Maailma- järjestelmäteoriat ja ideologiat. Petri Kylliäinen Rauli Mickelsson Tampereen yliopisto
|
|
- Elina Heino
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maailma- järjestelmäteoriat ja ideologiat Petri Kylliäinen Rauli Mickelsson Tampereen yliopisto
2 Maailmanjärjestys, ideologiat ja metsä Jäsentely 1. Johdanto 2. Tarkastelun teoreettiset lähtökohdat, systeemiteorian esittely 3. Systeemiä ylläpitävät ja vastustavat uskomusjärjestelmät jännitteet sosiaalisaatio, sosiaalinen kontrollin sekä hegemoniaa vastustavien poliittisten sujektien synty 4. Systeemiteoria selittämässä menneisyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Tähän mukaan myös poliittisen subjektin muodostumisen edellytykset Mm. tulevaisuuden ideologiset tendenssit 5. Vaikutus metsätalouteen
3 David Harvey: Mikään ajattelutapa ei voi päästä vallalle, ellei sitä edistämässä ole käsitejärjestelmää, joka vetoaa intuitioon ja vaistoihin, arvoihin ja haluihin, samoin kuin niihin mahdollisuuksiin, joita sosiaalinen maailmamme tarjoaa
4 Metsäsektorin ja metsän tulevaisuus Suomessa ei ole vain suomalaisista riippuvainen asia. Globaalit haasteet, uhat ja riskit tekevät tänä päivänä kaikista valtioista ja ihmisistä keskinäisesti riippuvaisia niin ongelmien kuin ratkaisujenkin suhteen. Kööpenhaminan ilmastokokous on hyvä esimerkki edessä olevista haasteista se ilmensi hyvin kuinka tätä maailmantalouden, ilmastomuutoksen, ympäristöongelmien ja köyhyyden soppaa ei helposti hämmennetä. Tulevaisuuden tutkimus voi antaa suuntaa sille mihin kannataa keskittyä, mikäli halutaan vastata ajan haasteisiin. Se on kuitenkin hyvin arvoriippuvaista toimintaa, sillä tulevaisuusvisiot perustuvat aina tietoisesti tai tiedostamatta valitsemillemme maailmankuville, aikakäsityksille ja arvostukselle esimerkiksi mikä toiselle vaikuttaa uhkalta voi toiselle vaikuttaa mahdollisuudelta. Tässä esityksessä on tietoisesti valittu tarkastella tulevaisuutta systeemiteoreettisesta lähtökohdasta. Lähtökohdan etuna on se, että se tukee kokonaisvaltaista makroteoreettista lähestymistapaa, joka tulevaisuuden tutkimuksessa on välttämättömyys.
5 Tarkastelen seuraavassa systeemiteorian näkökulmasta valtioillisen järjestelmän kehitystä javertaan sitä globaalin hallinnan kehitykseen ja kehitystarpeisiin tulevien haasteiden näkökulmasta. - valtiot ovat avoimia järjestelmiä, eli ne ovat jatkuvassa energian, materian ja informaation vaihdanassa ympäristönsä ja toisten valtioiden kanssa - tämä elämän edellytyksiä ylläpitävä vaihdanta on myös evolutionaarisen kasvun perusta se luo edellytykset kompleksisuuden kasvulle, joka on evoluution ja kasvun suunta kaikissa elollisissa järjestelmissä - systeemiteorian mukaan tämä jatkuva kasvuprosessi voi olla hallittua ja on hallittua niin kauan kuin järjestelmä ei ole kasvanut yli toiminnallisten rajojen
6 - valtioiden kohdalla tätä hallittua kasvua on eri aikoina vallinneiden arvojen mukaan hoitanut eri muotoiset hallitukset kuninkaan vallasta demokratiaan - systeemiteoria selittää yksinkertaisten ja kompleksisten järjestelmien suhteen olevan hierarkinen yksikertaiset järjestelmät alempana hierarkiassa kuin kompleksiset - valtiollisen järjestelmän yläpuolella järjestelmähierarkiassa on tämän näkemyksen mukaan kansan kulttuuristen arvojenjärjestelmä, jonka legitiimisyyttä valtion hallituksen tulee nauttia ollakseen vallassa - valtio ja hallitusvalta ovat kuitenkin varsin vakaita johtuen siitä, että niiden perustana olevat arvot ja käytännöt koetaan hyväksyttäväksi tai legitiimiksi niin kauan kuin ne tuottavat elämän edellytykset sortamatta liiemmin ihmisiä
7 - valtiollisen järjestelmän vakaus perustuu myös sosialisaation, eli kasvatuksen, ja sosiaalisen kontrollin perustalle -kasvatuksella siirretään järjestelmän arvot ja säännöt seuraaville sukupolville ja sosiaalisella kontrollilla varmistetaan niiden kohdalta tottelu jotka eivät ole sisäistäneet kasvatusta Milloin rakenteellisen muutoksen paineita esiintyy järjestelmissä? - systeemiteorian näkökulmasta kun järjestelmä kasvaa ylitse hallitavien rajojensa ja alkaa käyttäytyä kaaottisesti tällainen prosessi voi johtaa rakenteiden ja niitä tukevien arvolähtökohtien murenemiseen ja valmiuteen rakentaa uusi kompleksisempi järjestelmä ja hyväksyä sen vaativan arvomuutokset järjestelmässä. - kun valtioita muodostettiin ensikerran Euroopassa viisi tai kuusisataavuotta sitten, ne muodostettiin feodaaliyhteiskuntien raunioille
8 Mitä näistä edellä esitetyistä valtiollisen järjestelmän piirteistä on löydettävissä kansainvälisistä suhteista? Ensinnäkin, nykyinen suvareenien kansallisvaltioiden maailmanjärjestys on systeemiteorian näkökulmasta järjestelmä: - nykyinen maailmanjärjestys on perustaltaan n. 500 vuotta vanha - systeemiteorian näkökulmasta tämä maailmanjärjestys on järjestelmä, koska ei voi olla järjestystä ilman jotain joka hallinnoi asioita eli ilman järjestelmään ja sen ytimessä toimivaa hallitusta ei voi olla järjestystä Mikä on sitten toiminut maailmanjärjestelmän hallituksena? - viimeiset viisisataa vuotta maailmanjärjestyksen säännöt ovat muokanneet hegemoniset (ylivaltaiset) valtiot yhdessä liittolaistensa kanssa - nämä valtiot ovat luoneet kansaivälisen kaupan säänöt ja ehdot ja määritelleet kansainvälisen toiminnan arvot
9 - aivan kuten valtioissa nämä hallitukset eivät ole olleet ikuisia vaan ovat vaihtuneet - ensin oli Espanja/Portugalin sata vuotinen hegemonia kausi luvulla, jota seurasi Hollannin hegemonia 1600-luvulla luvulta 1900-luvun alkuun vallitsi Brittiläinen hegemonia - hegemonian vaihtuminen on yleensä tapahtunut suurien sotien jälkeen - systeemiteorian näkökulmasta se, että hegemoniasta taisteltiin kolme kertaa 1900-luvulla (I maailmansota, II maailmansota ja kylmäsota) osoittavat tämän maailmanjärjestelmän olevan kaaosvaiheessa - se arvopohja millä maailmanjärjestystä on hallinnoitu nationalismi (korkeimpan arvona hegemonisen valtion etu) ja klassinen talousliberalismi brittiläisen hegemonian aikaan tai uusliberalismi Yhdysvaltain hegemonian aikaan ei auta löytämään ratkaisuja maailman nykyisiin ongelmiin
10 Parsons Agil malli Adaptation, sopeutuminen, resurssien tuottaminen Goal attaintment, päämäärien asettaminen Integration, integraatio Latency, jatkuvuus KAIKKI PITÄÄ OIKEUTTAA IDEOLGISESTI
11 Ideologian koostumus Analyysi olevasta ja menneestä Utopia tulevasta Strategia, jolle sinne pääsee
12 Ideologian kasvualusta Uskomusjärjestelmien syvin olemus, mentaliteetti. Tiedostomaton tapa käyttäytyä. Ideologia sisältyy implisiittisesti. Hegemonia, hallitseva ideologia Ristiriitaulottuvuudet Identiteetit, subjektit, julkisuus Jotka synnyttävät vastahegemoniaa ja antihegemoniaa
13 Ideologian lajit Ydintotuusideologia Intressi-ideologia Arvoideologia Modulaari-ideologia
14 Hegemonian murtuminen Miten Yhdysvaltain ja Euroopan hegemonian murtumaa on havaittavissa (AGIL) Megatrendit, heikot signaalit ja mustat joutsenet
15 Ideologian oikeuttamissa hallintasysteemiä Perinteinen valta (kuningas, keisari) Autoritarismi ja totalitarismi Nationalismi Parlamentaarinen demokratia Federalismi (Euroopan unioni) Globaalikapitalismi
16 Hegemonian murtuminen ja metsä Luonnonvaratuotannon ristiriitaulottuvuudet ja siitä kehittymässä olevat ideologiat Esim: Alkuperäiskansat, Zapatistit power to Maattomat ja köyhät; Brasilia, Thaimaa, Kiina Ympäristönsuojelijat, ympäri maailmaa Globaaliajattelu syrjäyttää nationalismin
17 Ideologioita ja ristiriitaulottuvuuksia Ristiriita Globaali suurtuotanto Ympääristöä vaurioittava tuotanto (esim. sademetsien hakkuu) Luonnonvarojen (esim. veden yksityisomistus Ideologia esimerkkejä Marxilais- ja Gramscilaisperäinen itsehallinto Ympäristönsuojelu Separatismi
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n
Mitä Venäjälle kuuluu?-
Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin
5.12 Elämänkatsomustieto
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia Käynnistys
Tie kuntien tulevaisuuteen
Tie kuntien tulevaisuuteen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Valtuuston kevätkokous Ennakointiseminaari 22.5. Kuntaliiton ennakointityön pilotti 2014 2015- ENNAKOINTITYÖPAJAT Heikkojen signaalien keruu & trendikortit
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma
Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos
Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos Heikki Patomäki Maailmanpolitiikan professori Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY Mikä on demokratian edistämisen päämäärä
A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)
A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella
MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline?
MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus Liisa Laakso SOTA sodan määritelmä o sodanjulistus o osapuolet (vähintään yksi valtio?) o aseellinen o taistelut, kuolleet (>1000?) politiikan väline? o
Miten teknologia muuttaa maailmaa ja maailmankuvaamme? Vesa Lepistö näyttelytuottaja Tiedekeskus Heureka
Miten teknologia muuttaa maailmaa ja maailmankuvaamme? Vesa Lepistö näyttelytuottaja Tiedekeskus Heureka Esityksen sisältö 1. Teknologian ominaispiirteitä 2. Teknologian ennakointia - karkaako mopo käsistä?
Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1
Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma
Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!
Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa
Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä
Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Taito 2016 - Oppimisen ydintä etsimässä Tampere 11.5.2016 Pirjo Ståhle Tietojohtamisen professori Aalto-yliopisto Elintaso 16 kertaa korkeampi Elinaika
Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia
Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi 25.10.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Osaamisen kehittämisen menetelmiä
410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op)
410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) KT Veli-Matti Ulvinen - Osa III - Kasvatussosiologia osana kasvatustieteitä Kasvatustiede tieteiden välistä
Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta
Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri
Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia
Tulevaisuuden osaaminen Ennakointikyselyn alustavia tuloksia 19.3.2010 Teemat Tulevaisuuden taidot ja osaaminen Tulevaisuuden osaamisen vahvistaminen koulutusjärjestelmässä Tieto- ja viestintätekniikan
TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ. Tulevaisuus. Mustiala Anne Laakso, HAMK
TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ Tulevaisuus Mustiala 6.2.2013 Anne Laakso, HAMK Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain Mitä
Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle
Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista
Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet kaiken Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana
Kohti seuraavaa sataa
Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja
Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä
Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Voidaanko brändeillä vaikuttaa? Maaliskuu 2006 Professori Helsingin yliopisto Psykologian laitos gote.nyman@helsinki.fi Mistä tiedämme.? Miten voimme toimia.? Kenelle
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies
KOULUTUS TULEVAISUUDESSA
KOULUTUS TULEVAISUUDESSA Lukio Suomessa - Tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto TULEVAISUUDENTUTKIMUS Havainnointia mm. tilastot,
PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI
PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:
Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia. Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes.
Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes.fi 1 Esitys pohjautuu artikkeliin: Seppänen, Marjaana & Toikkanen, Tuulikki
Lataa Sadonkorjuun aikakausi - Vaclav Smil. Lataa
Lataa Sadonkorjuun aikakausi - Vaclav Smil Lataa Kirjailija: Vaclav Smil ISBN: 9789518517057 Sivumäärä: 334 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.29 Mb Se maanpinnan osa, jolla elämä on mahdollista, eli biosfääri,
Oulu vuonna 2020 Kaupunginjohtaja Matti Pennanen
Oulu vuonna 2020 Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Oulun kaupunki vuonna 2020 Mitä nyt tehdään kaupunkistrategia - palvelumalli 2020 Miten ne tehdään uusi tapa toimia, asiat altistetaan julkiseen keskusteluun
Strateginen johtaminen tässä ajassa. Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010
Strateginen johtaminen tässä ajassa Henry-foorumi KTT Mikko Luoma, JTO 9.11.2010 Strateginen johtaminen organisaation ohjaavana voimana Vakiintuneen johtamisajattelun ja -tutkimuksen mukaan strategia muodostaa
Miltä maailma näyttää?
Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on
Historia /vuosiluokat 5-9
Historia /vuosiluokat 5-9 OPPIAINEEN KUVAUS Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. Oppilasta
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten
Tulevaisuuden haasteet ja oppimisympäristöt
Jari Metsämuuronen, erikoistutkija 24.4.2008 enorssin kevätseminaari, Helsinki Tulevaisuuden haasteet ja oppimisympäristöt 1 For learning and competence Tulevaisuudesta tietämisen periaatteita Tulevaisuus
Kohdeteoria 1. Kasvatustieteen peruskurssi. Kohdeteoria 3. Kohdeteoria 2. B/2014 Eetu Pikkarainen
Kasvatustieteen peruskurssi B/2014 Eetu Pikkarainen eetu.pikkarainen@oulu.fi Kohdeteoria 1 (HUOM: alustavasti vrt. Siljander ): MM: kasvatus on käytännöllistä toimintaa sukupolvi- tai sen tapainen (ei
https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.
Heikko signaali on ensimmäinen ilmaus muutoksesta tai se voi olla juuri se sysäys, joka muuttaa tapahtumien kulkua ratkaisevasti erilaiseen suuntaan.
1 Heikko signaali on ensimmäinen ilmaus muutoksesta tai se voi olla juuri se sysäys, joka muuttaa tapahtumien kulkua ratkaisevasti erilaiseen suuntaan. Sen yhteyttä tulevaan tilanteeseen ei välttämättä
Historia. Pakolliset kurssit. 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1)
Historia Pakolliset kurssit 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1) Kurssi tarkastelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta kulttuuriympäristön rakentumista ja kehittymistä
Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja
Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut
Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille?
Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille? Voimmeko palvella? Kuntapalvelujen tulevaisuus Kuma 11.9.2014 Elina Laamanen Polku kohti tulevaisuutta? 2 15.9.2014
2. Sosiologian ja kasvatussosiologian peruskäsitteitä... 15
Sisällys Esipuhe... 10 1. Johdanto... 11 2. Sosiologian ja kasvatussosiologian peruskäsitteitä... 15 2.1 Sosiaaliset rakenteet... 15 2.2 Yhteisö... 17 2.3 Yhteiskunta... 22 2.4 Ryhmä... 24 2.5 Organisaatio...
A. Huutokaupat ovat tärkeitä ainakin kolmesta syystä. 1. Valtava määrä taloudellisia transaktioita tapahtuu huutokauppojen välityksellä.
HUUTOKAUPOISTA A. Huutokaupat ovat tärkeitä ainakin kolmesta syystä 1. Valtava määrä taloudellisia transaktioita tapahtuu huutokauppojen välityksellä. 2. Huutokauppapelejä voidaan käyttää taloustieteen
Ammattiyhdistysliike kansanliikkeenä
Ammattiyhdistysliike kansanliikkeenä Ammattiyhdistysliike ja korporatismin murros Erkki Laukkanen, ekonomisti, KTT KANTU-päivät, 12.2.2015, Helsinki Ay-liikkeen roolit Edunvalvontaorganisaatio Sopimustoiminta,
Tietopolitiikan valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA
Tietopolitiikan valmistelun tilanne 31.1.2018 O-P Rissanen 24.1.2018 JUHTA Suomen tilanne 2018 Julkisen hallinnon perusrekisterit ovat pääasiassa hyvässä kunnossa Luottamus on edelleen korkealla tasolla
A-Sanomat. SAL-Jyväskylä. 1990-luku. Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen. Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen SAL-Jyväskylä 1990-luku SAL-Jyväskylä A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston
Vantaa ja sen tulevaisuus
Vantaa ja sen tulevaisuus K-E Michelsen 12.1.2017 30.1.2017 1 Tulevaisuudesta ja sen ennustamisesta Markku Wilenius (2014): Tulevaisuus on salattu maailma ja sen täsmällinen tietäminen on harhaa. Sattuma
Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti
Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita
Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja
Tulevaisuudesta oppiminen ja tulevaisuusoppiminen tulevaisuustaitojen ohjausmalleja Tulevaisuuden työt ja tulevaisuustyö ohjauksen välineenä Leena Jokinen www.utua-hanke.fi Esityksen sisältö Tulevaisuuden
IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja
IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä
Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta
Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko
Suomen (tavara)liikenne. Kestävä kehitys. Pöyry Infra Oy. Veli Himanen 22.8.2007
Kestävä kehitys Suomen (tavara)liikenne 22.8.2007 Veli Himanen Pöyry Infra Oy Sisältö 1 Mitä on kestävä kehitys 2 Maapallon ja ihmiskunnan esihistoria 3 Imaston nykyinen muutos 4 Moderni maailma 5 Mihin
GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA
GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA TYÖPAJA 4. Sosiaalialan globaalit kumppanuudet ja vaikuttavuus: Työpajassa
DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015
DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,
Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind
Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind Megatrendi Niukkenevat resurssit, kasvava kulutus väestön määrä kasvaa keskiluokka kasvaa kehittyvillä markkinoilla
Oulun yliopisto VALTIO-OPPI 2012-2015
1 Oulun yliopisto VALTIO-OPPI 2012-2015 HUOM! Tutkintovaatimukset 2012-2015 on otettu käyttöön 1.9.2012 alkaen. Teoksia, jotka ovat poistuneet vaatimuksista ei voi tämän jälkeen enää tenttiä. Vanhojen
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen
JOHTAJUUS ORGANISAATIOISSA A21C00200 Susan Meriläinen. Susan Meriläinen - 5/28/2016 1
JOHTAJUUS ORGANISAATIOISSA A21C00200 Susan Meriläinen Susan Meriläinen - 5/28/2016 1 Fleming & Spicer 2006 Valta pakottamisena perinteinen näkemys vallasta valta on kuin hyödyke, jonka joku omistaa ja
Schulcurriculum Ethik
Schulcurriculum Ethik Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst, da Ethik in Klasse 10 bis 12 auf Finnisch unterrichtet wird.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100
Maailmantalouden trendit
Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1
Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa
Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät
Katsaus luonnonvarakäsitteisiin
J.Väätäinen Katsaus luonnonvarakäsitteisiin Jarmo Kohonen, Saku Vuori - Geologian tutkimuskeskus Mikael Hildén - Suomen ympäristökeskus Kansallinen luonnonvarastrategia, orientointityöpaja 16.10.2008 Esityksen
Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta
Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta Outi Ylitapio-Mäntylä Lapin yliopisto Varhaiskasvatustutkimusseminaari 15.11.2010 15/11/2010 OYM Lastentarhaopettajien tarinoita
Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008
Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008 10.4.2008 Jyrki Ijäs VOS -työryhmä puheenjohtaja Hannu Salvi rehtori Ville Marjomäki talouspäällikkö Jorma Kallio sihteerit: Jyrki Ijäs,
VALTIO-OPPI 2015-2017
VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi
Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?
Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Professori Katriina Siivonen, Helsingin yliopisto Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen
Historia ja yhteiskuntaoppi
Historia ja yhteiskuntaoppi Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,
MAAILMANPOLITIIKKA Globaali poliittinen talous GLOBALISAATIO KESKINÄISRIIPPUVUUS. Liisa Laakso. finanssimarkkinoiden vapautuminen
MAAILMANPOLITIIKKA Globaali poliittinen talous Liisa Laakso GLOBALISAATIO finanssimarkkinoiden vapautuminen o USA:n pankkikriisi o uusliberalismi (Washingtonin konsensus) uusliberalismi (Washingtonin konsensus)
Kilpailu tulevaisuuden Suomelle
Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.
Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät
UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.
Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle
TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 11. 12.5.2017 Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle Taisto Hakala Viestintäpäällikkö DI, palomestari, EMBA, MQ Sisältö Viestintä & tulevaisuus Viestintä & muutos
Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto
Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto jari.stenvall@ulapland.fi Esitys perustuu Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen (Virtanen ja Stenvall 2012) Kunnallisen itsehallinnon perusteet Luottamus
Kasvatustieteen peruskurssi: Kohdeteoria. Eetu Pikkarainen Kohdeteoria 1
Kasvatustieteen peruskurssi: Kohdeteoria Eetu Pikkarainen eetu.pikkarainen@oulu.fi Kohdeteoria 1 (HUOM: alustavasti vrt. Siljander ): MM: kasvatus on käytännöllistä toimintaa sukupolvi- tai sen tapainen
Kaikkien osaaminen käyttöön
Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen
Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013
Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten
Lopuksi, muttei hallinnon - suuntia huomiselle
Lopuksi, muttei hallinnon - suuntia huomiselle Osastopäällikkö, valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kaikki johtajat ovat toivon jakajia 09.11.2015 2 Millä näkemyksellä
Sopeutuuko metsien monikäyttö biotalouteen? Yrjö Haila Professori emeritus, ympäristöpolitiikka Tampereen yliopisto MONIKÄYTTÖ? BIOTALOUS??
Sopeutuuko metsien monikäyttö biotalouteen? Yrjö Haila Professori emeritus, ympäristöpolitiikka Tampereen yliopisto MONIKÄYTTÖ? BIOTALOUS?? Sopeutuminen Molemmat tavoitteet voivat toteutua METSÄESITYS
1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?
Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2
1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?
A3.2.2. Parlamentti, presidentti, hallitus 12.2.2015 (VARES) Diamond 1) Demokratian toteutumisen vaikeus Latinalaisessa Amerikassa 2) Suhteellisen vaalitavan vaikeus Etelä-Afrikassa ja Namibiassa Jyränki
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa Kristiina Kumpula 30.3.2017 Ihmisoikeudet voivat Suomessa varsin hyvin Paljon hyvää on tapahtunut viime vuosina: - Vammaissopimuksen ratifiointi - Seksuaalivähemmistöjen
Urheiluseurat 2020. @SipiKoo
Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 27.4.2016 27.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia
YLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE
YLE ja sivistys Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009 Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE Julkisen palvelun yleisradiotoiminta perustuu sivistysaatteelle Pohjoismaisella YLE toiminnalla
Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Maailmantalouden voimasuhteiden muutos Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Ennakoitua nopeampi muutos Jo pitkään on odotettu, että Kiinan ja Intian talouksien
HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / historia Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.
KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.
KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. YLEISTÄ Työpajassa pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia joita koulutusta suunnittelevilla yksiköillä
BUDJETOINTI 2020-LUVULLA
Pertti Åkerberg BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Budjetointi 2020-luvulla -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Pertti Åkerberg ISBN 978-952-14-3159-3
Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011
Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Talous ja työllisyys
Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:
Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko
POLITIIKAN JA TALOUDEN TUTKIMUKSEN LAITOS 2.5.2014/PS Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten 2014-17 korvaavuustaulukko SIVUAINEOPISKELIJOILLE 31.8.2014 mennessä suoritetut yleisen valtio-opin opinnot
SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma
SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma Lähtökohdat Megatrendit Talouskriisi Globalisaation 2.vaihe Väestön ikääntyminen Ilmastomuutos Suomen menestysmalli on vakavasti uhattuna Perinteinen teollinen
Kansa euromyllyssä. Journalismi, kampanjat ja kansalaisten mediamaisemat. Suomen EU-jäsenyysprosessissa ULLAMAIJA KIVIKURU LEIF ÄBERG MARJA ALASTALO
Kansa euromyllyssä Journalismi, kampanjat ja kansalaisten mediamaisemat Suomen EU-jäsenyysprosessissa ^ * ULLAMAIJA KIVIKURU LEIF ÄBERG MARJA ALASTALO T Tr.T.AM ATT A KIVIKURU ^ ^ PEKKA AULA JAANA HAKKARAINEN
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen
Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra
Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni
Tulevaisuuden uimaseura.
Tulevaisuuden uimaseura #urheiluseura @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito
Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA
Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia. Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti
Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti Toimintaympäristön ja sen muutosten tarkastelu Ympäristön ilmiöiden ja muutosten systemaattista
Projektin käynnistämisseminaari POHTO, 23-24.10.2003. DELFOI I Tuloksia. Toimintaympäristön kartoittaminen ja signaalit suunnan muutoksista
Projektin käynnistämisseminaari POHTO, 23-24.10.2003 DELFOI I Tuloksia Toimintaympäristön kartoittaminen ja signaalit suunnan muutoksista Tuomo Kuosa Tutkija Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus