Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 30.4.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 30.4."

Transkriptio

1 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Älykäs hyvinvointilaboratorio Hakemusnumero Saapumispäivämäärä Käsittelijä Eveliina Pekkanen Kokouksen päivämäärä Diaarinumero EURA 2014/5044/ /2017/ESAVO Viranomainen Etelä-Savon maakuntaliitto Hakijan virallinen nimi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Toimintalinja 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Tukimuoto Alkamispäivämäärä Päättymispäivämäärä Hankkeen sisältö Väestön hyvinvointi ja terveys ovat kehittyneet monella mittarilla hyvään suuntaan. On kuitenkin olemassa selkeitä hyvinvointiin liittyviä haasteita, jotka aiheuttavat yhteiskunnalle huomattavia kustannuksia. Jotta väestömme pysyy jatkossakin hyvinvoivana, työkykyisenä ja aktiivisena sekä omatoimisena ikääntyessäkin, tulee fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitoon panostaa. Saimaa Stadiumi on merkittävä investointi Etelä-Savon maakunnan hyvinvoinnin edistämiseen. Se tarvitsee yhteyteensä hyvinvointialaan liittyvää korkean lisäarvon kehittämistoimintaa. Uudet hyvinvointipalvelut perustuvat yhä enemmän digitaalisuuteen, joka mahdollistaa datan aivan uudenlaisen hyödyntämisen. Hyvinvointidataa voidaan teknologian avulla kerätä monipuolisesti, mutta datan soveltamisessa asiakkaalle lisäarvoa tuottaviksi palveluiksi on vielä paljon kehittämistarpeita. Tämän hankkeen tavoitteena on toteuttaa hyvinvoinnin edistämisen kehittämisympäristön eli Älykkään hyvinvointilaboratorion vaatimat investoinnit. Älykäs hyvinvointilaboratorio mahdollistaa hyvinvointidataan perustuvan asiakaslähtöisen kehittämistoiminnan tulevaisuudessa. Laboratorio muodostuu fyysisiin tiloihin sijoittuvista laitteista ja eri ympäristöissä käytettävästä puettavasta teknologiasta. Laboratorio ja sen data-arkkitehtuuri toimii hermokeskuksena myös muista lähteistä kerätylle datalle. Varsinainen kehittämistoiminta käynnistetään kokonaisuuteen kuuluvassa Datasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja (hakemusnumero ) - hankkeessa. Hankkeessa tehdään kehittämisympäristön vaatimat investoinnit eli kone- ja laitehankinnat ja rakennetaan ostopalveluna vaadittavat tietojärjestelmät, jotka mahdollistavat datan keräämisen, arkistoinnin ja yhdistelemisen. Hankinnoissa johtavana ajatuksena on, että mahdollisimman suuresta osasta laitteita on mahdollista saada digitaalista tietoa, jota voidaan yhdistellä ja hyödyntää tutkimuksessa ja uusien palveluiden kehittämisessä. Hyvinvointilaboratorioon tehtäviä investointeja voidaan hyödyntää kehittämistoiminnan lisäksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun koulutuksessa oppimisympäristönä.

2 2 (5) Hankkeen tuloksena on toteutettu suunnitellut Älykkään hyvinvointilaboratorion laite- ja teknologiainvestoinnit ja rakennettu datan keräämisen ja hyödyntämisen mahdollistava data-arkkitehtuuri. Tuloksena on toimintavalmis hyvinvointialan kehittämisympäristön infra. Älykäs hyvinvointilaboratorio tarkoittaa hankkeen investoinneilla rakennettavaa kehittämisympäristöä. Hyvinvointilaboratorioon hankitaan tulevan kehittämistyön vaatimat laitteet ja teknologiat. Lisäksi rakennetaan ostopalveluna laitehankintoja tukeva data-arkkitehtuuri datan keräämiseen ja käsittelyyn. Hankinnat tehdään Kaakkois- Suomen ammattikorkeakoulun tekemään selvitystyöhön perustuen. Lisäksi tarkentava valmistelutyö ja hankintojen toteutus tehdään hankekokonaisuuteen kuuluvassa kehittämishankkeessa Datasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja. Osa laite- ja teknologiahankinnoista sijoittuu Saimaa Stadiumin rakennettuihin tiloihin ja osaa teknologiasta taas voidaan hyödyntää eri ympäristöissä ajasta ja paikasta riippumatta. Hankkeessa ostopalveluna rakennettava dataarkkitehtuuri mahdollistaa tiedon kokoamisen eri laitteista yhteen järjestelmään. Älykäs hyvinvointilaboratorio toimii ikään kuin hermokeskuksena kerättävälle tiedolle ja kehittämistoiminnalle. Hankkeen investoinneista suurin osa luokitellaan kone- ja laitehankinnoiksi. Kone- ja laitehankintojen lisäksi hankitaan kehittämisympäristön rakentamiseen liittyviä ostopalveluita, kuten tilasuunnittelua ja data-arkkitehtuurin kehittämispalveluja. Data-arkkitehtuuri rakennetaan ostopalveluna. Arkkitehtuurissa määritellään datan ominaisuudet siten, että tuleva kehittämistoiminta on mahdollisimman kustannustehokasta ja ketterää. Esimerkiksi puettavasta hyvinvointiteknologiasta kertyvä data on käytettävissä standardinmukaisen ja avoimeen teknologiaan perustuvan rajapinnan kautta. Lisäksi investointeja tehtäessä otetaan kantaa datan ja ratkaisujen omistajuuteen. Investointien tavoitteena on mahdollistaa hyvinvointia edistävien palveluiden kehittäminen. Hankinnoissa johtavana ajatuksena on, että mahdollisimman suuresta osasta laitteita on mahdollista saada digitaalista tietoa, jota voidaan yhdistellä ja hyödyntää tutkimuksessa ja uusien palveluiden kehittämisessä. Hyvinvointilaboratorioon tehtäviä investointeja voidaan hyödyntää kehittämistoiminnan lisäksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun koulutuksessa oppimisympäristönä. Hankinnat tehdään tarvelähtöisesti. Hankintaprosessi sisältää seuraavat toimenpiteet (henkilötyö/palkkakustannukset sisältyvät kehittämishankkeeseen). Kartoitus ja vaatimusmäärittely - Kilpailutettavien laite- ja teknologiahankintojen ja asiantuntipalveluhankintojen valmistelu - vaatimusmäärittelyt laitehankinnoille - budjetin tarkka kohdentaminen eri hankintoihin Kilpailutuksen toteuttaminen - Kilpailutuksen toteuttaminen vaatimusten mukaisesti - Hankintapäätökset Kehittämisympäristön rakentaminen - Laite- ja teknologiahankintojen asentaminen ja testausympäristöjen rakentaminen ostopalveluna - Data-arkkitehtuurin rakentaminen ja ylläpito ostopalveluna (devops) Hankinnat on eritelty kustannusarvion yhteydessä. KONE-JA LAITEHANKINNAT: Fyysisen kunnon kliiniseen mittaamiseen liittyvät hankinnat ,- Kokonaisuus vastaa tarpeeseen testata kliinisesti sydän- ja verenkiertoelimistöön ja tuki- ja liikuntaelimistöön liittyviä muuttujia. Kokonaisuuden sisällä resursseja voidaan kohdentaa eri osa-alueisiin ja niihin kuuluviin hankintoihin.

3 3 (5) Tällaisia ovat esimerkiksi testijuoksumatto, kehon koostumuksen mittauslaitteisto, hengityskaasuanalysaattori ja liikeanalyysilaitteisto. Fyysisen harjoittelun seurantaan liittyvät hankinnat ,- Kokonaisuuden alla tehtävät hankinnat on ryhmitelty kahteen osa-alueeseen hankinnan tarpeen mukaan. Tarve seurata lihaskuntoharjoittelun laatua ja sen vaikutuksia terveydentilaan ja fysiologiaan erilaisilla kohderyhmillä. Kokonaisuuden hankintoihin kuuluvat älykkäät lihaskuntoharjoittelulaitteet. Tarve seurata aerobisen harjoittelun laatua ja vaikutuksia terveydentilaan. Dataa voidaan kerätä nykyaikaisilla aerobisilla harjoitteluvälineillä. Kokonaisuuteen kuuluvat esimekiksi älykkäät juoksumatot, kuntopyörät ja soutulaitteet. Hyvinvoinnin mittaamiseen eri ympäristöissä liittyvät hankinnat ,- Kokonaisuus vastaa tarpeeseen mitata fysiologisia vasteita kokonaisvaltaisesti yksilön arjessa eri ympäristöissä puettavalla teknologialla. Kokonaisuuden sisällä resursseja voidaan kohdentaa eri osa-alueisiin. Hankintoihin kuuluvat esimerkiksi sykemittarit, unen laadun mittarit, aktiivisuusmittarit, sykevälivaihtelun mittarit ja aivosähkökäyrän mittaamisen mahdollistavat laitteet. Ruokavalintojen seurantaan liittyvät hankinnat ,- Kokonaisuuden alla tehtävät hankinnat on ryhmitelty kahteen osa-alueeseen hankinnan tarpeen mukaisesti jaoteltuna. Tarve seurata asiakkaan ruokavalintoja ja saadun tiedon ymmärtämistä. Hankintoihin kuuluu esimerkiksi älykäs ruokalinjasto. Tarve tutkia ruokavalintoja, itsepalveluteknologian käytettävyyttä ja kehittää niihin liittyviä palveluja. Hankintoihin kuuluvat esimerkiksi ennakkotilaamisen mahdollistavat älykkäät ratkaisut. Käyttäytymisen ja terveellisten valintojen mittaamiseen liittyvät hankinnat ,- Kokonaisuuden alla tehtävät hankinnat on ryhmitelty kahteen osa-alueeseen hankinnan tarpeen mukaan. Tarve kerätä tietoa asiakaskäyttäytymisestä ja asiakkaiden kokemuksista palveluiden kehittämistä varten. Hankintoihin kuuluvat esimerkiksi asiakasvirtoja seuraava kameroihin perustuva järjestelmä, puettavat kamerat ja asiakkaan silmänliikkeitä tarkkaileva kameroihin perustuva järjestelmä. Tarve asiakas-/hyvinvointiviestinnälle ja sen vaikuttavuuden arvioinnille. Kokonaisuuteen kuuluu infonäyttöjärjestelmä. Virtuaalitodellisuus hyvinvoinnin edistämisessä ,- Tarve erilaisten virtuaaliympäristöjen luomiseen. Virtuaaliympäristössä voidaan esimerkiksi testata erilaisia hyvinvoinnin edistämisen palveluja. Lisäksi sitä voidaan hyödyntää oppimisympäristönä. Kokonaisuuteen kuuluvia hankintoja ovat esimerkiksi VR-lasit, VR-kamerat ja Cave-virtuaaliympäristö. Älykäs tila hyvinvoinnin edistämisessä ,- Tarve testata pelillistämisen keinoja terveellisten valintojen lisäämiseksi. Hankintoja ovat esimerkiksi interaktiiviset seinät, jotka mahdollistavat erilaiset interaktiiviset muunneltavat peliympäristöt. Tarve käyttötarkoituksen ja asiakaskokemuksen näkökulmasta toimiville tilaratkaisuille. Tarve testata erilaisten istumisasentojen sekä aktiivisen työskentelyn vaikutuksia terveyden eri riskitekijöihin, vireystilaan ja työtehoon kontrolloidussa ympäristössä. Hankinnat mahdollistavat aktiivisen toimiston mallintamisen. Hankintoja ovat esimerkiksi säädettävä työpöytä ja aktivointilautoja. Tarve testata ja mitata matalataajuusvärähtelyn vaikutuksia palautumiseen, stressiin ja kipuun. Hankintoihin kuuluvat erilaiset laitteet, kuten matalataajuusvärähtelytuoli. Tarve testata fyysisen ympäristön terveysvaikutuksia sekä vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen. Ns nudge teorian testaaminen: voidaanko ihmisiä tuupata kohti terveellisempiä valintoja vaikka he eivät itse tekisi tietoista valintaa? Mikä potentiaali fyysisellä ympäristöllä on terveyden edistämisessä?

4 4 (5) Muut laitehankinnat ,- Tarve laitteiden ohjelmistojen käyttämiseen ja datan analysointiin. Tarpeeseen hankintaan vaatimukset täyttäviä tietokoneita. OSTOPALVELUT: Data-arkkitehtuuri ja palvelimet ,- Data-arkkitehtuuri vastaa tarpeeseen koota, yhdistellä ja hyödyntää eri lähteistä kerättyä tietoa. Tietoa kerätään esimerkiksi Älykkään hyvinvointilaboratorion laitteista ja muista lähteistä. Kokonaisuuteen kuuluvat ostopalvelut jakaantuvat seuraaviin osa-alueisiin Data-arkkitehtuurin tekninen toteutus, hankintojen tekninen määrittely, infrastruktuurin ja palveluiden ylläpito ja kehittäminen. Varaus asiantuntijapalveluostoille (devops, pienkehitys). Palvelinympäristö, josta saadaan käyttöön laskenta- ja tallennuskapasiteettia tarpeen mukaan (esim. Pilot- ja kehitysvaiheet voivat erota merkittävästi). Pilvipalvelimet (PaaS/IaaS muodossa). Datan kerääminen, kokoaminen, prosessointi ja tallennus sekä rajapintojen (API) toteutukset. Datan säilyttäminen (warehousing), arkistointi ja käyttöön saattaminen (API, hakutoiminnot, katalogit). Tilasuunnittelu ,- Tarve asiakaskokemuksen ja käyttötarpeen näkökulmasta toimiville tilaratkaisuille. Tilasuunnittelu ostopalveluna. Laitteistojen asennukset ,- Tarve hankittujen laitteiden asentamiselle. Laitteistojen asentaminen/rakentaminen ostopalveluna. Koulutukset 8000,- Tarve hankittujen laitteiden ja ohjelmistojen käyttäjäkoulutuksille. Laitteiden ja ohjelmistojen käyttäjäkoulutukset ostopalveluna. Ohjelmistolisenssit ,- Tarve laitehankintojen käyttämisessä välttämättömille ohjelmistolisensseille. Ohjelmistolisenssit ostopalveluna. ý Hankkeen toiminta kohdistuu yhden maakunnan alueelle Maakunnat Etelä-Savo Seutukunnat Mikkelin Kunnat Mikkeli Hankkeen toiminta kohdistuu usean maakunnan alueelle Hankkeen toiminta on valtakunnallista Lisätietoja hakemuksesta Hanke on osa hankekokonaisuutta, jonka toisen osan muodostaa Datasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja. Nämä hankkeet muodostavat rakenteilla olevaan Saimaa Stadiumin TKI-ympäristön. Hyvinvointidatan hyödyntäminen asiakastarpeisiin vastaamalla ja terveysteknologisten ratkaisujen hyödyntäminen luovat mahdollisuuksia myös uudenlaiselle liiketoiminnalle toimien samalla myös oppimisympäristönä. Hanke tekee tiivistä yhteistyötä Essoten ja Sosterin kanssa, jolloin hankkeen hyvinvoinnin edistämisen vaikutukset tapahtuvat koko maakunnan alueella ja kytkeytyvät myös soteen. Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma

5 Kustannukset Yhteensä 1 Palkkakustannukset 0 2 Ostopalvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 4 Matkakustannukset 0 5 Kone- ja laiteinvestoinnit Rakennukset ja maa-alueet 0 7 Muut kustannukset 0 8 Välilliset kustannukset 0 Kustannukset yhteensä Tulot 0 Nettokustannukset yhteensä Kustannusarvio yhteensä Rahoitus Yhteensä Osuus nettokustannuksista (%) 1 Haettava EAKR- ja valtion rahoitus Kuntien rahoitus Muu julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus 0 0 Rahoitus yhteensä Rahoitussuunnitelma yhteensä (5) Rahoittajan arvio hankkeesta Hanke on Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinja 2:en Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen, erityistavoite 4.1 mukainen. Rahoittajan esitys Rahoittajan esitys ý Hakemus esitetään hyväksyttäväksi Hakemus esitetään hylättäväksi Ratkaisun mahdolliset perustelut ja jatkotoimenpiteet Hakemus on käsitelty Etelä-Savon maakuntaliiton hankeryhmän kokouksessa Hankeryhmä puolsi hankkeen rahoittamista. Hankeryhmän palautteen perusteella hakijan kanssa käytiin keskusteluja ja hakemus palautettiin täydennettäväksi. Hakemus on saapunut Hankekokonaisuus Datasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja sekä Älykäs hyvinvointilaboratorio esitellään kokonaisuutena. Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puolsi hankkeiden rahoittamista. Hankekokonaisuus viedään Maakunnan yhteistyöryhmän käsittelyyn.

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu, rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 189 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", 300311 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 189 Hankkeen

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta

Päätös EAKR-projektin MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen

Lisätiedot

Viranomainen Lapin liitto. Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta

Viranomainen Lapin liitto. Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Hakemusnumero: 300847 Hankkeen nimi: Arktisen muotoilun osaamiskeskus infrahanke 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Arktisen muotoilun

Lisätiedot

15.12.2014. Päättymispäivämäärä 31.12.2016

15.12.2014. Päättymispäivämäärä 31.12.2016 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Asiakasymmärryksen ja palveluinnovaatioiden äärellä Etelä-Savossa Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä

Lisätiedot

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 773/31/16 Hakemuksen saapumispvm 29.2.2016 Hakijan virallinen nimi Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi NewPro

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta", 300350 rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta, 300350 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 181 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta", 300350 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 181 Hankkeen julkinen nimi Yrittäjäksi

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kuopio Water Cluster -investointihanke Hakemusnumero 305986 Saapumispäivämäärä 26.2.2019 Käsittelijä

Lisätiedot

Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maatila 2030 Hakemusnumero 105145 Saapumispäivämäärä 25.9.2019 Käsittelijä Jaana Tuhkalainen

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä Hakemusnumero: 304536 Hankkeen nimi: Asiakaslähtöinen tuotteen tekninen määrittely, CusTech 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

Päättymispäivämäärä

Päättymispäivämäärä Hakemusnumero: 305415 Hankkeen nimi: Tuottavuuden työkalupakki 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Tuottavuuden työkalupakki Hakemusnumero

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Sähköasema- ja kiinteistötekniikan TKIO (SähKis) Hakemusnumero 104358 Saapumispäivämäärä 28.9.2018

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3223/31/15 Hakemuksen saapumispvm 23.9.2015 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Hankkeen julkinen nimi Sähkökelkan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Maksatushakemus. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Viranomaisen merkintöjä. 1 Käsittelevä viranomainen

Maksatushakemus. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Viranomaisen merkintöjä. 1 Käsittelevä viranomainen 1 (3) Maksatushakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen merkintöjä Saapumispäivämäärä Käsittelijä Hankekoodi Tila Keskeneräinen Diaarinumero EURA 2014/3384/09

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Rovaniemen kaupunki

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Rovaniemen kaupunki 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Monimuotoiset työmarkkinat ja verkostot työllistymisen mahdollistajana Hakemusnumero Kokouksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Future Technologies in Education (FutureEdu) Hakemusnumero 104295 Saapumispäivämäärä 14.12.2018

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Kemin kaupunki

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Kemin kaupunki 1 (6) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kemin osaava verkosto Hakemusnumero 104152 Saapumispäivämäärä 28.9.2018 Käsittelijä Liisa Irri

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maahanmuuttajien integrointimalli korkeakouluun Hakemusnumero 104116 Saapumispäivämäärä 1.3.2018

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi KAHVI- Koulutusviennin alueellisen osaamisen vahvistaminen Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Sinä osaat! Tytöt ja teknologia Hakemusnumero 104294 Saapumispäivämäärä 11.5.2018 Käsittelijä

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN KÄSITTELYYN MENEVÄT KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN ESR- HANKKEET, MYÖNTEINEN ESITYS HANKKEELLE TURUN SEUDUN TYÖVOIMAHAUTOMOT

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN KÄSITTELYYN MENEVÄT KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN ESR- HANKKEET, MYÖNTEINEN ESITYS HANKKEELLE TURUN SEUDUN TYÖVOIMAHAUTOMOT MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN KÄSITTELYYN MENEVÄT KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN ESR- HANKKEET, MYÖNTEINEN ESITYS HANKKEELLE TURUN SEUDUN TYÖVOIMAHAUTOMOT Asia Maakunnan yhteistyöryhmä antaa rahoittajaa sitovan

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Lukiolaisista nostetta ohjelmistoalalle Hakemusnumero 103260 Saapumispäivämäärä 20.2.2017 Käsittelijä

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoisen ESR-hankkeen suunnittelussa huomioon otettavat seikat 1. Hyvä ESR-hanke vastaa johonkin havaittuun alueelliseen tarpeeseen tai ongelmaan

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Älykkäät tietojärjestelmät - turvalliset sensorit osana potilaan hoitoa

Älykkäät tietojärjestelmät - turvalliset sensorit osana potilaan hoitoa Älykkäät tietojärjestelmät - turvalliset sensorit osana potilaan hoitoa Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät Jyväskylässä 23.5.2018 Hanna-Leena Huttunen, hanna-leena.huttunen@oulu.fi Sisältö Sensorit

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

EAKR rahaston tilannekatsaus

EAKR rahaston tilannekatsaus EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15. Pöytäkirja. 1. Kokouksen avaus

Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15. Pöytäkirja. 1. Kokouksen avaus Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus 1.1 Kokouksen puheenjohtajana toimi Markku Kankkunen 1.2 Läsnäolijat: Markku Kankkunen, Eveliina Pekkanen,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Hakemusnumero: Hankkeen nimi: Kuopion Asemanseudun kehittämisedellytysten vahvistaminen liikenteellisenä solmukohta...

Hakemusnumero: Hankkeen nimi: Kuopion Asemanseudun kehittämisedellytysten vahvistaminen liikenteellisenä solmukohta... 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kuopion Asemanseudun kehittämisedellytysten vahvistaminen liikenteellisenä solmukohtana Hakemusnumero

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen TKI-faktoja Vuoden 2017 lukuja 2250 tutkimus- ja kehittämishanketta

Lisätiedot

6Aika-strategian esittely

6Aika-strategian esittely 6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

MAAKUNNALLISEN ICT-YHTEISTOIMINNAN ESISELVITYSHANKE

MAAKUNNALLISEN ICT-YHTEISTOIMINNAN ESISELVITYSHANKE MAAKUNNALLISEN ICT-YHTEISTOIMINNAN ESISELVITYSHANKE Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Hyväksytty ICT-työryhmässä 24.5.2016 ja maakuntahallituksessa

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Xamk Active Life Lab Ainutlaatuinen hyvinvoinnin kehittämisympäristö. Arto Pesola, LitT Tutkimuspäällikkö, projektipäällikkö

Xamk Active Life Lab Ainutlaatuinen hyvinvoinnin kehittämisympäristö. Arto Pesola, LitT Tutkimuspäällikkö, projektipäällikkö Xamk Active Life Lab Ainutlaatuinen hyvinvoinnin kehittämisympäristö Arto Pesola, LitT Tutkimuspäällikkö, projektipäällikkö Saimaa Stadiumi Areenan kokonaispinta-ala lähes 11.000m2 Kustannusarvio noin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta

Päätös projektin Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu, 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 95 16.07.2015 Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 16.07.2015 95 Hankkeen julkinen nimi Saimaan alueen

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.8.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.8. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Digiteknologian TKI-ympäristö (Digikeskus) Hakemusnumero 305606 Saapumispäivämäärä 4.1.2019 Käsittelijä

Lisätiedot

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy) Hankkeen nimi: Älykäs satama Kymenlaakson innovaatioveturina KYM1 Hankkeen aloitusajankohta: 1.10.2016 Hankkeen päättymisajankohta:31.5.2017 Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy

Lisätiedot

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Taustoitus Järjestäjien tarve yhteiselle asiakaspalautteen keräämisen järjestelmälle nousi esiin kevään selvityksessä Asiakaspalautetieto on myös osa kansallista sote-tietopohjaa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Sisällys KOKOUSTIEDOT. 1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Sisällys KOKOUSTIEDOT. 1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Päijät-Hämeen yhteistyöryhmän sihteeristö PÖYTÄKIRJAN OTE 16.5.2019 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 16.5.2019 klo 13.00 14.50 Paikka: Päijät-Hämeen

Lisätiedot

WWW-osoite www.tekes.fi Virallinen sähköpostiosoite kirjaamo@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016

WWW-osoite www.tekes.fi Virallinen sähköpostiosoite kirjaamo@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Elinkeinoelämän kanssa verkottuneeseen tutkimukseen Organisaation

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3.

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3. Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Hankkeen nimi: Maakunnan kilpailukyvyn parantaminen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistamal... Hakijoita on useampi kuin yksi (yhteishanke)

Hankkeen nimi: Maakunnan kilpailukyvyn parantaminen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistamal... Hakijoita on useampi kuin yksi (yhteishanke) 1 (7) Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen merkintöjä Saapumispäivämäärä 29.8.2016 Käsittelijä Diaarinumero EURA 2014/4256/09 02 01 01/2016/PSL Puhelinnumero

Lisätiedot

Toimintalinjan 4 erityistavoitteesta 9.1. esitetään hylättäväksi hankkeet:

Toimintalinjan 4 erityistavoitteesta 9.1. esitetään hylättäväksi hankkeet: Maakunnan yhteistyöryhmän 52 30.11.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 5 10.01.2017 5 Etelä-Suomen ESR-hankehaku 1.6. - 3.10.2016 MYRS 30.11.2016 52 Etelä-Suomen 3.10.2016 päättyneessä ESR-haussa

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi VALPAS Hakemusnumero 102288 Saapumispäivämäärä 19.4.2016 Käsittelijä Liisa Irri Hakijan virallinen

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki ETELÄ-KARJALA ITÄ-UUSIMAA KANTA-HÄME KYMENLAAKSO PÄIJÄT-HÄME UUSIMAA VARSINAIS-SUOMI TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki Ohjeita jatkotyöskentelyyn 1 Varsinainen hakuaika

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.1.-20.1.2011, Helsinki Vinkkejä jatkotyöskentelyyn Petri Veijalainen VARSINAINEN HAKUAIKA Varsinainen hakuaika päättyy 16.2.2011 klo 15 Hakemus laadittu internetissä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Rakennerahasto-ohjelma EAKR Rakennerahasto-ohjelma EAKR Kevät 2015 Heli Rintala EAKR Etelä-Pohjanmaalla 2014-2020 Tukirahaa Etelä-Pohjanmaalla yhteensä vajaa 3,5 milj. vuodessa Jaetaan kolmen toimijan kesken: EP:n liitto (Pirkanmaan

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit

Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit Hakumenettely ja yleiset hakukriteerit Maakunnan liittojen rahoittamat hankkeet Päivi Ekdahl 8.1.2015 Mille viranomaiselle rahoitushakemus toimitetaan? Ylimaakunnallinen hanke -> hanke, jossa on vähintään

Lisätiedot

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen

Lisätiedot

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32477 Tunniste A32477.0000 Tila

Lisätiedot