YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSOHJELMA
|
|
- Topi Lehtinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSOHJELMA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto xx xx.xx.2019 xx Rautatien alitus Näkymä Vieskankadulta Kalajoki keskustassa YLIVIESKAN KAUPUNKI. TEKNINEN PALVELUKESKUS. KAAVOITUS
2 2 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan vireillä olevista tai lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksenkannalta sopivalla tavalla. Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä maankäyttö- ja rakennusasetus säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleisja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Ylivieskan kaavoitusta ohjaa Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus järjestämällä vuosittain kunnan kanssa kehittämiskeskustelut sekä yksittäisiä kaavoja koskien viranomais- ja työneuvottelut. Tässä katsauksessa esitellään Ylivieskan kaupungin kaavahankkeet ja esitellään kaavoitusohjelma vuosille MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävänä on: varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa, auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet,joista tärkeimmät ovat hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys, toimia kaavoituksen ennakoivan ja vuorovaikutteisen viranomaistyön välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä sekä edistää kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa Suomessa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista Päätöksellä valtioneuvosto korvaa valtioneuvoston vuonna 2000 tekemän ja 2008 tarkistaman päätöksen valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Valtioneuvoston päätös tuli voimaan KAAVATASOT JA KÄSITTEET VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat maankäyttöä jokaisessa kaavatasossa. Lisätietoja: http// MAAKUNTAKAAVA MRL YLEISKAAVA/ osayleiskaava MRL Pohjanmaan maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Ylivieska on Oulun eteläisen aluekeskuksen ydinaluetta ja kuuluu alueen kaupunkiverkostoon. Uudistaminen on käynnistynyt vuonna 2010: 1.vaihemaakuntakaava vaihemaakuntakaava vaihemaakuntakaava Lisätietoja: Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen tai maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. ASEMAKAAVA MRL Ranta-asemakaava MRL laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. ohjaa rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. n laatii ja hyväksyy kunta.
3 VIREILLÄ OLEVA MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen on aloitettu syksyllä Kaavan tarkistaminen ja täydentäminen on katsottu tarpeelliseksi mm. jo toteutuneiden ja vireillä olevien lainmuutosten, tarkistettujen valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, uuden maakuntasuunnitelman ja liiton muiden strategioiden toteuttamiseksi. Maakuntakaavatyötä ohjaa maakuntahallitus, jossa käsitellään kaikki kaavan vaiheet, nähtäville pano ja niistä saatu palaute. Pohjois-Pohjanmaan voimassa oleva maakuntakaavoitus on päivitetty ja täydennetty kolmessa vaiheessa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen: 3 1. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Ensimmäisessa vaihemaakuntakaavassa käsiteltiin: -energiatuotanto ja siirto (manneralueen tuulivoima-alueet, merituulivoiman päivitykset, turvetuotantoalueet) -kaupan palvelurakenne ja aluerakenne, taajamat, -luonnonympäristö, (soiden käyttö, suojelualueiden päivitykset, geologiset muodostumat) -liikennejärjestelmän (tieverkko, kevyt liikenne, raideliikenne, lentoliikenne, meriväylät) ja logistiikka. 2. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Toisessa vaihemaakuntakaavassa kästeltiin: Kulttuuriympäristö, maaseudun asutusrakenne, virkistys ja matkailu, jätteenkäsittely. 3. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Kolmannessa vaihemaakuntakaavassa käsiteltiin: Pohjavesi- ja kiviainesalueet, mineraalipotentiaali- ja kaivosalueet, Tarvittavat päivitykset ja täydennykset, mm Oulun kaupunkiseudun liikennejärjestelmä ja maankäyttö, logistiikka-alueet ja tuulivoima-alueet, Vaalan ja Himangan maankäytön tarkistukset. Maakuntakaavan aineisto on nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan liiton internet-sivuilla / Maakunnan suunnittelu ja kehittäminen > Maakuntakaavoitus.
4 4 YLEISKAAVOITUS Y1 Niemelänkylä KV Hyväksyminen, oikeusvaikutteinen Y2 Keskusta KV Hyväksyminen, oikeusvaikutteinen Y3 Kalajokilaakson arvokas maisema-alue Käsittely yleiskaavojen yhteydessä (Y4b ja Y5) Y4a Vähäkangas KV Hyväksymine, oikeusvaikutukseton Y4b Vähäkangas Sorvisto 2040 Uudistaminen ja laajennus vireille TEKLA Y5 Raudaskylä KV Hyväksyminen, oikeusvaikutukseton Y6 Ojakylä Savela KV Hyväksyminen, oikeusvaikutukseton Y7 Pajukosken tuulivoimapuisto KV Hyväksyminen Y8 Tuomiperän tuulivoimapuisto KV Hyväksyminen KH Aloite uudelleen käsittelystä KV Tiedoksi valtuustolle : Uudelleen käsittelyyn ei ole MRL:n mukaisia perusteita Y9 Alpuminkangas osayleiskaava KV Hyväksyminen, oikeusvaikutteinen Y10 Pajukoski II tuulivoimapuisto TEKLA Vireille TEKLA OAS nähtäville Y 11 Urakkanevan tuulivoimapuisto TEKLA Vireille KH HyväksyminenK KV Hyväksyminen KH Uusintakäsittelyyn KH Hyväksyminen KV Hylättiin KV valtuustoaloite, uudelleen vireille Y4b
5 5 HYVÄKSYTYT OSAYLEISKAAVAT Y1 NIEMELÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA 2025 Yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Pinta-ala noin 1300 ha. Y2 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2030 Yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa on , pinta-ala noin 2900 ha. Y7 PAJUKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Y8 TUOMIPERÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle on jätetty valitus, jolla haetaan kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskevassa asiassa. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle on jätetty valitus, jolla haetaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen numero 16/0018/1 kumoamista Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskevassa asiassa. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt , että valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Yleiskaava on saanut lainvoiman Y9 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TÄYDENNYS NS. ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA 2030 Kaupunginvaltuusto hyväksyi Yleiskaava on saanut lainvoiman VIREILLÄ OLEVAT OSAYLEISKAAVAT Y10 PAJUKOSKI II TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yleiskaava vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä TEKLA Y11 URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yleiskaava vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville TEKLA ja luonnos nähtävillä TEKLA Käsittely 2018 : Ehdotus nähtävillä , TEKLA päätös. Kaavan hyväksymistä käsiteltiin: KH , KV , KH Jätti täytäntöön panematta/ uusintakäsittelyyn Kaavan hyväksymistä käsiteltiin uudelleen: KH ,KV KV Päätösesitys osayleiskaavan hyväksymisestä hylättiin. KV valtuustoaloite käsiteltiin. Valtuusto oikeutti laittamaan uudelleen vireille. TEKLA xx Vireille / OAS nähtäville. Y8 TUOMIPERÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava hyväksytty KV V Aloite: Tuomiperän osayleiskaava tuodaan valtuuston käsiteltäväksi ja kaava perutaan. KH Päätös: Tuomiperän tuulivoimapuiston uudelleen käsittelyyn ei ole MRL:n mukaisa perusteita ja antaa tämän vastauksena aloiteeseen valtuustolle tiedoksi. KV xx
6 Y4b VÄHÄKANGAS-SORVISTO 2040 OSAYLEISKAAVA, vireille TEKLA Kaavan laatiminen oikeusvaikutteiseksi. Kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä.. Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 2740 ha ja alueella on noin 300 taloutta, joissa asuu yhteensä noin 800 asukasta. 1. Suunnittelualueen osana Vähänkankaan oikeusvaikutukseton, vuonna 1982 hyväksytty, yleiskaava-alue, pinta-alaltaan noin 1200 ha sijoittuu Ylivieskan kaakkoisosaan keskustasta Nivalaan päin: rajoittuen lännessä Keskustan osayleiskaava-alueeseen (Soukka), lounaassa Kalajokeen. Asutus on kyläteiden varsilla. Tähän alueeseen sisältyy valtakunnallisesti merkittävää Kalajokilaakson kulttuurimaisema-aluetta 774 ha. 2. Suunnittelualueeseen kuuluva osa valtakunnallisesti arvokas Kalajokilaakson kulttuurimaisema-alue, pintaalaltaan noin 1978 ha, rajautuu lounaassa likimäärin Savontiehen ja siitä alueesta noin 774 ha on ollut mukana jo vuoden 1982 osayleiskaavan alueessa. Kulttuurimaisema-alueelle sijoittuvat Vähänkankaan. kylä-alueen lisäksi asumisen tihentymät Sorvisto-Visuri, Huhtapuhto, Marjapuhto, Sorvoja, Pylväsperä ja Ängeslevä. 3. Suunnittelualueen aluerajauksessa on mukana myös osa Kalajoen vesistöalueesta, Ylivieskan lentokenttäalue ympäristöineen noin 199 ha ja Pyykankaan asumistihentymä noin 138 ha. Kaavoitus etenee VIREILLE TULEVAT OSAYLEISKAAVAT Y5 RAUDASKYLÄN OSAYLEISKAAVA Raudaskylän oikeusvaikutukseton osayleiskaava on hyväksytty ja se on vanhentunut. Kaava-alue sijaitsee 16 km Ylivieskan keskustasta kaakkoon Kalajokivarren molemmin puolin. Alue on pinta-alaltaan noin 9 km 2. Kaavoituksen yhteydessä käsitellään loppuosa Kalajokilaakson kulttuurimaisema-alueesta Kaavan laatiminen oikeusvaikutteiseksi. (Raudaskylän osayleiskaava 2040) käynnistetään Y6 OJAKYLÄ-SAVELA OSAYLEISKAAVA Ojakylä-Savela oikeusvaikutukseton osayleiskaava on hyväksytty ja se on vanhentunut. Alue on pinta-alaltaan noin 6 km 2. Osa em. alueesta on käsitelty Keskustan osayleiskaava 2030 yhteydessä. Kaava-alue sijaitsee Ylivieskan keskustasta länteen ja se rajoittuu Keskustan osayleiskaava-alueeseen. Kaavan laatiminen aloitetaan kaava-alueen rajauksen määrittämisellä sekä selvitysten (luontoselvitys, arkeologinen selvitys, rakennettu kulttuuriympäristö) laatimisella. Kaavan laatiminen oikeusvaikutteiseksi. (Ojakylä-Savela osayleiskaava 2040) käynnistetään vuonna 2023.
7 7 MAANKÄYTÖN YLEISSUUNNITELMA Y 3 KALAJOKILAAKSON ARVOKAS MAISEMA-ALUE Kulttuurimaisema-alueelle sijoittuvat osittain myös voimassaolevat oikeusvaikutuksettomat Raudaskylän ja Vähänkankaan osayleiskaava-alueet, jotka laaditaan oikeusvaikutteiseksi ja niiden yhteydessä ohjataan myös Kalajokilaakson maisema-alueen maankäyttöä. Osa alueesta on rajattu mukaan Vähänkangas-Sorvisto 2040 osayleiskaavan, joka on tullut vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä Loppuosa kulttuurimaisema-alueesta käsitellään Raudaskylän osayleiskaavatyön yhteydessä alkaen VÄESTÖTAVOITE JA ASUMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN RIITTÄVYYDEN ARVIO Väestötavoite Ylivieskan väestönkasvulle on asetettu tavoitteeksi 0,5 % kasvu vuosittain. Ajanjaksolla tavoitteeseen on pääsääntöisesti päästy ja tavoite on ylittynyt. Vuosina 2015 ja väestökasvun tavoite alittui. Ajankohta väkiluku /as muutos kasvu % asukasta 0, asukasta 1, asukasta 0, asukasta 1, asukasta 1, asukasta 1, asukasta 1, asukasta 1, asukasta 0, asukasta 1, asukasta - 0, asukasta - 0,26 Kaupungin tonttitilanne Yhteensä varattavia tontteja on ( ) 34 kpl, joista omakotitontteja (AO) 23 kpl ja pari- ja rivitalotontteja (AP ja AR) 11 kpl. Omakotitontit: Hollihaka 5. kaupunginosa Kuva: Hollihaka Kurulan alueen neljä AO-tonttia.
8 8 Omakotitontit : Kaisaniemen (6.) kaupunginosan alue Kuva: Kaisaniemen alueen kaksitoista AO-tonttia. Omakoti- ja pari- ja rivitalotontit : Männistön (8.) kaupunginosan Olmalan alue Kuva: Männistö Olmalan alueen yksitoista AP- ja AR-tonttia sekä seitsemän AO-tonttia. Asemakaavoitus painottuu uusien pientaloalueiden suunnitteluun osayleiskaavassa osoitetuille kasvusuunnille. Tavoitteena on, että kaupungilla on vuosittain noin tonttia varattavissa omakoti- ja pientalorakentajille. Pientalorakentamista sijoittuu myös haja-asutus- ja suunnittelutarvealueille. Kaupunki myönsi vuonna 2018 kaksi suunnittelutarvelupaa omakotirakentajille.
9 -alueella on yksityisessä omistuksessa useita rakentamattomia asuinpientalotontteja (AP, AO, AOR ja AR), Karttaliittteessä esitetty korotetun kiiinteistöveron piirissä olevat rakentamattomat pientalotontit. 9 Kuva: Yksityisen omistamat rakentamattomat pientalotontit Kerrostalotontit : Keskustan ( 1.) ja Hakalahden (2.) kaupunginosat Kerrostalorakentaminen on Ylivieskassa lisääntynyt viime vuosien aikana. Keskustan (1.) kaupunginosassa) tarkastellaan kaavamuutoksin mahdollisuuksia osoittaa kaupungin tonttitarjontaan lisää kerrostalotontteja. Kaupungin omistuksessa on kaavoitettuja rakentumattomia AK-tontteja yhteensä viisi. - Vieskankadun ja Valtakadun risteyksen pohjoispuolelle yksi A-L - tontti, tontti on varattu rakentajalle. - Hakalahden (2.) kaupunginosasta on varattuna esisopimuksella kolme kerrostalotonttia rakennusliikkeelle. - Katajaojankadun ja Vieskankadun risteyksen länsipuolella on yksi rakentamaton kerrostalotontti (AK). -alueella on myös yksityisessä omistuksessa rakentamattomia kerrostalotontteja.
10 10 ASEMAKAAVOITUKSEN TILANNEKATSAUS Hyväksytyt asemakaavat Hyväksytyt yleiskaavat 2019 Laji Vireillä olevat asemakaavat 2019 Laji Vaihe VIREILLE kaavoitus Laji 1. Keskusta Kortteli 31 ja osa korttelista 32 sekä niihin liittyviä puistoja katualueita. Kirkkohanke 2. Männistö Taanila I -alueen osa asuntoalue /yhtenäiskoulu 3. Hollihaka Kortteli 73 ja lähivirkistysaluetta 4. Rautatiesilta Valtatie 27 rautatien ylitys Ak-muutos HYVÄKSYMINEN 2019 AK ja AKmuutos HYVÄKSYMINEN 2019 Ak -muutos HYVÄKSYMINEN 2019 Ak-muutos HYVÄKSYMINEN 2019 Ak-muutos HYVÄKSYMINEN Keskusta Korttelit 24 ja 25 Hankekaava kortteli 5 Hankekaava kortteli 6 2. Hakalahti, II vaihe Rahkoranta asuntoalue 3. Männistö, Hautausmaa 4. Männistö, Olmala II vaihe, asuntoalue 5. Keskusta, Asemanseutu II-vaihe, Kasarmi 6. Pyörreperä, II- III vaihe II-vaihe Liiketontti Hankekaava III vaihe Savarin asuntoalue 7. Kivioja asuntoalue Koskipuhto vesialue ym Ak-muutos ODOTTAA EHDOTUS EHDOTUS ODOTTAA ODOTTAA LUONNOS VIREILLÄ Ak-muutos VIREILLÄ Ak-muutos LUONNOS 1. Koskipuhto Raision teollisuusalueen laajentaminen 2.Toivonpuisto Salmiperäntien länsipuoli asuntoalue 3. Jokirantojen kehittäminen ja aluekohteet Asuntoalueet 3a Koskipuhto (3) Hamarin alue 3b Männistö (8.) Atrian alue Hanke suunnitelmaan perustuen Ak-muutos 8. Kaisaniemi Kortteli 15 Kelokuja Asuntoalue Ak-muutos LUONNOS EHDOTUS
11 ASEMAKAAVOITUKSEN TILANNEKATSAUS ESITETTYNÄ KARTALLA 11
12 12 HYVÄKSYTYT ASEMAKAAVAT KESKUSTA (1.) KAUPUNGINOSA, kortteli 31 ja osa korttelista 32 sekä niihin liittyviä puisto- ja katualueita, asemakaavan muutos. (Kirkkohanke). Kaavamuutosalue, pinta-alaltaan noin 3, 26 ha, sijaitsee Keskustan (1.) kaupunginosassa rajautuen Kalajoen vesialueeseen, Valtakatuun ja Aarne Hallankatuun ja idässä yleisten rakennusten korttelialueeseen 35 (YS,YK). Kaavoitus vireille: TEKPLA muutos hyväksytty MÄNNISTÖ (8) asemakaava ja asemakaavamuutos KESKUSTA ( 1.) liikennealuetta ja MÄNNISTÖ ( 8) korttelin2 osaa sekä katu- ja yleistä pysäköintialuetta (Taanilan alue). Pääosin asemakaavaton suunnittelualue, pinta-alaltaan yhteensä noin 16,16 hehtaaria, sijaitsee alle kahden kilometrin etäisyydellä ydinkeskustasta Taanilan alueella ja tulee kaavoituksella liitettäväksi Männistön kaupunginosaan. Aluetta rajaa lännessä Katajaoja, idässä Ouluntie, pohjoisessa Männistön kaupunginosan asemakaavoitetut asuntoalueet. Kaavoitus vireille TEKLA ja asemakaavamuutos hyväksytty HOLLIHAKA (5) asemakaavamuutos kortteli 73 ja lähivirkistysaluetta Kaavamuutosalue, pinta-alaltaan noin 0,2758 ha, sijaitsee Hollihaan (5.) kaupungin-osassa rajautuen Alpuumintiehen ja Laakkosenpuiston lähivirkistysalueeseen. Vireille TEKLA hyväksytty
13 13 4 KESKUSTA (1) ja KOSKIPUHTO (3) TOIVONPUISTO(9) JA PYÖRREPERÄ (10) muutos Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 26 osaa sekä katu- ja liikennealuetta, Koskipuhdon (3.) kaupunginosan KLkorttelin 1 osaa sekä liikenne- ja rautatiealuetta, Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puistoaluetta, Pyörreperän (10.) kaupunginosan KL-korttelia 1, suojaviher-ja liikennealuetta. (Valtatie 27 / Rautatiesilta ja siihen liittyvät alueet). muutosalue on pinta-alaltaan noin 8,22 hehtaaria. Valtatie 27 (Savontie) linjauksen muutos välillä Valtakatu-Ratakatu noin 700 metrin matkalta sisältäen ylikulkusillan uudelleen rakentamisen. Vireille: TEKLA hyväksytty ASEMAKAAVOITUS VUONNA 2019 VIREILLÄ OLEVAT ASEMAKAAVAT 1a. KESKUSTA, 1.KAUPUNGINOSA, kortteli 5, Asuinliikerakennus ( AL 1 ) ak-muutos Vireille , Kauppakadun ja Rautatiekadun risteyksessä, pinta-ala noin 0,9418 ha. Yksityinen maanomistus /sopimus. 1b.KESKUSTA, 1.KAUPUNGINOSA, kortteli 6, AsuinliIkerakennus (AL-1) ak-muutos Vireille Kauppakadun ja Kalajoen välissä, pinta-ala noin 0,7049 ha. Yksityinen maanomistus / sopimus. 1a 1b Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Etenee hyväksymisvaiheeseen
14 14 1C.KESKUSTA, 1.KAUPUNGINOSA, korttelit 24 ja 25, ak-muutos Torin eteläpuolelle sijoittuvat asuinliikerakennusten ja asuinkerrostalojen (ALK) kortteli 24 ja omakotitalojen (AO 2 ) kortteli 25, joiden tonttitehokkuus 0,3-0,7 käyttötarkoituksesta ja sijainnista riippuen, kerrosluku II VI. Pinta-ala yhteensä noin 2,6 ha. Korttelin 24 aluetta omistavat yksityiset maanomistajat ja korttelin 25 alueen omistaa pääosin kaupunki. Kaavoitus odottaa (hankekaavoitus) 2. HAKALAHTI 2. KAUPUNGINOSA, Rahkorannan alue, asemakaava ja asemakaavan muutos Vireille KH , kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä. Kaavoitus on ollut keskeytyksissä Kaavoituksen vaiheistus: 2a ja 2b 2a. HAKALAHTI 2. KAUPUNGINOSA Rahkorannan alueen I-vaihe, ak-muutos Vireille KH Hyväksytty KV ns. Kassisen alue noin 3,6 ha. 2b HAKALAHTI 2. KAUPUNGINOSA Rahkorannan alueen II vaihe, asemakaava Vireille KH , Kalajoen, Ouluntien ja Hakalahden kadun rajaamana sijaitseva asemakaavaton ns. Rahkorannan alue, joka on pääosin yksityisten omistuksessa ja on pinta-alaltaan noin 6,8 ha. Kaavoituksen valmisteluaineisto luonnosvaihto ehtoineen (nrot 1-3) sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä Luonnoksissa Hakalahden alueelle esitettiin asuntoalueita (AP, AK), eli alue varataan pääasiassa asuinpientaloille, kuten erillispientaloille, kytketyille pientaloille, rivitaloille tai pienkerrostaloille. Joen rantaan on kaikissa luonnoksissa osoitettuna lähivirkistys-aluetta (VL). Kaavoitus odottaa, -edellyttää kaavoitusneuvotteluja /sopimuksia 2b 2a
15 15 3. MÄNNISTÖ 8. KAUPUNGINOSA, hautausmaa, asemakaava Vireille KH , kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä. ton alue, pinta-alaltaan noin 3,52 ha rajoittuu Ouluntiehen ja Kalajokeen kaavoitetaan yleiskaavassa osoitetusti hautausmaa-alueeksi. Maaomistus on kaupungin. Kaavoitusta jatketaan, kun Männistön alueella hautausmaan lähiympäristössä sijaitsevan Atrian kiinteistön väliaikainen käyttö loppuu, jolloin aluetta tarkastellaan laajempana kokonaisuutena huomioiden myös alueen liikenneympäristö. Vuonna 2017 valmistui KAAPO- hanke, joka käsitteli aihetta: Kaupunki ja kuntakeskukset pohjoisessa. Ylivieskan osalta käsiteltiin aihetta Jokirantojen kehittäminen ja aluekohteet. Atrian alue oli mukana toisena aluekohteena. Atrian alue on yksityisessä omistuksessa ja kaavoitus edellyttää kaavoitus- ja maankäyttösopimusta maanomistajan kanssa. Kaavoitus on keskeytyksissä 4. OLMALAN ALUEEN asemakaavoitus Vireille: KV , kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä. Pinta-alaltaan noin 30 hehtaarin alue sijaitsee noin 2 kilometrin etäisyydellä keskustasta. Alue jakaantuu Niemelänkyläntien molemmin puolin rajautuen etelässä Savelantiehen ja idässä Kalajokeen. Aluetta omistaa kaupunki ja yksityiset maanomistajat. Alueen asemakaavoitus etenee vaiheittain: 4a n I vaihe Hyväksyttiin KV laadittiin noin 20 hehtaarin suuruiselle alueelle, josta kaupungin omistus 95 %. Alue kaavoitettiin asuntoalueeksi. 4a 4b 4b n II vaihe Asemaava noin 10 hehtaarin suuruiselle alueelle Katajaojan länsipuolelle. Luonnos oli nähtävillä Alue on yksityisten omistuksessa, II- vaiheen luonnokseen ja palautteeseen perustuen käydään kaavoitus- ja maankäyttösopimusneuvottelut. Alue kaavoitetaan asunto- lähivirkistysalueeksi. Kaavoitus etenee
16 16 5. KESKUSTA 1. KAUPUNGINOSA Asemanseutu ja radan alitus sekä ns. Kasarmialue, asemakaava ja asemakaavan muutos Vireille: TEKLA Kaavan kaavarunkotarkastelun ja luonnosvaiheen on laatinut AIRIX Ympäristö Oy. Kaavoituksen vaiheita: Suunnittelutyö on käynnistetty syksyllä 2008 laadituttamalla Asemanseudun rakennemallivaihtoehdot ja niiden vaikutusten arviointi. Tarkastelualueessa on ollut mukana myös radan itäpuolinen alue. Viranomaisneuvottelussa on sovittu, että Asemanseudun rakennemallit ja vaikutusten arviointi ovat myös osa yleiskaavatyötä ja arviointiin perustuen on tutkittu yleiskaavaluonnokseen merkityn radan alituksen yhteystarvemerkinnän toteutuksen eri vaihtoehtoja. Arviointi liittyi myös tähän vireillä olevaan Asemanseudun asemakaavamuutokseen ja sen rakennemallivaiheeseen. Asemakaavoitusta on jatkettu vuosina erillisenä prosessina, jonka luonnosvaiheessa on laadittu vaihtoehdot A (Torikatu) ja B (Asemakatu) ja luonnosvaiheessa on myös todettu ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen yhteystarpeesta ydinkeskustan ja Savarin välillä. Vaihtoehto A / Torikatu Vaihtoehto B / Asemakatu Kaavoitusta koskien on pidetty viranomaisneuvottelut ja Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä Rakennemallit esiteltiin KH ja ne olivat nähtävillä Kaavoituksen valmisteluaineisto, luonnos vaihtoehdot Aja B sekä täydennetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat olleet nähtävillä
17 17 Ohjausryhmä ja valtuustoseminaari , mukana myös keskeiset viranomaiset ja yhteistyökumppanit - edellytettiin VE 0+ tutkimista (Koskipuhdontien alitus Närhitien alitus Savontien silta eli kaavallisesti jo olevien yhteyksien parantaminen ja toteuttaminen, - kustannusten määrittämien vaihtoehtojen A ja B rinnalla. Ohjausryhmä liikenteellinen tarkastelu ja kustannusten vertailu esiteltiin. Ohjausryhmä edellytti vielä laadittavaksi vaihtoehdon, jossa alitus osoitetaan Kartanotien kohdalta. Maankäyttöyksikössä laadittiin helmi-maaliskuussa 2012 Kartanotien ja Torikadun vaihtoehdot varaukset ajoneuvoliikenteen alitukselle KV hyväksymän Keskustan osayleiskaavan tavoitteiden pohjalta. Kummassakin vaihtoehdossa yhtenevät maankäyttöratkaisut eli linja-autoaseman/rautatieaseman kortteli (LHA), Kasarmin rakennukset käsittävä rakennussuojelualue SR-1 kortteli sekä alueitten eteläpuolelle osoitettu asuin- liikeja toimistorakennusten korttelialue (AL). Vaihtoehtojen esittämisen tarkoituksena oli valita ratkaisu yleiskaavassa esitetylle yhteystarpeelle. Kun on valittu alituksen kohdan osoittava vaihtoehto, ryhdytään varsinaisesti laatimaan alueelle asemakaava. Ohjausryhmä Kartanotien ja Torikadun vaihtoehdot esiteltiin. Ohjausryhmän esitys KH:lle: Asemanseudun kaavoitusta jatketaan Kartanotien vaihtoehdon pohjalta. Alituksen edellyttämä tilavaraus ja muut tekniset ratkaisut tutkitaan asemakaavoituksen yhteydessä. Kaupunginhallitus : Asemanseudun kaavoitusta jatketaan Kartanotien vaihtoehdon pohjalta. Kuva: ote vaihtoehto Kartanotie Kuva: ote vaihtoehtotorikatu Kaupungin ydinkeskustan kaavarunko, kaupunginhallitus hyväksyi Kaavoitus on ollut keskeytyksissä
18 18 Asemaneudun kaavoitus vaiheistettiin 2018: I-vaihe: Asemanseutu ja radan alitus (5a) ja II-vaihe Asemanseutu Kasarmialue (5b). 5a 5b 5a I vaihe, Asemanseutu ja radan alitus n muutos koskien 1.kaupunginosa (Keskusta) kortteleita 7 ja korttelia 27 sekä katu- ja rautatiealuetta. n muutos koskien 3. kaupunginosan puisto- ja rautatiealuetta. muutosalueen pinta-ala on 3,34 hehtaaria. Alueelle sijoittuu asumista, liikerakentamista, polttoaineen jakeluasema, asemarakennus sekä linja-autoasema ja rautatien alitus sekä kevyen liikenteen yhteys radan itäpuolelle. 5a hyväksyttiin b II vaihe Asemanseutu/ Kasarmialue Alue, pinta-alaltaan noin 4,6 ha, on pääosin kaupungin omistuksessa. Alueesta on osoitettu noin 3,9 hehtaaria hyväksytyn asemakaavan mukaisesti Yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialueena 24 (ALK) sekä rautatien liikennealueeksi (LR) sekä katu- ja puistoalueeksi. Muu alue, pinta-alaltaan noin 0,7 hehtaaria, on kaavatonta. 5b Kasarmialue on osa arvokkaasta kulttuurihistoriallisesta alueesta, johon rautatieaseman eteläpuolella olevat asuinrakennukset ja vesitorni kuuluvat. Rakennusinventointi täydennettiin KH Ohjausryhmän nimeäminen (Alustava OAS ja 2. vaiheen aluerajaus. Kaavoitus etenee
19 6. Pyörreperän (10.) kaupunginosan asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Katajaojan ja Savarinväylän välissä) Kaavoitus vireille TEKLA , kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä. 19 Kaavoitus etenee vaiheittain: I-III vaiheet 6a, 6b ja 6c ton alue, pinta-alaltaan noin 18 ha, sijaitsee Pyörreperän (10.) kaupunginosassa Savarinalueella rajautuen lounaassa Katajaojaan, kaakossa Hakatiehen ja koillisessa Savarinväylään. Suunnittelualuetta omistaa kaupunki ja yksityiset maaomistajat. Alue on osittain rakentunut pientaloalueena. 6b 6a 6c Kaavoituksen tavoitteena on kaupan ja asumisen toimintojen yhteensovittaminen Savarin kaavattomalle alueelle, joka on keskellä asemakaavoitettua kaupunkirakennetta. Kaavoitusta valmistellaan maakuntakaavan ja yleiskaavan tavoitteiden pohjalta ja alueelle suunnitellaan muodostettavaksi: 1) liiketontteja Hakatien ja Savarinväylän risteysalueelle vuonna 2013 rakentuneen liikenneympyrän eteläpuolelle Hakatiehen ja Savarinväylään rajoittuen täydentämään kaupungin liiketonttitarjontaa, 2) viheraluetta Katajaojan varteen, 3) pientaloaluetta Katajaojan läheisyyteen alueella oleva rakennuskanta huomioiden. Kaavoituksen tavoitekeskustelutilaisuus maanomistajille pidettiin keväällä Koko suunnittelualuetta koskeva alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä Kaavoitus etenee
20 20. 6a I - vaihe: Kaupan hankkeen ajoituksen vuoksi vireillä oleva (Tekla ) asemakaavoitus eteni ja kaavoitus vaiheistettiin. Suunnittelualueen koko noin 1,0315 ha. Kaavoituksella muodostettiin liikerakennusten korttelialuetta (KM-5) Hakatien ja Savarinväylän risteysalueeseen rakentuneen liikenneympyrän eteläpuolelle täydentämään kaupungin liiketonttitarjontaa Savarissa. Tontille osoitettiin sijoitettavaksi 2450 k-m 2 :n suuruinen liikerakennus, jossa toimijana on päivittäistavaraliike Lidl. I-vaihe hyväksyttiin KV b II vaihe asemakaavaton alue ton, kaupungin omistuksessaoleva alue, pinta-ala noin 1,7 ha. Alue rajautuu Hakatiehen ja Katajaojaan ja KM- liiketonttiin (Lidl). Kaavoituksella täydennetään kaupungin liiketontti ja rivitalotonttitarjontaa Savarissa. 6b Kaavoitus etenee c III- vaihe: asemakaavaton alue Pyörreperän Savariin sijoittuva suunnittelualue on pintaalaltaan noin 15 hehtaaria. Suunnittelualueella on 33 yksityistä maanomistajaa ja 20 rakentunutta pihapiiriä. Alue kaavoitetaan yleiskaavaan perustuen asuntoalueeksi (AP-t). Alueen kaavoituksen eteneminen edellyttää maanhankintaa tai maankäyttösopimuksia. 6c Kaavoitus etenee
21 21 7. KIVIOJA (4.) KAUPUNGINOSAN asemakaavaton alue ja KOSKIPUHTO (3.) KAUPUNGINOSA asemakaavan muutos Kaavoitus vireille: TEKLA , kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä. Kaava-alueen laajentaminen TEKLA Suunnittelualue on pinta-alaltaan yhteensä noin 33,4 ha. Alue sijaitsee pääosin Kiviojalla noin kahden kolmen kilometrin etäisyydellä kaupungin ydinkeskustasta Kiviojantien molemmin puolin rajautuen pohjoisessa rautatiealueeseen, idässä kaavattomaan alueeseen, etelässä Kalajokeen ja lännessä asemakaavoitettuun Kiviojan pientaloalueeseen. Alueessa on mukana 0,36 hehtaarin kaavamuutosalue, jossa Koskipuhdon ja Kiviojan kaupunginosan vesialuetta sekä Kiviojan puistoaluetta. Kaavoitus vireille kahdessa vaiheessa Kaupunki on hankkinut Kiviojan suunnittelualueesta omistukseena noin puolet ajanjaksolla Alueelle sijoittuu neljätoista yksityisten maanomistajien omistamaa rakennettua pihapiiriä. Keskustan osayleiskaavassa asemakaavoitettavat alueet ovat osoitettu asuinpientaloalueina niihin liittyvine virkistys- ja vesialueineen (AP, VL, W). Kaavoitettava pientaloalue tukeutuu olemassa olevaan palveluverkkoon, liikenneverkkoon ja teknisiin verkkoihin. Suunnittelualue on kävely- ja pyöräilyetäisyydellä ydinkeskustasta. Valmisteluvaihe on ollut nähtävillä Kaavoitus etenee ehdotusvaiheeseen syksy kevät 2020
22 8. KAISANIEMI (6.) KAUPUNGINOSA kortteli 15 ( Kelokuja) asemakaavan muutos Kaavoitus vireille: TEKLA , kaavoitus tehdään kaupungin omana työnä. 22 Kaavamuutosalue, pinta-alaltaan noin 0,3982 ha, sijoittuu Kaisaniemen (6.) kaupunginosaan ja alue rajautuu pohjoisessa Havutiehen, idässä ja etelässä asemakaavan mukaiseen puistoalueeseen ja lännessä rivitalokortteliin (AR) nro 17. Keskustan osayleiskaavassa kaavamuutosalue sijoittuu asuinpientalojen alueelle ( AP). Tarkoituksena on suunnittelualueen maanomistajan aloitteen pohjalta uudistaa asemakaavaa vuodelta 1979 noin 0,3982 hehtaarin suuruisella alueella. Aloitteen tekijän omistaman omakotikorttelin nro 15 (AO 4 ) nykyisen asemakaavan mukaiset tontit nrot 1-3, tonttitehokkuudella e = 0,25 rakennusoikeus noin 818 k-m 2 ) muutetaan rivitalojen ja muiden kytkettyjen rakennusten korttelialueeksi (AR / e = 0,25) jolle voidaan rakentaa rivitaloja ja esimerkiksi autokatoksin tai varastoin toisiinsa kytkettyjä pientaloja asumistarkoituksiin. Kelokujan katualue muutetaan pihakaduksi. Valmisteluaineisto on ollut nähtävillä Edellyttää maankäyttö-/ kaavoitussopimusta (Kaavoitusmaksu, maanomistaja myy kaupungille määralan puistoalueeksi). Kuva: kaavaehdotusluonnos Kaavoitus etenee ehdotusvaiheeseen syyslokakuussa 2019
23 VIREILLE TULEVIA ASEMAKAAVOJA JA KAAVAMUUTOKSIA Koskipuhto (3. kaupunginosa) Raision teollisuusalueen laajentaminen ja ak-muutos Teollisuusalue Kaupungin aloite Kaupungin maanomistus Vireille: Teknisten palveluiden lautakunta Toivonpuisto (9. kaupunginosa) Salmiperäntien länsipuoli asuntoalue Kaupungin maanomistus noin 10 ha Yksityinen raakamaa-alue n 6,7 ha Rakentuneet pihapiirit noin 10 kpl Vireille: Teknisten palveluiden lautakunta Jokirantojen kehittäminen ja aluekohteet Hankesuunnitelma pohjana. Alueille tulee laadittavaksi: 3a. : Koskipuhto (3 kaupunginosa ) Asuntoalue (AP) Hamarin mylly ja sen lähiympäristö. Alueen omistaa pääosin Rakennuspalvelu Salmela Ky ( ). Alueeseen rajoittuu myös muuta yksityistä maanomistusta ja kaupungin maanomistusta. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Yleiskaavassa alue on osoitettu kehitettäväksi asuntoalueena, (AP). Pääosin yksityinen maanomistus edellyttää maankäyttö- ja kaavoitussopimusta. Luonnoksen valmistelua 2019 Kaavoitus etenee b. Ak-muutos: Männistö(8. kaupunginosa) Asuntoalue (AP-t) Ns.Atrian kiinteistön alue Alueen omistaa pääosin Itikka - Lihapolar Oy (TT- tontti p-ala 3,1 ha). Alueella on voimassa vuonna 1980 hyväksytty asemakaava, jossa alue on osoitettu teollisuusrakennusten korttelialueena, (TT). Alue ei ole alkuperäisessä käytössä teollisuustilana. Kiinteistöllä olevaa rakennuskantaa käytetään satunnaisesti toimijan logistiikkaa palvelemaan. Yleiskaavassa alue on osoitettu kehitettäväksi asuntoalueena, (AP-t). Kaavoitus vireille ja etenee Edellyttää maankäyttö-/kaavoitussopimusta
24 24 KAAVOITUSOHJELMA ASEMAKAAVOITUS Toteuttamisjärjestys LAJI AK 1. Ak-muutos MERKITTÄVÄ MRL 52 KV ALUEEN TUNNUS VIREILLE VAIHE KÄYTTÖTARKOITUS KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2030, KV Keskusta 1. kaupunginosa Aseman seutu Vaihe I Keskusta- Koskipuhto Asemakatu ja Radan alitus KH TEKLA Vireillä Selvitykset Radan alitus vaihtoehdot 2007 Asemanseudun rakennemallit nähtävillä Valmisteluaineisto nähtävilä luonnos vaihtoehdot A ja B Vaihtoehtotarkastelu 0+, Torikatu ja Kartanotie KH Kartanotien vaihtoehto asemakaavavalmisteluun Keskustan kaavarunko I -vaihe hyväksytty Asemanseutu ja rautatiealitus Keskustatoimintojen (C-1) aluetta Ajoneuvoliikenteen yhteystarve Vaihe II Asemanseutu Kasarmialue Ohjausryhmä valittu Alustava OAS Kaavoitus etenee AK 2. MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Keskusta 1.kaupunginosa Korttelit 5 ja 6 TEKLA TEKLA Vireillä kortteli 5 Vireille kortteli 6 Hankekaavoitus Sopimuneuvottelut 2018 Luonnos on ollut nähtävillä Ehdotus on ollut nähtävillä Keskustatoimintojen alue (C) Kaavoitus etenee AK 3. AK- muutos MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Kivioja 4. kaupunginosa Koskipuhto 3. kaupunginosa Asuntoalue TEKLA Vireillä Luonnos on ollut nähtävillä Ehdotus nähtäville syksy 2019 Asuntoaluetta (AP, VL) Vesialuetta (W) Kaavoitus etenee
25 25 Toteuttamisjärjestys LAJI AK 4. AK-muutos MERKITTÄVÄ MRL 52 KV ALUEEN TUNNUS VIREILLE VAIHE KÄYTTÖTARKOITUS KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2030, KV Kaisaniemi 6. kaupunginosa Asuntokortteli 15 Kelokuja TEKLA TEKLA Vireillä Luonnos oon ollut nähtävillä Ehdotus nähtäville syys- lokakuu 2019 Asuntoaluetta (AP) Kaavoitus etenee 2019 AK 5. AK- muutos MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Koskipuhto 3.kaupunginosa Raison teollisuusalueen laajennus TEKLA Tavoite, vireille 2019 Valmisteluviheen aineiston laatiminen 2019 Kaavoitus etenee 2020 Teollisuusaluetta (T) Yhdyskuntarakenteen mahdollinen laajenemissuunta Maa- ja metsätalousvaltainen alue (M) AK 6. ja AK-muutos Koskipuhto 3. kaupunginosa Hamarin alue TEKLA 2015 Viranhaltijapäätös tiedoksi KAAPO- hanke valmis 2017 Ylivieska: Jokirantojen kehittäminen ja aluekohteet Hamarin mylly ja lähiympäristö Asuntoalue (AP) Pääosin yksityinen maanomistus Kaavoitus- ja maankäyttösopimusneuvottelut ja luonnoksen valmistelua 2019 TEKLA Tavoite, vireille 2020 Kaavoitus etenee AK 7. MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Männistö 8. kaupunginosa Olmala II- vaihe asemakaavaton alue Kaavoituskatsaus 2007 KV TEKLA Vireillä Kaavoitus etenee vaiheittain I-vaihe hyväksytty II- vaihe/luonnos ollut nähtävillä Maanhankinta ja sopimukset Kaavoitus etenee Niemelänkylän osayleiskaava 2025 (AP, VL) -Keskustan osayleiskaava 2030 (AP, VL) - Ojakylä Savela osayk. (MV) AK 8. MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Pyörreperä 10. kaupunginosa Savari asunto- ja liikealue II- vaihe KL- tontti /AR-tontit III- vaihe Asuntoalue ym. TEKLA TEKLA Vireillä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä Kaavoitus etenee vaiheittain I- vaihe hyväksytty II-vaihe: Kaavoitus etenee III- vaihe: / Maanhankinta ja sopimukset 2020 Palvelujen, kaupan ja hallinnon alue (P-1) Keskustatoimintojen alue (C-3) Asuntoaluetta (A-t) Kaavoitus etenee
26 26 Toteuttamisjärjestys LAJI ALUEEN TUNNUS VIREILLE VAIHE KÄYTTÖTARKOITUS KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2030, KV AK 9. AK-muutos MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Hakalahti 2. kaupunginosa KH KV Vireillä Kaavoitus etenee vaiheittain: 2 a Hakalahti, Kassisen alue, kaavamuutos hyväksyttiin Asuntoaluetta (AP,AK) 2 b Hakalahti, Rahkoranta, Pääosin yksityinen maanomistus Kaavoitus edellyttää sopimista. Kaavoitus etenee AK 10. MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Männistö 8. kaupunginosa Atrian alue TEKLA TEKLA 2015 Viranhaltijapää tös tiedoksi Ei Vireilla KAAPO- hanke valmis 2017 Ylivieska: Jokirantojen kehittäminen ja aluekohteet Asuntoalue (AP) Atrian kiinteistön alue Pääosin yksityinen maanomistus Kaavoitus edellyttää sopimista. Kaavoitus suunnitelman pohjalta, kun aluehanke on ajankohtainen AK 11. MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Toivonpuisto 9. kaupunginosa Salmiperäntien länsipuoli TEKLA Ei vireillä Kaavoitus etenee Asuntoalueet (AP) AK 12. MERKITTÄVÄ MRL 52 KV Männistö 8. kaupunginosa Hautausmaa TEKLA KH Vireillä Valmistelu jatkossa huomioiden Atrian korttelin uudelleen järjestelyt. Hautausmaa-alue (EH) Kaavoitus odottaa
27 27 YLEISKAAVOITUS Toteuttamijärjestys LAJI ALUEEN TUNNUS VIREILLE VAIHE YK 3. Kalajokilaakson Kulttuurimaisemaalueen yleissuunnitelma / Ylivieska I - vaihe Kulttuurimaisema-alueen maankäyttö tarkastellaan Vähänkankaan ja Raudaskylän yleiskaavojen tarkistusten yhteydessä. Vähäkankaan (YK 4) osayleiskaavatyön yhteydessä Kaavoitus etenee YK 4. Yleiskaava YK 5. Yleiskaava YK 6. Yleiskaava Vähäkangas-Sorvisto osayleiskaava tarkistus laajennus nykyinen hyväksytty Raudaskylän osayleiskaava tarkistus nykyinen hyväksytty Ojakylä-Savela osayleiskaava tarkistus nykyinen hyväksytty II vaihe TEKLA Raudaskylän (YK 5) osayleiskaavatyön yhteydessä Vireilletulo. Kaupungin kaavoitus Suunnittelualueen rajaaminen Arkeologinen inventointi Luontoselvitys Asukkaiden tavoitteet Kysely (Harava 2016) Rakennusinventointi ( maakuntakaava 2.vaihe 2015) Paikallisesti arvokkaat rakennukset 2017 Kulttuurimaisemainventointi ( maakuntakaava 2015) Selvitys maataloudesta kylä-alueella 2017 Lähtötilanne: kartalle nykyinen maankäyttö Kaavoitus etenee Konsultin valinta ja vireilletulo Konsultin valinta ja vireilletulo Aluetta koskien yksityisten kaava-aloite-esitys merkitty tiedoksi YK 8. Yleiskaava YK 9. Yleiskaava YK 10 Pajukosken (II) laajennusalue Tuulivoimapuisto Osayleiskaava Urakkanevan Tuulivoimapuisto Osayleiskaava Tuomiperän Tuulivoimapuisto Osayleiskaava TEKLA KV KV TEKLA x KV KH KV Vireillä Konsultti FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Osallistumis- ja arvioitisuunnitelma nähtävillä Kaavoitus etenee Hylättiin Aloite: uudelleen vireille Vireille Kaavoitus etenee Hyväksyttiin Aloite uudelleen käsittelystä. Tiedoksi valtuustolle ei ole MRL:n mukaisia perusteita
28 28 ASEMAKAAVAN AJANMUKAISUUDEN ARVIOINTI Maankäyttö ja rakennuslain (MRL) 51 :n ja 60 :n 1 momentin mukaan kunnan on seurattava asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Säännöksen mukaan sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteutumatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Kaavojen ajantasaisuudesta huolehditaan ja kaupungin tehtävä on arvioida kaavan ajanmukaisuus. Kaupungilla on mahdollisuus tarvittaessa päättää kaavan muuttamisesta. Ajanmukaisuuden arviointi on osa kunnan kaavoitustoimen prosesseja. MRL:ssa ei ole säädetty siitä kunnan toimielimestä, jolle ajanmukaisuuden arviointi MRL 60 :n 2 momentin mukaan kuuluu. Siten, jos kunnan johtosäännössä ei ole asiasta määrätty toisin, päätöksen vanhentuneisuudesta tekee valtuusto. Päätösvallan siirtämiseen sovelletaan kuntalakia. Mikäli arvioinnissa päädytään siihen, että kaava on vanhentunut, johtaa päätös rakennuskieltoon. KAAVAPROSESSI Yleis- ja asemakaavat sekä asemakaavamuutokset laaditaan vaiheittain: 1. vaihe - aloitus - alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma Aloite kaavan laatimiseksi voi tulla maanomistajalta, kaupungilta, asukkaalta tai muulta osalliselta. Kaupunki voi kaavoittaa omistamaansa maata tai yksityisen maanomistajan kanssa laaditaan sopimus kaavoituksen käynnistämiseksi. Kaavoitus tulee vireille kuulutuksella. Jokaisesta kaavatyöstä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS, jota päivitetään kaavatyön edetessä ehdotusvaiheeseen saakka. OAS on kaupungin esitys yhteistyöstä osallisille. Siinä määritellään kaavan valmistelussa ja vaikutusten arvioinnissa noudatettavat periaatteet ja tavat (MRL 63 ) sekä kaavan tavoitteet, joita voidaan tarkistaa työn edetessä. OAS:ssa esitetään arvio aikataulusta ja kaavaan liittyvistä luottamuselinten päätösten ajankohdista. OAS asetetaan julkisesti nähtäville ja varataan mahdollisuus jättää siitä mielipiteensä. 2. vaihe valmisteluvaihe - luonnos - osallistumis- ja arviointisuunnitelma Useimmista kaavoista laaditaan luonnos ennen varsinaista kaavaehdotusta. Kaavaluonnos hyväksytään kaupungin luottamuselimissä ennen kuin se tulee julkisesti nähtäville vähintään 14 päiväksi mielipiteiden esittämistä varten. Tuolloin voidaan järjestää myös yleisötilaisuus. Kaavaluonnoksen nähtävilletulosta ilmoitetaan maanomistajille ja rajanaapureille kirjeitse sekä muille osallisille lehtikuulutuksin. 3. vaihe ehdotusvaihe ehdotus- täydennetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma Yksityisten maanomistajien kanssa neuvotellaan maankäyttösopimukset. Kaavaluonnoksesta saadun palautteen pohjalta suunnitelmaa kehitetään ja laaditaan vastineet mielipiteisiin. Sen jälkeen kaavaehdotus hyväksytään kaupungin luottamuselimissä ennen kuin se tulee julkisesti nähtäville vähintään 30 päiväksi kirjallisten muistutusten esittämistä varten. 4. vaihe - hyväksyminen Kaavaehdotuksesta saadun palautteen perusteella voidaan vielä tehdä pieniä tarkistuksia kaavaan ja laaditaan vastineet saatuun palautteeseen. Tämän jälkeen kaava viedään hyväksyttäväksi. Merkitykseltään vähäiset kaavatt hyväksyy teknisten palveluiden lautakunta. Suurin osa kaavoista hyväksytään kaupunginvaltuustossa. Kaavan
29 29 hyväksymispäätöksestä voi valitusaikana valittaa hallinto-oikeuteen. Kaava tulee voimaan lehtikuulutuksella valitusajan päätyttyä - tai mikäli mahdollisesti tehty valitus hylätään. VUOROVAIKUTUS JA TIEDOTTAMINEN Kaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Osallisia ovat halutessaan kaikki, jotka näkevät, että kaavalla on merkittävää vaikutusta omaan elinpiiriin, asumiseen, työntekoon tai harrastusmahdollisuuksiin sekä tietyt viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaava koskee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavaluonnoksen nähtävilletulosta tiedotetaan suunnittelualueen maanomistajille ja rajanaapureille kirjeitse. Kaavaehdotuksen nähtävilletulosta tiedotetaan kirjeitse niille, jotka ovat luonnosvaiheessa jättäneet mielipiteensä sekä ulkopaikkakuntalaisille. Kaavan hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kaavaehdotuksesta muistutuksen jättäneille kirjeitse. Kaikista nähtävilletuloista tiedotetaan lehtikuulutuksella ja kunnan internet-sivuilla. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan lehdessä. Nähtävilläoloaikana kaavoihin voi käydä tutustumassa kaupungin verkkosivuilla, kaupungintalolla. Merkittävistä kaavoista järjestetään myös yleisötilaisuuksia, joista kerrotaan kuulutuksissa. Kaavahankkeista saa lisätietoja kaupungin teknisen palvelukeskuksen maankäyttöyksikön kaavoitustoimesta kaavoituksen verkkosivuilta. ja YHTEYSTIEDOT Ylivieskan kaupunki /Tekninen palvelukeskus, Kyöstintie 4, YLIVIESKA / kaupunginarkkitehti Risto Suikkari p / kaavasuunnittelija Riitta Konu-Vierimaa, p / kaavoitusinsinööri Eriia Laru p etunimi.sukunimi@ylivieska.fi Kaavoitusasioita voi seurata myös Internetissä osoitteessa
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSOHJELMA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSOHJELMA 2018-2022 Kaupunginhallitus 1.10.2018 229 Kaupunginvaltuusto 8.10.2018 78 Keskustan näkymä YLEISTÄ Ylivieskan kirkon alue/ havainnekuva Rautatiesilta YLIVIESKAN
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSOHJELMA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSOHJELMA 2017-2021 Kaupunginhallitus 11.9.2017 238 Kaupunginvaltuusto 16.10.2017 102 Keskustan näkymä YLEISTÄ YLIVIESKAN KAUPUNKI. TEKNINEN PALVELUKESKUS. KAAVOITUS
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa
Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa 15.2.2017 Kuntastrategian linjaukset Maankäyttöstrategia KL 27.1.2017 - poimintoja - Yhteiskunnan edun mukaista olisi, että kaikki elinkeinot voisivat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL
YLIVIESKA Asemakaava Pyörreperän (10.) kaupunginosa asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Katajaojan ja Savarinväylän välissä). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Alustava 8/2014 Osallistumis-
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2016 KAAVOITUSOHJELMA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2016 KAAVOITUSOHJELMA 2016-2020 Kaupunginhallitus 3.10.2016 172 Kaupunginvaltuusto 14.11.2016 55 Keskustan näkymä YLEISTÄ Vähäkankaan raitti YLIVIESKAN KAUPUNKI. TEKNINEN PALVELUKESKUS.
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
YLIVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2019 Kaupunginhallitus 7.9.2015 178 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 43 YLEISTÄ YLIVIESKAN KAUPUNKI. TEKNINEN PALVELUKESKUS. KAAVOITUS 2 YLEISTÄ Maankäyttö-
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta.
YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10 / 2014 ehdotusvaihe Osallistumis-
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
YLIVIESKA. Asemakaava ja asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3/2015
Liite 2 YLIVIESKA Asemakaava ja asemakaavan muutos Pyörreperän (10.) kaupunginosa asemakaavaton alue (Savarin laajennusalue Katajaojan ja Savarinväylän välissä). 1. VAIHE Asemakaavalla muodostetaan Hakatien
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)
RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite YLIVIESKA YLIVIESKA. Asemakaavan muutos
YLIVIESKAN KAUPUNKI 28.10.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos Pyörreperän (10.) kaupunginosan kortteli 4 (TV II ), kortteli 5 (AO II) ja osa korttelista
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.3.2008. Täydennetty 06.5.2009
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2006, jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen
YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Liite 2 Kyöstintie YLIVIESKA YLIVIESKA
YLIVIESKAN KAUPUNKI 5.11.2009 Tekninen palvelukeskus Liite 2 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaava Pyörreperän (10.) kaupunginosan kaavaton alue Latvalantien eteläpuolella Asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma , jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen nähtävillä oloon asti.
ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.5.2006, jota voi täydentää kaavamuutosehdotuksen nähtävillä
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee
YLIVIESKAN KAUPUNKI 1.5.2011 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 Liite 2 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Keskustan (1.) kaupunginosan korttelin 52 tontti 3 MRL 63 :n mukainen osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa
Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)
LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen
NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
5.12.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Roikola, Asemakatu-Vitikantie asemakaavamuutos Asemakaavan muutos koskee Roikolan kaupunginosan kortteleita 25, 56-60 ja 93. Kaavoitettava
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
KAAVOITUSKATSAUS 2019
KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
YLIVIESKA Asemakaavan muutos
YLIVIESKAN KAUPUNKI 24.8.2009 Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA YLIVIESKA Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteli 85, osa korttelista 86 sekä puistoaluetta MRL 63
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteleita sekä puisto- ja katualueita.
YLIVIESKA Asemakaavan muutos koskee Toivonpuiston (9.) kaupunginosan kortteleita 85-87 sekä puisto- ja katualueita. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 2/2014 Osallistumis- ja
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
KAAVOITUSKATSAUS 2015
1 KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsaus perustuu Maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 7 ), jonka mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA
LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet
KAAVOITUSKATSAUS 2012
KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 2 YLIVIESKA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Täydennetty 11/2012 Ehdotusvaihe ASEMAKAAVAN MUUTOS Ou Ouluntien ja Visalantien risteyksen länsipuolella Niemenrannan (7.) kaupunginosan
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko