L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET"

Transkriptio

1 L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET

2 LEIKKIPAIKKOJEN TURVALLISUUS EI OLE LEIKIN ASIA Leikkipaikat ovat lasten ja koko perheen oppimiseen, leikkiin ja huolettomaan liikkumiseen tarkoitettuja ympäristöjä. Siksi on tärkeää, että leikkimiseen rakennetut alueet ovat turvallisia, hyvässä kunnossa ja turvallisuussäädösten mukaisesti rakennettuja. Lain mukaan leikkipaikkavälineistä ei saa aiheutua vaaraa käyttäjille. Vastuu turvallisuudesta on leikkipaikkavälineiden valmistajilla, leikkipaikan ylläpitäjällä ja omistajalla. Edellämainittujen vastuu ei kuitenkaan poista lasten huoltajien vastuuta lasten turvallisuudesta ja valvonnasta. Kuluttajaturvallisuuslain määrittelyn mukaan standardien mukainen leikkipaikka on riittävän turvallinen. Palvelun tarjoajan tulee täyttää huolellisuusvelvollisuutensa leikkipaikkojen turvallisuuden suhteen. Jos leikkipaikalla sattuu vakava onnettomuus, viranomainen selvittää, liittyykö onnettomuuden syihin turvallisuuden laiminlyöntiä ja olivatko leikkipaikan rakenteet ja välineet standardien mukaisia. Kun leikkipaikan omistajalla on tällöin esittää säädösten mukaiset turvatarkastukset tehdyiksi ja tarkastuksessa esiintyneet puutteet korjatuiksi, voidaan sattunut vahinko laittaa huonon tuurin piikkiin. Nyt myös tahtoo kantaa kortensa kekoon turvallisempien leikkiympäristöjen puolesta Suomessa! alkaa suorittaa standardin EN-SFS mukaisia käyttöönotto- ja turvatarkastuksia koko Suomen alueella keväästä 2015 alkaen. Tervetuloa tutustumaan palveluumme! 2

3 KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS Uusille sekä saneeratuille leikkipaikoille tulee suorittaa käyttöönottotarkastus ennen niiden käyttöönottoa. Käyttöönottotarkastuksessa välineiden turvallisuuden varmistamiseksi tarkastetaan muun muassa niiden putoamisalueet, turva-alustojen materiaalien soveltuvuus, asennukset ja mitoitukset. Lisäksi kiinnitetään huomiota ilmoitustauluihin ja muihin turvallisuuteen liittyviin asioihin. Käyttöönottotarkastuksella varmistetaan, että leikkipaikka on valmis ja turvallinen käyttöönotettavaksi. Tilaajan tulee toimittaa leikkipaikkaa ja sen välineitä koskevat asiakirjat tarkastajalle sovitusti. KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS Sisältää asiakirjat, tarkastuksen ja raportit alv alv alv. Hinta eivät sisällä matkakustannuksia. 3

4 TURVATARKASTUKSET Vuositarkastus Turvatarkastuksista tärkein on vuositarkastus, joka tulee suorittaa leikkipaikoilla vuosittain. Vuositarkastuksessa varmistetaan alueen kokonaisturvallisuus tarkastellen välineiden putoamisalueiden ja turva-alustojen standardien mukaisuutta. Lisäksi tarkastellaan välineiden ja tuotteiden perustusten ja pintojen kuntoa sekä mahdollisia sään, lahoamisen ja ruostumisen aiheuttamia vaurioita. Vuositarkastuksessa suoritetaan myös toiminnallisen tarkastuksen toimenpiteet. VUOSITARKASTUS Sisältää tarkastuksen ja raportit alv alv alv. Hinta eivät sisällä matkakustannuksia. (Katso myös turvatarkastuksien pakettihinnat ja lisäpalvelut esitteen takaa) 4

5 Toiminnallinen tarkastus Toiminnallinen tarkastus on vuositarkastuksen lisäksi tehtävä turvatarkastus joka on tarpeen alueen käyttöasteesta riippuen 1-5 kertaa vuodessa. Toiminnallisessa tarkastuksessa tarkastellaan erityisesti tuotteiden kulumista ja kiinteästi asennettujen osia, kuten muun muassa keinujen laakereita ja ketjuja, turvahiekan pinnan tasoa, köysiä ja jousieläinten kiinnitysosia. TOIMINNALLINEN TARKASTUS Sisältää tarkastuksen ja raportit alv alv alv. Hinnat eivät sisällä matkakustannuksia. Yhteydenotot turva- ja käyttöönottotarkastuksissa Jenna Halminen KÄYTTÖÖNOTTO- JA TURVATARKASTUKSISTA JÄÄ TILAAJALLE RAPORTTI, JOKA TULEE ARKISTOIDA. 5

LAPPSET PLAYCARE -TURVALLISTEN LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKKOJEN ASIALLA

LAPPSET PLAYCARE -TURVALLISTEN LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKKOJEN ASIALLA LAPPSET PLAYCARE -TURVALLISTEN LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKKOJEN ASIALLA Hyvä leikkipaikan omistaja, On ilo tarjota lapsille paikkoja, joissa mielikuvitus ja leikin riemu voivat päästä valloilleen. Leikki kuitenkin

Lisätiedot

Leikkipaikkojen tarkastajana ei saa toimia leikkivälineiden valmistaja tai myyjä.

Leikkipaikkojen tarkastajana ei saa toimia leikkivälineiden valmistaja tai myyjä. PALVELUKUVAUS LEIKKIPAIKKOJEN TARKASTUS- JA SUUNNITTELUPALVELUT Leikkipaikkatarkastuksia käsittelee turvallisuusstandardi SFS-EN 1176-1177. Standardin mukaan leikkipaikoilla tulee suorittaa kolmen tason

Lisätiedot

Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja

Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja 1.10.2015 Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja Tekninen Lautakunta 13.10.2015 Sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1. Leikkipaikkojen

Lisätiedot

Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja 2014.

Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja 2014. 2014 Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja 2014. Tekninen lautakunta 1.9.2014 53 Parikkalan Kunta 10.7.2014 Sisällys 1. Johdanto...

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN YLLÄPITÄMÄT YLEISET LEIKKIPAIKAT

NOKIAN KAUPUNGIN YLLÄPITÄMÄT YLEISET LEIKKIPAIKAT NOKIAN KAUPUNGIN YLLÄPITÄMÄT YLEISET LEIKKIPAIKAT TURVALLISUUSASIAKIRJA 2014 NOKIAN KAUPUNKI TURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (11) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Leikkipaikkojen turvallisuutta koskevia määräyksiä,

Lisätiedot

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne

Lisätiedot

Safe to Play. Kaikki leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuudesta!

Safe to Play. Kaikki leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuudesta! Kaikki leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuudesta! Esa Junttila 1. Johdanto Leikki- ja liikunta-alueet ovat enemmän kuin ajanviettopaikkoja. Suuri osa ihmisistä elää kaavoitetulla alueella, missä mahdollisuuksia

Lisätiedot

Taloyhtiöiden piha alueiden kuluttajaturvallisuus

Taloyhtiöiden piha alueiden kuluttajaturvallisuus Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Jaakko Laitinen ja Janne Niemelä 15.9.2015 Taloyhtiöiden piha alueiden kuluttajaturvallisuus Sisällys: Kuluttajaturvallisuudesta yleisesti ja kuluttajaturvallisuuslainsäädäntö

Lisätiedot

Riskienhallinta ja turvallisuus FORUM 2012

Riskienhallinta ja turvallisuus FORUM 2012 Riskienhallinta ja turvallisuus FORUM 2012 Järjestelmä- ja ohjelmistoturvallisuus 17.10.2012 Finlandia-talo, Helsinki Tuotepäällikkö Janne Peltonen VTT Expert Services Oy 12.10.2012 2 VTT Expert Services

Lisätiedot

Leikkipaikkojen turvatarkastuspalvelun tuotteistaminen

Leikkipaikkojen turvatarkastuspalvelun tuotteistaminen Leikkipaikkojen turvatarkastuspalvelun tuotteistaminen Case: Carousel Oy Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Maisemasuunnittelu Lepaa, kevät 2015 Jenna Halminen Jenna Halminen TIIVISTELMÄ LEPAA Maisemasuunnittelu

Lisätiedot

Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi

Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi Toyota Material Handling Työturvallisuus www.toyota-forklifts.fi Trukkien turvallisuus -Ei mikään pieni asia Yrityksen vastuu trukkien työturvallisuudesta: Suomessa on aktiivikäytössä noin 30 000 trukkia.

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly PÄÄDYN KOKOAMINEN Kiristysmomentti, ruuviliitos Ruuvi M0 8.8 Maks. kiristysmomentti 7 Nm Ruuviliitoksiin on käytettävä lukitusmuttereita M0 luokka 8 Taptite M6 Maks.

Lisätiedot

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1:2008

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1:2008 Standardi EN 1176-1:2008 Sisällys... 2 Keinun asennus paikoilleen valamalla... 5 Keinun asennus paikoilleen upotuslevyillä... 5 Keinujen osat... 6 Keinujen tilantarve... 8 Keinujen asennusmitat...10 Käyttöönottotarkastuspöytäkirja...14

Lisätiedot

Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta

Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta 29.11.2012 Patoviranomaisen rooli kaivos/jätepadon eri vaiheissa: - Hanke- ja yleissuunnittelu - Ympäristölupa - Rakennussuunnittelu - Rakentaminen

Lisätiedot

TURVALLISUUS EI OLE LEIKIN ASIA

TURVALLISUUS EI OLE LEIKIN ASIA TURVALLISUUS EI OLE LEIKIN ASIA Leikkipaikkojen turvallisuus yleisesti, Turun alueella sekä tietokoneavusteisen ohjelmasovelluksen toimintojen suunnittelussa LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Ympäristöteknologian

Lisätiedot

M A I S E M A S U U N N I T T E L U - P i h a n s a n e e r a u s s u u n n i t t e l u

M A I S E M A S U U N N I T T E L U - P i h a n s a n e e r a u s s u u n n i t t e l u M A I S E M A S U U N N I T T E L U - P i h a n s a n e e r a u s s u u n n i t t e l u SANEERAUKSELLA VIIHTYISÄMPI JA TOIMIVAMPI PIHA Onko pihasi jäänyt menneelle vuosikymmenelle tai muuten vain karu

Lisätiedot

Purjekoneiden ja MOPUjen lentokelpoisuus 2016 ja 2017

Purjekoneiden ja MOPUjen lentokelpoisuus 2016 ja 2017 Jatkuva lentokelpoisuus ARC ARC-tarkastus ARC-tarkastukseen valmistautuminen ARC-tarkastus D-rekisterissä olevaan koneeseen ARC suositusraportin perusteella ARC:n jatko Valvottu ympäristö / Valvomaton

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

Leikki- ja ulkokuntoilupaikkojen omavalvontajärjestelmä. Omavalvontajärjestelmä. Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos

Leikki- ja ulkokuntoilupaikkojen omavalvontajärjestelmä. Omavalvontajärjestelmä. Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Leikki- ja ulkokuntoilupaikkojen omavalvontajärjestelmä Omavalvontajärjestelmä Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Leikki- ja ulkokuntoilupaikkojen omavalvontajärjestelmä Tampereen kaupunki

Lisätiedot

ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa

ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa Sisältö 1. Koneenrakentajan haasteita koneiden turvallistamisessa 2.

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Omega

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Omega Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly Omega Asennustyökalut mm kuusiohylsyt 6 mm kuusiohylsyt 7 mm kuusiohylsyt 8 mm kuusiohylsyt 9 mm kuusiohylsyt (pylvässuojat, törmäyssuoja) 6 mm kuusiokärjet (pylvässuojat,

Lisätiedot

Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro

Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Markus Kauppinen 28.9.2016 Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista 27. 28.9.2016 Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro SISÄLTÖ:

Lisätiedot

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1,2:2008

Markki -pihakeinujen asennus. Standardi EN 1176-1,2:2008 Standardi EN 1176-1,2:2008 Standardi EN 1176-1:2008 Sisällys Turvallisuus...2 Asennus...2 Keinujen osat... 6 Keinujen tilantarve... 12 Keinujen asennusmitat...16 Käyttöönottotarkastuspöytäkirja...23 Vuositarkastuspöytäkirja...24

Lisätiedot

Apuvälinemessut 8.11.2007

Apuvälinemessut 8.11.2007 Apuvälinemessut 8.11.2007 Hissit ja vammaishissit Turvatekniikan keskus Heikki Viitala Vammaishissit ja direktiivit Rajaus tehty konedirektiivin ja hissidirektiivin kesken 29.6.2006 Lainsäädäntöön 29.6.2008

Lisätiedot

Kupiainen Niina 8.10.2014. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaprojekti: ULKOKUNTOILUPAIKKOJEN TURVALLISUUS

Kupiainen Niina 8.10.2014. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaprojekti: ULKOKUNTOILUPAIKKOJEN TURVALLISUUS Kupiainen Niina 8.10.2014 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaprojekti: ULKOKUNTOILUPAIKKOJEN TURVALLISUUS Ulkokuntoilupaikka Ulkona sijaitsevista, vapaasti käytettävistä kuntoiluvälineistä

Lisätiedot

Standardisointikatsaus

Standardisointikatsaus Standardisointikatsaus 4.6.2015 ISO/TC 199 Koneturvallisuus työryhmät WG 5 General principles for the design of machinery and risk assessment Suomen edustaja: Sari Kojo, Wärtsilä Finland Oy WG 6 Safety

Lisätiedot

HENKILÖSUOJAIMEN TARKASTUSLOMAKE

HENKILÖSUOJAIMEN TARKASTUSLOMAKE HENKILÖSUOJAIMEN TARKASTUSLOMAKE Petzl henkilösuojainten määräaikaistarkastuksen saa suorittaa Työterveyslaitoksen myöntämän, voimassa olevan, valjastarkastajavaltuutuksen omaava henkilö. Tarkastuksen

Lisätiedot

Leikki- ja skeittipaikkojen OMAVALVONTAJÄRJESTELMÄ 2012. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen. Leikkipaikat. Omavalvontajärjestelmä

Leikki- ja skeittipaikkojen OMAVALVONTAJÄRJESTELMÄ 2012. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen. Leikkipaikat. Omavalvontajärjestelmä Leikki- ja skeittipaikkojen OMAVALVONTAJÄRJESTELMÄ 2012 Leikkipaikat Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Omavalvontajärjestelmä Leikkipaikkojen OMAVALVONTAJÄRJESTELMÄ 2012 Tampereen kaupunki

Lisätiedot

CE MERKINTÄ KONEDIREKTIIVIN 2006/42/EY PERUSTEELLA

CE MERKINTÄ KONEDIREKTIIVIN 2006/42/EY PERUSTEELLA TIETOPAKETTI PÄHKINÄNKUORESSA: CE MERKINTÄ N PERUSTEELLA HUOMIO! Vanha konedirektiivi 98/37/EY on kumottu, mutta se on edelleen voimassa siirtymäaikana. Käyttöönoton siirtymäaika -> 29.12.2009 saakka.

Lisätiedot

TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA

TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA Exilight Oy Hermiankatu 6-8A Tel. +358 (0)10 773 5400 33720 Tampere Fax. +358 (0)10 773 5409 Kiinteistö: Omistaja:

Lisätiedot

YLEISTEN LEIKKIKENTTIEN TURVALLISUUSASIAKIRJA. Siltasuontien Leikkipuisto, Siltasuontie 1 V 1.0

YLEISTEN LEIKKIKENTTIEN TURVALLISUUSASIAKIRJA. Siltasuontien Leikkipuisto, Siltasuontie 1 V 1.0 YLEISTEN LEIKKIKENTTIEN TURVALLISUUSASIAKIRJA Siltasuontien Leikkipuisto, Siltasuontie 1 V 1.0 PAIMION KAUPUNKI Tekniset ja ympäristöpalvelut toimiala 6.5.2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 4 2 TURVALLISUUSASIOISTA

Lisätiedot

Nivalan kaupunki Tekninen toimi, Puistot, Kalliontie 15, 85500 Nivala Puistojen ja yleisten alueiden leikkikentät

Nivalan kaupunki Tekninen toimi, Puistot, Kalliontie 15, 85500 Nivala Puistojen ja yleisten alueiden leikkikentät Leikkipaikkojen OMAVALVONTA JÄRJESTELMÄ JA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2014 Nivalan kaupunki Tekninen toimi, Puistot, Kalliontie 15, 85500 Nivala Puistojen ja yleisten alueiden leikkikentät 1 Leikkipaikkojen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito

Lisätiedot

K a t t o t u r v a o pa s

K a t t o t u r v a o pa s t a l o N h a lt i j a N K a t t o t u r v a o pa s o N Ko ta l o s i K at tot u r va l l i s u u s Ku N N o s s a? Nuohooja käy talosi katolla säännöllisesti! - Milloin viimeksi tarkistit, ovatko katon

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa Maauimaloiden, kylpylöiden ja uimahallien turvallisuus valvontaprojekti alkaa!

Lisätiedot

Elintarvikkeita koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset

Elintarvikkeita koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset Elintarvikkeet -Viljelijällä vastuu tuottamiensa elintarvikkeiden turvallisuudesta ja siitä oltava riittävät tiedot asian varmistamiseksi -Alkutuotantopaikat on rakennettava ja hoidettava siellä tuotettujen

Lisätiedot

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text TUOTETIEDOT Text SAHATARVIKKEET ProSelect on ainutlaatuinen valikoimamme metsäkoneiden varaosia, lisätarvikkeita ja kuluvia osia. Sarja on suunniteltu tarjoamaan metsäkoneen käyttäjälle mahdollisuus parantaa

Lisätiedot

Automaattisten paloilmoittimien ilmoituksensiirtoyhteyden valvonta

Automaattisten paloilmoittimien ilmoituksensiirtoyhteyden valvonta Sisältö Sivu 1. Tarkoitus 1 2. Ilmoituksen siirtolaitteet 1 3. Rakennuksen pelastussuunnitelma 1 4. Ilmoituksensiirtoyhteys ja sen valvonta 1 Tämä on Finanssialan Keskusliiton Vahingontorjunta ja turvallisuus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen huoltajat Luotu :01

Varhaiskasvatuksen huoltajat Luotu :01 Varhaiskasvatuksen huoltajat 2017 Luotu 22.02.2017 11:01 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahuoltajat 33 33 26 Yhteensä 33 33 26 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 78.8%

Lisätiedot

SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille

SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille Rakentajan muistilista 1. Hanki sähköurakoitsija. 2. Sähköurakoitsijasi asentaa mittauskeskuksen ja kytkee siihen liittymiskaapelin. 3. Sähköurakoitsija

Lisätiedot

AVAINTURVALLISUUS. 8.9.2011 Teemu Janger

AVAINTURVALLISUUS. 8.9.2011 Teemu Janger AVAINTURVALLISUUS 8.9.2011 Teemu Janger Avainten hallinta Avainhallinnasta vastaava henkilö tulee nimetä Luovutetuista avaimista on pidettävä kirjaa ja avainten palautuksista on huolehdittava. Avaimet

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 153 17.10.2013. Leikkipuistoverkostoselvitys 838/10.1003/2013

RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 153 17.10.2013. Leikkipuistoverkostoselvitys 838/10.1003/2013 RAAHEN KAUPUNKI 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 153 17.10.2013 Leikkipuistoverkostoselvitys 838/10.1003/2013 TELA 153 Liikuntapaikka- ja leikkipuistoselvitys on tehty aiemmin vuonna 2005. Pattijoen ja Raahen kuntaliitoksen

Lisätiedot

KONALAN SEURAKUNTATALON LEIKKIALUEEN TURVALLISUUSASIAKIRJA

KONALAN SEURAKUNTATALON LEIKKIALUEEN TURVALLISUUSASIAKIRJA KONALAN SEURAKUNTATALON LEIKKIALUEEN TURVALLISUUSASIAKIRJA Laatija: valvontapuutarhuri, hortonomi AMK Raimo Laurasvaara Päiväys: 17.3.2015 YLEISTÄ Tämä Helsingin seurakuntayhtymän Konalan seurakuntatalon

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen ketjuviputaljan käyttöönottoa. Sisällys 1. Esipuhe 2. Erittely 3. Turvallisuusohjeet

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 2.10.2014. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 2.10.2014. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 2.10.2014 Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Valvontaohjeiden päivitys Tarve saattaa Kuluttajaviraston aikaiset

Lisätiedot

Savunpoistokattoluukun asennus kattoon

Savunpoistokattoluukun asennus kattoon Käkeläntie 41 FIN-16300 ORIMATTILA Tel. +358 3 544 3100 Fax. +358 3 544 3160 Asennusohje pdfmuodossa Säästä tämä ohje myöhempää koelaukaisua ja huoltoa varten Savunpoistoluukku voidaan asentaa täysin vaakasuoraan

Lisätiedot

LAADINTAOHJE Nostin/nosturitarkastajat

LAADINTAOHJE Nostin/nosturitarkastajat 1(5) MENETELMÄKUVAUKSEN LAADINTAOHJE Tämä laadintaohje on tarkoitettu nostolaitetarkastuksia tekeville sertifioiduille asiantuntijoille heidän laatiessaan ja päivittäessään omaa menetelmäkuvaustaan. Nostolaitteiden

Lisätiedot

Kiinteistöjen turvallisuusjärjestelmien toimivuus 19.11.2015 Helsinki. Hannu Eromäki, Inspecta Tarkastus Oy

Kiinteistöjen turvallisuusjärjestelmien toimivuus 19.11.2015 Helsinki. Hannu Eromäki, Inspecta Tarkastus Oy Kiinteistöjen turvallisuusjärjestelmien toimivuus 19.11.2015 Helsinki Hannu Eromäki, Inspecta Tarkastus Oy Kiinteistöjen turvatekniikka ja sen toimivuus Kysymys: Ovatko tarkastuslaitokset havainneet ettei

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika

Lisätiedot

Turvallisen tekniikan seminaari 2015 Työpajapäivä, keskiviikko 3.6.

Turvallisen tekniikan seminaari 2015 Työpajapäivä, keskiviikko 3.6. Työpajapäivä 2015 Turvallisen tekniikan seminaari 2015 Työpajapäivä, keskiviikko 3.6. Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustalo Turvallisen tekniikan pääseminaarin lisäksi järjestetään keskiviikkona

Lisätiedot

Suomen Fartskriver Oy

Suomen Fartskriver Oy Suomen Fartskriver Oy Syyskampanja Turvallisuusasioissa ei tarvitse tehdä kompromisseja! Fartskriver Oy tarjoaa laajan valikoiman luotettavia Suomen olosuhteissa taatusti toimivia alkolukkoja, ajopiirtureita,

Lisätiedot

Viherpalveluiden karsinnat

Viherpalveluiden karsinnat Viherpalveluiden karsinnat Talousarvio 2014: säästöjä etsittävä hoidettavien alueiden määrää vähentämällä Karsittavat kohteet sisällytettiin Jyväskylän viherpalveluohjelmaan 2013-2020 Viherpalveluverkon

Lisätiedot

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT Turvatekniikan keskus S5-2008 Tukes-ohje 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT JOHDANTO Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja käytön johtajalla on oltava riittävä

Lisätiedot

Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille. 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta

Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille. 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta Tukes valvontaviranomaisena Tukes:n valvontatoimet perustuvat laitelakiin 10/2007 Paloilmoittimien ja

Lisätiedot

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Sähkö & paloturvallisuus konseptiin kuuluvat ratkaisut Innovaatiot ja niiden tuotteistaminen Oy Ajokoirantie 5B, 02940 Espoo +358 40 849 2224 pentti.kautto@anlix.fi

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus LUONNOS 29.8.2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kaivosten nostolaitoksista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20 Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kaivoslain (621/2011) 134

Lisätiedot

S6-2003 HISSIEN TARKASTUS. Turvatekniikan keskus 1. YLEISTÄ 2. HISSIN TARKASTUKSET. 2.1. Tarkastukset ennen hissin käyttöönottoa 23.5.

S6-2003 HISSIEN TARKASTUS. Turvatekniikan keskus 1. YLEISTÄ 2. HISSIN TARKASTUKSET. 2.1. Tarkastukset ennen hissin käyttöönottoa 23.5. Turvatekniikan keskus S6-2003 23.5. 2003 HISSIEN TARKASTUS 1. YLEISTÄ Turvatekniikan keskus (TUKES) antaa tämän ohjeen sähköturvallisuuslain, SL (410/1996, 913/2002), 56 :n nojalla. Hissien ja eräiden

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011. 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. kaivosten nostolaitoksista

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011. 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. kaivosten nostolaitoksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kaivosten nostolaitoksista Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN KIRKON LEIKKIKENTÄN TURVALLISUUSASIAKIRJA

VARTIOKYLÄN KIRKON LEIKKIKENTÄN TURVALLISUUSASIAKIRJA VARTIOKYLÄN KIRKON LEIKKIKENTÄN TURVALLISUUSASIAKIRJA Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 7 mukainen asiakirja Laatija: valvontapuutarhuri, hortonomi AMK Raimo Laurasvaara Päiväys: 19.8.2014 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

Riippumattomat arviointilaitokset

Riippumattomat arviointilaitokset Riippumattomat arviointilaitokset CSM Riskienhallinta -asetuksen mukainen riippumaton arviointi Komission asetus (352/2009/EY) yhteisestä turvallisuusmenetelmästä, CSM riskienhallinta-asetus, vaatii rautatiejärjestelmässä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011 Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Painelaitteita koskevien säädösten vaikutus sammutuslaitteistoihin 21.10.2011 Hannu Nuolivirta

Lisätiedot

Ilmankäsittelykone Huoltokirja

Ilmankäsittelykone Huoltokirja -SV 10-05-10V.A001 Sisällys 1 Takuuehdot... 1 1.1 Takuuaika... 1 1.2 Takuun sisältö... 1 1.3 Yleiset takuun rajoitukset... 1 1.4 Takuun rajoitukset... 1 1.5 Huoltoehdot takuuaikana... 1 1.6 Toimenpiteet

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET. Kiinteä nosto-orsi TTS-E /1-10 t Säädettävä nosto-orsi TTS / 1-25t. Alkuperäisestä käyttöohjeesta suomennettu 09/2015

KÄYTTÖOHJEET. Kiinteä nosto-orsi TTS-E /1-10 t Säädettävä nosto-orsi TTS / 1-25t. Alkuperäisestä käyttöohjeesta suomennettu 09/2015 KÄYTTÖOHJEET Kiinteä nosto-orsi TTS-E /1-10 t Säädettävä nosto-orsi TTS / 1-25t Alkuperäisestä käyttöohjeesta suomennettu 09/2015 Valmistaja: COLUMBUS McKINNON Industrial Products GmbH Yale-Allee 30 D-42301

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3. Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito

TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3. Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito TUOTANTOSOPIMUS PUISTOJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN KUNNOSSAPIDOSTA 1/3 Sopimuksen kohde Tilaaja Tuottaja Asikkalan kunnan ylläpitämien puistojen ja yleisten alueiden kunnossapito Asikkalan kunta, tekninen

Lisätiedot

PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU

PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU LAINSÄÄDÄNTÖ - Putoamissuojausta koskeva lainsäädäntö edellyttää työnantajalta toimenpiteitä putoamistapaturmien estämiseksi, jos työntekijä työskentelee yli 2 metrin korkeudella

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 17.11.2015. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 17.11.2015. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 17.11.2015 Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Valvontaohjeiden päivitys ohjeiksi Tarve saattaa Kuluttajaviraston

Lisätiedot

67, TEK 4.11.2014 18:30

67, TEK 4.11.2014 18:30 67, TEK 4.11.2014 18:30 Liiteluettelo: 67 Omavalvontajärjestelmä ja turvallisuusasiakirja 2015 Leikkipaikkojen OMAVALVONTA JÄRJESTELMÄ JA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2015 Nivalan kaupunki Tekninen toimi, Puistot,

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (6) Antopäivä: 25.9.2015 Voimaantulopäivä: 1.10.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 83 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö:

Lisätiedot

Leikkipaikan turvallisuuden varmistaminen

Leikkipaikan turvallisuuden varmistaminen 3 Leikkipaikan turvallisuuden varmistaminen Lappset Group Oy hyväksyttää tuotteensa TÜV:llä (Technischer Überwachnungsverein) Saksassa ja noudattaa EN 1176 stardardeja. Leikkipaikan turvallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

26.01.2012. Todistusten on oltava alle kolmen kuukauden ikäisiä.

26.01.2012. Todistusten on oltava alle kolmen kuukauden ikäisiä. TARJOUSPYYNTÖ 26.01.2012 SAMMUTUSAUTO Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjousta sammutusautosta seuraavasti:. YLEISTÄ 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot, kaupparekisteriote, lääninveroviraston

Lisätiedot

CSEasyn toimintaperiaate

CSEasyn toimintaperiaate CSEasyn toimintaperiaate Pultti (6x) Rajoitinkappale Tavallinen vanne CSEasy-rengas CSEasy-sovitin Puristuslevy Sisäsovitin koostuu kolmesta esiasennetusta lohkosta ja yhdestä esiasennetusta kumisesta

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja ilmastointijärjestelmät

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja ilmastointijärjestelmät Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja ilmastointijärjestelmät Yli-insinööri Maarit Haakana Ilmastointijärjestelmät kuntoon! seminaari 5.3.3013 Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) Uusittu

Lisätiedot

HOTELLIVARAUKSET MAJOITUSALA TUTUKSI

HOTELLIVARAUKSET MAJOITUSALA TUTUKSI Mirja Rautiainen, Mika Siiskonen: HOTELLIVARAUKSET MAJOITUSALA TUTUKSI HARJOITUSTEHTÄVIÄ: Hotellin tilat, tuotteet ja palvelut 1. Mikä on majoitusliikkeen toiminnan perusajatus? 2. Mitä toiminta-ajatus

Lisätiedot

Joulun lelujen turvallisuus 2008 tiedotustilaisuus 10.12.2008 klo 10.00

Joulun lelujen turvallisuus 2008 tiedotustilaisuus 10.12.2008 klo 10.00 Joulun lelujen turvallisuus 2008 tiedotustilaisuus 10.12.2008 klo 10.00 Ohjelma: Tili Tilaisuuden avaus: jhtj johtaja Tomi Lounema Ajankohtaiskatsaus lelujen turvallisuustilanteesta: johtaja Tomi Lounema

Lisätiedot

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Valvira valvoo terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valmistusta ja markkinoita sekä edistää käytön turvallisuutta. Valmistajat vastaavat siitä, että tuotteiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen. Kuluttajaturvallisuuslain tulkinnat

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen. Kuluttajaturvallisuuslain tulkinnat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Kuluttajaturvallisuuslain tulkinnat 1. Ohjeiden, standardien, käytännesääntöjen ym. asema Kaikkien viranomaistoimien on perustuttava lakiin ja

Lisätiedot

Copyrights and patents Lappset Group Ltd FINNO - ABC 1 FINNO - ABC

Copyrights and patents Lappset Group Ltd FINNO - ABC 1 FINNO - ABC Copyrights and patents Lappset Group Ltd FINNO - ABC 1 FINNO - ABC UUSI LAPPSET TUOTESARJA PIENILLE LAPSILLE, ABC. KUTEN KAIKKI LAPPSETIN TUOTTEET, UUSI ABC TUOTESARJA TARJOAA TAAPEROILLE TURVALLISEN JA

Lisätiedot

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo Liite IV Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kunnan kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen tehtävät... 3 3. Valvonnan maksullisuus... 4 4. Tarkastukset ja niiden sisältö... 4 5. Valvontakohteiden

Lisätiedot

MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto

MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) Lupatunnus Osoite Postinumero Postitoimipaikka Osa 1. Ilmoitus Ilmoitus loppukatselmusta varten: Olemme yhdessä todenneet, että: Rakennustyö on valmis ja MRL153 2 momentin

Lisätiedot

10.2.2014. Tiina Salmela, Elisa Rinne, 2013

10.2.2014. Tiina Salmela, Elisa Rinne, 2013 Kun tehdään sähköasennusten muutos-, laajennus- tai uudistöitä, asennuksille on aina ennen niiden käyttöönottoa tehtävä käyttöönottotarkastus standardin SFS 6000-6-61 mukaisesti. 1 Käyttöönottotarkastuksesta

Lisätiedot

EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK JUNE 2015

EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK JUNE 2015 EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK 15-19 JUNE 2015 Kestävän energian kierros 16.6.2015 Osa Euroopan unionin kestävän energian viikkoa Viikolla esitellään energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä

Lisätiedot

Ihan teköö häjyä ku o nii heleppoa! HÄJY on täyden palvelun paketti

Ihan teköö häjyä ku o nii heleppoa! HÄJY on täyden palvelun paketti Ihan teköö häjyä ku o nii heleppoa! HÄJY on täyden palvelun paketti Kaukolämpöä luotettavasti ja edullisesti. HÄJY LÄHILÄMPÖ on edullinen kaukolämmmön palvelupaketti, joka sisältää liittymän, asennuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh 22.09.2016 Sivu 1 / 1 3883/2016 02.05.00 37 Taksat ja maksut Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh. 09 816 26840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Johtokunta

Lisätiedot

-1, TEK 4.11.2014 18:30

-1, TEK 4.11.2014 18:30 -1, TEK 4.11.2014 18:30 Kokousaika 4.11.2014 kello 18.30-22.15 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Honkala Taimo Palola

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Olosuhdeasioiden koulutuspäivä Kiljava 17.4.2015 Laki ja valvova viranomainen Kuluttajaturvallisuuslaki (voimassa 1.1.2012

Lisätiedot

Käyttöasetus potilassiirtojen

Käyttöasetus potilassiirtojen Käyttöasetus potilassiirtojen näkökulmasta Ylitarkastaja Riina Perko Valtioneuvoston asetus työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta (403/2008) Käyttöasetus Asetus voimaan 1.1.2009 Käyttöasetuksen

Lisätiedot

AVAIMET VIIHTYISÄÄN JA TURVALLISEEN LEIKKIIN. Leikkikentän turvallisuusuunnitelma sekä muut ohjeet ja määräykset.

AVAIMET VIIHTYISÄÄN JA TURVALLISEEN LEIKKIIN. Leikkikentän turvallisuusuunnitelma sekä muut ohjeet ja määräykset. AVAIMET VIIHTYISÄÄN JA TURVALLISEEN LEIKKIIN Leikkikentän turvallisuusuunnitelma sekä muut ohjeet ja määräykset. Suvi Sammaljärvi Opinnäytetyö Toukokuu 2014 Rakennustekniikka Kiinteistönpitotekniikka TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

LEIKKIPAIKKOJEN TALVIHOITO

LEIKKIPAIKKOJEN TALVIHOITO LEIKKIPAIKKOJEN TALVIHOITO Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Lepaa, 21.11.2011 Pilvi Pouttu OPINNÄYTETYÖ Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Lepaa Työn nimi Leikkipaikkojen

Lisätiedot

Miten kosteus- ja homevauriokorjauksia luvitetaan ja miten haitta-aineisiin suhtaudutaan

Miten kosteus- ja homevauriokorjauksia luvitetaan ja miten haitta-aineisiin suhtaudutaan Miten kosteus- ja homevauriokorjauksia luvitetaan ja miten haitta-aineisiin suhtaudutaan - Helsingin malli - Mervi Abell Lupa-arkkitehti Vaikutus terveellisyyteen ja turvallisuuteen? haitallisten aineiden

Lisätiedot

Rakennustuotteiden CEmerkintä,

Rakennustuotteiden CEmerkintä, Rakennustuotteiden CEmerkintä, seminaari LVI-suunnittelijan puheenvuoro Insinööritoimisto AX-LVI OY Urpo Koivula 16.1.2013 CE-merkinnän käyttöönotto on varmaankin edistystä, mutta tyyppihyväksynnän ja

Lisätiedot

Uimarantojen turvallisuussuunnitelma

Uimarantojen turvallisuussuunnitelma Tornion kaupunki Uimarantojen turvallisuussuunnitelma Kaakamonniemen uimaranta Kirkkoputaan uimaranta Kivirannan EU-uimaranta Laiskanlahden uimaranta Pikisaaren uimaranta Uitonrannan EU-uimaranta Suunnitelman

Lisätiedot

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Turvallisuus lähtee suunnittelusta OHJAA VAHVASTI SUUNNITTELUA -> ESIM. ONTELOLAATTOJEN REI ITYSOHJEET,

Lisätiedot

2.1.3 VÄRJÄYSKÄSITTELYT

2.1.3 VÄRJÄYSKÄSITTELYT 2.1.3 VÄRJÄYSKÄSITTELYT Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Värjäyskäsittelyn suunnitteleminen suunnittelee värjäyskäsittelyn ohjeen mukaan ja ottaa huomioon värjäyksessä tarvittavat

Lisätiedot

RILin uuden tarkastusmenettelyohjeen esittely RIL 269-2015 Rakennusten rakenteellisen turvallisuuden tarkastusohje

RILin uuden tarkastusmenettelyohjeen esittely RIL 269-2015 Rakennusten rakenteellisen turvallisuuden tarkastusohje RILin uuden tarkastusmenettelyohjeen esittely RIL 269-2015 Rakennusten rakenteellisen turvallisuuden tarkastusohje Gunnar Åström RIL 1 Taustaa ja tilanne Rakennusten säännöllinen ja systemaattinen tarkastus

Lisätiedot

4.1.1. HIUSTEN LEIKKAAMINEN JA PARTAKÄSITTELYT

4.1.1. HIUSTEN LEIKKAAMINEN JA PARTAKÄSITTELYT 4.1.1. HIUSTEN LEIKKAAMINEN JA PARTAKÄSITTELYT Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Hiusten ja hiuspohjan hoitokäsittelyn suunnittelu suunnittelee hiusten ja hiuspohjan hoitokäsittelyn

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. syyskuuta 2014 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot