OHJEITA Valis- vanhempainseminaarin vertaisryhmän VETÄJÄLLE

Transkriptio

1 OHJEITA Valis- vanhempainseminaarin vertaisryhmän VETÄJÄLLE Ole täsmällinen ajankäytössä Ensimmäinen ja viimeinen tapaaminen 30 min muita pidempiä Mikäli mahdollista, pyydä itsellesi työpari Muista selkeät aloitukset ja lopetukset Vaihtele työtapoja sopivasti; älä unohda pienryhmiä (vähintään 45 min.) Muistuta keskustelun tasapuolisuudesta, huomioi hiljaiset Hyödynnä itsellesi sopivia luovia työtapoja esim. kortteja, pikkuesineitä, musiikkia Anna aikaa aidolle tutustumiselle Panosta kiireettömään ilmapiiriin. Käytä esim. Olen itsessäni harjoitusta Olen itsessäni Hengitän itsessäni Kuuntelen hengitystäni Vetäjän ei tarvitse tietää kaikkea ja kysymykset voi osoittaa myös ryhmäläisille Viritä hyväksyvää, suvaitsevaa ilmapiiriä Pieni tarjoilu lisää viihtymistä 1

2 1. VANHEMMUUS AATE UUS? Vanhempana oleminen ja toimiminen askarruttaa kaikkia meitä, joilla on lapsia. Jokainen joutuu vanhempana huomaamaan oman rajallisuutensa. Emme ehkä pystykään olemaan niin hyviä vanhempia kuin haluaisimme. Huomaamme jopa toimivamme joskus omia ihanteitamme tai tavoitteitamme vastaan. Vanhemmuus herättää ajatuksia, joita meidän on pohdittava paitsi itseksemme niin myös toisten vanhempien kanssa. Tämän seminaarin tarkoitus on antaa osanottajille mahdollisuuksia tutkiskella omaa vanhemmuuttaan ja vahvistua siinä. Mitä hyvä vanhemmuus sitten on? Onko olemassa jokin luettelo asioista, joita hyvän vanhemman tulee osata? Kuka päättää, mikä on hyvää vanhemmuutta? Isänä ja äitinä toimimiseen näyttää olevan hyvin monenlaisia tekijöitä. Oman lapsuutemme kokemukset ovat varmasti hyvin vaikuttavia asioita. Ehkä toimimme joko samoin kuin omat vanhempamme tai juuri päinvastoin. Jos vanhempamme ovat olleet hyvin ankaria, niin miten me toimimme omassa perheessämme? Emme ole kasvattajina yksin omien lastemme kanssa. Heillä on muitakin kasvattajia kuten päivähoidon työntekijät ja opettajat. Monet asiantuntijat ovat myös vaikuttaneet kasvatuskäytäntöihimme omilla puheenvuoroillaan. Esimerkkinä siitä on rajojen höltyminen kasvatuksessa. Aiemman vanhempien valtaa korostavan kasvatuskäytännön tilalle on syntynyt lasten tarpeita korostava käytäntö. Näyttää siltä, että jokaisella sukupolvella on oma tapansa kasvattaa jälkeläisensä. Tässä seminaarissa haluamme vahvistaa sitä, että jokainen äiti ja isä on ainutlaatuisen arvokas oman lapsensa kasvatuksessa. Me itse päätämme, miten kasvatamme lapsiamme ja mihin kasvatuksellamme pyrimme. Voimme nojata kasvatuksessamme mm. perinteisiin, ihanteisiin, tietoon ja tunteisiimme. Me toimimme äitinä ja isänä tunteella ja järjellä. Ehkä toinen edustaa enemmän tunnetta, toinen järkeä. Niitä molempia tarvitaan, mutta niiden pitäisi olla kuitenkin sopusoinnussa keskenään. Kun puhumme vapautuneesta ja itseensä luottavasta vanhemmuudesta, tarkoitamme sitä, että jokainen voi vanhempana vakuuttua omista vanhemmuuden taidoistaan, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Osaamme toimia omista lähtökohdistamme emmekä joudu ristiriitaan ulkopuolisten odotusten kanssa. Emme koskaan voi olla täydellisiä vanhempia, mutta voimme olla niin hyviä vanhempia, kuin se meille kulloinkin on mahdollista. Annamme lapsillemme monenlaisia eväitä heidän elämäänsä. Annamme heille henkistä ja ruumiillista ravintoa ja huolenpitoa sekä rakkautta. Joudumme tuottamaan heille myös pettymyksiä ja aiheuttamaan tuskaakin. Joskus vaikeatkin kokemukset voivat lapsen elämässä kääntyä heidän edukseen. 2

3 Tämän seminaarin yksi keskeinen tarkoitus on osoittaa, että vanhemmilla on paljon eväitä lastensa kasvatukseen. Nykyajan asiantuntijakeskeisyys on ollut omiaan viemään vanhemmilta ja ammattikasvattajilta voimaa ja itseluottamusta. Lasten kasvatus onnistuu kuitenkin parhaiten niin, että kuuntelemme myös itseämme emmekä toteuta vain ulkoapäin tulevia ihanteita ja tavoitteita. Perhe-elämä on monimuotoinen kokonaisuus, jossa jokaisella henkilöllä on oma merkittävä roolinsa vuorovaikutuksessa. Vain me itse, oman perheemme jäseninä voimme päättää, miten elämme. Arvostamalla omaa osaamistamme ja omia tunteitamme kasvatuksessa, luomme ilmapiiriä, jossa lasten on helpompaa kasvaa aikuisiksi. 3

4 2. TUNNE LAPSESI Meillä kaikilla vanhemmilla on mielikuva lapsestamme ja voimme sen perusteella kertoa muille, millainen lapsemme on. Tuohon mielikuvaan voivat vaikuttaa mm. omat toiveemme, odotuksemme, lapsen sukupuoli ja asema sisarussarjassa. Mielikuvaamme lapsesta vaikuttaa myös, jos en ole tai kumppanini ei ole lapsen biologinen vanhempi. On kuitenkin tärkeää huomata, että mielikuvamme on meidän käsityksemme lapsesta. Lapsella itsellään tai hänen ystävillään ja toisilla aikuisilla on oma mielikuvansa. Kaiken lisäksi lapsikin kasvaa ja muuttuu koko ajan. Lapsuus löydettiin vasta 1900-luvulla. Silloin huomattiin, että lapsen luonto on erilainen kuin aikuisen. Vasta silloin alettiin kiinnittää huomiota lapsen tarpeisiin ja toiveisiin. Lapsesta tuli vähitellen perheen täysivaltainen jäsen, joka saa sanoa, mitä ajattelee ja mitä toivoo. Perheen hierarkiassa lapsi nousi entistä korkeammalle ja joskus jopa niin korkealle, että se alkoi uhata sukupolvien välistä rajaa ja sen myötä lapsen turvallisuutta. Lapsen aineellisten tarpeiden tyydyttämisestä tuli yhteiskunnassamme hyvin keskeinen asia. Näin lapset sidottiin myös kulutusyhteiskuntaan kuluttajiksi, joiden suosiosta markkinat kilvoittelivat. Lapsen asema keikahti siis alle sadassa vuodessa laidasta toiseen. Ehkä nyt onkin tarpeen taas miettiä, millaisia lapset ovat, mikä on lapsen luonto nyt ja millainen oma lapseni on. Millainen on tavoiteltava lapsuus meidän mielestämme. Jokainen meistä vanhemmista tarkastelee lastaan ja lapsiaan värillisten silmälasien läpi. Oma lapsuutemme ja sen kokemukset vaikuttavat osaltaan siihen, mitä näemme ja mitä emme näe. Siihen vaikuttaa myös lapsemme asema perheessä ja sen ulkopuolella. Siihen vaikuttaa se, miten suhteemme lapseen on kehittynyt. Olemmeko vanhempina kokeneet lapsemme joskus liiankin haastavana vai onko hän kuin ihmisen mieli. Parisuhteemme tila heijastuu myös lapsiimme ja näkemyksiimme heistä. Ehkä haluamme myös nähdä lapsemme joskus todistuksena hyvästä vanhemmuudestamme. Millainen lapsemme on oikeasti? Miten saamme sen selville? Ehkä meidän on hyvä välillä kääntää katseemme omaan itseemme. Voimme tarkastella itseämme, omaa lapsuuttamme ja sitä, millaisia olemme nyt. Miten oma elämämme heijastuu siihen, miten näemme oman lapsemme. Annammeko itsellemme luvan ja tilaa nähdä asioita vapaasti vai onko käyttäytymisemme meihin kohdistuneiden odotusten toteuttamista. Miten toimimme silloin, kun joku arvostelee tai kehuu lastamme? Haluamme sanoa, että jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö. Hän on yksilö jo syntyessään, mutta hän kehittyy koko ajan yhä enemmän omaksi persoonakseen. Pienempänä hän noudattelee suuresti vanhempiensa toiveita ja vaatimuksia, mutta kasvaessaan hän haluaa määritellä itsensä uudelleen. Kuten me vanhemmatkin joudumme kysymään itseltämme aika ajoin Kuka minä olen?, niin myös lapsemme kysyy sitä itseltään. Kun opimme näkemään 4

5 lapsemme ainutlaatuisuuden ja arvon omana persoonanaan, annamme hänelle tunteen siitä, että hyväksymme hänet. Annamme hänelle itsetunnon. 3. TUNNE ITSESI Millainen sinun itsetuntosi on? Suomen kielessä sana itsetunto kuvaa omanarvon tunnetta, itseluottamusta ja itsensä tuntemista. Itsetunto sanana on merkitykseltään ja sisällykseltään jokaiselle erilainen. Seminaarissamme pidämme tärkeänä tarkastella sitä, mitä itsetunto ja itsetuntemus ovat ja miten ne vaikuttavat vanhemmuuteemme. Millainen sitten on ihminen, jolla on hyvä itsetunto? Miten se näkyy hänessä isänä tai äitinä, miehenä tai naisena. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että henkilö, jolla on hyvä itsetunto on henkilö, jonka seurassa on helppo olla. Hän ei ota toisilta vaan pikemminkin antaa. Hän ei pönkitä itseään toisten kustannuksella eikä nauti toisten epäonnistumisista. On kuitenkin niin, että kenenkään itsetunto ei ole niin hyvä etteikö sitä voisi vielä kehittää. Itsetuntomme kehittyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kaikki elämänkokemuksemme vaikuttavat siihen. Hyvät kokemukset ovat yleensä omiaan vahvistamaan itsetuntoa, huonot taas heikentämään. Itsetunto ei siis ole perinnöllinen lahja vaan jatkuvasti muuttuva asia. Ikämme, perheemme ihmissuhteet, terveytemme, harrastuksemme, työmme ja ystävämme vaikuttavat siihen, millaisena pidämme itseämme. Itsetunnossa on siis kyse siitä, millaisia olemme ja millaisina pidämme itseämme. Jokaisella ihmisellä on sekä vahvuuksia että puutteita. Niiden tunnistaminen on itsensä tuntemista. Lapsemme ovat meille usein hyviä itsetunnon opettajia. Oli lapsemme sitten joustava ja kiltti tai tottelematon ja itsepäinen, saa hän meidät pohtimaan omaa osuuttamme siihen, millaisena hänet näemme. Lapsuutemme kokemukset vaikuttavat meihin koko elämän ajan. Mikäli olemme saaneet rakkautta ja tulleet hyväksytyiksi lapsuudessamme ja sellaisina kuin olemme (harva on), meidän on suhteellisen helppo tunnistaa itsessämme olevia puolia ja tarpeitamme. Mikäli taas olemme joutuneet kokemaan turvattomuutta, torjuntaa tai muuta tuskallista, joudumme tekemään työtä niiden asioiden kanssa. Hyvässä tapauksessa pystymme kääntämään ne voitoksemme, kasvattaviksi kokemuksiksi. Joskus lapsuutemme negatiiviset kokemukset kuitenkin siirtyvät myös lastemme ongelmiksi, koska emme jostain syystä pysty saamaan niihin etäisyyttä. Itsetuntemuksen lisääminen onkin eduksi kasvatuksessa, koska silloin voimme vapauttaa lapsemme niistä taakoista, joita olemme itse joutuneet kantamaan. Uskoivatko sinun vanhempasi sinun kykyihisi ja mahdollisuuksiisi? Näkivätkö he sinussa hyviä puolia ja vahvuuksia? Mikäli vanhempiesi itsetunto oli korkealla, he näkivät sinun myönteiset 5

6 voimavarasi. Samoin mekin teemme vanhempina. Isä tai äiti, jolla on hyvä itsetunto antaa lapselleen enemmän kasvutilaa kuin isä tai äiti, joka ei tunne itseään tai luota omiin mahdollisuuksiinsa. Sen vuoksi itsetunnon kehittäminen ei ole kenellekään pahasta. Se on mahdollista, jos päätämme tehdä niin. Ihminen kehittyy, mikäli sisäiset tai ulkoiset syyt eivät estä häntä, tuntemaan itsensä ja tarpeensa yhä paremmin. Haluamme yleensä iän myötä päättää yhä enemmän itse siitä, millaisia olemme ja mitä haluamme tehdä. Sen vuoksi voimme tarkastella myös itsetuntoamme ja parantaa sitä. Miehenä tai naisena voimme yhä enemmän päättää siitä, millaisia olemme sen sijaan, että juuttuisimme vanhoihin tai uusiin roolimalleihin tai odotuksiin. Vanhempina pystymme yhä helpommin löytämään oman tiemme emmekä ole naapurien, sukulaisten tai asiantuntijoiden tossun alla. Itsetuntemusta kehitettäessä meidän tulee kysyä itseltämme mitä minä haluan tai mitä en halua., koska omat tarpeemme ohjaavat käyttäytymistämme. Niiden täyttymisestä seuraa tyytyväisyys elämään. Täyttymättömyydestä taas seuraa tyytymättömyys. Eikö tuo ole itsekästä? Sanalla sanoen EI, sillä ihminen joka tunnistaa tarpeensa ja pystyy huolehtimaan niistä, on suhteissaan antava osapuoli. Puolisona tai vanhempana hän antaa toisille tilaa kasvaa. Toiset kokevat sen yleensä rakastamisena. 6

7 4. TUNNE JA JÄRKI LASTENKASVATUKSESSA Kasvatuksessa on aikojen kuluessa ollut monenlaisia suuntauksia ja uskomuksia. Omat vanhempamme eivät välttämättä olleet kovin kasvatustietoisia, mutta heilläkin oli omat uskomuksensa ja periaatteensa. Heidän kasvatusauktoriteettejaan eivät vielä olleet psykologit tai tutkijat. Yhteisön normit ja perinteet lienevät olleet tärkeitä heille. Terve maalaisjärki oli heille myös yksi työkalu kasvatusmenetelmien työkalupakissa. Tarvitaanko sitten lastenkasvatukseen tiedettä, kirjojen ja oppaiden lukemista? Miten sellainen isä tai äiti pärjää nykyaikana vanhempana, joka ei jaksa innostua asiantuntijaluennoista ja viimeisimmistä alan uutisista? Luonto on varustanut meidät vanhemmat kahdella yhtä tärkeällä avulla, itse asiassa kasvatuksen työkalulla. Nimittäin tunteella ja järjellä, molempia tarvitaan toimimaan yhdessä. Jos seuraamme ainoastaan tunteiden ohjeita saatamme helposti mennä vipuun, varsinkin kun tunteet reagoivat huomattavasti nopeammin kuin järki. Kun tunteet kuohahtavat, on hyvä huutaa hiljaa mielessään järkeä apuun. Perheessä tunteet ja järki eivät yleensä jakaannu vanhempien kesken tasaisesti. Toinen on enemmän tunne- toinen järki-ihminen. Myös erilaisten tunteiden ilmaiseminen voi jakaantua esim. niin, että toinen vanhempi ilmaisee hellyyttä ja toinen rajoittaa tai ilmaisee ärtymystä. Kasvu vanhempana ei ole itsestäänselvyys, vaikka lapsi onkin siinä hyvä, suorastaan erinomainen opettaja. Voimme nimittäin jäädä jonkin tunteemme, esim. syyllisyydentunteemme, vangiksi, jolloin tuo tunne estää meitä toimimasta vapautuneesti. Jotta saamme asioihin etäisyyttä ja käännetyksi tunneansat kasvuksi, tarvitsemme muita aikuisia. Omien vanhemmuuden tuntojen kuunteleminen ja ilmaiseminen vaikkapa toisten vanhempien kanssa on hämmästyttävän helpottavaa. Se, että toisillakin on ihan samanlaisia kaaoksia kotona lastensa kanssa, auttaa meitä ymmärtämään vanhemmuutemme rajallisuuden realistisesti. Lapset ilmaisevat itseään usein estottomasti ja vahvasti. Meillä erilaisesta, rajoitetummasta lapsuudenmaailmasta tulleille vanhemmille, se voi olla suorastaan shokki. Eihän noin saa käyttäytyä! Lasten kanssa ei voi välttyä pinnan palamiselta. Ennemmin tai myöhemmin vanhemmalta kuin vanhemmalta menee niin sanotusti hermot. Vihan tunteet, vihastuminen on osa normaalia tunnemaailmaa. Ei ole helppoa löytää rakentavaa tapaa vihastua. Jokaisen vanhemman on löydettävä oma tiensä ja oma tapansa ilmaista vihastumisensa. Usein tämä tie kulkee yrityksen ja erehdyksen kautta ja harjoitusmahdollisuuksia on paljon. On myös hyvä muistaa, että vihan 7

8 ilmaiseminen on eri asia kuin olla väkivaltainen tai tuhoisa. Rakentava tunteen ilmaisu parantaa aina ihmissuhteita. Mitä tarkoitetaan sanonnalla käytä maalaisjärkeä? Mitä hyvää maalaisjärkeen voisi sisältyä? Ehkä vain elämän kokonaisuuden näkemistä ja kohtuuden ymmärtämistä. Onko järki altis ajan hengen houkutuksille? Sanooko järki, että parempi ostaa kaljat itse lapselle koulun päätösbileisiin, kuin antaa hänen hankkia ne omin neuvoin. Mikä on terveen järjen käyttöä nykyvanhemmuudessa? Miten voisimme ottaa huomioon kasvatusasiantuntijoiden näkemykse kemykset, jotta ne vahvistaisivat vistaisivat meitä eivätkä vetäisi mattoa altamme. 8

9 5. PERHEEN PELISÄÄNNÖT Perheet ovat erilaisia elämäntavoiltaan ja kokoonpanoiltaan. Jokaisessa perheessä on omat tavat ja säännöt, jotka muodostuvat arkielämän tarpeista ja tilanteista. Selkeät säännöt tekevät elämän sujuvammaksi, helpommaksi ja turvallisemmaksi. Perheen pelisäännöt tarkoittaa kaikkea sitä, mikä on tärkeää perheen yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Lapset tarvitsevat ikätasoonsa sopivat säännöt kasvunsa turvaksi. Vanhemmilla voi olla keskinäisiä sopimuksia, siitä miten asioita hoidetaan. On myös yhteisiä pelisääntöjä, jotka koskevat kaikkia perheenjäseniä. Vanhempien tehtävänä on kantaa vastuu likaisesta työstä eli muistuttaa sovituista säännöistä ja valvoa niiden noudattamista. Ei ole helppoa ja mukavaa keskeyttää lapsen touhuja ja muistuttaa säännöistä. Lapsen voimakas vastustus saattaa suorastaan pelottaa ja ahdistaa vanhempia. Ei ole mukavaa saada tiukkapipoisen vanhemman mainetta, kun kuulostaa siltä, että kaikki muut lapset saavat tehdä mitä milloinkin haluavat. Sääntöjen valvonta ja jatkuva muistuttaminen ovat vanhempana olemisen perustehtävä. Perustehtävän takana on lasta rakastavan ja suojelevan aikuisen ymmärrys. Puolisot voivat auttaa toisiaan paljon olemalla samaa mieltä perhe-elämän säännöistä. Molemmat vanhemmat tarvitsevat tällaista taustatukea. Lapsikin sulattaa pettymyksensä nopeammin, kun vanhemmat ovat yksimielisiä. Vanhempien ja muiden kasvattajien yksimielisyys keskeisistä säännöistä muodostaa kasvatukselle tärkeän johdonmukaisuuden. Lapsen normaaliin kasvuun ja kehitykseen kuuluu oma tahto. Toiset lapset ovat jo pienestä pitäen kovia tahtomaan, toisia lapsia pitää suorastaan kannustaa tahtomaan ja pitämään puoliaan. Sääntöjen vastustaminen on luonnollinen osa lapsen olemusta. Ennen oli sallittua rangaista lasta sääntöjen rikkomisesta joko fyysisesti tai henkisesti. Nykyään elämme toisenlaisen kasvatuksen aikaa ja opettelemme muita kasvatusmenetelmiä kuten jäähyä ja hyvittämistä. Kasvattajien on hyvä sopia sääntöjen rikkomisesta seuraamuksia, jotta lapsi voi hyvittää tekonsa ja samalla vapautua syyllisyydestään. Annamme tilaa lapsen tahdolle, mutta myös turvalliset rajat. Tahto on tarpeellinen ja eteenpäin vievä voima elämässä mutta kaikkea ei tarvitse saada. Noudattamalla asetettuja rajoja ja sääntöjä lapsi oppii elämän kannalta tärkeää vastuullisuutta. Sitä hän oppii myös huolehtimalla osuudestaan kodin töissä ja koulunkäynnissään. 9

10 Pelisäännöistä muistuttaminen on tärkeää lapselle vaikka vanhemmat eivät pystykään joka hetki valvomaan lasten touhuja esim. iltapäivisin. Ainakin lapsi tietää mikä on luvallista mikä ei. Jos vanhemmalla on pienikin epäilys tai vaisto, ettei kaikki ole kunnossa, kannattaa asia tarkistaa lapselta. Oman epäilyksen tarkistaminen on tärkeää. Se on viesti siitä, että minä vanhempana VÄLITÄN sinusta ja turvallisuudestasi silloinkin, kun en ole itse paikalla. 6. PARISUHDE VANHEMMUUDEN TUKENA Parisuhteeseen liittyy hyvin paljon odotuksia. Monet pitävät sitä elämänsä tärkeimpänä ihmissuhteena. Odotukset parisuhteelle ovat kuitenkin usein liiallisia ja aiheuttavat sen vuoksi myös suuria pettymyksiä. Tämä on eräs syy siihen, että niin moni avioliitto tai avoliitto purkautuu. Hyvässä tapauksessa parisuhteemme on meille ja lapsillemme suuri voimavara. Huonossa taas energiaa vievä taakka. Miten voisimme tehdä siitä suhteen, joka kehittyy myönteisesti ja antaa meille kaipaamaamme onnellisuutta elämään? On tärkeää nähdä, että parisuhde ei pysy hyvänä 10

11 itsellään vaan vaatii jatkuvaa huomiota. Ihmiset muuttuvat, niinpä suhteenkin on muututtava. Kasvu ja kehitys on hyvä asia elämässämme, mutta joskus siitä tulee suhteemme kompastuskivi. Moni suhde joutuu ajanmittaan kriisiin, kun ainakin toinen kumppani alkaa etsiä itseään. Silloin hän kyseenalaistaa elämässään monen asian, erityisesti parisuhteensa. Mikäli tuo identiteetin etsiminen ymmärretään ja tehdään mahdollisimman rakentavasti, voi suhdekin kehittyä myönteisesti. Joskus parisuhde kuitenkin päättyy tähän kriisiin. Ehkä suurin pulma, joka suhteeseen liittyy on se, että haluamme tulla onnelliseksi toisen kautta. Haemme yleensä täydennystä itsellemme suhteemme avulla. Vakka kantensa valitsee. Sen vuoksi toisen muuttuminen ja kasvaminen on vaikea hyväksyä. Muuttuminen ja kasvaminen ovatkin parisuhteen avainsanoja. Mikäli ihminen saa kasvaa ja kehittyä, hän voi olla yhä enemmän sellainen ihminen, joksi hän haluaa tulla. Mikäli parisuhde antaa molemmille mahdollisuuden kasvaa, voi suhdekin kehittyä. Mikäli vain toinen osapuoli muuttuu voimakkaasti, ei suhde kestä. Sen vuoksi parisuhteen vaaliminen vaatiikin aina kaksi ihmistä. Miten voin tulla onnelliseksi? Kun luovumme ajatuksesta, että kumppanimme on oltava tietynlainen voidaksemme olla onnellisia, niin olemme löytäneet polun pään. Silloin alamme ottaa vastuuta omasta onnellisuudestamme ja voimme itse tehdä niitä asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Se ei ole helppoa, koska kasvatuksemme on useimmiten pyrkinyt siihen, että luovumme omista tarpeistamme ja otamme vastuuta toisista ihmisistä. Kun olemme sinut omien tarpeidemme kanssa, olemme parempia kumppaneita, koska emme odota toiselta liikaa. Kun kehitymme yksilöinä, voimme paremmin kehittää myös suhdettamme ja tehdä siitä sellaisen, joksi haluamme sen tulevan. Useimmat ihmiset näyttävät arvostavan suhteen läheisyyttä, avoimuutta, rehellisyyttä ja intohimoa. Ne kaikki on mahdollista saavuttaa, jos uskaltaa ottaa riskin. Riskin kertoa omista tunteistaan toiselle silläkin uhalla, että hän ei suhtaudu asiaan toivomallamme tavalla. On sanottu, että vanhempien hyvä parisuhde on lahja lapselle. Se ei ole lasten kanssa kilpaileva suhde, vaan voimavara, josta aikuiset ammentavat rakkautta myös lapsilleen. Suhteen hoitamista on se, että meillä on kahdenkeskistä aikaa ja teemme yhdessä kumppanimme kanssa jotain mukavaa silloin tällöin. Kun kouluikäisten lasten vanhemmilta kysytään, milloin he ovat olleet yhdessä viettämässä vapaa-aikaa, saa hämmästyttävän usein kuulla, että siitä on jo vuosia. Entä, jos suhde päättyy ja tulee ero? Ero on vuosia kestävä prosessi, joka vaatii paljon työtä, jotta siitä voi selvitä kunnialla. Sekä lapset että aikuiset joutuvat erotilanteessa käymään läpi erokriisin, joka vie kauan aikaa. Kriisin avulla voi kuitenkin oppia paljon ja kehittyä ihmisenä. Hyvässä erossa vanhemmuus säilyy ja lasten järkkynyt turvallisuuden tunne palautuu ajan mittaan. Omista tarpeista huolehtiminen on tärkeää myös yhden vanhemman perheessä. Silloin ihminen tarvitsee ihmissuhdeverkostoa, ystäviä ja sukulaisia, jotka auttavat selviytymään arjen keskellä. 11

12 7. IHMISSUHDETAIDOT KOTONA, KOULUSSA JA VAPAA-AIKANA AIKANA Eräässä artikkelissa kerrottiin, että ihmissuhdetaidot ovat nykyihmisen valttikortti. Ihmissuhdetaitojen merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi, koska olemme niin paljon ja monella tapaa tekemisissä toistemme kanssa. Mitä sitten tarkoittaa, että jollakin ihmisellä on hyvät ihmissuhdetaidot? Voimmeko halutessamme oppia lisää ihmissuhdetaitoja? Kyllä voimme! Koti on hyvä harjoitusmaasto puhumisen, kuuntelemisen ja läsnäolon taitojen kehittämiseen. On rohkaisevaa oppia uusia taitoja, esimerkiksi kuuntelemaan paremmin lastaan. Lapset antavat palautetta taidoistamme usein pyytämättäkin. Se on meille arvokasta palautetta. Pienet ihmiset saattavat sanoa suuria viisauksia meistä aikuisista. Niin lapsen kuin aikuisenkin yksi tärkeimmistä tarpeista on tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Päivittäiset katsekontaktit ovat merkityksellisiä, ilman sanojakin. Muistanko katsoa lastani silmiin aina silloin tällöin? Pysähdynkö kuuntelemaan hänen asiaansa kaikessa rauhassa? Maltanko kuunnella häntä loppuun saakka? Kuinka paljon annan kiireisen elämänrytmin nakertaa yhdessäolon hetkiämme? Ihmissuhdetaidot eivät ole pelkkää tekniikkaa. Oma temperamentti, lapsuudessa opitut tavat ja niihin liittyvät tunteet vaikuttavat taitoihimme ja kehittymiseemme. Hyvänä esimerkkinä on tilanne, jossa lapsi yrittää saada tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä. Minkälaiset tunteet minussa vanhempana silloin heräävät? Miksi reagoin lapseen eri tavalla kuin puolisoni? Lapset innostuvat tahtomaan monenlaisia asioita. Lapsihan on tärkeä tekijä aikamme kulutusmarkkinoilla! Miten voin toimia lapsen tahtomisen ja vonkumisen kanssa järkevästi? Kuinka osaan vanhempana pitää puoleni niin, että tilanteesta jää hyvä maku suuhun molemmille. Kuinka kuuntelen lapsen tarpeita ja kuitenkin sanon tarvittaessa ei niin, että lapsi ei koe itseään loukatuksi. Erityisen paljon lapset tarvitsevat vanhempien tukea ja apua silloin, kun on kyse vaikeista asioista ja vastoinkäymisistä elämässä. Lapset tarvitsevat meitä sanoittamaan selviytymistarinoita yhdessä heidän kanssaan. Vanhemmilta kysytään paljon rohkeutta, mutta myös hyvää tahtoa, kun edessä on vastoinkäymisiä. Vaikka vaikeiden asioiden selvittelyyn tarvittaisiin ammattilaisia, omien vanhempien kommentit saavat lasten mielessä aivan erityisen painoarvon. Ihmisenä olemisen taidoissa, kuten vanhempana toimimisessa, voimme oppia paljon myös omista epäonnistumisistamme, jos emme ole liian ankaria itsellemme. On tärkeää käydä läpi epäonnistumisen kokemus, kannustaa itseään elämässä eteenpäin eikä jäädä vellomaan syyllisyyteen. Anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen ovat osa aikuisen ja lapsen suhdetta. 12

13 Kodin ja koulun yhteistyö on onnistuessaan suuri tuki lapselle hänen kasvussaan ja opiskelussaan. Meidän vanhempien tulisikin pyrkiä yhdessä opettajien kanssa tarkistamaan arvomme ja tavoitteemme kasvattajina, jotta kunkin kasvattajan työ tuottaisi tulosta tahollaan. 13