Liite 3 OHJEEN KÄYTTÄJÄLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 3 OHJEEN KÄYTTÄJÄLLE"

Transkriptio

1 Liite 3 OHJEEN KÄYTTÄJÄLLE Tämä käyttöohje on tarkoitettu käsikirjaksi arvioitaessa hirvieläinten taimikoille ja taimikkovaihetta varttuneemmille puustoille aiheuttamia vahinkoja. Ohjeessa on kuvattu vahinkojen arviointimenettely maastossa kasvu- ja laatutappiokorvauksen laskennassa käytettävän Hivala -ohjelman asennus ja käyttö kasvu- ja laatutappiokorvauksen laskentaperusteet. Hirvieläinvahinkojen korvaamisesta on säädetty valtioneuvoston asetuksessa 1162/2000. Tämän käyttöohjeen mukainen arviointimenettely vahvistetaan otettavaksi käyttöön lähtien MMM:n päätöksen Dnro 1218/621/2001 mukaisesti. Käyttöohjeessa viitataan lisäksi maa- ja metsätalousministeriön päätökseen metsälain soveltamisesta (224/1997).

2 SISÄLLYS 1. MAASTOARVIOINTI YLEISTÄ HIRVIELÄINVAHINGON ARVIOKIRJA VAURIOLUOKAT Mänty Kuusi, lehtikuusi Rauduskoivu, hieskoivu, visakoivu, haapa, hybridihaapa ja muut lehtipuut USEAMMAN KUIN YHDEN PUULAJIN TAIMIKOT JA KAKSIJAKSOISET TAIMIKOT LASKENTAOHJELMA HIVALA -OHJELMAN ASENNUS TIETOJEN SYÖTTÖ Lähtötiedot Hirvieläinvahingon arviokirja Koealatiedot Aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus Odotusarvolisä taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle Lisätietoja KORVAUKSEN LASKENTA LOMAKKEEN TIETOJEN KORJAUS TALLENNUS JA TULOSTUS APUTAULUKKO JA LASKENTAKAAVAT APUTAULUKKO KOKONAAN TUHOUTUNEIDEN TAIMIEN LUKUMÄÄRÄ KASVU- JA LAATUTAPPIOKORVAUS KORVAUS TAIMIKKOVAIHETTA VARTTUNEEMMALLE PUUSTOLLE YLEISTÄ KORVAUKSEN LASKENTA...14 LIITTEET Liite 1: Esimerkkejä maastoarvioinnista Liite 2: Esimerkkejä Hirvieläinvahingon korvauslaskelmista Liite 3: Korvauksen laskeminen taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle Liite 4: Laskentapohja korvauksen laskemiseksi taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle Liite 5: HiVaGUI -lomake Liite 6: Esimerkki aputaulukosta Liite 7: Hirvieläinvahingon arviokirja / Blankett för värdering av hjortdjursskador Liite 8: Koealalomake / Provyteblankett Liite 9: Tiivistelmä vaurioluokista Erilliset metsäkeskuskohtaiset liitteet: hirvivahinkoarvioinnin aputaulukko odotusarvokertoimet

3 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 1(15) MAASTOARVIOINTI 1.1. Yleistä Arvioinnin aluksi on yleensä hyvä kiertää ilmoitettu vahinkoalue kokonaisuudessaan läpi yleiskuvan saamiseksi vahingosta ja sen varmistamiseksi, että kyseessä on hirvieläinten aiheuttama vahinko. Alustavan arvion perusteella vahinkoalue tulee tarvittaessa jakaa vahinkokuvioihin. Kuvioiden erottamisen perusteena voi tällöin olla esimerkiksi pääasiallinen kasvatettava puulaji, taimikonhoitotarve osalla vahinkoaluetta tai poikkeava jatkotoimenpide (uudelleen viljely / täydennysistutus). Kullekin vahinkokuviolle täytetään hirvieläinvahingon arviokirja (liite 7) ja lasketaan kasvu- ja laatutappiokorvaus. Arviokirjaan tulee lisätä ne liitteet, jotka on mainittu maa- ja metsätalousministeriön metsäkeskuksille ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle antamassa määräyksessä Dnro 1218/621/2001. Vahinkokuvion pinta-alan alaraja on 0,1 hehtaaria. Vahinkojen arviointi tehdään linjoittaisella koeala-arvioinnilla käyttäen ympyräkoealoja, joiden koko on 50 m 2 (säde 3,99 m). Koealojen lukumäärää hehtaaria kohti määritettäessä voidaan ohjeena käyttää alla olevaa Tapion Maastotarkastusten ohjeissa esitettyä taulukkoa systemaattisen koealaverkoston mitoituksesta (versio , s. 14). Taulukko 1. Systemaattisen koealaverkoston mitoitus. Kuvion koko, ha < 1.0 1,0-2,0 2,1-3,0 3,1-4,0 4,1-6,0 > 6,0 Linja- ja koealaväli, m Koealoja noin, kpl/ha Hirvieläinvahingon arviokirja Vahingoittunut puulaji on se kasvatuskelpoinen puulaji, joka on mahdollista kasvattaa päätehakkuuseen asti, tai se puulaji, jonka hyväksi taimikonhoitotyöt on tehty tai tullaan tekemään. Keskipituus koealalla tarkoittaa ympyräkoealan mediaanipuun pituutta ennen hirvieläinvahinkoa. Keskipituus arvioidaan 10 cm:n tarkkuudella. Mikäli hirvieläimet ovat vahingoittaneet taimikkoa useana vuonna peräkkäin ennen arviointia, keskipituutena käytetään pituutta, joka vastaavalla vahingoittumattomalla taimella olisi ollut ennen viimeisintä vahinkoa. Mikäli vahingoittunut puulaji on visakoivu, keskipituuden lisäksi on arvioitava myös keski-ikä. Kultakin koealalta lasketaan kaikki vahingoittumattomat kasvatuskelpoiset taimet sekä kaikki hirvieläinten vahingoittamat taimet, jotka ovat olleet ennen vahinkoa kasvatuskelpoisia. Alle 0,5 metrin etäisyydellä toisistaan olevista taimista lasketaan vain yksi taimi mukaan siten, että mikäli vahingoittuneen taimen läheisyydessä alle 0,5 m:n etäisyydellä on vahingoittumaton taimi, ei

4 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 2(15) vahingoittunutta tainta lasketa mukaan taimimäärään. Kasvatuskelpoisuus on määritelty maaja metsätalousministeriön päätöksessä metsälain soveltamisesta (224/1997). Saman päätöksen 7 :ssä on määritelty kasvatuskelpoiset puulajit ja 8 :ssä taimikon vähimmäistiheydet. Muun, kuin hirvieläimen (myyrä yms.) vahingoittamia kasvatuskelvottomia taimia ei lasketa mukaan taimimäärään Vaurioluokat Mänty Ei kasvua tai laatua alentavaa pysyvää vahinkoa Taimelle ei katsota aiheutuneen kasvua tai laatua alentavaa pysyvää vahinkoa, jos taimessa on vain vähäisiä oksavaurioita. Vaurioluokka I Vaurioluokka II Vaurioluokka III Vaurioluokka IV Taimi kuuluu vaurioluokkaan I, jos pääranka on katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen kohdalta. Taimi kuuluu vaurioluokkaan II, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy: Pääranka on katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta. Pääranka on katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen kohdalta ja koko ylin oksakiehkura on vaurioitunut. Taimessa ei ole päärankavauriota, mutta neulasmassasta on menetetty yli 75 %. Taimi kuuluu vaurioluokkaan III, jos jompikumpi seuraavista ehdoista täyttyy: Pääranka on katkaistu kolmannen vuosikasvaimen kohdalta. Taimessa on pieni kuorivaurio. Taimi kuuluu vaurioluokkaan IV, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy: Pääranka on katkaistu neljännen vuosikasvaimen kohdalta tai alempaa. Taimessa on päärankavaurio ja neulasmassasta on menetetty yli 75 %. Taimi on kuollut. Taimi on pensastunut. Taimessa on suuri kuorivaurio. Pieni kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut alle 50 %. Suuri kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut vähintään 50 % Kuusi, lehtikuusi

5 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 3(15) Ei kasvua tai laatua alentavaa pysyvää vahinkoa Taimelle ei katsota aiheutuneen kasvua tai laatua alentavaa pysyvää vahinkoa, jos taimessa on vain vähäisiä vaurioita latvakasvaimessa tai oksissa tai pääranka on katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen kohdalta. Vaurioluokka I Vaurioluokka II Vaurioluokka III Vaurioluokka IV Vaurioluokkaa I ei käytetä kuuselle aiheutuneita vahinkoja arvioitaessa. Taimi kuuluu vaurioluokkaan II, jos jompikumpi seuraavista ehdoista täyttyy: Pääranka on katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta. Taimessa ei ole päärankavauriota, mutta neulasmassasta on menetetty yli 75 %. Taimi kuuluu vaurioluokkaan III, jos jompikumpi seuraavista ehdoista täyttyy: Pääranka on katkaistu kolmannen vuosikasvaimen kohdalta. Taimessa on pieni kuorivaurio. Taimi kuuluu vaurioluokkaan IV, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy: Taimessa on päärankavaurio ja neulasmassasta on menetetty yli 75 %. Taimi on kuollut. Taimi on pensastunut. Taimessa on suuri kuorivaurio. Pieni kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut alle 25 %. Suuri kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut vähintään 25 % tai vaurion pinta-ala on yli 300 cm Rauduskoivu, hieskoivu, visakoivu, haapa, hybridihaapa ja muut lehtipuut Ei kasvua tai laatua alentavaa pysyvää vahinkoa Taimelle ei katsota aiheutuneen kasvua tai laatua alentavaa pysyvää vahinkoa, mikäli jompikumpi seuraavista ehdoista täyttyy: Päärangan katkaisukohdan läpimitta on korkeintaan 0,5 cm ja katkaistun osan pituus on enintään 1/3 taimen pituudesta. Taimessa on vain vähäisiä oksavaurioita. Vaurioluokka I Vaurioluokkaa I ei käytetä rauduskoivun, hieskoivun, visakoivun, haavan, hybridihaavan tai muiden lehtipuiden vahinkoja arvioitaessa. Vaurioluokka II Taimi kuuluu vaurioluokkaan II, jos

6 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 4(15) päärangan katkaisukohdan läpimitta on suurempi kuin 0,5 cm ja katkaistun osan pituus on enintään 1/3 taimen pituudesta. Vaurioluokka III Vaurioluokka IV Taimi kuuluu vaurioluokkaan III, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy: Päärangan katkaistun osan pituus on enemmän kuin 1/3 mutta vähemmän kuin 1/2 taimen pituudesta. Taimessa ei ole päärankavauriota, mutta lehtimassasta on menetetty yli 75 %. Taimessa on pieni kuorivaurio. Taimi kuuluu vaurioluokkaan IV, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy: Taimessa on päärankavaurio ja lehtimassasta on menetetty yli 75 %. Taimi on kuollut. Taimi on pensastunut. Taimessa on suuri kuorivaurio. Pieni kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut alle 25 %. Suuri kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut vähintään 25 %, tai vaurion pinta-ala on yli 300 cm Useamman kuin yhden puulajin taimikot ja kaksijaksoiset taimikot Useamman kuin yhden puulajin taimikossa vahingoittuneeksi puulajiksi katsotaan se kasvatuskelpoinen puulaji, joka on mahdollista kasvattaa päätehakkuuseen asti tai se puulaji, jonka hyväksi taimikonhoitotyöt ensi sijassa on tehty tai tehdään. Koealalta luokitellaan oman puulajikohtaisen vaurioluokituksensa mukaisesti kukin taimi, joka on ennen hirvieläinvahinkoa ollut kasvatuskelpoinen. Arviokirjaan merkitään vahingoittuneeksi puulajiksi vain yksi puulaji. Mikäli taimikko on selkeästi kaksijaksoinen (esim. eri puulajit) ja molemman jakson taimia on vahingoitettu, täytetään arviokirja molemmille jaksoille erikseen. Muuten arviokirja täytetään vain vahingoittuneen jakson taimille. Toimenpide-ehdotus vahingoittuneille jaksoille tehdään ottaen huomioon molemmat jaksot. Hirvieläinten verhopuustolle aiheuttamia vahinkoja ei arvioida. Koealalomakkeeseen merkitään koealoilta myös toisen jakson taimien lukumäärä. Mikäli kaksijaksoisessa taimikossa vain jompaa kumpaa jaksoa on vahingoitettu, tähän sarakkeeseen merkitään koealoilta vahingoittumattoman jakson taimien lukumäärä. Tätä tietoa tarvitaan ehdotettaessa vahinkokuviolle toimenpidettä. 2. LASKENTAOHJELMA

7 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 5(15) HiVaLa -ohjelman asennus HiVaLa ohjelma on testattu ja todettu toimivaksi Microsoft WindowsNT 4.0 ja Windows ympäristössä. Asennusohjelma tekee tarvittavat päivitykset, mikäli käytössäsi on tätä vanhempi versio, mutta saatat tarvita tällöin asennuksessa atk tukihenkilön apua. Metsäkeskuksiin on toimitettu kolme levykettä: HiVaLa 1.1 1/2, HiVaLa 1.1 2/2 ja Aputaulukko. Laita levyke HiVaLa 1.1 1/2 levyasemaan A:, kaksoisnapsauta Oma tietokone -kuvaketta, napsauta levyke A: -kuvaketta, kaksoisnapsauta setup.exe -kuvaketta ja toimi sen jälkeen ruudulle ilmestyvien ohjeiden mukaan. Asennusohjelma kysyy asennuksen kuluessa mihin hakemistopolkuun ohjelma asennetaan. Oletusarvona on hakemisto C:\Apps\HiVaLa. Mikäli antamaasi hakemistopolkua ei ole olemassa, ohjelma luo tarvittavat kansiot. Lisäksi asennusohjelma kysyy mihin valikkoon ohjelma asennetaan Käynnistä valikon alla. Oletusarvona on polku: Käynnistä, Ohjelmat, HiVaLa. Voit halutessasi muuttaa tätä polkua asennusohjelman sitä kysyessä. Kun ohjelma on onnistuneesti asennettu, kopioi vielä Aputaulukko -levykkeellä oleva tiedosto samaan hakemistoon kuin Hi- VaLa ohjelma. Avaa asennuksen jälkeen Hivagui.ini -tiedosto jossain tekstieditorissa (esim. Muistiossa) ja tee tiedostoon seuraavat muutokset. 1. Tiedostossa on ensimmäisellä rivillä teksti: KAYTTOLIITTYMA_KIELI=S; (S=Suomi, R=Ruotsi) Vaihda kirjaimen S tilalle R, mikäli haluat käyttää Hivala ohjelman ruotsinkielistä versiota. 2. Toisella rivillä on teksti: RAPORTIN_KATSELUOHJELMA=C:\Program Files\Microsoft Office\Office\Winword.exe; Muuta tämä hakemistopolku tarvittaessa sellaiseksi, mistä omalla koneellasi löytyy Winword.exe tiedosto. (Esimerkiksi Tapiossa hakemistopolku on C:\Ohjelmatiedostot\Microsoft Office\Office\Winword.exe). 3. Kolmannella rivillä on teksti: METSAKESKUS=1B Rannikko 1 ; Muuta tähän oman metsäkeskuksesi nimi. Pakollinen minimitieto on numero- tai numerokirjaintunnus + välilyönti (esim. 1A_ tai 13_). Tallenna Hivagui.ini tiedostoon tekemäsi muutokset valitsemalla Tiedosto valikosta Tallenna. Sulje käyttämäsi tekstieditori. Voit poistaa HiVaLa -ohjelman koneeltasi kaksoisnapsauttamalla uninstaller.exe kuvaketta. Tallentamasi aputaulukko on poistettava erikseen Tietojen syöttö 1 Täsmällinen muoto: 1A Rannikko, 1B Rannikko, 2 Lounais-Suomi, 3 Häme-Uusimaa, 4 Kaakkois- Suomi, 5 Pirkanmaa, 6 Etelä-Savo, 7 Etelä-Pohjanmaa, 8 Keski-Suomi, 9 Pohjois-Savo, 10 Pohjois-Karjala, 11 Kainuu, 12A Pohjois-Pohjanmaa, 12B Pohjois-Pohjanmaa pohjoisosa, 13 Lappi.

8 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 6(15) Lähtötiedot Käynnistä HiVaLa -ohjelma klikkaamalla oheista HiVaGUI kuvaketta joko Oma tietokone kuvakkeen tai Käynnistä painikkeen kautta. Ruudulle aukeaa HiVaGUI lomake (liite 5), johon täytetään maastolomakkeille kerätyt tiedot. Tarkista aluksi, että seuraavat ohjelman ehdottamat lähtötiedot ovat oikein: Metsäkeskus. Vierityspalkissa tarjotaan valmiit vaihtoehdot, muita ei hyväksytä. Kussakin metsäkeskuksessa voidaan laskea vain oman metsäkeskuksen tiedoilla. Laskentapäivämäärä ilmoitetaan muodossa pv.kk.vuosi (esim ) Hirvieläinvahingon arviokirja Hirvieläinvahingon arviokirjasta tallennetaan ohjelmaan tiedot ruuduista, joiden vasen ylänurkka on merkitty tummennetulla kolmiolla. Kuntakoodi. Käytetään valtakunnallisen kiinteistötunnusjärjestelmän kolminumeroista kuntanumeroa, jonka perään voidaan kirjoittaa kunnan nimi (esim. 217 Kannus). Korvauksen hakijan nimi. Etu- ja sukunimi. Kuvion numero. Esim. 203 tai tarvittaessa osakuvio (käytä desimaalipistettä). Kuvion koordinaatit, P: ja I:. Hyväksytään nollaa suuremmat 7-numeroiset kokonaisluvut, joiden viimeinen numero on nolla (20 metrin tarkkuus). Esim ja Vahingoittuneen alueen pinta-ala. Hyväksytään nollaa suurempi luku, jonka ohjelma pyöristää yhteen desimaaliin (10 aarin tarkkuus). Pienin sallittu kuvio on 0,1 hehtaaria. Käytä desimaalipilkkua (esim 1,5). Metsätyyppi. Vierityspalkissa on valmiit vaihtoehdot: (2) OMT ja vastaava (lehtomainen kangas, vastaava suo ja ruohoturvekangas) (3) MT ja vastaava (tuore kangas, vastaava suo ja mustikkaturvekangas) (4) VT ja vastaava (kuivahko kangas, vastaava suo ja puolukkaturvekangas) (5) CT ja vastaava (kuiva kangas, vastaava suo ja varputurvekangas) Muita ei hyväksytä. Metsätyyppi, lisätieto: Tähän voidaan tarvittaessa kirjoittaa sanallinen vapaamuotoinen metsätyyppiä koskeva lisäselvitys. Vahingoittunut puulaji. Vierityspalkissa on valmiit vaihtoehdot: (1) mänty, (2) kuusi, (3) viljelty rauduskoivu, (4) luontainen rauduskoivu, (5) luontainen hieskoivu, (6) viljelty hieskoivu, (7) visakoivu, (8) haapa, (9) hybridihaapa, (10) lehtikuusi, (11) muu lehtipuu, (12) muu havupuu. Muita ei hyväksytä. Taulukko 3: Ohjelman hyväksymät metsätyyppi-puulaji yhdistelmät. metsätyyppi puulajit

9 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 7(15) (2) OMT ja vast. (1) mänty, (2) kuusi, (3) viljelty rauduskoivu, (4) luontainen rauduskoivu, (5) luontainen hieskoivu, (6) viljelty hieskoivu, (7) visakoivu, (8) haapa, (9) hybridihaapa, (10) lehtikuusi, (11) muu lehtipuu, (12) muu havupuu (3) MT ja vast. (1) mänty, (2) kuusi, (3) viljelty rauduskoivu, (4) luontainen rauduskoivu, (5) luontainen hieskoivu, (6) viljelty hieskoivu, (7) visakoivu, (10) lehtikuusi, (12) muu havupuu (4) VT ja vast. (1) mänty, (5) luontainen hieskoivu (5) CT ja vast. (1) mänty Taimikon keski-ikä. Tähän kenttään voidaan antaa arvo vain, jos valittu puulaji on visakoivu. Ohjelma sallii visakoivulle iän välillä 1-15 vuotta. Taimikon keskipituus ennen vahinkoa. Hyväksytään vain nollaa suurempi luku, jonka ohjelma pyöristää yhteen desimaaliin (10 cm:n tarkkuus). Käytä desimaalipilkkua (esim. 2,4). Taimikonhoitotyön tarve. Vaihtoehdot 1 = ei, 2 = kyllä. Muita ei hyväksytä. Mikäli vastaus on kyllä, ohjelma vähentää aputaulukosta haetusta taimikon arvosta taimikonhoitotyön kustannuksen. Toimenpide-ehdotus. Vierityspalkissa on valmiit vaihtoehdot: 11=ei toimenpiteitä, 12=täydennysviljely ja 13=uudelleenviljely. Muita ei hyväksytä Koealatiedot Koealalomakkeelta tallennetaan ohjelmaan vahingoittumattomien ja hirvieläinten vahingoittamien taimien kappalemäärät vahinkoluokittain. Lisäksi tallennetaan koealojen lukumäärä. Ohjelma laskee näillä tiedoilla vahingoittumattomien ja vahingoittuneiden taimien hehtaarikohtaiset lukumäärät. Mikäli jossain vahinkoluokassa ei ole lainkaan taimia, on tähän kenttään annettava arvo nolla, sillä ohjelma ei hyväksy kenttään tyhjää arvoa. Ainoastaan puulajeilla 1=mänty ja 12=muu havupuu voidaan antaa tieto taimien lukumäärästä vahinkoluokassa I Aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus Aiemmin maksettua kasvu- ja laatutappiokorvausta ei vähennetä uudesta kasvu- ja laatutappiokorvauksesta, mikäli jokin seuraavista ehdoista toteutuu: Vahinkokohteelle on edellisen vahingon jälkeen tehty uudelleenviljely. Vahinkokohteelle on edellisen vahingon jälkeen tehty täydennysviljely tai vahinkokohteelle on tullut luontaisesti täydennysviljelyä vastaava määrä kehityskelpoisia taimia. Uudet vahingot kohdistuvat pääasiallisesti taimiin, jotka ovat edellisen vahingon jälkeen olleet vahingoittumattomia. Muussa tapauksessa aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus vähennetään uudesta kasvu- ja laatutappiokorvauksesta. Edellä kuvatulla menettelyllä pyritään siihen, että uusi vahinko korvataan aina kokonaisuudessaan, mutta vanhoja vahinkoja ei korvata kahteen kertaan.

10 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 8(15) Mikäli aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus vähennetään uudesta kasvu- ja laatutappiokorvauksesta, ohjelmaan annetaan tieto vähennettävästä markkamäärästä. Tämä on katsottava aiemmasta korvauspäätöksestä. Tällöin ohjelma kysyy taimikon tiheyden (TIH) ennen edellistä vahinkoa, joka on myös katsottava aiemmasta korvauspäätöksestä. Ohjelma käyttää uutta korvausta laskiessaan taimikon tiheytenä käyttäjän antamaa tiheyttä eikä maastoarvioinnin perusteella saatua tiheyttä Odotusarvolisä taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle Luvussa 4 on selvitetty, kuinka lasketaan korvaus taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle. Laskelmat tehdään käsin ja valmis markkamäärä syötetään ohjelmaan. Mikäli odotusarvolisään annetaan jokin markkamäärä ei koealatietoja pystytä tämän jälkeen antamaan, mutta kaikki hirvieläinvahingon arviokirjan tiedot on annettava Lisätietoja Tähän kohtaan voidaan kirjoittaa tarvittaessa vapaamuotoista tekstiä lisätiedoksi. Kirjoitettu teksti tulostuu valmiiseen Hirvieläinvahingon korvauslaskelmaan Korvauksen laskenta HiVaGUI lomakkeella on käytössä seuraavat toiminnot: Avaa aiemmin tallennettu HivaGUI -lomake Tallenna HivaGUI -lomake Tarkista syötettyjen tietojen oikeellisuus alustavasti Laske Tyhjennä kentät (tyhjentää kaikki kentät, paitsi metsäkeskus ja päivämäärä) Tiedosto valikon ja Työkalut valikon alta löytyvät samat toiminnot kuin yllä olevista kuvakkeista. Lisäksi Tiedosto valikosta löytyvät Tallenna nimellä ja Poistu toiminnot. Poistuminen HiVaLa ohjelmasta tapahtuu tätä kautta. Täytettyäsi kaikki tarvittavat HiVaGUI -lomakkeen kentät voit tehdä tiedoille alustavan oikeellisuustarkistuksen napsauttamalla Tarkista painiketta. Laskenta tapahtuu napsauttamalla Laske painiketta. Ohjelma tuottaa virheilmoituksen, mikäli jokin lomakkeen pakollisista tiedoista puuttuu tai on virheellinen. Korjaa mahdolliset virheet ja napsauta uudelleen Laske painiketta. Laskennan tuloksena ruudulle aukeaa oheinen info ruutu, josta näkyy korvauslaskelman tiivistelmä.

11 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 9(15) Mikäli hyväksyt korvauslaskelman, napsauta OK, muussa tapauksessa napsauta Cancel. Hyväksyttyäsi korvauslaskelman ruudulle aukeaa Word tiedostona Hirvieläinvahingon korvauslaskelma (liite 2). Tallenna korvauslaskelma haluamaasi hakemistoon haluamallasi nimellä. HUOM: Sulje tallentamasi Hirvieläinvahingon korvauslaskelma ennen kuin teet seuraavan korvauslaskelman. Palaa HiVaLa ohjelmaan. Voit tallentaa täyttämäsi HiVaGUI lomakkeen valitsemalla Tiedosto valikosta Tallenna nimellä. Tallenna lomake haluamaasi tiedostoon haluamallasi nimellä. Lomake tallentuu tekstitiedostoksi. HUOM: Älä tallenna HiVaGUI lomaketta ja sitä vastaavaa Hirvieläinvahingon korvauslaskelmaa saman nimisiksi tiedostoiksi Lomakkeen tietojen korjaus Voit korjata HiVaGUI -lomakkeen tietoja ennen Laske painikkeen painamista missä lomakkeen kohdassa tahansa. Painettuasi Laske painiketta ruudulle ilmestyy info ruutu. Mikäli et hyväk-

12 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 10(15) sy info ruudulla näkyvää korvauslaskelman tiivistelmää, voit palata korjaamaan lomakkeen tietoja napsauttamalla info ruudussa Cancel painiketta. Mikäli olet tallentanut Word- tiedostona valmiin Hirvieläinvahingon korvauslaskelman, voit korjata laskelman käynnistämällä HiVaLa ohjelman ja avaamalla tallentamasi HiVaGUI -lomakkeen, jonka tietojen perusteella korvauslaskelma on tehty. Korjaa haluamasi tiedot HiVaGUI - lomakkeelle, paina Laske painiketta, hyväksy info ruutu painamalla OK painiketta ja tallenna Word- tiedostona avautuva Hirvieläinvahingon korvauslaskelma saman nimisenä kuin korjattava laskelma, jolloin uusi laskelma korvaa vanhan Tallennus ja tulostus Voit tallentaa HiVaLa ohjelmassa täyttämäsi HiVaGUI -lomakkeen valitsemalla Tiedosto valikosta Tallenna nimellä. Lomake tallentuu tekstitiedostoksi. Lomakkeen tallentaminen ei ole pakollista, mutta lomakkeen tallentamisesta on hyötyä lähinnä silloin, jos myöhemmin tulee tarve korjata jo tehtyjä laskelmia. Tällöin aiemmin täytetty lomake voidaan avata HiVaLa ohjelmassa valitsemalla Tiedosto valikosta Avaa ja hakemalla haluttu tiedosto. HiVaGUI lomaketta ei ole tarpeen tulostaa. Hirvieläinvahingon korvauslaskelma tallennetaan ja tulostetaan normaalisti Word tiedostona. 3. APUTAULUKKO JA LASKENTAKAAVAT 3.1. Aputaulukko Kullakin metsäkeskuksella on oma hirvivahinkoarvioinnin aputaulukko tämän käyttöohjeen erillisenä liitteenä. Aputaulukossa on taimikon arvo (mk/ha) puulajeittain ja metsätyypeittäin sekä taimikon perustamisen yksikkökustannukset (raivaus, äestys, istutus) ja taimikonhoitokustannus. Aputaulukot päivitetään tarvittaessa. Taimikon arvot on laskettu summa-arvomenetelmällä, josta saa lisätietoja Metsäkeskus Tapion julkaisusta 3/1994 tai Tapion taskukirjasta, 23. uudistettu painos, ss Taimikon perustamisen yksikkökustannukset ja taimikonhoitokustannukset ovat 10 vuoden indeksoituja keskiarvoja. Tiedot on kerätty Metsätilastollisista vuosikirjoista ja Tapion vuosikirjoista. Ohjelma hakee aputaulukosta laskennassa tarvittavan taimikon arvon puulajin, metsätyypin ja taimikon keskipituuden perusteella. Ohjelma laskee tarvittaessa taimikon arvon valmiiden taulukkoarvojen väliin sellaiseen kohtaan, joka vastaa taimikon keskipituutta (10 cm tarkkuus). Mikäli taimikon keskipituus on pienempi kuin aputaulukosta löytyvä pienin pituus, ohjelma käyttää tätä pienintä pituutta vastaavaa taimikon arvoa. Mikäli taimikon keskipituus on aputaulukosta löytyvän toiseksi suurimman ja suurimman pituuden välillä, ohjelma käyttää toiseksi suurinta pituutta vastaavaa taimikon arvoa. Taimikon arvo haetaan aputaulukosta puulajin ja metsätyypin perusteella seuraavasti: puulaji 1 (mänty) männyn taimikon arvo puulaji 2 (kuusi) kuusen taimikon arvo

13 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 11(15) puulaji 3 (viljelty rauduskoivu) viljellyn rauduskoivun taimikon arvo puulaji 4 (luont. rauduskoivu) ja toimenpide-ehdotus 12 tai 13 viljellyn rauduskoivun taimikon arvo puulaji 4 2 (luont. rauduskoivu) ja toimenpide-ehdotus 11 luontaisen hieskoivun taimikon arvo * 1,3 puulaji 5 (luontainen hieskoivu) luontaisen hieskoivun taimikon arvo puulaji 6 (viljelty hieskoivu) ja toimenpide-ehdotus 12 tai 13 luontaisen hieskoivun taimikon arvo puulaji 6 3 (viljelty hieskoivu) ja toimenpide-ehdotus 11 viljellyn rauduskoivun taimikon arvo * 0,8 puulaji 7 (visakoivu) viljellyn rauduskoivun taimikon arvo soveltaen puulaji 8 (haapa) luontaisen hieskoivun taimikon arvo puulaji 9 (hybridihaapa) ja toimenpide-ehdotus 11 viljellyn rauduskoivun taimikon arvo * 0,8 puulaji 9 (hybridihaapa) ja toimenpide-ehdotus 12 tai 13 viljellyn rauduskoivun taimikon arvo puulaji 10 (lehtikuusi) kuusen taimikon arvo puulaji 11 (muu lehtipuu) viljellyn rauduskoivun taimikon arvo puulaji 12 (muu havupuu) männyn taimikon arvo Poikkeukset: metsätyyppi 2 (OMT) ja puulaji 1 (mänty) käytetään MT männyn taimikon arvoja metsätyyppi 4 (VT) ja puulaji 5 (luont. hieskoivu) käytetään luontaisen hieskoivun taimikon arvoja metsätyypillä MT kun metsätyyppi on 4 (VT) tai 5 (CT) ja puulaji on 1 (mänty) ja taimikon tiheys ennen vahinkoa (TIH) on > kpl/ha lisää ohjelma aputaulukosta hakemaansa männyn taimikon arvoon 10 %. Viljellyn rauduskoivun aputaulukoiden luvuissa on myös ikätiedot mukana. Ikätietoja tarvitaan laskettaessa kasvu- ja laatutappiokorvausta visakoivulle. Ohjelma laskee visakoivun taimikon arvon viljellyn rauduskoivun taimikon arvoista 15 vuoden ikäiseksi asti seuraavasti: ikä 1 v: rauduskoivun taimikon arvo * 2 ikä 2 v: rauduskoivun taimikon arvo * 2,1 ikä 3 v: rauduskoivun taimikon arvo * 2,2... jne. ikä 10 v: rauduskoivun taimikon arvo * 2,9 ikä v: rauduskoivun taimikon arvo * Kokonaan tuhoutuneiden taimien lukumäärä Ohjelma laskee kokonaan tuhoutuneiden taimien lukumäärän (TUH, kpl/ha) männylle ja muille havupuulle kaavalla: TUH = 0,15*A + 0,3*B + 0,5*C + D, missä 2 Suurin sallittu taimikon keskipituus on tällöin sama, kuin aputaulukosta löytyvä luontaisen hieskoivun suurin pituusarvo vastaavalla metsätyypillä. 3 Suurin sallittu taimikon keskipituus on tällöin sama, kuin aputaulukosta löytyvä viljellyn rauduskoivun suurin pituusarvo vastaavalla metsätyypillä.

14 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 12(15) A = taimet vahinkoluokassa I, kpl/ha B = taimet vahinkoluokassa II, kpl /ha C = taimet vahinkoluokassa III, kpl/ha D = taimet vahinkoluokassa IV, kpl/ha Ohjelma laskee kokonaan tuhoutuneiden taimien lukumäärän (TUH, kpl/ha) kuuselle, lehtikuuselle ja lehtipuille kaavalla: TUH = 0,3*B + 0,5*C + D, missä B = taimet vahinkoluokassa II, kpl /ha C = taimet vahinkoluokassa III, kpl/ha D = taimet vahinkoluokassa IV, kpl/ha 3.3. Kasvu- ja laatutappiokorvaus Kun annettu toimenpide-ehdotus on 11 (ei toimenpiteitä, taimikko jää vahingon jälkeiseen tilaan), kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan seuraavasti: KOR = ALA * (TUH/TIH) * TAI, missä KOR = kasvu- ja laatutappiokorvaus ALA = vahinkokuvion pinta-ala, ha TUH = laskennallisesti kokonaan tuhoutuneiden taimien lukumäärä, kpl/ha TIH = taimikon tiheys ennen vahinkoa, kpl/ha TAI = aputaulukosta haettu taimikon arvo, mk/ha HUOM: Kun taimikon tiheys ennen vahinkoa on pienempi kuin ohjetiheys (TIH<OTI), ohjelma käyttää tiheytenä ohjetiheyttä. Kun annettu toimenpide-ehdotus on 12 (täydennysviljely), kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan: KOR = ALA * (TUH/TIH) * (TAI - KUS), missä KOR = kasvu- ja laatutappiokorvaus ALA = vahinkokuvion pinta-ala, ha TUH = laskennallisesti kokonaan tuhoutuneiden taimien lukumäärä, kpl/ha TIH = taimikon tiheys ennen vahinkoa, kpl/ha TAI = aputaulukosta haettu taimikon arvo, mk/ha KUS = aputaulukosta haetut taimikon perustamiskustannukset, mk/ha (raivaus+äestys+istutus 4 ) HUOM: Kun taimikon tiheys ennen vahinkoa on pienempi kuin ohjetiheys (TIH<OTI), ohjelma käyttää tiheytenä ohjetiheyttä. Kun annettu toimenpide-ehdotus on 13 (uudelleenviljely), kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan: KOR = ALA * (TIH/OTI) * (TAI - KUS), missä

15 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 13(15) KOR = kasvu- ja laatutappiokorvaus ALA = vahinkokuvion pinta-ala, ha TIH = taimikon tiheys ennen vahinkoa, kpl/ha OTI = taimikon ohjetiheys, kpl/ha TAI = aputaulukosta haettu taimikon arvo, mk/ha KUS = aputaulukosta haetut taimikon perustamiskustannukset, mk/ha (raivaus+äestys+istutus 4 ) HUOM: Ohjelma käyttää taimikon tiheyden (TIH) sijasta ohjetiheyttä (OTI), mikäli taimikon tiheys on suurempi kuin ohjetiheys. Ohjelma käyttää seuraavia puulajeittaisia ohjetiheyksiä: mänty, hieskoivu, visakoivu, haapa, muu lehtipuu ja muu havupuu kpl/ha kuusi kpl/ha rauduskoivu kpl/ha lehtikuusi kpl/ha hybridihaapa kpl/ha 4. KORVAUS TAIMIKKOVAIHETTA VARTTUNEEMMALLE PUUSTOLLE 4.1. Yleistä Taimikkovaihetta varttuneemmissa puustoissa joudutaan arvioimaan hirvieläinvahinkoja lähinnä silloin, kun kyseessä ovat kuorivauriot joko hampailla kaluamisen tai sarvilla hankaamisen seurauksena. 4 puulaji mänty (1) männyn istutuskustannus puulaji kuusi (2) kuusen istutuskustannus puulaji rauduskoivu (3, 4) koivun istutuskustannus puulaji hieskoivu (5, 6), istutuskustannusta ei oteta huomioon puulaji visakoivu (7) visakoivun istutuskustannus, vakio mk/ha puulaji haapa (8), istutuskustannusta ei oteta huomioon puulaji hybridihaapa (9) koivun istutuskustannus puulaji lehtikuusi (10) kuusen istutuskustannus puulaji muu lehtipuu (11) koivun istutuskustannus puulaji muu havupuu (12) männyn istutuskustannus

16 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 14(15) Seuraavassa kuvattavaa menetelmää käytetään silloin, kun vahinkokuvion puusto on pidempää, kuin mitä hirvivahinkoarvioinnin aputaulukon suurimmat pituusluvut ovat ja vahingoittuneelle puustolle voidaan laskea hakkuuarvo. Tällöin korvaus lasketaan vahingoittuneiden puiden odotusarvolisän menetyksenä. Lisätietoa menetelmästä löytyy Tapion taskukirjasta, 23. uudistettu painos, luku Metsän arvon määrittäminen, kappale Summa-arvomenetelmä. Vahinkoa arvioitaessa käytetään tarvittaessa linjoittaista ympyräkoeala-arviointia, samoin kuin taimikkovahingoissakin. Vahinkokuvion ollessa pieni voidaan käyttää myös yksinpuin lukua, mutta tunnusluvut on tällöin muutettava hehtaarikohtaisiksi. Liitteissä 3 on esimerkkilaskelma ja liitteessä 4 valmis laskentapohja Korvauksen laskenta Arvioitaessa taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle aiheutunutta hirvieläinvahinkoa, voidaan vahingoittunut puusto luokitella kahdella eri tavalla: Tapaus 1: Tapaus 2: Mikäli seuraava harvennus ajoittuu niin kauas tulevaisuuteen, ettei harvennuksessa poistettavia puita voida kohtuullisen varmasti vielä yksilöidä, korvaus lasketaan kaikille hirvieläinten vahingoittamille puille. Mikäli seuraava harvennus ajoittuu lähivuosiin siten, että harvennuksessa poistettavat puut voidaan kohtuullisen varmasti yksilöidä, korvaus lasketaan vain niistä hirvieläinten vahingoittamista puista, jotka jätettäisiin harvennuksen yhteydessä jäljelle. Korvauksen laskenta: 1. Arvioidaan vahinkokuvion runkoluku/ha (TIH). Mukaan lasketaan sekä vahingoittumattomat että hirvieläinten vahingoittamat puut. 2. Hirvieläinten vahingoittamat puut luokitellaan samalla kuorivaurion vakavuuden perusteella kahteen eri luokkaan: A = pieni kuorivaurio, kpl/ha B = suuri kuorivaurio, kpl/ha 3. Lasketaan kokonaan tuhoutuneiden puiden lukumäärä (TUH) kaavalla: TUH = 0,5*A + B, missä TUH = kokonaan tuhoutuneiden puiden lukumäärä, kpl/ha A = puut, joilla on pieni kuorivaurio, kpl/ha B = puut, joilla on suuri kuorivaurio, kpl/ha 4. Lasketaan vahinkoalueen puustolle (TIH) hakkuuarvo HAK_1 (mk/ha) ennen hirvieläinvahinkoa.

17 Hirvieläinvahinkojen arviointi ja korvauksen laskenta Käyttöohje 15(15) Lasketaan kokonaan tuhoutuneiden puiden (TUH) hakkuuarvo HAK_2 (mk/ha): HAK_2 = TUH / TIH * HAK_1 6. Etsitään erillisessä liitteessä olevasta taulukosta sopiva odotusarvokerroin. 7. Lasketaan odotusarvolisä (mk/ha) kokonaan tuhoutuneille puille (TUH) hakkuuarvon HAK_2 (mk/ha) ja odotusarvokertoimen avulla. 8. Lasketaan korvaus kaavalla: KOR = ALA * ODOL, missä KOR = korvaus, mk ALA = vahingoittuneen kuvion pinta-ala, ha ODOL = odotusarvolisä, mk/ha Hakkuuarvo: hinnoitellaan voimassa olevilla kantohinnoilla arvioitu puutavaralajikertymä. Muiden puutavaralajien (hake, polttopuu) hinnat on arvioitava erikseen. Odotusarvokerroin saadaan erillisessä liitteessä olevasta taulukosta metsätyypin, puulajin ja metsikön iän perusteella. Odotusarvolisä = (odotusarvokerroin 1) * hakkuuarvo.

18 LIITE 1 (1/2) Esimerkkejä maastoarvioinnista Esimerkki 1 Lähtötiedot: Metsätyyppi VT Puulaji mänty (2 m), taimikon tiheys ennen vahinkoa 3500 kpl/ha. Koealoilta lasketaan kaikki taimet, merkitään vahingoittumattomat ja hirvieläinten vahingoittamat taimet vahinkoluokkiin koealatiedot lomakkeelle. Arvioidaan mahdollinen taimikonhoitotyön tarve. Tehdään toimenpide-ehdotus. Esimerkki 2 Lähtötiedot: Metsätyyppi MT Sekataimikko, jossa puulajeina istutettu rauduskoivu (4 m), luontainen hieskoivu (4 m) ja kuusi (1 m) Hirvieläin on vahingoittanut kaikkia puulajeja samassa suhteessa. Ylemmän jakson muodostavat raudus- ja hieskoivu. Ylemmän jakson taimet luokitellaan koivun vahinkoluokituksen mukaisesti ja kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan merkitsemällä vahingoittuneeksi puulajiksi rauduskoivu. Alemman jakson kuuset luokitellaan kuusen vahinkoluokituksen mukaisesti. Kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan alemman jakson taimille merkitsemällä vahingoittuneeksi puulajiksi kuusi. Näin ollen koealatiedot lomakkeita on täytettävä kaksi kappaletta, yksi koivuille ja yksi kuuselle. Ennen kasvu- ja laatutappiokorvauksen laskemista on päätettävä kummallekin jaksolle erikseen toimenpide-ehdotus ottaen kuitenkin molemmat jaksot huomioon. Esimerkki 3 Lähtötiedot: Metsätyyppi OMT Sekataimikko, jossa puulajeina istutettu mänty (0,8 m) ja luontainen rauduskoivu (1,5 m) Hirvieläin on vahingoittanut molempia puulajeja. Vahinkokuviota ei voida arvioida kaksijaksoisena taimikkona. Ensin on päätettävä, kumpi puulajeista on kasvatettava puulaji. Jos kasvatettava puulaji on mänty, vahinkoluokitus tehdään männylle ja lasketaan kasvu- ja laatutappiokorvaus pääpuulajina mänty. Ylikasvuisia koivun taimia ei lasketa taimimääriin mukaan. Taimikonhoitotyön tarpeen koodiksi on merkittävä 2, jolloin ohjelma vähentää männyn taimikon arvosta taimikonhoidon kustannukset. Jos kasvatettava puulaji on rauduskoivu, vahinkoluokitus tehdään koivulle ja lasketaan kasvu- ja laatutappiokorvaus pääpuulajina luontainen rauduskoivu. Mäntyjä ei lasketa mukaan taimimääriin. LIITE 1 (2/2)

19 Esimerkki 4 Lähtötiedot: Metsätyyppi MT Sekataimikko, jossa puulajeina mänty (1 000 kpl/ha), haapa, harmaaleppä ja pihlaja (yhteensä 500 kpl/ha) Kaikki taimet suunnilleen samanpituisia ja kaikki puulajit hirvieläinten vahingoittamia. Haapa, harmaaleppä ja pihlaja eivät täytä metsätyypillä MT eikä haapa männyn seuralaisena kasvatuskelpoisuuden vaatimuksia. Männyn tiheys ei myöskään riitä täyttämään kasvatuskelpoisuuden vaatimuksia. Näin ollen taimikko ei ole ollut ennen hirvieläinvahinkoa kasvatuskelpoinen, joten sille ei voida myöntää korvausta. Esimerkki 5 Lähtötiedot: Metsätyyppi OMT Yhden puulajin taimikko, jossa kuusen taimikkoa (4 m) on täydennetty kuusen taimilla (1 m) Vain metrin pituiset kuusen taimet ovat hirvieläinten vahingoittamia. Taimikko on selkeästi kaksijaksoinen, vaikka molemmissa jaksoissa onkin sama puulaji. Vahinkoluokitus tehdään alemman jakson kuuselle ja kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan pääpuulajina kuusi. Ylemmän jakson kuusia ei lasketa mukaan taimimääriin. Toimenpide-ehdotus tehdään ottaen huomioon ylemmän jakson taimet. Esimerkki 6 Lähtötiedot: Metsätyyppi OMT Sekataimikko, jossa puulajeina istutettu rauduskoivu (4 m), lehtikuusi (4 m), luontainen hieskoivu (3-4 m) ja istutettu kuusi (1 m) Kaikki puulajit hirvieläinten vahingoittamia. Taimikko on selkeästi kaksijaksoinen. Ylemmän jakson rauduskoivu ja hieskoivu luokitellaan koivun vahinkoluokituksen mukaisesti ja lehtikuusi männyn vahinkoluokituksen mukaisesti. Ylemmän jakson kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan merkitsemällä vahingoittuneeksi puulajiksi joko rauduskoivu tai lehtikuusi. Alemman jakson kuusi luokitellaan kuusen vahinkoluokituksen mukaisesti ja kasvu- ja laatutappiokorvaus lasketaan merkitsemällä vahingoittuneeksi puulajiksi kuusi. Koealatiedot lomakkeita on siis täytettävä kaksi kappaletta: yksi ylemmän jakson puulajeille ja yksi alemman jakson kuuselle. Ennen kasvu- ja laatutappiokorvauksen laskemista on päätettävä kummallekin jaksolle erikseen toimenpide-ehdotus ottaen kuitenkin molemmat jaksot huomioon.

20 LIITE 2 (1/3) Esimerkkilaskelma Hirvieläinvahingon korvauslaskelma KUVIOTIEDOT: Laskentapäivämäärä Kunta xxxxxxx Korvauksen hakija Matti Petäjä Kuvion numero Kuvion P-koordinaatti xxxxxxx Kuvion I-koordinaatti xxxxxxx Vahingoittuneen kuvion pinta-ala, ha Metsätyyppi Vahingoittunut puulaji Taimikon keskipituus ennen vahinkoa, m Taimikonhoitotyön tarve Toimenpide-ehdotus KOEALATIEDOT: Koealojen lukumäärä 20 kpl. Vahingoittu- Hirvieläinten vahingoittamat taimet mattomat Vahinkoluokka taimet I II III IV Kpl kpl/ha Taimikon tiheys ennen vahinkoa kpl/ha ( ) Ohjetiheys kpl/ha Laskennallisesti kokonaan tuhoutuneet taimet kpl/ha (0,3*520+0,5*220+0) Kasvu- ja laatutappiokorvaus (+) mk (2,0*266/1740*7900) Aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus ( ) 0 mk Yhteensä mk Lisätietoja: METSÄKESKUS / xxxxxxx

21 LIITE 2 (2/3) Esimerkkilaskelma Hirvieläinvahingon korvauslaskelma KUVIOTIEDOT: Laskentapäivämäärä Kunta xxxxxxxx Korvauksen hakija Oili Oksa Kuvion numero Kuvion P-koordinaatti xxxxxxx Kuvion I-koordinaatti xxxxxxx Vahingoittuneen kuvion pinta-ala, ha Metsätyyppi Vahingoittunut puulaji Taimikon keskipituus ennen hirvieläinvahinkoa, m 0.8 Taimikonhoitotyön tarve Toimenpide-ehdotus KOEALATIEDOT: Koealojen lukumäärä 16 kpl. Vahingoittu- Hirvieläinten vahingoittamat taimet mattomat Vahinkoluokka taimet I II III IV Kpl kpl/ha Taimikon tiheys ennen vahinkoa kpl/ha ( ) Ohjetiheys kpl/ha Laskennallisesti kokonaan tuhoutuneet taimet kpl/ha (0,15*250+0,3*100+0,5* ) Kasvu- ja laatutappiokorvaus (+) mk (1,5*880/2225*( )) Aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus ( ) 0 mk jossa 4775= Yhteensä mk Lisäksi korvataan täydennysviljelyn kustannukset. Lisätietoja: METSÄKESKUS / xxxxxxxx

22 LIITE 2 (3/3) Esimerkkilaskelma Hirvieläinvahingon korvauslaskelma taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle KUVIOTIEDOT: Laskentapäivämäärä Kunta xxxxxxx Korvauksen hakija Mauri Metsä Kuvion numero Kuvion P-koordinaatti xxxxxxx Kuvion I-koordinaatti xxxxxxx Vahingoittuneen kuvion pinta-ala, ha Metsätyyppi Vahingoittunut puulaji Keskipituus ennen hirvieläinvahinkoa, m Taimikonhoitotyön tarve Toimenpide-ehdotus Odotusarvolisä (+) Aiemmin maksettu kasvu- ja laatutappiokorvaus ( ) Yhteensä mk mk Lisätietoja: METSÄKESKUS / xxxxxxx

23 LIITE 3 Esimerkkilaskelma Korvauksen laskeminen taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle. Lähtötiedot: Pinta-ala 2,4 ha Metsätyyppi OMT Puulaji kuusi Ikä 35 vuotta Valtapituus 13 m Vahinkokuvion runkoluvuksi arvioidaan 1800 kpl/ha. Sellaisia hirvieläinten vahingoittamia puita, jotka jätettäisiin seuraavassa harvennuksessa jäljelle (tapaus 2), arvioidaan olevan 300 kpl/ha. Nämä luokitellaan vaurioluokkiin seuraavasti: A = 50 kpl/ha (pieni kuorivaurio) B = 250 kpl/ha (suuri kuorivaurio) Kokonaan tuhoutuneiden puiden lukumäärä (TUH) on tällöin: TUH = 0,5 * = 275 kpl/ha Harvennuksen jälkeen runkoluku (TIH) olisi arviolta 1300 kpl/ha (vahingoittumattomat + jäljelle jäävät vahingoittuneet). Vahinkokuviolla arvioidaan olevan 23 m 3 /ha tukkia ja 73 m 3 /ha kuitua. Hakkuuarvo (HAK_1) tälle kuutiomäärälle olisi mk/ha, jos käytetään kuusikuidulle hintaa 126 mk/m 3 ja kuusitukille 207 mk/m 3. Kokonaan tuhoutuneiden puiden (TUH) hakkuuarvo (HAK_2) olisi silloin: HAK = 275/1300 * mk/ha = mk/ha Taulukosta haettu odotusarvokerroin on 2,1. Odotusarvolisä (ODOL) saadaan laskemalla: Korvaus lasketaan: ODOL = (2,1 1) * mk/ha = mk/ha KOR = 2,4 ha * mk/ha = mk

24 LIITE 4 Laskentapohja korvauksen laskemiseksi taimikkovaihetta varttuneemmalle puustolle. Vahinkokuvion runkoluku. TIH = kpl/ha Vahinkokuvion pinta-ala. ALA = ha Puut, joilla on pieni kuorivaurio. A = kpl/ha Puut, joilla on suuri kuorivaurio. B = kpl/ha Kokonaan tuhoutuneiden puiden lukumäärä. TUH = 0,5 * A + B = kpl/ha Vahinkokuviolla kuitua m 3 /ha, kuitu mk/ m 3 muut puutavaralajit (hake, polttopuu) mk/ha (ei pakollinen) tukkia m 3 /ha, tukki mk/ m 3 hakkuuarvo mk/ha hakkuuarvo yhteensä, HAK_1 = mk/ha Kokonaan tuhoutuneiden puiden hakkuuarvo (HAK_2) HAK_2 = TUH/TIH * HAK_1 = mk/ha Liitetaulukosta haettu puulajin, metsätyypin ja iän perusteella odotusarvokerroin. odotusarvokerroin = Odotusarvolisä. ODOL = (odotusarvokerroin 1) * HAK_2 = mk/ha Korvaus. KOR = ALA * ODOL = mk

25 HiVaGUI -lomake LIITE 5

26 LIITE 6 HIRVIVAHINKOARVIOINNIN APUTAULUKKO Esimerkki TAIMIKON ARVO PUULAJEITTAIN JA METSÄTYYPEITTÄIN, mk/ha MÄNTY Pituus, m 0,2 1,3 2,0 4,5 7,2 9,4 MT ja vast Pituus, m 0,2 1,3 2,5 4,9 7,2 9,1 VT ja vast Pituus, m 0,2 1,3 2,2 3,7 5,6 7,3 8,7 CT ja vast KUUSI Pituus, m 0,3 1,3 1,9 4,4 6,8 9,0 11,0 OMT ja vast Pituus, m 0,3 1,3 2,0 3,5 5,2 6,8 8,5 10,1 11,5 MT ja vast RAUDUSKOIVU, viljelty Pituus, m 0,5 1,3 3,8 6,9 10,6 13,6 Ikä, v OMT ja vast Pituus, m 0,5 1,3 4,0 6,9 10,2 12,8 15,0 Ikä, v MT ja vast HIESKOIVU, luontainen Pituus, m 0,5 1,3 1,8 4,2 7,1 9,7 11,2 OMT ja vast Pituus, m 0,5 1,3 2,2 4,7 7,1 9,4 10,6 MT ja vast YKSIKKÖKUSTANNUKSET, mk/ha RAIVAUS 422 ÄESTYS 835 ISTUTUS Mänty 3518 Kuusi 4346 Koivu 4967 TAIMIKONHOITO 915

27 LIITE 7 (1/2) HIRVIELÄINVAHINGON ARVIOKIRJA Kuviotiedot: Arviointipäivä Kuntakoodi Korvauksen hakijan nimi Kuvion numero Kuvion koordinaatit... (20 m:n tarkkuus) P I Vahingoittuneen kuvion pinta-ala, ha Metsätyyppi... 11=muu lehtipuu, 12=muu havupuu) (2=lehtomainen kangas, vastaava tai parempi =tuore kangas tai vastaava 4=kuivahko kangas tai vastaava 5=kuiva kangas, vastaava tai huonompi) Taimikon keskipituus ennen vahinkoa, m Taimikonhoitotyön tarve (1 =ei, 2 = kyllä) Toimenpide-ehdotus =ei toimenpiteitä 12=täydennysviljely 13=uudelleenviljely (10 a:n tarkkuus) Vahingoittunut puulaji (1=mä, 2=ku, 3=vilj.rako, 4=luont.rako, 5=luont.hiko, 6=vilj.hiko, 7=visako, 8=haapa, 9=hyb.haapa, 10=lehtikuusi, Korvauksen hakija ei ollut läsnä arviointitilaisuudessa. Riistanhoitoyhdistyksen edustaja ei ollut läsnä arviointitilaisuudessa. Visakoivun ikä, v / 20 Paikka Päivämäärä Arvioijan allekirjoitus Korvauksen hakijan käsitys vahingosta Koeala-arviointi: hyväksyn en hyväksy Perustelut: Toimenpide-ehdotus: hyväksyn en hyväksy Perustelut: / 20 Paikka Päivämäärä Korvauksen hakijan allekirjoitus Riistanhoitoyhdistyksen edustajan käsitys vahingosta Vahinko on kokonaan hirvieläinten aiheuttama Hyväksyn arviointituloksen Hirvieläinten aiheuttaman vahingon osuus vahingosta on % En hyväksy arviointitulosta Hirvieläimet eivät ole aiheuttaneet vahinkoa Perustelut: / 20 Paikka Päivämäärä Riistanhoitoyhdistyksen edustajan allekirjoitus Liitteenä koealalomake

28 LIITE 7 (2/2) BLANKETT FÖR VÄRDERING AV HJORTDJURSSKADOR Figuruppgifter: Värderingsdag Kommunkod Ersättningssökandens namn Figurens nummer Figurens koordinater.... (noggrannhet 20 meter) P I Det skadade figurens areal, ha (10 ars noggrannhet) Skogstyp (2=lundartad mo, motsvarande eller bättre =frisk mo eller motsvarande 4=torr mo eller motsvarande 5=karg mo, motsvarande eller svagare) Skadat trädslag (1=tall, 2=gran, 3=odlad vårtbj, 4=självföryngrad vårtbj. 5=självföryngrad glasbj, 6=odlad glasbj, 7=masurbj, 8=asp, 9=hyb.asp, 10=lärk, 11=annat lövträd, 12=annat barrträd) Plantbeståndets medelhöjd före skadan, m Behov av plantbeståndsskötsel (1 = nej, 2 = ja) Åtgärdsförslag =inga åtgärder 12=hjälpplantering 13=nyplantering Ersättningssökanden var inte närvarande vid värderingen Jaktvårdsföreningens representant var inte närvarande vid värderingen masurbjörkens ålder / 20 Ort Datum Värderarens underskrift Ersättningssökandens åsikt om skadan: Provytevärdering jag godkänner Motiveringar: jag godkänner inte Åtgärdsförslag jag godkänner jag godkänner inte Motiveringar: / 20 Ort Datum Ersättningssökandens underskrift Jaktvårdsföreningens åsikt om orsaken till uppkomsten av skadan: Skadan är i sin helhet förorsakad av hjortdjur Jag godkänner värderingsresultat Hjortdjurens andel av skadan är % Jag godkänner inte värderingsresultatet Hjortdjur har inte förorsakat skadan Motiveringar: / 20 Ort Datum Underskrift av jaktvårdsföreningens representant Bilaga: provyteblankett

29 LIITE 8 (1/2) KOEALALOMAKE (ympyräkoealan koko 50 m 2, säde 3,99 m, kerroin 200) Vahingoit- Hirvieläinten vahingoittamat taimet (Toisen Keskipituus Koealan tumattomat Vaurioluokka jakson koealalla numero taimet I (mänty) II III IV taimet) ennen vahinkoa kpl kpl kpl m Yht. kpl Kpl/ha Koealojen lukumäärä, kpl Lisätietoja:

30 LIITE 8 (2/2) PROVYTEBLANKETT (cirkelprovytans storlek 50 m 2, radie 3,99 m, koefficient 200) Av hjortdjur skadade plantor (Plantor Medelhöjd Provytans Oskadade Skadeklass i det andra på provytan nummer plantor I (tall) II III IV skiktet) före skadan st st st m tot. st st/ha Provytornas antal, st Tilläggsuppgifter:

31 LIITE 9 (1/2) TIIVISTELMÄ VAURIOLUOKISTA MÄNTY Ei vahinkoa Vähäisiä oksavaurioita. Vaurioluokka I Pääranka katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen kohdalta. Vaurioluokka II pääranka katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta pääranka katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen kohdalta ja koko ensimmäinen oksakiehkura vaurioitunut ei päärankavauriota, mutta neulasmassasta menetetty yli 75 %. Vaurioluokka III pääranka katkaistu kolmannen vuosikasvaimen kohdalta pieni kuorivaurio. Vaurioluokka IV pääranka katkaistu neljännen vuosikasvaimen kohdalta tai alempaa päärankavaurion lisäksi neulasmassasta menetetty yli 75 % taimi kuollut taimi pensastunut suuri kuorivaurio. Pieni kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut alle 50 %. Suuri kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut vähintään 50 %. RAUDUSKOIVU, HIESKOIVU, VISAKOIVU, HAAPA, HYBRIDIHAAPA JA MUUT LEHTIPUUT Ei vahinkoa päärangan katkaisukohdan läpimitta korkeintaan 0,5 cm ja katkaistun osan pituus enintään 1/3 taimen pituudesta vähäisiä oksavaurioita. Vaurioluokka I Luokka ei käytössä. Vaurioluokka II Päärangan katkaisukohdan läpimitta suurempi kuin 0,5 cm ja katkaistun osan pituus enintään 1/3 taimen pituudesta. Vaurioluokka III päärangan katkaistun osan pituus 1/3 1/2 taimen pituudesta ei päärankavauriota, mutta lehtimassasta menetetty yli 75 % pieni kuorivaurio. Vaurioluokka IV päärankavaurion lisäksi lehtimassasta menetetty yli 75 % taimi kuollut taimi pensastunut suuri kuorivaurio. Pieni kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut alle 25 %. Suuri kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut vähintään 25 %, tai vaurion pinta-ala on yli 300 cm 2.

32 KUUSI, LEHTIKUUSI LIITE 9 (2/2) Ei vahinkoa vähäisiä vaurioita latvakasvaimessa tai oksissa pääranka katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen kohdalta Vaurioluokka I Luokka ei käytössä. Vaurioluokka II pääranka katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta ei päärankavauriota, mutta neulasmassasta menetetty yli 75 %. Vaurioluokka III pääranka katkaistu kolmannen vuosikasvaimen kohdalta pieni kuorivaurio. Vaurioluokka IV päärankavaurion lisäksi neulasmassasta on menetetty yli 75 % taimi kuollut taimi pensastunut suuri kuorivaurio. Pieni kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut alle 25 %. Suuri kuorivaurio: vauriokohdan vaipasta on vahingoittunut vähintään 25 % tai vaurion pinta-ala on yli 300 cm 2.

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013 309/2013 Valtioneuvoston asetus riistavahingoista Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN MÄÄRÄYS HIRVIELÄINTEN AIHEUTTAMIEN METSÄVAHINKOJEN ARVIOIMISESTA JA KORVAUSTEN LASKEMISESTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN MÄÄRÄYS HIRVIELÄINTEN AIHEUTTAMIEN METSÄVAHINKOJEN ARVIOIMISESTA JA KORVAUSTEN LASKEMISESTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(4) Päivämäärä Dnro 27.3.2001 1218/621/2001 Maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma N:o 29/01 Voimassaoloaika 2.4.2001- toistaiseksi Metsäkeskukset Metsätalouden kehittämiskeskus

Lisätiedot

Kuusi ja lehtikuusi. - pääranka katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta. kohdalta - pieni kuorivaurio. - pieni kuorivaurio

Kuusi ja lehtikuusi. - pääranka katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta. kohdalta - pieni kuorivaurio. - pieni kuorivaurio N:o 367 1397 Liite 1 Puulajikohtaiset vaurioluokat (1 ) Ei vahinkoa Vaurioluokka I Vaurioluokka II Vaurioluokka III Vaurioluokka IV Mänty - vähäisiä oksavaurioita - pääranka katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen

Lisätiedot

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan riistavahingoista annetun valtioneuvoston asetuksen (309/2013) liitteet

Lisätiedot

Hirvivahinkojen maastoarviointiohje

Hirvivahinkojen maastoarviointiohje Hirvivahinkojen maastoarviointiohje Sisällys 1 Kasvatuskelpoinen taimikko... 3 2 Koealojen sijoittaminen ja määrä... 4 3 Mittaukset koealalla... 5 4 Toistuva vahinko... 9 5 Toimenpide-ehdotusten arviointi...

Lisätiedot

RN:o 23:36. n.58,8 ha

RN:o 23:36. n.58,8 ha ?? RN:o 23:36 n.58,8 ha 0 metri Mittakaava: 1:10 000 400,0? Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014? Tammasuo 687-414-23-36 0 3 000 metri Mittakaava: 1:75 000 Maanmittauslaitos

Lisätiedot

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha RN:o 2:95 2,5 ha RN:o 2:87 n.19,3 ha Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014 2,5 ha Palonen 595-427-2-95 Raimola 595-427-2-87 Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus

Lisätiedot

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0

Lisätiedot

Hirvieläinvahinkojen arviointi. vuodelta 2009

Hirvieläinvahinkojen arviointi. vuodelta 2009 Hirvieläinvahinkojen arviointi vuodelta 2009 Julkaisija Metsäkeskus Keski-Suomi. Jyväskylä 22.3.2010. Julkaisu 4/2010. Kauppakatu 19 B, PL 39, 40101 JYVÄSKYLÄ p. 020 772 7800, s-posti: ksmk@metsakeskus.fi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 366. Laki. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 12 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 366. Laki. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 12 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2010 N:o 366 371 SISÄLLYS N:o Sivu 366 Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 12 :n

Lisätiedot

1. MAASTOARVIOINTIOHJE... 3

1. MAASTOARVIOINTIOHJE... 3 2 SISÄLLYS 1. MAASTOARVIOINTIOHJE... 3 2. MAASTOARVIOINNIN SUORITTAMINEN... 4 2.1. Koealojen sijoittaminen ja määrä, koordinaatit... 4 2.2. Mittaukset koealalla... 5 2.2.1. Kasvatuskelpoiset taimet, täydentävien

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 SISÄLTÖ MAA JA PUUSTO NETTONYKYARVO NETTOTULOT JA HAKKUUKERTYMÄT ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 KUNTA TILA REK.NRO 1234567892 LAATIJA: Antti Ahokas, Metsäasiantuntija 2 KASVUPAIKKOJEN PINTAALA JA PUUSTO

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Lapua 26.11.2013 Antti Pajula Suomen metsäkeskus, julkiset palvelut Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Tasaikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena tasarakenteisen ja -ikäisen

Lisätiedot

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Taimikonhoidon omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Lisätiedot

Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Mikä on taimikonhoidon laadun taso? Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta

Lisätiedot

ARVIOLAUSUNTO 19.8.2014 METSÄSELVITYS. OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa

ARVIOLAUSUNTO 19.8.2014 METSÄSELVITYS. OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa " r 19.8.2014 METSÄSELVITYS OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto Lieksan sivutoimipaikka Urheilukatu 3 A 81700 Lieksa ARVIOLAUSUNTO Arvion kohde

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen

Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Risto Ranta, Hannu Niemelä 9.10.2013 08.10.13 1 Taustaa MTK:n/SLC:n ja Energiateollisuus ry:n yhteinen suositus Viime vuosien myrskyt Sähkömarkkinalain

Lisätiedot

Laskelma metsäkiinteistön arvosta

Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelman nimi: Ellola Arvioidut tilat Kunta Pinta-ala, ha Kok. ala, ha Ellola 260-409-1-8 KITEE 34,85 34,85 Yhteensä 34,85 34,85 Yhteenveto ha / m3, yht /ha 1. Metsämaan

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE METSÄ metsänomistajat PROMOOTTORI metsäsuunnittelu ja -neuvonta MARKKINAT polttopuu- ja lämpöyrittäjät metsäpalveluyrittäjät energiayhtiöt metsänhoitoyhdistykset

Lisätiedot

1 Tivax Professional 4.5

1 Tivax Professional 4.5 Tivax Professional 4.5 1 1 Tivax Professional 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxProfessional versio 4.5 asennetaan joko CD:ltä tai lataamalla asennustiedosto Internetistä. Asennus CD:ltä: Asennusohjelma

Lisätiedot

40VUOTISJUHLARETKEILY

40VUOTISJUHLARETKEILY METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN 40VUOTISJUHLARETKEILY PUNKAHARJUN HEINÄKUUN KOKEILUALUEESSA 1 PÄIVÄNÄ 1958 RETKEILY OHJELMA klo 8.30 10.00 Kahviaamiainen T ervehdyssanat 10.00 12.00 Retkeilyä 12.00 13.15 Kenttälounas

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80100 Joensuu Tila: Ahola 1:6 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen kokonaispuusto...

Lisätiedot

n.20,5 ha

n.20,5 ha 476-406-0- n.20,5 476-406-0- n.20,5 Maununsuo kt. 476-406-0- Peruskartta Mittakaava :5000 Koordinaatisto Keskipiste Tulostettu ETRS-TM35FIN (508095, 6988752) Copyright Maanmittauslaitos 206/Copyright Lantmäteriverket

Lisätiedot

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

E-RESULTS LITE -OHJEET

E-RESULTS LITE -OHJEET E-RESULTS LITE -OHJEET 1 ALKUVALMISTELUT Huolehdi ennen rastiesi pitoa, että Tulospalvelutietokoneen akku on ladattu täyteen Seuran EMIT-kortit ovat tallessa ja selkeästi erillään lähtöleimasimesta. Lähtö-

Lisätiedot

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua.

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua. Kunta Alue Ms 694 1 10 kirja 2012 Osa 8 Sivu 1 / 62 paikka Kunta 694 Alue 1 Ms 10 MÄNTYNIEMI II jne. 10 1 0,8 ha Metsämaa Kangas Lehtomainen kangas ja vastaava suo 04 Uudistuskypsä metsikkö Vallitseva

Lisätiedot

Ajokorttimoduuli Moduuli 2. - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta. Harjoitus 1

Ajokorttimoduuli Moduuli 2. - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta. Harjoitus 1 Ajokorttimoduuli Moduuli 2 - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta Harjoitus 1 Tämän harjoituksen avulla opit alustamaan levykkeesi (voit käyttää levykkeen sijasta myös USBmuistitikkua). Harjoitus tehdään Resurssienhallinnassa.

Lisätiedot

METSÄSUUNNITELMA VUOSILLE 2003-2023

METSÄSUUNNITELMA VUOSILLE 2003-2023 METSÄSUUNNITELMA VUOSILLE 2003-2023 Tilojen nimet ja Savinala, Mekrinniemi 146-420-1-63 kiinteistönumerot Ahola, Molssi 146-420-1-6 Viitalaidun, Parissavaara 146-430-1-64 Suotalo, Sonkaja 146-432-30-14

Lisätiedot

Laskelma metsäkiinteistön arvosta

Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelman nimi: Kivelä Arvioidut tilat Kunta Pinta-ala, ha Kok. ala, ha KIVELÄ 707-414-7-14 RÄÄKKYLÄ 25,37 42,56 Yhteensä 25,37 42,56 Yhteenveto ha / m3, yht /ha 1. Metsämaan

Lisätiedot

Metsänpoika - metsästysseurojen karttaohjelma

Metsänpoika - metsästysseurojen karttaohjelma Metsänpoika - metsästysseurojen karttaohjelma Esittelyversion asentaminen: Jos asennus on toimitettu CD:llä, niin aseta levyke CD-asemaan, avaa levy ja valitse käsky "Asenna". Jos lataat ohjelman netistä,

Lisätiedot

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i -

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i - -~ "' ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ - jl,, '.:i - Vedenpää Mittakaava 1 :10000 TAPIO. Koordinaatista ETRS-TM35FIN ~ Keskipiste (490822, 7065779) Tulostettu 23.6.2016?()6 26;3.:.i 10-71 1 / 0 A - TAPIO.

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Skype for Business pikaohje

Skype for Business pikaohje Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN

Lisätiedot

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa

Lisätiedot

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun

Lisätiedot

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 4 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Tilakauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus PYSTYKIVENAHO 422-406-8-37 RIMPIAHO 422-406-8-42 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN

Lisätiedot

Sisäänkirjautuminen Tallennus/raportit (YAP) Tallennusohjelma

Sisäänkirjautuminen Tallennus/raportit (YAP) Tallennusohjelma Sisällysluettelo Sivu 2. Sisäänkirjautuminen Sivu 3. Käyttäjän tiedot Sivu 4. Etusivu Sivu 6. Lomakkeiden syöttö / Juoksijan valinta Sivu 7. Lomakkeiden syöttö / Juoksijoiden ja maksajien tietojen syöttö

Lisätiedot

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 90 828 70 kirja 2014 Osa 8 Sivu 1 / 8 paikka Kunta 90 Alue 828 Ms 70 SIRKKALA Vallitseva jakso 16 5 1800 6 5 19 4,0 16 4 1600 6 5 16 3,4 Rauduskoivu 14 1 200 6 7 2 0,5 Nuoren metsän kunnostus

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 593 463 42 kirja 2017 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 593 Alue 463 Ms 42 MYLLYRINNE Vallitseva jakso 10 1 3 2 4 0 0 1,4 8 0 200 3 3 1 0 0 0,2 10 1 1400 3 3 3 0 0 1,2 Taimikon hoito 2020-2022

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus EEROLA 167-431-2-4 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 Sivu 1 / 4 ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus KOIVUNIEMI 426-405-182-3 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät hinnat Avohakkuu Harvennus Ensiharvennus /m³ /m³ /m³

Lisätiedot

Jahtipaikat.fi Käyttöohje

Jahtipaikat.fi Käyttöohje Jahtipaikat.fi Käyttöohje versio 2.0 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen...3 2. Näyttöruudun osat...3 3. Kartta-alusta...4 4. Kartan sisällön määrittely...4 5. Työkalut...5 5.1 Keskitä kartta koko Suomeen...5

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 420 558 502 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 420 Alue 558 Ms 502 TYRYNLAHTI Vallitseva jakso 31 40 2151 15 13 275 11 243 31 40 2151 15 13 275 11 243 18,9 18,9 Ensiharvennus 2015 2017

Lisätiedot

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen 30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022

Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Tiivistelmä Metsäsuunnitelma antaa vankan pohjan metsäomaisuuden hoitoon ja sen arvonmääritykseen. Suunnitelma tehdään metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus SAUNAVAARA 422-415-34-3 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa

Lisätiedot

~KTJ. Page 1 of 1. https:/ Iwww.ktj.fi/tuotanto/selaintietopal velulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?lang= FI... 26.3.2013.

~KTJ. Page 1 of 1. https:/ Iwww.ktj.fi/tuotanto/selaintietopal velulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?lang= FI... 26.3.2013. https:/ Iwww.ktj.fi/tuotanto/selaintietopal velulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?lang= FI... 26.3.2013 KT J-Selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos Page 1 of 1 ~KTJ Karttatuloste Tulostettu 26.03.2013

Lisätiedot

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun

Lisätiedot

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0 1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Manne Viljamaa TAMK http://puuhuoltooppimispolku.projects.tamk.fi/path.p hp?show=31 1. Harvennushakkuun terminologiasta Käsitteet tuulee olla

Lisätiedot

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset - Avaa Työkalut valikko ja valitse Tilien asetukset - Valitse vasemman reunan lokerosta Lähtevän postin palvelin (SM - Valitse listasta palvelin, jonka

Lisätiedot

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE YKSIKKÖHINTA SOPIMUKSEN TOTEUTUNEET MÄÄRÄT-SOVELLUS CMPRO5 VERSIO 2.8 PÄIVITETTY HEINÄKUU 2010 COPYRIGHT 2010 ARTEMIS FINLAND OY. ALL RIGHTS RESERVED. KÄYTTÖOHJE SIVU 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja.

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja. 1 1 Tivax Laskutus 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxLaskutus version 4.5 asentamiseksi on oltava asennus CD. Asennusohjelma käynnistetään tuplaklikkamalla asennus CD:llä olevaa Tivax45LaskuSetup.exe

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11.2011 Huittinen Esityksen sisältö 1. Taimikonhoidon merkitys kuusen uudistamisketjussa

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

1 Tivax siirto uuteen koneeseen

1 Tivax siirto uuteen koneeseen Tivax siirto uuteen koneeseen 1 1 Tivax siirto uuteen koneeseen 1.1 Tivax ohjelman asentaminen Huom. Siirrossa mahdollisesti esiintyvien ongelmien ratkaisu on veloituksetonta ainoastaan asiakkaille, joilla

Lisätiedot

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT "OTSO POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT Metsätila-arvio 2 5-09- 2014 METSÄSELVITYS 22.9.2014 OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto

Lisätiedot

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu

Lisätiedot

KUITUPUUN KESKUSKIINTOMITTAUKSEN FUNKTIOINTI

KUITUPUUN KESKUSKIINTOMITTAUKSEN FUNKTIOINTI KUITUPUUN KESKUSKIINTOMITTAUKSEN FUNKTIOINTI Asko Poikela Samuli Hujo TULOSKALVOSARJAN SISÄLTÖ I. Vanha mittauskäytäntö -s. 3-5 II. Keskusmuotolukujen funktiointi -s. 6-13 III.Uusi mittauskäytäntö -s.

Lisätiedot

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013 Tehtävä 2.2. Tehtävä-työkalun avulla opiskelijat voivat palauttaa tehtäviä Moodleen opettajan arvioitaviksi. Palautettu tehtävä näkyy ainoastaan opettajalle, ei toisille opiskelijoille. Tehtävä-työkalun

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8 1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin puistometsäsuunnitelma

Riihimäen kaupungin puistometsäsuunnitelma Riihimäen kaupungin puistometsäsuunnitelma 2015-2022 Tiivistelmä Puistometsäsuunnitelmassa korostuu luonnon monimuotoisuus. Näillä lähivirkistysalueilla pyritään säilyttämään puusto elinvoimaisena harvennuksilla

Lisätiedot

A. Peruskäyttöohje Digilehtiö

A. Peruskäyttöohje Digilehtiö A. Peruskäyttöohje Digilehtiö 1 1. Aseta haluamasi paperi tai lehtiö alustan päälle. Kirjoita ja piirrä muistiinpanot digilehtiön kynällä, kun kirjoitat uudelle sivulle, käännä lehti syrjään, ja paina

Lisätiedot

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7

Lisätiedot

Tiedonsiirto helposti navetta-automaation ja tuotosseurannan välillä

Tiedonsiirto helposti navetta-automaation ja tuotosseurannan välillä Tiedonsiirto helposti navetta-automaation ja tuotosseurannan välillä Tiedonsiirto VMS-, Alpro- tai DelProtuotannonohjausjärjestelmästä Ammuohjelmistoon 5/2014 Asennettavat ohjelmat ja versiot VMS-Management

Lisätiedot

Taloudellinen kasvatustiheys Taloudellinen kasvatuskelpoisuus

Taloudellinen kasvatustiheys Taloudellinen kasvatuskelpoisuus Taloudellinen kasvatustiheys Taloudellinen kasvatuskelpoisuus TIMO PUKKALA.PALJONKO METSIKÖN PERUSTAMINEN SAA MAKSAA?.METSIKÖN OPTIMAALINEN KASVATUSTIHEYS 3.ERI PUULAJIEN TALOUDELLINEN KASVATUSKELPOISUUS

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen

Lisätiedot

TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN

TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN Projektiryhmä Simo Kaila, Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj ja Yksityismetsätalouden

Lisätiedot