PORI JOKIKESKUS. Aukiot ja rannat Yleissuunnitelma Porin kaupunki
|
|
- Viljo Rantanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PORI JOKIKESKUS Aukiot ja rannat Yleissuunnitelma Porin kaupunki 1
2 PORI JOKIKESKUS Aukiot ja rannat yleissunnitelma Suunnitelmaselostus WSP Finland Oy Työryhmä: Arto Kaituri, projektipäällikkö Satu Niemelä-Prittinen, aukiot ja puistot, kalusteet, selostus Tuomas Vuorinen, aukiot ja 3d-mallinnus Pia Salmi, kalusteet ja valaistus Tom Schneider, valaistus Jari Nihtilä, kunnallistekninen suunnittelu 2
3 PORI JOKIKESKUS, suunnitelmaselostus Yleiskuvaus Tavoitteena on kehittää joen rantojen ja aukioiden toiminnallisuutta, viihtyisyyttä ja laatua. Erilaiset tapaamispaikat, Puuvillatehtaanpuisto sekä ravintola- ja kahvilapalvelut yhdessä näyttävien siltojen kanssa muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Jokirannat aukioineen tulevat jatkossa olemaan entistä keskeisempi osa Porin julkista ulkoympäristöä. Kaupunkilaisille ja kaupungissa vierailevalle avautuu elämyksellinen ja laadukkaasti rakennettu kaupunkiympäristö joen rannassa, missä myös monipuoliset tapahtumat löytävät paikkansa eri vuodenaikoina. Eteläranta Etelärannan historiallisesti arvokas rantamiljöö on keskeinen palvelujen ja toiminnan keskus. Aktiivinen ranta-alue alatasanteineen jatkuu Cafe Jazzilta aina Rauman sillalle asti. Rantamuuri alatasanteineen mahdollistaa monipuolisemman rannan käytön, paremmat kulkuyhteydet sekä pienvenesataman luontevan sijoittumisen Etelärantaan. Päätapahtuma-aukio Kirkon puoleisessa päässä suuri päätapahtuma-aukio mahdollistaa erilaiset konsertit ja tapahtumat. Näkymät ovat avoimet. Tilarajausta on vahvistettu uuden puurivin ja istuskeluportaiden sijoittamisella aukion eteläreunaan kevyen liikenteen väylän viereen. Yhtenäisen ilmeen ja oman identiteetin luomiseksi aukion pinta uusitaan käyttäen näyttävää valetun betonilaatan ja graniittikiven yhdistelmää. Aukion nykyinen taideteos säilytetään, ja sen alusta vaihdetaan harmaaseen graniittilaatoitukseen. Aukiotilan eteläreunassa on kaksi pienempää graniittipintaista oleskeluaukiota istuskelua varten. Niiden yhteyteen sijoitetaan istuinten lisäksi runsaat ruukkuistutukset lisäämään vehreyttä ja viihtyisyyttä kesäisin. Penkkejä on sijoitettu lisäksi rantaan alikulkuluiskan viereen sekä portaiden eteen. Portaiden edessä olevien penkkien tulee olla selkänojattomia, jotta näkymät säilyvät molempiin suuntiin. Aukiolle lisätään pyöräpysäköintiä varten pyörätelineet alikulkuluiskan viereen. Cafe Jazzin edusta Päätapahtuma-aukion pintamateriaali jatkuu samana Cafe Jazzin edustalle. Cafe Jazzin ympäristö on avointa kaupunkitilaa kahvilatoiminnan ja erilaisten tapahtumien pitopaikkana. Jokinäkymää voi katsella alatasanteelle johtavilta leveiltä portailta. Portaita on Cafe Jazzin edustalla elävöitetty terassoiduilla pensas- ja puuistutusalueilla. Istutettava puurivi rajaa aukiotilaa kevyen liikenteen väylästä. Aukiotilan eteläreunassa on myös kaksi pienempää graniittipintaista oleskeluaukiota istuskelua varten. Niihin sijoitetaan istuinten lisäksi ruukkuistutukset. Selkänojattomia penkkejä on myös rappusten edustalla valaisimien välissä. Cafe Jazzin viereen kadun reunaan on sijoitettu pyörätelineitä. Taideaukio Maire Tila koostuu kolmesta graniittipintaisesta oleskeluaukiosta, jotka sijoittuvat keskelle laajaa perenna- ja sipulikukkaistutusaluetta. Perenna- ja pensasistutuksilla voidaan ilmentää taidemuseon läheisyyttä, sekä luoda omaperäinen ja ympäristöstä erottuva viheralue ympäröivien kivettyjen pintojen vastapainoksi. Aluetta voidaan hyödyntää myös tilapäisten taideteosten esittelyyn. Graniittipintainen aukion osa Cafe Jazz-aukion ja taideaukion välillä johdattaa alatasanteelle. Puurivit reunustavat kevyen liikenteen väylää molemmin puolin. Sillan edusta-aukio Kulkureittien solmukohtaan uuden kevyen liikenteen sillan edustalle muodostuu graniittilaatoin kivetty aukio. Aukiolle rakennetaan rakennus venepalvelu- ja kioskitoimintaa varten. Rakennuksen viereen muodostuu pieni oleskelutasanne, josta on suora näkymä joelle. Portaat johdattavat alatasanteelle. Uusi kevyen liikenteen silta korostuu Teatterikadun päätteenä ja taidemuseolta on suora yhteys aukiolle ja sitä kautta siltaa pitkin Kirjurinluodolle. Aukion länsipuolelle sijoitetaan pyörätelineet pyöräpysäköintiä varten. Uuden kahvila-ravintolan edusta-aukio Etelärannan päätteeksi, Hallituskadun kulmaan rakennetaan uusi kahvila-ravintola. Tämän edusta-aukio kivetään graniittilaatoin muiden aukioiden tavoin. Yhtenäiset pensasistutukset rajaavat tilaa. Aukiolta on pääsy alatasanteelle portaita sekä luiskaa pitkin. Aukion länsipuolelle sijoitetaan pyörätelineitä. 3
4 PORI JOKIKESKUS, suunnitelmaselostus Pohjoisranta Pohjoisrannalla entisen puuvillatehtaan puisto säilyttää alkuperäisen vehreän ilmeensä ja jykevän rantaviivansa. Kaupunkikuvallisesti puisto on jalusta vanhan tehdasrakennuksen näyttävällä julkisivulle. Toiminnallisesti alueesta tulee erityisesti opiskelijoiden alue. Uusi kahvilaravintola tulee parantamaan alueen käytettävyyttä. Uusi kevyen liikenteen silta keskustasta Kirjurinluodon kautta sekä parantuneet palvelut houkuttelevat myös muita kaupunkilaisia alueelle. Alue on myös ilmastollisesti erityisen suotuisa. Puuvillatehtaanpuisto Vanhassa tehdasmiljöössä sijaitsevan puiston suunnittelun lähtökohtana on historiallinen puistosommitelma puuriveineen ja oleskelunurmineen. Tavoitteena on saada aikaan vehreä olohuone opiskelijoiden ja muiden kaupunkilaisten käyttöön. Puiston itäreunaan sijoittuu keraamisilla tiilillä verhoiltu opiskelija-aukio puuistutuksineen ja puunympäryspenkkeineen. Lisäksi itäosaan on suunniteltu alue pyöräkatoksia ja -telineitä varten. Olemassa oleva taideteos säilytetään osana puistoa. Taideteoksen vierusta kivetään ja penkkejä lisätään istuskelua varten. Kadunpuolella on erityisen pitkä penkki puistossa oleskelua varten. Penkki valaistaan varreltaan kaartuvalla ja matalalla valaisimella. Valaistu penkkirivi houkuttelee pysähtymään puistoon pimeälläkin. Penkin eteen kulkureitille toteutetaan matala, esteetön hulevesiaihe / -kouru. Joen puolella on myös kivetty puistoraitti istuskelu- ja istutusalueineen. Puistosta on portaat ja esteetön luiska alatasanteelle. Puiston länsireunaan rakennetaan uusi kahvila-ravintola, jonka edustalta avautuu näkymä vastarannalle. Rantaluiskaa kahvilalta sillalle on elävöitetty uusin pensas- ja puuistutuksin. Länsireunassa on luiska huoltoliikennettä varten. Kirjurinluoto Kirjurinluodon kärki on säilytetty ennallaan paikkana, josta Porin tunnusmaisema avautuu. Sillan ylittävää vastaanottaa Kirjurinluodossa kivituhkapintainen aukio penkkeineen. Aukio liittyy nykyisin reitein Kirjurinluodon historialliseen puistomiljööseen; ja sitä kautta Areenan tapahtuma-alueeseen. Uutena tärkeänä kulkuyhteytenä rakennetaan myös puukujantein reunustettu puistoraitti uudelle rakentamisalueelle. Taideteos, Matti Kujasalon veistoskonstruktio, sijoitetaan aukion reunaan. Graniittiportaita pitkin pääsee kärjen näköalatasanteelle siltapylonin juureen. Rantamuurit ja alatasanteet Rantamuurit ovat materialtaan harmaata massiivigraniittia ja alatasanteet isoa betonilaattaa. Alatasanteen reunassa on graniittinen reunakivi. Kulkuportaat ovat harmaata massiivigraniittia. Istuskeluportaat ovat betonia, lukuun ottamatta ylintä porrasaskelmaa, joka on harmaata massiivigraniittia. Muurin korkeus vaihtelee. Etelärannassa, istutusalueiden vieressä muuri on 40 cm korkea. Muualla etelärannassa ja pohjoisrannassa muuri on korkeudeltaan m. Alatasanteille etelä- ja pohjoisrantaan sijoitetaan penkkejä. Penkit kiinnitetään tasanteelle kesäkaudeksi ja siirretään talveksi pois. Rantamuuriin sijoitetaan myös poistumisportaat säännöllisin lyhyin välimatkoin veden varaan joutuneille. 4
5 PORI JOKIKESKUS, suunnitelmaselostus Kalusteet Suunnittelualueen kalusteet ja varusteet ovat valmistuotteita. Kalusteet valitaan tyyliltään yksinkertaisiksi ja linjakkaiksi. Materiaaliltaan kalusteet ovat pääosin maalattua terästä, ruostumatonta terästä tai corten-terästä. Maalatun teräksen värivaihtoehdot ovat musta RAL 9011 Graphite Black tai tummanruskea RAL 8017 Chocolate Brown. Penkkejä on kahta mallia, suora ja ympyrän muotoinen puiden ympärille. Suorasta penkistä tehdään pohjoisrannalle pitkä penkkirivi. Selkänojatonta mallia käytetään siellä, missä näkymät ovat tärkeät molempiin suuntiin, esim. Cafe Jazzin edustalla. Etelärannan pienillä oleskeluaukioilla käytetään malliltaan kuutiomaisia yhdenistuttavia istuimia. Istutusruukkujen mallin valinnassa kiinnitetään huomiota altakastelun mahdollisuuteen. Roska-astiat sijoitetaan hajautetusti oleskelualueiden läheisyyteen. Sijoittelussa on vältetty astian välitöntä läheisyyttä istumapenkkeihin. Roska-astioiden tehokkaan tyhjentämisen tarpeeseen sijoitetaan kaksi syväsäiliötä etelärannalle ja yksi pohjoisrannalle. Kaidemalli on hillitty, mahdollisimman hyvin läpinäkyvä malli. Kaide on putoamisen estävä pystypinnakaide. Pinnoja kehystää lattateräs. Myös tolpat ovat vahvaa lattaterästä. Kaiteen materiaali on ruostumaton teräs tai maalattu teräs. Pyöräkatos ja teline ovat valmismallia, jonka WSP on suunnitellut Helsingin liikennelaitokselle. Katoksen ja telinemallien piirustukset ovat vapaasti julkisten toimijoiden käytössä. Katoksen lasiseinään ehdotamme ruskeaan sävyyn sävytettyjä värilaseja. Pyörätelineiden materiaali on ruostumaton teräs tai maalattu teräs. Teline on runkolukituksen mahdollistava kaari, johon pyörän runko nojaa. Tällöin ruostumattomasta teräksestä valmistettu teline on huoltovapaampi kuin maalattu vastaava. Kasvillisuus Suunnittelualueen valtapuulajina säilytetään historialliseen miljööseen sopiva puistolehmus (tilia x vulgaris). Etelä- ja pohjoisrannan länsiosaan voidaan istuttaa myös metsävaahteraa (acer platanoides). Puuvillatehtaanpuistoon istutetaan lehmusten lisäksi pienempiä kukkivia puita, esim. rusokirsikkaa ( prunus sargentii). Puuvillatehtaanpuiston pensaslajeiksi valitaan punasävyisenä kukkivia pensaita esim. suviruusua (rosa poppius) ja ruusuangervoa (spiraea japonica froebelii ). Ikivihreänä pensaana kukkivien pensaiden kanssa voidaan käyttää esim. japaninmarjakuusta (taxus cuspidata). Pohjoisrannan länsiosan rantaluiskaan valitaan talvi- sekä kesäväritykseltään kauniita ja koristeellisia pensaita elävöittämään näkymää vastarannalta. Tällaisia lajeja rantaan ovat esimerkiksi viirukirjokanukka (cornus alba sibiricavariegata ) ja valkolumimarja (symphoricarpos albus). Etelärannan pensaslajeiksi valitaan pääosin valkokukkaisia pensaslajeja kuten syyshortensiaa (hydrangea paniculata grandiflora ). Valkokukkaisen hortensian parina voidaan käyttää tummanpunalehtistä purppuraheittä (physocarpus opulifolius diabolo ). Puuistutusten alle soveltuu verhopensaaksi syysväriltään punainen rusovuohenkuusama (diervilla sessifolia rusko). Ikivihreänä pensaana käytetään portaiden vierustoilla esimerkiksi tuiviota (microbiota decussata) ja taideaukion länsipuolella rohtokatajaa (juniperus sabina mas ). Uuden kahvila-ravintolan edustan pensaat valitaan korkeudeltaan vaihteleviksi. Korkeampana tausta- ja suojapensaana käytetään esimerkiksi lännenheisiangervoa (physocarpus opulifolius). Taideaukiolla on suunnittelualueen laaja perenna- ja sipulikukka-alue, jonka tarkoituksena on väriloistollaan erottua ympäristöstä ja houkutella kävijöitä rannalle. Istutusalue toimii pehmentävänä vastakohtana laajoille kivetyille pinnoille. Keväisenä väripilkkuna toimii esim. hehkuvan oranssina kukkiva tulppaanimeri ja kesäisenä massaistutuksena esim. oranssikukkainen rusopäivänlilja (hemerocallis fulva sirkku ), jonka koristeelliset lehdet ovat kauniit kukkimisajan jälkeenkin. Perenna-alueelle voidaan istuttaa myös koristeheinää esim. kirjosiniheinää (molinia caerulea veriegata ) ja maanpeitekasviksi rönsytiarellaa (tiarella cirdifolia). Sipulikukkia ja perennoja voidaan uusia ja vaihdella aika-ajoin tietyn teeman mukaisesti. 5
6 PORI JOKIKESKUS, suunnitelmaselostus Valaistus Porin jokikeskuksen valaistus on suunniteltu noudattaen esteettömän valaistuksen suosituksia valon tasaisuudessa ja voimakkuudessa. Ranta-alueiden raitit on valaistu käyttäen Began ja vartisia valaisinpylväitä. Valaisinmallin kaarevat muodot sopivat vanhaan miljööseen. Alueella käytetään myös jonkin verran valaistuja pollareita BEGA Rantamuureja korostetaan molemmilla rannoilla kohdissa, joissa alatasoilla on oleskelua ja kulkua. Muurivalaistus tuo esiin rantojen linjat, ja tuo valaistusta alatasoille. Valaisimet integroidaan muurirakenteen yläosaan sovittaen. Valaisimena käytetään LED profiilia. Jokikeskuksen siltojen kulkupinnat valaistaan kaiteen käsijohteisiin upotetuin LED-valaisimin. Sillan keskipylonin yläosa valaistaan pylonin juureen asennetulla valonheittimellä. Sillan erikoisuutena on gobo-projektoreilla toteutettu julkisivuvalaistus. Siltaan heijastetaan valokuvio, joka liikkuu hitaasti köysien pinnalla, ikään kuin öisellä taivaalla kulkevat pilvet. Valoefektiä testaamme ennen lopullista määritystä olemassa olevaan vastaavaan siltaan. Suunnittelu tehdään sillan kolmiulotteiseen mallinnukseen yhteistyössä valaisintoimittajan kanssa. Porissa siltavalaistus kohdistetaan ja säädetään lopullisesti, kun valaistus on asennettu. Vesi- ja tekninen huolto Etelärannalle on osoitettu tasaisin välimatkoin teknisen huollon pisteitä, joissa on liitosmahdollisuudet tapahtumien aikaisille vesijohdoille, jätevesiviemäreille ja sähkölle. Etelä- ja pohjoisrannalle on esitetty erilliset teknisen huollon liittymismahdollisuudet Kokemäenjoen rannan laiturille ajaville isommille aluksille ja venesatamissa veneille. Uusien rakennusten esim. kahvila-ravintoloiden ja rantarakenteiden vuoksi nykyisiä vesihuollon putkia joudutaan paikoin siirtämään. Uudet sijainnit on esitetty vesihuoltosuunnitelmassa. Ranta-alueiden pintavedet ohjataan hallitusti hulevesiviemäröinnin avulla Kokemäenjokeen. 6
7 PORI JOKIKESKUS 7
8 PORI ETELÄRANTA 8
9 PORI ETELÄRANTA 9
10 PORI ETELÄRANTA 10
11 PORI ETELÄRANTA 11
12 PORI ETELÄRANTA 12
13 PORI ETELÄRANTA 13
14 PORI ETELÄRANTA 14
15 PORI ETELÄRANTA 15
16 PORI ETELÄRANTA 16
17 PORI ETELÄRANTA 17
18 PORI ETELÄRANTA 18
19 PORI ETELÄRANTA 19
20 PORI ETELÄRANTA, värit, materiaalit: 20
21 PORI ETELÄRANTA, värit, materiaalit Päätapahtuma-aukio ja Cafe Jazzin edusta: pintamateriaali betonilaatan ja noppakiven yhdistelmä Nykyinen taideteos säilytetään ja betonikiveys teoksen alla vaihdetaan harmaaksi graniittilaatoitukseksi Eri tavoin käsitellyn betonilaatan ja luonnonkiven yhdistelmällä saadaan näyttävä ja elävä pinta -valettava betonilaatta, hierretty pinta, esim. Carino, Lemminkäinen Oy -valettava betonilaatta, harjattu pinta esim. Carino, Lemminkäinen Oy -harmaa noppakivi, lohkottu 21
22 PORI ETELÄRANTA, värit, materiaalit: Taideaukio Maire, uuden sillan ja kahvila-ravintolan edusta-aukiot: materiaali graniittilaatta, harmaa, tiililadonta Rannan alatasanteet, luiskat ja portaat: materiaali valettu betoni (ylin porras graniittinen) Rannan tukimuurit: massiivigraniitti, harmaa 22
23 PORI POHJOISRANTA 23
24 PORI POHJOISRANTA 24
25 PORI POHJOISRANTA 25
26 PORI POHJOISRANTA 26
27 PORI POHJOISRANTA 27
28 PORI POHJOISRANTA 28
29 PORI POHJOISRANTA 29
30 PORI POHJOISRANTA, värit, materiaalit: 30
31 PORI POHJOISRANTA, Värit, materiaalit : Puiston aukiot ja raitit: materiaali keraaminen tiili esim. Wienerberger oy; väri punaruskea padova ja hiekanruskea siena, pyöräpysäköinnin luona valkoinen väri, tiililadonta Rannan alatasanteet, luiskat ja portaat: materiaali valettu betoni (ylin porras graniittinen) Tukimuurit: Massiivigraniitti, harmaa Puiston nykyinen taideteos säilytetään ja ympäröidään uudella kiveyksellä ja penkeillä 31
32 PORI JOKIKESKUS, Kalustevaihtoehdot : penkki SIARDO S20R, Benkertbänke, maalattu teräs, voidaan yhdistää penkkiriviksi penkki SIARDO S20R, Benkertbänke maalattu teräs, selkänojallinen malli 32 penkki SIARDO S20R, Benkertbänke maalattu teräs, selkänojaton malli
33 PORI JOKIKESKUS, Kalustevaihtoehdot : Penkki COMFONY10, Benkertbänke maalattu teräs ja pvc-rima, käsinojallinen malli esim. alatasanteille Puunympäryspenkki Puuvillatehtaan puistoon COMFONY 10, Benkertbänke maalattu teräs ja pvcrima Pitkä penkki ja puunympäryspenkki Puuvillatehtaan puistoon Fenicia selkänojaton ja selkänojallinen malli, valm. Modo, maalattu teräs 33
34 PORI JOKIKESKUS, Kalustevaihtoehdot, istuimia : Istuin CUBE, Metalco corten teräs -etelärannan pienille oleskeluaukioille Istuin ja valasinpollari, Bega maalattu teräs ja alumiini - etelärannan pienille oleskeluaukioille BARREL tuoli ja GOAL-pöytä, Vitreo rst ja tiikkipuu - jokirannan kahviloiden ulkoterasseille Istuinkivet graniitista tilaustyönä etelärannan pienille oleskeluaukioille COMFONY 10 tuoli ja pöytä, Benkertbänke maalattu teräs/ pvc-rima, - jokirannan kahviloiden ulkoterassille 34
35 PORI JOKIKESKUS, Kalustevaihtoehdot, istutusruukut : Istutusruukku FRAME, Vitreo, maalattu teräs Suuriin ruukkuihin voidaan kesäkukkien lisäksi istuttaa monivuotisia pikkupensaita esim.: THUJA OCCIDENTALIS Little Giant, pallotuija HYDRANGEA ARBORESCENS Grandiflora, pallohortensia Istutusruukku ASTER/ DAHLIA, Metalco, corten teräs 35
36 PORI JOKIKESKUS, Kalustevaihtoehdot, roska-astiat : Roska-astia ElLLIPSE, L&T aalattu teräs,/ rst Roska-astia SPENCER, Metalco corten teräs 36 Roska-astia FRAME, VITREO maalattu teräs, voidaan varustaa Porin vaakunalla
37 PORI JOKIKESKUS, Pyöräkatos ja - telineet : Pyöräteline kahdelle pyörälle, runkolukitus valmismalli WSP, piirustukset julkisten toimijoiden käytössä, maalattu teräs/ rst Kaksipuoleinen pyöräkatos pohjoisrantaan valmismalli WSP, piirustukset julkisten toimijoiden käytössä, maalattu teräs, sävytetty värilasi 37
38 PORI KIRJURINLUOTO 38
39 PORI KIRJURINLUOTO 39
40 PORI KIRJURINLUOTO 40
41 PORI JOKIKESKUS, Kevyenliikenteensilta 41
42 PORI JOKIKESKUS, kasvillisuus; puut : TILIA X VULGARIS, puistolehmus -puuriveihin etelärantaan ja Puuvillatehtaanpuistoon ACER PLATANOIDES, metsävaahtera, puuriveihin PRUNUS SARGENTII, rusokirsikka, Puuvillatehtaanpuistoon 42
43 PORIPOHJOISRANTA, kasvillisuus; esimerkkipensaita TAXUS CUSPIDATA, japaninmarjakuusi, - pensasryhmään Puuvillatehtaanpuistoon SPIRAEA JAPONICA FROEBELII, ruusunangervo -pensasryhmään Puuvillatehtaanpuistoon ROSA POPPIUS, suviruusu Puuvillatehtaanpuistoon CORNUS ALBA SIBIRICAVARIEGATA, viirukirjokanukka - huomiokasvi talvella punaisine versoineen ja kesällä valkolaitaisine lehtineen, ryhmään rantaluiskaan SYMPHORICARPOS ALBUS, valkolumimarja - koristeelliseksi suojapensaaksi ryhmään rantaluiskaan 43
44 PORI ETELÄRANTA, kasvillisuus; esimerkkipensaita MICROBIOTA DECUSSATA, tuivio -portaiden viereen DIERVILLA SESSILIFOLIA Rusko, rusovuohenkuusama - verhopensas puurivien alle PHYSOCARPUS OPUFOLIUS, lännenheisiangervo -tausta-ja suojapensaaksi PHYSOCARPUS OPULIFOLIUS DIABOLO, purppuraheisiangervo -värikäs huomiokasvi ryhmään HYDRANGEA PANICULATÁ GRANDIFLORA, syyshortensia - suurena ryhmänä JUNIPERUS SABINA MAS, rohtokataja -perennojen viereen 44
45 PORI ETELÄRANTA, kasvillisuus; perenna- ja sipulikukkaesimerkkejä HEMEROCALLIS FULVA SIRKKU,Rusopäivänlilja - suurena massaistutuksena taideaukiolle Porin kesäiseksi kukkamereksi TIARELLA CORDIFOLIA, rönsytiarella -maanpeitteeksi taideaukiolle MOLINIA CAERULEA VARIEGATA`, kirjosiniheinä - massaistutuksena taideaukiolle TULIPA tulppaani, väri oranssi -suurena massaistutuksena taideaukiolle Porin keväiseksi kukkamereksi 45
46 PORIJOKIKESKUS, Valaisimet ja pollari : Ranta-alueiden raitit on valaistu käyttäen Began ja vartisia valaisinpylväitä. Valaisinmallin kaarevat muodot sopivat vanhaan miljööseen ja luovat alueella tunnelmaa. Pollarivalaisimen malli on Bega 8554, valonlähde pollareissa on LED. Valaisinten väri on tumma harmaa, valmistajan vakioväri graphite. Teräspollari ilman valoa esim. PIIP, Extery 46
47 PORI JOKIKESKUS, Kaiteet : Kaidemalli on mahdollisimman läpinäkyvä, putoamisen estävä pinnakaide. Pinnan vahvuus on 16 mm, pinnaväli suositusten mukainen maksimi 110 mm. Samaa kaidemallia käytetään muurien reunalla ja porraskaiteena. Kaide on maalattu tai ruostumatonta terästä. 47
48 PORI JOKIKESKUS, Vesihuolto : 48
49 49
7.5. Finnsbacka. uusi porras. istuttava. betonimuuri. 19 Asematie pintavedet. johdetaan viheralueelle. nykyinen yhteys. puistoon vahvistetaan
7.5 6 7 0 7 0 158 9 8 6 7 7 0 7 3 7 6 6 9 7 3 0 7 4 154 156 7 1 16 7 6 12 15 166 14 167 7 4 7 5 4 3 2 Asema Station 8 3 Alikulun ympäristö laatoitetaan harmaalla betonilaatalla. 7 9 5 Alikulun sokkelin
Kaaren kautta leikkiin
Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5 nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma:
Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI
Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Muuta omaan kotiin ja kauniiksi laitettuun pihaan! Tilavampi koti mielessä? Valitse uusi, avara ja valoisa koti Torpparista ja muuta kesäksi 2015 ammattilaisten
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito
Pintakäsittely / viimeistely
HKI Antiikkikaiteet A 1 1190 mm 40 mm 1190 mm 210 mm 1150 mm 176 mm Arkkitehti Insinööri Pormestari Arkkitehti, Insinööri ja Pormestari ovat perinteisiä Helsingin keskustan aitamalleja. Aidan tolppaa voidaan
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
DETALJI 2 Kaivosomiste. Äm mä nka tu
DETLJI 1 Graniittinen valaisinpollari Graniittipollari 25x25x14mm, harmaa, nupukiveyksen mukaan. Näkyvä korkeus 11mm. Sivut poltetut, neljään suuntaan viistottu yläpää, h= 8mm SELITTEET DETLJI 2 Kaivosomiste
SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA
SEMINAARIN PUUTARHA Puistosuunnitelma 23.10 P Käsiteltävä alue 1:1000 Ehdotus 1 1:500 Oleskelu Polku Lipputanko kahvila/ terassi Veistos Uusi sisäänkäynti autoille Muotoiltu nurmi/niitty Vesiaihe Viherpaviljonki
T i k k a k o s k e n p o r t t i
Suunnittelualueen rajaus Karttalähde: Jyväskylän kaupunki Suunnittelualue on Tikkakoskentien ja Kirkkokadun risteyksen välittömään läheisyyteen sijoittuva alue, joka toimii Tikkakosken taajaman sisääntuloalueena
HKR penkit, teräsjalka D 1
HKR penkit, teräsjalka D 1 1850 mm 470 mm 210 mm 800 mm Penkkejä käytetään pääasiassa Helsingin katualueilla. Penkki on esteetön. Malli on HKR:n oma. Istuin: tiheäsyinen mänty tai tammi Jalka: Pintakäsittely
VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet
Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus
Designmanuaali. Linnankadun kehittäminen laatukäsikirjan pohjalta
Designmanuaali Linnankadun kehittäminen laatukäsikirjan pohjalta Manuaalin käyttötarkoitus Kadut, piha-alueet Kalusteet, valaistus Istutukset Aidat ja kaiteet Opasteet ja shop-frontit Design manuaali eli
Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI
Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI P U I S T O N Y L E I S S U U N N I T E L M A 2.9.2013 1946. 1995. 1960. 2005. 1986. 2011. Alatori - puiston yleissuunnitelma 2 Lähtökohdat
K A N S A L L I S M U S E O N
M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B
RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT YHDYSKUNTATEKNIIKKA RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU SOINI KY Ympäristösuunnittelu
Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle
A-betoni, istutusastia TORI Tori on suorakaiteenmuotoinen sileä- tai rouhepintainen istutusastia. Leveys on 400 mm, pituus 1000 mm ja korkeus 400 mm. Paino 220 kg. Tori ja Puisto sarjojen istutusastioita
KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ
YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset
v e r k k o s a a r e n j u l k i s e t u l k o t i l a t - i d e a s u u n n i t e l m i a
v e r k k o s a a r e n j u l k i s e t u l k o t i l a t - i d e a s u u n n i t e l m i a Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2012 1 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2012 2 v e r k k o s a a r e
JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä
JYVÄSKYLÄ Kärrynpyörä Tori muuntuu "kärrynpyöräksi" Sata vuotta sitten nykyisen kauppatorin paikalla oli hevostori, jonne kokoontui hevoskulkuneuvoillaan liikkuvaa väkeä ympäröivästä maakunnasta. Nykyisin
RANTA-TAMPELLAN VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA
Tampereen kaupunki RANTA-TAMPELLAN VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA 2.8.2010 SISÄLTÖ ESIPUHE 3 LÄHTÖKOHDAT 4 SUUNNITELMA 4 VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA 6 VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA, vaihtoehtoinen
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä
UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN
FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO
HKI Teräsjalkapenkki D 1
HKI Teräsjalkapenkki D 1 1850 mm 210 mm 800 mm 470 mm Penkkejä käytetään pääasiassa Helsingin katualueilla. Malli on Helsingin kaupungin oma. Piirustusnumero 29490/7 Istuin: tiheäsyinen mänty tai tammi
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh)
OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh) YLEISSUUNNITTELMAN LAADINTA Oulun keskustan katuympäristön yleissuunnittelu käynnistetty kesäkuulla 2002.
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
SUONENJOEN TORI WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS
WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS 20.09.2016 KUVIA MAISEMARAKENNE - KIVEYS SUONENJOEN TORI SKISSEJÄ kiveys katos elemen ejä suunnitelma kartalla RAUTALAMMINTIE MERKINNÄT suunnittelualueen raja LUONNOSSUUNNITELMA
Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere
Pohjoinen Valoisa osuus Valtaraitti, Hervanta Keskustan osuus Koulujen osuus Eteläinen osuus Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere Valaistuksen konseptisuunnitelma 05/2006 1 Sisällysluettelo: 1. Valaistuksen
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
Teokseen sopiva valokeilan leveys valitaan teoksen muodon perusteella. Myös valaisimen etäisyys vaikuttaa valokeilan kokoon valaistavassa kohteessa.
Helsingin kaupunkitilaohje Veistosten valaistus http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/veistosten-valaistus/ Hyvin toteutettu valaistus korostaa teoksen piirteitä tai teemaa. Valaistuksella teokselle voidaan
ALUEKORTTI YLEISET ALUEET ROIHUPELLON TEOLLISUUSALUE
1/5 ALUEKORTTI YLEISET ALUEET ROIHUPELLON TEOLLISUUSALUE Alueen yleistiedot ja maisemakuva Alue jakautuu luonteeltaan useampaan osaan: länsiosan eseen, Viilarintien varren liikerakennuksiin ja Lanternan
AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen
AK 358 VIRRANPUISTO RAKENTAMISTAPAOHJE
Rakentamistapaohje, joka ohjaa uudisrakentamista Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan AKkorttelialueilla kortteleissa 80 ja 81. Rakentamistapaohjeet liittyvät asemakaavaan AK 358 (KV hyv. 8.6.2015 46).
päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.
päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta.
LIITE 2.1A HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Jokaisesta kalusteesta on vähimmäisvaatimusten lisäksi esimerkkikaluste kuvaamaan hankinnan kohdetta. Pos. 1 Kampaamon asiakastyöpisteet/peilipaikat 14
PIHAGRILLIT *890 *900. Pihagrillin 6.3. 6.1 laatta 39 48,00 59,52. 6.4. grilliin 6.1 91,20 113,09
PIHAGRILLIT Pihagrilli 6.1. puolikaari pesubetonista 1000*820 350 *890 432,00 535,68 6.2. Pihagrilli pöydänmuoto 1200*120 267 *900 360,00 446,40 Pihagrillin 6.3. 6.1 laatta 39 48,00 59,52 Kromiverkko puolikaari
Näkymä koillisesta kohti siltaa. Sabrage
Näkymä koillisesta kohti siltaa. Sabrage Sabrage on kokonaan corten-teräksinen kevyenliikenteen silta. Suunnittelun tärkeimmät lähtökohdat ovat olleet yksiaineisuus ja yhdistävyys. Ympäröivien tiilirakennusten
Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki
Annukka Larsen ÄIJÄLÄNRANNAN VALAISTUSPERIAATTEET VALAISTUSPERIAATTEET LYHYESTI: - Ensimmäinen kokonaan ledillä valaistu asuinalue Jyväskylässä - Valaisinkohtainen ohjaus ja käyttäjälähtöinen ohjaustapa
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT 7 VALAISTUSALUEET Tämä piirustus toimii valaistuksen kaavatasoisena ohjeena. Kullakin valaistusalueella on oma luonteensa, joka perustuu kaupunkitilan antamiin lähtökohtiin.
SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille
SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena
Rakkaudella rantaasi!
Rakkaudella rantaasi! RANTA KUNTOON Jo ensi kesäksi? Nyt se on helppoa ja huoletonta! Suunnittelemme ja toimitamme avaimet käteen -periaatteella laadukkaat laituriratkaisut ja toteutamme kaikki muut rantarakentamiseen
KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO
49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS
49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS KORTTELI 49338 Rakennusten massoittelu- ja aukotusperiaate MASSOITTELU JA JULKISIVUT Materiaaleina ja teknisinä ratkaisuina käytetään kestäviä
OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA
OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTATIETOJA... 3 1.1 HISTORIAA... 3 1.2 OTANIEMEN ALUEEN ARKKITEHTUURISTA... 3 1.3 SILTAPAIKAN SIJAINTI... 3 1.4 ALUEESEEN LIITTYVÄT
7.0T 1 15.9.2011. Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Tiesuunnitelma. Väyläarkkitehtuurin periaatteet. Destia Oy LÄHTÖKOHDAT
7.0T 1 15.9.2011 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Tiesuunnitelma Väyläarkkitehtuurin periaatteet Destia Oy LÄHTÖKOHDAT Maisema Suunnittelukohde, valtatie 6 Taavetin ja Lappeenrannan
Pintakäsittely / viimeistely
A1 1150 mm 1190 mm 176 mm 210 mm HKR antiikkikaiteet Arkkitehti 1190 mm 40 mm Insinööri Pormestari et Arkkitehti, Insinööri ja Pormestari ovat perinteisiä Helsingin keskustan aitamalleja. Aidan tolppaa
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011
HKR penkit, teräsjalka D 1
HKR penkit, teräsjalka D 1 1780 mm 665 mm 800 mm 430 mm Penkkiä käytetään pääasiassa Helsingin katualueilla. Penkki tullaan kehittämään esteettömiksi. Mallit ovat HKR:n omat. Piirustusnumerot: puuosat:
Hallituskatu välillä Rautatienkatu - Uusikatu. Yleissuunnitelma
Hallituskatu välillä Rautatienkatu - Uusikatu Yleissuunnitelma 1 Johdanto Hallituskadusta välillä Rautatienkatu - Uusikatu on aiemmin laadittu alustava yleissuunnitelma (Ramboll Finland Oy 2009). Rautatienkadun
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 2.9.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE
mallisto artiikki oy meisli Artiikki Oy - Kelatie 25 B 6-01450 Vantaa www.artiikki.fi myynti@artiikki.fi Myymälä puh. 040 1344844
artiikki oy meisli mallisto Malli T90145A1/1+1 käsijohde Ø 40mm metalliputki Malli T9012/1+1 käsijohde Ø 40mm metalliputki Malli 5009 Malli 5008 sinkkiaita Malli MKL 150164/1+1 artiikki oy meisli tuotetiedot
OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET
1/6 OFFSET Offset on uuden ajan innovatiivinen museo. Nykyinen museo ja sen ympärille tuleva puurakenteinen laajennus jatkavat vanhan Porin kaupunkikuvaan sopivaa pienimittakaa vaista kaupunkitilaa. Uusi
lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu
A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun
KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN
KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina
BETONILAATAT. 1 Kävelytielaatta 1100*700*50 94 40,80 50,59. 2 Kävelytielaatta 550*700*50 47 24,00 29,76. 3 Nurmikkokivi 340*340*80 12,5 7,20 8,93
Nro Tuote Kuva Mitat Paino kg Hinta Hinta +Alv BETONILAATAT 1 Kävelytielaatta 1100*700*50 94 40,80 50,59 2 Kävelytielaatta 550*700*50 47 24,00 29,76 3 Nurmikkokivi 340*340*80 12,5 7,20 8,93 4 Nurmikkokiven
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
Tässä dokumentissa on myös täydellinen lista penkkien varaosista, joita tarvitaan rikkoutuneen tilalle.
HKR penkkien tilausohje 1 / 11 29.12.2009 Versio 1.1 Tuotteet ovat konfiguroitavia, mikä tarkoittaa sitä, että kullekin kolmesta mallista on vain yksi nimikenumero. Tilauksen yhteydessä ilmoitetaan nimikenumeron
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin
Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637
Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi
LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ
LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna
Kaavahankkeen yleiskuvaus:
Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,
430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.
430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT
KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen
OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET
Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA
MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA
Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA RAKENTAMISTAPAOHJEET SISÄLTÖ: 1 Yleistä 2 Asemakaava 3 Rakentamistapaohjeet 4 Sijainti ja aluevaraukset
LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ
LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna
LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ
LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna
SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU
SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN
Yleiset selvitykset ja suunnitelmat asemakaavaa varten
VANTAAN MARTINLAAKSO, RAIVIOSUONMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 17552 OSAA VARTEN Yleiset selvitykset ja suunnitelmat asemakaavaa varten WSP Finland Oy FI00210 Helsinki WSP Finland SELVITYKSEN AIKAINEN
WSP VALAISTUS. Valaistussuunnittelu on kiinteä osa ympäristörakentamista
www.wspgroup.fi WSP VALAISTUS Valaistussuunnittelu on kiinteä osa ympäristörakentamista Auroransillan huomaamaton valaistus korostaa sillan upeaa kaarirakennetta ja virtaviivaista muotoa. Toteutus 2012
Houkuttele terassille
Houkuttele terassille 2015 Hyvä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Roltraden valikoimasta löydät kevään 2015 raikkaimmat ratkaisut kevätterassin ilmeen luomiseen. Materiaalimme ovat laadukkaita
KITKANTIEN TIESUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS Pirkka Hartikainen
KITKANTIEN TIESUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS 7.2.2018 Pirkka Hartikainen Neljäntien risteys 1960- luvulla Kuva: Juhani Kinnunen 2 3 Tiesuunnitelman tarkoitus ja sisältö Tiesuunnitelma on maatielain mukainen
Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Esityslista 33/2015 1 (6) 2 Sompasaaren kaava-alueen katusuunnitelmien hyväksyminen, Sörnäinen, nrot 30240/1, 30241/1, 30242/1, 30243/1, 30244/1, 30245/1, 30246/1, 30247/1, 30248/1,
Sisällysluettelo. Käyttäjälle... 3
Käyttäjälle..................................... 3 Sisällysluettelo................................. 5 Johdanto..................................... 11 Tekniset vaatimukset 31000 Vesihuolto.............................
mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia
Ajattele pystysuuntaisesti ja hämmästy mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia Tämä puoli YLÖS Testaa Vertical tyyliä Tyylikäs, persoonallinen ja ainutlaatuinen 2 Testaa Vertical tyyliä Valitsitpa täysin
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet
Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin ulkovalaistuksen tavoitteet Juhani Sandström Valaistuspäällikkö 2.3.2017 Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin
Kokkokankaan hautausmaa
Kokkokankaan hautausmaa Havainnekuvia hautausmaa-alueesta 31.05.2012 Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä Kokkokangas 15134 1506/1, 2 ja 3 Rakennustoimenpide Piirustuslaji
tripla maisema - materiaalikirjasto
tripla maisema - materiaalikirjasto 14.9.2016 - materiaalikirjaston lähtökohdat 1. Itä-länsisuunnan korostaminen Maisemasuunnittelun pääelementeissä vahva, dynaaminen itä-länsisuunta. Toissijainen suunta
ELPARK HINNASTO *matta värit: luonnonvärinen harmaa, vaalean harmaa, tumman harmaa
Tuotenumero: Kuvaus: Hinta HUOM ELPARK Kaariteline kuumasinkitty/ kuumasinkitty + RAL sävy, ø 48 mm KAARI 300 KS L Kaariteline, leveys 300mm, korkeus 900mm, pinta-asennus, ø 48mm, KS 78,00 KAARI 300 RAL
RT 37631 X37-37631 ru / RT/KH 486-37631 tarviketiedosto 2
RT 76 X7-76 ru / RT/KH 486-76 tarviketiedosto 2 ORIMA-SADEVESIJÄRJESTELMÄT Orima-sadevesijärjestelmiä valmistetaan sekä pyöreinä että kantikkaina muotoina. Materiaalina on vahva, kestävä ja huoltovapaa,
CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen
, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI / KATU- JA PUISTO-OSASTO MAISEMA-ARKKITEHTITOIMISTO NÄKYMÄ OY TAUSTAA TAUSTAA Suunnitelmassa
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret TOINEN YHTEISOHJAUS SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE
VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan
FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS
FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS Suunnitelmaehdotus Flini framil ottaa Porin teatterin kainaloonsa ja avautuu kaupunkikuvallisesti pohjoiseen Kokemäenjoen (Hallituskatu) suuntaan sekä itään Raatihuoneenpuiston
KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI
KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen
Suomalaisen kultttuuriperinnön korostaminen valaistuksella- Helsingin keskusta-alueen valaistavia veistoksia. Sirpa Laitinen
Suomalaisen kultttuuriperinnön korostaminen valaistuksella- Helsingin keskusta-alueen valaistavia veistoksia Sirpa Laitinen Helsingin keskustan taideteosten valaistus Tavoitteet ja lähtökohdat Helsingin
Järvipelastuskeskus 70 Ap. S a t a m a. Puukujanne. Minigolf, lentopallo, tennis, senioripuisto. 40 Ap + Asuntovaunut ja -autot
Loma Yleissuunnitelma 1 : 2000 N Järvipelastuskeskus 70 Ap S a t a m a S u o p e l l o n t i e Istutettava viheraita R i i h i a h o Puukujanne K u u s e l a L o m a m ö k k i a l u e e n laajennusvara
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
FINN-suorat portaat 7.0. 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.
FINN-suorat portaat 7.0 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.3 Tilausohjeet FINN-SUORAT PORTAAT RAKENNE SIVUPALKIT B 7.1 Sivupalkit valmistetaan