Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans"

Transkriptio

1 Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans TOIMINTAKERTOMUS 107 N

2 PIIRIN TOIMINTA KAUDELLA Kauden alussa elokuussa vietettiin suomalaisen Lions-toiminnan 60-vuotisjuhlaa. Lions-toiminnan peruspilari on edelleen palveluajatus We Serve. Se tarjoaa mahdollisuuden auttaa muita ja samalla kehittää itseään kyvykkäässä ja innovatiivisessa ystäväpiirissä. Koko Lions-perheen yhteenkuuluvuuden tunne ja auttamishalu on tarpeen yhteiskunnan nopeassa muutoksessa. Piirin missio Piirin strategian mukaan piiri auttaa ja tukee klubeja ja niiden jäseniä kehittymään. Piirin visio Piiri on kehittyvä ja hyvinvoiva. Kauden tavoitteet Piirin tavoitteet perustuivat aikaisemmin hyväksyttyyn piirin visioon ja strategiaan ja pitkän aikavälin tavoitteisiin. 1. Jäsenmäärän nettokasvutavoite +40 ja jäsenten viihtyvyyden lisääminen. 2. Innostunut yhdessä tekemisen henki säilyy ja kehittyy. Piirihallituksen jäsenet ja asiantuntijat tukevat ja auttavat klubeja tavoitteiden saavuttamisessa. 3. Klubeille ja jäsenistölle tarjotaan monipuolista koulutusta ja valmennusta. 4. Innostetaan klubeja osallistumaan perheille ja nuorisolle suunnattuihin valtakunnallisiin projekteihin ja aktiviteetteihin. 5. Kehitetään sisäistä ja ulkoista viestintää tarjoamalla jäsenistölle koulutusta, opastusta sekä tuottamalla ja ylläpitämällä verkkoviestintään soveltuva käyttäjäystävällinen ratkaisu. 6. Huolehditaan, että jäsenistöllä on riittävät tiedot LCIF:n, IR:n, ystävyystoiminnan ja Arne Ritari -säätiön monipuolisista palveluista. Piirikuvernöörin asettamia tunnuslauseita olivat: pidetään nykyisistä jäsenistä huolta perälauta ei saa vuotaa uusia jäseniä on hankittava pitkäjänteisesti ja aktiivisesti vetoomus klubien presidenteille, että he luovuttaisivat klubin seuraajalleen vahvempana, kuin itse ottivat sen vastaan edeltäjältään Teemat Kansainvälisen presidentin Sid L. Scruggs III:n teema: A Beacon of Hope Toivon merkkituli En strimma av hopp. Kauden kotimainen teema: Vastuu on minun - Ansvaret är mitt. Piirikuvernöörin teema: Eteenpäin - yhdessä toimien - Framåt - tillsammans. Kuvernööritiimin työnjako Piirikuvernööritiimi täsmensi työnjaon kesällä Samalla sovittiin klubivierailuohjelmat. Kauden aikana vierailtiin kaikissa klubeissa ja kaikista on lähetetty vierailuraportti päämajaan. Klubivierailut ajoitettiin pääasiassa klubikokouksiin. Muutamat klubivierailut sattuivat klubin järjestämään viralliseen juhlaan. Lisäksi vierailtiin lukemattomissa klubien järjestämissä aktiviteeteissa, tapahtumissa ja juhlissa. KATSAUS TOIMINTAAN Kauden aikana Suomen Lions-liiton puheenjohtajana toimi Lauri Vainio (LC Tervakoski) ja vapapuheenjohtajana Heimo Potinkara (LC Lahti/Laune). Lions-liiton pääsihteerinä toimi Markus Flaaming (LC Vantaa/Kaivoksela). Piirikuvernööri Tuomo Holopainen toimi kuvernöörineuvoston jäsenenä ja kuvernöörikurssin valitsemana kurssinvanhimpana, Lions-liiton viestintätoimikunnan jäsenenä ja Suomi Johtoon -kampanjan viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden työryhmän puheenjohtajana. Suomen Lions-liiton vuosikokouksessa Vaasassa piirikuvernööri Tuomo Holopainen oli ehdolla Lions-liiton varapuheenjohtajaksi kaudelle ja sai toiseksi suurimman äänimäärän. IP Sid L. Scruggs III saapui Suomeen IP Sid L. Scruggs III ja Judy saapumassa avajaistilaisuuteen Piirin 107-N toiminta alkoi syyskauden avajaistilaisuudella Tilaisuus järjestettiin Näkövammaisten Keskusliiton IIRIS -toimintakeskuksessa. Tilaisuudessa vieraili kansainvälinen presidentti Sid L. Scruggs III ja puoliso lion Judy. Kansainvälisen presidentin keskeinen tavoite oli nostaa palvelu toimintamme keskeiseen asemaan. Hän toivoi meidän kaikkien tekevän uusia palveluaktiviteetteja tai kehittävän entisistä vieläkin parempia. Kansainväliselle presidentille esiteltiin LC Helsinki/Pakilan kehittämä Näkövammaisten lasten kuntoutuspihahanke. Hankkeen rahoitukseen on osallistunut piirimme alueelta 50 klubia sekä Arne Ritari -säätiö. 2 3

3 Piirihallitus Piirihallitus kokoontui neljä kertaa Helsingissä Vakuutusyhtiö Fennian tiloissa. Isännän puheenvuoron käytti johtaja Kari Björklöv. Puoliso-ohjelma: Marja Kurki Oy:n edustaja kertoi ajan trendeistä pukeutumisessa Porvoossa Edupoli -aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa. Isännän puheenvuoron käytti johtaja Henry Laitinen. Puolisoohjelma: Jouluista askartelua Paperipilvi Ky:ssä lion Marjukka Taoksen (LC Porvoo/Rose) johdolla Helsingissä Finnvera Oyj:n tiloissa. Isännän puheenvuoron käytti DG, apulaisjohtaja Tuomo Holopainen. Puoliso-ohjelma: Viinikurssi, jonka järjestelyistä vastasi lion, avainasiakaspäällikkö Jyrki Tarvonen Beverage Partners Finland Oy:stä Vantaalla Fur Centerissä. Puoliso-ohjelma: Yrittäjyydestä Suomessa esitelmöivät Suomen Yrittäjien tiedotuspäällikkö Raija-Liisa Konkola ja yrittäjä Ritva Nyberg. Johtoryhmä DG Tuomo Holopainen IPDG Esko Viinikainen LC Helsinki/Metsälä 1.VDG Pekka Sarvanto LC Helsinki/Kruunuhaka 2.VDG Jukka Kärkkäinen LC Helsinki/Metsälä CS Kari Kuusisto CT Pentti Mäkinen LC Helsinki/Pakinkylä Toimikuntien ja työryhmien puheenjohtajat AR-säätiö ja kortit Torsti V. Koskinen LC Helsinki/Metsälä Hallinnollinen asiantuntija Antti Tuomikoski LC Helsinki/Floorankenttä Jäsenohjelma- ja MERL -toimikunta Reima Nyrhivaara LC Helsinki/Pohjoinen Koulutustoimikunta Taru Mattsson LC Vantaa/Koivukylä - Johtajuusvalmennus Taru Mattsson LC Vantaa/Koivukylä - Uusien jäsenten ja virk. koulutus Riikka Flaaming LC Helsinki/Finlandia LCIF-, IR- ja ystävyystoimikunta Veikko Teerioja LC Helsinki/Kruunuhaka - IR- ja ystävyys Otfried Blümchen LC Helsinki/Hakaniemi Nuorisotoimikunta Pauli Hakkari LC Sipoo/Pornainen - Quest-koulutus Teija Hammar LC Helsinki/Finlandia - Nuorisovaihto Jouni Vilkki LC Askola Ohjelmatoimikunta Veijo Vikström LC Helsinki/Kontula PDG- ja kunniatoimikunta Esko Viinikainen LC Helsinki/Metsälä Viestintätoimikunta Thorleif Johansson LC Vantaankoski-Vandaforsen - Webmaster Risto Maunula LC Vantaa/Pähkinärinne Alueiden ja lohkojen puheenjohtajat I Alue Puheenjohtaja Pertti Kuokkanen LC Helsinki/Kaivopuisto 1. lohko, pj. Juha Sippola LC Helsinki/Kruunuhaka 2. lohko, pj. Ilona Aarnio LC Helsinki/Merituuli II Alue Puheenjohtaja Matti Laukkanen LC Helsinki/Itä 1. lohko, pj. Kari Hiltunen 2. lohko, pj. Raimo Rantala LC Helsinki/Kontula III Alue Puheenjohtaja Heikki Nieminen LC Helsinki/Oulunkylä 1. lohko, pj. Kyösti Pyysalo LC Helsinki/Floorankenttä 2. lohko, pj. Sini Eloholma LC Helsinki/Aurora IV Alue Puheenjohtaja Arja Puikkonen LC Vantaa/Komeetat 1. lohko, pj. Håkan Sandell LC Vantaa/Etelä 2. lohko, pj. Maila Hongisto LC Vantaa/Vernissa 3. lohko, pj. Pekka Pihola LC Vantaa/Hakunila V Alue Puheenjohtaja Pentti Hiltunen LC Mäntsälä 1. lohko, pj. Jorma Mikkeli LC Askola 2. lohko, pj. Asta Ikonen LC Porvoo/Blanka 3. lohko, pj. Kaj Westeren LC Lapinjärvi-Lappträsk Kauden piirihallitus 4 5

4 Alue Forumit järjestettiin seuraavasti: I Alue , Laajasalon opisto II Alue , Vuosaaren Albatrossi, seurakuntasali III Alue , Tekniikan museo IV Alue , Sotungin koulun auditorio V Alue , Mäntsälän Osuuspankki Lisäksi useat lohkot järjestivät kauden aikana suunnittelukokouksia, joihin osallistuivat klubien presidentit lohkon puheenjohtajan johdolla. Suomi johtoon -kampanja käynnistyi Suomen Lions-liiton ja suomalaisten lionien ehdokas kansainväliseksi presidentiksi on PID Harri Ala-Kulju (LC Espoo/Keskus). Suomi johtoon -kampanja organisoitiin vuoden 2011 alussa. N-piirin aktiivisuutta ja osaamista arvostettiin suuresti nimeämällä monta piirimme jäsentä vastuullisiin tehtäviin. Kampanjapäälliköksi ja advisory teamin jäseneksi PCC Jouko Ruissalo (LC Helsinki/Mellunmäki) ja teamin jäseniksi N-piiristä PID Aimo N. K. Viitala (LC Helsinki/Hakaniemi) ja GS Markus Flaaming. Kampanjan piiripäälliköt nimettiin jokaiseen piiriin, N-piiriin PDG Ossi Eloholma (LC Helsinki/Pakinkylä). Kampanjan viestintä- ja yhteiskuntasuhteet -työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Tuomo Holopainen ja viestintätyöryhmän jäseniksi piirimme alueelta Markku Talvio (LC Vantaa/Pähkinärinne), Antti Tuomikoski, Thorleif Johansson, Veikko Teerioja ja Antti Forsell (LC Helsinki/Finlandia). Varainhankintatyöryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Christer Löfström (LC Helsinki/Siltamäki). Kansainvälisten suhteiden työryhmän jäseneksi Kari Heinänen (LC Helsinki/Marjaniemi). Tulevaisuuden tekijät - työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Antti Forsell. TOIMIKUNNAT KOULUTUSTOIMIKUNTA, PJ. TARU MATTSSON Mauri Lindström ojentaa Puhtinuijan Ossi Eloholmalle Alueiden ja lohkojen puheenjohtajien johtamisseminaari järjestettiin Bykullassa. Toteutuksessa oli mukana Lions-liiton koulutustyöryhmän puheenjohtaja Rafael Frans (LC Vasa/Vasabygden). Pilottina tehty seminaari sai osallistujilta hyvän vastaanoton. Jatkokoulutus järjestettiin Ravintola Nyyrikissä. Johtamisvalmennuksen kouluttajina toimivat Taru Mattsson, Ossi Eloholma, Varpu Ylhäinen (LC Vantaa/Vernissa), Rafael Frans ja Tuomo Holopainen. Klubien johtamisvalmennukseen JOVA I:een osallistui 31 klubin edustajat, yhteensä 41 henkilöä. Tilaisuudet järjestettiin Vantaan Havukosken koululla ja Porvoon Kauppaoppilaitoksella. Piirikuvernööri alusti tilaisuuksissa piirin toimintasuunnitelman toteuttamisesta. Lauantaina Pihlajiston ala-asteella järjestettyyn JOVA II:een osallistui 38 lionia. Kouluttajina olivat Ossi Eloholma, Varpu Ylhäinen, Antti Tuomikoski ja Taru Mattsson sekä piirikuvernööri. Uusien jäsenten koulutus järjestettiin Pihlajiston ala-asteella ja Simonkallion koululla. Näissä kahdessa tilaisuudessa oli läsnä yli 70 uutta tai vähän aikaa jäsenenä ollutta lionia ja puolisoa. Uusien jäsenten koulutuksesta vastasi Riikka Flaaming. Luennoitsijoina toimivat Lions-liiton pääsihteeri Markus Flaaming, leojohtaja Antti Forsell, LCI- ja IR -toimikunnan puheenjohtaja Veikko Teerioja ja piirikuvernööri Tuomo Holopainen. JOVA-valmennusilta Havukosken koululla Piiri- ja klubivirkailijoiden koulutukset järjestettiin piirin vuosikokouksen yhteydessä Keväällä 2011 koulutettiin kauden piirihallitusta. Vantaan Simonkallion koululla oli koko piirihallituksen aloituskokous. Alueiden ja lohkojen puheenjohtajien kokous pidettiin Ravintola Pohjan Akassa, jossa PID Harri Ala-Kulju kertoi kansainvälisestä toiminnasta. Opasleijonatoiminta Opasleijonakoulutus järjestettiin muutaman vuoden jälkeen. Opasleijonatodistukset saatiin päämajasta seuraaville: RC Pentti Hiltunen LC Mäntsälä Lion Patrick Koskinen LC Porvoo-Borgå Lion Janne Lehtola LC Lovisa-Loviisa RC Heikki Nieminen LC Helsinki/Oulunkylä Lion Raimo Paappa LC Helsinki/Floorankenttä RC Arja Puikkonen LC Vantaa/Komeetat Opasleijonakouluttajana toimi PDG Kauko Salmi. JÄSENOHJELMA- JA MERL -TOIMIKUNTA, PJ. REIMA NYRHIVAARA Jäsentoimikunta tuki klubeja jäsenhankinnassa ja auttoi klubeja Lions-liiton jäsenrekisterin uusintaan liittyvissä asioissa. Klubien sihteereitä opastettiin ja autettiin jäsenilmoitusten teossa ja liiton jäsenrekisterin ylläpidossa. Liiton jäsenrekisterin mukaan piirimme klubeissa otettiin vastaan 173 uutta jäsentä, eronneita oli 124 ja kuolleita 17. Nettokasvu +47 oli piirien paras (tavoite oli +40). Kauden alussa jäseniä oli 1884 ja kauden päättyessä 1931, joista miehiä 1526 ja naisia 405. Naisten osuus on noussut jo 21 %:iin. N-piirissä oli 5 aluetta, 12 lohkoa ja 74 klubia. Naisklubeja oli 12 ja yhteisklubeja 6. Kauden aikana perustettiin yksi uusi klubi LC Helsinki/ Soihdut ja yksi liitännäisklubi LC Mäntsälä/Mamsellit, jonka pääklubina oli LC Mäntsälä. Kauden aikana lakkautettiin LC Helsingin Lento- Helsinge Flyg. Jäsentoimikunta kokoontui kauden aikana neljä kertaa, joista kahteen kokoukseen kutsuttiin mukaan alueiden ja lohkojen puheenjohtajat. Kokousten keskeisinä teemoina olivat klubitoiminnan turvaaminen pidemmällä aikavälillä sekä Lions-liiton ja päämajan jäsenrekistereiden yhdistämisen varmistamiseksi. 6 7

5 Uusi klubi LC Helsinki/Soihdut Uusi naisklubi LC Helsinki/Soihdut perustettiin Vuosaaressa Ravintola Villa Solvikissa. Perustamiskokouksessa oli 21 jäsentä. Charterpresidentiksi valittiin Kaija Holopainen. Kummiklubi ja kummina lohkon puheenjohtaja Kari Hiltunen (). Piirikuvernööri nimitti opasleijoniksi RC Arja Puikkosen (LC Vantaa/Komeetat) ja PDG Jorma Laurilan (LC Helsinki/Pihlajamäki). Opasleijonat ovat vuorotellen olleet jokaisessa uuden klubi hallituksen kokouksessa ja klubikokouksessa. LC Helsinki/Soihdut perustamisjuhlaa vietettiin Piirikuvernööri ojentaa perustamiskirjan uuden klubin presidentille puolisolleen Kaija Holopaiselle VIESTINTÄTOIMIKUNTA, PJ. THORLEIF JOHANSSON LC Helsinki/Soihtujen Charter Night -juhla oli lauantaina Vuosaaressa Kokoushotelli Rantapuistossa. Juhlaillan ohjelma oli musiikkipainotteinen, esiintyjät pääasiassa oman klubin jäseniä ja puolisoita eli lordeja. Jäsenten vastaanottoseremonian jälkeen piirikuvernööri Tuomo Holopainen luovutti perustamiskirjan LC Helsinki/Soihtujen presidentille Kaija Holopaiselle, siis omalle puolisolleen. Pidetyissä puheissa ja onnitteluissa todettiin uuden klubin saaneen lentävän lähdön. Jo ennen päämajan hyväksymismuodollisuuksia, oli klubi osallistunut Nenäpäiväkeräykseen, Hyvän Tahdon joululevyjen ja joulukorttien myyntiin sekä käynnistänyt silmälasien keräyksen yhdessä Kauppakeskus Columbuksen Silmäaseman kanssa. Juhlapuhujana oli Lions-liiton puheenjohtaja Lauri Vainio. Uusien jäsenten vastaanoton suorittivat piirikuvernööri Tuomo Holopainen, opasleijonat Arja Puikkonen ja Jorma Laurila sekä klubin presidentti Kaija Holopainen. Illan aikana kuultiin lukuisia onnittelupuheita mm. PID Erkki Laine, PCC Jouko Ruissalo, PDG Antti Tuomikoski, PDG Ossi Eloholma, PDG Kauko Salmi (LC Helsinki/ Pohjoinen), PDG Taru Mattsson, PDG Juha Pajarinen (LC Helsinki/Marjaniemi), past presidentti Raili Tanskanen (LC Helsinki/Roihuvuori), pääsihteeri Markus Flaaming, kummiklubin LC Helsinki/Vuosaaren presidentti Olli Aaltonen ja kummi Kari Hiltunen. Aktiivisella sähköisellä viestinnällä huolehdittiin jäsenten ja klubien tiedon saamisesta Lions-liiton, N-piirin ja klubien merkittävimmistä tapahtumista ja uutisista. Piirin sivuja kehitettiin edelleen siten, että niissä toteutuivat tietojen oikeellisuus, ajankohtaisuus, löydettävyys ja hyödyllisyys. NUORISOTOIMIKUNTA, PJ. PAULI HAKKARI Nuorisovaihto-ohjelma toteutettiin onnistuneesti. Piirimme alueelta lähti 14 nuorta 11 eri valtioon ja vastaavasti perheisiin saapui 10 nuorta. Klubeja oli mukana 7. Kansainvälinen Nuorisovaihtoleiri (Nature and Green Value) järjestettiin Helsingin Vuosaaressa Rastilan leirintäalueella. Järjestelyistä vastasi. Mukana oli 28 nuorta 16 maasta. Leirin johtajana toimi lion Teppo Laine (). Piirin vuosikokous päätti varautua kansainvälisen nuorisoleirin järjestämiseen vuonna Vuosikokouksen päätöksen mukaisesti klubit osallistuvat vapaaehtoiseen leirimaksuun 50 /vuosi. Kansainvälisen nuorisoleirin osallistujat yhteisen lounaan valmistelussa Greeter-toiminta oli kesällä 2010 N-piirin vastuulla. Lion Riikka Flaaming vastasi toiminnasta. Greeter-organisaatioon kuului pääkaupunkiseudulta noin 30 perhettä, jotka järjestivät jatkoyhteydet Suomeen saapuville nuorille. Greeter-toiminta on tarpeen Suomeen saavuttaessa sekä Suomesta pois lähdettäessä. Perinteiseen Rauhanjulistekilpailuun osallistui piiristämme yhdeksän klubia. Mukana oli yhteensä 12 työtä. Kilpailun teema oli Näkemys rauhasta. Piirimme kolme parasta työtä olivat: Tia Lehtinen, Pähkinärinteen koulu (LC Helsinki/Pähkinärinne), Chalita Jangkrajang, Herttoniemen ala-aste (LC Helsinki/Merituuli) ja Kaija Juhanko, Puistolan peruskoulu (LC Helsinki/Puistola). Koulukaveriprojekti toteutettiin ensimmäistä kertaa piirimme alueella. Tässä kampanjassa käydään kouluissa syksyllä käynnistämässä Hyvän toveruuden kilpa, joka huipentuu hymypatsaiden jakoon kevätjuhlassa. Kouluilta saatu palaute on ollut innostuneen myönteistä. Koko maassa järjestettyyn SKEBA 2011 nuorten bändiskabaan osallistui piirimme alueelta yksi nuorisobändi. Klubeja autettiin kehittämään omia verkkosivujaan tuottamalla niille valmis www-sivujen rakenne. Piirimme kaikilla klubeilla oli ajanmukaiset sivustot. Toteutettiin ajankohtaisten asioitten automaattiset nostot piirin sivuilta klubien sivuille. Klubeista 63 % käytti Verkkoviestin-julkaisujärjestelmää. Kauden aikana toteutettiin kaksi viestinnän koulutustilaisuutta Tekniikan museossa klubien viestintävastaaville. Sen lisäksi 16 klubille pidettiin 2-3 tunnin koulutus. Tarvittaessa klubeille ja niiden viestintävastaaville annettiin konsultointiapua. Rauhanjulistekilpailun voittaja N-piirissä oli Tia Lehtinen, Pähkinärinteen koulusta. Taulua ojentaa PID Harri Ala-Kulju 8 9

6 Quest-koulutustyhmä, pj. Teija Hammar Piirin klubit osallistuivat Quest-koulutukseen normaaliin aktiiviseen tapaansa. Kaikki piirimme alueella järjestetyt koulutukset olivat täynnä. Piiri tuki jokaista Quest-koulutukseen osallistunutta klubia 100 euron avustuksella. Tuki liittyi Suomen Lions-toiminnan 60 v. juhlavuoteen ja rahat ohjattiin klubeille piirin varoista. N-piirin Quest-kouluttaja Markus Talvio (LC Helsinki/Pro Humano) kierteli klubeissa kertomassa Quest-ohjelmasta. Tämän lisäksi Quest-puheenjohtaja Teija Hammar vieraili klubeissa sekä piti alustuksia piirin tapahtumissa mm. Leijona Forumissa. Kursseja järjestettiin: alakoulu, Vatupassi- ja Kompassi-ohjelmat esiopetus ja alakoulu, Vatupassi- ja Kompassi-ohjelmat alakoulu, Vatupassi- ja Kompassi-ohjelmat alakoulu, Vatupassi- ja Kompassi-ohjelmat yläkoulu, Passi-ohjelmat (N- ja B-piirin yhteinen) alakoulu, Vatupassi- ja Kompassi-ohjelmat Viikin normaalikoulun kurssi, jonka rahoituksesta vastasivat Core4 ja LC Vantaa/Komeetat. Suomessa on kahdenkymmenen vuoden aikana saanut yhteensä opettajaa Lions Quest -koulutuksen. N-piiri on kouluttanut heistä Kaudella tunnuslukuna käytetty koulutettujen opettajien määrän osuus kaikista opettajista oli Lions-piireissä keskimäärin 0,5. N-piirissä tämä luku oli 1,7 eli keskitasoon verrattuna yli kolminkertainen. Lions-liiton vuosikokouksessa Vaasassa piirimme palkittiin aktiivisimpana Quest-kouluttajana. LCIF-, IR- JA YSTÄVYYSTOIMIKUNTA, PJ. VEIKKO TEERIOJA Piirimme osallistui ystävyyspiirimme D 111-OS:n (Saksa) vuosikokoukseen ja 20 v. vuosijuhlaan Dresdenissä. Piirimme edustajina tilaisuuksissa olivat PDG Otfried ja Aune Blümchen ja DG Tuomo ja Kaija Holopainen. Tilaisuuden isäntinä toimivat Dr. Axel Turra ja piirikuvernööri Henning ja Ingrid Diestel. Ystävyyspiirimme D 111-OS lahjoitti Suomen Sri Lankan Lions-ystävien seuralle euron suuruisen lahjoituksen osoitettavaksi generaattorin hankintaan silmäsairaalalle. Silmäsairaala-hankkeen toteuttamista edistettiin mm. ylläpitämällä ja kehittämällä Sri Lankan Lions-ystävien seuran toimintaa ja edistämällä silmälasikeräysten toteuttamista. Ystävyyssuhteita pidettiin yllä myös 306-A2 (Sri Lanka) ja 107-L (Suomi) kanssa. Ystävyyspiirimme 107-L vieraili Helsingissä Piirikuvernööri Jarmo ja Pirjo Rastaan johtama delegaatio oli 16 hengen suuruinen. Tutustuimme Näkövammaisten Keskusliiton IIRIS -toimintakeskuksen toimintaan ja piirimme klubien käynnistämään kuntoutuspihahankkeeseen. Kuulimme myös mielenkiintoisen esitelmän kaihileikkauksista. Esitelmän piti dosentti, lion Osmo Kari. Vieraille oli tarjolla myös iltaohjelmaa. Osa vieraista oli lauantai-iltana Hartwall Areenan aitiossa seuraamassa jääkiekon SM-liigan ottelua Jokerit - JYP ja osa nautti kotimaista elokuvailtaa Vares elokuvan parissa. Yhteinen illallinen nautittiin Hotelli Vaakunan 10. kerroksen ravintolassa. L-piirin edustajat osallistuivat perinteiseen Hietaniemen Sankarihautausmaalla järjestettyyn kunniakäyntiin sekä sen jälkeen Melvin Jonesin syntymäpäivän kunniaksi järjestetylle juhlalounaalle Helsingin Suomalaisella Klubilla. Piirin klubien kansainvälinen avustustoiminta oli aktiivista. Heti kauden alussa syyskuussa LCIF käynnisti kansainvälisen keräyksen Pakistanin tulvauhreille ja maaliskuussa Japanin maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhreille. Jo aikaisemmin tapahtuneen Haitin maanjäristyksen uhrejakaan ei unohdettu. Omana suomalaisena hankkeena käynnistimme avustusoperaation Viron Haapsalussa tapahtuneen vammaisten lasten orpokodin tulipalon uhrien avuksi. Nopeasti liikkeelle saatuun keräykseen osallistui piiristämme 44 klubia. Tulipalossa menehtyi kymmenen henkilöä, joista kahdeksan vammaista lasta. Haapsalun keräystulos oli euroa, josta N-piirin osuus oli yli 50 %. Piirin klubit lahjoittivat varoja yhteensä euroa paikallisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin avustuskohteisiin. Kansainvälisten avustusten määrä oli runsaat euroa. Kauden aikana LCIF:n toimintaa teki tunnetuksi LCIF piirikoordinaattori Veikko Teerioja niin piirin tilaisuuksissa kuin monissa klubikokouksissakin. Näkövammaisten lasten kuntoutuspiha-projekti eteni piirin REHA-työryhmän, piirin klubien ja piirin yhteistyönä. Klubit hakivat yhteensä 30 Melvin Jones -jäsenyyttä ja yhden PMJF-jäsenyyden. MJF jäsenten kokonaismäärä kauden lopussa on piirissämme 734 ja PMJF jäseniä 30. Klubien yhteenlaskettu aktiviteettien tuotto oli noin euroa. Aktiviteetti ja palvelutunteja kertyi klubien toimintaraporttien mukaan noin tuntia

7 Näkövammaisten lasten kuntoutuspihahanke LC Helsinki/Pakilan aloitteesta aloitettu näkövammaisten lasten kuntoutuspihan suunnittelu aloitettiin edellisen kauden aikana. Piirimme klubeista hanketta on tukenut jo 50 klubia. Kauden piirikuvernöörin Esko Viinikaisen asettama työryhmä jatkaa hankkeen loppuun saattamiseksi. Työryhmän puheenjohtajan on toiminut Veikko Teerioja. Jäseninä ovat olleet Jorma Lahti-Nuuttila (LC Helsinki/Pakila), Markku Talvio, Iris Hjelm (LC Helsinki/Kruunuhaka) ja Tuomo Holopainen. Rahoitushakemukset lähetettiin Arne Ritari -säätiölle ja LCIF:lle. Arne Ritari -säätiö myönsi hankkeelle euron suuruisen rahoituksen. LCIF:lle lähetettyä hakemusta täydennetään vielä kevään 2012 aikana. PDG- JA KUNNIATOIMIKUNTA, PJ. ESKO VIINIKAINEN PDG-toimikunta kokoontui Ravintola Nyyrikissä. Läsnä oli 16 henkilöä. AR-SÄÄTIÖ JA KORTIT -TOIMIKUNTA, PJ. TORSTI V. KOSKINEN Lions-liiton vuosikokouksessa Vaasassa piirimme palkittiin aktiivisimpana Lionsritarien nimitysten hankkijana. Piiri sai 500 euron arvoisen lahjastipendin. Piirissä lyötiin kauden aikana ritariksi 17 lionia. Lion Taina-Mari Ketomäki (LC Vantaa/Komeetat) lyötiin piirimme ensimmäiseksi naispuoliseksi Lionsritariksi Kunniatehtävän hoiti piirikuvernööri Tuomo Holopainen. Piirimme klubit tilasivat yhteensä joulukorttia, kokonaisarvo oli euroa. Piirimme klubeista 80 % osallistui joulukorttien myyntiin, jolla olimme piireistä ykkönen. Koko maan vastaava tulos oli 68 %. Valtakunnallisesti joulukorttien suosio näyttää hiipuvan. Arne Ritari -säätiön adresseja käytettiin edelleen ahkerasti, yhteensä 560 kpl. AR-säätiö myönsi piirin klubeille apurahoja aktiviteetteihin. Merkittävin oli Näkövammaisten Keskusliiton IIRIS-toimintakeskuksen kuntoutuspihan rakentamiskustannuksiin myönnetty euron avustus. OHJELMATOIMIKUNTA, PJ. VEIJO VIKSTRÖM Toiminta alkoi syyskauden avajaistilaisuudella ja Lions-vuosikirjojen jaolla Tilaisuus järjestettiin Näkövammaisten Keskusliiton IIRIS -toimintakeskuksessa. Tilaisuudessa vieraili kansainvälinen presidentti Sid L. Scruggs III ja puoliso lion Judy. Auditorio oli täynnä viimeistä tuolia myöten. Tilaisuuteen toi tervehdyksensä myös O-piirin piirikuvernööri Sakari Rahkala. Leijona Forum tapahtumat Kauden ensimmäiseen Leijona Forumiin Helsingin Uudessa yhteiskoulussa osallistui yhteensä 170 henkilöä. Isännän puheenvuoron käytti rehtori Jukka Hirvonen. Musiikkiesityksestä vastasi LC Vantaa/Hakunilan lionit, oopperalaulajat Hannu Forsberg ja Jaakko Hietikko. Heitä säesti pianisti Jussi Miilunpalo. Klubien sihteerien jatkokoulutuksesta vastasi Reima Nyrhivaara ja Questkoulutuksesta Teija Hammar. Klubien presidenteille tarkoitetun keskustelutilaisuuden veti Pekka Sarvanto. Kokousväki kävi innokkaasti tutustumassa toimikuntien toimintaa esitteleviin ständeihin. Mukana olivat AR-säätiö ja kortit (Torsti V. Koskinen), liiton Joululevy-projekti (Pekka Pihola, Hannu Forsberg ja Jaakko Hietikko, LC Vantaa /Hakunila), nuorisotoimikunta (Pauli Hakkari), koulutustoimikunta (Taru Mattsson), LCIF-toimikunta (Veikko Teerioja) ja Leo-toiminta (Cecilia Hertzberg). Puolisot osallistuivat Lions-Quest -koulutukseen. Lopuksi Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Jari Pajunen esitteli tutkimustuloksia teemasta: Miltä Lions-toiminta näyttää suuren yleisön silmin ja miten palvelujärjestöt menestyvät tulevaisuudessa? Esitys herätti vilkasta keskustelua. Kahvituksen järjesti LC Helsinki/Pihlajamäen ladyt. Toinen Leijona Forum järjestettiin Iriksen auditoriossa Porvoossa. Forumiin osallistui 150 henkilöä. Kokouksessa vieraili Lions-liiton varapuheenjohtaja Heimo Potinkara. Vuorovaikutuksen lisäämiseksi toteutettiin paneelikeskustelu. Panelisteina olivat Heimo Potinkara, Tuomo Holopainen, Pekka Sarvanto ja Jukka Kärkkäinen. Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi Jouko Ruissalo. Keskustelu oli vilkasta ja toteutuksesta saatiin paljon innostavaa palautetta. Leo-toiminnasta puhui piiriedustaja Cecilia Hertzberg. Kunniakäynti sankarihaudoilla ja Melvin Jones juhlalounas Lauantaina järjestettiin perinteinen kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoille. N- ja B-piirin yhteisen tapahtuman järjestelyistä vastasi N-piiri. B-piirin lisäksi tilaisuuteen osallistui N-piirin ystävyyspiiri 107-L 16 henkilön delegaatiolla. Paikalla oli noin 90 klubia, yhteensä lähes 300 lionia, leota ja puolisoa. Sankariristille seppeleen laskivat DG Tuomo Holopainen ja 1.VDG Pekka Sarvanto. Suomen Marsalkka Mannerheimin haudalle seppeleen laskivat B-piirin DG Reijo Stedt ja 1.VDG Matti Tenkanen sekä L-piirin DG Jarmo Rastas ja 2.VDG Matti Mälkiä. N-piirin ensimmäiseksi nais Lionsritariksi lyötiin lion Taina-Mari Ketomäki, LC Vantaa/Komeetat 12 13

8 Suomen lippua kantoi N-piirin V-alueen puheenjohtaja Pentti Hiltunen. Airueina olivat L-piirin DG:n puoliso, lion Pirjo Rastas ja N- piirin IV-alueen 1.lohkon puheenjohtaja Håkan Sandell. N-piirin lippua kantoi 2.VDG Jukka Kärkkäinen. Puhujana oli kirkkoherra, PDG Heikki Järvinen. Perinteiseen tapaan kuorona oli Kadeerilaulajat johtajana evl., dir. cant. Matti Orlamo. Tapahtuman johtajana oli ylikonstaapeli, lion Juha Sinkkonen (LC Helsinki/Itä). KAUDEN AIKANA POISNUKKUNEET Jan-Eric Gärkman LC Vantaankoski-Vandaforsen Jaakko Hakala LC Vantaa/Korso Tapio Hakala LC Helsinki/Mannerheim Viljo Holopainen LC Vantaankoski-Vandaforsen Esko Honkanen Rolf Jansson LC Porvoo/Borgå Erkki Jokinen LC Vantaa/Rajakylä Markku Taisto Kaipainen LC Helsinki/Puistola Seppo Knuuttila LC Helsinki/Vallila Paavo Johannes Kola LC Helsinki/Katajanokka Paul Lintunen LC Hiekkaharju-Sandkulla Helinä Nieminen LC Vantaa/Helsinge Kalevi Lukman LC Helsinki/Siltamäki Heikki Pyysalo LC Helsinki/Käpylä Heikki Rautavirta LC Helsinki/Puotila Gustav V Rosenqvist LC Lapinjärvi-Lappträsk Stig Sahlberg LC Helsinki/Vartiokylä Håkan Stjernvall LC Lappträsk/Liljendal/Pernå Kalevi Vaherkylä LC Lovisa-Loviisa Eero Vasa LC Helsinki/Mellunmäki Kunniakäynnin jälkeen oli Melvin Jones juhlalounas Helsingin Suomalaisella Klubilla. Tilaisuudessa oli 140 henkilöä. Juhlapuhujana oli asuntoministeri Jan Vapaavuori. Hän käsitteli puheessaan kansalaisjärjestöjen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Musiikillisesta annista vastasi oopperalaulaja, lion Jaakko Hietikko säestäjänään pianotaiteilija Kimmo Hakasalo. Tilaisuuden päätössanat lausui leoneuvoston presidentti Riikka Mustonen. Piirin vuosikokous Piirin vuosikokous, avajaisjuhla ja iltajuhla järjestettiin lauantaina Fur Centerissä Vantaalla. Avajaisjuhlassa juhlapuhujana oli PID Harri Ala-Kulju ja iltajuhlassa PID Aimo N.K. Viitala. Kokouksessa oli 176 osallistujaa (167 lionia ja 9 puolisoa). Puolisolle oli oma oheisohjelma Miten yrittäjyydellä menee? Alustajina olivat Suomen Yrittäjien tiedotuspäällikkö Raija-Liisa Konkola ja yrittäjä Ritva Nyberg. Kauden piirikuvernööriksi valittiin Pekka Sarvanto (LC Helsinki/Kruunuhaka), 1.VDG:ksi Jukka Kärkkäinen (LC Helsinki/ Metsälä) ja 2.VDG:ksi Heikki Saarinen (LC Helsinki/Pohjois-Haaga). Tilintarkastajaksi kaudelle valittiin Marja-Leena Turunen (LC Helsinki/Aurora) ja toiminnantarkastajaksi Kalervo Mäkinen (LC Helsinki/Herttoniemi) sekä varatoiminnantarkastajiksi Jorma Purhonen (LC Helsinki/Pihlajamäki) ja Eleazar Wieliczko-Krutkiewicz (LC Helsinki/Pohjois-Haaga). NENÄPÄIVÄKERÄYS Piirimme Nenäpäivä-projektin koordinoijana toimi PDG Jorma Laurila. Keräykseen osallistui 33 klubia. Yhteenlaskettu keräystuotto oli euroa, jota voidaan pitää erinomaisena tuloksena. Koko Suomen osalta lionien keräystuotto oli noin euroa. Nenäpäivään osallistuneet lionit saivat paljon positiivista palautetta kansalaisilta. Lions-toiminta sai runsaasti valtakunnallista, alueellista ja paikallista näkyvyyttä tiedotusvälineissä. KLUBIEN MERKKIPÄIVÄT 5 vuotta LC Helsinki/Malmittaret 5 vuotta LC Porvoo/Blanka (lipunnaulaustilaisuus) 5 vuotta LC Helsinki/Merituuli 20 vuotta LC Helsinki/Finlandia 25 vuotta LC Vantaa/Rajakylä 30 vuotta LC Helsinki/Suurmetsä 30 vuotta LC Lapinjärvi-Lappträsk 35 vuotta LC Vantaa/Koivukylä 40 vuotta LC Vantaa/Simonkylä 45 vuotta vuotta LC Porvoo/Borgoensis 50 vuotta LC Helsinki/Kallio 50 vuotta juhlavuoden avajaistilaisuus LC Askola KAUDEN AIKANA MYÖNNETYT HUOMIONOSOITUKSET JA ANSIOMERKIT Medal of Merit ansiomerkki PDG Otfried Blümchen Lion Taisto Jantunen PCC Christer Löfström PDG Taru Mattsson PDG Antti Tuomikoski LC Helsinki/Hakaniemi LC Helsinki/Siltamäki LC Helsinki/Siltamäki LC Vantaa/Koivukylä LC Helsinki/Floorankenttä 14 15

9 I Ruusukkeen ansiomerkki Lion Pertti Ahonen Lion Mauri Hokkanen Presidentti Arvo Karvinen RC Pertti Kuokkanen RC Matti Laukkanen Lion Teppo Laine PDG Jorma Laurila Lion Matti Liinamaa RC Arja Puikkonen Liiton ansiotähti Lion Jarmo Merinen Piirikuvernöörin ansiotähti (G 22) Lion Pentti Havukainen Lady ansiomerkit Tuula Heikkilä Raija Heikari Lea Kärkkäinen Kaarina Laurila Anneli Löfgren Leena Saarinen Marja Sarvanto Pirjo Suomilammi Saga Wieliczko-Krutkiewicz Päivi Österholm LC Helsinki/Herttoniemi LC Lapinjärvi-Lappträsk LC Helsinki/Pakila LC Helsinki/Kaivopuisto LC Helsinki/Itä LC Helsinki/Pihlajamäki LC Vantaa/Koivukylä LC Vantaa/Komeetat LC Vantaa/Koivukylä LC Lapinjärvi-Lappträsk LC Vantaa/Koivukylä LC Helsinki/Metsälä LC Helsinki/Pihlajamäki LC Vantaa/Pähkinärinne LC Helsinki/Pohjois-Haaga LC Helsinki/Kruunuhaka LC Helsinki/Metsälä LC Helsinki/Pohjois-Haaga LC Lapinjärvi-Lappträsk Piirikuvernööri lahjoitti Lions-liiton juhlamitalin Lion Veikko Huhtinen LC Vantaa/Rajakylä Lion Jorma Mäenpää Pitkään Lions-toiminnassa mukana olleiden jäsenten ja puolisoiden ansiomerkit Lady Birgit Jokio LC Askola (50 vuotta) Lion Raimo Jokio LC Askola (50 vuotta) Lion Eero Kalliomäki LC Helsinki/Hakaniemi (50 vuotta) Lion Folke Nyberg LC Helsinki/Kontula (40 vuotta) PDG Eleazar Wieliczko-Krutkiewicz LC Helsinki/Pohjois-Haaga (40 vuotta) Lion Risto Ahonen LC Lapinjärvi-Lappträsk (30 vuotta) Lion Hannu Fabritius LC Lapinjärvi-Lappträsk (30 vuotta) Lion Bo Engård LC Lapinjärvi-Lappträsk (30 vuotta) Lion Matti Eriksson LC Lapinjärvi-Lappträsk (30 vuotta) Lion Pentti Hellevaara LC Helsinki/Hakaniemi (30 vuotta) Lion Mauri Hokkanen LC Lapinjärvi-Lappträsk (30 vuotta) Lion Jorma Purhonen LC Helsinki/Pihlajamäki (30 vuotta) Lion Tapani Puska LC Helsinki/Pihlajamäki (30 vuotta) 2.VDG Heikki Saarinen LC Helsinki/Pohjois-Haaga (30 vuotta) Kauden aikana lyötiin Arne Ritari -killan Lionsritareiksi seuraavat: Kari Aulo LC Helsinki/Suurmetsä Pentti Hiltunen LC Mäntsälä Teuvo Jatila LC Mäntsälä Taina-Mari Ketomäki LC Vantaa/Komeetat Heikki Kulmala LC Porvoo/Borgoensis Yrjö Korolkoff LC Helsinki/Herttoniemi Kauko Koskinen LC Helsinki/Suurmetsä Jukka Kärkkäinen LC Helsinki/Metsälä Tuomas Lindgren LC Vantaa/Simonkylä Risto Purhonen LC Vantaa/Simonkylä Kari Raij LC Helsinki/Suurmetsä Pekka Salonen LC Helsinki/Puistola Hans Sandström LC Porvoo/Borgoensis Reijo Sytelä LC Helsinki/Kontula Rolf Törnqvist LC Lovisa-Loviisa Esa Uotila LC Vantaa/Etelä Hannu Viitala LC Lovisa-Loviisa Kansainvälisiä huomionosoituksia Kansainvälisen presidentin kunniataulu Achievement Award Medal Teija Hammarille (LC Helsinki/Finlandia). Kansainvälinen presidentti Sid L. Scruggs III huomioi piirikuvernööriä United in Service -rintaneulalla naisjäsenyyksien lisäämisestä. United in Service -rintaneula annetaan piirikuvernööreille, joiden toimintakaudella naisjäsenten lukumäärää on kasvanut vähintään 25:llä. Piirissämme naisjäsenten määrä kasvoi 86 jäsenellä. Piirin vuosikokouksessa palkitut klubit (kiertopalkinto) PID Aimo Viitalan patsas LC Lovisa-Loviisa PCC Leo Heinäsen mahtinuija LC Helsinki/Marjaniemi Lion Jaakko Koskisen kannu LC Helsinki/Pakinkylä Aktiivisimmat klubit (kiertopalkinto) I Alue II Alue III Alue IV Alue V Alue LC Helsinki/Kruunuhaka LC Helsinki/Soihdut LC Helsinki/Malmittaret LC Vantaa/Komeetat LC Askola International President s Letter of Commendation Quest-työryhmän pj. Teija Hammar LC Helsinki/Finlandia Presidentti Kaija Holopainen LC Helsinki/Soihdut Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Viestätmk:n pj. Thorleif Johansson LC Vantaankoski-Vandaforsen Piirisihteeri Kari Kuusisto Presidentti Teija Loponen LC Helsinki/Malmittaret Klubisihteeri Tarja Nyberg LC Helsinki/Viapori DC Veikko Teerioja LC Helsinki/Kruunuhaka Certificate of Accomplishment PDG Otfried Blümchen LC Helsinki/Hakaniemi 16 17

10 PID Aimo N. K. Viitalan lahjoittama Suomi Finlandia IX Decennia -mitali Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Alueiden parhaat presidentit, DG:n ansiotähti (G 22) I Alue Jorma Kekäläinen, LC Helsinki/Kallio II Alue Pertti Uimonen, LC Helsinki/Myllypuro III Alue Hannu Kuitunen, LC Helsinki/Pohjois-Haaga IV Alue Anja Päärni, LC Vantaa/Avia V Alue Pauli Hakkari, LC Sipoo/Pornainen Alueiden parhaat sihteerit, DG:n ansiotähti (G 22) I Alue Peter Wahl, LC Helsinki/Vallila II Alue Juha Pajarinen, LC Helsinki/Marjaniemi III Alue Liisa Vahtera, LC Helsinki/Malmittaret IV Alue Riitta Dahlberg, LC Vantaa/Vernissa V Alue Risto Kononen, LC Mäntsälä Parhaat lohkojen puheenjohtajat, DG:n ansiotähti (G 22) I Alue Ilona Aarnio, LC Helsinki/Merituuli II Alue Raimo Rantala, LC Helsinki/Kontula III Alue Sini Eloholma, LC Helsinki/Aurora IV Alue Håkan Sandell, LC Vantaa/Etelä V Alue Jorma Mikkeli, LC Askola Työryhmien puheenjohtajat, DG:n ansiotähti (G 22) Webmaster Risto Maunula, LC Vantaa/Pähkinärinne Nuorisovaihto Jouni Vilkki, LC Askola Quest-koulutus Teija Hammar, LC Helsinki/Finlandia IR- ja ystävyys Otfried Blümchen, LC Helsinki/Hakaniemi Virkailijoiden ja jäsenten koulutus Riikka Flaaming, LC Helsinki/Finlandia DG s Appreciation Award (G 171) Opasleijonakouluttaja Quest-koulutus Jova-kouluttaja Virkailijoiden ja jäsenten koulutus Nuorisovaihto ZC Jäsentoimikunnan jäsen Nuorisoleirin johtaja PDG Lion DC DC Kauko Salmi, LC Helsinki/Pohjoinen Teija Hammar, LC Helsinki/Finlandia Ossi Eloholma, LC Helsinki/Pakinkylä Riikka Flaaming, LC Helsinki/Finlandia Jouni Vilkki, LC Askola Håkan Sandell, LC Vantaa/Etelä Mauri Lindström, LC Askola Teppo Laine, Markku Talvio, LC Vantaa/Pähkinärinne Olli Rannisto, LC Vantaa/Simonkylä Reima Nyrhivaara, LC Helsinki/Pohjoinen Veikko Teerioja, LC Helsinki/Kruunuhaka Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki (40 kpl) Kaj Sjölund LC Artjärvi/Lapinjärvi/Myrskylä Antti Mantere LC Askola Eija Augustin LC Helsinki/Aurora Heikki Riste LC Helsinki/Herttoniemi Jorma Kekäläinen LC Helsinki/Kallio Leo Pusa LC Helsinki/Kontula Pirkko Poisuo LC Helsinki/Kruunuhaka Teija Loponen LC Helsinki/Malmittaret Kari Ripatti LC Helsinki/Marjaniemi Jouko Jauhiainen LC Helsinki/Maunula Torsti V. Koskinen LC Helsinki/Metsälä Pertti Uimonen LC Helsinki/Myllypuro Arvo Karvinen LC Helsinki/Pakila Heimo Levamo LC Helsinki/Pakinkylä Kirsi Ojala LC Helsinki/Park Kauko Salmi LC Helsinki/Pohjoinen Hannu Kuitunen LC Helsinki/Pohjois-Haaga Henrik Blumenthal LC Helsinki/Puotila Veikko Huuskonen LC Helsinki/Roihuvuori Kaija Holopainen LC Helsinki/Soihdut Pekka Makkonen LC Helsinki/Suurmetsä Kirsti Rimon LC Helsinki/Viapori Olli Aaltonen Heikki Tuomala LC Lovisa-Loviisa Tuomo Koho LC Mäntsälä Erkki Kekkonen LC Porvoo/Borgoensis Jaakko Tervaportti LC Porvoo mlk-borgå lk Gunnar Forss LC Sibbo-Sipoo Pauli Hakkari LC Sipoo/Pornainen Anja Päärni LC Vantaa/Avia Veikko Väisänen LC Vantaa/Etelä Hannu Forsberg LC Vantaa/Hakunila Pirjo Wiksten LC Vantaa/Helsinge Raimo Piskunen LC Vantaa/Hämeenkylä Taru Mattsson LC Vantaa/Koivukylä Leea Halmen LC Vantaa/Komeetat Juha-Pekka Salo LC Vantaa/Pähkinärinne Jarmo Väistö LC Vantaa/Simonkylä Aija Lehmusvaara LC Vantaa/Vernissa Pekka Markkula LC Vantaankoski-Vandaforsen 18 19

11 LC Sipoo/Pornaisen presidentti Eero Siira LC Porvoo-Borgån Skidiskaban voittaja Vierailu LC Helsinki/Pohjoisen klubikokouksessa presidentti Kauko ja Kaisu Salmen kotona LC Vantaa/Avian presidentti Anja Päärni kertoo harrastemessujen toteutuksesta LC Vantaa/Rajakylän 25 v.charter juhlissa oli iloinen tunnelma Sankariristille seppeleen laskivat Tuomo Holopainen ja Pekka Sarvanto YKSI KUVA KERTOO ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA, TAPAHTUMIA JA TEKOJA DG pari LC Helsinki/Kontulan vieraana. Presidentti Leo Antero Pusa luovutti klubin viirin muistoksi LC Askolan perustajajäsen lion Raimo Jokio 50 vuotta jäsenenä LC Helsinki/Vuosaaren 45 v. Charter juhlissa musisoitiin klubiveljien Timo Raittisen ja Jyrki Tarvosen johdolla LC Helsinki/Malmittaret vietti 5 v. Charter juhlia

12 LOPUKSI Kausi oli minulle ja puolisolleni Kaijalle muistorikas. Erityisesti jäivät mieleen klubivierailut, klubien ja piirin järjestämät juhlat, tapahtumat ja aktiviteetit. Kiitos kaikille lioneille, puolisoille ja leoille piirihallituksen jäsenille ja asiantuntijoille sitoutumisesta ja toiminnasta yhteisellä kaudellamme kaikille piirikuvernöörikollegoille - saimme tehdä ikimuistoisen vuoden mittaisen matkan Lions-liiton henkilökunnalle - monta kertaa autoitte ja opastitte Osoitamme lämpimät kiitokset kansainvälisen päämajaan erityisesti Anna Koivistolle, joka auttoi ja opasti kauden aikana lukuisia kertoja. Oli etuoikeutettua toimia 107-N piirikuvernöörinä! Toivotamme kaikille lioneille, leoille ja puolisoille hyviä tulevia vuosia, onnea elämässänne ja hyvää terveyttä. Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans Tuomo ja Kaija Holopainen piirikuvernööripari Kuvaajat: Kuva piirihallituksesta: Sakari Hannula. Muut kuvat: Antti ja Jatta Tuomikoski, Otfried Blümchen, Kaija ja Tuomo Holopainen 22 23

13 Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin; ja jos jokainen tekee jotain, tulee kaikki tehdyksi.

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa 24.4.2010 N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 DGe Tuomo Holopainen Teema: Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Piirihallitus - Distriktstyrelsen

Piirihallitus - Distriktstyrelsen Piirihallitus - Distriktstyrelsen 107-N FINLAND 2002/2003 Piirihallituksen kokoukset Ilmoitus yhteystietojesi muutoksista. Tämä sivusto päivitetään noin kerran kuukaudessa. Päivitetty viimeksi 19..3.-03

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N DGe Sini Eloholma

TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N DGe Sini Eloholma TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N 2014-2015 DGe Sini Eloholma 12.4.2014 KAUDEN 2014-2015 TEEMAT Kansainvälinen teema (Joe Preston) Strengthen the Pride Vahvempina yhdessä Kotimainen teema (Tuomo Holopainen)

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio Toimintasuunnitelma 2007-2008 Lions-piiri 107-N Markku Talvio 21.04.2007 Toiminta-ajatus markku.talvio@lions.fi 5.4.07 Suomalaisen Lions-liikkeen toiminta-ajatus 2007-2008 Teemme yhdessä työtä paikallisella,

Lisätiedot

Me palvelemme Vi tjäna We serve

Me palvelemme Vi tjäna We serve Me palvelemme Vi tjäna We serve TOIMINTAKERTOMUS PIIRI 107 N 2011 2012 PIIRIN TOIMINTA KAUDELLA 2011 2012 YLEISTÄ Teemat Kansainvälisen presidentin Dr. Wing-Kun Tam in teema kaudelle: I believe - Luotan

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

LIONS-PIIRI 107-N TOIMINTAKERTOMUS

LIONS-PIIRI 107-N TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 2010 YLEISTÄ UUSI TOIMINTAKULTTUURI VDG:t, työntako 1. Kansainvälisen LCI:n ja Suomen Lions-liiton kuvernöörineuvoston suositusten mukaisesti N-piirin piirikokous päätti 18.4.2009

Lisätiedot

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Me palvelemme Vi tjäna We serve

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Me palvelemme Vi tjäna We serve Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 2012 DGE Teema: Me palvelemme Vi tjäna We serve ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA 107- L piirihallituksen kokous 17.2.2018 200218/KJR PÖYTÄKIRJA Aika: 17.2.2018 klo 12.31 15.50 Paikka: Läsnä: Levi Hotel Spa, Levi, Kittilä 18 piirihallituksen jäsentä 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

107 N-PIIRI PTS

107 N-PIIRI PTS Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 24.4.2010 107 NPIIRI PTS 2010 2015 www.lions.fi/n Npiiri/ Holopainen Tuomo/ Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lionstoiminta on vakaalla

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma 2012-2013 Lions-tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien

Lisätiedot

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Suomi johtoon N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Historiaa Keskustelu suomalaisesta leijonasta järjestömme presidentiksi alkoi jo 1980-luvulla. Valtakirjaa Liiton vuosikokoukselta pyydettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 26.04.2014 klo 08.30. Paikka: Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen.

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki ja puoliso Anita Distriktsguvernör, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki och maka Anita Lions

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2006-2007 Teema Palvelkaamme innolla paremman maailman puolesta! Låt oss tjäna med iver för en bättre värld! Toimintasuunnitelma 2006 2007 Visiot Hyvinvoiva piiri Hyvinvoiva lion Hyvinvoiva

Lisätiedot

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49.

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49. Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5)

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) Piirikuvernööri I Varapiirikuvernööri DG Jouko Hirvonen (Kaija Sirviö) Kyntövaarankuja 8 Matkap. 050 555 5969 1 VDG Kyösti Suomalainen (Asta) LC Kitee/Ilmarinen

Lisätiedot

Lions-järjestö perustettiin Chicagossa

Lions-järjestö perustettiin Chicagossa Lions-järjestö perustettiin Chicagossa 7.6.1917 Melvin Jones 1879-1961 7.5.2014 PV MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

Lions-piiri 107-N Toimintakertomus 2000-2001

Lions-piiri 107-N Toimintakertomus 2000-2001 1 Lions-piiri 107-N Toimintakertomus 2000-2001 Yleistä Kautemme alkoi Tampereen 47. vuosikokouksessa tehdyn valinnan jälkeen. Lions-liiton puheenjohtajaksi valittiin DCC Heikki Pamilo ja varapuheenjohtajaksi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma International IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2017-2018 1 Teemat kaudella 2017-2018 KANSAINVÄLINEN Me palvelemme We Serve KANSALLINEN PIIRIN Tue nuorta itsenäisyyteen Tue nuorta 2 Painopisteet Jäsenviihtyvyys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Lions Club Helsinki/Soihdut ry

Lions Club Helsinki/Soihdut ry Lions Club Helsinki/Soihdut ry Toimintakertomus kaudelta 2010-2011 Lions Club Helsinki/Soihdut ry Toimintakertomus kaudelta 2010-2011 1. Yleistä Keskustelut uuden lionsklubin perustamiseksi Vuosaareen

Lisätiedot

107 N-PIIRIN STRATEGIA.

107 N-PIIRIN STRATEGIA. Luonnos 107 N-PIIRIN STRATEGIA 2010 2015 www.lions.fi/n Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lions-toiminta on vakaalla pohjalla, on uskallettava katsoa pitkälle horisonttiin. Mitä

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Maarit Kuikka GS sihteeri MK 30.8.2012 Sivu 1 (6) KUVERNÖÖRINEUVOSTO AIKA Lauantai 25.8. klo 11.01 12.17 PAIKKA Sokos Hotel Kuusamo, Kirkkotie 10, Kuusamo LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA DGE Seppo Saarela

TOIMINTASUUNNITELMA DGE Seppo Saarela TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 DGE Seppo Saarela Lionsjärjestön visio Järjestö on vapaaehtoisten, yhteiskunnallisten ja humanitaaristen palvelujen maailmanlaajuinen johtaja. Suomen lionstoiminnan visio

Lisätiedot

Piiri 107 N Distriktet TOIMINTAKERTOMUS 2004 2005 VERKSAMHETSBERÄTTELSE

Piiri 107 N Distriktet TOIMINTAKERTOMUS 2004 2005 VERKSAMHETSBERÄTTELSE Piiri 107 N Distriktet TOIMINTAKERTOMUS 2004 2005 VERKSAMHETSBERÄTTELSE TEEMAT Kansainvälinen : Share Success Trough Service Suomen Lions-liitto : Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid N-piiri : Kohti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K New Mountains to climb Valloitamme uusia vuoria TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 LIONS-PIIRI 107-K Kotimainen teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Puheenjohtajan (CC) teema: Ole rohkea-ole Lion Piirikuvernöörin

Lisätiedot

Lions-ansiomerkeistä

Lions-ansiomerkeistä Lions-ansiomerkeistä Keskeisiä periaatteita Lions-ansiomerkkejä anottaessa, myönnettäessä ja käytettäessä ovat: Yhdestä ansiokkaasta työstä palkitaan vain kerran Samalle henkilölle voidaan myöntää vain

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F WE SERVE ME PALVELEMME TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-F KOTIMAINEN TEEMA: TUE NUORTA ITSENÄISYYTEEN LIONS-LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: TEHDÄÄN YHDESSÄ PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA: TURVAA TULEVAISUUS-

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Pekka Majuri piirikoordinaattori LC Helsinki/Itä pekkaolavi.majuri@kolumbus.fi 040 755 8554 Mitä veteraanit odottavat nyt? Miksi kaikki ajaa aina ohi,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2008 2009

TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2008 2009 Innosta Kannusta Toimi Yhdessä Nuorten Kanssa TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2008 2009 Miracles Through Service Everyday Heroes PIIRIN TOIMINTA KAUDELLA 2008 2009 Piirin kokoonpano säilyi edelleen samana kuin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Uudet leijonat 16.10.2014

Uudet leijonat 16.10.2014 Uudet leijonat 16.10.2014 Me palvelemme We serve Näkövammaiset lapset piirin kohderyhmänä 1.VDG Veikko Teerioja Kuntoutuspiha ja oppimiskeskus -Toteutimme kaksi upeaa hanketta 2012 ja 2013 -Toteutuksen

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Lions piiri 107-N

TOIMINTAKERTOMUS Lions piiri 107-N TOIMINTAKERTOMUS Lions piiri 107-N 2003-2004 PIIRIN TOIMINTA Kausi 2003 2004 oli sisällöltään hyvinkin perinteinen. Kauden alkajaisiksi tehtiin piirissä lohkojako muutos, I-alueen klubit jaettiin kahteen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 31.08.2013 klo 10.00 Paikka: Ravintola Riihikelo Riihivuori, Riihivuorentie 313 Muurame KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen

Lisätiedot

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN Lokakuu 2010 Kuva: Eero Kettunen LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä teoilla

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-C

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-C Toimintasuunnitelma 2018-2019 Lions-piiri 107-C Teemat Kansainvälinen: We serve Me palvelemme, Vi Hjälper Kotimainen: Monta tapaa tehdä hyvää Många sätt att göra gott Piirin: Palvelemme muutoksessa, yhdessä

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-K Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nouseville Sukupolville TEEMAT KANSAINVÄLINEN TEEMA: KOTIMAINEN TEEMA: LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA:

Lisätiedot

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle The International Association of Lions Clubs Suomi 107 G-piiri, 1.VDG Pirkko Kokkonen 107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2010-2011 Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN

Lisätiedot