Salon kaupunkistrategia 2026

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon kaupunkistrategia 2026"

Transkriptio

1 Salon kaupunkistrategia 2026

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Miksi strategia? Mihin strategiaa tarvitaan? Taustaa strategialle Miten strategiaa on valmisteltu? Strategian keskeinen sisältö Perustehtävä Arvot Hyvä johtaminen Kestävä talous Visio Jatkuva parantaminen Yhdessä tekeminen - luottamus Strategin painopistealueet Kärkihankkeet Tavoitteet Strategiset ohjelmat Miten strategiaa seurataan ja arvioidaan? Miksi strategia? Kesäkuun alussa 2017 lopuiltakin osin voimaan tullut kuntalaki edellyttää, että joka kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään kuntalain 110 :ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa. Salon kaupunkistrategia 2026 luo kaupungin toiminnalle keskeiset linjaukset, jotka toteuttamalla viime vuosien haastava taloudellinen ja kaupunkirakennetta koskeva kehitys käännetään myönteiseksi ja uutta kasvua tukevaksi. 2 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 3

3 2. Mihin strategiaa tarvitaan? Organisaatiot tarvitsevat strategiaa yhteisen suunnan määrittämiseen. Strategia ohjaa toimintaa, päätöksentekoa ja resurssien käyttöä. Strategia on aina tietoinen, yhteinen valinta. Strategia määrittelee toivotun tilan eli vision tulevaisuudesta, toimenpiteet millä sinne päästään, kaupungin arvot sekä ne keskeisimmät asiat, jotka lähivuosina pitää saada kuntoon. Katseen on oltava vahvasti tulevaisuudessa eikä menneisyydessä. Strategia ohjaa koko kaupungin toimintaa ja sen toteutumista seurataan vuosittain. Strategiaa myös muokataan ja täsmennetään ajassa tapahtuvien muutosten myötä. Strategia ja sen teko ei ole itseisarvo, vaan tärkeintä on se, mitä käytännön tekemistä siitä seuraa. Salossa strategian jalkautukseen panostetaan koko vuoden 2018 ajan ja kaupungin palveluiden sekä toimintojen kehittämisessä edetään jatkuvan parantamisen mallilla. Salossa strategia tarvitaan ensisijaisesti linjaamaan niitä isoja kysymyksiä, joissa kaupungin tulee onnistua uuden kasvun aikaansaamiseksi. Kaupunkistrategiaan on kirjattu ne isot hankkeet, jotka edellyttävät vahvaa sitoutumista seuraavan kahden valtuustokauden aikana. Siksi strategia tähtää vuoteen 2026 ja saattaa vaatia uudistamista jo seuraavan valtuustokauden aikana (kuntalaki 37 ). Strategiassa ei oteta kantaa kaupungin kaikkiin yksittäisiin lakisääteisiin tehtäviin eikä toisteta sote- ja maakuntauudistuksen edellyttämiä tehtäviä ja muutostarpeita tuleville vuosille. 3. Taustaa Salon kaupunkistrategialle Kuluneet kymmenen vuotta ovat ravistelleet Salon rakenteita poikkeuksellisella tavalla. Kuntaliitos ja elinkeinoelämän rakennemuutos ovat kasvattaneet Salosta ketterän muutososaajan, joka on selvinnyt kriiseistä ja on nyt valmis valitsemaan kasvun tien. Lounais-Suomen positiivinen rakennemuutos sekä koko Suomen kasvava talous näkyvät jo kaupunkimme työllisyysluvuissa, mutta vielä on paljon tehtävää. Asukasluvun useamman vuoden kestänyt lasku ei ole taittunut. Strategisten tavoitteidemme - hyvinvoiva kuntalainen ja vetovoimainen kasvukaupunki saavuttamiseksi tarvitsemme lisää sekä työpaikkoja että asukkaita. Suomessa kaupunkien välinen kilpailu uusista asukkaista ja työpaikoista on kovaa. Yritysten sijoittumisen ja työpaikkojen osalta kilpailemme myös kansainvälisesti. Muutto- ja sijoittumispäätöksiin vaikuttavat monet tekijät joko yksittäin tai kokonaisuutena. Myös mielikuvalla kaupungista on merkitystä ja siihen on meillä kaikilla mahdollisuus vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti. Valittamisen sijasta on keskityttävä kehittämiseen. Valittaa saa ainoastaan, jos on esittää idea ongelman ratkaisemiseksi tai toiminnan kehittämiseksi. Jokainen salolainen ja aivan erityisesti kaupungin työntekijä 4 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 5

4 tai luottamushenkilö on kaupungin mainelähettiläs. Strategiaprosessin taustaselvityksissä onkin kiinnitetty aivan erityistä huomiota kaupungin mainetekijän parantamiseen tulevaisuudessa. Kun fyysiset ja taloudelliset edellytykset ovat kunnossa, korostuu henkisten edellytysten merkitys. Uusien työpaikkojen ja asukkaiden lisäksi kolmas tekijä Salon tulevaisuuden yhtälössä on valmisteilla oleva sote- ja maakuntauudistus, sen lopullinen muoto ja aikataulu. Uudistus vaikuttaa meihin kaikkiin, sillä jokainen on uudistuksen kohteena olevien palvelujen käyttäjä jossakin elämänsä vaiheessa samoin kuin myös tulevan maakunnan asukas. Valmisteluvaiheessa on kyse myös edunvalvonnasta niin asukkaittemme kuin nykyisen henkilöstömme näkökulmasta. Verkostot, niin paikalliset, alueelliset, kansalliset kuin kansainvälisetkin, ja niissä toimiminen ovat tulevaisuudessa yhä keskeisemmässä asemassa. Verkostoissa toimitaan ennen kaikkea kumppaneina. Kumppanuus ei sulje pois edunvalvontaa, mutta kumppanuus antaa paremmat edellytykset intressien yhteensovittamiselle ja parhaimmillaan kokonaan uusille avauksille. Hyvät verkostot toimivat pitkäjänteisesti ja tuovat tätä kautta ennustettavuutta sekä vakautta välillä myrskyisäänkin toimintaympäristöön. 4. Miten strategiaa on valmisteltu? Osana tulevaisuuteen valmistautumista aloitimme alkusyksystä 2017 strategiatyön Innostu Salosta -verkkokyselyllä, joka suunnattiin niin asukkaille, henkilöstölle kuin muillekin sidosryhmille. Kyselystä saimme arvokasta aineistoa strategiatyön perustaksi, ja työ jatkui syksyn ja talven ajan muun muassa työpajoissa ja valtuustoseminaarissa. Helmikuussa järjestettiin kolme kuntalaiskuulemista tulevaisuuden Saloon liittyen. Strategian suunnittelussa on tiedostettu, että vähintään yhtä tärkeää kuin strategia-asiakirjan laatiminen, on Salon kaupunkia koskevan tulevaisuuskeskustelun käyminen. Tässä olemme onnistuneet hyvin. Tulevaisuuskeskustelua jatketaan myös strategiaprosessin jälkeen aktiivisesti. 6 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 7

5 5. Strategian keskeinen sisältö Strategian keskeinen sisältö on kuvattu strategiatalona, jonka kivijalassa ovat kaupungin perustehtävän ja arvojen lisäksi hyvä johtaminen ja kestävä talous. Strategiatalon keskellä on kaupungin visio, jota kiertää jatkuvan parantamisen, yhdessä tekemisen ja luottamuksen kehä. Talossa on neljä pilaria; sujuvat prosessit, aktiivinen yrittäjyys, luova edelläkävijä ja osaava henkilöstö, jotka ovat strategian painopistealueita. Painopistealueiden vieressä ovat strategiaa toteuttavat kärkihankkeet. Talon kattona ovat kaupungin strategiset tavoitteet Perustehtävä Perustehtävämme on kehittää alueemme elinvoimaa, edistää asukkaittemme hyvinvointia ja vahvistaa kuntalaistemme osallistumista ja yhteisöllisyyttä. Perustehtävämme määrittely on kuntalain hengen mukainen ja kaikki toimintamme tähtää siihen, että Salo on tulevaisuudessa elinvoimainen, hyvinvoiva ja yhteisö, jonka asukasluku kasvaa useiden tappiollisten vuosien jälkeen. Salo2021 -hanke Oppimisympäristöuudistus ja Oppiva Salo Salo IoT Campus Ekovoimalaitokseen tukeutuva kiertotalouspuisto Toimiva työyhteisö HYVINVOIVA KUNTALAINEN VETOVOIMAINEN KASVUKAUPUNKI Sujuvat prosessit Aktiivinen yrittäjyys Kärkihankkeet Jatkuva parantaminen Salo joka päivä parempi Yhdessä tekeminen - luottamus Luova edelläkävijä Osaava henkilöstö TKt 52, II vaihe Salon sairaala Tunnin juna Tulevaisuuden asumisympäristö Tulevaisuuden liikkumisjärjestelmä Hyvä johtaminen kestävä talous ARVOT JA PERUSTEHTÄVÄ 8 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 9

6 5.2. Arvot Kaupungin arvot ovat se perusta, jolle toimintamme rakentuu. Arvot ovat pysyvästi tavoiteltavia ja arvostettavina pidettyjä ominaisuuksia, jotka ohjaavat toimintaamme. Salon kaupungin arvot ovat asiakaslähtöisyys, rohkeus, vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus. Asiakaslähtöisyys on sitä, että meidän on tunnettava sekä ulkoiset että sisäiset asiakkaamme ja ymmärrettävä heidän tarpeensa myös yksilöinä. Meidän on kehitettävä palvelujamme yhdessä asiakkaittemme kanssa niin, että ne vastaavat heidän muuttuviin tarpeisiinsa ja tätä kautta rakentavat joka päivä parempaa Saloa. Rohkeana kaupunkina tartumme uusiin asioihin ja mahdollisuuksiin avoimin mielin, opimme epäonnistumisista, teemme yhteistyötä yli rajojen sekä uskallamme tehdä myös vaikeita päätöksiä, jos ne merkitsevät parempaa tulevaisuutta Salolle. Me emme tyydy siihen, että tehdään niin kuin on ennenkin tehty, mutta tarvittaessa puolustamme vanhaa, jos se on kaupunkimme kannalta parasta. Jokainen on omalta osaltaan vastuussa kaupungistamme ja sen tulevaisuudesta. Vastaamme omista työ- ja luottamustehtävistämme, teemme sen mitä sovitaan, kehitämme toimintaamme ja jaamme osaamistamme. Muistamme, että sillä mitä teemme tai jätämme tekemättä, on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen yli sukupolvien. Oikeudenmukaisella kaupungilla on yhdenmukaiset toimintatavat ja periaatteet, joita noudatamme kaikessa kaupungin toiminnassa niin organisaation sisällä kuin suhteessa asiakkaisiin ja yhteistyö- kumppaneihin. Kaikille annetaan tasavertaiset mahdollisuudet tulla kuulluksi ja jokaista kohdellaan arvostavasti. Ongelmatilanteet ratkaistaan osapuolten näkemyksiä kunnioittaen Hyvä johtaminen Hyvä johtaminen on arjen työtä ja katsomista pitkälle tulevaisuuteen. Se on selkeyttä ja systemaattisuutta, arvostusta ja vuorovaikutusta. Se on päätösten tekemistä silloin kun on päätöksenteon aika. Hyvä johtaminen on avain organisaation kannattavuuden parantamiseen. Hyvä johtajuus ja henkilöstön työskentelyä tukevat toimintatavat parantavat henkilöstön työmotivaatiota ja työmoraalia. Motivoitunut ja tyytyväinen henkilöstö on hyvän palvelutason keskeinen aikaansaaja. Kaupungin hallintosäännössä (20 ) määritellään esimiehen keskeiset tehtävät ja vastuut. Hallintosäännössä todetaan muun muassa: Johtaminen edellyttää toiminnan suunnittelua ja johtamista organisaatiossa valitun strategian pohjalta, muutostarpeiden ja kehittämiskohteiden tunnistamista sekä kehittämistoimenpiteiden toteuttamista ja vastuualueen kokonaisvaltaista arviointia. Johtaminen on kokonaisvaltaista toimintaa, jossa strateginen johtaminen, toiminnan johtaminen ja ihmisten johtaminen sekä oman johtajuuden kehittäminen muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Hallintosääntöä tarkemmin esimiestyö on määritelty Salon kaupungin johtamisperiaatteissa (KH ). 10 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 11

7 5.4. Kestävä talous Kestävä talous on luonnollisesti talouden kovaa ydintä, tulojen ja menojen tasapainoa, mutta se on myös tulevaisuuden ennakointia ja varautumista. Se on vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Kestävä talous luo pohjan kestävälle kehitykselle. Me kaikki olemme vastuussa kestävästä taloudesta, ja Salon kaupungin tulee olla edelläkävijä myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän talouden rakentajana. 1. Taloudellinen kestävyys on tasapainoista kasvua, joka ei perustu pitkällä aikavälillä velkaantumiseen tai varantojen hävittämiseen. Kestävällä pohjalla oleva talous helpottaa kohtaamaan tulevia uusia haasteita ja tekemään arvovalintoja. 2. Ekologinen kestävyys on perusta, jolle ihmisten hyvinvointi rakentuu. Kestävän kehityksen perusehtona on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn. 3. Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa yhteiskunnan jäsenten kesken. Sosiaalisen kestävyyden edellytyksiä ovat muun muassa riittävä toimeentulo, riittävien hyvinvointipalvelujen ja turvallisuuden takaaminen sekä resurssien oikeudenmukainen jakautuminen ja yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä sekä osallisuuteen yhteiskunnassa. 4. Kulttuurinen kestävyys mahdollistaa kulttuurien säilymisen ja kehittymisen sukupolvelta toiselle. Kulttuurin määritelmä on moninainen, sillä siihen kuuluu sekä aineellisia kuin aineettomiakin asioita. Kestävä kulttuuri ei ole pysähtynyt vaan elää ja muuttuu vuorovaikutuksessa ihmisten ja ympäristön kanssa. Kestävässä kulttuurissa hyväksytään ihmisten erilaisuus, kunnioitetaan jokaisen oikeuksia ja perustavanlaatuisia vapauksia. Kestävä kehitys edellyttää kestävää taloutta. Kestävän talouden lähtökohtana on, että talous on tasapainossa eli vuosikate on vähintään yhtä suuri kun poistot. Tällöin voidaan rahoittaa vuosittaiset korjausinvestoinnit. Kasvu, elinvoima ja kärkihankkeiden toteuttaminen edellyttävät myös investointeja. Kaupunki tähtää ulkoisissa verkostoissa sellaiseen asemaan, että Salon kaupungin kanssa halutaan toteuttaa koko alueelle ja maakunnalle tärkeitä kehittämisinvestointeja sekä kohdentaa niihin resursseja monista eri lähteistä. Rahoitukseen liittyviä haasteita tuovat painelaskelmat, jotka osoittavat, että järjestelmätasaus pienentää Salon kaupungin valtionosuuksia merkittävästi vuosina Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 13

8 5.5. Visio Salon kaupungin visio on Salo joka päivä parempi. Visio tarkoittaa, että joka päivä olemme parempi kaupunki asukkaillemme, henkilöstöllemme ja yhteistyökumppaneillemme. Se tarkoittaa sitä, että me kaikki teemme joka päivä yhdessä töitä paremman Salon puolesta. Salon strategiatyön paras mahdollinen lopputulos on tilanne, jossa jokainen salolainen haluaa kehittää ympäristöään sekä omaa toimintaansa periaatteella joka päivä parempi Jatkuva parantaminen PDCA (plan do check act) -laatuajattelu on mukana kaikissa Salon kaupungin toiminnoissa. Erityisen tärkeä osa on toimintojen jatkuva arviointi ja parantaminen, säännönmukaisesti. Kokeilukulttuuria ja kehittämistä tuetaan ja esimiesten tulee mahdollistaa parantamistyö. Osaamista ja ideoita organisaation sisällä jaetaan aktiivisesti. Henkilöstöä osallistetaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Salossa jatkuvan parantamisen kulttuurista ei haluta tehdä turhan juhlallista. Sen oletetaan olevan luonnollinen toimintatapa, josta parhaillaan syntyy kaikkien yhteinen toimintakulttuuri Yhdessä tekeminen - luottamus Kaupunki elää päätöksistä sekä luottamuksesta. Päätöksenteko sekä luottamus ovat hyvän kaupunkiorganisaation polttoaine sekä samalla onnistuneiden prosessien tuotos. Kaupunki kuulee kuntalaisia ja sidosryhmiä tärkeissä asiakokonaisuuksissa. Sisäisessä toiminnassa panostetaan luottamusta lisääviin ja yhteistyötä mahdollistaviin toimiin. Yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti. Kaupunki toimii aktiivisesti ja avoimesti suhteessa kuntalaisiin ja asiakkaisiin. Oman toiminnan ennakoitavuutta ja luotettavuutta lisätään kaupunginhallituksen ja johtoryhmän työskentelyn arvioinnilla ja kehittämisellä, uuden strategiamallin avoimella viestinnällä sekä esimiesten ja henkilöstön sitouttamisella strategian mukaiseen toimintaan. Salon kaupungin strategiatalossa luottamus nähdään jatkuvan prosessien sekä toimintamallien tuloksena. Kaupunki on tehnyt tietoisen päätöksen siitä, että luottamus ei ole arvo, vaan se on hyvän kaupunkiorganisaation toiminnan tulos, joka edistää kaikkea suunnittelua ja tekemistä. 14 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 15

9 5.8. Strategian painopistealueet 1. Sujuvat prosessit Kaupunki toimii asiakaslähtöisesti ja saumattomasti, tarjoten asiakkaille oikea-aikaisia palveluita. Asiakkaalla on ensimmäisellä kontaktilla käytössään laaja osaajaverkko, ja ensimmäiseen kontaktiin panostetaan. Kehitetään erityisesti palveluiden rajapintoja, jotta palvelu ei katkeaisi niissä kohdissa. Palvelut suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja ulkoisia sekä sisäisiä prosesseja kehitetään suunnitelmallisesti, asiakaslähtöisesti. 2. Aktiivinen yrittäjyys Kaupungin tavoite on olla Suomen yrittäjäystävällisin kunta. Salo on yli 5000 yrityksellään yksi Suomen yritystiheimmistä kaupungeista ja uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti. Olemassa olevien yritysten toimintaedellytykset ja kasvun mahdollisuudet ovat hyvät. Kaupungin elinvoimapalvelut tarjoavat asiakkaille laadukasta ja sujuvaa, yhden luukun periaatteella toimivaa palvelua. Kaupunki toimii kiinnostavana yhteistyö- ja tuotekehityskumppanina yrityksille. 3. Luova edelläkävijä Kaikessa toiminnassa kannustetaan luovuuteen ja rohkeuteen; niin kaupungin sisäisissä toiminnoissa kuin yhteistyössä ulkoisten toimijoiden kanssa. Luovuus näkyy muun muassa monipuolisissa tuotekehityskumppanuuksissa, ketterässä lean-toiminnassa, start up -tyyppisessä ajattelutavassa ja henkilöstön ideointikanavien tehokkaassa käytössä. 4. Osaava henkilöstö Osaava henkilöstö on hyvän johtamisen vastinpari. Osaava henkilöstö mahdollistaa hyvän johtajuuden ja hyvä johtajuus mahdollistaa henkilöstön osaamisen. Salolaisella osaamisella tarkoitetaan ammatillisen osaamisen lisäksi sitoutumista työhön ja työnantajaan, halua ja kykyä rakentavaan vuorovaikutukseen sekä aktiivista ja kehitysmyönteistä työotetta. 16 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 17

10 5.9. Kärkihankkeet 3 Salo # C &? 2 b 1. Salo2021-hanke Hankkeen tavoite on valmistautua sote- ja maakuntauudistukseen Salon kaupungin osalta. Uuden kunnan organisaation ja palveluiden valmistelutyö sekä kokonaisarkkitehtuurihankkeen edistäminen ovat myös olennaisia osia Salo2021-hanketta. Salon kaupungin henkilöstösuunnittelu toteuttaa useita suunniteltuja muutoksia alkaneen valtuustokauden aikana. Sekä merkittävät henkilöstömuutokset että henkilöstön kehittämishankkeet sovitetaan yhteen sote- ja maakuntasuunnittelun kanssa tulevaisuuden kunnan organisaation muodostamiseksi. 2. Oppimisympäristöuudistus ja Oppiva Salo Oppimisympäristöuudistus ja Oppiva Salo muodostavat yhdessä kaupunkitason strategisen kärkihankkeen. Oppimisympäristöuudistuksella pyritään varmistamaan oppilaiden tulevaisuuden osaamistarpeet, elinvoimaiset oppimisympäristöt ja niitä tukevat monikäyttöiset tilaratkaisut. Oppiva Salo on kehittämisohjelma, jossa kehitetään systeemisesti oppimista, opettajuutta, pedagogista johtamista, oppimisen teknologiaa sekä oppimisen analytiikkaa ja muuntojoustavia oppimistiloja. Kehittämisohjelmalla varmistetaan pysyvä toimintakulttuurin muutos siten, että digitalisaatio ja uusi opetussuunnitelma näkyvät muuttuneina opetus- ja oppimiskäytänteinä oppilaan arjessa. Kärkihankekokonaisuus edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kehittää Salon elinvoimaa ja kasvumahdollisuuksia. 3. Salo IoT Campus Salon IoT Campuksesta muodostetaan kansainvälisesti verkottunut ja kasvava keskus, joka mahdollistaa huippuosaamisen kehittymisen, kaupallisesti menestyvien tuotteiden ja palvelujen kehittämisen ja tuotannon sekä uuden IoT-liiketoiminnan syntymisen. Campuksesta luodaan myös houkutteleva osaamiskeskus kansainvälisille ohjelmille, joita kaupunki sekä tulevaisuudessa maakunta voi toteuttaa Salon alueella. 18 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 19

11 5.9. Kärkihankkeet 4. Ekovoimalaitokseen tukeutuva kiertotalouspuisto Lounavoima Oy rakentaa ekovoimalaitoksen Korvenmäkeen ja siihen tukeutuen synnytetään kaupungin omistaman Metsäjaanun teollisuusalueen ympärille kiertotalouspuisto. Ekovoimala valmistuu vuonna Hanke mahdollistaa laajan teollisen kehityksen Salon keskusta-alueen koillispuolella erinomaisilla etäisyyksillä ja moottoritieyhteyksillä. Teollisuusalueen hankkeistamista esimerkiksi ekoteollisuuspuistoksi voidaan harkita osana strategian toteuttamista. 5. Toimiva työyhteisö Toimiva työyhteisö rakentuu kuuden osa-alueen kokonaisuudesta, jotka ovat työntekoa tukeva organisaatio, työntekoa palveleva johtaminen, selkeät töiden järjestelyt, yhteiset pelisäännöt, avoin vuorovaikutus ja toiminnan jatkuva arvioiminen. Näihin perusasioihin keskittymällä rakennetaan Salon työyhteisöä toimivammaksi ja samalla parannetaan työntekijöiden työhyvinvointia. Tavoitteena on, että Salon kaupungin kaikissa työyhteisöissä on sellaiset työntekoa tukevat rakenteet ja käytännöt, joilla mahdollistetaan aiempaa tuloksellisempi toiminta ja parempi palvelu kuntalaisille. 6. Kt 52 kehittäminen Salon kohdalla, II vaihe Edistetään kt 52 rakentamista Salon kohdalla yleissuunnitelman mukaiseen paikkaan, vaihe II. Keskustan liikenneympäristö rauhoittuu ja liikenne pohjois-etelä suunnassa tulee sujuvammaksi. Aluevaraussuunnittelu tehdään vuonna 2018, tiesuunnitelma vuosina ja itse rakentaminen vuoteen rahoituksesta riippuen vuosina mennessä. Hanke vaikuttaa Salon kasvun ja elinvoiman kehittämiseen sekä Metsäjaanun teollisuusalueen suunnassa että kaupungin pohjoispuolella Isokylän ja moottoritien suunnassa myös kaupan, pienteollisuuden sekä asumisen alustana. 20 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 21

12 5.9. Kärkihankkeet 1h 7. Salon sairaalan tulevaisuus Salon sairaalan peruskorjaus tai uudisrakentaminen toteutetaan yhteistyössä sairaanhoitopiirin kanssa. Tavoitteena on varmistaa tulevaisuuden elinvoimaiset sairaalapalvelut Salossa. Vuonna 2018 tehdään toiminnallinen suunnittelu, vuonna 2019 rakentamisen suunnittelu, vuosina itse rakentaminen. Hankkeen onnistumisella saavutetaan pitkäaikaisia elinvoima- ja hyvinvointivaikutuksia Saloon: hanke varmistaa työpaikkojen säilymisen ja kuntalaisten monipuolisten terveyspalvelujen saatavuuden sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Salossa. 8. Tunnin juna Tunnin juna on nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä. Sitä varten edistetään uuden junaradan rakentamista, joka kulkee Salosta suoraan Lohjan kautta Helsinkiin ja on noin 40 kilometriä nykyistä rantarataa lyhempi. Hankkeen toteuttaminen pyritään saamaan kirjatuksi seuraavaan hallitusohjelmaan. Yleissuunnittelu tapahtuu vuonna 2020 ja sitä edeltävä vaikuttajaviestintä vuosina Tulevaisuuden asumisympäristö Käännetään kaupungin asukasluvun kehitys positiiviseksi luomalla tulevaisuuden kaupungin laadukas, älykäs ja kestävän kehityksen mukainen asumisympäristö yleiskaavallisen ohjelman, keskustan osayleiskaavan ja muiden maankäyttösuunnitelmien mukaisesti. Uusien asuinalueiden kehittämisessä mietitään kansallisen profiilin parantamista mahdollisissa yhteistyöhankkeissa, joita voidaan toteuttaa strategiakauden päättyessä. Saavutettavuuden parantuminen esimerkiksi Tunnin juna -hankkeen myötä mahdollistaa entistä paremmin Salon kehittämistä tulevaisuuden asuinympäristönä kehittyvän Lounais-Suomen sekä kansallisen metropolialueen välisenä porttina. Hankkeen tavoiteaikataulu tähtää suuremmassa kokonaisuudessa vuoteen 2035, mutta strategiakauden päättyessä vuonna 2026 Salon keskusta-alueen sekä moottoritien läheisyydessä olevien taajamien kehityksen uskotaan vauhdittuneen. 22 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 23

13 5.9. Kärkihankkeet Tavoitteet 10. Tulevaisuuden liikkumisjärjestelmä Luodaan Saloon tulevaisuuden liikkumisjärjestelmä, joka mahdollistaa sujuvat ja kestävän kehityksen mukaiset matkaketjut kaupungin sisällä sekä huippunopeat yhteydet kaupungin ulkopuolelle. Tavoiteaikataulu vuosi Olemme asettaneet strategialle kaksi tavoitetta: hyvinvoiva kuntalainen ja vetovoimainen kasvukaupunki. Näihin tavoitteisiin pyrimme yhdessä yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden ja toimenpiteiden mukaisesti. Tavoitetta tukevat konkreettiset hankkeet, jotka luovat Salossa uutta yrittäjyyttä, uusia työpaikkoja sekä niin sanottuja alustatalouden mahdollisuuksia tulevaisuuden elinkeinoille kuten uudet ympäristöteknologiat. Kärkihankkeiden myötä parantuva Salon valtakunnallinen ja globaali saavutettavuus on edellytys vetovoimainen kasvukaupunki -tavoitteen onnistumiseksi. 6. Strategiset ohjelmat # 6.1. Asuntopoliittinen ohjelma Yksi kuntien keskeisistä peruspalveluista on järjestää asukkaiden asunto-olot niin, että asukkailla on käytettävissään elämäntilanteeseen ja asumistarpeisiinsa nähden hyvä ja tarkoituksenmukainen asunto. Tehtävän hoitaminen tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti vaatii suunnitelmallisuutta. Tämän vuoksi laaditaan asuntopoliittinen ohjelma. Se linjaa, kuinka kaupunki luo edellytyksiä tavoitteelliselle asuntotuotannolle. Asuntopoliittinen ohjelma on myös yksi konserninohjauksen välineistä. Se ohjaa omalta osaltaan asioiden valmistelua ja päätöksentekoa. Asuntopoliittisessa ohjelmassa käsitellään asuntoasioiden nykytilaa, kaupungin strategian edellytyksiä asuntopolitiikalle sekä asuntopoliittisia tavoitteita ja toimenpiteitä tulevina vuosina. Salon kaupungille ei ole aiemmin laadittu asuntopoliittista ohjelmaa. Ensimmäisen ohjelman valmistelun tavoitteena on saada asiakirja hyväksyttäväksi vuoden 2018 lopulla Elinkeinopoliittinen ohjelma Salon kaupungin elinkeinopoliittisen ohjelman tehtävänä on asettaa kaupungin elinkeinopolitiikalle strategiaa toteuttava tavoite sekä linjata kaupungin elinkeinoelämää ja yritysten toimintamahdollisuuksia kehittävää pitkäjänteistä toimintaa ja päätöksentekoa. 24 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 25

14 Voimassa olevan elinkeinopoliittisen ohjelman tavoitteena on kaupungin työllisyysasteen nostaminen ja veropohjan sekä ostovoiman vahvistaminen. Uusi elinkeinopoliittinen ohjelma laaditaan kaupungin strategian valmistumisen jälkeen loppuvuoden 2018 aikana Hankintapoliittinen ohjelma Hankintapoliittisen ohjelman keskeisinä tavoitteina on hankintojen strategisen johtamisen vahvistaminen, hankintaosaamisen tunnistaminen ja lisääminen sekä hankintojen suunnitelmallisuuden toteuttaminen kaikissa kaupungin hankinnoissa. Suunnitelmallisuus on hankintapoliittisen ohjelman keskeinen teema. Ohjelmassa on määritelty neljä strategista linjausta, jotka on johdettu suoraan kaupunkitason strategiasta (v ). 1. Suunnitelmallisuus ja taloudellisuus 2. Yritysmyönteisyys ja elinvoimaisuus 3. Innovatiivisuus ja kokeilevuus 4. Vastuullisuus Näiden linjausten alle on määritelty keskeiset päämäärä, jotka ohjaavat kaupungin tekemiä hankintoja ohjelmakaudella (v ) Henkilöstöohjelma Salon kaupungin ensimmäisen henkilöstöohjelman (KH ) avulla pyritään Salon kaupungin tuloksellisuuden, kilpailu- ja palvelukyvyn sekä henkilöstön työelämän laadun ja työhyvinvoinnin parantumiseen. Henkilöstöohjelmassa linjataan niitä tavoitteita ja kehittämistoimenpiteitä, joilla johtamisen, esimiestyön, henkilöstön osaamisen sekä henkilöstön ja työyhteisöjen hyvinvoinnin edistämisen kautta tuetaan kaupungin strategian toteutumista. Henkilöstöohjelman lähtökohtana ovat kaupungin visio ja arvot (kaupungin strategia v ) ja sen sisällölliset tavoitteet on johdettu sekä toiminnan että henkilöstön tarpeista. Henkilöstöohjelma ohjaa päättäjiä, johtoa, esimiehiä ja henkilöstöä, ja se toimii Salon kaupungin henkilöstöjohtamisen, henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön pohjana. Henkilöstöohjelman linjaukset perustuvat tietoiseen pyrkimykseen muuttaa Salon kaupungin organisaatiokulttuuria entistä avoimempaan ja osallistavampaan suuntaan. Henkilöstöohjelmalla tavoitellaan sellaista johtamista, joka pyrkii hyviin tuloksiin ihmisten avulla ja ihmisten kanssa sekä sellaista työskentelykulttuuria, jossa jokainen työntekijä ottaa vastuuta työstään ja työyhteisöstään sekä kokee työnsä merkityksellisenä kaupungin tavoitteiden kannalta. 26 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 27

15 Ohjelman painopistealueita laadittaessa on erityisesti pidetty mielessä kuntakentän lähitulevaisuuden muutosten aiheuttamat haasteet. Henkilöstön näkemyksiä henkilöstöohjelman painopistealueiksi on selvitelty kahdella kyselyllä ja niistä nousseet tarpeet on otettu ohjelmaa laadittaessa huomioon Työllisyysohjelma Salon kaupungin työllisyysohjelma määrittelee kaupungin työllisyyspalveluiden painopistealueet vuosina Ohjelma päivitetään ja sen toteutumista seurataan kuukausittain. Työllisyysohjelmassa on viisi päätavoitetta: 1. Kehitetään poikkihallinnollista työllisyydenhoitoa ja kokonaiskoordinaatiota 2. Pitkäaikaistyöttömyys vähenee 3. Panostetaan nuorisotyöttömyyden pienentämiseen 4. Erityistä tukea tarvitsevien työnhakijoiden palvelut 5. Huomioidaan tulevat muutokset toiminnassa Tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään yhteistyötä kaupungin kaikkien palvelualueiden kanssa. Lisäksi yhteistyöverkostossa on tiivisti mukana useita muita toimijoita kuten TE-palvelut, Salon seudun koulutuskuntayhtymä ja Yrityssalo Yleiskaavallinen ohjelma Yleiskaavallisen ohjelman tarkoituksena on luoda Salon kaupungin maankäytön pitkän aikavälin suuntaviivat tarkemman suunnittelun pohjaksi. Siinä kytkeytyvät väestön muutostekijät, elinkeinopolitiikka ja kunnan taloudelliset resurssit maankäytön kehittämiseen. Taajamien osayleiskaavat tulevat sitten tarkemmin määrittelemään kasvusuunnat ja maankäytöntarpeiden yhteensovittamisen. Tällaisella strategisella suunnittelulla on myös vaikutuksensa kunnan maanhankintaan pitkällä tähtäimellä. Suunnittelun lähtökohtina ovat myös valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa korostuneet ilmastoasiat ja yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tarve. Lopputuloksen tulisi antaa yleispiirteinen vastaus kysymyksiin: missä ja mitä. Suunnitelman tulee luoda kestävä pohja elämisen ja yrittämisen Salolle. Yhteenvetona yleiskaavallisen ohjelman ja siihen liittyvän maankäytön rakennemallin tarkoituksesta voidaan todeta, että se toimii suunnannäyttäjänä tarkemmalle maankäytön suunnittelulle muodostaen samalla kuvan tavoitteellisesta kuntarakenteesta. Yleiskaavavallista ohjelmatyötä jatketaan vuoden 2018 aikana. Yleiskaavallisen ohjelman maankäyttötavoitteita toteutetaan tarpeen mukaan alueellisesti kohdistetuilla osayleiskaavoilla. Hajalan, Teijo-Mathildedalin sekä Suomusjärven osayleiskaavojen laadinta jatkuu kaupunkisuunnittelun omana työnä resurssien puitteissa. 28 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 29

16 6.7. Strategiset suunnitelmat 1. Henkilöstöpoliittinen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma (2016). Henkilöstöä koskevan toiminnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain mukaisuus. 2. Tasa-arvosuunnitelma (2009). Kuntalaisten palveluiden tasa-arvolain mukaisuus. 3. Yhdenvertaisuussuunnitelma (2017). Kuntalaisten palveluiden yhdenvertaisuuslain mukaisuus. 7. Miten strategiaa seurataan ja arvioidaan? Strategiaa seurataan erityisesti strategiatalon avulla, johon strategian keskeinen sisältö on kuvattu. Seuranta ja arviointi toteutetaan kaupungin tuloskorteilla ja kuukausittaisella kaupunginjohtajan johtoryhmän ja palvelujohtajien tapaamisella, jossa käydään läpi strategian toteutumista. Strategiatapaamisista tiedotetaan kuukausittain koko henkilöstölle. Kaupunginhallitus seuraa strategian toteutumista säännöllisten kaupunginjohtajan katsausten pohjalta. Strategiatalo ja kaupunginhallituksen sekä palvelualueiden - hyvinvointipalvelut ja kaupunkikehityspalvelut - tuloskortit sisältävät keskeiset mittarit ja tunnusluvut, joiden perusteella arvioidaan työn etenemistä. Samalla arvioidaan riskien vaikutus ja todennäköisyys. TALOUS ASUKASLUKU ELINKEINO Kaupungin keskeiset tunnusluvut kootaan myös säännöllisesti päivitettäväksi yhteenvedoksi, jossa on kuvattu kuusi mitattavaa osa-aluetta: asukasluku, elinkeino, henkilöstö, hyvinvointi, suosittelu ja talous. SUOSITTELU HENKILÖSTÖ HYVINVOINTI 30 Salon kaupunkistrategia 2026 Salo joka päivä parempi 31

17 VISIO Salo joka päivä parempi PERUSTEHTÄVÄ Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa, edistää asukkaidensa hyvinvointia ja vahvistaa kuntalaisten osallistumista ja yhteisöllisyyttä ARVOT Asiakaslähtöisyys, rohkeus, vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus

Salon kaupunkistrategia 2026

Salon kaupunkistrategia 2026 Salon kaupunkistrategia 2026 SISÄLLYSLUETTELO 1. Miksi strategia?...3 2. Mihin strategiaa tarvitaan?...4 3. Taustaa strategialle...5 4. Miten strategiaa on valmisteltu?...7 5. Strategian keskeinen sisältö...8

Lisätiedot

Salon kaupunkistrategia Miksi strategia? 2. Mihin strategiaa tarvitaan? 3. Taustaa Salon kaupunkistrategialle

Salon kaupunkistrategia Miksi strategia? 2. Mihin strategiaa tarvitaan? 3. Taustaa Salon kaupunkistrategialle Salon kaupunkistrategia 2026 1. Miksi strategia? Kesäkuun alussa 2017 lopuiltakin osin voimaan tullut kuntalaki edellyttää, että joka kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Salon kaupunki Ote pöytäkirjasta 1

Salon kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Salon kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Lausunto Salon seudun koulutuskuntayhtymän talousarvioehdotuksesta 3324/00.04.01/2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 408 Valmistelija:talousjohtaja Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS Jari Niemelä 5.3.2018 www.sijoitusaloon.fi SALO JOKA PÄIVÄ PAREMPI Asiakaslähtöisyys Rohkeus Vastuullisuus Oikeudenmukaisuus Salon kaupunki kehittää alueensa

Lisätiedot

Salon kaupunki Ote pöytäkirjasta 1

Salon kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Salon kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Lausunto Salon seudun koulutuskuntayhtymän talousarvioehdotuksesta 3324/00.04.01/2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 408 Valmistelija:talousjohtaja Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

Salo Kaupunginvaltuusto Sujuvat prosessit Tuloskortti

Salo Kaupunginvaltuusto Sujuvat prosessit Tuloskortti 2019 - Salo Kaupunginvaltuusto Sujuvat prosessit Tuloskortti Strateginen päämäärä Tavoite ja mittari Vastuutaho Keinoon kohdistuvat riskit ja riskienhallintatoimenpi teet (vastuuhenkilö) Riskin vaikutus,

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salon kuntalaiskuulemiset

Tulevaisuuden Salon kuntalaiskuulemiset Tulevaisuuden Salon kuntalaiskuulemiset tiistaina 13.2. klo 18 20 Perniö keskiviikkona 14.2. klo 18 20 Suomusjärvi tiistaina 27.2. klo 18 20 Salon kaupungintalon valtuustosalissa Ohjelma 18.00 18.15 Tilaisuuden

Lisätiedot

Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma

Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma maankäytön rakennemalli 2030 1 Johdanto Yleiskaavallisen ohjelman tarkoituksena on luoda Salon kaupungin maankäytön pitkän aikavälin suuntaviivat tarkemman suunnittelun

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

Kuntastrategia

Kuntastrategia Kuntastrategia 2018-2021 Olemme nuorekas ja uudistuva kunta Luontoa, palveluita, yrittäjyyttä kaikki kätevästi liikenneyhteyksien varrella. Liperissä kaikki tarvittava on luonnollisesti lähellä kolmessa

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma 21.8.2018 Valmisteluprosessi Vastuu: elinkeinokehittämisen palvelut Yhteisvalmistelu kaupunki, Yrityssalo, Salo IoT Campus kevään ja kesän 2018 aikana Esittely konsernijaostolle

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Kaupungin johdon strategiaseminaari 15.8.2017 1 Seminaarin tavoitteet & tehtävänannot Seminaarin päätavoite oli ennen kaikkea strategian punaisen langan kirkastaminen. Lisäksi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

1 Ylöjärven kaupunki

1 Ylöjärven kaupunki 1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN Tervon kuntastrategian lähtökohdista Tervon kuntastrategia hahmottaa kunnan halutun tulevaisuuden kuvan, painopisteet ja päämäärät. Kuntastrategia on johtamisen

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöohjelma Henkilöstöohjelmassa esitetään henkilöstövoimavarojen johtamisen strategiset linjaukset ja keskeiset toimenpiteet. Henkilöstöohjelman lähtökohtana

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee

Lisätiedot

Kaarina-strategian valmistelu

Kaarina-strategian valmistelu Kaarinastrategia Kaarina-strategian valmistelu Valmisteluprosessi Vanhan kaupunginhallituksen evästykset strategiatyöhön 3/2017 Henkilöstö-, asukas- ja luottamushenkilökyselyt 10/2017 Nykytilanteen kartoittaminen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

KOKKOLAN STRATEGIA. Sisältöluonnos

KOKKOLAN STRATEGIA. Sisältöluonnos KOKKOLAN STRATEGIA Sisältöluonnos 5.9.2017 5.9.2017 Mitä kuuluu Kokkola? Kokkolan keskeiset kehitysmittarit ovat kansallisessa vertailussa erittäin hyvät taloutta lukuun ottamatta. Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten?

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti: Mitä olemme, miten erotumme, mitkä ovat keskeiset muutoshaasteemme? 25.4.2017, Tampere-talo, Maestro-auditorio

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Salon kaupungin henkilöstöohjelma

Salon kaupungin henkilöstöohjelma Salon kaupungin henkilöstöohjelma Luonnos 11.9.2017 1. Johdanto Salon kaupungin ensimmäisen henkilöstöohjelman avulla pyritään Salon kaupungin tuloksellisuuden, kilpailu- ja palvelukyvyn sekä henkilöstön

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot