Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma"

Transkriptio

1 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maatila 2030 Hakemusnumero Saapumispäivämäärä Käsittelijä Jaana Tuhkalainen Hakijan virallinen nimi Savonia-ammattikorkeakoulu oy Osatoteuttajat Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Luonnonvarakeskus, Savon koulutuskuntayhtymä Toimintalinja 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen Tukimuoto Kokouksen päivämäärä Diaarinumero EURA 2014/8544/ /2019/ESAELY Viranomainen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Alkamispäivämäärä Päättymispäivämäärä Hankkeen sisältö Yhteiskunnan nopea kehitys on vaikuttanut voimakkaasti maatalouteen ja sen sidosryhmiin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan ja tämä kehitys jatkuu edelleen. Yhteisen maatalouspolitiikan eli valmisteilla olevan CAP27-strategian mukaan maatalouspolitiikan uudistamisessa painottuvat ilmastonmuutoksen hillitseminen, eläinten hyvinvointi sekä uusien yrittäjien saaminen alalle. Tulevaisuuden maatilalla viljelijälle ei enää riitä kerran elämässä suoritettu maatalouden peruskoulutus, vaan yrittäjän on päivitettävä jatkuvasti omaa osaamistaan ja huomioitava toimintansa vaikutukset ympäröivään ekosysteemiin. Jatkuvan oppimisen mallia tarvitaan niin viljelijöille ja maaseutuyrittäjille kuin alalla toimiville opettajille, tutkijoille ja kehittäjille. Maatila 2030 hankkeen tavoitteena on edistää pohjoissavolaisten luonnonvara-alan toimijoiden jatkuvan oppimisen prosessia ja luoda pysyvä jatkuvan oppimisen malli yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Hankkeen toteuttajina toimivat Savonia-ammattikorkeakoulu, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Savon koulutuskuntayhtymä ja Luonnonvarakeskus. Hankkeen toimenpiteillä vahvistetaan pohjoissavolaisen maataloustuotannon kilpailukykyä, lisätään osaamista vastuullisesta tuotannosta sekä pyritään hidastamaan ilmastonmuutosta. Hankkeessa kehitettävillä oppimismenetelmillä valmistetaan luonnonvara-alan toimijoita tulevaisuuden haasteisiin ja kannustetaan osaamisen päivittämiseen oman työn ohessa jatkossakin. Hankkeessa luotavan yhteistyömallin avulla pystytään jatkossa nopeasti ja ketterästi reagoimaan alan kehittämistarpeisiin, sekä räätälöimään täsmäkoulutuksia kohderyhmälle.

2 2 (5) ý Hankkeen toiminta kohdistuu yhden maakunnan alueelle Hankkeen toiminta kohdistuu usean maakunnan alueelle Hankkeen toiminta on valtakunnallista Maakunnat Pohjois-Savo Seutukunnat Koillis-Savon, Kuopion, Sisä-Savon, Varkauden, Ylä-Savon Kunnat Iisalmi, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä Lisätietoja hakemuksesta Hankkeen varsinaisina kohderyhminä ovat viljelijät, maaseutuyrittäjät, luonnonvara-alan opettajat ja tki-henkilöstö, tutkijat, opetus- ja tutkimusmaatilan henkilökunta, asiantuntijat sekä kaikki maatalouden parissa työskentelevät. Hankkeessa luodaan jatkuvan oppimisen malli sekä tiivistetään luonnonvara-alan toimijoiden keskinäistä yhteistyötä maakunnassa niin koulutusten suunnittelun ja toteutuksen osalta. Hankkeessa kehitettävillä oppimismenetelmillä valmistetaan luonnonvara-alan toimijoita tulevaisuuden haasteisiin ja kannustetaan osaamisen päivittämiseen oman työn ohessa jatkossakin. Hanke toteutetaan seuraavien työpakettien avulla: TP1: Jatkuvan oppimisen mallin luominen Hankkeessa luodaan toimintamalli, jolla edistetään luonnonvara-alan eri toimijoiden jatkuvaa oppimista. Toimintamalli luodaan alan oppilaitosten, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden sekä yritysten yhteistyönä. Hankkeen aikana testataan eri mittaisten lyhytkoulutusten toimivuutta eri kohderyhmillä. Etäopiskelun tehokkuuden varmistamiseksi työpaketissa kehitetään työkaluja kohderyhmien digiosaamisen testaamiseen ja edelleen kehittämiseen. Organisaatioiden ja yritysten keskinäinen yhteistyö. Hankkeen aikana määritellään kunkin toteuttajaorganisaation rooli jatkuvan oppimisen edistäjänä sekä laaditaan sopimukset yhteistyömallista. Savonia-ammattikorkeakoulu toimii yhteistyön koordinoijana myös hankkeen päätyttyä, joten sopimukset laaditaan Savonian kanssa. Sopimuksissa määritellään, mitä osaamista ja millaista materiaalia kukin osapuoli tarjoaa yhteistyöverkostoon ja miten koulutusten toteutus rahoitetaan hankkeen päätyttyä. Hankkeessa luotavaan yhteistyömalliin sitoutetaan myös luonnonvara-alan asiantuntija-, kehittäjä- ja rahoittajaorganisaatiot sekä yritykset. TP2: Jatkuvaa oppimista tukevan verkko-oppimisympäristön toteuttaminen ja oppimateriaalin tuottaminen Hankkeessa tuotetaan verkko-oppimisympäristö sekä opintosisältöjä, jotka tukevat kohderyhmien jatkuvan oppimisen prosessia. Ylä-Savon ammattiopistolle hankitaan SavoFarm 4.0 -hankkeen rahoituksella teknologiset puitteet digitaalisen ja virtuaalisen oppimisympäristön rakentamiseen. Tässä hankkeessa luodaan ja toteutetaan SavoFarm 4.0 hankkeessa toteutettavan osaamiskeskittymän digitaalinen oppimisympäristö. Savonia perustaa Maatila sivuston, joka toimii kokoavana portaalina hanketta toteuttaville luonnonvara-alan toimijoille. Maatila 2030 sivusto ja siihen linkitetty oppimisympäristö muodostavat näyttävän kokonaisuuden, joka houkuttelee opiskelijoita valtakunnallisesti ja toimii maakunnan luonnonvara-alan osaamisen näyteikkunana myös maailmalle. Oppimisympäristöön tuotetaan monipuolista materiaalia, kuten videoita, podcasteja, tietokortteja ja laskureita. Materiaaleja tuotetaan myös englannin ja ruotsin kielellä. Osa opinnoista voidaan aloittaa ja suorittaa ajasta ja paikasta riippumatta, osassa on mukana kontaktiopetusta. Savonia-ammattikorkeakoulu laatii pedagogisen mallin sekä määrittää osaamisen arvioinnin menetelmät suunniteltavista koulutuksista. Toteutettavien koulutuskokonaisuuksien markkinoinnissa hyödynnetään tuotteistamisen ja palvelumuotoilun ammattilaisia. Koulutusten suunnittelussa huomioidaan eri kohderyhmien tarpeet niin koulutusten keston kuin verkko-/live-toteutusten osalta. Verkkoon tuotettavalle materiaalille asetetaan laatuvaatimukset, jotka noudattavat valtakunnallisia eamk-laatukriteerejä.

3 3 (5) TP3: Maatila 2030 koulutukset kohderyhmille 1. Kestävä kasvituotanto ja ravinneosaaminen 30 pv 2. Kasvituotannon uudet vaihtoehdot 25 pv 3. Maatalousteknologia ja automaatio 30 pv 4. Yrityksen talouden hallinta ja kannattavuus 35 pv 5. Yrityksen johtaminen 35 pv 6. Maatilan energiaomavaraisuus 15 pv 7. Eläinten hyvinvointi 20 pv 8. Kotieläintuotannon uudet vaihtoehdot 15 pv 9. Green Care 10 pv 10. Kuluttajaviestintä 10 pv Koulutukset toteutetaan aiheesta ja kohderyhmästä riippuen 1-5 päivän kokonaisuuksina. Osa koulutuksista on luentotyyppisiä, jolloin osallistujamäärät voivat olla suuria ja myös etäosallistuminen mahdollista. Osa koulutuksista toteutetaan kokonaan verkossa, jolloin hyödynnetään webinaareja, videoita, podcasteja sekä kirjallisia ja kuvallisia luentomateriaaleja. Mukana on myös pienryhmissä toteutettavaa koulutusta. Koulutuspäiviin sisältyy myös tilavierailuja, pellonpiennarpäiviä ja retkiä, jolloin osallistujien verkostoituminen on erittäin tehokasta. TP4: Messujen, tapahtumien ja opintomatkojen toteuttaminen Hankkeessa järjestetään Maatila 2030 tulevaisuusseminaareja sekä opintomatkoja. Näiden tilaisuuksien tavoitteena on saada luonnonvara-alan eri toimijat verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia alan kehittämisestä. Kansainväliset luennoitsijat ja opintomatkat kansainvälisiin seminaareihin, messutapahtumiin ja peltopäiville antavat viljelijöille uutta näkemystä oman yritystoiminnan kehittämiseen. Maatila 2030 tulevaisuusseminaarit. Tulevaisuusseminaarit järjestetään syksyllä 2020 ja keväällä 2022 ja niiden tavoitteena on tuoda kohderyhmälle alan uusinta tietoa niin kotimaasta kuin ulkomailta. Seminaarin puhujiksi valitaan asiantuntijoita, jotka pystyvät luomaan kuvaa tulevaisuuden maatilan eri mahdollisuuksista, aihealueina mm. kasvintuotanto, kotieläintuotanto, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja maaseutuyrittäjyyden uudet muodot. TP5: Hallinnointi ja tiedottaminen Savonia-ammattikorkeakoulu vastaa hankkeen hallinnoinnista ja koordinoi hankkeen tiedottamista. Maatila 2030 sivusto perustetaan heti hankkeen alkuvaiheessa ja sivustoa käytetään hankkeen pääviestintäkanavana. Maatila 2030 sivusto linkitetään Savonian sekä kaikkien osatoteuttajien sivuille. Hankkeelle luodaan Facebook-sivu Maatila 2030 nimellä ja sivusto palvelee tiedotuskanavana myös hankkeen jälkeen. Hankkeen toimenpiteistä tiedotetaan hankkeen omilla sivuilla olevan koulutuskalenterin avulla sekä osatoteuttajien nettisivuilla ja some-kanavissa. Koulutusten markkinoinnissa tehdään yhteistyötä MTK:n, ProAgrian ja keskeisten jalostusyritysten (liha, maito) kanssa. Hankkeen toiminnasta tiedotetaan sekä maakunnan että valtakunnallisen median, kuten sanomalehtien, alan aikakauslehtien, radion ja tv:n kautta. Tiedottamisessa hyödynnetään monipuolisesti sosiaalista mediaa (Facebook, Instagram, Twitter, LinkedIn) ja hankkeen koulutuksista tehdään myös markkinointivideoita Youtubeen. Hankkeen aikana luotavan yhteistyömallin keskeinen osa on yhteinen tiedottaminen. Tavoitteena on luoda Maatila 2030 verkkoportaalista luonnonvara-alan toimijoiden yhteinen tiedotuskanava, johon linkitetään keskeiset alan koulutukset ja tapahtumat. Yhteisen tiedottamisen pelisäännöt ja kustannusten jakaminen määritellään hankkeen aikana. Hankkeen toimijoiden lisäksi tiedotusverkostoon otetaan mukaan alan yrityksiä sekä edunvalvonta- ja rahoittajaorganisaatioita. Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma

4 Kustannukset Yhteensä 1 Palkkakustannukset Ostopalvelut Matkakustannukset Muut kustannukset Flat rate Kustannukset yhteensä Tulot 0 Nettokustannukset yhteensä Kustannukset Yhteensä 7 Kunnat 0 8 Muu julkinen 0 Yhteensä 0 Kustannusarvio yhteensä Rahoitus Yhteensä Osuus nettokustannuksista (%) 1 Haettava ESR- ja valtion rahoitus ,00 2 Kuntien rahoitus ,26 3 Muu julkinen rahoitus ,72 4 Yksityinen rahoitus ,02 Rahoitus yhteensä ,00 Rahoitus Yhteensä 5 Kuntien rahoitus 0 6 Muu julkinen rahoitus 0 Yhteensä 0 Rahoitussuunnitelma yhteensä (5) Rahoittajan arvio hankkeesta Pisteet 25/40. Pohjois-Savon hankeryhmä Etelä-Savon ELY-keskuksen kehittämishankkeiden valintaryhmä Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä Hankkeeseen arvioidaan osallistuvan 365 osallistujaa ja 365 yritystä. Hankkeen päätyttyä maakunnassa toimii luonnonvara-alan toimijoiden verkosto, jonka yhteistyön ansiosta elinkeinon toimijat kykenevät jatkuvasti päivittämään omaa osaamistaan verkko-oppimisympäristön sekä lyhyiden koulutuskokonaisuuksien avulla. Alueen maanviljelijät ja maaseutuyrittäjät huomioivat jatkossa laajemmin oman toimintansa merkityksen ilmaston muutoksen hillinnässä sekä osana maaseudun ekosysteemiä. Alan toimijoilla on paremmat valmiudet hyödyntää digitaalisuutta ja uusinta teknologiaa omassa työssään. Hankkeen koulutusten avulla saadaan päivitettyä viljelijöiden, maaseutuyrittäjien, luonnonvara-alan opettajien ja tki-henkilöstön, opetus- ja tutkimusmaatilan henkilökunnan sekä neuvojien osaamista teknologiasta, taloudesta, ekologiasta sekä eläinten hyvinvoinnista. Hankkeessa luotua jatkuvan oppimisen toimintamallia toteutetaan jatkossa Savonia-ammattikorkeakoulun, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän, Savon koulutuskuntayhtymän ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä. Lyhyitä koulutuskokonaisuuksia tarjotaan jatkossa kohderyhmille ja oppimista tukevaa materiaalia päivitetään jatkuvasti näiden toimijoiden yhteistyönä. Viljelijät ja kaikki luonnonvara-alan toimijat pystyvät hyödyntämään hankkeen koulutusten oppeja työssään ja tarvittaessa hakemaan uutta tietoa verkko-oppimisympäristön kautta. Hankkeessa luodun toimintamallin myötä yhteistyöverkosto toteuttaa jatkossa koulutukset maksullisena palvelutoimintana. Maatila 2030 portaalia ylläpidetään hankkeen jälkeen Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoimana yhteistyössä muiden luonnonvara-alan toimijoiden kanssa laadittujen yhteistyösopimusten pohjalta. Rahoittajan esitys Rahoittajan esitys ý Hakemus esitetään hyväksyttäväksi Hakemus esitetään hylättäväksi

5 5 (5) Ratkaisun mahdolliset perustelut ja jatkotoimenpiteet Hanke toteuttaa Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjan neljä erityistavoitetta 9.2 rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Rakennemuutokseen vastataan kehittämällä ja uudistamalla eri alojen yhteisiä kehittämistoimia ja monialaisia osaamisverkostoja. Hanke tukee Pohjois-Savon maakuntaohjelman toimintalinjan kaksi tavoitetta - Osaamisen kehittäminen.

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Sähköasema- ja kiinteistötekniikan TKIO (SähKis) Hakemusnumero 104358 Saapumispäivämäärä 28.9.2018

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Future Technologies in Education (FutureEdu) Hakemusnumero 104295 Saapumispäivämäärä 14.12.2018

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu, rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 189 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", 300311 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 189 Hankkeen

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Liiketoimintaosaamista Pohjois-Savon ruokamatkailuun Gastro Business Hakemusnumero Kokouksen

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta

Päätös EAKR-projektin MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.8.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.8. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Digiteknologian TKI-ympäristö (Digikeskus) Hakemusnumero 305606 Saapumispäivämäärä 4.1.2019 Käsittelijä

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta", 300350 rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta, 300350 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 181 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta", 300350 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 181 Hankkeen julkinen nimi Yrittäjäksi

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä Hakemusnumero: 304536 Hankkeen nimi: Asiakaslähtöinen tuotteen tekninen määrittely, CusTech 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Viranomainen Lapin liitto. Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta

Viranomainen Lapin liitto. Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Hakemusnumero: 300847 Hankkeen nimi: Arktisen muotoilun osaamiskeskus infrahanke 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Arktisen muotoilun

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi KAHVI- Koulutusviennin alueellisen osaamisen vahvistaminen Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8330/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8330/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2018 1 (1) 289 Asianro 8330/14.01.00.03/2018 Yrityspalvelun esitys BUSINESS CENTER-BC (Pohjois-Savon kasvun ja elinvoimaisuuden varmistaminen yrittäjyys- ja innovaatioympäristöä

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maahanmuuttajien integrointimalli korkeakouluun Hakemusnumero 104116 Saapumispäivämäärä 1.3.2018

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Sinä osaat! Tytöt ja teknologia Hakemusnumero 104294 Saapumispäivämäärä 11.5.2018 Käsittelijä

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne 30.09.2018 Juha Ikäheimo Eija Äärilä #maatinki #maaseutufi Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2 (7) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min 15 min 30 min 30

Lisätiedot

Maatalouden investointituet. Suonenjoki

Maatalouden investointituet. Suonenjoki Maatalouden investointituet Suonenjoki 19.3.2019 Maatalouden investointien ja aloitustuen tukjaksot Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään tukijaksoittain Päätösjaksot (jaksot vuosittain aina samat)

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Lukiolaisista nostetta ohjelmistoalalle Hakemusnumero 103260 Saapumispäivämäärä 20.2.2017 Käsittelijä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat 05/2018 12/2020 Lähtökohdat Luovien alojen kehittymisen esteet: - Yrityspalveluiden hajanaisuus, ei vahvaa alustaa monipuoliselle verkostoimiselle - Luovan osaamisen määrätietoisen hyödyntämisen puute

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

15.12.2014. Päättymispäivämäärä 31.12.2016

15.12.2014. Päättymispäivämäärä 31.12.2016 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Asiakasymmärryksen ja palveluinnovaatioiden äärellä Etelä-Savossa Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä

Lisätiedot

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tuusniemi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Kemin kaupunki

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Kemin kaupunki 1 (6) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kemin osaava verkosto Hakemusnumero 104152 Saapumispäivämäärä 28.9.2018 Käsittelijä Liisa Irri

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 773/31/16 Hakemuksen saapumispvm 29.2.2016 Hakijan virallinen nimi Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi NewPro

Lisätiedot

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kiuruvesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Suonenjoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lapinlahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Keitele Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Leppävirta Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautalampi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautavaara Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Siilinjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Varkaus Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Iisalmi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kuopio Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pielavesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kaavi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesanto Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tervo Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan Merja Kaija 23.5.2019 Kyliä Pohjois-Savossa noin 300 Rekisteröityjä kyläyhdistyksiä (169) Kylätoimikuntia (134) (2018) Kunnallisia kyläyhdistyksiä (9) kyläneuvostoja

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 30.4.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 30.4. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Älykäs hyvinvointilaboratorio Hakemusnumero 303854 Saapumispäivämäärä 21.4.2017 Käsittelijä Eveliina

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Rovaniemen kaupunki

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Rovaniemen kaupunki 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Monimuotoiset työmarkkinat ja verkostot työllistymisen mahdollistajana Hakemusnumero Kokouksen

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kuopio Water Cluster -investointihanke Hakemusnumero 305986 Saapumispäivämäärä 26.2.2019 Käsittelijä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=29 27 Pohjois-Savo, n=231 2 Koillis-Savo, n=9 22 Kuopion seutu, n=9 3 Sisä-Savo,

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Lisäksi voi jättää hakemuksia kansalaislähtöiseen toimintaan. Ulla-Mari Karhu

Lisäksi voi jättää hakemuksia kansalaislähtöiseen toimintaan. Ulla-Mari Karhu Maakunnan yhteistyöryhmän 32 21.05.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmän 67 26.11.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 58 09.12.2015 Etelä-Suomen ESR-hankehaku 1.8-1.10.2015 MYRS 21.05.2015 32

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

ENSIHOITOPALVELUN TILASTO

ENSIHOITOPALVELUN TILASTO ENSIHOITOPALVELUN TILASTO 1.1.-30.6. 18.8. 2 (7) PSshp:n palvelutasopäätöksen sisältämät tavoitteet potilaan tavoittamisajasta Palvelun saatavuus riskiluokittain päivittäistehtävissä. Tavoittamisviiveet

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liitto MYR sihteeristö 4/2018 Sivu 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND

Keski-Pohjanmaan liitto MYR sihteeristö 4/2018 Sivu 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND 1 KESKI-POHJANMAAN LIITTO - MELLERSTA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND ESITYSLISTA Kokousaika: Kirjallinen menettely 12.9.-19.9.2018 Kokouspaikka: sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 1 LÄSNÄOLIJOIDEN JA KOKOUKSEN

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyyden haasteet ja niiden ratkaisut tuotannon tehostamisessa; erityisruokavalion näkökulma

Asiakaslähtöisyyden haasteet ja niiden ratkaisut tuotannon tehostamisessa; erityisruokavalion näkökulma Asiakaslähtöisyyden haasteet ja niiden ratkaisut tuotannon tehostamisessa; erityisruokavalion näkökulma Ravitsemussuunnittelija, THM Päivi Räsänen Ravitsemushoidon strategiaseminaari 20.5.2015 Kysymys

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Savon Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1924/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1924/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2019 1 (1) 110 Asianro 1924/02.05.02.00/2019 Yrityspalvelun esitys (Lakeland 2)-hankkeen rahoituksesta (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)

Lisätiedot

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen 1 (6) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Metsä- ja puunkuljetuslogistiikan osaamisen kehittäminen Hakemusnumero 102328 Saapumispäivämäärä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Hanketuella rahoitettava toiminta Hankkeet eri aluetasoilla Hankkeiden valintaperusteet Hankesuunnitelma Ohjausryhmät Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hanketukien

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Kuva: J. Lehmonen Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Rautalammin Konneveden luontomatkailun kehittämishanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2016 Rositsa Bliznakova ESITYSLISTA 1.Kokouksen avaus 2.Puheenjohtajan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku 6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Infotilaisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Anna-Mari Sopenlehto,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot