Suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2013 vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu. Ekokem-konserni IFRS 2014 IFRS 2013 FAS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2013 vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu. Ekokem-konserni IFRS 2014 IFRS 2013 FAS 2012"

Transkriptio

1 EKOKEM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2014 Konsernin vuoden 2014 tulos Ekokem-konsernin liikevaihto oli 200,8 miljoonaa euroa (195,2 milj. e). Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 2,9 prosenttia. Liikevaihdon kasvuun vaikutti mm. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n (Organization for Prohibition of Chemical Weapons) kanssa alkuvuodesta tehty sopimus Syyrian kemiallisten aseiden hävityksessä syntyvien jätteiden käsittelemisestä ja ratkaisumyynnin onnistuminen Suomessa. Ekokem-konsernin liikevoitto oli 35,2 miljoonaa euroa (29,6 milj. e). Liikevoitto kasvoi 18,8 prosenttia. Kasvu tuli lähinnä Suomen liiketoiminnoista. Ruotsissa suhdanteiden heikkeneminen ja teollisuuden volyymin aleneminen vaikuttivat alenevasti Ruotsin liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen. Kesällä käynnistettiin Ruotsin toiminnoissa lisäsäästöohjelma tuottavuuden parantamiseksi. Lisäsäästön arvioidaan olevan vuositasolla noin 20 MSEK (2,1 milj. e). Suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2013 vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu. Avainluvut Ekokem-konserni IFRS 2014 IFRS 2013 FAS 2012 Liikevaihto 200,8 195,2 164,2 Liikevoitto 35,2 29,6 24,9 Osuus liikevaihdosta % 17,5 15,2 15,2 Voitto ennen veroja 33,9 28,5 23,4 Osuus liikevaihdosta % 16,9 14,6 14,3 Tulos 26,7 23,4 18,7 Tulos per osake /kpl (*) 7,52 6,62 5,32 Oman pääoman tuotto - % 17,1 16,4 14,4 Sijoitetun pääoman tuotto - % 16,2 14,6 14,4 Omavaraisuusaste % 55,9 52,9 49,2 Net Gearing - % 20,6 40,3 38,2 Poistot 23,4 22,1 19,5 Investoinnit 16,6 22,0 92,7 Osuus liikevaihdosta % 8,2 11,3 56,5 Tutkimus- ja kehittämismenot 3,1 3,5 2,6 Osuus liikevaihdosta % 1,6 1,8 1,6 Henkilöstö keskimäärin Liikevaihto/henkilö 1000 euroa 431,8 407,5 412,2 Tilikauden palkat ja palkkiot milj. euroa 26,0 27,0 22,5 *osakemäärä kpl

2 IFRS-siirtymän vaikutukset Ekokem otti kansainväliset tilinpäätösstandardit käyttöön vuonna 2014 konsernitilinpäätöksessään. Konsernitilinpäätös sisältää vertailutiedot muutettuina vastaamaan IFRS-laskentaperiaatteita. Siirtymäpäivä suomalaisesta kirjanpito- ja tilinpäätöskäytännöstä (FAS) IFRS-standardeihin on IFRS-siirtymän vaikutus oli konsernin omaan pääomaan ,8 miljoonaa euroa, ,5 miljoonaa euroa, taseen loppusummaan ,6 miljoonaa euroa, ,6 miljoonaa euroa, konsernin tulokseen ,2 miljoonaa euroa. Tarkempia tietoja IFRS-siirtymän vaikutuksista konsernin tuloslaskelmaan ja taseeseen on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 2. Rahavirta, investoinnit ja rahoitus Konsernin liiketoiminnan rahavirta vuonna 2014 oli 52,4 miljoonaa euroa (34,4 milj.e). Investoinnit vuonna 2014 olivat yhteensä 16,6 miljoonaa euroa (22 milj.e). Suurimmat toteutetut investoinnit olivat Espoon Juvanmalmin öljynerottelulinjasto ja kone-ja laiteinvestoinnit Riihimäen voimalaitokseen. Konsernin korolliset velat vuoden 2014 lopussa olivat 64,4 miljoonaa euroa (73,1 milj. e). Lainoja lyhennettiin suunnitelman mukaan. Rahoituskulut olivat 2,5 miljoonaa euroa (2,8 milj. e). Lainoista 18,3 prosenttia on Ruotsin kruunumääräisiä. Lainojen keskikorko oli 2,4 prosenttia (2,5 %) ja suojausaste 95 prosenttia. Omavaraisuusaste oli 55,9 prosenttia (52,9 %) Velkaantumisaste oli 20,6 prosenttia (40,3 %). Konsernin rahat ja pankkisaamiset olivat vuoden 2014 lopussa 30,9 miljoonaa euroa (12,9 milj. e) Yrityksellä on käyttämätön 6 miljoonan euron sekä 15 miljoonan ruotsin kruunun (1,7 milj. e.) shekkitililimiitti. Markkinakatsaus Ekokem-konsernin liiketoimintaympäristössä vaikutti vuonna 2014 epävarma taloustilanne. Taantuma on näkynyt toisaalta teollisen tuotannon vähentymisenä, toisaalta asiakkaiden kiinnostuksena uusiin kustannustehokkaisiin ratkaisuihin. Siirtyminen kiertotalouteen tuo liiketoimintamahdollisuuksia Ekokemin kaltaiselle asiantuntijayritykselle. Liiketoiminnan kasvattamiseksi Ekokem panostaa tulevina vuosina kierrätysteknologian kehitykseen ja käyttöönottoon yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Ekokemin vuoteen 2017 tähtäävän kasvustrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on kasvattaa kierrätysliiketoimintaa.

3 Tilikauden tärkeimmät tapahtumat Sopimus kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n (Organization for Prohibition of Chemical Weapons) kanssa Helmikuussa 2014 Ekokem voitti tarjouskilpailun Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisjätteiden käsittelystä. Vuoden 2014 aikana Ekokem vastaanotti kaikki sopimuksen mukaiset jäte-erät ja sopimuksella oli positiivinen vaikutus liikevaihtoon ja tulokseen. Lounaisen Suomen yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen Ekokem voitti marraskuussa 2014 julkisen tarjouskilpailun lounaisen Suomen syntypaikkalajitellun yhdyskuntajätteen hyödyntämisestä. Sopimus alkaa vuodesta 2018 ja se on kestoltaan 25 vuotta. Ekokem osallistui tarjouskilpailuun sekä kierrätys- että energiahyötykäyttövaihtoehdolla. Jätevoimalainvestoinnin arvo on noin 100 miljoonaa euroa ja investoinnin arvioitu toteuttaminen tapahtuu vuosina Investointi on ehdollinen ja vaatii Ekokem Oyj:n hallituksen päätöksen. Lisäksi hyväksymisen edellytyksenä on markkinaoikeuden hankintavalitukset hylkäävä päätös. Ruotsin tuottavuuden parantamisohjelmat Ruotsissa aloitettiin edellisen vuoden 2013 kustannusten säästöohjelman jatkoksi alkuvuodesta 2014 uusi kustannusten säästöohjelma. Kustannusten säästöohjelmien avulla saavutettiin tilikaudella merkittävät säästöt Ruotsissa. Ekojalostamo Hallitus päätti jatkaa Ekojalostamo-investoinnin toteuttamista Riihimäen laitosalueelle. Ekojalostamossa kotitalouksien syntypaikkalajitellusta jätteestä erotetaan kierrätyskelpoiset materiaalit ennen energiahyötykäyttöä. Jalostamoinvestointi on suuruudeltaan noin 11 miljoonaa euroa. Tilauskanta ja tuotanto Ekokem konsernin toiminta jätepalveluissa perustuu pitkäaikaisiin toimitussopimuksiin, joiden mukaisesti jäte vastaanotetaan käsiteltäväksi konsernin tuotantolaitoksissa. Ekokemin Riihimäellä Suomessa ja Kumlassa Ruotsissa sijaitsevat jätteenpolttolaitokset toimivat vuonna 2014 täydellä kapasiteetilla lukuun ottamatta lyhytaikaisia huoltoseisokkeja. Osakkeet, kaupankäynti ja omistus Ekokemin osakekanta muodostuu A- ja B-osakesarjoista, joita molempia on osaketta, eli osakkeiden kokonaismäärä on A-osakkeet antavat 20 ääntä ja B-osakkeet 1 äänen yhtiökokouksessa. Kaikilla osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. A-osake voidaan muuntaa B-osakkeeksi osakkeenomistajan niin vaatiessa. Yhtiön osakkeet ovat arvo-osuusrekisterissä, jota ylläpitää Euroclear Finland Oy. Yhtiön osakkeet ovat noteerattuja Privanet Pankkiiriliike Oy:ssä. Vuoden 2014 aikana Ekokemin osakkeiden vaihto oli yhteensä kappaletta ja euroa. A-osakkeen viimeinen kauppahinta vuonna 2014 oli 75,00 euroa ja B-osakkeen 75,00 euroa. Yhtiön markkinaarvo oli vuoden 2014 lopussa 264,1 miljoonaa euroa.

4 Ekokemin omistus jakaantui seuraavasti: Suomen valtio 34,1 prosenttia (34,1 %), kunnat ja kuntien omistamat yhteisöt 32,1 prosenttia (32,1 %) ja elinkeinoelämä sekä yksityiset sijoittajat 33,8 prosenttia (33,8 %). Vuoden 2014 lopussa Ekokemin hallituksen ja johdon omistukset olivat 0,1 prosenttia koko osakekannasta. Konsernirakenne Ekokem Oyj on konsernin emoyhtiö. Emoyhtiön muodostaman konsernin rakenne on seuraava: Emoyhtiö Nimi Omistusosuus Ekokem Oyj Ekokem-Palvelu Oy 100 % Ekokem Oyj Sakab Sellbergs AB 100 % Ekokem Oyj Ekokem TSJ Yrityspalvelut Oy 51 % Ekokem Oyj Puhosvoima Oy (ei liiketoimintaa) 100 % Sakab Sellbergs AB Sakab AB 100 % Ympäristö, terveys ja turvallisuus Ekokemin tavoitteena on toimia ympäristölupaehtojen mukaisesti ilman päästöraja-arvojen ylityksiä ja ympäristövahinkoja. Ekokem-konsernin toiminnasta aiheutuvat päästöt ympäristöön olivat olennaisilta osin määräysten mukaiset kaikilla tuotantolaitoksilla. Vuonna 2014 Ekokem-konsernissa kirjattiin yhdeksän savukaasujen lupaehtoylitystä. Jätevesipäästöjen lupaehtojen pitoisuus- ja kuormitusylityksiä kirjattiin Ekokem-konsernissa yhdeksän. Ekokem-konsernin tuotantolaitoksilla ei tapahtunut vuonna 2014 vakavia korvausvastuuseen johtaneita ympäristövahinkoja. Ekokem-konserni on asettanut nolla tapaturmaa -tavoitteen yhteiseksi kaikille Ekokemissä ja Ekokemille töitä tekeville. Tavoitteen saavuttamista seurataan toimenpide- ja tapaturmakohtaisesti sekä vuositasolla Ekokemin ja yhteistyökumppaneiden yhteisellä tapaturmataajuudella. Turvallisuustyötä tehostettiin tapaturmien kasvun vuoksi vuoden 2014 jälkipuoliskolla. Ekokemin Riihimäen laitoksella sattui pölyräjähdys tammikuussa 2014, joka ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Ekokemin henkilöstölle sattui vuonna 2014 kolme poissaolon aiheuttavaa työtapaturmaa (0 tapaturmaa 2013). Yhteistyökumppaneille niitä sattui 6 (10 tapaturmaa 2013). Vuonna 2014 Ruotsin toiminnoissa tapaturmataajuus oli 15,4 (5,1). Omalle henkilökunnalle sattui kaksi ja yhteistyökumppaneille neljä poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Työturvallisuuden parantamiseksi kiinnitettiin entistä enemmän huomiota työturvallisuustekijöihin uusien yhteistyökumppaneiden valinnassa. Esimiesten roolia turvallisuuden edistäjänä vahvistettiin kehittämällä heidän valmiuksiaan havaita ja puuttua työturvallisuusohjeiden laiminlyönti- ja poikkeamatilanteisiin. Sairauspoissaolot pysyivät edelleen toimialaan nähden hyvällä tasolla, Suomessa poissaoloprosentti oli 2,7 prosenttia (2,5 %) ja Ruotsissa 2,5 prosenttia (2,3 %). Osaltaan tähän vaikutti aktiivinen ennaltaehkäisevä työ sekä mahdollisuus kevennettyyn työhön. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Ekokem-konsernin tutkimus- ja tuotekehityspanostukset olivat 1,6 prosenttia (1,8 %) liikevaihdosta, yhteensä 3,1 miljoonaa euroa (3,5 milj. euroa).

5 Vuoden 2014 tutkimus- ja kehitystoiminnan strategisia painopistealueita olivat muovikierrätyksen kehitystyö, pilaantuneiden vesien käsittelyprosessien kehitys, ekojalostamohanke, tuhkan ja kuonan käsittely sekä biologisten jätteenkäsittelymenetelmien kehitys. Lisäksi T&K panostusta suunnattiin erityisesti asiakaskohtaisten ratkaisujen kehitykseen yhteistyössä konsernin liiketoimintojen sekä myynnin kanssa. Vuonna 1994 perustettu Ekokemin ympäristöstipendirahasto on jakanut stipendejä vuosina yhteensä euroa. Vuonna 2014 jaettiin stipendejä julkisiin koko ympäristöalaa kehittäviin tutkimushankkeisiin yhteensä euroa. Vuodelle 2015 julistettiin haettavaksi stipendejä yhteensä euron arvosta. Henkilöstö Ekokem-konsernin keskimääräinen henkilöstömäärä vuonna 2014 oli 465 (479). Vuoden 2014 lopussa henkilöstömäärä oli 455 (484). Henkilöstöstä työskenteli Suomessa 324 (326) ja Ruotsissa 131 (158). Vuonna 2014 maksamat palkat ja palkkiot olivat yhteensä 26,0 miljoonaa euroa (27,0 milj. e) Työhyvinvoinnin kehittämisessä on huomiota kiinnitetty aktiiviseen ennakointiin. Henkilöstön työkykyä pyritään ylläpitämään ja ongelmatilanteissa tukemaan tarttumalla asioihin aktiivisesti ja ennakoivasti sekä panostamalla työhön paluuseen jo poissaolon aikana. Vuoden aikana on myös toteutettu muutaman pilottiryhmän hyvinvointimittaus, jolla selvitetään henkilöiden tilannetta ja palautumista sekä elintapojen (liikunta, ravinto) vaikutusta niihin. Ruotsissa on panostettu erityisesti organisaatio- ja henkilöstömuutoksien hallintaan ja henkilöstön tukemiseen niissä käynnistettiin Suomessa esimiesten 360-arvioinnit, jotka ovat pohjana esimiestyön kehittämiselle ja kunkin esimiehen henkilökohtaiselle kehityssuunnitelmalle. Vuotta 2014 leimasivat lukuisat prosessien kehittämiseen liittyneet järjestelmä- ja toimintatapamuutokset ja niihin liittyvät valmennukset sekä Suomessa että Ruotsissa. Olennaiset tapahtumat tilikauden jälkeen Ekokem Group osti tanskalaisen ympäristönhuoltoyritys Duke Infrastructure Holding Aps:n (jäljempänä NORD ) osakkeet. NORD-konsernin liikevaihto päättyneeltä vuodelta on noin 60 miljoonaa euroa ja henkilömäärä noin 200. NORDilla on toimipaikkoja kuudella paikkakunnalla Tanskassa ja sen Nyborgissa sijaitseva vaarallisten jätteiden korkealämpötilapolttolaitos on Euroopan suurimpia. NORDin arvioidaan vahvistavan merkittävästi Ekokem konsernin nykyistä vesienkäsittelyteknologiaa ja -osaamista. Konserni nosti NORD-yritysjärjestelyyn liittyviä uusia lainoja tammikuussa 2015 yhteensä noin 90 miljoonaa euroa. Lainojen maturiteetti on 5 vuotta. Lainat ovat muuttuvakorkoisia sidottuna 6 kuukauden Euriborkorkoon. Kyseisiin lainoihin liittyvä muuttuvan koron vaihtelusta aiheutuva korkoriski on kokonaan suojattu korkojohdannaisin. Ekokem-Palvelu Oy voitti Nokian Häpesuon kaatopaikan kunnostamista koskevan tarjouskilpailun tammikuussa. Laaja-alaista osaamista vaativalla projektilla on merkittävä työllistävä vaikutus. Kaatopaikan kunnostamista koskeva sopimus, arvoltaan noin 5 miljoonaa euroa, allekirjoitettiin Ekokem Oyj:n johtoryhmän jäsenenä aloitti Head of Operations, Chief Operative Officer DI Kosti Rautiainen.

6 Riskienhallinta Ekokem-konserni tavoittelee riskienhallinnalla kilpailuetua tukemalla mahdollisuuksia ja vähentämällä uhkia. Riskienhallinta on keskeinen osa Ekokem-konsernin johtamisjärjestelmää. Yhtiön hallitus on vuonna 2014 hyväksynyt Ekokem Oyj:n riskienhallintapolitiikan. Riskienhallintapolitiikan mukaisesti Ekokem ei ota liiketoiminnassaan työturvallisuuteen tai ympäristöön liittyviä riskejä. Riskienhallinnalla pyritään varmistamaan liiketoiminnan strategisten tavoitteiden saavuttaminen, toiminnan jatkuvuus sekä ympäristön turvaaminen. Riskienhallintapolitiikassa Ekokem on jaotellut riskit strategisiin, operatiivisiin, hallinnollisiin ja taloudellisiin riskeihin. Yhtiöllä on lisäksi käytössä nimetön palautejärjestelmä (whistleblow). Järjestelmä edesauttaa yrityksen arvojen, hyvän hallinnointitavan ja lainsäädännön noudattamista päivittäisessä toiminnassa. Ekokem-yhtiöt toimivat pääosin kotimaisilla markkinoilla Suomessa ja Ruotsissa. Ulkomaankaupassa sovelletaan lähes yksinomaan euro- ja kruunumääräistä laskutusta ja turvaavia vakuuksia. Hallituksen vahvistaman sijoituspolitiikan mukaan sovelletaan vain pääomasuojattuja sijoitusmuotoja. Liikevaihto kertyy ilman merkittäviä luottoriskikeskittymiä. Konsernin omavaraisuusaste on 55,9 % (52,9 %), ja jäljellä olevien pitkäaikaisten lainojen maturiteetti on 2,1 (3,4) vuotta. Konsernin rahoitusriskeistä ja niiden hallinnasta on esitetty tarkempia tietoja konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 21. Arvio riskien toteutumisen vaikuttavuudesta Arvioitavissa olevat riskit eivät mahdollisesti toteutuessaan horjuta olennaisesti yhtiön vahvaa taloudellista perustaa. Yhtiön vastuuvakuutukset ovat kattavat. Tilikaudella 2014 konsernin yhtiöt olivat asianosaisina eräissä konsernin liiketoimintaan liittyvissä pienemmissä riita-asioissa. Johdon arvion mukaan kyseisten riitaasioiden lopputuloksilla ei ole olennaista vaikutusta konsernin taloudelliseen asemaan. Hallitus, yhtiön johto ja tarkastustoiminta Yhtiön hallinnosta vastaavat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä elin. Varsinainen yhtiökokous nimittää nimitystoimikunnan esityksen pohjalta hallituksen, jonka toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun sekä yhtiön tilintarkastajat. Vuonna 2014 nimitystoimikunta ei tehnyt yhtiökokoukselle ehdotusta hallituksen jäsenistä. Suomen valtio teki yhtiökokoukselle ehdotuksen yhtiön merkittävänä osakkeenomistajana hallituksen jäsenistä ja osakkeenomistajista lisäksi Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Neste Oil Oyj, joilla on yhdessä yhteensä 50,15 % yhtiön osakkeiden tuottamista äänistä ilmoittivat tukevansa ehdotusta. Yhtiökokous päätti Suomen valtion esityksen mukaisesti, että hallitukseen valitaan seitsemän jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Maija Liisa Friman, Pia Björk, Leena Karessuo, Jukka Ohtola, Karri Kaitue, Tiina Tuomela ja Juha Vanhainen. Puheenjohtajaksi valittiin Maija-Liisa Friman ja varapuheenjohtajaksi Leena Karessuo. Yhtiökokous päätti Ekokem Oy Ab:n yhtiömuodon muuttamisesta julkiseksi osakeyhtiöksi Oyj:ksi ja toiminimen sekä yhtiöjärjestyksen muuttamisen. Hallituksella on kaksi valiokuntaa, henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta ja tarkastusvaliokunta. Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimi Maija-Liisa Friman ja jäseninä Leena Karessuo ja Juha Vanhainen. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana toimi Pia Björk ja jäseninä Karri Kaitue, Jukka Ohtola ja Tiina Tuomela.

7 Yhtiökokous valitsi hallituksen esityksen mukaisesti tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n. PwC:n ilmoituksen mukaan päävastuullisena tarkastajana toimii Markku Launis KHT. Hallituksen esitys voitonjaosta Ekokem-konsernin tilikauden voitto oli 26,7 miljoonaa euroa (23,4 milj. e). Ekokem Oyj:n tilikauden voitto oli 18,9 miljoonaa euroa (18,8 miljoonaa euroa), voitto edellisiltä tilikausilta 73,4 miljoonaa euroa ja jakokelpoiset varat 102,4 miljoonaa euroa. Hallitus esittää, että kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta kohti ja 3,20 euroa kutakin B-osaketta kohti osinko maksetaan Euroclear Finland Oy:n pitämässä osakasluettelossa täsmäytyspäivänä oleville osakkeille ja osingon maksupäivä on Kertyneistä voittovaroista siirretään euroa Ekokem Oyj:n ympäristöstipendirahastoon stipendien myöntämistä varten ja tilikauden voitto siirretään voittovaroihin. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia lukuun ottamatta NORD-yrityskauppaa. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. Tulevaisuudennäkymät Haastavassa toimintaympäristössä asiakasyritysten tuottavuuden parantaminen on entistäkin tärkeämpää, jolloin kiinnostuksen Ekokemin tarjoamiin ympäristö- ja jätehuollon palvelukokonaisuuksiin ennakoidaan kasvavan. Ruotsin yksiköissä toteutetun tuottavuus- ja parannusohjelman ennakoidaan parantavan kannattavuutta. Ekokem hakee kasvua Pohjoismaissa lisäämällä jätteiden hyötykäyttöä ja kierrätystä sekä tarjoamalla asiakkaiden energia- ja materiaalitehokkuutta parantavia ratkaisuja. NORD-yritysosto tuo merkittäviä mahdollisuuksia kehittää Ekokem-konsernin liiketoimintaa Pohjoismaissa. Yrityskaupan myötä Ekokem-konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan noin 250 miljoonaa euroon ja henkilöstömäärä noin 670. Ekokem-konserni jatkaa tilikaudella 2015 merkittävien investointihankkeiden, Ekojalostamon ja Salon jätevoimalan suunnittelua ja täytäntöönpanoa.

8 KONSERNIN TULOSLASKELMA (IFRS) 000 euroa Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot 2, Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot Rahoituskulut Rahoituskulut (netto) Voitto (tappio) ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto (tappio) Jakautuminen: Emoyrityksen omistajille Määräysvallattomille omistajille KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (IFRS) Liitetieto 000 euroa Liitetieto Tilikauden voitto Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos (euroa per osake) Laimentamaton ja laimennettu 7,52 6,62 Muut laajan tuloksen erät, verovaikutus huomioituna Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos Valuuttakurssien muuntoerot Tilikauden muut laajan tuloksen erät, verovaikutus huomioituna TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ Jakautuminen: Emoyrityksen omistajille Määräysvallattomille omistajille

9 KONSERNITASE (IFRS) 000 euroa Liitetieto VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo Aineettomat oikeudet Muut aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Muut rahoitusvarat Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset Muut saamiset Ennakkomaksut ja siirtosaamiset Rahat ja pankkisaamiset Lyhytaikaiset varat yhteensä VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Muut rahastot Stipendirahasto Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Lainat Muut velat Laskennalliset verovelat Varaukset Pitkäaikaiset velat yhteensä Lyhytaikaiset velat Lainat Ennakkomaksut Ostovelat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Muut lyhytaikaiset velat Siirtovelat Lyhytaikaiset velat yhteensä Velat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

10 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA 000 euroa Osake pääoma Muut rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat Yhteensä Liitetieto Stipendirahasto Arvonmuutosrahasto Määräysvallattomien omistajien osuus Oma pääoma yhteensä Oma pääoma (FAS) IFRS-siirtymän vaikutus Oma pääoma (oikaistu) Laaja tulos Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät (verovaikutuksella oikaistuna) Myytävissä olevat rahoitusvarat Muuntoero Laajan tuloksen erät yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa Osingonjako Stipendien siirrot ja myönnöt (netto) Liiketoimet omistajien kanssa, yhteensä Oma pääoma Oma pääoma Laaja tulos Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät (verovaikutuksella oikaistuna) Myytävissä olevat rahoitusvarat Muuntoero Laajan tuloksen erät yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa Osingonjako Stipendien siirrot ja myönnöt (netto) Liiketoimet omistajien kanssa, yhteensä Oma pääoma

11 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 000 euroa Liiketoiminnan rahavirrat Liikevoitto Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot Varausten muutos Liikevoitto ennen käyttöpääoman muutoksia Käyttöpääoman muutokset: Vaihto-omaisuuden muutos: lisäys (-) / vähennys (+) Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos: lisäys (-) / vähennys (+) Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos: lisäys (+) / vähennys (-) Käyttöpääoman muutokset Maksetut korot Saadut osingot Saadut korot Maksetut verot Liiketoiminnan nettorahavirta Investointien rahavirrat Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myynnit Myyntituotot myytävissä olevista rahoitusvaroista Investointien nettorahavirta Rahoituksen rahavirrat Pitkäaikaisten korollisten lainojen nostot Pitkäaikaisten korollisten lainojen takaisinmaksut Rahoitusleasingvelkojen maksut Maksetut osingot Maksetut stipendit Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden lopussa Valuuttakurssien muutosten vaikutus: tuotot (+) / tappiot -205 (-) -151 Rahavarat tilikauden alussa Rahavarojen muutos

12 Tilinpäätöstiedotteen liitetiedot 1. IFRS-laatimisperiaatteiden käyttöönotto 2. Aineettomat hyödykkeet 3. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 4. Varaukset 5. Rahoitusinstrumentit - kirjanpitoarvo ja käypä arvo 6. Taseen ulkopuoliset varat ja velat sekä sitoumukset 7. Yrityshankinnat 8. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

13 Liitetiedot Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IFRS:n kirjaamis- ja arvostamisperiaatteiden mukaisesti, mutta kaikkia IAS 34:n vaatimuksia ei ole noudatettu. Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetyt tiedot ovat tilintarkastettuja. 1. IFRS-laatimisperiaatteiden käyttöönotto Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet muutettiin IFRS-standardien mukaisiksi alkaen. Siirtyminen IFRS-standardeihin on tehty IFRS 1 -standardin mukaisesti. Konserni on soveltanut siirtymisessä IFRS-standardien takautuvaan soveltamiseen liittyviä poikkeuksia ja helpotuksia koskien yrityshankintoja. Seuraavat taulukot kuvaavat eroja IFRS-standardien ja Suomen kirjanpitolain ( FAS ) välillä sekä siirtymisajankohtana Merkittävimmät muutokset tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa liittyvät tuottojen kirjaamiseen, varauksiin, vuokrasopimuksiin, rahoitusinstrumentteihin sekä liikearvoon. Oman pääoman täsmäytys on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön ja IFRS-standardien välillä sekä

14 000 euroa VARAT Pitkäaikaiset omaisuuserät Liikearvo Aineettomat oikeudet Muut aineettomat hyödykkeet Maa-alueet Rakennukset FAS IFRSoikaisut IFRS FAS IFRS-oikaisut IFRS Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut Myytävissä olevat rahoitusvarat Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset Laskennalliset verosaamiset Muut saamiset Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset Ennakkomaksut ja siirtosaamiset Rahat ja pankkisaamiset Varat yhteensä

15 000 euroa OMA PÄÄOMA JA VELAT FAS IFRSoikaisut IFRS FAS IFRS-oikaisut IFRS Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Muut rahastot Stipendirahasto Muuntoerot Kertyneet voittovarat Tilikauden tulos Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Arvonmuutosrahasto Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Lainat Muut pitkäaikaiset velat Laskennalliset Varaukset Lyhytaikaiset velat Lainat Saadut ennakot Ostovelat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Muut lyhytaikaiset velat Siirtovelat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä

16 Aiemmin FAS:n mukaisesti raportoidun laajan tuloksen täsmäytys IFRS:ään: FAS IFRS-oikaisut IFRS euroa Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot Rahoituskulut Rahoituskulut (netto) Tulos ennen veroja Tuloverot Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät Muuntoerot Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos Muut laajan tuloksen erät (verovaikutuksella oikaistuna) Muut laajan tuloksen erät yhteensä Siirtymän vaikutus omaan pääomaan: 000 euroa FAS:n mukainen oma pääoma IFRS-oikaisut (laskennallisilla veroilla oikaistuna): IAS 11, IAS 18 Pitkäaikaishankkeet, Tuotot IAS 32, IAS 39 Rahoitusinstrumentit IAS 37 Varaukset, ehdolliset velat ja ehdolliset varat -36 IAS 17 Vuokrasopimukset IAS 36 Omaisuuserien arvon alentuminen IFRS:n mukainen oma pääoma

17 Tuottojen kirjaaminen Tuotot jätteenkäsittelypalveluista kirjataan sillä ajanjaksolla, jonka aikana käsittely on toteutettu ja suoritusvelvoite on täytetty. Vastaanotetut, mutta vielä käsittelemättömät jäte-erät kirjataan taseen ennakkomaksuihin. Tuotot ympäristörakentamispalveluista kirjataan rakennustyön valmistusasteen perusteella. Tuotot muista palveluista kirjataan palveluiden suorittamisten yhteydessä valmistusasteen mukaisesti. IFRS-laatimisperiaatteiden käyttöönoton myötä liikevaihdon tulouttamiseen on tehty oikaisuja liittyen pääosin jätteenkäsittelypalveluiden myyntituottojen ajalliseen kohdistamiseen sekä ympäristörakentamisprojekteissa käytettävän maamassan kirjanpidolliseen käsittelyyn. IFRSlaatimisperiaatteisiin siirryttäessä käsittelemättömiin jätteisiin liittyvät velat kasvoivat tuhatta euroa. Muutokset myyntituottojen tulouttamisperiaatteissa vähensivät tilikauden 2013 liikevaihtoa 817 tuhannella eurolla sekä korotti tilikauden 2013 käsittelemättömiin jätteisiin liittyviä velkoja tuhannella eurolla. Varaukset Kaatopaikkojen purkamiseen liittyvistä jälkihoito- ja jälkivalvontakustannuksista muodostetut varaukset perustuvat konsernin tekemiin arvioihin välttämättömien purku- ja jälkihoitokustannuksien nykyarvoista. IFRS-standardien mukaisesti, arvioidut purku- ja jälkihoitokustannukset on aktivoitu kaatopaikkojen hankintamenoon. IFRSlaatimisperiaatteiden käyttöönoton yhteydessä muuttuneet kirjauskäytännöt kaatopaikkojen purku- ja jälkihoitokustannuksien osalta kasvattivat muita aineettomia hyödykkeitä sekä varauksia tuhatta euroa. Tilikauden 2013 osalta muut aineelliset hyödykkeet kasvoivat tuhatta euroa ja varauksien kokonaismäärä lisääntyi tuhatta euroa. Vuokrasopimukset IAS 17 standardin mukaiset leasingsopimukset on luokiteltu rahoitusleasingsopimuksiksi ja aktivoitu taseeseen. Kriteerit täyttävät leasingsopimukset liittyvät pääosin tuotannossa käytettäviin kiinteistöihin sekä koneisiin ja kalustoon. Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaan leasingsopimuksia ei saa käsitellä rahoitusleasingsopimuksina. Siirtymähetkellä rahoitusleasingsopimusten kirjanpitokäsittelyn johdosta käyttöomaisuus kasvoi tuhatta euroa, lyhytaikainen vieras pääoma 438 tuhatta euroa ja pitkäaikainen vieras pääoma tuhatta euroa. Rahoitusleasingsopimuksiin liittyvät leasingvastuut on kirjattu taseen korolliseen vieraaseen pääomaan. Vuoden 2013 lopussa käyttöomaisuus sisälsi rahoitusleasinghyödykkeitä yhteensä tuhatta euroa. Rahoitusinstrumentit IFRS:n mukaan listatut osakkeet sekä johdannaisinstrumentit arvostetaan tilinpäätöksessä käypään arvoon. Siirtymishetkellä näiden erien käypään arvoon arvostamisen johdosta rahoitusvarat kasvoivat 160 tuhatta euroa ja rahoitusvelat kasvoivat tuhatta euroa. Vuoden 2013 lopussa rahoitusvarat kasvoivat 219 tuhatta euroa ja rahoitusvelat kasvoivat 673 tuhatta euroa. Tilikauden 2013 rahoitustuotot kasvoivat 737 tuhatta euroa johtuen SEKmääräisten lainojen kurssimuunnoista.

18 Liikearvon poistot Ennen IFRS-standardeihin siirtymistä liiketoimintojen yhdistämisistä syntynyt liikearvo, joka on sisällytetty avaavaan taseeseen, vastaa Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaista kirjanpitoarvoa. IFRS 3 -standardin mukaan liikearvosta ei kirjata poistoja, kun taas Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaan poistot tehdään suunnitelman mukaan. Liikearvoa testataan arvonalentumisten varalta. IFRS:n mukaisen uuden liikearvon poistokäytännön johdosta vuoden 2013 tulos kasvoi tuhannella eurolla. Tuloverot Laskennalliset verosaamiset ja velat lasketaan kaikista väliaikaisista eroista velkojen kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Laskennalliset verot on laskettu perustuen raportointikauden päättymispäivään mennessä säädettyihin verokantoihin, tai verokantoihin, jotka on siihen mennessä käytännössä hyväksytty. Laskennalliset verosaamiset ja -velat on vähennetty toisistaan. Merkittävimmät laskennalliset verosaamiset ja -velat aiheutuvat tuottojen kirjaamisesta. Uudelleenluokittelut Henkilöstön palkitsemisjärjestelmiin (rahassa maksettavat) liittyvät jaksotukset on jaoteltu lyhyt- ja pitkäaikaisiin velkoihin. Uudelleenluokittelun seurauksena muut lyhytaikaiset velat kasvoivat 140 tuhannella eurolla.

19 2. Aineettomat hyödykkeet euroa Aineettomat oikeudet Muut aineettomat hyödykkeet Yhteensä Hankintameno Lisäykset Hankintameno Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Poistot Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvo euroa Aineettomat oikeudet Muut aineettomat hyödykkeet Yhteensä Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Poistot Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvo

20 3. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet euroa Maa-alueet Rakennukset Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Yhteensä Hankintameno Lisäykset Vähennykset Diskonttauksen vaikutus Kurssierot Hankintameno Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Poistot Kurssierot Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvo euroa Maa-alueet Rakennukset Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Yhteensä Hankintameno Lisäykset Vähennykset Diskonttauksen vaikutus Kurssierot Hankintameno Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Poistot Kurssierot Kertyneet poistot ja arvonalentumiset Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvo Konserni vuokraa rahoitusleasingsopimuksilla: rakennuksia ja rakennelmia, koneita ja kalustoa sekä kiinteistöjä, tehdastiloja sekä -koneita. Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sisältyy rahoitusleasingsopimuksilla hankittua omaisuutta seuraavasti: 000 euroa Rakennukset Koneet ja kalusto Kirjanpitoarvo (netto)

Ekokem Oyj Osavuosikatsaus - taulukko-osa Tammi kesäkuu 2015

Ekokem Oyj Osavuosikatsaus - taulukko-osa Tammi kesäkuu 2015 Ekokem Oyj Osavuosikatsaus - taulukko-osa Tammi kesäkuu 2015 Ekokemin kehitys pohjoismaisena kiertotalousyhtiönä jatkuu strategian mukaisesti. Tammikuussa hankitun tanskalaisen ympäristöhuoltoyritys NORDin

Lisätiedot

EKOKEM OYJ. Osavuosikatsaus Q3/2015

EKOKEM OYJ. Osavuosikatsaus Q3/2015 EKOKEM OYJ Osavuosikatsaus Q3/2015 Heinä syyskuu 2015 Ekokem toteuttaa kiertotalousstrategiaansa suunnitellusti Seisokit sekä sähkön ja raaka-aineiden hinnat painoivat tulosta Tammikuussa tehdyn yrityskaupan

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004 Talentum-konserni on 1.1.2005 siirtynyt taloudellisessa raportoinnissaan

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton)

OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton) 1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 30.7.2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 2009 sekä 1.1.2009 2009 (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.1. - 2009 1.1. - 1.1. - 31.12.

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008

1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008 1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 4.11. OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.7. - 30.9. 1.7. - 30.9. 1.1. - 30.9. 1.1. - 30.9.

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

EKOKEM OYJ Osavuosikatsaus Q1/2016 Tammi maaliskuu 2016

EKOKEM OYJ Osavuosikatsaus Q1/2016 Tammi maaliskuu 2016 EKOKEM OYJ Osavuosikatsaus Q1/2016 Tammi maaliskuu 2016 Ekokem Oyj: Osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.3.2016 Ekokemin liikevaihto nousi 8,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, ja

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Lehdistötiedote 8.3.2016 klo 9.00 EKOKEM OYJ: TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT 1.1. 31.12.2015. Viimeinen vuosineljännes 2015:

Lehdistötiedote 8.3.2016 klo 9.00 EKOKEM OYJ: TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT 1.1. 31.12.2015. Viimeinen vuosineljännes 2015: 1 Lehdistötiedote 8.3.2016 klo 9.00 EKOKEM OYJ: TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT 1.1. 31.12.2015 Tiedotteessa esitetään yhteenveto Ekokem Oyj:n tilinpäätöstiedoista. Tiedot ovat tilintarkastamattomia. Täydellinen

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot