LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO"

Transkriptio

1 LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO Luova Etelä-Karjala logon lähtökohtana on maantieteellisen alueen muoto liitettynä Saimaaseen ja eteläkarjalaisten kädentaitoihin ja luovuuteen, monipuoliseen taito-tieto-osaamiseen. Värillisistä soikioista muotoutuu Etelä-Karjalan siluetti. Soikio-elementit kuvaavat niin Saimaan rantakiviä kuin Saimaan läheisyydessä sijaitsevan Linnoituksen katukivetystä, mukulakiviä, jotka johdattavat niin turistit kuin paikallisetkin alueella toimivien käsityöpajojen ja kauppojen luo, sinne missä käsityöläisyys ja kädentaito konkretisoituvat. Täältä matkaa jatkuu edelleen kaupungin läpi muualle Etelä-Karjalan kyliä ja pitäjiä. Kivet symbolisoivat polkua, jonka jokainen tekijä on astellut matkalla kohti omaa yrittäjyyttä. Polku on myös reitti, joka johdattaa eteläkarjalaiset tekijät yhteen. Tekijöistä muodostuu joukko, jolla on yhteinen tavoite ja päämäärä saada oma kädenjälki näkyviin ja elää sillä. Luovan toiminnan markkinointi, siitä tiedottaminen ja hedelmien saattaminen myyntipisteiden hyllyille vaatii ponnisteluja. Yksin puurtaminen on hidasta, näkymätöntä ja jää usein puutteellisten resurssien vuoksi harrastelijamaisuuteen, vaikka tuotteen tai palvelun taso olisikin todellisuudessa arvokasta. Luova Etelä-Karjalassa kiteytyy yhdessä tekemisen voima sekä ajatus, että yhdenmukaisuus ei tarkoita tasapäistämistä vaan alueella tarjolla olevien luovan alan osaajien ja heidän tuotteiden/ palveluiden korkean laatutason takaamista kuluttajille. Tunnus luo uskottavuutta ja tarjoaa näkyvyyttä. Se kokoaa alleen ne, jotka ovat valmiita tekemään töitä ja panostamaan tuotteisiin, niiden kehittämiseen ja tuotantoon. Kyse on verkostoitumisesta ja verkostojen elastisuudesta, perinteiden ja modernien työtapojen ja ajatusten toisiaan tukevasta sekä kasvattavasta voimasta. Logo Logon paikka suhteessa merkkiin on vakio. Mikäli merkki irrotetaan tekstiosasta, sen paikalle ei saa liittää muuta tekstiä. 1

2 Fontti: Verdana, plain Bauhaus Lt BT, plain Logon fontteja voidaan käyttää Luova Etelä-Karjalaa koskevien tiedotus- ja markkinointimateriaalien teksteissä. On kuitenkin hyvä muistaa tekstin luettavuus. Pitkissä teksteissä kannattaa käyttää päätteellistä kirjasinta kuten Times New Romania. Otsikoissa ja lyhyissä tekstiosuuksissa ja pistekooltaan leipätekstiä suuremmissa teksteissä tai yksittäisissä sanoissa, Verdana ja Bauhaus toimivat hyvin. Otsikoissa viestin painoa voidaan korostaa käyttämällä lihavointia. Fonttien käyttö tulee kuitenkin arvioida tilanteen mukaan ts. luettavuus, informaation painoarvo, viestin tavoite ja sävy muun muassa vaikuttavat käyttötapoihin. Värit Kuvion värit CMYK: 1. Punainen: 10/90/40/0 2. Harmaa (tumma): 35/35/35/0 3. Harmaa (keski): 19/19/19/0 4. Harmaa (vaalea): 8/8/8/0 5. Sininen (tumma): 80/40/20/0 6. Sininen (vaalea): 16/6/0/0 7. Sini-harmaa: 20/11/11/0 8. Vihreä: 25/0/70/0 Logon värimaailmaa voi hyödyntää mm. teksteissä tai alleviivauksissa, kuvien kehyksissä tai muissa visuaalisissa elementeissä, mikäli käyttö tuntuu luontevalta. Harmaasävy 2

3 Logosta voidaan käyttää harmaasävyllistä muotoa, mutta mielellään vain silloin kun tilanteessa on muutoinkin päädytty värittömyyteen. Toisaalta, värillistä logoa voi käyttää, olipa yleisilme mustavalkoinen tai värillinen. Logon käytöstä Logon ympärille tulee jättää riittävästi tilaa, jotta Luova Etelä-Karjala tunnus on selkeästi hahmoteltavissa omaksi, muusta tekstistä ja mahdollisista kuvista erottuvaksi kokonaisuudeksi. Käytettäessä logoa esim. tiedotteissa tai lehti-ilmoituksissa, joissa pääpaino on tekstissä ja kuvissa olevassa informaatiossa, logo kannattaa sijoittaa käytössä olevan tilan kulmaan. Tällöin logon ja esim. paperiarkin tai lehti-ilmoituksen reunojen väliin on jäätävä selkeä tyhjä tila. Pienissä ilmoituksissa, joissa tila on usein rajallinen, logo jää helposti kooltaan hyvin pieneksi. Tässäkin tapauksessa tekstiosa Luova Etelä-Karjala on oltava hahmotettavissa tekstinä. Kirjaimet eivät saa puuroutua. Tähän toki vaikuttaa paperin huokoisuus (sanomalehtipaperi) ja pinta (kiiltävä/matta). Kaiken kaikkiaan logon ja merkin kokonaisuus tulee säilyä helposti havaittavana. Logoa voidaan käyttää ilman tekstiosaa, mutta tällöinkin logon tulee olla kyseisessä tilanteessa ainakin kerran käytettynä kokonaisuudessaan, jolloin tekstiosan ja kuvallisen elementin välinen yhteys on nähtävissä. Kirjepohjassa logo olisi suositeltavaa sijoittaa paperiarkin kulmaan tai arkin alareunaan esim. yhteystietojen rinnalle. Tällöin logon kuvallista osaa voidaan käyttää taustakuvana, visuaalisen tehosteena. Tämä tapa toimii myös mm. banderolleissa, roll-upeissa tai käyntikorteissa. Mikäli logon kuvallista osaa käytetään taustakuvana, sen läpinäkyvyyttä voidaan muuttaa niin, että kuvio ikään kuin häipyy taustalle. Tällä tavoin varmistetaan, että esim. kirjepohjalla oleva teksti säilyy luettavana ja haluttu viesti välittyy ongelmitta. Visuaalisena tehosteena käytettynä, kuvion ei tarvitse olla myöskään kokonainen. Sitä voidaan rajata, skaalata vapaasti ja sijoittaa käytettävissä olevaan tilaan halutulla tavalla. 3

4 Esimerkki kirjepohjasta: 4

5 Roll-up: 5

6 Luova Etelä-Karjala logoa saa ja tulee käyttää luovasti, mutta kuten tunnus itsessään sisältää ajatuksen ammattimaisesti toiminnasta luovalla alalla, myös logon yhdenmukainen käyttö tukee tätä ajatusta ja antaa kuvan johdonmukaisesta toiminnasta ja laadusta, tinkimättömästä osaamisesta, vastuullisuudesta, perinteiden kunnioittamisesta sekä halusta kehittyä, kohdata tulevaisuuden haasteet. 6

Tunnuksen päivitys 19.9.2012

Tunnuksen päivitys 19.9.2012 Tunnuksen päivitys 19.9.2012 2 Tampereen yliopiston tunnus Tampereen yliopiston tunnus Tuhannet ihmiset näkevät Tampereen yliopiston tunnuksen päivittäin lomakkeissa, nettisivuilla, raporteissa, esitteissä.

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Santa s United ry 2015

Graafinen ohjeisto Santa s United ry 2015 Graafinen ohjeisto Santa s United ry 2015 Sisällysluettelo Värit... 1 Logon värimäärittelyt....1 Logo, liikemerkki ja tunnus... 2 Yleistä...2 Santa s United tunnus...2 Tunnuksen käyttö...3 Suoja-alueet...4

Lisätiedot

1 Tikkurilan judokat ry Logo- ja tunnusohjeisto 2014. Tikkurilan Judokat Ry Logo ja tunnus 2014

1 Tikkurilan judokat ry Logo- ja tunnusohjeisto 2014. Tikkurilan Judokat Ry Logo ja tunnus 2014 1 Tikkurilan judokat ry Logo- ja tunnusohjeisto 2014 Tikkurilan Judokat Ry Logo ja tunnus 2014 Sisällys 1 Logo ja tunnus 1.1 Cmyk/rgb, kolmiulotteinen 1.2 Harmaasävy, kolmiulotteinen 1.3 Cmyk, kaksiulotteinen

Lisätiedot

Aleksanterinkadun Appro. Tunnusohjeisto 25.2.2015

Aleksanterinkadun Appro. Tunnusohjeisto 25.2.2015 Tunnusohjeisto 25.2.2015 sisällys tunnus 3 1 tunnus tekstillä 4 2 tekstitön tunnus 5 tunnuksen väriversiot 6 tunnus kuvan päällä 7 tunnus 1 n tunnus eli visuaalinen tunniste viittaa muotokieleltään Lahden

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015 Graafinen ohjeisto Päivitetty tammikuussa 2015 Sisällys Sisällys Esipuhe Liikemerkki ja logo Värit korteille ja kirjepohjalle Typografia Fontit korteille ja kirjepohjalle Kirje- ja esityspohja Käyntikorttipohjat

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t u s

G r a a f i n e n o h j e i s t u s Graafinen ohjeistus Naisten Valmiusliiton graafinen ilme on merkittävä osa yleisölle välittyvästä mielikuvasta. Graafisen ohjeistuksen avulla luodaan huoliteltu ja yhtenäinen ilme, joka antaa Naisten Valmiusliitosta

Lisätiedot

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS TAMPEREEN SISU vuodesta 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS Sisällysluettelo LOGO Logo 3 Typografia. 5 Värit... 8 Lomakkeet 10 Kuvitus 12 - A KU UVITUS KEET LOMAKK TYPO GRAFI VÄRIT 2 LOGO TAMPEREEN SISU vuodesta

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

Tunnuksen käyttö 28.4. 2014

Tunnuksen käyttö 28.4. 2014 Tunnuksen käyttö 28.4. 2014 Sisältö Saatteeksi Tässä ohjeistossa määritellään Lähienergiatunnuksen käyttöä, linjataan ehdot sen käyttöoikeudelle ja kerrotaan valvonnasta. Ohjeiston tarkoituksena on selkeyttää

Lisätiedot

Graafisen ohjeiston sisältö 2

Graafisen ohjeiston sisältö 2 Graafinen ohjeisto Graafisen ohjeiston sisältö 2 Tämä on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Paja Gallerian graafinen ohjeisto, jota tulee noudattaa aina tehtäessä siihen liittyvää materiaalia. Graafisen

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

Johtokunta 2.11.2009 155. Graafinen ohjeistus

Johtokunta 2.11.2009 155. Graafinen ohjeistus Johtokunta 2.11.2009 155 Graafinen ohjeistus Sisällys: 1. Käyttäjälle 3 2. Liikelaitoskuntayhtymän logo ja sen käyttö 4 3. Graafisen ilmeen perusvärit 6 4. Kirjasimet ja tekstityypit 7 5. Liikelaitoskuntayhtymän

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake

Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo sivu 3 Johdanto Logo sivu 4 Värit sivu 6 Tekstityypit sivu 7 Lomakkeisto sivu 8 Kirjelomake Jatkolomake Kirjekuori C4 Kirjekuori C5 Kirjekuori

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN

Lisätiedot

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Graafinen ohjeistus 2014. www.kyt.fi

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Graafinen ohjeistus 2014. www.kyt.fi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Graafinen ohjeistus 2014 1 www.kyt.fi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki on keskisuomalainen kansalaistoiminnan ja sitä edustavien yhteisöjen kehittäjä. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen

Lisätiedot

suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli

suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli gr a a f ine n oh je is t o suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli l ogo Suomen Palopäällystöliiton logo on sinetin ja tekstin yhdistelmä. Tässä on esitettynä sen perusversio jota pyritään käyttämään

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä

Lisätiedot

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k) PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science

Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science Graafinen ohjeisto Turku Centre for Computer Science tunnus Tunnus. Turku Centre for Computer Sciencen tunnus muodostuu kahdesta elementistä: nuolimaisesta liikemerkistä ja TUCSnimilogosta. Liikemerkkiä

Lisätiedot

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.

Lisätiedot

Suomi Finland 100 -tunnus. Graafinen ohjeisto Lokakuu 2015

Suomi Finland 100 -tunnus. Graafinen ohjeisto Lokakuu 2015 Suomi Finland 100 -tunnus Graafinen ohjeisto Lokakuu 2015 Tunnus Tämä on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden tunnus perusmuodossaan. Se on juhlavuoden visuaalisen ilmeen arvokkain elementti, jota

Lisätiedot

Mikä Emma & Elias?... 3. Tunnus...4. Typografia... 7. Värit... 8. Kuosit...9. Valokuvat... 10. Kuvitukset...11. Käyntikortit...12

Mikä Emma & Elias?... 3. Tunnus...4. Typografia... 7. Värit... 8. Kuosit...9. Valokuvat... 10. Kuvitukset...11. Käyntikortit...12 GRAAFISIA OHJEITA SISÄLLYS Mikä Emma & Elias?... 3 Tunnus...4 Typografia... 7 Värit... 8 Kuosit...9 Valokuvat... 10 Kuvitukset...11 Käyntikortit...12 Julisteet RAY:n käytössä...13 Julisteet järjestöjen

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston. Graafinen ohjeisto

Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston. Graafinen ohjeisto Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston Graafinen ohjeisto Logo Liekkireunat Otsikkoteksti Luetteloteksti Osoite Graafisen ilmeen osat Valkeakosken ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksen visuaalinen ilme muodostuu

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014 Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen. Ohjeistoon tulee tarpeen

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia

Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia Graafinen ohjeistus Taustaa Logon elementit Mittasuhtet Suoja-alue Värimääritykset Logon sijoittelu Kirjasintyypit eli typografia Taustaa Nuorten Kotkien alkuperäinen logo on vaakunamalliseen kehyksen

Lisätiedot

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015 Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen

Lisätiedot

Graafinen ohje. Tunnuksen käyttöohje Kouluruokadiplomin ansainneelle koululle 24.4.2014

Graafinen ohje. Tunnuksen käyttöohje Kouluruokadiplomin ansainneelle koululle 24.4.2014 Graafinen ohje Tunnuksen käyttöohje Kouluruokadiplomin ansainneelle koululle 24.4.2014 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Graafinen tunnus... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Värinumerot... 6 Tiedostot... 7 Kouluruokadiplomi-TUNNUKSEN

Lisätiedot

Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden ilmeen ja markkinointitunnuksen käyttämisestä

Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden ilmeen ja markkinointitunnuksen käyttämisestä KARKKILA : GRAAFINEN OHJEISTO Karkkilan kaupungille on vuonna 2006 suunniteltu uusi markkinointitunnus ja sen myötä uusi visuaalinen ilme kaikkeen viestintään. Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden

Lisätiedot

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI...

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... GRAAFINEN OHJEISTO 1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 PÄÄLLEKKÄISVERSIO... 4 RINNAKKAISVERSIO... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... 5

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Graafinen ohjeisto

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Graafinen ohjeisto Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Tunnus 3 Tunnuksen suoja-alueet 4 Tunnuksen käyttö 5 Värit 6 7 Kaakkolennokit 8 Sovellukset Käyntikortit 9 Asiakirjapohja

Lisätiedot

Hei nimeni on Viksu! Olen lapsia. rakastava mustavaris, jonka. löydät leikkimästä lasten. Olen seikkaillut pitkin maita. ja mantuja, mutta nyt asun

Hei nimeni on Viksu! Olen lapsia. rakastava mustavaris, jonka. löydät leikkimästä lasten. Olen seikkaillut pitkin maita. ja mantuja, mutta nyt asun Hei nimeni on Viksu! Olen lapsia rakastava mustavaris, jonka löydät leikkimästä lasten kanssa Porin Kirjurinluodosta. Olen seikkaillut pitkin maita ja mantuja, mutta nyt asun kotiluodollani. Tämän ohjeistuksen

Lisätiedot

Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008

Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Alustava 19.11.2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 2 (10) 1 Markkinointitunnus Oiva Akatemian markkinointitunnus muodostuu tyylitellyistä oranssista O- ja harmaasta

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Lemmikkilinnut Kaijuli ry

Graafinen ohjeistus. Lemmikkilinnut Kaijuli ry Graafinen ohjeistus Lemmikkilinnut Kaijuli ry Sisältö 1. Värit 2. Fontti 3. Logo 4. Graafiset elementit 5. Ylätunnisteen käyttö 6. Lainaukset ja nostot 7. Dokumenttipohjat Värit C 81 M 58 Y 51 K 34 R 50

Lisätiedot

KOMIA SEINÄJOEN KAUPUNKISEUTU

KOMIA SEINÄJOEN KAUPUNKISEUTU KOMIA SEINÄJOEN KAUPUNKISEUTU graafinen ohjeisto MUUTAMA SANA KOMIASTA Seinäjoen kaupunkiseutu muodostuu seuraavista kunnista: Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kurikka, Kuortane, Lapua ja Seinäjoki.

Lisätiedot

vuodesta 1957 ROOMAN SOPIMUSTEN 50-VUOTISJUHLA GRAAFISET OHJEET Logo Typografia Värit

vuodesta 1957 ROOMAN SOPIMUSTEN 50-VUOTISJUHLA GRAAFISET OHJEET Logo Typografia Värit ROOMAN SOPIMUSTEN 50-VUOTISJUHLA GRAAFISET OHJEET Logo Logo Logon koko Suoja-alue Värillinen logo Logon kielikohtaiset versiot Mitä ei saa tehdä Typografia Värit November Marraskuu 2006 Grafikhandbuch

Lisätiedot

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. GRAAFINEN OHJEISTO Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. 2 TUNNUS RAY:N KÄYTTÖÖN JÄRJESTÖJEN JA RAY:N KÄYTTÖÖN

Lisätiedot

Etelä-Savo Saimaan maakunta visuaalinen ilme

Etelä-Savo Saimaan maakunta visuaalinen ilme Etelä-Savo Saimaan maakunta visuaalinen ilme Sisältö 1 Esittely 1 2 Kuvamaailma 2 3 Värit 3 4 Tunnus 4 5 Tekstityypit 7 6 Tiedotepohja 8 7 PowerPoint-pohja 9 8 Muut materiaalit 10 2010 1. Esittely Etelä-Savon

Lisätiedot

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 2011 Tämä graafinen ohjeisto esittelee Makulihan logon ja sen sovellukset, sekä antaa ohjeet yritysilmeen käyttöön. Ohjeistoa ja sähköisiä originaaleja käytetään

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Aada

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Aada GRAAFINEN OHJEISTO Mainostoimisto Aada JOHDANTO 1. TUNNUS 1.1 Tunnukset 1.2 Suoja-alue & koot 1.3 Tunnuksen käyttö 1.4 Tiedostomuodot 2. VÄRIT 2.1 Värimaailma 3. TYPOGRAFIA JOHDANTO K & H Annala Oy on

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. 1 Graafinen ohjeisto Suomen YK-liitto. Aapo Raudaskoski FINLANDS FN-FÖRBUND UNA FINLAND

GRAAFINEN OHJEISTO. 1 Graafinen ohjeisto Suomen YK-liitto. Aapo Raudaskoski FINLANDS FN-FÖRBUND UNA FINLAND GRAAFINEN OHJEISTO Aapo Raudaskoski 1 Graafinen ohjeisto Suomen YK-liitto Sisällys 3 4 9 10 11 12 Graafinen ilme Logot Värit Vesileima Typografia Esimerkkiejä A1+, A1-, A2+, A2-, B1+, B1-. B2+, B2- asettelu

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Tunnus - Kehrä Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnukseen kuuluu kaksi osaa: kuviollinen kehrä-tunnus ja toiminnan/tapahtuman

Lisätiedot

Uusi norppa, uusi logo

Uusi norppa, uusi logo Graafiset ohjeet Miksi graafiset ohjeet? Uusi norppa, uusi logo Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta Suomen luonnonsuojeluliiton viestintään. Saimaanorppa tuli SLL:n

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

ohjeistus retkikerho

ohjeistus retkikerho Graafinen ohjeistus Esittely Oulun luonnonsuojeluliiton alla toimiva Retkikerho on kanava, jonka avulla voi helposti irrottautua arjesta kaupungin lähiluontoon. Retkitarjonta on hyvin monipuolinen ja kerhon

Lisätiedot

Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa

Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 3-2011- 3.10.2011 RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Yliopistojen erilliset palautteet Helsingin yliopisto LIITE R1 Turun

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Graafinen ohjeisto. Versio 1.0. 9.6.2013

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Graafinen ohjeisto. Versio 1.0. 9.6.2013 HUMAKO Graafinen ohjeisto Versio 1.. 9.6.213 Sisällysluettelo 2/15 HUMAKO 1. Tunnus Tunnuksen osat ja versiot Harmaasävy Mustavalkoinen Negatiivi Suoja-alue ja koko Virheellinen käyttö 3 4 4 5 6 7 2. Tunnusvärit

Lisätiedot

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus

Lisätiedot

1 Graafinen ohjeisto

1 Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Johdanto... 2 Tunnuksen versiot... 3 Tunnuksen suoja-alue... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Slogan... 6 Graafiset elementit ja niiden käyttö... 7 Värimaailma... 8 Typografia... 9

Lisätiedot

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja...

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja... Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Saatesanat...3 Liikemerkki...4 Värit...5 Logo suomenkielisenä...6 Logo ruotsinkielisenä...6 Liikemerkin käyttötapoja...7 Logon käyttötapoja...8 Tunnuksen suoja-alue...9 Typografia...10

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimusten. graafinen ohjeisto

Energiatehokkuussopimusten. graafinen ohjeisto Energiatehokkuussopimusten ilme graafinen ohjeisto Energiatehokkuussopimusten tunnus Suomalaisille energiatehokkuussopimuksille on suunniteltu oma tunnus, jota käytetään kaikessa energiatehokkuussopimusten

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry tukee Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry:n ja Kalevan Nuorten Liitto ry:n visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen.

Lisätiedot

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto Liitteenä Laurea-ammattikorkeakoulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ohjeiston mukaiset mallit, joiden pohjalta visuaalista ilmettä toteutetaan. Sisällys 2

Lisätiedot

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Logo 4 Suoja-alue 5 Väriversiot 6 Hierarkia 7 Värit 8 Osavärit ja suhteet 9 Typografia 10 Sähköinen esitys 11 LOGO Hanhikivi 1 -logossa on kaksi elementtiä: tunnus sekä logoteksti,

Lisätiedot

Visuaalinen ilme (luonnos)

Visuaalinen ilme (luonnos) Työterveys Helsinki Visuaalinen ilme (luonnos) 24.11.2015 1 Työterveys Helsingin ilmeessä sovelletaan Helsingin kaupungille luotuja visuaalisen ilmeen elementtejä uudella kuosilla, tunnuksella ja väripaletilla

Lisätiedot

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212 LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella

Lisätiedot

jäsenapteekkien tunnus

jäsenapteekkien tunnus Suomen Apteekkariliiton jäsenapteekkien tunnus graafinen ohje 1.0 24.2.2005 Tunnus...2 Tunnuksen väri...3 Tunnuksen asettelu...4 Tunnus ja tekstityyppi...5 Tunnuksen ja nimilogon yhdistäminen...6 Tähän

Lisätiedot

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

Grisaille Graafinen opas

Grisaille Graafinen opas Sisällys Yritystunnuksen käyttö Yritystunnuksen käyttötapoja... 3 Esimerkkejä yritystunnuksen vääristä käyttötavoista... 4 Yritystunnuksen käyttö valokuvan kanssa... 5 Yritystunnuksen käyttö valokuvan

Lisätiedot

LOGON OHJEISTUS 2013

LOGON OHJEISTUS 2013 LOGON OHJEISTUS 2013 PERUSSUOMALAISET NUORET LOGO Kalevan Neito Perussuomalaisten Nuorten logon merkkiosassa on kuvankaunis Kalevan neito / Suomineito. Oikealla ylhäällä on vinjettiosa Pohjantähti. Tekstiosa

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ SISÄLTÖ TUNNUS JA SEN KÄYTTÖOIKEUS 3 TUNNUKSEN RAKENNE 4 VÄRIT 5 TUNNUKSEN KÄYTTÖ 6 CO-BRANDING 9 SJ-TUNNUS ja YHTEISÖmerkit 11 TYPOGRAFIA 14 GRAAFISIA

Lisätiedot

Graafisen ohjeiston tarkoitus

Graafisen ohjeiston tarkoitus Graafinen ohjeisto Sisällys Graafisen ohjeiston tarkoitus 2 Yhdistyksen kuvaus 3 Yhdistyksen tunnus 4 Symboliikka 5 Rakenne 6 Värit 7 Suoja-alueet 8 Käyttö 9 Typografia 10 Sovellukset Kirjepohjat 11 Käyntikortti

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 Kaikki asiakkaidemme tarpeet liittyvät oman näkemyksen välittämiseen toiselle ihmiselle. Vain siitä on kyse, ja vain se on tärkeää. Olipa näkemys tarkoitettu sähköasentajalle,

Lisätiedot

Graafinen Ohjeisto Terapiamaailma Oy:n markkinointimateriaalin tekijöille

Graafinen Ohjeisto Terapiamaailma Oy:n markkinointimateriaalin tekijöille Graafinen Ohjeisto Terapiamaailma Oy:n markkinointimateriaalin tekijöille VERSIO 0.1 Sisältö ALKUSANAT 4 TERAPIAMAAILMAN GRAAFINEN ILME 5 TUNNUS 6 TUNNUKSEN VERSIOT 7 TUNNUKSEN MITTASUHTEET 8 TUNNUKSEN

Lisätiedot

Kanta graafinen ohje. Versio

Kanta graafinen ohje. Versio Kanta graafinen ohje Versio 3.0 17.3.2014 Sisältö Kirjoitusasu Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet ja kieliversiot Tunnus ja nimi aukikirjoitettuna

Lisätiedot

Graafinen Ohjeisto KantriOulun markkinointimateriaalin tekijöille

Graafinen Ohjeisto KantriOulun markkinointimateriaalin tekijöille Graafinen Ohjeisto KantriOulun markkinointimateriaalin tekijöille VERSIO 1.0 Sisältö ALKUSANAT 4 KANTRIOULUN GRAAFINEN ILME 5 TUNNUS 6 TUNNUKSEN VERSIOT 7 TUNNUKSEN MITTASUHTEET 8 TUNNUKSEN VÄRIT 9 TUNNUKSEN

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1

GRAAFINEN OHJEISTO 1 GRAAFINEN OHJEISTO 1 LIEHUTA LIPPUAMME YLPEYDELLÄ. Alkusanat 3 Tunnus 4 Värit 9 Typografia 10 Kaari 12 Sovelluksia 13 2 LIPULLINEN RATKAISU Aktiivinen ja valveilla oleva ammattiyhdistysliike tukee työntekijää

Lisätiedot

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita.

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Graafinen ohjeisto Tunnus Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Visio: Suomi on Euroopan kilpailukykyisin

Lisätiedot

Johdanto. REIM Group Oy Ltd

Johdanto. REIM Group Oy Ltd Graafinen ohjeisto Johdanto 3 REIM Group Oy Ltd Osakkaiden sijoitus taloyhtiön osakkeisiin on elämän tärkeimpiä ja kalleimpia sijoituksia. Sijoituksen jälkeen omaisuudesta huolehtimaan REIM on paras mahdollinen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 THE VOICE The Voice on hyväntuulinen ja positiivinen ystävä jonka elämäntehtävä on viihdyttäminen! The Voicen idea on soittaa uptempoista pop-musiikkia, jota höystetään mielenkiintoisilla

Lisätiedot

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Esipuhe 3 Tunnus 4 Versiot 5 Käyttö 9 Vaakuna 10 Värit 11 Typografia 12 Graafiset elementit 13 Lomakepohjat 14 Vaakunalla 14 Markkinointitunnuksella 15 Kirjekuoret ja käyntikortit

Lisätiedot

Merkki luottamuksesta. Ohjeet ISA -tunnuksen käytöstä

Merkki luottamuksesta. Ohjeet ISA -tunnuksen käytöstä Merkki luottamuksesta Isännöitsijöiden Auktorisointiyhdistys ISA ry on kiinteistöalan järjestöjen perustama yhdistys, joka myöntää auktorisoinnin riittävän pätevyyden ja kokemuksen omaaville isännöitsijöille

Lisätiedot

7.1.2014. Graafinen ohjeisto

7.1.2014. Graafinen ohjeisto 7.1.2014 Graafinen ohjeisto Sisällysluettelo Yhtenäisen ilmeen edut... 3 Nimi ja sen käyttö... 4 Slogan... 6 Liikemerkki... 7 Liikemerkki poikkeuksellinen käyttö... 8 Liikemerkki värit... 9 Lisävärit...

Lisätiedot

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Graafiset ohjeet 1 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Tunnus Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus on järjestön nimen alkukirjaimista muodostettu nimilogo,

Lisätiedot

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI 1.1 Vaakunan ja logotyypin mittasuhteet ja suoja-alue 1.2 Vaakunan ja logotyypin värit 1.3 Vaakuna ja logotyypin käyttö 1.4 Typografia 2. LOMAKKEISTO

Lisätiedot

YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO

YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Esipuhe 2 Merkki ja logo 3 Värit ja typografia 4 A4 Lomake A4 Lomake (maakunnat) A4 Tiedottaa Lomake 7 Kirjekuoret C4 ja C 8 Käyntikortti 9 A4 Saatelomake A

Lisätiedot

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta

Lisätiedot

Graafinen Ohjeisto Pastorpuvun markkinointimateriaalin tekijöille

Graafinen Ohjeisto Pastorpuvun markkinointimateriaalin tekijöille Graafinen Ohjeisto Pastorpuvun markkinointimateriaalin tekijöille VERSIO 1.0 Sisältö ALKUSANAT 4 PUVUN GRAAFINEN ILME 5 TUNNUS 6 TUNNUKSEN VERSIOT 7 TUNNUKSEN MITTASUHTEET 8 TUNNUKSEN VÄRIT 9 TUNNUKSEN

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS. Graafinen ohjeisto

GRAAFINEN OHJEISTUS. Graafinen ohjeisto GRAAFINEN OHJEISTUS LOGO SLOGANILLA Elämän peruspilarit Tunnus kokonaisuutena kuvaa vahvaa I-kirjainta viitaten Iisalmen kaupungin nimeen. Logon kantava idea tulee Koljonvirran pohjassa säilyneistä alkuperäisen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3 GRAAFINEN OHJEISTO Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Logon/liikemerkin rakenne 3 2.1 Logon/liikemerkin rakenne 4 markkinointiviestinnässä 2.2 Suoja-alue 4 2.3 Värit ja esitystavat 5 2.4 Värit markkinointiviestinnässä

Lisätiedot

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Graafinen ohjeisto 2 Johdanto Sisältö Graafinen ohjeisto on apuväline, jota noudattamalla Fennovoiman visuaalisesta ilmeestä rakentuu tunnistettava ja laadullisesti yhtenäinen kokonaisuus. Yhtenäinen ja

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään versio 0.8 2010 Graafinen ohjeisto* PIRAATTIPUOLUE * Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään Alkusanat G raafiset ohjeistot ovat viestinnän alan

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunnan graafinen ohjeisto 2016

Turun yliopiston ylioppilaskunnan graafinen ohjeisto 2016 Turun yliopiston ylioppilaskunnan graafinen ohjeisto 2016 1. Tunnus 1.1 Markkinointitunnus Käytetään esimerkiksi TYYn viestinnässä, esitteissä, oppaissa, julisteissa, markkinointitavaroissa, sosiaalisessa

Lisätiedot

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen.

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen. Graafinen ohjeisto Uuden yhdistyneen Jämsän yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa omalta osaltaan kaupungin tunnettavuutta ja vetovoimaisuutta. Alueelta löytyy mielenkiintoista ja vahvaa historiaa, mutta

Lisätiedot

TuUL graafinen ohjeistus GRAAFINEN OHJEISTUS. päivitetty

TuUL graafinen ohjeistus GRAAFINEN OHJEISTUS. päivitetty GRAAFINEN OHJEISTUS päivitetty 2.2.2016 Turun Urheiluliiton logo Turun Urheiluliiton logo yhdistettynä kolmiomerkkiin Turun Urheiluliiton tunnus Turun Urheiluliitto -tunnuksen muodostaa logon Ja merkin

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot