Tekninen lautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta 80 12.6.2013"

Transkriptio

1 RISTIKIVENTIEN JA LAHELANTIEN KIERTOLIITTYMÄ (OSA 1) SUUNNITELMAEHDOTUKSEN HYVÄKSYMINEN Tekninen lautakunta TL 80/ Ristikiventien ja Lahelantien kiertoliittymä suunnitelmaehdotus, piir. nro , 3,5-8, 20 on ollut yleisesti nähtävillä Nähtävillä oloaikana suunnitelmaan on jätetty kuusi muistutusta. Muistutus 1 Reino Myllymäki on jättänyt seuraavan muistutuksen : Olen tutustunut Ristikiventien ja Lahelantien risteyksen suunnitelmiin ja haluan yksityisenä henkilönä, rakennus-di:nä sekä Lahela-Seuran varapuheenjohtajana muistuttaa suunnitelmien osalta seuraavaa. 1. Kevytväylän rakentaminen Kuismankujan ja Maitiaisentien väliin on hyvä asia ja parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta. Jalankulkijat ja pyöräilijät voivat väylän valmistumisen valita turvallisemman kohdan Lahelantien ylittämiseen. 2. Kiertoliittymä alentaa varmasti liikenteen nopeutta mutta samalla hankaloittaa henkilöautoliikenteen ja varsinkin raskaan liikenteen kulkemista. Ristikiventien teollisuusalueella käy paljon raskasta liikennettä. Mahtuuhan maksimipituinen rekka varmasti kiertoliittymään? 3. Keskisaarekkeet suojateiden yhteydessä parantavat kevyen liikenteen turvallisuutta. 4. Suojatiet kiertoliittymän läheisyydessä eivät ole turvallisia. Tutkimuksen mukaan 90 % kevyen liikenteen onnettomuuksista tapahtuu sillä suojatien osalla, jossa kevyt liikenne kohtaa kiertoliittymästä poistuvan ajoneuvon. Tämä johtunee siitä, että autoilijoilla on kova paine olla pysähtymättä suojatien eteen kiertoliittymästä poistuttaessa, sillä pysähtyminen merkitsee koko kiertoliittymän tukkeutumista. 5. Kiertoliittymä sen yhteydessä olevine suojateineen ei todennäköisesti paranna Lahelanpellon koululaisten liikenneturvallisuutta merkittävästi. Vaunukankalle kulkevien alakoululaisten turvallisuus saattaa parantua hieman mutta Ali-Seppälän tietä kulkevien ja koulukeskukseen suuntaavien yläkoululaisten turvallisuus lisääntyy vielä vähemmän. Nyt Vaunukankaalle kouluun suuntaavat lapset kulkevat muutaman vuoden kuluttua Hyrylän koulukeskuksen suuntaan! Suunnittelemanne ratkaisu tullaan todennäköisesti kokemaan riittämättömäksi. Miten suunnitelmaa voisi parantaa? 1. Kuismankujan ja Maitiaisentien väliin tulevan kevytväylän lisäksi pitäisi rakentaa kevytväylä Lahelantien ja Ritariperhosentien välille Ristikiventien pohjoispuolelle. Ritariperhosentien kohdalla on jo Ristikiventien ylittävä suojatie, joka pitäisi varustaa keskikorokkeella ja

2 painonapista aktivoituvilla liikennevaloilla. 2. Lahelan tertun kohdalla Lahelantien ylittävä suojatie pitäisi varustaan painonapista aktivoituvilla liikennevaloilla. Kohdat 1 ja 2 parantaisivat Vaunukankaalle kulkevien koululaisten turvallisuutta olennaisesti ja paljon enemmän kuin ehdotettu kiertoliittymä. Ja halvemmalla. 3. Ristikiventien ja Ali-Seppälän tien välille Lahelantien länsipuolelle pitäisi rakentaa kevytväylä ja Ali-Seppäläntien kohdalle keskisaarekkeella varustettu suojatie painonapista aktivoituvine liikennevaloineen. Tiedän, että tämä on suurelta osin Ely-keskuksen hallinnoimaa aluetta. Ensihätään voitaisiin kiertoliittymän eteläpuolelle suunniteltu suojatie siirtää etelämmäksi aivan ely-keskuksen alueen reunalle ja varustaa liikennevaloin. 4. Lahelankankaan kohdalta löytyy todennäköisesti kohta, johon alikulku voidaan rakentaa edullisemmin kuin Ristikiventien risteykseen, mikäli Lahelan tertun kohdalla oleva suojatie koetaan parannettunakin turvattomaksi. 5. Huomautan vielä, että en ehdota Klemetskogin koulun kohdalle rakennettujen liikennevalojen kaltaisia suojateitä Lahelaan. Ehdotan yksinkertaisia liikennevaloja, jotka normaalisti palavat autoille vihreää ja jalankulkijoille punaista, ja jotka jalankulkija tai pyöräilijä voi vaihtaa toisinpäin painonappia painamalla. 6. Kaiken tämän jälkeen on kyseenalaista, tarvitaanko koko kiertoliittymää ollenkaan. Olen piirtänyt kuvan edellä esittämistäni ajatuksista ja julkaissut sen blogissa: > blogi>2013/03/17/1. Kuva on myös liitteenä. Mainittu tutkimus kevyen liikenteen turvallisuudesta löytyy Tielaitoksen sivuilta: alk.tiehallinto.fi>thohje>pdf> kiertoliitturv.pdf Vastine 1 Kiertoliittymän suunnittelussa on huomioitu liittymässä kulkeva raskas liikenne ja kiertoliittymä on mitoitettu suurimman ajoneuvoyhdistelmän mukaan. Tiehallinnon tekemän selvityksen (Tiehallinnon selvityksiä 8/2008, Kiertoliittymien turvallisuus) mukaan tavanomaisten liittymien muuttaminen kiertoliittymiksi on vähentänyt onnettomuuksien määrän noin 50 %:iin aiemmasta. Henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien määrässä vähenemä on ollut tätäkin suurempi. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu (Helsinki suunnittelee 2005:8, Kiertoliittymien turvallisuus) mukaan pienet kiertoliittymät ovat kaikkialla Euroopassa vähentäneet selvästi (53 71 %) henkilövahinkoonnettomuuksia. Nimenomaan autolla ja kävellen liikkuvien loukkaantumiset ovat vähentyneet, mutta vaikutus polkupyöräonnettomuuksiin on ollut

3 lievempi tai olematon. Helsinkiin rakennetut pienet kiertoliittymät ovat vähentäneet selvästi poliisin tietoon tulleita liikenneonnettomuuksia ja etenkin henkilövahinko-onnettomuuksia. Yleisesti kiertoliittymät pakottavat lähestyvät ajoneuvot vähentämään nopeuttaan. Tästä johtuen kuljettajilla on paremmat edellytykset huomioida muut liittymän käyttäjät, lisäksi ajoneuvojen nopeudet kiertotilassa ovat alempia. Tästä seuraa mahdollisten onnettomuuksien vakavuusasteen pieneneminen nopeuserojen pienentyessä. Jalankulkijan ja pyöräilijän kannalta moottoriajoneuvoliikenne on paremmin ennakoitavissa tavanomaiseen liittymään verrattuna. Kiertoliittymä on Suomessakin yleistyvä liittymätyyppi, joka tähän mennessä saadun tiedon mukaan vähentää onnettomuuksien vakavuutta. Liittymän kautta kulkevasta liikenteestä pääosa on henkilöautoja. Suunnitelmassa liittymästä poistuvalle ajoneuvolle on varattu odotustila suojatien eteen, joka on mitoitettu henkilöauton mukaan. Pysähtymistilavarausta ei ole tehty raskaampien ajoneuvoluokkien mittojen mukaan, koska pääasiassa henkilöautoista koostuvan liikennevirran tilanteessa tällainen mitoitus puolestaan heikentää jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta suojatiellä. Mainitsemanne parannusehdotukset välillä Lahelantie-Ritariperhosentie sekä Aliseppäläntien liittymäalue ovat nähtävillä olevan suunnittelualueen ulkopuolella. Suunnitelma ei kuitenkaan estä kohteiden myöhempää tarkastelua. Tarvetta kevytväyläyhteydelle Ristikiventien pohjoisreunaan välille Lahelantie - Ritariperhosentie tai Ritariperhosentien liittymän itäpuolisen suojatien ohjaamista liikennevaloilla ei ole tullut esille suunnittelun aikana. Ristikiventien pohjoispuolelta on tässä kohdassa luonteva kevyen liikenteen yhteys Lahelantielle Ulpukanpolun kautta. Ristikiventien nykyinen katualue ei mahdollista em. uuden kevytväylän toteuttamista ilman ajoradan siirtoa tai kaavamuutosta. Kiertoliittymäsuunnitelma ei estä jkpp-tien myöhempää toteuttamista välille Ristikiventie-Aliseppäläntie (Lahelantien länsireunaan). Lahelantiellä Ristikiventien liittymän eteläpuolelle sijoittuvat toimenpiteet, jotka muuttavat ajoradan poikkileikkausta, ulottuvat käytännössä myös ELY:n maantiealueelle. Ristikiventie-Lahelantie -liittymäsuunnitelmassa hallinnollisen rajan ylittämistä on vältetty tavoitteena pitää suunnitelma katusuunnitelmana. Muistutus 2 Päivi ja Juha Salopelto ovat jättäneet seuraavan muistutuksen : Antaisimme eriävän mielipiteemme Lahelantien ja Ristikiventien kiertoliittymän suunnitelmasta. Kun ostimme tontin Lahelanpellolta, niin asemakaavaan oli piirretty kevyenliikenteen alikulku, jotta jalankulkijat ja pyöräilijät voisivat alittaa Lahelantien turvallisesti. Tämän hetkinen kiertoliitymäsuunnitelma ei paranna turvallista Lahelantien ylitystä lapsiltamme, sillä kiertoliittymän yhteydessä suunnitellut suojatiet eivät tuo parannusta nykyiseen tilanteeseen. Suunnitelma palvelee ainoastaan autoilijoita.

4 Lahelanpellolla on n. 100 lasta, jotka ylittävät Lahelantien useita kertoja päivässä. Päivittäin on lukuisia vaaratilanteita, kun ylitetään Lahelantietä. Miksi tähän kiertoliittymään on suunniteltu samaan tasoon jalankulkijat ja autoilijat, kun kaikissa muissa liittymissä ne ovat eri tasossa. Jos Lahelantien läntiselle puolelle rakennetaan kevyenliikenteen väylä, kuten suunnitelmissa on, niin joko Lahelan Tertun tai Vaunukankaan liittymään on tehtävä myös alikulku tai liikennevalot. Muistuttaisimme, että Lahelantien ylityksessä on jo kuollut koululainen Emme halua, että vastaava toistuu. Edelleen vaateemme on, että risteykseen tehdään alikulku tai napilla painettavat liikennevalot. Vastine 2 Kiertoliittymän yleisiä perusteluita löytyy vastineesta 1. Lahelanpellon asemakaavaan on tehty tilavaraus kevyen liikenteen alikululle. Liittymän suunnittelun yhteydessä alikulun kustannusarvioksi on laskettu 1,87 milj.. Kustannusarvio sisältää vain alikulun ja sen välittömästi vaatimat kunnallistekniikan järjestelyt. Alikulun rakentamiskustannus on poikkeuksellisen korkea ja sitä nostaa tässä kohteessa paineellisen pohjaveden vuoksi tarpeellinen vesitiivis kaukalorakenne. Alikulun korkean kustannuksen vuoksi liittymäsuunnittelussa on haettu järjestelyä, jolla lasketaan ajoneuvoliikenteen nopeuksia liittymässä ja pienennetään kevyen liikenteen onnettomuusriskiä suojateillä. Ainoastaan nykyisen suojatien ohjaaminen liikennevaloilla ei liittymässä tule kyseeseen, koska suojatie on liittymän yhteydessä. Liittymän liikennevaloohjaaminen edellyttää kaikkien kolmen suunnan ajoneuvoliikenteen sekä kevyen liikenteen valo-ohjausta. Lisäksi liikenneturvallisuuden kannalta liittymähaaroille tulisi toteuttaa rakenteellinen kanavointi. Tällaisen järjestelyn rakentamisen ei ole arvioitu määrällisesti poikkeavan mainittavasti esitetystä kiertoliittymäsuunnitelmasta. Suunnittelun yhteydessä kiertoliittymää on pidetty liikenneturvallisuuden kannalta kokonaisuutena parempana kuin liittymän liikennevalo-ohjausta. Kiertoliittymä muodostaa selkeän taajamaportin Hyrylän suuntaan tultaessa viestittäen ajoneuvoille liikenneympäristön muutoksesta maantiestä katualueeksi. Yksittäisellä liikennevalo-ohjatulla risteyksellä ei ole samanlaista vaikutusta. Mainitsemanne parannusehdotukset Lahelan Tertun kohdalle tai Vaunukankaan liittymään ovat nähtävillä olevan suunnittelualueen ulkopuolella. Suunnitelma ei kuitenkaan estä kohteiden myöhempää tarkastelua. Alustavasti voidaan kuitenkin todeta, ettei suojatieliikennevalo sovellu liittymissä olevien suojateiden (Lahelan Terttu) ohjaamiseen, koska liittymissä pitäisi muuttaa koko liittymäalue valo-ohjatuksi. Muistutus 3 Kimmo Smolander on jättänyt seuraavan muistutuksen :

5 Kommentteja risteykseen suunniteltuun kiertoliittymään: erityisesti huomioitava Lahelanpellon alueen lasten liikkuminen kiertoliittymän kevyen liikenteen väylillä. Nyt suunnitelma ei sisällä minkäänlaista autojen hidastusta suojateiden kohdalla. Lahelantien päässä olevan Vaunukankaan risteyksen kohdalla huomaa konkreettisesti miten huonosti autoilijat varovat suojateitä, sillä risteyksestä ajetaan mahdollisimman nopeasti läpi hidastamatta suojatien kohdalla. Ja autoilijoiden vauhtia vaan lisää jos suunnitelmat Koskenmäen spiraaliturboliittymistä toteutuvat. Tästä syystä on erittäin tärkeää että Ristikiventien risteys suunnitellaan paremmin siten että autoilijat huomaavat kevyeen liikenteen kulkijat ja autolijat pakotetaan hidastamaan vauhtia. Tähän on useita toteutusvaihtoehtoja esimerkiksi suojateiden kohdalle korotukset tai vastaavat autoja hidastavat toimet. Vastine 3 Kiertoliittymän yleisiä perusteluita löytyy vastineesta 1. Korotettujen suojateiden käyttöä on tutkittu suunnittelun kuluessa. Niitä ei kuitenkaan esitetty suunnitelmassa, koska tärinäongelmien syntyminen lähellä oleviin kiinteistöihin on hyvin todennäköistä. Alueen maaperä on todettu ongelmalliseksi Lahelanpellon asemakaavan yhteydessä tehdyssä tärinäselvityksessä. Ristikiventien ja Lahelantien kiertoliittymän ajoradat ja itse ympyrä on suunniteltu hidastamaan ajoneuvojen nopeuksia. Lahelantien liittymähaaroja kavennetaan nupukiveyksellä tehtävillä osiolla, jotka kaventavat ajoradat noin 4 metrin leveyteen. Tämä estää henkilöautojen kuljettajia oikaisemasta liian suoraan liittymän läpi sekä kannustaa hiljentämään ajonopeutta liittymään saavuttaessa. Kiertoliittymän keskiosan reunalla on samantapainen nupukiveys. Keskiosan ympyrä on sijoiteltu siten, ettei kiertoliittymästä pääse ajamaan suoraan läpi vaan ajonopeutta on hiljennettävä liittymän kohdalla. Muistutus 4 Ulla Salmikivi on jättänyt seuraavan muistutuksen : Muistuttaisin edelleen kunnan suunnitelmissa siitä, että olemme ostaneet Lahelanpellolta tontin 2008, ja kaavassa ristikiven-lahelantien risteyksessä on kaavaan merkitty alikulku! Tällaisenaan ilman liikennevaloja liikenneympyrä ei takaa lapsille turvallista koulutietä, sillä ilman lahelantien ylitystä lapset eivät näillä suunniltelmilla pääse kouluun kulkemaan. Pyytäisin edelleen ottamaan huomioon lasten turvallisuuden suunnitelmassa. Liikenneympyrä tarjoaa ainoastaan liikenteen sujuvuuden autoilijoille. Lisäksi suunnitelmissa olevissa kolmen suojatien liikenneympyrässä lapsille tilanne on sekava! Rsteyksestä on tehty poliisitutkinta, joten onko poliisi ottanut kantaa ko. suunnitelmaan? Lisääkö suunnitelma lasten turvallisuutta? Toinen huomio liittyen raskaan liikenteen ohjaamiseen tiheästi asutetun taajaman lävitse. Miksi raskasta liikenneettä ei ohjata pois lahelasta? Raskaan liikenteen nopeudet lahelassa ovat suuria, ja ajoneuvot kuormattuina erittäin

6 raskaita. Erittäin pahoja liikenneturvallisuuden rikkomuksia näkee risteyksessä lähes päivittäin. Vastine 4 Kiertoliittymän yleisiä perusteluita löytyy vastineesta 1. Kaavan alikulkuvaraukseen liittyen tilanne on kuvattu vastineessa 2. Suunnitelmaehdotuksia ei lähetä erikseen poliisille kommenteille. Raskaan liikenteen liikenneverkon määritys ei kuulu tähän suunnitelmaehdotukseen. Liittymän järjestelyssä on otettu huomioon kaikki alueella liikkuvat ajoneuvoluokat. Muistutus 5 Mari Archer on jättänyt seuraavan muistutuksen : Vastine suunnitelmaan Lahelantie / Ristikiventie-liittymän suunnitelmaan: Asukkaat Lahelan alueella ovat olleet huolissaan Lahelantien räjähdysmäisesti lisääntyvästä liikenteestä jo vuosia, asian suhteen on kuntaan laadittu lukuisia kuntalaisaloitteita ja yksityisiä yhteydenottoja kunnan viranomaisiin sekä poliittisesti valittuihin päättäjiin on ollut sitäkin useampia. Erityistä huolta asiassa aiheuttaa pienten koululaisten koulumatka vilkkaan Lahelantien yli risteysalueella, "läheltä piti" -tilanteita on todistettu useissa perheissä, vuodesta toiseen. Kasvussa oleva Ristikiven teollisuusalue on myös tuonut koko ajan enenevissä määrin raskasta liikennettä risteykseen. Vaunukankaan koulun koti-kouluyhdistyksen toimesta järjestettiin risteyksessä liikennelaskentaa syksyllä 2012, laskentatulosten mukaan ruuhkaisimpina aikoina (jolloin lapsetkin pyrkivät tien yli) ylittää suojatien auto muutaman sekunnin välein. Tähän yhtälöön lisättynä pimeä vuodenaika, risteysalueelta puuttuva valaistus, ja erityisen röyhkeä liikennekulttuuri huomattavine ylinopeuksineen tulee lähivuosina johtamaan tapaturmaiseen liikennekuolemaan, jolloin ilmeisesti ensimmäisen kerran tullaan ottamaan huomioon asukkaiden huoli? Kysymys kuuluukin, kuka on valmis uhraamaan lapsensa muiden lasten turvallisuuden vuoksi? Entä jos ihmisuhriksi valikoituisikin jokin asiasta päättävän henkilön lapsi, edettäisiinkö suunnitelmissa edelleen moottoriliikenteen vai henkilöturvallisuuden ehdoilla? Asiasta on siis toistuvasti kirjelmöity kuntaan, mutta vastausargumentteina on todettu mm. " ei erotu muista risteyksistä onnettomuustilastojen valossa ". Lieneekö tähän sitten syynä vanhemmat, jotka työnantajiensa sietokykyä koetellen järjestelevät aikataulujaan ja kimppakyytejä lasten kuljettamiseksi kouluun, yhden kilometrin koulumatkan takia! Vaunukankaan koulun terveydenhoitaja on toistuvasti tiedottanut, kuinka osa lapsista oireilee koulussa johtuen koulumatkan pelosta, tämä sama vaarallisen tien ylittämisen pelko varmasti on tuttua myös monissa kodeissa koulupäivää edeltävän itkuisuuden ja ahdistuksen lohdutteluna. HUOMIONARVOISTA TÄSSÄ ON SE, ETTÄ ALUEEN ASUKKAANA EI RISTEYKSESSÄ OLE KOLMEN VUODEN ASUMISKOKEMUKSELLA

7 KOSKAAN JOUTUNUT JONOTTAMAAN AUTOLLA! Eli risteys ei ole ns. "tukossa", vaikka näin olen kuullut asiasta argumentoitavan erilaisissa keskustelutilaisuuksissa. Aamun ruuhkaisimpana hetkenäkin autolla risteyksessä pääsee kyllä kääntymään alle 1 minuutin odotuksella, sen sijaan jalankulkijana odotusaika on ollut toistuvasti kellollakin mitaten yli 5 minuuttia, ennenkuin turvallinen ylitysväli liikennevirtaan syntyy. Koulutietään aloittaville lapsille on tapana opettaa, että tien ylitys on turvallista, kun risteystä ei lähesty autoja. Tällaista hetkeä ei Lahelantien ylitys lapselle tarjoa, ja bonuksena Ristikiven puolelta tietä ylittämään lähdössä on selän takaa tuleva ja oikealle kääntyvä liikenne, josta on useita valokuvadokumentteja rekan nupissa istuvasta kuljettajasta puhumassa kännykkään, lähestymässä risteystä huomattavaa ylinopeutta. Olen itsekin kerran saanut viime tipassa itselleni täysin vieraan, n. 10-vuotiaan pojan tarakasta kiinni ja vetäistyä lapsen takaisin pyörätielle, murto-osasekunnin kuluttua hän olisi ollut tällaisen kääntyvän rekan oikean etupyörän alla. Kysymys siis kuuluukin, mikä on kunnan antama arvo lapsilleen? Argumentteja olen kuullut myös vanhempien itse harrastamasta ylinopeudesta, josta syystä muiden syyllistäminen on tekopyhää. Olkoonkin, että varmasti joku tietä ylinopeutta ajavista on kouluikäisen lapsen vanhempi, niin kaikki eivät ole, eivätkä myöskään Nurmijärven suunnasta Tuusulan moottoritielle oikaisevat, eivätkä teollisuusalueen työntekijät. Moottoriliikenteen sujuvuudesta ei ole ollut alueella huolta, mutta jalankulkijoiden turvallisuudesta esitetty huoli ohitetaan kerta toisensa jälkeen "hysteriana". Esitetyt toimenpiteet risteysalueen suhteen on ilmiselvästi laadittu moottoriliikenteen sujuvuuden lisäämiseksi, siis risteyksessä, jossa sujuvuus ei ole ollut ongelma alunperinkään. Sen sijaan tähän huoleen lasten turvallisuudesta ei ole kiinnitetty mitään huomiota, vaan tosiasiallisesti lapsilla tulee 2 lisäkaistaa ylitettäväksi! Tämän lisäksi suunniteltuun liikenneympyrään tulee vielä uusi liittymä, jonka myötä autoliikenteen sekaan lapset joutuvat vielä näiden kaistojen ylityksen verran. Kaikkiaan esitetty uudistus on katastrofaalinen lasten liikenneturvallisuutta ajatellen, eikä sitä tule ilman alikulkutunnelia sellaisenaan hyväksyä. Vastustan siis jyrkästi esityksen läpiviemistä suunnitelman mukaisesti, ilman kevyen liikenteen turvaamista alikulkutunnelilla. Argumentointi liikennevirtojen hidastumisesta ei riitä perusteeksi lisätä ylitettävien moottoriliikennekaistojen määrää, lapsille muutenkin vaikeaselkoisessa kiertoliittymässä. Vastine 5 Kiertoliittymän yleisiä perusteluita löytyy vastineesta 1 ja kaavan alikulkuvaraukseen liittyen tilanne on kuvattu vastineessa 2. Liittymä säilyy nykyiseen tapaan edelleen kolmihaaraisena ja 1+1 ajorataisena. Siihen ei ole suunniteltu lisäliittymiä eikä -kaistoja. Keskisaarekkeiden ansiosta kadunylityksessä tarvitsee kiinnittää huomiota vain yhteen liikennesuuntaan kerrallaan. Muistutus 6 Kristian Rintala on jättänyt seuraavan muistutuksen :

8 MUISTUTUS RISTIKIVENTIEN JA LAHELANTIEN KIERTOLIITTYMÄSTÄ Tuusulan kunta on suunnitellut kiertoliittymän Ristikiventien ja Lahelantienristeykseen. Olen tutustunut esillä olleisiin suunnitelmaehdotuksiin ja vastustan kiertoliittymän rakentamista seuraavin perustein: Risteysalue on tällä hetkellä erittäin liikennöity ja Lahelantie on lapsille vaarallinen ylittää. Varsinkin Ristikiventien suunnasta tuleva raskas liikenne tekee Lahelantien ylityksen lapsille vaaralliseksi. Lahelantien ylittää joka aamu noin sata alaastelaista, jotka ovat matkalla Lahelanpellon uusilta asuinalueilta Vaunukankaan kouluun. Iltapäivisin lapsia on vielä enemmän, sillä koulusta palaavien lasten lisäksi moni Lahelan ja Vaunukankaan lapsista tulee Toukkapuistoon leikkimään ja pallokentälle pelaamaan. Suunnittelijoiden mukaan kiertoliittymän on tarkoitus sujuvoittaa risteysalueen liikennettä, eli suomeksi sanottuna ajaa nopeammin risteysalueen läpi. Kiertoliittymä tulisi siten olennaisesti heikentämään risteysaluetta ylittävien lasten turvallisuutta. Lahelanpellon asukkaat, sekä Vaunukankaan kotikouluyhdistys ovat tehneet viime vuosina aktiivisesti alotteita, joiden tarkoituksena on ollut parantaa risteysalueen turvallisuutta jalankulkijoille. Näiden alotteiden vaikutuksena Tuusulan kunnanhallitus ja valtuusto ovat tehneet päätöksiä, joiden perusteella risteyksen nopeusrajoituksia on pienennetty, on asennettu nopeusnäyttötauluja ja huomiovilkkuja, jotka varoittavat suojatien olemassaolosta. Olisi epäjohdonmukaista ja Tuusulalaisten verovarojen tuhlausta rakentaa nyt sitten kiertoliittymä, joka taasen heikentäisi jalankulkijoiden turvallisuutta. Kiertoliittymässä ajettaessa, autoilijan huomio on vasemmalla, koska väistämissääntöjen mukaan kiertoliittymään liittyvän tulee varmistua, ettei vasemmalta ole tulossa muuta liikennettä. Näinollen välittömästi kiertoliittymän jälkeen autoilijan oikealla puolella oleva jalankulkija jää helposti huomaamatta. Kiertoliittyvään päässyt autoilija helposti kiihdyttää liittymään liityttyään nopeutta, eikä ole varautunut jarruttamaan tai jopa pysähtymään liittymäsä, sillä missään muualla en ole nähnyt suunnitellun, että välittömästi kiertoliittymän jälkeen olisi aktiivisessa käytössä oleva suojatie. Risteysalueen vaarallisin elementti on tällä hetkellä raskas liikenne, joka varsinkin aamuisin kääntyy nopealla vauhdillla Ristikiventieltä oikelle, Lahelantielle. Tällä hetkellä rekat joutuvat edes jarruttamaan ennen risteystä, koska T-risteyksessä heillä on tehtävänään 90 asteen kääntyminen. Mikäli kiertoliittymä toteutetaan suunnitellusti, saavat rekat loivemman kaarteen, mikä mahdollistaa nopeammat tilannenopeudet, mikä taasen heikentää jalankulkijoiden turvallisuutta.

9 Risteysalueen eteläpuolelle on lähivuosina tulossa kaavoitukseen uusi asuinalue, jolloin kiertoliittymää käyttäviä autoja olisi entistä enemmän ja risteysalueen ylitys entistä vaikeampaa ala-asteikäisille lapsille. Kun Tuusulan kunta aikanaan vuonna möi Lahelanpellon tontit, oli tonttien myyntipapereissa mukana päivätty Lahelanpelto I:n asemakaavan havainnepiirrustus, jossa risteysaluelle on suunniteltu alikulku. Lisäksi tonttien rakentamisohjeissa on mainittu, että Asemakaavassa on esitetty alikulku Lahelantien ali suunnittelualueen kaakkoisosaan. Alitus palvelee itä länsisuuntaisia yhteystarpeita. Alikulku tulee toteuttaa riittävän leveänä ja hyvin valaistuna. Alikululle on monena vuonna ollut budjetoituna rahaa, mutta tekninen toimi on käyttänyt rahat toisaalle, vedoten mm. maapohjan savisuuteen. Tuusulan kunnalla oli omakotitontit myydessään ja omakotitonttien ostajilla ostaessaan tieto alueen saviperäisyydestä ja paalutustarpeesta. Tuusulan kunnan tulisi lunastaa lupauksesta veronmaksajilleen ja itse noudattaa tekemiään suunnitelmia, niinkuin yksittäisetkin omakodin rakentajatkin niitä joutuvat noudattamaan. Yhteenveto: suunniteltu kiertoliittymä tulisi palvelemaan yksinomaan autoilijoita ja erityisesti raskasta liikennettä. Samalla se tulisi heikentämään jalankulkijoiden ja erityisesti alueella koulua käyvien lasten turvallisuutta ja vaikeuttamaan entisestään risteysalueen ylitystä. Kiertoliittymän sijasta risteysalueelle tulisi rakentaa alikulku, niinkuin mm. Lahelanpellolta tontin ostaville on kunnan toimesta tontteja markkinoitaessa mainostettu. Alikulku tulisi olemaan turvallisin vaihtoehto jalankulkijoille, sekä toimisi hyvänä pitkäjänteisenä ratkaisuna, vaikka liikennemäärät risteysalueella kasvaisivatkin. Tutustuttuani kustannuslaskelmiin, esitän, että kiertoliittymään varatut 1,2 miljoonaa euroa käytetään alun perin kaavaillun alikulun tekemiseen. Vastine 6 Kiertoliittymän yleisiä perusteluita löytyy vastineesta 1. Kiertoliittymäsuunnitelmassa esitetty ratkaisu laskee ajonopeuksia Lahelantien suunnassa ja liittymäalueella. Tyypillisesti taajamaympäristön kiertoliittymäjärjestelyissä suojatiet on sijoitettu samalla tavalla kuin tässä suunnitelmaehdotuksessa. Suunnitelma on tässä mielessä ohjeiden mukainen. Ajoradan mitoituksella ja kavennuksilla pyritään laskemaan liittymän kautta kulkevan ajoneuvoliikenteen ajonopeuksia. Liittymän etelähaaran suojatien käyttäjän näkökulmasta tilanne helpottuu, kun keskisaarekkeellisen suojatien myötä katua ylitettäessä seurataan yhtä ajosuuntaa kerrallaan. Kiertoliittymä muodostaa selkeän taajamaportin, jolla viestitetään autoilijoille liikenneympäristön muuttumisesta maantiestä kaduksi, ja kiertoliittymä muodostaa osan Lahelantien liikenneturvallisuuteen tähtäävistä toimenpiteistä. Alikululla ei saavuteta vastaavia liikennenopeuksiin vaikuttavia muutoksia vaikka muut toimenpiteet Lahelantiellä toteutettaisiinkin.

10 Lahelanpelto I rakentamisohjeessa (asemakaava nro 3429) on todettu seuraavaa: Asemakaavassa on esitetty alikulku Lahelantien ali suunnittelualueen kaakkoisosaan. Alitus palvelee itä länsisuuntaisia yhteystarpeita. Alikulku tulee toteuttaa riittävän leveänä ja hyvin valaistuna. Alikulun rakentamisaikataulua ei ole päätetty. Asemakaavan jälkeen alikulun ja liittymän suunnittelu on edennyt ja tarkentunut vastineessa 2 kuvatulla tavalla. Kiertoliittymäsuunnitelmalla otetaan huomioon liikenteen toimivuus kokonaisuutena, jossa parannetaan kevyenja ajoneuvoliikenteen turvallisuutta heikentämättä liittymän liikenteen välityskykyä. Kiertoliittymäsuunnitelman kokonaiskustannusarvio (1,167 milj. ) sisältää Ristikiventie-Lahelantie kiertoliittymän lisäksi Kuismankuja-Maitiaisentie kevyen liikenteen väylän rakentamisen, liittymien suojatiesaarekejärjestelyt Kuismankuja-Lahelantie sekä Maitiaisentie-Lahelantie liittymissä ja Lahelantien linja-autopysäkkijärjestelyt välillä Ristikiventie-Maitiaisentie. Kiertoliittymään kohdistuu kokonaiskustannusarviosta noin 0,95 milj.. Kiertoliittymä on selvästi edullisempi kuin 1,87 milj. arvoiseksi arvioitu kaukalorakenteinen kevyen liikenteen alikulku. Lisätiedot: suunnittelija Suvi Niemi, p Liitteenä: kuulutus ote suunnitelmasta kaavakarttaote Liite nro 80 Ehdotus Tej Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Ristikiventien ja Lahelantien kiertoliittymä suunnitelman, piir nro , 3,5-8, Puheenjohtaja avasi asiassa keskustelun. Pitkän keskustelun ja pohdinnan jälkeen puheenjohtaja esitti, että asia jätetään pöydälle, että lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus tutustua kohteeseen tarkemmin. Lautakunta oli yksimielinen asiasta. Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. TL 90/ Liite nro 90 Ehdotus Tej Tekninen lautakunta päättää

11 hyväksyä Ristikiventien ja Lahelantien kiertoliittymä suunnitelman, piir nro , 3,5-8, Esittelijä muutti ehdotuksensa lisäyksellä: että kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että valaistuksella korostetaan suojateitä. Päätös Tekninen lautakunta päätti ote ja liitteet kiinteistöjen omistajat ja haltijat maankäyttö ja karttapalvelut/kantola Hannu Juhola Petri Sjöblom Jyrki Niemi Suvi hyväksyä Ristikiventien ja Lahelantien kiertoliittymä suunnitelman, piir nro , 3,5-8, 20 että kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että valaistuksella korostetaan suojateitä. Hans Malmlund poistui klo tämän :n käsittelyn jälkeen.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Niiralankadun katusuunnitelmamuutoksen hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Taustaa

Lisätiedot

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä

Lisätiedot

Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa)

Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) !"# "" $%$%%$&' Kysely avoinna 5.4. - 5.5.2009 Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) Vastauksia yhteensä: 560 kävellen 4 46 78 polkupyörällä 32 27 364 mopolla/moottoripyörällä 7 24 6 henkilöautolla

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235)

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY KOMMENTTI 1 (5) PL 1301 00101 HELSINKI www.hepo.fi 30.9.2013 Helsingin kaupunki Kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 Helsingin kaupunki KOMMENTTI HELSINGINKADUN

Lisätiedot

TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET

TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET 22.5.2013 Leo Jarmala Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR-hanke SYSMÄN TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS Sysmän rannikkoalueen

Lisätiedot

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 2 LEHTISAARENTIE, NRO 29745/1, PAPINPÖYDÄNKUJA JA LP- ALUEET, NRO 29746/1, LEHDESNIITYNTIE, NRO 29747/1 JA KUUSISAARENTIE, NRO 29817/1, KATUSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN,

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 23 Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 24 Kuva 40. Otaniementie Vuorimiehentie. 25 Kuva 41. Otaniementie Vuorimiehentie,

Lisätiedot

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko

Lisätiedot

Lahelanpelto II. Yleisötilaisuus

Lahelanpelto II. Yleisötilaisuus Lahelanpelto II Yleisötilaisuus 12.10.2016 Vireilletulo Luonnos syksy 2013 Alustava Ehdotus 2014 Ehdotus 2016 Hyväksyminen 2016 OAS nähtävillä Tavoitteet + lähtökohdat Kuntakehityslautakunta Nähtävillä

Lisätiedot

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut

Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut 3.7.21 Oulun seudulla kiertävät nopeusnäyttötaulut Mittaukset ajalla 8/214 7/21 Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat hankkineet siirrettäviä nopeusnäyttötauluja, joilla annetaan palautetta

Lisätiedot

Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa

Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa Finnish-Russian Road Traffic Safety Days, Helsinki Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien vähentäminen liikennejärjestelyjä kehittämällä S. Laapotti 14.2.2013,

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Mittaus 24.06.03, n. 2375ha/vrk Ylinopeutta ajoi vain 2,2 % autoista. Mittaus 13.08.2002, n. 2500ha/vrk Ylinopeutta ajoi enää 4,0 % autoista

Mittaus 24.06.03, n. 2375ha/vrk Ylinopeutta ajoi vain 2,2 % autoista. Mittaus 13.08.2002, n. 2500ha/vrk Ylinopeutta ajoi enää 4,0 % autoista Neljän kolmion liikennejärjestelyjen purku 4.11.2009 Porin liikenneturvallisuussuunnitelmassa 2001 (s 55 ja liite 4) hyvien kokemusten pohjalta päätettiin laajentaa väistämisvelvollisuus joka tulosuunnalta.

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1 Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

NASTOLAN LIIKENNETURVALLISUUS- HANKKEET

NASTOLAN LIIKENNETURVALLISUUS- HANKKEET Vastaanottaja Nastolan kunta Päivämäärä 13.5.2015 NASTOLAN LIIKENNETURVALLISUUS- HANKKEET NASTOLAN LIIKENNETURVALLISUUS-HANKKEET Päivämäärä 13.5.2015 Laatija Tarkastaja Janne Rautio, Jani Saarinen Kimmo

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet 1.9.2015 Nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistäminen (asuinalueille

Lisätiedot

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Marko Kelkka Uudenmaan ELY-keskus LINTU-seminaari 2.2.2011 Helsinki Lähtökohdat Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 12 04.02.2015. Äänekosken liikenneselvitysraportti 107/08.00.00/2015

Tekninen lautakunta 12 04.02.2015. Äänekosken liikenneselvitysraportti 107/08.00.00/2015 Tekninen lautakunta 12 04.02.2015 Äänekosken liikenneselvitysraportti 107/08.00.00/2015 TELA 12 Äänekosken kaupunki ja Keski-Suomen ELY-keskus ovat teettäneet liikenneselvityksen uuden biotuotetehtaan

Lisätiedot

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla olevan Biotuotetehtaan toiminnasta aiheutuva raskaankaluston liikennemäärän kasvu ei aiheuta merkittävää

Lisätiedot

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS Juhani ja Leea-Liisa Axelsson KE01' KAUPUNKI =r G ilii?t `l p a k ' ' k e s k u s -O1-2017 Kemin kaupunki Tekni nen lautakunt a Val takatu 26 94100 Kemi KIRJALLINEN MUISTUTUS 31.12.2016 KIRJALLINEN MUISTUTUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä

Lisätiedot

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja 100 000 euroa koulumatkojen turvallisuuteen Tieyhtiö Valtatie 7 Oy lahjoittaa 100 000 koulumatkojen

Lisätiedot

Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015

Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015 Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015 Rakenteelliset ratkaisut ja kevyen liikenteen turvallisuus 28.10.2015 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Liikenneturvallisuustilanne Tampereella Liikenneturvallisuustilanne

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Lausunto RT:n taajama alueen jalankulku ja pyöräilyväylien suunnitteluohjeen luonnoksesta

Lausunto RT:n taajama alueen jalankulku ja pyöräilyväylien suunnitteluohjeen luonnoksesta Helsingin Polkupyöräilijät ry PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi LAUSUNTO Rakennustietosäätiö viljo.lukkarinen@rakennustieto.fi Lausunto RT:n taajama alueen jalankulku ja pyöräilyväylien suunnitteluohjeen

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1424/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1424/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 81 Asianro 1424/08.00.00/2015 Kuntalaisen aloite / liikenneturvallisuus Petosen ostoskeskuksen ja Lidlin välillä Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Kunnan katuverkolla sijaitsevat maastokäyntikohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = liittymä kyselyn K = asukaskysely

Lisätiedot

Poliisin suorittama nopeusvalvonta

Poliisin suorittama nopeusvalvonta Poliisin suorittama nopeusvalvonta Autoliiton nopeudet ja nopeusvalvonta seminaari Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisin liikenneturvallisuusstrategia Poliisin liikenneturvallisuusstrategian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2015 1 (5) 409 Lapinmäentien alustava liikennesuunnitelma HEL 2015-012907 T 08 00 00 Hankenro 4229_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6525-1

Lisätiedot

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotus n:o 1/15990, Lamminpään kaupunginosassa, TRE: 6480/10.03.02/2012. Suunnitelmassa oleva reunakivi on laskettava

Lisätiedot

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015 Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kaupunginhallitus 196 17.08.2015 Kaupunginhallitus 247 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 62 05.10.2015 Kotakennääntien

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen. 1. Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun reititysvalinta

Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen. 1. Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun reititysvalinta Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen Kannanotto koskien kaavaa: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma: VIII, IV JA SANTALAHTI, rantaväylän joukkoliikennekaistat reitillä Lielahdenkatu-Sepänkatu,

Lisätiedot

Kuva 1. Liikenneturvallisuusselvityksen kohde

Kuva 1. Liikenneturvallisuusselvityksen kohde Liikenneturvallisuusselvitys 1 (5) 25.4.2013 Vihdin kunta Jarkko Riipinen PISTEEN KIERTOLIITTYMÄN ALUE, LIIKENNETURVALLISUUSSELVITYS Suunnittelukohde Suunnittelukohde sijaitsee Vihdin kunnassa, Nummelan

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS 16X161127 27.3.2014 TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS LAHELANPELTO II ASEMAKAAVAN TOIMIVUUSTARKASTELU Esipuhe Tämä toimivuustarkastelu on tehty Tuusulan kunnan toimeksiannosta. Selvitys käsittää

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-

Lisätiedot

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma 1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA YLEISKAAVAKARTTA

TUUSULAN KUNTA YLEISKAAVAKARTTA korttelit 2216-2222, 2224-2231 ja 2233 sekä katu- ja virkistysalueet ASEMAKAAVAN SELOSTUS nro 3429 luonnos 19.10.2005 ehdotus 11.4.2006 asemakaava 18.10.2006 TUUSULAN KUNTA Lahelanpelto LIITE 1A YLEISKAAVAKARTTA

Lisätiedot

HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi LIIKENNETURVALLISUUSINSINÖÖRI JAAKKO KLANG VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron liikenneturvallisuussuunnitelma 49 Kuva 6.8. Periaatekuva keskisaarekkeesta. Suojateiden havaittavuutta on voidaan parantaa suojatiemerkkeihin asennettavilla sini-valkoraidoitetuilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 121 Asianro 3452/10.03.01.00/2016 Leväsentien yleissuunnitelma Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa Nykytila Pohjois-Savon

Lisätiedot

LIIKENNETURVA TUTKIMUSTULOKSIA KULJETTAJIEN SUHTAUTUMISESTA YLINOPEUDELLA AJAMISEEN LEENA PÖYSTI SIRPA RAJALIN

LIIKENNETURVA TUTKIMUSTULOKSIA KULJETTAJIEN SUHTAUTUMISESTA YLINOPEUDELLA AJAMISEEN LEENA PÖYSTI SIRPA RAJALIN 2008 LIIKENNETURVA TUTKIMUSTULOKSIA KULJETTAJIEN SUHTAUTUMISESTA YLINOPEUDELLA AJAMISEEN LEENA PÖYSTI SIRPA RAJALIN 1 Sisältö NOPEUSRAJOITUKSIA RIKOTAAN USEIN... 4 Nopeusrajoitusten ylittäminen... 4 Kaahataanko

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2017 Tieliikenneonnettomuudet koko maassa ja valtakunnalliset tavoitteet Vuonna 2016 tapahtui Suomessa kaikkiaan 4 709 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.

Lisätiedot

Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun katusuunnitelmaluonnoksista

Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun katusuunnitelmaluonnoksista Helsingin Polkupyöräilijät ry KOMMENTTI PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 14.11.2014 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Juha Lahti juha.lahti@hel.fi Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun

Lisätiedot

Johanna Takatalo Timo Paavilainen Marko Friberg. Tanja Jylhä-Ollila Koulukuljetus Marjo Yli-Alho-Virtanen Riikka Helenius Nuoret / vapaa-aika

Johanna Takatalo Timo Paavilainen Marko Friberg. Tanja Jylhä-Ollila Koulukuljetus Marjo Yli-Alho-Virtanen Riikka Helenius Nuoret / vapaa-aika LIEDON LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN KOKOUS nro 9 Aika 13.1.2016 Klo 12.00 14.20 Paikka Liedon kunnantalo, kokoushuone 3, 3 kerros Kutsutut Jaakko Klang ELY Tapio Heiskanen Liikenneturva Paula Väisänen Valonia

Lisätiedot

Suojateiden liikenneturvallisuus - Suunnitteluohjeet

Suojateiden liikenneturvallisuus - Suunnitteluohjeet Suojateiden liikenneturvallisuus - Suunnitteluohjeet Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön seminaari 14.11.2017 Ari Liimatainen, Liikennevirasto Jalankulkijoiden henkilövahingot tieliikenteessä

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 8.1.2013 1 (5) HUSLAB RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 1. Työmaan sijainti ja aikataulu Rakentamiskohde sijaitsee Meilahdessa Tukholmankadun, Topeliuksenkadun ja Haartmaninkadun välisellä

Lisätiedot

Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja

Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja Kaupunkisuunnittelulautakunta 188 08.11.2016 Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja 1679/10.03.01.01/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.11.2016 188

Lisätiedot

HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA. (Liikennöintikustannussäästö+

HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA. (Liikennöintikustannussäästö+ HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA Toimenpide 1 Itämerenkadun ryhmittymiskaistojen poistaminen 2 Ruoholahden metroaseman

Lisätiedot

T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos

T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos Valtuusto 36 15.06.2015 T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos 652/10.02.03/2014 MAAJAOS 19 Maankäyttöjaosto 18.3.2015 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jarkko Lyytinen,

Lisätiedot

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS 9.5.2014 Kuva 1. Alueen sijainti. Johdanto Tämä raportti on laadittu Hollolan kunnan Teknisellä toimialalla Raikkosen asemakaavatyön tueksi. Raportissa

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

LIIKENNEILTA 22.11.2012. Lahela-seura ry Ruotsinkylän kyläyhdistys ry/ Klemetskog byförening r.f.

LIIKENNEILTA 22.11.2012. Lahela-seura ry Ruotsinkylän kyläyhdistys ry/ Klemetskog byförening r.f. LIIKENNEILTA 22.11.2012 Lahela-seura ry Ruotsinkylän kyläyhdistys ry/ Klemetskog byförening r.f. Tausta Kysymyksessä on järjestyksessään kolmas liikenneilta, jonka kyläyhdistykset ovat keskenään järjestäneet.

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) 324 Myllypuron voimalaitoskorttelin kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Vartiokylä, Mellunmäki HEL 2012-006604 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Vienankadun

Lisätiedot

Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO

Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 Kalvosarjan sisältö YHTEENVETO Yhden sivun yhteenveto Kolmen sivun yhteenveto ASUKASKYSELYYN VASTANNEIDEN TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma

VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma 1 2 Pohjakartat Jyväskylän kaupunki Sisällysluettelo Alkusanat... 4 Tiivistelmä... 5 1 Lähtök ökohdat... 6 1.1 Sijainti... 6 1.2 Ympäristö... 6 1.3 Kadun

Lisätiedot

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan

Lisätiedot