Käytännön vinkkejä yhdistystiedottamiseen. Oivaltava-päivät Tiina Kokko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käytännön vinkkejä yhdistystiedottamiseen. Oivaltava-päivät 3.-4.6.2015 Tiina Kokko"

Transkriptio

1 Käytännön vinkkejä yhdistystiedottamiseen Oivaltava-päivät

2 Viestintä pitää yhdistyksen pinnalla

3 Käsitteitä Viestintä on kaksisuuntaista Viestintä on tietojen vaihdantaa ihmisten kesken. Viestintä on käyttäytymistä: ihmisen toimintaa. (Osmo A Wiio: Johdatus viestintään, 1994). Viestintä on sanomien vaihdantaa ihmisten kesken erilaisten merkkijärjestelmien avulla. (Kaarle Nordenstreng: Tiedotusoppi, 1975) Ulkoinen viestintä suuntautuu oman organisaation ulkopuolelle. Sisäinen viestintä on tiedonvaihtoa oman organisaation sisällä, sisältää myös yhteydenpidon jäseniin.

4 Tiedottaminen on yksisuuntaista Tiedottaminen on yksisuuntaista tiedon jakamista tai välittämistä. Osa ulkoista viestintää.

5 Markkinointi tähtää kaupantekoon Markkinoinnilla pyritään tuotteiden ja palveluiden myyntiin esim. mainonnan ja suoramarkkinoinnin avulla. Markkinointiviestintä yhdistää mainonnan ja tiedotuksen keinoja. Yhdistyksissä voi olla joskus vaikea määritellä markkinoinnin ja tiedottamisen eroa. Voidaan ajatella, että yhdistys myy esim. jäsenyyksiä.

6 Viestintä tukee yhdistyksen toimintaa Viestintä edistää yhdistyksen tavoitteiden saavuttamista. Pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella viestinnällä voi vaikuttaa järjestön tunnettuuteen, mielikuvaan ja haluttavuuteen. Viestinnällä yhdistyksen toimintaa tehdään näkyväksi.

7 Tyyli muokkaa mielikuvia Mielikuvalla on merkitystä. Se vaikuttaa mm. millaisena jäsenet, potentiaaliset jäsenet, yhteistyökumppanit, median edustajat jne. näkevät yhdistyksen. Miltä yhdistys näyttää? Niinkö on tarkoitus? Harkittu ja yhdenmukainen visuaalinen ilme yksilöi yhdistyksen luo ja vahvistaa mielikuvaa yhdistyksestä ja lisää sen tunnistettavuutta.

8

9

10

11 Millainen on sinun yhdistyksesi? Muiden mielikuvaa omasta yhdistyksestä voi selvittää kysymällä yhteistyökumppaneilta ja jäseniltä. Tulokset voivat yllättää, mutta vääriä mielikuvia ei ole. Jokaisen mielikuva on totta hänelle. Imagoon voi vaikuttaa toiminnalla ja viestinnällä, mutta sen pitää tukea valittua mielikuvaa johdonmukaisesti.

12 Miltä yhdistyksesi haluaa näyttää?

13 Mitkä adjektiivit kuvaavat yhdistystäsi? Sanojen avulla määritellään tavoiteltu tyyli ja tunnelma sekä rajataan, millainen mielikuva yhdistyksestä halutaan antaa. Rehellinen ilme on linjassa toiminnan ja tavoitteiden kanssa. Kielenkäyttö muokkaa mielikuvaa. Kielenhuollettu teksti antaa asiantuntevan ja luotettavan vaikutelman sekä kertoo viestin vastaanottajan arvostamisesta. Tyylistä päätetään yhdessä. Perinteinen? Moderni? Räväkkä? Dynaaminen? Luotettava? Vaatimaton? Nuorekas? Rento? Nykyaikainen? Asiantunteva? Ihmisläheinen?

14 Säilytä sovittu linja Ilmeen määrittely helpottaa työskentelyä. Perusasioita ei tarvitse miettiä aina uudelleen. Sovittua tyyliä on helppo toistaa painotuotteissa, tiedotteissa, nettisivuilla jne. Kun ohjeistus on kaikkien viestijöiden tiedossa, ilme säilyy tekijöistä riippumatta. Kannattaa päättää vähintään logo kirjasintyyppi eli fontti Huom. fontin tyyli: kaunokirjoitus, moderni, perinteinen Liiton fontti Calibri, näissäkin dioissa. värimaailma toistuvat elementit esim. yhdistyksen nimen ja yhteystietojen kirjoitustapa

15 Viestinnän suunnittelu Yhdistyksen viestintäsuunnitelma tehdään toimintasuunnitelman pohjalta. Suunnitelmassa määritellään viestinnäntekijät, vastuut, toimenpiteet ja seuranta. => Ei tempoilua. Tekijät tietävät roolinsa. Asiat on hyvä kirjata muistiin. Suunnitelma täydentyy ja joustaa tarvittaessa. Vanhaa suunnitelmaa voi käyttää pohjana, mutta ajoittain sitä kannattaa tarkastella kriittisesti, jopa aloittaa puhtaalta pöydältä.

16 Mieti ennen kuin viestit Mitä viestitään? Tapahtumat, toiminta, päätökset, kannanotot Miksi? Toiminnasta tiedottaminen, osallistumisen lisääminen, yhdistyksen tunnettuuden kasvattaminen, jäsenhankinta, tiedon jakaminen Kenelle? Jäsenet, hallitus, potentiaaliset jäsenet, suuri yleisö, yhteistyökumppanit, media, rahoittaja Miten? Viestintäkanavat ja välineet tarpeen mukaan. Nettisivut, jäsenkirje, esite, lehdistötiedote, tekstiviesti, sosiaalinen media Milloin? Ennakoitavat tapahtumat vuosisuunnitelmaan. Esim. kevättempaus, vuosikokous, yhteistyösopimuksen julkistaminen Tiedotus hyvissä ajoin, muistutus vähän ennen h-hetkeä. Yllättävät tilanteet: Nopeus ja ajantasaisuus. Kuka? Työnjako. Kuka viestii kenelle ja mitä. Pelisääntöihin vastuut ja marssijärjestys. Esim. juttuvinkit medialle puheenjohtajan tai viestintävastaavan kanssa.

17 Tiedottamiseen panostaminen kannattaa Avoin ja selkeä tiedottaminen lisää luottamusta yhdistyksen sisällä ja ulkopuolella lisää toimintaa ja motivoi jäseniä osallistumaan varmistaa, että kaikki tietävät, mihin ollaan menossa ja millaista polkua sinne kuljetaan haastaa vuoropuheluun ja saa aikaan vuorovaikutusta houkuttelee uusia jäseniä ja luo yhteistyösuhteita vaikuttaa halutun mielikuvan syntymiseen yhdistyksestä varmistaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden yhdistyksessä Lähde: Yhdistystoiminnan avaimet, Pirjo Rosengren ja Anneliina Törrönen

18 Selkeät nettisivut palvelevat kävijöitä Tärkeintä: Kohderyhmät ja helppokäyttöisyys Hyvät kotisivut yhdistyksen visuaalisen ilmeen näköiset (logo, kirjasintyyppi, värimaailma) selkeät ja helppokäyttöiset ajan tasalla, päivitysvastuu sovittava miten ja missä yhdistys toimii mitä tarjolla jäsenille miten voi tulla mukaan toimintaan, liittyä jäseneksi täydelliset yhteystiedot esitteet ja mediatiedotteet sivuille pdf-muodossa

19 Hyödynnä linkit Linkit yhteistyökumppaneiden sivuille Ohjaavat kävijöitä tiedon pariin Tietojen päivitysvastuu yhteistyökumppanilla Linkkien toimivuus tarkistettava ajoittain. Ulkopuoliset sivut avautumaan uuteen ikkunaan, ei omien sivujen sisään. Juridinen kysymys! Mainostilan eli bannerien myynti tuo tuloja yhdistykselle ja asiakkaita yritykselle. Toimii, kun molemmat hyötyvät. Linkit yhteistyökumppaneiden sivuilta yhdistyksen sivuille tieto yhdistyksestä leviää ulkopuolelta tulevat linkit nostavat nettisivuja Googlen hakutuloksissa

20 Muista tekijänoikeudet! Netissä julkaistua materiaalia ja kuvia ei pääsääntöisesti voi julkaista ilman lupaa. Kuvaa rohkeasti tilaisuuksissa. Kysy kuvissa näkyviltä henkilöiltä lupa kuvien julkaisemiseen. Jos käytät toisten ottamia kuvia, pyydä kuvaajalta ja tarvittaessa kuvissa näkyviltä henkilöiltä lupa julkaisemiseen. Pyydä kuvaluvat mieluiten kirjallisina. Kertajulkaisu / jatkuva käyttö, missä kuvan voi julkaista (lehti, netti, juliste ), mitä kuvan yhteydessä pitää mainita (kuvaajan nimi ). Kaupallisesta käytöstä (esim. myytävä postikortti) sovittava aina erikseen.

21 Esite on yhdistyksen käyntikortti Ykköskysymys: Mikä on esitteen tarkoitus? Mitä viestitään ja kenelle? Hyvä esite yhdistyksen visuaalisen ilmeen mukainen (logo, kirjasintyyppi, värimaailma) noudattaa valittua linjaa myös kieleltään selkeä ja helppolukuinen kielenhuollettu kustannustehokas, yhteistyökumppaneiden mainoksilla voi kattaa tuotantokustannuksia

22 Miksi nettikuva ei riitä painotyöhön? Resoluutio tarkoittaa kuvan muodostavien väripisteiden eli pikseleiden määrää tuumaa kohti. Nettiin riittää 72 pikseliä / tuuma Painotöihin tarvitaan 300 pikseliä / tuuma Esim. kuvan leveys 1920 kuvapistettä, korkeus 1572 kuvapistettä Resoluutiolla 72 (nettiin) kuvan koko on 67 cm x 55 cm Resoluutiolla 300 (painotyöhön) kuvan koko on 16 x 13 cm Hires (high resolution) painotöihin, lowres (low resolution) nettiin

23 Painotöihin isot kuvatiedostot Kuvan pikselimäärää ei voi päätellä kuvan megakoosta. Esim. jpg ja png ovat pakkaavia tiedostomuotoja. Niitä kannattaa suosia, kun kuvia siirretään sähköpostissa. Kuvan koon ja riittävyyden painotyöhön voi tarkistaa kuvankäsittelyohjelmalla. Painotöihin kuvattaessa kameran tai puhelimen suurimmat kuvatiedostot käyttöön! Kuvaa voi pienentää, mutta kuvan pikselimäärää ei voi kasvattaa. Netistä löytyy ilmaisia ja maksullisia kuvapankkeja. Tarkista ehdot huolellisesti ennen kuin lataat kuvia.

24 Paljon kuvia enemmän vaihtoehtoja Ota paljon kuvia, huippuotosten todennäköisyys kasvaa! Erilaisia tilanteita, ilmeitä ja tunnelmia. Varsinkin läheltä, mutta myös kaukaa. Kokeile eri sommitteluja ja kuvakulmia. Mieti, mitä kuvaat ja tarkenna siihen. Tausta voi olla epätarkka. Varo, ettei kuva tärähdä. Tue tarvittaessa kameraa. Riittäähän valo? Mieti myös, mistä valo tulee. Vastavalossa kuvattava voi jäädä mustaksi. Asetu kuvattavan tasolle.

25 Mene kuvattavan kohteen tasolle ja lähelle

26 Taittaja luo esitteen ilmeen Taittajalle toimitetaan oikoluettu, valmis käsikirjoitus Word-tiedostona, ilman muotoiluja. Mukana koko teksti, myös yhteystiedot yms. Huom. Käsikirjoitus voi sisältää myös ohjeita taittajalle erottuvalla tekstityypillä, vaikkapa kursiivilla. painokelpoiset kuvat erillisinä tiedostoina, esim. jpg-muodossa. Luvat kuvaajalta ja kuvatuilta. painokelpoiset logot erillisinä tiedostoina, esim. jpg- tai eps-muodossa yhdistyksen graafiset ohjeet tai muu selvitys visuaalisesta ilmeestä Suunnittelija hyväksyttää vedoksen asiakkaalla ja toimittaa sitten painoaineiston (painokelpoinen pdf) kirjapainoon. Ammattimainen taitto takaa laadukkaan painotyön. Taittopalveluita tarjoavat mm. mainostoimistot ja monet kirjapainot. Wordilla tai Power Pointilla tehty tiedosto ei ole painokelpoinen.

27 Painotarjouspyyntö Painotyön koko (mm x mm) Laajuus (montako sivua, sisus ja kannet) Värillisyys (4/4 = nelivärinen paperin molemmin puolin, 4/0 = toiselta puolelta nelivärinen, toinen puoli tyhjä). Painovärejä on neljä (cyan, magenta, yellow, black) ja niillä saadaan kaikki värit. Paperi. Vinkkejä kannattaa kysyä painosta. Vahvuus ilmoitetaan g/m 2, esim. kopiopaperi 80 g/m 2, liiton esitteet 130 g/m 2. Jälkikäsittely, esim. stiftaus (vihoksi nitominen), taitto (esim. haitariksi) Aineiston toimitustapa, yleensä taittajan tai kirjapainon tekemä painovalmis pdf. Wordilla pdf:ksi tallennettu tiedosto ei ole painokelpoinen. Painosmäärä Pakkaustapa, esim. laatikoihin Toimitusosoite Aikataulu Kirjapainot neuvovat mielellään. Kysy rohkeasti apua! Muista kirjapainojen kilpailutus: sama tarjouspyyntö esim. kolmelle painolle.

28 Miksi tiedottaa medialle? Yleisö pitää toimituksellista näkyvyyttä neutraalimpana kuin ostettuja mainoksia. Tiedottamalla yhdistys voi pienellä budjetilla vaikuttaa yhdistyskuvaansa, maineeseensa, tunnettuuteensa ja kiinnostavuuteensa sekä mm. uusien jäsenten ja yhteistyökumppanien saantiin.

29 Tiedote lähtee uutisesta Hyvä tiedote sisältää uutisen on paikallinen kertoo ydinasian otsikossa on selkeä ja lyhyt, mahtuu A4-paperille on kielenhuollettu kertoo keneltä saa lisätietoja sisältää viimeisimpänä parin lauseen kuvauksen yhdistyksestä ja www-osoitteen lähetetään toimituksiin ajoissa, esim. pari päivää ennen tapahtumaa

30 Yle: Uutisen tunnusmerkit 1) Kiinnostavuus Mitä ihmiset haluavat tietää, uusi tieto, herättää tunteita Uutinen vastaa kysymyksiin: mitä, missä, milloin, miksi, miten? 2) Läheisyys, missä jutun aihe sijaitsee? Ihmisiä kiinnostavat lähellä tapahtuvat uutiset tai uutiset, jotka koskettavat heitä 3) Tunnettuus Keitä/mitä juttu käsittelee? Tunnetut sekä erikoiset ihmiset kiinnostavat, mutta myös tavalliset ihmiset ja arjen asiat voivat olla kiinnostavia uutisaiheita

31 Yle: Uutisen tunnusmerkit 4) Ajankohtaisuus Milloin uutinen tapahtuu? Miksi se on ajankohtainen juuri nyt? Esim. koulujen päättäjäiset, Pisa-tulokset tai myrsky 5) Vaikuttavuus, seuraukset Minkälainen vaikutus uutisella on? Esim. myrskyn aiheuttamat sähkökatkot 6) Ainutlaatuisuus, erikoisuus Jos koira puree miestä, se ei ole uutinen. Jos mies puree koiraa, se on. 7) Koskettavuus, ihmisläheisyys Tunteita herättävät uutiset Esim. selviytymistarinat sairaudesta, koulukiusaamisesta jne. Lähde:

32 Tiedote sisältää uutisen. Tärkein asia kerrotaan ensin. Esimerkkejä lehdistötiedotteista mm. Tiedote tehokkaasti - oppaassa s. 11 ja 14.

33 Kertaus: Tiedotteen ydinasiat Kalle 12 v. 5M ja K: Mitä, missä, milloin, miksi, miten ja kuka

34 Mediatiedottaminen on pitkäjänteistä Jotta yhdistyksen toiminnasta syntyisi juttuja, mediasuhteisiin on panostettava. Toimittajien kiinnostus herätetään tarjoamalla juttuvinkkejä, faktoja, taustatietoja, tapahtumatietoja, haasteltavia ja kuvattavia. Vaikka liikkeellä oltaisiin uutinen edellä, juttua ei aina synny, sillä media valitsee aiheensa omilla kriteereillään. Silti tiedottamista pitää jatkaa ja asettaa tavoitteet riittävän kauas. Toimittajan työtä helpottaa yksi yhteyshenkilö yhdistyksessä.

35 Tiedottamisen tavoitteet asetetaan kauas

36 Mitä liitto tarjoaa yhdistyksille Sydänsiipi yhdistää Liitto suosittelee yhdistyksille liiton logon sydänsiipitunnuksen käyttöä yhdistyksen nimen yhteydessä. Liiton logoa yhdistys voi käyttää jäsenhankintamateriaalissa ja esim. yhteisten tapahtumien markkinoinnissa. Logo-ohjeet helmikuun 2014 yhdistyskirjeessä ja

37 Materiaalia, johon yhdistys voi painattaa logonsa tai yhteystietonsa Liiton esite, sis. jäseneksi liittymiskupongin Liiton roll up OmaisOiva-esite, tila yhdistyksen yhteystiedoille OmaisOiva-roll up Ovet-esite, tila yhdistyksen yhteystiedoille Kannatusjäsenesite, sis. yhdistyksen kannatusjäseneksi liittymislomakkeen Postikortti ja juliste Omaishoitajakortti. Huom. Korteista ei saa periä maksua.

38 Lähteitä Tiedota tehokkaasti, käytännön neuvoja yhdistystiedottamiseen, Sari Kuvaja (2007 Sivistysliitto Kansalaisfoorumi) Yhdistystoiminnan avaimet, Pirjo Rosengren ja Anneliina Törrönen (2008 KSL) RAYn työkalupakki järjestöjen viestintään Yhdistysten pieni viestintäopas Yhdistystoimijat > Viestintä Lehdistötiedotepohja Tekijänoikeudet Maksuton yhdistystiedottajakoulutus yhdistysten viestinnästä oman työn osana tai vapaaehtoisena vastaaville ihmisille.

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 14.4.2016 Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus Viestintämme vaikuttaa suoraan siihen miten toimintamme nähdään, miten se kiinnostaa, herättää halun tulla mukaan!

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne 1 Tapahtuman markkinointi Kohderyhmä Tapahtuman imago ja sisältö Myyntikanava Pääsylipun hinta

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun

Lisätiedot

Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään. Tuettujen hankkeiden koulutus

Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään. Tuettujen hankkeiden koulutus Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään Tuettujen hankkeiden koulutus 12.1.2015 Tiedottaminen vs. viestintä Tiedottaminen on tiedon tuottamista lähettäjän näkökulmasta ja viestin yksisuuntaista tuuttaamista

Lisätiedot

Tiedottaminen. Yritystoiminta Pauliina Stranius

Tiedottaminen. Yritystoiminta Pauliina Stranius Tiedottaminen Tiedottaminen sisäinen tiedottaminen tehtävät informointi henkilöstölle keskustelu henkilöstön/yksittäisen henkilön kanssa perehdyttäminen sisäinen markkinointi vuorovaikutus keinot henk.kohtaiset

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN

Lisätiedot

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus Kuvaviestintä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus 7.4.2016 Tuensaajan viestintäohjeet Hankerahoitukseen kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS TAMPEREEN SISU vuodesta 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS Sisällysluettelo LOGO Logo 3 Typografia. 5 Värit... 8 Lomakkeet 10 Kuvitus 12 - A KU UVITUS KEET LOMAKK TYPO GRAFI VÄRIT 2 LOGO TAMPEREEN SISU vuodesta

Lisätiedot

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Koonti Näkyy, kuuluu ja vaikuttaa! -tulosviestinnän koulutuksen (Tampere 8.12.2016) materiaaleista. Kaikki päivän materiaalit löydät: https://1drv.ms/f/s!anjvcgvt_x1ehddqn-tspw6v2x_ffg

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA Viestintä- ja markkinointiseminaari 2.-3.6.2015 Kari Ikonen twitter @IkonenKari 3.6.2015 Alma Aluemedia Maakuntalehdet Alma Aluemedia 4 maakuntalehteä 14 tilattavaa

Lisätiedot

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2 Uutinen Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 2 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 3 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 4 Uutinen Vastaa kysymyksiin:

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015 Graafinen ohjeisto Päivitetty tammikuussa 2015 Sisällys Sisällys Esipuhe Liikemerkki ja logo Värit korteille ja kirjepohjalle Typografia Fontit korteille ja kirjepohjalle Kirje- ja esityspohja Käyntikorttipohjat

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä

Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä Marika Sipilä / Kiinteistöliitto Uusimaa Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä Lahti 8.5.2014 Osmo A. Wiion lakeja inhimillisestä viestinnästä Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu. Jos

Lisätiedot

Worldpress ohje. Artikkelin kirjoittaminen, päivittäminen, kuvan, linkin, lomakkeen ja Google-kalenterimerkkinnän lisääminen

Worldpress ohje. Artikkelin kirjoittaminen, päivittäminen, kuvan, linkin, lomakkeen ja Google-kalenterimerkkinnän lisääminen Worldpress ohje Artikkelin kirjoittaminen, päivittäminen, kuvan, linkin, lomakkeen ja Google-kalenterimerkkinnän lisääminen Kun päivität sivuja, kirjaudu omalla salasanalla ja lisäksi jäsenten yhteisellä

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015 Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on ainejärjestön tarkoitus ja tavoitteet? Järjestää kivaa toimintaa

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita

Lisätiedot

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi

Lisätiedot

Ohjeet Finna- julisteen PowerPoint- pohjan muokkaamiseen

Ohjeet Finna- julisteen PowerPoint- pohjan muokkaamiseen Ohjeet Finna- julisteen PowerPoint- pohjan muokkaamiseen Ennen kuin aloitat: 1. Asenna tietokoneeseesi ilmainen Miso Regular fontti, jonka saat täältä: https://www.fontspring.com/fonts/marten- nettelbladt/miso

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 YHDESSÄ OLEMME HÄME Häme on alueellisen yhteismarkkinoinnin edelläkävijä. Yli kymmenvuotiaan historiamme aikana olemme yhdessä useiden eri

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI...

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... GRAAFINEN OHJEISTO 1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 PÄÄLLEKKÄISVERSIO... 4 RINNAKKAISVERSIO... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... 5

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen 9.9.2016 www.hamk.fi TIETOISKUN SISÄLTÖ 1. Markkinoinnin perusperiaatteet 2. Verkkomarkkinoinnin kolme teemaa

Lisätiedot

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari Tiedottamalla näkyväksi Inkeri Näätsaari 14.11.2007 Vuonna 2000 Kirjasto välitti tietoa tarvitsijoille Vähän julkisuutta, osin negatiivista tai vähättelevää Kriittisiä kannanottoja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta

Lisätiedot

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma 31.1.2013 Viestintävaliokunta Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...

Lisätiedot

Keski-Suomen LUMA-keskuksen viestintäsuunnitelma

Keski-Suomen LUMA-keskuksen viestintäsuunnitelma Keski-Suomen LUMA-keskuksen viestintäsuunnitelma Keski-Suomen LUMA-keskus, LUMA-KS, on Jyväskylän yliopiston matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan koordinoima kehittämishanke, joka toimii osana valtakunnallista

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten?

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Miksi tiedottaa median kautta? Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti laajan yleisön tietoisuuteen Viestintäkanava valitaan

Lisätiedot

RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki

RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki GRAAFINEN OHJEISTUS RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Tähän ohjeeseen on koottu RATA-SM -sarjan ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä käytettävien materiaalien ulkoasua koskevat ohjeet. Tärkeää on muistaa

Lisätiedot

LAITTEEMME NOUDATTAVAT SEURAAVIA VÄRIASETUKSIA: Euroopan PMS-kirjastot Coated FOGRA39 ja Uncoated FOGRA29 Mustavalko Gray Gamma 2.

LAITTEEMME NOUDATTAVAT SEURAAVIA VÄRIASETUKSIA: Euroopan PMS-kirjastot Coated FOGRA39 ja Uncoated FOGRA29 Mustavalko Gray Gamma 2. LAITTEISTOMME M&P PAINOSSA KÄYTÖSSÄMME OVAT SEURAAVAT OHJELMAT: Adobe Photoshop CS6 Adobe InDesign CS6 Adobe Illustrator CS6 Adobe Acrobat Pro Adobe Distiller Microsoft Word Microsoft Excel Microsoft Powerpoint

Lisätiedot

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille

Lisätiedot

Laadukasta yhdistystoimintaa, kokemuksia vuoden ajalta. Piia Iivonen, kyläkehittäjä , Kalanti

Laadukasta yhdistystoimintaa, kokemuksia vuoden ajalta. Piia Iivonen, kyläkehittäjä , Kalanti Laadukasta yhdistystoimintaa, kokemuksia vuoden ajalta Piia Iivonen, kyläkehittäjä 18.11.2014, Kalanti Varsinais-Suomen Kylät ry:n Leader-rahoitteinen kehittämishanke Tarkoituksena yhdistystoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Ohjeistus hankkeen sivujen tekemiseen julkaisujärjestelmällä

Ohjeistus hankkeen sivujen tekemiseen julkaisujärjestelmällä Ohjeistus hankkeen sivujen tekemiseen julkaisujärjestelmällä Viestintäpalvelut 9.6.2015 1 Sivupohjan tekeminen Ennen kuin alat tekemään hankkeen sivuja, tilaa Viestintäpalveluilta hankesivupohja ja ilmoita

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele 22.3.2016 Muistio Kunnanjohtaja Harri Anttila avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka toimi tilaisuuden puheenjohtajana Tilaisuuteen osallistui

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Graafinen ohjeistus 2014. www.kyt.fi

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Graafinen ohjeistus 2014. www.kyt.fi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Graafinen ohjeistus 2014 1 www.kyt.fi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki on keskisuomalainen kansalaistoiminnan ja sitä edustavien yhteisöjen kehittäjä. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia 15 askelta kohti Parempia kyselyitä ja tutkimuksia Onnittelut! Lataamalla Webropol-tutkimusoppaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä parempien kyselyiden ja tutkimusten tekoa. Tämä opas tarjoaa

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

ecommerce Growth

ecommerce Growth MITEN TEEN TULOKSELLISTA YHTEISTYÖTÄ SISÄLLÖNTUOTTAJIEN KANSSA ecommerce Growth 15.9.2016 INNA- PIRJETTA LAHTI @innastus Inna-Pirjetta Lahti Kohtaamistoimisto Innastus PING Helsinki Elämyksiä, valmennuksia

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote Viestintästrategia- ja suunnitelma Viestinnän lähtökohdat Tilanne: epätietoisuus sote-uudistuksen etenemisestä, päätöksenteon

Lisätiedot

PR, mediasuhteet ja journalismi. Timo Pihlajamäki HUMAK INNOverkko 2012

PR, mediasuhteet ja journalismi. Timo Pihlajamäki HUMAK INNOverkko 2012 PR, mediasuhteet ja journalismi Timo Pihlajamäki HUMAK INNOverkko 2012 Viestinnän ja markkinoinnin integraatio Imago Brandi Maine Yksinkertainen viestinnän perusasetelma Lähde: Karvonen, E. Suomalainen

Lisätiedot

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY KURSSIPLANNER OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY ASIANTUNTEMUS / ELÄMÄNKOKEMUS: Missä itse olet onnistunut, menestynyt tai mitä olet saavuttanut, missä olet erityisen hyvä (ja tiedät että kaikki

Lisätiedot

ITIS ALE -KAMPANJA TULE MUKAAN KEVÄÄN TARJOUSLEHTEEN. MEDIAKORTTI VARAA MAINOSPAIKKASI MENNESSÄ

ITIS ALE -KAMPANJA TULE MUKAAN KEVÄÄN TARJOUSLEHTEEN. MEDIAKORTTI VARAA MAINOSPAIKKASI MENNESSÄ ITIS ALE -KAMPANJA TULE MUKAAN KEVÄÄN TARJOUSLEHTEEN. MEDIAKORTTI VARAA PAIKKASI 11.1. MENNESSÄ ITIS SALE -KAMPANJA JA TARJOUSLEHTI Itis Ale -kampanja järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kampanja on keväällä

Lisätiedot

Parasta Lapsille. Graafinen ohjeisto. päivitetty 2016

Parasta Lapsille. Graafinen ohjeisto. päivitetty 2016 Parasta Lapsille Graafinen ohjeisto päivitetty 2016 Logo Parasta Lapsille -logo on ollut jo vuosikymmenet samanlainen. Tämän graafisen ohjeiston yhteydessä 2014 logoon tehtiin pientä päivitystä linjoihin

Lisätiedot

Euroopan Hiihtomaratonliiton aloite

Euroopan Hiihtomaratonliiton aloite Esimerkkinä HelteRennet -kilpailu (Norway) 3-kielinen (maan kieli + saksa + englanti) Yleistietoa Hiihtoreitit Kuvia Yhteystiedot 1 Euroopan Hiihtomaratonliitto (European Union of Cross Country Skiing

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF

NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF NHTEF 2015 Annika Puotsaari, Tiia Paananen 01-12-15 1 FAKTAA JA LUKUJA Aktiivinen näytteilleasettaja = tyytyväinen näytteilleasettaja Aktiivinen näytteilleasettaja saa jopa

Lisätiedot

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon) Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010

VIESTINTÄSUUNNITELMA LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010 LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010 Lapin muotoiluohjelman valmistelu Viestinnän tavoite INNOVATIIVISTA MUOTOILUA LAPPILAISILLE HYVINVOINTIA - varmistaa Lapin muotoiluohjelman tunnettuus -

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE 12.6.2006 Tiedotusopin valintakoe koostuu neljästä tehtäväkokonaisuudesta. Valintakokeesta voi saada yhteensä 60 pistettä. Kokeen eri osat tuottavat pisteitä

Lisätiedot

Soveltuva juttu ohjeita Soveli- lehden avustajalle

Soveltuva juttu ohjeita Soveli- lehden avustajalle Soveltuva juttu ohjeita Soveli- lehden avustajalle 1. Lehden julkaisija Soveli soveltavan liikunnan asiantuntija on Soveltava Liikunta SoveLi ry:n julkaisema alan erikoislehti ja SoveLin jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

YRITYS-SUOMEN BRÄNDIKIRJA

YRITYS-SUOMEN BRÄNDIKIRJA YRITYS-SUOMEN BRÄNDIKIRJA Luomme Suomelle parempaa tulevaisuutta Toimeliaisuus ja rohkea yrittäjyys luovat hyvinvointia Suomelle. Kilpajuoksussa menestykseen julkisten yrityspalveluiden tehtävänä on toimia

Lisätiedot

suomalaisen motoristin puolella Graafinen ohjeisto smo SUOMEN MOTORISTIT RY

suomalaisen motoristin puolella Graafinen ohjeisto smo SUOMEN MOTORISTIT RY Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto - Sisältö Logo Slogan Värit Fontit 3 4 5 6 Käyntikortti Kirjelomake Kirjekuori Ilmoituspohja 7 8 9 10 Roll-up Messuosasto Jakotarra 11 12 13 Valomainos Näyteikkunateipit

Lisätiedot

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio 1 Tekstitaidon koe Lukijasta kirjoittajaksi 2 1.Tehtävän valitseminen Silmäile aineistoja ja valitse tehtäviä. Pohdi mm. tehtävien kiinnostavuus, helppous, vaikeus, vaarallisuus, käsitteiden tarve. Valitse

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Yhteistyöstrategia 2012

Yhteistyöstrategia 2012 Yhteistyöstrategia 2012 Suunnitelma yhteistyön parantamiselle Länsi- Uudenmaan Pelastuslaitoksen ja alueen sopimuspalokuntien välillä Projekti Tavoitteet: Tämän kehittämisprojektin tavoitteena oli luoda

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista

Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista suunnitteleville sekä kaikille verkkosivujen kehittämisestä kiinnostuneille. Tässä oppaassa keskitytään perusasioihin, joiden korjaaminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

YHTEISÖT. Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa. KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva.

YHTEISÖT. Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa. KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva. YHTEISÖT Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva.fi KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Integroitu markkinointiviestintä

Integroitu markkinointiviestintä Markkinoinnin perusteet 23A00110 Videoluento I Integroitu markkinointiviestintä Ilona Mikkonen, KTT Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos Markkinointiviestintä (marketing communication)

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

Täyskäsipäivä Viestintää

Täyskäsipäivä Viestintää Täyskäsipäivä 6.2.2016 Viestintää Miksi yhdistys viestii? Pitääkseen nykyiset jäsenet ja kävijät mukana toiminnassa Saadakseen uusia jäseniä Sidosryhmät 2 Kenelle yhdistys viestii? Toiminnassa olevat Toiminnan

Lisätiedot