RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä"

Transkriptio

1 RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Hyvinvointia yhdessä keskustelutilaisuus yrityksille ja kansalaisjärjestöille Helsinki Mika Pyykkö,

2 Mika Pyykkö,

3 RAY:n toiminnan lähtökohdat Rahapelilupa vuosille Uudistettu arpajaislaki voimaan lakiin kirjattu yksinoikeus Asetus Raha-automaattiyhdistyksestä uudistetaan mennessä Laki raha-automaattiavustuksista uudistetaan mennessä Rahapelitoiminnan valvonta sisäasiainministeriöllä Rahapelihaittojen valvonta ja tutkimus sosiaali- ja terveysministeriöllä Avustustoiminnan ohjaus sosiaali- ja terveysministeriöllä RAY:n hallituksessa sekä yhdistyksen kokouksen valitsemia että valtioneuvoston nimittämiä jäseniä Mika Pyykkö,

4 Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty arpajaislaissa ja laissa raha-automaattiavustuksista. Tarkoitus, johon avustusta haetaan, on oltava yhteiskunnallisesti hyväksyttävä Avustuksen myöntämisen on oltava perusteltua sen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta Avustuksen myöntämisen on oltava tarpeellista hakijan omat varat ja avustettavasta toiminnasta saatavat tuotot ja muu julkinen tuki huomioon ottaen Avustuksen myöntämisellä saa olla vain vähäinen kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristävä vaikutus. Laki raha-automaattiavustuksista (2001/1056), 4 Mika Pyykkö,

5 Päämäärä: Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen Rahoituksella vastataan ajankohtaisiin haasteisiin. Ikärakennemuutos Maahanmuutto Yksinäisyys Syrjäytyminen Eri vammaryhmiin kuuluvien osallisuus Päihteet Mielen hyvinvointi Ylipaino Muistisairaudet Mika Pyykkö,

6 Strategiset päälinjat Tavoitetila: Tuloksellinen järjestötoiminta ihmisten hyväksi Päämäärä: Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen yleishyödyllisten yhteisöjen toimintaa ja hankkeita tukemalla Mika Pyykkö,

7 Menestystekijät varmistavat onnistumisen Avustusstrategiaa tukevan järjestötyön menestystekijöitä on RAY:n näkemyksen mukaan viisi. Tavoitteellisuus Ajassa mukana Yhteistyöhakuisuus Varojen taloudellinen käyttö Ihminen keskiössä Ihminen on järjestötoiminnan lähtökohta ja aktiivinen toimija! Mika Pyykkö,

8 Vuodelle 2012 jaettavissa olevat avustukset Avustussumman arvioidaan olevan 291 miljoonaa euroa (2011: 268,2 m ) Sisältää terveyden edistämisen määrärahan ns. järjestöjen osuuden Varaukset noin 218 miljoonaa euroa (2011: 221 m ) eli noin 75 % jaettavasta määrästä Uusiin toimintoihin ja hankkeisiin käytettävissä noin 73 miljoonaa euroa (2011: 58 m ) Valtiokonttorille 95,3 miljoonaa euroa (2011: 99,3 m ) Mika Pyykkö,

9 Yhteisiä haasteita vuodesta 2012 lähtien Sosioekonomisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Yhteistyön lisääminen Järjestöjen keskinäinen Järjestöjen ja kuntien välinen (vrt. Kaste-ohjelma) Järjestöjen ja yritysten välinen Järjestöjen vahvistavan ja ehkäisevän työn roolin kehittäminen Tavoitteiden asettamisen ja seurantakäytäntöjen selkiyttäminen Toimivien käytäntöjen hyödyntämisen laajentaminen Kehittämistyön tulosten juurruttaminen Mika Pyykkö,

10 Ohjelmatoiminta RAY:n avustusohjelmat (v ) Emma & Elias (Lapsen turvallinen elämä) Neljä temaattista toimintalinjaa Koordinaattorina Lastensuojelun Keskusliitto Ikääntyneen hyvä arki Tavoitteen asettelu / toimintalinjat tarkentuvat maaliskuuhun 2012 mennessä Koordinaattorina Vanhustyön keskusliitto Muu ohjelmatoiminta Poikkihallinnollinen köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämisen toimenpideohjelma Kaste-ohjelma Kehitys- ja vaikeavammaisten asunto-ohjelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma Mika Pyykkö,

11 Hyvinvointi rakentuu yhteistyöllä GLOBALISAATIO Sairaanhoitopiirit Tutkimuslaitokset Sosiaali Kela Terveys Eduskunta, lainsäädäntö Koulu Työ Liikunta Maakunnat Nuoriso ELY:t & AVI:t Oppilaitokset Ad hoc www Kylä, kaupunginosa Harrastus Naapurit Kulttuuri Osaamiskeskukset ym. alueelliset organisaatiot Ystävät Perhe, suku Ympäristö Seurakunta EU Media Yritykset Mika Pyykkö,

12 Mika Pyykkö,

13 TAPIOLA-RYHMÄN YHTEISKUNTAVASTUUKUMPPANUUDET HYVINVOINTIA YHDESSÄ Anu Pylkkänen 1

14 Tapiola-ryhmä Asiakkaidensa omistama finanssitalo 2

15 Tämä on Tapiola Noin tapiolalaista palvelee noin kuluttaja-asiakasta yrittäjää maa- ja metsätalousasiakasta yritystä pankkiasiakasta rahasto-osuudenomistajaa varainhoitoasiakasta Palveluja verkosta ja 170 paikkakunnalta Maksettuja korvauksia ja eläkkeitä 8,0 milj. euroa joka arkipäivä Omistajaetuja 92,8 milj. euroa 3

16 Parhaat perusvakuutukset ja korvauspalvelu. Vakuutuksemme ovat markkinoiden kattavimmat ja kehitetty myös asiakkaan etua ajatellen. Esimerkiksi uusien kaskojen kuluturva kattaa mitä tahansa kuluja, joita auton korjausajalta syntyy ja bonusturva takaa, etteivät huolellisten kuskien bonukset tipu! Korvauspalvelumme tutkitusti Suomen paras (EPSI-rating 2010). Olin todella positiivisesti yllättynyt miten vaivatonta korvauskäsittely oli. Olin varautunut melkoiseen paperien "käsittelyyn" ja pitkään korvauksen odottamiseen, niin ilokseni sain korvauksen nopesti tililleni ja minun ei tarvinnut täyttää vaivalloisia kaavakkeita, vaan vain pitää dokumentit itselläni tallessa. Helppous, nopeus, luotettavuus. Tämän helpommaksi korvauspalvelua ei juurikaan voi tehdä, vai? Asiakkaat kertovat: Korvaaminen sujui täysin korjaamon kautta ilman ylimääräisiä "paperisotia", lisäksi hätääni vastattiin todella nopealla aikataululla - täysi kymppi! Rahat tulevat nopeasti eikä tarvitse kärvistellä mikäli viimeiset pennit meni lääkäriin :) Haku on myös äärimmäisen helppoa. Sivut myös aina toimivat eivätkä kaatuile, kuten niin monet muut sivut tekevät. 4

17 Alan paras Etuohjelma. Me uskomme selkään hinnoitteluun emme bonuskikkailuun! Tästä olemme saaneet myös palkintoja ulkopuolisilta tahoilta: Vakuutusyhtiöiden parhaat edut * Omaetu Suomen hyödyllisimmäksi koettu asiakasohjelma ** Keskittävälle vakuutusasiakkaalle paras pankki, koska saa heti ilmaiset kortit ja verkkopalvelun. Jes ompa selkeä etuohjelma verrattuna moniin yhtiöihin. Ymmärrän miten kertyy ja alennus lähtee suoraan laskusta. Asiakkaat kertovat: En tarvitse suuria säästöjä tai lainaa päästäkseni etujen piiriin, riittää kun perusvakuutukset ja tili on Tapiolassa. Keskittämällä saan miltei kaikesta 17 % alennuksen eli käytännössä saan monta tuotetta täysin ilmaiseksi. * Finanssialan asiakkuusetu- ja uskollisuusranking/ Kanta-asiakasbarometri 10/2010 ** Asiakkuusindeksi 2011 / ASML & Avaus 5

18 Tapiolan liiketoiminta perustuu vastuullisuuteen 6

19 Tapiolan rooleja yhteiskunnassa Kumppani Naapuri Työllistäjä Sponsori Talouden turvaaja Neuvonantaja Riskin tasaaja Tapiola Lakisääteisen turvan hoitaja Veronmaksaja Asiantuntija Rahoittaja Vuokranantaja Sijoittaja Ostaja 7

20 Tapiolan vastuullisuuslupaukset Asiakkaille Tapiola puhuu asiakkaiden kieltä Omistaja-asiakkaamme ovat mukana kehittämässä toimintaamme Vastuullisuus ohjaa tuotteidemme, palvelujemme ja sijoitustoimintamme kehittämistä Ympäristölle Vähemmän kuormaa ympäristölle ja ilmastolle Laitamme enemmän painoa ympäristöriskien hallintaan Osallistumme keskusteluun ilmastonmuutoksesta Tapiolan vastuullisuuslupaukset Henkilöstölle Kannustamme vastuulliseen johtamiseen Kaikki ovat mukana viemässä vastuullisuuden viestikapulaa Tasapainoa työhyvinvoinnista Yhteiskunnalle Tapiola on aloitteellinen yhteiskuntavastuun arvovaikuttaja Tapiola on vastuullisuuden edistäjä yhteiskunnassa Vakavarainen liiketoiminta tukee yhteiskunnallista vakautta 8

21 Vastuullisuuden kumppanuuksien tavoitteet Tapiola haluaa olla vastuullisen liiketoiminnan edelläkävijä vakuutus- ja finanssialalla Suomessa ja tehdä työtä vastuullisuuden edistämiseksi yhteiskunnassa. Vastuullinen liiketoiminta on Tapiolassa yhteiskuntavastuun toteuttamista kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tapiola haluaa tehdä enemmän kuin laki vaatii ja tavoittelee vastuullisuudesta kilpailuetua. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Tapiolalle on luotu toimintaa ohjaavat vastuullisuuslupaukset asiakkaille, henkilöstölle, ympäristölle ja yhteiskunnalle. Tapiola haluaa olla arvostettu ja luotettu toimija ja yhteistyökumppani. Kumppanuuksien tavoitteena on tuottaa hyötyjä Tapiolalle, kumppaneille ja yhteiskunnalle, lisätä Tapiola-ryhmän tunnettuutta ja kehittää yrityskuvaa sekä tuottaa lisäarvoa ja etuja omistaja-asiakkaille. Yhteistyön tavoitteena on myös kumppanuudesta oppiminen ja yhteistyön kehittäminen. 9

22 Vastuullisuuslupaukset käytännössä 10

23 Vastuullisuuden kumppanuuksien periaatteet Arvojen yhteensopivuus Toteuttaa Tapiolan vastuullisuuslupauksia Molemminpuolinen hyöty Kytkös Tapiolan liiketoimintaan Kytkös yhteisöllisyyteen ja Tapiolan henkilöstön osallistumiseen Valtakunnallisuus Pitkäjänteisyys Edellytetään asiakkuutta Tapiolassa Voi olla myös kertaluonteinen, lyhytaikainen tai rahalliselta panostukseltaan pienempi yhteistyö 11

24 Vastuullisuuden kumppanuuksien teemat 2011 Yhteiskunnan ja ihmisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen Taloudellisen osaamisen edistäminen Turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen Vastuu elinympäristöstä Ennakoivuus ja ennalta ehkäisy 12

25 Vastuullisuuden kumppanuudet

26 Nou Hätä! pelastustaitokampanja Valistusta sai 68 % kaikista 8.-luokkalaisista ( koululaista) Kampanjassa mukana 461 yläkoulua (59 % kaikista, suurimmat koulut mukana) Kampanja sai Opetusalan turvallisuuspalkinnon laajasta ja aktiivisesta turvallisuuskasvatustyöstä 14

27 Yhteistyöstä opittua Kansalaisjärjestöjen ja yritysten toimintatapojen erot voivat olla suuria Asiat eivät etene samalla tavalla kuin on totuttu Yhteisten päämäärien asettaminen voi olla vaikeaa, millä mitataan? Kansalaisjärjestöjen toiminta saattaa perustua vapaaehtoistyöhön Aito kiinnostus ja perehtyminen toisen toimintaan on tärkeää Linkki yrityksen ja kansalaisjärjestön ydintoimintaan oltava selkeä Avoin ja positiivinen suhtautuminen toisen toimintaan Viestintään myös oman organisaation sisällä kannattaa panostaa Yhteistyöstä kannattaa viestiä käytännön esimerkeillä Yhteistyö vaatii määrätietoista rakentamista ja pitkäjänteisyyttä Kirjallinen sopimus ja yhdessä sovitut tavoitteet joista seurataan aktiivisesti Yhteistyön kohteena myös yhteistyön kehittäminen Kaikki oppivat uutta! 15

28 Kiitos! 16

29 Muistio 1 (2) Elina Varjonen Hyvinvointia yhdessä -tilaisuuden keskusteluosuus Kysymykset Millä tavalla voitaisiin varmistaa, että järjestöjen ja yritysten yhteistyö kohdistuu sinne, missä apua ja tukea tarvitaan? Minne apua ja tukea olisi syytä kohdentaa: Teemat? Kohderyhmät? Millaista apua ja/tai tukea? Miten yhteistyön tuloksia ja vaikuttavuutta voidaan mitata ja seurata? Keskustelussa nousseita asioita Resurssit löytää kumppaneita ja tehdä yhteistyötä - isommilla järjestöillä on yleensä paremmat resurssit etsiä yhteistyökumppaneita - onko kaikilla apua tarvitsevilla riittävät voimavarat saada yhteistyötä aikaiseksi (esim. erityisryhmien järjestöt, joissa kohderyhmä itse edustettuna) Yhteistyön kohdentuminen oikein - jos yhteistyö tukee sekä järjestön että yrityksen ydintoimintaa, se on todennäköisesti molempien mielestä oikeaa toimintaa. - jotta yhteistyö voi toteutua, täytyy olla riittävän yhteinen kieli ja arvomaailma - apu ja tuki kohdentuu usein sinne, mistä löytyy käytännön konkreettisia ratkaisuja - huomattava myös ennalta ehkäisevä näkökulma. Ei tarvitse odottaa ongelmia, vaan voidaan toimia jo aiemmin. - on isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, joiden ratkaisuja on haettava ylätasolta. Yksittäisillä yritys-järjestötyön toimilla ei isoja kysymyksiä voida ratkaista. Tuotekehitystä yhteistyössä - järjestöillä on erittäin suuri pääoma tietämyksessä, substanssiosaamisessa, jolla on hyötyä yrityksille kohderyhmien /asiakasryhmien löytämisessä. Esim. kuulonhuoltoon liittyvän substanssin ymmärtäminen voi auttaa yritystä kohdentamaan tuotteitaan huonokuuloisille. Näin myös kohderyhmä itse hyötyy. Tulosten mittaaminen - miten järjestö-yritysyhteistyön tuloksia voidaan mitata? Esitetäänkö tulokset sanallisesti vai numeraalisesti? Numeroita sanojen takana vai sanoja numeroiden takana? - mittaamisen tavat voivat olla hyvinkin erilaisia. - Järjestöillä voisi myös olla opittavaa yrityspuolelta. Tulostavoitteisuus ei ole negatiivinen asia.

30 Muistio 2 (2) Elina Varjonen Jos järjestö-yritys-yhteistyö lähtee yrityksen ydinliiketoiminnasta ja järjestön ydintoiminnasta, tulosten mittaaminen on jo osa perustoiminnan arviointia. Irrallisia toimintoja on vaikeampi mitata. Tartu toimeen: - eläkevastuiden jakautumista pidettiin yhtenä esteenä osatyökykyisten työllistämiselle. Tilaisuudessa esitettiin avoin kutsu kaikille, jotka haluavat lähteä edistämään keskustelua eläkevastuiden jakautumisesta. Yhteyttä voi ottaa joko Marja Irjalaan tai Jaana Merenmieheen - Pekka Mikkola ASPA:sta / Reilu Palvelu ry:stä informoi, että Reilu Palvelu - merkki on valmis ja sen käyttöoikeutta voi hakea. Liitteet Jakelu Tiedoksi

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

vastuullinen toimintatapa kilpailuetuna

vastuullinen toimintatapa kilpailuetuna Tapiolan vastuullisuuslupaukset vastuullinen toimintatapa kilpailuetuna muuttuvassa toimintaympäristössä HENRY Foorumi 2010 Elina Kuusela 9.11.2010 9.11.2010 1 Esityksen sisältö Tapiola lyhyesti Vastuullisen

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia osastopäällikkö Mika Pyykkö Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma 2010 2014 tutuksi järjestöille 28.1.2011 Helsinki Mika Pyykkö, 27.1.2011 1

Lisätiedot

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

Haku päällä -ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Haku päällä -ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Haku päällä -ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa 9.00 Ajankohtaista avustustoiminnassa - osastopäällikkö Mika Pyykkö Toimeenpanosuunnitelman painopisteitä ja linjauksia valmistelutiimeittäin Terveyttä

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina osastopäällikkö Mika Pyykkö Kohtaamispaikkojen valtakunnallinen seminaari 15. 16.2.2010 Oulu Mika Pyykkö, 11.2.2010 1 Yhteiskunnan ja kuluttajan suojeleminen

Lisätiedot

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAY:N TOIMINTA JA SEN PERUSTA 4 1.1 RAY:n asema 4 1.2 RAY:n tehtävä 5 1.3 RAY:n päämäärät 5 1.4 RAY:n ydintoiminnat 5 1.4.1 Rahapelitoiminta

Lisätiedot

RAY kansalaisjärjestöjen rahoittajana

RAY kansalaisjärjestöjen rahoittajana RAY kansalaisjärjestöjen rahoittajana Niina Pajari, tiimivastaava, RAY Itä-Lapin yhdistys- ja järjestöfoorumi 25.4.2012, Kemijärvi Jakopäätös 2012 Avustukset yhteensä 291,0 milj. euroa (268,2) Avustuksen

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Yhdessä enemmän käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Elina

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen osastopäällikkö Mika Pyykkö Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden voimaantumispäivä II 4.5.2009 Helsinki Avustusosasto, Mika Pyykkö, 23.4.2009 1 Alustuksen

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen 20.1.2016 RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V. 2016 MYÖNTÄMINEN 1. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TOIMIVALTA JA AVUSTUSSÄÄNNÖKSET Valtioneuvosto

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Tampere 31.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Tampere 31.3. Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Tampere 31.3. 09.00 Seminaarin avaus Elina Varjonen, kehittämispäällikkö, RAY 09.05 RAY:n avustusstrategiakauden 2012 2015 tavoitteet: terveyden ja

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: 1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)...

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Keskustelutilaisuus 25.1.2011 OHJELMA 18.00 Avustustoiminnan kehittämistarve ja -suunnitelma - alustajana Oskari Auvinen, kansliapäällikkö

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

AvuSTuS- STRATegIA 2012 2015.

AvuSTuS- STRATegIA 2012 2015. AvuSTuS- STRATegIA 2012 2015. AvustusstrATegia 2012 2015. RAY vahvistaa suomalaista hyvinvointia... 3 Päämäärä: Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen... 5. Lainsäädäntö... 6 Tavoitetila: Tuloksellinen

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Koulutustoiminnan avustamisen periaatteet... 3 Tunnusmerkkejä koulutustoiminnasta, jota ei rahoiteta RAY-avustuksella... 4

Lisätiedot

Yritysvastuutoimet ja niistä viestiminen FK:n jäsenyhteisöissä

Yritysvastuutoimet ja niistä viestiminen FK:n jäsenyhteisöissä Yritysvastuutoimet ja niistä viestiminen FK:n jäsenyhteisöissä Marjo Rakuuna LIIKETALOUDEN 1 Pääkysymys: Tutkimuskysymykset Millainen rooli yritysvastuulla on Finanssialan Keskusliiton jäsenjärjestöissä?

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Ensi- ja turvakotien liitto ry 10.12.2009 Mika Pyykkö, 9.12.2009 1 Alustuksen rakenne Lähtökohdista Haasteista ja mahdollisuuksista

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. 09.00 Seminaarin avaus Marika Leed, viestintäpäällikkö, RAY 09.05 RAY:n avustusstrategiakauden 2012 2015 tavoitteet: terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Voikukkia-seminaari 23.5.2012 Elina Varjonen Kehittämispäällikkö, RAY 1 Lapsi- ja perhetyön avustusohjelma Emma & Elias (2012-2017) Avustusohjelma

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta 19.4. Muurla Puheenvuoron keskeiset asiat Isoja muutoksia, hurjia haasteita Tulevaisuuden kunta perustuu

Lisätiedot

TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE

TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE 2016 SEURANTA SAMULI KOISO-KANTTILA 2 SEURANTA SAMULI KOISO-KANTTILA 3 SÄÄDÖKSET LUOVAT PERUSTAN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISELLE

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 Vastuullinen sijoittaja & viestintä Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 sisältö 2 Ilmarinen superlyhyesti Vastuullinen omistaja Vastuullinen sijoittaja Näin viestimme Kuumat teemat Asiakkaiden odotukset

Lisätiedot

Kansalaistoiminnan tulevaisuus. Sisko Seppä Avustustoiminnan johtaja 12.3.2014

Kansalaistoiminnan tulevaisuus. Sisko Seppä Avustustoiminnan johtaja 12.3.2014 Kansalaistoiminnan tulevaisuus Sisko Seppä Avustustoiminnan johtaja 12.3.2014 1 Järjestöjen toiminnan rahoittamisen ajankohtaiset tavoitteet RAY:n näkökulmasta Raha-automaattiyhdistyksen arvoketju AVUN/TUEN

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta?

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Kunta-järjestö yhteistyöseminaari, 23.9.2015 Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous-tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys 1. Mitä on hyvinvointitalous?

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen

Lisätiedot

KUMPPANUUSYHTEISTYÖ JA YRITYSVASTUU. Arto Heinonen, 17.6.2015

KUMPPANUUSYHTEISTYÖ JA YRITYSVASTUU. Arto Heinonen, 17.6.2015 KUMPPANUUSYHTEISTYÖ JA YRITYSVASTUU Arto Heinonen, 17.6.2015 Henkilöstöä n. 3400. Lähes JUURET ULOTTUVAT 1700- LUVULLE. TOIMINTA ON AINA PERUSTUNUT KESKINÄISYYTEEN. 1,6milj. asiakkaansa omistama. Voitot

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN 16.6.2016 Johtaja Taru Koivisto 28.6.2016 1 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Hengitysterveyttä ja hyvää elämää

Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysliiton toimintalinjaukset 2010-2014 ohjelma Toimintaa yhdessä uudistaen, tehtyä työtä arvostaen Hengitysliiton toimintalinjaukset ohjelman tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi. 31.10.2013 Saila Tykkyläinen

Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi. 31.10.2013 Saila Tykkyläinen Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi 31.10.2013 Saila Tykkyläinen ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä on yhteiskunnallinen yritystoiminta? Miksi yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta kannattaa innostua? Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana Yhteisöllisyys ja osallisuus voimavara ja tuki KAMPA III seminaari Kokkola 24.10.2011 Kehittämispäällikkö Elina Varjonen Raha-automaattiyhdistys 1 Kansalaistoiminnan

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen

Lisätiedot

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja

Lisätiedot

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina KANTU 2015 Eila Hirvonen SAMK, yliopettaja 13.2.2015 Yhteistyökumppanit Satakunnan Syöpäydistys ry vuodesta 2010 alkaen ja edelleen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys -merkki. 24.4.2012 Saila Tykkyläinen

Yhteiskunnallinen yritys -merkki. 24.4.2012 Saila Tykkyläinen Yhteiskunnallinen yritys -merkki 24.4.2012 Saila Tykkyläinen YHTEISKUNNALLINEN YRITYS -MERKKI Yhteiskunnallinen yritys -merkki viestii yrityksistä, jotka kehittävät ratkaisuja yhteiskunnallisiin tai ekologisiin

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnasta

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnasta Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnasta Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät 8.-9.11.2012 Vantaa Sini Toikka, kehittämiskoordinaattori, RAY 1 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoittaja RAY

Lisätiedot

Järjestö palveluiden tarjoajana

Järjestö palveluiden tarjoajana Järjestö palveluiden tarjoajana Hotelli Arthur 3.11. 2011 - Järjestöhautomo 11.11.2011 Maahanmuuttajien järjestäytyminen Suomessa arviolta 700-900 maahanmuuttajayhdistystä Yhdistykset ovat melko nuoria

Lisätiedot

Nero-rahoitus. Maarit Niva

Nero-rahoitus. Maarit Niva Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta

Lisätiedot

Osallisuuden edistäminen Kuopion kaupungissa Kehityspäällikkö Mirja Wihuri

Osallisuuden edistäminen Kuopion kaupungissa Kehityspäällikkö Mirja Wihuri Osaisuuden edistäminen Kuopion kaupungissa Kehityspääikkö Mirja Wihuri SALLI OSALLISUUS! IsoVakeinen 28.3.2012 Hyvinvoinnin paveuaue Kansaaistoiminnan yksikkö Nykytianne Tuevaisuus Miten edetään UUSI PALVELUALUMALLI

Lisätiedot

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA PROSESSIN OMISTAJA Yksikönjohtajat PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Syyskuu 2008 PROSESSIKUVAUS HYVÄKSYTTY

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme

Lisätiedot

Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta

Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Rakli Elinvoimaa lähiöihin klinikkatyöskentelyn tulostyöseminaari 7.6.2016 Tuomas Heikkinen, johtaja, konsernihallinto Minna Sartes, toimialajohtaja, vapaa-aikatoimiala

Lisätiedot

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Salli osallisuus! 24.11.2011 Anne Pyykkönen projektipäällikkö osallisuushanke Salli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry - Hallinnointi

Lisätiedot

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö 7.6.2016 RAY:N TULOKSELLISUUS- JA VAIKUTUSSEURANTA RAY:n tulee seurata avustetun toiminnan tuloksia ja vaikutuksia

Lisätiedot

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Puheenvuoro JärjestJ rjestöfoorumilla 19.4.2010 Ritva Karinsalo Ensi- ja turvakotien liitto Kansalaisjärjest rjestötoiminta

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa

Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Pentti Lemmetyinen Pääsihteeri Setlementtiliitto Yhteiskuntavastuun käsite Yhteiskuntavastuun käsitettä alettiin Suomessa laajemmin käyttää 1990-luvulla yritystoiminnan

Lisätiedot

Miten järjestöt ja yritykset toteuttavat yhteiskuntavastuuta? Case Tapiola omakohtaisilla kokemuksilla ja havainnoilla höystettynä

Miten järjestöt ja yritykset toteuttavat yhteiskuntavastuuta? Case Tapiola omakohtaisilla kokemuksilla ja havainnoilla höystettynä Miten järjestöt ja yritykset toteuttavat yhteiskuntavastuuta? Case Tapiola omakohtaisilla kokemuksilla ja havainnoilla höystettynä Arto Jurttila Luentosarja Jyväskylän yliopistolla 23.4.2008 1 1. Yritysten

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot