Viestintäviraston vuosikertomus 2013 VUOSIKERTOMUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viestintäviraston vuosikertomus 2013 VUOSIKERTOMUS 2013"

Transkriptio

1 Viestintäviraston vuosikertomus 2013 VUOSIKERTOMUS 2013

2 Pääjohtajan katsaus Vuotta 2013 leimasi viestintämarkkinoiden positiivinen kehitys, Kyberturvallisuuskeskuksen tulo virastoon, kesäkuussa uutisoitu sähköisen viestinnän tiedostelutoiminta Yhdysvalloissa sekä 800 megahertsin taajuusalueen huutokauppa. Vuonna 2013 viestintämarkkinoiden kehitys jatkui positiivisena. Laajakaistaliittymien määrät ja nopeudet jatkoivat kasvuaan. Vuoden 2013 lopussa Suomessa oli vajaat 1,7 miljoonaa kiinteää laajakaistaliittymää, joista 16 prosentissa nimellinen tiedonsiirtonopeus käyttäjälle päin oli vähintään 100 Mbit/s. Myös matkaviestinverkossa tiedonsiirtopalvelut vilkastuivat, sillä sekä datakäyttö että tiedonsiirtoliittymien määrä kasvoivat selvästi. Voimakkaimmin yleistyivät sellaiset matkaviestinverkon liittymät, joissa ei ollut tiedonsiirtokäyttöön liittyviä rajoituksia. Tällaisia liittymiä oli vuoden lopussa jo vajaat 3,4 miljoonaa kappaletta. Valtioneuvosto hyväksyi vuoden 2013 tammikuussa Suomen kyberturvallisuusstrategian, jonka linjausten mukaisesti Viestintävirastoon perustettiin vuoden 2014 alussa Kyberturvallisuuskeskus. Kesäkuussa 2013 tiedotusvälineet uutisoivat Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisten harjoittamasta laajamittaisesta, sähköistä viestintää koskeneesta tiedustelutoiminnasta. Suomalaisille käyttäjille aiheutuvan mahdollisen tietoturvauhkan takia Viestintävirasto selvitti teleyrityksiltä näiden tuottamien ja välittämien viestintäpalvelujen tietoturvallisuutta. Suomen lainsäädäntö turvaa jokaiselle oikeuden luottamukselliseen viestintään. Jatkona Viestintävirasto selvitti laitevalmistajilta tietoturvallisuutta ja pyysi näiltä vakuutukset siitä, että laitteissa ei ole sellaisia toiminnallisuuksia tai komponentteja, jotka ilman käyttäjän tietoa ja suostumusta paljastavat käyttäjän luottamuksellisen viestinnän ulkopuolisille tahoille. Selvitys jatkuu vielä Televisiolähetystoiminnalta vapaaksi jäänyt ja kansainvälisesti liikkuvan laajakaistan käyttöön sovittu 800 megahertsin taajuusalue jaettiin Viestintäviraston järjestämällä huutokaupalla kolmelle teleoperaattorille. Taajuuksia saivat TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj ja DNA Oy, jotka maksoivat taajuuksista yhteensä runsaat 108 miljoonaa euroa. 4G-verkkojen rakentaminen on lähtenyt ripeästi käyntiin. Viestintämarkkinoiden edistäminen ja vaikuttava valvonta jatkuvat tiiviinä tulevanakin vuonna. Keskeisiä kohteita ovat muun muassa tilaajayhteysmarkkinat sekä mobiiliterminointi- ja tvlähetysmarkkinat. Vuosi on viraston Kyberturvallisuuskeskuksen ensimmäinen toimintavuosi. Toiminnan kehittämistä linjaa juuri valmistunut toimintasuunnitelma. Taajuusasioissa virasto valmistautuu vuoden 2015 maailman radioviestintäkonferenssiin ja jatkaa taajuuskoordinointia 700 megahertsin taajuusalueella naapurimaiden kanssa. Tavoitteena on taata 2017 alusta mobiilin laajakaistan käyttöön siirtyvän taajuusalueen tehokas ja häiriötön käyttö. Tavoitteenamme on varma ja vaivaton viestintä kaikille Suomessa. Asta Sihvonen-Punkka pääjohtaja VUOSIKERTOMUS

3 Viestintävirasto - varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintäviraston vuoteen 2020 ulottuva toimintastrategia linjaa viraston strategiset tavoitteet, niihin liittyvät painopistealueet ja toimenpiteet, kriittiset menestystekijät sekä viraston toimintaa ohjaavat periaatteet. Syksyllä 2013 strategiaan tehtiin pieniä tarkistuksia. Uudeksi kriittiseksi menestystekijäksi nostettiin tehokas tiedon hallinta ja jakaminen. Vuoden 2013 alussa aloitti uusi organisaatio ja maaliskuussa käynnistyi virastoon sijoittuvan Kyberturvallisuuskeskuksen valmistelutyö. Toiminnon tehtävänä on kyberturvallisuusuhkien seuraaminen, kyberturvallisuutta koskevan tiedon kokoaminen eri lähteistä sekä tiedon jalostaminen ja jakaminen eri toimijoille. Kyberturvallisuuskeskus aloitti toimintansa vuoden 2014 alussa. Tv-maksut-toimialan toiminta päättyi Viestintävirastossa jatketaan tv-maksujen jälkiperintään ja laskutukseen sekä tietojärjestelmien ja prosessien kehittämiseen liittyviä tehtäviä Hallinto-toimialalla. Viestintäviraston organisaatio 2014 VUOSIKERTOMUS

4 Toiminta Vuoden 2013 keskeisimpiä toimintoja tarkastellaan seuraavassa kolme strategisen tavoitteen kautta, jotka tähtäävät siihen, että viestintäpalvelujen tarjonta maassamme monipuolistuu, viestinnän peruspalvelujen saatavuus paranee ja viestintäverkkojen ja -palvelujen toimintavarmuus ja turvallisuus kehittyvät. Viestintäpalvelujen tarjonta monipuolistuu Viestintävirasto puuttuu rohkeasti viestintämarkkinoiden epäkohtiin Viestintävirasto jatkoi vuonna 2013 hinnoittelu- ja kustannuslaskentamenetelmien kehittämistä ja määritteli kupariverkon vakioidut komponentit ja hinnat sekä kupari- että kuituverkon vakioiduille komponenteille. Viestintävirasto myös keräsi tilaajayhteyksien hintakattojen määrittämistä varten operaattorikohtaisia verkon volyymi-, ikä- ja kustannustietoja. Viestintävirasto antoi sääntelyehdotuksensa kiinteästä verkosta nousevan ja kiinteään verkkoon laskevan puheliikenteen markkinoista. Nousevan liikenteen markkinalla sääntely poistui vuoden 2014 alusta, mutta Euroopan komissio esti veto-päätöksellään sääntelyn purkamisen kiinteään verkkoon laskevan puhelinliikenteen tukkumarkkinoilla. Vuonna 2012 aloitettu matkaviestinverkon laskevan liikenteen hinnoittelun arviointimenetelmän kehittämistyö saatiin päätökseen. Viestintävirasto jatkoi kiinteiden laajakaistapalvelujen nopeuden vaihteluvälin ilmoittamiseen liittyvää sopimusehtovalvontaa. Viestintävirasto tarjoaa taajuudet uusille käyttötarkoituksille Viestintävirasto hoiti kertomusvuonna 800 MHz:n taajuushuutokaupan sähköisen huutokauppajärjestelmän avulla. Taajuushuutokauppa käynnistettiin tammikuussa ja päättyi lokakuun lopussa. Kaikki kohteena olleet taajuuskaistaparit myytiin euron yhteishintaan ja taajuudet jakautuivat tasaisesti kolmelle teleyritykselle. Viestintävirasto kerää toimilupamaksut viidessä vuosittaisessa tasaerässä ja tulouttaa ne edelleen valtiolle. Virasto osallistui ja vaikutti aktiivisesti maanpäällisen televisiotoiminnan seuraavaa teknologiasiirtymää (DVB-T2) valmistelevan työryhmän työhön. Vuoden lopussa käynnistyi yhteistyössä viraston toimijoiden kanssa viestintäprojekti, jonka kohderyhmänä ovat antennitalouksissa asuvat kuluttajat, vähittäiskauppa, antenniurakoitsijat ja yhteisantennikiinteistöt. Viestinnässä korostetaan teknologiasiirtymän mahdollistamia teräväpiirtolähetyksiä ja oikeanlaista laitekantaa. Tavoitteena on, että kuluttajille järjestetään asiasta riittävät tiedotus-, neuvonta- ja opastuspalvelut. Televisiotoiminnan resurssien turvaamiseksi Viestintävirasto jatkoi neuvotteluita naapurimaiden kanssa saavuttaen toivotun tuloksen sekä Venäjän että Viron kanssa. Viestintävirasto toteutti kaupallisten radioiden peittoaluelaajennuksia ja kaupallisten radioiden toimiluvalliseen käyttöön myönnettiin 55 uutta taajuutta. Aalto-yliopistolla on suunnitteilla Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1. Viestintävirasto edisti satelliitin kansainvälistä taajuuskoordinointia, mikä mahdollistaa satelliitin laukaisun ja käyttöönoton mahdollisesti jo ensi vuonna. Älykkäiden radioverkkojen (kognitiivinen radio) tutkimus jatkuu edelleen. VUOSIKERTOMUS

5 Viestintävirasto lisää markkinoiden läpinäkyvyyttä Viraston Tilannekuva-hankkeessa kehitettiin palvelukokonaisuus, joka tarjoaa alueellista tietoa internetin, puhelimen, tv:n ja radion toimivuudesta, laadusta ja saatavuudesta. Sen ensimmäisenä palveluna julkaistiin marraskuussa MO- NITORi-niminen häiriökarttapalvelu, joka kuvaa teleyritysten Viestintävirastolle ilmoittamien vakavien vika- ja häiriötilanteiden maantieteellisen vaikutusaluetta. Tilannekuva-hankkeessa kehitettiin myös yhdessä teleyritysten kanssa Viestintäviraston ohjaus- ja valvontatyötä sekä julkista tiedottamista palvelevien saatavuus- ja laatutietojen keräämistä. Näiden tietojen lanseeraaminen karttamuotoisena on vuorossa vuonna Uusi Asiakkuudet-toimiala käsitteli asiakasyhteydenottoja kaikkiaan n kappaletta, jotka jakaantuivat aihealueittain seuraavasti: verkkotunnukset 80 %, tietoturva n. 12 % ja viestintäpalvelut n. 8 %. Viestintävirasto kehitti toimialaa koskevan tiedon julkaisemista sekä keräämistä muun muassa valmistelemalla julkaisu- ja tiedonkeruusuunnitelmat. Viestinnän peruspalvelujen saatavuus paranee Viestintävirasto edistää nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamista Laajakaistahanketta edistettiin kertomusvuonna antamalla yli 30 tukipäätöstä ja myöntämällä tukea lähes 16 miljoonaa euroa, joista maksatukseen meni noin 8,5 miljoonaa euroa. Lisäksi virasto antoi alueellisille ELY-keskuksille tuen myöntämistä puoltavan lausunnon 16 hankkeesta. rakennettu vajaat kilometriä ja huippunopean laajakaistan saatavuuden piiriin saatu reilut uutta kotitaloutta haja-asutusalueella. Viestintävirasto varmistaa posti-, puhelin-, ja laajakaistapalvelujen vähimmäistason Puhelin- ja laajakaistapalvelut Virasto selvitti ensimmäistä kertaa nopean laajakaistan saavuustilanteen ja sen kehityksen koko Suomen osalta. Valtakunnallisesti tarkasteltuna nopean, yli 30 Mbit/s laajakaistan saatavuus parani vuoden aikana vajaat 10 prosenttia. Valokuituverkkojen laajentumisen lisäksi tähän vaikutti nopean langattoman laajakaistan saatavuuden kehitys. Viestintävirasto antoi kesäkuussa uudet yleispalveluyrityksen nimeämispäätökset puhelinpalvelujen ja laajakaistayleispalvelun osalta. Puhelinpalveluihin nimettiin kolme yleispalveluvelvollista yritystä yhteensä 92 alueelle. Laajakaistapalveluihin nimettyjä yrityksiä oli 10 ja alueita yhteensä 304. Lisäksi virasto antoi ensimmäistä kertaa päätökset puhe- ja kuulovammaisten käyttäjien yleispalveluista: internetyhteyspalvelun osalta nimettiin 10 yritystä yhteensä 304 alueelle ja tekstiviestipalvelun osalta kolme yritystä 93 alueelle. Vuoden loppupuolella käynnistettiin projekti, jonka tavoitteena on kehittää yleispalvelun nimeämismenettelyä nopeammaksi ja tehokkaammaksi. Myös yleispalvelun valvontaa uudistetaan. Yleispalveluviestintään suunnitellaan uusia keinoja, koska kansalaisten tietoisuus yleispalveluun liittyvistä oikeuksistaan on edelleen varsin heikko. Vuoden lopussa laajakaistatuesta oli myönnetty reilu kolmannes eli noin 23 miljoonaa euroa. Valokuituverkkoa on VUOSIKERTOMUS

6 Postipalvelut Viestintäviraston loppuvuodesta 2013 teettämästä kuluttajatutkimuksesta selvisi, että kuluttajat ovat kokonaisuutena varsin tyytyväisiä postipalveluihin. Kriittisimmin suhtauduttiin pakettipalvelujen hinnoitteluun. Yleispalvelun tyytyväisyyttä selvittävässä tutkimuksessa kartoitettiin muun muassa kuluttajien tyytyväisyyttä hinnoitteluun, kirjeiden kulkunopeuteen ja toimipisteen etäisyyteen kuluttajan kotoa. Viestintäverkkojen ja -palvelujen toimintavarmuus ja turvallisuus kehittyvät Yleisen viestintäverkon tietoturvallisuuspoikkeamat Teleyritykset raportoivat vuonna 2013 Viestintävirastolle 37 tietoturvaloukkausta tai niiden tietoon tullutta tietoturvauhkaa, jotka ylittivät ilmoituskynnyksen. Ilmoituksista 14 johtui palvelunestoa aiheuttaneista poikkeamista, kymmeneen liittyi epäilyjä tietomurrosta, kahdeksan koski henkilötietojen tietoturvaloukkausta ja viisi puolestaan koski havaittua uhkaa tai haavoittuvuutta. Yhdessä tapauksessa kaksi henkilöä on käyttänyt samaa sähköpostiosoitetta useamman vuoden ajan. Yksittäisenä tapauksena voidaan nostaa huhtikuussa tapahtunut palvelunestohyökkäys mtv3.fi sivustoa vastaan. Yleisen viestintäverkon vika- ja häiriötilanteet Viestintäverkkojen ja -palveluiden käytettävyys oli hyvällä tasolla Pitkäkestoisia, yli kuusi tuntia kestäviä A- luokan vikoja raportoitiin vuonna 2013 kuusi kappaletta. Teleyritysten raportoimista 218 vikatai häiriötilanteesta korkeimman vakavuusluokan eli A-luokan vikoja oli 20 kappaletta. Niistä 3 koski televisiolähetyksiä, 6 yleisradiokanavia, 7 matkaviestinverkon palveluita ja 2 kiinteän verkon laajakaistapalveluita sekä 3 sähköposti- ja muita viestintäpalveluja. Neljä matkaviestinverkon vikaa samoin kuin Radio Vegan ohjelmansiirron häiriö olivat vaikutukseltaan pitkäkestoisia (yli 6 tuntia). Matkaviestinverkon viat aiheutuivat Eino- ja Seija-myrskyjen aiheuttamista sähkönjakelun häiriöistä. Viestintävirasto vahvistaa kansallista tietoturvaa Viestintävirasto osallistui aktiivisesti kansallisen kyberturvallisuusstrategian valiokuntakäsittelyihin kevään 2013 aikana ja laati Kyberturvallisuuskeskuksen toimintamallista ehdotuksen LVM:n Kyberturvallisuustyöryhmässä. Valtiovarainministeriön ja Viestintäviraston solmimalla sopimuksella toteutettiin pilottihankkeena valtionhallintoa ja julkista hallintoa uhkaavien tietoturvaloukkausten käsittelyn ja havainnoinnin eli GovCERT-toiminnon järjestäminen ja GovHAVARO-järjestelmän pilotointi. Positiivisten kokemusten perusteella hankkeita jatketaan vuonna HAVARO on Viestintäviraston toteuttama havainnointi- ja varoituspalvelu joka on aikaisemmin toteutettu Huoltovarmuuskeskuksen kanssa yhteistyössä huoltovarmuuskriittistä elinkeinoelämää varten. GovHAVAROa pilotoitiin kahdeksalle valtionhallinnon toimijalle. Vuoden 2014 aikana GovHAVA- ROon liitettyjen valtionhallinnon organisaatioiden määrä kasvaa useisiin kymmeniin. VUOSIKERTOMUS

7 Valtionhallinnon tietojärjestelmien turvallisuus Viestintävirasto teki osittain tai kokonaan tarkastukset kaikille hyväksynnän vaativille valtionhallinnon ja yritysten tietojärjestelmille kansainvälisten tietoturvavelvoitteiden näkökulmasta. Lisäksi Viestintävirasto suoritti kansallisten salaustuotteiden evaluointeja niiden kansallisen ja kansainvälisen vaatimustenmukaisuuden todentamiseksi. Viestintävirasto on jatkanut yhteistyössä FINASin kanssa vuonna 2012 aloitettua ensimmäisen tietoturvallisuuden arviointilaitoksen hyväksyntäprosessia, joka on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2014 alkupuolella. Arviointilaitokseksi hakeutumista on helpotettu julkaisemalla Viestintäviraston verkkosivuilla ohje arviointilaitoksille. Ohjeessa kuvataan tietoturvallisuuden arviointitoimintaa tekevien laitosten rooli ja tehtävät, toimintaa koskevat vaatimukset, arviointimenettelyn kulku sekä laitosten valvontaan liittyvät menettelyt. Viestintävirasto soveltaa ohjetta myös hyväksyessään uusia tietoturvallisuuden arviointilaitoksia. Tietoturvallisuusjärjestelmien kansainvälisen hyväksyttävyyden tukeminen Viestintävirasto on tehnyt yhteistyösopimuksia kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. Sopimusten avulla mahdollistetaan kansainvälisen turvallisuusluokitellun tiedon sähköinen vaihtaminen. Lisäksi Viestintävirasto on tukenut ulkoministeriötä valtiosopimustasoisten kansainvälisten yleisten turvallisuussopimusten valmistelussa. Viestintävirasto on osallistunut tuotehyväksyntöjen laaja-alaisempaan tunnustamiseen tähtääviin hankkeisiin ja osallistunut käytännön turvallisuusvaatimuksia määrittelevään työhön. Lisäksi Viestintävirasto on selvittänyt tarvetta tuotehyväksyntätoimintansa kehittämiseen, jotta se voisi tukea entistä paremmin suomalaisten salausteknisten tuotteiden pääsyä kansainvälisille markkinoille. Verkkotunnuspalvelun toimintavarmuus kehittyy Fi-verkkotunnuspalvelun toimintavarmuutta kehitettiin vuonna 2013 merkittävästi. Vuoden aikana otettiin käyttöön mm. tietoturvaa parantava nimipalvelinkyselyjen lokitusjärjestelmä, jonka avulla nimipalvelinkyselyjen analysointi on entistä monipuolisempaa. Ensisijaisen nimipalvelimen A.fi toimintavarmuutta parannettiin lisäksi erilaisilla toimenpiteillä ja toinen F.fi:n palvelimista uusittiin. Virasto käynnisti myös projektin uuden fi-juuren nimipalvelimen sijoittamiseksi FICIXin yhteyteen ja tätä ennakoiden Viestintävirasto liittyi FICIX ry:n jäseneksi. Vuoden aikana fi-nimipalvelussa ei ollut palvelun saatavuuteen liittyviä häiriöitä. Vuoden loppupuolella käynnistettiin verkkotunnushanke, jossa tunnistetaan, määritellään ja toteutetaan kaikki ne muutokset, jotka tietoyhteyskuntakaaren voimaantulo aiheuttaa fiverkkotunnustoimintaan. Mikäli tietoyhteiskuntakaari-lakihanke hyväksytään suunnitellusti, Viestintäviraston suora fi-verkkotunnusten välitystoiminta loppuu ja vuodesta 2016 alkaen fiverkkotunnuksia voi ostaa ainoastaan Viestintäviraston välityskumppanien kautta. Kolmivuotiseen hankkeeseen kuuluu kahdeksan osaprojektia, joista yksi kattaa nykyisen verkkotunnusjärjestelmän jatkokehittämisen vastaamaan uuden välittäjämallin vaatimuksia. Viestintävirasto terävöittää teknistä ohjausta ja valvontaa Viestintävirasto tarkentaa ja rajaa teknistä ohjausta ja valvontaa viestintäverkkojen ja -palvelujen keskeisten VUOSIKERTOMUS

8 toimintojen turvaamiseksi. Keskeisenä toimenpiteenä on vuonna 2013 ollut valmistautuminen liikenne- ja viestintäministeriön valmisteleman tietoyhteiskuntakaaren voimaantuloon uudistamalla Viestintäviraston määräyksiä. Viestintävirasto on valvonut aktiivisesti lainsäädännön ja teknisten määräysten noudattamista. Viestintävirasto teki 11 teleyritystarkastusta, joissa keskityttiin erityisesti määräysten 54 (viestintäverkkojen ja -palvelujen varmistaminen), 57 (viestintäverkkojen ja -palvelujen ylläpidosta sekä menettelystä ja tiedottamisesta vika- ja häiriötilanteissa) ja 58 (viestintäverkkojen ja -palvelujen laadusta ja yleispalvelusta) valvontaan. Havaitut puutteet on pyydetty korjaamaan asetettuun määräaikaan mennessä. Viestintävirasto on saavuttanut kyseisten määräysten noudattamisen tarkastamiselle asetetut tavoitteet, eikä tarkastuksia jatketa vuonna Määräysmuutoksia Viestintävirasto on tukenut aktiivisesti tietoyhteiskuntakaaren valmistelua. Valmistelutyö saatiin päätökseen vuoden 2013 aikana. Samanaikaisesti on tehty suunnitelmia tietoyhteiskuntakaaren voimaantulon edellyttämien määräysmuutosten toteuttamiseen siten, että sekä Viestintävirasto että teleyritykset voivat osoittaa niihin tarvittavat resurssit tietoyhteiskuntakaaren lopullisen sisällön varmistumisen jälkeen. Suunnittelun yhteydessä on arvioitu mahdollisuuksia määräysten ryhmittelyn selkeyttämiseen ja samalla määrän vähentämiseen. Viestintävirasto on laajentanut vanhaa Viestintäverkojen tekniset määräykset -työryhmää kattamaan koko viraston teknisen ohjauksen. Viestintävirasto tekniset määräykset -työryhmä toimii Viestintäviraston, teleyritysten ja muiden sidosryhmien yhteistyöfoorumina. Määräysmuutokset toteutetaan ja työryhmän työ käynnistetään vuoden 2014 aikana. Ohjaus- ja valvontatoiminnan tehostamista Viestintävirasto on kehittänyt sisäistä ohjaus- ja valvontatoimintaansa. Työn tavoitteena on ollut yhtenäistää ja tehostaa viraston näihin tehtäviin liittyvää toimintaa sekä parantaa viraston johdon mahdollisuuksia toiminnan ohjaamiseen. Tavoitteiden saavuttamiseksi perustettiin sekä ohjauksen että valvonnan sisäiset koordinaatioryhmät, joiden tehtävänä on viraston toimintamallien yhtenäistäminen ja toiminnan käytännöntason koordinointi. Osana teknistä valvontaa Viestintävirasto selvitti ja poisti radiohäiriöitä hätä- ja turvallisuusliikenteestä ja viranomaisverkoista, yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeistä radioverkoista sekä yleisistä televerkoista. Matkaviestinverkoille häiriötä aiheuttavista luvattomista toistimista tehtiin kolme tutkintapyyntöä poliisille viraston uuden toimintamallin mukaisesti. Taajuuksien käyttöä valvottiin ja ohjattiin urheilutapahtumissa, joista välitettiin kansainvälistä televisiokuvaa. Viestintävirasto selvitti runsaasti yksittäisiä yleisradiovastaanoton häiriötapauksia. Virasto panosti erityisesti televisiovastaanoton häiriötilanteiden helpottamiseen sisällyttämällä ensimmäistä kertaa vaatimukset televisiovastaanoton antennijärjestelmille uuteen määräykseen 65, joka tulee voimaan 2014 alusta. Lisäksi virasto myötävaikutti siihen, että loppuvuodesta 800 MHz matkaviestinoperaattorit kehittivät toimintamallin tv-häiriöiden poistamiseksi verkkojen käynnistyessä vuonna Osana verkkotoimilupien ehtojen noudattamisen valvontaa virasto sai tutkittavakseen viisi uutta antennitelevision katvealuetta, joihin etsitään ratkaisua verkko-operaattorin kanssa. VUOSIKERTOMUS

9 Radio- ja telepäätelaitteiden vaatimustenmukaisuutta valvottiin tarkastuksin ja mittauksin ja ongelmiin puututtiin nopeasti. Virasto osallistui eurooppalaiseen valvontakampanjaan, jossa selvitettiin WLAN-laitteiden vaatimustenmukaisuutta säätutkille aiheutuvien häiriöiden ehkäisemiseksi. Määräys suuren häiriöriskin aiheuttavien radiolaitteiden tarkastusmenettelystä uusittiin. Tarkastusmenettelyä sovelletaan nyt ääniradiolähettimien lisäksi televisiolähettimille ja tutkille, joille radioluvanhaltija voi valita myös dokumenttien perusteella tehtävän tarkastuksen. Ääniradiolähettimien tarkastuksia tehtiin vuoden aikana edelleen suuri määrä, yhteensä 87 kpl. Viestintäviraston tietoturvallisuuden selvitykset Viestintävirasto selvitti kansainvälisen tiedustelutoiminnan vaikutuksia suomalaisten teleyritysten palveluiden turvallisuuteen. Lisäksi Viestintävirasto on jatkotyönä lähettänyt viidelle Suomessa toimivalle laitevalmistajalle pyynnön toimittaa vakuutus koskien laitteiden tietoturvallisuutta. Pyynnön tarkoituksena oli kerätä laitteiden turvallisuusarvioinnissa hyödynnettävää tietoa. Selvitysten perusteella tunnistettiin tarve lisätä viranomaistiedottamista ja yhtenäistää teleyritysten käytäntöjä erityisesti kansainvälisesti toteutettavien viestintäpalveluiden turvallisuuden varmistamiseksi. Viestintävirasto jatkaa laitteiden tietoturvallisuuden arviointia vuoden 2014 aikana. Viestintävirasto julkaisi verkkosivuillaan ohjeen viestinnän suojaamisesta sekä laatii vuoden 2014 aikana yhteistyössä teleyritysten kanssa ohjeen kansainvälisten tietoturvapalveluiden toteuttamisesta ja niiden tietoturvaominaisuuksien tiedottamisesta. Viestintäpalveluiden turvallisuus on valittu yhdeksi vuoden valvontatoiminnan painopistealueista. Fi-verkkotunnuksia on jo yli VUOSIKERTOMUS

10 Toimintaympäristö Sidosryhmäyhteistyötä kaikkien osapuolten eduksi Virasto tekee sidosryhmiensä kanssa tiivistä yhteistyötä useissa asiantuntijatyöryhmissä. Viraston keskeisistä sidosryhmätasoista muodostettu neuvottelukunta kokoontui vuoden aikana kahdesti. Vuoden alusta aloittanut Asiakkuudettoimala toteutti kartoituksen, jonka pohjalta laaditaan virastolle vuoden 2014 aikana sidosryhmälinjaukset ja jatketaan toiminnan kehittämistä. Viestintävirasto järjesti vuonna 2013 kolme laajaa sidosryhmäseminaaria: toukokuussa tietoturva-asioihin keskittyvä Tietoturva Nyt -seminaari, lokakuussa Viestintämarkkinapäivä ja joulukuussa Radiotaajuuspäivä. Sidosryhmätutkimuksessa kiitosta asiantuntemuksesta ja yhteistyökyvystä Viestintävirasto oli ensimmäistä kertaa mukana liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan yhteisessä sidosryhmätutkimuksessa yhdessä ministeriön, Liikenneviraston, Trafin ja Ilmatieteen laitoksen kanssa. Loka-marraskuussa toteutetun kyselyn mukaan Viestintäviraston vahvuutena oli edellisvuosien tapaan henkilöstön asiantuntevuus ja yhteistyökyky. Tutkimuksessa Viestintäviraston yleisarvosana oli 3,7 asteikolla 1-5. Kansainvälinen yhteistyö tärkeä vaikuttamisen väylä Viestintävirasto tekee tiivistä yhteistyötä niin Euroopan tasolla kuin maailmanlaajuisestikin. Viestintävirasto osallistui aktiivisesti EU:n viestintäkomitean, taajuuskomitean ja taajuuspolitiikkaryhmän työhön. Euroopan neuvoston teknisen harmonisoinnin työryhmä valmisteli toimintavuoden aikana uutta radiolaitedirektiiviä ja tavoite saada televisio- ja radiovastaanottimet sisällytettyä radiolaitteita koskevien teknisten vaatimusten piiriin saavutettiin. Virasto osallistui EU:n radio- ja telepäätelaitteiden markkinavalvonta- ja vaatimustenmukaisuuden arviointikomitean työhön ja lisäksi virasto osallistui niin ikään Euroopan posti- ja telehallintoviranomaisten yhteistyöjärjestön CEPTin työryhmiin. Viestintävirasto järjesti Autoreporterjärjestelmää vastaavia palveluja tuottaville kumppaneilleen kaksi työpajaa, johon saapui osallistujia yhdeksästä Euroopan maasta ja EU:n komissiosta. Lisäksi CERT-FI auttoi komission CERT- EU-toimintoa järjestelmän käyttöönotossa. CERT-FI osallistui aktiivisesti eurooppalaisen valtiollisten CERTtoimijoiden EGC-ryhmän toimintaan erityisesti haittaohjelmien analysointiin ja haittaohjelmiin liittyvän tilannekuvakoordinoinnin osalta. Lisäksi virasto osallistui EU:n ja NATOn järjestämiin yhteistoimintaharjoituksiin ja jatkoi yhteispohjoismaisen CERT-yhteistyöverkoston tiivistämistä. Viestintäviraston NCSA-FI-toiminnon henkilöstö toimi Suomen edustajana useissa Euroopan unionin neuvoston ja komission sekä muissa kansainvälisiä tietoturvallisuusasioita käsittelevissä toimielimissä ja asiantuntijaryhmissä joko yksin tai kansallisen turvallisuusviranomaisen tukena. Viestintävirasto osallistui vuoden aikana aktiivisesti BERECin (Body of European Regulators for Electronic Communications) toimintaan. VUOSIKERTOMUS

11 BERECin työssä keskeisinä teemoina näkyivät komission antaman sisämarkkina-asetusluonnoksen käsittely sekä merkityksellisiin markkinoihin ja syrjimättömyyteen ja kustannuslaskentaan liittyvien suositusten valmisteluun osallistuminen. BERECillä oli myös merkittävä rooli kolmannen verkkovierailuasetuksen täytäntöönpanossa, johon liittyen BEREC julkaisi verkkovierailuasetuksen edellyttämät erillistä myyntiä koskevat ohjeet. Vuoden aikana BEREC antoi lisäksi useita lausuntoja puitedirektiivin artiklan 7 mukaisissa toisen vaiheen tutkinnoissa, jotka koskivat kansallisten sääntelyviranomaisten notifioimia huomattavan markkinavoiman päätösehdotuksia. Viestintävirasto osallistui postipalveluja käsittelevän eurooppalaisten sääntelyviranomaisten ryhmän (ERGP) toimintaan painopisteinä edellisen vuoden tavoin nettokustannusten määrittämiseen, arvonlisäverovapauden vaikutuksiin postimarkkinoilla, yhteisten kustannusten kohdentamisen sääntöihin sekä postiverkkoon pääsyn sääntelytilanteeseen. Eurooppalaisessa standardointiorganisaatiossa ETSIssä vaikutettiin mm. siihen, että 112-hätätekstiviestien ja kohdennettujen viranomaistiedotteiden välittämiseen saataisiin aikaan yleiseurooppalaiset vaatimukset. Radiotaajuuksiin liittyvissä asioissa neuvoteltiin naapurimaiden kanssa, jotta esimerkiksi matkaviestinoperaattorit voivat rakentaa verkkonsa kattavasti raja-alueilla. Lisäksi koordinointisopimuksella voidaan varmistaa, että Suomen puolella oleviin järjestelmiin ei tule haitallisia häiriöitä naapurimaasta. Viestintävirasto osallistui Euroopan tietoturvallisuusviranomaisen ENISAn toimintaan ja sen sähköisen viestinnän direktiivipaketin tietoturvailmoituksia ja vähimmäistietoturvavaatimuksia määrittelevien työryhmien työhön. Viestintävirasto isännöi huhtikuussa pohjoismaisten mediaregulaattoreiden yhteistyökokousta, jossa keskusteltiin kunkin maan ajankohtaisista audiovisuaalisten palvelujen sääntelyyn liittyvistä kysymyksistä. Mediatoimialan murros perinteisestä lineaarisesta katselusta kohti verkkopohjaista on ajankohtainen kysymys kaikissa Pohjoismaissa. Ympäristöasiat tärkeitä myös Viestintävirastossa Viestintävirasto julkaisi vuonna 2013 Laajakaistaisten verkkojen energiatehokkuusmuistiosta päivitetyn version. Virasto ottaa toiminnassaan huomioon ympäristönäkökohdat ja raportoi erikseen liikenne- ja viestintäministeriölle ilmastopoliittisen ohjelman toimenpiteistä osaltaan. VUOSIKERTOMUS

12 Talous ja resurssit Henkilöstön kehittämiseen panostetaan työtyytyväisyys hyvä Viestintäviraston henkilöstömäärä väheni noin 30 henkilöllä televisiomaksutoimintaa koskevan yhteistoimintamenettelyn seurauksena kesäkuussa Vuonna 2013 jatkettiin viraston organisaation kehittämishanketta. Viraston uuteen toimintastrategiaan perustuneen uudistuksen toinen vaihe koski viraston tukitehtäviä ja niiden osalta uudistettu organisaatiorakenne otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa. Uudistuksen tarkoituksena oli viraston uuden strategian tehokas toteutus, viraston toiminnan ja sen resurssien käytön joustavuuden kehittäminen ja varmistaminen sekä yhteistyön lisääminen. Viestintäviraston henkilöstöstrategia valmistui toimintavuoden aikana. Henkilöstö-strategian päätavoitteiksi valittiin osaava ja aktiivinen henkilöstö, rohkea ja innostava johtajuus sekä hyvinvoiva ja yhteistyötä tekevä työyhteisö. Viestintäviraston henkilöstön työhyvinvoinnin taso oli toimintavuoden aikana hyvä. Henkilöstön työtyytyväisyys oli VM Baro -tutkimustulosten perusteella muuta valtionhallintoa paremmalla tasolla. Henkilöstön työtyytyväisyys oli 3,6 asteikolla 1-5. Viestintäviraston henkilöstön määrä vuonna 2012 oli 227,1 henkilötyövuotta. Talous tasapainossa Viestintävirasto kattaa pääosan menoistaan keräämillään tuloilla. Maksullisen toiminnan tuottojen arvio vuoden 2013 talousarviossa oli 26,9 miljoonaa euroa ja toteutuma 28,4 miljoonaa euroa. Suurimmat maksullisen toiminnan tulot kertyvät radiolähettimien taajuusmaksuista, viestintäverkon numerointimaksuista ja verkkotunnusmaksuista. Lisäksi virasto saa sopimusperusteisia tuloja tietoturvapalveluiden tuottamisesta Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella sekä tietoturvapalveluiden tuottamisesta valtionhallinnon toimijoille valtiovarainministeriön kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Myös valtion televisio- ja radiorahastolta laskutettu korvaus rahastoon kerättävien maksujen perimisestä on maksullisen toiminnan tuloa. Vuonna 2013 veronluonteisten maksujen tuloarvio ja toteuma olivat 6,6 miljoonaa euroa. Veronluonteisia tuloja ovat viestintämarkkinamaksut, tietoturvamaksut, postitoiminnan valvontamaksut sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksut. Toiminnan kulut vuonna 2013 olivat 32,5 miljoonaa euroa, kun kulut edellisenä vuonna olivat 34,7 miljoonaa euroa. Televisiomaksutoiminnan lakkauttaminen pienensi henkilöstö- ja palvelujen ostomenoja ja uudella sopimuksella vuokrakulujen neliöhinta laski. Taseen loppusumma vuonna 2013 oli 11,9 miljoonaa euroa. VUOSIKERTOMUS

13 VUOSIKERTOMUS

14 VUOSIKERTOMUS

15 Tuotto ja kululaskelma TOIMINNAN TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot , ,07 Muut toiminnan tuotot , , , ,76 TOIMINNAN KULUT Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana , ,62 Henkilöstökulut , ,58 Vuokrat , ,75 Palvelujen ostot , ,09 Muut kulut , ,60 Valmistus omaan käyttöön (-) 0, ,35 Poistot , , , ,37 JÄÄMÄ I , ,61 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Rahoitustuotot , ,71 Rahoituskulut -37, ,40-156, ,03 SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT Satunnaiset tuotot 614,12 614, , ,13 JÄÄMÄ II , ,45 SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA KULUT Tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 Kulut Elinkeinoelämälle , ,00 Ulkopuolella oleville valtion rahastoille , ,00 0, ,00 JÄÄMÄ III , ,45 TUOTOT VEROISTA JA PAKOLLISISTA MAKSUISTA Verot ja veronluonteiset maksut , ,00 Perityt arvonlisäverot 4 364, ,78 Suoritetut arvonlisäverot , , , ,27 TILIKAUDEN TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,18 VUOSIKERTOMUS

16 Tase VASTAAVAA KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet , ,96 Muut pitkävaikutteiset menot , ,55 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 0, , , ,56 AINEELLISET HYÖDYKKEET Koneet ja laitteet , ,62 Kalusteet , , , ,54 KÄYTTÖOMAISUUSARVOPAPERIT JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET Käyttöomaisuusarvopaperit 0,00 0,00 0,00 0,00 KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET YHTEENSÄ , ,10 VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS LYHYTAIKAISET SAAMISET Myyntisaamiset , ,82 Siirtosaamiset , ,30 Muut lyhytaikaiset saamiset 0,00 135,29 Ennakkomaksut 0, ,28 350, ,41 RAHAT, PANKKISAAMISET JA MUUT RAHOITUSVARAT Kassatilit 1 707, ,30 Tiliviraston tulotilit 0, , , ,49 VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS YHTEENSÄ , ,90 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,00 VUOSIKERTOMUS

17 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA VALTION PÄÄOMA Valtion pääoma , ,10 Edellisten tilikausien pääoman muutos , ,62 Pääoman siirrot , ,03 Tilikauden tuotto- /kulujäämä , , , ,87 VIERAS PÄÄOMA PITKÄAIKAINEN Muut pitkäaikaiset velat , , , ,36 LYHYTAIKAINEN Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen yhdystilit , ,51 Saadut ennakot , ,18 Ostovelat , ,16 Tilivirastojen väliset tilitykset , ,02 Edelleen tilitettävät erät , ,27 Siirtovelat , ,00 Muut lyhytaikaiset velat 9 794, , , ,51 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,87 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,00 VUOSIKERTOMUS

18 Yhteystiedot PL 313 Itämerenkatu 3A Helsinki Puh: Faksi:

Luottamusta lisäämässä. Toimintasuunnitelma 2014 2016

Luottamusta lisäämässä. Toimintasuunnitelma 2014 2016 Luottamusta lisäämässä Toimintasuunnitelma 2014 2016 Toimintasuunnitelma Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen visio on, että Kyberturvallisuuskeskuksesta kehittyy entistä monipuolisempia tietoturvapalveluita

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013

VIESTINTÄVIRASTON TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 VIESTINTÄVIRASTON TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 2 (1) VIESTINTÄVIRASTON TOIMINTAKERTOMUS... 4 1.1 JOHDON KATSAUS... 4 1.2 VAIKUTTAVUUS... 5 1.2.1 Toiminnan vaikuttavuus... 5 Viestintäpalvelujen tarjonta monipuolistuu...

Lisätiedot

31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa

31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa 31.12.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 Mrd 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

Oikeuskanslerinviraston tilinpäätös 2013 Oikeuskanslerinviraston talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2012 Talousarvio 2013 (TA + LTA:t) Tilinpäätös

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 17.7.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 30.6.2009 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 26.3.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2008 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 31.03.2008 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2007 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 11.4.2005 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2004 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012 Puolivuotisraportointi 1(6) ( tavoitteiden : = saavutetaan, = ehkä, = ei saavuteta) VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 1. Tulostavoitteet: 1.1 Viestinnän peruspalvelut Viestintäverkot ja -palvelut toimivat

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 02.04.2007 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2006 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 3.4.2006 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2005 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Raportti 1 (5) Dnro: 29.11.2017 1310/922/2017 Selvitys tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Tietoyhteiskuntakaaren yleispalvelusääntelyllä taataan kaikille tietyt perustasoiset viestintäpalvelut

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala Kaisa Leena Välipirtti LVM:n hallinnonalasta Kansalaisten arjen ministeriö Kompakti ministeriö, jossa kolme osastoa Hallinnonalalla neljä virastoa (+ kolme

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 7.4.2004 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2003 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 049 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

2012 Viestintäviraston vuosikertomus 2012

2012 Viestintäviraston vuosikertomus 2012 VUOSIKERTOMUS 2012 Viestintäviraston vuosikertomus 2012 Pääjohtajan katsaus Viestintävirasto tavoittelee visionsa mukaisesti varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa. Toiminta-ajatuksenamme on

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari

Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari 17.5.2013 Viestintävirasto, Helsinki [Esittäjän nimi, titteli] [pvm] 1 Seminaariohjelma 9:00 9:30 Aamiainen 9:30 11:00 Telepalveluiden laadun ja saatavuuden

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012

VIESTINTÄVIRASTON TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 VIESTINTÄVIRASTON TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 2 (47) VIESTINTÄVIRASTON TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 JOHDON KATSAUS... 3 1.2 VAIKUTTAVUUS... 4 1.2.1 Toiminnan vaikuttavuus... 4 Viestintäpalvelujen tarjonta monipuolistuu...

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta viestintää

Varmaa ja vaivatonta viestintää Varmaa ja vaivatonta viestintää Viestintäviraston toimet kaikille viestinnän Suomessa luottamuksellisuuden turvaamiseksi Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Asta Sihvonen-Punkka LVM:n keskustelutilaisuus

Lisätiedot

Viestintäviraston toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019

Viestintäviraston toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 1 (20) Viestintäviraston toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 2 (20) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Toimintaympäristö ja tulevaisuusnäkymät... 3 3 Liikenne- ja viestintäministeriön asettamat strategiset

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Viestintäpalvelut ja - verkot, viestinnän tukeminen HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Viestintäpalvelut ja - verkot, viestinnän tukeminen HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Viestintäpalvelut ja - verkot, viestinnän tukeminen HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Viestintäneuvos Sini Wirén, verkko-osasto, Hallitusneuvos Elina

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21 C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen VALTIONEUVOSTON DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTINTÄVERKKOA KOSKEVAT TOIMILUPAPÄÄTÖKSET Toimiluvat ja hakijat

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Viestintäviraston vuosikertomus 2014

VUOSIKERTOMUS 2014 Viestintäviraston vuosikertomus 2014 VUOSIKERTOMUS 2014 Viestintäviraston vuosikertomus 2014 Pääjohtajan katsaus On ilo kertoa teille hyvät vuosikertomuksen lukijat Viestintäviraston ja sen toimialan menneestä vuodesta 2014. Sekä ulkoiset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

YB Yhdistys ALV AB14.WTR

YB Yhdistys ALV AB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla

Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Viestintätoimialan muutostekijät 2010-luvulla Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Digitaaliset palvelut laajemmin käyttöön Tieto digitalisoituu

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot