RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2009 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2009 1"

Transkriptio

1 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus AIKA 18:30-22:12 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 54 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 55 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 56 VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 5 57 JUHA KARJALAISEN TYÖLOMAHAKEMUS 6 58 KAINUUN NUOTTA RY:N TOIMINTA-AVUSTUS VUO- 7 DELLE OSALLISTUMINEN TOTOTV-PÄIVÄÄN 8 60 AVUSTUKSEN MYÖTÄMINEN KAINUUN SOTILASPOI- 9 KIEN PERINNEKILTA RY:N 15 -VUOTISHISTORIIKIN TOIMITTAMISEEN 61 LOMARAHAN VAIHTO VAPAAKSI -SOPIMUKSEN HY- 10 VÄKSYMINEN 62 EU-VAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT JA VAALI- 11 PÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKKA SEKÄ VAALIEN ULKOMAI- NONTA 63 EU-VAALIEN VAALILAUTAKUNTA JA VAALITOIMIKUN- 13 TA 64 REHTORIN VIRAN TÄYTTÄMINEN KUVAAMATAITO, KOTITALOUS JA TEKSTIILITYÖ / 16 TUNTIOPETTAJAN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMINEN 66 VALTIONKONTTORIN LAINOJEN ENNENAIKAINEN LY- 17 HENTÄMINEN 67 LAINANOTTOVALTUUDEN KOROTTAMINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KIRKKOTIEN ALUE LAUSUNTO ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE 22 (ALKU) VÄLIRAPORTISTA 70 KUNNANHALLITUKSEN KUSTANNUSPAIKALTA 24 MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET 71 EDUSTAJAN NIMEÄMINEN HYVINVOINNIN JA TER- 25 VEYDEN EDISTÄMISEN TYÖRYHMÄÄN JA PAIKALLI- SEN TYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN 72 PALKKATUKIHENKIÖIDEN JATKOTYÖLLISTÄMINEN SAUKKOVAARAN OSAYLEISKAAVA KAAVOITUSKATSAUS SELITYS KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE 34 OULUN HALLINTO-OIKEUDEN ANTAMAS- TA PÄÄTÖKSESTÄ 76 VALTUUSTOALOITTEET SAUKKOVAARAN ASEMAKAAVA, VAARAN LAKIALUE PUTKOSJÄRVEN KAAVA KULTTUURITAPAHTUMA RY:N AVUSTUSHAKEMUS ILMOITUSASIAT 42

2 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oikarinen Olavi 18:30-21:45 puheenjoht. :t 54-78, 80 Heikkinen Mauno 18:30-22:12 varapuh.joht. Heikkinen Hilkka 18:30-22:12 varapj Härkönen Jorma 18:30-22:12 jäsen pöytäk.tark. Hyyryläinen Unto 18:30-22:12 jäsen Tolonen Tarja 18:30-22:12 jäsen pöytak.tark. Kemppainen Anu 18:30-21:45 varaj. :t 54-78, 80 POISSA Kangasharju Marjo jäsen MUU Kurkinen Yrjö 18:30-22:12 kvalt pj Oikarinen Paavo 18:30-22:12 valt. I varapj. Tähkäpää Liisa 18:30-22:12 valt.ii varapj. Härkönen Terttu 18:30-22:12 esittelijä/pöytäk.pit. Korhonen Liisa 18:40-19:55 asiantuntija :t 68, 73, 74, 77, 78 Potila Raija 18:30-19:55 asiantuntija 54-55, 68, 73, 74, 77, 78 ALLEKIRJOITUKSET Olavi Oikarinen Mauno Heikkinen Terttu Härkönen Puheenjohtaja Puheenjohtaja, 79 Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Perjantaina Jorma Härkönen Tarja Tolonen PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Maanantaina Yhteispalvelupisteessä klo Anne Heikkinen, toimistotyöntekijä Liite 7 Oikaisuvaatimus ja valitusosoitus

3 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KHALL 54 Hallintosäännön 37 :n mukaan kunnanhallitus päättää kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessa varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan. Kunnanhallituksen päätöksen mu kaan kunnanhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka kolmas maa nantai klo 18:30. Tämän lisäksi pidetään ylimääräi siä ko kouk sia. Kuntalain :n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkitään pöytäkirjaan, että Raija Potila oli kutsuttuna asiantuntijana kokouksessa.

4 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA KHALL 55 Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan pöytäkirja tar kas te taan niin, että se voidaan pitää nähtävillä kokousta seuraavan vii kon 1. arkipäivänä, ellei kunnanhallitus toisin päätä. Tarkastettu pöy täkir ja pidetään nähtävillä Yhteispalvelupisteessä klo Kunnanhallitus valitsee kaksi jäsentään tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan. Pöytäkirja tarkastetaan ja pidetään nähtävillä Valittiin Jorma Härkönen ja Tarja Tolonen. Tämän jälkeen puheenjohtaja esitti asioiden käsittelyjärjestykseksi seuraavaa: ensin käsitellään asiat nro 68, 73, 77, 78 ja 74 (kaava-asiat) ja sen jälkeen esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Hyväksyttiin. Liisa Korhonen saapui klo kokoukseen selostamaan kaavoitusasioita.

5 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET KHALL 56 Saatetaan kunnanhallituksen tietoon seuraavat viranhaltijapäätökset, joihin kunnanhallituksella on otto-oikeus: 1) Kunnanrakennusmestari Pientalojen energia-avustukset. 2) Kunnanrakennusmestarin päätös Päiväkodin keittiön kalusteet. Tarjousten perusteella kalusteet hankitaan Aution Puutyöhallit Oy:lta hintaan 3 852,46, alv 0. 3) Päätös siitä, että kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan tilan Rno 24:44 Inkala määräalan kaupassa. Kunnanhallitus ei käytä otto-oikeuttaan em. päätöksiin, vaan mer kitsee ne tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

6 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus JUHA KARJALAISEN TYÖLOMAHAKEMUS KHALL 57 Maatalouslomittaja Juha Karjalainen hakee palkatonta työlomaa ajalle Esimies puoltaa työloman myöntämistä. Hallintosäännön mukaan yli neljän kuukauden pituisen harkinnanvaraisen palkattoman työloman myöntää kunnanhallitus. Valmistelija: maataloussihteeri, puh Kunnanhallitus myöntää Juha Karjalaiselle palkattoman työloman ha kemuksen mukaisena. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

7 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KAINUUN NUOTTA RY:N TOIMINTA-AVUSTUS VUODELLE 2009 KHALL 58 Kainuun Nuotta ry on Kainuun maaseudun kyläyhteisöjen ja taajamien asukasyhdistysten sekä niiden tukijärjestöjen perustama yhdistys ja toimii maakunnan kylätoimikunnan kattojärjestönä. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää kyliä ja asuinalueita ja siellä ihmisten halukkuutta ja mahdollisuuksia luoda Kainuusta eläväisten ihmisten maakunta. Kainuun Nuotta ry:n johtokunnassa ovat edustettuina kaikki Kainuun kunnat (1 varsinainen jäsen + varajäsen). Kunnalta haettava avustus vuodelle 2009 on 6 senttiä x asukasluku. Ristijärven kunnan asukasluku on ollut 1575, joten avustus on 94,50. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus myöntää Kainuun Nuotta ry:lle 94,50 euron toiminta-avustuksen vuodelle Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

8 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus OSALLISTUMINEN TOTOTV-PÄIVÄÄN KHALL 59 Kainuun Ravirata Oy tarjoaa Kainuun kunnille loimilähtöä TO- TOTV-päivälle seuraavin ehdoin: - Voittajahevoselle loimen asiakkaan toivomilla väreillä ja teksteillä. Asiakas lomittaa halutessaan sponsoroimansa lähdön voittajahevosen ja ojentaa kukat. - Koti-Kajaanin ja Kainuun Sanomien lehtimainoksissa mainitsemme lähtöjen sponsorit. Ravit kuvataan ja niitä voi seurata suorana lähetyksenä ToToTv-kanavalla ja internetissä. Lisäksi raveista tulee kooste valtakunnallisesti urheilukanavalla. Ravikäsiohjelma on A5 -kokoinen, johon tulee puolen sivun mainos/lähtö. Lähdön äänimainoksen asiakas lähettää radalle cd-mainoksena tai tekstinä, joka kuullaan ratakuulutuksissa ja tv-lähetyksissä ravien aikana. Vip -vieraslippuja kuusi/lähtö. Vip -vieraille tarjotaan raviateria vip -ravintolassa, joka sijaitsee tuomaritornin toisessa kerroksessa, josta voi myös seurata ravipäivän lähdöt. Lisäksi 30 kpl vapaalippuja / yksi sponsoroitu lähtö sekä avoimia kausikortteja kaksi kappaletta kesän 2009 totoraveihin. Ristijärven kunnan sponsorihinta on alv. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Ristijärven kunta osallistuu ravilähdön sponsorointiin 790 eurolla (alv 0 %). Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

9 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus AVUSTUKSEN MYÖTÄMINEN KAINUUN SOTILASPOIKIEN PERINNEKILTA RY:N 15 -VUOTISHISTORIIKIN TOIMITTAMISEEN 2//2009 KHALL 60 Kainuun Sotilaspoikien Perinnekilta ry anoo Kainuun kunnilta avustusta yhdistyksen 15 -vuotishistoriikin toimittamiseen. 300 kappaleen julkaisemisen on arvioitu maksavan kirjapainotyön osalta euroa. Itse historiikin toimitustyöstäkin tulee kustannuksia, joita pyritään minimoimaan talkootyöllä. Historiikki julkaistaan pidettävässä vuosijuhlassa Kainuun Prikaatilla. Juhlan järjestelyistä tulee lisäkuluja arviolta euroa. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Ristijärven kunta ei myönnä avustusta historiikin toimittamiseen. Va. kunnanjohtaja muutti päätösehdotuksensa kokouksessa. Ristijärven kunta myöntää avustusta 100 euroa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen.

10 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus LOMARAHAN VAIHTO VAPAAKSI -SOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN KHALL 61 Osan henkilöstön taholta on esitetty työnantajalle mahdollisuutta vaihtaa lomaraha vapaaseen. Palkka-asiamies on valmistellut sopimusluonnoksen lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi. Työnantajan edustajat ovat neuvotelleet ammattijärjestöjen kanssa sopimuksesta JHL ry ja JYTY ry hyväksyivät sopimuksen esitetyssä muo dos sa. JUKO ry pääluottamusmies on ilmoittanut sähköpostitse, että OAJ:n ja JUKO:n kanta lomarahojen vapaaksi vaihtamiseen on edelleen ehdottoman kielteinen. JUKO:n edustaja ei osallistunut neuvotteluun eikä JUKO ole myöskään sopimuksen allekirjoittaja. Sopimusta sovelletaan sen allekirjoittaneiden pääsopijajärjestöjen ja niiden alayhdistysten kunnassa edustamiin henkilöstöryhmiin, sekä myös näillä aloilla työskenteleviin järjestäytymättömiin. Tehdystä sopimuksesta tiedotetaan esimiehille ja työntekijöille. Liite 1 Sopimusluonnos Valmistelija: va. kunnanjohtaja Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan sopimuksen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

11 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus EU-VAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT JA VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKKA SEKÄ VAALIEN ULKOMAINONTA KHALL 62 Kunnanhallitus päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Vaalilain 9 :n mukaan yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on oltava jokaisessa kunnassa vähintään yksi. Kuka tahansa äänioikeutettu voi äänestää yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Ennakkoäänestys suoritetaan kotimaassa (pl. helluntaipäivä ). Kunta voi järjestää ennakkoäänestyksen joko omissa virastoissaan ja muissa toimipaikoissaan tai hankkimalla palvelun muulta luotettavalta taholta. Kunnanhallitus päättää myös yleisen ennakkoäänestyspaikan aukioloajoista. Ennakkoäänestyspaikkoja ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset. Ennakkoäänestys laitoksessa toimitetaan vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Kotiäänestyksessä ennakkoäänestys toimitetaan äänestäjille erikseen ilmoitettuna aikana klo 9-20 välillä. Edelleen kunnanhallituksen on määrättävä äänestysalueen vaalipäivän äänestyspaikat. Europarlamenttivaalien ulkomainonta suositellaan aloitettavaksi niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjän vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus päättää, että - yleinen ennakkoäänestyspaikka on Yhteispalvelupiste, joka on avoinna ennakkoäänestystä varten seuraavasti: klo klo klo ennakkoäänestys suoritetaan yhtenä päivän terveysasemalla, hoitokoti Willa Wanhassa ja että

12 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ vaalipäivän äänestyspaikka on Yhteispalvelupiste. Ulkomainonnan osalta kunnanhallitus päättää, että ulkomainoksia saa asettaa ilman korvausta kunnan hallinnassa ja määräysvallassa oleville alueille ainoastaan torille pystytettäville vaalimainostelineille. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen lisäyksellä, että laitosäänestys suoritetaan myös Vanhaintukisäätiön palvelutalossa.

13 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus EU-VAALIEN VAALILAUTAKUNTA JA VAALITOIMIKUNTA KHALL 63 Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänes tysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennak ko äänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimi kunta. Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme muuta jäsentä. Varajäseniä pitää olla tarpeellinen määrä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisenä. Jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa eli vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Jäsenissä ja varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Va. kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus asettaa 1) vaalilautakunnan (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä) 2) vaalitoimikunnan (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä kolme varajäsentä) Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti - vaalilautakunaan Lea Lukkarin (pj), Liisa Tähkäpään, Unto Hyyryläi sen, Anne Heikkisen (va rapj) ja Ari Tolosen. Varajäseniksi vaalilau takunaan valittiin Rauni Töyräs, Ulrika Leiniö-Karppinen, Kaisa Tolo nen, Pentti Möttönen ja Kaarlo Kurkinen sekä - vaalitoimikuntaan Urho Mäkäräisen (pj), Liisa Tähkäpään (va rapj) ja Eero Kuvajan. Varajäseniksi valittiin Pentti Heikura, Pirkko To lonen ja Heikki Pulkkinen.

14 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus REHTORIN VIRAN TÄYTTÄMINEN KHALL 337 Nykyinen rehtori on jäämässä eläkkeelle lukien. Rehtorin valinnan valmistelu on aloitettava hyvissä ajoin, koska lukuvuoden työsuunnitelma ja opetetusjärjestelyt tehdään jo kevään aikana. Ennusteen mukaan lukuvuoden 2009 alussa peruskoulussa on luokilla 121 oppilasta ja esikoululaiset mukaan lukien 134 oppilasta. Opetusryhmien lukumäärä sijoittuu liukumaan 4-9, jolloin opetusvelvollisuus on 8-10 tuntia. Rehtorin kelpoisuusvaatimukset määräytyvät asetuksen 986/1998 mukaisesti. Virka täytetään vakinaisesti. Valmistelija: vs. kunnanjohtaja, puh Vs. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää laittaa rehtorin viran haettavaksi niin, että aikataulullisesti rehtorin valintapäätös voidaan tehdä viimeistään maaliskuussa. Pää tös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 64 Hakuilmoitus on julkaistu Kainuun Sanomat -lehdessä, työvoimahallinnon www-sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika päättyi Määräaikaan mennessä saapui 14 hakemusta. Yhdistelmä hakijoista on postitettu kunnanhallituksen jäsnille esityslistan liitteenä. Haastattateluun kutsuttiin kasvatustieteiden maisteri (historian ja englannin kielen aineenopettajan pätevyys) Joona Leinonen, Kasvatustieteen maisteri / erityisopettaja Maarit Oikarinen, kasvatustieteen maisteri Tiinaliisa Portano. Haastatelluista Portano työskentelee rehtorina. Haastettelut suoritettiin ja haastattelijoina toimivat kunnanhallituksen pj Olavi Oikarinen, va. kunnanjohtaja Terttu Härkönen ja rehtori Liisa Joensuu. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh

15 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus valitsee vakinaisesti lukien täytettävään rehtorin virkaan kasvatustieteen maisteri Tiinaliisa Portanon. Virassa noudatettava koeaika on kuusi kuukautta. Kieltäytymisen varalle valitaan Maarit Oikarinen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

16 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KUVAAMATAITO, KOTITALOUS JA TEKSTIILITYÖ / TUNTIOPETTAJAN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMINEN KHALL 65 Ristijärven kunnassa on ollut lukuvuoden alusta määräaikaisesti täytettynä tuntiopettajuus, jossa pääasialliset opetusaineet ovat kotitalous, kuvaamataito ja tekstiilityö. Määräaikaisen täyttämisen perusteena on ollut tiedossa oleva opettajanvirkojen uudelleen järjestely eläkoitymisen yhteydessä. Ennen kuin tämä järjestely on saatu päätökseen, kunta voi täyttä opettajanvirkoja määräaikaisesti. Lisäksi koulun oppilasmäärän lasku ja siitä tiedos sa oleva opettajatarpeen väheneminen on asia, jonka perusteella virka voidaan täyttä määräajaksi. Kunnasta on jäänyt eläkkeelle lukuvuoden lopussa yksi aineenopettaja, minkä lisäksi lukuvuoden lopussa on jäämässä toinen aineenopettaja eläkkeelle. Rehtorin arvion mukaan kunnassa tarvitaan jatkossakin opettajan tehtävää, jossa pääasiallisina opetettavina aineina ovat taito- ja taideaineet. Määräaikaisella tuntiopettajuudella hoidettua taito- ja taideaineen tunteja on kuluvalla lukukaudella 19, joista kolme on alaluokilla. Lisäksi opettajalla on kolme lukuaineen tuntia. Päätoimisen tunti opetta jan tuntimäärä on 16. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus antaa luvan täyttää päätoimisen tuntiopettajan tehtävän toistaiseksi lukuvuoden alusta lukien. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

17 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus VALTIONKONTTORIN LAINOJEN ENNENAIKAINEN LYHENTÄMINEN KHALL 66 Ristijärven kunnalla on kaksi valtionkonttorin lainaa: - laina nro saldo ,44 Lyhennykset ja korot v ovat 8 434,67 / ,24 - laina nro saldo ,65 Lyhennykset ja korot v ovat 2 388,75 / ,34. Mo lempien lainojen korko on tällä hetkellä 6,1 %. Korko nousee lukien 7,9 %:iin. Korko on vaihdellut vv välillä 3,8 % - 7,9 %. Lainansaajalla on oikeus ilman irtisano mista suorittaa lainasta enemmän, kuin säädetty lai nanmaksu. Yli määräisellä suorituksella ei kuitenkaan ole vaikutusta vuosimak suun, joten ylimääräinen suoritus lyhentää laina-aikaa. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus päättää antaa kunnanjohtajalle valtuudet maksaa lainoista ylimääräisiä lyhennyksiä tai maksaa koko naan pois kas sa tilan teen mu kaan. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

18 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus LAINANOTTOVALTUUDEN KOROTTAMINEN KHALL 67 Vuoden 2009 talousarvioon sisältyy euron talousarviolainojen lainanottoval tuus. Val tuus on käytetty kokonaan helmi kuus sa nos tettuun talous arviolai naan. Mikäli verotulot toteutuvat tammikuun maksuunpanon suuntaisesti koko vuoden ajalta, on odotettavissa, että yhteisöverotuotto jää budjetoidusta jopa noin euroa. Lisäksi on epävarmaa, toteutuvatko metsänmyyntitulot ja maa-alueiden (lä hin nä tonttimaa) myyntitulot, yhteensä euroa, budjetoi dun mukaisesti. Rahoituksen turvaamiseksi on tällä hetkellä nostettuna euroa tilapäistä lainaa talousarviolainan lisäksi. Vuonna 2008 kunta ei ottanut uutta talousarviolainaa. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää kunnanhallitukselle euron lisävaltuuden talousarviolainojen nostami seen vuodelle 2009 lähinnä kuluvalle vuodelle suunniteltujen inves tointien rahoitta mi seen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

19 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus ASEMAKAAVAN MUUTOS, KIRKKOTIEN ALUE KHALL 302 Ristijärven kunta käynnistää Kirkkotien alueella asemakaavan muutoksen. Kaavamuutoksella mahdollistetaan katusuunnitelmien toteuttaminen alueella. Asemakaavan muutoksessa Kirkkotiellä yleisen tien aluetta (LT) levennetään sen verran, että tiesuunnitelman mukainen kevyen liikenteen väylä voidaan rakentaa tiealueelle. Kirkkotiellä levennetyn tie osuuden viereisillä tonteilla tehokkuuslukua on muutettu siten, että tonttien rakennusoikeudet pysyvät samoina. LT-alueen liittymänuolet on osoitettu katusuunnitelman mukaisesti. Kaavan valmistelusta tiedotetaan paikallisessa sanomalehdessä (Koti-Kajaani) ja kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan www-sivuilla. Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot asianosaisilta ja viranomaisilta. Kaava-aineisto jaettu oheismateriaalina. Valmistelija: kunnanrakennusmestari Harri Helenius, puh Vs. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää asettaa kaavaluonnoksen jul ki sesti näh tä ville 14 vuorokauden ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtä villä koko proses sin ajan. Harri Helenius selosti asiaa kokouksen alussa. Vs. kunnanjohtajan muutettu ehdotus: Kunnanhallitus päättää aluerajauksen, laittaa kaavamuutoksen vireille ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen. KHALL 7 Osallistumis- ja arvioinitsuunnitelma on ollut nähtävillä lukien. LT-alueen merkintä korjataan. Oikea merkintä on LYT-alue.

20 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Liite 1 Ehdotus kaavamuutokseksi Kunnanhallitus asettaa ehdotuksen kaavamuutokseksi nähtäville 30 päivän ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 47 Keskusta-alueen tiesuunnitelman vuoksi laadittavan Ristijärven kirkonkylän asemakaavamuutoksen (ns. Kirkkotien alue) ehdotus nähtävänä välisenä aikana. Ko. ehdotuksen kaavakar tan päi väys on virheellinen. Päiväyksen tulisi olla , mikä on sama kuin kaavaselostuksen päiväys. Virhe on tekninen ja se korjataan lopullisessa asemakaavakartassa. Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. KHALL 68 Kaavaehdotuksesta on pyydetty lausunnot Kainuun Ympäristökeskukselta, Tiehallinnolta, Kainuun Maakunta -kuntayhtymältä ja Kainuun Museolta. Liite 2 Saadut lausunnot Edotuksesta ei ole jätetty muistutuksia. Ympäristökeksus esittää lausunnossaan seuraavaa: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - Kaavalla ohjataan jonkin verran myös pientalorakentamista - Mielipiteiden esittämistapa kerrottava paremmin. Viittaus meneillään olevaan tiesuunniteluun on paikallaan. Asemakaavaluonnoksen selostus ja kartta - Edelleen voimassa oleva seutukaava on syytä mainita. - Kaavakartalla kortteleiden 165, 116 ja 118 kohdalla on tarkistettava tarvitaanko melun suhteen määräyksiä. Samoin on harkittava tienvarren istutusmääräysten tarve. - Kaavakartan otsikkoteksti puuttuu. Samoin pohjakartan hyväksymis/tarkistuspäivämäärä kertoisi sen, onko kaavan laatijalla käytössä hyvin vanha asemakaavan pohjakartta siitä johtuvine puuttei-

21 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ neen. Kunnanhallituksen kokouksessa esitellään kaavamateriaali (osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ehdotus kaavamuutokseksi), jossa lausunnot on huomiotu. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Ristijärven kirkonkylän asemakaavamuutoksen (ns. Kirkkotien alue) ehdotuk sen mukaisena. Merkitään pöytäkirjaan, että päivätty ehdotus Kirkkotien asemakaavamuutokseksi selostuksineen oli kunnanhallituksen kokouk ses sa. Korjattiin ehdotuksessa ollut kirjoitusvirhe: kaavakartan vuosiluku oli 2008, kun sen pitää olla Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

22 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus LAUSUNTO ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE (ALKU) VÄLIRAPORTISTA KHALL 204 Aluehallinnon uudistukset on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2010 mennessä. Aluehallinnon uudistamishankkeen (ALKU) aluejakotyöryhmän väliraportti on valmistunut. Valtion aluehallinto on tarkoitus koota kahteen viranomaiseen. Väliraportti sisältää alustavat ehdotukset sekä elinkeino-, lii kenne- ja luonnonvarakeskusten (Ellu) että aluehallintovirastojen (Allu) aluejaoksi. Alustavan ehdotuksen mukaan elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskuksia voisi olla 15 ja niiden toimialueet voisivat muodostua maakunnista. Kainuun maakunta on omana toimialueenaan. Edellä mainitut keskukset toimivat yhdeksällä toimialueella. Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat muodostavat yhden toimialueen. Työryhmä pyytää maakunnan liittoja käynnistämään maakuntien yhteistoiminta-alueiden muodostamista koskevan valmistelun. Tarkoituksena on, että maakuntien liitot velvoitetaan aluekehityslaissa yhteistoimintaan strategisesti merkittävissä asioissa enintään noin yhdeksälle yhteistoiminta-alueelle. Lähtökohtaisesti strategisia ylimaakunnallisia asioita ovat tai voivat olla ainakin yliopisto- ja korkeakouluverkkoa koskevat asiat, tuotantoklustereiden kehittäminen, valtakunnallisiin liikenne- ja kehitysväyliin liittyvät asiat sekä maakuntakaavat. Yhteistoiminta-alueen tarkoituksena on, että elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskusten laajempi aluejako (9 toimialuetta) voisi olla sama kuin maakunnan liittojen yhteistoimta-alueet. Työryhmä pyytää maakuntien liittoja ehdottamaan ensisijaisen ja toissijaisen vaihtoehdon yhteistoiminta-alueeksi. Alustavasti ehdotetaan, että kuuden aluehallintoviraston toimialueet voivat muodostua maakunnista. Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat muodostavat yhden aluehallintoviraston toimialueen. Perusaluejakoa laajempaa aluejakoa sovellettaisiin tehtäviin, jotka eivät pe rusaluejaolla hoidettavaksi sovellu. Alustavassa ehdotuksessa laa jempia alueita on kolme. Kainuu muodostaisi Lapin, Pohjois-Poh janmaan ja Keski-Pohjanmaan kanssa yhden alueen. Erillisliite nro 1 Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti. Valmistelija: kunnanjohtaja Juhani Kauppi, puh Kunnanjohtajan ehdotus:

23 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus esittää lausuntonaan, että 1) Kainuun maakunnan kannalta on tärkeää, että Kainuussa säilyy oma elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskus. 2) Väliraportissa esitetyt yhteistoiminta-alueet ja aluehallintovirastojenaluejako on perusteltua toteuttaa esitetyllä tavalla. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 69 ALKU-hankkeen syksyllä valmistuneiden alatyöryhmien ehdotukset on käsitelty hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä marras- ja joulukuussa Ministerityöryhmä on puoltanut työryhmien ehdotusten mukaista jatkovalmistelua eräin täydennyksin, tarkennuksin ja muutoksin kokouksissaan ja ALKU -hankkeen ehdotusten sekä hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryh män päätösten pohjalta on valmisteltu luonnos hallituksen esityksek si, joka sisältää keskeiset sääntömuutokset uudistuksen toteutta miseksi. Esityksellä vahvistetaan ja lisätään maakunnan roolia ja asemaa aluekehitystyössä sekä edistetään valtion aluehallinnon ja maakunnan liittojen yhteistyötä. Esityksellä luodaan lisäksi lainsäädännöllinen perusta aluehallintovirastojen sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toiminnalle. Maaliskuun aikana tapahtuvassa jatkovalmistelussa mm. määritellään uusien viranomaisten toimipaikkojen välinen työnjako, valtakunnallisesti tai usean aluehallintoviranomaisen toimialueella hoidettavat tehtävät sijoituspaikkoineen sekä aluejakojen muutoksista mahdollisesti aiheutuvat resurssitarpeen muutokset. Hallituksen esitysluonnosta ja asetusehdotuksia täydennetään näillä seikoilla ennen esityksen antamista eduskunnalle. Ristijärven kunnanhallitus toteaa, että sillä ei ole lisättävää aikaisemmin väliraportista antamaansa lausuntoon. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

24 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN KUSTANNUSPAIKALTA MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET KHALL 70 Kunnanhallituksen kustannuspaikalla on varattuna euroa avustuksiin euroa ao. summasta on kohdennettu kyläyhdistyksille yleis- ja omatoimiraha-avustuksina jaettavaksi. Kunnalle on tullut kaksi avustushakemusta: Ristijärven 4h-yhdistys ry euroa ja Sotainvalidien veljesliitto 500 euroa. 4h-ydistys hakee avustusta toiminnanjohtajan palkkaukseen. Hakemuksen liitteenä on toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 sekä toimintakertomus ja tuloslaskelma vuodelta Sotainvalidien veljesliiton Ristijärven osasto hakee avustusta jäsenten, puolisoiden ja sotainvalidien leskien kuntoutukseen. Ristijärveläi siä sotainvalideja on 13, puolisoita 8 ja leskiä 12. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus myöntää Ristijärven 4h-yhdistykselle avustusta euroa ja Sotainvalidien Veljesliitolle 380 euroa. Merkitään pöytäkirjaan, että Anu Kemppainen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Hilkka Heikkinen esitti, että Sotainvalidien Veljesliitolle myönnetään avustusta 500 euroa. Esitystä ei kannatettu. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

25 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus EDUSTAJAN NIMEÄMINEN HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TYÖRYH- MÄÄN JA PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN KHALL 71 Kainuun Maakuntahallitus muutti Savuton maakunta -työryhmän nimen Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmäksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta on pyytänyt kuntien ja maakunnan toimialoja ni meämään edustajansa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämi sen työryhmään. Terveyden ja hyvinvoinnin työryhmän toiminta käynnistyi Työryhmän alateemoiksi päätettiin ottaa Terve Kunta -verkoston teemat, terve ikääntyminen, terveysliikunta ja terve yhdyskuntasuunnittelu. Työryhmässä on sovittu, että laajennettu terveyden edistämisen työryhmä vie asiaa eteenpäin huomioiden Kainuun haasteet vuoden 2008 aikana. Tämä laajennettu työryhmä luo pohjaa vuonna 2009 kuntiin perustettaville, poikkihallinnollisille työryhmille ja vahvistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisen rakenteita Kainuussa. Kainuun maakunnallinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmä esittää, että 1) Kainuun kunnat nimeävät edustajansa maakunnalliseen Terveyden ja hyvinvoinnin työryhmään terveyden ja hyvinvoinnin valmistelutyöhön ja sen toimeenpanosta huolehtimiseen 2) Kainuun kunnat nimeävät paikallisen poikkihallinnollisen Terveyden ja hyvinvoinnin työryhmän terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valmistelutyöhön ja sen toimeenpanosta huolehtimiseen. Valmistelija: va. kunnanjohtaja, puh Kunnanhallitus nimeää Ristijärven kunnan edustajaksi maakunnalliseen Terveyden ja hyvinvoinnin työryhmään kunnanjohtajan ja nimeää paikallisen poikkihallinnollisen Terveyden ja hyvinvoinnin työryhmän. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen lisäyksellä, että kunnanjohtajan varahenkilönä maakunnallisessa työryhmässä on hallituksen varapuheenjohtaja Mauno Heikkinen. Paikalliseksi poikkihallinnolliseksi työryhmäksi nimettiin kunnan johtoryhmä.

26 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus PALKKATUKIHENKIÖIDEN JATKOTYÖLLISTÄMINEN KHALL 72 Kumppaniksi ry on esittänyt kunnalle edellisen vuoden tapaan laskelman kus tan nuk sis ta, jot ka aiheutuisivat, jos kunta osallistuu työttö mien työl listä mi seen työ pajalla 12 kuukauden työllistämisjakson jäl keen. Laskelmat on tehty kahden henkilön työllistämisestä neljäksi kuukaudeksi. Työpajalla yhden vuoden työskentely palkkatuella + lisäosalla (ent. yhdistelmätuki) kerryttää 6 kk:n työkertymän. Henkilön siirtymiseksi työmarkkinatuelta peruspäivärahan piiriin edellyttää 10 kuukauden työjaksoa ja ammattiliiton jäsenenä olevalta kahdeksan kuukauden työjaksoa (ehtona, että on saanut liiton päivärahaa vuoden 1997 jälkeen). Kunta maksaisi palkkakustannuksista perustuen 24,51 /pv ja palkka kustannusten erotuksen, joka laskelman mukaan on henkilöä kohden sivukuluineen 523,55 euroa kuukaudessa ja kokonaiskustannuk set nel jäl tä kuu kau delta olisivat 3 968,39 euroa. Kustannussatsauk sesta saa ta va hyöty tulee takaisin tulevana aikana kunnalle siinä, et tä ao. henki löt ei vät ker ryt täi si kunnan maksamaa työmarkkinatuki maksua kah den vuo den aikana, mikäli palkattavat henkilöt putoavat pois an siosi don naiselta päivärahalta. Ristijärven kunta on varannut työmarkkinatukikustannuksiin euroa. Ristijärven kunta on mukana kuntouttavan työtoiminnan hankkeessa, josta kunnalle aiheutuvat kustannukset katetaan euron määrärhasta. Lähtökohtana on, että hankkeesta aiheutuvat kustannukset kompensoidaan vastaavalla työmarkkinatukimaksun alenemalla. Valmistelija: hallintosihteeri, puh Kunnanhallitus päättää, että kunta osallistuu enintään kahden henkilön jatkotyöllistämiseen vuonna Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohta jan ehdotuksen.

27 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus SAUKKOVAARAN OSAYLEISKAAVA Elink 29 Jaosto on saanut selostuksen Saukkovaaran yleiskaavan valmistelutilanteesta edellisessä kokouksessaan Kaavan käsittelyä päätettiin jatkaa seuraavassa kokouksessa. Kaavamuutosluonnoksesta on Marja ja Reijo Fredriksson lähettäneet jaostolle kirjeen, jossa on ehdotuksia huomioitavaksi laadittavassa kaavassa. Liite 2 Kirje Jaosto suorittaa alueella maastokatselmuksen ennen kokousta. Kunnanrakennusmestarin ehdotus: Kaavan jatkosuunnittelussa huomioidaan seuraava asiat: Tila Haukirinne Rno 50:18 jätetään yleiskaavan suunnittelualueen ulkopuolelle omistajien toi vo muk sesta (puh.kesk. Juhani Romppainen/Lii sa Korhonen). Tila Kantola Rno 1:200 jätetään tiealueita lukuun ottamatta yleiskaava-alueen ulkopuolelle. Reijo ja Marja Fredrikssonin ehdotukset (kirje ) otetaan huomioon yleiskaavoituksessa lukuun ottamatta kohtaa 6 (tilusvaihto). Jaosto hyväksyi yksimielisesti kunnanrakennusmestarin ehdotuksen. Reijo Fredriksson poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Elink 3 Kaavan valmistelua on jatkettu ja jaostolle selostetaan valmistelun aikana esille nousseet kaavassa ja sen toteutusaikataulussa huomioitavat asiat. Kunnanrakennusmestarin ehdotus: Jaosto esitää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaava-alueen ra jauk sen osallistumis- ja arvioin ti suun ni telmassa esi te tyn mukaisesti sekä päättää asettaa kaavaluonnoksen nähtäville.

28 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Riitta Leinonen valittiin pöytäkirjantarkastajaksi Mi ka Ala-Hii ron tilalle. Jaosto keskusteli tielinjauksesta, jo ta tar ken ne taan kun nan hallituksen käsittelyyn tulevaan luonnok seen. Alue ark kitehti se losti osallistumis- ja arviointisuunnitelman si sällön. Jaosto hyväksyi yksimielisesti kunnanrakennusmestarin ehdotuksen. KHALL 59 Kauniissa vaaramaisemassa lähellä Ristijärven keskustapalveluja sijaitsevan Saukkovaaran alueen maankäyttöä on tarkoitus kehittää kaavoi tuksen avulla siten, että asumis-, matkailu- ja virkistystoiminnot muo dostaisivat jatkossa viihtyisän ja toiminnallisesti tarkoituksenmukai sen kokonaisuuden. Saukkovaaran toiminnalliselle ydinalueelle on päätetty laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jonka perusteella voidaan myöntää rakennusluvat ilman asemakaavoitusta. Kunnanhallitus hyväksyy tässä vaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä sen näh täville kaa va pro sessin ajaksi. Liite 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanhallitus hyväksyy alueen rajauksen sekä osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel ma ja asettaa sen nähtäville kaavaprosessin ajaksi. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa käsiteltäväkseen lisälista-asiat. Reijo Fredriksson poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Esittelijän toimi Pertti Härkönen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 271 Saukkovaaran osayleiskaavan suunnittelualue jakaantuu kahteen toiminnallisesti ja maastollisesti erityyppiseen osaan. Hotellin lähialueen maankäytön tavoitteena on muodostaa maastomuodoltaan hyvinkin haastaville alueille korkeatasoisia lomarakennuspaikkoja - Saukkovaaran lähiympäristöön suunnitteilla olevat pysyvän asumisen rakennuspaikat kuuluvat aluerakenteellisesti samaan kokonaisuuteen. Saukkovaaran loivapiirteiset rinnealueet rautatiehen saakka muodostavat tavoitteiltaan toisentyyppisen aluekokonaisuuden, jonka ke-

29 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ hittämisen pääpaino on laadukkaan asuntoalueen muodostamisella vaaramaisemaan lähelle kuntakeskuksen palveluja. Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan Jaoston esitys: Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto esittää kunnanhallitukselle, että Saukkovaaran osayleiskaava-alue jaetaan kahteen osa-alueeseen. Tällöin matkailullisesti keskeisintä aluetta, hotellin lähiympäristöä (osa-alue 1, liitekartta), koskeva osayleiskaavaprosessi voidaan viedä käytännön tarpeiden vuoksi erillisenä kokonaisuutena nopeammin eteenpäin. Suunnittelun aikana on tullut esille, että vaaranrinteen alempiin osiin (osa-alue 2) liittyy siinä määrin liikenteellisiä ja toiminnallisia kysymyksiä, että niiden ratkaiseminen hidastaa tarpeettomasti ydinalueen kaavan valmistumista. Liite 3 Osa-alueet 1 ja 2 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää jaoston esityksen mukaisesti hyväksyä ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että Saukkovaaran osayleiskaava-alue jaetaan kahteen osa-alueeseen. Tällöin matkailullisesti keskeisintä aluetta, hotellin lähiympäristöä (osa-alue 1, liitekartta), koskeva osayleiskaavaprosessi voidaan vie dä käytännön tarpeiden vuoksi erillisenä kokonaisuutena nopeam min eteenpäin. Suunnittelun aikana on tullut esille, että vaaranrin teen alempiin osiin (osa-alue 2) liittyy siinä määrin liikenteellisiä ja toiminnallisia kysymyksiä, että niiden ratkaiseminen hidastaa tar peettomasti ydinalueen kaavan valmistumista. Aluearkkitehti Liisa Korhonen oli kokouksessa selostamassa kaavaa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. KV 43 Liite 3 Osa-alueet 1 ja 2 Aluearkkitehti Liisa Korhonen selosti kaavaa. Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen esityksen. Liisa Korhonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo

30 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ KHALL 302 Kunnanvaltuusto teki Saukkovaaran oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisesta päätöksen Tuo päätös koski aluetta, joka ulottui rautatiehen saakka. Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto päätti esittää kunnanhallitukselle, että Saukkovaaran osayleiskaava-alue jaetaan kahteen osa-alueeseen. Kunnanvaltuusto teki päätöksen laatia liitekartassa 1 esitetylle alueelle Saukkovaaran oikeusvaikutteisen osayleiskaavan. Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy Osa-aluetta 1 koskevan Saukkovaaran osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäväksi koko kaavoitusprosessin ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Elink 6 Reijo Fredriksson esittää päivätyllä kirjeellään, että yleiskaava ulottuisi myös Kantolan tilan Rno 1:200 maalle. Fredrikssonit odottavat kaavan noudattavan soveltuvin osin sitä yleiskaavaa, joka oli voimassa v (ei oikeusvaikutteinen), kuitenkin niin, ettei kaavas sa oli si kiin teis tö ra jojen jakamia rakennuspaikkoja, vaan ne sijoitet tai siin ko ko naisi na Kantolaan tai jätettäisiin kokonaisina pois. Kunnanjohtajan ehdotus: Jaosto esittää kunnanhallitukselle, että Saukkovaaran osayleiskaavan aluerajaus muutetaan liitekartassa (liite 1) esitetyn mukaiseksi ja et tä kunnanhallitus asettaa muutetun osallistumis- ja arviointisuunnitel man sekä kaavaluonnoksen nähtäville. Lisäksi jaosto esittää kunnanhallitukselle, että jokaisesta syntyvästä uudesta rakennuspaikasta peritään maanomistajilta 500 euron kaavoitusmaksu. Jaosto hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 98 Liite 1 Kaava-alueen rajaus Liite 1.1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy Elinkeino- ja maapolittisen jaoston esityk-

31 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ sen. Jorma Härkönen saapui kokoukseen tämän asian käsitettelyn alussa, klo Liisa Korhonen selosti kaavaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavamerkinnöiltään tarkennettu kaa va-alu een rajaus jaet tiin ko kouk ses sa (liitteet 1 ja 1.1). Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 183 Saukkovaaran osayleiskaavaluonnoksesta järjestettiin viranomaisneuvottelu, jossa oli läsnä edustajat Kainuun ympäristökeskuksesta, Kainuun museosta ja Ristijärven kunnasta. Kainuun ympäristökeskuksen esittämät mielipiteet aiheuttivat seuraavat muutokset kaavaratkaisuun: 1. Osayleiskaavaehdotuksessa on osoitettu asemakaavoitettavaksi alueiksi -ak asuntovaunualueelle osoitetun matkailualueen li säksi ho tel li-ravintolan lounaispuolella sijaitseva mat kailu palvelujen alue RM-ak sekä hissin yläaseman lähi ympäristöön osoi tettu loma-asuntoalue RA-ak. 2. Suunnittelutarvealueiksi -st (alueella tarvitaan rakennusluvan lisäksi suunnittelutarveratkaisu) on osoitettu hotelli-ravintolalle varattu alue sekä kunnan omistamien lomamökkien lähiympäristöön sijoitetut loma-asuntoalueet. Muilta osin ehdotusvaiheen kaavaratkaisu noudattaa kaavaluonnosta. Liite 2 Kaavaehdotus Erillisliite 1 Kaavaselostukset Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy päivätyn Saukkovaaran osayleiskaavaehdotuksen ja asettaa sen nähtäväksi 30 päiväksi. Kaavasta pyydetään lausunnot Kainuun ympäristökeskukselta, Kainuun maakunta-kuntayhymältä, Kainuun Museolta, Kainuun palo- ja pelastuslaitokselta, Tiehallinnolta ja Rakentamislautakunnalta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. KHALL 73 Saukkovaaran oikeusvaikutteinen osasyleiskaava kohdistuu matkailutoimintojen, tiestön ja kunnallistekniikan kannalta keskeisimälle vaara-alueelle, joka on pääosin Ristijärven kunnan omistuksessa. Suunnittelualue kuuluu kunnanvaltuuston v hyväksymän Saukkovaaran oi keusvaikutuksettoman osayleiskaavan kaava-alueeseen ja osayleis kaavat tulevat näin ollen muodostamaan laajan

32 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ yhtenäisen kokonai suuden. Saukkovaaran kaavoituksen aiemmat vaiheet: - Vuonna 1990 hyväksytyn Saukkovaaran oikeusvaikutuksettoman osasyleiskaavan pohjalta on laadittu vuonna 1990 vaaran keskeisemmälle alueelle rakennuskaavaluonnos, jota ei ole alistettu vahvistettavaksi, mutta sen perusteella on toteutettu asuin- ja lomaraken nuksia sekä tiestöä ja kunnallistekniikkaa. - Kunnanvaltuusto päätti käynnistää Saukkovaaran oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen alueelle, joka ulottui luoteessa rautatiehen saakka. - Kunnanvaltuusto päätti jakaa osayleiskaava-alueen kahteen osaan, joista matkailupalvelujen kannalta keskeisemmän alueen suunnittelua jatkettaisiin välittömästi päivätyssä osayleiskaavaehdotuksessa todettiin, että kaavaa pystyttäisiin joiltakin osin käyttämään rakennuslupien perustana. Ehdotuksesta saadun palautteen pohjalta kunta on päättänyt, että se laatii Saukkovaaran osayleiskaavan oikeusvaikutteisena kaavana, jolla ohjataan asemakaavoitusta, suunnittelutarveratkaisujen harkintaa, ympäristönhoitohankkeita yms. Sitä ei voida käyttää suoraan rakennuslupien perustana. Erillisliite: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanhallitus saattaa vireille Saukkovaaran oikeusvaikutteisen osayleiskaavan, joka pohjautuu päivätyssä osayleiskaavaehdotuksessa esitettyyn maankäyttöratkaisuun. Kunnanhallitus hyväksyy päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa sen nähtäväksi koko suunnitteluprosessin ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen.

33 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KAAVOITUSKATSAUS KHALL 74 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Ristijärven kunnan kaavoituskatsaus 2009 saatetaan tiedoksi kunnanhallitukselle, joka on laadittu kunnanhallituksen loppuvuotena 2008 tekemien kaavoituslinjausten pohjalta. Liite 3 Kaavoituskatsaus Kunnanhallitus merkitsee kaavoituskatsauksen tiedoksi ja antaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti va. kunnanjohtajan ehdotuksen. Raija Potila ja Liisa Korhonen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo

34 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus SELITYS KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE OULUN HALLINTO-OIKEUDEN ANTAMASTA PÄÄTÖKSESTÄ 22//2007 KHALL 75 Korkein hallinto-oikeus pyytä Ristijärven kunnan selitystä Kalevi Heikkisen tekemään valitukseen koskien Oulun hallinto-oikeuden päätöstä Päätöksellä hallinto-oikeus on kumonnut Kale vi Heikkisen tekemän kunnallisvalituksen kunnanvaltuuston tekemis tä päätöksistä pykälät 62 ja 63. Pykälän 62 koh dalla valtuusto on myöntänyt kunnan vuoden 2006 talousarvioon eu ron suuruisen määrärahan investointivarausta käyttäen perustetta van kiinteistöosakeyhtiön osakepääoman maksamista varten. Pykälän 63 kohdalla valtuusto on päättänyt sijoittaa tilat Partola Rno 1:192 ja Voimala Rno 1:7 apporttina perustettavaan kiinteistöosakeyhtiöön, molemmat tilat euron arvoisena tai muulla ylimmällä ti lintarkastajan hyväksymällä apporttiarvolla. Valtuuston päätöksen mukaan kunnanhallitus päättää perustettavan yhtiön nimestä. Kalevi Heikkinen on vaatinut hallinto-oikeudessa valtuuston päätöksen kumoamista virheellisessä järjestyksessä syntyneinä, koska päätöksissä tarkoitetut asiat tulivat valtuuston päätettäväksi valmistelemattomina. Mukan ei ollut yhtään liitettä. Valtuustossa oli ollut vain kunnanjohtajan valmisteltu esitys. Heikkisen mukaan investointivarauksia ei tulisi käyttää kiinteistöosakeyhtiön osakkeitten maksamiseen. Kunnanhallitus on päättänyt panna täytäntöön kunnanvaltuuston :ien 62 ja 63 kohdalla tekemien päätösten lisäksi myös valtuuston samana päivänä :n 65 kohdalla tekemän päätöksen. Heikkinen on antanut Ristijärven kunnan selitykseen vastaselityksen, jossa hän on todennut, että hänen käsityksensä mukaan valtuuston pöytäkirjan pykälän 65 kohdalla tekemä päätös tilapäislainan nostovaltuuksien osalta ei ole ollut lainvoimainen, mutta kunnanhallitus on tästä huolimatta pannut päätöksen täytäntöön. Ristijärven kunnanhallitus on antanut Kalevi Heikkisen hallinto-oikeuteen tekemään valitukseen seuraavan lausunnon kokouksessaan " Molemmat valituksenalaiset päätökset ovat tulleet kunnanvaltuuston käsittelyyn kunnanhallituksen valmistelemina. Kummassakaan asiassa ei ole ollut tarpeen käyttää liitteitä, koska asia on voitu selostaa kattavasti pykälän asiaosassa. Agora -hanke, jonka toteuttamiseen yhtiön perustaminen liittyy, sisältyy vuoden 2006 talousarvioon ja seuraavien vuosien taloussuunnitelmaan. Molemmat päätökset ovat valtuuston toimivaltaan kuuluvia ja valmis-

35 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ telussa ja päätöksenteossa on noudatettu lain mukaista menettelyä koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Molemmat pykälät on tarkastettu heti kunnanvaltuuston kokouksessa ja ovat siten olleet täytäntöönpanokelpoisia." Hallinto-oikeus on hylännyt valtuuston päätöksiin kohdistuvat valitukset seuraavin perusteluin: "Kuntalain 23 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 91 :n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Kunnanhallituksen tehtävänä on valmistella valtuuston päätettäväksi tulevat asiat. Mikäli valtuusto katsoo, että kunnanhallitus on valmistellut asian puutteellisesti esimerkiksi siten, että valtuustolle ei ole toimitettu kaik kia tarpeellisia selvityksiä ja liitteitä, valtuusto voi palaut taa asian kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Kun ote taan huomi oon, että valtuusto on ottanut Heikkisen valituksessaan tarkoittamat asiat päätettäväkseen palauttamatta niitä uudelleen val misteltavaksi lisäselvitysten hankkimista varten, valtuusto on pitänyt valmistelua ja saamiaan tietoja riittävinä. Valtuuston päätös ei näin ollen ole synty nyt virheellisessä järjestyksessä Heikkisen valitukses saan esittämillä perusteilla. Tämän vuoksi ja kun valtuuston päätök seen ei saa ha kea muutosta päätöksen tarkoituksenmukaisuutta koskevilla valitus perusteilla, päätöksen kumoamiseen valituksen joh dosta ei ole ai hetta." Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemänsä valituksen Heikkinen on perustellut seuraavasti: Kunnanvaltuusto ei ole tarkastanut kokouksessa :iä 62 ja 63. Tarkastetussa pöytäkirjassa ei ole merkintää, että pykälät 62 ja 63 olisi tar kastettu kokouksessa. Valtuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano. Valtuuston kokouksen pykälien 62 ja 63 tarkastaminen kokouksessa (66 ). Heikkisen mukaan kunnanvaltuusto ei ole käsitellyt asiaa ja että pykälä on kirjoitettu pöytäkirjaan jälkikäteen ja on siten väärennös. Valtuuston kokouksen pöytäkirjan pykälä 67. Heikkisen esittä mä valtuustoaloite. Pykälä on Heikkisen mukaan kirjoitettu jälkikä teen, koska se ei ole valtuuston kokouksen esityslistalla. Valtuuston kokouksen pöytäkirjantarkastuspykälässä viittaus virheelliseen valtuuston työjärjestyksen pykälään. Liite 4 Valitus Valmistelija: va. kunnanjohtaja Terttu Härkönen, puh Ristijärven kunnanhallitus antaa seuraavan selityksenä Korkeimmal-

Kaavamuutosluonnoksesta on Marja ja Reijo Fredriksson lähettäneet jaostolle kirjeen, jossa on ehdotuksia huomioitavaksi laadittavassa kaavassa.

Kaavamuutosluonnoksesta on Marja ja Reijo Fredriksson lähettäneet jaostolle kirjeen, jossa on ehdotuksia huomioitavaksi laadittavassa kaavassa. Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto 29 10.10.2006 Elinkeino- ja maapoliittinen jaosto 3 30.01.2007 Kunnanhallitus 59 12.02.2007 Kunnanhallitus 271 15.10.2007 Kunnanvaltuusto 43 14.11.2007 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Pusa Leila ja Annala Tarmo

Pusa Leila ja Annala Tarmo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 16.02.2015 klo 17.00 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Pusa Leila Annala Tarmo

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 Maaseutulautakunta 26.04.2011 AIKA 26.04.2011 klo 19:00-19:25 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 58 Tarkastuslautakunta AIKA 19.03.2013 klo 08:00-14:10 PAIKKA Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496. Henkilökohtaiset varajäsenet:

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496. Henkilökohtaiset varajäsenet: KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496 Kokousaika 24.10.2013 klo 19.00 20.48 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Kunnanhallitus 25.06.2013 AIKA 25.06.2013 klo 14:00-17:26 PAIKKA Kunnanvirasto johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 151 Kokouksen järjestäytyminen 3 152 Kunnanjohtajan

Lisätiedot

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti 18.6.2008 Sisällysluettelo Työryhmän tausta ja tehtävät... 2 Aluejakotyöryhmän työskentely... 3 Valtion aluejaotuksissa huomioon

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 Kunnanvaltuusto 06.08.2014 AIKA 06.08.2014 klo 14:00-14:06 PAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117 Tekninen lautakunta 13.07.2015 AIKA 13.07.2015 15:30-16:39 PAIKKA Tyrnävän kunnantoimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 119 70 VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

1. 1 KUNNAN ILMOITUSTEN SAATTAMINEN KUNTALAISTEN TIETOON VUONNA 2008

1. 1 KUNNAN ILMOITUSTEN SAATTAMINEN KUNTALAISTEN TIETOON VUONNA 2008 ASIALISTA 1/2008 Kunnanvaltuusto 21.01.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 21.01.2008 klo 18.00 Kokouspaikka Johtokeskus Käsiteltävät

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2013 107 Tarkastuslautakunta AIKA 14.05.2013 klo 08:00-12:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 31 Vapaa-aikalautakunta Aika 26.05.2016 klo 18:16-18:45 Paikka Kunnantalo, alakerran kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) KOKOUSTIEDOT Aika 5.10.2010 klo 16-18.20 Paikka Kanttorila OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Lepistö Jouko vt. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Liikavainio

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava Kunnanhallitus 113 16.05.2011 Kunnanhallitus 189 05.09.2011 Kunnanhallitus 202 12.09.2011 Kunnanhallitus 272 03.12.2012 Valtuusto 64 10.12.2012 Kunnanhallitus 155 03.06.2013 Lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja 1 Maanantaina 7. päivänä kesäkuuta 2010, klo 18.30-19.40 Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja Aunola Eija Niiranen Juha Nurkkala Sulo

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran. Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA VALTIOVARAINMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12015 28.8.201 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Kunnanhallitus 24.02.2014 Aika 24.02.2014 klo 16:30-16:35 Paikka Liperin kunnanvirasto Käsitellyt asiat :t 44-46 Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 160 No 7/2006 KOKOUSAIKA Torstaina 14.12.2006 kello 16.00-16.45 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen yläkoulu, ruokasali SAAPUVILLA Honkanen

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/2010 1

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/2010 1 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/2010 1 Kunnanhallitus 13.12.2010 AIKA 18:30-19:30 PAIKKA Kunnanhallituksen työhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 273 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 274 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PUOLANGAN KUNA PÖYÄKIRJA 5/05 AIKA 3..05 9:00 - :9 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSIELLY ASIA Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 3 PÄÄÖSVALAISUUDEN OEAMINEN 69 PÖYÄKIRJANARKASAJIEN VALINA

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Ympäristölautakunta 06.02.2014 AIKA 06.02.2014 klo 16:00-17:10 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot