Uutta varhaiskasvatusta koskevasta lainsäädännöstä. Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto
|
|
- Juho-Matti Tamminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uutta varhaiskasvatusta koskevasta lainsäädännöstä Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto
2 Mitä uutta tulossa varhaiskasvatusta koskevaan lainsäädäntöön Mitä Miksi Miten Milloin
3 Lapsi keskiössä Tavoitteena lapsen etu Lapsen oikeuksien julistus
4 Päivähoitoa koskeva lainsäädäntö Laki lastentarhain valtioavusta (926/1927) Laki lasten päivähoidosta (36/1973) Varhaiskasvatuslaki?
5 Lainvalmistelun tilanne Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän raportti (Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:11). Julkaistu eriävää mielipidettä (20 jäsentä työryhmässä) Lausunnot lausuntoa, joista 72 pyydettyä ja 26 omasta aloitteesta annettua Ei budjettiesityksessä vuodelle 2015 Hallituksen esitys 12/2014?
6 Taustamateriaalia Varhaiskasvatuksen historia, nykytila ja kehittämisen suuntalinjat (OKM muistioita ja selvityksiä 2014:12) Varhaiskasvatus tilastojen valossa Katsaus kotimaiseen ja kansainväliseen varhaiskasvatuksen tutkimukseen 2000-luvulla Vaikuta varhaiskasvatukseen lasten ja vanhempien kuuleminen osana varhaiskasvatuksen lainsäädäntöprosessia (OKM muistioita ja selvityksiä 2014:13)
7 Työryhmän raportissa Lain soveltamisala Varhaiskasvatuksen määritelmä, tavoitteet ja järjestämisen periaatteet Lapsen ja huoltajien osallisuus ja oikeudet Palvelun hakuprosessi Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki Varhaiskasvatuksen suunnittelu ja arviointi Varhaiskasvatuksen henkilöstö
8 Uudet säännösehdotukset 1 luku Yleiset säännökset 2 luku Varhaiskasvatuksen järjestäminen 3 luku Lapsen ja lapsen huoltajien asema ja oikeudet 4 luku Menettelysäännökset 5 luku Varhaiskasvatuksen suunnittelu ja arviointi 6 luku Henkilöstön tehtävät ja kelpoisuusvaatimukset 7 luku Henkilöstön mitoitus, rakenne ja täydennyskoulutus 8 luku Tietojen vaihto ja salassapito
9 Ei esityksiä, käsitelty alustavasti työryhmässä Työryhmä esitti näkemyksensä, ei esitystä Viranomaisten toimivalta ja ohjausjärjestelmä Yksityisen varhaiskasvatuksen järjestäminen Palveluseteli Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain korvaaminen Muutoksenhaku- ja siirtymäsäännökset
10 Keskeiset uudistusesitykset Varhaiskasvatuksen määrittely ja tavoitteet Monialaisen yhteistyön korostaminen Seurantavelvoite 3 vuoden välein Kolmiportaisen tuen malli Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet velvoittaviksi Henkilöstöä koskevat esitykset
11 Varhaiskasvatusta koskevia muutoksia Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen Kotihoidon tuen jakaminen Päivähoitomaksujen tarkistaminen Kelpoisuusehtojen väljentäminen ja joustavoittaminen (vrt. työryhmän esitys, joka tiukentaisi) Esiopetus velvoittavaksi (HE 135/2014 vp) Kuntien tehtävien vähentäminen Kunnille ei uusia tehtäviä ilman rahoitusta (ns. rahoitusperiaate kunnallisessa itsehallinnossa)
12 Varhaiskasvatuksen määrittely ja tavoitteet Tässä laissa tarkoitetaan varhaiskasvatuksella lapsen hoidon, kasvatuksen ja opetuksen muodostamaa kokonaisuutta. Varhaiskasvatus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa. Varhaiskasvatusta suunniteltaessa ja järjestettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. (11 yksilöityä lisätavoitetta)
13 Varhaiskasvatuksen tavoitteet 1 edistää jokaisen lapsen tasapainoista kasvua, kehitystä, oppimista sekä terveyttä ja hyvinvointia; 2 toteuttaa lapsen leikkiin perustuvaa toimintaa ja mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset; 3 tarjota lapsen iän ja kehityksen mukaista sekä kehitystä monipuolisesti tukevaa pedagogista toimintaa ja huolenpitoa ; 4 varmistaa kehittävä, terveellinen ja turvallinen varhaiskasvatusympäristö; 5 turvata lasta kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä; 6 antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä kunnioittaa kunkin kielellistä, kulttuurillista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa;
14 Varhaiskasvatuksen tavoitteet (jatkuu) 7 tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja elinikäistä oppimista; 8 tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tukea varhaiskasvatuksessa mahdollisimman varhain tarvittaessa moniammatillisessa yhteistyössä; 9 tukea lapsen kasvua toisen ihmisen kunnioittamiseen, kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuunalaiseen toimintaan ja yhteiskunnan jäsenyyteen; 10 varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin; 11 toimia yhdessä lapsen huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen huoltajaa kasvatustyössä
15 Kunnan järjestämisvastuu Kunnan on huolehdittava siitä, että varhaiskasvatusta on saatavana kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Kunnan on varhaiskasvatusta järjestäessään otettava huomioon liikenneyhteydet sekä asutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämispaikkojen sijainti siten, että näiden väliset matkat ovat mahdollisimman lyhyitä. Turvattava mahdollisuus esiopetukseen
16 Kielelliset oikeudet Huolehdittava tarpeen mukaan suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Kaksikielisessä kunnassa ja kaksikielisiä tai sekä suomen ja ruotsinkielisiä kuntia käsittävässä kuntayhtymässä varhaiskasvatusta on järjestettävä suomeksi ja ruotsiksi. Varhaiskasvatusta voidaan järjestää viittomakielellä, romaniksi tai muulla kielellä
17 1 hoitamalla tehtävät itse; Järjestämistavat 2 sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa; 3 olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä; 4 hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta; 5 antamalla palvelunkäyttäjälle palvelusetelin, jolla kunta sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän kunnan hyväksymältä yksityiseltä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti
18 Järjestämistavat Kunta tai toimintaa hoitava kuntayhtymä. Hankittaessa palveluja yksityiseltä palvelujen tuottajalta kunnan tai kuntayhtymän on varmistuttava siitä, että hankittavat palvelut vastaavat sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Kunta ja kuntayhtymä ovat velvollisia suorittamaan yksityiselle palvelujen tuottajalle korvausta vain osoittamiensa henkilöiden käyttämistä lasten varhaiskasvatuksen palveluista ja palveluseteliä käytettäessä hyväksymälleen yksityiselle palvelun tuottajalle enintään palvelusetelin arvoon saakka
19 Toiminta-ajat Kunnan on huolehdittava siitä, että varhaiskasvatusta järjestetään tarvittavassa laajuudessa päivittäin ja niinä vuorokauden aikoina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Lapsi saa osallistua varhaiskasvatukseen yleensä enintään kymmenen tuntia yhtäjaksoisesti. Osa-aikainen varhaiskasvatus saa kestää enintään viisi tuntia päivässä tai 25 tuntia viikossa
20 Ympäristö ja seurantavelvollisuus Varhaiskasvatusympäristön on oltava kehittävä, terveellinen ja turvallinen. Varhaiskasvatusta järjestävässä toimintayksikössä on oltava asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet. Toiminnan järjestäjän on seurattava varhaiskasvatusympäristön kehittävyyttä, terveellisyyttä ja turvallisuutta päiväkodeissa ja muussa kuin kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa kolmen vuoden välein
21 Ravinto Varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on järjestettävä päiväkodissa ja perhepäivähoidossa lapsen ravitsemustarpeet täyttävä terveellinen ja tarpeellinen ravinto. Ruokailu on oltava tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu. Mitä 1 momentissa on säädetty, ei kuitenkaan koske kliinisiä ravintovalmisteita tai niihin verrattavia tuotteita, jotka korvataan sairausvakuutuslain nojalla, eikä myöskään ravintoaineiden kustantamista järjestettäessä varhaiskasvatusta perhepäivähoidossa saman perheen lapsille heidän omassa kodissaan
22 Monialainen yhteistyö Varhaiskasvatuspalvelut muodostavat muiden opetustoimen palvelujen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kanssa monialaisen toiminnallisen lasten ja lapsiperheiden palvelukokonaisuuden. Kunnan on varhaiskasvatuspalveluja järjestäessään toimittava yhteistyössä opetuksesta, lastensuojelusta ja muusta sosiaalihuollosta, neuvolatoiminnasta ja muusta terveydenhuollosta vastaavien ja muiden tahojen kanssa
23 Tietojen vaihto ja salassapito (OKM 2014: ) Toiminnan järjestäjän tässä laissa säädettyjä tehtäviä hoitaessaan saamien ja laatimien asiakirjojen ja niihin sisältyvien tietojen salassa pitämiseen ja oikeuteen saada tieto asiakirjasta sekä tässä laissa säädettyjen tehtävien hoidossa saatuja tietoja koskevaan vaitiolovelvollisuuteen ja hyväksikäyttökieltoon sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999)
24 Oikeus poiketa salassapitovelvoitteista (OKM 2014:11 42 ) Salassapitovelvoitteista voidaan poiketa siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 luvussa säädetään, minkä lisäksi on noudatettava mitä tämän pykälän 1 3 momentissa säädetään. Lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä varhaiskasvatuksesta vastaaville viranomaisille sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseksi ja toteuttamiseksi
25 Oikeus poiketa salassapitovelvoitteista (OKM 2014:11 42 jatkuu) Jos lapsi siirtyy toisen varhaiskasvatuksen järjestäjän tämän lain mukaisesti järjestämään varhaiskasvatukseen tai perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen tai perusopetukseen, aikaisemman varhaiskasvatuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava lapsen varhaiskasvatuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle varhaiskasvatuksen järjestäjälle taikka varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot esiopetuksen tai perusopetuksen järjestäjälle
26 Oikeus poiketa salassapitovelvoitteista (OKM 2014:11 42 jatkuu) Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden varhaiskasvatuksen, esiopetuksen tai perusopetuksen järjestäjän pyynnöstä. Varhaiskasvatuksen järjestäjällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseksi välttämättömät tiedot opetustoimen viranomaisilta, sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisilta, muilta varhaiskasvatus-, sosiaalija terveydenhuoltopalvelujen tuottajalta sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiltä
27 Tiedonsaantioikeus (OKM 2014:11 43 ) Varhaiskasvatuksen järjestäjällä on tehtäviään hoitaessaan oikeus saada valtion ja kunnan viranomaiselta varhaiskasvatuksen suunnittelun ja järjestämisen edellyttämät tilastotiedot ja muut vastaavat tiedot. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee pyynnöstä toimittaa valtion ja kunnan varhaiskasvatuksesta vastaaville viranomaisille niiden määräämät varhaiskasvatuksen arvioinnin, kehittämisen, tilastoinnin ja seurannan edellyttämät tiedot
28 Muutosehdotus varhaiskasvatuslain 42 :ään Sisäministeriön johtama suunnitteluryhmä on ehdottanut viranomaisten salassapitosäännösten muuttamista, jotta tiedonkulku vakavien väkivaltatapausten estämiseksi parantuisi. Ehdotuksen mukaan viranomaisille ja muille toimijoille säädettäisiin oikeus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille tietonsa, jotta poliisi voisi tehdä henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arvioinnin tai estää uhkaavan teon. Ehdotuksen taustalla on perhe- ja lastensurmia selvitettäessä havaitut viranomaisten tiedonvaihdon puutteet
29 Muutosehdotus varhaiskasvatuslain 42 :ään (jatkuu) Ehdotuksen mukaan esimerkiksi terveydenhuollon, opetuksen, nuorisotoimen ja sosiaalihuollon viranomaiset voisivat jatkossa ilmoittaa työssään saamia tietoja poliisille, kun he epäilevät jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Ehdotuksen mukaan muutettaisiin neljäätoista eri lakia. Suunnitteluryhmän ehdotus varhaiskasvatuslain 42 muuttamisesta (Viranomaisten oma-aloitteisen ilmoittamisoikeuden toteuttaminen ) anomaisten_tiedonkulun_parantamiseksi_valmistunut_
30 Oikeus varhaiskasvatukseen Lapsella oikeus varhaiskasvatukseen. Päiväkodissa tai perhepäivähoidossa kokopäiväisesti Iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arkipyhisin ainoastaan, jos välttämätöntä lapsen huoltajien työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi. Huom! Subjektiivisen oikeuden rajoitus työryhmän esityksestä poiketen, muutosesitys lasten päivähoidosta annetun lain 11a :ään (luonnos HE:ksi HE tarkoitus antaa 9/2014 eduskunnalle, jotta voimaan )
31 Oikeus varhaiskasvatukseen (jatkuu) Osa-aikainen oikeus varhaiskasvatukseen Hoidon järjestäminen muulla tavalla Varhaiskasvatuksen keskeyttäminen ja paikan säilyminen: Lapsen oikeus osallistua varhaiskasvatukseen samassa päiväkodissa on säilytettävä mahdollisuuksien mukaan, vaikka lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen, siltä ajalta, jona hänen huoltajalleen suoritetaan perheen muusta lapsesta sairausvakuutuslaissa tarkoitettua äitiys- ja vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa tai jos lapsi muusta syystä on poissa päiväkodista ja lapsi on kotona hoidossa
32 Kolmiportainen tuki Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki Lapsen kehityksen ja oppimisen tehostettu tuki Lapsen kehityksen ja oppimisen erityinen tuki
33 Kehityksen ja oppimisen tuki Jokaiselle lapselle on annettava kehityksen ja oppimisen tukea osana laadukasta varhaiskasvatusta. Lapsella voi olla tuen tarvetta fyysisen, kognitiivisen, emotionaalisen, sosiaalisen tai muun vastaavan kehityksen ja oppimisen osa-alueella. Tukea on annettava heti tuen tarpeen ilmetessä. Tukea on annettava laadultaan ja määrältään lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Tuki voi sisältää tarvittavia pedagogisia järjestelyjä ja esimerkiksi erityisopettajan palveluja, tulkitsemis- ja avustajapalveluja tai erityisten apuvälineiden käyttöä
34 Kehityksen ja oppimisen tuki (jatkuu) Lasten tuen tarpeet tulee tarvittaessa ottaa huomioon henkilöstön määrässä, henkilöstörakenteessa tai lasten määrässä. Lapsen kehityksen ja oppimisen edistäminen suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen huoltajien kanssa sekä tarvittaessa moniammatillisessa yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen tai muiden viranomaisten kanssa. Lapsen tuen tarve ja toteutettavat tukitoimenpiteet kirjataan lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelmaan
35 Tehostettu tuki Lapselle, joka tarvitsee säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea. Tehostettu tuki sisältää 16 :ssä tarkoitettuja tukimuotoja ja se järjestetään laadultaan ja määrältään lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Tuen antaminen perustuu pedagogiseen arvioon ja lapsen tuen tarve ja toteutettavat tukitoimenpiteet kirjataan lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelmaan. Lapsen tehostetun tuen tarvetta on arvioitava säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa
36 Tehostettu tuki (jatkuu) Lapsen kehityksen ja oppimisen tehostettu tuki suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen huoltajien kanssa sekä tarvittaessa moniammatillisessa yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen tai muiden viranomaisten kanssa
37 Erityinen tuki Lapselle, jolle 16 tai 17 :ssä säädetty tuki ei ole riittävää esimerkiksi lapsen vaikeasta vammasta tai sairaudesta johtuen, on annettava erityistä tukea. Erityinen tuki sisältää 16 :ssä tarkoitettuja tukimuotoja ja se voidaan järjestää muun varhaiskasvatuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisryhmässä tai muussa soveltuvassa paikassa. Lapsen kehityksen ja oppimisen erityinen tuki suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen huoltajien kanssa sekä tarvittaessa moniammatillisessa yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen tai muiden viranomaisten kanssa
38 Erityinen tuki (jatkuu) Erityisen tuen antamiseksi varhaiskasvatuksen järjestäjän on tehtävä kirjallinen päätös, josta ilmenevät lapsen tarvitsemat erityiset tukitoimenpiteet. Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä on hankittava lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta vastaavilta henkilöiltä ja varhaiskasvatuksen erityisopettajalta pedagoginen selvitys lapsen saamasta kehityksen ja oppimisen tuesta ja kokonaistilanteesta. Pedagogista selvitystä voidaan tarvittaessa täydentää sosiaali- ja terveydenhuollon tai muiden viranomaisten asiantuntijalausunnoilla tai muulla selvityksellä. Saadun kokonaisselvityksen perusteella on tehtävä arvio erityisen tuen tarpeesta
39 Erityinen tuki (jatkuu) Ennen erityisen tuen päätöksen tekemistä varhaiskasvatuksen järjestäjän on kuultava lapsen huoltajaa siten kuin hallintolain (434/2003) 34 :ssä säädetään. Lapsen tuen tarve ja toteutettavat päätöksen mukaiset tukitoimenpiteet kirjataan lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelmaan. Lapsen erityisen tuen tarvetta on arvioitava säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa
40 Osallisuus ja vaikuttaminen Lapsen mielipide ja toivomukset iän ja kehityksensä edellyttämällä tavalla huomioon Lapsen huoltajien toivomassa muodossa mahdollisuuksien mukaan Huoltajille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa
41 Menettely Ohjaus ja neuvonta Hakeminen 4 kk ennen Aiempi paikka, 2 kk ennen paluuta Viimeistään 2 viikkoa ennen, jos työllistyminen tms. syynä Osa-aikaisesta kokoaikaiseen välittömästi, kun saatu tieto tarpeen muutoksesta
42 Suunnittelu ja arviointi OPH varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatuksen järjestäjä arvioi antamaansa varhaiskasvatusta. Lisäksi osallistuttava Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen suorittamaan arviointiin
43 Henkilöstö Varhaiskasvatuksen opettaja Varhaiskasvatuksen sosionomi Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Perhepäivähoitaja Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Varhaiskasvatuksen avustaja Varhaiskasvatuksen johtotehtävät
44 Varhaiskasvatuksen opettaja Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy tai jota on täydennetty lastentarhanopettajan koulutuksella. Lastentarhanopettajan koulutukseen on sisällyttävä vähintään 60 opintopistettä varhaiskasvatuksen teoreettisia opintoja, minkä lisäksi on suoritettava harjoittelu ja opinnäytetyö varhaiskasvatuksen alalta
45 Varhaiskasvatuksen sosionomi Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jota on täydennetty varhaiskasvatukseen suuntautuneilla opinnoilla. Varhaiskasvatukseen suuntautuneihin opintoihin on sisällyttävä vähintään 60 opintopistettä varhaiskasvatuksen teoreettisia opintoja, minkä lisäksi on suoritettava harjoittelu ja opinnäytetyö varhaiskasvatuksen alalta
46 Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin on vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, johon sisältyy tai jota on täydennetty lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman opinnoilla, taikka lapsi- ja perhetyön perustutkinto
47 Perhepäivähoitaja Kelpoisuusvaatimuksena perhepäivähoitajan tehtäviin on vähintään perhepäivähoitajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto, johon sisältyy tai jota on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen tai opetuksen opinnoilla
48 Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on: 27 tai 28 :ssä säädetty kelpoisuus (LTO tai sosionomi), jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään yliopistojen tutkinnosta annetun asetuksen (794/2004) 19 :n 1 momentin 3 kohdassa; tai 2 varhaiserityisopetuksen koulutus (VEO)
49 Varhaiskasvatuksen avustaja Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksessa toimivan lapsi- tai ryhmäkohtaisen avustajan tehtäviin on vähintään lasten hoitoon, kasvatukseen tai opetukseen soveltuva ammatillinen tutkinto tai muu soveltuva tutkinto
50 Varhaiskasvatuksen johtotehtävät Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen hallinnollisiin johtotehtäviin on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen ammatillisiin johtotehtäviin on vähintään 27 tai 28 :n mukainen kelpoisuus (LTO tai sosionomi) sekä riittävä johtamistaito
51 Tilapäinen poikkeaminen kelpoisuusvaatimuksista Jos varhaiskasvatuksessa toimivan :ssä säädetyn henkilöstön tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuoden ajaksi henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen
52 Henkilöstön mitoitus ja rakenne Päiväkodin henkilöstön mitoitus ei muutosesitystä kokopäiväisessä hoidossa (alle 3 v. 1:4, 3 v. tai yli 1:7), osa-aikaisessa esitys 3-5 v. osa-aikaisten osalta 1:7) Päiväkodin henkilöstön rakenne ei muutosta (1+2) Perhepäivähoidon henkilöstön mitoitus ei muutosta (1:4,5). Ryhmäperhepäivähoitoon muutosesitys: enintään 2 perhepäivähoitajaa vastaava määrä lapsia, ja ryhmässä vähintään 2 perhepäivähoitajaa. Toisaalta hallituksen rakennepoliittisen ohjelman linjaus lievennyksistä, kun työryhmä ehdottanut tiukennuksia
53 Miten päivähoitoa ohjataan ja valvotaan jatkossa? Hallinnonalamuutos Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle: päivähoito lakkasi olemasta sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu, mutta eräiltä osin yhä sovelletaan sosiaalihuollon lainsäädäntöä. Lainmuutokset tarkoitettu väliaikaisiksi, kunnes laki varhaiskasvatuksesta säädetään. Kuntia koskevat muutokset miten vaikuttavat? Keskus- ja aluehallinnon muutokset miten vaikuttavat varhaiskasvatukseen?
54 Sosiaalihuollon säännöksiä sovelletaan päivähoitoon voimassa olleessa muodossa (909/2012) Henkilöstön kelpoisuus sosiaalihuollon kelpoisuuslain (272/2005) ja sen nojalla annettujen säännösten mukaan Asiakasmaksulaki (734/1992) ja sen nojalla annetut Asiakaslaki (812/2000) Yksityisistä sosiaalipalveluista annettu laki (922/2011) Voimassa olevassa muodossa Muussa lainsäädännössä olevia säännöksiä sosiaalihuollosta ja sosiaalipalveluista sovelletaan soveltuvin osin myös lasten päivähoitoon (julkisuuslaki, hallintolaki jne.)
55 Miten hallintomenettelyt toimivat? Oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen Hallinnolliset prosessit, hakemukset ja päätöksenteko muutoksenhakuineen Valvontaviranomaisten toiminta
56 Lopuksi Päivähoidosta varhaiskasvatukseen mikä muuttuu?
Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015
Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta
1 LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Sivistysvaliokunta OAJ Misukka ja Semi 13.2.2015 HALLITUKSEN ESITYSVERSIO Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten päivähoidosta annetun
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen.
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Asiakkaan oikeudet eivät heikkene. Oikeus varhaiskasvatukseen ei muutu. Menettely- ja oikeusturvakeinot selkeytyvät.
Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän
Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan
Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä 24.11.2015 Varhaiskasvatuslaki voimaan 1.8.2015 Varhaiskasvatus ESAVI:ssa Lasten päivähoidon ohjaus
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta
Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015
Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE
Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?
Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset
LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja
LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015 Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Ajankohtaista Elina Anttila ja Anneli Säteri Hankkeen asiantuntija Sirkka Rousu esittelee
VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä
VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Neuvolapäivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Neuvolapäivät 6.11.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston
Lautakunnalle tiedoksi
Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,
Varhaiskasvatuslakia etsimässä!
Varhaiskasvatuslakia etsimässä! Kuntamarkkinat 10.9.2014 Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitto jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi p. 050-3614526 Eteneminen; löytyykö se? Työryhmän raportti luovutettu ministerille
Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.
Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali
VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa
SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS
3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN
MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-
Aluehallintovirasto/Selvityspyyntö Kemin kaupungin päiväkotien varhaiskasvatuksen ryhmien muodostamisesta
Koulutuslautakunta 12 25.02.2016 Aluehallintovirasto/Selvityspyyntö Kemin kaupungin päiväkotien varhaiskasvatuksen ryhmien muodostamisesta 81/12.06.01/2016 Koulutuslautakunta 25.02.2016 12 Valmistelu:
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät 30.8.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston asetus
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja
Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,
VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019
VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019 Nykytilan kuvaus Tuen tarpeen määrät Erityistä tukea lapsista tarvitsee tutkimusten mukaan n. 8 % (tilastokeskus). Suonenjoki tuskin
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Asiakasraati Hannamaija Väkiparta
Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista
Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012
Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä
Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206
Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä
Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä MLL:n seminaari Päivähoidosta varhaiskasvatukseen 12.9.2014 Tarja Kahiluoto Neuvotteleva virkamies Lain uudistamisen lähtökohtia
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin
Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Viite: OKM059:00/2012 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman (22.6.2011) mukaan säädetään laki varhaiskasvatuksesta.
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Suojaavatko salassapitosäännökset lasta vai aikuista? Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhdessä turvallista varhaiskasvatusta Ulla Peltola 7.9.
Suojaavatko salassapitosäännökset lasta vai aikuista? Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhdessä turvallista varhaiskasvatusta Ulla Peltola 7.9.2017 Turvallisuus vai salassapito onko ristiriitaa? Fyysinen
Hallituksen esitys HE 80/2015 vp
1 (7) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Hallituksen esitys HE 80/2015 vp JHL:n lausunnon keskeinen sisältö / HE varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain
Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa
Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen
Tiedote lasten vanhemmille 6/2016
Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain
Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015
LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon
OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen
Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän
Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Sivistys- ja kulttuurilautakunta 15.5.2014 2 Oulun kaupunki on lausunnossaan ottanut kantaa niihin asioihin,
KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että
Lausunnon keskeinen sisältö:
OKM/81 /040/2012 445/00.01.05.01/2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Pvm 26.5.2014 UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ : 3)s: posti aclaress. RO Box 35. FI4QOi 3Urs of Jäskä Finiad R Työryhmän esityksestä ei löydy
7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT
Uusi varhaiskasvatuslaki
Uusi varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatuksen opintopäivät 4.10.2018 Kirsi Alila KT, Opetusneuvos Lain merkitys varhaiskasvatuksen laadun edistämisessä Laki ja asetukset muodostavat varhaiskasvatuksen laadun
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi
Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf Lausunto 16.03.2018 Asia: OKM/3/010/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi 1 luku. Yleiset säännökset (13 ) 2 luku.
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN
1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1
PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013
Plan för småbarnspedagogik Ti arbeit pedagogiskt ilag Korsholms kommun
Plan för småbarnspedagogik 2016-2017 Ti arbeit pedagogiskt ilag Korsholms kommun Varhaiskasvatussuunnitelma 2016-2017 pedagogista tiimityötä Mustasaaren kunta Annika Sariola lastentarhanopettaja/ tiennäyttäjä
VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta
Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta
Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin
Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma
Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava
KOHTI VARHAISKASVATUSLAKIA. Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmä
KOHTI VARHAISKASVATUSLAKIA Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmä 21.3.2014 klo 9.00 Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Koulutuspolitiikan osasto Lain uudistamisen lähtökohta Nykyinen
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman
Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen
1 (5) 24.10.2017 Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet 1.8.2018 alkaen Palveluseteli Palvelusetelillä voidaan järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita,
On välttämätöntä, että sama oikeus psykologipalveluun koskee myös varhaiskasvatusta. Tämä on ehdottoman tärkeää
1 Suomen Psykologiliiton lausunto 20.4.2018, sivistysvaliokunnan kuuleminen Aika: perjantai 20.4.2018 klo 11.30 Paikka: valiokuntahuone E 452, Eduskuntatalo (eteläinen sisäänkäynti) Asia: HE 40/2018 vp
VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE
Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut
Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa
Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa
Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
VARHAISKASVATUKSEN ILTA TAMPERE
VARHAISKASVATUKSEN ILTA 24.10.2018 TAMPERE Eva Siitonen, Sosiaalipoliittinen asiantuntija, Tehy ry 31.10.2018 1 Varhaiskasvatuslaki 31.10.2018 2 31.10.2018 3 Varhaiskasvatuslaki 540/2018 Laki ja asetukset
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa
5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
VALMA - säädösten valmistelu
VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-
Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä
Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry. 1 Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä Suomen varhaiskasvatuksen
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen
Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain
LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628
Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan
UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat
UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat Rovaniemellä 23.5.2016 Lakiasiainpäällikkö, VT Keijo Mattila Lapin aluehallintovirasto 1 Esityksen rakenne 1) Yleisiä
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
VARHAISKASVATUSLAKI
VARHAISKASVATUSLAKI 1.9.2018 JHL kasvatus- ja ohjausalan ammatillinen toiminta JHL:n näkemykset uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen vaikutuksista Uuden varhaiskasvatuslain tavoitteet ovat kannatettavia