Tunne ja turvataidot osaamiseksi moniammatillista yhteistyötä lapsen ja perheen parhaaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tunne ja turvataidot osaamiseksi moniammatillista yhteistyötä lapsen ja perheen parhaaksi"

Transkriptio

1 Tunne ja turvataidot osaamiseksi moniammatillista yhteistyötä lapsen ja perheen parhaaksi JAMK Sirpa Valkama, Kaija Lajunen, Riitta Ala Luhtala, Pirjo Lahtinen

2 TUNNE JA TURVATAITOJA KAIKILLE LAPSILLE ENNALTAEHKÄISEVÄ, LASTA JA PERHETTÄ VOIMAVARAISTAVA TYÖOTE TARKOITUKSENA KALTOINTKOHTELUN JA TRAUMATISOITUMISEN EHKÄISY TAVOITTEENA HYVINVOIVA ITSEÄÄN ARVOSTAVA LAPSI PERUSTUU LAPSEN OIKEUKSIIN

3 YK:N LASTEN OIKEUKSIEN YLEISSOPIMUS PROTECTION Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun PROVISION Lapsella on oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista PARTICIPATION Lapsella on oikeus osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon Euroopan Neuvoston ns. Lanzaroten sopimus Suomi ratifioi 2011

4 TURVATAITOJEN OPPIMINEN EDELLYTTÄÄ Tietoisuutta oikeudesta kunnioittavaan kohteluun ja hyvään elämään oikeudesta olla olemassa ja rakastettu oman kehon itsemääräämisoikeudesta oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen tukeen ja turvallisten aikuisten saatavilla oloon

5 PAINOTUKSIA KAUTTA LINJAN KESKIÖSSÄ IHMISEN KUNNIOITTAMINEN, TASA ARVO JA YHDENVERTAISUUS Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisy Kaveruuden oikeudet ja velvollisuudet Erilaisuuden hyväksyntä Monikulttuurisuuden huomiointi Kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy Yhteisöllisyys ja yhteinen hyvinvointi Empatiakyvyn edistäminen Kehollisuuden huomiointi Mielikuvitus voimavarana, mm. Turre koiran hyödyntäminen Tarinoiden hyödyntäminen

6 TURVATAITOKASVATUKSEN VOIMAPYRAMIDI Lapsilähtöisyys, lapsen kysymykset keskiössä Yhteisössä voimaa Perheissä perusta

7 TUNNE JA TURVATAITOJA LAPSILLE (Lajunen, Andell & Ylenius Lehtonen) suunniteltu mm. päivähoidon ja koulujen käyttöön, noin 5 11 vuotiaille lapsille toteutetaan lasten arjessa heidän vertaisryhmässään tutun aikuisen ohjauksessa menetelmät lapsilähtöisiä ja toiminnallisia yhteistyössä kotien kanssa

8 LASTEN KOMMENTTEJA TURVATAITOKASVATUKSESTA TURVATAITO ON NIIN KIVAA, ETTÄ SE TEKEE MUN SYDÄMELLE HYVÄÄ (5 V) SE ANTAA AIVOILLE OPETUSTA (5 V) MUKAVAA, KUN SAA MIETTIÄ PALJON (9 V) HYVÄ, KUN EILEN PUHUTTIIN PELOTTAVISTA ASIOISTA (9 V) HIENOA KERTOA ITSESTÄ (10 V)

9 TUNNE JA TURVATAITOJEN KESKEISIÄ TEEMOJA Minä olen arvokas ja ainutlaatuinen. Huomaan hyvän itsessäni ja pidän huolta itsestäni. Tiedän turvalliset nettitaidot. Opin tunnistamaan omia tunteitani kuten mikä tuntuu hyvältä, pahalta, turvalliselta tai turvattomalta. Opin omat oikeuteni, tiedän milloin olen turvassa. Minusta huolehditaan.

10 MITÄ TURVATAIDOT OVAT? Taitoa puolustaa itseä ja laittaa rajoja, mm. EI sanan sanomista Kieltäytymistä Oman tahdon ilmaisemista Rajojen laittamista sanallisesti (esim. kovan äänen käyttö) tai fyysisesti (esim. työntäminen) Uhkaavasta tilanteesta pois lähtemistä Olla suostumatta toisten loukkaaviin ja mitätöiviin määrittelyihin itsestä Avun pyytämistä ja luotettavaan aikuiseen turvautumista

11 TUNNE JA TURVATAITOKASVATUSTA LASTEN OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ JO YLI 20 VUOTTA

12 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE ( ) Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) koordinoima, STM:n rahoittama Lasten suojelemiseksi haavoittavilta kokemuksilta lapsen omia tunne ja turvataitoja, aikuisten valppautta ja turvaa vahvistamalla Koulutusta ammattilaisille ja perustutkintoa suorittaville Tunne ja turvataitomateriaalia lapsille ja aikuisille Ohjeistuksia huolen tilanteisiin Perustana ihmisoikeudet, YK:n lasten oikeuksien sopimus, EN:n Lanzaroten sopimus

13 YHTEISTYÖSSÄ Jyväskylän ja Turun yhteistyöverkostot Onerva Mäen koulu Poliisi KYS Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö Aarre läheisväkivallan ehkäisyn kansallinen osaamiskeskus Jyväskylän yliopisto, varhaiskasvatus ja opettajainkoulutus Lapsiasiain valtuutetun toimisto Lastensuojelu Lastenpsykiatria Jyväskylän ja Äänekosken perheneuvolat Lukuisia yksittäisiä ammattilaisia, mm.

14 Järjestöjä YHTEISTYÖSSÄ Suomen mielenterveysseura MLL Väestöliitto Pelastakaa Lapset ry Pesäpuu ry Viola ry Ensi ja turvakotien liitto

15 TUTA MATERIAALIA Tunne ja turvataitoja lapsille oppimateriaali (THL,2015) Onerva Mäen koulun nettimateriaali ( Turvaa ja tukea lapsen elämään kirjanen vanhemmille Turvataitotehtäviä sähköisesti Turre koira ja Turre kassi Turvataidot puheeksi työtapoja mm. varhaiskasvatukseen, perhetyöhön, neuvolaan, kouluterveydenhoitajan toimintaterapeutin työhön

16

17 MILLOIN JA MITEN TUNNE JA TURVATAIDOT PUHEEKSI? 1. Lapsen ja perheen kohtaamisissa spontaanisti, kun huolta lapsen turvallisuudesta/rajojen rikkomisesta/ hoivan riittävyydestä 2. Etukäteen vanhempien/lapsen kanssa suunnitellen 3. Yhteistyössä lastensuojelun kanssa 4. Akuuteissa tilanteissa ajoituksesta poliisin kanssa neuvotellen Turhaa viivytystä välttäen Mukaan lapsen arjessa olevat tärkeät ihmiset, myös lapselle tärkeä ja häntä mahdollisesti kaltoin kohdellut lähiaikuinen

18 TURVAN JA TURVATAITOJEN VAHVISTUMNEN Joskus turvataitokasvatuksen yhteydessä voi tulla esiin pelottava tilanne kotona tai muussa lapsen kasvuympäristössä Ohjaavan aikuisen on tällöin käytävä lapsen kanssa turvakeskustelu, jonka kautta lapsi saa valmiuksia toimia pelottavassa tilanteessa Ei ole niin pientä tai suurta pelkoa jota ei voisi kertoa aikuiselle!

19 KUN HUOLI HERÄÄ Väkivaltaan puuttumisen haasteita Oma roolini Toimintaohjeet Turvakeskustelu ja turvataidot puheeksi ja käyttöön Yhteistyö vanhempien kanssa

20 MILLÄ LINSSILLÄ KATSON? Lapsen suojelu Turvallisuus Hoito Tuki Lapsi ja perhe Rikoksen selvitys Luotettava aikuinen

21 TURVAKESKUSTELUN TAVOITTEET Lapsen turvallisuuden ja hoivan varmistaminen Lapsen verkoston valppauden ja voimavarojen lisääminen Lapsen kaltoin kohtelun ennaltaehkäisy, että jatkossa välttyisi Lapsen omien turvataitojen vahvistaminen

22 OHJEISTUKSIA HUOLEN TILANTEISIIN Lapsen kanssa puhuminen Huolen puheeksi ottaminen vanhempien kanssa Toimintaohjeet yhteistyöhön Turvakeskustelu lapsen turvaverkoston tiivistämiksi ja lapsen turvataitojen vahvistamiseksi Kun lapsi on menossa poliisin kuultavaksi SERI ohjeisiin turvataitoja ja turvakeskustelua

23 MISTÄ HUOLI HERÄÄ? Lapsen käytös ja oireet herättävät huolen Lapsi antaa vihjeen Lapsi kertoo Kun uhka on jo poistunut Kun saa tietoa/turvataitokasvatusta Jonkun toisen lapsen kertomana Vanhemman kertomana Pedofiilin toiminta tai kiusaaminen tms tulee esille Löydökset muun tutkimuksen yhteydessä Perheen toista lasta on hyväksikäytetty tai kohdeltu kaltoin Millainen lapsen käytös, oire tai puhe herättää suuren huolen?

24 TOIMINTAOHJEET LAPSEN LÄHITYÖNTEKIJÄLLE SUUREN HUOLEN HERÄTESSÄ Tee muistiinpanot havainnoistasi Suuri huoli: Ilmoitus poliisille Tee lastensuojeluilmoitus (neuvoa voi kysyä ilmoittamatta henkilöiden nimeä) Ammattihenkilö: keskustele työtoveriesi ja esimiehesi kanssa keskustele tarvittaessa lisää lapsen kanssa selvitä paikalliset toimintatavat neuvottele huoltajan kanssa ohjaa huoltaja ja lapsi lääkärin vastaanotolle kriisiavun järjestäminen Huom. Stakesin ohjeet vuodelta 2003 (Taskinen: Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen)

25 LAPSEN KANSSA PUHUMINEN JA HÄNEN OMIEN TURVATAITOJEN VAHVISTAMINEN OHJEITA LAPSEN LUOTETTAVALLE AIKUISELLE

26 KUN LAPSI PUHUU Lähtökohtana lapsen kertoma Lasta ei tule rasittaa toistuvilla haastatteluilla Osoita lapselle hyväksymistä Pysy itse rauhallisena Kuuntele lasta ja rohkaise puhumaan lapsella on lupa puhua kaikesta mikä painaa Kiitä lasta puhumisesta ja osoita ymmärrystä kertomisen vaikeutta kohtaan olen iloinen siitä, että kerroit olet todella rohkea, kun puhut, se on oikein.. Rohkaisu, kuuntelu ja läsnäolo

27 KUN LAPSI PUHUU (JATKUU) Vapauta lapsi vastuusta, syy ei ole hänen se, mitä tapahtui ei ole sinun syytäsi aikuisen pitää tietää mikä on oikein ja mikä väärin Ota vastaan lapsen tunteita hyväksyvästi, esim. kuinka peloissasi oletkaan ollut.. tuo on tuntunut varmaan tosi pahalta.. Auta lasta kertomaan (älä kuitenkaan painosta) Kysy lisää yksityiskohtia Käytä lapsen omia sanoja ja termejä Pyydä tarvittaessa piirtämään tai näyttämään se, mitä tapahtui

28 KUN LAPSI PUHUU (JATKUU) Kertomisen ja kuulluksi tulemisen eheyttävä vaikutus Anna tietoa väkivallasta ja sen vaikutuksista Se on väärin! Et ole ainoa Ei ihme, jos ei aina ole ollut voimia läksyjen tekemiseen Usko lasta ja anna hänen tietää se Viestitä lapselle, että teet parhaasi hänen auttamisekseen ja siksi myöskään et voi pitää asiaa omana tietonasi

29 KUN LAPSI PUHUU (JATKUU) Pidä lapsi toimijana/osallisena omaan elämäänsä Kysy lapselta, mikä hänelle olisi tärkeintä mikä häntä auttaisi eniten Kysy, kenelle asiasta hänen mielestään pitäisi ensin kertoa ja millä tavoin Ota huomioon lapsen pelot ja mieti hänen kanssaan, mikä niitä vähentäisi Pidä lapsi tietoisena asioiden kulusta ja hänen turvaansa vahvistavista päätöksistä

30 KUN LAPSI PUHUU (JATKUU) Vahvista lapsen turvataitoja ja selviytymisen kokemusta Kiitä ja kehu siitä, mitä lapsi on tehnyt hyvin itsensä suojelemiseksi ja avun pyytämiseksi Mieti hänen kanssaan, miten hän voisi toimia, jos vastaavaa vielä tapahtuisi Harjoitelkaa tilanteissa toimimista esim. näytellen, nukkien ja symbolien avulla Kerratkaa turvaohjeet: 1) Sano EI, 2) Lähde pois, 3) Kerro turvalliselle aikuiselle Kerro lapselle lapsen oikeudesta elää turvassa ja saada apua Lapsella on oikeus puhua huolistaan! Ammattilaisilla on velvollisuus huolehtia, että puhuminen johtaa avun saantiin!

31 PERUSTEITA LAPSEN KANSSA PUHUMISEEN MIKSI LASTA EI SAISI TAVATA? Turvataitojen vahvistaminen ja turvakeskustelu ei haittaa tutkimuksellista työtä, vaan pikemminkin voi edistää sitä Lapsen kanssa puhuessa fokus ei ole tapahtuneiden selvittämistä, vaan lapsen turvan vahvistamisessa ja auttamisessa hämmennyksen kanssa Miksi lapsen kohdalla pitäisi toimia toisin kuin aikuisen? Lasten oikeuksien toteutuminen Päätöksiä tehtäessä ensimmäiseksi lapsen etu (artikla 3) Oikeus vapaasti ilmaista mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa (artikla 13) Oikeus elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvitsemansa terveyden ja sairaanhoito (artikla 24)

32 Yhteistyö vanhempien kanssa

33 KOHTAAMISEN JÄNNITTEITÄ Vanhempien puolelta: Syyllisyys Häpeä Pelko Vaikenemisen vaateet Epäsuhtainen asetelma neuvottelussa Kasvojen säilyttämisen tarve

34 AMMATTILAISTEN HAASTEITA VANHEMPIEN KOHTAAMISESSA Huolen puheeksi ottaminen lasta suojelevalla ja vanhempia kunnioittavalla tavalla Vastuun siirtäminen vanhemmille lapsen suojaamisessa ja väkivallan tekijälle väkivallan lopettamisessa Asian eteenpäin vieminen moniammatillisessa yhteistyössä niin, että lapsi saa avun

35 HUOLEN PUHEEKSI OTTO Kaksi työntekijää mukana Työntekijän oma aktiivisuus erityisen tärkeä Suorat kysymykset, Ole avoin ja kerro, missä roolissa, miksi kysyt Empaattisesti, ei tuomiten Selkeä kannanotto, irti neutraalisuudesta Tiedon antaminen Palveluista, avun keinoista Väkivallan vaikutuksista Lastensuojeluun yhteyden ottaminen & siitä vanhemmille kertominen/mukana neuvottelussa

36 Ydinajatuksia: HUOLEN PUHEEKSI OTTAMINEN Tuo esille edistystä ja vahvuuksia Ongelman sijasta puhutaan huolesta Huoli pohjaa konkreetteihin kirjattuihin havaintoihin Huoltajia pyydetään apuun Kootaan & jaetaan eri osapuolten huolet ja näkemykset Ratkaisuja etsitään yhteistyössä Huoli liitetään tukeen Etsi ja kokeile yhdessä työkavereiden kanssa tapaa/tapoja ottaa huoli puheeksi Laakso&Lajunen, 2008

37 TURVAKESKUSTELUN MALLI LAPSEN LÄHIPIIRIN KANSSA Paula Heljestrand & Lars Westerström, Köping

38 HUOLEN PUHEEKSI OTTO Turvallisuuden välitön takaaminen ja keskustelu turvallisuudesta tärkeintä Turvakeskustelun käyminen Lasta ei saa rangaista eikä syyllistää! Mitä tukea vanhemmat tarvitsevat? Miten edetään? Millä mielellä, millä ajatuksilla? Työntekijän huolto

39 TURVAKESKUSTELUN NÄKÖKULMAT Voidaan työskennellä, vaikka totuutta ei tiedettäisi (sosiokonstruktionistinen näkökulma) Rikoksen selvittäminen poliisin tehtävä Ei juututa asian tutkimiseen/rikoksen selvittämiseen Hyödyn ja tuen näkökulma Tehdään sitä, mistä on apua lapselle Näkökulma ennaltaehkäisevä ja lastensuojelullinen Lapsen suojelu ja hänen auttamisensa ensisijaista

40 TURVAKESKUSTELUN NÄKÖKULMAT (JATKUU) Voimavarakeskeinen lähestymistapa Fokus tulevaisuudessa ja hoivan/suojan/rajojen vahvistumisessa Autonomian ja toimijuuden kunnioittaminen Osallisuus omissa asioissa Suunnittelu yhdessä lapsen ja hänen vanhempiensa Verkostonäkökulma Turvaverkoston, lapsen lähipiirin valppauden ja voimavarojen vahvistaminen Kriisinäkökulma lapsen kaltoinkohtelun esilletulo on kriisi

41 HYÖDYLLISIÄ KESKUSTELUAIHEITA Mitä kukin lapsen verkostossa oleva voisi tehdä, jotta esille tulleet huolet vähentyisivät? Miten voidaan varmistaa, että lapsi jatkossa on turvassa ja saa tarvitsemansa huolenpidon? Mitä vastuuta kaltoinkohtelija ottaa lapsen suojelusta? Mistä merkeistä voidaan päätellä, että lapsi ei ole enää hyväksikäytön/kaltoinkohtelun kohteena? Mistä merkeistä voidaan päätellä, että asiat menevät parempaan suuntaan? Mitkä merkit/oireet herättäisivät huolen uudelleen?

42 HYÖDYLLISIÄ KESKUSTELUN AIHEITA Rajojen selkiyttäminen, huom. sukupolvisuus Millainen koskettaminen/rakkauden osoittaminen on sopivaa ja millainen ei? Miten lapsi itse voi lähestyä toista? Lapsen ja perheen hyvinvointia tukevien asioiden näkyväksi tekeminen Onnistumisista, taidoista, voimavaroista puhuminen Kehen lapsi/nuori huolissaan turvautuisi? Kuka on lapsen luottohenkilö?

43 HYÖDYLLISIÄ KESKUSTELUN AIHEITA (JATKUU) Kenen kanssa lapsi oppii ja harjoittelee turvataitoja? Tilanteissa toimimisen harjoittelua Mitä jos? Itsensä suojelemista Aikuisen puoleen kääntymistä Millaista aikuisten puuttumista tai lastensuojelullista apua tarvitaan? Millaista tukea kukakin tarvitsee? Ohjaavien ja myönteisten kasvatuskeinojen käyttäminen Mitä tukea sisarukset tarvitsevat?

44 TURVAKESKUSTELUN LOPUKSI Sopimusten kirjaaminen Seurannasta sopiminen Keskustelun arviointi ja loppupuhallus Millainen palaveri oli? Mikä oli hyvää? Mikä jäi kesken? Mikä jäi kokonaan vaille huomiota? Millä mielellä kukin lähteen?

45 LÄHTEITÄ Aaltonen, J Turvataitoja nuorille. Opas sukupuolisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn. THL. ( Helama, S. (2005). Pidän huolta itsestäni. Opas erityisryhmien käyttöön. Suomen Kuntaliitto ja Lastensuojelun Keskusliitto Lajunen, K., Andell, M., Jalava, L., Kemppainen, K., Pakkanen, M. & Ylenius Lehtonen, M Turvataitoja lapsille. Stakes. ( Suojele minua kaikelta. Tietoa internetin ja digitaalisen median osuudesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön lasten kanssa ja heidän hyväkseen toimiville ammattilaisille.

46

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO 3.12.2014 Kaija Lajunen & RiiAa Ala- Luhtala Tunne- ja turvataidot osaamiseksi - hanke Lajunen & Ala- Luhtala 3.12.2014 1 TUNNE- JA TURVATAITOJA

Lisätiedot

TURVATAITOKASVATUKSEN KEHITYSTYÖTÄ SUOMESSA

TURVATAITOKASVATUKSEN KEHITYSTYÖTÄ SUOMESSA TURVATAITOKASVATUKSEN KEHITYSTYÖTÄ SUOMESSA 8.2.2013 Kaija Lajunen & Sirpa Valkama JAMK Tunne- ja turvataidot osaamiseksi -hanke MITÄ TURVATAIDOT OVAT? Taitoa pitää huolta itsestä ja omasta turvallisuudesta

Lisätiedot

Turvataidot tutuksi 14.11.201 5. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Carita Luukkainen

Turvataidot tutuksi 14.11.201 5. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Carita Luukkainen Turvataidot tutuksi Mitä turvataidot ovat? Taitoa pitää huolta itsestä ja omasta turvallisuudesta Taitoa toimia itseä suojelevalla tavalla kiusaamisen, alistamisen, väkivallan, houkuttelun ja seksuaalisen

Lisätiedot

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013 Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen Lasten turvataitokasvatus suomalainen lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyohjelma

Lisätiedot

Turvaa ja turvataitoja - ennaltaehkäisyyn ja tukeen pyrkivä työote

Turvaa ja turvataitoja - ennaltaehkäisyyn ja tukeen pyrkivä työote Turvaa ja turvataitoja - ennaltaehkäisyyn ja tukeen pyrkivä työote PsL, psykoterapian erikoispsykologi, perheterapeutti (VET) kaija@lajunen.net EN:n One in Five kampanja ja Lanzaroten sopimus Stop the

Lisätiedot

Tunne- ja turvataidoilla turvallisuutta lasten elämään

Tunne- ja turvataidoilla turvallisuutta lasten elämään Tunne- ja turvataidoilla turvallisuutta lasten elämään Oppilashuollon päivät 18.11.2015 Kaija Lajunen PsL, psykoterapian erikoispsykologi, perheterapeutti Kuvat: Sanna Ojanen 15.1.15 2 TUNNE- JA TURVATAITOKASVATUKSEN

Lisätiedot

Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op)

Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op) Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op) Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi opiskelemaan Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään -täydennyskoulutukseen. Koulutuksen

Lisätiedot

Tunne- ja turvataitoja lapsille

Tunne- ja turvataitoja lapsille Tunne- ja turvataitoja lapsille Koulutus Pori 15.10.2018 Minna Andell Mirja Ylenius-Lehtonen 2 Kaija Lajunen 15.1.15 Päivän ohjelma 12.30 Koulutuspäivä alkaa tutustumalla turvataitokasvatuksen taustaan

Lisätiedot

Turvaa ja turvataitoja seksuaalises* kaltoinkohdellulle lapselle Lotan tarina (kuvi:eellinen)

Turvaa ja turvataitoja seksuaalises* kaltoinkohdellulle lapselle Lotan tarina (kuvi:eellinen) Turvaa ja turvataitoja seksuaalises* kaltoinkohdellulle lapselle Lotan tarina (kuvi:eellinen) Jyväskylä 3.12.2014 Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Tuija Valkonen, Noora- Maria Ahl Lajunen, Lah*nen, Valkonen

Lisätiedot

Tunne- ja turvataidoilla hyvinvointia lapsille ja nuorille

Tunne- ja turvataidoilla hyvinvointia lapsille ja nuorille Tunne- ja turvataidoilla hyvinvointia lapsille ja nuorille 10.9.2015 Kaija Lajunen PsL, psykoterapian erikoispsykologi, perheterapeutti kaija@lajunen.net 2 TURVALLISUUS JA TURVAN KOKEMUS Tila, jossa on

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

TurvaTaidoilla turvaa!

TurvaTaidoilla turvaa! TurvaTaidoilla turvaa! Työpajapäivä 16.10.2018 Minna Andell Mirja Ylenius-Lehtonen 2 Työpajan ohjelma 9/13 Tunne- ja kaveritaidot 10.30/14.30 Virkistystauko 10.45/14.45 Kyllä minä pärjään 12/16 Koulutus

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pirkanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Tampere, 21.4.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pohjanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Vaasa, 11.5.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön suhtautuminen

Lisätiedot

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on

Lisätiedot

Stop the silence! Aleksandra Kovac

Stop the silence! Aleksandra Kovac Stop the silence! Aleksandra Kovac TUNNE- JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI - HANKE Loppuseminaari 03.12.2014 Riitta Ala-Luhtala, Sirpa Valkama ja Kaija Lajunen Tunne ja turvataidot osaamiseksi TuTa hanke (2012

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo,

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo, TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo, 14.11.2012 Lähtökohdat Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toimenpidekirjaus

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA MITÄ VOIMME TEHDÄ? VIRANOMAISYHTEISTYÖN PARANTAMINEN, KOSKA: SELVITYS PERHE- JA LAPSENSURMIEN TAUSTOISTA VUOSILTA 2003-2012: YKSI SELVITYKSESSÄ HAVAITTU SELKEÄ

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Tunne- ja turvataidot

Tunne- ja turvataidot Tunne- ja turvataidot Mauste- koulutus 8.4.2016 Kaija Lajunen PsL, psykoterapian erikoispsykologi, perheterapeutti Kuvat: Sanna Ojanen Lajunen & Lahtinen 2016 1 Tunne- ja turvataidot Sisältö Mistä oikein

Lisätiedot

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry.

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. 1 Mitä turvallisuus on lapsen mielestä? Turvallisuus on sitä, että ei

Lisätiedot

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä 11.9.2013 Lolan Lindroos Kouluttaja Uudenmaan palvelualue Helsingin palveluyksikkö 1 Puuttuminen väkivaltaan on välittämistä! Epäily ja tunnistaminen

Lisätiedot

TURVATAITOJA NUORILLE

TURVATAITOJA NUORILLE TURVATAITOJA NUORILLE Opas sukupuolisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn Jussi Aaltonen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät, Kalastajatorppa, 30.11.2012 Lähtökohdat

Lisätiedot

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta YTT, pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitto ry 25.4.2019 Säätytalo 1 Salattu, vaikeasti tunnistettava ja lapsia

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

Turvataidon nettimateriaali

Turvataidon nettimateriaali Turvataidon nettimateriaali TuTa hanke 3.12.2014 Pirjo Lahtinen, Elina Ristimäki, Helvi, Iines Hemmilä, Marjo Kokko, Eveliina Loijas, Anna Boman, Iiris Aalto Taustaa Onerva Mäen koulussa turvataitokasvatusta

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

Toimintaohje lapsen kanssa työskenteleville suuren huolen tai sen epäilyn tilanteissa

Toimintaohje lapsen kanssa työskenteleville suuren huolen tai sen epäilyn tilanteissa Toimintaohje lapsen kanssa työskenteleville suuren huolen tai sen epäilyn tilanteissa Kaija Lajunen, Noora-Maria Ahl, Marja Darth, Pirjo Lahtinen & Tuija Valkonen Jos lapsi kertoo sinulle huolta herättävistä

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Mirjam Kalland Varhaiskasvatuksen professori, Helsingin yliopisto 21.11.2018 Eri tasoiset sopimukset Julistus (declaration) ei juridisesti sitova Tahdonilmaisu,

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille ROVANIEMI 22.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta

Lisätiedot

21.3.2013 Kristiina Manninen Sost.tt (YTM), perheterapeutti (ET), työnohjaaja (Story)

21.3.2013 Kristiina Manninen Sost.tt (YTM), perheterapeutti (ET), työnohjaaja (Story) 21.3.2013 Kristiina Manninen Sost.tt (YTM), perheterapeutti (ET), työnohjaaja (Story) Lat. addictio = jättäminen jonkun valtaan, jonkun omaksi tuomitsemista tai julistamista Terveet / haitalliset riippuvuudet

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU

KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU PÄIHTEET MIRON (14V) ON EPÄILTY OLLEEN PÄIHTYNEENÄ KOULUSSA. MIRO ON USEIN POISSAOLEVA JA HAISKAHTAA KANNABIKSELTA MITÄ TEET? ENTÄ JOS OLET KUULLUT EPÄILYISTÄ VAIN MUIDEN

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA?

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? Perheaikaa 18.2.2016 Tytti Solantaus Lastenpsykiatri, emeritatutkimusprofessori Toimiva lapsi & perhe hankejohtaja (SMS) OMA TAUSTA Työ lasten ja perheiden parissa

Lisätiedot

No, miten voidaan yrittää varmistaa se, että saadaan aikaiseksi sopimus, joka toimii myös arjessa?

No, miten voidaan yrittää varmistaa se, että saadaan aikaiseksi sopimus, joka toimii myös arjessa? Väestöliiton järjestämä seminaari 6.6.2008 Vertaistoiminnan kehittäjä, psykologi Virpi Lahtiharju: Miten lapsi voisi näkyä perheasioiden sovittelussa? Lapsi on sovittelussa mukana puheen ja mielikuvien

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa

Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi

Lisätiedot

VERKOSTOFOORUMI KUOPIO

VERKOSTOFOORUMI KUOPIO VERKOSTOFOORUMI 17.8.2012 KUOPIO Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitusvelvollisuus ja tutkiminen Petra Kjällman Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen

Lisätiedot

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Seksuaalisuus: On ominaisuus, joka on jokaisella ihmisellä syntymästä lähtien muuttuu koko elämän ajan kasvun, kehityksen sekä ikääntymisen mukana koska seksuaalisuus

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 17.5.2016 1

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 17.5.2016 1 Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 17.5.2016 1 Lasten osallisuus ja kuuleminen Terhi Tuukkanen YTT, ylitarkastaja Lapsiasiavaltuutetun toimisto 17.5.2016 2 Miksi lasten osallisuus?

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus käytännössä

Itsemääräämisoikeus käytännössä Itsemääräämisoikeus käytännössä Koulutuspäivä 6.11.2017 Helsinki johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Itsemääräämisoikeus Henkilön oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä valintoja.

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Turvataitoja erityislapsille. Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki

Turvataitoja erityislapsille. Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki Turvataitoja erityislapsille Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki Onerva Mäen koulu Jyväskylän näkövammaisten koulu ja Haukkarannan koulu yhdistyivät vuoden 2013 alussa Onerva Mäen

Lisätiedot

Varhaisen tuen työmenetelmät asiakastyössä - kuule ja tule kuulluksi - haahoilusta vuoropuheluun, ajoissa Kajaani 12.11.2008

Varhaisen tuen työmenetelmät asiakastyössä - kuule ja tule kuulluksi - haahoilusta vuoropuheluun, ajoissa Kajaani 12.11.2008 Varhaisen tuen työmenetelmät asiakastyössä - kuule ja tule kuulluksi - haahoilusta vuoropuheluun, ajoissa Kajaani 12.11.2008 Tom Arnkil, tutkimusprofessori, Stakes Olli Laiho, verkostotyön koordinaattori,

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN Ei ole olemassa yhtä varhaisen puuttumisen määri-telmää; yleisesti tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö Lapsen näkökulma vanhempien päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö maritta.itapuisto@jkl.fiitapuisto@jkl Aineistot ja julkaisut Pullon varjosta valoon, 2001.

Lisätiedot

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10 Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen

Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua

Lisätiedot

www.lapsiasia.fi 21.4.2010

www.lapsiasia.fi 21.4.2010 Lapsen oikeuksien näkökulma vanhemman vankeuteen - kommenttipuheenvuoro Maria Kaisa Aula Lapsi näkyväksi - seminaari vankien lasten huomioimisesta Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot