SUHDANNEKUVA, PTT-KATSAUS 1/2007

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUHDANNEKUVA, PTT-KATSAUS 1/2007"

Transkriptio

1 PELLERVON TALOUDELLINEN TUTKIMUSLAITOS PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa klo 9.3 SUHDANNEKUVA, PTT-KATSAUS 1/7 Työvoimapulan edessä ei pidä antautua Uusi hallituskausi alkaa suhdannehuipun jälkimainingeissa. Tuotannon kasvuvauhti palautuu kuluvana ja ensi vuonna pitkän aikavälin keskiarvon tienoille. Hallituskauden jälkimmäisellä puoliskolla kasvu hidastunee jonkin verran, sillä luultavasti kansainvälinen kysyntä ei jatkuvasti kasva nykyistä vauhtia. Hyvää kasvua edelleen PTT:n arvion mukaan bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3, % ja ensi vuonna, %. Suomen taloustilanteen vahvuutta kuvaa se, että tuotanto kasvaa lähes kaikilla sektoreilla. Kotimaassa kuluttajien luottamus taloustilanteeseen on edelleen hyvä ja vientikysyntää lisää perinteisten vientimaiden ja lähialueiden talouksien hyvä kehitys. Perinteisen metalliteollisuuden vahva kehitys jatkuu. Vienti on vilkasta myös laivanrakennuksessa ja öljyjalosteissa, jonka tuotantoon on valmistunut uutta kapasiteettia. Myös monet pienemmät toimialat lisäävät vientiään. Investoinnit kasvavat kohtuullisen hyvin, joskin asuntorakentamisen lisääntyminen on jo pysähtynyt. Talous on nopeasta kasvusta huolimatta tasapainossa eikä pisteittäisiä rekrytointiongelmia ja asuntomarkkinoiden jonkinasteista ylikuumenemista lukuun ottamatta ole merkkejä talouden epätasapainottomuuksista. Inflaatio jää tänä ja ensi vuonna 1,7 prosenttiin. Työttömyyden alue-erot eivät ole kaventuneet, vaikka työllisyys lisääntyy Hyvän talouskasvun ansiosta työllisten määrä kasvaa tänä vuonna 3 henkeä Ensi vuonna tuotannon kasvu on hieman hitaampaa ja työllisyyden lisäys on reilut. Työllisyyden paraneminen nostaa työllisyysasteen yli 7 prosentin kuluvan vuoden aikana. Vaikka kehitys on ollut suotuisaa lähes koko maassa, kasvu ei kuitenkaan jakaannu tasaisesti eri puolille maata. Yli kolmannes uusista työpaikoista syntyi viime vuonna Uudellemaalle. Jos mukaan lasketaan naapurimaakunta Varsinais-Suomi, näiden kahden maakunnan työllisyyden kasvu muodosti liki puolet koko maan työllisyyden kasvusta, mikä on enemmän kuin niiden osuus olemassa olevista työpaikoista. Sama suunta jatkuu myös tulevina vuosina. Kuitenkin uusia työpaikkoja syntyy kaikilla alueilla, sillä kohtalaisen vilkkaana pysyttelevä rakentaminen sekä kaupan, liikenteen ja muiden palvelujen työllisyyden kasvu heijastuu positiivisesti eri puolille maata, vaikkakin voimakkuus vaihtelee. Vaikka työttömyysaste on koko maassa laskenut jo usean vuoden ajan, alueelliset erot työttömyysasteissa pysyttelevät itsepintaisesti suurina. Itse asiassa viime vuosina työttömyyden alueelliset erot ovat kasvaneet, mikäli tilannetta mitataan matalimman ja korkeimman työttömyysasteen erotuksella.

2 Monipuolisen ja palveluvaltaisen tuotantorakenteen alueilla, kuten Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa, työllisyyskehitys pysyy tasaisen hyvänä, sillä yksittäiset toimialat eivät heiluttele näitä maakuntia kovinkaan voimakkaasti. Ohuemman tuotantorakenteen seuduilla tilanne vaihtelee. Kuluvana vuonna mm. metalliteollisuuden vientimenestyminen heijastuu edelleen teollisuusseuduille, tosin viime vuotta vaisummin. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa työllisyyttä piristää edelleen myös ydinvoimalan rakentaminen. Sen vaikutukset heijastunevat myös ympäröiviin maakuntiin ja muualle Suomeen. Metsäteollisuuden työpaikkojen supistuminen jatkuu, ja tämä heijastuu metsäteollisuudesta riippuvaisille alueille. Alkutuotantovaltaisesta tuotantorakenteesta johtuen itäisessä Suomessa työllisyyden kehitys on keskimääräistä tahmeampaa, vaikkakin metsätalouden työllisyys edellisvuodesta poiketen kasvaa tänä vuonna. Pohjois-Karjalassa työllisyyskehitystä heikentää Perloksen tuotannon siirtyminen pois maasta, mutta hyvä yleinen työllisyystilanne osin tasoittaa vaikutuksia. Muuttoliikkeen suunta ja voimakkuus vakiintuneet Muuttoliikkeen kokonaiskuva pysyy viime vuosien kaltaisena. Muuttovoittoa ja tappiota saavat seutukunnat näyttävät vakiintuneen vuosi vuodelta suurin piirtein samoiksi. Suurimpien keskusten vetovoima pyrkii hyvän talouskasvun oloissa kasvamaan muiden alueiden kustannuksella. Muuttovoittoa saa reilut parikymmentä seutukuntaa ja ne vetävät muilta alueilta yhteensä vajaat 1 henkeä vuodessa. Muutto ulkomailta on kasvanut ja se muodostaa jo puolet Suomen vuotuisesta väestön kasvusta. Työvoimapulaa voidaan torjua Työvoimapula on nähty mm. konepajateollisuudessa ja rakentamisessa jo tuotantoa rajoittavaksi tekijäksi. Tämä on kuitenkin paljolti suhdanneilmiö. Metalliteollisuuden tuotanto on kasvanut yli kymmenen prosentin vuosivauhtia ja alalle on kahdessa vuodessa syntynyt 17 työpaikkaa. Kun työikäisistä on töissä vielä alle 7 prosenttia, on liian aikaista nostaa kädet pystyyn työvoimapulan edessä. Päinvastoin, nyt on tehostettava työhön rekrytointia niin työttömien kuin työvoiman ulkopuolilla olevien joukosta. Tulevaisuudessa työntekijöitä joudutaan etsimään yhä useammin työttömien joukosta. Viime vuosina reilut 6 prosenttia työpaikoista on täyttynyt työvoiman ulkopuolelta työmarkkinoille tulleista ja pienempi osa eli prosenttia työttömistä. Aivan vuoden 6 lopulta lähtien työttömien osuus työllistyneistä näyttää tosin nousseen. Suomessa on nyt vajaat työtöntä ja lisäksi 9 piilotyötöntä, jotka jostain syystä eivät aktiivisesti hae töitä. Työttömissä on luonnollisesti myös ikääntyneitä ja työkyvyltään alentuneita, mutta PTT:n kyselyn mukaan 6 prosenttia työttömistä ilmoitti työkykynsä olevan hyvä tai kohtalainen. Tätäkin merkittävämpää on se, että selvästi suurimman työttömien ryhmän muodostaa nuoret aikuiset. Reilu viidennes työttömistä on -9-vuotiaita. Auttamalla tehokkaasti nuoria työuran alkuun voidaan saada merkittävästi työntekijöitä lisää. Työvoimaa on siis vielä runsaasti, mutta työpaikkojen täyttämiseksi tarvitaan selvästi enemmän vaivannäköä kuin tähän saakka. Nyt tarvitaan monia ja monentasoisia toimenpiteitä

3 esimerkiksi opintoaikojen lyhentämiseksi, ammatillisen ja alueellisen liikkuvuuden lisäämiseksi sekä työnvälityksen ja koulutuksen tehostamiseksi. Talouspolitiikan liikkumavara käytettävä kasvun tukemiseen Julkisen talouden yli- tai alijäämäisyydelle ei ole mitään yksiselitteistä oikeaa tasoa. Tulevina vuosikymmeninä on painetta eläkemaksujen korotuksiin. Suomea uhkaa siis merkittävä verotuksen kiristyminen. Tässä mielessä voidaan väittää, että julkinen sektori ei ole kestävällä pohjalla. Mikä olisi parasta politiikkaa tulevaan eläkemenojen kasvuun valmistautuessa? Valtiontalous on keskimääräisen kasvun oloissa lähivuosina hieman ylijäämäinen, ellei menojen lisäyksiin ryhdytä. Hallituskauden loppuun mennessä liikkumavaraa on arviolta noin 5 mrd. euroa. Julkisesta keskustelusta saattaa helposti saada sen käsityksen, että hyvää politiikkaa voisi olla valtion talouden ylijäämien kasvattaminen nyt mahdollisimman suureksi. Näin ei kuitenkaan ole. Valtiontalouden liikkumavaraa on järkevää käyttää nyt siten, että työllisyys paranee ja tulevaisuudessa on mahdollisimman paljon verojen ja sosiaaliturvan maksajia, jolloin pitkän aikavälin kestävyys vahvistuu. Politiikan perimmäisenä tavoitteena on siis oltava pitkällä aikavälillä pyrkimys pitää verorasituksen kasvu mahdollisimman pienenä tukemalla talouden kasvua, joka puolestaan tukee työllisyyden paranemista. Jos talouskasvu toteutuu oletetulla tavalla, ylijäämää on välttämättömien epäkohtien korjaamiseen tarvittavien menojen lisäyksen lisäksi myös työllisyyttä tukevaan veropolitiikkaan. Tarvitaan sekä työvoiman kysyntää tarjontaa tukevia toimia. Suomessa sosiaalivakuutusrahastoilla on noin 1 miljardin euron varallisuus. Aikanaan eli siinä vaiheessa, kun paineet eläkemaksujen korostuksiin ovat väestön ikärakenteen vuoksi suurimmillaan, voidaan sosiaalivakuutusrahastoja maltillisesti purkaa ja näin alentaa veronkorotuspaineita. 3

4 Keskeiset ennustemuuttujat vuosina Mrd. Määrän muutos, % Bruttokansantuote Tuonti, tavarat ja palvelukset 167,9 63,6 5,5 5, 3,,,, Vienti, tavarat ja palvelukset Kulutus: - yksityinen - julkinen Investoinnit: - yksityiset - julkiset Varastojen muutos ja tilastovirhe 7,5 11, 5, 35,9 3,3 7,9, 3,5 1,7,3 3,,9 5,1 5,6 1,, 6,5,,5,,3,5 1,, 5,,1,6 1,,6,7,, Inflaatio, kuluttajahintaindeksi, %-muutos Työttömyysaste, % Työllisyysaste, % 3 Valtion nettoluotonanto, % BKT:sta Kuntien nettoluotonanto, % BKT:sta Koko julkisen sektorin nettoluotonanto, % BKT:sta Vaihtotase, mrd. euroa 1,6 7,7 6,9,9 -,3 3, 9,9 1,7 7,1 69,6,7 -,1 3, 1, 1,7 6,7 7,1,5, 3,7 13,5 1 PTT:n ennuste Kontribuutio BKT:n kasvuun, %-yksikköä 3 Työllisten osuus 15-6 vuotiaista. Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Raija Volk puh: tai , sähköposti: Toimitusjohtaja Pasi Holm puh: 9-3 tai , sähköposti: Suhdannekuvan tekstiosan voi tilata pdf-muotoisena sähköpostista:

5 Kansantalouden kehityssuuntia Matalimman ja korkeimman työttömysasteen maakunnat 16 Koko maa Uusimaa 1 Itä-Uusimaa Kainuu Lappi 1 6 TUOTANNON KASVUN OSATEKIJÄT %-yksikköä Investoinnit Kulutus Nettovienti Varastojen muutos ja til.ero BKT-kasvu yhteensä e e Lähde Tilastokeskus, ennuste PTT % bkt:sta JULKISYHTEISÖJEN RAHOITUSJÄÄMÄ Yhteensä VIENNIN ARVO TOIMIALOITTAIN milj., trendi pl. laivojen vienti 6 15 Sosiaaliturvarahastot 1 - Valtio Kunnat e 7e e 5 Metalli Elektroniikka Muut Metsä Lähde: Tulli Lähde: Tilastokeskus, ennuste PTT 5

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara

Lisätiedot

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoimapula vai työpula? Lehtitietojen valossa työvoimapula on jo yritysten arkipäivää. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009 Ennusteen taulukkoliite 20.3.2007 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2007 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 23.9.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008 Ennusteen taulukkoliite 26.9.2006 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2006 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola

Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista Hannu Viertola Suomen Pankki Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 29.1.2015 Sisällys 1 Johdanto 2 Vuosityöajan pidentämisen dynaamisista vaikutuksista

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218-221 Seppo Orjasniemi Pääsihteeri 15 toukokuuta 217 Hallituksen finanssipolitiikan linja Keskeiset tavoitteet Julkisen

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ. Aamukahvit 2012

OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ. Aamukahvit 2012 OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ Aamukahvit 2012 Talouskehitystä hallitsee finanssikriisi Useat maat ovat jo pitkään rahoittaneet julkista taloutta velalla. Velan määrässä on saavutettu katto. Kreikassa velkakatto

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina 17.4.2013 Topias Leino Suomen Pankki Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto Maksutasetoimisto Esityksen sisältö Mitä tarkoitetaan suorilla ulkomaisilla

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander

HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander KANSANTALOUDEN ONGELMAT Suomen BKT on edelleen vuoden 2007 tason alapuolella Modernin historian

Lisätiedot

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1 Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 Pitkän aikavälin skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Alustavia tuloksia Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki 26.11.2009 UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA

Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki 26.11.2009 UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki 26.11.9 UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA 26.11.9 Kuluttajabarometri Puhelinhaastattelututkimus Kuluttajien taloudelliset mielialat, odotukset ja

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT 2017 2.5.2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot