JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5

2 YLEISTÄ Sito Oy on tehnyt Jyväskylän kaupungin Kaupunkirakennepalvelujen toimeksiannosta päivätyn Korpilahden sataman yleissuunnitelman. Tämän yleissuunnitelman pohjalta on laadittu viherrakennussuunnitelma matonpesupaikalle ja leikkipuistolle. Leikkipuisto on sijoitettu alueelle niin, että maisemallisesti merkittävä kasvava mäntyryhmä voidaan säilyttää sellaisenaan. Tältä osin alueelta laadittua yleissuunnitelmaa on jouduttu tarkistamaan. Leikkipuiston tarkistuneen sijainnnin vuoksi myös puistoalueen käytävälinjauksia on tarkistettu. Leikkipaikalle on yleissuunnitelman mukaisesti ehdotettu sijoitettavaksi eri-ikäisille lapsille keinut, meri/kalastusaiheinen kiipeilyteline, hiekkalaatikko, keinueläimiä, karuselli, penkkejä, sekä kukkivia puita. Leikkipuistosta on samalla pyritty luomaan keskeinen puiston toiminnallinen aihe, joka mahdollistaa niin leikin, oleskelun kuin läpikulun. Samalla on pyritty säilyttämään avoimet yhtenäiset nurmikkoalueet. Satama-alueella nyt oleva muistomerkki sijoitetaan uuteen paikkaan leikkipuiston tarkentuneen sijainnin mukaan. SUUNNITTELURATKAISUT Leikkipuistosuunnitelman peruslähtökohtana on laaditussa yleissuunnitelmassa esitetty vesiaiheinen kokonaisuus. Leikkipuisto rajautuu muusta puistoalueesta kierrätyskumista valmistetulla palisadireunuksella. Palisadit asennnetaan aaltoilevasti eri korkeuksille niin, että ne samalla kuvaavat veden liikettä (kuva 1.). Samalla ne rajaavat turvapäällystealueita. Aaltoilevan palisadireunuksen korkeus vaihtelee m:n välillä. Matalampi noin 100 mm:n korkuinen reunus sijoittuu turvahiekan ja betonikivikäytävän väliin. Leikkipuistoon on kaksi kulkuyhteyttä. Toinen kulkuaukko palvelee rantakäytävän, kevyenliikenteenväylän ja P-alueen suunnasta tulevaa liikennöintiä ja toinen kulkuaukko torialueen suunnasta tapahtuvaa kulkua. Hiekkalaatikko on sijoitettu siten, että sen huoltaminen onnistuu viereiseltä puistokäytävältä. Aluetta rajaa kaikilta sivustoiltaan kierrätyskumipollareista ketjutettu aita (kuva 7.). Vaihtoehtoisesti aita voidaan rakentaa kestopuupölleistä, joiden yläpää on pyöristetty. Pollareiden väliin tuleva ketju maalataan mustaksi. Aita on samaa mallia kuin matonpesupaikalla käytetty. Leikkipuiston jakaa kahteen osaan alueen halki kulkeva betonikivipäällysteinen käytävä. Leikkipuiston keskusaiheena on noin 350 mm korkea korotettu istutusallas, jonka reunat on toteutettu niin, että niillä istuminen on mahdollista. Istutusaltaan keskellä jää istutusaluetta, jonka keskelle on istutettu pienehkö kukkiva lehtipuu. Istutusallas rakennetaan samalla periaatteella kuin aluetta rajaavat palisadireunukset. Vaihtoehtoisesti allas voidaan rakentaa luonnonkivestä (esim. Korpilahti Black). Istuintaso rakennetaan lämpökäsitellystä puusta. Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 2/5

3 Turvapäällysteen vaativia leikkivälineitä ovat tähystysmastona ajateltu kiipeilyverkko (kuva 2.) ja valtamerilaivaa kuvaava monitoimiteline sekä keinu. Monitoimitelineen toinen sivusta kuvaa kotiaihetta (kuva 3.). Molemmilla julkisivuilla lapset voivat muodostaa oman erilaisen leikkimaailmansa, kuitenkin samoilla toiminnoilla. Kuva 1. Multikum-palisadi Kuva 2. Kuva 3. Kivituhkapäällysteisellä alueella uivat lohta kuvaavat jousikiikut (kuva 4.) ja veneen muotoon suunniteltu hiekkalaatikko. Hiekkalaatikon materiaalina on sama kierrätyskumipalisadi, kuin muiden alueiden rajaajina. Kaikille sopivaksi välineeksi alueelle on sijoitettu tasapainorengas (kuva 5.). Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 3/5

4 Kuva 4. Kuva 5. Leikkipuistoon sijoittuu yksi kaksi paikkainen keinu, joista toinen istuin on normaali kumilautaistuin ja toinen pienemmille lapsille tarkoitettu turvaistuin (Kuva 6.). Keinun sijoituspaikkaa rajaavana materiaalina on edelleen palisadireunus, kuitenkin matalammin ja tasaisesti asennettuna. Kuva 6. Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 4/5

5 Kuva 8. Kuva 7. Kuva 9. Aluetta on valaistu neljällä 3-4 metrin korkuisella puistovalaisimella. Betonikiveysalueelle sijoittuu yksi penkki (kuva 8.) ja sen viereen roska-astia (kuva 9.). Toinen samanlainen roska-astia sijoitetaan istutusaltaaseen tai sen eteen. OLEVA PUUSTO Leikkipaikka on sijoitettu puistoalueelle niin, että kasvavat sembramännyt pystytään säilyttämään. Käytävälinjaukset on suunniteltu myös niin, että muiden alueella kasvavien puiden säilyttäminen on mahdollista. Sembramäntyjen alimpien oksien poistaminen mahdollistaa lasten leikin leviämisen myös niiden alla olevalle nurmikolle. Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 5/5

RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009

RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT YHDYSKUNTATEKNIIKKA RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU SOINI KY Ympäristösuunnittelu

Lisätiedot

Kaaren kautta leikkiin

Kaaren kautta leikkiin Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5 nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma:

Lisätiedot

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun

Lisätiedot

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja

Lisätiedot

Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI

Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI P U I S T O N Y L E I S S U U N N I T E L M A 2.9.2013 1946. 1995. 1960. 2005. 1986. 2011. Alatori - puiston yleissuunnitelma 2 Lähtökohdat

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus Työryhmä: Kirsi Kiemunki Sonja Korte Oulun ammattikorkeakoulu KAUKOVAINIO Pohjanpuisto, suunnitelmaselostus Yleiskuvaus Tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

TSAARIN LÄHDE JA HUVIPUISTO PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V2 1.8.2010

TSAARIN LÄHDE JA HUVIPUISTO PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V2 1.8.2010 TSAARIN LÄHDE JA HUVIPUISTO PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V2 1.8.2010 Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/8 YLEISTÄ Suunnittelun pohjana on käytetty

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

LOPPUVUODEN TARJOUS 2013

LOPPUVUODEN TARJOUS 2013 LOPPUVUODEN TARJOUS 2013 Leikki kuuluu kaikille! Me Lappsetilla uskomme, että leikki kuuluu jokaiselle. Olemassaolomme tarkoitus on saada kaiken ikäiset ihmiset ulos liikkumaan ja leikkimään. Tämä näkyy

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA

PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA TYRNÄVÄN KUNTA JUURTUMISEN PAIKKA PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA SUUNNITELMASELOSTUS SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUALUE s. 3 2 SUUNNITELMAN RATKAISUT s. 4 2.1 KALUSTEET JA VARUSTEET s. 4 2.2 PÄÄLLYS- JA PINTARAKENTEET

Lisätiedot

KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO

KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO PERUSPARANNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS Ympäristösuunnittelu Soini Ky 14.4.2008 2 KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO PERUSPARANNUS SUUNNITELMASELOSTUS 1. YLEISTÄ Toimintapuisto

Lisätiedot

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA RAKENTAMISTAPAOHJEET SISÄLTÖ: 1 Yleistä 2 Asemakaava 3 Rakentamistapaohjeet 4 Sijainti ja aluevaraukset

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015 VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015 KOKONAISTILANNE PÄIVÄHOITO Lasten määrän ennustetaan kasvavan 0-6 -vuotiaita + 282 = 5,5 % vuoteen 2017/2018 mennessä!! Jos 60 % tulee palvelun

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE Vastaanottaja Iitin kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 27.11.2013 Viite 82144450 IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILUALUE Päivämäärä 27.11.2013 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus 1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi Liitetään kaivulupaan VIHERTYÖOHJE NURMIKOT Rakennustyöaikainen suojaus Säilytettävä nurmikko suojataan rakentamalla tukeva aita (korkeus 1,5 m) nurmikkoalueen ympärille,

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen , JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI / KATU- JA PUISTO-OSASTO MAISEMA-ARKKITEHTITOIMISTO NÄKYMÄ OY TAUSTAA TAUSTAA Suunnitelmassa

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

Kaivopuiston puukujanteen uusinta 2006-2010

Kaivopuiston puukujanteen uusinta 2006-2010 24.5.2012 Kari Harju, Metsä- ja viherpäivät 1 Kaivopuiston puukujanteen uusinta 2006-2010 Kaivopuiston itäosa Kylpylänaukio 24.5.2012 Kari Harju, Metsä- ja viherpäivät 2 Kaivopuiston historiaa konsuli

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009 KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009 PERUSTASO PUISTON YLEISET VARUSTEET ERIKOISTASO Opasteet Opasteiden ääreen pääsee Opasteiden ääreen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti PERUSTASO PUISTON YLEISET VARUSTEET ERIKOISTASO Opasteet Opasteiden ääreen pääsee Opasteiden ääreen pääsee pyörätuolilla pyörätuolilla

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET

L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET LEIKKIPAIKKOJEN TURVALLISUUS EI OLE LEIKIN ASIA Leikkipaikat ovat lasten ja koko perheen oppimiseen, leikkiin ja huolettomaan liikkumiseen tarkoitettuja

Lisätiedot

Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3

Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3 Jyväskylän asuntomessut Mallipiha, tontti / - Vihertehokkuus, - Piharakentamisen kustannusarvio - P- +,, +, (+.) +, (+.9) +, (+,) Korotetut istutusaltaat +, (+,), +, TI +,9 (+,) Grillikatos Kivituhka Tomutus-

Lisätiedot

vesa-pekka rannikko 12.11.2008 Leinelän taiteen yleissuunnitelma yleisille alueille

vesa-pekka rannikko 12.11.2008 Leinelän taiteen yleissuunnitelma yleisille alueille vesa-pekka rannikko 12.11.2008 K I E R T O K U L K U Leinelän taiteen yleissuunnitelma yleisille alueille Leinelän taiteen yleissuunnitelma yleisille alueille perusteet Taiteen suunnitelmassa alueelle

Lisätiedot

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Lämpöpuiset kylpytynnyrit Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Huomaa veden minimitäyttö tynnyrissä!! AMH-Puu Oy Puh. (03) 513 5569 Niemisvedentie 801 Faksi (03) 513 5561

Lisätiedot

Uusi Finno. Värien leikkiä ja harmonisia kokonaisuuksia

Uusi Finno. Värien leikkiä ja harmonisia kokonaisuuksia Uusi Finno Värien leikkiä ja harmonisia kokonaisuuksia Uusi FINNO Värien leikkiä Harmoniset kokonaisuudet Lapsille Finno Puistokalusteet Aikuisille Fitness Senioreille Senior Sport Lappsetin klassikkotuotesarja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 27.04.2016. 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 27.04.2016. 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 149 2.9.2015 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015 Snellmaninpuiston puistosuunnitelman luonnoksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten Päätöshistoria 2.9.2015 149 Va.

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

LIITTEET...1 1 YLEISTÄ...1

LIITTEET...1 1 YLEISTÄ...1 SISÄLLYSLUETTELO LIITTEET...1 1 YLEISTÄ...1 2 YMPÄRISTÖSUUNNITELMA...1 2.1 Pääpiirteet...1 2.2 Pitkävuoren mäki koulun risteys...1 2.3 Kerrostaloalue...2 2.4 Tehtaankatu koulun ja kioskin välillä...3 2.5

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4 Rakentamistapaohje on asemakaavakarttaa (KV..2014 ) täydentävä, se on ohjeellinen ja se koskee uudisrakentamista. Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Saarijärven vanhaa

Lisätiedot

KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI

KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI Kaupunginvaltuusto 16.2.2015 LEILA STRÖMBERG Kaupunginarkkitehti KAAVAN TAUSTASELVITYKSET Kaupungin strategiassa on esitetty tavoitteena mm. aluekeskusten kehittäminen, julkisten

Lisätiedot

LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN

LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN Yleistä Rakennettiinpa muurikivistä ladottavaa seinämää vain muutaman kymmenen senttimetrin korkuisena, tai pariin metriin nousevana

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI OINILAN LAMPI 1

UIMAVESIPROFIILI OINILAN LAMPI 1 UIMAVESIPROFIILI OINILAN LAMPI 1 V. Repo 28.2.2011 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen

Lisätiedot

OMATOIMIRAHA 2008 19.3.2008 1(6)

OMATOIMIRAHA 2008 19.3.2008 1(6) OMATOIMIRAHA 2008 19.3.2008 1(6) Ahtialan kyläyhdistys As. Oy Kuljunhelmi Kyläportit (4 kpl) Rantoistentie/Ahtialantie sekä olemassa olevien porttien pystytykseen Ahtiala- Herrala yksityistielle. Myllykoskentien

Lisätiedot

THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009

THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 1 PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 Suunnitelma käsittää Kauniaisissa sijaitsevan Thurmaninpuiston suunnittelun.

Lisätiedot

Asunnot!!!! 4560 kem 2 Porrashuoneet á 15 m 2!!! 240 kem 2 YHT:!!!!! 4800 kem 2

Asunnot!!!! 4560 kem 2 Porrashuoneet á 15 m 2!!! 240 kem 2 YHT:!!!!! 4800 kem 2 KORTTELI 23124 AINEISTO ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN POHJAKSI NÄKYMÄ VANHALTA NURMIJÄRVENTIELTÄ 01.08.2012 RAKENNUSOIKEUSLASKELMA (Ulkoseinistä laskettu mukaan 250 mm:n paksuinen osuus) 0 5 25 50m Asunnot!!!!

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI Sivu 1 (6 ) Ympäristöpalvelut 29.7.2011 Kouvolan kaupunki / Yhdyskuntatekniset palvelut Sakari Värri Valtakatu 33 45700 Kuusankoski LEIKKIKENTTIEN TURVALLISUUDEN TARKASTUS Taustaa Laki

Lisätiedot

TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3. Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito

TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3. Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3 Sopimuksen kohde Tilaaja Tuottaja Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito Asikkalan kunta, tekninen

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

7.5. Finnsbacka. uusi porras. istuttava. betonimuuri. 19 Asematie pintavedet. johdetaan viheralueelle. nykyinen yhteys. puistoon vahvistetaan

7.5. Finnsbacka. uusi porras. istuttava. betonimuuri. 19 Asematie pintavedet. johdetaan viheralueelle. nykyinen yhteys. puistoon vahvistetaan 7.5 6 7 0 7 0 158 9 8 6 7 7 0 7 3 7 6 6 9 7 3 0 7 4 154 156 7 1 16 7 6 12 15 166 14 167 7 4 7 5 4 3 2 Asema Station 8 3 Alikulun ympäristö laatoitetaan harmaalla betonilaatalla. 7 9 5 Alikulun sokkelin

Lisätiedot

JahtiJakt Prestige Taljajousi Asennettu ja peruskohdistettu setti

JahtiJakt Prestige Taljajousi Asennettu ja peruskohdistettu setti JahtiJakt Prestige Taljajousi Asennettu ja peruskohdistettu setti Ostamasi taljajousisetti on lähes käyttövalmis. Jouseen on tehty valmiiksi seuraavat työvaiheet: 1. Taljajousen camit on säädetty ja ajoitettu

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Opasteet Opasteiden on sovelluttava kaikille Pelkästään näköön tai kuuloon perustuvat opasteet ja informaatio tulee aina täydentää siten että aistin puuttuminen ei estä opasteen tai informaation käyttämistä.

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

TYÖSELITYS TUUSULAN VIHERALUEIDEN KUNNOSSAPITOURAKKA ALUEELLA C TUUSULAN KESKUS JA NUMMENHARJU KAUDELLE 1.4.2016-31.3.2018

TYÖSELITYS TUUSULAN VIHERALUEIDEN KUNNOSSAPITOURAKKA ALUEELLA C TUUSULAN KESKUS JA NUMMENHARJU KAUDELLE 1.4.2016-31.3.2018 Sivu 1/6 Tilaaja: Tuusulan kunta, KETEK/ Kunnossapito ja viheralueet PL 60 04301 Tuusula TYÖSELITYS TUUSULAN VIHERALUEIDEN KUNNOSSAPITOURAKKA ALUEELLA C TUUSULAN KESKUS JA NUMMENHARJU KAUDELLE 1.4.2016-31.3.2018

Lisätiedot

Palveluverkko - pienten ulkopalvelujen verkko

Palveluverkko - pienten ulkopalvelujen verkko Palveluverkko- ja 76 09.04.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 64 21.04.2015 Palveluverkko- ja 87 29.04.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 120 18.08.2015 Kaupunginhallitus 325 07.09.2015

Lisätiedot

Rakennusprojekti Rakenna penkki, joka on samalla säilytyslaatikko

Rakennusprojekti Rakenna penkki, joka on samalla säilytyslaatikko Rakennusprojekti Rakenna penkki, joka on samalla säilytyslaatikko Rakenna penkki, jonka kannen alle voit kätkeä muovisen pehmustelaatikon. Laatikon ison lokeron mitat ovat 46 x 116 x 55 cm. Useimmat muoviset

Lisätiedot

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200 ASEMAPIIRROS 1 : 500 Jyväskylä on Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin kaupunki tämä on nostettu esille myös Jyväskylän arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa kaupungin rakentamista ohjaavana johtoajatuksena.

Lisätiedot

Ossinlammen siltakilpailu. Ossin olohuone. Suunnitelmaselostus

Ossinlammen siltakilpailu. Ossin olohuone. Suunnitelmaselostus Ossinlammen siltakilpailu Suunnitelmaselostus 1 Ratkaisun lähtökohdat Ehdotuksen perusideana on jatkaa Ossinlammen ympäristön puistomaista teemaa ja aktivoida aluetta. Silta on yksiaukkoinen palkkisilta,

Lisätiedot

PORMESTARINLUODON NUORISOPUISTON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

PORMESTARINLUODON NUORISOPUISTON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS PORMESTARINLUODON NUORISOPUISTON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 15.4.2011 Sanna Liukkonen Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Luonnonvara-alan yksikkö Oulun seudun ammattikorkeakoulu SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki

Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki Annukka Larsen ÄIJÄLÄNRANNAN VALAISTUSPERIAATTEET VALAISTUSPERIAATTEET LYHYESTI: - Ensimmäinen kokonaan ledillä valaistu asuinalue Jyväskylässä - Valaisinkohtainen ohjaus ja käyttäjälähtöinen ohjaustapa

Lisätiedot

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Metsäkuviot 1.-4. sijoittuvat Meijerialueen ja Tyrnäväjoen välimaastoon. Koko alue rajautuu pohjoisessa Vanhatiehen, idässä Meijerialueeseen,

Lisätiedot

Vastine Kallaveden Riinin ja Itä-Korpijärven ranta-asemakaavojen muutoksesta ja laajennuksesta saatuihin palautteisiin

Vastine Kallaveden Riinin ja Itä-Korpijärven ranta-asemakaavojen muutoksesta ja laajennuksesta saatuihin palautteisiin 1 (6) Leskinen Timo Mäntyharjun kunta Tekninen lautakunta PL 76 52701 MÄNTYHARJU Kallaveden Riinin ja Itä-Korpijärven ranta-asemakaavojen muutoksesta ja laajennuksesta saatuihin palautteisiin Lausunnot

Lisätiedot

KAUKOVAINION MAISEMASELVITYS

KAUKOVAINION MAISEMASELVITYS KAUKOVAINION MAISEMASELVITYS Kanahaukantie-Varpushaukantie -kerrostalokortteli I1803 Maria Hankala, I1821 Sari Hyyppä, H7722 Sonja Korte, H7590 Annamaria Suvanto, I2874 Nina Turunen & l7186 Marja-Riitta

Lisätiedot

Pienten ulkopalvelujen verkko

Pienten ulkopalvelujen verkko Palveluverkko- ja 76 09.04.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 64 21.04.2015 Pienten ulkopalvelujen verkko 229/00.01.02/2015 PALRYH 09.04.2015 76 Pienten ulkopalvelujen verkko kattaa teknisen

Lisätiedot

Pienten ulkopalvelujen verkko

Pienten ulkopalvelujen verkko Palveluverkko- ja 76 09.04.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 64 21.04.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 87 29.04.2015 Pienten ulkopalvelujen verkko 229/00.01.02/2015 PALRYH 09.04.2015

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010

Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010 1 Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa Itä-Uudenmaan pelastuslaitos;

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

v e r k k o s a a r e n j u l k i s e t u l k o t i l a t - i d e a s u u n n i t e l m i a

v e r k k o s a a r e n j u l k i s e t u l k o t i l a t - i d e a s u u n n i t e l m i a v e r k k o s a a r e n j u l k i s e t u l k o t i l a t - i d e a s u u n n i t e l m i a Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2012 1 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2012 2 v e r k k o s a a r e

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1,2:2008

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1,2:2008 Standardi EN 1176-1,2:2008 Standardi EN 1176-1:2008 Sisällys Turvallisuus...2 Asennus...2 Keinujen osat... 6 Keinujen tilantarve... 12 Keinujen asennusmitat...16 Käyttöönottotarkastuspöytäkirja...23 Vuositarkastuspöytäkirja...24

Lisätiedot

LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI

LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI LUJA-MUURIKIVILLÄ VAIHTELUA PIHALLE Lujabetoni Oy on johtava betoniteollisuusyritys Suomessa.

Lisätiedot

FLEXOTOP. Valettava turva-alusta FLEXOTOP.KOMPAN.COM

FLEXOTOP. Valettava turva-alusta FLEXOTOP.KOMPAN.COM FLEXOTOP Valettava turva-alusta FLEXOTOP.KOMPAN.COM Kansainvälinen markkinajohtaja KOMPAN on markkinajohtaja kaikenikäisten lasten leikkikenttäratkaisuissa. Meillä on yli 40 vuoden kokemus leikkipuistokokonaisuuksista,

Lisätiedot

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1:2008

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1:2008 Standardi EN 1176-1:2008 Sisällys... 2 Keinun asennus paikoilleen valamalla... 5 Keinun asennus paikoilleen upotuslevyillä... 5 Keinujen osat... 6 Keinujen tilantarve... 8 Keinujen asennusmitat...10 Käyttöönottotarkastuspöytäkirja...14

Lisätiedot

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4. 6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6

Lisätiedot

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009 Verkkosivut perinteisesti Tanja Välisalo 11.2.2009 WWW-sivujen vieminen omaan kotisivutilaan yliopiston mikroverkossa https://salasana.jyu.fi Klikkaa painiketta Activate WWW Klikkaa painiketta Activate

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 ANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät iranomaiset ja yhteisöt iite: Ilmoitus asemakaavamuutoksen viitesuunnitelman

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015 VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015 KOKONAISTILANNE Lasten määrän ennustetaan kasvavan 0-6 -vuotiaita + 282 = 5,5 % vuoteen 2017/2018 mennessä!! Jos 60 % tulee palvelun piiriin

Lisätiedot

TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3. Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito

TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3. Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3 Sopimuksen kohde Tilaaja Tuottaja Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito Asikkalan kunta, tekninen

Lisätiedot

Ulvilan kaupungin yleisten alueiden leikkipuistojen yleissuunnitelma

Ulvilan kaupungin yleisten alueiden leikkipuistojen yleissuunnitelma 2015 Ulvilan kaupungin yleisten alueiden leikkipuistojen yleissuunnitelma Ulvilan kaupunki 14.4.2015 Sisällysluettelo 1 Leikkipuistojen nykytilanne... 2 1.1 Leikkipuistojen ylläpitämisen henkilöstöresurssit...

Lisätiedot

TOIMINTAVÄLINEIDEN TARJOUSPYYNNÖN TARJOUSKORTTI 2011. Keinumisvälineet ja karusellit Keinumisvälineet POSITIO 2.1.1

TOIMINTAVÄLINEIDEN TARJOUSPYYNNÖN TARJOUSKORTTI 2011. Keinumisvälineet ja karusellit Keinumisvälineet POSITIO 2.1.1 .1 Keinumisvälineet ja karusellit Keinumisvälineet POSITIO.1.1 Jousikeinu yhdelle. Ergonomisesti muotoiltu mukava istuin ja jalkatuet. Voidaan perustaa pulttaamalla betonilaattaan. Tällöin tulee käyttää

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE HAAPAMAA, METSÄRINNE

RAKENTAMISTAPAOHJE HAAPAMAA, METSÄRINNE RAKENTAMISTAPAOHJE HAAPAMAA, METSÄRINNE (päivitetty 17.11.2014 käsittämään kortteleita 17205-17207 ja 17258) Haapamaan osa-alue 105017 Korttelit 17203-17204, 17256-17258 Tontin varaajan/ haltijan tulee

Lisätiedot

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle A-betoni, istutusastia TORI Tori on suorakaiteenmuotoinen sileä- tai rouhepintainen istutusastia. Leveys on 400 mm, pituus 1000 mm ja korkeus 400 mm. Paino 220 kg. Tori ja Puisto sarjojen istutusastioita

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 1 Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 Laskelmat aallonkorkeuksista alueella Hernesaaren alue on aallonkon laskennan kannalta hankala alue, koska sinne pääsee

Lisätiedot

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

RATA- ja PELAAMISSÄÄNNÖT ETERNIITTIRADAT Painos 2016

RATA- ja PELAAMISSÄÄNNÖT ETERNIITTIRADAT Painos 2016 RATA- ja PELAAMISSÄÄNNÖT ETERNIITTIRADAT Painos 2016 Ratagolfin eterniittiratojen ratasäännöt ja mittapiirustukset Copyright SUOMEN RATAGOLFLIITTO ry TEKNINEN KOMITEA Toimittanut ARI AHRENBERG ERSÄÄ2016

Lisätiedot

MÄKI-MATIN PERHEPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS L4. Ympäristösuunnittelu Soini Ky Sibeliuskatu 38 49400 HAMINA

MÄKI-MATIN PERHEPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS L4. Ympäristösuunnittelu Soini Ky Sibeliuskatu 38 49400 HAMINA 1 MÄKI-MATIN PERHEPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS L4 päivitetty 11.12.2008 Ympäristösuunnittelu Soini Ky Sibeliuskatu 38 49400 HAMINA 2 YLEISTÄ Mäki-Matin perhepuisto on Suomen vanhin

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Porvoon kaupunki Asiakirjatyyppi Maisemaselvitys Päivämäärä Joulukuu 2013 Työnumero 82119884 PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA pellingin SISÄSAARISTON MAISEMAselvitys Tarkastus

Lisätiedot

Lakikangas I tuulivoimapuisto, Karijoki

Lakikangas I tuulivoimapuisto, Karijoki CPC LAKIAKANGAS I OY Lakikangas I tuulivoimapuisto, Karijoki Näkymäalueanalyysi V6 x x HH37/HH47.3.6 P7 Näkymäalueanalyysi V6 x x HH37/HH47 7) Vadbäck Hans.3.6 Sisällysluettelo Lähtötiedot... Näkemäalueanalyysi...

Lisätiedot

Asiakirjatyyppi Liite 1 ( 9 ) 9.1.2015 HTH

Asiakirjatyyppi Liite 1 ( 9 ) 9.1.2015 HTH Asiakirjatyyppi Liite 1 ( 9 ) 9.1.2015 HTH KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ, YHDYSKUNTATEKNIIKKA Saimaan Satamat Oy:lle luovutettavat satamarakenteet ja niiden kunto 1. Aavaranta R 10 - paikkanumeroituja maapaikkoja

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

7.0T 1 15.9.2011. Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Tiesuunnitelma. Väyläarkkitehtuurin periaatteet. Destia Oy LÄHTÖKOHDAT

7.0T 1 15.9.2011. Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Tiesuunnitelma. Väyläarkkitehtuurin periaatteet. Destia Oy LÄHTÖKOHDAT 7.0T 1 15.9.2011 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Tiesuunnitelma Väyläarkkitehtuurin periaatteet Destia Oy LÄHTÖKOHDAT Maisema Suunnittelukohde, valtatie 6 Taavetin ja Lappeenrannan

Lisätiedot

PÄREIDEN JA PÄREKATON VALMISTUS

PÄREIDEN JA PÄREKATON VALMISTUS PÄREIDEN JA PÄREKATON VALMISTUS Pärepuiden valitseminen Pärepuiksi valitaan pitkiä, suoria, hitaasti kasvaneita tiheäsyisiä puita, joiden oksisto on karsiutunut mahdollisimman ylös. Varmuus rungon syiden

Lisätiedot