Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus , täydennys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013."

Transkriptio

1 PÄÄTÖS 1 (5) Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie OULU Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus , täydennys Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus Sotkamo Silver Oy:n Tipaksen hopeakaivosalue sijaitsee Sotkamon kunnassa, noin 40 km kaakkoon kuntakeskuksesta Pienen Tipasjärven eteläpuolella. Kaivostoiminnan päätuotteena saadaan hopea-lyijy-kulta-rikastetta, sinkkirikastetta ja pyriittitirikastetta. Kaivoksen toiminta-aika on tämän hetken suunnitelmien mukaan 7-10 vuotta. Kauppa- ja teollisuusministeriö on myöntänyt Silver Resources Oy:lle, nykyisin Sotkamo Silver Oy, Taivaljärven alueelle kuusi kaivoslain mukaista valtausta, joiden pinta-ala on 532 ha. Sotkamo Silver Oy jätti aiemmalla nimellään Silver Recources Oy Taivalhopean kaivospiirihakemuksen työ- ja elinkeinoministeriölle maaliskuussa Työ- ja elinkeinoministeriö antoi päätöksen hakemuksesta ja antoi määräyksen Kainuun-Koillismaan maanmittaustoimistolle kaivospiiritoimituksen suorittamiseksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päivätyssä kaivoskirjassa merkinnyt kaivoslain (503/1965) nojalla kaivosrekisteriin kaivosoikeuden kaivosrekisterinumerolla K8194, kaivospiirin nimenä Taivalhopea. Kaivoksen toiminnalle on Pohjois-Suomen AVI myöntänyt toistaiseksi voimassaolevana ympäristö- ja vesitalousluvan , 33/2013/1. Kaivoksen päätoimintoihin kuuluvat malmin louhinta räjäyttämällä avolouhoksesta ja maanalaisesta kaivoksesta, louhitun malmin lastaus ja kuljetus, murskaus, jauhatus, rikastus rikastamolla vaahdotuskennoissa sekä rikastetun malmin käsittely, varastointi ja kuljetus jatkokäsittelyyn. Louhinnan yhteydessä muodostuu sivukiveä, jota käytetään maanalaisen kaivoksen täyttöön. Malmin rikastuksessa muodostuu rikastushiekkaa, joka läjitetään rikastushiekan läjitysalueelle. Kaivoshanketta on jo aiemmin, 1980-luvulta lähtien, viety hyvin pitkälle tutkimus- ja koelouhintana, joten alueella on hyvät tieyhteydet ja mm.

2 PÄÄTÖS 2 (5) maanalainen infra on valmiina. Kaivostunneli, noin 2,6 km, ulottuu noin 350 m syvyyteen ja tuuletusnousu on rakennettu 325 metrin syvyydestä maanpinnalle. Tuotannon aikana kaivosta on suunniteltu syvennettävän 600 metrin syvyyteen. Louhinta- ja räjäytystyöt tullaan teettämään urakoitsijalla laadittavien urakkasopimusten mukaisesti. Kaivosturvallisuuslupahakemuksessa on mainittu, että urakoitsija toimii täysin itsenäisenä yrittäjänä. Louhintatyöt käsittävät pääasiassa alakätisellä, malmiin nähden pitkittäisellä tai poikittaisella pengertäyttölouhintamenetelmällä tehtävän pitkäreikäporauksen, panostuksen, räjäytyksen ja louhinnassa syntyvien ylisuurien lohkareiden rikotuksen, louhintakohteen vaatiman rusnauksen sekä avausnousujen teossa tarvittavat vastaavat toimenpiteet. Riskinarviointia suoritetaan jatkuvana prosessina. Kaivosturvallisuutta vaarantavina seikkoina on arvioitu mm. kallion jännitystilaa, laatua ja rakennetta, putoamisvaaraa, työhygieniaa, vesienhallintaa, ympäristöriskiä, liikennettä ja urakoitsijoiden käyttöä. Kaivokset suurimmat, ihmishenkeä uhkaavat riskit ovat arviointien mukaan tulipalo, rikkidioksidikaasu (hapenpuute), liikenneonnettomuus ja putoavat kivet. Merkittäviä riskejä ovat myös sortumat, räjähdykset, kuiluun tai nousuun putoamiset, maanvyörymät ja kemikaalionnettomuudet. Vaarallisten kemikaalien teolliselle käsittelylle ja varastoinnille sekä räjähteiden varastoinnille ja valmistamiselle alueella haetaan erikseen luvat Tukesilta. Päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päättänyt myöntää Sotkamo Silver Oy:lle kaivosturvallisuusluvan lupahakemuksen mukaiselle toiminnalle Taivalhopea-nimiselle kaivosalueelle. Lupa myönnetään sillä ehdolla, että toiminnanharjoittaja noudattaa tämän päätöksen ehtoja onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja toimii muulta osin hakemuksessa esitetyllä tavalla. Päätöksen määräykset ja ehdot 1. Kaivosalue varustetaan varoitus- ja kieltomerkinnöillä, joissa ilmoitetaan kaivostoiminnasta ja liikkumisesta kaivosalueella. 2. Kaivoksessa tulee olla tarpeen mukaan arvioitu määrä palonkestäviä suojapaikkoja, jotka on varustettu viestintä- ja hengitysilmajärjestelmillä. 3. Kaivoksesta ja kaivosalueesta tulee laatia kaivoskartta. Kaivoskartta tulee toimittaa Tukesille sähköisessä tai arkistointikelpoisessa muodossa vuosittain ennen toukokuun 1. päivää. 4. Kaivoksen jokaiselta päätasolta tulee olla kaksi kulkuyhteyttä maan pinnalle.

3 PÄÄTÖS 3 (5) 5. Kaivoksen ilmastoinnin toimivuus tulee varmistaa kaikissa olosuhteissa. 6. Kaivostoiminnasta on tehty kirjallinen, kaivostoiminnan kattava vaarojen ja onnettomuusuhkien tunnistaminen/riskien arviointi, joka päivitetään säännöllisesti ajan tasalle kuullen henkilökuntaa. Päivityksen yhteydessä tulee erityisesti huomioida kaivoslainsäädännön näkökulma ja vaatimukset rakenteellisen ja teknisen turvallisuuden varmistamiseksi. Toiminnanharjoittaja poistaa jatkuvasti ja säännöllisin toimenpitein vaaratekijät tai määrittelee niiden rajoittamista koskevat turvallisuuspäämäärät. 7. Kaivostoiminnan harjoittaja on velvollinen huolehtimaan kaivosturvallisuudesta. Sotkamo Silver Oy huolehtii ja vastaa kaivosturvallisuudesta urakointisopimusten mukaisesti. Kaivosyhtiön ja urakoitsijoiden turvallisuusvastuut ja turvallisuusvaatimukset tulee määritellä kirjallisesti. 8. Kaivostoiminnan harjoittajan tulee huolehtia koulutuksella, opastuksella ja ohjeistuksella siitä, että kaivoksessa toimivilla henkilöillä on riittävät tiedot kaivosturvallisuudesta ja kaivosturvallisuuden edellyttämistä toimenpiteistä. 9. Turvallisuudesta vastaavan ja muun kaivosturvallisuuden kannalta keskeisen henkilöstön koulutus, opastus ja ohjeistus tulee varmistaa dokumentoidusti. 10. Kaivosturvallisuuteen liittyvät asiat tulee säännöllisesti huomioida käyttämällä dokumentoituja turvallisuusmittareita sekä hyödyntämällä kokous- ja palaverikäytäntöjä. 11. Toiminnassa on varauduttu pelastustoimenpiteisiin sisäisen pelastussuunnitelman mukaisesti. Suunnitelma päivitetään säännöllisesti ajan tasalle. Suunnitelman viitetiedoissa (mm. viranomaiset ja säädökset) on virheellisyyksiä ja puutteita, jotka tulee korjata päivitettäessä suunnitelmaa. Sisäinen pelastussuunnitelma laatimisvelvoite ja sisältö pohjautuvat useisiin eri viranomaisten säädöksiin. Päivitettäessä suunnitelmaa huomioidaan Tukesin säädösvaatimuksista kemikaali-, räjähde- ja kaivoslainsäädäntö. Päivitettäessä sisäistä pelastussuunnitelmaa tulee selkeämmin näkyä varautuminen onnettomuuksien jälkien korjaamiseen ja ympäristön puhdistamiseen. 12. Toiminnanharjoittaja on kuvannut turvallisen toiminnan edellyttämät, kaivoksen onnettomuuksien ehkäisyä koskevat toimintaperiaatteet. Toimintaperiaateasiakirjaa päivitettäessä tulee huomioida kaivosturvallisuuden vastuuhenkilön rooli kaivoslainsäädännön mukaisesti. Kaivostoiminnan harjoittajan on huolehdittava toimintaperiaatteiden noudattamisesta kaivoksessa ja seurattava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta kaivosturvallisuuteen sekä tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin. 13. Toiminnanharjoittaja on laatinut kaivoksen yleissuunnitelman. Kaivostoiminnanharjoittajan on kaivoksen suunnittelussa ja rakentamisessa sekä kaivostoiminnassa otettava huomioon, että kaivostoiminta voidaan lopettaa ja kaivos sulkea turvallisesti. Toiminnanharjoittaja

4 PÄÄTÖS 4 (5) on kuvannut, että kaivoksen lopettaminen huomioidaan jälkihoitosuunnitelmassa esitetysti ja parhain käyttökelpoisin menetelmin. Tukes huomioi lopettamissuunnitelman toimivuuden ja päivityksen kaivokselle suoritettavien määräaikaistarkastusten yhteydessä. 14. Toiminnanharjoittaja on kuvannut kaivoksen geologian ja kalliotekniikan ja huomioinut niiden vaikutuksen kaivosturvallisuuteen. Kaivostoiminnan edetessä mahdollisesti havaittavat muutokset geologiassa ja kalliotekniikassa tulee huomioida kaivoksen suunnittelussa. 15. Kaivosturvallisuuteen vaikuttavat tietämys malmivaroista ja louhinnan suunnitelmallisuus, joita Tukes huomioi määräaikaistarkastuksissa. 16. Toiminnassa on todettu räjähteiden varastointi alueella sekä vaarallisten kemikaalien käsittely ja varastointi. Kyseisille toiminnoille haetaan erikseen lupa Tukesilta. 17. Kaivokselle nimetään kaivosturvallisuuden vastuuhenkilö, jolla on tehtävään vaadittu pätevyys. Kaivosturvallisuuden vastuuhenkilö ja hänen roolinsa tulee määritellä kirjallisesti. Kaivosturvallisuuteen liittyvät johdon ja henkilöstön tehtävät ja vastuualueet tulee määritellä. Käyttöönottotarkastus Tukesilta tulee pyytää kaivostarkastus ennen kaivosturvallisuusluvan mukaisen toiminnan aloittamista. Tukes voi suoritettavan tarkastuksen perusteella antaa toiminnalle lisämääräyksiä ja ehtoja. Voimassaolo Tämä päätös on voimassa toistaiseksi tai enintään siihen saakka kuin kaivoslupa on voimassa. Kaivosturvallisuusluvan määräyksiä tullaan tarkistamaan kymmenen vuoden välein eli seuraavan kerran mennessä. Päätöksen perustelut Sotkamo Silver Oy:n hakemuksen käsittelyssä Tukes on huomioinut seuraavaa: Toiminnalle on laadittu kaivosturvallisuuslupahakemuksen mukaiset selvitykset. Yleissuunnitelmassa, riskien arvioinnissa, sisäisessä pelastussuunnitelmassa ja toimintaperiaateasiakirjassa sekä muissa erikseen mainituissa liitteissä on tiedostettu ja huomioitu kaivosturvallisuutta vaarantavia seikkoja kaivoslainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Hakemuksen käsittelyssä ei ole tullut esiin sellaisia asioita, jotka olisivat esteenä luvan myöntämiselle. Tukes on pyytänyt kaivosturvallisuusluvasta lausunnot AVIn työsuojelun vastuualueelta, ELYn ympäristö ja luonnonvarat-vastuualueelta, Kainuun pelastusviranomaiselta sekä säteilyturvakeskukselta (STUK).

5 PÄÄTÖS 5 (5) Kaivosturvallisuuslupa on tiedotettu kuuluttamalla Tukesin kotisivuilla ja Sotkamon kunnan ilmoitustauluilla. Lupahakemuksen pitämisestä nähtävillä on julkaistu ilmoitus Sotkamo-lehdessä ja Tukesin kotisivuilla Kaivosturvallisuusluvassa ei ole sellaisia lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyjä vaatimuksia ja selvityksiä, jotka olisivat edellyttäneet hakijalle ja muille asianosaisille tilaisuutta selvityksen antamiseen. Tukes toimittaa lausunnot toiminnanharjoittajalle tämän päätöksen liitteenä. Säännökset, joihin päätös perustuu Kaivoslaki (621/2011) 6, 57-58, , 154. Valtioneuvoston asetus kaivostoiminnasta (391/2012) 20, 24. Valtioneuvoston asetus kaivosturvallisuudesta (1571/2011) 2-11, Leena Ahonen Ylitarkastaja Taimo Tihinen Ylitarkastaja Liitteet Hakemus liitteineen Lausunnot Valitusosoitus Hakemuksen käsittely Hakemus, Sotkamo Silver Oy , täydennys Kuuleminen, ilmoitus kuulemisesta on julkipantu Sotkamon kunnan ilmoitustaululla ja Tukesin kotisivuilla Ilmoitus Sotkamolehdessä on julkaistu lupahakemuksen pitämisestä nähtävillä. Kuulutuksen aikana lupahakemuksesta ei jätetty muistutuksia. Lausuntopyyntö, Pohjois-Suomen AVI, Työsuojelu , lausunto , Lausuntopyyntö, Säteilyturvakeskus STUK , lausunto , Lausuntopyyntö, Kainuun ELY-keskus , lausunto , Lausuntopyyntö, Kainuun pelastuslaitos , lausunto Päätöksestä tiedottaminen Kainuun pelastuslaitos Pohjois-Suomen AVI, työsuojelun vastuualue, Säteilyturvakeskus (STUK) Kainuun ELY-keskus Sotkamon kunta

6 VALITUSOSOITUS MITEN VALITUS TEHDÄÄN Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituksessa pitää olla seuraavat asiat ja asiakirjat: - hallinto-oikeus, jolle valitus osoitetaan (toimivaltainen hallinto-oikeus mainittu sivun alaosassa) - päätös, johon haetaan muutosta, liitteineen alkuperäisenä tai jäljennöksenä - muutokset, joita valittaja päätökseen vaatii, ja niiden perustelut - valittajan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero - tiedoksisaantitodistus tai muu tieto valitusajan alkamisesta - valitusosoitus. Valituksen voi laatia valittajan puolesta myös laillinen edustaja tai asiamies. Tällöin on ilmoitettava lisäksi laatijan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. MINKÄ AJAN KULUESSA VALITUS TEHDÄÄN Valitusaika on 30 päivää. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä. Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti: - Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee todistuksesta. Saantitodistus liitetään valitusasiakirjoihin. - Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä, sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemän (7) päivän kuluessa postituspäivästä, jollei muuta ilmene. - Jos päätös on toimitettu tiedoksi muulla tavalla esim. saantitodistusta vastaan jollekin muulle henkilölle kuin päätöksen saajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan päätöksen saajan saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä saantitodistuksen osoittamasta päivästä. MITEN VALITUS TOIMITETAAN PERILLE Valituksen voi toimittaa hallinto-oikeudelle henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Postittaminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituksen on saavuttava hallinto-oikeudelle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. MINNE VALITETAAN Muutosta haetaan alla mainitusta (x) hallinto-oikeudesta: X Helsinki Ratapihantie Helsinki Hämeenlinna Raatihuoneenkatu Hämeenlinna Kouvola PL Kouvola Kuopio PL Kuopio Oulu PL Oulu Rovaniemi PL Rovaniemi Turku PL Turku Vaasa PL Vaasa Ålands förvaltningsdomstol PB Mariehamn SV\VALITUSOSOITUS 1 99

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013.

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013. PÄÄTÖS 1 (4) Lappland Goldminers Oy Pahtavaaran kaivos PL 86 (Pahtavaarantie) 99601 SODANKYLÄ Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013. Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus

Lisätiedot

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011 A-Louhinta Oy Rinnetie 70 21840 KARINAINEN Hakemuksenne 23.12.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varastointi, laajennuslupa A-Louhinta Oy Kyrö (Pöytyä),

Lisätiedot

Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan

Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan PÄÄTÖS 1 (5) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Baltic Bulk Oy:n Haminan varaston perustamislupahakemus Asia Päätös Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Lisätiedot

Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos

Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos PÄÄTÖS 1 (4) Algol Chemicals Oy PL 13 02611 ESPOO Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos Algol Chemicals Oy, Turun Satama, Länsilaituri

Lisätiedot

PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015

PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Metarno Oy Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varasto, Hämeenlinna Kannila Metarno

Lisätiedot

Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Schenker Cargo Oy PL 9 00621 HELSINKI Hakemuksenne 15.5.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde

Lisätiedot

Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman

Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman PÄÄTÖS 1 (4) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Perustamislupa Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman alueelle. Baltic Bulk Oy:n on toimittava hakemuksessaan

Lisätiedot

Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen. Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740 SASTAMALA.

Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen. Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740 SASTAMALA. PÄÄTÖS 1 (4) Kemira Chemicals Oy PL 7 32741 SASTAMALA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740

Lisätiedot

Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Hankkija Oy PL 120 27801 SÄKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde

Lisätiedot

Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI.

Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI. PÄÄTÖS 1 (4) Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ Vapo Oy:n lupahakemus 23.1.2015 Asia Nestekaasulaitoksen perustaminen Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI.

Lisätiedot

Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Inex Partners Oy PL 33 00088 S-RYHMÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös logistiikkakeskuksen sijoituksesta Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi varakattilalaitoksella

Vaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi varakattilalaitoksella PÄÄTÖS 1 (5) Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy PL 9 28101 PORI STEP Oy:n lupahakemus 18.7.2014, täydennykset 29.8.2014 ja 2.9.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vaarallisten kemikaalien

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 30.9.2014 572/36/2014. Tikomet Oy. Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ. Päätös laitoksen perustamisesta

PÄÄTÖS 1 (4) 30.9.2014 572/36/2014. Tikomet Oy. Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ. Päätös laitoksen perustamisesta PÄÄTÖS 1 (4) Tikomet Oy Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Tikomet Oy, Iskutie 9, 40320 JYVÄSKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (6) 27.3.2013 8079/342/2012. Adven Oy PL 162 01511 VANTAA. Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012. Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen

PÄÄTÖS 1 (6) 27.3.2013 8079/342/2012. Adven Oy PL 162 01511 VANTAA. Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012. Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (6) Adven Oy PL 162 01511 VANTAA Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012 Asia Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen Kohde ja sen sijainti Adven Oy:n lämpökeskus Oy Visko Teepak Ab Hangon tehtaalla

Lisätiedot

Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen

Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen Woikoski Oy Ab Vesalantie 10 33960 PIRKKALA Asia Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen Tuotantolaitos Oy Woikoski Ab:n Pirkkalan kunnan Sankilan kylässä osoitteessa Vesalantie 10 sijaitseva tuotantolaitos,

Lisätiedot

Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen

Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (5) Osuuskunta Maitomaa Kuopiontie 2 77600 SUONENJOKI Hakemuksenne 29.8.2008 Asia Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Kohde ja sen sijainti Osuuskunta Maitomaan osoitteessa Kuopiontie 2 (kiinteistötunnus

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 27.9.2012 4915/342/2012. Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI. Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012

PÄÄTÖS 1 (4) 27.9.2012 4915/342/2012. Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI. Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012 PÄÄTÖS 1 (4) Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitteiston rakentaminen Karjaan Kaukolämpö Oy,

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 18.6.2012 1558/342/2012. Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä. Hakemus. Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen

PÄÄTÖS 1 (4) 18.6.2012 1558/342/2012. Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä. Hakemus. Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (4) Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä Hakemus Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Best-Hall Oy:n Kälviän tehtaan sijainti on: Kokkolan

Lisätiedot

Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla

Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla PÄÄTÖS 1 (4) Savon Kuljetus Oy Sammonkatu 12 70500 KUOPIO Ilmoitus nestekaasun keskisuuresta varastoinnista 13.2.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla

Lisätiedot

0171338-7). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

0171338-7). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Sakupe Oy Keskussairaalantie 19 40620 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Nestekaasulaitoksen perustaminen Sakupe Oy:n pesula osoitteessa Salmirannantie 1b,

Lisätiedot

Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie 7, 83500 OUTOKUMPU.

Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie 7, 83500 OUTOKUMPU. PÄÄTÖS 1 (4) Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talkkitie 7 83500 OUTOKUMPU Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 9.9.2014 5156/36/2014. Avain Logistiikka Oy. Ansatie 5 01740 VANTAA. Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014

PÄÄTÖS 1 (4) 9.9.2014 5156/36/2014. Avain Logistiikka Oy. Ansatie 5 01740 VANTAA. Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014 PÄÄTÖS 1 (4) Avain Logistiikka Oy Ansatie 5 01740 VANTAA Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Kemikaalilupa varastokeskukselle Avain Logistiikka Oy:n varastokeskus sijaitsee

Lisätiedot

Teknokemian tehtaan rakentaminen

Teknokemian tehtaan rakentaminen PÄÄTÖS 1 (5) Taerosol Oy Aakkulantie 21 36220 Kangasala Asia Kohde ja sen sijainti Teknokemian tehtaan rakentaminen Taerosol Oy, Kangasalan kunta, Lemposen kylä, osoitteessa Hampuntie, korttelialueen tontti

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 23.10.2015 Lupatunnus Kolari PL 76 95901 Kolari KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on toimittanut päätöstä koskevan kuulutuksen 7.10.2015. Päätösasiakirjan kopion

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 13.5.2015 1804/342/2015. Fescon Oy. Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ. Nestekaasulaitoksen perustaminen

PÄÄTÖS 1 (4) 13.5.2015 1804/342/2015. Fescon Oy. Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ. Nestekaasulaitoksen perustaminen PÄÄTÖS 1 (4) Fescon Oy Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasulaitoksen perustaminen Fescon Oy:n Haukiputaan tehdas sijaitsee Oulun kaupungin Haukiputaalla, osoitteessa

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015 Kuulutus 12.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle.

Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle. PÄÄTÖS 1 (4) Fortum Power And Heat Oy PL 100 00048 FORTUM Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle.

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009 Kuulutus 24.4.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 24.4.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa

Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa PÄÄTÖS 1 (4) Adven Oy Heikinkatu 2 90100 OULU Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa Adven Oy:n lämpökeskus UK-Muovi Oy:n tuotantolaitosalueella osoitteessa

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 21.10.2013 6585/342/2013. HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos, UkkoPekkatie 1, 50600 MIKKELI.

PÄÄTÖS 1 (4) 21.10.2013 6585/342/2013. HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos, UkkoPekkatie 1, 50600 MIKKELI. PÄÄTÖS 1 (4) HK Ruokatalo Oyj Mikkelin tuotantolaitos UkkoPekkatie 1 50600 MIKKELI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös HK Ruokatalo Oy:n n uusi nestekaasulaitos Mikkelissä HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos,

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011079 Coltan Oy Pölsönpolku 6 67700 KOKKOLA VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ- ja elinkeinoministeriöön on saapunut 22.6.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Varastoissa varastoitavien kemikaalien enimmäismäärät: Kemikaali Luokitus Määrä (t)

Varastoissa varastoitavien kemikaalien enimmäismäärät: Kemikaali Luokitus Määrä (t) PÄÄTÖS 1 (4) Itella Logistics Oy Manttaalitie 8 01530 VANTAA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Pennalan Logistiikkakeskuksen kemikaalipäätös Itella Logistics Oy, Johtotie 2, 16320 PENNALA (Orimattila).

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi PÄÄTÖS 1 (4) VTT Expert Services Oy PL 1001 02044 VTT Hakemuksenne 23.5.2011 Asia Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi Kohde ja sen sijainti Päätös VTT Expert Services

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185.

Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 22.11.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Kemikaali Luokitus Määrä (t) Nestekaasu F+, R 12 25 (50 m 3 )

Kemikaali Luokitus Määrä (t) Nestekaasu F+, R 12 25 (50 m 3 ) PÄÄTÖS 1 (4) Ruukki Construction Oy Alajärven tehdas Mäkeläntie 9 62900 ALAJÄRVI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta NextGen -investointiprojekti Ruukki Construction Oy Alajärven

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2015 1 (4) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 14.12.2015 Lupatunnus Ilomantsi Soihtulantie 7 82900 Ilomantsi KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen

Lisätiedot

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 24.10.2014 1 (11) KaivNro FinnAust Mining Southern Oy c/o FinnAust Mining Management PL 147 00121 HELSINKI VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

Kerosiini/petrooli (50-100%) F, R11, R38, R4 86,4 Lukkosula (isopropanoli, etanoli, tisleet) Lasinpesuneste (etanoli, 2- propanoli)

Kerosiini/petrooli (50-100%) F, R11, R38, R4 86,4 Lukkosula (isopropanoli, etanoli, tisleet) Lasinpesuneste (etanoli, 2- propanoli) PÄÄTÖS 1 (5) Tammer-Tukku Oy PL 107 33101 TAMPERE Hakemuksenne 10.10.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Palavien nesteiden varastointi Tammer-Tukku Oy:n Hämeenlinnan varastoa laajennetaan palavien

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Hannu Immonen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050.

Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 1 (4) Lupatunnus BLN Minerals Finland Oy c/o Lakiasiantoimisto Merxion Oy Pohjoisranta 2 E 2 00170 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2012 1 (4) Lupatunnus Vesa Keskisarja Koulutie 32 07800 Lapinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 30.8.2011 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2014 1 (5) Lupatunnus Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 3.3.2014 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

4.1.2013 SAAPUNUT. Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Pitkäperä (886)

4.1.2013 SAAPUNUT. Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Pitkäperä (886) U h E s lausuntopyyntö 1 (2) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo 4.1.2013 611 /2 SAAPUNUT 09. 01. 2013 PALTAMON KUNTA KaivNro 886 LAUSUNTOPYYNTÖ KAIVOSPIIRIHAKEMUKSESTA

Lisätiedot

CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos

CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos PÄÄTÖS 1 (5) CT-Logistics Oy Jari Laakkonen Hakunintie 26 26100 RAUMA CT-Logistics Oy:n hakemus Asia CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos Kohde ja sen sijainti

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015 Kuulutus 6.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 6.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Agnico Eagle Finland

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) 17.11.2015 3414/342/2015. Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

PÄÄTÖS 1 (5) 17.11.2015 3414/342/2015. Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 1 (5) Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Nestekaasulaitoksen perustaminen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Joensuu, Tohmajärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0029.

Päätös. Varausalueen sijainti: Joensuu, Tohmajärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0029. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Finland Oy Kummunkatu 34 83500 Outokumpu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.7.2015 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosasto on määrännyt hevosen näivetystaudin valvottavaksi eläintaudiksi.

Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosasto on määrännyt hevosen näivetystaudin valvottavaksi eläintaudiksi. D 52 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Eläinlääkintöosasto Helsinki 27. 2.1981 Yleiskirje n:o 195 Asia: Hevosen näivetystauti Sen lisäksi mitä eläintautilaissa (55/80) ja -asetuksessa (601/80) on säädetty,

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Tuusniemi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0104.

Päätös. Varauksen nimi: Tuusniemi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0104. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 5.7.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012 LAPELY/145/07.00/2012 07.00.03 2 pitää olla 8/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Sulautumisjärjestelyn kuvaus

Päätös. Sulautumisjärjestelyn kuvaus Hakija Veikko M. Vuorinen Oy Joeston Ltd Lasse Jokinen Hakemuksen päivämäärä 27.5.2009 Hakemuksen kohde Hakemus arvopaperimarkkinalain 6 luvun 15 :n mukaisen poikkeusluvan saamiseksi Hakemuksen sisältö

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto

Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto PÄÄTÖS 1 (5) Orica Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI Hakemuksenne 11.8.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto Orica Finland Oy, Orimattilan

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101.

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 2.7.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen) Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) HOITOONMÄÄRÄÄMISPÄÄTÖS Lomake M3 (täytetään lomakkeen kielellä) 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus 2. Tutkimusaika Tarkkailulähetteen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194.

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Kiimingin Sora Oy Rouskutie 1 90650 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 18.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen 26.05.2016

PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen 26.05.2016 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen Dnro VARELY 2757/5710/2016 26.05.2016 Pakarin osakaskunta puheenjohtaja Jari

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna 2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0018 29.5.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0018 29.5.2015 Kuulutus 29.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 28.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Aurion Resources Oy

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197.

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS

FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS 1 (8) Vastaanottaja Honkarakenne Oyj FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS 1 Päätös 2 Kuuleminen 3 Honkarakenne Oyj:n menettely asiassa Finanssivalvonta antaa Finanssivalvonnasta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa

Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa PÄÄTÖS 1 (4) 1 Vantaan Energia Oy PL 95 01301 VANTAA Hakemuksenne 23.9.2013 Asia Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa Kohde ja sen sijainti Vantaan Energia Oy:n Långmossebergenin jätevoimala

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

Kuulutus 27. 3. 2015. Tertiary Gold Limited. Rose 5, Kemiönsaari 20. 2. 2015 ML2013:0031

Kuulutus 27. 3. 2015. Tertiary Gold Limited. Rose 5, Kemiönsaari 20. 2. 2015 ML2013:0031 Kuulutus 1(1) Turvaflisuus-ja kemikaalivirasto 27. 3. 2015 Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus-ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 27. 3. 2015 hyväksynyt seuraavan malminetsintälupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

PÄÄTÖS 2.2.2015 7240/31/2014. Thunder Finland Oy. Myllärintie 19 70780 KUOPIO. Thunder Finland Oy:n hakemus

PÄÄTÖS 2.2.2015 7240/31/2014. Thunder Finland Oy. Myllärintie 19 70780 KUOPIO. Thunder Finland Oy:n hakemus Thunder Finland Oy Myllärintie 19 70780 KUOPIO Thunder Finland Oy:n hakemus Asia Räjähteiden pysyvä varastointi, Kalvola Hämeenlinna Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Thunder Finland

Lisätiedot

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030)

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030) Lausuntopyyntö 1(2) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto KaivNro 4.1.2013 3030 Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo PALTAMONN {;UNTA LAUSUNTOPYYNTÖ KAIVOSPIIRIHAKEMUKSESTA Hakija: Mondo Minerals

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

Johtava ympäristötarkastaja 30.01.2012 1

Johtava ympäristötarkastaja 30.01.2012 1 576/67/675/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN (86/2000) 60 :N MUKAINEN ILMOITUS MELUA JA TÄRINÄÄ AIHEUTTAVASTA TILAPÄISESTÄ TOIMINNASTA; Lujatalo Oy, Kiveläntie 4, Lohja. Ilmoitus erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

Kohteen sijainti Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy, Oulun kuivatuotehdas (Kahitie 27, 90310 OULU)

Kohteen sijainti Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy, Oulun kuivatuotehdas (Kahitie 27, 90310 OULU) PÄÄTÖS 1 (5) Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Oulun kuivatuotetehdas Kahitie 27 90310 OULU Hakemuksenne 14.7.2015 Perustamislupa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy (0951555-3) saa rakentaa nestekaasulaitoksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 128 Lammin Sahti Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava tapahtuma, Rautatientori HEL 2015-007507 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot