VIISITOISTA VUOTTA YHTEISESTI HALLITTUA VETTÄ BOLIVIASSA

Transkriptio

1 040 Peruste # luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa VIISITOISTA VUOTTA YHTEISESTI HALLITTUA VETTÄ BOLIVIASSA Bolivian vesisotaan vuonna 2000 osallistunut aktivisti Marcela Olivera kertoo liikkeen voitoista ja sen yhä elävästä perinnöstä Marina Sitrinin haastattelussa. marina sitrin käännös: eeva talvikallio Alkuperäinen artikkeli Fifteen years of community-controlled water in Bolivia on julkaistu Roarmag.orgissa Se on luettavissa osoitteessa:

2 Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa 041 änä vuonna on kulunut viisitoista vuotta siitä, kun bolivialaiset yhteisöt voittivat taistelunsa yksityisiä vesiyhtiöitä vastaan. Veden yksityistäminen pysäytettiin kansalaisten voimin, minkä lisäksi Cochabambaa ympäröivät useat sadat yhteisöt onnistuivat säilyttämään veden yhteisenä hyödykkeenä, yhteisöidensä suorassa ja demokraattisessa hallinnassa. Pyrkimykset muuttaa luonnonvaroja kaupallisiksi hyödykkeiksi ovat yleistyneet Latinalaisessa Amerikassa voimakkaasti viime vuosikymmenten aikana. Hankkeet ovat lähes aina kohdanneet voimakkaita yhteisöllisiä liikkeitä ja vastarintaa. Liikkeet ovat saavuttaneet useita voittoja mutta kokeneet myös tappioita. Menestyksekkäitä ovat olleet muun muassa Argentiinassa käydyt kamppailut Monsantoa, kolmea La Riojan provinssin kaivosyhtiötä sekä Uruguayn rajalla toiminutta paperitehdasta vastaan. Myös muualla maailmassa on onnistuttu ainakin hidastamaan yksityistämisiä ja kaivauksia: esimerkiksi Kreikassa Thessalonikissa taisteltiin veden säilyttämisestä julkisena hyödykkeenä, ja Halkidikin alueella vastustettiin kultakaivoshanketta. Nämä, kuten niin monet muutkin taistelut, perustuvat erityiseen kansalaisliikkeiden vallankäytön tapaan. Kuten Cochabambassa, myös Kreikassa nimenomaan tavalliset ihmiset ja yhteisöt (eivät puolueet, liitot tai muut toimijat) järjestäytyivät kaduilla, hyödynsivät suoraa toimintaa ja tekivät päätöksiä suorissa demokraattisissa kokouksissa. Siitä, mitä Boliviassa tapahtui ja tapahtuu edelleen, voidaan ja tulisi ottaa opiksi, kun puolustamme maata ja yhteisresurssejamme. Bolivian tapahtumista käytetty nimitys vesisota ei kuvaa kattavasti kaikkea sitä, mitä tapahtui. Se ei ollut vain taistelu luonnonvarojen yksityistämistä vastaan, vaan kuten tuonnempana kuvaan edelleen jatkuva kamppailu autonomian ja itseorganisoitumisen puolesta. Nämä kokemukset juontavat juurensa paikoitellen satojen vuosien taa. Cochabamban asukkaat, cochabambinot, eivät ainoastaan häätäneet yksityisiä vesiyhtiöitä, vaan onnistuivat myös pitämään kiinni omista järjestäytymisen ja olemisen tavoistaan samalla, kun he puolustivat yhteisvaurauttaan. COCHABAMBAA YMPÄRÖIVÄT USEAT SADAT YHTEISÖT ONNISTUIVAT SÄILYTTÄMÄÄN VEDEN YHTEISENÄ HYÖDYKKEENÄ, YHTEISÖIDENSÄ SUORASSA JA DEMOKRAATTISESSA HALLINNASSA.

3 042 Peruste # SE, MITÄ NÄIN VESISODAN AIKAAN TEHTÄVÄN, OLI TODELLISTA DEMOKRATIAA, SUORAA DEMOKRATIAA SELLAISTA, JOSSA IHMISET KOKOONTUVAT YHTEEN TEKEMÄÄN PÄÄTÖKSIÄ. Keskustelin toukokuussa 2015 Marcela Oliveran kanssa viidentoista vuoden aikana käydystä jatkuvasta kamppailusta autonomian ja yhteisten varojen itsehallinnoinnin puolesta. Marcela on toiminut vesikysymysten parissa niin ikään viisitoista vuotta, mikä ei suinkaan ole sattumaa. Aloitimme keskustelun muistelemalla Cochabamban vesisodan ensimmäisiä päiviä huhtikuussa Marina Sitrin: Voitko kertoa, kuinka päädyit mukaan puolustamaan vettä ja muita yhteisiä luonnonvaroja? Marcela Olivera: Kuten tuhannet ja taas tuhannet cochabambinot, jouduin ensimmäisen kerran tekemisiin näiden asioiden kanssa viisitoista vuotta sitten ryhtyessäni puolustamaan vettämme. Jonkin verran järjestäytymistä oli jo käynnissä, mutta en itse ollut varsinaisesti mukana siinä. Ensimmäinen muistoni tästä aiheesta on, kun näin televisiossa, kuinka poliisit hakkasivat maaseudun miehiä, naisia ja lapsia kadulla. Tunsin valtavasti raivoa. Yhdessä siskoni kanssa päätimme lähteä kaduille. Uskoisin, että monet tuhannet muut kokivat samoin ja päätyivät jalkautumaan samanlaisten syiden vuoksi. Emme alun perin kokeneet asiaa aivan täysin omaksemme elin vanhempieni luona, enkä maksanut itse laskujamme mutta havaitsemani epäoikeudenmukaisuus sai minut liikkeelle monien muiden tavoin. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, enkä usko, että tulen elämäni aikana toiste näkemäänkään. Puhuit demokratiasta ja siitä, mitä kutsut todelliseksi demokratiaksi. Voitko kertoa, mitä se oli käytännössä? Kun käytämme sanaa demokratia tai muita vastaavia käsitteitä, emme aina kunnolla hahmota, mitä ne todella tarkoittavat. Uskon kuitenkin päässeeni todistamaan, mitä demokratia oikeasti on ja miten sen tulisi toimia. Sellainen demokratia ei jokapäiväisessä elämässämme toteudu. Meille uskotellaan, että äänestäminen on demokratiaa, mutta ei se ole. Se, mitä näin vesisodan aikaan tehtävän, oli todellista demokratiaa, suoraa demokratiaa sellaista, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen tekemään päätöksiä. Silloin tuntui siltä, että minun mielipiteelläni oli väliä. En ollut liittojohtaja enkä järjestäytyneen toimialan jäsen, mutta mielipiteelläni oli väliä. Tunsin, että ihmiset kuuntelivat minua ja minä heitä, ja sitten me teimme yhdessä päätökset. Joskus olimme erimielisiä joistain asioista, ja ihmisten näkemykset strategioista poikkesivat toisistaan, mutta todella merkittävää oli se, kuinka

4 Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa 043 teimme päätöksiä yhdessä. Me löysimme keinoja päättää yhdessä sitä on todellinen demokratia. Kaduilla olleet ihmiset olivat minun kaltaisiani: he eivät kuuluneet järjestöihin. Työväenliike oli uusliberaalin talousmallin säätämisen jälkeen kutakuinkin kadonnut, samoin perinteinen työväenluokka. Oli silti olemassa toisenlainen työtätekevien luokka: ihmiset kuten minä, jotka työskentelivät pääasiassa yksin, vailla toimialaa tai järjestäytymisen perinnettä me saatoimme kohdata ja löytää toisemme ja nähdä, keitä vastassa seisoimme. Ja sitten kohdata ne, jotka olivat jo järjestäytyneet, kuten mukana olleet kokankasvattajat, maanviljelijät ja tehdastyöläiset. Emme tehneet erottelua eikä ollut olemassa mitään hierarkiaa perustuen siihen, kuuluitko jollekin toimialalle vai etkö. Tärkeintä oli, että meillä oli yhteinen tavoite. Muistan sinun ja muiden kertoneen vuonna 2006 tarinaa La Coordinadorasta. Voitko kertoa siitä uudelleen? Juttu on kiinnostava eritoten siksi, että se kertoo ihmisten halusta välttämättä nähdä liike jonkun johtamana, vaikka se kuvauksesi mukaan oli horisontaalinen ja osallistava. [Nauraa] Tarkoitat siis sitä, kuinka ihmiset luulivat La Coordinadoraa naiseksi? Tuohon aikaan pantiin toimeen monia uudistuksia ja hallitus valitsi useita ihmisiä eri tavoin nimettyihin rooleihin, kuten Defensora del Pueblo, kansan puolustaja, joten liikkeidemme koalitio nimesi itsensä samaan tyyliin. Nimeksi valittiin La Coordinadora por la Defensa del Agua y la Vida, veden ja elämän EN OLLUT LIITTOJOHTAJA ENKÄ JÄRJESTÄYTYNEEN TOIMIALAN JÄSEN, MUTTA MIELIPITEELLÄNI OLI VÄLIÄ. puolustuksen koordinaattori. Lyhentääkseen ilmaisua ihmiset puhuivat yksinkertaisesti La Coordinadorasta. Kyseessä on espanjan sanan coordinador feminiinimuoto toisin sanoen liikkeestä puhuttiin ikään kuin se olisi nainen. Moni vähemmän mukana ollut luuli La Coordinadoraa oikeaksi ihmiseksi, samaan tapaan kuin Defensora del Pueblo. Myös mediassa ja poliittisissa sarjakuvissa liike esitettiin naisena ja aina perinteistyylisenä alkuperäiskansaan kuuluvana naisena. Ihmiset tapasivat kysyä kuka on tämä rohkea nainen, joka on noussut haastamaan poliisin ja KADUILLA OLLEET IHMISET OLIVAT MINUN KALTAISIANI: HE EIVÄT KUULUNEET JÄRJESTÖIHIN.

5 044 Peruste # Sara Pathirane Esi-isä. Vahamaali kankaalle x 130 cm hallituksen? Muistan, kuinka tapahtumien jälkeen eräs vanha mies tuli etsimään Coordinadoraa, ja yritimme selittää hänelle, että me kaikki olemme La Coordinadora, ettei kyseessä ole yksi ihminen vaan me kaikki. Lopulta lähetimme erään naisen puhumaan hänen kanssaan. Kerran hän sitten tuli takaisin ja pyysi päästä rouva Coordinadora del Aguan pakeille. Kun me kaikki nauroimme, hän nolostui ja kysyi: oliko sittenkin kyseessä neiti? Mielikuvissa La Coordinadora oli aina nainen, joka taisteli kansan puolesta. Se on hassua ja vähän ristiriitaista, sillä kaikki äänitorvemme ovat aina olleet

6 Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa 045 Sara Pathirane Kukkien kuivuessa. Öljy kankaalle x 110 cm miehiä. Mutta me ajattelemme ja olemme havainneet, että kamppailuja käynnistävät ja johtavat yleensä naiset. Jos katsot vaikkapa kuvia, huomaat, että naiset ovat aina eturiveissä. Ja silti miehet hoitavat suuren osan puhumisesta ehkä he pitävät puhumisesta ja me pidämme toiminnasta. Olet aiemmin puhunut paljon yhteisvaurauden ajatuksesta ja siitä, kuinka tutustuit käsitteeseen liikkeiden kautta. Voitko kuvata, kuinka veden tuotanto ja jakelu on järjestetty? Voitko myös vähän valottaa, miten yhteisvauraus, julkiset hyödykkeet ja yksityinen hallinta eroavat toisistaan?

7 046 Peruste # OLEMME NÄIDEN VUOSIEN AIKANA YRITTÄNEET TEHDÄ NÄKYVÄKSI SITÄ, KUINKA YHTEISÖT TUOTTAVAT VETENSÄ ITSE EIVÄTKÄ ODOTA VALTION TEKEVÄN SITÄ HEIDÄN PUOLESTAAN IHMISET HALLITSEVAT ITSE OMIA VESIJÄRJESTELMIÄÄN. Se, mitä tapahtui, tapahtui kahdella eri tasolla. Ensinnäkin yritykset halusivat käyttöoikeuksia Cochabamban vesijärjestelmään. Samaan aikaan lainsäädäntöhankkeella pyrittiin tekemään vedestä kaupallinen hyödyke. Toisin sanoen vesi ja vesijärjestelmä haluttiin yksityistää. Perinteisesti bolivialaiset ovat hallinnoineet vettä perustuen perinteeseen nimeltä usos y costumbres. Usos tarkoittaa veden käyttöä ja tietoa siitä, miten vettä käytetään. Costumbres puolestaan viittaa veden käytön perinteeseen: kuka sitä on käyttänyt, minkälaisia sopimuksia eri yhteisöjen välillä veden käytöstä on vallinnut ja niin edelleen. Vesisodan seurauksena molemmat käynnissä olleet suunnitelmat pysäytettiin: yksityistäminen peruutettiin ja vettä koskevaa lainsäädäntöä muutettiin vastaamaan ihmisten vaatimuksia. En usko, että tilanne on muuttunut paljoakaan viidessätoista vuodessa. Taistelua on jatkettava. Heti vesisodan jälkeen, kun saimme vesijärjestelmämme takaisin, pohdimme asiaa yhdessä ja kysyimme itseltämme: Mitä me haluamme? Haluammeko, että vettä hallinnoidaan julkisesti valtion toimesta vai haluammeko jotain muuta? Hyvin usein hahmotamme vain nämä kaksi vaihtoehtoa, julkisen ja yksityisen hallinnan, emmekä tule ajatelleeksi kolmatta tapaa hoitaa asioita. Vesisodan jälkeen kävi kuitenkin ilmeiseksi, että ratkaisu olisi antaa yhteisön itse hallinnoida käyttämäänsä vettä tämä oli se kolmas vaihtoehto, jonka tajusimme olevan jo käytössä ja mahdollinen. Niinpä olemme näiden vuosien aikana yrittäneet tehdä näkyväksi sitä, kuinka yhteisöt tuottavat vetensä itse eivätkä odota valtion tekevän sitä heidän puolestaan ihmiset hallitsevat itse omia vesijärjestelmiään. Sitä demokratiaa, jota todistimme kaduilla, harjoitetaan nyt päivittäin näissä veden hallinnointijärjestelmissä. Yhteisöt järjestäytyvät kokouksiin ja päättävät yhdessä, mitä ne tekevät vedellään ja miten. Tämä on todellisuutta, jonka olemassaolosta me emme [vuonna 2000] tienneet, vaan havaitsimme sen myöhemmin. Cochabamban ympäristössä toimii noin yhteisöjen itse hallinnoimaa vesijärjestelmää. Tämä tarkoittaa, että 50 prosenttia alueen väestöstä saa vetensä tällä tavoin. Yhteisöt voivat koostua viidestäsadasta tai viidestäkymmenestä perheestä, ja niiden koot ja sisäisen demokratian muodot vaihtelevat. Jotkut tekevät kaiken yhdessä, toiset eivät jokainen yhteisö päättää itselleen parhaiten sopivasta itsehallinnoinnin muodosta. Viimeisten viidentoista vuoden aika-

8 Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa 047 na olen saanut tietää, että tämäntyyppinen kehitys on käynnissä ympäri maailman. Ihmiset hallinnoivat itse vettä ja muita luonnonvaroja eivätkä odota valtion toimivan puolestaan. Tämä on todellisuutta muun muassa Kolumbiassa, Perussa ja Equadorissa. Me pyrimme siis tekemään näkyväksi sen, mitä maailmalla jo tapahtuu. Yleensä kukaan ei pohdi, millä tavoin vettä olisi mahdollista hallinnoida: ihmiset kääntävät katseensa joko julkisten tai yksityisten tahojen puoleen. On järisyttävää nähdä, kuinka ihmiset ovat hallinnoineet vettä itsenäisesti tavoilla, jotka ylittävät yksityisen ja julkisen, markkinat ja valtion. Mitä ajattelet hiljattain toteutetuista veden kunnallistamisista? Onko kunnallistaminen verrattavissa yhteisvaurauteen? Viime aikoina on riemuittu vesivarojen palauttamisesta kuntien hallintaan. Olen huomannut vesiliikkeiden yleisesti iloitsevan kehityksestä muun muassa Pariisissa, Buenos Airesissa ja muualla maailmassa, jossa kunnat ovat ottaneet veden yksityisiltä tahoilta takaisin omaan hallintaansa. Meidän näkemyksemme asiasta on päinvastainen: näemme tämän eräänlaisena veden yksityistämisen muotona, jossa valtio yrittää puuttua sellaisen asian hallinnointiin, jota olemme hallinnoineet itse jo vuosien, joissain tapauksissa satojen vuosien ajan. Siinä missä veden kunnallistaminen voi olla ilon aihe pohjoisessa, täällä sen merkitys on toinen. Se ei ehkä siirrä luonnonvaroja yksityisen sektorin haltuun mutta riistää joka tapauksessa meiltä päätösvallan. Tämä saa meidät VESI ON ASIA, JONKA YMPÄRILLE MONI MUU ELÄMÄMME ULOTTUVUUS KIERTYY. epäilemään, ettei kyse ole enää yksin vedestä, vaan jostain muusta. Vesi on asia, jonka ympärille moni muu elämämme ulottuvuus kiertyy. Muun muassa Cochabamban vesikomiteat käsittelevät myös muita koko yhteisöä koskettavia asioita: kuinka ihmiset tulevat toimeen, tarvitseeko joku tukea tai apua, kuinka voimme auttaa, jos yhteisöön kuuluvan perheen jäsen on kuollut ja niin edelleen. Ihmiset hoitavat komiteoissa sosiaalista elämäänsä monin eri tavoin se on jotain aivan erityistä. Kirjoittaja on kirjailija, asianajaja, opettaja, organisaattori, aktivisti ja uneksija. Hän on kirjoittanut yhdessä Dario Azzellinin kanssa kirjan They Can t Represent Us! Reinventing Democracy From Greece to Occupy (Verso Books 2014). ON JÄRISYTTÄVÄÄ NÄHDÄ, KUINKA IHMISET OVAT HALLINNOINEET VETTÄ ITSENÄISESTI TAVOILLA, JOTKA YLITTÄVÄT YKSITYISEN JA JULKISEN, MARKKINAT JA VALTION.