On välttämätöntä, että sama oikeus psykologipalveluun koskee myös varhaiskasvatusta. Tämä on ehdottoman tärkeää
|
|
- Juha Lehtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Suomen Psykologiliiton lausunto , sivistysvaliokunnan kuuleminen Aika: perjantai klo Paikka: valiokuntahuone E 452, Eduskuntatalo (eteläinen sisäänkäynti) Asia: HE 40/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1. Varhaiskasvatukseen tarvitaan psykologi Suunnitellut uudistukset varhaiskasvatuslakiin ovat hyviä. Tavoitteet edistää osallistumista varhaiskasvatukseen, vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä nostaa henkilökunnan osaamistasoa sekä uudistaa kirjaamista ja tiedonsiirtoa ovat kannatettavia. Henkilökunnan kelpoisuusehtojen selkiyttäminen on myös hyvä asia. Psykologiliitto haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota lakiluonnoksen keskeiseen puutteeseen, joka asettaa varhaiskasvatuksen täysin eriarvoiseen asemaan muiden kouluasteiden kanssa: varhaiskasvatuksesta puuttuu lakisääteinen oikeus psykologin palveluihin. Suomessa astui voimaan uusi yhtenäinen oppilas- ja opiskelijahuollon laki, joka takaa psykologipalvelut kaikille kouluasteille esiopetukseen, perusopetukseen sekä lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Tämä oli historiallinen ja tärkeä uudistus. On välttämätöntä, että sama oikeus psykologipalveluun koskee myös varhaiskasvatusta. Tämä on ehdottoman tärkeää - sekä varhaiskasvatuksessa olevien lasten ja heidän perheidensä - että varhaiskasvatuksen vaativaa työtä tekevien ammattilaisten kannalta. Ei ole mitään perustetta sille, että lainsäädäntö takaa psykologipalvelut esiopetuksesta alkaen aina toisen asteen oppilaitoksiin saakka, mutta herkimmässä kehitysvaiheessa olevat alle kouluikäiset lapset ja heidän kanssaan työskentelevät jäävät vaille kasvuyhteisössä olevaa psykologin asiantuntijuutta. Psykologi osana varhaiskasvatuksen arkea tukee henkilöstön osaamista ja jaksamista ja varmistaa näin osaltaan päivähoidon laatua. Lakiesityksessä ei ole myöskään tarkemmin täsmennetty varhaiskasvatuksen lapsille tarjoamaa tuen järjestelmää. Muilla kouluasteilla psykologi on olennainen tuen tarvetta, sisältöä ja toimivuutta mietittäessä. Suomen Psykologiliitto vaatii, että uuteen varhaiskasvatuslakiin sisällytetään velvoittava maininta varhaiskasvatuksen psykologista vastaavalla tavalla, kuin lakiehdotuksen 23, 25 ja 30 :ssä on jo mainittu varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Vaihtoehtoisesti maininta psykologista voidaan sisällyttää 7 :ään.
2 2 2. Perustelut varhaiskasvatuksen psykologin tarpeelle Lasten hyvinvoinnin kannalta parasta on, kun apua ja tukea tuodaan suoraan kasvuympäristöihin, kotiin ja päiväkotiin. Tämä on keskeistä myös lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE). Varhaiskasvatuksen psykologityö on välttämätöntä, kun tavoitteena on lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen, oppimisen ja kehityksen tukeminen, ongelmien ja syrjäytymisen ehkäisy ja varhaisen tuen järjestäminen. Uuteen varhaiskasvatuslakiin tulee sisällyttää velvoite varhaiskasvatuksen psykologipalvelusta. Psykologi on lapsen psykososiaalisen ja kognitiivisen kehityksen sekä vuorovaikutusilmiöiden asiantuntija. Psykologin asiantuntijuus on varhaiskasvatuksessa välttämätön, jotta lakiehdotuksen 3 :ssä mainitut varhaiskasvatuksen tavoitteet voivat toteutua. Myös varhaiskasvatusympäristön ikätasoisten tarpeiden mukaisten vaatimusten (kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen) täyttäminen sekä lasten suojaaminen väkivallalta, kiusaamiselta ja muulta häirinnältä edellyttävät psykologin asiantuntijuutta osana henkilöstöä. Pienen lapsen oppiminen, taitojen kehitys ja vertaissuhteiden harjoittelu ei ole mahdollista, ellei lapsi voi psyykkisesti hyvin. Hyvinvoinnin perusta on perusturvallisuuden tunne. Se on lapsilla hyvin herkkä ympäristön vaikutuksille, koska omat tunteiden säätely- ja käsittelykeinot ovat vielä riittämättömät. Tämän takia varhaiskasvatuksen pedagogista asiantuntijuutta sekä sosiaali- ja hoitoalan osaamista (26-31 ) täydentämään tarvitaan psykologi. Lakiehdotuksen 7 :ssä mainittu monialainen yhteistyö ei nykyisellään vastaa varhaiskasvatuksen psykologiasiantuntijuuden tarpeeseen riittävässä määrin eikä mielekkäällä tavalla. Esimerkiksi neuvolapsykologin (terveyskeskuspsykologin) palvelut keskittyvät pääsääntöisesti yksittäisten lasten ja perheiden ongelmien tutkimiseen ja hoitamiseen. - Varhaiskasvatuksen psykologityön keskiössä on hyvinvoinnin edistäminen, ongelmien ennaltaehkäisy sekä varhainen toiminta kehitys- ja kasvatusongelmissa. - Varhaiskasvatuksen psykologin tulee olla läsnä päiväkodin arjessa, konsultoida varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja johtoa sekä osallistua suunnittelu- ja kehittämistyöhön. - Psykologityön tarve varhaiskasvatuksessa on luonteeltaan jatkuvaa ja suunnitelmallista, ei tilapäistä tai harvoin esiintyvää. Varhaiskasvatukseen liittyvä ohjaus ja neuvonta (16 ) edellyttää psykologin asiantuntijuuden hyödyntämistä. Psykologin asiantuntijuutta tarvitaan, jotta lapsen ikätasoiset tarpeet ja perheen tilanne tulevat huomioiduiksi, kun suunnitellaan lapsen varhaiskasvatuksen toteutumista ja järjestämistä sekä mahdollista tuen tarvetta varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen psykologiasiantuntijuus on välttämätöntä, jotta varhaiskasvatuksen suunnittelu ja arviointi lapsen kehityksen ja oppimisen tueksi (21-24 ) voivat toteutua. Myös muilla kouluasteilla psykologit ovat keskeisesti mukana tuen tarpeen arvioinnissa, suunnittelussa, toteutuksessa sekä kehittymisen arvioinnissa. Kehityksen ja oppimisen tuki on välttämätöntä toteuttaa moniammatillisesti niin, että myös psykologi tuntee paitsi lapsen kehityksen ja tarpeet myös kyseisen toimintaympäristön edellytykset ja mahdollisuudet. Psykologin tulee olla mukana niin varhaiskasvatuksen yleisessä suunnitteluja arviointityössä kuin tarpeen mukaan myös yksittäistä lasta koskevassa suunnittelutyössä. Esityksen mukaan on huolehdittava siitä, että palvelujen avulla tuetaan vanhempia kasvatuksessa ja saadaan selville erityisen tuen tarve. Tarvittaessa on järjestettävä erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja
3 nuoria tukevaa toimintaa. Tämä turvataan esityksessä 23 siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten olisi osallistuttava tuen tarpeen arvioinnin tekemiseen varhaiskasvatuksen järjestäjän pyynnöstä. Perheellä ei olisi kuitenkaan (subjektiivista) oikeutta saada sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden tukea lapselle ja tämän varhaiskasvatussuunnitelman laadintaan. Psykologi on keskeinen asiantuntija tuen tarpeen arvioinnissa ja tukea suunniteltaessa. Pedagoginen asiantuntemus on tässä välttämätöntä, ja laki korostaa aivan oikein sitä, mutta se ei yksin riitä. Varhaiskasvatuksen psykologilla on riittävät resurssit ja asiantuntemus osallistua lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekoon Pykälätason esitykset ja palvelun järjestäminen Varhaiskasvatuksen psykologin tehtävä tulee määritellä lain luvussa 6 Henkilöstö ja kelpoisuusvaatimukset omana pykälänään. Varhaiskasvatuksen psykologi on toiminto, joka käytännössä järjestetään paikallisiin olosuhteisiin parhaiten soveltuvalla tavalla. Varhaiskasvatuksen psykologi voi olla varhaiskasvatuksen omaa toimintaa, tai palvelu voidaan järjestää osana lakisääteisen esi- ja perusopetuksen koulupsykologin, kasvatus- ja perheneuvolapsykologin tai neuvolapsykologin (terveyskeskuspsykologin) työtä. Pykälämuutokset ja -lisäykset 23 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle on laadittava henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma lapsen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon toteuttamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan on kirjattava tavoitteet lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevalla tavalla sekä toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan lapsen tuen tarve, tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan yhteistyössä henkilöstön ja lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa. Päiväkodeissa sen laatimisesta vastaa varhaiskasvatuksen opettajaksi kelpoinen henkilö. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja varhaiskasvatuksen psykologi osallistuvat lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden tai niiden toteuttamisen arviointiin tarpeen mukaan. Lapsen mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimiseen voivat osallistua lapsen kehitystä ja oppimista tukevat muut viranomaiset, asiantuntijat ja muut tarvittavat tahot. Jos tuen tarpeen arviointi edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten asiantuntemusta, on näiden osallistuttava arvioinnin tekemiseen varhaiskasvatuksen järjestäjän pyynnöstä. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista sekä lapsen tuen tarvetta, riittävyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava ja suunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa. Tätä useammin se on tarkistettava, jos lapsen tarpeet sitä edellyttävät.
4 4 25 Riittävä henkilöstö Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palvelujen tuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä henkilöstöä, jotta varhaiskasvatukselle säädetyt tavoitteet voi-daan saavuttaa. Kunnan käytettävissä on oltava varhaiskasvatuksessa esiintyvää tarvetta vastaavasti varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja varhaiskasvatuksen psykologin palveluja. Lisäksi varhaiskasvatuksessa voi olla lasten tarpeet ja varhaiskasvatuksen tavoitteet huomioiden myös muuta henkilöstöä. Lain 1 :ssä tarkoitetulla päiväkodilla tulee olla toiminnasta vastaava johtaja. UUSI PYKÄLÄ 31 Varhaiskasvatuksen psykologi Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen psykologin tehtäviin on oikeus toimia laillistettuna psykologina ja laillistetun psykologin ammattinimike. TAI LISÄYS 7 : Monialainen yhteistyö ja kehittäminen Kunnan on varhaiskasvatusta järjestäessään toimittava yhteistyössä opetuksesta, liikunnasta ja kulttuurista, lastensuojelusta ja muusta sosiaalihuollosta, neuvolatoiminnasta ja muusta terveydenhuollosta vastaavien sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan on tarpeen mukaan toimittava yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavien tahojen kanssa lapsen tarvitseman tuen ja palvelujen kokonaisuuden arvioimiseksi, suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Psykologia on käytettävä varhaiskasvatuksessa lasten kehitykseen, oppimiseen ja kasvatukseen liittyvissä psykologisissa kysymyksissä. Yhteydenotosta sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi säädetään sosiaalihuoltolain 35 :ssä (1301/2014). Varhaiskasvatuksen järjestäjä ja tuottaja voi kehittää toimintaansa yhteistyössä kuntien ja muiden varhaiskasvatuksen järjestäjien, viranomaisten, korkeakoulujen, oppilaitosten, tutkimuslaitosten sekä järjestöjen kanssa. 4. Kustannuslaskelma Varhaiskasvatuksen psykologityön ensi vaiheen jalkauttaminen Suomen 311 kuntaan niin, että joka kunnassa on (keskimäärin) yksi varhaiskasvatuksen psykologin vakanssi: Kuntasektorin psykologin keskimääräinen vuosittainen palkkakustannus on e (v. 2017). 5,98 milj e vuonna uutta psykologia psykologia varhaiskasvatukseen 11,96 milj e vuonna psykologia, 100 jatkaa uutta 17,94 milj e vuonna psykologia, 200 jatkaa ja 100 uutta 18,60 milj e vuonna psykologia, 300 jatkaa ja 11 uutta
5 Ensi vaiheen täyden kattavuuden (= keskimäärin yksi psykologi peruskuntaa kohden) vuosikustannukset ovat siis 18,6 miljoonaa euroa. Sijoituksen kannattavuutta voi arvioida huomioimalla, että syrjäytyneen nuoren taloudellisiksi kustannuksiksi on arvioitu noin 1 2 miljoonaa euroa. Jos siis vuosittain jokainen 311 varhaiskasvatuksen psykologista onnistuisi kääntämään yhden syrjäytymiskehityksen myönteiselle uralle, tämä tuottaisi yhteiskunnalle satojen miljoonien säästön vuositasolla. 5 Helsingissä Annarilla Ahtola, PsT, erikoispsykologi Puheenjohtaja Suomen Psykologiliitto ry
1. Varhaiskasvatukseen tarvitaan psykologi
SUOMEN PSYKOLOGILIITON LAUSUNTO: HALLITUKSEN ESITYS VARHAISKASVATUSLAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI SEKÄ LUONNOS VARHAISKASVATUSASETUKSEKSI, OKM004:00/2018 1. Varhaiskasvatukseen tarvitaan
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta (8.1.2015) HE 341/2014 vp
LAUSUNTO Helsinki 22.01.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Eduskunta Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta (8.1.2015) HE 341/2014 vp Asia: Hallituksen esitys HE 341/2014 vp eduskunnalle
Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?
Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Neuvolapäivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Neuvolapäivät 6.11.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja
LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015 Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Ajankohtaista Elina Anttila ja Anneli Säteri Hankkeen asiantuntija Sirkka Rousu esittelee
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta
VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä
VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon
OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät 30.8.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston asetus
Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan
Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä 24.11.2015 Varhaiskasvatuslaki voimaan 1.8.2015 Varhaiskasvatus ESAVI:ssa Lasten päivähoidon ohjaus
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot
Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen.
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Asiakkaan oikeudet eivät heikkene. Oikeus varhaiskasvatukseen ei muutu. Menettely- ja oikeusturvakeinot selkeytyvät.
Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän
Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä
Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206
Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015
Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton
Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015
Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.
LAUSUNTO Helsinki 07.04.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 24.2.2015 OKM 15/010/2015 Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi
Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
VARHAISKASVATUKSEN ILTA TAMPERE
VARHAISKASVATUKSEN ILTA 24.10.2018 TAMPERE Eva Siitonen, Sosiaalipoliittinen asiantuntija, Tehy ry 31.10.2018 1 Varhaiskasvatuslaki 31.10.2018 2 31.10.2018 3 Varhaiskasvatuslaki 540/2018 Laki ja asetukset
Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
Asia: OKM059:00/2012 varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä
LAUSUNTO Helsinki 3.6.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö (15.4.2014) OKM/81/040/2012 Asia: OKM059:00/2012 varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä
Ville Järvi
LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön
LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta
1 LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Sivistysvaliokunta OAJ Misukka ja Semi 13.2.2015 HALLITUKSEN ESITYSVERSIO Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten päivähoidosta annetun
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen
Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän
Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Sivistys- ja kulttuurilautakunta 15.5.2014 2 Oulun kaupunki on lausunnossaan ottanut kantaa niihin asioihin,
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoanne luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi. Hallituksen
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.
LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä
Uusi varhaiskasvatuslaki
Uusi varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatuksen opintopäivät 4.10.2018 Kirsi Alila KT, Opetusneuvos Lain merkitys varhaiskasvatuksen laadun edistämisessä Laki ja asetukset muodostavat varhaiskasvatuksen laadun
PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät
PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784
Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.
Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25
Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset
Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto
Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Eduskunta Sivistysvaliokunta. Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp. Luonnos pykälämuutoksiksi. Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa
Liite 2 HE 206/2016 vp lausuntoon 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunta Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp Luonnos pykälämuutoksiksi Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa Muutetaan perusopetuslain 36
Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia -
Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia - LIIKKUMISEN NÄKÖKULMA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 10.3.2015 Säätytalolla Päivi Lindberg 09/03/15 Varhaiskasvatus murroksessa / Päivi
1. OPISKELIJAHUOLTO KAIKILLE
19.12.2016 Psykologiliiton lausunto koskien asiakirjaa Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Psykologiliitossa on tutustuttu hallituksen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
Tulevaisuuden sivistyskunta
Tulevaisuuden sivistyskunta varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017
Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa
Hyvinvointiareena
Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite
MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN
MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016
Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ylitarkastaja (varhaiskasvatus)
Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto
25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivitys 2018 Yhteenveto verkkokyselyn sisällöistä. Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivitys 2018 Yhteenveto verkkokyselyn sisällöistä Opetushallitus 5.12.2018 Taustatiedot Taustatiedot Varhaiskasvatuksen tiimi tai työryhmä (toimin kunnassa / yksityisessä
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Opetus- ja kulttuuritoimi
Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa Opetus- ja kulttuuritoimi 13.11.2015 1 Aluehallintovirastossa käsitellään koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmia Työsuojeluvastuualue Oikeusturva
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere
Lapset puheeksi -menetelmä
Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012
Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi
Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf Lausunto 16.03.2018 Asia: OKM/3/010/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi 1 luku. Yleiset säännökset (13 ) 2 luku.
VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali
VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa
Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä 30.11.2011 Helsinki, Paasitorni Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilashuollon määritelmä perusopetuslaissa Perusopetuslaki (628/1998) 31 a 1 ja 2 mom.
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-
Uutta varhaiskasvatusta koskevasta lainsäädännöstä. Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.9.2014
Uutta varhaiskasvatusta koskevasta lainsäädännöstä Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.9.2014 Mitä uutta tulossa varhaiskasvatusta koskevaan lainsäädäntöön Mitä Miksi Miten Milloin 29.9.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden
Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien
Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö
6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa
Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope