TUNNELMAA. Kotiteatterissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUNNELMAA. Kotiteatterissa"

Transkriptio

1 LAITTEET Kotiteatteri TEKSTI: JONI MOILANEN PÄÄKUVA: ERIC LERAILLEZ Kotiteatterissa on TUNNELMAA Kun tietokoneissa yleistyvät 3d-ääni ja dvd-asemat, kasvaa kiinnostus myös kotiteatteriin. Teatterin voi rakentaa tietokoneen ympärille, mutta paras ratkaisu on erillinen elokuvalaitteisto. 48 MikroPC 5 / 2001

2 Kotiteatterin voi rakentaa tietokoneen ympärille. Tilan tuntua ääneen tuovat kaksi etukaiutinta, keskikaiutin sekä kaksi takakaiutinta. Bassosta huolehtii erillinen bassokaiutin, johon on pikkupaketeissa usein integroitu vahvistin. Tietokoneen käyttöön dvd-soittimena riittää dvd-asema ja äänikortti. Näytönohjaimessa on hyvä olla tv-ulostulo ja äänikortissa digitaaliliitäntä. Näin monitorin voi korvata televisiolla ja kaiutinpaketin kotiteatterivahvistimella ja kunnon kaiuttimilla. Harrastuksen yltyessä vaihtuu tietokonekin usein erilliseen dvd-soittimeen. Usein tietokoneiden parissa viihtyviä kiinnostavat myös elokuvat. Elokuvateattereissa käymisen lisäksi omien kotiteattereiden rakentaminen on yhä suositumpaa. Kotiteatterin rakentaminen merkitsee kuitenkin useita valintoja ja uusia termejä. Minkälaiset kaiuttimet pitäisi valita? Riittääkö tietokoneen dvd-asema, vai hankkisinko erillissarjasoittimen? Mikä on dolby digitalin ja dts:n ero? DIGITAALISUUS TULEE Kotiteatterin tärkeimpänä osana voidaan pitää kuvalähdettä. Videonauhurien asema elokuvien katselussa alkaa olla takana digitaalisten tallenteiden yleistyessä. Televisio-ohjelmien tallentamisessa nauhuri on kuitenkin edelleen tarpeen. Dvd:n etuna videonauhaan on huomattavasti parempi kuvan- ja äänenlaatu. Levy ei myöskään kulu käytössä. Dvd:tä tuntemattoman kannattaa käydä vaikka hifi-liikkeessä tutustumassa omin silmin ja korvin digitaalisen tallenteen nautintoa lisäävään vaikutukseen. Dvd-soittimeksi ovat vaihtoehtoina erillinen dvd-soitin, tietokoneen dvd-asema ja nykyään myös Playstation 2 -pelikonsoli. Laatu ja käyttömukavuus on erillisessä soittimessa paras, mutta tietokoneen dvd-asemalla tai ps2:llakin pärjää - varsinkin, jos niihin on saatavissa kaukosäädin. ERILLISLAITTEILLA LISÄÄ LAATUA Kotiteatterin voi rakentaa usealla tapaa. Tietokoneharrastajia houkuttaa elokuvien ja tietokoneen yhdistäminen. Useita kaiuttimia voisi elokuvien lisäksi hyödyntää kolmiulotteisissa peleissä, dvdasemaa puolestaan elokuvien toistoon. Harrastusten yhdistäminen merkitsee kompromisseja varsinkin elokuvien osalta. Ongelmia tulee erityisesti sijoittelun ja käyttömukavuuden osalta. On vaikeaa sijoittaa tietokone ja televisio siten, että samoja kaiuttimia voisi käyttää optimaalisesti molemmissa. Tietokoneen voi liittää televisioon purkukortilla tai näytönohjaimen tvulostulolla. Tällöin koneen täytyy olla riittävän lähellä televisiota. Tuuletuksen terhakka hurina kuitenkin häiritsee elokuvan katsomista, varsinkin elokuvan hiljaisina hetkinä. Myös elokuvan kontrollointi on hankalaa, ellei sitä pysty hoitamaan kaukosäätimellä. Dvd-soittimen voi myös tehdä vanhasta tietokoneesta. Purkukorttia käyttämällä suoritintehoksi riittää pieni Pentium. Näin koneen hiljentäminenkin on helpompaa. Tietokoneen kuvaa varten tarvitaan kuitenkin edelleen monitori, jos innostus ei riitä esimerkiksi pienen lcd-paneelin rakentamiseen. Dvd:n yksi tärkeimmistä eduista videonauhaan nähden on cd-tasoinen, digitaalinen ääni. Dvd:llä on useita äänistandardeja, joilla äänet on tallennettu. Yksinkertaisimmillaan ääni on PCM eli sama muoto, jolla ääni on tallennettu cdlevyille. Nämä tallenteet tukevat tyypillisesti dolby surroundia, jossa kahteen kanavaan on koodattu analogisesti tilainformaatio. Takakaiuttimet toistavat samaa ääntä. Yleisin ja tunnetuin ääniformaatti on dolby digital (DD), josta on käytetty myös nimitystä AC3. Se on nimensä mukaisesti digitaalinen, ja kanavia voi olla yhdestä kuuteen kappaletta, yleensä kuitenkin kaksi tai kuusi. Tällöin signaaliin kuuluu Kotiteatterissa erillislaitteilla on sama etu kuin tietokonemaailmassa pc-laitteilla: osia on helppoa vaihtaa toisista riippumatta. Laitteistoa päivitettäessä vanhan vahvistimen ja kaiuttimet voi siirtää tietokoneelle peli- ja musiikkikäyttöön. MONITORISTA PLASMATAULUUN Kuten nimikin jo sanoo, on elokuvien keskeisin elementti liikkuva kuva. Mieluisimman katselutavan voi valita tilojen ja lompakon sallimissa rajoissa. Edullisin vaihtoehto tietokonetta käyttävälle lienee tietokoneen monitori. Mukavuudessa isoinkaan monitori ei kuitenkaan pärjää edes keskikokoiselle te- Äänen neljä tallennustapaa EDESTÄ TAKAA Hifistin unelmaliitännät. Herculeksen Game Theater XP-äänikortin mukana on erillinen liitinlaatikko, jossa on kaikki mahdolliset ääniliitännät. On vaikeaa sijoittaa tietokone ja televisio siten, että samoja kaiuttimia voisi käyttää optimaalisesti molemmissa. kaksi etukanavaa, kaksi takakanavaa, keskikanava sekä subwoofer-kanava. Yleisesti puhutaan 5.1-äänestä. Gladiaattori oli ensimmäinen eurooppalainen dvd-elokuva jossa on dtsääni. Dts eli Digital theater system on dolby digitalin tapaan 5.1-kanavainen äänistandardi. Dts:ssä on käytetty pienempää pakkaussuhdetta, joka periaatteessa merkitsee parempaa ääntä. Käytännössä laatuun vaikuttaa enemmän, miten hyvin dvd:lle tallennettu ääni on editoitu. Eurooppaan yritettiin ajaa vielä mpegäänijärjestelmää vakioksi dvd-levyille. Tämä ei ole ainakaan käytännössä toteutunut, vaan dolby digital on R2-levyilläkin yleisin. MikroPC 5 /

3 LAITTEET Kotiteatteri levisiolle. Kotioloissa suosituin vaihtoehto onkin televisio. Suurta kuvakokoa kaipaavalle puolestaan kyseeseen tulee lähinnä videotykki tai plasmanäyttö. Näillä eväillä kotiteatterin hinta lähteekin jo huimaavaan nousuun. Televisiota hankittaessa tulee vastaan valinta laajakuvatelevision ja tavallisen välillä. Yksiselitteistä vastausta ei ole, vaan valinta kannattaa tehdä katselutottumuksien mukaan. Mikäli haluaa panostaa elokuvaelämykseen, on laajakuvatelevisio paras valinta. Televisiolähetyksissä puolestaan kuvasuhde on useimmiten perinteisen television 4:3. Tosin poikkeuksia on, ja digi-tv lisännee laajakuvalähetysten määrää entisestään. KUVASUHTEET KOHDALLAAN Useimmat elokuvat on tehty laajakuvatelevisiotakin leveämmällä 1.85:1- tai jopa 2.35:1-mittasuhteella. Dvd-elokuvissa kuvasuhde on usein 16:9, jolloin tavallisessa televisiossa kuvaa reunustavat mustat palkit. Perinteiselle televisiolle editoidut versiot ovat tyypillisesti niin sanottuja pan & scan -versioita, joissa ohjaaja on rajannut näytettäväksi kohtauksen tärkeimmät osat. Kuvainformaatiota katoaa paljon, minkä huomaa varsinkin leveissä kohtauksissa. Jotkut elokuvat on editoitu anamorfisiksi. Tällöin 16:9-laajakuvatelevisiossa kuvaruutu täyttyy kokonaan. Tavallisessa televisiossa anamorfinen kuva puolestaan näyttää korjaamattomana leveyssuunnassa kokoon puristetulta ja ihmiset luonnottoman venähtäneitä. Koska laajakuvatelevisio on lähempänä filmin kuvasuhdetta, kuva on suurempi kuin tuumakooltaan vastaavassa 4:3-televisiossa. Toisaalta esimerkiksi 28-tuumaisessa perinteisessä televisiossa on kapeakin kuva suurempi kuin 25-tuumaisessa laajakuvatelevisiossa, ja hintakin saattaa olla edullisempi. Suojatekniikka dvd:llä Dvd:tä hankkiville tulee epäilemättä vastaan erilaiset suojaukset ja rajoitukset. Tunnetuimpia suojauksia ovat aluekoodit, niihin liittyvä RCE sekä Macrovision. ATI:n All-In-Wonder on monipuolinen näytönohjain, jossa on tv-viritin ja s-video-liitännät toiselle näytölle, esimerkiksi televisiolle. Dvd-levyt on koodattu aluekoodeihin. Dvd-soitin ei suostu soittamaan muualla koodattua levyä. R0:ksi koodattu levy toimii kaikissa soittimissa. ALUEKOODIT Dvd-standardissa maailma on jaettu kuuteen vyöhykkeeseen, joilla on oma aluekoodi. Tärkeimmät näistä ovat Region 1 (Pohjois-Amerikka) ja Region 2 (Eurooppa ja Japani). Aluekoodien ideana on se, ettei ulkomailta tilattaisi elokuvia, ennenkuin ne ovat ilmestyneet paikallisiin elokuvateattereihin. Käytännössä kyse on lähinnä elokuvayhtiöiden tulojen maksimoinnista. Harrastajille tämä malli on kiusa. Elokuvaharrastuksen vakavasti ottavilla on lähes poikkeuksetta muokatut monialuesoittimet, joilla voi katsoa kaikilta alueilta saatavia elokuvia. Nämä kuuluvat myös siihen ainoaan ryhmään, jotka viitsivät tilata leffansa ulkomailta. Elokuvien ostoon esimerkiksi Yhdysvalloista on useita syitä. Elokuvia on paljon suurempi valikoima, ja niitä on usein leikattu vähemmän. Lisäksi niissä tarvitaan vain englanninkielinen ääniraita, joten levylle mahtuu helposti sekä dolby digital- että dts-äänivaihtoehdot. Ulkomailta oston haittana ovat vaiva, rahtikulut ja suomenkielisten tekstitysten puute. R1-elokuvat ovat myös poikeuksetta NTSC-televisiostandardin mukaisia eurooppalaisen PAL:n sijaan, mikä vaatii tukea dvd-soittimelta ja tv:ltä. Dvd-soittimista voi usein poistaa aluekoodirajoitukset sopivassa alan liikkeessä, kuten ExtremeAV:ssa, tai ne voi ostaa valmiiksi muokattuina. Tietokoneiden dvd-asemille puolestaan löytyy ohjelmia, joilla aluekoodin vaihtaminen onnistuu helposti. VASTAISKU MONIALUESOITTIMILLE: RCE Monialuesoittimet eivät ole jääneet kuitenkaan huomiotta. Niitä vastaan on kehitetty RCE. RCE-suojatut levyt tunnistavat monialuesoittimet ja kieltäytyvät toimimasta niissä lainkaan, varsinkin jos soittimen aluekoodi on väärä. Tämäkin suojaus osataan useimmissa soittimissa kuitenkin kiertää. Monialuesoitinta ostettaessa kannattaa kuitenkin varmistaa, etteivät RCE-suojatut leffat aiheuta ongelmia. MACROVISION Dvd:n hyvä kuvanlaatu takaa, että myös siitä tehty nauhakopio on laadultaan hyvätasoinen. Tämän takia dvd-soittimissa on Macrovision-suojamekanismi. Macrovision lisää dvd-soittimen komposiitti- ja s-videolähtöihin häiriösignaalin. Tämä vääristää videolle tallentuvan kuvan katselukelvottomaksi mutta ei pääsääntöisesti häiritse televisiolle menevää kuvaa. 50 MikroPC 5 / 2001

4 ESIMERKKIVARUSTUS JA HINNAT Testin kotiteatteri koottiin erillisistä laitteista. Valmistaja: Sony Electronics Dvd-asema: DVP-S735D, hinta mk. Toistaa aluekoodin mukaisia dvd- ja cd-tallenteita. Äänelle digitaalinen koaksiaali- ja optinen liitäntä. S-video- ja komposiittiulostulo kuvalle. 5.1-ulostulo. Viritinvahvistin: STR-DB840, hinta mk. Teho 2x100 W, analo gia- ja digitaalitulot. Dolby digital -signaalin käsittely. Digital Cinema Sound elokuvien katseluun. Useita valmiita äänikenttävalintoja. Kaiutinsarja: SA-VE705, hinta 5495 mk. Kahdesta etukaiuttimesta, kahdesta takakaiuttimesta, yhdestä keskikaiuttimesta sekä aktiivisesta bassokaiuttimesta (125 W) koostuva 5.1-kanavan kaiutinjärjestelmä. Tukee Sonyn Digital Cinema Sound, dolby pro logic ja dolby digital järjestelmiä. Jalustat lisävarusteena. KAIUTTIMET TÄRKEITÄ Ilman ääniä elokuva on vain osittainen elämys. Mykkäfilmejä myöten kuvalla kerrotaan tapahtumia, äänellä katsoja tuodaan sisään elokuvan tunnelmaan. Monet harrastajat sijoittavatkin ennemmin hyvään äänentoistoon kuin isoon televisioon. Kaiuttimet ovat akustiikan ohella äänentoiston tärkeimmät elementit. Tietoa kaiuttimista saa lehtivertailuista ja myyjiltä. Niitä kannattaa myös koekuunnella. Vaikka tietokonekaiuttimet ovat parantuneet, kannattaa ne elokuvakäytössä unohtaa. Alkuun pääsee pelkillä etukaiuttimillakin. Lisäämällä keskikaiutin ja takakaiuttimet saadaan ääni leviämään ja paikallistumaan paremmin tapahtumien mukaan. Kotiteatterissa suositellaan käytettäväksi samanmerkkisiä, mielellään jopa samaa mallia olevia kaiuttimia. Muuten äänessä voi tapahtua häiritseviä muutoksia, kun ääni liikkuu kaiuttimien välillä. Bassoja tanakoittamaan voi hankkia lisäksi subwooferin. Sen huomaa varsinkin toimintaelokuvissa jykevämpinä räjähdyksinä tai tieteiselokuvien avaruus- Kotiteatteri vaativalle Todellinen kotiteatteri rakentuu kuvan ja äänen toistoon soveltuvista erillislaitteista. Kuvan esitykseen riittää televisio, mutta videot täydentyvät dvd-toistimella. Lisäksi tarvitaan tehokas äänijärjestelmä. Kotiteatteriratkaisuja kaupataan jo viiden tonnilla, jolloin varustuksen kuuluu dvd-toistin, ProLogic tai dolby digital -vahvistin dekoodereineen sekä kaiutinsarja tilaäänen toteuttamiseksi. Monet harrastajat sijoittavat ennemmin hyvään äänentoistoon kuin isoon televisioon. OLOHUONEESTA TEATTERI Halvimman mahdollisen ratkaisun sijaan kalustimme koeluontoisesti isohkon olohuoneen tavallista järeämmällä paketilla. Lähes 30 neliön huone ei täyty pikkuvahvistimella riittävän tehokkaasti. Sony on paketoinut noin markan hintaiseen kotiteatterivarustukseen dvd-aseman, viritinvahvistimen sekä kaiutinsarjan. Eväitä paketissa on mihin tahansa asuinhuoneistoon. Dolby digital -dekooderi on vahvistimeen sisäänrakennettuna. Elokuvia katseltiin sekä tv-ruudulta että datavideoprojektoreiden heijastamina. Äänentoistotekniikkaa ei mitattu korvia tarkemmalla mittarilla, mutta havaintojen mukaan tehoa löytyy. Sointi on puhdas vaikka pianokonsertille. Pascal-kaiuttimien pienuus herätti alkuun epäilyksiä, mutta äänentoistolla saa aikaan mahtavan tilantunteen, ja taistelufilmien jytke imee katsojan sisäänsä. Vanhoista Bond-leffoistakin saa tavallista enemmän irti, mutta matrixit ja gladiaattorit irrottavat dvd-esityksinä sekä kuvasta että äänestä uusia ulottuvuuksia. Sonyn eksoottinen kaiutinvaihtoehto kotiteatterin takakaiuttimiksi. KRUUNUNA DATAPROJEKTORI Datavideoprojektorin paras anti kotiteatterissa on suuri kuva. Filmin saa heijastettua huoneesta riippuen jopa kolme neljä metriä leveäksi esitykseksi. Kuvan tarkkuudessa puolestaan hyvä televisio vie voiton. Sony-paketissa on kaksi kookasta kauko-ohjainta, toinen dvd-laitteelle ja toinen vahvistimille. Äänentoiston asetuksia viriteltäessä ei asentajan tarvitse arvioida millisekunteja eri kaiuttimien viiveiden laskemiseksi. Säädöt tehdään käyttöönottovaiheessa ilmoittamalla laitteelle metriset arvot kaiuttimien etäisyyksistä ja korkeuksista. Taajuussäätöjä on riittävästi, ja ne voi tallentaa. Äänikenttiä on stadionista kirkkosaliin. Kuhunkin tilanteeseen ja tilaan soveliain löytyy kokeilemalla. PIENISTÄ PALASISTA Kokeiltua Sony-järjestelmää ei ole tuotteistettu loppuun asti. Laitteiden asennusohjeistus ei ole yhteneväinen, vaan kaikkien osasten asennus täytyy tutkia oppaista erikseen. Oppaissa on onneksi suomenkieliset osuudet ja selkeä kuvitus. Kaiuttimien sekä dvd-, video- ja tvlaitteistojen kytkentään on useampia mahdollisuuksia pakettiin kuuluvalla johtosarjalla. Jos haluaa käyttää optisia digitaalijohtoja, on ne hankittava erikseen. Vaiva on pieni ja kertaluontoinen, kunhan pelit saa soimaan kunnolla. ARI HAAPALAINEN MikroPC 5 /

5 LAITTEET Kotiteatteri alusten jyrinässä. Vahvistimessa tärkeintä on käyttömukavuus ja riittävä määrä sisääntuloja. Kotiteatteria ajatellen vahvistimessa pitäisi olla vähintään Dolby Digital -dekoodaus sekä digitaalinen sisääntulo. Tuki dts- ja mpeg-standardien äänelle on plussaa. 5.1-sisääntulo ulkoiselle dekooderille puolestaan tarjoaa laajennusvaraa tulevillekin standardeille. VAIHTOEHTOJA KUVANKULJETUKSEEN Kun laitteet on kasassa, pitää ne liittää toisiinsa. Videokuvan siirtämisessä suositeltavin vaihtoehto on rgb-liitäntä. Tämän jälkeen tulevat s-video, komposiitti ja lopulta antennikaapeli. Rgb-liitännässä kaikki kolme osavärisignaalia kulkevat omissa johtimissaan. Television kuva muodostetaan rgb-tekniikalla, joten signaaliin ei tarvita muunnoksia. Näin värit ovat usein kirkkaampia ja kuva tarkempi kuin muissa vaihtoehdoissa. Rgb-signaali kulkee useimmiten scart-liittimessä. S-videossa johtimien määrä on pudotettu kahteen. Toisessa kulkee mustavalkoinen kirkkaussignaali, toisessa väritieto. Television kuvakoolla eroa rgb:hen ei yleensä ole, mutta videotykkiä käytettäessä rgb näyttää jo kyntensä. Komposiittiliitännässä koko kuvasignaali kulkee yhtä johdinta pitkin, ja laatu on selvästi muita heikompi. Antenniliitännällä puolestaan ei usein päästä edes tv-lähetyksen laatuun, eikä sitä useimmiten dvd-soittimista löydykään. OPTIIKKAA ÄÄNESSÄKIN Audio-puolella erot kaapeloinnissa ovat pienemmät. Kalliiden ja halpojen kaiutinkaapelien erot tuntuvat lähinnä hankinnan tuottamana subjektiivisena mielihyvänä. Erilaisten sokkotestien perusteella kaapeleissa ei kuultavaa eroa ole. Laitteita liittäessä kannattaa varsinkin dvd:n kohdalla pysyä digitaalisissa liitännöissä, vaikka analogisillakin pärjää. Digitaalisina vaihtoehtoina ovat optinen ja koaksiaaliliitäntä. Optisuus kuulostaa tekniikkana hienolta eikä välitä ulkoisista häiriöistä, mutta toisaalta se on liitettäessä alttiimpi lialle ja murtumille. Tämän takia alan liikkeessä suositeltiin kotiteatteriin koaksiaalikaapelia. Äänenlaadussa ei eroa ole, sillä molemmat siirtävät tiedon digitaalisesti. Sanasto Anamorfinen suhde kuvantallennustapa, jota käyttämällä laajakuva voidaan tallentaa dvd:n täyttä pystyresoluutiota käyttäen. Dvd (digital versatile disc). Parhaimmillaan 17 gigatavua tallentava optinen media. Standardeja löytyy ainakin äänen, kuvan ja datan tallentamiseen. Dolby digital Standardi digitaaliselle monikanavaäänelle. DTS (digital theater system) Standardi digitaaliselle monikanavaäänelle, käyttää yleensä lievempää pakkausta kuin dolby digital. Letter box kuvantallennustapa, jossa laajakuvaan on tallennettu itse kuvan lisäksi myös mustat reunapalkit. Macrovision Elokuvien kopioimisen estävä suojamekanismi. Mpeg (moving picture experts group) Kuvan ja äänen häviölliseen pakkaukseen tarkoitettu standardiperhe. Dvd:ssä kuva pakataan mpeg- 2:lla. Uusin versio on mpeg4. Purkukortti Lisäkortti, joka sisältää mpeg-pakkauksen purkavan piirin. Purkukorttia vähentää dvd-katselun suoritintehon tarvetta. PCM (pulse code modulation) Äänentallennustapa, jota käytetään muun muassa cd:llä. RCE (regional code enhancement) Joillakin dvd-levyillä käytetty suoja monialuesoittimia vastaan. Paraskaan laitteisto ei auta, jos huono akustiikka lisää liikaa kaikua tai muuten vääristää ääntä. TILAT JA AKUSTIIKKA Ennen kuin kotiteatteria lähtee rakentamaan, on syytä varmistaa, että sellaiselle on tilaa. Ahdas kerrostaloyksiö ei ole kaikista ihanteellisin lähtökohta. Paraskaan laitteisto ei auta, mikäli huono akustiikka lisää liikaa kaikua tai muuten vääristää ääntä. Jos seinien äänieristys ei ole kunnossa, elokuvaharrastus voi haitata naapureita. Omakotitalossa tämä ei ole yleensä ongelma. Jos taas ei asu yksin, voi muillakin samassa taloudessa asuvilla olla sanottavansa laitteiden sijoittelusta ja käytöstä. Kotiteatterille kannattaa valita epäsymmetrisin huone, jossa on paljon erilaisia pintamateriaaleja. Jos seinät ovat saman pituiset, syntyy häiritsevää resonanssia. Kaiku on ongelma varsinkin monikanavatoistossa ja investointia huoneen vaimentamiseen kannattaa myös harkita. ENTÄ SITTEN HINTA? Oman laitteistonsa voi halvimmillaan täydentää pieneksi kotiteatteriksi muutamilla sadoilla markoilla, mutta yleensä puhutaan useiden tuhansien markkojen investoinneista. Halvimmillaan monikanavaäänen makuun pääsee tietokoneeseen tarkoitetuilla kaiutinpaketeilla markan investoinnilla saa pienen vahvistimen, subwooferin ja viisi kaiutinta työpisteen ympärille sijoitettavaksi. Kotiteatterista on vielä turha puhua. Vahvistimissa pääsee Dolby Digital - äänestä nauttimaan noin markan sijoituksella. Subwooferista joutuu kärsimään osapuilleen saman verran. Kaiuttimissa puolestaan kappalehinta on tuhannen markan pinnassa. Tietokoneratkaisuun tyytymällä dvdsoittimen hinta jää muutamaan sataseen. Jos vanhan romukoneen kalustaa dvd-asemalla ja purkukortilla, kertyy hintaa noin tuhat markkaa. Erillissoittimien lähtöhinta on noin markkaa. Jos kotiteatteriin tekee mieli laajakuvaa, niin 28 tuuman tv:n omistajaksi pääsee halvimmillaan alle markan investoinnilla. Hintahaitari on kuitenkin laaja. Hinnat ovat vain suuntaa-antavia ja asteikon alapäästä. Kotiteatteri on mukaansatempaava harrastus, ja investoinneissa vain taivas on rajana. Budjetin kasvaessa paranee käyttömukavuus, ominaisuudet, laatu ja kuvan koko. 52 MikroPC 5 / 2001

Monikanavainen AV-viritinvahvistin. Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas

Monikanavainen AV-viritinvahvistin. Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas Monikanavainen AV-viritinvahvistin STR-DN1020 Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas 1 Kaiuttimien asentaminen 2 Television ja muiden laitteiden liittäminen 3 Muut liitännät 4 Kaiuttimien valitseminen ja

Lisätiedot

Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas

Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas Multi Channel AV Receiver STR-DN1030 Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas Sony STR-DN1030 [FI] 4-420-301-11(1) (FI) 1 Kaiuttimien asentaminen 2 Television ja muiden laitteiden liittäminen 3 Muut liitännät

Lisätiedot

Tulevaisuus on DVD:ssä

Tulevaisuus on DVD:ssä 1 Tulevaisuus on DVD:ssä Levykkeen ja CD-levyn jälkeen tallennuksen avainsanaksi on noussut DVD. Vaikka sen ulkomitat ovat samat kuin CD-levyllä, sille mahtuu jopa 25 kertainen tietomäärä ja sen kuva-,

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. ONKYO TX-NR808 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3649625

Käyttöoppaasi. ONKYO TX-NR808 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3649625 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Monikanavaäänen perusteet. Tero Koski

Monikanavaäänen perusteet. Tero Koski Monikanavaäänen perusteet Tero Koski Lähtökohdat Monikanavaääni tarkoi6aa äänital8ota, jossa on toiste6avia kanavia enemmän kuin kaksi 2.1 ; 3.0 ; 3.1 ; 4.0 ; 4.1 ; 7.2 ; 10.2 ; 22.2 ; Monikanavaääntä

Lisätiedot

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen Äänimuodot Ääneen vaikuttavia asioita Taajuudet Äänen voimakkuus Kanavien määrä Näytteistys Bittisyvyys

Lisätiedot

Tytärkortin digitaaliset tulot/lähdöt G1: Koaksiaalilähtö G2: Koaksiaalitulo G3: Optinen lähtö G4: Optinen tulo

Tytärkortin digitaaliset tulot/lähdöt G1: Koaksiaalilähtö G2: Koaksiaalitulo G3: Optinen lähtö G4: Optinen tulo Tuotetiedot Sisäiset tulot/lähdöt ja siltaus A1: Siltaus: - Keskikaiutin / Lisäbassovahvistin -> Vaihtaa äänen keskikaiuttimen ja lisäbassovahvistimen välillä (5.1). Lisätietoja käytöstä on ohjekirjan

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisempi musiikkielämys, selkeä. puheääni ja tehokkaat efektit:

Kokonaisvaltaisempi musiikkielämys, selkeä. puheääni ja tehokkaat efektit: Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Kokonaisvaltaisempi musiikkielämys, selkeä puheääni ja tehokkaat efektit: Herätä elokuvat ja musiikki eloon Sonyn ST3 ja ST7-kautinpalkeilla

Lisätiedot

Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka. Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio

Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka. Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio Akustiikka Äänityksen tarkoitus on taltioida paras mahdo!inen signaali! Tärkeimpinä kolme akustista muuttujaa:

Lisätiedot

Kauko-ohjauslähtö (valkoinen/ruskea) Kauko-ohj.tulo (valk./ruskea) Peruutusvalo (oranssi/valk.)

Kauko-ohjauslähtö (valkoinen/ruskea) Kauko-ohj.tulo (valk./ruskea) Peruutusvalo (oranssi/valk.) Kytkennät Antenni ISO-antenniliitin Kauko-ohjauslähtö (valkoinen/ruskea) Kauko-ohj.tulo (valk./ruskea) Peruutusvalo (oranssi/valk.) (punainen) (punainen) Rattikauko-ohjaimen kytkentäyksikköön Peruutuskameraan

Lisätiedot

Tuotetiedot C: Asennus

Tuotetiedot C: Asennus Tuotetiedot A: Analogiset tulot ja lähdöt B: Digitaalinen S/PDIF-lähtö ja -tulo C: Sisäiset analogiset tulot C A B Asennus Ennen asennusta: Jos sinulla on äänikortti järjestelmässä, poista se käytöstä

Lisätiedot

5.1 äänentoisto ja kotiteatteriformaatit

5.1 äänentoisto ja kotiteatteriformaatit 5.1 äänentoisto ja kotiteatteriformaatit Robin Lindroos rlindroo@cc.hut.fi Tiivistelmä Tässä paperissa käsitellään kotiteattereissa yleisesti käytössä olevia monikanavaäänijärjestelmiä, niiden historiaa

Lisätiedot

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ VIDEON SIIRTÄMINEN DVD-LEVYLLE

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ VIDEON SIIRTÄMINEN DVD-LEVYLLE ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä Oppimateriaali 9/2005 VIDEON SIIRTÄMINEN DVD-LEVYLLE ROXIO TOAST LITE 6 2 ROXIO

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä

Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä Tuotetiedot Kytkentä Kuvaus A 1 Välikytkin: - Keskikaiutin / Subwoofer - Linjatulo: V / O Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä Jos käytetään 2-4 kaiuttimen

Lisätiedot

Kotiteatteriformaatit ja 5.1 Äänentoisto

Kotiteatteriformaatit ja 5.1 Äänentoisto Kotiteatteriformaatit ja 5.1 Äänentoisto Salla Mankinen Teknillinen Korkeakoulu Salla.Mankinen@hut.fi Tiivistelmä Tämän paperin tarkoituksena on esitellä monikavanaäänen historiaa ja paneutua sitten tarkemmin

Lisätiedot

Surround. Äänitys ja miksaus LFE-kanava 5.1. Mitä tarvitaan? 5 pääkaiutinta aktiivikaiuttimet passiivikaiuttimet + surround-vahvistin

Surround. Äänitys ja miksaus LFE-kanava 5.1. Mitä tarvitaan? 5 pääkaiutinta aktiivikaiuttimet passiivikaiuttimet + surround-vahvistin 5.1 Viisi pääkanavaa Surround Left (L), Center (C), Right (R), Left Surround (LS), Right Surround (RS) täysi taajuuskaista (20 Hz - 20 khz) Äänitys ja miksaus LFE-kanava Low Frequency Effects taajuuskaista

Lisätiedot

Monikanavaääni. Antti Silvennoinen Freelance ääni- ja valosuunnittelija. copyright Antti Silvennoinen 2009

Monikanavaääni. Antti Silvennoinen Freelance ääni- ja valosuunnittelija. copyright Antti Silvennoinen 2009 Antti Silvennoinen Freelance ääni- ja valosuunnittelija Mono Stereo Surround, monikanava? Mitä käsitteet mahtaa tarkoittaa? Mono: yksi tallennus kanava, yksi toistokanava Monoääntä tallennettiin yleisesti

Lisätiedot

Multimedia. Asiakirjan osanumero: 419465-351

Multimedia. Asiakirjan osanumero: 419465-351 Multimedia Asiakirjan osanumero: 419465-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan, miten tietokoneen multimedialaitteita ja ohjelmistoja käytetään. Multimediaominaisuudet vaihtelevat tietokoneen mallin

Lisätiedot

8. VIDEO-LÄHTÖ 9. Toimintapainikkeet 10. POWER-merkkivalo 11. PAL-merkkivalo 12. Kanavavalitsimen kytkin 13. VIDEO-TULO

8. VIDEO-LÄHTÖ 9. Toimintapainikkeet 10. POWER-merkkivalo 11. PAL-merkkivalo 12. Kanavavalitsimen kytkin 13. VIDEO-TULO Tuotetiedot LÄHETIN (T) VASTAANOTIN (R). Antenni 2. VGA-LÄHTÖ 3. VGA-TULO 4. AUDIO-TULO 5. S-VIDEO 6. Virtalähde 7. Ohjauspainikkeet TOIMINTOPAINIKKEET 8. VIDEO-LÄHTÖ 9. Toimintapainikkeet 0. POWER-merkkivalo.

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. PHILIPS DVD962SA/001 http://fi.yourpdfguides.com/dref/982101

Käyttöoppaasi. PHILIPS DVD962SA/001 http://fi.yourpdfguides.com/dref/982101 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuivat

Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuivat Lehdistötiedote 6.8.2008 Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuivat BDP-S350 ja S550 tarjoavat hämmästyttävän toiston Blu-ray-, DVD- ja CD-levyiltä Sonyn uusimman sukupolven Blu-ray-soittimet BDP-S350 ja BDP-S550

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. PHILIPS 32PW9788 http://fi.yourpdfguides.com/dref/981394

Käyttöoppaasi. PHILIPS 32PW9788 http://fi.yourpdfguides.com/dref/981394 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset. Laboratoriotyö, kevät 2010

S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset. Laboratoriotyö, kevät 2010 1/7 S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset Laboratoriotyö, kevät 2010 Häiriöiden kytkeytyminen yhteisen impedanssin kautta lämpötilasäätimessä Viimeksi päivitetty 25.2.2010 / MO 2/7 Johdanto Sähköisiä

Lisätiedot

Liikkuva viihdekeskus

Liikkuva viihdekeskus Liikkuva viihdekeskus Opinnäyte Jere Kurvinen 21.5.2015 Etelä-Savon ammattiopisto Tieto- ja viestintätekniikka Käytöntuki SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKKUVA VIIHDEKESKUS... 1 2 ÄÄNENTOISTOLAITTEET... 1 2.1 Soittimen

Lisätiedot

Käyttöohje PHILIPS FB965 Käyttöohjeet PHILIPS FB965 Käyttäjän opas PHILIPS FB965 Omistajan käsikirja PHILIPS FB965 Käyttöopas PHILIPS FB965

Käyttöohje PHILIPS FB965 Käyttöohjeet PHILIPS FB965 Käyttäjän opas PHILIPS FB965 Omistajan käsikirja PHILIPS FB965 Käyttöopas PHILIPS FB965 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle PHILIPS FB965. Löydät kysymyksiisi vastaukset PHILIPS FB965 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

Sivu 1/5 Mitä CD- tai DVD-muotoa tulisi käyttää? Tässä artikkelissa Tarpeita vastaavan levyn ja muodon valinta Tietoja Live File Systemin ja masteroidun levymuodon eroista Miksi Live File System -muodosta

Lisätiedot

DVD-SOITIN DQD-6100D DQD-2100D. Käyttöohje

DVD-SOITIN DQD-6100D DQD-2100D. Käyttöohje DVD-SOITIN Käyttöohje DQD-600D DQD-200D Kotikäyttöön tarkoitetun DVD-soittimen aluekoodi on 2 tai ALL (kaikki). Mikäli aluekoodi on jokin muu, levy ei toimi. Käytä ainoastaan levyjä, joiden aluekoodi on

Lisätiedot

VHS -nauhojen digitointi tietokoneella

VHS -nauhojen digitointi tietokoneella VHS -nauhojen digitointi tietokoneella Finlux VCR 6257 videonauhuri 1. Avaa ohjelma MAGIX Video easy Rescue Your Videotapes -kuvakkeesta. 2. Ohjelman avauduttua valitse Luo uusi videoprojekti. Ohjelma

Lisätiedot

(keltainen) (valkoinen) (punainen) (keltainen) (valkoinen) (punainen)

(keltainen) (valkoinen) (punainen) (keltainen) (valkoinen) (punainen) Kytkennät Antenni ISO-antenniliitin (valkoinen) (punainen) (valkoinen) (punainen) Videotuloon Audiotuloon (O/V) Audiolähtöön (O/V) Vahvistin Vahvistin Takavasen Takaoikea Etuvasen Etuoikea Vahvistin Subwooferit

Lisätiedot

KREATEL IPTV-STB 1510 ASENNUSOHJE

KREATEL IPTV-STB 1510 ASENNUSOHJE 1 (9) KREATEL IPTV-STB 1510 Mikä IPTV-boksi on? Pystyäksesi katsomaan normaalilla TV-vastaanottimellasi digitaalisia -lähetyksiä, tarvitset IPTV-boksin, joka muuntaa laajakaistaverkossa välitettävän digitaalisesti

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ henri.t.talviaho@student.jyu.fi Kuva 1. Nuoli TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 30.3.2016 1. Näytöt... 3 1.1. Kuvaputkinäytöt (Cathode Ray Tube (CRT))... 3 1.2. Kuvanlaatuun vaikuttavia tekijöitä...

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP PAVILION DV2017EA http://fi.yourpdfguides.com/dref/4148090

Käyttöoppaasi. HP PAVILION DV2017EA http://fi.yourpdfguides.com/dref/4148090 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle HP PAVILION DV2017EA. Löydät kysymyksiisi vastaukset HP PAVILION DV2017EA käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

ANALOGISESTA DIGITAALISEEN TELEVISIOON. Kansalaisen digi-tv-päivä 18.3.2006

ANALOGISESTA DIGITAALISEEN TELEVISIOON. Kansalaisen digi-tv-päivä 18.3.2006 ANALOGISESTA DIGITAALISEEN TELEVISIOON Kansalaisen digi-tv-päivä 18.3.2006 Sari Walldén FL, KM Tampereen yliopisto Sari.Wallden@uta.fi http://www.uta.fi/~kasawa/ TELEVISION HISTORIAA Katodisädeputki 1897

Lisätiedot

Ennen laitteen käyttöä, asetusten tekoa ja liittämistä muihin laitteisiin lue tämä käyttöohje huolellisesti.

Ennen laitteen käyttöä, asetusten tekoa ja liittämistä muihin laitteisiin lue tämä käyttöohje huolellisesti. KANNETTAVA DVD-SOITIN (2 RUUTUA) KÄYTTÖOHJE MTW-730/731 TWIN Ennen laitteen käyttöä, asetusten tekoa ja liittämistä muihin laitteisiin lue tämä käyttöohje huolellisesti. Sisällysluettelo Sisältö Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pikaopas LX9000R. Yleistietoa. Mukanatoimitetut laitteet. Suomi

Pikaopas LX9000R. Yleistietoa. Mukanatoimitetut laitteet. Suomi 1 4 0 Suomi 2 5 9 6 3 7 8 @ @ # Yleistietoa Tämä pikaopas antaa laitteesta karkean yleiskuvan ja auttaa aloittamaan nopeasti perusvaiheista. Lue mukanatoimitetusta käyttöohjeesta yksityiskohtaiset tiedot.

Lisätiedot

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille APPLE TV JA CHROMECAST EIVÄT MUUTTANEET VANHAA HIFILAITTEISTOANI LANGATTOMAKSI TOIVOTULLA TAVALLA MUTTA YAMAHA WXAD-10 MUUTTI Omistan

Lisätiedot

HP-mediakaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas

HP-mediakaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas HP-mediakaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä

Lisätiedot

HKTS 11 Kotiteatterikaiutinjärjestelmä

HKTS 11 Kotiteatterikaiutinjärjestelmä HKTS 11 Kotiteatterikaiutinjärjestelmä OMISTAJAN KÄSIKIRJA Power for the Digital Revolution Sisältö 3 Johdanto 4 SUB-TS11-subwooferin säätimet ja liitännät 6 Kaiuttimien sijoittaminen 7 Asennusvaihtoehdot

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SAMSUNG HW-C450 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2594896

Käyttöoppaasi. SAMSUNG HW-C450 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2594896 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Laitteisto ja ohjelmat Sovelton Online-kurssit käyttävät alustanaan Adobe Connect -ympäristöä. Asiakasohjelmaksi riittää pelkkä www-selain

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HARMAN KARDON AVR 132 http://fi.yourpdfguides.com/dref/1252983

Käyttöoppaasi. HARMAN KARDON AVR 132 http://fi.yourpdfguides.com/dref/1252983 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 2 VAROITUKSET 3

SISÄLLYSLUETTELO 2 VAROITUKSET 3 SISÄLTÖ SISÄLLYSLUETTELO 2 VAROITUKSET 3 LEVYT DVD levyjen ominaisuuksia 4 Levyjen käsittely 4 Levyjen puhdistaminen 4 Levyjen säilytys 4 Toistettavat levyt 5 KÄYTTÖÖNOTTO 5 KESKUSYKSIKKÖ Etupaneeli 6

Lisätiedot

YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT

YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT DYNAAMINEN MIKROFONI KONDENSAATTORIMIKROFONI YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT DYNAAMISIA MIKROFONEJA KONDENSAATTORIMIKROFONEJA MIKKIVERTAILUA: DYNAAMINEN MIKROFONI KONDENSAATTORIMIKROFONI

Lisätiedot

DVU-1009. Käyttöohje TÄRKEÄÄ. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje.

DVU-1009. Käyttöohje TÄRKEÄÄ. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje. DVU-1009 Käyttöohje TÄRKEÄÄ Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje. 0 SISÄLTÖ Turvallisuusohjeet 2-3 Huomioitavaa levyistä 4-5 Valmistelut 6 Hallintanäppäimet

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. JBL ATX 100S (220-240V) http://fi.yourpdfguides.com/dref/1225600

Käyttöoppaasi. JBL ATX 100S (220-240V) http://fi.yourpdfguides.com/dref/1225600 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. PHILIPS 36PW9767 http://fi.yourpdfguides.com/dref/981292

Käyttöoppaasi. PHILIPS 36PW9767 http://fi.yourpdfguides.com/dref/981292 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

2-021-509-72(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-LS755P. 2004 Sony Corporation

2-021-509-72(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-LS755P. 2004 Sony Corporation 2-021-509-72(1) CD/DVD Player Käyttöohje DVP-LS755P 2004 Sony Corporation VAROITUS Tervetuloa! Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran estämiseksi. Älä avaa laitteen koteloa,

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HARMAN KARDON AVR 2650 http://fi.yourpdfguides.com/dref/4122392

Käyttöoppaasi. HARMAN KARDON AVR 2650 http://fi.yourpdfguides.com/dref/4122392 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

DVD-766. Käyttöohje TÄRKEÄÄ. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje.

DVD-766. Käyttöohje TÄRKEÄÄ. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje. DVD-766 Käyttöohje TÄRKEÄÄ Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje. 1 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 1 TURVALLISUUSOHJEET... 2-3 LEVYT... 4 HALLINTANÄPPÄINTEN SIJAINTI...

Lisätiedot

Sisällysluettelo...1 Osa 1 Perustoiminnot... 2

Sisällysluettelo...1 Osa 1 Perustoiminnot... 2 Käyttöohje Basic Operation Sisällysluettelo...1 Osa 1 Perustoiminnot... 2 1. Kytke DVD-soittimen virta päälle..... 2 2. Aseta levy levypesään. 2 3. Levyjen toistaminen.... 2 4. Pysäytä. 2 Osa 2 Lisätoiminnot

Lisätiedot

QosmioEngine Mullistava videokokemus

QosmioEngine Mullistava videokokemus QosmioEngine Mullistava videokokemus Qosmio yhdistää QosmioEnginen ja QosmioPlayerin korkealuokkaiset video ominaisuudet, Harman Kardonin kaiuttimet, SRS TruSurround XT:n surround äänen sekä digitaaliset

Lisätiedot

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS930V Sony Corporation

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS930V Sony Corporation 3-083-193-81(1) CD/DVD Player Käyttöohje DVP-NS930V 2003 Sony Corporation VAROITUS Tervetuloa! Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran estämiseksi. Älä avaa laitteen koteloa,

Lisätiedot

Käyttöohje. 1/DOC-RS15C Fi A

Käyttöohje. 1/DOC-RS15C Fi A Käyttöohje 1 Yleistä: on 15W:n A-luokan 2-kanavainen combovahvistin, joka on valmistettu Suomessa kokonaan käsityönä. Kaikki kykennät on tehty point-topoint-periaatteella ilman piirilevyä. Puukotelo, 12"

Lisätiedot

VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa.

VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa. VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa. LG 55UB850V digi-tv hdmi 2 KUVA Kuvatila Expert1 Expert1 Kuvan säätö Taustavalo

Lisätiedot

(keltainen) (punainen) (valkoinen) (keltainen) (punainen) (valkoinen) OPASTE (musta) KAMERATULO (keltainen)

(keltainen) (punainen) (valkoinen) (keltainen) (punainen) (valkoinen) OPASTE (musta) KAMERATULO (keltainen) Kytkennät KAUKO-OHJ.LÄHTÖ (valk./ruskea) KAUKO-OHJ.TULO (valk./ruskea) PERUUTUSVALO (oranssi/valk.) KAMERAKYTKIN (musta) OPASTEOHJAIN (valkoinen/vihreä) (musta) (punainen) (valkoinen) (punainen) (valkoinen)

Lisätiedot

Seuraavat toiminnot suoritetaan käyttämällä LG- tallentimen kaukosäädintä.

Seuraavat toiminnot suoritetaan käyttämällä LG- tallentimen kaukosäädintä. 1 Digitointi VHS-kasetilta DVD-Ievylle Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Prosessi kestää niin kauan kuin VHS:n toisto kestää. Soittimessa voi käyttää DVD-R, DVD+R sekä uudelleen kirjoitettavia

Lisätiedot

OMISTAJAN KÄSIKIRJA TUOTE:

OMISTAJAN KÄSIKIRJA TUOTE: X + 0 + Y 2 0M HZ OMISTAJAN KÄSIKIRJA TUOTE: MALLI- NUMERO: SCS178 SATPair SUUNNITTELUTAVOITE: Tuoda kotiisi elävän musiikin ja elokuvien koko äänimaailma, työkalu: JBL:n koko kokemus ja ammattitaito.

Lisätiedot

Turvaohjeita ÄLÄ ALTISTA LAITETTA SATEELLE TAI KOSTEUDELLE, KOSKA TÄMÄ AIHEUTTAA SUUREN

Turvaohjeita ÄLÄ ALTISTA LAITETTA SATEELLE TAI KOSTEUDELLE, KOSKA TÄMÄ AIHEUTTAA SUUREN Turvaohjeita Kolmion sisällä oleva nuolisalamasymboli varoittaa käyttäjää eristämättömästä "vaarallisesta jännitteestä" tuotteen kotelon sisällä. Tämä jännite voi olla riittävän suuri aiheuttamaan sähköiskun

Lisätiedot

Pikaopas. Mukanatoimitetut laitteet. Tallennettavat levyt LX7500R. Suomi

Pikaopas. Mukanatoimitetut laitteet. Tallennettavat levyt LX7500R. Suomi LX7500R Mukanatoimitetut laitteet 1 1 1 1 Pikaopas Suomi 2 1 3 3 3 3 3 3 4 5 6 7 9! 8 0 Tallentavan DVD-laitteesi mukana toimitetaan 1 2 etu-, 1 keski- ja 2 takakaiutinta 2 1 subwooferi 3 6 kaiutinkaapelia

Lisätiedot

NICEVIEW DVD6002 AUTOSOITIN DIVX/XVID/DVD/MP3/CD/FM/USB KÄYTTÖOHJE

NICEVIEW DVD6002 AUTOSOITIN DIVX/XVID/DVD/MP3/CD/FM/USB KÄYTTÖOHJE NICEVIEW DVD6002 AUTOSOITIN DIVX/XVID/DVD/MP3/CD/FM/USB KÄYTTÖOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO Perusominaisuudet...3 Etupaneelin irrotus laitteesta...4 Etupaneelin liittäminen laitteeseen...5 1. Perustoiminnot...7

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP PAVILION A1400 http://fi.yourpdfguides.com/dref/854053

Käyttöoppaasi. HP PAVILION A1400 http://fi.yourpdfguides.com/dref/854053 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SAMSUNG DVD-V6600 http://fi.yourpdfguides.com/dref/784907

Käyttöoppaasi. SAMSUNG DVD-V6600 http://fi.yourpdfguides.com/dref/784907 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Avid Pro Tools Äänityksen perusteet. Petri Myllys 2013 / Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia tp48 Äänitekniikan perusteet

Avid Pro Tools Äänityksen perusteet. Petri Myllys 2013 / Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia tp48 Äänitekniikan perusteet Avid Pro Tools Äänityksen perusteet Petri Myllys 20 / Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia tp48 Äänitekniikan perusteet Äänitys Pro Toolsissa Luo ensin uusi raita (ks. edellinen ohje). Jos äänität yhdellä

Lisätiedot

VHS-kasetin digitointi Adobe Premiere Elements -ohjelmalla

VHS-kasetin digitointi Adobe Premiere Elements -ohjelmalla 24.8.2018 1 VHS-kasetin digitointi Adobe Premiere Elements -ohjelmalla I Kasetin luku Adobe Premiere Elements -ohjelmaan Kytke virta tietokoneeseen, näyttöön ja videolaitteeseen. Laita VHS -kasetti videolaitteen

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. PHILIPS DVD633 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3420050

Käyttöoppaasi. PHILIPS DVD633 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3420050 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

MEDIA-PC:T TEKSTI JA TESTIT: MIKKO TORIKKA KUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN

MEDIA-PC:T TEKSTI JA TESTIT: MIKKO TORIKKA KUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN MEDIAPC:T TEKSTI JA TESTIT: MIKKO TORIKKA KUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN 22 M i k r o P C 1 5 / 2 0 0 4 W W W. M I K R O P C. N E T Testi DTK HomeTheater Xi280r Microtech POWERAGE AV CUBE2

Lisätiedot

SUOMI. Erikoispiirteet. Johdanto. Lisävarusteet. Sisältö. Yleiset tiedot. Su-1. Yleiset tiedot Varotoimet... 2 Säädöt ja merkkivalot...

SUOMI. Erikoispiirteet. Johdanto. Lisävarusteet. Sisältö. Yleiset tiedot. Su-1. Yleiset tiedot Varotoimet... 2 Säädöt ja merkkivalot... Johdanto Erikoispiirteet Yleiset tiedot Kiitos tämän SHARP-laitteen ostamisesta. Jotta laite toimii parhaalla mahdollisella tavalla, lue tämä käyttöohje huolellisesti. Siinä neuvotaan SHARP-laitteen käyttössä.

Lisätiedot

Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry www.sant.fi

Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry www.sant.fi www.sant.fi 1 Jäseninä: Satelliitti- ja antenniliitto SANT toimii n. 100 antennialan yrityksen edunvalvojana ja yhteenliittymänä Antenniurakointiliikkeitä Antennialan laitevalmistajia ja maahantuojia Antennitarvikkeiden

Lisätiedot

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS955V DVP-LS785V Sony Corporation

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS955V DVP-LS785V Sony Corporation 2-059-563-63(1) CD/DVD Player Käyttöohje DVP-NS955V DVP-LS785V 2004 Sony Corporation VAROITUS Tervetuloa! Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran estämiseksi. Älä avaa laitteen

Lisätiedot

Ominaisuudet. Sisältö. Yleiset ominaisuudet

Ominaisuudet. Sisältö. Yleiset ominaisuudet Sisältö Ominaisuudet... 36 Yleiset ominaisuudet... 36 Turvallisuustiedot... 37 Merkit levyillä... 37 Levyjen käsittely... 37 Puhdistaminen... 37 Lisenssitiedot... 37 Miten katsotaan DVD-levyä... 37 DVD-Ohjauspaneelin

Lisätiedot

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY STR-DH500 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2844187

Käyttöoppaasi. SONY STR-DH500 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2844187 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Radiokurssi. Modulaatiot, arkkitehtuurit, modulaattorit, ilmaisimet ja muut

Radiokurssi. Modulaatiot, arkkitehtuurit, modulaattorit, ilmaisimet ja muut Radiokurssi Modulaatiot, arkkitehtuurit, modulaattorit, ilmaisimet ja muut Modulaatiot CW/OOK Continous Wave AM Amplitude Modulation FM Frequency Modulation SSB Single Side Band PM Phase Modulation ASK

Lisätiedot

DVD-RAM-levyjen käyttö

DVD-RAM-levyjen käyttö Tämä opas sisältää vähimmäistiedot, joita tarvitaan DVD-RAM-levyjen käyttöön DVD MULTI -asemassa Windows 98/Me/2000 -käyttöjärjestelmässä. Windows, Windows NT ja MS-DOS ovat Microsoft Corporationin rekisteröityjä

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HARMAN KARDON AVR 145 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3931109

Käyttöoppaasi. HARMAN KARDON AVR 145 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3931109 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS400D Sony Corporation

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS400D Sony Corporation 3-067-121-41(1) CD/DVD Player Käyttöohje DVP-NS400D 2001 Sony Corporation VAROITUS Tervetuloa! Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran estämiseksi. Älä avaa laitteen koteloa,

Lisätiedot

Käyttöohje DVD/CD-SOITIN JA VIDEONAUHURI DPVR-6830. Sisällysluettelo. Mallin numero: Sarjanumero:

Käyttöohje DVD/CD-SOITIN JA VIDEONAUHURI DPVR-6830. Sisällysluettelo. Mallin numero: Sarjanumero: DVD/CD-SOITIN JA VIDEONAUHURI DPVR-6830 Käyttöohje PAL Sisällysluettelo Varotoimet... 2 Laserturvallisuus... 2 Tärkeää... 2 Jännitteensyöttö... 2 Kosteusvaroitus... 2 Varoitus... 2 Sijoittaminen... 2 Kierrätys...

Lisätiedot

Onnittelut PRO-JECT-DA-muuntimen hankkimisesta. Lue huolellisesti tämä ohje, jotta kytket laitteen oikein ja saat siten parhaan äänenlaadun.

Onnittelut PRO-JECT-DA-muuntimen hankkimisesta. Lue huolellisesti tämä ohje, jotta kytket laitteen oikein ja saat siten parhaan äänenlaadun. KÄYTTÖOHJE Pro-Ject DAC Box USB Hyvä musiikinystävä, Onnittelut PRO-JECT-DA-muuntimen hankkimisesta. Lue huolellisesti tämä ohje, jotta kytket laitteen oikein ja saat siten parhaan äänenlaadun.! Sähköiskuvaara.

Lisätiedot

DVD-vastaanotin DR-110

DVD-vastaanotin DR-110 DVD-vastaanotin DR-110 Käyttöohje SISÄLTÖ VAROITUKSET & TURVALLISUUSOHJEITA...i~ii SISÄLLYSLUETTELO...1 OMINAISUUKSIA... 2 PAKKAUKSEN SISÄLTÖ...3 VAROTOIMENPITEITÄ...4 LEVYJEN KÄSITTELY...5 LEVYJEN YHTEENSOPIVUUSTAULUKKO...6

Lisätiedot

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS705V DVP-NS905V Sony Corporation

(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS705V DVP-NS905V Sony Corporation 3-075-801-81(1) CD/DVD Player Käyttöohje DVP-NS705V DVP-NS905V 2002 Sony Corporation VAROITUS Tervetuloa! Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran estämiseksi. Älä avaa laitteen

Lisätiedot

DVD 31 DVD-soitin OMISTAJAN KÄSIKIRJA. Power for the Digital Revolution

DVD 31 DVD-soitin OMISTAJAN KÄSIKIRJA. Power for the Digital Revolution DVD 31 DVD-soitin OMISTAJAN KÄSIKIRJA Power for the Digital Revolution Sisällys 3 Johdanto 4 Termejä 5 Ominaisuudet ja pakkauksen sisältö 6 Etulevyn säätimet 7 Etulevyn näyttö 8 Kauko-ohjain 10 Takalevyn

Lisätiedot

Digitaalinen Televisio

Digitaalinen Televisio Digitaalinen Televisio Digitaalinen Televisio 1. Lähetystekniikka ja standardit 2. MHP 3. Interaktiivinen Televisio 4. Vastaanottimet 5. Tulevaisuuden trendit Lähetystekniikka ja standardit DVB = Digital

Lisätiedot

Päällekkäisäänitys Audacityllä

Päällekkäisäänitys Audacityllä Päällekkäisäänitys Audacityllä Periaate: äänitetään soitin kerrallaan niin, että kuullaan aina aikaisemmin äänitetyt osuudet ja voidaan tahdistaa oma soitto niiden mukaan. Äänitarkkailu Jos on erikseen

Lisätiedot

NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE

NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE Netikka TV 1 Versio 2.1 NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE Netikka TV 2(10) Tervetuloa Netikka TV:n käyttäjäksi! Tervetuloa käyttämään Anvian Netikka TV -palvelua. Onnittelemme sinua hyvästä valinnasta! Palvelu antaa

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY DAR-RH7000 http://fi.yourpdfguides.com/dref/1158518

Käyttöoppaasi. SONY DAR-RH7000 http://fi.yourpdfguides.com/dref/1158518 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

CLICKTRONIC VÄLIJOHDOT

CLICKTRONIC VÄLIJOHDOT CR70399 CR70401 CR70402 CR70403 CR70404 CR70405 CR70407 CR70408 7, 1 CR70465 CR70467 CR70468 CR70469 CR70470 CR70471 CR70473 CR70474 7, 1 Antennikaapeli (IEC-uros/IEC-naaras) antenni- tai kaapelivastaanottimien

Lisätiedot

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä TYYH 31/2014 Liite 1 TYYn uusi videotykki - esimerkkejä Gigantti Philips PicoPix PPX3407-349 Philips PicoPix on pienikokoinen ja kevyt taskukokoinen LED-videoprojektori. Saat laadukkaan kuvan missä vain

Lisätiedot

Kanava ylös / valikko ylös Kanava alas / valikko alas Laske äänenvoimakkuutta. Nosta äänenvoimakkuutta / valikon vahvistus

Kanava ylös / valikko ylös Kanava alas / valikko alas Laske äänenvoimakkuutta. Nosta äänenvoimakkuutta / valikon vahvistus Tuotetiedot Kytkennät Kytkentä VGA-TULO PC-ÄÄNITULO VGA-LÄHTÖ STEREO- LÄHTÖ TV-LÄHTÖ ANTENNI DC-TULO AUDIO-L-TULO AUDIO-R-TULO VIDEO-TULO Ohjauspaneeli S-VIDEO-TULO CH+/YLÖS CH-/ALAS VOL- VOL+/ENTER MENU/ESC

Lisätiedot

90 ryhmän 1 huomautuksen f alakohdan nojalla. Näin ollen tavara luokitellaan CN-koodiin 8108 90 90 muuksi titaanista valmistetuksi tavaraksi.

90 ryhmän 1 huomautuksen f alakohdan nojalla. Näin ollen tavara luokitellaan CN-koodiin 8108 90 90 muuksi titaanista valmistetuksi tavaraksi. 14.11.2014 L 329/5 (CN-koodi) Kiinteä, lieriön muotoinen, kierteitetty tuote, joka on valmistettu erittäin kovasta värikäsitellystä titaaniseoksesta ja jonka pituus on noin 12 mm. Tuotteessa on varsi,

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ Kuva 1 Ville Ranta ville.p.j@student.jyu.fi TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 20.4.2016 Sisällysluettelo 1. Digitaalitelevisio... 1 1.1. Maanpäällisten digitaalilähetysten standardit eri maissa...

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY DAV-DZ780 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2154620

Käyttöoppaasi. SONY DAV-DZ780 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2154620 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY DVP-NS330 http://fi.yourpdfguides.com/dref/671018

Käyttöoppaasi. SONY DVP-NS330 http://fi.yourpdfguides.com/dref/671018 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Made for efficient farmers

Made for efficient farmers Made for efficient farmers ISOMATCH TELLUS GO, work easy. be in control. Maataloudessa tarvitaan tehokkuutta. Korkeampia satoja vähemmällä vaivalla ja pienemmillä kustannuksilla. Se tarkoittaa myös tuotantopanosten

Lisätiedot

DVU-1009MK2. Käyttöohje TÄRKEÄÄ. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje.

DVU-1009MK2. Käyttöohje TÄRKEÄÄ. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje. 0 DVU-1009MK2 Käyttöohje TÄRKEÄÄ Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen DVD-soittimen käyttämistä. Säilytä käyttöohje. 1 Turvallisuusohjeet VAROITUS Lue kaikki käyttöohjeet. Alla olevien käyttöohjeiden

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

Voodoo Dragon. Voodoo Dragon. Käyttäjän opas. Versio 1.0

Voodoo Dragon. Voodoo Dragon. Käyttäjän opas. Versio 1.0 Voodoo Dragon Käyttäjän opas Versio 1.0 Tekijänoikeus Tätä käsikirjaa ei saa miltään osin kopioida tai luovuttaa missään muodossa tai millään tavalla: sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona tai äänitteenä

Lisätiedot

(1) SACD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS900V Sony Corporation

(1) SACD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS900V Sony Corporation 3-070-852-81(1) SACD/DVD Player Käyttöohje DVP-NS900V 2001 Sony Corporation VAROITUS Tervetuloa! Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran estämiseksi. Älä avaa laitteen koteloa,

Lisätiedot

2-581-895-33(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS30. 2005 Sony Corporation

2-581-895-33(1) CD/DVD Player. Käyttöohje DVP-NS30. 2005 Sony Corporation 2-581-895-33(1) CD/DVD Player Käyttöohje DVP-NS30 2005 Sony Corporation VAROITUS Tulipalo- ja sähköiskuvaaran välttämiseksi älä jätä laitetta alttiiksi sateelle tai kosteudelle. Älä avaa laitteen koteloa,

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. MEDION MDT 1000 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3828725

Käyttöoppaasi. MEDION MDT 1000 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3828725 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle MEDION MDT 1000. Löydät kysymyksiisi vastaukset MEDION MDT 1000 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot