niin tekniikan ylioppilas Jorma Riihimaa

Transkriptio

1 Kuva Liisa Riihimaa. Jorma Riihimaa * Tekniikan ylioppilas Jorma Riihimaa oli uuden tutkimusalan eturintamassa, kun hän vuonna 1951 ilmoittautui prof. Jaakko Tuomiselle radiotähtitieteen tutkimusryhmään. Radioastronomia oli tuolloin uutta ja Riihimaan aktiivisuus pohjasi omiin kokeiluihin. Uutinen Charles L. Seegeristä ja Auringon radiosäteilystä oli saanut Riihimaan ottamaan yhteyttä Seegeriin. Kohtelias vastauskirje oli vielä lisännyt intoa. Niinpä tekniikan ylioppilas Riihimaa oli suunnitellut ja rakentanut oman antennin kotimaastoonsa Ilmajoelle. Kesällä 1949 hän oli tehnyt sillä Suomen ensimmäiset havainnot taivaan radiokohinasta. Taustana oli innokas tähtiharrastus ja radioamatööriys, joita kumpaakin opettajavanhemmat olivat tukeneet. Vuonna 1951 löydetty Linnunradan vetypilvien 21 cm:n radiospektriviiva sai tähtitieteilijät kiinnostumaan taivaan radiosignaaleista. Myös professoriksi juuri nimitetty Jaakko Tuominen ajoi uutta alaa eteenpäin. Tuominen otti innostuneen sähköteekkarin kokoukseen, jossa radiotähtitieteen aloittamista pohdittiin. Helsingin yliopisto perustikin Viikin Radioastronomisen aseman keväällä Radioastronomian pioneerivaiheessa uutta saattoi löytää pienilläkin resursseilla. Tarvittiin vain radiotaajuuksilla toimivia havaintolaitteita. Niiden suunnittelu, rakentaminen ja erilaisten komponenttien soveltaminen havaintotyöhön oli sähköteekkari Riihimaan erikoisosaamista. Kun Tuomisen oma tutkimusala oli astrofysiikkaa, niin tekniikan ylioppilas Jorma Riihimaa sai keskeisen osan ensimmäisten radioastronomisten havaintojen suunnittelussa ja tekemisessä. Vastaanotin-, vahvistin- ja rekisteröintilaitteet olivat pienessä parakissa Viikissä. Havaintoja tehtiin parakin viereen rakennetulla kallistettavalla 80,5 MHz:in (3,7 m) antennilla. Sitä kehitettiin ja laajennettiin tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Pääosin asemalla työskenneltiin Valtion luonnontieteellisen toimikunnan ja apurahojen turvin. Aluksi lähes kaikki käytännön työ oli Riihimaan harteilla. Akateemiseen tutkimukseen kuuluvat antoisat kansainväliset yhteydet. Viikin aseman väki teki yhteistyötä Cambridgen radioastronomien johtajan Martin Rylen kanssa. Opiskelijana Riihimaa oli kesätöissä Englannissa ja toi sieltä tuliaisena idean Academia Scientiarum Fennica

2 interferometristä ja vastaanottimessa tarvittavat videovahvistimen. Interferometria otettiin Viikissä käyttöön jo vuonna Ylös suunnattu antenni kuuli Cassiopeia A:ta oivallisesti, ja antennia kallistamalla mitattiin Cygnus A:ta. Alun jälkeen radiohavaintoja tehtiin vuoden 1954 auringonpimennyksestä, radiokohteiden peittymisestä Kuun taakse ja osana kansainvälistä geofysiikan vuotta Radioastronomia oli Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen alaista. Teknillinen korkeakoulu oli Riihimaalle vain opiskelupaikka. Mielenkiintoisten radiohavaintojen teon ohessa jäi polilta valmistuminen roikkumaan uhkaavan pitkään. Epävakaa havaintolaitteisto vaati jatkuvaa silmälläpitoa. Tuomiselta piti pyytää tenttilomaa, ja juuri ennen opinto-oikeuden vanhenemista Riihimaasta tuli diplomi-insinööri vuonna Valmistuttuaan Riihimaa työskenteli 50-luvun lopun Yhdysvalloissa ensin ASLAstipendiaattina Coloradon yliopistossa ja heti perään tutkijana Carnegie-instituutissa. Tuolloin hän kiinnostui Jupiterin radiosäteilystä. Suomeen paluun jälkeen Riihimaa oli jonkin aikaa seismologian parissa ja teki yhteistyötä muun muassa Pekka Teikarin kanssa. Taivaan radioäänet olivat kuitenkin toista kuin Maan vavahtelut ja ne veivätkin Riihimaan takaisin Jupiterin pariin. Tähän antoi mahdollisuuden uusi radioantenni, joka Viikin ja Keimolan häiriöiden vuoksi rakennettiin 1960-luvulla Kirkkonummen Metsähoviin. Siellä Riihimaa jatkoi Jupiterin radioäänien mittausta, ja tästä työstä tuli lopulta hänen elämäntehtävänsä. Havaintojaan Riihimaa julkisti Nature-lehdessä ja vuoden 1966 väitöskirjassaan High-resolu tion spectral observations of decametric ra dio bursts from Jupiter. Radioastronomiaan kiireestä kantapäähän paneutuneella miehellä oli hyvät kansainväliset yhteydet. Artikkelit todistivat asiantuntijuutta ja kirjeenvaihto ulkomaille oli vilkasta. Heti väittelyn jälkeen Riihimaa siirtyikin Yhdysvaltoihin. Hän työskenteli 60-luvun lopulla ensin kaksi vuotta vastaväitelleenä tutkijana Floridan yliopistossa Gainesvillessä ja heti perään toiset kaksi vuotta vierailevana professorina Coloradon yliopistossa Boulderissa. Tutuiksi tulivat alan tärkeimmät tutkijat. Tapaamisiaan Riihimaa muisteli myöhemminkin mieluusti nuppineuloilla ja ajoreittejä kuvaavilla langoilla viritetyn Yhdysvaltain kartan ääressä. Radiotähtitieteen kokemuksineen Riihimaa siirtyi vuonna 1969 Oulun yliopistoon. Uusi yliopisto oli mukana elektroniikan kehityksessä, ja Jorma Riihimaa sopi hyvin sähkömiesten eturintamaan. Hän ohjasi muun muassa diplomityön logaritmiperiodisesta antenniryhmästä. Tutkijana Riihimaa löysi samanhenkisen ja tieteen perusteisiin paneutuvan yhteisön professori K. A. Hämeen-Anttilan johtamalta Tähtitieteen laitokselta. Professori Hämeen-Anttila teki havaintoja ja tutki fotometriaa ja Saturnuksen renkaita. Siihen oheen sopi hyvin Riihimaa Jupiter-aiheineen. Riihimaan ja Hämeen-Anttilan eläkkeelle siirtymiseen saakka Oulun tähtitieteen tutkimus keskittyikin monipuolisesti planeettakunnan kappaleisiin alkaen Kuusta ja päätyen jättiläisplaneettojen renkaisiin ja radiosäteilyyn. Oulun yliopiston dosenttina ja laboratorioinsinöörinä Riihimaalla oli taas työhuone Suomessa ja oma tuttu Jupiter tutkimusaiheenaan. Havaintolaitteet vain puuttuivat. Niitä varten Riihimaa sai resurssit Luonnontieteelliseltä toimikunnalta ja eri säätiöiltä. Antennin ja rekisteröintilaitteiston hän suunnitteli alusta pitäen itse nimenomaan Jupiter-havaintoja varten. Antennin paikaksi tuli Aarne Karjalai- 144 Academia Scientiarum Fennica 2011

3 sen observatorion alue Kiimingissä 25 kilometriä kaupungista koilliseen. Siellä oli jo valmiina pieni kaukoputki ja apurakennus. Antennin ja rekisteröintilaitteiston suunnittelu, rakentaminen ja testaus veivät muutaman vuoden. Työn ohessa Riihimaa käsitteli ja tutki aiemmin rekisteröimiään aineistoja ja kirjoitti tulokset artikkeleiksi. Merkittäviä töitä ilmestyi sekä kotimaisissa että kansainvälisissä sarjoissa. Vihdoin vuonna 1973 Riihimaa ilmoitti aloittaneensa täysipainoiset Jupiterin dekametrihavainnot kaksois-lpda interferometrillään. Täysmittaisten havaintojen myötä julkaisutahti vain parani. Riihimaa suuntasi tulostensa julkaisun oman alansa tiedeyhteisölle. Se tapahtui yhtä mieluusti Suomalaisen Tiedeakatemian sarjassa kuin kansainvälisissä lehdissä. Ehkäpä hän jopa suosi Tiedeakatemiaa, joka oli tukenut häntä uralla. Laadulla ja tulosten kestävyydellä mitattuna Riihimaan julkaisut olivat ja ovat vieläkin alansa huippua. Vielä nytkin Riihimaan artikkelit ovat Jupiter-tutkijoiden haluttua arvokirjallisuutta. Niihin vedotaan, kun tutkitaan Jupiterin radiopurkauksia. Riihimaan yhtenäinen ja korkealaatuinen havaintosarja kattaa vuodet, jolloin Maasta käsin tehtävät Jupiterin radiohavainnot muualla lähes lakkasivat. Moni tutkija uskoi NASAn Voyager-luotainten ratkaisevan kaiken Jupiterin radiosäteilystä. Näin ei käynyt. Nopeat ohilennot ja lyhyet rajoittuneet havainnot antoivat vain kapean hetkellisen kuvan Jupiterin aktiivisuudesta. Riihimaan pitkäjännitteinen työ kantaa yhä ylivertaista tietoa Jupiterin ilmiöistä. Jupiter-tutkijoiden keskuudessa Riihimaa elää käsitteenä. Hän työskenteli kahteen otteeseen Floridan yliopistossa. Sen tutkijat saivat vakavan tartunnan siitä tavasta, jolla Riihimaa suhtautui havaintoihin ja tutkimukseen. Kirjassaan Listening to Ju piter (2000) Richard S. Flagg käytti nimeä A One Man Army. Käsite yhden miehen armeija kuvaa hyvin sitä kokonaisvaltaista asennetta, paneutuvaa tutkimusotetta ja pohjalaista omatoimisuutta ja sisua, jolla Riihimaa teki elämäntehtävänsä alalla, jonka tunsi tärkeäksi. Määritelmä kertoo myös sen, että tutkimusryhmän kriittinen massa oli Riihimaan tapauksessa tasan yksi henkilö. Yhden miehen armeija teki toki yhteistyötä muiden tutkijoiden kanssa, mutta oli samalla itse valmis ja kyvykäs vastaamaan kaikkiin tutkimuksessa eteen tuleviin haasteisiin. Luonteenomaiseen tapaansa Riihimaa ei myöskään tyrkyttänyt tekemisiään julkisuuteen ei edes silloin kun tulokset olivat perustavaa laatua. Siksipä hänen työnsä ja saavutuksensa eivät ole kovin tunnettuja Suomessa. Maailmalla Jupiter-tutkijoiden keskuudessa hänet kyllä tunnetaan ja hänen tuloksiinsa vedotaan. Jorma Riihimaa valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna Jupiter-tutkijana Jorma J. Riihimaa on osa radioastronomian historiaa. Sen ohessa hänessä oli monta muutakin puolta. Niistä yksi oli tyylikäs ikiteekkari ja herrasmies, joka Liisa-vaimonsa kanssa nautti Oulun taidemuseon näyttelyistä ja Saskioiden vappujuhlista. Radioamatöörit taas tuntevat Riihimaan kutsut OH2YX ja OH8PX. Vanhimmat ilmajokiset saattavat ihmetellä, miten kävi sille opettajan pojalle, joka 40-luvulla viritti rautalankahäkkyrää pellonreunaan. Opiskelutoverit muistavat professori Jarl Jauhiaisen varoittaneen radioastronomiasta: se voi uhata valmistumista kuten oli käydäkin. Yhden miehen armeija muistetaan Oulun yliopistossa opettajana, joka elävöitti oivallisia luentojaan avaruuden radioäänillä ja tiivisti Io- Academia Scientiarum Fennica

4 A:n, Io-B:n ja Io-C:n erot kuulijoiden ymmärtämään muotoon. Perhe oli Jormalle kuitenkin keskeinen ja tärkeä ja hän perheelleen. Lapsiaan hän opetti luottamaan tosiasioihin, rationaaliseen ajatteluun ja omaan arvostelukykyyn. Hän loi turvallisuutta perheeseen ja teki kaikkensa sen hyvinvoinnin eteen. Vapaaaikana hän viihtyi kotona, ellei sitten vienyt väkeään ajelulle USA:sta tuomansa Thunderbird-museoauton kyydissä. Usein hänet myös tapasi Liisansa kanssa kävelyllä kaupungilla tai taidetta ihailemassa. Eläkkeelle siirryttyään Jorma sai aikaa vanhan elektroniikan harrastamiseen ja kokoelmiensa järjestelemiseen. Riihimaan työn kaari radioastronomian saralla oli pitkä. Kirjeenvaihto Seegerin kanssa ja ensimmäiset havainnot omalla antennilla tapahtuivat 40-luvulla ja vuonna 2004 ilmestyi hänen viimeinen artikkelinsa Jupiterista. Harva tutkija on ollut omalla alallaan aktiivinen seitsemällä kymmenluvulla. Iän myötä väsymys alkoi kuitenkin painaa Suomen radioastronomian pioneeria ja Jupiterin radiosäteilyn merkittävintä yksittäistä tutkijaa. Elämä jatkui pitkään, mutta samalla vaivat lisääntyivät. Viimein ajan kuluminen tavoitti: Jorma Riihimaa nukkui pois 82-vuotiaana marraskuun kymmenentenä päivänä vuonna 2011 vain muutama viikko vaimonsa jälkeen. Dosentti Jouko Raitala Jorma Riihimaa In memoriam Jorma Riihimaa made Finland s first observations of astral radio noise in summer 1949, with an aerial he had built himself, and later, when the professor of astronomy, Jaakko Tuominen, was looking for an assistant, Jorma applied for the position and found himself working at the new Radio-astronomy Observatory at Viikki. As a student of electrical engineering he played a major part in the construction of the station and the making of observations. Employing applications of interferometry, he was soon measuring Cassiopeia A, the 1954 eclipse of the sun and other objects of interest. But radio astronomy was time-consuming and threatened to prevent him from gaining a degree. Eventually he just managed to qualify for his M.Sc. in technology in 1957 before the time ran out and left to take up an ASLA scholarship at the Carnegie Institute to gain more experience. On his return to Finland he took to studying Jupiter, publishing his results in Nature and in his doctoral thesis of After another busy spell of work in the United States, Riihimaa brought radio astronomy to the University of Oulu in 1969, with decametre observations of Jupiter performed with a double-lpda interferometer he had built himself. This series of highquality recordings covered years in which all other radio observations targeted at Jupiter had ceased, as researchers believed that the Voyager probes had resolved everything there was to know about Jupiter s radio-wave radiation. This was not the case, however. The rapid passes and recordings made by the probes had provided only instantaneous data. Thus Riihimaa s papers 146 Academia Scientiarum Fennica 2011

5 still had something to offer to astronomers working on Jupiter. Jorma J. Riihimaa is a part of the history of radio astronomy. In the words of Richard Flagg s book Listening to Jupiter, he is known in Florida as A One Man Army. He was eager to collaborate with others, but he was also ready and able to respond to all the challenges of his branch of research on his own. Jorma was also a stylish evergreen technology student, who enjoyed many a faculty party at the Oulu Art Museum in the company of his wife, Liisa. Amateur radio enthusiasts were familiar with the call signals OH2YX and OH8PX. He was a precise, illustrative lecturer and would treat his listeners to radio signals from outer space. He became a member of the Finnish Academy of Science and Letters in At the same time, however, Jorma s family was all-important to him. He was happy at home, although he also liked to take people out in his vintage car or to go for a walk with Liisa or take her to an art exhibition. After his retirement he devoted much of his time to his collection of old electronic devices. Jorma J. Riihimaa was active in his own field over a period running into seven decades, from the late 1940s until the publication of his last paper in This pioneer of Finnish radio astronomy and significant individual student of Jupiter passed away on , only a few weeks after his wife. Obituary by Docent Jouko Raitala Academia Scientiarum Fennica