Lisätalousarvioesitys II/2015 Talvivaaran kaivokseen liittyen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lisätalousarvioesitys II/2015 Talvivaaran kaivokseen liittyen"

Transkriptio

1 Lisätalousarvioesitys II/2015 Talvivaaran kaivokseen liittyen Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Matti Hietanen

2 Taustaksi aiemmat ratkaisut Tavoitteena on ollut, että Talvivaaran kaivoksen toimintaa voitaisiin jatkaa kannattavasti ja pitkäjänteisesti uudessa perustettavassa kaivosyhtiössä Tavoitteena on ollut ratkaisu, joka on kestävä niin aluetalouden ja ympäristön kannalta kuin taloudellisestikin TEM/Terrafame Oy, Audley Capital Advisors ja Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä tiedottivat maaliskuussa 2015 ehdollisesta sopimuksesta Audleyn johtama sijoittajakonsortio omistaisi sopimuksen toteutuessa uudesta perustettavasta kaivosyhtiöstä 85 % ja Terrafame 15 % Lisäksi Audley-konsortio ja Terrafame sijoittaisivat kaivoksen uudelleenkäynnistämiseen 200 milj. euroa Sitovaa yksityistä rahoitusta ei ole saatu toistaiseksi varmistettua 2

3 Valtion vaihtoehdot Nollavaihtoehto Kaupallisen ratkaisun mahdollistaminen Varautuminen kaivoksen sulkemiseen 3

4 Taustaksi Nollavaihtoehto Kaivos jätettäisiin sillensä ei käytännössä mahdollinen Ei olisi vastuullista eikä ympäristölupien mukaista olla huolehtimatta kaivoksesta Tilanteesta aiheutuisi vakavia ympäristövahinkoja Kaupallisen ratkaisun mahdollisuus katoaisi, kaivosta ei suljettaisi hallitusti Kustannukset kasvaisivat ennakoimattomasti - vahinkojen korjaaminen ja vahingonkorvaukset ja muiden korjaavien toimien kustannukset nousisivat sekä aiheutuisi korvaamattomia vahinkoja luonnolle ja elinympäristölle 4

5 Lisätalousarvioesitys 112 milj. euroa Hallitus on tänään antanut eduskunnalle lisätalousarvioesityksen Talvivaaran kaivokseen liittyen Esitys on 112 milj. euroa Terrafame Oy:n pääomittamiseen (aiemman 97 milj. euron lisäksi) Summasta 2 milj. euroa on varattu vesienpuhdistuksen pilotointiin Lisätalousarvioesityksellä varaudutaan siihen, että valtion kokonaan omistama yhtiö Terrafame Oy voisi osallistua tarvittaessa suunniteltua suuremmalla omistusosuudella uuteen perustettavaan kaivosyhtiöön Lisätalousarvioesityksellä varaudutaan myös Talvivaaran kaivoksen mahdolliseen hallittuun sulkemiseen 5

6 Suomen valtion tavoitteena kaupallinen ratkaisu Kaupallista ratkaisua tavoitellaan edelleen aktiivisesti Talvivaaran rahoitus- ja omistusjärjestelyt tulisi saada päätökseen kesän aikana 2015, jotta louhinta kaivoksella käynnistyisi ennen syksyä Neuvottelut kesken useiden tahojen kanssa kiinnostusta on, aikataulu haastava Louhinnan aloitus on edellytys kaivostoiminnan jatkolle 6

7 Varautuminen merkittävään omistusosuuteen Valtio varautuu siihen, että valtion on Terrafamen kautta ainakin alkuvaiheessa sitouduttava mahdollisesti yksin uuden kaivosyhtiön pääomittamiseen Tavoitteena on tällöin laajentaa uuden yhtiön omistus- ja rahoitusrakennetta aktiivisesti On mahdollista, että muut mahdolliset sijoittajat sitoutuisivat hankkeeseen vasta myöhemmin Liiketoimintasuunnitelman pohjalta on osoitettava kahdessa vuodessa, että kaivos voidaan saada toimivaksi ja taloudellisesti kannattavaksi Valitaan operatiivinen kumppani kaivostoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen: Audleyn kanssa jatketaan neuvotteluja 7

8 Kaupallisen ratkaisun toteutumisella useita ennakkoehtoja Nuasjärven purkuputki on edellytys sille, että kaivoksen aiemmasta toiminnasta aiheutunut, kaivosalueella olevista ylimääräisistä vesistä johtuva ongelma voidaan hoitaa ympäristön kannalta kestävällä tavalla Nuasjärven purkuputkesta on valitettu Vaasan hallintooikeuteen kaupallinen ratkaisu edellyttää, että luvan täytäntöönpanokelpoisuus säilyy valitusten käsittelyn aikana Lisäksi järjestelyn toteutuminen ja toiminnan uudelleenkäynnistäminen edellyttää sopimuksellisten järjestelyjen ja tarvittavien viranomaislupien varmistumista 8

9 Varautuminen kaivoksen sulkemiseen Jos edellytykset kaupalliselle ratkaisulle eivät toteutuisi, valtio ei voi turvata Talvivaaran kaivostoiminnan jatkumista Lisätalousarvioesityksessä varaudutaan siten myös siihen, että kaivos jouduttaisiin sulkemaan valtion kustannuksella Kaivoksen sulkeminen on viimeinen vaihtoehto Hallittu sulkeminen keskittyisi ympäristöriskien hallintaan ja kestäisi useita vuosia Arvioidut välittömät sulkemisprosessiin liittyvät kustannukset 300 milj. euroa 9

10 Yhteenveto etenemisestä Lisätalousarvioesitys Päätös jatkosta ja yritysjärjestelystä sopiminen Yritysjärjestelyn loppuunsaattaminen Päätös kaupallisen ratkaisun toteuttamisesta Liiketoiminnan käynnistäminen uudessa yhtiössä Edellytysten saaminen kaupalliselle ratkaisulle Päätös kaivoksen sulkemisesta Alasajon käynnistäminen uudessa yhtiössä 10

Tiedotustilaisuus Terrafameen liittyen. Elinkeinoministeri Olli Rehn 25.5.2016

Tiedotustilaisuus Terrafameen liittyen. Elinkeinoministeri Olli Rehn 25.5.2016 Tiedotustilaisuus Terrafameen liittyen Elinkeinoministeri Olli Rehn 25.5.2016 Tausta Valtion tavoitteena on ollut mahdollistaa kaivostoiminnan jatkaminen Sotkamossa ympäristön kannalta kestävällä tavalla,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi. Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5.

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi. Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5. Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5.2016 Terrafame Group Oy:n lisäpääomitus Terrafame Group Oy:n pääomitukseen

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus

KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus Työn tavoitteena tarkastella mahdollisimman kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä

Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä 26.8.2015, Insolvenssiristeily Jari Salminen Asianajaja, varatuomari Yhteistyö viranomaisten kanssa Päätösvalta

Lisätiedot

Terrafamen tilannekatsaus

Terrafamen tilannekatsaus OSITTAIN SALASSA PIDETTÄVÄ (salassa pidettävät sivut merkitty) Terrafamen tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunta 31.5.2016 »Terrafame: Suomalainen kaivosyhtiö Työ- ja elinkeinoministeriö Valtion ohjaus

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014. Sivu 1. Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014. 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014. Sivu 1. Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014. 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen ROVANIEMI Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014 Sivu 1 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen Kuntalain muutosten mukaan kunnan/kuntayhtymän on annettava

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 367/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS KLO SOTKAMO

TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS KLO SOTKAMO TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 24.11.2016 KLO 18-20 SOTKAMO HANKKEEN TAUSTA Tämä YVA-menettely koskee Terrafame Oy:n kaivostoiminnan

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014

Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Kaivosmanifesti Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Lähtökohtia Suomen värimineraalien omistusoikeus on selvitettävä Mineraalistrategia uusiksi Oleellinen kysymys? Millainen kaivostoiminta on mahdollista

Lisätiedot

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset FM Lily Laine 2 Kuva: Talvivaara FM Lily Laine 3 Sisältö Kaivostoiminta Suomessa Kaivoksen elinkaari Kaivostoiminnan vaikutuksia Alkuaineet, yhdisteet

Lisätiedot

SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies

SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies SOKLIN YVA TÄYDENNYS 1. Vastaajan sukupuoli Mies Nainen 2. Vastaajan ikä Alle 25 -vuotias 25-40 -vuotias 40-60 -vuotias Yli 60 -vuotias 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen Vastaajien määrä: 44 ohjausryhmään

Lisätiedot

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö.

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö. SOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Sipoon kunta Y-tunnus 0203533-8 Iso Kylätie 18 04130 Sipoo (jäljempänä Kunta ) 1.2 Rudus Oy Y-tunnus 1628390-6 Pronssitie 1 00440 Helsinki (jäljempänä Rudus ) 1.3 Murskauskolmio

Lisätiedot

Liputusilmoitus 31.3.2016 klo 18.45

Liputusilmoitus 31.3.2016 klo 18.45 Liputusilmoitus 31.3.2016 klo 18.45 Orava Asuntorahasto Oyj (y-tunnus 2382127-4) on 31.3.2016 vastaanottanut Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen. Royal House Oy on tehnyt

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 17.2.2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta 1. SELVITYSTYÖN TAVOITE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 05.04.2016 eri osapuolten toivomuksesta selvityshenkilön hakemaan ratkaisua Lapin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 863/2016 02.05.05 92 VR-Yhtymä Oy:n omistamien Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n osakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh.

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Talvivaaran/Terrafamen louhoksen web-kamera. Kevät Kuvatallennukset. Heikki Simola, Joensuu

Talvivaaran/Terrafamen louhoksen web-kamera. Kevät Kuvatallennukset. Heikki Simola, Joensuu Talvivaaran/Terrafamen louhoksen web-kamera Kevät 2014- Kuvatallennukset. Heikki Simola, Joensuu Talvivaaran/Terrafamen avolouhos ja web-kameran kuvakulma (

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen

Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen Mari Tuusjärvi Geologian tutkimuskeskus 22.11.2013 1 Taustaa Kaivostoiminnan kestävyys

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN. Tilannekatsaus. Helmikuu 2016

LUOTTAMUKSELLINEN. Tilannekatsaus. Helmikuu 2016 LUOTTAMUKSELLINEN Tilannekatsaus »Yhteenveto Terrafamen kaivoksen ylösajon etenemisestä Kaivoksen ylösajo käynnistyi syksyllä 2015 Kaivostoiminnan käynnistämisen ensisijainen peruste ja tavoite oli ympäristötilanteen

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Kuntayhtymähallitus 26.02.2016. 2/2016 Sivu 5 23 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKKEIDEN MYYNTI.

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Kuntayhtymähallitus 26.02.2016. 2/2016 Sivu 5 23 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKKEIDEN MYYNTI. OTE PÖYTÄKIRJASTA Kuntayhtymähallitus 26.02.2016 2/2016 Sivu 5 23 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKKEIDEN MYYNTI Kehitysjohtaja: Lapin yliopisto on syksyn 2015 aikana lähestynyt Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kaivosten ympäristöongelmat, sosiaalinen toimilupa ja ympäristösääntely

Kaivosten ympäristöongelmat, sosiaalinen toimilupa ja ympäristösääntely Kaivosten ympäristöongelmat, sosiaalinen toimilupa ja ympäristösääntely Prof. Kai Kokko Mutku-päivät 25.3.2015 Sisältö Media, case Talvivaara Sosiaalinen kestävyys, käytänteet ja ympäristösääntely Ympäristövastuun

Lisätiedot

Kaivosalan tulevaisuus-seminaari Talvivaaran korvaukset ja maksut. Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

Kaivosalan tulevaisuus-seminaari Talvivaaran korvaukset ja maksut. Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Kaivosalan tulevaisuus-seminaari 4.-5.10.2011 Talvivaaran korvaukset ja maksut Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaara lukuina Infrastruktuuri Kaivospiirin pinta-ala n.60 km² josta

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014 Harri Kosonen MITÄ YHTEISTÄ ON KIVELLÄ JA KITARALLA? Varsinkin nuorilla on harvoin tietoa kaivannaisalasta ILMAN KAIVOSTEOLLISUUTTA ET SOITA KITARAAKAAN (etkä

Lisätiedot

SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015

SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015 SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015 Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosten riskit Saavutuksia 2014 Käynnissä olevia hankkeita

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle PHP Holding Oy Tausta-aineistoa Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 5. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle yhtiön

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti Hallitus 108 14.06.2017 Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti 2017 2022 749/00.04.00.01/2017 EKSTPHAL 108 Hakuilmoitus Hakuilmoituksen 29.5.2017 mukaan valinnanvapauspilottien

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n asiantuntijalausunto. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kokous

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n asiantuntijalausunto. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kokous Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n asiantuntijalausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kokous 7.3.2017 Luottamuksellinen 1 Sisällys Lausuntopyyntö Keski-Suomen Valokuituverkot Oy (KSVV Oy)

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ SELVITTÄJÄN TÄYDENNETTY EHDOTUS SANEERAUSOHJELMAKSI

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ SELVITTÄJÄN TÄYDENNETTY EHDOTUS SANEERAUSOHJELMAKSI JULKINEN TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ SELVITTÄJÄN TÄYDENNETTY EHDOTUS SANEERAUSOHJELMAKSI 13.3.2015 1 SANEERAUSOHJELMAN PÄÄSISÄLTÖ 1.1 Talvivaara-yhtiöiden saneerausmenettelyt 6.11.2014 asti Hakemus

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen

Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen kuvat: Hilkka Heinonen Turvetuotanto ja vesistövaikutusten hallinta: Relevanteista faktoista tehokkaisiin normeihin

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9. VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 11/0436/3 Korsholmanpuistikko 43 Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.2011 01220/11/5139

Lisätiedot

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy:n kaivosalueen vesienhallintaan liittyvä ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy on käynnistänyt

Lisätiedot

Vastuullisuus kaivosteollisuudessa. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.1.2016

Vastuullisuus kaivosteollisuudessa. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.1.2016 Vastuullisuus kaivosteollisuudessa Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 28.2016 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Mitä Kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät loivat Kestävän kaivostoiminnan verkoston

Lisätiedot

SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari

SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE Kaivosseminaari 090616 Aiheita 1. Kaivosteollisuus tänään 2. Kaivospolitiikka 3. Kestävä kaivostoiminta 4. Koulutus 5. Tulevaisuus KAIVOSTEOLLISUUS TÄNÄÄN Kaivosteollisuus

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely

Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely Kuva: Lisa Voigtländer Markus Laine & Helena Leino markus.laine@uta.fi & helena.leino@uta.fi TARMO+ täydennysrakentamistyöpaja

Lisätiedot

Raideliikenteen kilpailu edistyy ja hankeyhtiöt käyntiin

Raideliikenteen kilpailu edistyy ja hankeyhtiöt käyntiin Raideliikenteen kilpailu edistyy ja hankeyhtiöt käyntiin Suomesta solmukohta TEN-T-ydinverkon kehittäminen TEN-T-ydinverkon jatko Perämeren ympäri Tallinnan tunneli, Rail Baltica, yhteydet Keski-Eurooppaan

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat:

Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat: 1LOP P I KESKELLÄ KASVU -SUOM EA 1 HALLINTO JA TALOUS 14.1.2015 FORSSnnJ KAUPUNKI Jakelun mukaan /oc / d y / 5 RÄYSKÄLÄN ILMAILUKESKUKSEN AIRPARK-HANKKEEN ESISELVITYSHANKE Lopen kunnantalolla 12.12.2014

Lisätiedot

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja 4.4.2012 1 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja Digia Oyj Tilinpäätös 2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto 120,3 MEUR, laskua 2,3 prosenttia (123,2 MEUR) Liikevoitto negatiivinen -7,8 MEUR (13,4 MEUR) Liikevoitto ennen

Lisätiedot

Kaivos naapurissa - hyödyt ja haitat. Tuomo Tormulainen, Rönkönvaara 23.7.2014

Kaivos naapurissa - hyödyt ja haitat. Tuomo Tormulainen, Rönkönvaara 23.7.2014 Kaivos naapurissa - hyödyt ja haitat Tuomo Tormulainen, Rönkönvaara 23.7.2014 Kaivostoiminnan ohjaus Suomen mineraalistrategia (EU:n mineraalistrategia) Kaivoslaki Muu ympäristölainsäädäntö Kaivosoikeudet

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto MUNKKINIEMEN KOULUTUSSÄÄTIÖ SR:N PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Prosessiosaaminen kiertotaloudessa. Rikasta Pohjoista 2016 15.4.2016, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi

Prosessiosaaminen kiertotaloudessa. Rikasta Pohjoista 2016 15.4.2016, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi Prosessiosaaminen kiertotaloudessa Rikasta Pohjoista 2016 15.4.2016, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi Sisältö Digipolis Oy:n taustaa Kiertotalous Kiertotalouden prosessit Meri-Lapin teollisuuden sivu- ja

Lisätiedot

VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 13/0054/1. Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 8.3.2013 01169/12/5132

VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 13/0054/1. Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 8.3.2013 01169/12/5132 VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 13/0054/1 Korsholmanpuistikko 43 PL 204, 65101 VAASA Antopäivä Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 8.3.2013 01169/12/5132 ASIA Valitus

Lisätiedot

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy 22.5.2013 Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy (GFAP) Toiminnanharjoittaja Helsinkiin rekisteröity yhtiö; toimisto Rovaniemellä osoitteessa Ahjotie 7. GFAP:n omistaa täysin

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

» Vesienhallinnan kehitys

» Vesienhallinnan kehitys » Vesienhallinnan kehitys ja pilotointihanke Uutta liiketoimintaa kaivosvesistä - Kaivosverkosto Matchmaking, 20.4.2016 Jani Kiuru, Terrafame Group Oy »Sisältö Terrafame-konserni Vesienhallinnan hankkeen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.5.2017 Taltionumero 2159 Diaarinumero 1730/1/16 1 (6) Asia Valittaja Ympäristölupa-asiaa koskeva valitus Terrafame Oy Päätös, jota valitus koskee 1. Aluehallintoviraston

Lisätiedot

SOPIMUSJURISTIN KÄYTTÖOHJEET. Kimmo Kajander Oik. maist., fil. maist.

SOPIMUSJURISTIN KÄYTTÖOHJEET. Kimmo Kajander Oik. maist., fil. maist. SOPIMUSJURISTIN KÄYTTÖOHJEET Kimmo Kajander Oik. maist., fil. maist. Esityksen rakenne Sopimuksen elinkaari juristin silmin Tahto + Ilmaisu Käyttöohjeet Sopimuksen elinkaari juristin silmin Jos haluat

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Talous- ja henkilöstöhallinnon uudelleenorganistointi, osakkeiden merkintä ja osakekaupat perustettavassa

Kuntayhtymän hallitus Talous- ja henkilöstöhallinnon uudelleenorganistointi, osakkeiden merkintä ja osakekaupat perustettavassa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 73 21.5.2018 11 714/00.01.00/2018 Talous- ja henkilöstöhallinnon uudelleenorganistointi, osakkeiden merkintä ja osakekaupat

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet HJTVR Asko Peltola 24.4.2019 1 Valmistelun alasajo VM:n ohje 20.3.2019: maakuntien esivalmisteluun ja ICTvalmisteluun

Lisätiedot

PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012. Mittausaika: 13.6. - 9.10.2011. Hattuvaara, Ilomantsi

PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012. Mittausaika: 13.6. - 9.10.2011. Hattuvaara, Ilomantsi Mittausraportti_1196 /2012/OP 1(10) Tilaaja: Endomines Oy Henna Mutanen Käsittelijä: Symo Oy Olli Pärjälä 010 666 7818 olli.parjala@symo.fi PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012 Mittausaika:

Lisätiedot

Sulkeminen ja myöntö. Sulkemisseminaari , Lahti. Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto

Sulkeminen ja myöntö. Sulkemisseminaari , Lahti. Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto Sulkeminen ja myöntö Sulkemisseminaari 28.10.2014, Lahti Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto Myöntäminen Myöntäminen päättynyt 31.12.2013 Joidenkin rahoituskohteiden osalta 30.6.2014 Jos vielä vireillä olevia

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy ARVON LUONTI Timo Lindborg METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65 Kaupunginvaltuusto 15.6.2015 Liite 1 65 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1. Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy (jälj. Mamk ) Yritys- ja yhteisötunnus: 2189312-7 Kotipaikka ja postiosoite: Mikkeli, PL 181, 50101

Lisätiedot

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013.

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013. PÄÄTÖS 1 (5) Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 OULU Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013. Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus Sotkamo Silver Oy:n Tipaksen hopeakaivosalue

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu ja TAE 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu ja TAE 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu ja TAE 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunta, 28.9.2017 Projektipäällikkö Tomi

Lisätiedot

Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS 4.6.2013

Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS 4.6.2013 Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS 4.6.2013 Sisältö Valtion tilinpäätöksen keskeisiä lukuja - Talousarvion toteutumalaskelma, tuotto- ja kululaskelma

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Karbonaattisakan käsittely Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivosalueella, Sotkamo Talvivaara Sotkamo

Lisätiedot

Sulkemistoimet ja aikataulut Ohjelmakausi 2007-2013

Sulkemistoimet ja aikataulut Ohjelmakausi 2007-2013 Sulkemistoimet ja aikataulut Ohjelmakausi 2007-2013 17.12.2012 Jori Sinisalmi Satakunnan ELY-keskus 19.12.2012 Sulkemistoimien työnjako Toteuttajan tehtävät - Tarvittavien asiakirjojen toimittaminen ja

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä Kaivostoiminta Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi 5.5.2010/Maija Uusisuo Esityksessä Globaali toimintaympäristö Suomen kansainvälinen kilpailukyky Ajankohtaisia kaivoshankkeita

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva

Lisätiedot

Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä

Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä Kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto oikeuskäytännössä Helsingin

Lisätiedot

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018 Osuuskunta KPY Tilinpäätösinfo 2018 Osuuskunta KPY -konserni Toukokuu 2019 Osuuskunta KPY Kiinteistösijoitukset Yrityssijoitukset Finanssisijoitukset Technopolis Kuopio Oy Koy Siilinjärven Lentokapteeni

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) 545 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.6.2015 lukien HEL 2015-005328 T 01 01 00 Päätös päätti sosiaali- ja terveysviraston perustettavista

Lisätiedot

KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS

KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS KAIVOSSEMINAARI 2014, 4-6.6.2014 OULU KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS Ossi Leinonen ylitarkastaja 2.6.2014 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ VUONNA 2014 MALMINETSINTÄ KAIRAUS VUONNA 2012 : 366 km KAIRAUS VUONNA

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011 Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 10 Esitys tutkimusyksikön

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainvaliokunta Suomen näkökulmasta ajankohtaiskatsaus ESIR-rahoituksen tilanteesta sekä mahdollisista ongelmakohdista ja kehittämishaasteista Eduskunta 12.4.2016 Globaali talous- ja finanssikriisi

Lisätiedot

Biovakan yritysesittely

Biovakan yritysesittely Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan

Lisätiedot