TERVEYSLIIKUNTA, lv
|
|
- Antti Ketonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (19) TERVEYSLIIKUNTA, lv Terveysliikunnan (aikaisemmin liikuntalääketieteen) opinnoissa tarkastellaan liikunnan, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään muun muassa fyysiseen suorituskykyyn ja terveyskuntoon vaikuttaviin tekijöihin ja terveysliikuntaan. Perus- ja aineopintoihin sisältyvät keskeiset fyysisen suorituskyvyn mittaukset ja lisäksi perehdytään liikunnan turvallisuuteen sekä liikunnan käyttömahdollisuuksiin monien kansansairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Opinnoissa tarkastellaan myös liikunnan edistämisen yhteiskunnallista merkitystä. Terveysliikunta oppiaineena sopii liikunnanohjaajille ja - opettajille sekä muille liikunnan ammattihenkilöille, terveydenhuollon eri tehtävissä työskenteleville, terveyden edistämistyötä tekeville, urheiluvalmentajille ja kaikille liikunnasta kiinnostuneille. Terveysliikunnan perus- ja aineopintojen tavoitteena on tuottaa asiantuntijataitoja, joita tarvitaan liikunta-, kasvatus/opetus- sekä terveys- ja sosiaalialoilla edistettäessä väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä elämänkaaren eri vaiheissa. Oppiaine kuuluu terveystieteiden tiedekuntaan ja oppiaineen vastuuhenkilö on yliopistonlehtori, dos. Mika Venojärvi. Oppiaineen koordinaattorina Avoimessa yliopistossa toimii suunnittelija, TtM Maria Mukkala. Terveysliikunnan opinnot vanhenevat 10 vuodessa, jonka jälkeen opintojen päivitystarve arvioidaan oppiaineen vastuuopettajan kanssa. Studies in health enhancing physical activity deal with physical activity and physical fitness and their relationships with health and other living habits, especially nutrition. The student familiarizes himself with health-related physical activity and with determinants of physical performance capacity and health-related fitness. Basic studies and Intermediate studies include the most commonly used measurement techniques for physical performance and functional capacity. In addition, the studies deal with safety issues in physical activity and indications to apply physical activity in prevention,
2 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 2 (19) management and rehabilitation of many public health problems (chronic noncontiguous diseases). The studies also deal with the societal impact of promotion of health-enhancing physical activity. Health enhancing physical activity as a subject is intended for exercise instructors and teachers of physical education as well as for other specialists in the field of physical exercise and sports, for persons working in health promotion, for sports coaches, and for all interested in physical activity and health. The aim of Basic studies and Intermediate studies is to produce specialist s skills needed in the fields of physical exercise and sports, of pedagogy, and of health and social welfare organizations to promote well-being, health and functional capacity of people throughout the life span. AY PERUSOPINNOT 25 op Basic studies, Health enhancing physical activity Perusopinnot suoritettuaan opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan osaa selittää lihastyön energia-aineenvaihdunnan ja hermolihasjärjestelmän toiminnan sekä ihmiskehon kuormittuminen erilaisissa tilanteissa tuntee pääpiirteissään liikunnan merkityksen ihmisen terveydelle ja toimintakyvylle eri elämänvaiheissa osaa kuvata liikunnan, fyysisen kunnon, ravitsemuksen ja terveyden väliset yhteydet sekä soveltaa oppimaansa ihmisten terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen osaa kuvata liikunnan välittömät ja pitkäaikaiset vaikutukset elimistöön terveellä henkilöllä ja erilaisissa sairauksissa osaa määritellä terveyskunnon käsitteen sekä tulkita ja soveltaa keskeisimpiä terveyskuntotestien mittaustuloksia tuntee väestön terveysliikuntasuositukset eri ikäryhmille ja liikuntasuositukset eri sairauksissa sekä osaa selittää liikunnan annostelun fysiologisen perustan osaa esittää keskeisimmät liikuntaan liittyvät turvallisuuskysymykset
3 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 3 (19) Perusopinnot suoritettuaan opiskelija tuntee liikunnan keskeisimmät vaikutukset ihmiselimistöön ja hänellä on valmiuksia arvioida liikunnan soveltuvuutta terveyden edistämiseen yksilötasolla eri elämänvaiheissa ja erilaisissa terveydentiloissa. JOHDANTOLUENNOT Introduction to Health enhancing physical activity Sisältö: Johdanto terveysliikunnan perusopintoihin sekä verkkooppimisympäristöön ja avoimeen yliopisto-opetukseen tutustuminen. Content: Introduction to the basic studies of health enhancing physical activity and to the online learning environment and studying at the Open University. Toteutustavat: Luennot/luentotallenne 2 t Opettaja: Avoimen yliopiston suunnittelija AY ELIMISTÖN RAKENNE JA TOIMINTA 4 op. Anatomy and fysiology 4 ects. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan pääpiirteet ja hänellä on peruskäsitys siitä, miten elimistön eri elinjärjestelmien toimintaa voidaan tutkia. Sisältö: Elinjärjestelmät, aistit, solut ja kudokset Oppimateriaali: Nienstedt ym. Ihmisen fysiologia ja anatomia. WSOY, uusin painos. Muu opintojaksolla ilmoitettava materiaali. Aihepiiriin valmistavaksi oheismateriaaliksi suositellaan Litmanen, H. ym.: Kunnon kirja. WSOY, uusin painos. Toteutustavat: Verkkoluennot ja -tentti Arviointi: 0-5 Opettaja: FT, TtM Tiina Heikkinen Lisätiedot: Opintojakso kuuluu Lääketieteen perusteita - perusopintokokonaisuuteen. Yhteistyöoppilaitoksissa lähiopetuksena järjestettävässä opetuksessa opetustapa ovat luennot 20 t ja tentti. Learning outcomes: After completing the course, the student can describe the main principles in the structure and functions of the
4 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 4 (19) human body, and has basic understanding on how to assess the functions of various organ systems. Modes of study: web-based learning Evaluation criteria: 0-5 AY LIIKUNTAFYSIOLOGIAN JA BIOMEKANIIKAN PERUSTEET 4 op Introduction to exercise physiology and biomechanics 4 ects. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää pääpiirteissään liikunnan biologiset säätelyjärjestelmät ja osaa kuvata ihmiskehon rakenteen ja toiminnan, elimistön välittömät ja pitkäaikaiset vasteet liikuntaan erilaisissa tilanteissa. Learning outcomes: After completing the course, the student understands the main biological regulatory systems of physical activity, and can describe the structure and functions of the human body and the acute and chronic responses to physical activity in various situations. Sisältö: Lihastyön energia-aineenvaihdunta, lihastoiminta ja sen säätely, kestävyys- ja voimaharjoittelun vaikutukset elimistössä, harjoittelun vaikutukset aineenvaihduntaan sekä hengitys- ja verenkiertoelimistöön, lämmönsäätelyn periaatteet sekä biomekaniikan peruskäsitteitä ja sovelluksia Content: Energy metabolism of muscular work, muscular contraction and its control, effects of resistance training on the body, effects of exercise training on the metabolism and on the cardiorespiratory system, principles of thermoregulation, and basic definitions in biomechanics and its applications. Oppimateriaali/study material: Kauranen K, Nurkka N. Biomekaniikkaa liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 166. Tammerprint Oy, Tampere s. (soveltuvin osin). Ahonen J, Sandström M. Liikkuva Ihminen -aivot, liikuntafysiologia ja sovellettu biomekaniikka. VK-kustannus Oy, Lahti 2011, 352 sivua (soveltuvin osin). Muu opintojaksolla osoitettu materiaali
5 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 5 (19) Suoritustapa/modes of study: verkko-opinnot/web-based learning Arviointi/evaluation criteria: 0-5 Opettaja: FT Eero Haapala Lisätiedot: Yhteistyöoppilaitokset, joissa opetus toteutuu lähiopetuksena, opetustapana on luennot 10t, pienryhmätyöskentely 4 t, oppimistehtävä ja tentti. AY LIIKUNTA JA SAIRAUDET 4 op Physical activity and diseases 4 ects. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tavallisimpien pitkäaikaissairauksien patofysiologian sekä, liikunnan merkityksen sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa sairauksien vaatimat turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Learning outcomes: After completing the course, the student can describe the main elements of the pathophysiology of the most common chronic noncontagious diseases, and the role of physical activity (exercise training) in prevention, management and rehabilitations of diseases. Sisältö: Liikunnan vaikutukset sydän- ja verenkiertosairauksiin, lihavuuteen, metaboliseen oireyhtymään ja diabetekseen, tavallisimpiin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, hengityselimistönsairauksiin sekä yleisimpiin mielenterveyden ongelmiin. Liikunnan merkitys ikääntyneiden toimintakyvylle. Liikunnan turvallisuus pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Content: Effects of physical activity (exercise training) on cardiovascular diseases, obesity, metabolic syndrome and diabetes, the most common diseases of the locomotor system as well as respiratory and mental diseases. Effects of physical activity on the functional capacity of the elderly. Oppimateriaali/study material: liikunnan Käypä hoito-suositus,
6 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 6 (19) Vuori I, Taimela S, Kujala U (toim.). Liikuntalääketiede painos. Kustannus Oy Duodecim. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna s. Vuori I. Liikuntaa lääkkeeksi. Readme.fi s. (soveltuvin osin). muu kurssilla ilmoitettava materiaali Suoritustapa/Modes of study: verkko-opiskelu Arviointi/evaluation criteria: 0-5 Opettaja: ilmoitetaan myöhemmin Lisätiedot: Yhteistyöoppilaitokset, joissa opetus toteutuu lähiopetuksena opetustapana on ennakkotehtävä, luennot 10 t ja tentti. AY LIIKUNNAN TURVALLISUUS 4 op Safety aspects in physical activity 4 ects. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata liikunnan yhteydessä huomioitavat keskeiset turvallisuusnäkökohdat ja tuntee tavallisimmat liikunta- ja urheiluvammat, niiden ehkäisyn ja ensiavun periaatteet sekä kehonhuollon merkityksen. Learning outcomes: After completing the course, the student can describe the main safety aspects related to physical activity, with special reference to cardiovascular risks, and knows the most common sports injuries, their preventions and first aid. Sisältö: Liikunnan terveysvaarat ja -hyödyt, terveysvaarojen patofysiologia, liikuntavammat ja niiden ensiapu ja hoito, doping, kehonhuolto. Content: Risks and benefits of physical activity, pathophysiology of health risks (adverse effects), sports injuries and their first aid and therapy, doping Oppimateriaali/study material: Hautala T, Ruuhinen H. Urheiluvammat: ehkäise, tunnista, hoida, Docendo Finland Oy 2011 Thompson WR, Gordon NF, Pescatello LS (toim.). ACSM s Guidelines for exercise testing and prescription. American
7 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 7 (19) College of Sports Medicine. Lippincott Williams & Wilkins, USA, s. (sivut 2-39). Keskinen K, Häkkinen K ja Kallinen M (toim.). Kuntotestauksen käsikirja. Liikuntatieteellisen seuran julkaisuja 161.Tammerprint oy, s. (soveltuvin osin) Suni J, Taulaniemi A. Terveyskunnon testaus. Sanoma Pro s. (soveltuvin osin) Vuori I, Taimela S, Kujala U (toim.). Liikuntalääketiede. 3-5 painos. Kustannus Oy Duodecim. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna (soveltuvin osin) Walker B. Urheiluvammat -ennaltaehkäisy, hoito, kuntoutus ja kinesioteippaus. VK-kustannus Oy, Lahti 2014, 307 s. (soveltuvin osin). Muu opintojaksolla osoitettu materiaali Suoritustapa/Modes of study: verkko-opinnot/web-based learning. Arviointi/Evaluation criteria: 0-5 Opettaja: ilmoitetaan myöhemmin Lisätiedot: Yhteistyöoppilaitokset, joissa opetus toteutuu lähiopetuksena, suoritustapana ovat luennot 10 t, oppimistehtävä ja tentti. AY RAVITSEMUS JA LIIKUNTA, 4 op Nutrition and physical activity 4 ects Sisältö: Ravintoaineet ja ravitsemussuositukset, liikuntasuositukset, painonhallinta ja urheilijan ruokavalio, urheilijan ravitsemusohjaus Content: Nutrients and nutrition recommendations, exercise recommendations, weight management and dietary recommendations for athletes, nutritional guidance for athletes Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa määritellä liikunnan aiheuttamat yleiset ravitsemusfysiologiset tarpeet sekä tarkemmin eri liikuntamuotojen, liikunnan määrän ja tehon, iän ja erityistilanteiden asettamat ravitsemusfysiologiset vaatimukset. Opiskelija tunnistaa urheilijan ravitsemusohjauksen kannalta keskeiset liikunnan aiheuttamat ravitsemukselliset vaatimukset ja haasteet. Opiskelija tunnistaa erilaisten ravintoon liittyvien tekijöiden keskeisimmät vaikutukset terveyteen ja yleiseen
8 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 8 (19) hyvinvointiin ja ymmärtää ylipaino-ongelman yleisyyden ja vaikutukset kansanterveydelle. Opiskelija osaa määritellä keskeiset asiat laihdutuksessa ja painonhallinnassa sekä soveltaa tietoja käytännössä. Learning outcomes: The student will have a general understanding of the significance of nutrition for health and physical activity, and the student will be able to describe the role of nutrition and exercise for weight loss and weight management. Oppimateriaali: Verkossa oleva materiaali. Oheislukemistona Ilander, O. ym. (toim.): Liikuntaravitsemus tehoa, tuloksia ja terveyttä ruuasta. Vk-kustannus Suoritustapa: Verkko-opinnot; verkkotallenteet, oppimistehtävät ja vertaistyöskentely. Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä. Arvostelu: 0-5 Opettaja: Dos. Jaakko Mursu Lisätiedot: Opintojakso järjestetään kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Opintojakso kuuluu ravitsemustieteen perusopintokokonaisuuteen. Yhteistyöoppilaitoksissa lähiopetuksena järjestettävässä opetuksessa suoritustapana on luennot 10 t, pienryhmätyöskentelyä 6 t ja oppimistehtävät. Opetuksessa ei ole tällöin Moodlea käytössä. Opintojaksosta ei myönnetä korvaavuuksia yli 5 vuotta vanhalla aiemmalla suorituksella. AY TERVEYSKUNTO TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ 5 op Health-related fitness 5 ects. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: perustella liikunnan roolia terveyden edistämisessä yksilö- ja väestötasolla kuvata terveyskunnon osa-alueet ja perustella sen merkityksen ihmisen kehitykselle ja terveydelle elämän eri vaiheissa ohjata ja suorittaa turvallisuusnäkökulmat huomioiden keskeiset terveyskunnon mittaamisen testit ja tulkita mittaustulokset. laatia terveyttä edistävän liikuntasuosituksen mittaustulosten perusteella
9 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 9 (19) Sisältö: Terveyskunto, fyysinen suorituskyky ja terveyskunnon mittaamisen periaatteet ja käytännön harjoitukset sekä niiden tulosten tarkastelu. Liikuntasuositusten laatiminen mittaustulosten pohjalta nuorelle, työikäiselle ja ikääntyvälle. Elintapoihin liittyvät terveyden riskitekijät ja liikunta terveyden edistämisessä. Oppimateriaali: Fogelholm M, Vuori I, Vasankari T (toim.). Terveysliikunta. 2., uudist. painos. Kustannus Oy Duodecim, UKK-instituutti. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu s. (soveltuvin osin) Vuori I, Taimela S, Kujala U (toim.). Liikuntalääketiede painos. Kustannus Oy Duodecim. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna s. (soveltuvin osin) Suni J, Taulaniemi A (toim.). Terveyskunnon testaus - menetelmiä terveysliikunnan edistämiseen. Sanoma Pro, Helsinki (soveltuvin osin) Keskinen KL, Häkkinen K, Kallinen M (toim.). Fyysisen kunnon mittaaminen käsi- ja oppikirja kuntotestaajille. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 174. Helsinki 2018 (soveltuvin osin) päivitä Vuori I. Liikuntaa lääkkeeksi. Readme.fi s. (soveltuvin osin). Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali Suoritustapa: Verkko-opinnot Arviointi: 0-5 Opettaja: Ilmoitetaan myöhemmin Lisätiedot: Yhteistyöoppilaitoksissa lähiopetuksena järjestettävässä opetuksessa suoritustapana luennot 10 t, ja itsenäisesti tehtävät kenttätestit (UKK-kävelytesti, yhden jalan tasapainotesti, flamingotesti, selän sivutaivutustesti, vatsalihastesti, alaraajojen toistokyykistystesti, selkälihasten pitotesti, yläraajojen toistotesti) eri ikäisille henkilöille (lapsi/nuori, työikäinen ja ikääntynyt). Laaja oppimistehtävä (mittaustulosten analysointi, luotettavuuden, turvallisuuden ja merkityksen pohtiminen, liikuntasuositusten kirjoittaminen. Merkitys terveyden edistämisessä yksilö- ja väestötasolla).
10 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 10 (19) AY AINEOPINNOT 36 op Intermediate studies, Health enhancing physical activity Aineopinnot suoritettuaan opiskelija 1 osaa määritellä tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvat liikunnan ja liikuntaharjoittelun käyttömahdollisuudet terveyden ja toimintakyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi 2 opiskelija osaa tehdä liikunta-aiheisia kirjallisuushakuja sähköisistä tietokannoista ja pystyy seuraamaan alalla tapahtuvaa tieteellistä kehitystä alan tieteellisistä julkaisuista 3 osaa kuvata fyysisen suorituskyvyn mittausten keskeiset käyttöalueet terveys- ja kuntoliikunnan, kliinisen lääketieteen sekä urheiluvalmennuksen näkökulmasta 4 osaa tieteelliseen näyttöön perustuen määritellä tavallisimpien sairauksien ehkäisyn, hoidon, ja kuntoutuksen kannalta suositeltavan liikunnan määrän, laadun ja mahdolliset liikuntarajoitukset 5 tuntee ja osaa soveltaa biomekaniikan, liikuntafysiologian ja urheiluvalmennuksen mahdollisuuksia ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä 6 osaa arvioida erityisolosuhteiden aiheuttamat keskeiset muutokset elimistön vasteisiin liikunnassa, myös terveys- ja turvallisuusnäkökulmasta Edeltävät vaatimukset: Terveysliikunnan (aikaisemmin liikuntalääketieteen) perusopinnot vähintään hyvin tiedoin JOHDANTOLUENNOT Introduction to Intermediate Studies in Health enhancing physical activity Sisältö: Johdanto terveysliikunnan aineopintoihin. Tutustuminen opintojen suoritustapaan avoin yliopisto/tiedelaitoksen opetus. Content: Introduction to the Intemediate Studies in Health enhancing physical activity Toteutustavat: Luennot 2 t Opettaja: Avoimen yliopiston suunnittelija
11 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 11 (19) LIIKUNNAN BIOKEMIA JA ENDOKRINOLOGIA (LLTBK) 3 op Biochemistry and endocrinology of physical activity, 3 ECTS Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija pystyy pääpiirteissään kuvaamaan elimistön metaboliset ja biokemialliset tapahtumat, joihin liikunnan terveyttä edistävä vaikutus perustuu, samoin pääperiaatteissaan tuntee liikunnan hormonaaliset vasteet ja niiden merkityksen sekä tuntee yleisimmät doping-aineet ja niiden käytön vaaratekijät. Learning outcomes: After completing the course, the student can explain the body s main metabolic and biochemical processes, on which the health-enhancing effects of physical activity are based. The student can further explain the main hormonal responses to physical activity and their impact, and knows the most commonly applied doping methods and the risks of their use. Oppimateriaali/Study materials: Tiidus P, Tupling A, Houston M. Biochemistry primer for exercise science. 4 th edition, Human Kinetics. Vuori I, Taimela S, Kujala U (toim.). Liikuntalääketiede. 3-5 painos. Kustannus Oy Duodecim. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna (soveltuvin osin) McArdle WD, Katch FI, Katch VL. Exercise physiology. Nutrition, energy, and human performance. 7., uudist.painos. Lippincott Williams & Wilkins, s. (soveltuvin osin) Peter J, Chester N, Sculthorpe N et al. (2012). Performance enhancing drug abuse and cardiovascular risk in athletes: implications for the clinician. British Journal of Sports Medicine 46, Farrel et al. (2012). ACSM s Advanced exercise physiology. American College of Sports Medicine. Philadelphia, Lippincott Williams & Wilkins, USA (Exercise genomics and proteomics). Antidoping-toimikunta: World anti-doping agengy: Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali
12 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 12 (19) Suoritustapa/modes of study: verkko-opinnot Opettajat/teachers: FT, Mika Venojärvi Arviointi/Evaluation criteria: 0-5 Ajankohta/Time: syyslukukausi Lisätiedot: Avoimen yliopiston opiskelijat osallistuvat perusopetuksen opintojaksolle KUORMITUSFYSIOLOGIA (KFYS), 6 op Advanced exercise and work physiology (KFYS), 6 ECTS Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee fyysisen suorituskyvyn ja sykevälivaihtelun mittaamisen, periaatteet ja toteutuksen, tuntee tavallisimmat verenkierto- ja hengityselimistön toimintakyvyn mittausmenetelmät liikuntaneuvonnan perustana sekä potilastyössä ja työn fyysistä kuormittavuutta arvioitaessa. Opiskelija tuntee erityisolosuhteiden yleisimmät vaikutukset kuormittumiseen ja fyysisen kunnon mittaamisen turvallisuustekijät ja toiminnan hätätilanteissa. Learning outcomes: After completing the course, the student knows the assessment principles of testing physical performance capacity and heart rate variability and how to perform them, knows the most commonly used measurement techniques for circulatory and respiratory functions as bases for physical activity counseling and in patient consultations and in assessment of physical work load. The student is familiar with effects of special conditions of physical loading and safety factors in fitness testing and how to act in emergency situations. Suoritustapa/Modes of study: Videoluennot ja seminaari, yhteensä 14 t ja oppimistehtävät verkossa/web-lectures and seminar altogether 14 h and study assignments. Opettajat/Teachers: professori Heikki Tikkanen, FT Niina Lintu Oppimateriaali/Study materials: Kurssilla jaettava oppimateriaali. Arviointi/Evaluation criteria: 0-5 Ajankohta/Time: Helmikuu toukokuu / February - May
13 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 13 (19) Lisätietoja/Further information: Avoimen yliopiston opiskelijat osallistuvat perusopetuksen opintojaksolle. Kurssille otetaan max 30 opiskelijaa/max. 30 participants LIIKUNTARESEPTIOPPI (LRESO), 3op Exercise prescription, 3 ECTS Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on valmiuksia perustella ja suunnitella liikuntaneuvonnan perusperiaatteita noudattaen terveyttä edistäviä ja turvallisia liikuntaohjelmia eri-ikäisille terveille ja pitkäaikaissairaille sekä muille erityisryhmille ajantasaista tutkimusnäyttöä hyödyntäen. Learning outcomes: After completing the course, the student is readiness to plan and justify physical activity counseling with the principles of safe exercise prescriptions to promote health, for people of various ages, both healthy and with chronic diseases and for the person in need of adapted physical activity by using up to date research evidence. Oppimateriaali/Study materials: Liikunnan Käypä hoito suositus, U.S. Department of Health and Human Services Physical Activity Guidelines for Americans. Be Active, Healthy, and Happy! ODPHP Publication No. U0036 October (63 s.) (Tarkennetut USA:n terveysministeriön liikuntasuositukset väestölle 2008) USA:n suositus pohjautuu kattavaan kirjallisuuskatsaukseen liikuntaa ja terveyttä koskevasta tutkimustiedosta, joka on saatavana Internetissä. Physical Activity Guidelines Advisory Committee. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Report. U.S. De-partment of Health and Human Services, Washington, DC, (683 s.) Suoritustavat: Verkko-opinnot Modes of study: Web-based teaching
14 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 14 (19) Arviointi/Evaluation criteria: 0-5 Opettaja/teacher: FT Niina Lintu Ajankohta/Time: kevätlukukausi Lisätiedot: Avoimen yliopiston opiskelijat osallistuvat perusopetuksen opintojaksolle LIIKUNTA JA TERVEYS (LITE), 4 op Physical activity and health (LITE), 4 ECTS Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata liikunnan ja terveyden välistä suhdetta eri elinkaaren vaiheissa. Opiskelija tuntee liikuntalääketieteen keskeisen terminologian ja terveysliikuntasuositukset. Opetus- ja suoritustavat: Luennot (8 t), itsenäistä työskentelyä Moodlessa ja oppimistehtävät verkossa ja seminaari ja demot 12 t) Learning outcomes: After the completion of the study course, a student is able to describe the relationship between physical activity and health. In addition, student is familiar of central terminology of sports and exercise medicine as well physical activity guidelines. Oppimateriaali/Study materials: Materiaali Moodlessa/Material at Moodle Modes of study: Verkko-opetus: verkkoluennot (8t), oppimistehtävä ja pakolliset seminaarit (12t)/Web-based lectures (8 h) and study assignments in Moodle and seminar and demo (12 h) Opettajat/Teachers: FT Mika Venojärvi, FT Niina Lintu ja professori Heikki Tikkanen Arviointi/Evaluation criteria: 0-5 Ajankohta/Time: Syyslukukausi/Autumn semester Lisätiedot/Further information: Avoimen yliopiston opiskelijat osallistuvat perusopetuksen opintojaksolle.
15 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 15 (19) AY TERVEYSLIIKUNNAN AINEOPINTOJEN KIRJALLISUUS (TLAK), 5 op Literature of Intermediate studies in Health enhancing physical activity, 5 ects. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osoittaa tuntevansa energia-aineenvaihdunnan keskeiset tapahtumat ja merkityksen sekä verenkierron, sisäerityksen, hengityksen, hermoston ja lihaksiston vasteet niin akuuttiin kuin pitkäkestoiseen liikuntaan. Opiskelija osaa perustella fyysisen suorituskyvyn kehittymisen harjoittelun seurauksena sekä omaa ajantasaisia tietoja liikuntaravitsemuksesta, kehon koostumuksesta, laihdutuksesta ja painonhallinnasta sekä liikuntafysiologian erityiskysymyksistä kuten sukupuolen merkityksestä ja ikääntymisestä. Learning outcomes: After completing the course, the student demonstrates he knows the main phases and effects of energy metabolism, and circulatory, endocrinological, respiratory, neural and muscular responses to acute exercise and exercise training. The student can identify improvement of performance capacity followed by exercise training and has up-to-date knowledge on exercise nutrition, body composition, and reduction of overweight and special questions in exercise physiology such as the role of sex and aging. Oppimateriaali/Study materials: McArdle WD, Katch FI, Katch VL. Exercise physiology. Nutrition, energy, and human performance. 8. painos. Wolters Kluwer (soveltuvin osin). Suoritustapa/modes of study: Verkkotentti Opettajat/teachers: Ilmoitetaan myöhemmin Arviointi/Evaluation criteria: 0-5 AY TERVEYSPSYKOLOGIAN PERUSTEET, 5 op Basics of Health Psychology 5 ects Sisältö: Terveyspsykologian teoreettiset lähestymistavat ja sisältöalueet, terveyspsykologiset työkalut terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
16 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 16 (19) Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee terveyspsykologian keskeiset teoreettiset lähestymistavat ja sisältöalueet. Opiskelija osaa soveltaa terveyspsykologian tarjoamia työkaluja yksilöllisessä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Content: Health psychology s essential theoretical paradigms and areas of interest. Health psychological approach. Learning outcomes: Student will have the basic knowledge of health psychology s essential theoretical paradigms and areas of interest. And ability to apply health psychological approach to invidual health promotion. Oppimateriaali: Verkossa ilmoitettu materiaali. Opetus- ja suoritustavat: Verkko-opinnot; verkkotallenteet, oppimistehtävät ja vertaistyöskentely. Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä. Arvostelu: 0-5 Opettaja: Ilmoitetaan myöhemmin Lisätiedot: Opintojakso kuuluu ravitsemustieteen aineopintokokonaisuuteen. AY RAVITSEMUS- JA TERVEYSTIETOA SOSIAALISESSA MEDIASSA 3 op Nutrition and health information on the social media 3 ects Sisältö: Suomenkielisiin ravitsemus- ja terveystietoa jakaviin blogeihin ja nettisovelluksiin tutustuminen. Sosiaalisessa mediassa olevan tiedon kriittinen arviointi. Content: Central finnish nutrition and health blogs and internet applications. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kriittisesti arvioida ja verrata sosiaalisen median kautta tulevaa ravitsemus- ja terveystietoa ja tiedon tuottajia tieteellisesti tuotettuun tietoon. Learning outcomes: Student is able to critically evaluate nutrition and health information and information providers by social media. Oppimateriaali: Verkossa ilmoitettu materiaali
17 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 17 (19) Opetus- ja suoritustavat: Verkko-opinnot: verkkotallenteet, oppimistehtävät, vertaistyöskentely. Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä. Arvostelu: 0-5 Opettaja: Yliopistonlehtori, dos. Sari Voutilainen Lisätiedot: Opintojakso järjestetään kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Opintojakso kuuluu ravitsemustieteen perusopintokokonaisuuteen. AY TERVEYDEN EDISTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 3 op Basics of health promotion 3 ects Sisältö: Terveyden edistämisen historia ja lähtökohdat, peruskäsitteet ja toimijat. Terveyskäsitykset ja terveyden edistämisen lähtökohdat. Terveyden edistämisen hankkeet kunnissa. Content: Health promotion: history, bases, actors and basic concepts. Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa terveyden edistämisen laajan toimintakentän; osaa kriittisesti tarkastella eri terveyskäsityksiä ja terveyden edistämisen lähtökohtia. Learning outcomes: Student know an extensive area ot health promotion; can critically rewiev conceptions of health and bases of health promotion. Oppimateriaali: Verkossa oleva materiaali Opetus- ja suoritustavat: Verkko-opinnot; verkkotallenteet, oppimistehtävät ja vertaistyöskentely. Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä. Arvostelu: 0-5 Opettaja: Dos. Tiina Rissanen AY LIIKUNTA, AIVOT JA OPPIMINEN 4 op. Exercise, brains and learning 4 ects. Sisältö: Liikunnan vaikutukset aivojen rakenteeseen ja toimintaan, kognitioon ja oppimiseen lapsuudessa ja nuoruudessa. Liikunnan neurobiologiset mekanismit. Liikunnan merkitys muistisairauksien ehkäisyssä ja hoidossa ikääntyneillä.
18 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 18 (19) Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata, miten liikunta vaikuttaa kognitioon ja oppimiseen lapsuudessa ja nuoruudessa. Näiden lisäksi opiskelija osaa kuvata liikunnan neurobiologisia mekanismeja oppimiseen. Opiskelija osaa kuvata muistisairauksien keskeisen patofysiologian ja liikunnan merkityksen muistisairauksien ehkäisyssä sekä liikuntaharjoittelun mahdollisuudet tukea kognitiivista toimintakykyä muistisairauksissa. Suoritustapa: verkko-opinnot Kirjallisuus: 1. Hillman CH, Erickson KI, Kramer AF. Be smart, exercise your heart: exercise effects on brain and cognition. Nature Reviews Neuroscience 2008; 9: Donnelly JE, Hillman CH, Castelli D, ym. Physical Activity, Fitness, Cognitive Function, and Academic Achievement in Children: A Systematic Review. Medicine & Science in Sports & Exercise 2016; 48: Khan N, Hillman CH. The relation of childhood physical activity and aerobic fitness to brain function and cognition: a review. Pediatric Exercise Science 2014; 26: Kramer AF, Erickson KI, Colcombe SJ. Exercise, cognition, and the aging brain. Journal of Applied Physiology 2006; 101: Groot C, Hooghiemstra AM, Raijmakers PGHM, ym. The effect of physical activity on cognitive function in patients with dementia: A meta-analysis of randomized control trials. Ageing Research Reviews 2016; 25: Vivar C, Potter MC, van Praag H. All About Running: Synaptic Plasticity, Growth Factors and Adult Hippocampal Neurogenesis. Current Topics in Behavioral Neurosciences 2013; 15: Cotman CW, Berchtold NC, Christie L-A. Exercise builds brain health: key roles of growth factors cascades and inflammation. Trends in Neurosciences 2007; 30: Kempermann G, Fabel K, Ehninger D, ym. Why and how physical activity promotes experience-induced brain plasticity. Frontiers in Neuroscience 2010; 4: Muu opintojaksolla osoitettu materiaali
19 Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 19 (19) Sisältöjä tukeva kirjallisuus: Ludyga S, Gerber M, Brand S, Solsboer-Trachsler E, Puhse U. Acute effects of moderate aerobic exercise on specific aspects of executive function in different age and fitness groups: A meta-analysis. Psychophysiology 2016; 53: Opettaja: TtT Eero Haapala Lisätiedot: Yhteistyöoppilaitoksissa lähiopetuksena järjestettävässä opetuksessa suoritustapana luennot 12 t ja laaja oppimistehtävä. AY SOVELTUVAT MUUT OPINNOT 2-5 op Optional supplementary studies Liikuntalääketieteen perus- tai aineopintoihin voidaan opintovaatimuksissa mainittujen opintojaksojen lisäksi hyväksyä myös muita liikuntalääketieteeseen liittyviä opintoja tai kirjallisuustenttejä, jotka oppiaineen vastuuhenkilö hyväksyy. In addition to the above study requirements and courses, also other studies or literature exams related to exercise medicine can be accepted as part of Basic studies and Intermediate studies of exercise medicine, to be agreed individually by the teacher in charge of Exercise medicine. Jos opiskelija on tehnyt Ravitsemustieteen aineopinnot, niin korvaavuusmenettely on seuraava: AY Terveyspsykologian perusteet: Tilalle Soveltuvat muut opinnot 5 op. Tentitään kirjallisuus (verkkotentti): Weinberg & Gould, Foundations of Sport and Exercise Psychology, 5th Edition. AY Terveyden edistämisen lähtökohdat. Myönnetään korvaavuus. AY Ravitsemus- ja terveystietoa sosiaalisesta mediasta. Myönnetään korvaavuus.
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (21) 18/ / LIIKUNTALÄÄKETIEDE
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (21) LIIKUNTALÄÄKETIEDE Liikuntalääketieteen opinnoissa tarkastellaan liikunnan, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (20) 87/ / LIIKUNTALÄÄKETIEDE
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 LIIKUNTALÄÄKETIEDE Liikuntalääketieteen opinnoissa tarkastellaan liikunnan, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään muun
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (10) 206/ / LIIKUNTALÄÄKETIEDE
LIIKUNTALÄÄKETIEDE Liikuntalääketieteen opinnoissa tarkastellaan liikunnan, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään muun muassa fyysiseen suorituskykyyn ja
RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP
1 (5) RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP Ravitsemustiede selvittää ravitsemuksen merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa sekä tutkii syömisen merkitystä hyvinvoinnin osatekijänä. Perusopinnoissa
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (10) 206/12.00.01.00/2016 19.4.2016 LIIKUNTALÄÄKETIEDE
LIIKUNTALÄÄKETIEDE Liikuntalääketieteen opinnoissa tarkastellaan liikunnan, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään muun muassa fyysiseen suorituskykyyn ja
JOHDANTO RAVITSEMUSTIETEEN PERUSOPINTOJEN OPISKELUUN
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 RAVITSEMUSTIEDE Perusopinnot 25 op Basic Studies in Nutrition, 25 ects Ravitsemustiede selvittää ravitsemuksen merkitystä terveyden ylläpitämisessä ja sairauksien hoidossa
Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus
Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi
RAVITSEMUSTIEDE Perusopinnot 25 op Basic Studies in Nutrition, 25 ects
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 RAVITSEMUSTIEDE Perusopinnot 25 op Basic Studies in Nutrition, 25 ects Ravitsemustiede selvittää ravitsemuksen merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa
Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Jyrki Kettunen Dosentti, ft Arcada Nykytila Liikunta on jäänyt riittämättömäksi keinoksi vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja monien sairauksien
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat 18.8.2016 Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Miksi ja miten studiot? Todellinen tarve: uudet maisteriohjelmat alkamassa
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Pauliina Husu TtT, erikoistutkija UKK-instituutti Kuntotestauspäivät, 21.3.2019 Terveyskunto fyysistä kuntoa määrittävät kehon rakenteet ja toiminnot, joilla
Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät)
Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät) Opiskelija osaa - kuvata yritystoiminnan merkitystä ja roolia yhteiskunnassa - selittää yrittäjyyden ilmenemismuotoja yksilöiden ja organisaatioiden
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,
LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE
LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik
Aiming at safe performance in traffic. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.
Aiming at safe performance in traffic Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Medical doctors promoting traffic safety Jukka Terttunen Traffic Medicine Unit Finnish Traffic Safety Agency Vastuullinen
Uudet fyysisen aktiivisuuden suositukset (U.S.)
Uudet fyysisen aktiivisuuden suositukset (U.S.) U.S. Department of Health and Human Services. Physical Activity Guidelines for Americans, 2nd edition. Washington, DC: U.S. Department of Health and Human
Lataa Liikuntalääketiede. Lataa
Lataa Liikuntalääketiede Lataa ISBN: 9789516564015 Sivumäärä: 699 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.84 Mb Liikuntalääketiede on uusimpaan tieteelliseen näyttöön perustuva alan oppi- ja käsikirja. Liikuntalääketieteellisen
Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti
Peda-forum päivät 16. 17.8.2017 Teemaryhmä 2F: Työelämän ja opintojen vuorovaikutus Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti
Elintavat. TE4 abikurssi
Elintavat TE4 abikurssi Keskeistä Ravitsemus Liikunta Uni ja lepo Päihteet Terveysosaaminen Terveyskäyttäytyminen Terveyskulttuuri Ravinnosta terveyttä Ravitsemussuosituksen pääperiaatteet Ravitsemussuosituksen
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical
15.1.2015 joulukuu 2015
HYVINVOINTIVALMENTAJA- AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (40 op) 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HYVINVOINTIVALMENTAJA AMMATILLISET
Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen
Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Mitä on laadukas ja näyttöön perustuva kuntotestaustoiminta?
Mitä on laadukas ja näyttöön perustuva kuntotestaustoiminta? Kuntotestauspäivät 2019 Arcada Jyrki Aho LitM, liikuntafysiologi Kuntotestaus Kuntotestaus Fyysisen kunnon mittaaminen tai arvioiminen Fyysisen
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses
The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses Teisala Tiina, TtM, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden
OP1. PreDP StudyPlan
OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize
Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus
Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus Koordinaattori Kari Lehti Psykonet Psykologian perusopintokokonaisuus Perusopinnot kokonaisuudessaan ja osa aine- ja syventävistä opinnoista toteutetaan Psykonetyhteistyönä
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia
National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat:
National Links Name of Country FINLAND Name of tool or initiative Source Short description Link ecap ehealth Services for Child and Adolescent Psychiatry hoitotieteen laitos Kuopion yliopistollinen sairaala
Savonia: ECB4000 Karelia: XYZ UEF:
1 / 6 OPINTOJAKSOKUVAUS - FIN * Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia Uusista opintojaksoista täytetään koodia lukuunottamatta kaikki taulukoiden kohdat, olemassa olevista opintojaksoista ainoastaan
Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa
Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Annamaija Id-Korhonen Lahti University of Applied Sciences Lahden tiedepäivä 12.11.2013 tulevaisuuden palvelut 2020 Sosiaali-
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!
Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.
Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.2017 Life Science Technologies Where Life Sciences meet with Technology
Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2015 16 / Yleisopintoja 27.5.15. Yleisopinnot
Yleisopinnot STAT1020 Tilastotieteen johdantokurssi 5 op TITE1022 Tietokone työvälineenä 3 op Liiketoimintaosaaminen 5 op Kansainvälistyminen 10 op OPIS0033 Harjoittelu 5 op Tilastotieteen johdantokurssi
Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)
Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
Tuotantotalouden aineopinnot. Ville Tuomi
Tuotantotalouden aineopinnot Ville Tuomi 16.4.2018 Opintojakso / Course ECTS Basic Course in Logistics /Logistiikka, peruskurssi (TUTA2160) 5 Global Sourcing and Procurement /Kansainvälinen hankinta- ja
Elixir of life Elixir for Mind and Body
Elixir of life Elixir for Mind and Body Session C: Horizontality of Industries and future services SHOK Summit April 20th, 2010 Katja Hatakka, PhD, Development Manager, Valio R&D Case Susan Facts about
(Core) & (Test Manager). Sertifikaattikoe klo
KOULUTUSTIEDOTE 1(6) ISTQB ADVANCED TEST MANAGER Kuvaus ja tavoite ISTQB Advanced level -sertifikaattiin valmentava koulutus (5 pv) ja sertifikaattikoe (3 h 45 min). Koulutus sisältää kahden päivän Core-osuuden
PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP
1 (5) PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP Psykologian perusopintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot psykologian eri osa-alueilta: kehityspsykologiasta, persoonallisuudenpsykologiasta, kognitiivisesta
Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies
Lähellä kaupungissa Web-based learning environment relating to urban and geography studies Virpi Hirvensalo, Department of Geography and Geology, University of Turku GI Norden 9.6.2011 Project in a nutshell
Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari
Liikunta liikuttaa aivoja Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari 22.3.2017 Sisältö Mitä ymmärretään liikunnalla : Fyysinen aktiivisuus Varsinainen liikunta Aivoterveys, johon liikunnalla
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KOULUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT LIIKUNTABIOLOGIAN LAITOKSELLA. Heikki Kyröläinen, professori Laitoksen pedagoginen johtaja
KOULUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT LIIKUNTABIOLOGIAN LAITOKSELLA Heikki Kyröläinen, professori Laitoksen pedagoginen johtaja KANSAINVÄLISYYS EDISTÄÄ KOULUTUSTA JA TUTKIMUSTA - Aalborg University (Denmark) - Appalachian
General studies: Art and theory studies and language studies
General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered
NBE-E4510 Special Assignment in Biophysics and Biomedical Engineering AND NBE-E4500 Special Assignment in Human. NBE-E4225 Cognitive Neuroscience
Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos Department of and Biomedical OPETUSOHJELMASTA POISTUNEET KURSSIT (Tfy-99, Becs-114, BECS, NBE)/päivitetty 16.5.2017 COURSES REMOVED FROM THE STUDY PROGRAMME
PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP
1 (5) PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP Psykologian perusopintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot psykologian eri osa-alueilta: kehityspsykologiasta, persoonallisuudenpsykologiasta, kognitiivisesta
HOIDA AIVOJASI. Minna Huotilainen. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteen professori. 14/03/2019 1
HOIDA AIVOJASI Minna Huotilainen Kasvatustieteen professori Helsingin yliopisto Twitter: @minnahuoti 14/03/2019 1 MITEN AIVOJA TUTKITAAN? 1. Laboratoriossa simuloidaan MEG eli magnetoenkefalografia fmri
Onko kaikki suurempaa rapakon takana? Terveiset Kanadasta ja NAFAPA:sta
Onko kaikki suurempaa rapakon takana? Terveiset Kanadasta ja NAFAPA:sta Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos 8.12.2016 1 Kuulumisia University of Victoria,
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE
Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo
Windows Phone Module Descriptions Mikä on RekryKoulutus? Harvassa ovat ne työnantajat, jotka löytävät juuri heidän alansa hallitsevat ammatti-ihmiset valmiina. Fiksuinta on tunnustaa tosiasiat ja hankkia
FARMASIA perusopinnot 25 op Basic Studies in Pharmacy, 25 ects
Avoin yliopisto Opetussuunnitelma 1 (9) FARMASIA perusopinnot 25 op Basic Studies in Pharmacy, 25 ects Opinnot tuovat farmasian alaa tutuksi sekä tieteenalana että oppiaineena, sillä opinnoissa perehdytään
ORIENTOIVAT OPINNOT. Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS Personal Study Plan (PSP)
ORIENTOIVAT OPINNOT Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS Personal Study Plan (PSP) Koodi: OPIS0039 Laajuus: 0 op Ajankohta: kauppatieteiden maisterin ja diplomi-insinöörin tutkintoa suorittavat opiskelijat
AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA
AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.
LASKENTATOIMI JA VEROTUS - AINEOPINNOT 60 OP
1 (5) LASKENTATOIMI JA VEROTUS - AINEOPINNOT 60 OP Laskentatoimen tehtävänä on kerätä, rekisteröidä ja analysoida organisaation toimintaa kuvaavia taloudellisia tunnuslukuja eri käyttötarkoituksia varten.
Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa
Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Mikko Tulppo, Dos, FT, LitM Verve, Oulu, Finland Oulun Yliopisto, Oulu, Finland Ennenaikaisten kuolemien Syyt USA:ssa (vuosittain) Sydänperäinen äkkikuolema 300.000
YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE
YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian
Edistääkö hyvinvointi oppimista? Kuntamarkkinat Pirjo Pennanen Ylilääkäri Vantaan kaupunki Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto
Edistääkö hyvinvointi oppimista? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Pirjo Pennanen Ylilääkäri Vantaan kaupunki Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto Huostassa olleiden, sisarusten ja koko väestön osallistuminen toisen
Welcome to. Finland Lahti Wellamo Community College. 11 December 2007
Welcome to Finland Lahti Wellamo Community College 11 December 2007 We operate in the premises of Lahti Adult Education Centre The building was inaugurated exactly 20 year ago and was built to serve university
Alla olevasta terveystieteiden kandidaatintutkinnon rakenteesta näet seuraavan kolmen vuoden opinnot.
Alla olevasta terveystieteiden kandidaatintutkinnon rakenteesta näet seuraavan kolmen vuoden opinnot. Numerosarja ennen opintojakson nimeä on koodi, jonka avulla löydät kunkin opintojakson kuvauksen, ajankohdat
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,
Onko 20 m viivajuoksu turvallinen? Tommi Vasankari UKK-instituutti
Onko 20 m viivajuoksu turvallinen? Tommi Vasankari UKK-instituutti Miksi UKK-instituutti? UKK-instituutille pyyntö arvioida onko Move!- mittauksien 20 m viivajuoksu turvallinen. Suhtaudutaan pyyntöön vakavasti.
www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned
OPINTOJEN TEHOKKUUS, LAATU JA PEDAGOGISET RATKAISUT työelämä- ja opiskelijalähtöiset pedagogiset ratkaisut amk-koulutuksessa 16.9. Työpaja I: Opintojen tehokkuus ja laatu www.arcada.fi DIAK to be Arcada
Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland
Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland www.helsinki.fi/yliopisto This presentation - Background
Additions, deletions and changes to courses for the academic year Mitä vanhoja kursseja uusi korvaa / kommentit
s, s and changes to courses for the academic year 2016 2017 Mikro ja nanotekniikan laitos Department for Micro and Nanosciences S 69, S 87, S 104, S 129, ELEC A3, ELEC C3, ELEC D3, ELEC E3, ELEC L3 T 4030
Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support
Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support 16.11.2016 The quality policy principles governing the activities of Aalto University
Liikuntasuositus: Liikuntapiirakka. Liikuntapiirakan käyttö arvioinnin ja suunnittelun apuvälineenä
Liikuntasuositus: Liikuntapiirakka Liikuntapiirakan käyttö arvioinnin ja suunnittelun apuvälineenä Terveysliikuntasuositukset UKK-instituutin Liikuntapiirakka julkaistiin alun perin vuonna 2004. Yhdysvaltain
Indoor Environment 2011-2015
Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset
Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle
Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen
ProAgria. Opportunities For Success
ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013
MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013 Yhteystiedot Monitieteisten ympäristöopintojen järjestelyistä ja suunnittelusta vastaa Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan biologian laitos, sekä monitieteisten
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta 2015-16 Luettelo kursseista, jotka ovat tarjolla lukuvuoden 2015-16 aikana. Tähdellä merkityt ovat pakollisia 25 op perusopintokokonaisuudessa (3120100).
Tampereen yliopiston uudet tiedekunnat ja tutkimusyhteistyö
FACULTY OF MEDICINE AND LIFE SCIENCES Tampereen yliopiston uudet tiedekunnat ja tutkimusyhteistyö Seppo Nikkari Varadekaani, professori The history of the University of Tampere strongly reflects the faith
6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS
KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)
Orientation week program WMMI19KP
Monday 7 th of January 2019 venue: Mikkeli campus (Address: Patteristonkatu 3, D building, 50100 Mikkeli) 10.30 11.15 Enrollment of students Inspection of original certificates Xamk user-id distribution
Liikunnan merkitys oppimiselle? Heidi Syväoja, tutkija LIKES tutkimuskeskus, Jyväskylä
Liikunnan merkitys oppimiselle? Heidi Syväoja, tutkija LIKES tutkimuskeskus, Jyväskylä Elämäntapa on viime vuosikymmenten aikana muuttunut yhä enemmän istuvaksi. Kuva: Josh Schreiber Shalem 2012: www.discover-yourself.com
Research in Chemistry Education
Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä
ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena
http://collab0708.wordpress.com ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena Hankkeen esittelyä 4.9.2007 Essi Vuopala Paulina Melakari-Mustonen Mikä on ColLab hanke? ColLab hanke on Oulun yliopiston
Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen
Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen 1. lukuvuosi, syksy Orientoivat opinnot Orientaatio yliopisto-opiskeluun Hoitotieteen opintojen suunnittelu ja HOPS (jatkuu keväällä)
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Terveyskuntotestauksen uudet tuulet
Kuntotestauspäivät 2013 20.-21.3.2013 Tampere Terveyskuntotestauksen uudet tuulet Marjo Rinne TtT, tutkija, ft UKK-instituutti Terveyskunnon testaus yhteiskunnan päätöksenteon tukena Pyritään tunnistamaan
Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot
Yleisopinnot STAT1020 Tilastotieteen johdantokurssi 5 op TITE1022 Tietokone työvälineenä 3 op LIIK1200 Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistyminen 10 op OPIS0033 Harjoittelu 5 op Tilastotieteen
Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus
Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon
764327A Virtual Measurements 5 ECTS / Autumn 2016 Updated
764327A Virtual Measurements 5 ECTS / Autumn 2016 Updated 18.8.2016 Responsible teacher: Timo Jämsä Assistants: Maarit Kangas, Jêrome Thevenot, Ville Raatikainen, Vesa Korhonen Language: Finnish or English
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Osaamisen kaupallistaminen julkisella sektorilla. 20.11.2013, Isto Vanhamäki
Osaamisen kaupallistaminen julkisella sektorilla 20.11.2013, Isto Vanhamäki Hyvinvointi tulee palveluista eikä teollisuudesta - EVA-raportti: Palvelujen Suomi (2010) - Koulutuksen ja tutkimuksen painopisteet
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT Tervetuloa
Terveystiedon perusopinnot Jyväskylän yliopisto 25 op 12.9.2013-2014
Kohderyhmä 21.8.13 Terveystiedon perusopinnot Jyväskylän yliopisto 25 op 12.9.2013-2014 Terveystiedon opinnot on tarkoitettu opettajille, jotka haluavat kelpoisuuden opettaa terveystietoa eri kouluasteilla
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2018 2019 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 7.9.18 1 Infon rakenne
Flexbright Oy Embedded software/hardware engineer
Flexbright Oy Embedded software/hardware engineer Half or full time employees Thesis/ summer workers Location Haukipudas - LED matrix display and sensor system architectural design, component selection,
SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus
OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN
How can university education answer to local needs?
DEVELOPING THE TRAINING OF COMMUNITY HEALTH NURSES HUMAN RIGHT BASED APPROACH IN THE CARE OF ELDERLY IN SWAZILAND North-South-South Intensive Program in Uniswa 22.2 5.3.2010 How can university education
Ikääntyneiden liikuntasuositus
Ikääntyneiden liikuntasuositus FT, ft Saija Karinkanta 20.11.2012 1 LIIKUNTASUOSITUKSET Nelson ME et al. Physical Activity and Public Health in Older Adults: Recommendation from the American College of
Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta
Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila 3.3.2010 Saara Repo Tutkimusaineisto Avoimen yliopiston opiskelijat,