiden lähellä sijaitsevilla alueilla).

9 Yliopiston puolelta maksuja ei juurikaan tullut, sillä kursseista selviää melko hyvin ostamatta kirjoja. Kirjat maksavat yleensä reippaasti yli 100 dollaria, joten niiden hankintaa kannattaa harkita tarkkaan. Itse päädyin ostamaan yhden kurssikirjan uutena Amazonista 50 dollarilla eli yli puolet normaalihintaa halvemmalla. Yleensä kirjoja on kuitenkin hyvin tarjolla koulun kirjastossa, eikä ostaminen ole välttämätöntä. Hintataso Australiassa on yleisesti ottaen kutakuinkin sama tai hieman korkeampi kuin Suomessa. Esimerkiksi alkoholi ja jotkut hedelmät ja vihannekset ovat kalliimpia kuin Suomessa. Kannattaakin hyödyntää ruokakauppojen tarjouksia ja ostaa hedelmiä ja vihanneksia, jotka ovat milloinkin sesongissa ja siten halvempia. Monilla baareilla on myös hyviä juomatarjouksia tiettyinä päivinä, ja näistä tulikin vaihtareiden kantapaikkoja. Australian dollarin kurssi oli vaihtoni aikana melko heikko suhteessa euroon, joten hinnat eivät tuntuneet aivan yhtä kalliilta kuin normaalisti. 4.3 Vapaa-aika Muihin vaihtareihin tutustuminen on helppoa, sillä orientaatioviikolla vaihtareille järjestetään paljon tapahtumia ja retkiä. Vapaa-aikanamme kävimme paljon rannalla. Adelaiden suosituin ranta Glenelg sijaitsee kätevästi noin minuutin ratikkamatkan päässä keskustasta, mutta kannattaa tutustua myös Henley ja Grange rantoihin, joille pääsee bussilla ja junalla noin puolessa tunnissa. Valitettavasti Adelaidessa ei ole mahdollisuutta surffata, mutta kävin pari kertaa surffaamassa parin tunnin päässä sijaitsevalla Goolwa Beachillä. Toisinaan lähdimme myös vaihtariporukalla tutustumaan Adelaiden lähiseuduille, kuten viinikierrokselle Barossa Valleyyn tai vaeltamaan Adelaide Hillseille.

10 Glenelg Beach Yliopistolla on paljon urheilu- ja muita harrastuskerhoja, joissa tapaa helposti uusia ihmisiä. Lisäksi kampuksella on melko edullinen kuntosali, johon otin itsekin 3 kuukauden jäsenyyden hintaan 90 dollaria. Innostuimme vaihtarikavereideni kanssa käymään myös paikallisen Nike-kaupan järjestämässä Nike Running Clubissa kahdesti viikossa, johon voi osallistua ilmaiseksi ja jäsenyyden myötä saa tarjouksia sekä juoksupaitoja, mikäli käy tarpeeksi monta kertaa. Vaikka Adelaide onkin suhteellisen pieni kaupunki, myös juhlimisvaihtoehtoja on paljon. Hindley Street bilekadulla on lukuisia baareja ja rennompia pubeja on paljon ympäri kaupunkia. Koska opiskelijat asuvat yleensä omakotitaloissa kämppisten kanssa, on myös kotibileitä usein. Näin ollen viikonloppuisinkaan tekemisestä ei ollut pulaa! 5. Matkustelu Australia on valtava maa, jossa näkemistä on todella paljon. Välimatkat ovat kuitenkin uskomattoman pitkiä, joten kannattaa varautua lentomatkustamiseen ja pitkiin ajomatkoihin. Kaikkea ei puolessa vuodessa millään ehtinytkään nähdä, mutta onnekseni ehdin kuitenkin matkustaa suhteellisen paljon vaihtoni aikana.

11 Orientaatioviikkoa edeltävällä viikolla matkustin kolmen muun vaihtarin kanssa Melbourneen. Vuokrasimme auton ja ajoimme sinne Great Ocean Roadin kautta, joka on todella hieno ja kuuluisa tie aivan meren rannalla Melbourneen ajettaessa. Yliopistosta on lukukauden puolessa välissä kahden viikon loma, jolloin matkasimme isolla vaihtariporukalla Australian itärannikolle 2,5 viikoksi. Lensimme Cairnsiin ja ajoimme vuokra-autolla rannikkoa etelään aina Byron Bayhin, ja lensimme takaisin Adelaideen Brisbanesta. Reissu oli todella ikimuistoinen ja sisälsi muun muassa Suurella Valliriutalla snorklausta ja purjehdusta Whitsundays saarilla, suosittelen ehdottomasti jos vain mahdollisuus tähän on! Lisäksi kävin vielä kesäkuussa Sydneyssä ja tenttien jälkeen matkustimme kolmen kaverin kanssa viikoksi Uuteen Seelantiin. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin mielelläni halunnut matkustaa myös Ulurulle sekä Perthiin. Halpoja lentoja kannattaa bongailla muun muassa Jetstar ja Tiger halpalentoyhtiöiltä. Hyvä tapa matkustaa edullisesti on kytätä autovuokraamoiden sivuilta ns. relocation autoja. Kun vuokraamot haluavat saada auton toiseen kaupunkiin joutumatta itse siirtämään sitä, on sen vuokraus mahdollista ilmaiseksi tai todella halvalla hinnalla, ja joskus yritys tarjoaa jopa bensarahaa matkaa varten. Relocation autoja voi kytätä esimerkiksi sivuilta imoova.com tai jayride.com.au. 6. Loppusanat Vaihtoni Adelaidessa oli todella upea ja unohtumaton kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään. Adelaide oli ihanteellinen kaupunki puoleksi vuodeksi eikä muiden vaihtareiden kanssa käynyt aika missään vaiheessa pitkäksi. Mikäli kuitenkin asuisin Australiassa pidempään, asuisin mieluummin isommissa kaupungeissa, joissa tekemistä on enemmän. Australialaiseen rentoon kulttuuriin ei voi olla ihastumatta, sillä ihmiset ovat aidon ystävällisiä ja iloisia. Myös yliopisto oli hyvä ja tasokas sekä tarjosi viihtyisän oppimisympäristön. Voinkin suositella Adelaidea ja Australiaa kaikille vaihtokohteeksi, ette taatusti tule pettymään!

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 Minna Airola, KATI 4 Inka Pantzar, KATI 4 0 1.0 Johdanto... 1 2.0 Lähtövalmistelut... 1 2.1 Hakeminen... 1 2.2 Viisumi... 2 2.3 Vakuutukset...

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Matkaraportti. University of Adelaide Timopekka Hakola Kevät 2013

Matkaraportti. University of Adelaide Timopekka Hakola Kevät 2013 Matkaraportti University of Adelaide Timopekka Hakola Kevät 2013 Valmistautuminen vaihtoon Suoritin vaihtoni University of Adelaidessa (UoA), Australiassa kevätlukukaudella 2013. Adelaide on Australian

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. The University of Adelaide. Kevätlukukausi 2013 238775

MATKARAPORTTI. The University of Adelaide. Kevätlukukausi 2013 238775 MATKARAPORTTI The University of Adelaide Kevätlukukausi 2013 238775 1 Ennen Vaihtoon Lähtöä Aalto-yliopisto ilmoitti vaihtopaikasta jo maaliskuussa, joten odotusaika seuraavan vuoden alkuun tuntui paikoitellen

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Sisällysluettelo 1 Yleiskuvaus...2 2 Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa...4 3 Opinnot...5

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

University of Queensland - Kevät 2013

University of Queensland - Kevät 2013 University of Queensland - Kevät 2013 k93594 Brisbanen keskusta, näkymä Kangaroo Pointin kallioilta Vaihtoon valmistautuminen Vaihtoon valmistautuminen lähti virallisesti käyntiin vaihto-paikan vahvistamisesta

Lisätiedot

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus Keva t 2019 Elsa Honkanen 1. Johdanto Valitsin vaihtokohteekseni Ranskan Rivieralla sijaitsevan SKEMA Business Schoolin pääosin sen sijainnin

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi 2017-18 Aleksi Luukkanen 1. Johdanto Suoritin opiskelijavaihtoni Sheffield Hallam Universityssa,

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549 AALTO UNIVERSITY Matkaraportti Carleton University - kevät 2013 k93549 Contents Johdanto... 2 Vaihtoon valmistautuminen... 2 Opiskelu Kanadassa... 3 ECON 2020 Intermediate Microeconomics I: Producers and

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi MATKARAPORTTI Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009 sari.pakkanen at tkk.fi Opiskelen Aalto yliopiston teknillisessä korkeakoulussa kemian tekniikan koulutusohjelmassa neljättä vuotta. Olin

Lisätiedot

Matkaraportti: Monash University (www.monash.edu.au) Melbourne, Australia Kevät 2011. Emilia Dermedesiotis k84024 Heidi Jalonen k87069

Matkaraportti: Monash University (www.monash.edu.au) Melbourne, Australia Kevät 2011. Emilia Dermedesiotis k84024 Heidi Jalonen k87069 Matkaraportti: Monash University (www.monash.edu.au) Melbourne, Australia Kevät 2011 Emilia Dermedesiotis k84024 Heidi Jalonen k87069 1. Valmistautuminen vaihtoon Valmistautuminen vaihtoon lähtöä varten

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

The Roles and Responsibilities of the Fulbright Center and the Grantee. Karoliina Kokko September 28, 2016

The Roles and Responsibilities of the Fulbright Center and the Grantee. Karoliina Kokko September 28, 2016 The Roles and Responsibilities of the Fulbright Center and the Grantee Karoliina Kokko September 28, 2016 Syys-lokakuu 2016 Tutki ja pohdi yliopistovaihtoehtoja Keskustele tarvittaessa hakuun liittyvistä

Lisätiedot

Matkaraportti University of Adelaide Kevät 2012 k93547

Matkaraportti University of Adelaide Kevät 2012 k93547 Matkaraportti University of Adelaide Kevät 2012 k93547 Valmistautuminen vaihtoon Kun tieto vaihtoon pääsemisestä tuli maaliskuussa, alkoi pitkä odotus. University of Adelaide otti ilmoittautumisia vastaan

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Matkaraportti. Göteborgs Universitet, Handelshögskolan. Kevät 2014, k93509

Matkaraportti. Göteborgs Universitet, Handelshögskolan. Kevät 2014, k93509 Matkaraportti Göteborgs Universitet, Handelshögskolan Kevät 2014, k93509 1 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Valmistautuminen vaihtoon...1 2 Opiskelu vaihtokohteessa... 3 3 Vapaa-aika ja muuta... 5 3.1 Hintataso...

Lisätiedot

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 Joonas Remes SäTe 5 23.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖVALMISTELUT... 4 2.1. Hakeminen... 4 2.2. Muut valmistelut...

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011. Université Montpellier 1. Montpellier, France. Erasmus-ohjelma. opintojen opetuskieli ranska

Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011. Université Montpellier 1. Montpellier, France. Erasmus-ohjelma. opintojen opetuskieli ranska Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011 Université Montpellier 1 Montpellier, France Erasmus-ohjelma opintojen opetuskieli ranska Kemian tekniikka Ennen vaihtoa Opiskelin vaihtosyksyni Montpellierissä farmasian

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Vaihtokohde

Vaihtoraportti. Vaihtokohde Vaihtoraportti Lotta Lammi (lotta.lammi@aalto.fi) Bioinformaatioteknologia Sähkötekniikan korkeakoulu Vaihtoyliopisto: Technische Universität München (TUM) Vaihtoajankohta 1.10.2016-31.3.2017 Vaihto-ohjelma:

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Kööpenhamina, Tanska. kevät 2013

Vaihtoraportti. Kööpenhamina, Tanska. kevät 2013 30.08.2013 Vaihtoraportti Kööpenhamina, Tanska kevät 2013 Toni Tuominen 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Alkuvalmistelut... 2 3. Kööpenhamina... 3 3.1 Kaupunki... 3 3.2 Saapuminen... 3 3.3 Asuminen...

Lisätiedot

Kari Kammonen

Kari Kammonen 1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017

BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017 BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017 Elisa Pohjola, KTM 1 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 1.1 Orientaatioviikot... 3 1.2 Academic Calender... 4 1.3 Lomat... 4 1.4 Tentit... 4 2 Opiskelu vaihtokohteessa...

Lisätiedot

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Vaihtoraportti Juho Savola, k90476 University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Raportissa tulen kertomaan omia kokemuksia Etelä-Afrikasta ja USB:sta vaihtokohteena.

Lisätiedot

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto Rotterdam School of Management Erasmus University Valmistautuminen vaihtoon Hakeminen vaihtoyliopistoon Matkavalmistelut sujuivat osaltani hyvin ilman suurempia ongelmia.

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

ERASMUSVAIHTO RAPORTTI Universität Karlsruhe, Saksa Winter Semester 2008/09

ERASMUSVAIHTO RAPORTTI Universität Karlsruhe, Saksa Winter Semester 2008/09 ERASMUSVAIHTO RAPORTTI Universität Karlsruhe, Saksa Winter Semester 2008/09 epietari@cc.hut.fi Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Ajatus vaihtoon hakemisesta Ajatus vaihtoon lähtemisestä syntyi

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Ranska. ESC Rennes School of Business

VAIHTORAPORTTI. Ranska. ESC Rennes School of Business VAIHTORAPORTTI Ranska ESC Rennes School of Business Emmi Mahlamäki 25.5.2018 Sisällys 1. Valmistelut... 3 2. Orientaatio... 3 3. Kielikurssi... 3 4. Academic calendar... 3 5. Maahantuolomuodollisuudet...

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

06/07 Darmstadt, Saksa

06/07 Darmstadt, Saksa 06/07 Darmstadt, Saksa Darmstadt Darmstadt sijaitsee Hessenin osavaltiossa, noin 30km päässä Frankfurtista Darmstadt on keskikokoinen kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta Hochschule Darmstadt Vaihtareita

Lisätiedot

Bond University, Gold Coast

Bond University, Gold Coast AALTO UNIVERSITY Bond University, Gold Coast Vaihtoraportti 2011-2012 6/13/2012 Contents 1. Tiedot... 3 2. Palaute opiskelijapalveluista vaihtoon lähdettäessä... Error! Bookmark not defined. 3. Kohde...

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU) Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012

VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012 PERUSTIETEIDENKORKEAKOULU VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012 Sisällysluettelo 1.JOHDANTO 2.JÄRJESTELYTSUOMESSAJAKOHDEMAASSA 2.1MATKAT 2.2HAKUPROSESSI 2.3VAKUUTUKSET 2.4ASUMINEN

Lisätiedot

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...

Lisätiedot

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI 2015-2016 Perustiedot Tutkinto-ohjelma: Tuotantotalous Vaihtoyliopisto: Technische Universität München Vaihdon ajankohta: Talvilukukausi 2015-2016 Vaihto-ohjelma: Erasmus

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Kemian tekniikan koulutusohjelma. Queensland University of Technology. Kevät Kahden välinen kohde. Raporttini saa julkaista

Vaihtoraportti. Kemian tekniikan koulutusohjelma. Queensland University of Technology. Kevät Kahden välinen kohde. Raporttini saa julkaista Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti Queensland University of Technology Kevät 2014 Kahden välinen kohde Raporttini saa julkaista Valitsin vaihtokohteekseni Australian koska isäni on kotoisin

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC KEVÄT 2015 VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST Saa julkaista Into-sivuilla Kysymyksiä? -> alisa.kopilow@aalto.fi ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC Olin kevätlukukauden 2015 yliopistovaihdossa

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902 Matkaraportti Pamplonan Universidad de Navarra oli aivan uusi vaihtokohde kun hain vaihtoon enkä tiennyt paikasta kuin kaksi asiaa: se sijaitsee Pohjois-Espanjassa ja Pamplonassa juostaan härkäjuoksut

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Kirjoittajat: Teemu Parviainen Elmo Helokumpu 22.10.2017 JOHDANTO Tämä raportti on kirjoitettu Teemun ja Elmon toimesta. Molemmat

Lisätiedot

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus Vaihtoraportti Opiskelen neljättä vuotta teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelmassa ja vietin viime syksyn Irlannissa Limerickin kaupungissa

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot