Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje
|
|
- Teuvo Hukkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje Palsta- ja siirtolapuutarhaviljelijöille sekä kesämaja-asukkaille Tämän ohjeen tarkoituksena on kehottaa kaupunkilaisia luopumaan haitallisten vieraskasvien käytöstä ohjeistaa hävittämään kasvijäte asianmukaisella tavalla. innostaa viljelijöitä auttamaan kaupunkia vieraslajien hävitystyössä Suomen luontoon on levinnyt kasveja, jotka on luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi. Haitallisille vieraslajeille on tyypillistä, että niillä on kyky lisääntyä tehokkaasti ja levitä voimakkaasti. Niillä on huomattavia kielteisiä vaikutuksia alkuperäiseen lajistoon esimerkiksi kilpailun tai risteytymisen kautta. Osa haitallisista vieraslajeista aiheuttaa tauteja sekä muuttaa elinympäristöjen rakennetta. Vieraslajeista säädetään kansallisesti vieraslajilaissa (1709/2015) ja vieraslajiasetuksessa 1725/2015), jotka tulivat voimaan sekä EU:n vieraslajiasetuksessa (EU N:o 1143/2014). Tietyt pihoilla ja puutarhoissa aiemmin hyvinkin suositut kasvit ovat osoittautuneet liiankin hyvin menestyviksi. Ne karkaavat helposti puutarhasta tai perennapenkistä ympäröivään luontoon. Sen lisäksi, että ne aiheuttavat haittaa luonnonympäristöissä, saattaa niistä tulla riesa myös omalla palstalla. Lisätietoja: Suomen kansallinen vieraslajistrategia valmistui huhtikuussa Strategian kantavana ajatuksena on kaikkien tahojen yhteisin ponnistuksin ehkäistä haitallisten vieraslajien aiheuttamia haittoja ja riskejä Suomen luonnolle, luonnonvarojen kestävälle hyödyntämiselle, elinkeinoille sekä yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnille. Helsingin kaupunki on laatinut oman Vieraslajilinjauksen vuosille Linjaus valmistui Linjauksessa on esitetty toimenpiteitä, jonka mukaan kaupunki toimii haitallisten vieraslajien aiheuttamien haittojen lieventämiseksi ja vähentämiseksi. Jättipalsami sekä kaukasian-, armenian- ja persianjättiputki on säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi koko EU:n alueella, minkä johdosta niiden maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito ja ympäristöön päästäminen on kielletty. Kaupunkiympäristön toimiala on päättänyt omissa puisto- ja katuviherhankkeissaan luopua haitallisten vieraskasvien käytöstä niiden aiheuttamien haittojen vuoksi. Lisäksi kaupunki hävittää yleisillä alueilla olevia erityisen haitallisten kasvien kasvustoja ympäri kaupunkia.
2 2 Seuraavassa listaus yleisimmistä haitallisista vieraslajeista, jotka tulee hävittää. Lisätietoja lajeista ja torjuntakeinoista Jättiputket: Erittäin haitallinen Suomessa esiintyy useita jättiputkilajeja mm. kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum, sekä persianjättiputki (Heracleum persicum). Alun perin puutarhakasviksi Suomeen tuotu jättiputki on monivuotinen, roteva ruoho, jonka kasvineste aiheuttaa allergisia reaktioita yhdessä auringonvalon kanssa. Jättiputket ovat kaksi- tai monivuotisia kasveja ja 1,5-4 m korkeita. Jättiputkella on valkoinen cm leveä, kupera sarjakukinto. Jättiputken siemenet kypsyvät syksyllä ja varisevat syksyn ja talven aikana. Kasvin torjunta vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä kasvien juurakot ja siemenet ovat pitkäikäisiä. Torjunta on syytä antaa ammattilaisten tehtäväksi, sillä kasvi voi aiheuttaa iholle pahoja palovammoja. Jättiputkihavaintoja otetaan vastaan kaupunkiympäristön asiakaspalvelussa puh Jättipalsami: Erittäin haitallinen (Impatiens glandulifera) on suurikokoinen, cm, yksivuotinen ja hyvin kilpailukykyinen palsamikasvi. Se viihtyy kosteilla alueilla ja vesien varsilla ja leviää myös virtaavan veden mukana. Se on karannut puutarhoista luontoon ja aggressiivisena syrjäyttää muita kasveja. Kukat ovat valkoiset tai vaaleanpunaiset ja kasvi on syytä hävittää ennen siementämistä, sillä se sinkoaa siemeniä metrien päähän. Kypsät siemenkodat poksahtavat auki herkästi pienimmästäkin kosketuksesta. Jättipalsami on helppo kitkeä maasta tai niittää useamman kerran kasvukaudessa, jotta sen saa häviämään. Vaikka jättipalsamin siemenet eivät pysy itämiskykyisenä maassa muutamaa vuotta pidempään, tulee kitkentää jatkaa useana vuonna peräkkäin, jotta kasvista pääsee kokonaan eroon. Kukkia, siemeniä ja juuria ei saa laittaa kompostiin, vaan ne on syytä hävittää sekajätteenä. Muut kasvinosat voi kompostoida. Kurtturuusu: Erittäin haitallinen Kurtturuusu, perusmuoto (Rosa rugosa) on 0,5 1,5 metriä korkeaksi kasvava pensas, jolla yksinkertaiset vaaleanpunaiset tai valkoiset kukat. Kurtturuusua on istutettu runsaasti teidän varsille. Suolaa sietävänä lajina se on levinnyt nopeasti merenrantahietikoille ja saaristoon, missä kasvustot peittävät laajoja alueita entisiä monimuotoisia merenrantahietikoita. Kurtturuusu leviää juurivesojen kautta lähiympäristöön, kiulukoiden ja siemenien avulla kelluen vettä pitkin sekä lintujen levittämänä.kurtturuusun ns. perusmuoto on erityisen voimakaskasvuinen ja tehokkaasti leviävä kasvi.
3 3 HUOM! Kurtturuususta on jalostettu lukuisia vähemmän haitallisia ruusulajikkeita mm. kerrottukukkaisia muotoja, joiden käyttöä voidaan suositella korvaamaan perusmuotoa. Kurtturuusun torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Se on helpointa pensaiden ollessa vielä pieniä. Pienimmät taimet pystyy kiskomaan maasta käsin. Kookkaampiin yksilöihin tarvitaan jo tukevien hanskojen lisäksi työkaluja, jotta kasvi saadaan juurineen pois maasta. Toinen hävittämiskeino on näivettäminen, jolloin kasvin kaikki maanpäälliset, vihreät osat leikataan ja revitään pois useaan kertaan kasvukaudessa, ja näin tukahdutetaan juuristo ravinteiden puutteeseen. Tämäkin torjuntatapa vaatii vuosien sitkeän työn, mutta on helpompaa eikä aiheuta vaaraa, että kurtturuusu leviää maasta kaivettujen juurten palojen välityksellä vahingossa muualle. Torjunta on erityisen tärkeää rannikkoalueella ja saaristossa! Komealupiini: Haitallinen Komealupiini (Lupinus polyphyllus Lindl.) värjää kesäkuussa pientareet sinisen, punaisen, valkoisen ja violetin kirjaviksi kukkameriksi. Lupiinin leviämistä on mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta leviämisen hillitsemiselle on hyvät perusteet. Lupiini uhkaa niittyjen ja ketojen alkuperäisiä kasveja ja hyönteisiä. Lisäksi lupiini sitoo typpeä ilmasta rehevöittäen kasvupaikkaa. Ravinteikkaalla kasvupaikalla menestyvät voimakaskasvuiset lajit, joten niittykasvit ja niillä elävät hyönteiset joutuvat väistymään. Monivuotisella lupiinilla on pystyjuurakko, eikä se onneksi leviä kasvullisesti rönsyjen avulla. Silloin kun lupiineja on vielä vähän, kannattaa nähdä vaivaa ja kaivaa ne juurineen ylös maasta. Laajalle levinneitä lupiinikasvustoja voi kurittaa niittämällä ennen kuin kasvit kukkivat. Niittojäte tulee aina korjata pois kasvualustan liiallisen rehevöitymisen välttämiseksi. Torjuntatyötä on jatkettava useiden vuosien ajan, sillä maaperän siemenvarastosta itää uusia lupiininalkuja vuosienkin jälkeen. Tattaret: Haitallinen Japanintatar (Reynoutria japonica), sahalinintatar (Reynoutria sachalinensis) ja näiden risteymä tarhatatar (Reynoutria x bohemica) ovat olleet suosittuja puutarhaperennoja, koska ne ovat sitkeitä, suurikokoisia, nopeakasvuisia ja helposti leviäviä. Samat ominaisuudet ovat kuitenkin tehneet niistä erittäin vaikeita ja haitallisia rikkakasveja. Isot tattaret valloittavat helposti sekä kotipuutarhansa, että lähiluonnon ja tukahduttavat kaikki muut lajit alleen. Yhteistä aasialaisille tattarille on suuri koko, 2-3 m ja pysty kasvutapa. Niiden juurakko on monivuotinen, mutta maanpäälliset osat yksivuotisia. Suomessa ja Euroopassa aasialaiset tattaret leviävät yleensä kasvullisesti. Kasvi muodostaa juurakkonsa avulla nopeasti tiheitä ja laajoja kasvustoja. Paksut maavarret voivat kasvaa metrin vuodessa ja yltää jopa 20 metrin mittaisiksi ja kahden metrin syvyyteen. Kasvi pystyy läpäisemään
4 jopa asfaltin. Hennostakin juuren- tai oksankappaleesta syntyy nopeasti uusi kasvusto, minkä vuoksi tattaret leviävät erittäin helposti uusille kasvupaikoille esim. puutarhajätteen tai maamassojen mukana. Tattarien torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Se on helpompaa kasvien ollessa pieniä. Pienimmät taimet voi kiskoa käsin, kookkaampiin yksilöihin tarvitaan jo tukevien hanskojen lisäksi työkaluja. Ensin kasvusto leikataan esim. oksasaksilla tai raivaussahalla tyveä myöten alas, jolloin päästään käsittelemään juurakkoa. Jotta kasvi saadaan hävitettyä, on kaikki sen juuret poistettava maasta. Isot kasvustot vaativat juurakoiden ylös kaivamisen koneilla ja maamassojen hävityksen. Suurista tatarkasvustoista yleisillä viheralueilla voit ilmoittaa kaupunkiympäristön asiakaspalveluun, puh Tattaren juuristoa sisältävä maa-aines pitää hävittää huolella eikä laitaa kompostiin tai käyttää maa-aineksena muualla. 4 Piiskut: Haitallinen Piiskut ovat suurikokoisia, jopa yli kaksimetrisiä, monivuotisia, jäykkävartisia, kukintoon saakka haarattomia ruohoja, joilla on keltaiset kukinnot. Yleisin piiskuista on kookas kanadanpiisku (Solidago canadensis); harvinaisempia ovat vieläkin suuremmaksi kasvavat korkeapiisku (Solidago altissima) sekä isopiisku (Solidago gigantea ssp. serotina). Lisäksi Suomesta on löytynyt säiläpiiskua (Solidago graminifolia) ja puutarhakäyttöön luotuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja. Voimakaskasvuiset piiskut menestyvät useilla erilaisilla kasvupaikoilla: tien- ja radanvarsilla, kesantopelloilla, metsien reunoilla sekä vesistöjen varsilla vieden elintilaan omalta kasvistoltamme. Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä, että kasvullisesti juurakonkappaleista. Piiskut siementävät runsaasti: yksi verso voi tuottaa yli lenninhaivenilla varustettua siementä. Kasvustot ovat myös hyvin pitkäikäisiä. Piiskut leviävät helposti vahingossa. Siemenet siirtyvät luontoon puutarhajätteen seassa, maa-aineksen tai veden mukana. Piiskujen kurissapito voi muodostua erittäin hankalaksi, koska niiden siemenet pystyvät leviämään tuulten mukana pitkiä matkoja. Laajojen kasvustojen torjunta on työlästä, koska piiskujen juurakot ovat sitkeitä. Kasvustoja on onnistuttu hävittämään leikkaamalla ne useana vuotena alas sekä keväällä että syksyllä. Hävittämisessä voi kokeilla myös glyfosaattipohjaisia torjunta-aineita.
5 5 Käsittele puutarhajäte oikein älä levitä vieraslajeja vahingossa Puutarhajätettä ei saa viedä luontoon, vaikka se onkin biologisesti hajoavaa. Jätteen seassa kulkeutuvat puutarhakasvien siemenet, juurakot, juurenkappaleet ja varret jatkavat elämäänsä ja pystyvät leviämään uusille kasvupaikoille. Monet haitallisista vierasperäisistä kasvilajeista ovat karanneet puutarhasta juuri kottikärryillä. Purot ja ojat voivat levittää siemeniä pitkienkin matkojen päähän. Jätteen hävitys Haitallisten vieraslajien siemenet ja kasvinosat, joiden kautta ne leviävät on syytä hävittää huolella. Varsinkaan kukintoja, siemeniä tai juuren palasia ei saa kompostoida. Pieniä määriä vieraskasvi ongelmajätettä voi laittaa sekajätteeksi. Lisääntymiskyvyttömiä kasvinosia kuten varsi ja lehdet voi laittaa kompostiin. Kokoa porukka ja järjestä vieraslajitalkoot! Esimerkiksi palstaviljelijät voivat hävittää vieraskasvit omilta tonteiltaan ja samalla ympäröiviltä yleisiltä alueilta. Mikäli vieraslajien kitkentää ja hävitystyötä tehdään yhteistyössä kaupungin kanssa, kaupunkiympäristön toimiala järjestää jätteen poisviennin. Vieraslajitalkoisiin liittyvissä asioissa ole yhteydessä kaupunkiympäristön vapaaehtoistyön koordinaattori, puh , kaupunkiympäristön asiakaspalveluun, tai numeroon Toivomme ja kiitämme jo etukäteen, että osallistut omalla panostuksellasi vieraslajien torjuntatyöhön!
Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje
1 2018 Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje Palsta- ja siirtolapuutarhaviljelijöille sekä kesämaja-asukkaille Tämän ohjeen tarkoituksena on kehottaa kaupunkilaisia luopumaan haitallisten vieraskasvien
Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011
Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu (Rosa rugosa) on Koillis-Aasian rannikolta 1900-luvun alussa Suomeen tuotu vieraslaji, joka leviää erityisesti
Kurtturuusun torjuntaohje
Kurtturuusun torjuntaohje 1 Kurtturuusun tunnistaminen Monivuotinen pensas, kasvaa 0,5 1,5 m korkeaksi Lehdet kiiltävät, tumman vihreät ja uurteiset Syksyllä lehdet kellastuvat Varressa ja oksissa tiheästi
Vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen, vastaanotto ja käsittely
Vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen, vastaanotto ja käsittely Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen alueella Päivitetty 22.5.2019 Sari Jurmo Haitallisten vieraslajien ohjaus ja vastaanotto Vieraslajien
Jättiputket, jättipalsami ja keltamajavankaali leviäminen, rajoittaminen ja puutarhanhoito
Jättiputket, jättipalsami ja keltamajavankaali leviäminen, rajoittaminen ja puutarhanhoito VIEKAS VIERASLAJI-KOULUTUS 13.4.2019 Asta Kuosmanen, Marttaliitto ry -hankkeen kolme kohdelajia Jättiputki kuva
Jättiputki. -vaarallinen vieraslaji
Jättiputki -vaarallinen vieraslaji Jättiputki - vaarallinen vieraslaji Jättiputkea on tuotu Suomeen koristekasviksi komean kukintonsa ja kokonsa vuoksi. Jättiputki leviää nopeasti ja tehokkasti myös puutarhojen
Oriveden kaupungin jättiputkitiedote
Oriveden kaupungin jättiputkitiedote Jättiputki on alunperin kotoisin Kaukaasiasta. Kasvi on levinnyt pohjoismaihin n. sata vuotta sitten herraskartanoiden pihoista, joihin se on tuotu eksoottisena kasvina.
Jättiputken torjunta Lohjalla jatkuu ilmoita kasvupaikoista ja torjuntatoimien onnistumisesta ympäristöyksikköön
LOHJA Päivämäärä Sivu 1 / 5 TIEDOTE 8.7.2016 Jättiputken torjunta Lohjalla jatkuu ilmoita kasvupaikoista ja torjuntatoimien onnistumisesta ympäristöyksikköön Haitallisen vieraslajin jättiputken järjestelmällinen
Haitallisten vieraslajien torjunnasta. Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR
Haitallisten vieraslajien torjunnasta Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR Helsingin LUMO- ohjelman seurannan seminaari 3.6.2014 LUMO- toimintaohjelma 2008-2017 5.1 Yleiset tavoitteet ja toimenpiteet
Vieraslajien tunnistus ja torjunta. MKN Maisemapalvelut Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Katri Salminen
Vieraslajien tunnistus ja torjunta MKN Maisemapalvelut Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Katri Salminen 9.6.2019 MKN Maisemapalvelut Tarjoamme maaseudun ja taajamien maiseman- ja ympäristönhoitoon
Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa
Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa Helsinki 8.11.2016 Jyri Uimonen Lainsäädäntöä EU-lainsäädäntö Kasvilistat muotoutumassa EU-listan kasvit kiellettyjä toistaiseksi ei merkittäviä
KÄYTÄVÄELÄMÄÄ VANTAALLA
KÄYTÄVÄELÄMÄÄ VANTAALLA Pertti Ranta 07.02.2013 TUTKIMUSAIHE: KASVIEN MONIMUOTOISUUDEN ALUEELLINEN JAKAUTUMINEN KAUPUNGISSA. Väitöskirja: Urban ecosystems response to disturbances, resilience and ecological
VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA
Kauniaisten kaupunki Yhdyskuntatoimi VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA Selvitys 2017 18.8.2017 1 Sisällys 1. KASVILLISUUS: KAUNIAISISSA HAVAITUT VIERASLAJIT... 2 2. ELÄIMISTÖ: KAUNIAISISSA HAVAITUT VIERASLAJIT...
Mitä vieraslajeja tiedät Suomesta tai maailmalta? Puhu parin kanssa pari minuuttia.
Mitä vieraslajeja tiedät Suomesta tai maailmalta? Puhu parin kanssa pari minuuttia. Vieras vai tulokas? VIERASLAJI Ei kuulu alkuperäiseen lajistoon Ylittänyt ihmisen avustuksella meren, vuoriston tai
TALKOILLA TERVEYTTÄ. Terve askel luontoon -hankkeen VIERASLAJIOPAS
TALKOILLA TERVEYTTÄ Terve askel luontoon -hankkeen VIERASLAJIOPAS Allergia-, Iho- ja Astmaliitto WWF Suomi 2017 VIERASLAJIT Vieraslajit ovat levinneet luontaiselta esiintymisalueeltaan uudelle alueelle
Poikkeuslupa neljän haitallisen vieraslajin pitämiseksi tutkimustarkoituksessa
Päätös 1 (4) ESAVI/19674/04.10.12/2019 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 17.6.2019 [Valitse yksikkö] Simo Laine Turun Yliopisto/ Biodiversiteetti/ Kasvitieteellinen puutarha Ruissalon puistotie 215 20100
Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1
Jättiputken torjuntaohjeita Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN
PUUTARHAN VIERASLAJIT. haitalliset
! PUUTARHAN VIERASLAJIT 3 haitalliset Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö LAYOUT: Kirsti Pohjapelto Kuvat: Terhi Ryttäri, Ilmari Valovirta Paino: Juvenes Print Oy, 2011 4 ! PUUTARHAN HAITALLISET
Terve askel luontoon -hankkeen VIERASLAJIOPAS. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto
TALKOILLA TERVEYTTÄ Terve askel luontoon -hankkeen VIERASLAJIOPAS Allergia-, Iho- ja Astmaliitto WWF Suomi SISÄLLYS 3 Vieraslajit 5 Talkoiden järjestäminen 6 Talkoojätteen hävitys 8 Vieraslajitalkoiden
Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä
Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien
Terve askel luontoon -hankkeen VIERASLAJIOPAS. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto WWF Suomi 2017
TALKOILLA TERVEYTTÄ Terve askel luontoon -hankkeen VIERASLAJIOPAS Allergia-, Iho- ja Astmaliitto WWF Suomi 2017 SISÄLLYS 3 Vieraslajit 5 Talkoiden järjestäminen 6 Talkoojätteen hävitys 8 Vieraslajitalkoiden
Vieraslajien kartoitusta ja torjuntaa Hämeenlinnassa
2011 Vieraslajien kartoitusta ja torjuntaa Hämeenlinnassa Heli Jutila Ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi luovutettiin maaliskuun lopussa 2011 maa- ja metsätalousministerille. Vieraslajien aiheuttamat
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain (1709/2015) 11 :n 3 momentin
28.4.2012. Puutarhakarkulaiset Helsingissä - viranomaisten rooli, vapaaehtoistyö, käytännön järjestelyt. Sisältö. Mitä vieraslajit ovat?
Puutarhakarkulaiset Helsingissä - viranomaisten rooli, vapaaehtoistyö, käytännön järjestelyt Tuuli Ylikotila Rakennusvirasto Puutarhakarkulaiset kuriin Mitä tehdä Pirkanmaalla? 26.4.2012 Sisältö Määritelmiä
Sisällysluettelo LAPPEENRANNAN VIERASLAJISUUNITELMA 2018
Sisällysluettelo LAPPEENRANNAN VIERASLAJISUUNITELMA 2018 2 (12) 1. JOHDANTO...3 2. VIERASLAJIN MÄÄRITELMÄ...3 3. VIERASLAJIEN HAITALLISUUS...3 4. VIERASLAJILAINSÄÄDÄNTÖ...4 5. VIERASLAJIEN TORJUNTA ENNEN
Vieraslajien hallinta luonnonsuojelualueilla
Vieraslajien hallinta luonnonsuojelualueilla Vieraslajien hallinta teemapäivä, SYKE 8.11.2016 Maaret Väänänen, suojelubiologi Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Vieraslajien hallinta luonnonsuojelualueilla
Nuorten. vieraslajitalkoo-opas. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto WWF Suomi
Nuorten vieraslajitalkoo-opas Allergia-, Iho- ja Astmaliitto WWF Suomi SISÄLLYS 3 Ota luontoaskel 5 Mitä vieraslajit ovat? 5 Miksi vieraslajit ovat ongelma? 6 Mitä minä voin tehdä? 6 Talkoiden järjestäminen
Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä
Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien
Vieraslajisäädökset ja vieraslajien torjunnan nykytilanne
Vieraslajisäädökset ja vieraslajien torjunnan nykytilanne Luonnonsuojelun ajankohtaispäivät 19.12.2016 19.12.2016 Marja Vieno VARELY Luonnonsuojelu Määritelmiä Vieraslaji = luontaisen levinneisyysalueensa
LAPPEENRANNAN VIERASLAJIOHJELMA 2019
LAPPEENRANNAN VIERASLAJIOHJELMA 2019 Lupalautakunta 12.3.2019 2 (10) Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. VIERASLAJITYÖRYHMÄ...3 3. PITKÄJÄNTEISTÄ JA SUUNNITELMALLISTA TORJUNTAA...3 4. HALLINTAMENETELMÄT
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/4 26.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 143 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Terhi Koulumiehen valtuustoaloitteesta koskien mahdollisimman luonnonmukaisten menetelmien käyttöä viheralueiden hoidossa
Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.
Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se
LAPPEENRANNAN VIERASLAJISUUNNITELMA
LAPPEENRANNAN VIERASLAJISUUNNITELMA 2019-2023 Lupalautakunta 12.3.2019 Sisällysluettelo 2 (9) 1. JOHDANTO...3 2. VIERASLAJIN MÄÄRITELMÄ JA HAITTAVAIKUTUKSET...4 3. VIERASLAJILAINSÄÄDÄNTÖ...4 3.1 EU:N VIERASLAJIASETUS...4
HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta
Ympäristövaliokunta Kuuleminen 10.11.2015 HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriö
Vieraslajit hallintaan
Maa- ja metsätalousvaliokunta Eduskunta 12.11.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta sekä luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta (HE 82/2015
Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (1709/2015)
Vieraslajit Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Jotkin vieraslajeista menestyvät kasvupaikassaan
Luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE vieraslajihanke
Luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE vieraslajihanke 2018 2023 Miten hanke koskettaa ja hyödyttää SLL:n piirejä ja yhdistyksiä? VieKas -hanke kartoittaa ja torjuu haitallisia vieraskasveja VieKas eli VierasKasvi
Vieraslajeista ja niiden torjunnasta. Heli Jutila FT, MBA Ympäristöasiantuntija
Vieraslajeista ja niiden torjunnasta Heli Jutila FT, MBA Ympäristöasiantuntija Vieraslajit Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella
Saaristomeren kurtturuusujen torjunta 2018
Hankesuunnitelma 27.11.2017 Saaristomeren kurtturuusujen torjunta 2018 Sisältö: Hankkeen tausta 2 Hankkeen koordinoija 2 Vuoden 2018 toimenpidetavoitteet 3 Budjetti ja rahoitussuunnitelma 4 Hankkeen toiminta-alue
Sotkamon Naapurinvaaran alueen vieraslajien kartoitus ja torjuntasuunnitelma Vaarantien yläpuolinen osa
Mariko Lindgren ProAgria Kainuu ry / MKN Maisemapalvelut Sotkamon Naapurinvaaran alueen vieraslajien kartoitus ja torjuntasuunnitelma Vaarantien yläpuolinen osa Taustaa Vieraskasvilajit aiheuttavat levitessään
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 464 V Ryj / Valtuutettu Terhi Koulumiehen aloite viheralueiden luonnonmukaisesta hoidosta HEL 2012-013812 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
Puutarhan vieraslajit missä mennään Suomessa? Keravan Omakotiyhdistys ry Kerava 25.9.2012
30.9.2012 Puutarhan vieraslajit missä mennään Suomessa? Keravan Omakotiyhdistys ry Kerava 25.9.2012 Terhi Ryttäri, vanhempi tutkija Suomen ympäristökeskus Biodiversiteettiyksikkö terhi.ryttari@ymparisto.fi
Jättiputken torjunta sekä torjunnan kustannukset ja hyödyt. Auditorio Eija Pouta ja Sirkka Juhanoja 13:15-14:30
Jättiputken torjunta sekä torjunnan kustannukset ja hyödyt Auditorio Eija Pouta ja Sirkka Juhanoja 13:15-14:30 Esittäytymiskierros (13:25) Kirsi Ahonen Valonia x Sirkka Juhanoja Luke Noora Kalliomäki Maa-
Jättiputken ja jättipalsamin levinneisyys ja torjunta Suomessa
Ilona Lampinen Jättiputken ja jättipalsamin levinneisyys ja torjunta Suomessa Kyselytutkimus Ely-keskusten vieraslajivastaaville Opinnäytetyö Syksy 2016 SeAMK Elintarvike ja maatalous Agrologi AMK 2 SEINÄJOEN
Kultasakaali riistalajiksi - perustelut. Neuvotteleva virkamies Sami Niemi MmVk
Kultasakaali riistalajiksi - perustelut Neuvotteleva virkamies Sami Niemi MmVk 29.2.2019 Kultasakaali on jo nyt vieraslaji Kultasakaali on vieraslajiasetuksella säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi
Käytetyt heinälajit ja lajikkeet
Käytetyt heinälajit ja lajikkeet Porin Golfkerho ry Golfkentän eri nurmi alueilla käytetyt lajit ja lajikkeet valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Viheriöillä tarvitaan matalaa leikkuuta kestäviä lajeja.
HALLITUS www.poliisimajalaiset.fi
2013 1 2 HALLITUS www.poliisimajalaiset.fi Vuosijulkaisu: Poliisimajalaiset ry c/o Matti Koskinen Agricolankatu 11 C 31 00530 Helsinki 16. vuosikerta Päätoimittaja: Eeva Kekkonen ee.kekkonen@gmail.com
J Ä T T I P U T K I. Biologia ja torjunta
J Ä T T I P U T K I Biologia ja torjunta Timo Mikkonen Mallia Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta Pohjois-Karjalasta tunnetaan noin 1 000 jättiputkiesiintymää, joista suurin osa on järjestelmällisen seurannan
HELSINGIN KAUPUNGIN VIERASLAJIEN TORJUNNAN PRIORISOINTISUUNNITELMA Helsingin kaupungin vieraslajityöryhmä
1 HELSINGIN KAUPUNGIN VIERASLAJIEN TORJUNNAN PRIORISOINTISUUNNITELMA Helsingin kaupungin vieraslajityöryhmä 30.11.2016 2 Sisällys 1. Taustaa... 4 1.2. Poimintoja vieraslajilainsäädännöstä... 5 2. Priorisoitavat
KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA
KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon
Ville-Pekka Vähäkuopus VIERASLAJIT VAASASSA
Ville-Pekka Vähäkuopus VIERASLAJIT VAASASSA Tekniikka ja liikenne 2013 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Ympäristöteknologia TIIVISTELMÄ Tekijä Ville-Pekka Vähäkuopus Opinnäytetyön nimi Vieraslajit Vaasassa Vuosi
Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.
Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista
Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017
Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Johdanto 1 (6) Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon keskuksen Honkaportinrinteessä Samariantien ja Honkaportin kulmauksessa. Kohdealueella
- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI
Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat
Helsingin vieraslajilinjaus Ympäristölautakunta
Helsingin vieraslajilinjaus 2015-2019 Ympäristölautakunta 14.4.2015 VISIO haitallisten vieraslajien leviämistä on rajoitettu uusien lajien asettuminen on estetty vieraslajeista aiheutuvat haitat on minimoitu
Vantaan Myyrmäen suuralueen kasvillisuusselvitys vuonna 2011
Vantaan Myyrmäen suuralueen kasvillisuusselvitys vuonna 2011 Espoo 2012 Vantaan Myyrmäen suuralueen kasvillisuusselvitys 2011 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 3 2.1. Huomionarvoiset
BINGO ti klo 19
Halsuan kuntatiedote vko 26 / 2019 HUOM! seuraavaan ilmoitukset to 4.7.2019 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % KUNTATIEDOTE jaetaan kerran
Suomen maatalous vihertyy. Tuoko vihertyminen uusia mehiläiskasveja?
Suomen maatalous vihertyy Tuoko vihertyminen uusia mehiläiskasveja? Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 VIHERRYTTÄMISTUKI Tavoitteena tukea ilmaston ja ympäristön kannalta suotuisia viljelykäytäntöjä
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON TEHTÄVÄT HAVINA-HANKKEESSA
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON TEHTÄVÄT HAVINA-HANKKEESSA Suomen luonnonsuojeluliitto palkkasi LuK Markus Seppälän vieraslajivastaavaksi 1 kk:n ajaksi kesällä 2012 ja 2013. Seppälä suunnitteli ja toteutti
Suomenlinnan viljelypalsta-alueen säännöt
1 (7) Suomenlinnan viljelypalsta-alueen säännöt Suomenlinnan viljelypalsta-alueiden säännöt perustuvat Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osaston laatimiin Helsingin viljelypalsta-alueiden
Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry
Piha ja muuttuva ilmasto 25.9.2018 Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry KESYtoimintamalli Viherympäristöliitto on tehnyt vuosina 2015 2018 KESY (kestävän ympäristörakentamisen) -toimintamallin
TÄPLÄRAPU KOMISSION HAMPAISSA
TÄPLÄRAPU KOMISSION HAMPAISSA Etelä-Savon kalastusaluepäivä Mikkeli 2.2.2017 Jorma Kirjavainen, ELY-Kalatalouspalvelut/ Järvi-Suomi 2017 2 Täplärapu tuotiin Suomeen v 1967 Pohjois-Amerikasta =>nyt 566
Vieraslajien torjunta Lounais-Suomessa. Perustiedot hankkeesta. Ahlman, Tampere 26.4.2012. Vieraskasvilajien levinneisyys Lounais-Suomessa
Vieraslajien torjunta Lounais-Suomessa kokemuksia yhteistyöstä yhdistysten kanssa ja torjuntatyön järjestämisestä Ahlman, Tampere 26.4.2012 Perustiedot hankkeesta Hankkeen toiminta-alue: Satakunnan ja
Koepaikkojen tarkastustulokset 2011 ja 2012 ja raportti koetoimintaluvan saaneen yrityksen Charcoal Finland Oy -käyttöön
Koepaikkojen tarkastustulokset 2011 ja 2012 ja raportti koetoimintaluvan saaneen yrityksen Charcoal Finland Oy -käyttöön Ecokoivu koivutisle valmisteen koetoimintalupa 2408/723/2011 Tarkastustekijä ja
Jättiputken torjuntaohje
Jättiputken torjuntaohje 1 Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN
Rikkakasvien tunnistus
Rikkakasvien tunnistus Leena Koponen Marjaosaamiskeskus Leena Koponen 1 Rikka- ja indikaattorikasveja Perinnebiotoopilla tarkoitetaan perinteisen maatalouden muovaamia luontotyyppejä esim. erilaiset niityt
VIERASLAJITIEDOTTAMINEN KYRÖNJOELLA Elokuu 2018 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Meri Ensiö
VIERASLAJITIEDOTTAMINEN KYRÖNJOELLA 2018 Elokuu 2018 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Meri Ensiö Sisällys Johdanto... 2 Työn tarkoitus ja tavoitteet... 2 Kesän 2017 vieraslajikartoitus... 3 Vieraslajit... 5
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 54 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto ympäristökeskukselle vieraslajien linjauksista Helsingissä 2012-2016 HEL 2012-017199 T 11 01 04 Päätös päätti antaa
VIERASLAJIEN SEURANTA JA TIEDON VÄLITYS
VIERASLAJIEN SEURANTA JA TIEDON VÄLITYS Harry Helmisaari Suomen ympäristökeskus Vieraslajistrategian aloitusseminaari Säätytalo 15.10.2008 Harry.Helmisaari@ymparisto.fi Harry.Helmisaari@ymparisto.fi http://www.ymparisto.fi/vieraatlajit
Haitalliset vieraslajit Suomessa Kansallinen vieraslajistrategia valmistuu
Haitalliset vieraslajit Suomessa Kansallinen vieraslajistrategia valmistuu Tiedotustilaisuus Säätytalo 9.11.2009 Ympäristöjohtaja Veikko Marttila Maa- ja metsätalousministeriö Miksi Suomeen kansallinen
Nonfood viljelykokeilut Välimaan kiertotalousalueella. Kaija Karhunen, Oamk, Luonnonvara-ala
Nonfood viljelykokeilut Välimaan kiertotalousalueella Kaija Karhunen, Oamk, Luonnonvara-ala 14.2.2019 Välimaan alue syksyllä 2018 Tavoitteet Perustetaan nonfood - kasvikokeita noin 1000 m 2 :n alalle
Jättiputkista eroon Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2016
Jättiputkista eroon Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2016 Kirkkonummen kunta Ympäristönsuojeluyksikkö Sisältö 1. Johdanto 2. Jättiputkiesiintymien kartoitus 3. Lainsäädäntö 4. Jättiputkien hävittämiseksi
Vieraslajit ja kasvintuhoojat
Vieraslajit ja kasvintuhoojat Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet seminaari 15.2.2016 Sinikka Rantalainen Mikä on vieraslaji Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan
SUOMENLINNAN VILJELYPALSTA-ALUEEN SÄÄNNÖT
1(7) Sopimusliite viljelypalstan ja pation käyttöoikeuden vuokrasopimuksiin SUOMENLINNAN VILJELYPALSTA-ALUEEN SÄÄNNÖT Suomenlinnan viljelypalsta-alueiden säännöt perustuvat Helsingin kaupungin rakennusviraston
ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI
ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI KOULUKATU 2; IISVEDENTIEN JA KOULUKADUN KULMASSA SISÄ-SAVON MIELENTERVEYSSEURA JUHLAVUODEN 2017 TEEMAT: SUOMI100 -ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI (1917-2017): 'YHDESSÄ' SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA
Jättiputkista eroon Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2017
Jättiputkista eroon Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2017 Kirkkonummen kunta Ympäristönsuojeluyksikkö Sisältö 1. Johdanto 2. Jättiputkiesiintymien kartoitus 3. Lainsäädäntö 4. Jättiputkien hävittämiseksi
Espoon haitallisten vieras- kasvilajien kartoitus 2011. Markus Seppälä
Espoon haitallisten vieras- kasvilajien kartoitus 2011 Markus Seppälä Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 3/2011 KUVAILULEHTI Julkaisija Tekijä(t) Julkaisun nimi Espoon ympäristökeskus Markus Seppälä
Espoon haitallisten vieraskasvilajien kartoitus Hesso Janne
Espoon haitallisten vieraskasvilajien kartoitus 2016 Hesso Janne 1 Yhteenveto Vieraslajien leviäminen on ilmastonmuutoksen, saastumisen sekä elinympäristöjen häviämisen ja niiden pirstoutumisen ohella
PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE
AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.
Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E
Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera
Littoistenjärven lammikkikartoitus
Littoistenjärven lammikkikartoitus Lieto ja Kaarina 2012 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KTP:n Kasvintarkastuspalvelut Avoin yhtiö Suutarintie 26 69300 Toholampi Yhteyshenkilö:
Viestintämateriaalien analyysiä. Elina Nummi ja Kaisa Pajanen
Viestintämateriaalien analyysiä Elina Nummi ja Kaisa Pajanen elina.nummi@hel.fi kaisa.pajanen@hel.fi Kansallinen vieraslajistrategia 3. Käynnistetään vieraslajeja koskeva viestintä ja koulutus 3.1 Laaditaan
Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV
Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,
Varsinais-Suomen ja Satakunnan luonnonsuojelupiirien vieraslajikysely 2008
Varsinais-Suomen ja Satakunnan luonnonsuojelupiirien vieraslajikysely 2008 Jättiputken, jättipalsamin ja kurtturuusun levinneisyys Lounais-Suomessa Marja Haatanen SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 3 2 KYSELYN LAJIT 4
Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely Kyläkävelyraportti
Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely 10.7.2016 Kyläkävelyraportti Hajalassa järjestettiin kyläkävely sunnuntaina 10.7.2016. Mukana oli 7 kävelijää. Kyläkävely järjestettiin Trömperipäivät -tapahtuman
Helsingin vieraslajilinjaus. Tavoitteet ja toimenpiteet haitallisten vieraslajien torjumiseksi vuosina 2015 2019
Helsingin vieraslajilinjaus Tavoitteet ja toimenpiteet haitallisten vieraslajien torjumiseksi vuosina 2015 2019 1 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Vieraslajitoiminnan tausta... 4 2.1 Käsitteet... 4 2.2 Lainsäädäntö
Jättipalsamin (Impatiens glandulifera) ekologia ja torjunta
Vieraslajit luonnossamme -päivä (SYKE, 18.3.2010) Jättipalsamin (Impatiens glandulifera) ekologia ja torjunta Commons.wikimedia.o rg commons.wikimedia.org Markus Seppälä, Fil. yo. Helsingin yliopisto markus.seppala(at)helsi
Jättiputket kuriin Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2011
Jättiputket kuriin Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2011 Kirkkonummen kunta Ympäristönsuojeluyksikkö 8.4.2011 Sisältö 1. Johdanto 2. Jättiputkiesiintymien kartoitus 3. Lainsäädäntö ja kansallisen
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin
EU:n haitallisten vieraslajien luettelo. Komission ehdotus luettelon täydentämiseksi
Ympäristövaliokunta Maa- ja metsätalousvaliokunta Kuuleminen 23.5.2017 E 31/2017 vp EU:n haitallisten vieraslajien luettelo Komission ehdotus luettelon täydentämiseksi 19.6.2017 Maa- ja metsätalousministeriö
Alppiruusut ja atsaleat
Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita
TUOVA Tuottavaa valkuaista hanke
TUOVA Tuottavaa valkuaista hanke Alue Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Suomi Toteuttajat LUKE, PETLA, Ruralia instituutti ja ProAgria E-P Rahoittajana ELY-keskukset E-P ja Keski-Suomi ETSIMME TILOJA, jotka olisivat
Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage
Easy Elegance Ruusut Easy Elegance -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.
A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`
A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista
Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka
7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.
KETONOIDANLUKKO 1 2013 KETOKATTO JA KESÄLAMMAS PERINNEMAISEMIA PELASTAMASSA
KETONOIDANLUKKO 1 2013 KETOKATTO JA KESÄLAMMAS PERINNEMAISEMIA PELASTAMASSA 1 Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. (Egentliga Finlands kulturmarksförening rf.) on sitoutumaton ja vannoutunut perinnemaisemien
Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII
!"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset
Juurten kasvaessa maassa ne parantavat maata
Syväjuuriset kasvit Juuret KASVIEN TUOTTAMASTA BIOMASSASTA PUOLET SIJAITSEE JUURISSA MAAN PINNAN ALLA. JUURTEN PÄÄTEHTÄVÄT ANKKUROIDA KASVI MAAHAN OTTAA MAASTA VETTÄ OTTAA MAASTA RAVINTEITA KASVAESSAAN
Vieraat valloittajat - kuntien rooli vieraslajien torjunnassa. Annemarie Hietala. Metsä- ja viherpäivät 24.5.2012 Helsinki
Vieraat valloittajat - kuntien rooli vieraslajien torjunnassa Annemarie Hietala Metsä- ja viherpäivät 24.5.2012 Helsinki Sisältö 1. Vieraslajien aiheuttamat haitat 2. Kansallinen vieraslajistrategia 3.