Suomen ja EU:n suhde itäiseen naapurustoon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ja EU:n suhde itäiseen naapurustoon"

Transkriptio

1 SPEECH/08/372 Olli Rehn Laajentumiskomissaari Suomen ja EU:n suhde itäiseen naapurustoon Päämajan kesäsymposium Mikkeli,

2 Hyvät naiset ja herrat, On ilo olla täällä tänään historian ensimmäisessä Päämajan kesäsymposiumissa. Tunnen olevani kotikentällä paitsi Mikkelissä yleensä myös Päämajassa erityisesti. En tarkoita ensi sijassa tuota nimeä kantavaa maineikasta ravitsemusliikettä, vaan sitä, että aloitin opintieni vuonna 1969 Mikkelin keskuskansakoulussa, jossa Suomen armeijan päämaja toimi talvi- ja jatkosodan ajan. Luokkahuoneeni oli ollut operatiivisen osaston päällikön kenraali Aksel Airon toimistona. Koulupojan mielessä Suomen historia oli päivittäin läsnä. Samoin alkoi seljetä turvallisuuspolitiikan merkitys, eikä se ole mielestä hävinnyt. Näillä eväillä pidänkin tämän kesäsymposiumin aihevalintaa kovin onnistuneena. Arvostan myös sitä, että voin pohdiskella Suomen ja EU:n suhdetta itäiseen naapurustoon kanssanne täällä Mikkelissä. En malta olla kertomatta paria muistoa yhteistyöstä itäisten naapuriemme venäläisten kanssa koskien entistä perheyritystämme Mikkelin Autotarviketta, jonka isä-tanu perusti vuonna Meillä oli konttorinhoitajana Aleksei Maksimenko, jonka perhe oli venäläisiä emigrantteja ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ale toimi pitkään Mikkelissä valokuvaajana, jonka kuvia vanhemman polven mikkeliläisillä on varmasti paljon albumeissaan. Menin yleensä keskuskoululta Airon työhuoneesta päivähoitoon Graniittitalon toiseen kerrokseen firmamme konttoritilaan, joka oli toiminut aikaisemmin Mannerheimin keittiönä. Sittemmin 1990-luvulla Neuvostoliiton siirryttyä historiaan mekin läksimme hakemaan markkinoita Pietarin suunnalta. Lähetimme kolme varaosamyyjää venäjänkielen kursseille, joista yksi sen suorittikin. Sen ansiosta teimmekin pitkään kauppaa pietarilaisten huoltoasemien, pikkukorjaamoiden ja muiden pikkuyrittäjien kanssa, jotka mielellään kävivät hakemassa varaosia ja tarvikkeita Mikkelistä. "Suhde itäiseen naapurustoon" ei Mikkelissä ja Etelä-Savossa olekaan mikään abstrakti asia, vaan hyvin kouriintuntuvaa arkista todellisuutta kaikkine etuine ja haittoineen, samoin kuin haasteineen. Vaurastuva Venäjä merkitsee Etelä-Savolle monia etuja: kasvavaa kaupankäyntiä ja lisääntyneitä matkailutuloja, kohonneita mökkitonttien hintoja, maakaasua ja musiikkijuhlia, yliopisto- ja lähialueyhteistyötä. Mutta on siitä myös oma riesansa: rekkajonoja, rajabyrokratiaa, rikollisuuden riskiä ja kohonneita mökkitonttien hintoja, jotka haittaavat sinilevää pakenevien eteläsuomalaisten mökinetsintää. Haasteitakin itänaapuri aiheuttaa: sopeutumista monikulttuurisuuteen, tarvetta venäjän kielen opiskeluun sekä kykyä oppia toimimaan uusvenäläisen kapitalismin ja vanhavenäläisen byrokratian kanssa. Niistähän olemme saaneet tuta kiistassa raakapuun vientitulleista. Palaan näihin haasteisiin puheenvuoroni toisessa puolikkaassa. Ensin tarkastelen itäistä naapurustoa koko Euroopan unionin näkökulmasta ja sijoitan Suomen tähän kokonaisuuteen. * * * EU:n suhdetta itäiseen ja kaakkoiseen naapurustoon hoidetaan kahden politiikan avulla, joilla on paljon yhteistä, mutta yksi perustava ero. Laajentumispolitiikka on EU:n tärkein pehmeän vallan väline, sillä EU-jäsenyyden tavoite on toiminut demokraattisten ja taloudellisten uudistusten käynnistäjänä paljon tehokkaammin kuin keppi tai miekka konsanaan. Unionin vetovoima on toiminut vakauden ja demokratian kannustimena Keski- ja Itä-Euroopassa. Nyt tämä työ jatkuu Länsi-Balkanin maissa ja Turkissa. Kaikki Euroopan maat hyötyvät siitä, että naapurit ovat vakaita demokratioita ja toimivia markkinatalouksia. 2

3 Entä vaikuttaako Irlannin kansanäänestyksen tulos laajentumiseen? Ei saisi antaa vaikuttaa. Laajentuminen ei ollut lainkaan esillä Irlannin keskustelussa, eikä siitä ole syntipukiksi ei-tulokselle. EU kyllä tarvitsee uuden perussopimuksen, jotta unionin päätöksentekoa voidaan tehostaa ja yhteistä ulkopolitiikkaa vahvistaa. Mutta sopimusuudistus voidaan saattaa satamaan ilman, että pitkäjänteistä ja vuosia vievää laajentumisprosessia häiritään ei meillä ole varaa ottaa sapattivapaata rauhan ja vakauden vahvistamisesta Euroopassa. Aika on myös puolellamme. EU:n todennäköisin seuraava jäsenmaa on Kroatia. Tekniset neuvottelut Kroatian kanssa saadaan päätökseen aikaisintaan syksyllä 2009, minkä jälkeen jäsenyys on vielä hyväksyttävä kaikissa jäsenmaissa. Ennen Kroatian EU-jäsenyyden toteutumista unionilla on rutkasti aikaa panna oma talonsa kuntoon. Naapuruuspolitiikka soveltaa monia samoja välineitä taloudellisen ja poliittisen yhteistyön sekä ihmisten välisen kanssakäymisen tiivistämiseksi, mutta siihen ei sisälly jäsenyystavoitetta. Kollegani Benita Ferrero-Waldner tekee arvokasta työtä tehostaakseen tätä politiikan alaa, jonka kautta vahvistetaan unionin itäistä ja eteläistä ulottuvuutta. * * * EU:n kaakkoisessa ja itäisessä naapurustossa korostuvat jännitteet eurooppalaisen elämänmuodon ja toisaalta autoritaarisen hallintatavan välillä. Siinä missä ensin mainittu nojaa kansanvaltaan ja oikeusvaltioon, autoritaarisessa valtiossa edustuksellisuus on pääosin rajattu hallinnon kannattajiin eikä kansanvaltaista tilivelvollisuutta kunnolla tunneta. Se ammentaa poliittisen tukensa yleensä kansallismielisyydestä, välistä jopa äärinationalismista. Otetaan muutama esimerkki: Serbiassa äänestettiin 11. toukokuuta pidetyissä parlamenttivaaleissa eurooppalaisen tulevaisuuden ja nationalistisen menneisyyden välillä. Serbian kansan enemmistö antoi äänensä vapaammalle elämälle, paremmalle elintasolle ja rauhanomaisille naapuruussuhteille. Vuosi sitten eräät tutkijat nostivat kädet pystyyn sanoen, että Serbia on Kosovon vuoksi valinnut toisen tien. He neuvoivat, että EU joutuisi väistämättä elämään eristäytyvän, Venäjä-myönteisen ja EU-vastaisen Serbian kanssa. Mitään ei olisi enää tehtävissä suunnan muuttamiseksi. Emme ottaneet noista neuvoista vaaria. Viime viikot ovat todistaneet nuo arviot vääriksi. Alkuviikosta Serbiaan muodostettiin EU-jäsenyyteen sitoutunut hallitus. Se oli työvoitto presidentti Boris Tadićille ja EU:lle. On hyvä muistaa, että työvoittoja harvoin saavutetaan pessimistisellä synkistelyllä. Pessimisti ei pety, sanotaan, mutta toisaalta kärsivälliset perivät maan. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä emme niinkään tuomiopäivän henkeä kun tuemme uudistuksia Balkanilla. Myös Ukrainassa on vuoden 2004 oranssin vallankumouksen jälkeen toteutettu monia demokraattisia uudistuksia. Tehtävää riittää silti yhä. On tärkeää, että Ukraina ankkuroituu pysyvästi eurooppalaisiin arvoihin. Se voi viestittää myös muille alueen maille, että muutos on mahdollinen. Yhteistyömme Ukrainan kanssa nojaa Euroopan naapuruuspolitiikkaan. Keskustelu uusien maiden, kuten Ukrainan, jäsenehdokkuudesta ei ole ajankohtaista. Silti Ukrainalle ei kannata sanoa "ei koskaan", kun sitä ei tarvitse välttämättä tehdä, koska se ei hyödyttäisi kumpaakaan: se vain heikentäisi EU:n vaikutusvaltaa ja hidastaisi Ukrainan uudistustahtia. 3

4 Hyvät kuulijat, Nyky-Venäjän yhteiskuntajärjestyksessä on autoritaarisia piirteitä yhdistettynä kovaan kapitalismiin. Samalla kun Venäjä on vaurastunut ja vakautunut, kansalaisvapauksia on rajoitettu. EU ei saarnaa demokratian ongelmista, mutta tuo ne esiin keskusteluissa Venäjän johdon kanssa. EU:n ja Venäjän suhde on kaksijakoinen. EU perustuu kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteisiin, joita Venäjä ei toteuta käytännössä. Toisaalta EU:ta ja Venäjää yhdistää taloudellinen keskinäisriippuvuus. Venäjä käy yli puolet ulkomaankaupastaan laajentuneen EU:n kanssa. EU on vielä pitkään riippuvainen venäläisestä energiasta, vaikka pyrkiikin lisäämään omavaraisuuttaan ja luomaan uusia tuontireittejä Kaakkois-Euroopasta. Toisaalta Venäjä on riippuvainen EU:n energiantuonnista, joka kattaa yli 60 prosenttia Venäjän öljy- ja kaasunviennistä. Venäjä tavoittelee suurvallan asemaa, mitä edesauttaa se, että öljyn hinta on ennätyskorkealla. Maan ulkopoliittinen linja koveni presidentti Vladimir Putinin kaudella. Tämä näkyi selvästi omalla vastuualueellani Kosovon asemaa koskevien neuvottelujen yhteydessä. 4

5 Presidentti Dimitri Medvedev on luvannut jatkuvuutta edeltäjänsä politiikkaan. Toisaalta hän on korostanut oikeusvaltion periaatetta ja talouden nykyaikaistamista. Presidentti Medvedevin omien sanojen mukaan Venäjä on "oikeudellisen nihilismin ilmentymä, eikä missään muussa Euroopan maassa ylenkatsota lakia samalla tavoin". Jää nähtäväksi, mitä nämä kommentit merkitsevät käytännössä. Muutoksesta oli merkkejä EU:n ja Venäjän huippukokouksessa Siperiassa viikko sitten. Vaikkei yksi kokous kesää teekään, on meillä realistinen mahdollisuus uuteen alkuun EU:n ja Venäjän suhteissa. Siitä ovat osoituksena myös huomenna käynnistyvät neuvottelut uuden kumppanuussopimuksen valmistelemiseksi EU:n ja Venäjän välille. EU:n tavoitteena on sitova ja oikeudellinen sopimus, joka luo aitoja edellytyksiä yhteistyön tiivistämiselle. Laatu on meille neuvotteluissa kiirettä tärkeämpi. Tavoitteemme on kannustaa Venäjää sitoutumaan kansainvälisiin oikeudellisiin pelisääntöihin, mikä on pitkällä juoksulla myös Venäjän talouden uudistamisen välttämätön edellytys. Suomi on EU:n jäsenenä sitoutunut yhteiseen Venäjän-politiikkaan. Samalla on itsestään selvää, että Suomen ja Venäjän välillä tarvitaan tiiviitä kahdenvälisiä suhteita. Puutulleihin, rekkajonoihin ja Itämeren suojeluun on etsittävä ratkaisuja sekä EU:n kautta että kahdenvälisesti. Venäjän asettamat raakapuun vientitullit aiheuttavat vakavia vaikeuksia Suomen taloudelle ja työllisyydelle. EU:n kannalta ei ole hyväksyttävää, että Venäjä yksipuolisin toimin ja vastoin kansainvälisiä sitoumuksia aiheuttaa merkittävää taloudellista vahinkoa ja työpaikkojen menetyksiä pohjoisessa Euroopassa. Komissio ja Suomen hallitus työskentelevät saumattomassa yhteistyössä ratkaisun löytämiseksi puutulleihin heinäkuun kuluessa. Kollegallani kauppakomissaari Peter Mandelsonilla on takanaan EU:n täysi tuki, kun hän etsii puutulleihin ratkaisua neuvotteluissaan venäläisten kanssa. Komissiossa ymmärretään hyvin, että Suomi etsii nopeasti vaikuttavia korjaavia toimenpiteitä välttääkseen kielteiset seuraukset tälle teollisuuden avainalalle. On hyvä, että Suomen hallitus nyt selvittää tarkkaan eri vaihtoehtoja ministeri Paavo Väyrysen esityksen pohjalta. Mahdollisten toimenpiteiden tulee olla EU:n lainsäädännön mukaisia. Hyvät naiset ja herrat, Venäjän kehityksen suunta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä on sekä Suomelle että Euroopalle perimmäinen kysymys. Kävin professori Osmo Jussilan mainion Venäjän ja Neuvostoliiton historian kurssin 25 vuotta sitten. Jussilan luennoilta jäi mieleen ainakin se, että Venäjän historia on ollut Pietari Suuren jalanjäljissä eurooppalaiseen elämänmuotoon tähtäävien "zapadnikkien" eli lännettäjien ja toisaalta slaavien kohtalonyhteyttä ja Venäjän mystistä erilaisuutta korostavien "slavofiilien" jatkuvaa kamppailua. Ensin mainitut jakautuivat jo 1800-luvun puolivälissä eri sortin liberaaleihin ja maahenkisiin "narodnikkeihin". Jälkimmäisen äärisuunnan on muodostanut laajenemishaluinen isovenäläisyys, panslavismi. Viimeksi kulunut neljännesvuosisata on osoittanut Jussilan tulkinnan oikeaksi. Zapadnikkien eli lännettäjien uudistuspyrkimykset ovat aina ajan myötä törmänneet slavofiilien muutosvastarintaan ja imperiumin vastaiskuun. Vladimir Putinin presidenttikausi voidaan nähdä pyrkimyksenä jonkinlaiseen synteesiin näistä kahdesta valtavirrasta. 5

6 Kuten sanottu, presidentti Dimitri Medvedev on korostanut oikeusvaltion vahvistamista ja talouden nykyaikaistamista. Siitä ei pääse mihinkään, että nämä ovat zapadnikkien ajamia tavoitteita. Niitä on luontevinta viedä eteenpäin yhdessä Euroopan unionin kanssa ja pyrkimällä osaksi kansainvälistä oikeudellista järjestelmää mm. WTO-jäsenyyden kautta. Sen takia Medvedevillä onkin pian edessään valinnan paikka: lännettyminen ja nykyaikaistaminen vai erityistie ja luonnonvaratalous. Tässä Euroopan unioni on Venäjälle tärkein modernisaation kumppani. Presidentti Medvedeviin kohdistuu paljon myönteisiä odotuksia. Pian otetaan sanasta miestä. Muuttuakseen aidoksi oikeusvaltioksi Venäjän tulee kunnioittaa sitoumuksiaan pacta sunt servanda. Suomen kannalta testitapaus ovat puutullit. Vastaavia ongelmia kuin suomalaisilla metsäyhtiöillä on myös eurooppalaisilla energia-alan yrityksillä. Hyvät ystävät, EU on jo pitkään ollut valmis nykyistä tiiviimpään kumppanuuteen Venäjän kanssa. Toivotaan, että myös Venäjä alkaa olla siihen valmis. Nyt ei tarvita toiveajattelua eikä vastakkainasettelua, vaan sitoutumista pitkäjänteiseen ja käytännölliseen yhteistyöhön puolin ja toisin. Vaikka joku niin väittäisi, en suostu myöntämään, että tämä olisi vain parantumattoman liberaalin narodnikin haihattelua. Paremminkin kyse on aidosta historiallisesta mahdollisuudesta, johon sekä EU:n että Venäjän kannattaa tarttua. 6

ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010

ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010 Puhuttaessa muutokset mahdollisia ULKOASIAINMINISTERI ALEXANDER STUBBIN PUHEENVUORO SUOMEN JA VENÄJÄN DIPLOMAATTISUHTEIDEN 90-VUOTISJUHLASSA EDUSKUNNASSA 17.11.2010 Arvoisat kuulijat, viime viikolla tapasin

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Hyvä tietää EU:n laajentumisesta

Hyvä tietää EU:n laajentumisesta NI-80-09-560-FI-C Euroopan komissio Hyvä tietää EU:n laajentumisesta Euroopan komissio Laajentumisasioiden pääosasto Yksikkö A2: Tiedottaminen ja viestintä Osoite: Rue de la Loi 200, B-1049 Bryssel Puhelin:

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

EUROBAROMETER 74 Kansalaismielipide Euroopan unionissa

EUROBAROMETER 74 Kansalaismielipide Euroopan unionissa EUROBAROMETER Kansalaismielipide Euroopan unionissa Standard Eurobarometer / Autumn 2010 TNS Opinion & Social Syksy 2010 Kansallinen raportti Suomi 2.2.2011 Euroopan komission Suomen-edustusto Näkemykset

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/0279(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Ukrainasta peräisin oleviin tavaroihin

Lisätiedot

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?"

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä? Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?" TIISTAINA 29.3.2011 klo 18:00 20:00 Arktikum-talon Polarium-salissa, (Pohjoisranta 4, Rovaniemi) Suomi ei lukeudu jäämeren rantavaltioihin,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Laajentuminen. Tavoitteena eurooppalaisten arvojen ja normien levittäminen yhä laajemmalle. Euroopan unionin politiikka

Laajentuminen. Tavoitteena eurooppalaisten arvojen ja normien levittäminen yhä laajemmalle. Euroopan unionin politiikka Valokeilassa Euroopan unionin politiikka Laajentuminen Tavoitteena eurooppalaisten arvojen ja normien levittäminen yhä laajemmalle EU:n laajentumispolitiikka tekee Euroopasta vakaamman, vahvemman ja turvallisemman.

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

EU:N LAAJENTUMINEN; KOMISSION LAAJENTUMISPAKETTI 2011

EU:N LAAJENTUMINEN; KOMISSION LAAJENTUMISPAKETTI 2011 Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02046 EUR-40 Männistö Esko 14.10.2011 JULKINEN EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA ] Viite Asia EU:n laajentuminen; komission laajentumispaketti 2011 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen

Lisätiedot

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen Georgi Alafuzoff: Venäjä vallankumouksen tai isojen muutosten edessä...venäjä on historiallisessa käännekohdassa, joka murtaa nykyisen korruptioon

Lisätiedot

EU 50 vuotta rauhan, vapauden ja hyvinvoinnin asialla

EU 50 vuotta rauhan, vapauden ja hyvinvoinnin asialla SPEECH/07/297 Olli Rehn Laajentumiskomissaari EU 50 vuotta rauhan, vapauden ja hyvinvoinnin asialla Euroopan unioni 50 vuotta -juhlatilaisuus Turku, 9 maaliskuuta 2007 Hyvät kuulijat, Tänä keväänä olemme

Lisätiedot

Vuoden 2008 työohjelma

Vuoden 2008 työohjelma Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Lausuntotyön osasto B "Ulkosuhteet"-jaosto Vuoden 2008 työohjelma Vuonna 2008 "ulkosuhteet"-erityisjaosto kokoontuu yhdeksään otteeseen. Lisäksi järjestetään kaksi erityisjaoston

Lisätiedot

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KAUNAISET SUURVALLAT Saksa noussut Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi yhdistynyt Otto von Bismarckin johdolla (Bismarck pyrki rauhoittamaan Euroopan asiat Saksan yhdistämissotien

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.6.2013 2012/0334(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi viisumien myöntämisen helpottamista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston päätelmät Tunisiasta, jotka neuvosto hyväksyi istunnossaan 17. lokakuuta 2016.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston päätelmät Tunisiasta, jotka neuvosto hyväksyi istunnossaan 17. lokakuuta 2016. Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 17. lokakuuta 2016 (OR. fr) 13056/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat MAMA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 26.2.2015 2014/0197(COD) TARKISTUKSET 9-15 Mietintöluonnos Goffredo Maria Bettini (PE546.867v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Mitä Venäjälle kuuluu?-

Mitä Venäjälle kuuluu?- Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 386 final 2014/0197 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus-

Lisätiedot

Itämeren suojeluongelmien anatomia

Itämeren suojeluongelmien anatomia Suomen Akatemian Itämeriseminaari 4.-5.11.2008 Itämeren suojeluongelmien anatomia Markku Ollikainen Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos Teesi 1. Itämeri kärsii yhteisomistuksen tuomista kannustinongelmista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Kirjoituskilpailu. "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia."

Kirjoituskilpailu. Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia. Kirjoituskilpailu "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia." Tiesitkö, että Euroopan unioni (EU) on peräkkäisten laajentumisten ansiosta maailman suurin talousalue, jossa on yli 500 miljoonaa

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

.RPLVVLR NHKRWWDD MlVHQYDOWLRLWD YDXKGLWWDPDDQ WDORXGHOOLVLDMD\KWHLVNXQQDOOLVLDXXGLVWXNVLD

.RPLVVLR NHKRWWDD MlVHQYDOWLRLWD YDXKGLWWDPDDQ WDORXGHOOLVLDMD\KWHLVNXQQDOOLVLDXXGLVWXNVLD ,3 Bryssel 14. tammikuuta 2003.RPLVVLR NHKRWWDD MlVHQYDOWLRLWD YDXKGLWWDPDDQ WDORXGHOOLVLDMD\KWHLVNXQQDOOLVLDXXGLVWXNVLD -lvhqydowlrlghq RQ YDXKGLWHWWDYD SRQQLVWHOXLWDDQ XXGLVWXVWHQ WRWHXWWDPLVHNVL MRWWD

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 17.12.2015 JOIN(2015) 35 final 2015/0303 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Afganistanin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0373 (NLE) 14763/16 COTRA 27 CDN 33 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Anna-Kaisa Hiltunen EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Teoksen kirjoittamista ovat tukeneet: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta Aikakauslehdentoimittajain Säätiö Copyright 2019 Tekijä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Brysselissä, 30. tammikuuta 2002 Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Budjettikomissaari Michaele Schreyer totesi Tänään hyväksymässään ilmoituksessa komissio esittelee yleistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

UNIONIN LAAJENTUMINEN

UNIONIN LAAJENTUMINEN UNIONIN LAAJENTUMINEN Kroatiasta tuli 1. heinäkuuta 2013 Euroopan unionin 28. jäsenvaltio. Kroatian liittyminen, jota edelsi Romanian ja Bulgarian liittyminen 1. tammikuuta 2007, oli unionin järjestyksessä

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot

KANSALLINEN RAPORTTI SUOMI. Standard Eurobarometri 78 KANSALAISMIELIPIDE EUROOPAN UNIONISSA SYKSY 2012

KANSALLINEN RAPORTTI SUOMI. Standard Eurobarometri 78 KANSALAISMIELIPIDE EUROOPAN UNIONISSA SYKSY 2012 KANSALLINEN RAPORTTI Standard Eurobarometri 78 KANSALAISMIELIPIDE EUROOPAN UNIONISSA SYKSY 2012 SUOMI Euroopan komission Suomen-edustustolle Standard Eurobarometri 78 / Syksy 2012 TNS Opinion & Social

Lisätiedot

Lähde: Polity IV Project: http://www.systemicpeace.org/polity/polity4.htm. Lähde: Hague & Harrop (2004) 14

Lähde: Polity IV Project: http://www.systemicpeace.org/polity/polity4.htm. Lähde: Hague & Harrop (2004) 14 Johdatus valtio-oppiin oppiin - Politiikan tutkimus - Mikko Mattila Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos / yleinen valtio-oppioppi Helsingin yliopisto Johdatus valtio-oppiin, oppiin, 7 op Opintojakson

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UM EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UM EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE Eurooppa-osasto EUR-40 Niemenmaa Katariina 23.03.2010 JULKINEN UM2010-00547 EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje; Kroatian ja muiden Länsi-Balkanin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.4.2014 COM(2014) 17 final 2014/0007 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Suomen jäsenmaksut. EU:lle laskivat vuonna 2010

Suomen jäsenmaksut. EU:lle laskivat vuonna 2010 Suomen jäsenmaksut EU:lle laskivat vuonna 2010 07 2011 2/8 SUOMEN JÄSENMAKSUT EU:LLE 2010 SUOMEN JÄSENMAKSUT EU:LLE 2010 3/8 Suomi on Euroopan unionin budjetissa nettomaksaja: valtion talousarviosta maksetaan

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 21. elokuuta 2013 Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2016 COM(2016) 42 final 2016/0021 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä FI FI PERUSTELUT Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0243 (NLE) 11645/16 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 4. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Istuntoasiakirja 2009 21.5.2007 B6-0214/2007 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS neuvoston ja komission julkilausumien johdosta työjärjestyksen 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti esittäjä(t):

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-

Lisätiedot

Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Yhdysvallat (Marshall apu 1940 luvulla, tuki hiili

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.12.2013 2013/0415(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala

Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu 12.4.2017 Asmo Kalpala Vastuullisuus on sydämen sivistystä, tietoa ja tahtoa tuottaa hyvää. Kysymys: Oletteko valinneet kaupalliset opinnot vaikuttaaksenne maailmaan?

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Hiili- ja teräsyhteisöstä Euroopan unioniksi. Euroopan unionin historia, perustamissopimukset ja poliittinen muoto

Hiili- ja teräsyhteisöstä Euroopan unioniksi. Euroopan unionin historia, perustamissopimukset ja poliittinen muoto Hiili- ja teräsyhteisöstä Euroopan unioniksi Euroopan unionin historia, perustamissopimukset ja poliittinen muoto 1 Historia 2 Nykyiseen Euroopan unioniin johtanut kehitys alkoi toisen maailmansodan raunioilta

Lisätiedot