Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 4 / 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 4 / 2013"

Transkriptio

1 Asukastiedote 4 / 2013 Helppo asua tapa Asukkaiden asumisen arki ei muutu 2 Osallistu asukastoimintaan 4 Asukkaille palveluja 6 Isännöitsijöiden kiinteistöjako 8 Kaikki palvelut sähköisesti 10 Ostolupakäytäntö vuoden 2014 alusta 12 Rekisteröidy DNA:n käyttäjäksi ja voita 13 Uusia aluehuoltomiesalueita 13 Suvi Teräsniska 14 1

2 Asukkaiden asumisen arki ei muutu Kuva: Juha Sarkkinen Uuden Oulun uusi Sivakka käynnistyy vuoden 2014 alussa, kun haukiputaalaista, oulunsalolaista ja ylikiiminkiläistä vuokra-asuntoa siirtyvät Sivakalle. Asumisen arkeen muutos ei vaikuta mitenkään. Moni siirtyvien yhtiöiden asukas on pelännyt asuntonsa vuokran nousevan, kun oma vuokratalo siirtyy Sivakan hallintaan. Toimitusjohtaja - Uusi Sivakka on hyvin samanlainen kuin vanha Sivakka. Asukkaiden asumisen arjessa mikään ei muutu, sanoo toimitusjohtaja Raimo Hätälä. Raimo Hätälä ymmärtää huolen ja vakuuttaa, että pelko on aivan turha. - Sulautuminen ei aiheuta vuokrien nousua vaan päinvastoin uudella toimintatavalla saavutamme säätöjä, joista asukkaat hyötyvät. Palvelupisteet Haukiputaalle ja Oulunsaloon Toinen asia, josta toimitusjohtaja tietää uusien sivakkalaisten huolehtivan, on epäilys vuokraasumisen palveluiden karkaaminen nykyistä kauemmas eli Sivakan toimistoon Oulun keskustaan - Olemme varmistaneet, että asukkaat saavat jatkossakin asumisen palveluja lähipalveluina omalla alueellaan. Oulunsalossa palvelupiste säilyy samalla paikalla kuin ennenkin, kirjaston yhteydessä Kapteenissa. Haukiputaalla on vielä 2

3 hakusassa pysyvä palvelupisteen sijainti, Raimo Hätälä kertoo. Haukiputaan palvelupiste ei tule olemaan ainakaan entisessä paikassa Herralankujalla, vaan jossain muualla Haukiputaan keskustassa. Aluksi todennäköisesti entisen kunnantalon tiloissa. - Molempiin palvelupisteisiin menee meiltä yksi henkilö töihin Oulun konttorin palvelukseen, toimitusjohtaja täydentää. Haukiputaan ja Oulunsalon palvelupisteissä asukkaat voivat hoitaa kaikkia asumiseen liittyviä asioitaan. Kummassakin palvelupisteessä saa myös kaupungin Oulu10:n palveluja. - Ainoastaan perintäasiat on keskitetty kokonaan Sivakan pääpaikalle. Jos vuokranmaksussa tulee vaikeuksia ja vuokravelan maksusta haluaa neuvotella, se tapahtuu Oulussa. Tosin palvelupisteisiin luodaan videoneuvotteluyhteys eli näitäkään asioita varten ei tarvitse lähteä Ouluun, Raimo Hätälä lisää. - Asukkaiden kannalta tärkein asia on ehkä se, että avainhallinta tullaan Haukiputaalla ja Oulunsalossa hoitamaan palvelupisteessä. Oulussa avainten hallinta hoidetaan kiinteistöhuollon toimipisteitten kautta. - Ylikiimingissä asumisen asioita on tähänkin saakka voinut hoitaa entisen kunnantalon palvelupisteessä. Kaikkein helpointa asukkaille on hoitaa asumiseen ja asunnonhakuun liittyviä asioita sähköisesti. Tämä onnistuu Sivakan kotisivujen kautta nopeasti ja turvallisesti. - Kaikki eivät kuitenkaan hoida asioita sähköisesti ja siksi on hyvä, että voi asioida palvelupisteessä. Bonuksena asukastoiminta ja asukasedut Sivakan monipuoliset sähköiset palvelut ovat vain yksi hyvistä puolista ja eduista, joista uudetkin asukkaat pääsevät osallisiksi. Tärkeimpinä niistä toimitusjohtaja mainitsee asukastoiminnan ja asukasedut. - Vuoden 2014 haasteita Sivakassa on asukastoiminnan laajentaminen siten, että saisimme sen Haukiputaalla ja Oulunsalossa yhtä vireälle tasolle kuin se on meillä muualla. Jalkaudumme molempiin suuralueisiin vuodenvaihteen jälkeen. - Asuminen on yhteinen asia ja vain osallistumalla voi vaikuttaa. Asukastoiminnassa on kyse omasta kodista, toimitusjohtaja kannustaa. Uudet Sivakan asukkaat pääsevät osallisiksi myös asukaseduista. Niitä ovat viiden vuoden asumisen jälkeen saatava tuote-etu ja kymmenen vuoden kuluttua ansaittu remonttietu. Tehokkuutta ja säästöä Uudella Sivakalla on vuoden 2014 alusta lähtien kaikkiaan noin vuokra-asuntoa ympäri uutta Oulua. Suuruudella on etunsa. - Käytössä ovat ison organisaation resurssit, kun suunnitellaan esimerkiksi kiinteistönpitoa eli kiinteistöjen tulevia peruskorjauksia, Raimo Hätälä sanoo. - Myös tietyissä asumisen tukitoiminnoissa suuruus tuo tehokkuutta. Kun valmistelimme vuokrankorotuksia vuodelle 2014, yksi syy alhaisiin korotuksiin oli isossa kokonaisuudessa saavutettavat hallintokustannusten säästöt. Tässäkin asukkaat voittavat. Uutta Sivakkaa toimitusjohtaja lupaa kehittää tasapuolisesti. Haukiputaalla ja Oulunsalossa selvitetään uudisrakentamisen mahdollisuuksia samalla lailla kuin muillakin alueilla. - Emme ole millään tavalla laiminlyömässä asumisen tarpeita uusilla alueilla. Tulemme varmasti investoimaan sinne. Suurin haaste siirtymävaiheessa Sivakka-yhtymälle 15 prosentin toiminnan volyymin lisäys on iso harppaus kerralla. Siihen yhtiö on valmistautunut huolella pitkään. Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä ennakolta. - Siirtymävaihe on haaste koko organisaatiolle. Siihen liittyy paljon hallinnollista ja tietoteknistä työtä, toimitusjohtaja kertoo ja pyytää ymmärtäväisyyttä ja yhteistyötä uusilta sivakkalaisilta, jos asioinnin alussa joudutaankin jotain tietoa tarkistamaan. Mm. asiakkuudet on siirretty käsin vanhasta tietojärjelmästä uuteen erilaiseen järjestelmään ja moninkertaisista tarkistuksista huolimatta, jossakin on varmasti korjattavaa tai tarkennettavaa. Tulevaisuudessa iso haaste tulee olemaan korjaustoiminnan volyymin hallinta. - Siihen reagoimme organisaation resursseilla. Jo siirtymävaiheessa meille tulee kiinteistönpitoon yksi henkilö lisää, kunnossapitomestari Haukiputaalta. Hänet lisätään korjaustoiminnan johtoporukkaan. Vuoden 2014 lähtien Sivakan koko henkilöstövahvuus on 38 työntekijää. 3

4 Osallistu asukastoimintaan! Voit oikeasti vaikuttaa oman kiinteistösi ja omaa asumistasi koskeviin asioihin Asukastoiminta on Sivakan kiinteistöissä mukavan vireää. Nyt myös uusien sivakkalaisten Haukiputaalla ja Oulunsalossa toivotaan innostuvan mukaan asukastoimintaan, joka on omiaan lisäämään yhteisöllisyyttä, viihtyvyyttä ja turvallisuutta omassa asuinympäristössä. Sivakan asukastoimintaa koordinoiva hallintopäällikkö Marjut Lempinen silmäilee tilastoja iloisena. - Asukastoimikuntien käyttöön myönnetään määrärahoja vuosittain noin euroa, jonka käytössä on periaatteessa taivas rajana. Toimikunnat saavat tehdä rahalla melkein mitä vain keksivät. Ja ovat keksineetkin kaikenlaista. Kiinteistöihin on tehty kuntosaleja, järjestetty pihajuhlia, pikkujouluja, juhannusjuhlia, venetsialaisia, kerhoja, erilaisia talkoita. Asukastoiminta vireyttää ennen muuta talon asukkaiden yhteistyötä, jota yhtiö tukee. Lisäksi kaikki asukastoimijat voivat osallistua Sivakan järjestämiin yhteisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, josta tiedotetaan erikseen. Tällä hetkellä Sivakalla on asukastoimintaa suurimassa osassa kiinteistöjä. Tilaisuuksissa osallistujia on keskimäärin 60 henkilöä per tilaisuus, joskus huomattavastikin enemmän. Huippusuosikkeja asukkaille järjestetyistä tilaisuuksista ovat Sivakka-hiihto ja liikennepuis- Jokatalvinen Sivakka-hiihto saa perheet liikkeelle sankoin joukoin. Sukset suihkivat ja tunnelma oli korkealla kun viitisenkymmentä lasta kokoontui perinteiseen Sivakan talvitapahtumaan

5 TERVETULOA MUKAAN! Asumisen ilta Haukiputaalla ja Oulunsalossa Asukkaat ovat yhteisvoimin perustaneet jopa kuntosaleja, kuten tässä Massassa. Laitteessa Hannu Luttinen. totapahtuma. Hiihdoissa sivakoi joka talvi vajaat sata lasta ja liikennepuistossa pyörähtää jopa satoja kävijöitä. Ja onpa Sivakan järjestämissä tilaisuuksissa opittu myös käyttämään tietokonetta, kokkaamaan herkkuja, viljelemään hyötykasveja parvekkeella jne. Sekä saatu hyödyllistä infoa asumisesta. Uusille Sivakan asukkaille Haukiputaalla ja Oulunsalossa on heti alkuvuodesta 2014 luvassa alueellinen asukastapaaminen eli Asumisen ilta -tilaisuus: Oulunsalo: Ti klo 18, jäähallin kokoustila Haukipudas: Ke klo 18, ravintola Samantta Toimitusjohtaja Raimo Hätälä Tilaisuuksissa toimitusjohtaja Raimo Hätälä, asuntopalvelupäällikkö Maritta Schavikin, hallintopäällikkö Marjut Lempinen ja asukastoiminnan puheenjohtaja Rauni Kauppi kertovat mielenkiintoista asiaa siitä, mitä sivakkalaisuus tuo tullessaan asukkaille esimerkiksi asukasetujen ja asukastoiminnan muodossa. Paikalla ovat myös isännöintipäällikkö Jouni Hautamäki sekä alueen isännöinnistä vastaavat henkilöt. Kaikki uudet sivakkalaiset saavat vielä kutsun Asumisen iltaan tammikuun alkupuolella. Asuntopalvelupäällikkö Maritta Schavikin Kaikissa asukastoimintaan liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä asukastoiminnan puheenjohtaja Rauni Kauppiin. Puh Hallintopäällikkö Marjut Lempinen Isännöintipäällikkö Jouni Hautamäki Isännöitsijä Ritva Juntunen, Oulunsalo Isännöitsijä Marja Lääkkö, Haukipudas Mitä on asukastoiminta? Jokainen Sivakan asukas voi osallistua asukastoimintaan. Sen perusta ovat kiinteistökohtaiset asukkaiden tilaisuudet, jotka isännöitsijä kutsuu koolle vähintään kerran vuodessa. Tilaisuudessa voidaan perustaa asukastoimikunta tai valita yhdyshenkilö. Asukastoimikunta mm. laatii toimintasuunnitelman, suunnittelee yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia kiinteistön asukkaille. Niiden toteuttamiseksi yhtiö antaa toimintamäärärahaa. Kiinteistön yhdyshenkilö toimii nimensä mukaisesti yhteyshenkilönä Sivakan isännöitsijään. Asukastoimikunnista valitaan edustajat Sivakan yhteistyötoimikuntaan, joka on omistajan ja asukastoimikuntien yhteistyöelin. Yhteistyötoimikunta kokoontuu noin kuusi kertaa vuodessa. Se käsittelee yhtiötä koskevia yhteisiä asioita ja antaa tarvittaessa Sivakan hallitukselle esityksiä ja lausuntoja. Toimikunta käsittelee korjausrahastosuunnitelmat sekä aravakohteiden vuokrantarkistuslaskelmat. Yhteistyötoimikunta valitsee joukostaan myös asukasjäsen- ja varajäsenehdokkaat Sivakan hallitukseen. 5

6 Asukkaille palveluja Oulussa, Haukiputaalla ja Oulunsalossa Yli-Ii Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulu Oulunsalo Ylikiiminki Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 6

7 Sivakan asiakaspalvelu, Oulu Asunnonhaku, hakemusprosessi Yhteisistä tiloista huolehtiminen Asukasneuvonta ja puhelinpalvelu Saunavuorojen ylläpito Asukasvalinta vapautuviin ja Talotekniikasta huolehtiminen sovitulta osin valmistuviin asuntoihin Autopaikkojen vuokraaminen Asuntovaihdot kiinteistöissä kiinteistöhuollon toimipisteessä Asuntotarjousten tekeminen Kiinteistöhuoltojen toimistot huolehtivat Asuntojen esittelyt vanhan Oulun alueella avainhallintaa Vuokrasopimukset/vaihdot Vuokranmaksu (ainoastaan kortilla) Isännöitsijät Vuokrasta maksusopimusten tekeminen, Kohteiden talous, budjetointi valvonta ja perintä Järjestyksen ylläpito kohteissa, Kotisivut, yleisistä asioista tiedottaminen järjestyshäiriöihin reagointi Avaintilaukset (kadonneet ja lisäavaimet) Kohteisen asukaskokoukset, yhteyshenkilö kiinteistökohtaisissa asioissa asukastoimijoille Kiinteistöhuolto Asiakasneuvonta ja -tiedotus esim. Vikailmoitusten vastaanotto, niihin isoimmissa remonttiasioissa reagointi ja tarvittaviin toimenpiteisiin Tekninen isännöinti ryhtyminen Asukasetuasiat Päivystys toimistoaikojen ulkopuolella Huoneistotarkastukset yhteydenottojen Ovenavauspalvelu (maksullinen) perusteella ja poismuuttojen yhteydessä Ulkoalueiden kunnossapito ja huoltotyöt Pienurakat kiinteistöissä Palvelupisteet, Haukipudas ja Oulunsalo Asunnonhaku, hakemisprosessi Asukasneuvonta ja puhelinpalvelu Asunnonvaihtoasioiden hoitaminen Vuokrasopimusten tekeminen Vuokran maksaminen (vain kortilla). HUOM! Ei vuokranvalvonta- eikä perintäasiat! Avainhallinta osittain Haukiputaan ja Oulunsalon yhteispalvelupisteet, Oulu10 Neuvonta ja ohjaus Oulun kaupungin palveluista ja toiminnasta Uuden kuntalaisen tarvitsemaa tietoa kaupungin palveluista, palveluiden esitteet Tietoa Oulun kaupungin vuokraamista tiloista Oulun kaupungin lähettämien laskujen maksu Oulun kaupungin tuotteiden myynti: esim. Oulu Sinfonian, kaupunginteatterin, Teatterikuopan liput, liikunnan sarjaliput, kartat OuluCard-älykortin hankinta ja palvelujen lataus Muut tuotteet, mm. kirjallisuutta, nuorten työpajojen tuotteita Lupapalvelut: mm. asukaspysäköinti- ja kalastusluvat, veteraanien joukkoliikenneliput ja pysäköintiluvat DNA, kaikki laajakaista-asiat Palveluajat: ma-pe klo 8-18, la klo Puhelin: / sivakka 7

8 Isännöitsijöiden kiinteistöjako Heikki Koskinen puh Varalla: Juha Väänänen Sivakka-yhtymä Oy Linna Kissankellontie Metsämarja Rajakettu Puukhollari Ailakkiranta Jylkynrinne Kaijonlinna Kaijontori Kalervo Kalikkarivi Kandintie Menninkäisentie Ritaharju Pyykösjärvi Metsäkukka Metsätähti Talvikki Vesiheinikko Meripuoti Teijo Pirkola puh Varalla: Arto Leinonen Sivakka-yhtymä Oy Jätti Lilly Marleen Riimu Revonpesä Aleksanteri Mesikämmen Metsänkuningas Jokiranta Kastelli Kolehmaisentie Maikkula Sarvivälkkeentie Sivakkatie Svaani Tavitie Kaakkuri Hannu Ala-aho puh Varalla: Marjut Lempinen Sivakka-yhtymä Oy Vaskitie Haukansulka Kauko Kultatie Heinäpuisto Jalohaukantie Kaukovainion Haka Koivu Koskipyykönen Mäntylä Mäntyposti Tarkka Tuulihaukka Kangaskontio Kangasrinne Toppila Arto Leinonen puh Varalla: Teijo Pirkola Sivakka-yhtymä Oy Koivumaansalpa Pentinkulma Tilus Tuomarila Laamanni Veturi Ajoporo Huusko Keluvene Korvensuora Lumilinna Makasiini Marjankulma Nahkuri Nykäsenkangas Saarela Suokukka Talvikangas Tulli Välskärintie 2 Rensselikuja Mylly Taapeli Marjut Lempinen puh Varalla: Hannu Ala-aho Jousi Kivitasku Kultasirkku Toukola Vasama Ajopeli Heikkilä Lisäksi erilliset asunto-osakkeet vanhan Oulun alueella (Oulun Asuntohankinta Oy) Sointu Lehmusahde puh oulunsivakka.fi Varalla: Ritva Juntunen Mellenius Habitat Iinatti Peltominttu Piparminttu Rothovius Oulun Tervatalot Oy Hoikantie 21 Hoikantie 23 Hollihaka Kaukovainion Luhti Nestori ja Klaara Tellervo&Tauno Fanni&Jalmari Palokka Parkettipuisto Honkalankoti 8

9 Caritas/Matriitti Juha Väänänen puh Varalla: Heikki Koskinen Sivakka-yhtymä Oy Arola Koskitoppi Länsitorni Niittylä Sato-Köli Valta Ansatie Arkangeli Kallioväylä Kesätie Koskela Koskelomppi Niittyaro Matriitti Messupurjehtija Tarmola Uitto Massa Hakkuri Ahkera-Salpa Jouni Hautamäki puh Varalla: Hannu Sassali Sivakka-yhtymä Oy Torikatu 82 Tuulimyllynkatu Riihitie (os. Riihiraitti 13) Murtopuisto (Ylik) Puolukkarivi (Ylik) Jörö-Salpa Unelias-Salpa Hannu Sassali puh Varalla: Jouni Hautamäki Pajakatu 3 Pikisaarentie 5 Pikisaarentie 7 Pikisaarentie 8 Pikisaarentie 9 Pikikatu 4 Polttimokatu 2 Polttimokatu 6 Pursitie 3 Pursitie 4 Ritva Juntunen puh Varalla: Sointu Lehmusahde Kalasuolantie 6 Puitolantie 2 Piilikuja2 Visakoivukuja 6 Kuovintie 10 Kuovintie 3 Pitkäkartano Palveluasunnot Vihipuisto Palveluasunnot Heinäkuja Pellonpääntie Alapellontie Runkotie 1 Runkotie 3 Kuovintie 8 Öörnintie 5,7,9 Purjotie 6 Tervapuisto Kuovintie 1 Piilikuja 13 Tolvasenkuja 2 Saranpääntie 3 Pesäpuu Pääsky Marja Lääkkö puh Varalla: Sami Tukeva puh Sivakka-yhtymä Oy Sarkki Allinkuja 2 Ristonpolku Ahmankuja Harjuntie 8 Tornitie 4 Harjuntie 6 Simpuntie 5 Simppulantie Lammaskuja Varsakuja 2 Hukantie 1 Rannantie 7 Revontie 20 Koulukuja 12 Ketunkuja 2 Kankaantie 21 Kankaantie 19 Ahmankuja 2 Kankaantie 10 Rautiolantie 7 Torvelantie 10 Santaholamtie 98 Santaholmantie 85 Moskuantie 4 Moskuantie 1 Harritie 5 Sauvonsuontie 17 Jokisuuntie 1 Sampantie 22 Kalimenojankuja 26 Rantahälinpolku 2 Piltontie 1 Kiviniementie 202 Kujanpää 2 Hannula Herukka Honkala Kilpukka Listapuisto Patela Ketunkuja 4 Repolantie 15 Harjuntie 6 ja 8 9

10 KÄY NETISSÄ: Sivakan kotisivut: Näkökulmaa asumiseen Sivakan blogissa: Sivakka sosiaalisessa mediassa: Kaikki palvelut sähköisesti paitsi avaimet Sivakan kotisivut uudistuvat. Samalla asiakkaiden käyttöön myös uusilla alueilla Haukiputaalla ja Oulunsalossa tulevat entistä monipuolisemmat sähköiset palvelut. 10

11 - Internetin kautta sähköisessä asioinnissa voi hoitaa kaikki asumiseen liittyvät asiat, paitsi avaimet, kuvailee Sivakan markkinointisuunnittelija Marko Kaakkuriniemi. Vielä pitää kuitenkin malttaa vähän aikaa. Uudet kotisivut ja kattavat sähköiset palvelut ovat Sivakan asiakkaiden käytössä vuoden 2014 puolella. Sitä ennen niiden toimivuutta testataan perusteellisesti. - Prosessi yritetään tehdä niin varmaksi kuin suinkin. Sitä testataan paljon, jotta virheiden mahdollisuus jää minimiin, Marko Kaakkuriniemi toteaa. - Meillä on myös se linja, että kaikki uudet palvelut julkaistaan kerralla kotisivujen uusinnan myötä, eikä yksitellen ripotellen. Vuokrasopimukseen allekirjoitus sähköisesti Kokonaan uusia sähköisiä palveluja on tulossa useita. Niistä ehkä tärkein on mahdollisuus allekirjoittaa vuokrasopimus sähköisesti, ilman käyntiä Sivakan palvelupisteessä. Toimenpide käy kätevästi. Nettiyhteyden lisäksi allekirjoitukseen tarvitaan vain pankkitunnukset. - Kun asiakas ottaa asunnon vastaan, hän saa linkin, jonka kautta pääsee allekirjoittamaan sopimuksen pankkitunnuksillaan. Sitä ennen täytyy asunnon vakuus olla maksettuna tai sen voi maksaa samalla verkkomaksuna, Marko ohjeistaa. Allekirjoituksen yhteydessä voi vuokrasopimuksen tulostaa pdf-tiedostona tai hakea sen myöhemmin sähköisestä asioinnista omista tiedoistaan. Suurin osa vuokralaisista ei kuitenkaan enää tarvitse paperista sopimusta, koska esimerkiksi Kela tarkistaa tiedot sähköisesti järjestelmästä. Lisää uutta: hakemuksen päivitys, karttahaku ja kirppis Uusi sähköinen palvelu on myös Kohteet lähellä -toiminto. Kyseessä on karttahaku, jossa voi paikantaa itseään lähellä olevat Sivakan asuntokohteet. Jatkossa asiakas voi tarvittaessa päivittää asuntohakemustaan sähköisessä asioinnissa. Hakemuksen muokkaaminen, uusiminen ja poistaminen käyvät helposti. Lisäksi Sivakan asukkaiden käyttöön tulee sähköinen kirppis. Siellä asukkaat voivat maksutta ostaa, myydä ja lahjoittaa tavaroita. - Näin jo samasta pihapiiristä saattaa löytyä helposti uusi omistaja esimerkiksi huonekalulle, joka on jäänyt itselle tarpeettomaksi, Marko Kaakkuriniemi vinkkaa. Tutut palvelut säilyvät Uusien sähköisten palvelujen ohella myös entiset palvelut säilyvät. Tuttuun tapaan Sivakan asiakas voi tehdä netin kautta mm. vikailmoituksen. Sähköisesti tehdystä ilmoituksesta jää dokumentti, jolla saattaa olla myöhemmin käyttöä. Pelkästä puhelinsoitosta ei jää mitään todistetta. Sekä asiakas, että Sivakka näkevät mistä on ilmoitettu ja, että onko asia tullut hoidetuksi. - Kannattaa kuitenkin muistaa, että kiireelliset asiat kuten vesivuodot pitää aina ilmoittaa välittömästi puhelimitse kiinteistöhuollolle, Marko muistuttaa. Netin kautta voi tehdä myös asuntohakemuksen, irtisanoa asunnon, antaa palautetta, tehdä ilmoituksen järjestyshäiriöstä, hakea energiatodistuksen ja talokirjaotteen sekä tarkistaa omat vuokratiedot ja asukasedut. Turvallisuus ennen kaikkea Sähköinen asiointi on turvallista, Marko Kaakkuriniemi vakuuttaa. - Asiakas voi toimia turvallisin mielin. Esimerkiksi asuntohakemus ja sähköinen asiointi toimivat suojatussa yhteydessä. Sähköinen asiointi vaatii myös rekisteröitymisen, joka tehdään omilla pankkitunnuksilla. Rekisteröitymisen jälkeen ovat kaikki sähköiset palvelut käytössä. Osa niistä on kirjautumisen takana, osa vapaasti käytössä. Asiointia ajasta ja paikasta riippumatta Sähköinen asiointi on tätä päivää. Kaikki asumiseen liittyvät asiat voi hoitaa milloin tahansa ja missä tahansa omalta koneeltaan. Aikaa säästyy eikä asiakas ole sidottu toimiston aukioloaikoihin. - Asiakas voi allekirjoittaa vuokrasopimuksensa vaikka toisella puolella maapalloa. Riittää kun on internetyhteys ja pankkitunnukset. Markon mielestä nykyaikaisen ja menestyvän yrityksen kanssa tuleekin voida hoitaa asioita sähköisesti. Kun tähän liittyvät muutenkin asiakasystävälliset ja toimivat yrityksen nettisivut, kysymys on Sivakan kannalta myös markkinointikanavasta. Käyntikortista, jonka halutaan olevan kunnossa. 11

12 Vuokriin pientä korotusta Vuoden 2014 vuokranmääritys ja budjetit ovat valmistuneet. Oulun Sivakan ja Sivakka-yhtymän omistamien asuntojen vuokrat nousevat alkaen keskimäärin 1,5 %. Myös Oulunsalon ja Haukiputaan vuokrien korotus alkaen on samaa tasoa. Korotukset vaihtelevat kiinteistöittäin 0,3 ja 5 prosentin välillä. Kiinteistöjen välisiin korotusprosenttieroihin vaikuttavat mm. kiinteistön ikä, rahoitusmuoto sekä korjaustarpeet. Autopaikkamaksut säilyvät edelleen ennallaan Oulun Sivakan ja Sivakka-yhtymän kiinteistöissä. Oulunsalon, Haukiputaan ja Ylikiimingin autopaikkamaksut yhtenäistetään Sivakan autopaikkamaksujen kanssa, minkä vuoksi niihin tulee jonkin verran korotusta alkaen. Vuokrantarkistuskirjeet postitetaan asukkaille pian eli marras-joulukuun aikana. Samassa yhteydessä lähetetään myös vuokranmaksukuitti ajalle Oulunsalon ja Haukiputaan asukkaille vuokranmaksukuitit lähetetään em. ajalle vasta tammi-helmikuun 2014 aikana. Samaa vuokranmaksuerittelyä käytetään joka kuukausi vuokran maksuun, sillä viitenumero on aina sama. Ensi vuoden vuokrat nousevat pääasiassa hoitokulujen nousun vuoksi. Mm. kaukolämmön hinta on nousemassa 5 % sekä vesi- ja jätevesihinnat 5,4 %. Kiinteistökannan korjauksiin pitää myös varata riittävästi rahaa kiinteistökannan ikääntyessä. Lainojen korkokulujen arvioidaan pienenevän kuluvaan vuoteen verrattuna edelleen jatkuvan matalan korkotason ansiosta. Myös vuokranmääritykseen vaikuttavien lainojen lyhennykset pienenevät jonkin verran. Aravarajoitusten alaisten kiinteistöjen vuoden 2014 vuokrat käsiteltiin yhteistyötoimikunnassa , minkä jälkeen yhtiöiden hallitukset vahvistivat vuokrat pitämissään kokouksissa. Asukastoimikuntien tilien tilalle ostolupakäytäntö vuoden 2014 alusta Sivakan asukastoimijat ovat toivoneet nykyistä kiinteistökohtaista tilimallia käytännöllisempää tapaa hoitaa asioita. Helpotus on tulossa vuoden 2014 alussa, kun asukastoimikuntien määrärahojen käytössä siirrytään ostolupakäytäntöön. Asukastoimikuntien tilien hallinta on ollut asukastoimijoiden mielestä hankalaa ja työlästä ja pankkikulut kohtuuttomat. Uusi ostolupamenettely tekee hankinnat helpommiksi ja asukastoimikuntien ei tarvitse enää tehdä kirjanpitoa. Uudessa menettelytavassa asukastoiminnan edustaja ottaa ensin yhteyttä isännöitsijään, joka lähettää ostoluvan Sivakan tietojärjestelmän kautta sopimusliikkeeseen. Isännöitsijä sopii asukastoimijan kanssa missä liikkeessä hankinta tehdään ja antaa tilausnumeron. Tilausnumeron perusteella asukastoimija voi noutaa hankinnat sovitusta liikkeestä. Sopimusliike laskuttaa hankinnasta suoraan Sivakkaa. Sivakka on tehnyt jo muutamien liikkeiden kanssa sopimuksen ostolupakäytännöstä. Nämä yritykset ovat: Raksilan, Ruskon ja Kaakkurin Citymarketit, K-Rauta Välivainio ja Starkki. Asukastoimikunnat voivat käyttää toimintamäärärahaa menoihin, joilla voidaan lisätä kaikkien asukkaiden viihtyvyyttä ja yhteistoimintaa sekä kattaa sillä muita asukastoiminnasta aiheutuvia, yhtiön hyväksymiä kuluja. Määrärahan käyttö perustuu toimintasuunnitelmaan. Toimintamäärärahat myönnetään kiinteistöille vuosittain. Maksimissaan määräraha on 12 euroa per asunto, kiinteistön koon ja toiminnan mukaan suhteutettuna. 12

13 Rekisteröidy DNA:n käyttäjäksi Pääpalkintona 1 kpl Apple ipad Retina 16Gb Wifi+Cellular. (arvo 619 ) Muut palkinnot: 1 kpl ZTE DNA Mokkula 4G WLAN MF93D -mokkula (arvo 189 ) ja 10 kpl DNA Dataprepaid aloituspakkaus (arvo 24,90 /kpl) Pateniemi, Herukka, Rajakylä, Puolivälinkangas, Tuira ja Laanila siirtyivät marraskuun alussa aluehuoltomiesmalliin. Aiemmin malliin on siirrytty Maikkulan ja Kaijonharjun ympäristössä, joissa kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia, kertoo isännöintipäällikkö Jouni Hautamäki. Aluehuoltomies on melkein kuin perinteinen talonmies. Sivakka on ostanut kiinteistöhuoltoyhja voita! Sivakan asunnoissa on käytössä nopea DNA -laajakaista. Jotta nettiyhteys toimisi myös jatkossa, on kaikkien laajakaista-asiakkaiden rekisteröidyttävä palvelun käyttäjiksi. Vaivannäkö kannattaa, sillä rekisteröityneiden kesken DNA arpoo hyviä palkintoja. Laajakaistapalvelun käyttäjäksi on helpointa rekisteröityä osoitteessa: Rekisteröitymisen voi tehdä myös puhelimitse tai käymällä DNA-kaupassa. DNA jakaa ensi vuoden alussa jokaiseen Sivakan asuntoon vielä tiedotteen, jossa on tarkemmat tiedot ja ohjeet. Rekisteröityminen ei vaaranna laajakaistan käyttäjän tietosuojaa. Rekisteröityminen on kuitenkin välttämätön- tä. Viranomaismääräysten mukaan operaattori on velvoitettu tietämään, kuka käyttää mitäkin liittymää. Ellei laajakaista käyttäjä rekisteröidy, palvelu joudutaan katkaisemaan siirtymäajan jälkeen. - Annamme tiedotteessa rekisteröitymiselle aikajanan, kertoo myyntipäällikkö Sanna Suomela DNA:sta. Kaikkien etu Moni Sivakan asukkaiden käyttämä laajakaistaliittymä ei ole DNA:ssa missään kirjoissa eikä kansissa, vaan löytyy ainoastaan Sivakan nimen alta. - Tietojen keräämisellä käyttäjistä on monta etua. Huolto- tai vikatilanteessa löydämme oikean liittymän. Saamme myös todellisen kuvan laajakaistan käyttäjien määrästä. Samalla voimme hahmottaa, mikä on yleinen tarve kullekin nopeusluokalle, Sanna Suomela perustelee. - Näin Sivakkakin saa yleistason tilastotietoa käyttäjämääristä, hän lisää. Kaapelointipuutteista ym. teknisistä syistä johtuen seuraavissa kiinteistöissä Haukiputaalla ei ole vielä laajakaistaa osoitteissa: Simppulantie 2 Kalimenojankuja 26 Sampantie 22 Rautiolantie 7 Torvelantie 10 Rannantie 7 Rantahälinpolku 2 Jokisuuntie 1 Repolantie 15 Ylikiimingissä Puolukkarivissä ja Murtopuistossa. Asiaa selvitellään. Uusia aluehuoltomiesalueita Kuva Tuirantieltä. tiöiltä nimettyjen henkilöiden työpanoksen. Nämä aluehuoltomiehet työskentelevät vain Sivakka-yhtymän nimetyissä kohteissa. - Näin sekä isännöitsijä että asukkaat tulevat tuntemaan oman talon kiinteistöhoitajansa. Kiinteistöhoitaja saa puolestaan paremman tuntuman ja työrauhan kunkin talon asioiden hoitoon, isännöintipäällikkö toteaa. Pateniemen, Herukan, Rajakylän, Puolivälinkankaan, Tuiran ja Laanilan kohteiden kiinteistöhuolto kilpailutettiin. Niissä kiinteistöissä, joita kilpailutus nyt koski, on asukkaita tiedotettu muutoksista. Aluehuoltomiesmalliin siirrytään edelleen vuosittain uusien kilpailutettavien alueiden myötä. 13

14 Suvi Teräsniskan täydellinen vuosi Suosikkilaulaja Suvi Teräsniskalla on ollut oikein supervuosi. Kaksi uutta levyä, albumilistan ykköspaikka, Syksyn sävelen voitto ja vieläpä valinta vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi. Oululaiset äänestivät Suvi Teräsniskan vuoden positiivisimmaksi kaupunkilaiseksi, perustellen valintaa mm. näin: Nuori, nöyrä, iloinen ja rohkea. Tuonut Ouluun paljon positiivista julkisuutta. Hieno esimerkki, kuinka työllä, päättäväisyydella ja rohkeudella voi päästä pitkälle ja pärjätä hyvin. Suvi kertoo ilahtuneensa tunnustuksesta. Hän sai siitä muistoksi pienen patsaan ja kunniakirjan. Ne ovat nyt kodissa kunniapaikalla. Samalla hyllyllä, johon hän on kerännyt muitakin meriittejään, kuten ala-asteella saadun hymytyttö -patsaan ja nyt Syksen sävelen voitosta tulleen lasisen kuution. - Kiva kerätä kasaan ajan mittaan kertyviä meriittejä. Niitä voi joskus vanhempana katsella ja muistella mitä kaikkea on tullut tehtyä. Järjestelmällinen keräilijä Suvi Teräsniska asuu omakotitalossa Oulussa yhdessä kihlattunsa Simo Aallon kanssa. Simo on Suvin kiertueilla mukana valo- ja äänimiehenä. Keikkoja on ollut tiiviiseen tahtiin ja monta asiaa on jäänyt kotona pakostakin rästiin. - Olen järjestelmällinen ihminen. Olen aloittanut omien lehtijuttujen, levyarvioiden ja keikkoihin liittyvien juttujen keräämisen. Operaatio on jo pitkällä ja jutut laitettu kirjoihin ja kansiin eli mappeihin aikajärjestykseen. Aikanaan minulla on varmaan pitkä rivi kansioita, joita on mukava lukea ja muistella eri tilanteita, hän selvittää. Eikä tässä kaikki. Suvilla on meneillään myös projekti, jossa hän skannaa koko sukunsa vanhat valokuvat tietokoneelle. Valokuviin liittyviä tarinoita hän on kysellyt sukulaisiltaan. Koko homman tavoitteena on tallentaa suvun historia. Sukurakas jouluihminen Suvin keikkatahti jatkuu kiivaana joulukuun puoliväliin. Sitten hän jää hyvin ansaitulle lomalle ja palaa esiintymislavoille vasta tammikuun lopussa. Niinpä joulukuussa on mukavaa aikaa valmistautua joulunviettoon, johon kuuluvat ainakin jouluvalot ja muut jouluiset koristeet sekä yhteinen aika sukulaisten kanssa ja tietenkin hyvä ruoka. Mieluisimmaksi jouluruoakseen Suvi mainitsee riisipuuron. - Joulunviettoon suuntaamme pohjoiseen. Miehen perhe asuu Kemissä, minun Kolarissa. Vielä emme ole päättäneet, missä vietämme aaton, mutta Lapin rajan yläpuolelle mennään, hän kertoo. - Siellä joulu tuntuu joululta. Sieltä olen kotoisin ja siellä olen aina joulut viettänyt. Suosittu laulaja Artistina Suvi Teräsniskalla on ollut vuosi, jollaisia sattuu parhaallekin idolille harvoin. Hänen viides albuminsa, Hän tanssi kanssa enkeleiden, julkaistiin helmikuussa. Levy myi nopeasti platinaa ja nosti Suvin ensimmäisen kerran virallisen albumilistan ykköspaikalle. Hän tanssi kanssa enkeleiden on tribuutti Yöyhtyeelle, jonka taustalaulajana Suvin laulajanura aikoinaan alkoi. Tämän vuoden toinen levy, uunituore albumi Pohjantuuli, julkaistiin marraskuun 1. päivä. - Uudella albumillani on paljon elämänmyönteisiä lauluja, joissa on toivoa ja hyvää energiaa. Silti Pohjantuuli on tuttua ja turvallista Suvin musiikkia. Sama saundimaailma, sovitukset ja biisitarinat. Suomalainen iskelmämusiikki kertoo yleensä rakkaudesta, niin tämäkin. Pohjantuulessa on useampi kappale, jossa Suvi kertoo laulajana pohtivansa elämän syvällisiä asioita. Sellainen on kappale mm. Täydellinen elämä, jolla hän nappasi kirkkaan voiton Syksyn sävel -kilpailussa pari päivää ennen uuden albumin ilmestymistä. Levyllä kuullaan paljon naisten kirjoittamaa lyriikkaa. - Kappaleiden sanoitukset ovat minulle tärkeitä. Itse tosin en ole sanoittanut mitään, en edes pöytälaatikkoon. Mahtava tehdä muiden biisintekijöiden lauluja ja tuoda heille arvostusta. Suvin mielestä myös Syksyn sävelen voittokappale Täydellinen elämä oli enemmän voitto biisin tekijöille kuin hänelle itselleen. - Suurin voittaja olivat kuitenkin lapset, joille rakennetaan uusi lastensairaala. Kun lähdin mukaan Syksyn säveleeseen, tuntui hyvältä olla mukana auttamassa. Ohjelman kautta saatiin pottiin kerättyä euroa, hän iloitsee. Vakaasti oululainen Suvi Teräsniska on syntyisin Kolarista, mutta kertoo tuntevansa itsensä ehdottomasti oululaiseksi. - Oulussa ja Oulun seudulla olen käynyt kaikki kouluni ja Oulussa olen viettänyt eniten aikaa. Suositun laulajan työ tosin vetää Etelä-Suomeen, mutta Suvi ei ole antanut sen vaikuttaa. - Tätä pystyy tekemään Oulussakin, se ei ole ongelma. Vähän enemmän vain menee aikaa matkustamiseen. Siihen pitää vain varautua. - Haluan olla paikassa, joka tuntuu kodilta. Ja Oulu on hyvä paikka asua. 14

15 Suvi Teräsniska on yksi suosituimpia naisartistejamme. (Kuvat: Warner Music Finland) Suvi Teräsniska Syntynyt Kolarissa Laulanut kempeleläisessä Musarit -kuorossa Kirjoitti Madetojan musiikkilukiosta vuonna 2009 Asuu Oulussa, kihloissa Simo Aallon kanssa Tehnyt yhteensä noin 650 keikkaa kuuden vuoden aikana Ensimmäinen single oli vuonna 2007 julkaistu Sanoja vaan Esikoislevy Särkyneiden sydänten tie julkaistiin vuonna 2008 Julkaissut kaikkiaan kuusi levyalbumia Mukana televisiosarjassa Kuorosota, jossa johti Oulun kuoroa vuonna 2010 Voitti vuonna 2011 Iskelmä Gaalassa vuoden naisartisti-, vuoden albumi- ja vuoden viihdyttäjä -palkinnot Voitti Syksyn sävelen 2013 kappaleella Täydellinen elämä 15

16 DNA WELHOn Taloyhtiölaajakaistaan liittyvät käytännön asiat hoitaa DNA Lisätietoa: Asiakaspalvelu: Puh (* (ma-pe klo 8-18, la ) Vikailmoitukset (24h): Puh (** Sähköposti: (* maksuton DNA:n matka- ja lankapuhelinliittymistä kotimaassa (** maksuton kaikista matka- ja lankapuhelinliittymistä kotimaassa Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas hankkii päätelaitteen itse ja vastaa mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden hankkimisesta. Hyvää Joulua &Onnellista Uutta Vuotta 2014! Yhteystiedot Sähköinen asiointi: Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan tulostaa talonkirjaotteen tehdä vikailmoituksen tehdä perhetilannemuutoksen tai tehdä muutoksen omiin tietoihisi laittaa viestiä isännöitsijälle ilmoittaa järjestyshäiriöstä tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin voit antaa palautetta voit irtisanoa asuntosi Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan puhelinpalvelussamme (08) (hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu) Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita: Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat: Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit, kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja häiriöilmoitusten vastaanotto: Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa: Käyntiosoite: Sivakka-yhtymä Oy, Myllytullinkatu 4, OULU Asiakaspalvelu on avoinna: ma - ti klo ja ke - pe klo Sivakan toimisto on suljettu Jouluviikon (vk 52). Joulun aikana kiinteistöhuoltojen päivystys toimii normaalisti ja sähköisissä palveluissa voi asioida pyhinäkin. TEKSTIT: RIITTA NISKANEN JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY PAINO: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO 2013 Sähköiset yhteydenotot Kiinteä laajakaista Kiinteän verkon vikailmoitukset Laajakaistan käyttäjä vastaa sen oikeellisesta käytöstä. Asiakaspalvelu-Chat Olemme ottaneet käyttöön Asiakaspalvelu-Chatin kotisivuillamme. Asiakaspalvelu-Chat -kuvake on näkyvissä kotisivuillamme, oikeassa yläkulmassa, kun asiakaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä. Sivakan löydät myös Facebookista. 16

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2014

Helppo tapa asua. Asukastiedote 2 / 2014 Asukastiedote 2 / 2014 Helppo tapa asua Asukastoimijoiden hankinnat helpottuneet 2 Kesäkilpailu Sivakan asukkaille 3 Parvekekukista iloa koko kesäksi 4 Uutta tunnelmaa kotiin 6 Lasten liikennepuistotapahtuma

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

Asukastoiminnan tehtävät

Asukastoiminnan tehtävät Asukastoiminnan tehtävät AsuVan koulutusristeily 11.2.2013 Asukasdemokratia Koasilla Asukasdemokratian tarkoituksena on antaa asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia omaa asumistaan koskevissa

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2012

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2012 Asukastiedote 1 / 2012 Helppo tapa asua Yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Rauni Kauppi 2 Sivakalla sujui hyvin 3 Lajittele jätteet huolellisesti 4 Remontti kevyesti 5 Ville Ranta nosteessa 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET HAILUOTO ka -08 ja -09 12 510 -Sisältää eri tileiltä kootut määrärahat 8 266 1 168 11 440 2 658 Esh palvelut - 535-793 Henkilöstökuluosuus

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,

Lisätiedot

Kelan palvelut henkilöasiakkaille

Kelan palvelut henkilöasiakkaille Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)

Lisätiedot

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?

Lisätiedot

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille dna Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa 8.00 Lähtö keskustorilta 8.45 Aamupala 9.15 Seminaarin avaus 9.25 Katsaus VTS:n asukastoimintaan 10.00 Uudet tavat viestiä ja pitää yhteyttä Timo Albert Hintsa, tutkija, VTT Verkkomedia 12.00 Musiikkia,

Lisätiedot

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa Sivu 1 62 Dno 0.02.201 Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa OUKA/1192/10.00.00./201 Ote pöytäkirjasta /201 Päätöshistoria Yhdyskuntalautakunta 1.1.201 2 Tiivistelmä Yhdyskunta-

Lisätiedot

Eläkeläisvaltuusto 24.3.2016. VTS-kotien asukastoiminta. Asukastoiminnan edistäminen

Eläkeläisvaltuusto 24.3.2016. VTS-kotien asukastoiminta. Asukastoiminnan edistäminen Eläkeläisvaltuusto 24.3.2016 VTS-kotien asukastoiminta Asukastoiminnan edistäminen 1 Tampereen Vuokratalosäätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on hankkia asuntoja mahdollisimman edullista vuokraa vastaan

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,

Lisätiedot

ASUMISNEUVONNAN TOIMINTAMALLI LOHJALLA. Asumisneuvontakoulutus 28.5.2014 Tuula Määttä. 30.5.2014 Tuula Määttä

ASUMISNEUVONNAN TOIMINTAMALLI LOHJALLA. Asumisneuvontakoulutus 28.5.2014 Tuula Määttä. 30.5.2014 Tuula Määttä ASUMISNEUVONNAN TOIMINTAMALLI LOHJALLA Asumisneuvontakoulutus 28.5.2014 Tuula Määttä LOHJA asukkaita 47 703 (31.12.2013) ruotsinkielisiä 3,5 % maahanmuuttajia 2,6 % veroprosentti 20 pinta-ala 1109,72 km²

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019.

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019. OULUN TOIMIVALTA-ALUEEN LINJA-AUTOLIIKENNE Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 Liite 1.9a Kohde 9. yleiskuvaus, aikataulukaaviot, aikataulut Julkinen hankinta Asiatunnus/Dnro OUKA/5887/08.01.00/2013

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12.

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12. Kysely kaupungin viestinnästä 013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.1.013 Kaupunkeja tutkimuksessa: Jyväskylän kokonaisotanta: Vastausprosentti:

Lisätiedot

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA-konserni perustettu 1995 13 perustajajärjestöä ASPA-säätiö Fyysiset asumisratkaisut Rakennuttaminen Asumisen palvelujen kehittäminen Tieto- ja osaamiskeskus

Lisätiedot

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS Kiinteistö Oy Lapinlahden KASKIHOVI Kiinteistö Oy Varpaisjärven KUUSIRINNE Asematie 4 73100 Lapinlahti Kauppatie 20 73200 Varpaisjärvi Puh 0400 571 785 Fax 017 272 0029 Puh 040 488 3721 Fax 017 272 1669

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu

Lisätiedot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot Asuntohakemus Vuokra-asunnot Asuntohakemus Uusi hakemus Jatkohakemus Sisäinen vaihto Täyttömalli Kaikki tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia ja ne tulee täyttää. Emme voi käsitellä puutteellisesti

Lisätiedot

Quality Agent Internet-kysely

Quality Agent Internet-kysely Nopea, nykyaikainen ja edullinen tapa hankkia asiakaspalautetta e000403_1 Internet-kyselyt valitulle kohderyhmälle Asiakastyytyväisyyden selvittämiseksi saat meiltä osuvat ratkaisut syvällisestä asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää ää kehitystä edistämäss ssä tiistai 3..00 Hotel Arthur Asukasosallisuuden kehittäminen vuokrataloyhtiöss ssä Terhi Toppinen-Häyrinen

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu 1 (5) Vuokrasopimus 1. Vuokranantaja Helsingin seudun kauppakamari Y-tunnus: 0201253-1 Hattulantie 2 00550 HELSINKI (jäljempänä Vuokranantaja ) Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö

Lisätiedot

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari VUOKRALAISPÄIV IVÄT KUOPIOSSA 30.3.2011 Asukasdemokratia Sosiaali-is isännöitsijä Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari ASUKASTOIMINTA RASITE VAI RIKKAUS? Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2014

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2014 Asukastiedote 1 / 2014 Helppo tapa asua Näin meillä 2 Älä jää maksuvaikeuksien kanssa yksin 6 Sivakan vuokrat kestävät vertailun 8 Asukastoiminnan tulevat tapahtumat 2014 9 Sivakan palvelupisteet Oulunsalossa

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016 Kouluverkkoselvitys - perus- ja lukioverkon vaihtoehdot Valtuustoinfo 1.2.2016 HAUKIPUTAAN LUKIO > (345) TYK Pateniemi + Merikoski > (522) RAKSILAN LUKIO > (Kiiminki + Laanila + Oulunsalo) > (800) OULUN

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Raision otos: Raision vastausprosentti: 6 500

Lisätiedot

NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen?

NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen? NäyttöPiste NY Miten hoidamme rahaliikenteen? Tässä diaesityksessä kerromme yrityksemme taloushallinnosta, mutta kerromme kuitenkin ensin hieman yrityksestämme. NäyttöPiste NY Yleistä NäyttöPiste NY on

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400

Lisätiedot

As Oy Tampereen Neilikka

As Oy Tampereen Neilikka As Oy Tampereen Neilikka As Oy Tampereen Neilikka Keskisenkatu 6, 33710 Tampere As Oy Tampereen Neilikkaan valmistuu 37 asuntoa, joissa kaikissa on tasokkaat pintamateriaalit ja moderni varustetaso LaminaaJlaJat

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

Asukasvalintojen tekeminen kaupungin vuokra-asuntoihin

Asukasvalintojen tekeminen kaupungin vuokra-asuntoihin HENKILÖREKISTERISELOSTE Rekisterin nimi: Rekisterinpitäjä: Vuokra-asuntohakemusrekisteri Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Osoite: PL 125 42701 Keuruu Rekisteriasioita hoitavat henkilöt Vastuuhenkilö,

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8

Asukastiedote 3 / 2011. Helppo tapa asua. Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 Asukastiedote 3 / 2011 Helppo tapa asua Syksyllä aika vaikuttaa 2 Pimeä lisää tapaturmien riskiä 4 Trendikäs syyskoti 6 Yhteystiedot 8 1 Asukastoiminnan puheenjohtaja Hannu Salonen päivystää toimistossaan

Lisätiedot

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta.

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. WWW.Janakkala.fi Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. 5.3.2009 1 Etusivulta löydät: Tekstin suurentaminen Hakutoiminto

Lisätiedot

PARAVANT REITTi-VARMENNUSPALVELU Yleinen palvelukuvaus

PARAVANT REITTi-VARMENNUSPALVELU Yleinen palvelukuvaus 1 (7) PARAVANT REITTi-VARMENNUSPALVELU Yleinen palvelukuvaus 18.04.2005 2 (7) Sisällysluettelo 1 REITTi -varmmennuspalvelun palvelukuvaus... 3 1.1 REITTi -varmennuspalvelu... 3 2 Tekninen toteutus... 4

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Hankkeen kuulumisia. Vuokratalotyön pääsuunnitteluryhmän kokous 20.10.2009

Hankkeen kuulumisia. Vuokratalotyön pääsuunnitteluryhmän kokous 20.10.2009 Hankkeen kuulumisia Vuokratalotyön pääsuunnitteluryhmän kokous 20.10.2009 Hankkeessa tapahtuu Selvitys Kestävän kehityksen ja yhteisöllisyyden nykykäytänteet, asenteet ja tiedot sekä tuen tarve Hankkeen

Lisätiedot

Asumisen uudet muodot

Asumisen uudet muodot Asumisen uudet muodot Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Riitta Hakoma 8.6. 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote-Imatra: työyksiköt kartalla 2015 = avopalvelut = toiminnalliset palvelut

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 Senaatti-kiinteistöt yhtenäistää sähköisiä asiointikanaviaan vaiheittain keväästä 2015 alkaen. Senaattila.fi -osoite laajentuu sähköisen asioinnin palvelueteiseksi, jonka

Lisätiedot

Metsänomistajan sekä toimijan tieto- ja palvelutarpeet

Metsänomistajan sekä toimijan tieto- ja palvelutarpeet Metsänomistajan sekä toimijan tieto- ja palvelutarpeet Veikko Iittainen Pirkanmaan metsäkeskus Metsäkeskusten ja Tapion Sähköinen asiointi -projekti Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari 21.4.2009 Sähköisten

Lisätiedot

Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013

Helppo. tapa. asua. Asukastiedote 3 / 2013 Asukastiedote 3 / 2013 Helppo asua tapa Meillä asuu tyytyväisiä ihmisiä 2 Syksyn 2013 asukastoiminta 3 Sivakan kesäkilpailu 4 Enemmän kuin huippufutari Mika Nurmela 6 Turvallista syyspyöräilyä! 7 Yhteystiedot

Lisätiedot

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää.

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Yrityksesi markkinointitoimet ovat nyt hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen työpöydän kautta, myös mobiilisti. Meedion avulla nykyiset ja uudet

Lisätiedot

Opo- hankkeen kehittämisryhmä

Opo- hankkeen kehittämisryhmä Oulun seudun kunnat Opo- hankkeen kehittämisryhmä Hailuoto: Kaisa Kinnunen Haukipudas: Seppo Rantahalvari/Päivi Salmela Kempele: Kai Kela opo/apulaisrehtori Kiiminki: Outi Junttila Liminka: Arja Vesa Lumijoki:

Lisätiedot

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013

Helppo tapa asua. Asukastiedote 1 / 2013 Asukastiedote 1 / 2013 Helppo tapa asua Kanta-asiakkuus kannattaa 2 Sivakan www-sivut uudistuvat 4 Tule mukaan maksuttomaan atk-peruskoulutukseen 5 Kevään 2013 asukastoiminta 5 Kummallinen kaappaus 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

Terveydenhuollon ATK-päivät

Terveydenhuollon ATK-päivät Terveydenhuollon ATK-päivät 27.5.2002 Tero Tammisalo Myyntipäällikkö Alueellinen digitaalinen arkisto Aiheet Aiheen esittely Asiointi ja prosessit sähköiseksi, verkkoon Sähköinen käsittely ja päätöksenteko

Lisätiedot

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

SOANK PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 (5) Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunta 12.04.2011. KOAS Letkut, Letkutie 2 A, Jyväskylä; kokoustila

SOANK PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 (5) Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunta 12.04.2011. KOAS Letkut, Letkutie 2 A, Jyväskylä; kokoustila SOANK PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 (5) Kokouspöytäkirja Aika Sunnuntaina 10.04.2011 klo 12:18 15:30. Paikka Letkut, Letkutie 2 A, Jyväskylä; kokoustila Läsnä Jyri Järvinen Lasse Saarinen Sasa Sokka Tom Ingberg

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Sisältö. 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP. 29/05/2015 Anna-Stina Lindblad

Sisältö. 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP. 29/05/2015 Anna-Stina Lindblad Toimittajaportaali Sisältö 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP 2 Yleistä Toimittajaportaali on Baswaren internetissä toimiva sovellus, jonka kautta voi

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana

Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Patterit liian kuumalla? Paljonko on kwh? Kulutanko enemmän kuin muut? Mihin pitäisi pyrkiä? Mitä minä siitä hyödyn? Verkkopalvelukonsepti, pääkohderyhmänä

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Yhteenvetoraportti N=107 Julkaistu: 10.12.2012

Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Yhteenvetoraportti N=107 Julkaistu: 10.12.2012 Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Millä tavoin haluaisit saada ajankohtaista tietoa maaseutupalveluista? Laita järjestykseen, mikä tavoittaa

Lisätiedot

+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O.

+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O. TAVOITE: 1. ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2. OMISTAJALLE JA MUILLE SIDOSRYHMILLE + KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ + LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA Projektien hallinta ja kommunikaatio Asiakirjat Yhteydenpito RAKENTAJA Palaute

Lisätiedot

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

Kansalaisten sähköiset palvelut osana kuntien palveluprosesseja

Kansalaisten sähköiset palvelut osana kuntien palveluprosesseja Kansalaisten sähköiset palvelut osana kuntien palveluprosesseja Tulevaisuuden sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut kunnissa 9.10.2013 Tanja Rantanen erityisasiantuntija Internetin käytön ja eräiden käyttötapojen

Lisätiedot

Elisa Mobiilivarmenne. Turvallisesti aina mukana

Elisa Mobiilivarmenne. Turvallisesti aina mukana Turvallisesti aina mukana 1 78137_EL_varmenne_ohje_A5.indd 1 10.10.2011 16.04 Henkilökohtainen, sähköinen tunnistautumisväline Elisa Mobiilivarmenne mahdollistaa henkilöllisyyden todistamisen verkossa,

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299 KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014 Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat Luonnos monipalvelukeskuksista ja lähipalvelupisteistä 2 Palveluita saman katon alle vai kokonaan uusia palveluita? Tulevaisuuden Kirjasto Omena Espoon

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 1/2005 Olavi Lehtinen Pekka Pelvas 5.1.2005 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2004 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00

Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00 Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00 Mukana infossa Saimaan Tukipalvelut Oy:n edustaja Lauritsalan apteekin edustajat Eksoten

Lisätiedot

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00 Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Saimaan Kuitu Oy toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Asia: HE 116/2015 vp Hallituksen

Lisätiedot

PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus

PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus 1. Mikä asukastoimikunta? Asukastoimikunnat ovat PSOASin asukkaiden muodostamia päätösvaltaisia ryhmiä, joiden kautta asukkaat pääsevät vaikuttamaan omien alueidensa

Lisätiedot

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot