Aina voidaan palata omille jäljille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aina voidaan palata omille jäljille"

Transkriptio

1 Aina voidaan palata omille jäljille

2 2

3 -kuivaketjustandardi Luotettava rakentamisen kumppani Rakennuspalvelu Kokko Oy on vuonna 2009 perustettu uudisrakentamiseen erikoistunut rakennusliike. Toimintamme on vuosien varrella laajentunut omakotitalojen rakentamisesta myös suurempiin kokonaisuuksiin. Tänä päivänä voimme kantaa isoistakin hankkeista vastuun kokonaisvaltaisesti aina tontin hankinnasta suunnitteluun, rakentamiseen ja kiinteistön luovutukseen tai vuokraukseen saakka. Jokapäiväistä tekemistämme ohjaavat korkeat laatuvaatimukset, rehellisyys, alan hyvät ja nykyaikaiset käytännöt sekä maalaisjärki. Toimintamme kestääkin ulkopuolisen tarkkailun. Seuraavilla sivuilla esittelemme muutamia erityyppisiä kohteitamme. Tervetuloa tutustumaan! 1. SUUNNITTELU Suunnittelupöydässä istuvat arkkitehdin kanssa sellaiset henkilöt, jotka osaavat toteuttaa kohteen käytännössä. Suunnittelijoiden ja rakentajien tiivis yhteistyö auttaa välttämään riskirakenteet. 2. VESIKATTO Toteutamme vesikattoelementin pääsääntöisesti yksittäisenä elementtinä. 3. ULKOSEINÄELEMENTIT Ulkoseinäelementit tulevat elementtitehtaalta, minkä ansiosta elementit eivät missään vaiheessa pääse kastumaan. 4. ASENNUS Säältä suojaan -asennus kestää aina yhden päivän. Ensimmäiseksi valmis kattoelementti siirretään perustusten päältä sivuun. Seuraavaksi asennetaan seinäelementit ja kattoelementti niiden päälle. 5. VALVONTA JA DOKUMENTOINTI Oma valvojamme seuraa tuotantoa tarkasti ja kirjaa huomionsa työmaapäiväkirjaan. Lisäksi työnjohtaja täyttää työnjohdon tarkastuskorttia, jossa arvioidaan muun muassa laatuun, järjestelmällisyyteen, suunnitelmallisuuteen, työjärjestykseen, työmaan siisteyteen ja työturvallisuuteen. Työntekijämme saavat jokaisella työmaalla hyvistä suorituksista bonuksen. Kohteen valmistuttua pidämme aina kehityspalaverin, jossa käymme projektin läpi ja pohdimme, missä on parantamisen varaa.

4 Omaa tuotantoa 4 Ansareitti 6, Vipukuja 8 ja 10, Oulu. Nämä tyylikkäät ja huippuvarustellut omakotitalot valmistuvat loppuvuodesta 2019 suositulle Ritaharjun alueelle Ouluun. Modernin kokonaisuuden suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Arkkijussi. Tulossa on myös kaksi vastaavaa kohdetta Metsokankaalle vuonna 2020.

5 Vinkkejä rakentajalle BUDJETTI Ensimmäinen askel oman kodin rakentamisessa on budjetin määrittely. Suositeltavaa on varata budjettiin noin euron pelivara mahdollisten muutosten varalle. KUMPPANI Pyydä tarjouksia useammalta yritykseltä. Valitse kumppaniksi luotettava ja kokenut rakentaja, jonka avulla vältyt monelta mutkalta. Tarkista kumppanin taloudellinen tilanne esimerkiksi osoitteessa finder.fi. Tutustu yrityksen referensseihin ja kysy kokemuksia vastaavan työn tilanneilta. Selvitä, mitä alihankkijoita yritys käyttää projektissa. TOIMITUSSISÄLTÖ Perehdy avaimet käteen -toimituksen lähtötason sisältöön. Vaadi tarkka toimitussisältö, jossa kaikki on määritelty tuotemerkin ja mallin tarkkuudella. Varmista, että tarjoukset ovat toimitussisältönsä puolesta vertailukelpoisia, ennen kuin teet päätöksiä. Selvitä, pystyykö projektin aikana tekemään tarvittaessa muutoksia. TILAAJAN VELVOLLISUUDET Tarkasta tilaajan omat velvollisuutesi hankkeen aikana. Rakennuspalvelu Kokolla Avaimet käteen -toimituksessa tarvikkeiden ja materiaalien vastaanotto ja suojaus kuuluvat rakennusliikkeen vastuulle. MUUT KUSTANNUKSET Avaimet käteen -toimituksen lisäksi varaudu näihin kustannuksiin: tontti, maaperätutkimus ja luonnossuunnittelu pääsuunnittelu ja vastaava työnjohto liittymämaksut ja rakennuslupamaksut maarakennustyöt ulkomaalaus, vihertyöt, asfaltti, aidat rakentamisen aikaiset sähkö, vesi ja jätekulut LIsää vinkkejä rakentajalle lahtotasokartoitus Ota yhteyttä:

6 6 Omakotitalot

7 Etsimme koko ajan omakotitalotontteja Oulusta ja muista lähiseudun kaupungeista. Rakennamme tonteille nykyaikaisia ja trendikkäitä koteja, jotka suunnittelemme yhdessä arkkitehtitoimiston kanssa. Ostaja pääsee vaikuttamaan sisäpuolen pintamateriaaleihin. Otamme huomioon myös asiakkaan muutostoiveet, kunhan hän varaa kohteen ennen kuin jätämme rakennuslupahakemuksen. Teemme aina täysin valmiiksi pihatöitä myöten. Kylvämme nurmen, laatoitamme sokkelien vierukset, asfaltoimme liikennealueet ja aitaamme piha-alueet. UUTUUS! HifiStudion ViVa Viihdevalmis Koti on uuden ajan sertifioitu viihdejärjestelmä, joka tuo hifi-tasoisen ääniviihteen kaikkialle uuteen kotiisi. HIFISTUDIO Viihdevalmis Koti Voit nauttia täyteläisestä musiikista ja muusta ääniviihteestä laadukkaasti, ilman ulkoisia laitteita tai johtoja. ViVa on lähes näkymätön huomaamattomat uppokaiuttimet on integroitu kauniisti osaksi pintoja, häiritsemättä lainkaan muuta sisustusta. Täydellisen monihuoneominaisuuden ansiosta jokainen talon asukas päättää itse, mitä kuuntelee ja missä tilassa. ViVa toimii langattomasti, koko kodin äänimaailmaa ohjataan kätevästi älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Viva kasvaa tarpeesi mukaisesti kaapeliverkosta täydelliseen Viva Viihdevalmiiksi -sertifioiduksi kodiksi. HUOM. VIVA EI OLE JÄLKIASENNETTAVISSA - RAKENNUSVAIHEEN VALMIUSASENNUS ALK. 800 EUROA Pakkahuoneenkatu 34 Oulu Puh oulu@hifistudio.fi Ark , La 10-15

8 Asuinpientalot 8 Oman tuotantomme pientalot ovat täysin valmiita kokonaisuuksia. Ostamme tontteja hyviltä paikoilta, suunnittelemme kohteet yhteistyössä arkkitehtitoimiston kanssa ja rakennamme ne valmiiksi. Käytämme laadukkaita materiaaleja ja nykyaikaisia työmenetelmiä. Kiinnitämme huomiota rakenteiden laatuun suunnittelusta alkaen. Hailikatu 1, Raahe. Tämän seitsemän erillistalon asuntoyhtiön rakennamme Kylmälahden kaava-alueelle Raaheen vuonna Nykyaikaiset asunnot ovat hyvin varusteltuja ja pohjaratkaisuiltaan toimivia.

9 Rovaniemen Pallopojankatu. Asuntotuotantomme laajenee Rovaniemelle. Ensimmäinen kohteemme nousee Pallopojankadulle, jonne rakennamme kuuden erillistalon asuntoyhtiön. Muualta tuttuun tapaan toteutamme laadukkaita ja tyylikkäitä koteja, jotka kestävät ulkopuolisen tarkkailun. Ota meih Maarakentamisen kaikki palvelut p in yhtey ttä!

10 Toimitilat JemmaMakasiini. JemmaMakasiinit ovat huolellisesti ammattitaidolla suunniteltuja ja rakennettuja kiinteistöosakeyhtiöitä, joissa on liike-, toimisto- ja varastotiloja monenlaisiin tarpeisiin. Tiloja voi ostaa tai vuokrata. Olemme rakentaneet JemmaMakasiineja Ouluun, Rovaniemelle ja Raaheen. Uusin JemmaMakasiini valmistuu Rovaniemelle syksyllä

11 Tutustu Oulun Maikkulaan - Katso esittelyvideo! Rakennamme nykyaikaisia toimitiloja keskeisille paikoille. Vastaamme toimitilahankkeesta aina tontin hankinnasta piha-alueen viimeistelyyn saakka. Suunnittelemme tilat muunneltaviksi ja otamme joustavasti huomioon myös yritysten tarpeet. Tilojen valmistuttua myymme ja vuokraamme niitä yrityksille. Oulun Maikkula, Kangaskontiontie 12 A. Rakennamme kohteeseen yhteensä noin m2 vuokrattavia toimitiloja. Monikäyttöisten tilojen koot vaihtelevat yritysten tarpeiden mukaan noin välillä m2. Piha-alue on asfaltoitu, ja parkkipaikkoja on runsaasti. Alueelta on suorat logistiset yhteydet Nelostielle, Kajaanintielle, lentokentälle ja Oulun keskustaan. doorway.fi Muurarinkatu 2, Raahe MYÖS KOPIOINTIPALVELU, KUNTOTARKASTUKSET JA ENERGIATODISTUKSET!

12 Toimitilakehittämisen kumppani Toimitilakehittäjänä rakennamme toimitila- ja varastorakennuksia tarkasti yrityksen asettamien raamien mukaisesti. Toimimme rakennushankkeessa yrityksen kumppanina, joka vastaa hankkeen toteutuksesta kustannustehokkaasti ja laadukkaasti alusta loppuun. Etsimme tontin, perustamme kiinteistöosakeyhtiön, suunnittelemme kohteen yrityksen tarpeiden mukaan ja rakennamme kohteen valmiiksi asti. Referenssejämme löydät netistä referenssit PALVELUSSA PITKÄLLÄ Laadukkaat teräskatot ja -julkisivut

13 Omakotitalon asiakaskokemus - Katso video! Rivitalon asiakaskokemus - Katso video! TOTEUTUNEITA KOHTEITAMME 4/2019 Kempele: omakotitalo + autotalli + katos/varasto 3/2019 Ritaharju: omakotitalo + autotalli + katos/varasto 2/2019 Rovaniemi: KOY Keskusväylän JemmaMakasiini 1/2019 Ritaharju: 3 omakotitaloa + 2 auton katos/varasto 11/2018 Kempele: As Oy Sarkkirinne, 10 asuinpientaloa 9/2018 Kempele As Oy Kempeleen Linnavouti, 7 asuinpientaloa 7/2018 Oulunsalo KOY Luodonkulma, varasto/liiketilarakennus 6/2018 Kempele As Oy Linnaruhtinas 8, asuinpientalo 6/2018 Tupos: omakotitalo, kaksikerroksinen Vaihtolavat kätevästi paikalliselta jätehuollolta! Vaihtolava-autoilla vaihtolavat likakaivojen ja roska-astioiden tyhjennykset Värisilmä Oulu Taka-Lyötyn Katu 4 p värisilmäoulu.fi

14 Tervetuloa asiakkaaksi! Olemme luotettava kumppani rakentamisessa. Toimimme läpinäkyvästi ja teemme työn laadusta tinkimättä. Ota yhteyttä, kun uudisrakentaminen on ajankohtaista. RAKENNUSPALVELU KOKKO Sammaltie 14 B Oulu PEKKA KOKKO Toimitusjohtaja Myynti ja oma tuotanto Yritys- ja sijoittaja-asiakkaat puh pekka@rakennuspalvelukokko.fi JUHO KOKKO Tuotantovastaava Sisustus- ja muutostyöt puh juho@rakennuspalvelukokko.fi EERO KUMMALA Tarjouslaskenta ja suunnittelu Määrälaskenta puh eero@rakennuspalvelukokko.fi ANTTI-TAPANI KOKKO Myynti ja tarjouslaskenta Kuluttaja-asiakkaat puh antti@rakennuspalvelukokko.fi AARNE KOKKO Työnjohto Työsuojelupäällikkö puh aarne@rakennuspalvelukokko.fi 14

15 Tutustu Rakennusliike Kokon tekijöihin KATSO VIDEO! Lattioita kaikenlaisiin kohteisiin KOURU-YKKÖNEN OY Rännit Lumiesteet Seinätikkaat Muut kattoturvatuotteet Puh Kaikki lasialan palvelut Oulun Rakennuslasi Puh Riihiraitti 7, Maikkula Toimisto/myynti: PUUSTELLISTA YKSILÖLLISET KOKO KODIN KALUSTERATKAISUT PUUSTELLI MAHDOLLISTAA SAMOJEN MATERIAALIEN JA VÄRIEN KÄYTÖN KOKO KODISSA! PUUSTELLI - SUOMEN OSTETUIN KEITTIÖMERKKI NYT JO YLI 35 VUOTTA!

16 Professorintie 11 A Kempele toimisto@oulunlviapu.fi oulunlviapu.fi Palvelemme teitä kaikissa LVI-alan asioissa HEIKKI ERVASTI Toimitusjohtaja, työnjohto heikki.ervasti@oulunlviapu.fi puh UUDISKOHTEET LVI-SANEERAUKSET LVI-HUOLTOTYÖT Kokonaisvaltaista LVI-urakointia yksityisille ja yrityksille. Meillä on vahva LVI-alan kokemus. Toimintamme lähtökohtana on tyytyväiset asiakkaat ja laadukkaasti toteutetut LVI-ratkaisut. JOEL LÄÄKKÖ Myynti, laskutus, työnjohto joel.laakko@oulunlviapu.fi puh

Rakentaa luovasti, viimeistelee tarkasti

Rakentaa luovasti, viimeistelee tarkasti Rakentaa luovasti, viimeistelee tarkasti Pientalorakentajan luotettava kumppani 2 Paljetie 10, 90140 OULU Puh. 010 3202 300 www.sisustustalo.net Sisustussuunnittelu Pintamateriaalit Rakennuspalvelu Kokon

Lisätiedot

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien

Lisätiedot

Luotettava ammattilainen

Luotettava ammattilainen Luotettava ammattilainen Kokonaisuus hallinnassa 2 Rakennuspalvelu Kokko Oy on rakentamisen ammattilainen. Meidät tunnetaan sekä pientalorakentajan että sijoittajan luotettavana ja nykyaikaisena kumppanina.

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

Oma koti ja sen suunnittelijat

Oma koti ja sen suunnittelijat Oma koti ja sen suunnittelijat oma koti kullan kallis joka tapauksessa kallis loppujen lopuksi laadukas rakentaminen on edullista, koska sen on kerralla hyvin suunniteltu ja tehty omakotiperheestä rakennuttajaperhe

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

Monitoimitilat Tuusula Majavantie 10, Tuusula

Monitoimitilat Tuusula Majavantie 10, Tuusula Monitoimitilat Tuusula Majavantie 10, Tuusula Mitä ovat Monitoimitilat? Monitoimitilat ovat helposti räätälöitäviä ja asiakaslähtöisiä, monenlaiseen toimintaan soveltuvia toimitiloja PK-yrityksille. Monitoimitilat

Lisätiedot

Monitoimitilat Jasperintie Jasperintie 270c, Pirkkala

Monitoimitilat Jasperintie Jasperintie 270c, Pirkkala Jasperintie Jasperintie 270c, Pirkkala Mitä ovat? ovat helposti räätälöitäviä ja asiakaslähtöisiä, monenlaiseen toimintaan soveltuvia toimitiloja PK-yrityksille. ovat uudishankkeita, jotka sijaitsevat

Lisätiedot

yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA

yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA YIT LIIKEVAIHTO* 3,8 mrd. vuonna 2018 OIKAISTU LIIKEVOITTO* 134,5 milj. vuonna 2018 TYÖNTEKIJÄT 10 000 11 eri maassa NPS NETTOSUOSITELUINDEKSI

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Jorvas, Kirkkonummi

Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Jorvas, Kirkkonummi Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, 02420 Jorvas, Kirkkonummi Sijainti Kiilatie 7, Kirkkonummi Etäisyyksiä kohteeseen Helsinki-Vantaan lentokenttä 39 min / 34 km Kirkkonummi keskusta 6 min / 6 km Helsinki

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

Kiimingin Jokirannan uusi koulu

Kiimingin Jokirannan uusi koulu Kiimingin Jokirannan uusi koulu Kuukausitiedote syyskuu 2019 Tällä tiedotteella pyrimme kuvaamaan rakennuskohteen työmaatilannetta sekä informoimaan kuntalaisia työmaalla tapahtuvista työvaiheista, laatu-

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Jorvas, Kirkkonummi

Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Jorvas, Kirkkonummi Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, 02420 Jorvas, Kirkkonummi Sijainti Kiilatie 7, Kirkkonummi Etäisyyksiä kohteeseen Helsinki-Vantaan lentokenttä 39 min / 34 km Kirkkonummi keskusta 6 min / 6 km Helsinki

Lisätiedot

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO Valoisaa ja modernia työskentelytilaa bonuksena edustussauna Espoon Friisilässä sijaitseva kiinteistö on osa kolmen erillistalon muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Toimistotalossa

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

"SÄÄLTÄ SUOJAAN" - TOIMITUSSISÄLTÖ

SÄÄLTÄ SUOJAAN - TOIMITUSSISÄLTÖ 5.1.2015 "SÄÄLTÄ SUOJAAN" - TOIMITUSSISÄLTÖ "SÄÄLTÄ SUOJAAN" -TOIMITUS SISÄLTÄÄ: -Ulkoseinäelementit: - sisäpuolen EK-kipsilevy 13 mm -ulkovuori pääosin asennettuna -ikkunavuorilaudat pääosin asennettuna

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI TEHOKASTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa helpon, tehokkaan ja älykkään ratkaisun

Lisätiedot

Tervetuloa asuntokaupoille!

Tervetuloa asuntokaupoille! Tervetuloa asuntokaupoille! Avaimet uuteen Uusi koti, vanha koti, iso koti, pieni koti. Avain muutokseen ja uuden löytämiseen vaatii usein vanhasta luopumista. AsuntoArean avulla elämäsi tärkeät kaupat

Lisätiedot

Loma-asunnot. Sinua varten tehty

Loma-asunnot. Sinua varten tehty Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

HB-GRAMOS-julkisivulaatat

HB-GRAMOS-julkisivulaatat JULKISIVULAATAT HB-GRAMOS-julkisivulaatat Teknistä ylivoimaa julkisivuratkaisuihin JULKISIVULAATAT Vaativiin olosuhteisiin oikea ratkaisu Rankakiinnitys -soveltuu uudisrakentamiseen ja saneerauskohteeseen

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801 pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen

Lisätiedot

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä MATTILANNIEMI Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä 2 Luonto ja huipputeknologia kohtaavat Puistomainen Mattilanniemen alue sijaitsee keskeisellä paikalla vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Jyväskylän

Lisätiedot

Päätoimija. Talousohjattua rakentamista

Päätoimija. Talousohjattua rakentamista Liiketoiminta Hallitsemme rakentamisprojektit ajallisesti, laadullisesti sekä kustannustehokkaasti! 2 on Suomen suurimpia rakennus- ja kiinteistöalan konserneja vahva kasvumme ja kehityksemme on alan nopeinta!

Lisätiedot

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, OMAKOTITALO 2 6h+k+s, 301 m, 1 490 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Voisitko ostaa palan

Lisätiedot

Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille

Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Katon kokonaisvaltainen kumppani Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy kuuluu

Lisätiedot

bikekeeper.com Tyylikkäästi ilkivallalle Ne aidot ja alkuperäiset pyöräparkit

bikekeeper.com Tyylikkäästi ilkivallalle Ne aidot ja alkuperäiset pyöräparkit bikekeeper.com Tyylikkäästi ilkivallalle Ne aidot ja alkuperäiset pyöräparkit Ilkivalta ja varkaudet ovat yhä enevissä määrin myös taloyhtiöiden ongelmana kaikkialla Suomessa. BikeKeeper -pyöräparkki on

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille PRT-Forest Oy Suomalainen vuonna 1968 perustettu perheomisteinen konserni Yksi johtavista suomalaisista puurakentamisen toimijoista Toteuttanut

Lisätiedot

Paras kumppani toimitilarakentamiseen. Helppoa ja turvall

Paras kumppani toimitilarakentamiseen. Helppoa ja turvall Paras kumppani toimitilarakentamiseen ista! Helppoa ja turvall elppoa ja h, a st to is ll a m a st Valitse valmii nopeaa! 2018 "Kiitän Lehtoa erittäin onnistuneesta projektista, meillä on nyt hienot tilat

Lisätiedot

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille PRT-Forest Oy Suomalainen vuonna 1968 perustettu perheomisteinen konserni Yksi johtavista suomalaisista puurakentamisen toimijoista Toteuttanut

Lisätiedot

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e.

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e. rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU rakentamisapu.fi! RAKENTAMISAPU PALVELU JA ONNISTUNUT TALONRAKENNUSPROJEKTI ETUJA: Omakotitalon rakennuttaminen on iso ja vaativa

Lisätiedot

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN Eiskon Sähkö Oy:n asiakkaalle räätälöityjen sähkökeskusten laadun takaavat ammattitaitoiset asentajat, tasokkaat rakennemateriaalit sekä tunnettujen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy MURSKETIE HALLIOSAKKEITA. Osakkeet m². Lämpimiä talli, varasto ja yritystiloja. Uniikki Uutuuskohde. Tutustu ja varaa!

Kiinteistö Oy MURSKETIE HALLIOSAKKEITA. Osakkeet m². Lämpimiä talli, varasto ja yritystiloja. Uniikki Uutuuskohde. Tutustu ja varaa! Kiinteistö Oy MURSKETIE Osakkeet 24-33m² HALLIOSAKKEITA Lämpimiä talli, varasto ja yritystiloja Uniikki Uutuuskohde. Tutustu ja varaa! Osakkeet MURSKETIE 24-33m² Kiinteistö Oy Mursketie 5B on uniikki uutuuskohde

Lisätiedot

Liiketoiminta. Hallitsemme rakentamisprojektin aikataulun, laadun sekä kustannustehokkuuden! Yksi sopimus, kiinteä hinta, sovittu muuttopäivä!

Liiketoiminta. Hallitsemme rakentamisprojektin aikataulun, laadun sekä kustannustehokkuuden! Yksi sopimus, kiinteä hinta, sovittu muuttopäivä! Liiketoiminta Hallitsemme rakentamisprojektin aikataulun, laadun sekä kustannustehokkuuden! 2 Matkus Shopping Center, Kuopio. Yksi sopimus, kiinteä hinta, sovittu muuttopäivä! Lehto on Suomen suurimpia

Lisätiedot

HALLITILOJA ENNAKKOMARKKINOINNISSA

HALLITILOJA ENNAKKOMARKKINOINNISSA HALLITILOJA ENNAKKOMARKKINOINNISSA ENNAKKOMERKINTÄHINNASTO Huoneisto Pinta-ala Myyntihinta Yhtiölainaosuus Velaton hinta 1 60 m² VARATTU 2 60 m² VARATTU 3 60 m² VARATTU 4 48 m² 21 868,82 33 481,18 55 350

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Kirkkonummi. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta varusteluun!

Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Kirkkonummi. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta varusteluun! Conorin Monitoimitilat Kiilatie 7, Kirkkonummi Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta varusteluun! Sijainti Kiilatie 7, Kirkkonummi Etäisyyksiä kohteeseen Helsinki-Vantaan lentokenttä 39 min / 34 km Kirkkonummi

Lisätiedot

Rakennustutkimus RTS Oy

Rakennustutkimus RTS Oy Rakennustutkimus RTS Oy HELMIKUU 2012 / ASTA-MESSUT KÄDETTÖMYYS KASVAA PIENRAKENTAMISESSA Viime vuonna omakotirakentamista aloitettiin 11 700 asuntoa. Tästä tuottajamuotoisen rakentamisen osuus oli 1 700

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava

Lisätiedot

JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI

JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI Radisson Blue Hotel 8.10.2015 Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Consti yrityksenä / Jan Viitala 2 Julkisivukorjaus constikkaasti

Lisätiedot

JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT

JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT LÄNSIMETRO 2 REFERENSSIESITE ESPOON SAIRAALA KONESALI- TOTEUTUKSET 3 4 2 Länsimetro SKS Connecto toimittaa ja asentaa kiskosiltoja Länsimetroon. Kaikki kiskot valmistetaan Hyvinkäällä

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun!

Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA Moderneja tiloja Tikkurilasta Tässä kohteessa yritykselläsi on tilaa kasvaa yhdessä nopeasti kasvavan ja kehittyvän Tikkurilan kanssa. Tikkurilan kaupunkikeskukseen

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Ihania koteja.

Ihania koteja. Ihania koteja www.ihaniakoteja.fi 1 Rakennamme koteja, joissa viihdytään Korkeat huonetilat ja isot ikkunat tekevät kodeista valoisia ja avaria. Modernia asumista hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä.

Lisätiedot

Energiatehokas koti. Rakentajailta Joensuu

Energiatehokas koti. Rakentajailta Joensuu Energiatehokas koti Rakentajailta 28.11.2013 Joensuu SAMITALO taustaa Valmistajana Karelment Oy, tuotantolaitos Nurmeksessa. Työllistämme noin 40 pohjoiskarjalaista ammattilaista. Samitaloja on valmistettu

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 9.9.2015 Copyright 2015 Esipuhe Tämä käsikirja on tehty videotuotantojen ostajalle, jotta ostaja saisi itselleen juuri sitä mitä haluaa:

Lisätiedot

TONTTIHAKEMUS LOMA-ASUNTOMESSUT 2014 KALAJOELLA

TONTTIHAKEMUS LOMA-ASUNTOMESSUT 2014 KALAJOELLA LOMA-ASUNTOMESSUT 2014 KALAJOELLA TONTTIHAKEMUS Hakemukset palautetaan 31.12.2012 mennessä osoitteeseen: Kalajoen kaupunki Maankäyttöpalvelut Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki Kuoreen merkintä Loma-asuntomessujen

Lisätiedot

ASunto OY KIRKKONUMMEN MÄNTYKANGAS

ASunto OY KIRKKONUMMEN MÄNTYKANGAS ASunto OY KIRKKONUMMEN MÄNTYKANGAS LAADUKASTA ASUMISTA VEIKKOLASSA TYYLI KESTÄÄ AIKAA ARVIOITU VALMISTUMINEN KEVÄT / KESÄ 2019 2 AS OY K:NUMMEN MÄNTYKANGAS UUSI KOTI joka on tyylikäs, moderni ja huolella

Lisätiedot

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen.

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen. JOTTA KOTI TOIMISI ARVOMME ovat luotettava kumppanuus, asiakastyytyväisyys, perheyrityksen yhteisöllisyys sekä laadun ja osaamisen jatkuva kehittäminen. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

OPINTOMATKA KALIFORNIAAN

OPINTOMATKA KALIFORNIAAN SSTY KIINTEISTÖJAOS 4.2.2019 OPINTOMATKA KALIFORNIAAN Carl Siren ja Vesa Vainiotalo MATKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET - Perehtyä maailman johtaviin integroituja kiinteistö- ja rakennusprojekteja toteuttaviin

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

egate Smart Building Innovation

egate Smart Building Innovation egate Smart Building Innovation Sensoriverkkoteknologiapohjaisella (IoT) olosuhdevalvonnalla kohti laadukkaampia olosuhteita rakennustyömailla ja käytössä olevissa rakennuksissa. Taustat Sensoriverkkoteknologian

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Oulunsalon Aeroportti

Oulunsalon Aeroportti Oulunsalon Aeroportti Kansainvälisen tason käyntikortti Pääkonttoritasoinen toimistotila osoitteessa Tietotie 2, Oulu. OULUN KESKUSTA 14 KM LENTOKENTTÄ 400 M SATAMA 11,5 KM TAKSIASEMA 400 M Osaksi monipuolisen

Lisätiedot

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100. 253 000 Jokivarrentie 7 91900, Liminka 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.0 m² Tietoa kohteesta ENNAKKOMARKKINOINNISSA tilava omakotitalo, jossa yläkerta varaus valmiina. Kokonaisuus on suunniteltu niin että

Lisätiedot

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p As Oy Vaski, Oulu Raven uusi kohde rakentuu Ouluun Kivikkokankaalle (Palloilijantie 35). Sijainniltaan Vaski on ihanteellinen rauhallisuutta arvostavalle, sillä kohde sijaitsee kulmatontilla ja kahdelta

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Lautatarhankatu 10 Lautatarhankatu 10 on moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee

Lisätiedot

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV- WELDING OY Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV Welding on vaativiin teollisuuden vaatimuksiin hitsaustöitä toteuttava yritys. MV Weldingin työmaat vaihtelevat ympäri Suomen. Kasvutahdissa olevan yhtiön

Lisätiedot

Monitoimitilat Järvenpää Satukukanpolku 5, Järvenpää

Monitoimitilat Järvenpää Satukukanpolku 5, Järvenpää Järvenpää Satukukanpolku 5, Järvenpää Mitä ovat? ovat helposti räätälöitäviä ja asiakaslähtöisiä, monenlaiseen toimintaan soveltuvia toimitiloja PK-yrityksille. ovat uudishankkeita, jotka sijaitsevat aina

Lisätiedot

Monitoimitilat Friisinmäki Friisinmäentie 5, Espoo

Monitoimitilat Friisinmäki Friisinmäentie 5, Espoo Friisinmäki Friisinmäentie 5, Espoo Mitä ovat? ovat helposti räätälöitäviä ja asiakaslähtöisiä, monenlaiseen toimintaan soveltuvia toimitiloja PK-yrityksille. ovat uudishankkeita, jotka sijaitsevat aina

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Kylpyhuone- ja tekniikkamoduuli KYLPYHUONE-, KEITTIÖ- JA TEKNIIKKA MODUULI NOPEIN TAPA RAKENTAA

Kylpyhuone- ja tekniikkamoduuli KYLPYHUONE-, KEITTIÖ- JA TEKNIIKKA MODUULI NOPEIN TAPA RAKENTAA Kylpyhuone- ja tekniikkamoduuli KYLPYHUONE-, - JA TEKNIIKKA MODUULI NOPEIN TA RAKENTAA HETI VALMISTA Lapwall LEKO Bath -moduuli kytketään talotekniikkaan työmaalla, tila on heti käyttövalmis. NOPEIN TA

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Juvantie 4, Espoo Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat POHJAKUVAT Smart Premises Uudet toimitilat Joustavasti erilaisia tiloja Toimistotila on mahdollista remontoida täysin yrityksen tarpeiden mukaan: Avotoimisto parilla neuvotteluhuoneella Huonetoimisto,

Lisätiedot

Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA. sponda.fi

Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA. sponda.fi Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA Monikäyttöistä toimistotiloaa Vantaan Elannontiellä on tarjolla modernia ja monikäyttöistä tilaa, joka sopii ensisijaisesti toimistoksi, mutta myös pienimuotoinen tuotantotai

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Talotekniset saneeraukset

Talotekniset saneeraukset Talotekniset saneeraukset Talotekniset saneeraukset Asiantuntijuus on vahvuutemme ja kokonaistoimituksemme avulla ratkaisette kiinteistönne uudistustarpeet vaivattomasti. Toimimme aina vastuullisena pääurakoitsijana

Lisätiedot

Laatukäsikirjan Sisältö

Laatukäsikirjan Sisältö Petri Siivonen 18.2.2015 Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta. Maxim Gorki 1 RASICOM OY YRITYKSENÄ Laatukäsikirjan Sisältö Rasicom Oy on perustettu vuonna 2004.

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

Inwido Finland Oy. Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt Seppo Hyry

Inwido Finland Oy. Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt Seppo Hyry Inwido Finland Oy Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt 7.4.2017 Seppo Hyry 2 Inwido Euroopan suurin ikkunavalmistaja 25 tehdasta Yli 20 tuotemerkkiä Liikevaihto 580 M (Suomi 155 M ) N 4000 työntekijää

Lisätiedot

Linjasaneerausten suunnittelu

Linjasaneerausten suunnittelu Linjasaneerausten suunnittelu Ari Savolainen, DI Ajatuksia putkiremontista Ajattele pahinta mahdollista vaihtoehtoa ja kerro se sitten kahdella! En voinut uskoa miten se voi mennä näinkin kivuttomasti!

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta 0 Ammattirakentajien tonttihaku Kevät 2018 1 Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta Hakuaika Asuntotonttien hakuaika alkaa 29.3.2018 ja päättyy 26.4.2018 klo 16.00. Hakemuksen jättäminen Asuntotontteja

Lisätiedot

egate Smart Building Innovation

egate Smart Building Innovation egate Smart Building Innovation Sensoriverkkoteknologiapohjaisella (IoT) olosuhdevalvonnalla kohti laadukkaampia olosuhteita rakennustyömailla ja käytössä olevissa rakennuksissa. Taustat Sensoriverkkoteknologian

Lisätiedot

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS Unelmia Kaikki alkaa toiveesta, tarpeesta ja unelmista, oli sitten kyse pienestä remonttihankkeesta tai isomman alueen suunnittelusta.

Lisätiedot

Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin?

Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin? Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin? Asuntomarkkinat 2012 26.1.2012 Juha Sarakorpi, Saraco D&M Oy 1 Miksi ryhmärakennuttamista halutaan? Ihmiset kaipaavat asunnonhankkijoina: Enemmän

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO

TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO Ready for Business + Tarjoamme valmiiksi valikoituja vaihtoehtoja toimiston työkaluiksi ja moderneiksi yhteydenpitovälineiksi + Olemme valinneet parhaiden kumppaneiden palvelut korkealla palvelutasolla

Lisätiedot

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi

Lisätiedot

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Huippunopea valokuituverkko nyt tulossa Pälkäneelle! Miksi valokuitu Pälkäneelle valokuitua rakennetaan avoimen verkon periaatteella, jolloin käyttäjä saa vapaasti valita

Lisätiedot

MONIPUOLISTA OSAAMISTA

MONIPUOLISTA OSAAMISTA Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista

Lisätiedot

Ihania koteja.

Ihania koteja. Ihania koteja www.ihaniakoteja.fi 1 Rakennamme koteja, joissa viihdytään Korkeat huonetilat ja isot ikkunat tekevät kodeista valoisia ja avaria. Modernia asumista hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä.

Lisätiedot

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti. Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi

Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti. Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi NewLiner lyhyesti NewLiner on suomalainen voimakkaasti kasvava putkien saneeraukseen erikoistunut

Lisätiedot

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %)

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %) Suunnitteluhinnasto 2018 Maisemasuunnittelu tanjanieminen on korkeatasoinen piha- ja vihersuunnitteluyritys, jonka kiitelty ja palkittu suunnittelu perustuu maisema-analyysiin, jonka perusteella asiakkaan

Lisätiedot

When people and products connect a workplace comes to life.

When people and products connect a workplace comes to life. 130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI

KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI VAATIVAT KOHTEET s.04 TOIMITILOJEN MUUTOSTYÖT s.06 TALOTEKNIIKKA s.08 ASUINTALOJEN PERUSKORJAUS s.09 PUTKIREMONTTI s.09 Pylon on pääkaupunkiseudulla toimiva vuonna 1989 perustettu

Lisätiedot