LIONS-PIIRI 107-N TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS-PIIRI 107-N TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS

2 YLEISTÄ UUSI TOIMINTAKULTTUURI VDG:t, työntako 1. Kansainvälisen LCI:n ja Suomen Lions-liiton kuvernöörineuvoston suositusten mukaisesti N-piirin piirikokous päätti yksimielisesti muuttaa ohjesääntöä niin, että alkavan kauden alusta lähtien piirissä on yhden varapiirikuvernöörin sijasta kaksi varapiirikuvernööriä. Sääntömuutos aiheutti tiettyjä muutoksia piirin toimintaan. Siksi piirikuvernööri ja varapiirikuvernöörit allekirjoittivat työnjakosopimuksen ohjaamaan uuteen kulttuuriin siirtymistä. Toimikuntien kokoonpanot Piirikuvernööri Esko Viinikainen avaamassa ensimmäistä piirihallituksen 2. Suomen Lions-liitto antoi myös uudet kokousta Asiat kirjaa piirisihteeri Jukka Kärkkäinen. toimikuntaohjeet. Tavoitteena oli pienentää piirihallituksen kokoonpanoa. Piirissämme muutos toteutettiin niin, että toimikuntien määrää vähennettiin ja toimikuntien alaisuuteen perustettiin työryhmiä. Toimikuntien puheenjohtajat kuuluivat piirihallitukseen. Kauden avaus 3. Aikaisempina vuosina kausi aloitettiin ulkoilutapahtumalla, jonka yhteydessä jaettiin klubeille vuosikirjat. Kertomuskaudella järjestettiin kauden avaustilaisuus, jonka yhteydessä vuosikirjat jaettiin. Tilaisuus aloitettiin juhlallisesti, sillä aluksi luovutettiin PDG Ossi Eloholmalle Lions-liikkeen korkein huomionosoitus, Ambassador of Good Will - palkinto. Tilaisuus onnistui hyvin. Sitä kuvaa PID Aimo Viitalan toteamus puheenvuorossaan: Piirin tilaisuus mutta valtakunnalliset puitteet. Tilaisuudessa esiintyivät: Avaajana DG Esko Viinikainen sekä CC Christer Löfström, PID Tapani Rahko, PID Erkki Laine, PID Harri Ala-Kulju ja PID Aimo Viitala ja PDG Markku Talvio. Isännän edustajan puheenvuoron käytti lehtori Rauno Särkijärvi (LC Helsinki / Puistolan presidentti). JÄSENKEHITYS Uusia jäseniä 141 Eronneita 105 Muut vähennykset 6 Nettolisäys 30 Kauden lopussa 1884 TEEMAT - Kansainvälisen presidentin Eberhard Wirfsin teema: Move to Grow - Kansallinen teema: Yhdessä nuorten kanssa - Piirin teema: Uudistutaan perinteitä kunnioittaen - Piirin slogan, joka muodostui lähes teemaksi: Piiri on klubeja varten RAKENNE PIIRIHALLITUS ja työryhmien puheenjohtajat (piirihallituksen jäsenten virkanimike tummennetulla) Johtoryhmä DG Esko Viinikainen 1. VDG Tuomo Holopainen 2. VDG Pekka Sarvanto CS Jukka Kärkkäinen CT Pentti Mäkinen PDG- ja kunniatmk, pj Jorma Laurila LCIF-, IR- ja ystävyystmk, pj Veikko Teerioja LCIF Veikko Teerioja Ystävyys Otfried Blûmchen Kansainvälinen toiminta Markku Talvio Viestintätmk, pj Thorleif Johansson Nuorisotmk, pj Pauli Hakkari Nuorisovaihto + Leo Jouni Vilkki Päihteidenvastainen Pauli Hakkari Quest Teija Hammar Jäsenohjelma-, koulutus- ja MERL-tmk, pj Reima Nyrhivaara Jäsenohjelma Reima Nyrhivaara Johtamisvalmennus ja koulutus Taru Mattsson ARS- ja korttitmk, pj Torsti V. Koskinen Ohjelmatmk, pj Veijo Vikström Hallinnollinen asiantuntija Antti Tuomikoski I Alueen pj Anja Kulovesi-Leino 1. Lohko pj Pertti Kuokkanen 2. Lohko pj Pirkko Lares II Alueen pj Teuvo Karhu 1. Lohko pj Juha Pajarinen 2. Lohko pj Matti Laukkanen III Alueen pj Risto Sinkko 1. Lohko pj Ossi Nurminen 2. Lohko pj Maija Lintumäki IV Alueen pj Juha Kihlström 1. Lohko pj Markku Lappalainen 2. Lohko pj Olli Rannisto 3. Lohko pj Arja Puikkonen V Alueen pj Janne Lehtola 1. Lohko pj Pentti Hiltunen 2. Lohko pj Jari Rautio 3. Lohko pj Pentti Rantala 2

3 KOULUTUS JOVA I osio Heltech Haaga, Helsinki Aktia Pankki, Porvoo II osio Pihlajiston ala-aste, Helsinki Vantaan kaupungin Vapaa-ajan ja asiakaspalvelun toimialan koulutustilat, Vantaa Porvoon kauppaoppilaitos, Porvoo III osio KOKOUKSET N-piirin piirihallitus Porvoon kauppaoppilaitos, Porvoo Havukosken koulu, Vantaa Pelastusliitto, Helsinki UUSIEN LEIJONIEN KOULUTUS Heltech Käpylä, Helsinki Heltech Haaga, Helsinki Europa Forumissa Tampereella Kuvassa vasemmalta G-piirin kuvernööripari Eija ja Väinö Kiljala, Esko Viinikainen, L-piirin kuvernööripari Juhani ja Liisa Blässar sekä Tiina Pham. PIIRIHALLITUS 1. kokous Ravintola Nyyrikki, Helsinki 2. kokous Heltech Haaga, Helsinki 3. kokous Iiris, Helsinki 4. kokous Fur Center, Vantaa PIIRIVIRKAILIJAKOULUTUS Heltech Haaga, Helsinki KLUBIVIRKAILIJAKOULUTUS Heltech Arabianranta, Helsinki KAUDEN AVAUS Heltech Arabianranta, Helsinki (Ks. tarkemmin kauden avauksesta sivulla 2.) SUURPNAT 1. kokous Heltech Arabianranta, Helsinki 2. kokous Ravintola Iiris, Porvoo 2. VDG:N VALINTAKOKOUS Ravintola Nyyrikki, Helsinki Viran tultua avoimeksi kesken kauden kutsuttiin koolle sääntöjen mukainen valintakokous. Äänestyksellä valittiin 2. varapiirikuvernööriksi Pekka Sarvanto, LC Helsinki/ Kruunuhaka. PIIRIN VUOSIKOKOUS Fur Center, Vantaa MUUT TAPAHTUMAT EUROPA FORUM Tampere-talo, Tampere KUNNIAKÄYNTI SANKARIHAUDOILLA ja MJ-LOUNAS Kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoilla; MJ-lounas Ravintola Kaisaniemessä. RITARILOUNAS Ravintola Nyyrikki, Helsinki SUOMEN LIONS-LIITON VUOSIKOKOUS Hämeenlinna N-piirin kuvernööripari Esko Viinikainen ja Tiina sekä varapiirikuvernööripari Tuomo ja Kaija Holopainen Suomen Lionstoiminnan 60-vuotiskahveilla Hämeenlinnassa kesäkuussa 2010.

4 MUUTA MERKITTÄVÄÄ Valokuvauskilpailun lajivoitto N-piiriin Kuntoutuspiha-hankkeen käynnistys Tavoitteena on rakentaa leijonien toimesta Suomen Näkövammaisten Keskusliitto ry:n Iiristalon lasten piha näkövammaisten lasten kuntoutuspihaksi, jossa on mahdollista kehittää tuntoaisteja. Sinne tuotetaan käsin kosketeltavia elämyksiä ja kuulohavaintoihin perustuvia äänimaisemia. Suunnitteilla on: luonnollisessa koossa olevia eläinhahmoja suunnistautumista opastavia materiaaleja suihkulähde liikenneäänimaisema ja liikennevalot pimeään tilaan opetuskäyttöön kaupungin äänet ja äänimaisema. LC Helsinki / Pakilan aloitteesta lähtenyt hanke on N-piirin 50 klubin yhteinen ja se on klubeille vapaaehtoinen. Se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tukea näkövammaisia lapsia. Kuntoutuspihan valmistuttua klubit voivat myös järjestää oman paikkakuntansa näkövammaisille lapsille sinne retkiä. Ensisijaisesti rahoituspohjan laajentamiseksi kuvernööri asetti erityistoimikunnan nimittäen sen puheenjohtajaksi DC Veikko Teeriojan ja jäseniksi silloisen 1.VDG Tuomo Holopaisen, PDG Markku Talvion ja LC Pakilan varapresidentti Jorma Lahti- Nuuttilan. AR-säätiö on tehnyt koko haetulle summalle ( ) ehdollisen avustuspäätöksen. LCIF:n päätöstä avustushakemukseen ( ) odotetaan huhtikuussa Vaikka kyse on klubien hankkeesta, hakumenettelyohjeen mukaisesti kuvernööri allekirjoitti avustushakemuksen LCIF:lle. Piirin PTS Piirikuvernööri asetti työryhmän laatimaan ehdotuksen piirin PTS:ksi vuosille Ryhmän puheenjohtajaksi nimitettiin 1.VDG Tuomo Holopainen ja jäseniksi PCC Jouko Ruissalo, PDG Antti Tuomikoski ja DG Esko Viinikainen. Kenttäkäsittelyn jälkeen PTS hyväksyttiin huhtikuun 2010 piirihallituksessa ja esiteltiin samana päivänä kokoontuneelle piirikokoukselle. Siitä lähtien PTS on ollut nähtävissä piirin nettisivuilla. Piirin ensimmäinen PTS kattoi vuodet LCI:n valokuvauskilpailun 2009 lajivoiton sääilmiö -kategoriassa saavutti Päivi Markkanen. Kilpailu on avoin kaikille leijonille. Päivi on harrastelijavalokuvaaja ja LC Helsinki / Parkin aktiivinen jäsen. Tammikuussa 2010 kuvernööri Esko Viinikainen valitsi Päivin ottaman kuvan piirin kilpailun parhaaksi ja lähetti sen eteenpäin. Kilpailun tulokset julkistettiin heinäkuussa 2010 LCI:n kansainvälisessä vuosikokouksessa Sydneyssä Australiassa. Lajivoittoon yltänyt kuva on huurteisesta Puistolasta. Kuva tulee LCI:n vuoden 2012 kalenteriin joulukuun kuvaksi. Suomen Lions-liiton julkaiseman LION-lehden kansikuvana se oli joulunumerossa Saavutuksen merkittävyyttä kuvannee parhaiten se, että kategoriavoitto tarkoittaa kakkossijaa maailmanlaajuisessa ympäristöaiheisessa valokuvauskilpailussa. Menestyminen LCI:n kansainvälisissä kilpailuissa on harvinaista herkkua. Päivi lienee ensimmäinen suomalainen lion, joka on yltänyt kategoriavoittoon LCI:n valokuvauskilpailussa. Piirikuvernööri Esko Viinikainen palkitsi Päivi Markkasen (LC Helsinki/ Park) piirin valokuvauskilpailun voittajakuvasta huurteisesta Puistolasta. Conventionissa Australiassa 2010 tämä työ valittiin LCI:n maailmanlaajuisen valokuvauskilpailun parhaaksi otokseksi "sääilmiö"-kategoriassa. Rauhanjulistekilpailun tulokset 1. Emma Huotila, Herttoniemenrannan ala-aste 2. Rosa Kivinen, Uomarinteen koulu 3. Sanja Kalliojärvi, Pähkinärinteen koulu Emma Huotilan työ osallistui valtakunnalliseen kilpailuun, jossa se sijoittui kolmanneksi. Herttoniemen ala-asteen koulusta Emma Huotila voitti piirin rauhanjulistekilpailun. Emman työ menestyi myös Lions-liiton kilpailussa sijoittuen kolmanneksi. Kuvassa piirikuvernööri Esko Viinikainen kannattelee voittajatyötä. Vasemmalla Emman vanhemmat. Edustus Suomen Lions-liiton kuvernöörineuvostossa ja hallituksessa Piirikuvernööri Esko Viinikainen toimi Suomen Lions-liiton kuvernöörineuvoston jäsenenä kauden Saman kauden hän toimi myös Liiton hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut Liiton taloushallinnon kehittämistyöryhmän jäsenenä vuodesta 2009 lähtien. Toimintakertomuksen kuvat: Antti ja Jatta Tuomikoski sekä Kyösti Pyysalo. 6 7

5 PALKITSEMISET Eloholma Ossi LC Helsinki / Pakinkylä Ambassador of Good Will Award Nyrhivaara Reima LC Helsinki / Pohjoinen Kolmen ruusukkeen ansiomerkki Kuismanen Leena LC Porvoo / Blanka IP s Leadership Award Lindström Mauri LC Askola IP s Leadership Award Westermarck Harri LC Tikkurila-Dickursby IP s Leadership Award Tanskanen Raili LC Helsinki / Roihuvuori Medal of Merit Viinikainen Esko LC Helsinki / Metsälä Piirikuvernöörin ansiomerkki Pham (Tiina) Thuong (LC Helsinki / Metsälä) Piirikuvernöörin puolison ansiomerkki Ailio Veikko LC Helsinki / Marjaniemi Yhden ruusukkeen ansiomerkki Aulio Olli LC Helsinki / Pakinkylä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Först Kalevi LC Porvoo / Borgoensis Yhden ruusukkeen ansiomerkki Hannikainen Rainer LC Helsinki / Roihuvuori Yhden ruusukkeen ansiomerkki Heikkilä Jari LC Mäntsälä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Hiltunen Pentti LC Mäntsälä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Huhta Heikki LC Porvoo / Borgoensis Yhden ruusukkeen ansiomerkki Kasurinen Henri LC Vantaa / Pähkinärinne Yhden ruusukkeen ansiomerkki Kivioja Aarne LC Helsinki / Pakinkylä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Lehto Eero LC Helsinki / Suurmetsä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Limmonen Olavi LC Vantaa / Pähkinärinne Yhden ruusukkeen ansiomerkki Luoto Juhani LC Mäntsälä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Seppänen Juha LC Helsinki / Pohjoinen Yhden ruusukkeen ansiomerkki Törnqvist Rolf LC Lovisa-Loviisa Yhden ruusukkeen ansiomerkki Änkö Matti LC Helsinki / Pakinkylä Yhden ruusukkeen ansiomerkki Anttila Sinikka (LC Porvoo / Borgoensis) Lady-ansiomerkki Mattila Helena (LC Helsinki / Pakinkylä) Lady-ansiomerkki Pham (Tiina) Thuong (LC Helsinki / Metsälä) Lady-ansiomerkki Rönkä Riitta (LC Helsinki / Pakinkylä) Lady-ansiomerkki Stigzelius Leila (LC Helsinki / Siltamäki) Lady-ansiomerkki Träskman Anita (LC Vantaa / Koivukylä) Lady-ansiomerkki Mäenpää Heikki (LC Vantaa / Vernissa) Puolisoansiomerkki Nepponen Markku (LC Vantaa / Vernissa) Puolisoansiomerkki Ryytty Eero (LC Vantaa / Helsinge) Puolisoansiomerkki Ahonen Kari LC Helsinki / Hakaniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Ahonen Pertti LC Helsinki / Herttoniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Alaranta Juhani LC Helsinki / Hakaniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Blümchen Otfried LC Helsinki / Hakaniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Eloholma Ossi LC Helsinki / Pakinkylä IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Flaaming Markus LC Vantaa / Kaivoksela IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Kalliomäki Eero LC Helsinki / Hakaniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Kärkkäinen Jukka LC Helsinki / Metsälä IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Lindström Mauri LC Askola IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Löfström Christer LC Helsinki / Siltamäki IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Metsäketo Martti LC Helsinki / Siltamäki IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Mäkinen Pentti LC Helsinki / Pakinkylä IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Paulus Volker LC Helsinki / Hakaniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Talvio Markku LC Vantaa / Pähkinärinne IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Tuomikoski Tuomo LC Helsinki / Hakaniemi IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Westermarck Harri LC Tikkurila-Dickursby IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Viinikainen Esko LC Helsinki / Metsälä IP s Certificate of Appreciation, kunniakirja Lintumäki Maija LC Helsinki / Malmittaret DG s Achievement Award, ansiotähti Nikkanen Osmo LC Helsinki / Pro Cultura DG s Achievement Award, ansiotähti Olkanen Rauli LC Pornainen DG s Achievement Award, ansiotähti Matikainen Esko LC Porvoo-Borgå Alueen parhaan presidentin palkinto Rantakari Risto LC Helsinki / Hakaniemi Alueen parhaan presidentin palkinto Rinta-Filppula Outi LC Helsinki / Malmittaret Alueen parhaan presidentin palkinto Suomalainen Sakari LC Helsinki / Puotila Alueen parhaan presidentin palkinto Ärilä Sirpa LC Vantaa / Avia Alueen parhaan presidentin palkinto Kostian Pentti LC Helsinki / Myllypuro Alueen parhaan sihteerin palkinto Nikula Reijo LC Vantaa / Simonkylä Alueen parhaan sihteerin palkinto Nyberg Tarja LC Helsinki / Viapori Alueen parhaan sihteerin palkinto Snirvi Harri LC Askola Alueen parhaan sihteerin palkinto Vesamäki Hannu LC Helsinki / Metsälä Alueen parhaan sihteerin palkinto Kaudelta af Heurlin Arja LC Vantaa / Helsinge Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Auramo Petri LC Mäntsälä Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Hakala Arto LC Helsinki / Vallila Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Hansson Henri LC Lovisa-Loviisa Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Heinonen Rauno LC Helsinki / Revonvalmi Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Hujala Pekka LC Helsinki / Puotila Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Jäppinen Tapio LC Askola Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Kainulainen Kari LC Helsinki / Siltamäki Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Karppinen Jorma LC Helsinki / Marjaniemi Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Kärkkäinen Jukka LC Helsinki / Metsälä Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Lappalainen Markku LC Vantaankoski-Vandaforsen Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Lehto Eero LC Helsinki / Suurmetsä Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Litmanen Reijo LC Helsinki / Hakaniemi Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Lähdesmäki Pekka LC Helsinki / Pakinkylä Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Nevalainen Teuvo LC Helsinki / Kruunuhaka Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Oinonen Veli Vesa LC Vantaa / Simonkylä Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Pihlajavesi Helena LC Vantaa / Avia Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Rantanen Tapio LC Helsinki / Pihlajamäki Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Rautio Jari LC Porvoo mlk-borgå lk Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Saarinen Heikki LC Helsinki / Pohjois-Haaga Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Tapola Jorma LC Helsinki / Puistola Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Vahlberg Päivi LC Helsinki / Finlandia Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Vesterinen Pirkko LC Helsinki / Viapori Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Virtanen Annaliisa LC Vantaa / Vernissa Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Yliportimo Elli LC Vantaa / Komeetat Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Yrtti Seppo LC Sipoo / Pornainen Kotimainen 100 % presidentin ansiomerkki Kiertopalkinnot PID Aimo Viitalan patsas PCC Leo Heinäsen mahtinuija I Alueen aktiivisin klubi II Alueen aktiivisin klubi III Alueen aktiivisin klubi IV Alueen aktiivisin klubi V Alueen aktiivisin klubi Lion Jaakko Koskisen kannu LC Helsinki / Itä LC Helsinki / Vuosaari LC Helsinki / Revonsalmi LC Vantaa / Rajakylä LC Helsinki / Pakinkylä LC Vantaa / Helsinge LC Lovisa-Loviisa LC Helsinki / Pakila 8 9

6 Piirikuvernööripari Esko Viinikainen ja Tiina esittävät N-piirin klubeille ja piirihallitukselle, leijonille, ladyille ja puolisoille, Leoille sekä PDG-toimikunnan jäsenille lämpimän kiitoksen kuvernöörivuodesta

7

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Piirihallitus - Distriktstyrelsen

Piirihallitus - Distriktstyrelsen Piirihallitus - Distriktstyrelsen 107-N FINLAND 2002/2003 Piirihallituksen kokoukset Ilmoitus yhteystietojesi muutoksista. Tämä sivusto päivitetään noin kerran kuukaudessa. Päivitetty viimeksi 19..3.-03

Lisätiedot

Säätiömme LCIF- Ystävyyssuhteemme LCIF piirikoordinaattori Aarne Kivioja. Alue PNAT marraskuu 2012

Säätiömme LCIF- Ystävyyssuhteemme LCIF piirikoordinaattori Aarne Kivioja. Alue PNAT marraskuu 2012 Säätiömme LCIF- Ystävyyssuhteemme LCIF piirikoordinaattori Aarne Kivioja Alue PNAT marraskuu 2012 Kolme tarkastelutapaa Mitä varoja olemme keränneet ja mihin LCIF:n kampanjoihin? Mitä tukea LCIF:ltä voisi

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio Toimintasuunnitelma 2007-2008 Lions-piiri 107-N Markku Talvio 21.04.2007 Toiminta-ajatus markku.talvio@lions.fi 5.4.07 Suomalaisen Lions-liikkeen toiminta-ajatus 2007-2008 Teemme yhdessä työtä paikallisella,

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa 24.4.2010 N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 DGe Tuomo Holopainen Teema: Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N DGe Sini Eloholma

TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N DGe Sini Eloholma TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N 2014-2015 DGe Sini Eloholma 12.4.2014 KAUDEN 2014-2015 TEEMAT Kansainvälinen teema (Joe Preston) Strengthen the Pride Vahvempina yhdessä Kotimainen teema (Tuomo Holopainen)

Lisätiedot

D 107-I Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointia Innostuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen

D 107-I Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointia Innostuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen 14.12.2014 D 107 I PIIRIHALLITUS Piirihallituksen kokous Pöytäkirja 2/ Aika ja paikka 14.12.2014 klo 15:00-18:11 Merilän Kartano. Meriläntie 1, 91600 Utajärvi Osanottajat: Piirihallitus Susanna Saranlinna

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5)

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) Piirikuvernööri I Varapiirikuvernööri DG Jouko Hirvonen (Kaija Sirviö) Kyntövaarankuja 8 Matkap. 050 555 5969 1 VDG Kyösti Suomalainen (Asta) LC Kitee/Ilmarinen

Lisätiedot

Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans

Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2010 2011 PIIRIN TOIMINTA KAUDELLA 2010-2011 Kauden alussa elokuussa vietettiin suomalaisen Lions-toiminnan 60-vuotisjuhlaa. Lions-toiminnan

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

Lions-ansiomerkeistä

Lions-ansiomerkeistä Lions-ansiomerkeistä Keskeisiä periaatteita Lions-ansiomerkkejä anottaessa, myönnettäessä ja käytettäessä ovat: Yhdestä ansiokkaasta työstä palkitaan vain kerran Samalle henkilölle voidaan myöntää vain

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Piiri 107 N Distriktet TOIMINTAKERTOMUS 2004 2005 VERKSAMHETSBERÄTTELSE

Piiri 107 N Distriktet TOIMINTAKERTOMUS 2004 2005 VERKSAMHETSBERÄTTELSE Piiri 107 N Distriktet TOIMINTAKERTOMUS 2004 2005 VERKSAMHETSBERÄTTELSE TEEMAT Kansainvälinen : Share Success Trough Service Suomen Lions-liitto : Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid N-piiri : Kohti

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA 107- L piirihallituksen kokous 17.2.2018 200218/KJR PÖYTÄKIRJA Aika: 17.2.2018 klo 12.31 15.50 Paikka: Läsnä: Levi Hotel Spa, Levi, Kittilä 18 piirihallituksen jäsentä 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Utajärvi 29.11.2015 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus Harri Hirvelä DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Me palvelemme Vi tjäna We serve

Me palvelemme Vi tjäna We serve Me palvelemme Vi tjäna We serve TOIMINTAKERTOMUS PIIRI 107 N 2011 2012 PIIRIN TOIMINTA KAUDELLA 2011 2012 YLEISTÄ Teemat Kansainvälisen presidentin Dr. Wing-Kun Tam in teema kaudelle: I believe - Luotan

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame

PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame Hiljainen hetki edellisen piirikokouksen jälkeen ajasta ikuisuuteen siirtyneiden lionien

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 26.04.2014 klo 08.30. Paikka: Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen.

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2008 2009

TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2008 2009 Innosta Kannusta Toimi Yhdessä Nuorten Kanssa TOIMINTAKERTOMUS 107 N 2008 2009 Miracles Through Service Everyday Heroes PIIRIN TOIMINTA KAUDELLA 2008 2009 Piirin kokoonpano säilyi edelleen samana kuin

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Suomi johtoon N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Historiaa Keskustelu suomalaisesta leijonasta järjestömme presidentiksi alkoi jo 1980-luvulla. Valtakirjaa Liiton vuosikokoukselta pyydettiin ensimmäisen

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051 Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli TUL SM 2014 A-taso, 6 sarjaa eu (24.03.2014-27.04.2014) Valvoja:PoRa MAB Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Jorma Soppela Into Kemi 1100 0

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, Joensuu

Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, Joensuu MK 13.6.2017 1 (7) KUVERNÖÖRINEUVOSTO AIKA Sunnuntai 11.6.2017 klo 10.01 11.04 PAIKKA Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, 80100 Joensuu LÄSNÄ Erkki Honkala CC puheenjohtaja Pirkko

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Me palvelemme Vi tjäna We serve

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Me palvelemme Vi tjäna We serve Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 2012 DGE Teema: Me palvelemme Vi tjäna We serve ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (10.03.2018) Maraton 1.Uusitalo Janne 3.55.28 (M 45/1) 2.Halmeenpää Marko 4.34.34 (M 55/1) 3.Koskinen Heikki 4.41.10 (M 65/1) 4.Moilanen Martti 4.45.51

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Piirihallitus

Piirihallitus PIIRIHALLITUKSEN 5 / 2013-2014 KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika 10.04.2014 klo 18.15 20.57 Paikka Läsnä: Salon kaupungintalo, Valtuustosali, Tehdaskatu 2, 24200 SALO Erillisen luettelon mukaisesti Laulettiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2006-2007 Teema Palvelkaamme innolla paremman maailman puolesta! Låt oss tjäna med iver för en bättre värld! Toimintasuunnitelma 2006 2007 Visiot Hyvinvoiva piiri Hyvinvoiva lion Hyvinvoiva

Lisätiedot

Markku Talvio VUOSIKERTOMUS 13.4.09

Markku Talvio VUOSIKERTOMUS 13.4.09 SUOMEN LIONS-LIITTO PIIRI 107-N Markku Talvio VUOSIKERTOMUS 13.4.09 KERTOMUS LIONS-PIIRI 107-N TOIMINTA-KAUDESTA 2007-2008 Tiivistelmä Kansainvälinen Lions-järjestö täytti 90 vuotta kauden alkaessa. Merkkipäiväkahvit

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v.

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v. EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut 30.05.2018 Haminassa Tervasaarella Miehet alle 70 v. n:o Nimi 1 Weckström Kari Hamina 1274 2 Partanen Taisto Hamina 1078 3 Takanen Markku Hamina 1002 4 Heinonen

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Pöytäkirja. Lions 107 G-Piirin vuosikokous

Pöytäkirja. Lions 107 G-Piirin vuosikokous Lions 107 G-Piirin vuosikokous 13.4.2013 Viitasaarella, Viitasaari Areena, Koulutie 5, 44500 Viitasaari 1. Pidettiin hiljainen hetki ajasta ikuisuuteen siirtyneiden 107 G piirin Lionien muistoksi, ja sytytettiin

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot