KOSKIKOTIKESKUKSEN PALVELUKESKUS
|
|
- Mika Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOSKIKOTIKESKUKSEN PALVELUKESKUS Kesäfestarit 8.8.! Palvelukeskuksen perinteisiä kesäfestareita vietetään torstaina 8.8.! KESÄ-HEINÄKUU 2019 Palvelukeskus on avoinna koko kesän Kesällä on luvassa tuttua toimintaa mutta myös ihan uusia juttuja! Kyttälän kamarissa laulettiin tuo yhteislaulut pianosäestyksellä joka tiistai-iltapäivään, retkelle lähdetään joka keskiviikko ja Olkkari kokoontuu maanantain ja torstain lisäksi myös perjantaisin. Englantiakin saat prepattua ja kunto pysyy yllä tuttujen jumppien lisäksi perjantain kesäjumpan avulla! Eikä miehiäkään ole unohdettu, vaan heille on ihan oma jumppa torstaisin. Että tuu ny sääkin mukaan! Ilmoittautuminen Ahjolan kursseille alkaa 1.7. Palvelukeskuksella järjestetään syksyllä senioripilatesta ja joogaa Ahjolan kansalaisopiston kursseina. Ahjolan kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen alkaa netissä klo alkaen. Myös puhelimitse ilmoittautuminen on mahdollista klo puh Olisitko kiinnostunut allasjumpasta? Syksylle on alustavasti suunnitteilla allasjumpparyhmä. Maksullinen ryhmä kokoontuisi kertaa TAMK:n terapia-altaalla (Ensitie, TAYS:n alueella). Ryhmä toteutuu, jos kiinnostuneita löytyy riittävästi. Kysy lisää Minnalta p ! Luvassa on musiikkia ja mukavaa menoa! Pääesiintyjänä festareilla on Tampereen Ukuleleorkesteri. Laitahan päivä jo kalenteriisi! ********** Kedollinen kukkia! Saavillinen saunahetkiä! Hyppysellinen hauskuutta! Litra laulua! Aimo annos aurinkoa! Suven suloisuutta! *********
2 KOKO KESÄN AJAN ON TOIMINTAA! KESÄLUKKARI MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI AAMUSEURANA SARI (Anu tuuraa ) AAMUSEURANA MINNA (Salla tuuraa ) TUOLIJUMPPA HELPPOA MATKAILU- ENGLANTIA HOKSOTINHARKAT & NÄPPÄRÄT NÄPIT PELIRYHMÄ PELIKAANIT MIES- TEN SAUNA- VUORO AAMUSEURANA SALLA (Sari tuuraa ) TUOLIVENYTTELY NAIS- TEN SAUNA- VUORO KESÄJUMPPA KESÄOLKKARI VENYTTELYJUMPPA KESÄOLKKARI KESÄOLKKARI KÄSITYÖKERHO KYTTÄLÄN KAMARISSA LAULETTIIN KESÄTURISTIT KESÄMIÄSTEN REENIT MEDITAATIO* (*Kertamaksu 3, Huom. ei 23. ja 30.7.) MYÖS KUNTOSALI ON KÄYTÖSSÄSI KOKO KESÄN! Mitäpä jos aloittaisit kuntosalikäynnit kesällä? Varaa Minnalta ohjausaika, niin voit harjoitella salilla itsenäisesti. Kesän ryhmävaraukset näet alta, muun ajan sali on vapaasti käytössä. Ajanvaraukset: / Minna. (Minnan loman aikana Salla ohjaa laitteiden käytössä.) MA TI KE TO PE Omaishoitajat ASTI Tuolivenyttely Kuntosali on avoinna ma-to klo ja pe klo Kertamaksu on 3 ja kausimaksu (3kk) Varattu
3 KESÄKUUN TAPAHTUMAKALENTERI MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI 3 Kenkäesittely Äänekosken tuote klo Aulassa 6 7 Olkkarivieraina rippikoulunuoria Tule mukaan keskustelemaan! klo Olkkari pihalla 17 Yhteislaulua! Hilkka Malm laulattaa klo Senioriteatteri Täpinät esittää: Digimaailman palveluketjut ja seniorit Klo Selmassa 11 Puistokonsertti: Pispan kuoro klo 14 Selmassa KERTAKERHO: Luontorunot klo Tampereen kristillisen työväenyhdistyksen puhallinorkesteri klo Selmassa Juhannustanssit Selmassa klo Levyraati 21 Juhannusaatto, Palvelukeskus suljettu 24 Runokaraoke Keskiviikon Kesäturistit-ryhmä retkeilee joka viikko ja lähtö on aina klo 13 Palvelukeskuksen aulasta. Retkellä sovitaan lisäksi yhdessä aina seuraavan viikon kohde, joka laitetaan tiedoksi ilmoitustaululle. Tule mukaan!
4 HEINÄKUUN TAPAHTUMAKALENTERI MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Eino Leinon päivän runotapahtuma klo KERTAKERHO: Elämäntaitobingo Ukulele soikoon! klo Olkkari pihalla Levyraati Kesälläkin kannattaa poiketa! Kaikki ohjelma ei ole välttämättä kalenterissa, vaan kivaa tekemistä saattaa tulla vielä lisää. Kerro toiveesi ja ideoidaan yhdessä! Muistathan Kesäterkut -postikorttinäyttelymme! Eli lähetä postikortti läheltä tai kaukaa osoitteeseen: Koskikotikeskuksen Palvelukeskus Rongankatu 8, Tampere
5 TUKEA ARJEN PULMIEN RATKAISUUN POIKKEA JUTTUSILLE! Kesällä olemme aamuseurana Poikkea juttusille, niin selvitellään asioita yhdessä. Voit kääntyä meistä kenen tahansa puoleen, olipa asiasi mikä vaan. Autamme aina kun olemme paikalla ja toki halutessasi voit myös varata ajan etukäteen. Ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Fysioterapeutti Minna Putkisaari Palveluohjaaja Sari Seitsalo Toimintaterapeutti Salla Lappi Ohjaaja Anu Sandqvist Kesän hyvinvointipalvelut Sairaanhoitaja torstaisin klo Varaa aika etukäteen: Hieroja Hannele Niiranen tiistaina ja 9.7. Varaa aika p Jalkahoitaja Merja Salminen torstaina (lomailee heinäkuussa) Varaa aika p Lakineuvontaa Juristien maksuton neuvontatunti tiistaina 4.6. klo Varaa aika p / Sari Neuvontatuntien sijaan syksyllä alkaa juristien luentosarja eri aiheista. Lakitoimisto Modus Oy Kesä on vasta edessä, mutta syksy jo suunnitelmissa Syksyllä suurin osa tutuista ryhmistämme palaa lukujärjestykseen ja lisäksi järjestämme monenlaisia kursseja, luentoja ja tapahtumia. Toiveita ja ideoita kaikkeen toimintaamme liittyen otamme mieluusti vastaan! Yhden muutoksen syksyn tuulet kuitenkin meille puhaltavat, sillä Salla keskittyy fysioterapiaopintoihinsa kokopäiväisesti elokuun puolenvälin jälkeen. Kesän aikana haemme siis Palvelukeskukselle uutta toimintaterapeuttia. Onneksi Salla on kuitenkin vielä koko kesän seuranamme! Nähdään kesälläkin Palvelukeskuksella! t: Sari, Minna, Anu ja Salla
6 KAVERITAULUN AVULLA SAAT SEURAA VAIKKAPA LENKILLE! Palvelukeskuksen aulassa on otettu käyttöön kaveritaulu, jonka avulla voit etsiä kavereita esim. elokuviin, shoppailemaan tai museoon. Kirjoita hakusi ja yhteystietosi paperille, laita lappu taululle ja odota yhteydenottoa! Sinun ei tarvitse lähteä mihinkään yksin! Kaveritaulun idea syntyi kevään Kaapelissa ja kuvassa on osa ideoijista. Kysy meiltä lisää kohdatessasi tai pirauta Päiville p Meitä tapaat myös kesän Kertakerhoissa ja kun kaappaamme Olkkarin omaksemme! Nähdään! Terveisin: Marita, Hannele, Päivi, Antti, Maija-Liisa ja Sirkka-Liisa TULEVIA SYKSYN KURSSEJA Kaatumisten ehkäisy -kurssi alkaen (10 kertaa) Kurssi sisältää lihasvoima- ja tasapainoa sekä tietoa tasapainosta ja kaatumisten ehkäisystä. Ryhmäläisille tehdään alku- ja lopputestaukset. Ystäväpiiri-ryhmä aloittaa syyskuussa (12 kertaa) Ystäväpiirin tarkoitus on yksinäisyyden karkoitus! Eli jos kaipaat ystävää vaikkapa lenkkiseuraksi, niin tämä syksyn ajan viikoittain kokoontuva ryhmä on juuri sinulle! Kaapeli-yhteisövalmennus alkaen (5 kertaa) Saisiko olla mukavaa tekemistä yhdessä muiden kanssa? Tai tilaisuus tutustua itseen ja uuteen porukkaan? Entäpä mahdollisuus olla mukana luomassa uutta yhteistä toimintaa? No Kaapeli on kaikkea tätä, tule mukaan! Voimavaraudu! -kurssi loka-marraskuussa (5 kertaa) Jaksamiseen ja mielen hyvinvointiin keskittyvä kurssi on omiaan piristämään pimeää syksyä. Lähde mukaan voimavarojen löytöretkelle! TunteVa - omaisten ryhmä syys-lokakuussa (6 kertaa) Kurssi lisää ymmärrystä muistisairaudesta ja tarjoaa hengähdystauon, vertaistukea sekä työkaluja arjen vuorovaikutuksen helpottamiseksi muistisairaan läheisesi kanssa. Luustokurssi (5 kertaa) Osteoporoosia tai osteopeniaa sairastaville. Kurssilla syvennetään omahoidon tietotaitoa ja tavataan muita samassa tilanteessa olevia. Kaikki kurssit ovat maksuttomia. Lisätiedot ja ilmoittautumiset kursseille: p / Sari tai sari.seitsalo@tamperecitymission.fi Koskikotikeskuksen Palvelukeskus Rongankatu 8, Tampere / Avoinna ma-to , pe Koskikotikeskuksen Palvelukeskus Kk-kirjeen osoitteen muutokset, peruutukset ja tilaukset: / salla.lappi@tamperecitymission.fi
klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa
TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN
KOSKIKOTIKESKUKSEN PALVELUKESKUS LIIKUNTARYHMÄT, KEVÄT 2019
KOSKIKOTIKESKUKSEN PALVELUKESKUS LIIKUNTARYHMÄT, KEVÄT 2019 MAANANTAI 10:00-11:15 OMAISHOITAJIEN KUNTOSALIRYHMÄ ohjauksen saaneille omaishoitajille tarkoitettu ryhmä. maksu 10:30-11:30 TUOLIJUMPPA Jumppa
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista Olemme kiinni 6.12.2017, 25-26.12.2017 sekä 1.1.2018. Ryhmät ja muu toiminta ovat tällöin peruttu. Jos ryhmän
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista Osallistu nimikilpailuun ja voita lounaslahjakortti ravintola Selmaan! Etsimme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla
Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.
klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni
TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista Koskikotikeskuksen Palvelukeskus on nyt myös Facebookissa! Löydät meidät nimellä Koskikotikeskuksen Palvelukeskus.
Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)
Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,
Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista HUOM! Kehonhallinnan ryhmä (to klo 13.45-14.45) peruuntuu valitettavasti loppukeväältä. Lisätietoja p. 050 3423
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista Koskikotikeskuksen Palvelukeskus on nyt myös Facebookissa! Löydät meidät nimellä Koskikotikeskuksen Palvelukeskus.
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen ryhmä alkaa maanantaina 19.2. Senioripysäkin tiloissa Aleksanterinkadulla!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen! Ajankohtaista ITE piste on avoinna ma-to arkipäivä klo 9-15 ja pe 9-12 Kyttälän Tuvalla. Voit esim. mitata verenpaineesi, lukea
Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Poimintoja toukokuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen syksyyn!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen syksyyn! Ajankohtaista ITE piste on avoinna joka arkipäivä klo 9-15 Kyttälän Tuvalla. Voit esim. mitata verenpaineesi, lukea lehtiä tai
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista ITE-piste = Kyttälän tupa. Kutsumme jatkossa ITE-pistettä Kyttälän tuvaksi! Kyttälän tuvassa voit mm. mitata
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen! Ajankohtaista ITE piste on avoinna ma-to klo 9-15, pe 9-12 Kyttälän Tuvalla. Voit esim. mitata verenpaineesi, lukea lehtiä tai
Lisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille
Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen syksyyn!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen syksyyn! Ajankohtaista ITE piste on avoinna joka arkipäivä klo 9-15 Kyttälän Tuvalla. Voit esim. mitata verenpaineesi, lukea lehtiä tai
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen! Ajankohtaista ITE piste on avoinna ma to klo 9 15 ja pe 9 12 Kyttälän Tuvalla. Voit esim. mitata verenpaineesi, lukea lehtiä tai
klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy
TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE
Tervetuloa viihtymään!
Maanantai Lempeä seniorijooga 9.00 10.30 Käsityökerho 9.00 12.00 Nyplääjät 9.00 12.30 Sydänyhdistyksen kerho 10.30 12.00 Parittomat viikot Kabinetti Ystäväpiiri 13.00 15.00 18.2.-13.5. Jalkaklubi 13.30
ELOKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Poimintoja syyskuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 7.2.2019 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Kevät 2019 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu
Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen toimintaan! Ajankohtaista HUOM! Boccia (ti klo 14.30-16), Selman Kyläpaikka (ke klo 14-15.30), Akujooga (ke klo 17-18.30) ja Tules-jumppa
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä
Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia
Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen!
Tervetuloa mukaan Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksen aktiiviseen talveen! Ajankohtaista ITE piste on avoinna ma to arkipäivä klo 9 15 ja pe 9 12 Kyttälän Tuvalla. Voit esim. mitata verenpaineesi, lukea
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018 Tiedotus: tulossa kattoremontti Kuuselan vanhalla puolella alkaa heinäkuussa kattoikkunaremontti, joka jatkuu syyskuun loppuun saakka. Tämä vaikuttaa
Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA
Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN
Keinupuistokeskuksen Syyskuu
Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto
Lisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä
Toimintaviesti. maaliskuu 2019
Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.
KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto
Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 27.8.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Syksy 2018 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 11.00 ja 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu
Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017
Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017 Kalenterin koonti: Jenni Jokelainen Palveluohjaaja p. 050 521 9893 LOKAKUU Valtakunnallinen Vanhusten viikko 1.10 8.10.2017 Su 1.10 klo 10.00 Messu Hattulan
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri
Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä
https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta
Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.
OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan
Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.
VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-
Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015
Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen
TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23
TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ