Palkintojenjakotilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palkintojenjakotilaisuus 6.11.2008"

Transkriptio

1 PwC

2 Palkintojenjakotilaisuus Tilaisuuden avaus ja Avoin raportti -kilpailu Kari Lydman Yhdistysten ja säätiöiden hyvät raportointikäytännöt Samuli Perälä Verotuksen haasteet OIa Saarinen Raadin terveiset ja palkintojen jako Johannes Koroma Slide 2

3 Taustaa Kilpailu Suomen lisäksi Alankomaissa, Ruotsissa, Saksassa ja Australiassa PwC:n tapa toteuttaa omaa yritysvastuutaan Kolmannen sektorin raportoinnin kehittäminen Luotettavuuden ja avoimuuden lisääminen Sidosryhmien luottamus kasvaa Slide 3

4 Tavoitteet ja kohderyhmä Kannustaa kolmannen sektorin toimijoita raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti, nostaa esille mahdollisia raportoinnin epäkohtia ja helpottaa kolmannen sektorin yhteistyökumppanin valintaa Tarkoitettu yhdistyksille ja säätiöille, jotka hankkivat varoja muun muassa keräyksin tai jäsenmaksuin, saavat lahjoituksia tai käyttävät julkisia varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin Arvioinnin kohteena jäsenille ja muille sidosryhmille laadittu vuoden 2007 toimintakertomus / vuosikertomus tai vastaava muu raportti, jossa kerrotaan yhdistyksen / säätiön toiminnan tavoitteista, toteutuneesta toiminnasta ja sen rahoituksesta, toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Slide 4

5 Palkinto ja raati Palkinto myönnetään PwC:n ja raadin luoman kriteeristön perusteella Palkintosumma yhteensä euroa Kilpailu järjestyksessään neljäs Kilpailun raadin jäsenet ovat: Johannes Koroma (pj) Martin Granholm Matti Honkala Birgitta Kantola Liisa Ollila Slide 5

6 Raporttien läpikäynnin vaiheet 1. vaihe: tarkasteltiin, että lainsäädännöstä tulevat perusedellytykset täyttyivät ja kilpailuun pyydetyt dokumentit olivat ilmoittautumisessa mukana 2. vaihe: raporttien läpikäynti kriteereiden perusteella -> kriteeristön perusteella parhaiten sijoittuneet raportit siirtyivät kilpailun raadin arvioitaviksi 3. vaihe: raporttien käsittelyä jatkoi kilpailun raati, PwC ei mukana. Raati teki päätöksen kummankin sarjan voittajasta ja kunniamainintojen saajista. Edellisvuoden voittajilla yhden vuoden karenssi Slide 6

7 Kriteereitä 1. Toiminnan tavoitteet, toimintatavat ja strategia 2. Hallinto / Corporate Governance 3. Varainhankinta ja toiminnan muu rahoitus 4. Muu kuin taloudellinen tulos 5. Tilikauden tulos ja taloudellinen asema myös konserni 6. Tulevaisuutta koskevat tiedot, riskit 7. Sidosryhmäviestintä 8. Vuosikertomuksen viestinnällinen arvo (huomioiden oletetun kohderyhmän) 9. Ilmestymisajankohta ja saatavuus Slide 7

8 Vuoden 2008 kilpailun osallistujat Yhteensä 42 osallistujaa Suurten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa 23 osallistujaa Pienten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa 19 osallistujaa Slide 8

9 Yhteenvetoa kilpailusta raporttien taso selkeästi parantunut kilpailun neljän vuoden aikana - raportit huomattavasti tasalaatuisempia - yhä useampi laatii lakisääteisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lisäksi vuosikertomuksen - sidosryhmäinformaation kannalta internet-sivut yhä tärkeämpi raportointikanava vuosikertomus ei kuitenkaan aina ole saatavilla sieltä - parhaiden raporttien pitäisi näyttää muille esimerkkiä ja innostaa muita! Slide 9

10 Yhdistysten ja säätiöiden hyvät raportointikäytännöt Samuli Perälä PwC

11 Hyvän raportointitavan lähteitä Kirjanpitolaki: toimintakertomuksen sisältö (3:1.5-6 ) oikeat ja riittävät tiedot (3:2 ) yleiset periaatteet (3:3 ) Kilan yleisohje toimintakertomuksesta: henkilöstö- ja ympäristötunnuslukuja parhaiden nykykäytäntöjen mukaisesti taloudelliset tunnusluvut riskit, epävarmuustekijät Vapaaehtoisen raportoinnin viitekehykset, Global Reporting Initiative: GRI:n pääpilarit: 1. olennaisuus 2. sidosryhmien huomioiminen 3. yhteiskuntavastuu ja vaikuttavuus 4. täydellisyys ja läpinäkyvyys. Slide 11

12 15 Käytännön ohjetta raportoijalle 1) Raportoi sidosryhmille laadi vuosikertomus. 2) Huomioi eri sidosryhmien intressit. 3) Kuvaa toiminta ja tavoitteet selkeästi. 4) Kerro toiminnan rahoituksesta yhdistä toiminta-ajatus lukuihin. 5) Esitä taloudellinen asema selkeästi. 6) Varmista, että tilinpäätös ja toimintakertomus ovat kirjanpitolain mukaisia. 7) Kuvaa konsernin rakenne ja toimintaperiaatteet. 8) Ole huolellinen tilintarkastuskertomuksen kanssa. 9) Raportoi johtamisesta, organisaatiosta ja valvonnasta. 10) Keskity olennaisten asioiden raportoimiseen. 11) Pyri kirjoittamisessa selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. 12) Käytä diagrammeja, taulukoita ja graafeja. 13) Havainnollista kuvituksella. 14) Hyödynnä uusia ajatuksia ja näkemyksiä. 15) Suunnittele sidosryhmäraportin jakelu. Slide 12

13 Yhdistysten ja säätiöiden verotus Ola Saarinen PwC

14 Verotus yleishyödyllisissä yhdistyksissä ja säätiöissä Tuloverolainsäädäntö ei muutu Verohallituksen ohje se, mitä ennen on pidetty yleishyödyllisenä, ei ehkä enää olekaan sitä muuttuneessa yhteiskunnassa Verottajan lähestymistapa 1. Tutkitaan yleishyödyllisyys 2. Tutkitaan, onko elinkeinotoimintaa Huojennuspäätöksissä haetaan uusia tulkintoja Yhdistysten ja säätiöiden verotus keskitetään Arvonlisäverovelvollisuus saattaa laajentua Slide 14

15 Yhdistyslain tarkistaminen Oikeusministeriö Laati arviomuistion yhdistyslain muutostarpeesta Lausunnot pyydetty 46 eri taholta, laadittu lausuntotiivistelmä Yhdistyslain tarkistamistyöryhmän mietintö (2008:3), lausuntopyyntö , määräaika Hallituksen esitys annettaneen 2009, asiakokonaisuudet: 1. Etäosallistuminen 2. Yhdistyksissä voi olla tilintarkastaja, toiminnantarkastaja tai yhdistys toimii ilman ulkoista tarkastusta 3. Toimeenpaneva johtaja Slide 15

16 Avoin raportti -kilpailun tulokset Raadin puheenjohtaja Johannes Koroma PwC

17 Raadin terveiset raporttien taso parantunut kautta linjan voittajan valinta haastavaa yhdistyksillä ja säätiöillä halu kehittää raportteja annettujen terveisten ja palautteiden perusteella pienilläkin resursseilla voidaan laatia tarkoituksenmukainen raportti, laatu ei edellytä kallista ulkoasua lähes kaikki kilpailuun osallistuneet raportit täyttivät uskottavuuskriteerit varojen keräämisen ja käytön osalta raati hyvin vaikuttunut siitä, miten merkittävää ja korvaamatonta työtä kilpailuun osallistuneet järjestöt tekevät toiminnan vaikuttavuuden kuvaamiseen voitaisiin panostaa enemmänkin, samoin johdon ja hallituksen palkkioista voisi kertoa entistä avoimemmin monet kadulla näkyvästi varoja kansalaisilta keräävät yhteisöt eivät edelleen ole halunneet osallistua, vaikka se olisi nimenomaan kansalaiskeräystä käyttävien järjestöjen uskottavuuden kannalta toivottavaa varainhankinnan verotus Slide 17

18 Voittaja - suuret yhdistykset ja säätiöt (7500 e) Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö + ulkonäkö ja sisältö pörssiyhtiötasoa, sisältää tilinpäätöksen kokonaisuudessaan + aatteellinen toiminta ja liiketoiminta avoimesti selostettu - liian laaja? Slide 18

19 Kunniamaininta - suuret yhdistykset ja säätiöt Suomen Pipliaseura ry + tasapainoinen ja selkeä kokonaisuus, jossa paljon tietoa toiminnasta ja tuloksista + kertomus toiminnasta lyhyt ja ytimekäs, helposti luettava + hallintotapaa selostettu hyvin - ulkoasu jonkin verran sekava Slide 19

20 Kunniamaininta - suuret yhdistykset ja säätiöt Nuorten Ystävät ry + toimintaa kuvattu laajasti ja myös toiminnan laadullisia tuloksia hankkeittain + syy, miksi yhdistys on aikanaan perustettu, antoi mielenkiintoista taustatietoa - tilinpäätöstiedot suppeat Slide 20

21 Voittaja - pienet yhdistykset ja säätiöt (7500 e) Vailla vakinaista asuntoa ry + mutkaton, resursseihin nähden hyvä raportti toiminnasta ja taloudesta - raporttia toiminnasta ei linkitetä tuloslukuihin Slide 21

22 Kunniamaininta - pienet yhdistykset ja säätiöt Suomen Pelastuskoiraliitto + resursseihin nähden riittävä ja selkeä kertomus toiminnasta + sidosryhmien kannalta olennaiset asiat raportoitu + sitoutuminen toiminnan tavoitteisiin tulee hyvin ilmi - talouskatsaus puuttuu - raporttia ei löydy internet-sivuilta Slide 22

23 PwC

www.pwc.fi Hyvä raportointitapa Neuvoja kolmannen sektorin läpinäkyvään raportointiin

www.pwc.fi Hyvä raportointitapa Neuvoja kolmannen sektorin läpinäkyvään raportointiin www.pwc.fi Hyvä raportointitapa Neuvoja kolmannen sektorin läpinäkyvään raportointiin Sisältö Johdanto 4 01 Raportoi sidosryhmille laadi vuosikertomus 5 02 Huomioi eri sidosryhmien intressit 6 03 Kuvaa

Lisätiedot

SÄÄTIÖLAKI MUUTTUI Pitääkö jotakin muuttaa säätiössä? Asianajaja Oili Kela 12.1.2016

SÄÄTIÖLAKI MUUTTUI Pitääkö jotakin muuttaa säätiössä? Asianajaja Oili Kela 12.1.2016 SÄÄTIÖLAKI MUUTTUI Pitääkö jotakin muuttaa säätiössä? Asianajaja Oili Kela 12.1.2016 SÄÄNNÖT JA JOHTAJASOPIMUS Tarkistakaa, tuleeko sääntöjä muuttaa Ainakin Toimintamuodot Tukisäätiötä koskevat määräykset

Lisätiedot

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ 2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan

Lisätiedot

Konserniraportointi muutoksessa ja tulevaisuuden haasteissa

Konserniraportointi muutoksessa ja tulevaisuuden haasteissa Taloussanomien seminaarit: Konserniraportointi palveluna 1.10.2009 Sanomatalo, Helsinki Konserniraportointi muutoksessa ja tulevaisuuden haasteissa Mikael Niskala Vice President, Sustainability Solutions

Lisätiedot

Yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös- ja verokysymyksiä Helmikuu 2011. SYS Audit Oy Jukka Sorjonen, KHT

Yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös- ja verokysymyksiä Helmikuu 2011. SYS Audit Oy Jukka Sorjonen, KHT Yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös- ja verokysymyksiä Helmikuu 2011 SYS Audit Oy Jukka Sorjonen, KHT 1 Yleishyödyllisyys n Yhteisö on yleishyödyllinen (TVL 22 ), jos se toimii yksinomaan

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014 1 Kokousaika Ti 27.5.2014 klo 14.00 15:45 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari Malila Kari Kurkela Outi, vj. Poissa Eira Birgitta Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Askel eteenpäin. PwC:n yritysvastuubarometri. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri

Askel eteenpäin. PwC:n yritysvastuubarometri. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri www.pwc.fi/yritysvastuubarometri Askel eteenpäin PwC:n yritysvastuubarometri 2012 PwC:n yritysvastuubarometri tarkastelee suomalaista yritysvastuuta raportoinnin, johtamisen ja strategisen yritysvastuun

Lisätiedot

Uusi osakeyhtiölaki ja tilinpäätöskäytäntö 1.9.2006

Uusi osakeyhtiölaki ja tilinpäätöskäytäntö 1.9.2006 Uusi osakeyhtiölaki ja tilinpäätöskäytäntö Henrik Sormunen, Partner Tomi Seppälä, Partner PwC Sisällysluettelo Tilinpäätöstä koskevat UOYL:n säännökset pähkinänkuoressa Ongelma-alueita Sijoitetun vapaan

Lisätiedot

Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja.

Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja. Global Reporting Initiative (GRI) Global Reporting Initiative (GRI) on riippumaton, verkostopohjainen organisaatio, joka on kehittänyt kestävän kehityksen raportointiviitekehyksen. GRI on vapaaehtoinen

Lisätiedot

Lähemmäksi liiketoimintaa

Lähemmäksi liiketoimintaa Lähemmäksi liiketoimintaa PwC:n yritysvastuubarometri 2013 PwC:n yritysvastuubarometri tarkastelee suomalaista yritysvastuuta strategisen yritysvastuun, johtamisen ja raportoinnin näkökulmasta. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri

Lisätiedot

J Ä R J E S T Ö H A U T O M O

J Ä R J E S T Ö H A U T O M O Eettisyys järjestötoiminnassa Hanasaari 23.11.2012 Eettinen ja aatteellinen yhdistys Miten määrittelet aatteellisen yhdistyksen? Mitä sen pitää tehdä? Mitä se ei saa tehdä? Mitä tarkoittaa yleishyödyllinen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Arviointi hakemuksissa

Arviointi hakemuksissa Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Arviointi hakemuksissa Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen

Lisätiedot

Uusi kirjanpitolaki, sää1ölaki ja tekniset innovaa1ot - harmeja vai helpotusta taloushallinnossa?

Uusi kirjanpitolaki, sää1ölaki ja tekniset innovaa1ot - harmeja vai helpotusta taloushallinnossa? Uusi kirjanpitolaki, sää1ölaki ja tekniset innovaa1ot - harmeja vai helpotusta taloushallinnossa? Suomen Sää)ö)lipalvelu Terhi Leviäkangas Sää1öt ja sijoitusrahastot 50% Sijoitusyh1öt 40% Yritykset, yhdistykset,

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007.

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. SUOMEN PARALYMPIAKOMITEA RY SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007 KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Toimintakertomuksen rooli Toimintakertomus eriytetty tilinpäätöksestä kirjanpitolaissa Kirjanpitolaki ei edellytä pieniltä kirjanpitovelvollisilta

Lisätiedot

SuLVI:n puheenjohtajapäivät 5.2.2016 Rav. Arthur, Helsinki

SuLVI:n puheenjohtajapäivät 5.2.2016 Rav. Arthur, Helsinki Yhdistyksen hallintoon vaikuttavia lakeja, sääntöjä ja näkökohtia. Kokemuksia ja mielipiteiden vaihtoa, toivoo Yrjö Määttänen 1 Yhdistyksen hallintoon vaikuttavia lakeja, sääntöjä ja näkökohtia. Kokemuksia

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015

ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015 ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Etelä-Suomen Liikunta

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1 Aika Keskiviikko 5.3.2014 klo 17.00-18.50 Paikka Jäsenet X = läsnä Seurakuntakoti Karanta, Janne klo 17.37- Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti Nummi,

Lisätiedot

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista. Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Poimintoja Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeva standardi 5.1. Listayhtiötilaisuudet 2008 Minna Toiviainen

Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeva standardi 5.1. Listayhtiötilaisuudet 2008 Minna Toiviainen Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeva standardi 5.1 Listayhtiötilaisuudet 2008 Minna Toiviainen RAHOITUSTARKASTUS FINANSINSPEKTIONEN FINANCIAL SUPERVISION 1 Esityksen sisältö Yleistä standardista

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016 AIKA Tiistai 31.5.2016 kello 15.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 1. kerroksen luokkatila B1012 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila 1 SATO > asiakkailleen parhaiden asumisratkaisujen tarjoaja > sijoittajia kiinnostava yhtiö, joka antaa omistajilleen kilpailukykyisen tuoton ottaen huomioon

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Raisio Oyj Pörssitiedote 15.2.2016 RAISIO OYJ, YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23. maaliskuuta 2016 alkaen kello 14.00

Lisätiedot

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 _Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 Suositus 54:n

Lisätiedot

1 (13) Suur-Savon Sähkö Oy Hallinnointikoodi

1 (13) Suur-Savon Sähkö Oy Hallinnointikoodi 1 (13) Suur-Savon Sähkö Oy Hallinnointikoodi 2.4.2013 2 (13) Sisältö 1. OSAKAS- JA KONSERNIRAKENNE... 4 2. TOIMIALA JA TAVOITTEET... 4 3. ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET... 4 4. SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖKSET...

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006 Erkka Valkila

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006 Erkka Valkila SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006 Erkka Valkila 1 SATO > asiakkailleen parhaiden asumisratkaisujen tarjoaja > toimiala: asuntosijoitus ja asuntorakennuttaminen > toiminta-alueet: pääkaupunkiseutu,

Lisätiedot

Turun kaupunki Tuotannollistaloudellisten toimintamallien muutosprosessit - Puitesopimus 2008-2009 Tilanneraportti maaliskuu 2009

Turun kaupunki Tuotannollistaloudellisten toimintamallien muutosprosessit - Puitesopimus 2008-2009 Tilanneraportti maaliskuu 2009 Turun kaupunki Tuotannollistaloudellisten toimintamallien muutosprosessit - Puitesopimus 2008-2009 Tilanneraportti maaliskuu 2009 Puitesopimus, kaupungin hankintapäätös 21.2.2008 Puitesopimus määrittelee

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Markkinat Toukokuu 2008 2/2008

Markkinat Toukokuu 2008 2/2008 Tervetuloa lukemaan Rahoitustarkastuksen markkinavalvonnan Markkinat-tiedotetta Tässä tiedotteessa kerromme seuraavasta aiheesta: Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden standardi 5.1 1 Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Ratsastajainliiton kevätkokous järjestetään Helsingissä, Valo-talossa, sunnuntaina 24.4.2016 klo 11.00 alkaen. Lähetämme ohessa Suomen Ratsastajainliiton

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN UPM-Kymmene Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 7. päivänä 2016 klo 14.00 alkaen Messukeskuksessa, Messuaukio

Lisätiedot

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Oppaan idea Neljä eri vaihetta toimintavuodessa = askeleet Oppaasta voi käydä läpi toimintavuoden aikana useassa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Jaksot: 22. 23.9. Kirjanpidon ajokortti 29. 30.10. Kirjanpidon jatkokurssi Käytännönläheisessä valmennuskokonaisuudessa käydään läpi kirjanpidon keskeisimmät asiat:

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 24.05.2015 AIKA 24.05.2015 klo 00:00-20:00 PAIKKA Kaitalankuja, Hailuoto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Erkka Valkila

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Erkka Valkila SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Erkka Valkila 1 Strategia > toimialat: asuntosijoitus ja asuntorakennuttaminen > kannattava kasvu > asiakaslähtöinen toiminta > alueellinen keskittyminen > asuntosijoitustoiminta

Lisätiedot

Pitäjänmäki-seura ry:n toimintasuunnitelma 2016 (Hallituksen esitys syyskokoukseen 2015)

Pitäjänmäki-seura ry:n toimintasuunnitelma 2016 (Hallituksen esitys syyskokoukseen 2015) Pitäjänmäki-seura ry:n toimintasuunnitelma 2016 (Hallituksen esitys syyskokoukseen 2015) 1. Yleistä 1.1. Historia Pitäjänmäki-seura ry perustettiin vuonna 1960. Historiatietoja löytyy yhdistyksen nettisivuilta.

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

Avustustoiminta. RAY:n tarkennetut

Avustustoiminta. RAY:n tarkennetut Avustustoiminta RAY:n tarkennetut varallisuuskriteerit 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:n tarkennetut varallisuuskriteerit Lain Raha-automaattiavustuksista 1 luvun 4 :n mukaisesti

Lisätiedot

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015 Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni 1 VUOSIKERTOMUKSESTA JA RAPORTOINNISTA 2 RAPORTOINNISTA Mikä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen (vuosikertomuksen)

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

12. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 13. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen

12. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 13. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, pörssitiedote, 22.3.2016 klo 17.00 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Incap Oyj Pörssitiedote 11.3.2016 klo 8.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Incap Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 klo 15 BANKin Wall Street -kokoustiloissa

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi Fortum Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 50,76% 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on sähkön, lämmön ja kaasun tuotanto, hankinta,

Lisätiedot

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita säätiöissä

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita säätiöissä Vauhtia ja vaarallisia tilanteita säätiöissä Liisa Suvikumpu, toimitusjohtaja! Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry! 13.11.2013 SEB! SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA RY DELEGATIONEN FÖR

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot