Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen
|
|
- Sofia Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen 56/01.010/2013 Sosltk Nakkilan kunnan vanhustenhuoltoa on uudistettu vuodesta 2008 lähtien. Uusia toimintakäy täntöjä on etsitty aktiivisesti sekä Hyppingin palvelukeskuksen että Keinustoolin arkeen. Ke väästä 2009 alkaen on vanhustenhuollon johtamiseen haettu toimivaa ratkaisua tehtävien uudelleenorgani soinnilla. Organisointimallissa on kiinnittetty erityistä huomiota henki löstön ohjaamiseen ja hoitotyön laatuun osastoilla. Kokeiltavana ol leessa tiimiorganisaatiossa vas tuusairaanhoitajat ja yksi kehittä jä sairaanhoitaja ovat tiiminvetäjinä juurruttaneet käytäntöön uusia toimintamalleja sekä vastanneet arjen työn sujuvuudesta. Vastuusai raanhoitajat osal listuvat tiiminvetäjän tehtävien lisäksi arjen hoitotyö hön osastoilla. Kehittäjä sairaanhoitaja on panostanut kokeilun aika na osaamisen kehittämiseen ja koulutuk sen organisointiin. Lisäksi hän on vastannut työn sujuvuudesta Suvantokodissa. Esimiehenä koko vanhustenhuollossa on toiminut vanhustyön ohjaaja. Suunnit telu ja strategiatyöhön on lisäksi aktiivisesti osallis tunut sosiaalijoh taja. Tällä hetkellä väliaikaisena toimiva vastuusairaanhoitajamalli toimii kokonaisuuden organi soinnissa hyvin. Mallin kannalla ovat vanhustenhuollon esimiestiimi (sosiaalijohtaja, vanhus työn ohjaaja, vastuusairaanhoitajat ja kehit täjä sairaanhoitaja) sekä suurin osa Hyppin gin et tä Keinustoolin henkilöstöstä. Vastuusairaanhoitajat tiimissään ja esimiestiimi vastaavat henkilöstön yhteiskäytöstä koko vanhustenhuollossa. Olennainen osa mallin taloudellista ja tehokas ta toimintaa, on henkilös tön liikkuminen tarpeen mukaan eri osastoil la. Yhteistyötä on edelleen pystytty tiivistämään myös avohoidon suuntaan. Vastuusairaanhoitajat tekevät aloitteita toiminnan kehittämisestä, ja toisaalta juurruttavat uu sia hoitotyön käytäntöjä osaston arkeen. He huolehtivat myös henki löstön ohjauksesta ja käyvät osaston henkilöstön kanssa esi mies alaiskeskustelut (osaamisen, työtyytyväisyyden ja laadun var mistaminen). Vastuusairaanhoitajat huolehtivat myös sairaslomati lanteissa hen kilöstön saamisesta välttämättömiin työvuoroihin, lisäk si he suunnittelevat työvuoro ja loma listat. Vanhustyön ohjaaja koordinoi koko vanhustenhuollon kehittämistä kunnassa, sekä kunnan ulkopuolella olevissa vanhustenhuoltoa kos
2 kevissa yhteistyöfooru meissa (hankkeet, SAS ryhmä ym.). Vanhustyönohjaaja päättää vanhustenhoidon ja kotipalvelun sekä niihin liittyvien palvelujen an tamisesta sekä niihin liittyvistä toimenpiteistä sekä palveluista perit tävistä maksuista perusturvalautakunnan vahvistamien perusteiden ja yleisten ohjeiden mukaisesti. Vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkotihoidossa on edelleen monia kehit tämiskohtia. Vastuusairaanhoitajamallin avulla voidaan sitouttaa ja innostaa henkilöstöä mu kaan kehittämistyöhön. Tehtäviin nimettävät henkilöt ja heidän palkkauksensa päätetään erikseen. Liite 1: Luonnokset toimenkuviksi Liite 2: Raportti kokeilusta (Liitteet toimitetaan ennen kokousta.) Sosiaalijohtajan ehdotus: 1. Sosiaalilautakunta hyväksyy loppuraportin vastuusairaanhoitajamallin kokeilusta ja hyväk syy vastuusairaanhoitajien ja vanhustyön ohjaajan tehtäväkuvat. 2. Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus merkitsee tiedoksi lop puraportin kokeilusta ja hyväksyy vastuusairaanhoitajamallin van hustenhuollon pysyväksi or ganisointimalliksi. 3. Lisäksi sosiaalilautakunta esittää vanhainkodinjohtajan ja osastonhoitajan virat lakkautet tavaksi. Päätös: Sosiaalilautakunta hyväksyy loppuraportin ja pyytää kunnanhallitusta merkitsemään raportin tiedokseen. Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kun nanhallitus päättää jatkaa kokeilua vuoden 2015 loppuun. Sosiaali lautakunta näkee kokeilun jatkamisen tarkoituksen mukaiseksi, kos ka kuntarakenneuudistus on kesken, malli on taloudellinen ja toimiva ja hen kilöstö on siihen sitoutunut. Lisäksi sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että van hainkodinjohtajan ja osastonhoitajan vi rat lakkautetaan. Täytäntöönpano: ote kunnanhallitus, vanhustyönohjaaja Lisätietoja antaa: Sosiaalijohtaja Sanna Rautalammi Puh
3 Kunnanhallitus 44 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan (ent. sosiaalilautakunnan) esityksen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Täytäntöönpano: ote perusturvalautakunta Perusltk 56 Vanhustenhuollon organisaatiomallin vakinaistaminen vastuu sairaan hoi ta ji en osalta ja yhden vastuu sairaanhoitajan toimen muuttami nen vastaavan ohjaajan toimeksi Vastuu sairaanhoitaja mallin vakinaistaminen Nakkilan kunnan vanhustenhuollon organisaatiota on kehitetty vaiheit tain vuodesta 2008 alkaen. Vuoden 2015 aikana organisaatiomal lin kehittäminen on saatu valmiiksi (Vanhustenhuollon organisaatio, LIITE nro 30) alkaen koko vanhustenhuollosta on vastan nut vanhustyön johtaja ja vanhustenhuollon lähiesimiehinä yksiköis sä on toiminut viisi lähiesimiestä: Kotipalvelussa kotipalveluohjaaja ( alkaen) Keinustoolissa vastuu sairaanhoitaja (avoin toimi täytetty määräaikaisesti vastuu henkilöllä ) Iltaruskossa (Hyppinki) vastuu sairaanhoitaja Aamuruskossa (Hyppinki) vastuu sairaanhoitaja Suvantokodissa (Hyppinki) vastuu sairaanhoitaja Tällä hetkellä väliaikaisena toimiva vastuu sairaanhoitaja malli toimii ko ko nai suu den organisoinnissa hyvin. Yksiköiden lähiesimiehet vastaa vat kukin oman yksikkönsä toiminnan suunnittelusta, kehittämises tä ja organisoinnista (Tehtävänkuvaukset: LIITE nro 31) ja hei dän lähiesimiehenään toimii vanhustyön johtaja. Vanhustenhuollon esimiestiimin muodostavat vanhustyön johtaja ja yk si köi den lähiesimiehet Esimiestiimi kokoontuu kahden viikon välein ja tiimin keskeisimmät tehtävät ovat toiminnan kehittäminen, tiedo tus ja yhteistyön lisääminen vanhustenhuollon organisaation sisällä. Vastuu sairaanhoitajat yksiköissään ja esimiestiimi vastaavat henkilöstön yhteiskäytöstä koko vanhustenhuollossa. Olennainen osa mallin taloudellista ja tehokasta toimintaa, on henkilöstön liik ku mi nen tarpeen mukaan eri yksiköissä.
4 Sairaanhoitajan toimen muuttaminen ohjaajan toimeksi Kei nus too lis sa on kaksi sairaanhoitajan toimea, joista toinen on vastuu sai raan hoi ta jan toimi. Tämä jäi avoimeksi, kun vakituinen toimen hal ti ja irtisanoutui Vastuu sairaanhoitajan toimi on täytetty mää rä ai kai ses ti. Sisäinen tehtävien järjestely on osa vanhus työn joh tajan viran perustamiseen liittyvää or ga ni saa tio muutos ta, jo ta on käsitelty kunnanhallituksessa /83 ja valtuus tos sa /12. Vanhustenhuollon kokonaisuus on laaja erityisosaamisalue. Keinustoo lin lähiesimiehen vakanssin muuttaminen sairaanhaitajasta oh jaajan toimeksi, antaa mahdollisuuden palkata toimeen van hus työ hön erikoistuneen sosionomin tai geronomin. Tämä tuo van hus tenhuol lon esimiestiimin ja koko organisaation käyttöön entistä moniam ma tillisempaa vanhustyön osaamista sekä mahdollistaa toimin nan kehittämisen laatusuositusten mukaiseksi. (STM). Keinustooli tarjoaa tehostettua palveluasumista sekä vuok ra asumista ikäihmisille. Keinustoolissa tarjotaan myös intervallihoitoa koto na asumisen tukemiseksi sekä omaishoitajien vapaiden ajak si. Ko ti pal ve lun päivätoimintaa on talossa kerran viikossa ja Kei nustoo lis sa on myös tarjottu palveluneuvontaa kerran kuukaudessa. Keinus too li on yksikkö, joka tarjoaa monipuolisia palveluja ikä ih mi sil le ja heidän läheisilleen. Myös sijainti kunnan keskustassa pal ve luiden lähellä tukee Keinustoolin toiminnan kehittämistä ai kai sempaa enemmän avopalveluja tukevaksi. Liite nro 30: Vanhustenhuollon organisaatio Liite nro: 31 Tehtävänkuvaukset Vs. perusturvajohtajan ehdotus: 1) Perusturvalautakunta hyväksyy osaltaan vanhustenhuollon or ganisaatiomallin sekä yksiköiden lähiesimiesten tehtävänkuvaukset 2) Perusturvalautakunta esittää, että kunnanhallitus hyväksyy vastuu sai raan hoi ta ja mallin kokeilun päättyneeksi ja vakinaistaa mallin seu raa vas ti a) kokeilussa vastuu sairaanhoitaja > alkaen vastaava sai raan hoi ta ja b) kokeilussa vastuu sairaanhoitaja (avoin toimi täytetty mää rä aikaisesti vastuu henkilöllä ) > alkaen vas taa va ohjaaja (avoin toimi) c) vastaavan sairaanhoitajan ja vastaavan ohjaajan tehtäväkohtainen palkka 2566,10 /kk Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
5 Täytäntöönpano: kunnanhallitus, Vanhustyön johtaja Taina Ju vonen, Kirsi Lähteenmäki, Saara Mäensivu, Katri Lehto ja Hannele Mäki Lisätietoja antaa: Vanhustyön johtaja Taina Juvonen Puh Vs. perusturvajohtaja Kati Nordlund Luoma Puh Kunnanhallitus 292 Liitteenä on vanhustenhuollon organisaatiokaavio sekä ko ti pal ve luoh jaa jan, vastaavan ohjaajan ja vastaavien sairaanhoitajien teh tä väku vauk set. Vastaavan ohjaajan ja vastaavien sairaanhoitajien tehtäväkuvien mu kaan työpaikkana on Nak ki lan kunnan vanhustenhuolto. Teh tävän tarkoituksena on vas ta ta yksikön asukkaiden ko ko nais val tai sesta hoidosta ja huolenpidosta yh des sä muun henkilökunnan kanssa. Tar koi tuk se na on luoda yk si kön asukkaille mahdollisen turvallinen ja ih mis ar voa korostava koti ja hoitopaikka. Keskeisinä tehtävinä ovat lä hi esi mie hen teh tä vä ko ko nai suus, hoitotyön toteutuksesta vas taami nen, lääkehuollon ko ko nai suu des ta vastaaminen, yksikön toi minnan suunnittelu ja ke hit tä mi nen yhdessä muun henkilökunnan kanssa sekä yksikön yh teys hen ki lö nä toimiminen. Kunnanjohtajan ehdotus: 1. Kunnanhallitus hyväksyy vanhustenhuollon organisaatiomallin se kä hyväksyy osaltaan yksiköiden lähiesimiesten teh tä vä kuvauk set. 2. Kunnanhallitus hyväksyy vastuusairaanhoitajamallin kokeilun päät ty neek si ja vakinaistaa mallin seuraavasti: a) kokeilussa vastuusairaanhoitaja on alkaen vas taava sairaanhoitaja b) kokeilussa vastuusairaanhoitaja (avoin toimi täytetty mää räai kai ses ti vastuuhenkilöllä ) on al kaen vastaava ohjaaja (avoin toimi) c) vastaavan sairaanhoitajan ja vastaavan ohjaajan teh tä väkoh tai nen palkka on 2.566,10 /kk eli nykyisen mukainen.
6 Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Täytäntöönpano: ote: perusturvalautakunta, vs. perusturvajohtaja Kati Nord lund Luoma, vanhustyönjohtaja Taina Juvonen
Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen
Kunnanhallitus 44 14.01.2013 Perusturvalautakunta 56 02.12.2015 Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen 56/01.010/2013 Sosltk 18.12.2012 67 Nakkilan kunnan
Nakkilan kunta Kokouspöytäkirja 6/2015 98
Nakkilan kunta Kokouspöytäkirja 6/2015 98 Perusturvalautakunta Aika 02.12.2015 klo 17:00 18:36 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Pykälä Otsikko Sivu 54 Perusturvalautakunnan talousarvion
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.
Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta
Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös
Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.
Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat
Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat
Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015
Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.
Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.
Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä
Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015
MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013
Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Kehitysvammahuollon ja vammaishuollon yhdistäminen vammaispalvelujen palvelualueeksi 1.8.2013 alkaen
Perusturvalautakunta 40 24.04.2013 Kehitysvammahuollon ja vammaishuollon yhdistäminen vammaispalvelujen palvelualueeksi 1.8.2013 alkaen 281/00.03.01/2013 PELA 40 Perusturvan toiminta- ja palveluorganisaatio
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma
Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si
Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:
Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen
Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Päätösvallan delegointi viranhaltijoille
Hallitus 54 13.12.2012 Päätösvallan delegointi viranhaltijoille H 54 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä aloittaa toimintansa 1.1.2013. Alla olevaan delegointitaulukkoon
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.
Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen
KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi
Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa
Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.
Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään
Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017
Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle
Hallintosäännön uudistaminen
Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy
Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut
Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015
Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.
Rautjärven kunta Esityslista 9/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.11.2017 klo 09:00 Paikka Kunnantalo, hallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh
Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen
Hoitotyön päällikön työsopimussuhteinen tehtävä/kokonaispalkan tarkistaminen
Yhtymähallitus 71 02.05.2013 Yhtymähallitus 94 12.06.2013 Yhtymähallitus 102 25.06.2014 Hoitotyön päällikön työsopimussuhteinen tehtävä/kokonaispalkan tarkistaminen YhtHall 71 2.5.2013 Johtotiimi 24.4.2013
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 17.05.2017 klo 18:00-19:05 Paikka Ravintola Tehdas, kabinetti : Pakaantie 1, Orimattila Osallistujat Nimi Tehtävä Holopainen Veini pj.
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A
K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:
Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.
Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta,
Yhtymähallitus 244 17.12.2014 Yhtymähallitus 33 25.02.2015 Yhtymähallitus 51 18.03.2015 Tehtävien uudelleen järjestely vuonna 2015 117/01.01.03/2014 Yhtymähallitus 17.12.2014 244 17.12.2014 Perusturvakuntayhtymä
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen
Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)
Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden
Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin
Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten
Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten
Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)
Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Museo- ja matkailutoimen toimintaprosessien selvitys
Miehikkälän kunnanhallitus 41 23.02.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 95 25.05.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 104 08.06.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 134 28.09.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 69 16.05.2016
Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011
Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 Sosiaalilautakunta 08.09.2015 AIKA 08.09.2015 klo 19:00-19:40 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset virkojen ja toimien perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikemuutoksista.
Perusturvalautakunta 55 28.09.2016 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2017 PETUR 55 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset virkojen ja toimien perustamisesta,
Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.
Kaupunginvaltuusto 30 09.03.2015 Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Perusturvalautakunta 48 12.05.2015 Valtuustoaloite omaishoitajien vertaisryhmistä 139/01.015/2015 KAUPVALT 09.03.2015 30 "Ylöjärven vanhustyön