Komission tutkimus auttaa selvittämään syyt luonnonvaraisten eläinten ja kasvien määrän vähenemiseen Itämeressä kesällä 2002

Transkriptio

1 IP/03/1267 Bryssel, 18 September 2003 Komission tutkimus auttaa selvittämään syyt luonnonvaraisten eläinten ja kasvien määrän vähenemiseen Itämeressä kesällä 2002 Tanskan, Saksan ja Ruotsin välisessä läntisessä Itämeressä viime vuonna havaittu luonnonvaraisten eläinten ja kasvien määrän jyrkkä väheneminen johtuu pääasiassa epäsuotuisista sääolosuhteista ja ihmisen toiminnasta aiheutuvien ravinteiden määrän lisääntymisestä. Tämä käy ilmi Helsingin komission (HELCOM) vastikään julkaiseman raportin tuloksista. Euroopan komissio on antanut raporttiin merkittävän panoksen. Viime syksynä nämä kaksi organisaatiota yhdistivät voimat tutkiakseen läntisessä Itämeressä havaittua poikkeuksellista happikatoa, jonka seurauksena sadoittain kuolleita kaloja huuhtoutui Jyllannin rannikolle Tanskassa. Raportista käy ilmi, että hapenpuute johtui osittain voimakkaista vesi- ja lumisateista, joiden seurauksena mereen kulkeutui enemmän ravinteita maataloudesta, yhdyskuntajätevesistä ja ilmansaasteista. Lisäksi vähäiset tuulet ja korkea ilmanpaine vähensivät veden sekoittumisen Itämeressä minimiin. Raportissa suositellaan tähän sisämaan mereen kulkeutuvien ravinteiden tiukempaa valvontaa, jotta happikato estetään tulevaisuudessa. Tutkimusasioista vastaava komission jäsen Philippe Busquin totesi: "Meidän on tehtävä enemmän vähentääksemme Itämerta saastuttavien ihmisen toiminnasta aiheutuvien ravinteiden määrää ja estääksemme Itämeren arvokkaan ekosysteemin tuhoutumisen. Emme voi olla ottamatta huomioon luonnon varoitussignaaleja, ja meidän on varmistettava, että tutkimustemme tuloksia käytetään hyväksi laadittaessa asiaa koskevia kansainvälisiä politiikkoja." Raportin alustavaa versiota käytettiin Helsingin komission ministerikokouksen valmistelutyössä. Kokous pidettiin 25. kesäkuuta 2003 Bremenissä. Ympäristöasioista vastaava komission jäsen Margot Wallström osallistui kokoukseen Euroopan komission puolesta. Ministerit päättivät laaja-alaisista Itämeren meriympäristön suojelutoimenpiteistä. Rehevöitymisen 1 torjuntaa koskeviin toimenpiteisiin kuuluvat sopimukset, joiden tarkoituksena on: - tehdä maataloudesta ympäristön kannalta kestävämpää, - varmistaa EU-direktiivien, kuten nitraatti- ja yhdyskuntajätevesidirektiivin, täysimääräinen täytäntöönpano, 1 Maataloustoimintojen yhteydessä typpeä ja fosforia pääsee meriympäristöön. Sama koskee myös yhdyskuntajätevesiä ja saastunutta ilmaa. Tämän seurauksena meren kasvien tuotanto ylittää luonnolliset tasot. Kun tämä orgaaninen materiaali kuolee, tuloksena syntyvä jäte vajoaa pohjaan matalammilla merialueilla, jossa se hajoaa. Seurauksena saattaa olla hapenpuute. Tätä saastumisprosessia kutsutaan kokonaisuudessaan 'rehevöitymiseksi'.

2 - parantaa maatalouskäytäntöjä, jotta varmistetaan ravinteiden tehokas käyttö ja samalla vähennetään ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset minimiin, - vähentää muista lähteistä tulevien ravinteiden aiheuttamaa saastumista. Luonnonvaraisia eläimiä ja kasveja uhkaavan katastrofin torjuminen Laajalle levinnyt ja pitkäaikainen vaikea happikato havaittiin Kattegatissa, Öresundissa ja Itämeressä vuoden 2002 loppukesällä ja syksyllä. Happikato oli yksi pahimpia koskaan mitattuja. Useilla alueilla äärimmäinen hapenpuute johti merisedimenttien erittäin myrkyllisiin rikkivetypäästöihin. Tämän seurauksena lähellä merenpohjaa elävät organismit kuolivat, ja lokakuussa 2002 suuri määrä kuolleita merieläimiä ja -kasveja huuhtoutui Jyllannin rannikolle. Helsingin komission seuranta- ja arviointiryhmän aloitteen perusteella perustettiin Tanskan, Saksan, Ruotsin ja Euroopan komission edustajista koostuva asiantuntijaryhmä analysoimaan tämän huolestuttavan tilanteen kehittymistä ja sen syitä. Rehevöityminen on edelleen huomattava ongelma Itämeressä. Rehevöitymisestä oireellisesti kertovat ongelmat vakava hapenpuute, laajalle ulottuvat leväkukinnot ja kelluvat, mätänevät merilevämatot rannikkovesissä ovat edelleen aivan liian yleisiä huolimatta suurista ponnistuksista, joita on tehty ravinnepäästöjen vähentämiseksi laajalla alueella. Euroopan unionissa myös intensiiviset maatalouskäytännöt aiheuttavat sen, että viljelysmaa on vesitse leviävän ravinteista aiheutuvan saastumisen pääasiallinen lähde. Vuoden 2002 happikadon kehittymisen ja sen syiden analysoiminen edellytti asiantuntemusta useilta eri tutkimusaloilta, esimerkiksi meribiologian, merentutkimuksen ja satelliittivälitteisen etävalvonnan alalta. Asiantuntijat muodostivat työryhmän etsiäkseen selityksiä ja antaakseen suosituksia päättäjille. Syiden selvittäminen Tavallisesta poikkeavat sääolosuhteet olivat viime vuosina alueelle luonteenomaisia, ja näitä vuosia koskevat vertailut paljastivat, miten suuri vaikutus lumella, sateella, tuulella ja ilmanpaineella on meren pohjavesien happitasapainon kannalta. Lumi- ja sademäärä sanelee suurelta osin jokien eroosiosta aiheutuvan ravinnekuormituksen. Vuodenaikaan nähden myöhäisten sateiden ja auringonpaisteen yhteisvaikutus voi myös välillisesti lisätä merikasvien tuotantoa pintavesissä. Tuuli ja ilmanpaine vaikuttavat paikalliseen happipitoisuuteen veden vaihtuessa Skagerrakin happirikkaiden vesien kanssa. Paikalla suoritetuista mittauksista käy ilmi, että vuonna 2002 Itämereen päästettyjen ravinteiden määrä oli kesä- ja heinäkuussa korkeampi keskimääräistä runsaampien sateiden vuoksi. Mikrolevien muodossa olevan biomassan määrä, jota mitattiin sekä perinteisin keinoin että satelliittivälitteisin etämittauksin, oli kahteen edellisvuoteen verrattuna hieman korkeampi heinäkuussa. Vuonna 1999 biomassan määrä oli kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin vuonna 2002, ja kuitenkin happiolosuhteet olivat paremmat. Kolmen riippumattoman hydrologisen mallin (Tanskan, Ruotsin ja komission mallien) avulla saadut vertailukelpoiset tulokset tarjosivat pääasiallisen selityksen hapenpuutteen erityisen suurille vaikutuksille vuonna

3 Elokuulle luonteenomaista oli se, että vesi ei merenpohjassa vaihtunut juuri ollenkaan Skagerrakin (happirikasta vettä) ja Beltin merialueen (happiköyhää vettä) välillä, ja sisään virtaavan veden määrä oli huomattavasti tavallista alhaisempi heinäkuussa sekä syys-, loka- ja marraskuussa. Syvien merivesien (15 60 metriä) happikato oli seurausta tästä erityisen vähäisestä vesien vaihtumisesta, johon vaikuttaa päasiassa tuuli ja ilmanpaine Pohjanmeren ja Itämeren yllä. Lisäksi epätavallisen heikot tuulet rajoittivat merkittävästi pintavesien (15 metriin saakka) sekoittumista ja olivat syynä hapenpuutteeseen matalissa vesissä. Ravinteiden määrän vähentäminen tärkeää Vaikka sääolosuhteet olivat vuoden 2002 tapahtumien alullepaneva voima, tutkimuksista on käynyt ilmi, että Itämeri on erityisen herkkä happikadolle. Veden pysyvä kerrostuminen, sen minimaalisen vähäinen vuorovaikutus merenpohjan kanssa, puoliksi suljetuista lahdista ja jokisuistoista aiheutuva veden rajallinen virtaus ja merenpohjan matalat syvänteet suosivat kaikki pohjavesimassojen eristämistä ja rajoittavat tästä syystä uudelleenhapetusta. Itämeren alue on hapenpuutteen kannalta luonnostaan yksi herkimpiä alueita Euroopassa. Tietyillä alueilla kuten Vähä-Beltin alueella hapenpuutetta esiintyi jo 100 vuotta sitten, kun ravinnepäästöt olivat suhteellisen vähäisiä. Useiden vuosikymmenien ajan laajalle levinneen hapenpuutteen alkuperäinen syy on pääasiassa ollut ravinteiden pääseminen meren pintavesiin. Komission tutkimusosuudesta käy ilmi, että Beltin merialueella on hyvin rajallinen kapasiteetti hajottaa orgaanista ainesta ja työstää välillisesti ylimääräisiä ravinnepäästöjä. Lisätoimenpiteet ovat tarpeen, jotta saavutetaan Helsingin komission asettama tavoite vähentää ravinteiden määrää 50 prosentilla. Tämäkin tavoite voi kuitenkin osoittautua riittämättömäksi, jotta selvästi vähennettäisiin vakavan, laajalle ulottuvan ja pitkällisen hapenpuutteen todennäköisyyttä läntisellä Itämerellä. Lisätietoja: ja 3

4 Toimituksellinen huomautus: Helsingin komissio (HELCOM) on Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevaa yleissopimusta (Helsingin yleissopimusta) hallinnoiva elin. Yleissopimus allekirjoitettiin vuonna Kaikkien Itämereen rajoittuvien maiden (Latvian, Liettuan, Puolan, Ruotsin, Saksan, Suomen, Tanskan, Venäjän ja Viron) hallitusten välisen ja EU:n kanssa tehtävän yhteistyön avulla Helsingin komission tehtävänä on suojella meriympäristöä kaikilta saastumislähteiltä ja toteuttaa asianmukaisia saastumisen torjunta- ja estämistoimenpiteitä ympäristön suojelemiseksi kestävällä tavalla. Yleissopimus ajantasaistettiin vuonna 1992, kun EU:sta tuli sen sopimuspuoli, ja ajantasaistettu yleissopimus tuli voimaan 17. tammikuuta Yleissopimus koskee koko Itämeren aluetta, niin sisämaan vesiä kuin itse Itämeren vettä ja merenpohjaa. Toimenpiteitä toteutetaan myös koko valuma-alueella maalta peräisin olevan saastumisen vähentämiseksi. Itämeri on ekologisesti ainutlaatuinen, yleisesti ottaen matala meri, jonka vesi on lähes seisovaa. Luonteenomaisia piirteitä ovat mereen monista joista sekä vesi- ja lumisateena tulevan makean veden merkittävä määrä ja veden rajallinen sekoittuminen matalien yhteyksien kautta Pohjanmeren suolaisemman veden kanssa. Itämeri on erityisen herkkä saastumisen ja liiallisen hyödyntämisen vaikutuksille. Itämereen kohdistuu myös niiden 85 miljoonan ihmisen tarpeet, jotka asuvat meren valuma-alueella, tuottavat energiaa ja harjoittavat maataloutta, teollisuutta, liikennettä, kalastusta ja merenkulkua. 4

5 Mitkä tekijät aiheuttavat rehevöitymistä? Ravinteet Fysikaaliset tekijät lähellä pintaa Edesauttavat tekijät Fysikaaliset tekijät lähellä pohjaa Biomassa Vajoaminen Kuollut orgaaninen aines Happikato Kerrostuminen 5

6 Alueet, joihin happikadon vaikutus kohdistuu, ja happikadon laajuus lokakuun 2002 alussa verrattuna lokakuun 2001 alkuun 6